Tiina Tontti Ritva Mäkelä-Kurtto
Biojätekompostit kasvintuotannossa
Kirjallisuuskatsaus
Tiina Tontti ja Ritva Mäkelä-Kurtto
Biojätekompostit kasvintuotannossa
Kirjallisuuskatsaus
Biowaste composts in plant production
Literature review
Maatalouden tutkimuskeskus
ISBN 951-729-553-7 ISSN 1238-9935
Copyright
Maatalouden tutkimuskeskus Tiina Tontti ja Ritva Mäkelä-Kurtto
Julkaisija
Maatalouden tutkimuskeskus, 31600 Jokioinen Jakelu ja myynti
Maatalouden tutkimuskeskus, tietopalveluyksikkö, 31600 Jokioinen Puh. (03) 4188 2327, telekopio (03) 4188 2339
Painatus
Jyväskylän yliopistopaino 1999
Sisäsivujen painopaperille on myönnetty pohjoismainen joutsenmerkki.
Kansimateriaali on 75-prosenttisesti uusiokuitua.
Tontti (Rönkä), T.1) & Mäkelä-Kurtto, R.2)1999. Biojätekompostit kasvintuotannossa. Kirjalli- suuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 64. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. 57 p. + 5 app. ISSN 1238-9935, ISBN 951-729-553-7.
1)Maatalouden tutkimuskeskus, Luonnonvarojen tutkimus, Ekologinen tuotanto, Karilantie 2 A, 50600 Mikkeli, tiina.tontti@mtt.fi
2)Maatalouden tutkimuskeskus, Luonnonvarojen tutkimus, Luonnonvarat, 31600 Jokioinen, ritva.makela-kurtto@mtt.fi
Tiivistelmä
Avainsanat: komposti, kompostointi, biojätteet, eloperäiset lannoitteet, maanparannusaineet, laatuvaatimukset, laatuluokitus
Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on antaa kattava kuva biojätteiden määris- tä, käsittelystä ja kompostoinnista, biojät- teestä tuotettujen kompostien laadusta, laadun valvonnasta ja turvallisesta käytöstä kasvintuotannossa.
Yhdyskuntien tuottamasta biojätteestä kompostoidaan Suomessa tällä hetkellä noin 10 %. Kompostoitavan orgaanisen jät- teen määrä lisääntyy tulevaisuudessa, sillä taajamien biojätteen erilliskeräys laajenee ja kaatopaikkoja koskevat säädökset tulevat rajoittamaan kaatopaikoille sijoitettavan orgaanisen jätteen määrää. Valtakunnalli- nen jätesuunnitelma asettaa tavoitteeksi biojätteen 75 %:n hyödyntämisasteen vuo- teen 2005 mennessä.
Kompostoituminen on monimutkainen biologinen prosessi, ja syntyvän komposti- tuotteen laatu riippuu lukuisista tekijöistä.
Käytetyt raaka-aineet, niiden seossuhteet, prosessin hallinta ja kompostointimenetel- mä vaikuttavat prosessin kestoon sekä kompostituotteen laatuun ja käyttöturval- lisuuteen. Kompostin laatua kuvaavia omi-
naisuuksia ovat kypsyys, stabiilisuus ja hy- gieenisyys sekä raskasmetalli- ja ravinnepi- toisuus. Näiden ominaisuuksien arviointiin käytetään monia menetelmiä ja suositelta- vat raja-arvot vaihtelevat maasta, käytetyis- tä raaka-aineista ja analyysimenetelmistä riippuen. Raaka-aineiltaan ja laadultaan eri- laiset kompostituotteet soveltuvat erilaisiin käyttökohteisiin ja -tarkoituksiin.
Kompostituotteiden käytön suurimpia esteitä on ollut yleinen epäluuloisuus tuot- teiden turvallisuudesta ja hygieenisyydestä.
Toistaiseksi käyttäjien saatavilla ei ole ollut riittävästi tietoa jätteiden tuotteistamistoi- minnan laadusta tai laadun valvonnasta.
Halukkuus maanparannuskompostien käyttöön todennäköisesti lisääntyisi, mikäli käytössä olisi toimiva laatujärjestelmä sekä luotettavat ja mielellään standardisoidut mittausmenetelmät. Tämä kirjallisuusselvi- tys sisältää ehdotuksen maanparannuskom- postien laatuluokituksesta ja laatuvaati- muksista sekä myös joitakin lisäysehdotuk- sia kompostien tuoteselosteessa esitettäviin tietoihin.
Tontti (Rönkä), T.1)& Mäkelä-Kurtto, R.2)1999. Biowaste composts in plant production. Litera- ture review. Publications of Agricultural Research Centre of Finland. Serie A 64. Jokioinen: Agri- cultural Research Centre of Finland. 57 p. + 5 app. ISSN 1238-9935, ISBN 951-729-553-7.
1)Agricultural Research Centre of Finland, Resource Management Research, Ecological Production, Karilantie 2 A, FIN-50600 Mikkeli, Finland, tiina.tontti@mtt.fi
2)Agricultural Research Centre of Finland, Resource Management Research, Environmental Resources, FIN-31600 Jokioinen, Finland, ritva.makela-kurtto@mtt.fi
Abstract
Key words: composts, composting, organic wastes, soil conditioners, soil amendments, quality requirements, grading, classification
This literature review seeks to give a com- prehensive picture of amounts of organic waste and treatment options. The quality of composts produced, and the quality control and possible risks of using compost in plant production are also studied.
Only 10% of community organic waste is currently composted, but the amount to be treated is increasing continuously. The Finnish national waste plan has set a goal of 75% utilisation of organic waste by 2005.
Feed material and its proportions, pro- cess management and composting methods all affect the composting process and the
quality of the compost produced. The us- ability of compost is affected by its matur- ity, stability, nutrient content and heavy metal content. Composts with differing characteristics may be used for different purposes.
The biggest obstacles to greater use of compost products are public doubts and the lack of information. The grading of com- post products and better information about quality requirements would boost demand for compost products. A proposal for grad- ing and quality requirements in Finnish compost is made based on the literature.
Alkusanat
Tämä biojätekompostien käyttöä kasvin- tuotannossa käsittelevä kirjallisuuskatsaus tehtiin Maatalouden tutkimuskeskuksessa maa- ja metsätalousministeriön toimek- siannosta. Kirjallisuuskatsauksen tavoittee- na oli saada kattava kuva biojätteiden mää- ristä, lajittelusta, keräilystä kompostointia varten sekä kompostoinnin tekniikasta, sen hallinnasta ja kompostin ominaisuuksien muutoksista kompostoitumisen kuluessa.
Erityisesti paneuduttiin kompostituottei- den laatuun, laadun valvontaan ja seuran- nan tarpeeseen. Lopullisena tavoitteena oli tuottaa riittävät ja toimivat ohjeet biojät- teen turvalliselle kompostoinnille, selkeät tuotannolliset, terveydelliset ja ympäristöl- liset laatuvaatimukset sekä tavanomaisessa että luonnonmukaisessa viljelyssä käytettä- ville biojätekomposteille. Lisäksi tavoittee- na oli esittää mittausmenetelmiä laatuomi- naisuuksien määrittämiseen ja maaperän ti- lan seurantaan.
Kirjallisuusselvityksen kokonaissuun- nitteluun, tietojen hankintaan sekä kom- postituotteiden laatuluokituksen ja -vaati-
musten kehittelyyn osallistui vanhempi tutkija Ritva Mäkelä-Kurtto. Kirjallisuus- katsauksen tekstistä vastaa tutkija Tiina Tontti. Tutkimuksen vastuullinen johtaja oli professori Jouko Sippola. Valvojakunnan jäseniä olivat edellisen lisäksi ylitarkastaja Marita Seppänen maa- ja metsätalousminis- teriöstä, ylitarkastaja Elsa Luukkonen Kas- vintuotannon tarkastuskeskuksesta ja Luonnonvarojen tutkimuksen johtaja pro- fessori Sirpa Kurppa Maatalouden tutki- muskeskuksesta.
Kiitämme lämpimästi kaikkia työn edistymiseen vaikuttaneita tahoja. Erityi- sesti kiitämme vanhempi suunnittelija Kai- ja Rainiota ja tutkija Tuula Rytköstä Suo- men ympäristökeskuksen ympäristökuor- mitusyksiköstä sekä eläinlääkintötarkastaja Susanna Kangasta maa- ja metsätalousmi- nisteriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosas- tolta. Lisäksi kiitämme Maatalouden tutki- muskeskuksen vanhempi tutkija Päivi Ny- känen-Kurkea ja tutkija Keijo Lehtosta, jot- ka tarkastivat käsikirjoituksen.
