Maahanmuuttajien kotoutuminen ja kolmannen sektorin toimijoiden vaikutus kotoutumiseen

MAAHANMUUTTAJIEN KOTOUTUMINEN JA KOLMANNEN SEKTORIN TOIMIJOIDEN VAIKUTUS KOTOUTUMISEEN

Anna-Stiina Erbismann Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia

Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2017

Sosiaalipsykologia

ERBISMANN, ANNA-STIINA:” Maahanmuuttajien kotoutuminen ja kolmannen sektorin vaikutus toimijoiden vaikutus kotoutumiseen.”

Pro gradu -tutkielma, 71 s., 3 liitettä (6 sivua).

Ohjaajat: professori Vilma Hänninen ja YTL ja yliopisto-opettaja Mikko Saastamoinen Lokakuu 2017

Maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvanut muutaman viime vuoden aikana huomatta- vasti. Syitä maahanmuuttoon löytyy useita. Maahanmuuttaja on voinut valita itse toiseen maahan muuttamisen henkilökohtaisista syistä tai maahan muuttaminen voi olla henkilöstä itsestä riippumatonta. Yleisin syy maahanmuuttoon on kuitenkin EU- perusteinen eli vapaa liikkuvuus, joka sisältää opiskelun, työn ja perhesiteiden takia tapahtuvan muuton. Maahan- muuton syynä voi olla myös humanitääriset syyt, joihin kuuluu pakolaiset ja turvapaikan ha- kijat. Tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuttajien kotoutumista uuteen yhteiskuntaan ja sii- hen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tutkimuksella selvitetään, minkälainen on eritoten kolman- nen sektorin toimijoiden rooli maahanmuuttajien kotoutumisprosessissa.

Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki haastateltavat ovat Kuopiossa sijaitsevan Setlementti Puijolan Monikulttuurisuuskes- kus Kompassin kävijöitä. Tutkimus on toteutettu laadullisella tutkimusotteella ja aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia, jossa on käytetty hyväksi rinnakkain sekä aineisto- että teorialähtöistä analyysitapaa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu aikaisemmasta tutkimuksesta maahanmuuttajien kotoutuminen ja integraation kentältä. Suu- rena mallina tutkimuksen teoreettiselle tarkastelulle on toiminut John Berryn akkulturaatio- malli maahanmuuttajien kotoutumisesta. Teoreettisen näkökulman kartoittamiseksi olen otta- nut tutkimuksessa tarkasteluun myös maahanmuuttajat käsitteenä sekä kolmannen sektorin toiminnan. Koska sain suuren osan haastateltavistani Monikulttuurisuuskeskus Kompassin kautta, keskityn tutkimuksessa myös eritoten sen toimintaan järjestönä.

Tutkimuksen tulosten mukaan maahanmuuttajien kotoutumiseen vaikuttaa eritoten kielitaito tai vastaavasti kielitaidon puute ja kulttuurierot verrattuna omaan kotimaahan. Perheellä ja lähipiirin merkityksellä sekä vastaavasti niiden puutteella on myös omat vaikutuksensa maa- hanmuuttajien kotoutumiseen. Mahdolliset syrjinnän tunteet sekä epäasiallinen käytös tai koh- telu oman etnisen taustan puolesta voi myös vaikuttaa kotoutumiseen sekä kuuluvuuden tun- teeseen uudessa kulttuurissa sekä yhteiskunnassa.

Kolmas sektori on toiminta-alueena hyvinkin laaja. Haastatteluissa tulikin ilmi myös erilais- ten kolmannen sektorin toimintojen vaikutusta haastateltavien kototutumiseen. Kuusi seitse- mästä haastateltavastani oli Kompassin käyttäjiä, joten valta osa esille tulleista kotoutumista edesauttaneista kolmannen sektorin palveluista löytyi Kompassin toimintapiiristä. Toki haas- tatteluissa tuli ilmi muitakin erilaisia kotoutumiseen vaikuttavia kolmannen sektorin palvelui- ta, kuten MLL (Mannerheimin lastensuojeluliitto) sekä kirkko ja seurakunta. Haastatteluissa tuli selkeästi esille tiettyjä tekijöitä, mitkä vaikuttivat kolmannen sektorin palveluiden käyt- tämiseen. Näitä olivat esimerkiksi lähipiirin määrä uudessa yhteiskunnassa. Monissa tapauk- sissa myös he, jotka olivat vasta muuttaneet Suomeen, kokivat kolmannen sektorin palvelut kaikista hyödyllisimmiksi.

Avainsanat: kolmas sektori, maahanmuutto, maahanmuuttaja, kotoutuminen, akkulturaatio UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies

ERBISMANN, ANNA-STIINA:” Acculturation of immigrants and effects of the third sector of acculturation.”

Master’s thesis, 71 pages, 3 appendices (6 pages).

Advisors: Professor Vilma Hänninen & Lic.Soc.Sc. University Teacher Mikko Saastamoinen October 2017

The number of immigrants in Finland has risen drastically in the past few years. There are many reason for immigrating. One might immigrate by choice or because of things beyond their choosing. The most common reason for immigration is based on the free movement wit- hin the EU, including immigration for education, employment and family aspects. There can also be humanitarian reasons for immigration, that includes asylum seekers and refugees. This study considers the acculturation of immigrants into a new society and the factors affecting it.

The study also shows the role of the third sector in the acculturation process.

The research material consists of seven semi-structured interviews from which six were cus- tomers of Multicultural center Kompassi in Kuopio. The study was executed using the quali- tative research method and content analysis, using both content and theory based analysis.

The theoretical framework consists of previous research made within the field and uses John Berry’s model of acculturation as a tool. I used the concept of immigration and functions of the third sector to map the theoretical view. The study focuses in Settlement Puijola’s Multi- cultural center Kompassi, since most of the interviewees were acquired from there.

The research shows that linguistic skills, or the lack off, and cultural differences play a part in acculturation, as do also the dynamics of family relations and relatives. Possible discriminati- on because of one’s ethnic background has an effect in acculturation into a new culture and society.

The third sector operates in many different fields. The interviews revealed the effect of these different fields have on ate acculturation process. Since most of the interviewees were custo- mers of Kompassi, most of the aspects that had contributed to the success of one’s accultura- tion. The interviewees mentioned also other services offered by the third sector like MLL and the church. According to the interviews, there is a link between the immigrant’s support net- work in the new society and the success of their acculturation. In many cases the people that had just immigrated to Finland felt the third sectors services the most helpful.

Keywords: Third sector, immigration, immigrant, acculturation, integration

1 Johdanto ... 1

2 Maahanmuuttajat käsitteenä ja ryhmänä Suomessa ... 7

2.1 Keitä maahanmuuttajat ovat? ... 7

2.2 Maahanmuuttajia koskevat asenteet ... 9

3 Maahanmuuttajien kotoutuminen ja akkulturaation nelikenttämalli ... 11

3.1 Maahanmuuttajien kotoutuminen ... 11

3.2 Akkulturaatio käsitteenä ... 13

3.2 Akkulturaatioasenteet John Berryn mukaan ... 16

3.2.1 Integraatio ... 18

3.2.2 Assimilaatio ... 19

3.2.3 Separaatio ... 19

3.2.4 Marginalisaatio ... 20

3.3 Kotoutumista edistävät yhteiskunnan toimet ... 20

4 Kolmas sektori ... 24

4.1 Kolmannen sektorin toiminta osana yhteiskuntaa ... 24

4.2 Setlementti Puijola Ry ja Monikulttuurisuuskeskus Kompassi organisaationa ... 28

5 Tutkimuksen toteutus ... 31

5.1 Tutkimuksen kohde / tavoite ... 31

5.2 Laadullinen tutkimus ... 32

5.3 Haastatteluaineiston kerääminen ... 33

5.5 Haastateltavat ... 34

5.6 Puolistrukturoitu haastattelu aineistonkeruu menetelmänä ... 36

5.7 Aineiston esikäsittely ... 38

5.8 Aineiston analyysi ... 39

5.9 Tutkimuksen etiikka ... 40

6 Monikulttuurisuuskeskus Kompassin kävijöiden kokemuksia kotoutumisesta Kuopioon ... 43

6.1 Kielikysymys ... 43

6.2 Perheen ja lähipiirin merkitys ... 47

6.3 Kulttuurierot ... 50

6.4 Kolmannen sektorin toimijoiden vaikutus kotoutumiseen ... 53

6.5 Syrjintä ja epäasiallinen kohtelu ... 58

LIITTEET ... 72

LIITE 1 ... 72

LIITE 2 ... 73

LIITE 3 ... 75

1 J

Mediassa ja yleisesti sosiaalisen median keskusteluissa maahanmuutto ja maahanmuuttajien kotou- tumisen sekä puolestaan kotouttaminen ovat keränneet runsaasti mielipiteitä ja keskustelun aiheita.

Keskustelu mahanmuuttoa ja siihen liittyviä teemoja koskien sosiaalisessa mediassa ja sen eri kana- vissa on hyvin avointa sekä paikoin kriittistäkin. Keskustelu on myös saanut uusia sävyjä ja muut- tunut 2000- luvun alusta nykypäivää kohden. Mediassa vellova maahanmuuttoaiheinen keskustelu saa osakseen niin positiivisia kuin negatiivisiakin sävyjä.

Helsingin uutisissa 1.10.2010 ilmestyneessä artikkelissa ”Onko maahanmuuttajien kotouttaminen onnistunut?” otetaan kantaa 2010-luvulla tapahtuneen maahanmuuton kotouttamisen onnistumi- seen. Artikkelin mukaan maahanmuuttajien kotouttaminen on sitä hitaampaa, mitä enemmän sa- masta kulttuurista tulevia maahanmuuttajia saapuu kerralla Suomeen. Mikäli maahanmuuttajia on paljon, kotoutuminen hidastuu, koska heidän oman maan kulttuuria ja kieltä on tällöin jatkuvasti ympärillä. Toisaalta taas, mikäli maahanmuuttajia on vähän, on artikkelin mukaan maahanmuutta- jilla suurempi paine opiskella suomen kieltä ja kulttuuria ja näin sopeutua uuteen kotimaahan. (On- ko maahanmuuttajien kotouttaminen onnistunut?) 26.3.2016 ilmestyneessä SS- blogit sivuston blo- gikirjoituksessa ”Miksi kotoutuminen ei onnistu” ollaan taas puolestaan sitä mieltä, että maahan- muuttajien kotoutuminen ei onnistu, mikäli maahanmuuttajat eivät itse halua kotoutua Suomalai- seen yhteiskuntaa. Kyseiseistä kirjoituksista on huomattavissa, miten kotoutumiseen valtaväestön mielestä negatiivisesti vaikuttava seikka on muuttunut ulkoisesta sisäiseksi eli maahanmuuttajien omaksi haluksi tai paremminkin haluttomuudeksi kotoutua uuteen yhteiskuntaan. (Miksi kotoutu- minen ei onnistu?)

