2.2.1 Biojätteiden syntypaikat
Kotitalousjätteen suurin yksittäinen jäte-ryhmä on biojäte eli ruoantähteet, kuoret, karat, yms. luonnonmukaisissa olosuhteissa helposti hajoava kasvi- ja eläinperäinen jäte.
Eloperäisen, kompostointiin kelpaavan jät-teen osuus on reilu kolmasosa kotitalousjät-teen painosta. Taajamissa biojäte
muodos-taa 33 % ja haja-asutusalueilla 40 % kotita-lousjätteestä. Edellisen perusteella arvioitu-na vuonarvioitu-na 1994 Suomen kotitalouksissa tuotettiin biojätettä noin 291 000 tonnia.
Uusimpien jätemäärien perusteella arvioi-tuna vuonna 1997 kotitalouksissa tuotet-tiin biojätettä noin 327 000 tonnia (Tilasto-keskus 1996).
Kotitalouksissa tapahtuvan jätteen lajit-telun tehokkuus vaikuttaa oleellisesti eril-liskerätyn biojätteen määriin. Pääkaupun-kiseudulla biojätteen erilliskeräys on tuot-tanut biojätettä 41 kg/asukas/vuosi lajitte-lutehokkuudella 47 % (Salo 1995). Hänni-nen (1996) arvioi Suomessa syntyvän bio-jätteen määräksi 200 000–250 000 tonnia erilliskerättyä biojätettä lajittelutehokkuu-della 50–55 %. Valtakunnallisen jätesuun-nitelman mukaan kotitalouksien biojätteen hyödyntämistä voidaan huomattavasti lisä-tä nykyiseslisä-tä. Tavoitteena on lopettaa bio-jätteen sijoittaminen kaatopaikalle vähitel-len kokonaan.
Suurkeittiöiden biojäte menee nykyisin suurelta osin yhdyskuntajätteen tai erillis-kerättävän biojätteen joukkoon. Puhdasta ruokajätettä tulee jatkossa pyrkiä käyttä-mään eläinten ravintona huomioiden EU:n eläinravintoa koskevat määräykset. Vuon-na 1994 laskenVuon-nallinen yhdyskuntajättee-seen sisältyvän biojätteen määrä oli 693 000 tonnia ja hyötykäyttöaste 10 %. Vuonna 2005 määrän ennustetaan olevan 777 000 tonnia ja hyötykäyttöasteen tavoite on 70
% (Ympäristöministeriö 1998b).
Elintarviketeollisuuden jätteistä valta-osa soveltuu materiaalihyötykäyttöön ja käytetään erilaisten eläinrehujen ja proteii-nivalmisteiden tuotantoon. Elintarviketeol-lisuuden biojätteen määrä vuonna 1992 oli 205 000 tonnia ja hyötykäyttöaste 77 %.
Vuonna 2005 määrän ennustetaan olevan 349 000 tonnia ja hyötykäyttöasteen 90 % (Ympäristöministeriö 1998b). Vuonna 1997 arvioitiin kotitalouksissa, suurtalouk-sissa ja elintarviketeollisuudessa syntyvän vuosittain biojätettä yhteensä noin 0,9 mil-joonaa tonnia (Kulutus ja jätteet 1997).
Maatalouden tuottamien jätteiden ko-konaismäärä karjanlanta mukaanlukien on
Kuva 1. Yhdyskuntajätteen koostumus (Ym-päristötietokeskus 1992).
vuosittain yli 20 miljoonaa tonnia, suurin osa tästä on orgaanista jätettä. Kompos-tointi maatiloilla on perusteltua ja suositel-tavaa. Kasvihuoneviljely tuottaa paljon kas-viperäisiä jätteitä, jotka soveltuvat hyvin kompostoitaviksi. Turkistarhauksessa ja kalanviljelyssä syntyvien orgaanisten jättei-den, erityisesti turkiseläinten lannan, hyö-tykäyttö on usein laiminlyöty ja kyseisiä jät-teitä toimitetaan edelleen yhdyskuntajät-teiden kaatopaikoille (Ympäristöministeriö 1998b).