Mikkelin maalaiskunnassa ja Jokioisilla 24.6.1999 Tiina Tontti
Ritva Mäkelä-Kurtto
Sisällys
Tiivistelmä . . . 3
Abstract . . . 4
Alkusanat . . . 5
1 Johdanto . . . 9
2 Jätemäärät ja jätteiden hyödyntäminen . . . 10
2.1 Jätteiden kokonaismäärä . . . 10
2.2 Biojätteet . . . 12
2.2.1 Biojätteiden syntypaikat . . . 12
2.2.2 Biojätteiden lajittelu ja erilliskeräily . . . 13
2.2.3 Kompostoinnin nykytilanne . . . 14
3 Biojätteiden kompostoituminen . . . 15
3.1 Kompostoitumisprosessi. . . 15
3.2 Lähtöaineiden ominaisuudet. . . 17
3.3 Kompostoinnin aikana tapahtuvat muutokset . . . 18
3.4 Kompostointitekniikat. . . 20
4 Kompostointiprosessiin ja kompostituotteiden laadun valvontaan liittyvälainsäädäntö . . . 21
4.1 Kompostointilaitoksen toimintaan liittyvä lainsäädäntö . . . 21
4.2 Lannoitelaki . . . 21
4.3 MMM:n päätös eräistä lannoitevalmisteista . . . 22
4.4 MMM:n päätös lannoitevalmisteiden valvonnasta . . . 23
4.5 Euroopan komission ekotuotemerkki maanparannusaineille . . . 23
4.6 Luomusäännökset . . . 24
5 Biojätekompostien haitat ympäristössä ja kasvintuotannossa . . . 25
5.1 Hajuhaitat . . . 25
5.2 Roskaavat epäpuhtaudet . . . 26
5.3 Suolaisuus . . . 26
5.4 Raskasmetallit . . . 26
5.5 Haitalliset mikro-organismit . . . 27
5.6 Fytotoksisuus . . . 27
5.7 Rikkakasvien siemenet . . . 28
6 Biojätekompostien yleisimmät laadun mittarit. . . 29
6.1 Yleiset ominaisuudet . . . 29
6.2 Kypsyys . . . 30
6.3 Stabiloituminen . . . 33
6.4 Ravinteet . . . 34
6.5 Raskasmetallit . . . 35
6.6 Hygieeninen laatu . . . 35
7 Biojätekompostien hyödyt kasvintuotannossa . . . 37
7.1 Maanparannusvaikutus . . . 37
7.2 Ravinteiden hyödyntäminen. . . 38
7.3 Kasvinsuojeluvaikutus . . . 39
7.4 Sadon laatu . . . 40
8 Biojätekompostien käyttökohteet, suositukset ja rajoitukset. . . 40
8.1 Yleiset kompostin käytön rajoitukset . . . 40
8.2 Puutarhaviljely. . . 42
8.3 Peltoviljely. . . 42
8.4 Luonnonmukainen viljely. . . 43
8.5 Viherrakentaminen, maisemointi ja metsätalous. . . 44
9 Biojätteiden kierrätyksen ympäristövaikutukset . . . 44
10 Kehittämisehdotuksia. . . 45
10.1 Yleistä jätteenkäsittelyn ja kompostoinnin kehittämisestä . . . 45
10.2 Ehdotus maanparannusaineina käytettävien kompostituotteiden laatuvaatimuksiksi . . . 46
10.3 Jatkotutkimustarpeita . . . 50
Kirjallisuus . . . 52
Säädökset . . . 56 Liitteet
1 Johdanto
Kestävä kehitys tyydyttää nykyhetken tar- peet viemättä tulevilta sukupolvilta mah- dollisuutta tyydyttää omat tarpeensa (Ym- päristöministeriö 1998a). Maataloudessa kestävä kehitys pyrkii sovittamaan yhteen ihmisen tämänhetkisen ja myös tulevien su- kupolvien hyvinvoinnin sekä luonnon kes- tävän käytön periaatteet. Se perustuu maan viljavuuden ylläpitoon ja hoitoon sekä kaik- kien ympäristöhaittojen minimointiin.
Pohjoismainen luonnonmukaisen viljelyn järjestö (Nordisk IFOAM) määrittelee säännöksissään erääksi luonnonmukaisen viljelyn tavoitteeksi pyrkimisen mahdolli- simman suljettuihin ravinnekiertoihin sekä aine- ja energiavirtojen minimointiin kyt- kemällä kaupunkiyhteisöjen, maatalouden ja luonnontalouden toiminnat toisiinsa (Ra- jala 1995).
Suomen jätelain (1072/1993) tavoittee- na on tukea kestävää kehitystä edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä, ehkäise- mällä ja torjumalla jätteistä aiheutuvaa vaa- raa ja haittaa terveydelle sekä ympäristölle.
Jäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuut- tomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. Ensisijai- sesti on pyrittävä hyödyntämään jätteen si- sältämä aine ja toissijaisesti sen sisältämä energia.
Jätteen polttaminen ilman energian tal- teenottoa tai jätteen sijoittaminen kaato- paikalle ovat huonoimmat käsittelyvaihto- ehdot (Ympäristöministeriö 1998b). Jät- teestä tai jätehuollosta ei saa aiheutua hait- taa terveydelle tai ympäristölle. Jätehuol- lossa on käytettävä parasta taloudellisesti käyttökelpoista tekniikkaa sekä mahdolli- simman hyvää terveys- ja ympäristöhaitto- jen torjuntamenetelmää.
Valtioneuvoston kaatopaikkoja koske- van päätöksen mukaan (861/1997) vuoden 2005 alusta lähtien kaatopaikalle ei saa si- joittaa sellaista asumisessa syntynyttä jätet- tä, josta suurinta osaa biohajoavasta jättees- tä ei ole kerätty talteen erillään muusta jät-
teestä hyödyntämistä varten. Tässä päätök- sessä asumisessa syntyvään jätteeseen rin- nastetaan myös ominaisuuksiltaan ja koos- tumukseltaan siihen rinnastettava teolli- suus-, palvelu- tai muussa toiminnassa syn- tynyt jäte. Ruoka- ja pihajäte aiheuttavat kaatopaikoilla haittaa, mädätessään ne tuottavat metaanipäästöjä, haju- ja eläin- haittoja sekä nostavat lämpötilaa. Orgaani- sen jätteen erottelu parantaa muun hyödyn- nettävän jätteen kuntoa, ja myös jätteen loppuosan poltto-ominaisuudet paranevat.
Jäte on kuivempaa ja mm. kloori- ja typpi- päästöt pienenevät. Hyödynnettäessä jäte syntypaikalla pienennetään myös jätteen kuljetuskustannuksia. Kaatopaikalle mene- vän orgaanisen aineen määrän vähetessä voidaan myös vesistöihin joutuvien päästö- jen olettaa vähenevän. Kaatopaikkojen kaa- supäästöt vähenevät ja myös suoraan kaato- paikalle joutuvien raskasmetallien määrä vähenee, kun lajittelu muuttaa jätevirtojen kulkua. Asetetut yhdyskuntajätteen hyö- dyntämistavoitteet lisäävät kuitenkin jon- kin verran jätehuollon kustannuksia ja myös liikenteen päästöt voivat lisääntyä (Hänninen et al. 1992, Tanskanen 1996).
Jätehuollon terveyshaitat voivat olla pe- räisin mm. jätteessä elävistä taudinaiheut- tajista tai jätteen haitallisista ja myrkyllisis- tä ominaisuuksista tai ainesosista. Valta- kunnallisessa jätesuunnitelmassa biojättee- seen luetaan kuuluvaksi helposti hajoavat kasvi- ja eläinperäiset jätteet. Tämä ei sisällä maa- ja metsätalouden jätteitä. Biojätteitä syntyy kotitalouksien lisäksi merkittäviä määriä myös vähittäis- ja tukkukaupoissa sekä koulujen, ravintoloiden ja sairaaloiden suurkeittiöissä sekä elintarviketeollisuudes- sa. Biojätteen hyödyntämisaste on tällä het- kellä noin 10 %. Valtakunnallinen jäte- suunnitelma asettaa tavoitteeksi 75 %:n hyödyntämisasteen vuoteen 2005 mennes- sä (Ympäristöministeriö 1998b).
Tässä kirjallisuusselvityksessä tarkastel- laan lähinnä biojätteestä valmistettuja komposteja. Biojäte käsittää tässä selvityk- sessä helposti hajoavan kasvi- ja eläinperäi- sen jätteen, jota syntyy kotitalouksissa, vä- hittäis- ja tukkukaupassa, koulujen, ravin-
toloiden ja sairaaloiden suurkeittiöissä, elin- tarviketeollisuudessa, puutarhanhoidossa sekä maa- ja metsätaloudessa. Luonnonmu- kaisessa tuotannossa käytettyä kompostoi- tua lantaa tarkastellaan, mutta tavanomai- sella tilalla tuotettu ja käytetty lanta ei kuu- lu tämän kirjallisuuskatsauksen piiriin.
Myöskään lietelantaa ei tässä selvityksessä käsitellä. Yhdyskuntien jätevesien käsitte- lyssä syntyvää puhdistamolietettä ei tässä selvityksessä varsinaisesti käsitellä. Joissa- kin käsitellyissä tutkimuksissa on kuitenkin kompostoitu sekä puhdistamolietettä että biojätettä.
Kirjallisuusselvityksen tavoitteena on saada kattava kuva maatalouden, puutar- hatalouden ja maatalouden jalostusteolli- suuden biojätteiden määristä, lajittelusta, keräilystä kompostointia varten sekä kom- postoinnin tekniikasta, sen hallinnasta ja kompostin ominaisuuksien muutoksista kompostoitumisen kuluessa. Lisäksi tavoit- teena on saada käsitys kompostituotteiden laadusta, laadun valvonnasta ja seurannan tarpeesta.
2 Jätemäärät ja jätteiden hyödyntäminen
2.1 Jätteiden kokonaismäärä Valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa vuo- teen 2005 on esitetty jätteiden kokonais- määrä Suomessa tällä hetkellä ja arvioitu jä- temäärä vuonna 2005 jätesuunnitelman mukaisten vähentämistoimien jälkeen. Li- säksi siinä on esitetty hyödynnetyn jätteen osuus ja tavoitetaso vuodelle 2005 (Tauluk- ko 1, Ympäristöministeriö 1998b). Nykyti- lanteen jätemäärätiedot ovat vuodelta 1992 tai 1994. Hyödyntämisellä tarkoitetaan jä- telain (1072/1993) mukaista toimintaa, jonka tarkoituksena on ottaa talteen ja käyttöön jätteen sisältämä aine tai energia.
Loppuosa jätteestä eli se osa, jota ei hyödyn- netä, käsitellään niin, että se tehdään vaa- rattomaksi tai sijoitetaan lopullisesti.
Uusimpien, vielä epävirallisten tilasto- jen mukainen Suomen jätekertymä vuonna 1997 on esitetty taulukossa 2. Siinä on esi- tetty myös eri jätteenkäsittelytapojen osuu- det (Ympäristöministeriö 1999). Yhdys- kuntajäte sisältää tässä myös kotitalouksien jätteen (Rainio 1999). Yhdyskuntajätteen määrästä noin 40 % on kotitalouksien tuot-
Taulukko 1. Jätteiden kertymä sekä hyödynnetty määrä nykytilanteessa ja vuonna 2005. Vuo- den 2005 jätekertymä on jätemäärä vähentämistoimien jälkeen (Ympäristöministeriö 1998b).
tamaa (Ympäristöministeriö 1998b). Koti- talousjätteen määrä oli siten noin 980 000 tonnia vuonna 1997. Vuoden 1997 tilasto (helmikuu 1999) on alustava, sillä siitä puuttuu mm. teollisuuden jätteitä. Alusta- vaa tilastoa tarkennetaan edelleen. Oheises- sa taulukossa esimerkiksi käsittelyvaihtoeh- to ”muu käsittely” sisältää myös hyödyn- nettäviä jätteitä ainakin yhdyskuntajätteen ja todennäköisesti myös teollisuuden jättei- den osalta (Rainio 1999).