Yleisesti voi todeta, että keskustelu mediassa eri sosiaalisen median kanavissa koskien maahan- muuttoa on päällisin puolin varsin negatiivissävytteistä. Suomi 24- keskustelupalstalla 21.12.2016 liikkeelle lähteneessä keskustelussa kysytään, ehditäänkö maahanmuuttajia kotouttaa ennen heidän radikalisoitumistaan. Tähän keskustelun seuraava osanottaja vastaa, että maahanmuuttajat eivät ole tulleet Suomeen kotoutumaan, koska he käyvät ainoastaan täällä moskeijoissa eivätkä tämän takia ikinä tule kotoutumaan Suomeen. (Suomi 24- keskustelu kanava) Kuitenkin maahanmuuttajien ko- toutumisen kannalta myös heidän oman kulttuurisen taustan säilyttäminen on erittäinkin tärkeässä asemassa. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 254.)

Vuosina 2015 ja 2016 tapahtuneesta Eurooppaan suuntautuneesta maahanmuuttajien aallosta voi- daan puhua myös suoremmin pakolaiskriisinä maahanmuuttajien massiivisen määrän sekä heidän kotimaissaan vallinneen tilanteen takia. (Euroopan Komission julkaisu pakolaiskriisistä 2016) Tilas- tokeskuksen Suomessa oli vuonna 2016 343 905 maahanmuuttajaa. Tämä voi sanoa olevan 21%

enemmän kuin edellisenä vuonna. (Tilastokeskus/Maahanmuutto uuteen ennätykseen vuonna 2016) Toki EU:n mukana tullut vapaa liikkuvuus on myös osaltaan lisännyt Suomeen ja ylipäätään Eu- rooppaan kohdistunutta maahanmuuttajien virtaa. EU:n vapaan liikkuvuuden myötä Suomeen muuttaviksi maahanmuuttajiksi voidaan pääasiassa lukea avopuolisot ja pakolaiset, kuten opiskeli- joita ja työn perässä muuttavia. (Martikainen, Saari, & Korkiasaari 2013, 37)

Lisääntyneen maahanmuuton myötä on muotoutunut erityisen tärkeäksi se, että maahanmuuttajat sopeutuvat ja kotoutuvat hyvin uuteen yhteiskuntaan ja sen tapoihin sekä kulttuuriin. Sosiologi John Berry on kehittänyt akkulturaatiomallin kuvaamaan maahanmuuttajien sopeutumista uuteen yhteis- kuntaan. Tarkemmin akkulturaatiolla tarkoitetaan sosiaalipsykologista ilmiötä tai prosessia, jonka myötä muulta uuteen maahan muuttanut yksilö tai ryhmä tulee osalliseksi sekä kiinnittyy yhteiskun- taan sen eri osa-alueilla. Berryn mukaan yksilön arvoissa, kyvyissä, asenteissa sekä motivaatiossa tapahtuu muutoksia tämän sopeutuessa yhteiskuntaan. Berry on myös luonut akkulturaatio- eli uu- teen yhteiskuntaan sopeutumisaenteista nelikenttämallin, minkä eri muodoiksi voidaan lukea integ- raatio, separaatio, marginalisaatio sekä assimilaatio. Yksilön akkulturaatioasenteeseen vaikuttaa tämän oman kulttuurin identiteetin arvostaminen sekä suhteet omaan etniseen ryhmään ja toisaalta taas valtakulttuurin arvostaminen ja suhteet valtaväestön edustajiin. (Aarnitaival 2012, 16-17.)

Kotoutumisella taas tarkoitetaan moniulotteista prosessia, joka käsittää paljon uusien asioiden op- pimista ja sisäistämistä sekä osaltaan myös tuttujen ja turvallisten asioiden jättämistä. Maahanmuut- tajan kotoutumiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, miten maahanmuuttaja löytää paikkansa uudessa yhteiskunnassa. Myös se vaikuttaa olennaisesti maahanmuuttajan hyvinvointiin, miten hän sopeutuu elämään kahden eri kulttuurin välissä. (Shubert 2013, 64-65) Lain mukaan taas kotoutuminen mää- ritellään ”maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen” ja puolestaan kotouttamisella tarkoite- taan ”viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja voimavaroja.” (Laki maa- hanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta 493/1999.) Terminä kotou- tuminen on otettu käyttöön, koska haluttiin maahanmuuttajien kohdalla välttää oman identiteetin menettämisen sekä sulautumisen mielikuvia, jotka on liitetty termiin ”integraatio”. Kotouttamisen yhteydessä voidaan myös puhua maahanmuuttajan yksilöllisestä kehittämisestä. Toimintana kotout-

tamiseen kuuluu viranomaisten järjestämän kotouttamista edistävät toimet, voimavarat ja palvelut sekä muu maahanmuuttajien huomioonottaminen palveluidenosalta. Tärkeätä kototutumisproses- sissa on huomata, että se on kaksisuuntaista. Se koskee niin maahanmuuttajia kuin kantaväestöäkin.

(Saukkonen 2013, 92-93.)

Lähtökohtaisesti maahanmuuttajien kotouttamisesta edistävistä palveluista ja yleisesti kotoutumi- sesta vastaavat ympäri Suomea kunnat ja TE- palvelut. Kunnilla on siis alueellisesti päävastuu ko- touttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta. Maahanmuuttajilla on kuitenkin yksilöllisiä tar- peita, kuten juuri kielen oppiminen. Kolmas sektori järjestääkin monipuolista toimintaa, joka muo- dostaa arvokkaan lisän viranomaisen kotoutumista edistävällä tarjonnalle. Viralliseen kotoutumis- ohjelmaan kuuluu muun muassa maahanmuuttajien koulutus- ja kielitaidon lisääminen, maahan- muuttajien ohjaamien työmarkkinoille, sekä heidän terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Kotou- tumisessa on kyse kaksisuuntaisesta prosessista, jossa on tärkeätä myös maahanmuuttajien tutustut- tamien kantaväestöön sekä kantaväestön kulttuuriin. Maahanmuuttajille on myös olemassa erilaisia palveluita, joiden on tarkoitus auttaa heidän sopeutumistaan uuteen yhteiskuntaan. Näitä ovat esi- merkiksi kotoutumissuunnitelman tai alkukartoituksen tekeminen. (Aarnitaval 2012, 25-26, Ali- tolppa-Niitamo & Säävälä 2013, 7)

Edellä esitetyn kolmannen sektorin asema on vahvistamassa asemaansa yhteiskunnassamme. Alun perin koko kolmas sektori sai Suomalaisessa yhteiskunnassa jalansijaa 1970- luvulta lähtien, koska sille oli yhteiskunnallisesti tilausta ja tarvetta. Yhteiskunnan rakennemuutoksen myötä ihmisillä oli enemmän mahdollisuuksia erilaiseen vapaa-ajanviettoon, mille kolmannen sektorin eri palvelut tar- josivat mahdollisuuksia. Työnkuva myös automatisoitui, joten ihmisillä jäi enemmän energiaa va- paa-ajan harrastuksille. (Helander 1998, 10-11.) Tämän jälkeen kolmas sektori on laajentunut ja saanut erilaisia toimintamuotoja. Pääasiassa kolmannen sektorin toimintakenttään kuuluu erilaiset yhdistykset ja järjestöt. Maahanmuuttotyössä kolmas sektori vaikuttaa lähinnä kotoutumista tuke- vien hankkeiden järjestäjinä. Järjestöt ja yhdistykset tarjoavatkin osaltaan maahanmuuttajille suoja- paikan vielä vieraaksi koetussa yhteiskunnassa sekä tarjoaa kentän pohtia integraatioon ja kotoutu- miseen liittyviä kysymyksiä. (Martikainen, Saukkonen & Säävälä 2013, 19.)

Maahanmuuttajien kotoutuminen uuteen yhteiskuntaan valikoitui tutkimuksen aiheeksi, koska se on aiheena erittäin ajankohtainen ja merkittävä koko Euroopassakin vallinneen pakolaiskriisin seu- rauksena. On tärkeätä ymmärtää ja tuottaa tietoa maahanmuuttajien kotoutumisesta ja siihen vaikut- tavista tekijöitä, jotta maahanmuuttajille osataan tarjota kaikista parhaat palvelut heidän kotoutumi-

sen kannalta. Mielenkiinnon kohteekseni gradun kannalta valikoitui kolmannen sektorin toiminta, koska tutkimuksessa haluttiin perehtyä ylipäätään kolmannen sektorin tarjoamiin palveluihin, sa- moin kuin sen hyötyihin maahanmuuttajien kototutumisprosessissa. (Euroopan Komission julkaisu pakolaiskriisistä 2016)

Aikaisemmassa maahanmuuttoa käsittelevissä tutkimuksissa on keskitytty enemmäkseen maahan- muuttajien kotoutumiseen. Harvemmissa tutkimuksissa on kuitenkaan otettu esille kolmatta sektoria ja kolmannen sektorin olemassaoloa maahanmuuttajien kotoutumista helpottavana tekijänä. Tässä tutkimuksessa lähinnä keskitytään tarkastelemaan sitä, millä seikoilla on osuutta ja vaikutusta maa- hanmuuttajien sopeutumisessa uuteen yhteiskuntaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sitä, min- kälainen rooli eri kolmannen sektorin palveluilla on kotoutumisen osalta. Tulevaisuudessa maa- hanmuuttajien kotoutuminen tulee yhä suuremman tarkastelun alle maahanmuuttajien määrän kas- vaessa Suomessa. Näin eri kolmannen sektorin palveluilla voi olla yhä kasvava merkitys kotoutu- misen tuottajana. Yksityinen ja kolmas sektori voivat myös tulevaisuudessa tehdä yhä enemmän yhteistyötä kotoutumisen edistämiseksi. (Pyykkönen & Martikainen 2013, 282).