Maa- ja metsätalousministeriön päätök-set eläinjätteen käsittelystä (634/1994, 875/1994) säätävät, että vain vähäriskistä eläinjätettä saa kompostoida. Kompostoin-tiin kelpaamattomia suuririskisiä eläinjät-teitä ovat mm. tilalla kuolleet tai kuolleena syntyneet eläimet, eläintautien vuoksi lope-tetut eläimet ja lihantarkastuksessa tarttu-vien tautien oireita osoittavat eläinjätteet.
Liljan (1984) mukaan useimmat teurasta-mojätteet soveltuvat hyvin kompostoita-viksi, niiden ravinnepitoisuus on suuri ja kosteuspitoisuus kohtuullinen. Teurasta-mojätteestä ei ole haittaa kompostihumuk-sen laadulle ja kompostihumuk-sen hyödyntämiseksi on vai-kea osoittaa kilpailukykyisiä vaihtoehtoja.
Kompostoinnissa teurastamojätteen ravin-teet muuttuvat helpommin kasvien saata-villa olevaan muotoon, taudinaiheuttajat ja loiset tuhoutuvat. Kompostoituna jätteet eivät aiheuta hajuhaittoja ja ne ovat helposti varastoitavissa ja muokattavissa peltoon il-man kasvitoksisia vaikutuksia. Haittapuo-lena ovat mm. mahdolliset typpihäviöt pro-sessin aikana. Avokompostointi vaatii myös melko paljon tilaa ja voi huonosti hoidettu-na aiheuttaa ympäristöhaittoja.
2.2.2 Biojätteiden lajittelu ja erilliskeräily Jätteiden lajittelu, keräys ja kuljetus hyö-dynnettäväksi tai käsiteltäväksi ovat kes-keinen osa jätehuoltoa. Jätelaki (1072/
1993) velvoittaa keräämään ja pitämään jätteet erillään jätehuollon kaikissa vaiheis-sa tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet huomioiden. Jätteistä terveydelle ja
ympä-ristölle aiheutuva vaara on arvioitava ja jär-jestettävä asianmukainen jätehuolto haitto-jen ehkäisemiseksi.
Biojätteestä tuotettu komposti voi olla saastunut lasinpaloista, muovista tai pienis-tä kivispienis-tä, mikäli biohajoavan jätteen erot-telu hajoamattomasta jätteestä tapahtuu keräilyn jälkeen. Sen raskasmetallipitoisuus voi myös olla varsin suuri, ja se johtuu ha-joamattomasta jätteestä. Kompostin saas-tuneisuus riippuu kiinteän yhdyskuntajät-teen koostumuksesta, joka täytyy tutkia kä-sittelylaitosta suunniteltaessa. Yleisesti kiinteän yhdyskuntajätteen orgaanisesta ai-neksesta tehty komposti ei yllä EU:n maan-parannusaineiden ekotuotemerkin vaati-malle tasolle, mikäli jätettä ei ole erilliske-rätty. Orgaanisen jätteen saastumista voi-daan ehkäistä syntypistelajittelun ja erillis-keräilyn avulla. Erilliserillis-keräilyn avulla yhdys-kuntien biojätteestä voidaan tuottaa kom-postia, jossa on hyvin vähän raskasmetalle-ja, lasia, muovia ja kiviä, ja joka siten yltää yleisesti EU:n ekotuotemerkin vaatimalle tasolle. Suomessa on yhdyskuntajätteestä perinteisesti lajiteltu jätteen syntypaikalla keräyspaperi ja ongelmajätteet sekä viime vuosina lasijäte ja yhä useammalla paikka-kunnalla myös biojäte. Keräysjärjestelmää rakennettaessa on aina huomioitava kysei-sen alueen ominaisuudet, taloudelliset ja ympäristötekijät (European Commission 1997, Valo & Pipping 1991, Tanskanen 1996, Ympäristöministeriö 1998b).
Biojätteen lajittelua ja erilliskeräystä ol-laan käynnistämässä Suomessa vähitellen.