Kotieläinten tuottama lantamäärä oli vuosikymmenen alussa noin 22 miljoonaa tonnia vuodessa. Uusimman, vielä alusta- van tilaston mukaan maaseutuelinkeinojen tuottama kokonaisjätemäärä vuonna 1997 oli 21,5 miljoonaa tonnia vuodessa (Tilasto- keskus 1994, Rainio 1999). Maa- ja metsä- talouden lisäksi maaseutuelinkeinoihin lue- taan kuuluvaksi myös turkistalous, kalata- lous ja siihen sisältyvä kalankasvatustoi- minta sekä porotalous. Turkiseläinten tuot- taman lannan määräksi on arvioitu Suomes- sa 185 miljoonaa kiloa. Pääosa Suomessa tuotetusta turkiseläinten lannasta syntyy Länsi-Suomen ja Keski-Pohjanmaan ympä- ristökeskusten alueella (Peura et al. 1989).
Porotalouden teurasjätteitä muodostuu Suomessa vuosittain 3000 tonnia. Porojen teurasjätteet tulisi käyttää mahdollisuuksi- en mukaan eläinrehujen valmistukseen ja osa, jota ei eläinrehuksi voida hyödyntää,
tulisi kompostoida (Hänninen 1996, Ym- päristöministeriö 1998b).
Teollisuuden jätekertymästä noin 32 % on peräisin kasvi- tai eläinkunnasta, teolli- suuden yhdyskuntajätettä on noin 7 %, ke- mikaalijätettä noin 9 % ja mineraalijätettä 52 % (Ympäristötietokeskus 1992). Elin- tarviketeollisuuden jätteiden kokonaismää- rä oli vuonna 1992 Tilastokeskuksen tieto- jen mukaan noin 1,4 miljoonaa tonnia.
Tämä osuus oli noin 9 % teollisuuden koko- naisjätemäärästä (Ympäristöministeriö 1998b). Elintarviketeollisuuden kasvi- ja eläinperäistä jätettä muodostui vuonna 1992 noin miljoona tonnia ja elintarvikete- ollisuuden jätteiden hyödyntämisaste oli 63
% (Tilastokeskus 1995). Valtakunnallisen jätesuunnitelman mukaan elintarviketeolli- suuden tuottaman biojätteen hyödyntämis- aste on jopa 77 %. Paperi- ja selluloosateol- lisuuden liete on runsain kompostointiin so- veltuva materiaali Suomessa. Sitä syntyy vuosittain 360 000 tonnia kuiva-ainetta, mikä on yli kaksinkertaisesti yhdyskuntajä- tevesilietteen määrään verrattuna (Hänni- nen 1996).
Yhdyskuntajätteeseen kuuluvat kotita- louksien, kaupan, suurkeittiöiden ja toimis- tojen tuottamat jätteet. Taulukossa 1 esite- tyt yhdyskuntajätteen määrät ovat lasken- nallisia ja ne perustuvat arvioituihin asukas- ja työpaikkakohtaisiin jätekertymiin (Rai- nio 1999). Taulukon 2 yhdyskuntajätemää-
Taulukko 2. Suomen jätekertymä ja jätteenkäsittelyvaihtoehtojen osuudet vuonna 1997 uusim- man, alustavan tilaston mukaan (Ympäristöministeriö 1999).
rä on koottu alueellisten ympäristökeskus- ten käytössä olevasta valvonta- ja kuormi- tustietojärjestelmästä (VAHTI). Yhdys- kuntajätteen koostumusta arvioitiin vuon- na 1992 (Ympäristötietokeskus 1992).
Suurimmat yhdyskuntajätteen lajit ovat eloperäiset jätteet sekä paperi ja pahvi (Kuva 1).
Kotitalousjätteen määrä asukasta kohti on Suomessa keskimäärin 169 kg/as/a. Tuo- tettu jätemäärä vaihtelee asuinalueen mu- kaan, taajamissa jätemäärä on 180 kg/as/a ja haja-asutusalueella 120 kg/as/a. Suomalai- nen kotitalous käsittää keskimäärin 2,2 hen- kilöä ja se tuottaa vuosittain noin 400 kg jä- tettä. Kotitalouksien tuottama kokonaisjä- temäärä oli vuonna 1994 noin 856 000 ton- nia. Uusimman arvion mukaan vuonna 1997 kotitalousjätettä muodostui noin 980 000 tonnia (Tilastokeskus 1996, Rainio 1999).
2.2 Biojätteet
2.2.1 Biojätteiden syntypaikat
Kotitalousjätteen suurin yksittäinen jäte- ryhmä on biojäte eli ruoantähteet, kuoret, karat, yms. luonnonmukaisissa olosuhteissa helposti hajoava kasvi- ja eläinperäinen jäte.
Eloperäisen, kompostointiin kelpaavan jät- teen osuus on reilu kolmasosa kotitalousjät- teen painosta. Taajamissa biojäte muodos-
taa 33 % ja haja-asutusalueilla 40 % kotita- lousjätteestä. Edellisen perusteella arvioitu- na vuonna 1994 Suomen kotitalouksissa tuotettiin biojätettä noin 291 000 tonnia.
Uusimpien jätemäärien perusteella arvioi- tuna vuonna 1997 kotitalouksissa tuotet- tiin biojätettä noin 327 000 tonnia (Tilasto- keskus 1996).
Kotitalouksissa tapahtuvan jätteen lajit- telun tehokkuus vaikuttaa oleellisesti eril- liskerätyn biojätteen määriin. Pääkaupun- kiseudulla biojätteen erilliskeräys on tuot- tanut biojätettä 41 kg/asukas/vuosi lajitte- lutehokkuudella 47 % (Salo 1995). Hänni- nen (1996) arvioi Suomessa syntyvän bio- jätteen määräksi 200 000–250 000 tonnia erilliskerättyä biojätettä lajittelutehokkuu- della 50–55 %. Valtakunnallisen jätesuun- nitelman mukaan kotitalouksien biojätteen hyödyntämistä voidaan huomattavasti lisä- tä nykyisestä. Tavoitteena on lopettaa bio- jätteen sijoittaminen kaatopaikalle vähitel- len kokonaan.
Suurkeittiöiden biojäte menee nykyisin suurelta osin yhdyskuntajätteen tai erillis- kerättävän biojätteen joukkoon. Puhdasta ruokajätettä tulee jatkossa pyrkiä käyttä- mään eläinten ravintona huomioiden EU:n eläinravintoa koskevat määräykset. Vuon- na 1994 laskennallinen yhdyskuntajättee- seen sisältyvän biojätteen määrä oli 693 000 tonnia ja hyötykäyttöaste 10 %. Vuonna 2005 määrän ennustetaan olevan 777 000 tonnia ja hyötykäyttöasteen tavoite on 70
% (Ympäristöministeriö 1998b).
Elintarviketeollisuuden jätteistä valta- osa soveltuu materiaalihyötykäyttöön ja käytetään erilaisten eläinrehujen ja proteii- nivalmisteiden tuotantoon. Elintarviketeol- lisuuden biojätteen määrä vuonna 1992 oli 205 000 tonnia ja hyötykäyttöaste 77 %.
Vuonna 2005 määrän ennustetaan olevan 349 000 tonnia ja hyötykäyttöasteen 90 % (Ympäristöministeriö 1998b). Vuonna 1997 arvioitiin kotitalouksissa, suurtalouk- sissa ja elintarviketeollisuudessa syntyvän vuosittain biojätettä yhteensä noin 0,9 mil- joonaa tonnia (Kulutus ja jätteet 1997).
Maatalouden tuottamien jätteiden ko- konaismäärä karjanlanta mukaanlukien on
Kuva 1. Yhdyskuntajätteen koostumus (Ym- päristötietokeskus 1992).
vuosittain yli 20 miljoonaa tonnia, suurin osa tästä on orgaanista jätettä. Kompos- tointi maatiloilla on perusteltua ja suositel- tavaa. Kasvihuoneviljely tuottaa paljon kas- viperäisiä jätteitä, jotka soveltuvat hyvin kompostoitaviksi. Turkistarhauksessa ja kalanviljelyssä syntyvien orgaanisten jättei- den, erityisesti turkiseläinten lannan, hyö- tykäyttö on usein laiminlyöty ja kyseisiä jät- teitä toimitetaan edelleen yhdyskuntajät- teiden kaatopaikoille (Ympäristöministeriö 1998b).
Maa- ja metsätalousministeriön päätök- set eläinjätteen käsittelystä (634/1994, 875/1994) säätävät, että vain vähäriskistä eläinjätettä saa kompostoida. Kompostoin- tiin kelpaamattomia suuririskisiä eläinjät- teitä ovat mm. tilalla kuolleet tai kuolleena syntyneet eläimet, eläintautien vuoksi lope- tetut eläimet ja lihantarkastuksessa tarttu- vien tautien oireita osoittavat eläinjätteet.
Liljan (1984) mukaan useimmat teurasta- mojätteet soveltuvat hyvin kompostoita- viksi, niiden ravinnepitoisuus on suuri ja kosteuspitoisuus kohtuullinen. Teurasta- mojätteestä ei ole haittaa kompostihumuk- sen laadulle ja sen hyödyntämiseksi on vai- kea osoittaa kilpailukykyisiä vaihtoehtoja.
Kompostoinnissa teurastamojätteen ravin- teet muuttuvat helpommin kasvien saata- villa olevaan muotoon, taudinaiheuttajat ja loiset tuhoutuvat. Kompostoituna jätteet eivät aiheuta hajuhaittoja ja ne ovat helposti varastoitavissa ja muokattavissa peltoon il- man kasvitoksisia vaikutuksia. Haittapuo- lena ovat mm. mahdolliset typpihäviöt pro- sessin aikana. Avokompostointi vaatii myös melko paljon tilaa ja voi huonosti hoidettu- na aiheuttaa ympäristöhaittoja.
2.2.2 Biojätteiden lajittelu ja erilliskeräily Jätteiden lajittelu, keräys ja kuljetus hyö- dynnettäväksi tai käsiteltäväksi ovat kes- keinen osa jätehuoltoa. Jätelaki (1072/
1993) velvoittaa keräämään ja pitämään jätteet erillään jätehuollon kaikissa vaiheis- sa tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet huomioiden. Jätteistä terveydelle ja ympä-
ristölle aiheutuva vaara on arvioitava ja jär- jestettävä asianmukainen jätehuolto haitto- jen ehkäisemiseksi.