Sosiaalipsykologisena tutkimuskohteena maahanmuuttajien kotoutuminen on varsin relevantti ja ajankohtainen. Tutkimusaiheena maahanmuutto sekä maahanmuuttajien kotoutuminen ei suinkaan ole uusi, vaan maahanmuuttajien kotoutumista on tutkittu jo hyvinkin pitkään. Tutkimuskohteena maahanmuuttajien kototutumisesta on haluttu tuottaa lisätieto, jonka avulla kyettäisiin edesautta- maan maahanmuuttajien kototutumisprosessia. Viime vuosien aikana kuitenkin maahanmuutto tut- kimus on kasvanut. (Martikainen, Saukkonen & Säävälä 2013, 14.) Ulkomaalaisista tutkijoista on hyvä nostaa esille John Berry, joka on pohtinut maahanmuuttajien kotoutumista akkulturaation ne- likenttämallin kautta. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti, 2013, 254.) Suomalaisista tutkijoista, jotka ovat vaikuttaneen maahanmuuttotutkimuksen parissa, on hyvä nostaa esille eritoten sosiaalipsyko- logi Karmela Liebkind ja hänen tutkimuksensa. Liebkindin tutkimukset ovat käsitelleet niin rasis- mia, monikulttuurisuutta kuin ylipäätään maahanmuuttajien kotoutumisprosessiakin. Liebkindin teoksista esimerkkinä juurikin rasismia käsittelevä Rasismi ja syrintä Suomessa (2002) ja monikult- tuurisuutta käsittelevä Monikulttuurinen Suomi: etniset suhteet tutkimuksen valossa (2000). Kysei- nen tutkimus sijoittuu Karmela Liebkindin tutkimuksen kanssa samaan perinteeseen samalla laina- ten Berryn näkemyksiä, kutenkin niin, että tutkimuksessa tulee esille tuoreita nykypäivän näkemyk- siä.

Toteutin tutkimuksen laadullisena tutkimuksena, koska siinä halutaan tarkasti ymmärtää ja sisäistää kyseistä ilmiötä eli maahanmuuttajien kotoutumista. Laadullisen tutkimuksen eli kvalitatiivisen tutkimuksen perusperiaatteena onkin ymmärtävä selittäminen. Tietystä ilmiöstä pyritään nostamaan esille yhtäläisyyksiä. (Alasuutari 2011, 39.) Näin tutkimuksessa päädyin laadulliseen tutkimukseen ja ajateltu sen olevan siihen paras lähestymistapa. Tarkemmin tutkimuksessa analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia. Sisällönanalyysia on järkevää käyttää analyysimenetelmänä, kun halu- taan analysoida dokumentteja systemaattisesti ja objektiivisesti. Osaltaan analyysi on aineistoläh- töinen ja osaltaan teoriaohjaava. Suurena taustana analyysissani on haastatteluista saatu aineisto, mutta hyödynnän siinä myös apuna alan teoriaa. Taustateoriana tutkimuksessa käytetään John Ber- ryn mallia akkulturaatioasenteista. (Sarajärvi & Tuomi 2011, 103.)

Tässä tutkimuksessa tarkastelen objektiivisesti maahanmuuttajien kototutumista uuteen yhteiskun- taan ja sitä, mitkä seikat vaikuttavat, eli helpottavat tai hankaloittavat, maahanmuuttajien sopeutu- miseen uuteen yhteiskuntaan. Tarkemmin vielä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena on se, minkä- lainen rooli eri kolmannen sektorin tarjoajilla on maahanmuuttajien kotoutumisessa. Tutkimuksen aineisto on kerätty pääosin Kuopion Setlementti Puijolan Monikulttuurisuuskeskus Kompassin kä- vijöistä. Monikulttuurisuuskeskus Kompassi on Kuopiossa toimiva matalan kynnyksen kolmannen sektorin toimipaikka, joka tarjoaa erilaista toimintaa pääasiassa maahanmuuttajille. Kompassissa toimii myös paljon vapaaehtoisia, jotka ovat pääosin suomalaisia, joten se on ikään kuin sillanra- kentaja valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. (Hedberg, Rastas, Shurpali, Nummi & Kujanpää, 2016, 10-11.) Haastateltavien joukossa on myös yksi Monikulttuurisuuskeskus Kompassin ulkopuo- linen kävijä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joista kuusi on ollut Kompassin kävijöitä ja yksi ulkopuolinen.

Tutkimuksen alussa perehdytään maahanmuuttajiin käsitteenä. Maahanmuuttajat ovat ryhmänä var- sin laaja, joten sitä käsitellään tutkimuksessa tarkemmin. (Liebkind 1994, 9-11) Kolmannessa lu- vussa tarkastellaan maahanmuuttajien kotoutumisprosessia sekä integraatiota uuteen yhteiskuntaan.

Tämän luvun yhteydessä otetaan myös käsittelyyn Berryn eri akkulturaatioasenteet, joita ovat integ- raatio, separaatio, marginalisaatio ja assimilaatio. (Shubert 2013, 65) Neljännessä luvussa käsitel- lään taas kolmatta sektoria aihealueena ja käsitteenä tarkemmin. Luvussa käsittelen sitä, minkälai- nen rooli kolmannen sektorin eri toimijoilla on yhteiskunnassa sekä sitä, minkälaisia toimijoita kolmannen sektorin alle kuuluu. Toiselta nimeltään kolmatta sektoria voidaan nimetä voittoa tavoit- telemattomaksi sektoriksi, mikä myös osaltaan viestii kolmannen sektorin päämäärästä ja toiminta- ajatuksesta. (Helander 1998,33.) Neljännessä luvussa käsitellään myös Monikulttuurisuuskeskus

Kompassia toimijana, jota pääosin tutkielmani käsittelee kolmannen sektorin toimijoiden osalta.

Valtaosa haastateltavistani oli Kompassin kävijöitä, joten tutkimustuloksenikin suurelta osin koske- vat Kompassin toimintaa. Luvussa viisi esitellään tutkimuskysymykset sekä se, miten tutkimus on toteutettu empiirisesti. Kuudennessa otetaan esille tutkimuksen analyysi. Analyysia käsitellään niin teorian kuin aineistonkin pohjalta. Haastatteluiden pohjalta on kerätty viisi eri teemaa, joiden mu- kaan tulokset käsitellään. Viimeisessä luvussa kootaan yhteen tutkimuksen johtopäätöksiä sekä jat- kotutkimusaiheita.

2 M

S

2.1 Keitä maahanmuuttajat ovat?

Maahanmuuttaja on ryhmänä ja käsitteenä suhteellisen laaja. Yleisesti maahanmuuttajalla tarkoite- taan ihmistä, joka asuu Suomessa pysyvästi, mutta ei ole kuitenkaan Suomen kansalainen (Pyykkö- nen 2003, 89). Usein maahanmuuttajat saatetaan ajatella yhdeksi homogeeniseksi ryhmäksi, vaikka maahanmuuttajia ja syitä toiseen maahan muuttamiselle on useita erilaisia. Monissa tapauksissa puhuttaessa maahanmuuttajista tarkoitetaan vain maahan tulleita ulkomaalaisia. Kuitenkin laajem- massa mielessä maahanmuuttajilla tarkoitetaan myös Suomeen takaisin muuttavia paluumuuttajia sekä heidän jälkeläisiään. (Martikainen, Saari, & Korkiasaari 2013, 33.) Käsitteenä maahanmuutta- jat voisikin ajatella ikään kuin kattokäsitteeksi toiseen maahan muuttamiselle. Liityttyään Euroopan Unioniin Suomi joutui muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaansa. EU:n jäsenenä Suomi joutui hy- väksymään melko vapaan liikkumisen politiikan yhteisön sisällä, minkä seurauksena Suomeen on muuttanut yhä enemmän muitakin maahanmuuttajaryhmiä kuin avopuolisoja ja pakolaisia, kuten opiskelijoita ja työn perässä muuttavia. (Martikainen, Saari, & Korkiasaari 2013, 37.)

Verraten muihin maihin, on Suomessa ollut kansainvälisellä tasolla pitkällä aikavälillä suhteellisen vähän maahanmuuttajia. (Jaakkola 2009, 16.) Kuitenkin Suomen maahanmuuttajaväestö on kasva- nut nopealla tahdilla vuosina 1990-2010. Muutosta ja maahanmuuttajien määrää Suomessa voidaan tarkastella maahanmuuttajista yleisesti käytettyjen tilastollisten kriteerin eli kansalaisuuden, kielen ja syntymävaltion, kautta. Vuonna 1990 Suomessa asui 63 000 ulkomailla syntynyttä henkilöä 26 200 ulkomaan kansalaista ja 24 800 vieras kielistä eli äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, saamea tai ruotsia puhuvaa henkilöä. Vuonna 2010 taas Suomessa 248 100 ulkomaillasyntynyttä, 168 000 ulkomaan kansalaista ja 224 000 vieraskielistä henkilöä. Eli toisin sanoen kahden vuosi- kymmenen aikana Suomessa asuvien ulkomailla syntyneiden määrä 3,9- kertaistui, ulkomaan kan- salaisten määrä 6,4 kertaistui ja vieraskielisten määrä 9,1- kertaistui. Tarkastellen vuotta 2010, oli maahanmuuttajien osuus koko Suomen väestöstä 3,1-4,6 %. (Martikainen, Saari, & Korkiasaari 2013, 38.) Vuonna 2015 taas Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia oli 339 925 eli 6.2 % koko väestöstä. (Tilastokeskus / Maahanmuuttajat väestöstä) Näistä luvuista voi huomata, että Suomessa asuvien maahanmuuttajien määrä on moninkertaistunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

EU:n vapaan liikkuvuuden sekä monien maiden poliittisesti ja taloudellisesti epävakaan tilanteen takia voisi kuvitella, että maahanmuuttajien määrä ei ole vähenemään päin. (Martikainen, Saari, &

Korkiasaari 2013, 37.)

Suurin osa Suomeen tulevista maahanmuuttajista on kotoisin lähialueilta, kuten Venäjältä, Virosta, Ruotsista ja entisen Neuvostoliin alueelta tulevat paluumuuttajat (Pyykkönen 2003, 89.) Suurin maahanmuuttaja ryhmä Suomessa on selkeästi Venäjän kansalaiset, joita jo 2000-luvulla oli 20 000 henkilöä. Suomen suurimpien maahanmuuttajaryhmien, Venäjän, Viron ja Ruotsin, lisäksi on joita- kin keskikokoisia maahanmuuttajaryhmiä, kuten aasialaisia (Intia, Irak, Kiina ja Thaimaa), afrikka- laisia (Somalia) ja eurooppalaisia (entinen Jugoslavia, Saksa ja Turkki) maita. (Martikainen, Saari,

& Korkiasaari 2013, 38.) Toiseen maahan muuttamiselle voi olla useita erilaisia motiiveja. Vuonna 2005 työministeriön teettämän tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat voivat hakautua toiseen maa- han viiden erilaisen motiivin perusteella. Suurin ryhmä näistä (60-65%) on perhesyiden (avioliitto tai lapset) takia muuttavat, 15% taas maahan tulijoista on pakolaisia ja 10% paluumuuttajia. 5-10%

Suomeen tulevista maahanmuuttajista tulee uuden työn perässä ja 5-10% muuttajista tulee jonkin muun tuntemattoman syyn takia. (Martikainen, Saari, & Korkiasaari 2013, 39.) Suurin osa taas Suomeen tulleista paluumuuttajista on tullut Ruotsista, entisen Neuvostoliiton alueelta, Venäjältä ja Virosta. Entisen Neuvostoliiton alueelta tulleista paluumuuttajasta suurin osa on inkerinsuomalaisia, joista kaksi kolmasosaa tulee Venäjältä ja loput Virosta. Vuosina 1990 ja 1997 Suomeen on tullut- kin 2000 inkerinsuomalaista. (Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Vesala 2002, 16-17.)

