Aikuispsykiatrinen perhetyö sosiaalisena palveluna

(1)

AIKUISPSYKIATRINEN PERHETYÖ SOSIAALISENA PALVELUNA

Marjut Rissanen Pro gradu tutkielma Sosiaalityö

Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Huhtikuu 2021

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalityön pääaine

MARJUT RISSANEN: Aikuispsykiatrinen perhetyö sosiaalisena palveluna Pro gradu -tutkielma, 50 s, 3 liitettä (3 s)

Huhtikuu 2021

Avainsanat: perhetyö, psykiatria, sosiaalityö, kuntoutus

Yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitaan kohdennettuja menetelmiä ja palveluja. Palveluja kehitettäessä tulee tarkastelussa arvioida ongelmia laajempaa kokonaisuutta.

Tutkimukseni olen kohdentanut perhetyön tarkastelun ennaltaehkäisevänä menetelmänä. Psy- kiatrian kentällä toteutettua perhetyön tutkimusta on verrattain vähän Suomessa. Tutkimukses- sani etsin vastauksia siihen, toteutuuko aikuispsykiatriassa perhetyö osana kuntoutusta sekä kuinka toimijuutta tuetaan yksinäisyyden ennaltaehkäisyssä ja syrjäytymisen estämiseksi avohuoltoon ja kotiin siirtyessä.

Tutkimuskohteenani on aikuispsykiatristen asiakkaiden kanssa työskentelevät sosiaalityönteki- jät sekä terveydenhuollossa että aikuissosiaalityönkentällä. Tutkimukseni olen toteuttanut ky- selytutkimuksen, ryhmähaastattelun ja asiantuntijahaastattelun avulla. Haastatteluilla olen saanut kentältä tulevien työntekijöiden äänet kuuluville, jolloin myös kokemuksellinen tieto ja nä- kemykset arjessa määrittelevät vahvasti heidän asenteitaan ja antavat viitteitä toiminnasta. Tut- kimukseni koostuu metodisesta triangulaatiosta, hyödyntäessäni eri menetelmien käyttöä aineiston keruussa ja analysoinnissa. Tutkimukseni analyysin olen toteuttanut aineistolähtöisesti.

Tulosteni perusteella kotiin annettavaa perhetyötä, perhetyönmenetelmien käyttöä sekä kytkey- tymistä hoito ja kuntoutussuunnitelmiin toteutuu sairaanhoitopiirin ja kolmannen sektorin toimijoiden osalta. Perhetyön toteutus ei kuitenkaan ole systemaattista ja perhetyön tavoitteissa esille nousi tarve aiheen säännöllisestä esillä pitämisestä sekä tavoitteellisesta työskentelyot- teesta, jolloin perhetyöstä muotoutuu toimintatapa.

Aikuissosiaalityö ei tunnista perhetyötä työmenetelmänä. Aikuissosiaalityössä ei ole käytössä kotiin annettavia perhetyön palveluja, eivätkä he osallistu hoitoja kuntoutussuunnitelmien te- koon. Aikuissosiaalityössä tulisi mielestäni jatkossa kiinnittää huomiota perhetyön kehittämi- seen, menetelmien käyttöönottoon ja niiden hyödyntämiseen tarjotuissa palveluissa. Jatkotut- kimuksena olisi tarpeellista keskittyä tarkastelemaan aikuissosiaalityön perhetyön menetelmien vaikuttavuutta myös yksinäisyyden ennaltaehkäisyssä.

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Department of Social Sciences Major in social work

MARJUT RISSANEN: Adult psychiatric family work as a social service Master's thesis, 50 pages, 3 appendix (3 s)

April 2021

Keywords: family work, psychiatry, social work, rehabilitation

Targeted methods and services are needed to prevent loneliness and exclusion. When develo- ping services, the review must assess the problems as a whole. In my research I have allocated the examination of family work as a preventive method. There is relatively little research on family work in the field of psychiatry in Finland. In my research, I´m looking for answers to whether family work is implemented in adult psychiatry as part of rehabilitation and how agency is supported in preventing loneliness and preventing exclusion when moving to outpa- tient care and home.