Biojätteestä tuotettu komposti voi olla saastunut lasinpaloista, muovista tai pienis- tä kivistä, mikäli biohajoavan jätteen erot- telu hajoamattomasta jätteestä tapahtuu keräilyn jälkeen. Sen raskasmetallipitoisuus voi myös olla varsin suuri, ja se johtuu ha- joamattomasta jätteestä. Kompostin saas- tuneisuus riippuu kiinteän yhdyskuntajät- teen koostumuksesta, joka täytyy tutkia kä- sittelylaitosta suunniteltaessa. Yleisesti kiinteän yhdyskuntajätteen orgaanisesta ai- neksesta tehty komposti ei yllä EU:n maan- parannusaineiden ekotuotemerkin vaati- malle tasolle, mikäli jätettä ei ole erilliske- rätty. Orgaanisen jätteen saastumista voi- daan ehkäistä syntypistelajittelun ja erillis- keräilyn avulla. Erilliskeräilyn avulla yhdys- kuntien biojätteestä voidaan tuottaa kom- postia, jossa on hyvin vähän raskasmetalle- ja, lasia, muovia ja kiviä, ja joka siten yltää yleisesti EU:n ekotuotemerkin vaatimalle tasolle. Suomessa on yhdyskuntajätteestä perinteisesti lajiteltu jätteen syntypaikalla keräyspaperi ja ongelmajätteet sekä viime vuosina lasijäte ja yhä useammalla paikka- kunnalla myös biojäte. Keräysjärjestelmää rakennettaessa on aina huomioitava kysei- sen alueen ominaisuudet, taloudelliset ja ympäristötekijät (European Commission 1997, Valo & Pipping 1991, Tanskanen 1996, Ympäristöministeriö 1998b).
Biojätteen lajittelua ja erilliskeräystä ol- laan käynnistämässä Suomessa vähitellen.
Sillä pyritään jätteen hyötykäytön ja käsit- telymahdollisuuksien parantamiseen, vä- hentämään biomateriaalien määrää kaato- paikoilla ja siten vähentämään haitallisten kaatopaikkakaasujen muodostumista. Suu- ri osa kunnista, joilla on biojätteen lajittelua koskevia määräyksiä jätehuoltomääräyksis- sään, on aloittanut erilliskeräilyn vuonna 1997. Lähes joka neljännen kunnan (noin 150 kuntaa) jätehuoltomääräyksissä biojäte on määrätty lajiteltavaksi syntypaikalla. La- jitteluvelvoite koskee tietyn asuntomäärän (usein 10 asuntoa) ylittäviä kiinteistöjä ja yli tietyn kilomäärän biojätettä viikossa (usein
50 kg) tuottavia liikekiinteistöjä. Lajiteltua biojätettä kompostoidaan kiinteistöissä mutta sitä kerätään myös keskitetysti käsi- teltäväksi. Erilliskerättyä biojätettä kom- postoidaan myös yhdyskuntalietteen kans- sa. Biojätteen lajittelun ja erilliskeräyksen aloittaminen sekä kompostointilaitoksen perustaminen ei saisi olla mikään itseisarvo, sillä nämä toimet eivät sinällään ratkaise ongelmaa. On myös mietittävä ja täsmen- nettävä syyt erilliskeräykseen sekä selvitet- tävä kompostituotteen käyttömahdollisuu- det ja markkinat. Jätteenkeräysjärjestel- män tulee olla luotettava ja toimintavarma.
Tällä hetkellä esim. suomalaisten luonnon- mukaisen tuotannon säännöksissä ei hyväk- sytä biojätekompostia, todennäköisesti juu- ri keräysjärjestelmän toimivuuteen kohdis- tuvien epäilyjen vuoksi (Tilastokeskus 1996, Kulutus ja jätteet 1997, Suomen Kuntaliitto 1997, Vasara 1998).
2.2.3 Kompostoinnin nykytilanne
Yhdyskuntien tuottaman jätteen määrä kasvaa Euroopassa koko ajan ja siitä kom- postoidaan keskimäärin vain noin 4 %.
Kompostointi käynnistyi Euroopassa 1970- luvulla varsin lupaavasti, mutta kohtasi vä- lillä kompostin raaka-aineisiin ja loppu- tuotteen laatuun liittyviä ongelmia. Nykyi- sin kompostoinnille on asetettu kompostien tuotantoa koskevia kansallisia ja EU-sään- töjä. Monet maat pyrkivät edistämään kompostin käyttöä ja markkinointia. Jot- kut maat ovat valmistelleet myös EU:n standardien ja ohjeiden mukaiset kriteerit korkealuokkaisen kompostin laatumerkik- si. Eurooppalaisissa kompostointilaitoksissa on siirrytty käsittelemään vain puhdasta or- gaanista ainesta (maatalouden jäte, eläinjä- te, ruoan tuotanto, metsätalous, puutarha- jäte, kiinteä biojäte ja syntypistelajiteltu kiinteä yhdyskuntajäte). Syntypistelajiteltu kiinteä yhdyskuntajäte muodostaa tällä hetkellä vain 10 prosenttia kompostoita- vasta materiaalista, sillä biohajoavan orgaa- nisen jätteen erilliskeräily on yhä alkuvai- heessa Euroopassa. Joissain osissa Euroop-
paa biohajoavan jätteen erilliskeräily kattaa jopa 30 % yhdyskuntajätteen kokonais- määrästä. Monissa maissa syntypistelajitte- lu on alkanut suurimmista syntypisteistä, ravintoloista, tarjoilupalveluista, yms. Ko- titalouksien jätteen syntypistelajittelu on monissa suurkaupungeissa vaikeaa. Useim- mat lajiteltua orgaanista jätettä käyttävät eurooppalaiset kompostointilaitokset tuot- tavat nykyisin hyvin korkealaatuista kom- postia (Bertoldi 1998).
Suomessa kotitalouksien biojätteen hyö- dyntämisaste on noussut viime vuosina pienkompostoinnin yleistymisen myötä.
Koko maassa biojätteestä hyödynnetään kuitenkin edelleen keskimäärin alle 10 %.
Tällä hetkellä pääosa kotitalouksien biojät- teestä kompostoidaan ja syntyvä komposti käytetään omalla kiinteistöllä. Biojätettä käsitellään nykyisin keskitetysti jo monissa kaupungeissa joko aerobisesti kompostoi- malla tai anaerobisesti mädättämällä.
Vuonna 1995 ns. biologisia jätteenkäsitte- lylaitoksia oli kaikkiaan 25. Nykyisin eril- liskerättyä biojätettä käsitellään noin 10 lai- toksella, jotka ovat pääasiassa asfaltoiduille kentille perustettuja aumakomposteja. Toi- minnassa on myös laitosmaisia käsittely-yk- siköitä ja niitä on tulossa lisää. Biologisen käsittelyn lopputuotteen eli humuksen hyötykäyttö edellyttää sen käyttöä maan- parannus- tai maisemointitarkoituksiin, mutta lopputuotteen menekistä pitkällä ai- kavälillä ei ole kokemuksia (Ympäristömi- nisteriö 1998b).
Kompostoidun biojätteen määrästä on tällä hetkellä saatavilla vain suuntaa antavia lukuja. VAHTI-tietokannasta saatuihin alustaviin poimintoihin perustuvat kom- postoidun biojätteen määrät on esitetty taulukossa 3 (Rytkönen 1999). Tietokanta kattaa alueellisten ympäristökeskusten lu- pavelvolliset jätteenkäsittely-yksiköt. Saa- dut tiedot ovat suuntaa antavia ja esim.
teollisuuden kompostoidun biojätteen mää- rästä puuttuvat tuotannon sivutuotteina syntyneet jätteet. Yhdyskuntien tuottaman biojätteen määrä on laskettu tuotetun koko- naisjätemäärän perusteella (Taulukko 2) ar- vioimalla orgaanisen jätteen osuudeksi 30 %
yhdyskuntajätteestä. Elintarviketeollisuu- den tuottaman biojätteen määrä on peräisin Tilastokeskuksesta vuodelta 1992 (Ympä- ristöministeriö 1998b), uudempaa tietoa on saatavilla vasta vuoden 1999 lopulla (Rainio 1999). Alkutuotannon tuottamasta jättees- tä valtaosa on orgaanista jätettä. Karjanlan- nan hyödyntämisaste on noin 90 % (Ympä- ristöministeriö 1998b).
Suomalaisten luonnonmukaisen tuotan- non säännösten mukaan lannan kompos- tointi on pakollista. Luonnonmukaista tuo- tantoa harjoittavalle tilalle aiheutuu lan- nankäsittelystä lisäkustannuksia tavan- omaiseen tuotantoon verrattuna. Luomuti- lojen lannan kompostointivaatimus on EU-maista voimassa vain Suomessa (Sipilä
& Pehkonen 1998). Viime aikoina kompos- tointivelvoite on herättänyt vilkasta kes- kustelua luomutuottajien piirissä (Ranta- nen 1998). Vielä ei kuitenkaan ole päädytty kompostointivelvoitteen poistamiseen.
Kompostimarkkinoiden (bio- ja kasvijä- te) kehitystä jarruttavia tekijöitä ovat kil- pailu toisten orgaanisten jätevirtojen kanssa (eläinlanta, kemialliset lannoitteet), biojä- tekompostin käytöstä saatavien hyötyjen huono tuntemus, jätekompostin käytön pelko ja tuottajien riittämättömät markki- nointiponnistelut. Suomessa yleinen mieli- pide on epäluuloinen kompostituotteiden laatua kohtaan. Sallittu kompostin käyttö- määrä on usein pieni kompostin raskasme- talli- tai ravinnepitoisuuden vuoksi. Maata- louskäytössä tämä voi johtaa kompostin ar- von laskuun maanparannusaineena. On usein taloudellisempaa käyttää kompostia
esim. joka neljäs vuosi, jolloin voidaan levit- tää suurempi määrä yhdellä kertaa neljän vuoden tarvetta varten. Markkinoiden ta- kaamiseksi on välttämätöntä, että kompos- tin tuottajat ovat yhteydessä kompostin käyttäjiin, kompostin laatu voidaan taata, yleisölle selvitetään kompostin käytöstä saatavat hyödyt ja kompostin laatua pyri- tään parantamaan, jotta sallittuja käyttö- määriä voitaisiin lisätä (European Comissi- on 1997).