Nimikkeen maahanmuuttaja alle kuuluu hyvin erilaisia ryhmittymiä maahanmuuttajista. Nämä maahanmuuttaja ryhmät ovat saaneet nimensä yleisesti toiseen maahan muuttamisen hakeutumisen takia. Siirtolaiseksi kutsutaan henkilöä, jonka tarkoituksena on muuttaa pysyvästi toiseen maahan hankkiakseen siellä toimeentulonsa. Kuitenkaan turisteja eikä opiskelijoita ei lasketa siirtolaisiksi.

Siirtotyöntekijä taas hakeutuu toisen maahan hankkiakseen elantonsa ja saadakseen työtä. Siirto- työntekijän ajatuksena ei kuitenkaan ole asettua pysyvästi toiseen maahan. Pakolaiseksi taas voi- daan YK:n pakolaisen oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen mukaan lukea kuluvaksi henkilö, joka on joutunut lähtemään kotimaansa ulkopuolella ja jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tietyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuu- lumisen tai poliittisen mielipiteiden takia. Yleisesti pakolaisuuteen ja pakolaisten vastaanottomää- rään on tehty eri maissa omat lainsäädäntönsä. Vaikka pakolaisten määrä on Suomessa viime vuosi- na kasvanut, ovat pakolaiset pienin ryhmä Suomessa asuvista ulkomaalaisista. Vuoden 2006 lopulla Suomessa oli noin 27 800 pakolaista. (Jaakkola 2009, 16.) Turvapaikanhakijaksi taas voi lukea kuuluvaksi henkilön, joka pyytää suojaa ja oleskeluoikeutta vieraasta maasta. Kuitenkaan turvapai- kanhakijaa ei voida suoraan sanoa pakolaiseksi, vaan pakolaisuus todetaan vasta turvapaikanhake- muksesta tehtyjen päätösten pohjalta. 1990- ja 2000- lukujen aikana turvapaikanhakijoiden määrä on vaihdellut runsaan tuhannen ja kolmen tuhannen välillä (Jaakkola 2009, 16). Kiintiöpakolaiset

taas ovat tulleet Suomeen vuosittaisessa pakolaiskiintiössä. Kuitenkin YK:n pakolaisasioiden pää- komissaari on jo kiintiöpakolaisten tullessa Suomeen myöntänyt heille pakolaisstatuksen. Yleisesti siis pakolaiseksi voidaan nimittää kiintiöpakolaisia, myönteisen päätöksen saaneita turvapaikanha- kijoita, näiden perheenjäseniä ja suojelun tarpeen vuoksi oleskeluluvan saaneita. (Liebkind 1994, 9-11)

2.2 Maahanmuuttajia koskevat asenteet

Suomalaisten asennoituminen maahanmuuttajia kohtaan on ollut vaihteleva vuosittain mitattavien gallupien mukaan. Usein yhteiskunnan taloudellisella tilanteella on oma vaikutuksensa etnisten ryhmien välisiin suhteisiin. Kuitenkin suoraviivaista analyysia esitettyjen gallupien perusteella et- nisten ryhmien välisistä suhteista on lähes mahdotonta tehdä, koska asenteet vaihtelevat paljon tut- kitun väestönryhmän sekä toisaalta taas asenteiden kohteen mukaan. (Puuronen 2011, 36.) Väestön- ryhmien kohdalla naisilla, nuorilla, korkeammin koulutetuilla ja poliittisesti vasemmiston ja vihrei- den edustajilla on suhteessa myönteisempi suhtautumien maahanmuuttajiin. Verrattain taas miehil- lä, iäkkäämmillä, matalammin koulutetuilla ja poliittista keskusta-oikeistoa ja perussuomalaisilla on keskimäärin negatiivisempi suhtautuminen maahanmuuttajia kohtaan. (Puuronen 2011, 36.) Seuran- tatutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat kaikista myönteisimmin kulttuuriltaan samankaltai- sista maista ja korkean elintason maista tuleviin maahanmuuttajiin. Köyhemmistä maista tuleviin, selkeästi ulkonäöltään ja kulttuuriltaan kantaväestöstä erottuviin, suhtaudutaan sitä vastoin kieltei- semmin. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 248-249.)

Tällaiset kohteen mukaan heijastuvat asenteet kertovat yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevasta etni- sestä hierarkiasta. Ympäri maailmaa saadut tutkimustulokset osoittavat, että yleensä yhteiskunnat järjestäytyvät väestönryhmien mukaan niin, että etnistä valtavirtaa edustavat ovat hierarkian huipul- la. Hierarkian pohjalla ovat taas ne, jotka poikkeavat eniten etnisestä valtavirrasta. Tämä tarkoittaa yleisesti valtavirrasta poikkeavaa ulkonäköä sekä kulttuuritaustaa. Puhuttaessa hierarkiasta rodulli- settaan toinen osapuoli. Tällä tarkoitetaan ihmisten määrittämistä joidenkin ominaisuuksien, yleensä ulkoisten piirteiden mukaan. Rodullistamisessa ihmiset luokitellaan erilaisiin ryhmiin näiden piir- teiden mukaan. Kuitenkin samalla tullaan määritettyä itsensä samalla tavoin. (Puuronen 2011, 20.) Eniten rasismia ja syrjintää kokevat maahanmuuttajat yleensä kuuluvat hierarkian ryhmiin, jotka ovat muita alempana. Kuitenkaan etnisestä hierarkiasta ei pysty tekemään suoraviivaisia päätelmiä maahanmuuttajien kohteluun ja arvostukseen. Poikkeuksena Suomessa asuvista maahanmuuttajista voi ottaa esille hierarkian osalta ulkonäöltään ja kulttuuriltaan paljonkin suomalaisia muistuttavat venäläiset maahanmuuttajat. Tutkimusten mukaan he kuuluvat suomalaisten vähiten arvostamiin

maahanmuuttajaryhmiin. Suhtautuminen maahanmuuttajiin ei ole kuitenkaan suoraviivaista. Päin- vastoin taas inkerinsuomalaisiin maahanmuuttajiin suhtaudutaan taas myönteisesti, vaikka arjessa heidät usein sekoitetaan venäläisiin. Kuitenkin erilaisuuden havaitseminen on jo itsessään eriarvot- tavaa ja hierarkkista. Sillä on suorat yhteydet ennakkoluuloisuuteen ja syrjintään. (Mähönen & Ja- sinskaja-Lahti 2013, 248-249.) Hierarkiassa alimpana olevat joutuvat helpoiten esimerkiksi rasis- min ja rikosten uhreiksi (Puuronen 2011, 38).

Useissa tutkimuksissa suomalaisten kielteistä asennetta maahanmuuttajia ja ylipäätään maahan- muuttoa kohtaan on perusteltu tottumattomuudella toisia kulttuureja kohtaan. Kuitenkin on huomat- tava, että Suomessa vielä suhteellisen pienen maahanmuuttajien määrän takia mahdollisuudet myönteiseen kanssakäymiseen maahanmuuttajien kanssa ovat Suomessa vähäisemmät kuin muissa Euroopan maissa. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 249-250.) Eri etnisten ryhmien kanssakäy- minen sekä erityisesti vapaaehtoiset ihmissuhteet vaikuttavat myönteisesti asenteisiin ja erityisesti mielikuvia toista ryhmää kohtaan. Mitä vähemmän ihmisillä on sosiaalisia suhteita maahanmuutta- jien kanssa, sitä enemmän heillä todennäköisesti on rasistisia mielipiteitä ja asenteita. Tätä ilmiötä kutsutaan kontaktihypoteesiksi. Kuitenkin kohtaamisten luonne vaikuttavat suuresti siihen, minkä- laisiksi ryhmäsuhteet kehittyvät. Usein enemmistö- ja vähemmistö ryhmien välillä on vastakkain- asettelua sekä kilpailuasetelma. (Puuronen 2011, 36.)

3 M

3.1 Maahanmuuttajien kotoutuminen

Maahan muuttaminen on lisääntynyt Suomessa yhä enenevissä määrin viime vuosien aikana. Suo- men yhteiskunnan toimivuuden sekä mahanmuuttajien yleisen hyvinvoinnin varmistamiseksi on tärkeätä sekä tavoiteltavaa, että yhteiskunnan uudet asukkaat sopeutuisivat mahdollisimman hyvin uuteen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Maahanmuuttajien määrän lisääntyessä Suomessa on alettu yhä enemmän kiinnittämään huomiota maahanmuuttajien onnistuneeseen sopeutumiseen ja kotoutumi- seen. Terminä kotoutumista voidaan pitää suomen kielisenä vastineena uuteen yhteiskuntaan integ- roitumiselle. Termi kotoutumien otettiinkin käyttöön muun muassa sen takia, koska haluttiin välttää integraatioon liittyviä oman kulttuurin menettämisen ja sulautumiseen liittyviä mielikuvia, mikä on hyvin tärkeätä uuteen maahan muuttaessa. (Saukkonen 2013, 92.)

Nykyisessä kotoutumislaissa kotoutumisella tarkoitetaan mahanmuuttajien yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan. (Laki maahanmuuttajien kotouttami- sesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta 493/1999.) Edellinen tulee kuitenkin tapahtua niin, että maahanmuuttaja säilyttää osaltaan myös omaa kulttuuria ja kieltään. Työministeriö (2000) on taas määritellyt kotoutumisen laajaksi prosessiksi, missä maahanmuuttajat osallistuvat yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään ja ylläpitävät ja kehittävät omaan kulttuuriinsa ja etnisyyteen liittyviä tärkeinä pitämiään asioita. (Perhonniemi & Jasinskaja-Lahti 2006, 13-14.) Ko- toutumista voidaan nimittää myös maahanmuuttajien integroitumiseksi. Tämä on kuitenkin hieman harhaanjohtava nimitys, koska onnistuneeseen kotoutumiseen tarvitaan molempia, niin maahan- muuttajia kuin kantaväestöäkin. Kotoutumisessa tärkeäksi tekijäksi nousee sosiaalisten verkostojen luominen. Sosiaalisten verkostojen avulla maahanmuuttaja tulee osalliseksi uudessa yhteiskunnassa.

Maahanmuuttajan kotoutumista edellytyksenä on, että kantaväestön sekä koko yhteiskuntajärjes- telmän toimintatavat ja asenteet mahdollistavat sen. (Alitolppa-Niitamo & Säävälä 2013, 6-7.)