Sillä pyritään jätteen hyötykäytön ja käsit-telymahdollisuuksien parantamiseen, vä-hentämään biomateriaalien määrää kaato-paikoilla ja siten vähentämään haitallisten kaatopaikkakaasujen muodostumista. Suu-ri osa kunnista, joilla on biojätteen lajittelua koskevia määräyksiä jätehuoltomääräyksis-sään, on aloittanut erilliskeräilyn vuonna 1997. Lähes joka neljännen kunnan (noin 150 kuntaa) jätehuoltomääräyksissä biojäte on määrätty lajiteltavaksi syntypaikalla. La-jitteluvelvoite koskee tietyn asuntomäärän (usein 10 asuntoa) ylittäviä kiinteistöjä ja yli tietyn kilomäärän biojätettä viikossa (usein
50 kg) tuottavia liikekiinteistöjä. Lajiteltua biojätettä kompostoidaan kiinteistöissä mutta sitä kerätään myös keskitetysti käsi-teltäväksi. Erilliskerättyä biojätettä kom-postoidaan myös yhdyskuntalietteen kans-sa. Biojätteen lajittelun ja erilliskeräyksen aloittaminen sekä kompostointilaitoksen perustaminen ei saisi olla mikään itseisarvo, sillä nämä toimet eivät sinällään ratkaise ongelmaa. On myös mietittävä ja täsmen-nettävä syyt erilliskeräykseen sekä selvitet-tävä kompostituotteen käyttömahdollisuu-det ja markkinat. Jätteenkeräysjärjestel-män tulee olla luotettava ja toimintavarma.
Tällä hetkellä esim. suomalaisten luonnon-mukaisen tuotannon säännöksissä ei hyväk-sytä biojätekompostia, todennäköisesti juu-ri keräysjärjestelmän toimivuuteen kohdis-tuvien epäilyjen vuoksi (Tilastokeskus 1996, Kulutus ja jätteet 1997, Suomen Kuntaliitto 1997, Vasara 1998).
2.2.3 Kompostoinnin nykytilanne
Yhdyskuntien tuottaman jätteen määrä kasvaa Euroopassa koko ajan ja siitä kom-postoidaan keskimäärin vain noin 4 %.
Kompostointi käynnistyi Euroopassa 1970-luvulla varsin lupaavasti, mutta kohtasi vä-lillä kompostin raaka-aineisiin ja loppu-tuotteen laatuun liittyviä ongelmia. Nykyi-sin kompostoinnille on asetettu kompostien tuotantoa koskevia kansallisia ja EU-sään-töjä. Monet maat pyrkivät edistämään kompostin käyttöä ja markkinointia. Jot-kut maat ovat valmistelleet myös EU:n standardien ja ohjeiden mukaiset kriteerit korkealuokkaisen kompostin laatumerkik-si. Eurooppalaisissa kompostointilaitoksissa on siirrytty käsittelemään vain puhdasta or-gaanista ainesta (maatalouden jäte, eläinjä-te, ruoan tuotanto, metsätalous, puutarha-jäte, kiinteä biojäte ja syntypistelajiteltu kiinteä yhdyskuntajäte). Syntypistelajiteltu kiinteä yhdyskuntajäte muodostaa tällä hetkellä vain 10 prosenttia kompostoita-vasta materiaalista, sillä biohajoavan orgaa-nisen jätteen erilliskeräily on yhä alkuvai-heessa Euroopassa. Joissain osissa
Euroop-paa biohajoavan jätteen erilliskeräily kattaa jopa 30 % yhdyskuntajätteen kokonais-määrästä. Monissa maissa syntypistelajitte-lu on alkanut suurimmista syntypisteistä, ravintoloista, tarjoilupalveluista, yms. Ko-titalouksien jätteen syntypistelajittelu on monissa suurkaupungeissa vaikeaa. Useim-mat lajiteltua orgaanista jätettä käyttävät eurooppalaiset kompostointilaitokset tuot-tavat nykyisin hyvin korkealaatuista kom-postia (Bertoldi 1998).
Suomessa kotitalouksien biojätteen hyö-dyntämisaste on noussut viime vuosina pienkompostoinnin yleistymisen myötä.
Koko maassa biojätteestä hyödynnetään kuitenkin edelleen keskimäärin alle 10 %.
Tällä hetkellä pääosa kotitalouksien biojät-teestä kompostoidaan ja syntyvä komposti käytetään omalla kiinteistöllä. Biojätettä käsitellään nykyisin keskitetysti jo monissa kaupungeissa joko aerobisesti kompostoi-malla tai anaerobisesti mädättämällä.