3 Biojätteiden
kompostoituminen
3.1 Kompostoitumisprosessi
Kompostoinnissa monilajinen pieneliöstö hajottaa hapellisissa ja kosteissa olosuhteis- sa eloperäistä jätettä humukseksi. Samalla muodostuu lämpöenergiaa, hiilidioksidia ja vettä. Kompostointiprosessi on hallittu ja nopeutettu luontaiseen lahoamisprosessiin verrattuna. Kompostoitavaksi sopii sekä kiinteä jäte että jätevesiliete. Kompostoin- nissa jätteeseen sekoitetaan erilaisia, sen ra- kenneominaisuuksia parantavia seosaineita, joilla voidaan tarvittaessa säädellä vesipitoi- suutta ja ravinnesuhteita. Hajotus- ja ra- kennustyön suorittavat lähinnä bakteerit, sädesienet, sienet, sekä erilaiset hyönteiset, punkit ja tuhatjalkaiset sekä lierot. Lajien aktiivisuus vaihtelee kompostoinnin aikana pääasiassa lämpötilan ja ravinteiden saata-
Taulukko 3. Yhdyskuntien tuottama laskennallinen biojätteen määrä ja elintarvi- keteollisuuden tuottama biojäte (Tilastokeskus), sekä yhdyskuntien, elintarvike- teollisuuden ja alkutuotannon kompostoidun biojätteen määrä (VAHTI) Suomes- sa vuonna 1997 (Rytkönen 1999).
vuuden mukaan. Pieneliöstö voidaan luoki- tella lämpötilan sietokyvyn mukaan psy- krofiilisiin (alle 20 °C), mesofiilisiin (20–40
°C) ja termofiilisiin mikrobeihin (yli 40 °C), joista kaksi jälkimmäistä ovat hajotustoi- minnan kannalta tärkeimmät. Lämpötilan ja siinä tapahtuvien muutosten perusteella kompostointiprosessi voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen: mesofiilinen, termofiilinen, jäähtymisvaihe ja kypsymisvaihe. Kolme ensimmäistä vaihetta tapahtuvat suhteelli- sen nopeasti, aumakompostoinnissa muu- tamassa viikossa ja koneellisessa kompos- toinnissa jopa muutamassa päivässä. Kom- postoinnissa syntyy hiilidioksidia, vettä, stabiilia humusainetta ja epäorgaanisia suo- loja (Paatero et al. 1984, Hänninen et al.
1992, Ympäristöministeriö 1992, Rajala 1995, Ympäristöministeriö 1998b).
Kompostoituminen perustuu kompos- toitavan materiaalin sisältämiin ja ympäris- töstä siihen siirtyneisiin mikrobikantoihin, jotka aerobisesti (happea käyttäen) hajotta- vat orgaanista ainesta. Mikrobitoiminnasta aiheutuva kompostin lämpeneminen no- peuttaa hajoamista. Kompostointiprosessin aikana kompostoitava materiaali stabiloi-
tuu ja humusaineiden määrä lisääntyy. Kun kompostin lämpötila on voimakkaasti läm- pöä tuottavan alkuvaiheensa jälkeen laske- nut ympäristönsä lämpötilaan, suurin osa kompostin biologisesti käyttökelpoisesta energiasta on käytetty hyväksi. Hajoami- nen kuitenkin yleensä vielä jatkuu. Tällöin puhutaan kompostin kypsymisestä tai maa- tumisesta. Kompostin valmiutta kuvataan stabiilisuudella ja kypsyydellä. Jäähdytty- ään ympäristönsä lämpötilaan kompostia voidaan pitää jokseenkin stabiilina, mutta täysin kypsää se on vasta pitkähkön maatu- misvaiheen jälkeen (Paatero et al. 1984, Hänninen et al. 1993). Kompostointipro- sessi Grayn et al. (1971) mukaan on esitetty kuvassa 2.
Kompostin kypsyyttä kuvaavia ja toi- saalta kompostointiprosessin etenemistä il- maisevia muuttujia ovat mm. kompostin lämpötila, haju, väri, hapen kulutus, hiilidi- oksidin tuotto, hydrolyyttisten entsyymien aktiivisuus, hajoavien aineiden pitoisuudet, humuspitoisuus, humusyhdisteiden poly- merisoitumisaste, C/N -suhde, pH, katio- ninvaihtokapasiteetti, ammonium-, rikki- vety-, nitriitti- ja nitraattipitoisuus sekä
Kuva 2. Kompostointiprosessin kaavio (Gray et al. 1971).
kompostissa idätettyjen siementen itä- misindeksi. Prosessin valvominen on kom- postoinnissa vaikea tekninen ongelma. Pro- sessi etenee usein epätasaisesti ja lopputuot- teen standardit ovat monissa maissa vasta valmisteilla (Iglesias Jiménez & Pérez Gar- cia 1989).
3.2 Lähtöaineiden ominaisuudet Kompostoitumisprosessia ohjaavat sekä biologiset että fysikaaliset tekijät ja lähtöai- neiden ominaisuuksilla on suuri merkitys prosessin kululle. Erilliskerätty biojäte on koostumuksensa vuoksi melko hankalaa kompostoida, sillä sen joukossa on ruoan- tähteitä, jotka houkuttelevat paikalle lintu- ja ja muita eläimiä. Huolimattomalla käsit- telyllä syntyy myös helposti hajuongelmia.
Biojäte on yleensä varsin puhdasta, sillä ras- kasmetallitasot ovat normaalisti vain mur- to-osa sallituista ja huomattavasti lietekom- postien raskasmetallipitoisuuden alapuolel- la. Helsingin seudun erilliskerätyn biojät- teen analyyseissa (YTV Jätehuoltolaitos 1995) biojätteen raskasmetallipitoisuuksi- en todettiin olevan hyvin pieniä (Taulukko 4), jopa EU:n luonnonmukaisessa tuotan- nossa käytettäville kotitalousjätekompos- teille asetettuja pitoisuusrajoja pienempiä (kts. Taulukko 7). Eräin paikoin on kom- postoitu yhdessä puhdistamolietettä ja bio- jätettä, mutta näin tuotetun kompostin laa- tu voi olla heikompi kuin pelkästään biojät- teestä tuotetun kompostin. Myös markki- nointimahdollisuudet voivat olla heikom- mat. Maatalouden orgaanisesta jätteestä ja kaupunkien kasvijätteestä valmistettu komposti on yleensä hyvää maanparannus- ainetta. Tietyissä tilanteissa maatalouden orgaanisessa jätteessä esiintyy orgaanisia haitta-aineita, kuten torjunta-ainejäämiä.
Kaupunkien kasvijätteen raskasmetallipi- toisuudet voivat olla suuria, jos ne on kerät- ty alueilta joissa on paljon liikennettä (Paa- tero et al. 1984, European Comission 1997, Vasara 1998).
Kompostoinnin tärkeimmät edellytyk- set ovat kompostiin syötettävien materiaa-
lien tasapainoinen ravinnekoostumus sekä riittävä hapensaanti, lämpöeristys, kosteus ja prosessikaasujen poisto. Suunniteltaessa, mitä jätteitä kompostoidaan keskenään, täytyy ottaa huomioon hiili/typpi -suhde (C/N). Kompostin pieneliöt tarvitsevat hii- li- ja typpipitoisia aineksia sopivassa suh- teessa, jotta ne voivat valmistaa eloperäisten ainesten seoksesta hyvää kompostia. Kom- postiin tulee laittaa eri raaka-aineita siten, että hiilen ja typen suhde on sopiva eli noin 25–35:1. Typpipitoisuuden ollessa liian suuri (C/N -suhde liian pieni) mikrobit eivät pysty käyttämään kaikkea typpeä ja tällöin syntyy mikrobeille haitallinen ammoniak- kiylimäärä. Hiiltä tarvitaan kompostoinnis- sa enemmän kuin typpeä, mutta jos hiiltä on liian runsaasti suhteessa typen määrään, mikrobien aktiivisuus pienenee typen puut- teen vuoksi ja kompostointiprosessi hidas- tuu. Sopivaan C/N -suhteeseen vaikuttaa myös se, miten tiukasti hiili ja typpi ovat si- toutuneet yhdisteessä. Vaikeasti hajoavan aineen hiili on hitaasti mikrobien käytettä- vissä, mutta typpi on yleensä helposti saata- villa jätteistä. Taulukossa 5 on esitetty esi- merkkejä kompostoitavista jätteistä, niiden typpipitoisuuksia ja hiili/typpi -suhteita (Paatero et al. 1984, Golueke 1991, Hänni- nen et al. 1992, Rajala 1995).
Raaka-aineiden lahoamistaipumus vai- kuttaa kompostoitumisen nopeuteen. Run- saasti sokereita, hemiselluloosaa, selluloo- saa sekä vähän ligniiniä sisältävät ainekset, kuten ruoho, vihannesjäte ja lanta, lahoavat helposti. Sitä vastoin runsaasti ligniiniä si- sältävät ainekset lahoavat hitaasti. Tukiai- neiden tehtävänä on tasapainottaa kompos-
Taulukko 4. Helsingin seudun erilliskerätyn biojätteen raskasmetallipitoisuuksia (YTV Jä- tehuoltolaitos 1995).
tin hiili/typpi -suhdetta, kuohkeuttaa kom- postia ilmanvaihdon parantamiseksi ja usein myös kuivattaa sitä. Hitaasti lahoavat ainekset, esimerkiksi puuhake, puunkuori, sahanpuru, olki, puunlehdet ja pintaturve, ovat hyviä tukiaineita kompostiin (Hänni- nen et al. 1992, Rajala 1995).
3.3 Kompostoinnin aikana tapahtuvat muutokset
Lämpötila kertoo hyvin kompostoinnin eri vaiheista ja lämpötilan seuranta on paljon käytetty menetelmä kompostoitumispro- sessin seuraamiseksi. Lämpötilan nousu kompostoinnissa edellyttää riittävän suurta kompostoitavaa massaa, joka toimii myös lämpöeristeenä. Kompostoinnin ensimmäi- nen, mesofiilinen vaihe tapahtuu ensim- mäisten 24–48 tunnin aikana, jolloin läm- pötila vähitellen nousee yli 40 °C:een ja so- kerit ja muut helposti hajoavat yhdisteet hajoavat. Termofiilisen vaiheen aikana ha- joavat vaikeammin hajoavat selluloosayh- disteet, tämän lämpövaiheen aikana tuhou- tuvat myös kasvipatogeenit ja siemenet.