The focus of my research is on social workers working with adult psychiatric clients in both health care andthe field of adult social work. I have done my research by questionnaire, group interviews and expert interviews.With the interviews I’ve managed to get the opinions of the workers in the field. Experiential knowledge and insights in everyday life strongly define their attitudes and provide clues from their action. My research consists of methodological triangu- lation, utilizing the use of different methods in data collection and analysis. I carried out the analysis of the study with a data-driven analysis.

Based on the results, family work delivered home, the use of family work methods, and con- nection to care and rehabilitation plans are realized for the hospital district and third sector actors. The implementation of family work is not systematic, and from the goals of family work the need for regular presentation of the topic and a goal-oriented approach was raised. By taking these actions, family work becomes a way of working.

Adult social work does not recognize family work as their method of work. Adult social work does not use family work services provided at home and they do not participate in making care and rehabilitation plans. In the future, adult social work should pay attention to the development of family work, the introduction of methods and their utilization in the services provided. The focus of further research would need to be on examining the effectiveness of methods in adult social work family work as a means of preventing loneliness.

(4)

Sisällysluettelo

1 JOHDANTO ...5

2 PERHETYÖ SOSIAALISENA PALVELUNA PSYKIATRIAN VIITEKEHYKSESSÄ ...8

2.1 Psykiatria ja mielenterveystyö osana sosiaalihuoltolakia ...8

2.2 Psykiatrinen kuntoutus ... 10

2.3 Perhetyö sosiaalisena palveluna ... 11

3 AIKUISPSYKIATRINEN SOSIAALITYÖ ... 12

3.1 Aikuissosiaalityö ... 12

3.2 Aikuissosiaalityön haasteet ... 13

3.3 Sosiaalipalvelut mielenterveystyössä ... 14

3.4 Palvelutarpeen arvio ja toteutus prosessina ... 15

4 PERHE POTILAAN LÄHIVERKOSTONA ... 17

4.1 Perhekäsitys ... 17

4.2 Perhetyö ... 19

4.3 Verkostotyö mielenterveystyönä ... 22

5 TUTKIMUKSEN AINEISTON HANKINTA ... 24

5.1 Tutkimuksen metodiset valinnat ... 24

5.2 Aineiston kuvaus ... 26

5.3 Aineiston analysointi ... 27

5.3.1 Kyselytutkimus... 27

5.3.2 Ryhmähaastattelu ... 29

5.3.3 Asiantuntijahaastattelu ... 34

6 TUTKIMUSTULOKSET ... 36

6.1 Yläluokitusten tulokset ... 36

6. 2 Perhetyön kysymysten vertailu ... 38

6.3 Luokittelujen osuvuus kohdennettuna psykiatrian kuntoutuksen tavoitteisiin ... 40

7 POHDINTA... 42

LÄHDELUETTELO ... 46

(5)

1 JOHDANTO

Tutkimuksessa keskeisenä näkökulmana on tarkastella psykiatrisen potilaan kuntoutuksen tavoitteita perhetyön näkökulmasta. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, kuinka aikuispsy- kiatrisen potilaan perhetyö toteutuu eri toimijoiden kanssa työskennellessä asiakkaan kuntoutuksen polulla laitoshoidosta avohoitoon ja kotiin siirryttäessä. Tutkimukseni avulla kartoitan vastauksia myös siihen, miten perhetyöllä voidaan tukea psykiatristen asiakkaiden kuntoutumista sekä ennaltaehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.