Yllä esitetyissä kotoutumisen käsitteiden määrittelyssä esiintyy kolme haastetta liittyen maahan- muuttajien kohtaamiseen. Ensinnäkin kotoutumisen yhteydessä maahanmuuttajan on onnistuttava järjestämään elinolosuhteen uudessa yhteiskunnassa tyydyttäviksi. Tämä pitää sisällään muun mu- assa tyydyttävän asunnon ja työn löytämistä eli taloudellisen toimeentulon varmistamisen. Suomes- ta työn löytäminen voi tuottaa haasteita, varsinkin kieltä osaamattomalle. Toisekseen maahanmuut- tajan on opeteltava uusia taitoja ja kulttuurisia tapoja sopeutuakseen uuteen yhteiskuntaan. Kuiten- kin tässä kohtaan on erittäin suositeltava muistaa ja tärkeätä, että maahanmuuttaja säilyttää myös

omaa kieltään sekä kulttuuriaan ja kulttuurista identiteettiään. (Perhonniemi & Jasinskaja-Lahti 2006, 13-14.)

Kuten on tullut ilmi, on kotoutuminen varsin vaativa prosessi. Parhaiten kotoutumisen voi sanoa onnistuvan sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kantaväestö, poliittiset päättäjät sekä viranomaiset luo- vat maahanmuuttajille sellaiset edellytykset, että kotoutumien ja sopeutumien uuteen maahan ja yhteiskuntaan on ylipäätään mahdollista. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa maahanmuuttajien mah- dollistamista työelämään ja muuhun kansalaistoimintaan osallistumiselle. Tärkeätä on myös, että maahanmuuttajille annetaan lähtökohdat suomen kielen opiskelulle, he arvotavat omaa kulttuuri- taustaansa sekä heillä on sosiaalisia verkostoja. Ylipäätään kotoutumisen perustana on, että maa- hanmuuttajille annetaan aktiivisesti mahdollisuus pitää yllä omaa kulttuuritaustaansa sekä kieltä.

Kuitenkin kaikki tämä uuden yhteiskunnan lakien ja pelisääntöjen puitteissa. Paras mahdollinen kotoutumien maahanmuuttajalle tapahtuu, kun valtaväestö antaa tilaa erilaisuudelle ja monikulttuu- risuudelle eikä anna tilaa syrjinnälle tai eristämiselle. (Alitolppa-Niitamo & Säävälä 2013, 6-7.)

Kotoutumisessa on kysymys moniulotteisesta prosessista, joka on täynnä uusien asioiden opettelua sekä uusiin asioihin ja toimintatapoihin tutustumista. Toiseen maahan muuttaminen on jatkuvaa tasapainottelua kahden eri kulttuurin välillä. Maahanmuuttajan hyvinvointiin olennaisesti vaikuttaa- kin se, miten hyvin hän löytää tasapainon uuden ja vanhan kulttuurin välillä. Yleisesti juuri uuteen maahan muutettuaan kiinnostavat maahanmuuttajaa uuden maantavat ja kieli kaikista eniten. Tie- tysti kiinnostukseen uutta maata ja sen tapoja kohtaan vaikuttaa yksilön sosioekonominen tilanne.

Yksilöllisesti maahanmuuttajien välillä voi olla suuriakin eroja siinä, miten maahanmuuton alku- vaiheen haasteet saa selätettyä. Kotoutumisen alkuvaiheen haasteisiin vaikuttavat yksilöllisesti muun muassa sosioekonomiset ja psykologiset tekijät. Ystäväpiirin muodostumisella on myös alku- vaiheessasuuri merkitys. (Shubert 2013, 64-65.)

Vaikka kotoutumista on voitu pitää yksinomaan maahanmuuttajien omana toimintana, on tärkätä kotoutumisprosessin osalta huomata, että siinä on kysymys kaksisuuntiaisesta prosessista, mihin on vaikutuksensa niin vähemmistö- kuin enemmistökulttuurilla. Suomalaisen yhteiskunnan ja sen eri organisaatioiden tulee löytää erilaisia tapoja, joilla edesauttaa maahanmuuttajien kotoutumista ja sopeutumista uuteen yhteiskuntaan. Näiden toimintatapojen tulee vastata maahanmuuttajien muut- tuneeseen elämäntilanteen luomiin tarpeisiin. (Alitolppa-Niitamo & Säävälä 2013, 6-7.) Koko yh- teiskunnan tulee oppia elämään monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Vuonna 2008 valtioneuvoston eduskunnalle antamassa selonteossa kotoutumislain toimeenpanosta otetaan esille, että kotoutumi-

nen on ” vuorovaikutusta, sitä kuinka maahan muualta muuttanut henkilö pystyy käyttämään hy- väksi yhteiskunnan luomia mahdollisuuksia”. Jotta kotoutuminen tapahtuisi edellisen mukaisesti, vaatii se toimenpiteitä myös kantaväestöltä sekä vuorovaikutusta kantaväestön ja vähemmistöjen välillä. (Saukkonen 2013, 93.)

3.2 Akkulturaatio käsitteenä

Toiseen maahan asettumisessa ja sopeutumisessa ei ole kysymyksessä helppo eikä nopea prosessi.

Toisekseen uuteen maahan sopeutumisen vaatii paljon voimavaroja, energiaa ja kärsivällisyyttä toiseen maahan muuttavalta yksilöltä. Muuttaessa uuteen maahan ja kaupunkiin katoaa elämästä tuttuuden tunne, mikä osaltaan tuo rentouden tunnetta ihmiselle. Uuteen maahan muutettua voi het- kellisesti ihmisen elämäntavoitteeksi muodostua tuttuuden ja turvallisuuden tunteen kokemuksen muodostaminen uudessa kotimaassa. Tuttuuden ja sitä kautta turvallisuuden tunteen voi löytää uu- destaan uudessa ympäristössä, mutta siihen voi kulua aikaa useista kuukausista useisiin vuosiinkin.

(Schubert 2013, 64-65.)

Tätä tuttuuden tunteen löytämistä uudesta kotimaasta, uusien tapojen omaksumista ja omien kult- tuuristen tapojen muokkaamista sopivassa suhteessa kutsutaan akkulturaatioksi. Tiivistetysti akkul- turaatiolla tarkoitetaan ilmiötä, missä eri kulttuureja edustavat ihmiset ovat jatkuvassa ja välittömäs- sä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa niin, että joko toisessa tai molemmissa ryhmissä tapahtuu kulttuuristen piirteiden muutosta. Mikäli enemmistö- ja vähemmistöryhmien edustajat ovat jatku- vassa vuorovaikutuksessa ja kontaktissa, tapahtuu muutosta molemmissa osapuolissa; niin ryhmä- kuin yksilökin tasolla. Tärkeässä roolissa akkulturaatiossa on toisen kulttuuriin sopeutuminen ja sulautuminen. Akkulturaation yhteydessä muutosta voi tapahtua ihmisen monilla eri elämänalueil- la, kuten arvoissa, normeissa sekä mahdollisesti kulttuurin ulkoisissa piirteissä, joista voivat olla esimerkiksi pukeutuminen ja viestintätavat. (Schubert 2013, 64-65.)

Akkulturaatiotutkimus on erittäin tärkeätä ja ajankohtaista tämän hetkisessä Euroopassa, missä siir- tolaisuus ja pakolaisuus lisääntyvät jatkuvasti ja näin Eurooppa on koko ajan muutoksessa ja mur- roksessa eri kulttuurien ja muuttoliikkeen osalta. Akkulturaatiossa ei ole kulttuurien vaihdon koh- dalta välttämättä pelkästään positiivisesta ilmiöstä kysymys. Prosessin seurauksena etnisen ryhmän sosiaalinen rakenne voi mahdollisesti hajota ja ryhmän jäsenet voivat kokea henkilökohtaisia riske- jä. Kuitenkin akkulturaation lopputulos on kiinni monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. (Liebkind 1994, 25.)

Akkulturaatio voidaan katsoa joko prosessiksi tai tilaksi sen mukaan, onko kyseisestä ilmiöstä kiin- nostuksen kohteena kulttuuristen muutosten kulku vai muutoksen asteen mittaaminen. Akkulturaa- tion voidaan ajatella tapahtuvaksi joko yksiulotteisesti vähemmistökulttuurin sulautuessa osaksi valtakulttuuria tai toisaalta kaksiulotteisesti, jolloin muutettuaan toiseen maahan vähemmistökult- tuurin jäsenet omaksuvat piirteitä niin omasta kulttuurista kuin valtakulttuuristakin. Akkulturaation ollessa kaksisuuntaista voi muutosta tapahtua molemmista ryhmissä, niin enemmistössä kuin vä- hemmistössäkin. Useimmiten kuitenkin akkulturaatiota pidetään yksisuuntaisena kuin kaksisuun- taisena prosessina. Puhuttaessa yhteiskunnan soveltavasta vähemmistöpolitiikasta tarkoitetaan ak- kulturaatiopolitiikalla yksisuuntaista, enemmistökulttuurin sanelemaa kahden eri kulttuurin välillä tapahtuvaa kulttuurinvaihtoa. (Liebkind 1988, 48-49.) Minua tutkielmassani lähinnä kiinnostaa, minkälaisena haastateltavat näkevät akkulturaation ja sen onnistumisen heidän omalla kohdallaan.

Vaikka monissa eri tieteenaloissa eri tutkijat ovat kulttuurien kohtaamista ja sen seurauksia tutki- neet, eniten minua kiinnostaa John Berryn näkökulma akkulturaatiosta ja näin keskitynkin pääosin tarkastelemaan kulttuurien kohtaamista sen kautta. Berryn teoreettinen näkemys toiseen maahan sopeutumisesta on myös erittäin yleisesti hyväksytty. (Shubert 2013, 65-66.)

Berryn akkulturaatiomalliin liittyy kiinteästi vuorovaikutus ja sosiaalinen kanssakäyminen eri ryh- mien välillä. Ilman kanssakäymistä enemmistö- ja vähemmistöryhmien välille ei pääse syntymään minkäänlaista vuorovaikutusta eikä näin maahanmuuttajien osalta kotoutumistakaan uuteen yhteis- kuntaan. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 252-254) Maahanmuuttajien onnistunut kotoutuminen uuteen yhteiskuntaan onkin useiden muuttujien summaa. Akkulturaatio ja siihen kytkeytyvät muu- tokset koskevat useita eri elämänalueita. Nämä muutokset edellyttävät sekä psykologista eli emo- tionaalista että sosiokulttuurista eli käyttäytymiseen liittyvää sopeutumista. Maahanmuuttajien on- nistuneen akkulturaation piirteiksi voi lukea muun muassa hyvän henkisen ja fyysisen terveyden, yleisen tyytyväisyyden, hyvän itsetunnon, hyvän suoriutumisen työstä ja koulumenestyksen. (Mä- hönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 254-255)

Usein etninen kulttuuri ja tietousuus omasta ryhmäjäsenyydestä etnisen kulttuurin ja perimän kautta välittyy ihmisille jo nuorena kasvatuksen kautta. Näin etniseen ryhmään kuulumisesta tulee kiinteä osa koko ihmisen persoonallisuutta ja identiteettiä eli yksilön sisintä olemusta. Tietty etninen identi- teetti liittää ihmisen muihin samaan etniseen ryhmään kuuluviin ihmisiin. Verraten etnistä syntype- rää ja kulttuuria muihin ryhmäjäsennyyksiin on tällä suurempi tunnelataus muihin myöhemmällä iällä vapaaehtoisesti solmittuihin ryhmäjäsennyyksiin, kuten harrasteryhmiin ja ammatteihin. Näin myös kuulumisen tiettyyn etniseen ryhmään voi saada piirteitä, jotka eivät ole selitettävissä yksilön

oman edun tavoitteluna. Juuri tunneperäiset siteet tiettyihin ryhmiin saavat ihmiset pysymään niiden jäsenenä sekä kieltäytymään vaihtamasta ryhmää silloinkin, kun se olisi ihmiselle itselleen edullista.