Vuonna 1995 ns. biologisia jätteenkäsitte-lylaitoksia oli kaikkiaan 25. Nykyisin eril-liskerättyä biojätettä käsitellään noin 10 lai-toksella, jotka ovat pääasiassa asfaltoiduille kentille perustettuja aumakomposteja. Toi-minnassa on myös laitosmaisia käsittely-yk-siköitä ja niitä on tulossa lisää. Biologisen käsittelyn lopputuotteen eli humuksen hyötykäyttö edellyttää sen käyttöä maan-parannus- tai maisemointitarkoituksiin, mutta lopputuotteen menekistä pitkällä ai-kavälillä ei ole kokemuksia (Ympäristömi-nisteriö 1998b).
Kompostoidun biojätteen määrästä on tällä hetkellä saatavilla vain suuntaa antavia lukuja. VAHTI-tietokannasta saatuihin alustaviin poimintoihin perustuvat kom-postoidun biojätteen määrät on esitetty taulukossa 3 (Rytkönen 1999). Tietokanta kattaa alueellisten ympäristökeskusten lu-pavelvolliset jätteenkäsittely-yksiköt. Saa-dut tiedot ovat suuntaa antavia ja esim.
teollisuuden kompostoidun biojätteen mää-rästä puuttuvat tuotannon sivutuotteina syntyneet jätteet. Yhdyskuntien tuottaman biojätteen määrä on laskettu tuotetun koko-naisjätemäärän perusteella (Taulukko 2) ar-vioimalla orgaanisen jätteen osuudeksi 30 %
yhdyskuntajätteestä. Elintarviketeollisuu-den tuottaman biojätteen määrä on peräisin Tilastokeskuksesta vuodelta 1992 (Ympä-ristöministeriö 1998b), uudempaa tietoa on saatavilla vasta vuoden 1999 lopulla (Rainio 1999). Alkutuotannon tuottamasta jättees-tä valtaosa on orgaanista jätetjättees-tä. Karjanlan-nan hyödyntämisaste on noin 90 % (Ympä-ristöministeriö 1998b).
Suomalaisten luonnonmukaisen tuotan-non säännösten mukaan lannan kompos-tointi on pakollista. Luonnonmukaista tuo-tantoa harjoittavalle tilalle aiheutuu lan-nankäsittelystä lisäkustannuksia tavan-omaiseen tuotantoon verrattuna. Luomuti-lojen lannan kompostointivaatimus on EU-maista voimassa vain Suomessa (Sipilä
& Pehkonen 1998). Viime aikoina kompos-tointivelvoite on herättänyt vilkasta kes-kustelua luomutuottajien piirissä (Ranta-nen 1998). Vielä ei kuitenkaan ole päädytty kompostointivelvoitteen poistamiseen.
Kompostimarkkinoiden (bio- ja kasvijä-te) kehitystä jarruttavia tekijöitä ovat kil-pailu toisten orgaanisten jätevirtojen kanssa (eläinlanta, kemialliset lannoitteet), biojä-tekompostin käytöstä saatavien hyötyjen huono tuntemus, jätekompostin käytön pelko ja tuottajien riittämättömät markki-nointiponnistelut. Suomessa yleinen mieli-pide on epäluuloinen kompostituotteiden laatua kohtaan. Sallittu kompostin käyttö-määrä on usein pieni kompostin raskasme-talli- tai ravinnepitoisuuden vuoksi. Maata-louskäytössä tämä voi johtaa kompostin ar-von laskuun maanparannusaineena. On usein taloudellisempaa käyttää kompostia
esim. joka neljäs vuosi, jolloin voidaan levit-tää suurempi määrä yhdellä kertaa neljän vuoden tarvetta varten. Markkinoiden ta-kaamiseksi on välttämätöntä, että kompos-tin tuottajat ovat yhteydessä komposkompos-tin käyttäjiin, kompostin laatu voidaan taata, yleisölle selvitetään kompostin käytöstä saatavat hyödyt ja kompostin laatua pyri-tään parantamaan, jotta sallittuja käyttö-määriä voitaisiin lisätä (European Comissi-on 1997).