Oma mielenkiintoni aihetta kohtaan perustuu pitkään psykiatriseen hoitotyön kokemukseen sekä lyhyeen psykiatrisen sosiaalityön kenttäkokemukseen. Koen tarpeen tuottaa tietoa siitä, miten perhetyöllä voidaan tukea psykiatristen asiakkaiden kuntoutumista ja estää yksinäisyyttä sekä syrjäytymistä laitoshoidosta itsenäiseen toimijuuteen siirryttäessä. Yksinäisyys heikentää ihmisten hyvinvointia voimakkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä. On helpompaa kohdistaa huomio esimerkiksi mielenterveysongelmiin kuin tiedostaa taustalla olevan yksinäi- syyden merkitys ja pyrkiä yhteiskuntapoliittisilla toimenpiteillä sitä vähentämään. (Saari, 2016.) Olen valinnut tutkimuskohteeksi aikuispsykiatriset asiakkaat, perhetyön tutkimusten painottuessa tällä hetkellä vahvasti lasten- ja nuorten parissa tehtäviin tutkimuksiin kuten kou- lukotisijoitus nuoren toisena mahdollisuutena. (Lehto-Salo 2011.)

Mielenterveyshäiriöistä potevat henkilöt ovat usein itse kykenemättömiä hakeutumaan avun piiriin oikea-aikaisesti, jolloin ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat ensisijaisen tärkeitä. Ter- veyssosiaalityön kentällä asiakas kohdataan potilaana ja arviointi kohdentuu sairauteen ja sairauden oireiden hoitoon, jolloin tavoitteet kuntoutukselle asetetaan. Tiimit työskentelevät mo- niammatillisesti ja pohdiskellen kuinka potilaan oireita voidaan arjessa lievittää niin lääkinnäl- lisin menetelmin kuin eri terapioiden avulla.

Britanniassa pyrittiin yhdenmukaistamaan psykiatriaa yleislääketieteen kanssa ja sairaalat käyt- tivät hoitoja, joilla oli somaattisten muutosten vaikutuksia, kuten ECT, lobotomia ja rauhoitta- vat lääkkeet. Hoitoja kutsuttiin fysioterapiaksi ja niiden ajateltiin vaikuttavan sosiaalisiin ongelmiin biologisina toimintahäiriöinä. Vicky Long (2011) on analysoinut tutkimuksessaan so- siaalityöntekijöiden kritiikkiä sairaaloita kohtaan, jossa heidän suunnitelmanaan oli sosiaalisen ympäristön ja ihmissuhteiden avulla toteuttaa ”psykiatristen sairauksien kehittäminen

(6)

sosiaalisen toiminnan avulla”, pyrkimyksenä vaikuttaa näin asiakkaiden hyvinvointiin. (Long 2011, 223.)

Sosiaalisen kuntoutuksen palvelut tulevat käyttöön siinä vaiheessa, jos sairaus on pitkäkestoista ja tavoitteet ovat esimerkiksi ylläpitäviä. Parhaimmillaan laitoshoidon jälkeen kontakti avohoidossa jää lyhyeksi, jolloin asiakas siirtyy mahdollisesti kuntotuttavien palveluiden tukemana takaisin työelämään tai opiskelemaan. Kolmannen sektorin toimijat järjestävät sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteita vastaavia palveluja usein ryhmämuotoisina toimintoina. Kontaktit aikuis- sosiaalityön kanssa ovat melko vähäisiä hoidon aikana. Painopisteen siirtyessä yhä enemmän peruspalvelujen piiriin on aikuissosiaalityön asiakkuuksissa lisääntyvästi mielenterveysongelmista kärsiviä asiakkaita.

Mielenterveyslaki (1116/ 1990, 1§) ohjaa ihmisten elinolosuhteiden järjestämisestä ennalta eh- käisevästi, edistäen ja tukien myös rakenteellisella mielenterveystyöllä. Palveluista huolimatta osa potilaista eristäytyy oireiden ollessa voimakkaita. Ajankohtaisesti vallalla oleva koronapan- demia lisää ongelmallisuutta, kun vähäisetkin kontaktit psykiatriseen avohuoltoon vähenevät tai muuttuvat etäyhteyksin toteutettaviksi. Akuuteissa tilanteissa kokonaisuutta tarkastellaan te- hostetusti, jonka jälkeen asiakkaat siirtyvät avohuollon palveluista peruspalvelujen piiriin. Per- heellä ja läheisillä on entistä merkittävämpi rooli psykiatrisen avohoitomäärien lisääntyessä ja laitospaikkojen vähentyessä. (STM 2019). Myös alueellisella eriarvoisuudella perhepalvelujen saannissa voi olla vaaransa runsaan työttömyyden ja kireän taloustilanteen vuoksi. (Rönkkö &

Rytkönen 2010, 28).