Tällä viitataan juuri toiseen ryhmään sulautumista Berryn akkulturaatiomallin mukaisesti. Voimak- kaat tunnesiteet etniseen ryhmään määrittelevät osaltaan ihmisten ryhmäkäyttäytymistä enemmän kuin muut tekijät. Kuitenkaan etnistä identiteettiä ja ryhmäjäsennyyttä ei voida pitää täysin univer- saalina ilmiön. Etnistenkin ryhmien kiinteysaste vaihtelee eri ryhmien välillä. (Liebkind 1988, 46- 47.)

Kiinteästi akkulturaatioprosessiin liittyy myös etninen identiteetti, jolla yleensä tarkoitetaan yksilön subjektiivista kokemusta etnisen ryhmän yhtenäisestä alkuperästä. Myös tätä etnistä identiteettiä voi tarkastella akkulturaation nelikenttämallin kautta. Etnistä identiteettiä kuvailee kiinteästi myös so- siaalisen identiteetin teoria. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 254-255) Etnisellä identiteetillä on myös suuri rooli akkulturaatioprosessissa. Itsensä määrittely, samaistuminen ja luokittelu tiettyyn ryhmään tai kategoriaan vaikuttaa myös paljon akkulturaation ja sen asteeseen. Se, määritteleekö itsensä kuuluvaksi enemmistö- vai vähemmistöryhmään, vaikuttaa myös sopeutumisessa uuteen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Mitä enemmän ihmiset määrittelevät itsensä vähemmistöryhmään, sitä enemmän he erkaantuivat enemmistöryhmästä. Tutkimuksissa on myös tullut ilmi, että maahan- muuttajat identifioivat itsensä integraation tapaan niin enemmistö- kuin vähemmistö ryhmään. Esi- merkiksi Hollannissa asuvat nuoret turkkilaiset eivät määrittele itseään joko hollantilaiseksi tai turkkilaiseksi, vaan usein he sanovat tuntevansa itsensä molemmiksi. (Verkuyten 2005, 157-158)

Verkuyten (2005) tuo esille, että kulttuurien kohtaaminen vaatii paljon niin enemmistö- kuin vä- hemmistökulttuureista tulevilta ihmisiltä sopeutumista puolin ja toisin. Puhuttaessa monikulttuuri- sesta identiteetistä nousee keskiöön vastakkainasettelu vähemmistökulttuurien sekoittumisesta val- takulttuuriin ja oman vähemmistökulttuurin pitämisen oikeus. Vastakkainasettelun kohteeksi kult- tuurien törmäyksessä voi joutua muun muassa arvot, normit ja yleisesti tavat toimia, käyttäytyä ja tehdä asioita, sekä uskomukset ja tunteet. Kuitenkin kulttuurien törmäyksessä kulttuurit väistämättä muokkautuvat ja sekoittuvat toisiinsa. Suurimman paineen alla kulttuurien muokkaamisessa ovat vähemmistökulttuurin edustajat. Ajan kanssa vähemmistökulttuurin edustajien saatetaan olettaa omaksuvan valtakulttuurien arvot, käyttäytyminen ja tavat. Kuitenkin yleensä integraatio- mallin mukaisesti kulttuurivähemmistöt ja niiden edustajat säilyttävät vaihtelevissa määrin omaa kulttuuri- aan, samalla kun he sopeutuvat valtaväestön kulttuuriin. Näin ollen monikulttuurisuuden lisääntyes- sä myös valtaväestöltä odotetaan sopeutumista monikulttuurisuuteen. Muutosprosessia, mikä aiheu- tuu erilaisten etnisten kulttuurien kohtaamisesta, voidaan nimittää akkulturaatioksi. Tähän proses-

siin sisältyvät vähemmistökulttuurien sopeutuminen enemmistökulttuuriin ja enemmistön jäsenten suhtautuminen eri kulttuurivähemmistöihin. Tiivistetysti akkulturaatiolla tarkoitetaan eri kulttuu- reista olevien ryhmien jatkuvasta ja välittömästä kontaktista johtuvia ilmiöitä sekä näistä ilmiöistä ja kontaktista johtuvia, joko toisen kulttuurisen ryhmän tai molemmissa ryhmissä tapahtuvia muu- toksia. Akkulturaatiota voi tarkastella kahdesta eri näkökulmasta; joko yksiulotteisena- tai moni- kulttuurisena prosessina. Yksiulotteinen akkulturaatioprosessi päätyy kulttuurivähemmistön sulau- tumiseen ja vastaavasti monikulttuurinen muutoksiin molemmissa kulttuureissa. (Verkuyten 2005, 157-160.)

3.2 Akkulturaatioasenteet John Berryn mukaan

Sosiologi John Berryn teoriasuuntauksen mukaan akkulturaatioasenteet kuvaavat yksilön asennetta kahden eri kulttuurin välissä elämiseen. Akkulturaatiossa voi olla kyse joko yhdensuuntaisesta tai kaksisuuntaisesta prosessista. Akkulturaatioasenteet heijastavat akkulturaation kaksiulotteisuutta siten, että ne määritellään Berryn mallissa kahden pääkysymyksen avulla. Ensinnäkin; haluaako maahanmuuttaja säilyttää kulttuuriset ominaispiirteensä, omaa identiteettiään, kieltään tai tapojaan.

Toiseksi, miten paljon yksilö haluaa olla kontaktissa valtaväestön kanssa sekä olla aktiivisesti te- kemisissä valtaväestön kanssa. Yksinkertaistaen voidaan olettaa, että edellä mainittuihin kysymyk- siin voi vastata joko kieltävästi tai myönteisesti. Näin edellisten kysymysten perusteella voidaan luikitella neljä perusasennoitumista akkulturaatioon. Käytännössä kuitenkin vastukset voivat vaih- della jyrkkien kyllä ja ei vastausten välillä. Berry tuo esille, että näiden kahden suuntautumistavan yhdistelmän mukaan maahanmuuttajan voidaan katsoa edustavan akkulturaatioasenteeltaan joko integraatiota, joka kohdistuu molempiin kulttuureihin, assimilaatiota, joka suuntautuu vain enem- mistökulttuuriin, separaatiota, joka suuntautuu vain omaan kulttuuriinsa ja marginalisaation, jossa taas ei suuntauduta kumpaakaan kulttuuriin. (Perhoniemi & Jasinskaja-Lahti 2006,22-25.) Myö- hemmin esittelen vielä tarkemmin jokaisen Berryn akkulturaatioasenteen.

Myös sukupuolten välillä on eroavaisuuksia eri akkulturaatioasenteiden välillä sekä niiden voimak- kuusasteissa. Perhoniemen ja Jasinskaja-Lahden tekemän tutkimuksen (1997-2004) mukaan voi sanoa, että miehet ovat naisia halukkaampia sulautumaan suomalaiseen kulttuuriin. Toisaalta taas kyseisen tutkimuksen mukaan miehillä oli naisia suuremmat eristäytymisasteet niin omasta kuin suomalaisesta kulttuurista. Uuteen kulttuuriin sopeutumisen ja sulautumisen lisäksi myös margi- nalisoitumisasete miehillä oli naisia suurempi. Toisin sanoen voisi esittää, että akkulturaatioasentei- ta ja uuteen kulttuuriin sopeutumista tarkastellessa Jasinskaja-Lahden ja Perhoniemen tutkimuksen

valossa reagoivat miehet naisia voimakkaammin niin uuteen kulttuuriin sopeutumiseen kuten myös molemmista kulttuureista eristäytymiseen (Perhoniemi & Jasinskaja-Lahti 2006, 49.).

Akkulturaatioasenteet eivät ole pysyviä, vaan voivat vaihdella ajan ja eri elämäntilanteiden mukaan.

Tosielämässä jako vain yhteen akkulturaatioasenteeseen onkin hyvin harvinaista. Monissa tapauk- sissa yksilö asettuu ikään kuin asenteiden eri vaiheisiin riippuen siitä, toimiiko hän jonkin akkultu- raatioasenteen mukaisesti erityisen vähän vai paljon. Tutkimusten mukaan maahanmuuttajien kes- kuudessa eri akkulturaatioasenteiden jakautuminen eri elämäntilainteisiin ei ole epätavallista. Esi- merkiksi yksityiselämässä maahanmuuttajien oma kulttuuri näyttää olevan vahvemmin läsnä verrat- tain esimerkiksi työelämään. Esimerkkinä maahanmuuttaja voi työpaikalla olla erittäinkin hyvin integroitunut työyhteisöön ja työporukkaan, mutta vapaa-ajalla taas maahanmuuttajan oma kulttuuri voi puskea enemmän esille ja näytellä suuremaa roolia. Vapaa-ajan maahanmuuttaja voi viettää oman etnisen ryhmänsä parissa ja noudattaa tarkastikin sen vaatimia tapoja. Ylipäätään oman kult- tuurin säilyttäminen on huomattu erittäin merkitykselliseksi varsinkin toisen polven maahanmuutta- jien kohdalla. Yksilöiden välillä totta kai kulttuurin merkitys voi vaihdella suurestikin. (Schubert 2013, 65-67.)

Kuvio 1. Akkulturaatioasenteet Berryn (1980) mukaan. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 255.)

