• Ei tuloksia

Suunnan määrittelyn vuosi näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Suunnan määrittelyn vuosi näkymä"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

33

Suunnan määrittelyn vuosi

S

uomen Tieteellinen Kirjastoseura lähetti viime vuoden lopul- la jäsenistölle kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää, kuinka seuran toiminta tavoittaa jäsenistön. Kyselyllä haettiin palautet- ta siihen, kuinka tyytyväisiä jäsenet ovat seuran tarjontaan ja mi- hin suuntaan toimintaa tulisi kehittää?

Seuran jäsenmäärän kehitys on ollut laskusuunnassa viime vuo- sina, mutta se ei ole ainoa syy pohtia kehityksen suuntaa: niukat resurssit olisi järkevää käyttää parhaiten kohdennettuna.

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus nostettiin esiin eräänä keskei- senä asiana niistä odotuksista, jotka seuraan kohdistetaan. Seuran odotetaan toimivan vaikuttajana linjauksillaan ja luovan pohjaa kantojen muodostamiselle järjestämissään tapahtumissa.

Nykytilanteessa kannanottoihin on myös tarvetta. Kirjasto- ja informaatioala on tulevina vuosina tiedonsaantiin ja rahoituk- seen liittyen monien sellaisten kysymysten äärellä, joihin kaiva- taan näkemyksellisiä linjauksia seuraavien vuosien aikana. Toi- minnan fokukseen tarvitaan uudelleenmäärittelyä ja siihen ky- sely antaa tueksi joitakin suuntia. Uuden hallituksen säästölinja saattaa tuoda eteen myös puhtaasti taloudellisia paineita ja uu- delleenjärjestelyjen tarvetta, jos kolmas lukukausi otetaan käyt- töön korkeakouluissa.

Seuran jäsenmäärä on pysytellyt kuudensadan tuntumassa, mi- hin voidaan olla vielä kohtalaisen tyytyväisiä. Jäsenistön alueel- linen ja ikäjakauma osoittaa, että aktiivisimmat vastaajat tulivat Etelä-Suomesta tai Länsi-Suomesta ja edustivat valtaosaltaan yli 40-vuotiaita henkilöitä. Nämä tiedot paljastavat myös ongelmia.

Ikääntyvä jäsenistö on eräs seuran suurista haasteista, mutta myös alueellinen tavoittavuus voisi olla laajempaa.

Verkon kautta toimimalla voitaisiin vinoumaa korjata, mitä eh- dotettiin myös palautteessa. Verkkolähetyksiä kaivattiin tapahtu- miin ja koulutuksiin, ja sosiaalisen median osuutta haluttiin laa- jemmaksi. Jälkimmäisen osalta oikeastaan ollaan jo melko aktii- visia. Facebook-kanavalla on tavoitettu yli 540 henkilöä: sosiaa- lisen median käyttäjissä myös nuoremman ikäluokan tavoittami- nen onnistuu varmemmin. Verkkoviestien seurantatiedot kerto- vat myös sen, että viestintä Facebookin kautta on tehokasta: vies- teillä on keskimäärin tavoitettu yli 200 jäsentä.

Koulutukseen ja työryhmissä työskentelyyn oltiin tyytyväisim- piä. Niiden katsottiin tukeneen hyvin verkostoitumista ja ajan ta- salla pysymistä ammatillisessa osaamisessa. Molempien osalta esi-

Signum 2/2015

(2)

4

tettiin kuitenkin myös runsaasti kehittämistarpeita, jotka heijas- tavat samalla monia kirjasto- ja informaatioalalla meneillään ole- via muutostrendejä. Tutkimuksen ja opetuksen toimintamallit ja teknologiat kehittyvät, ja niiden seuranta on tullut yhä tärkeäm- mäksi. Kirjastojen työskentelytavoissa on myös lähestymistapo- jen uudelleen muotoutumista esimerkiksi tallennusformaattien ja sisällönkuvailun osalta. Palvelujen ja asiakkaiden kohtaamiseen tarvitaan uudenlaisia lähestymistapoja, jossa tietotuki myötäilee käyttäjien oppimisen ja tutkimuksen prosesseja. Ilmeistä tarvetta olisi myös muutoksien tarkasteluun kokonaisvaltaisemmin johta- misen ja palvelujen uudelleenmuotoilun näkökulmasta.

Kyselyn tuloksia kuulostellaan edelleen työryhmissä ja halli- tuksen kokouksissa. Suunnan muutokseen tullaan panostamaan myös kuluvan vuoden aikana.

- Päivikki Karhula

Signum 2/2015

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Kotimaisissa kirjasto- ja informaa- tioalan tieteellisissä seuroissa (Informaatiotutkimuksen seura ITY ry, Suomen tieteellinen kirjastoseura STKS) pitkään

Parin viime vuoden aikana Huittisten Karjalaiset 9va.t jarjes- täneet oman seuran putttetssa Jon-.. kin

STKS: Kirjastojen rajattu toiminta turvattava poikkeusoloissa Suomen tieteellinen kirjastoseura yhtyy Suomen kirjastoseuran kannanottoon kir- jastojen rajatun toiminnan

Suomen tieteellinen kirjastoseura (STKS) esittää huolensa kirjastoaineiston vapaan saatavuuden ja liikkuvuuden varmistamisesta Varastokirjaston mahdol- lisesti

Suomen tieteellinen kirjastoseura toivoo, että esitystä tarkastellaan kirjastoalan koulutuksen koko- naisuuden näkökulmasta. Koulutuksen lakkauttaminen Oulussa heikentää

Suomen tieteellinen kirjastoseura järjesti hallitukselle, työryhmille ja Signu- min toimitukselle yhteisen viestintäpäivän 24.9. Päivän tarkoi- tuksena oli pohtia seuran

Informaatiolukutaidon vaikuttavuutta pohdittiin Suomen Tieteellinen Kirjasto- seuran IL-työryhmän viime marraskuussa järjestämässä seminaarissa ”Miksi opetamme -

Sekä Suomen kirjastoseura että Suomen tieteellinen kirjastoseura ovat olleet mukana IFLAn toimin- nassa sen perustamisesta lähtien.. Suomen kirjastoseura on ollut aktiivinen