Läheisen ihmisen sairastuminen vaikuttaa koko perheeseen. Perhetyön varhaisen tuen tarkoituksena onkin varmistaa, että perhe saa tukea oikea-aikaisesti ja osana omia peruspalvelujaan.

(STM 2017, 59). Kansainvälisiä tutkimuksia aiheesta ovat toteuttaneet Oi Ling Wong, Erica Suk Fan Wan ja Monica Lai Tuen haastattelemalla tutkimuksessaan seitsemää mielenterveys- työssä toiminutta sosiaalityöntekijää saaden näkökulmia niihin tekijöihin, jotka estävät perhekeskeisen hoidon toteuttamista aikuisten mielenterveyskäytännöissä Hongkongissa. Analyy- sissa tunnistettiin paradigman muutos biolääketieteestä perhekeskeiseen työhön ja vahvuuksiin perustuvaan näkökulmaan; paradigman muutos riskienhallinnasta ennakoi tapausten hallintaa ja paradigman muutosta, jossa johdon vastuu oli ammatillisen voimaannuttamisen etulinjassa ja perhekeskeisen lähestymistavan soveltamisessa mielenterveyden hoitoon. (Wong, Wan ja Tuen 2016, 445–464.)

(7)

Tutkimuksen teoreettinen osuus koostuu poikkitieteellistä teoriatiedosta, psykiatrisen kuntoutuksen, sosiaalityön sekä palvelutarpeen arvioinnin ja aikuispsykiatristen potilaiden kanssa teh- tävän perhetyön näkökulmasta. Laki määrittelee sosiaalityöntekijöinä toimintaamme, jonka vuoksi teorian tukena olen nostanut esille myös perhetyöhön liittyviä asetuksia. Perhetyötä olen käsitellyt asiakaslähtöisesti, huomioiden läheisten vaikutukset asiakkaaseen. Aikuissosiaali- työssä käytettävä palvelutarpeen arviointi toimii kehyksenä tutkimukselliselle arvioinnille ja on myös tärkeä tarkasteluni kohde. Teoriaosuudessani avaan käsitteet psykiatriasta ja mielenter- veystyöstä osana kuntoutusprosessia ja sosiaalihuoltoa. Kohdennan tarkasteluni potilaan ja hä- nen perheensä välisten suhteiden tukemiseen. Sosiaalityön näkökulmasta keskeisenä pidän palvelutarpeen arviointia, jonka avulla saadaan tietoa asiakkaan tarvitsemasta tuesta sekä verkos- toista. Tarkastelen lisäksi aiheeseen liittyvää ajantasaista lainsäädäntöä.

Luvussa aikuispsykiatrinen sosiaalityö, tarkastelen potilaan kuntoutuksen polkua, joka etenee laitoshoidosta kohti avohoitoa ja kotiutumista. Laitoshoidossa ollessa osastojen sosiaalityönte- kijät kartoittavat potilaiden kokonaistilannetta, rakentavat yhteyksiä sekä omaisiin että eri ver- kostoihin ja pyrkivät löytämään juuri oikeanlaisia palveluja asiakkaalle. Laitoshoidossa ollessa esille tulleet pulmat pyritään ratkaisemaan ennaltaehkäisevästi. Tosiasiassa laitoshoidot ovat kuitenkin ajoittain todella lyhytkestoisia, jonka vuoksi palveluiden rakentaminen voi jäädä va- jaaksi ja omaiset ovat merkittävänä tukena arjessa selviytymiseen. Avohuollon toimipisteet tarjoavat kuntoutujille hoitoa ja sosiaalista tukea. Jonot avohuollon psykiatrian palveluihin ovat kuitenkin usein pitkiä. Asiat monimutkaistuvat ja tarvittavat palvelut voivat jäädä saamatta riit- tävän ajoissa. Psykiatrialla kontaktit aikuissosiaalityöhön pyritään luomaan mahdollisimman varhain. Asiakkaiden tilanne kuitenkin määrittelee, onko hän kykenevä kontaktoitumaan tarvit- taviin tahoihin itsenäisesti laitoshoidon jälkeen, odottaessaan avohuollon palveluiden alka- mista. Niin sanotun ”Pyöröovisyndrooman” alku on valmis tuen tarpeen puuttuessa.