Yllä on kuvio Berryn akkulturaatioasenteista ja niiden muodostumisesta. Kuvio kuvaa karkeasti myöhemmin esitettyjä akkulturaatioasenteita sekä niiden muodostumista yksilöiden kohdalla. Mikä- li yksilö on kiinnostunut oman kulttuuriperimän ja etnisen identiteetin säilyttämisestä, kuvaa hänen akkulturaatioasennettaan joko integraatio tai separaatio. Jos taas yksilö ei ole kiinnostunut oman etnisen identiteetin säilyttämisestä ja kulttuuriperimästään, ovat hänen kohdallaan osuvampia assi- milaatio tai marginalisaatio. Keskeisessä osassa akkulturaatioasenteen määrittymisen kannalta on myös yksilön kiinnostus hakeutua kontaktiin enemmistöryhmän kanssa. Mikäli yksilö on kiinnostu- nut vuorovaikutuksesta enemmistökulttuurin kanssa, ovat hänelle osuvimpia integraatio tai assimi- laatio ja mikäli hän taas ei ole siitä kiinnostunut, sopivat hänen akkulturaatioasenteekseen parhaiten marginalisaatio tai separaatio. Berryn akkulturaatiomallissa siis tarkastellaan niin maahanmuuttajien halua säilyttää omaa etnistä kulttuuriperintöään sekä halua olla kontaktissa valtaväestön edustajien kanssa. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 254-255.)

3.2.1 Integraatio

Integraatiolla tarkoitetaan tiivistetysti maahanmuuttajan suuntautumista molempiin; niin vähemmis- tö- kuin enemmistö kulttuuriin. Siinä siis maahanmuuttaja haluaa säilyttää ja kunnioittaa omaa kult- tuuriperimäänsä, mutta on yhtä laitta kiinnostunut enemmistö kulttuurista. (Mähönen & Jasinskaja- Lahti 2013, 254-255.) Integraatiossa siis uuteen kulttuuriin sopeutuva yksilö on kiinnostunut sopeu- tumaan uuden yhteiskunnan tapoihin, normeihin ja kulttuuriin, mutta samaan aikaan halukas säilyt- tämään omaa kulttuuriperimäänsä, kuten kieltä. (Shubert 2013, 66-67.)

Eri etniset enemmistö- ja vähemmistöryhmät eroavat toisistaan usein jo kokonsakin puolesta.

Enemmistö- ja vähemmistöryhmiä erottaa myös valta-asema sekä status. Enemmistö- ja vähemmis- töryhmät voivat ajatella maahanmuuttajien kotoutumisesta eri tavalla, niin prosessina kuin sen on- nistumisestakin. Kuitenkin molemmissa ryhmissä maahanmuuttajien integroitumisen kannattami- sesta on tullut yleinen normi. Integraatiossa siis maahanmuuttaja arvostaa omaa taustaansa ja samal- la toimii uudessa yhteiskunnassa arvostaen vuorovaikutusta valtakulttuurin kanssa. Esimerkiksi Belgiassa yli 80% maahanmuuttajista pitää integraatiota parhaana akkulturaatio-orientaationa. Mo- nissa tutkimuksissa integraatio on osoittanut myös enemmistökulttuurin suosimaksi orientaatioksi.

Kuitenkin siinä voi olla suuriakin eroavaisuuksia, miten enemmistö- ja vähemmistö kulttuurin edus- tajat ymmärtävät integraation. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 258-259)

Integraatio on monissa tutkimuksissa huomattu kaikista suotuisammaksi vaihtoehdoksi niin enem- mistö- kuin vähemmistökin kulttuurin edustajien näkökulmasta. (Mähänen & Jasinskaja-Lahti 2013, 254.) Integraation on kuitenkin katsottu olevan mahdollinen vain sellaisissa yhteiskunnissa, jotka ymmärtävät yhteiskunnan moninaisuutta sekä monikulttuurisuutta eikä siellä ennakkoluulot ole este uuteen yhteiskuntaan kotoutumiselle. (Shubert 2013, 66-67.)

3.2.2 Assimilaatio

Assimilaatio eli sulautuminen yleensä tarkoittaa tietyn etnisen kulttuuriryhmän täydellistä sulautu- mista vallitsevaan enemmistökulttuuriin. Toiseen kulttuuriin sulautumisella tarkoitetaan tämän määritelmän mukaan muutosta yksilön kulttuuri-identiteetissä. Assimilaatiossa yksilön ensisijainen tavoite onkin sulautua valtaväestöön. Näin yksilön omilla kulttuuritaustaan liittyvällä sisällöllä ei ole niinkään merkitystä. (Schubert 2013, 66.)

Assimilaatio voi myös olla yksilön tai tietyn etnisen kulttuurin edustajien poliittinen valinta. Tämä voi esimerkiksi tapahtua silloin, kun siirtolaisryhmä haluaa hävitä kokonaan näkyvistä tai sulautua vastaanottavaan väestöön. Suuressa osassa tapauksissa kutenkin enemmistöt harjoittavat tietoista sulauttamispolitiikkaa vähemmistökulttuureja kohtaan. Tällä tarkoitetaan sitä, että enemmistökult- tuuri pyrkii vähentämään eri yhteiskunnallisten tahojen avulla vähemmistöjäsenten tuntemaan soli- daarisuutta ja kansallistunnetta. Puhuttaessa assimilaatio- eli sulauttamispolitiikasta on sen tavoit- teena irrottaa vähemmistöjä sen etnisestä ryhmästään ja liittää hänet enemmistöryhmään. (Liebkind 1988,32,49.)

Enemmistö ryhmän mukaan tarkastellen assimilaatio eli vähemmistön sulautumien osaksi enemmis- tökulttuuria on integraation jälkeen toiseksi paras vaihtoehto. Sulautumisen suurimmat esteet yleen- sä löytyvät enemmistökulttuurista ja siinä esiintyvistä ennakkoluuloista ja harjoittamasta syrjinnästä vähemmistökulttuuria kohtaan. Toisaalta myös vähemmistö kulttuurissa voi esiintyä omia sulautu- misen vastaisia asenteita. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 258-259, Liebkind 1988, 50)

3.2.3 Separaatio

Separaatiota eli eristäytymistä esiintyy, kun vähemmistökulttuurin jäsenet haluavat korostaa vain omaa kulttuuriaan. Separaatioon kuuluu myös, että maahanmuuttajat vetäytyvät kokonaan pois kon- taktista valtaväestön edustaman kulttuurin kanssa. (Liebkind 1994,26-27.) Separaatiota voidaankin pitää assimilaation täydellisenä vastakohtana. (Shubert 2013, 66.) Toisaalta taas toiseksi parhaana akkulturatioasenteena vähemmistöryhmän mukaan voi pitää juuri separaatiota eli eristäytymistä enemmistökulttuurista. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 258.) Tuoreiden yhdysvaltalaisten tut-

kimusten mukaan enemmistö- ja vähemmistöryhmät kokevat eri tavalla maahanmuuttajien integraa- tioon tähtäävien monikulttuurisuusideologioiden hyödyt. (Mähönen & Jasinskaja-Lahti 2013, 258.) Näin enemmistö- ja vähemmistö ryhmät voivatkin kokea itselle eri akkulturaatioasenteen parem- maksi vaihtoehdoksi.

3.2.4 Marginalisaatio

Berryn akkulturaatioasenteista marginalisoituminen eli vieraantuminen on tyypillistä silloin, kun oma kulttuuri torjutaan, mutta ei myöskään omaksuta enemmistökulttuuria (kuvio 1.) Marginalisoi- tumisen myötä vähemmistökulttuurin jäsen ikään kuin putoaa kahden kulttuurin väliin, eikä hyväk- sy kumpaakaan kulttuuriaan omakseen. Kyseiseen akkulturaatioasenteeseen kuuluu tyypillisesti myös se, että vähemmistökulttuurin edustaja ei tule hyväksytyksi kummassakaan kulttuurissa.

(Liebkind 1994, 26). Osaltaan marginalisoituminen voi johtaa myös syrjäytymiseen. Yksilön syr- jäytymien voi johtua siitä, että yksilö ei tunne kuuluvansa kulttuuri identiteettinsä puolesta niin enemmistö- kuin vähemmistökulttuuriin. Marginalisoitumista akkulturaatioasenteena kuvaa myös identiteetin kadottaminen ja vetäytyminen, mistä voi seurata osaltaan henkistä pahoinvointia. Yksi- lön marginalisoituminen ei suoraan tarkoita sitä, että yksilöllä ei olisi kulttuuria ollenkaan, vaan se voi olla hyvinkin hajanainen. Näin ihmisen kulttuuri ei hajanaisuuden puolesta tue ihmisen kuulu- vuuden tarvetta ja omien tarpeiden saavuttamista ja paikantamista. Yleensä maahanmuuttajalla marginalisoitumisen riski kasvaa, jos maahanmuuttaja esimerkiksi kasvaa ilmapiirissä, jossa hänen taustakulttuuriaan ei arvosteta kotona ja myös valtaväestössä suhtautuminen hänen kulttuuriseen taustaan on kielteinen. (Schubert 2013, 66.)

Monissa tutkimuksissa marginalisoituminen on todettu kaikista epäedullisimmaksi vaihtoehdoksi maahanmuuttajalle uuteen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sopeutumien kannalta. (Schubert 2013, 65.) Usein uuteen kulttuuriin samaistumiseen ei vaikuta ihmisten positiot, kuten sosioekonominen ase- ma, vaan enemminkin yksilön halu sopeutua uuteen kulttuuriin. Assimilaatio, separaatio ja integ- raatio ovat tulosta ihmisten omista valinnoista ja suuntautumisista. Marginalisaatio on tässä tapauk- sessa erilainen. Yleensä ihmiset eristävät itse itsensä sekä osaltaan heidän on eristetty valtaväestös- tä. Heidän pääsy on voitu estää erinäiseen asioiden takia enemmistö ryhmiin ja samaan aikaan yh- teys saman etnisen ryhmän edustajiin on menetetty. (Verkuyten 2005, 160)

3.3 Kotoutumista edistävät yhteiskunnan toimet

1980- luvulta lähtien koko Euroopassa on tehty mittavia toimenpiteitä, jotta maahanmuuttajat so- peutuisivat mahdollisimman hyvin heidän uuteen kotimaahansa sekä uuden yhteiskunnan kulttuu- riin. Usein myös Länsi- ja Keski -Euroopassa maahanmuuttajat asettuivat asumaan lähiöihin, minkä

takia heidän pelättiin syrjäytyvän valtaväestöstä. Toimenpiteiden taustalla oli ympäri Eurooppaa huoli maahanmuuttajien syrjäytymisestä maahanmuuttajia vastaanottaneissa maissa. Suomessakin 1980- luvulla pakolaisten vastaanottokeskuksissa viettämää aikaa lyhennettiin ja pyrittiin sijoitta- maan heidän mahdollisimman nopeasti tavallisille kuntien asuinalueille. Näillä maahanmuuttajien asumiseen liittyvillä toimenpiteillä pyrittiin vaikuttamaan maahanmuuttajien kotoutumiseen uuteen yhteiskuntaan. (Aarnitaival 2012, 25-26.) Kunnat ja valtio antavat erilaista tukea maahanmuuttajille, mutta kuitenkin laki kotoutumisesta korostaa maahanmuuttajan omaa aktiivisuutta kotoutumispro- sessissa. (Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta, 493/1999.)