Kompostoituminen on nopeinta lämpötilan ollessa välillä 35–50 °C, mutta hygieenisyy- den varmistamiseksi lämpötila tulisi saada nousemaan yli 60 °C:een. Komposti täytyy kääntää usein, jotta koko kompostimassa lämpenisi termofiiliselle tasolle ja patogee- nit ja siemenet tuhoutuisivat koko massas-
ta. Jäähtymisvaihe alkaa kun biohajoavien yhdisteiden pitoisuus pienenee kompostissa ja sen seurauksena hajoamisnopeus hidas- tuu ja lämmöntuotto vähenee. Jäähtymis- vaiheessa mesofiiliset organismit asuttavat uudelleen kompostin. Kypsymisvaiheessa komposti on yleensä ympäristönsä lämpöti- lassa ja tämä vaihe kestää useiden kuukausi- en ajan. Jäähtymisvaiheen jälkeen kompos- tin kääntäminen ei enää aiheuta lämpötilan nousua. Hyvin etenevässä prosessissa läm- pötilan lasku on jäähtymisvaiheessa loivaa (Paatero et al. 1984, Iglesias Jiménez &
Pérez Garcia 1989, Rajala 1995, Hoitink et al. 1997).
Kompostoitumisprosessin alussa mik- ro-organismit käyttävät hyväkseen liukoi- set tai muuten helposti käytettävissä olevat hiililähteet, tällaisia ovat esim. sokerit, tärk- kelys ja rasvat. pH laskee hajoamistuottee- na syntyvien orgaanisten happojen muo- dostumisen myötä. Seuraavaksi kompostis- sa hajoavat proteiinit ja ammoniumtyppeä vapautuu runsaasti, tämä ilmenee jyrkkänä pH:n nousuna. Orgaanisten happojen ha- joaminen aiheuttaa myös pH:n nousua.
Kompostin pH on hyvä prosessin seuran- nan mittari. Kompostoitumisen edetessä pH asettuu välille 7–8. Kun välittömästi käytettävissä olevat hiililähteet on käytetty loppuun, mikro-organismien hiililähteinä ovat jäljellä enää kuituaineet, selluloosa, he- miselluloosa ja ligniini (Paatero et al. 1984, Hänninen et al. 1992). Kuvassa 3 on esitet-
Taulukko 5. Kompostoitavien jätteiden typpipitoisuuksia ja C/N -suhteita (Go- lueke 1991).
ty lämpötilan ja pH:n muutokset kompos- toitumisprosessin aikana Grayn et al.
(1971) mukaan.
Kompostoituessa massan tuhkapitoi- suus suurenee eli hehkutuskevennys piene- nee, prosessi lähestyy loppua, kun hehku- tuskevennys vakiintuu tietylle tasolle. Hu- mus on kuollutta orgaanista ainetta, joka muodostuu rinnan eloperäisen aineksen ha- joamisen kanssa. Humustuminen johtaa humusaineiden, humus- ja fulvohappojen sekä humiinin muodostumiseen. Humuk- sen määrä kasvaa kompostoinnin edistyessä ja voimakasta humustumista tapahtuu kompostoinnin loppuvaiheessa. Myös ka- tioninvaihtokapasiteetti kasvaa kompostoi- tumisen edistyessä (Witt 1982, Hänninen et al. 1992).
Kompostoinnissa syntyvä haju vaihtelee kompostoinnin eri vaiheissa. Hajun aiheut- tajia ovat usein hajoamisen välituotteina syntyvät lyhytketjuiset haihtuvat rasvaha- pot, jotka häviävät kompostoinnin edetes- sä. Kompostin väri tummenee asteittain kompostoinnin aikana, kypsän kompostin väri on tumman ruskea tai melkein musta.
Tummuminen aiheutuu konjugoituneiden kaksoissidosten määrän lisääntymisestä.
Kompostoinnin aikana raekoko pienenee kasvisolujen rakenteen hajotessa. Kompos- tointiprosessia voidaan seurata mikrobien aktiivisuuden avulla. Kokonaismikrobi- määrä antaa tietoa kompostin hyvyydestä kasvualustana, mutta ei vielä ilmaise kovin paljoa mikrobien aktiivisuudesta kompos-
tissa. Hapen kulutus kasvaa aktiivisessa vai- heessa 30-kertaiseksi kypsään kompostiin verrattuna ja aerobisten mikrobien aktiivi- suuden lisääntyessä myös hiilidioksidin tuotto lisääntyy. Mikrobisolujen ATP-pi- toisuus on pienimmillään prosessin aktiivi- sessa vaiheessa. Aktiivisessa vaiheessa mik- robit tuottavat hajottamiseen osallistuvia hydrolyyttisiä entsyymejä. Hydrolysoituvi- en polysakkaridien pitoisuus pienenee nii- den hajotessa lopputuotteiksi.
Kompostoitumista voidaan seurata myös biologisten menetelmien avulla. Raa- ka komposti voi estää siementen itämisen tai huonontaa juuriston kuntoa, joten yhte- nä kompostin kypsyyttä kuvaavana testinä voidaan pitää siementen itämistestiä kom- postissa. Kompostoitumista voidaan seura- ta hiili/typpi -suhteen (C/N) avulla, mutta kypsälle kompostille on vaikea antaa tiettyä arvoa. Kompostin C/N -suhde vakiintuu kompostin kypsyessä tietylle tasolle, joten yksi mahdollisuus on määrittää lopputilan- teen C/N -suhteen ja alkutilanteen C/N -suhteen suhde eli (C/Nloppu)/(C/Nalku). Kyp- sän kompostin suhdeluku olisi tällöin 0,60 (Iglesias Jiménez & Pérez Garcia 1989).
Kompostissa olevien yhdisteiden mää- rittäminen antaa tietoa kompostoinnin etenemisestä. Pelkistävät yhdisteet, kuten ammoniakki ja rikkivety, ilmaisevat kom- postoitumisen olevan vielä kesken tai jopa hapettomassa eli anaerobisessa vaiheessa.
Jos kompostissa on nitriittejä ja erityisesti nitraatteja, kompostoituminen on edennyt
Kuva 3. Kompostointipro- sessin aikana tapahtuvat lämpötilan ja pH:n muutokset (Gray et al. 1971).
jo melko pitkälle. Johtoluku antaa tietoa kompostissa olevien vapaiden ionien mää- rästä. Kompostin ioniväkevyyden ollessa liian suuri vesi virtaa kasveista komposti- alustaan eikä alustasta kasveihin (Hänninen et al. 1992). Viherympäristöliiton kasvu- alustojen ohjearvoissa nurmikoille käytettä- vän kompostialustan johtoluvun tulisi olla 30–60 mS/cm (Viherympäristöliitto 1997).
3.4 Kompostointitekniikat
Vanhin ja yleisin tapa kompostoida suuria määriä jätettä on ulkoilmassa suoritettu ka- sa- tai aumakompostointi. Aumakompostit luokitellaan kääntö- ja ilmastustavan mu- kaan: staattinen aumakompostointi, auma- kompostointi sekoittamalla, normaali ja pa- kotettu ilmastus.
Reaktorikompostointi (rumpu-, tunne- li-, kaukalo-, siilo- ja tornikompostointi) so- veltuu suurten asutuskeskusten jätemääri- en käsittelyyn. Siinä pyritään nopeutta- maan prosessia ja säästämään tilaa. Reakto- rit voidaan sekoitustavan mukaan luokitella jatkuvasti sekoittaviin ja määräajoin sekoit- taviin (Hänninen et al. 1992, European Co- mission 1997).
Jätteet voidaan kompostoida pieninä erinä aumassa, pienkompostorissa, keskite- tysti kompostointilaitoksessa tai kompos- tointikentillä suurissa aumoissa. Pienkom- postoreita on pyritty kehittämään sopiviksi maamme kylmiin oloihin. Laitosmaisesta kompostoinnista on maassamme kokemuk- sia lähinnä ulkona tapahtuvasta lietteen ja biojätteen aumakompostoinnista (Ympä- ristöministeriö 1998b).
Sopivan kompostointitekniikan valinta riippuu hajupäästöihin ja laitteiston kapasi- teettiin liittyvistä vaatimuksista, käytettä- vissä olevasta tilasta sekä menetelmän kus- tannuksista. Jos kompostointilaitos raken- netaan tiheästi asutulle alueelle, jossa haju- haitat ja tilan puute ovat ilmeiset, silloin tunnelikompostointilaitos on paras vaihto- ehto. Jos tilanpuutetta ei ole, on suljetussa tilassa tapahtuva ilmastoitu aumakompos- tointi mahdollista. Mikäli laitoksen kapasi-
teetin tarve ei ole suuri (alle 10000 t/vuosi), konttikompostointi on käyttökelpoinen tekniikka. Maaseudulla hajuhaitat eivät ole kovin suuria, ja siellä voidaan kenties käyt- tää halvempia kattamattomia vaihtoehtoja (Hänninen et al. 1992, European Comission 1997). Kompostointia voidaan suorittaa jatkuvatoimisena tai panosprosessina. Jat- kuvatoimisessa prosessissa pyritään ylläpi- tämään vakaat olosuhteet materiaali- ja energiavirtoja säätämällä. Panosprosessissa tapahtuu biologinen sukkessioilmiö, jossa olosuhteet muuttuvat koko ajan mikrobien hajottaessa lähtömateriaalia (Paatero et al.
1984).
Pienkompostointi on hyvä ja halpa me- netelmä haja-asutusalueilla, jossa kuljetus- matkat ovat pitkiä. Jäte käsitellään ja tuote hyödynnetään syntypaikalla. Kompostoin- nin onnistuminen ja mahdollisten haitta- eläinten ja hajujen minimoiminen on pien- kompostoinnissa ensiarvoisen tärkeää. Puu- tarhajäte voidaan kompostoida kasoissa, mutta kotitalousjätteen kompostointiin tarvitaan haittaeläinten eliminoimiseksi kompostori. Jäte kompostoidaan tukiai- neen kanssa kerroksittain sitä mukaa kuin sitä muodostuu ja hoitotoimenpiteet suori- tetaan käsin (Hänninen et al. 1992). Lan- nan kompostointiin käytettäviä menetel- miä ovat aumakompostointi, rumpukom- postointi ja lietelannan nestekompostointi eli ilmastus (Rajala 1995).
Kompostoinnin onnistuminen riippuu kompostissa toimivien mikrobien hyvin- voinnista sekä niiden ravinne- ja olosuhde- vaatimusten huomioon ottamisesta. Jätteen epähomogeenisuuden vuoksi kompostoitu- minen etenee usein epätasaisesti, mikä voi vaikeuttaa prosessin ohjausta ja heikentää lopputuotteen laatua. Hyvin toimiva kom- postointilaitos tuottaa kuitenkin hyödyn- nettävää ja arvokasta lopputuotetta, kom- postia. Kompostointilaitosten toimintaan liittyy yleensä varsinaisen kompostoinnin lisäksi jätteen esikäsittely (murskaus, seu- lonta, magneettierottelu) sekä kompostin jälkikypsytys ja -käsittely (Ympäristömi- nisteriö 1998b).