Perhe potilaan lähiverkostona luvussa käsittelen perheen ja läheisten merkitystä, niiden ollessa tärkein sosiaalinen tekijä ihmisille. Perheen muutokset vaikuttavat usein suorasti myös potilaiden kuntoutumiseen ja toipuminen äkillisistä tai murrosvaiheiden tapahtumista voi viedä pit- kään. Perheiden rakenteet ovat yksilöllisiä sekä muuttuvia, jolloin työntekijöinä monimuotoi- suuden ymmärtäminen sekä kulttuuristen eroavaisuuksien käsittäminen on tärkeää. Psykiatris- ten potilaiden taustaan voi liittyä myös päihteidenkäyttöä, väkivaltaa tai rikoksia, jotka ovat vahvoja muistoja aiheuttaen haasteita perhetyön toteuttamiselle. Potilaan ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin voi liittyä ristiriitoja, jolloin asia tulisi huomioida työskentelyssä. Perhetyötä tarkastellessa ja menetelmiä kehitettäessä on syytä huomioida myös kohderyhmän erityisyys,

(8)

jolloin sairauden oireet itsessään voivat aiheuttaa elämän hallinnan haasteita esimerkiksi vuorovaikutuksessa.

2 PERHETYÖ SOSIAALISENA PALVELUNA PSYKIATRIAN VIITEKEHYKSESSÄ

2.1 Psykiatria ja mielenterveystyö osana sosiaalihuoltolakia

Ollessamme onnellisia, tyytyväisiä ja hyvinvoivia saamme voimaa mielenterveyteemme, nega- tiiviset tunteet ja ajatusvääristymät taas rajoittavat toimintaamme. Psykiatrian kentällä haasteet kohdentuvat yksilöllisesti ja erityispiirtein. Työntekijöinä auttaminen toteutuu usein konkreet- tisesti arjen haasteita ratkoessa. Avun saaminen voi viivästyä sosiaali- ja terveyspalveluissa esiintyvien esteiden vuoksi tai johtuen asenteesta mielenterveyskuntoutujia kohtaan. (Lönn- qvist ym. 2019.) Perustuslaki (731/1999) velvoittaa julkista valtaa edistämään kansalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Lain mukaan jokaisella on oikeus välttämättömään toi- meentuloon ja huolenpitoon, jos hän ei itse kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyt- tämää turvaa. (Laki sosiaalihuollon asemasta ja oikeuksista 812/2000.)

Nykyaikainen psykiatria on kiinnostunut ja sen vastuu on laajentunut mielenterveysongelmista yleisiin ongelmiin kuten ahdistuneisuus, masennus, päihdeongelmat, poikkeava käyttäytymi- nen, psykosomaattiset oireet, unen häiriöt tai seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat. Niitä hoide- taan pääsääntöisesti avohoidossa ja yhä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollon perus- ja lähi- palveluissa. Vastuu on laajentunut myös varhaisen puuttumisen ennaltaehkäisyyn esimerkiksi neuvola- ja koulutyön ohessa toimiessa. Psykiatrian tieteellinen pohja nojaa aivojen toimintaa koskevien neurotieteiden ja muiden lääketieteen osa-alueiden lisäksi psykologiatieteisiin, yh- teiskuntatieteisiin, kulttuuriin ja moneen muuhun ihmistä koskevaan tiedonalaan. (Lönnqvist, Henriksson, Marttunen ja Partonen 2019.)