Suomalaisen yhteiskunnan puolesta maahanmuuttajien kotouttaviin tukitoimiin voi myös lukea eri- laiset koulutuspalvelut. Maahanmuuttajien erityispalveluiksi voidaan katsoa kuuluvaksi peruskoulu- tukseen ja ammatilliseen koulutukseen liittyvä opetus. Erittäin tärkeänä maahanmuuttajien kotou- tumista edistävinä toimina tulee ottaa koulutuksen ohella huomioon myös muualta Suomeen muut- taneiden sosiaaliturvaan liittyvät palvelut. Edellisten lisäksi maahanmuuttajille virallisen kotoutu- misohjelman mukaisesti tulee tarjota henkilökohtaisen kotoutumissuunnitelman laatiminen, joka tapahtuu työ- ja elinkeinotoimistossa. Kotoutumisen laki laadittiin 1999, ja se velvoittaa kunnat laatimaan maahanmuuttajille edellä mainitun kotoutumissuunnitelman. (Laki maahanmuuttajien kotoutumisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta, 493/1999.) Se laaditaan yhteistyössä työ- voimaviranomaisen ja muiden viranomaisten sekä Kelan kanssa. Kyseinen kotoutumissuunnitelma sisältää suunnitelman ja strategian kotoutumista edistävien palveluiden toimenpiteistä, tavoitteista, voimavaroista sekä siitä, mitä kuuluu eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Tehdessä suunnitelmaa maahanmuuttajan kotoutumiselle otetaan huomioon niin maahanmuuttajan sekä eri kansalaisjärjes- töjen sekä yhdistysten mielipiteet. (Aarnitaival 2012, 26.)

2010 astui voimaan täydentävä laki kotouttamisen edistämisestä. Kyseisen lain tarkoituksena on tukea eritoten sellaisia maahanmuuttajia, jotka jäävät koulutuksen ja työn ulkopuolelle. Lain on tarkoitus auttaa maahanmuuttajia jo ihan kotoutumisen alkuvaiheessa. (Laki kotoutumisen edistämi- sestä 1386/2010) 2010 voimaan tullut laki korostaa eritoten työllistymisen merkitystä uuteen yh- teiskuntana kotoutumisen ja sopeutumisen osalta. Lain myötä kunnat ovat alkaneet tarjoamaan maahanmuuttajille valmentavaa koulutusta. Kyseiseen opintokokonaisuuteen kuuluu erilaisia arjen- taitoja sekä yhteiskunnallista ja kulttuurista sisältöä. Näitä taitoja opiskellaan kokopäiväisesti kielen opiskeluun sisällytettynä. Näitä valmentavia koulutuksia järjestävät kansalais- ja kansanopistot ja

aikuisoppilaitokset. Tämän lisäksi työ- ja elinkeinoministeriöt ostavat yksityisiltä palveluntarjoajilta erilaisia palveluita, kuten kielen opetusta. (Aarnitaival 2012, 26.)

Työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuneille tai yleistä toimeentulotukea hakeville maahanmuutta- jille on myös oikeus työvoimatoimiston ja kunnan kanssa laadittavaan työnhakusuunnitelmaan, joka vastaa kotoutumissuunnitelmaa. (Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta 493/1999.) Tämä työnhakusuunnitelma laaditaan kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

Työnhakusuunnitelman organisointiin ja suunnitteluun osallistuvat niin maahanmuuttaja itse kuin kunta ja työvoimatoimisto. Erityisesti niille maahanmuuttajille, jotka eivät ole hakeutuneet Suo- meen työn perässä, pyritäänkin tarjoamaan työllistymiseen liittyviä palveluita. Maahanmuuttajien työllistämiselläkin pyritään osin ehkäisemään maahanmuuttajien syrjäytymisen uhkaa. (Aarnitaival 2012, 26.)

Tietyt alat ovat Suomessa melkein maahanmuuttajien työstä suhdanneriippuvaisia. Tällaisia ovat esimerkiksi maatalouden sesonkityöt, kuten marjanpoiminta. Tietyt alat, kuten siivous- ja ravintola- ala, ovatkin nykyään leimautuneet ”maahanmuuttajien ammateiksi”. Näiden alojen leimautumiseen maahanmuuttajien ammateiksi vaikuttaa se, että valtaväestön silmissä nämä ammatit ovat muodos- tuneet heikko palkkaisiksi, aliarvostetuiksi ja raskaiksi. (Forsander 2013, 225-226.) Monet maa- hanmuuttajat työllistyvät Suomessa sisääntuloammatteihin. Näillä tarkoitetaan matalan kynnyksen työpaikkoja, joihin marginaaliryhmienkin on helppo työllistyä. Kyseisiin työpaikoihin ei välttämättä tarvita erityistä koulutusta, työkokemusta tai kielitaitoa. Yleensä näissä paikoissa työsuhteet ovat lyhyitä ja epävarmoja. Näitä sisääntuloammatteja voivat olla esimerkiksi siivoojat, keittiötyönteki- jät, myyjät, rakennustyöntekijät tai linja-auton kuljettajat. (Forsander 2013, 222.) Suomessa kuiten- kin suhteessa valtaväestöön suhteellisen suuri määrä maahanmuuttajia työllistää itsensä yrittäjänä.

Tähän on osin syynä huono työllisyystilanne. Kuitenkin pelko ammattiajojen leimautumisesto Suomessa ei tällä hetkellä ole kovin aiheellinen, koska vieraskielisten osuus kaikista ammattialoista on yhä pieni. (Forsander 2013, 225-226.)

Vaikka kunnat yhä kantavat päävastuun maahanmuuttajien kotoutumisesta on kolmannen sektorin eri järjestöillä ja yhdistyksillä myös omanlainen roolinsa maahanmuuttajien kotoutumista edistävis- sä tukitoimissa. Ensimmäiset yhdistykset ja järjestöt keskittyivät lähinnä maahanmuuttajien uskon- non harjoittamiseen sekä kulttuurin ja kielen ylläpitämiseen. Vähitellen kuitenkin maahanmuutto- työhön kohdistuneiden yhdistysten ja järjestöjen kirjo on kasvanut. Monet kolmannen sektorin yh- distykset ja järjestöt järjestävät maahanmuuttajille kototumista tukevia toimintoja ja hankkeita.

(Martikainen, Saukkonen & Säävälä 2013, 19.) Järjestöt ja erilaiset yhdistykset auttavat maahan- muuttajia myös työllistymiseen ja koulukseen liittyvissä kysymyksissä. Usein järjestöt ja yhdistyk- set toimivat kotoutumisen yhteydessä yhteistyötä julkisen sektorin kanssa. Tähän vaikuttaa muun muassa riippuvaisuus julkisen sektorin rahoituksesta (Pyykkönen & Martikainen 2013, 282). Myös maahanmuuttajat itse ovat perustaneet yhdistyksiä, jotka ovat suunnattu muun muassa nuorille ja naisille. Kolmannen sektorin yhdistyksillä ja järjestöillä on tärkeä rooli maahanmuuttajien kotoutu- misessa niin turvallisuuden tunteen luojana sekä ne antavat myös kentän pohtia integraatioon liitty- viä kysymyksiä. (Martikainen, Saukkonen & Säävälä 2013, 19.)

4 K

4.1 Kolmannen sektorin toiminta osana yhteiskuntaa

Kolmannesta sektorista voidaan käyttää hyvinkin erilaisia nimityksiä. Jokainen näistä nimityksistä osaltaan kuvailee kolmannen sektorin toimintaperiaatetta. Ensinnäkin kolmatta sektoria voi kuvata voittoa tavoittelemattomaksi sektoriksi, mikä myös osaltaan kuvaa kolmannen sektorin toimintape- riaatetta. (Helander 1998, 33,53.) Toisaalta taas saatetaan puhua järjestösektorista tai järjestökentäs- tä kolmannen sektorin sijaan. Tämä nimitys sen takia, että kolmas sektori paljolti koostuu erilaisista järjestöistä ja niiden toiminnasta. (Helander 1998, 28.) Joissakin yhteyksissä saatetaan puhua va- paaehtoissektorista viitaten kolmanteen sektoriin. Edellinen nimitys kumpuaa kolmannen sektorin toiminnan vapaaehtoisuudesta, taloudellisen tuoton ja hyödyn tavoittelemattomuudesta. (Hokkanen 2001, 30-31.) Toisaalta myös kansalaisyhteiskunnan käsitekin on liitetty tarkoittamaan kolmatta sektoria ja sen toiminta-alueita. Pyykkönen ja Martikainen ottavat esille, että toisinaan kansalaisyh- teiskunnan toimintaan liittyy aatteellisuus muiden kolmannen sektorin määrittäjien ohella. (Pyyk- könen& Martikainen 2013, 281-282.) Kuitenkin tutkimuksessa tullaan jatkossa käyttämään mahdol- lisimman johdonmukaisesti kolmannen sektorin nimikettä, koska se vaikuttaa kaikista selkeimmäl- tä.

Yleisesti ottaen kolmas sektori on hieman laveaa ja monimuotoista toiminta-aluetta. Tämän takia sen määritteleminenkin on hieman haastavaa. Kolmannen sektorin ytimeen kuuluviksi organisaatio- tyypeiksi voi luetella erilaiset järjestöt, säätiöt ja muutaman uusosuustoiminnalliset toiminnalliset muodostumat. Laajemmassa mielessä kolmanteen sektoriin kuuluviksi organisaatiotyypeiksi voi katsoa kuulumaan organisoitumattomat oman avun ryhmät, toimintakeskukset, kumppanuusyhtiöt, julkisoikeudelliset yhdistykset, kirkot ja poliittiset puolueet. Puhuttaessa kolmannesta sektorista, vaihtelevat käytettävät termit kattavuudeltaan. Samoin kolmas sektori voidaan tutkimuksellisesti ja käyttötarkoituksen mukaisesti rajata ja määritellä hyvinkin monella tavalla. (Helander 1998, 62.)

Yhdysvaltalainen sosiologi Robert Wuthnow (1991) on kiteyttänyt kolmannen sektorin määritelmän lyhyeen muotoon. Kolmannen sektorin määritelmästä Wuthnow toteaa, että ” ”vapaaehtoissektori”

tai ”kolmas sektori” voidaan määritellä jäännöksenä niistä toiminnoista, joissa sen paremmin muo- dollinen pakko kuin taloudellisen voiton tavoittelukaan tavaroiden ja palveluiden vaihdossa eivät toimi määrittävänä tekijänä. ” Wuthnow vielä täsmentää määrittelyssään, että kolmannen sektorin toiminnot ovat kahdessa mielessä vapaaehtoisia; ne ovat vapaita pakosta sekä taloudellisen voiton tavoittelusta ja voiton jakamisesta. ( Helander 1998, 62-63.) Kolmannen sektorin toimintaan liittyy