4 Kompostointiprosessiin ja kompostituotteiden laadun valvontaan liittyvä lainsäädäntö
4.1 Kompostointilaitoksen
toimintaan liittyvä lainsäädäntö Kompostointipaikasta on tehtävä vesien suojelua koskevista ennakkotoimenpiteistä annetun asetuksen (283/1962) mukainen ennakkoilmoitus alueelliselle ympäristö- keskukselle. Jos edellä mainitut laitokset on liitetty yleiseen viemäriverkkoon, ennakkoil- moitusta ei tarvitse tehdä, mutta liittymises- tä on pyydettävä ennakkoon alueellisen ym- päristökeskuksen lausunto. Kompostoinnis- ta aiheutuvia työsuojelullisia haittoja valvo- taan työturvallisuuslain (299/ 1958) nojalla.
Edellä mainittujen lisäksi kompostointialu- eella on oltava ympäristölupamenettelylain (735/1991) mukainen lupa, joka voi sisältää jäteluvan (Jätelaki 1072/1993), sijoitus- paikkaluvan (Terveydenhoitolaki 469/
1965), sijoituspäätöksen (Eräistä naapu- ruussuhteista annettu laki 26/1920) ja il- mansuojeluilmoituksen (Ilmansuojelulaki 67/1982). Tarve ympäristöluvan hakemi- selle määräytyy em. neljän erityislain perus- teella. Kompostointilaitoksen luvan myön- tää alueellinen ympäristökeskus, jos laitok- sessa käsitellään vähintään 10 000 tonnia jätettä vuodessa. Pienemmille laitoksille lu- van myöntää kunnan ympäristölupaviran- omainen (Ympäristölupamenettelyasetus 772/1992).
4.2 Lannoitelaki
Lannoitelain (232/1993) mukaan lannoite- valmisteen tulee olla tasalaatuista, käyttö- tarkoitukseensa sopivaa sekä koostumuk- seltaan ja käytön kannalta olennaisilta omi- naisuuksiltaan (hienousaste, kosteuspitoi- suus, puhtaus) sellaista kuin ostajilla yleen-
sä kysymyksessä olevan tavaran kaupassa on aihetta otaksua. Lannoitelain määrittele- miä lannoitevalmisteita ovat maanparan- nusaineet, lannoitetut kasvualustat, kom- postointivalmisteet tai sellaisena käytettä- väksi kelpaavat sivutuotteet. Lannoiteval- misteiden valmistuksen ja markkinoinnin sekä niiden valvonnan yleinen ohjaus kuu- luu maa- ja metsätalousministeriölle. Val- mistusta, markkinointia ja maahantuontia sekä tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista valvoo Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK). Lannoitelaki edellyttää kompos- tien valmistajien rekisteröitymistä sekä myyntiin ja vastikkeettomaan luovutuk- seen annettavien maataloudessa tai viherra- kentamisessa käytettävien kompostien tuo- teselosteiden rekisteröimistä. Rekisteröin- nin suorittaa KTTK:n maatalouskemian osasto.
Kompostit soveltuvat harvoin lannoit- teeksi tai sellaisenaan kasvualustaksi, sen si- jaan maanparannusaineiksi ne ovat orgaani- sen aineksensa vuoksi suositeltavia. Tämä edellyttää kompostoinnin asianmukaista suorittamista. Maanparannuskompostien ja komposteista valmistettujen tuotteiden ku- luttajansuoja toteutuu Lannoitelain ja sen nojalla annettujen Maa- ja metsätalousmi- nisteriön päätösten nojalla (MMMp eräistä lannoitevalmisteista 46/1994, MMMp lan- noitevalmisteiden valvonnasta 47/1994).
Kompostoiduille tuotteille on lannoitelain- säädännössä määritelty tietyt laatuvaati- mukset ja tuoteselosteessa ilmoitettavat tie- dot, jotka on aina annettava tavaran vas- taanottajalle. Tuoteselosteen tiedot on var- mennettava luotettavilla lannoitelainsää- dännössä määritetyillä menetelmillä (MMMp 47/1994, Liite 1). Analyysit suo- rittaa KTTK:n maatalouskemian osasto.
Kompostituotteen tai tavaran luovuttaja on vastuussa mahdollisista tuotteen käytöstä johtuvista negatiivisista seuraamuksista ns.
ankaran vastuun periaatteen mukaisesti (Luukkonen 1998).
Lannoitelaki (232/1993) määrittelee seu- raavat termit:
Lannoitevalmiste = lannoitteet, maan- parannusaineet, lannoitetut kasvualustat, typpibakteerivalmisteet ja kompostointi- valmisteet sekä lannoitteena, maanparan- nusaineena, lannoitettuna kasvualustana tai kompostointivalmisteena käytettäväksi kelpaavat sivutuotteet.
Lannoite = aineet ja valmisteet, jotka on tarkoitettu edistämään kasvien kasvua tai parantamaan sadon laatua, ja joiden vaiku- tus perustuu kasvinravinteisiin taikka mui- hin kasveille, ihmisille tai eläimille hyödylli- siin aineisiin.
Maanparannusaine = aineet ja valmis- teet, joiden käytöllä pyritään muuttamaan maan tai kasvualustan fysikaalista, kemial- lista tai biologista tilaa kasvien kasvun edis- tämiseksi tai sadon laadun parantamiseksi, ja joiden vaikutus perustuu pääasiassa muu- hun kuin aineen sisältämiin kasvinravintei- siin.
Lannoitettu kasvualusta = kasvualusta, johon on lisätty lannoitevalmisteita, tässä kasvualustalla tarkoitetaan teknisesti käsi- teltyjä kiinteitä tai nestemäisiä aineita, joita käytetään kasvien kasvupohjana.
Kompostointivalmiste = tuote, joka on tarkoitettu edistämään kompostin hajoa- mista tai parantamaan sen laatua, ja jonka vaikutus perustuu sen sisältämiin kasvinra- vinteisiin.
4.3 MMM:n päätös eräistä lannoitevalmisteista
Maa- ja metsätalousministeriön päätös eräistä lannoitevalmisteista (46/1994) mää- rittelee eri lannoitevalmisteista käytettävät tyyppinimet. Maanparannusaineina käytet- tävistä kompostituotteista saa käyttää tyyp- pinimeä ”maanparannuskomposti”. Kun kompostia ja kivennäismaa-aineksia sekoite- taan, saadaan lannoitettu kasvualusta, jonka tyyppinimi on ”kukkamulta tai vastaava kasvualusta”.
Maanparannuskomposti ei saa sisältää orgaanisia haitta-aineita eikä haitallisia
mikro-organismeja siinä määrin, että sen käyttöohjeiden mukaisesta käytöstä voi olla haittaa ihmisille, eläimille tai ympäristölle.
Maanparannuskompostin tulee olla siinä määrin kypsynyttä, ettei siinä ole haitallisia määriä fytotoksisia aineita eli kasveille myr- kyllisiä aineenvaihduntatuotteita. Maanpa- rannuskompostin tulee olla tasalaatuista ja se saa sisältää roskaavia epäpuhtauksia, ku- ten muovia tai lasia, enintään 0,5 % tuot- teen tuorepainosta. Maanparannuskom- postin humuspitoisuuden on oltava vähin- tään 20 % kuiva-aineen painosta. Kompos- tivalmisteen tulee olla laadultaan sellaista, ettei sen käytön ja varastoinnin yhteydessä synny kohtuuttomia hajuhaittoja. Lannoi- tettuna kasvualustana käytettävän kom- postituotteen tulee täyttää edellä mainitut maanparannuskompostin laatuvaatimuk- set mikro-organismien, fytotoksisten ainei- den, orgaanisten haitta-aineiden ja haju- haittojen suhteen. Kukkamullan tai vastaa- van kasvualustan johtoluku saa olla enin- tään 10.
Maanparannusaineiden ja lannoitettu- jen kasvualustojen raskasmetallien sallitut enimmäispitoisuudet on esitetty taulukossa 6. Kuparin tai sinkin enimmäispitoisuuden ylitys maanparannusaineissa voidaan sallia, mikäli levitysalueen maaperässä on puutet- ta kyseisestä ravinteesta.
Maanparannuskomposteilta vaadittavia tuoteselosteessa ilmoitettavia tietoja ovat tyyppinimi, kauppanimi, kompostoidut raaka-aineet sekä kompostoinnin jälkeen li- sätyt seosaineet ja niiden seossuhteet, pak- kauskoko, humuspitoisuus prosentteina kuiva-aineesta, karkeusaste, johtoluku, pH, pääravinteet (N, P ja K, kokonaispitoisuus), haitalliset raskasmetallit (As, Cd, Hg, Pb ja Ni), käyttötarkoitus, käyttöohje ja -rajoitu- kset, alkuperämaa, valmistaja tai valmistut- taja, myyjä sekä valmistajan, valmistuttajan ja myyjän osoitteet. Halutessa voidaan il- moittaa myös tilavuuspaino, kosteuspro- sentti, liukoiset pääravinteet ja kokonais- tai liukoiset sivu- ja hivenravinteet.
Kukkamullan tai vastaavan kasvualus- tan tuoteselosteessa on ilmoitettava lähes vastaavat tiedot kuin maanparannuskom-
postien tuoteselosteessa. Raskasmetalleista ilmoitetaan vain kadmium, elohopea ja lyi- jy. Irtotavarana myytävästä tuotteesta on il- moitettava tilavuuspaino myyntikosteudes- sa ja humuspitoisuus prosentteina kuiva-ai- neesta.
4.4 MMM:n päätös lannoitevalmisteiden valvonnasta
Maa- ja metsätalousministeriön päätös lan- noitevalmisteiden valvonnasta (47/1994) ohjaa lannoitevalmisteiden tuotannon ja laadun valvontaa. Lannoitevalmisteiden tuotantoa valvoo Kasvintuotannon tarkas- tuskeskus (KTTK) etukäteen laaditun ja MMM:ssä vahvistetun valvontasuunnitel- man mukaisin tarkastuksin. Lannoiteval- misteiden valvontaan liittyvien näytteiden ottamisesta ja lähettämisestä on säädetty MMM:n päätöksen liitteessä. MMM:n pää- töksen mukaiset näytteiden tutkimisessa käytettävät analyysimenetelmät on lueteltu liitteessä 1. KTTK:n on julkaistava valvon- nan kannalta oleelliset tulokset valmistaja- ja/tai maahantuojakohtaisesti neljännes- vuosiraportteina. KTTK:n on lisäksi jul- kaistava vuosittain tilastokirjana yhteenve- to valvonnan tuloksista. Suomessa rekiste- röidyt kompostin tuottajat ja komposti- tuotteet on esitetty liitteessä 2.