Psykiatria tutkii ja hoitaa mielenterveydenhäiriöitä. Psykiatrit, nuorisopsykiatrit, lastenpsykiat- rit ja oikeuspsykiatrit ovat erikoislääkäreitä alallaan. Työtä toteutetaan moniammatillisissa työ- ryhmissä lääkäreiden, psykologien, sairaanhoitajien sekä muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden kanssa. Psykiatrian tietopohja muodostuu tieteenaloista, jotka tutkivat ihmisen kehitystä, aivojen ja mielen rakentumista sekä käyttäytymistä. Tavoitteena on ymmärtää, miten perinnölliset ja ympäristöön liittyvät tekijät vaikuttavat toisiinsa ja ohjaavat sekä aivojen

(9)

että mielen rakentumista ja toimintaa. Mielenterveyttä voidaan tarkastella ja siihen voidaan myös vaikuttaa biologisista, psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista tekijöistä käsin sekä niiden keskinäisiä vuorovaikutuksia eri tavoin yhdistäen yksilö- ja väestötasolla. Psykiatria tu- keutuu luotettavaan ja puolueettomaan tietoon hoitomenetelmien tehokkuudesta, sekä kansalli- siin hoitosuosituksiin suomalaisessa hoitojärjestelmässä. (Lönnqvist ym. 2019.)

”Mielenterveystyöllä vahvistetaan yksilön ja yhteisön mielenterveyttä suojaavia tekijöitä sekä poistetaan ja vähennetään mielenterveyttä vaarantavia tekijöitä. Sosiaalipalveluihin sisältyy niihin liittyvä ohjaus ja neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön ja perheen psykososiaalinen tuki.

Sosiaalihuollon mielenterveyspalveluilla tarkoitetaan 14 §:n mukaisia yksilön mielenterveyttä tukevia sosiaalipalveluja. Sosiaalihuollossa tehtävä mielenterveystyö on suunniteltava ja toteu- tettava siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden muun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa”. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 25 §.)

Mielenterveystyöllä tarkoitetaan yksilön psyykkisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja persoo- nallisuuden kasvun edistämistä sekä mielisairauksien ja muiden mielenterveydenhäiriöiden eh- käisemistä, parantamista ja lievittämistä. Mielenterveystyöhön kuuluvat mielisairauksia ja muita mielenterveydenhäiriöitä poteville henkilöille lääketieteellisin perustein arvioitavan sai- rautensa tai häiriönsä vuoksi annettavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (mielenterveyspalvelut). Mielenterveyspalvelut kattavat pienen osan mielenterveystyöstä. Terveyskeskuksien tarjoama hoito, kuntoutus ja tutkiminen sekä seurakunnan ja eri järjestöjen tarjoamat tukipalvelut tukevat kuntoutumisen mahdollisuuksia. (Vuorilehto ym. 2014, 225–226.)

”Kunnan tulee huolehtia alueellaan laissa tarkoitettujen mielenterveyspalvelujen järjestämi- sestä osana kansanterveystyötä siten kuin terveydenhuoltolaissa (1326/2010) määritellään sekä osana sosiaalihuoltoa” (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014). ”Kunnan tai kuntayhtymän on huolehdittava siitä, että mielenterveyspalvelut järjestetään sellaisiksi, kuin alueella esiintyvä tarve vaatii. Mielenterveyspalvelut on ensisijaisesti järjestettävä avopalveluina siten että oma-aloitteista hoitoon hakeutumista ja itsenäistä suoriutumista tuetaan. Mielenterveyspalvelujen järjestämi- sessä on sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja sen alueella toimivien terveyskeskusten yhdessä kunnallisen sosiaalihuollon ja erityispalveluja antavien kuntayhtymien kanssa huolehdittava siitä, että mielenterveyspalveluista muodostuu toiminnallinen kokonaisuus ”. (Mielenterveys- laki 1116/1990, 4–5 §.)