4.5 Euroopan komission ekotuotemerkki maanparannusaineille
Euroopan komissio vahvisti 14.11.1994 päätöksellä 94/923/EY ekologiset arviointi- perusteet yhteisön ekotuotemerkin (Ecola- bel) myöntämiseksi maanparannusaineille.
Markkinoilla tapahtuneen kehityksen huo- mioonottamiseksi tehtiin 7.4.1998 uusi päätös (98/488/EY), joka on voimassa maa- liskuun loppuun 2001. Päätös koskee maanparannusaineita, puutarhanhoitoon tarkoitettuina tuotteina myytäviä aineita, jotka on tarkoitettu lisättäväksi maahan ai- nakin sen fysikaalisten ja biologisten omi- naisuuksien parantamiseksi ympäristöä va- hingoittamatta.
Uuden päätöksen lähtökohtana on pyr- kimys edistää jätemateriaalien keräyksestä ja käsittelystä syntyvien orgaanisten ainei- den käyttöä ja kierrätystä ja siten kiinteän jätteen määrän minimoimista. Siinä pyri- tään myös maanparannusaineina markki- noitavien ja käytettävien tuotteiden sisältä- mien raskasmetallien ja ravinteiden aiheut- tamien ympäristövahinkojen tai -vaarojen pienentämiseen. Uuden päätöksen mukaan ekotuotemerkin saaneet tuotteet eivät saa sisältää puhdistamolietettä ja eläinperäistä ainesta sisältävien tuotteiden on oltava yh- teisön lainsäädännössä säädettyjen vaati- musten mukaisia. Tuotteen annosteluoh- jeen mukaisesta käytöstä johtuvan typpili- säyksen ylärajaa on nostettu arvoon 17 g kokonaistyppeä/m2. Tuotteesta annettaviin
Taulukko 6. Maanparannusaineiden ja lannoitettujen kasvualustojen sallitut raskasmetallien enimmäispitoisuudet (MMMp eräistä lannoitevalmisteista 46/1994).
pakollisiin tietoihin on lisätty tuotteen N-, P2O5- ja K2O-pitoisuus, orgaanisten aines- ten pitoisuus ja raskasmetallien pitoisuusra- jat (Taulukko 7, Liite 3). Tuotteen tulee si- sältää vähintään 20 % orgaanista ainesta.
Tuotteen pakkauksessa on lisäksi oltava seuraava kuluttajatiedote: ”Tälle tuotteelle on myönnetty Euroopan unionin ekotuote- merkki, koska tuote edistää maaperän ja ve- sistöjen pilaantumisen vähentämistä ja vä- hentää jätteen määrää edistämällä sen käyt- töä ja kierrätystä.” Euroopan komission 7.4.1998 tekemän päätöksen (98/488/EY) mukaiset maanparannusaineiden arviointi- perusteet on esitetty liitteessä 3.
4.6 Luomusäännökset
EU:n luonnonmukaisen tuotannon sään- nöksissä hyväksytään lannoitteena tai maanparannusaineena käytettäväksi myös kompostoitu kotitalousjäte. Hyväksyttävä kotitalousjätekomposti on tuotettu synty- paikkalajitellusta jäsenvaltion hyväksymäs- tä suljetusta ja valvotusta keräysjärjestel- mästä saadusta kasvi- ja eläinjätteestä.
Kompostin raskasmetallien enimmäispitoi- suudet on esitetty taulukossa 7. Kotitalous- jätekompostin käyttö on sallittu 31.3.2002 asti, lisäksi tarkastuslaitoksen tai tarkastus- viranomaisen on hyväksyttävä käyttötarve (Kasvintuotannon tarkastuskeskus 1999a, 91/2092/ETY, 97/1488/EY).
Suomessa käytössä olevat luonnonmu- kaisen tuotannon ehdot ovat joiltakin osin tiukemmat kuin EU:n säännökset. Kaikki lanta- ja teurasjätteet sekä elintarviketeolli- suuden jätteet tulee kompostoida ennen lannoitteeksi käyttöä. Tilan ulkopuolelta tuodut lannoitteet, maanparannus-, ym. ai- neet eivät saa sisältää haitallisia määriä tor- junta-aineita tai raskasmetalleja. Suurin sal- littu peltoon kohdistuva raskasmetallikuor- mitus on esitetty taulukossa 8. Käytettävi- en eloperäisten lannoitteiden tulee olla bak- teriologisesti turvallisia, tarvittaessa edelly- tetään tuotantopanosten puhtaustutkimus- ten suorittamista. Yhdyskuntien jätevesi- lietteen käyttö on kielletty sellaisenaan sekä kompostoituna. Myöskään taajamien eril- liskerätystä biojätteestä tuotetun kompos- tin käyttö ei ole tällä hetkellä sallittua Suo-
Taulukko 7. EU:n maanparannusaineita koskevan ekotuotemerkin raskasme- tallirajat (98/488/EY) ja EU:n luonnonmukaisen tuotannon säännöksissä esitetyt kompostien raskasmetallien enimmäispitoisuudet (Kasvintuotannon tarkastus- keskus 1999a).
Taulukko 8. Suomen luonnonmukaisen tuo- tannon ehtojen mukainen tilan ulkopuolelta hankituista lannoitteista ja maanparannusai- neista peltoon kohdistuva suurin sallittu ras- kasmetallikuormitus (Kasvintuotannon tar- kastuskeskus 1999b, MMMp 34/1998).
men luonnonmukaisessa viljelyssä (Kasvin- tuotannon tarkastuskeskus 1999b).
Eloperäisiä lannoitteita on mahdollista käyttää siinä määrin kuin on tarpeen riittä- vän ravinnemäärän ja maanparannusvaiku- tuksen aikaansaamiseksi. Tilan omista elo- peräisistä lannoitteista tai maanparannusai- neista eläinlanta on kompostoitava kasvipe- räisten kuivikkeiden kanssa ja lietelanta neste-, auma- tai rumpukompostoituna mahdollisesti kasviperäisten kuivikkeiden kanssa. Tilan ulkopuolelta tuotua kasvipe- räisten kuivikkeiden kanssa kompostoitua eläinlantaa tai lietelantaa on sallittua käyt- tää, mikäli ulkopuolinen kotieläintuotanto ei ole teollismaista (<2 eläinyksikköä / heh- taari). Myös virtsan, kuivatun tai rakeiste- tun lannan, kasvijätteen, teurasjätteen (veri, verijauhe, rasva, sulat, höyhenet ja karvat), elintarvike- ja tekstiiliteollisuuden eloperäisten sivutuotteiden ja jätteiden sekä kalajätteiden käyttö on sallittua kompos- toituna. Turkiseläinlanta saadaan käyttää huolellisesti kompostoituna vain viljalle sekä muille kuin ihmisravinnoksi käytettä- ville kasveille. Taajamien kasvi- ja eläinpe- räisiä jätteitä voidaan käyttää kompostoitu- na, mikäli riittävät puhtausvaatimukset voidaan täyttää. Taajamien erilliskerätyn biojätteen käyttö on kuitenkin kielletty, to- dennäköisesti lajittelu- ja keräysjärjestelmi- en erottelutehokkuuteen kohdistuvien epäilyjen vuoksi (Vasara 1998, Kasvintuo- tannon tarkastuskeskus 1999b).
Viljakasveille voidaan käyttää kompos- tia, jota on kompostoitu 2–6 kuukautta, tällöin komposti on käynyt läpi lämpövai- heen, lannan haju on hävinnyt ja väri muut- tunut tummaksi. Puutarhakasveille ja pe- runalle tarvitaan pitempiaikainen, 6–9 kuukautta kestävä kompostointi ja valmis- tuksen jälkeen on yleensä tarpeen yksi kääntö. Aineksen väri on tumma, rakenne muruinen ja se tuoksuu väkevälle mullalle.
Tilalla on mahdollista käyttää omalla tilalla syntyvää sakokaivolietettä ja makkilantaa, mikäli liete ja lanta on huolellisesti kompos- toitua. Sitä ei saa käyttää sellaisenaan syötä- ville kasveille, kuten juureksille, vihannek-
sille, yrteille ja perunalle (Kasvintuotannon tarkastuskeskus 1999b).
5 Biojätekompostien haitat ympäristössä ja kasvintuotannossa
5.1 Hajuhaitat
Yhdyskuntajätteen kompostoinnissa hajua aiheuttavia aineita muodostuu prosessin eri vaiheissa. Ensimmäisessä vaiheessa muo- dostuu haihtuvia rasvahappoja hajoamisen välituotteina, ja tämän jälkeen alkoholeja, aldehydejä ja ketoneja. Kompostoinnin ter- mofiilivaiheessa tapahtuu myös lämpöke- miallisia reaktioita, joiden tuloksina muo- dostuu haihtuvia yhdisteitä, esim. haihtuvia rikkiyhdisteitä. Muita hajua aiheuttavia yh- disteitä ovat mm. ammoniakki, etikkahap- po, rikkihiili ja aromaattiset hiilivedyt, ku- ten bentseeni, tolueeni ja ksyleeni (Valo &
Pipping 1991).
Kompostista ympäristöön leviävää ha- jua voidaan vähentää parantamalla kom- postointitekniikkaa. Hajupäästöt ovat suu- rimmillaan kompostoinnin ensimmäisinä päivinä ja pienenevät sitten noin kymme- nesosaan alkupäivien hajupäästöistä. Kään- tämällä ja sekoittamalla kompostia sen kui- va-ainepitoisuus ja tiheyserot tasaantuvat ja ilman jakaantuminen massassa tasaantuu.
Hajupäästöt lisääntyvät heti kompostin käännön jälkeen, mutta vähenevät pian ta- kaisin alkuperäiselle tasolle. Huolehtimalla kompostin tehokkaasta ilmastuksesta voi- daan ehkäistä anaerobisten olosuhteiden syntyä. Erityisesti kompostoitaessa eläin- lantaa ilman seosainetta seurauksena voi olla anaerobiset olosuhteet ja suuri määrä typestä haihtuu ammoniakkina ilmaan. Re- aktorikompostoinnissa ilmaa voidaan myös kerätä ja puhdistaa hajujen poistamiseksi (Valo & Pipping 1991, Bernal et al. 1998a).