(10)

2.2 Psykiatrinen kuntoutus

Kelan ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat laatineet yhteistyössä aikuisten mielenterveyshäi- riön hyvistä kuntoutuskäytännöistä suosituksen. Suosituksessa tarkastellaan psykiatrian ja Ke- lan vaativan kuntoutuksen lääkinnällistä asiakkuutta. Ohjeistuksen tarkoituksena on yhdenmu- kaistaa ja jalkauttaa Käypä hoito -suositusten ohjeistusta asiakkaan kanssa yhdessä toteutettuna.

(Kuntoutussäätiö 2017, 6.)

Kuntoutuksen tavoitteena on edistää yksilön toimintakykyä, itsenäistä selviytymistä, osallistu- mismahdollisuuksia, työ- ja opiskelukykyä, työllistymistä ja työssä jaksamista. Kuntotutumi- nen lähtee kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista. Kuntoutus on suunnitelmallinen prosessi. Kun- toutus on osa monialaista palvelujärjestelmää, jossa tuetaan myös kuntoutujan lähipiiriä. (STM 2020a.) Sami Keränen, Jari Kylmä ja Merja Nikkonen (2009) ovat tutkineet skitsofreniapotilaan selviytymisen tukemisesta mielenterveyden edistäjänä. Hoidon ja kuntoutuksen tavoitteena on potilaan ja omaisten selviytyminen sairauden kanssa, psykososiaalinen toimintakyky ja hyvä elämänlaatu. He jaottelevat selviytymisen neljään osatekijään, joita ovat persoonallisuustekijät, terveyteen liittyvät tekijät, sosiaaliset ympäristötekijät ja fyysiset ympäristötekijät. (Keränen, Kylmä ja Mikkonen 2009, 186–187.)

Kuntoutussuunnitelma tehdään moniammatillisissa työryhmissä kuntoutujan hoidosta vastaa- vassa julkisen terveydenhuollon yksikössä yhdessä potilaan ja hänen läheisverkostonsa kanssa.

Kuntoutussuunnitelmaan kirjataan diagnoosit tärkeysjärjestyksessä ja pääsääntöisesti diagnoo- sin varmistuttua on kuntoutuskin oikea-aikaista. Sairauden tulee kuitenkin olla ennakoitavissa noin vuodeksi eteenpäin ja erotusdiagnoosit, kuten fyysiset sairaudet tai päihdehäiriöt tulee olla selvitetty. Kuntoutusselvityksessä on kerrottu myös sairauden alkuvaiheesta, oireista, niiden kehityksestä ja asiakkaan nykytilanteesta. Arviointia kuntoutustoimenpiteiden ja psykososiaa- listen interventioiden vaikutuksista toimintakykyyn sekä muiden tukimuotojen käytöstä, kuten tuettu asuminen tai elämäntilanne kuten työ- tai opiskelumahdollisuudet. Myös toimintakykyä arjessa arvioidaan etenkin rajoitteiden osalta. Kuntoutussuunnitelman seurantaa toteutetaan 1–

2-vuoden ajanjaksoilla, jolloin kuntoutuspalvelujen tarvetta arvioidaan sekä perustellaan valin- toja. (Kuntoutussäätiö 2017, 10.)

Sosiaalinen kuntoutus on sosiaalipalvelu, joka perustuu aina asiakkaan toimintakyvyn ja kun- toutustarpeen kokonaisvaltaiseen selvittämiseen. Sosiaalisen kuntoutuksen palvelusta sääde- tään sosiaalihuoltolaissa. ”Sosiaalisella kuntoutuksella vahvistetaan kykyä selviytyä arkipäivän

(11)

toiminnoista, vuorovaikutussuhteista ja oman toimintaympäristön rooleista”. (STM 2020b.) So- siaalisten ympäristötekijöiden näkökulmasta selviytyminen vaatii ihmiseltä sosiaalista tukiver- kostoa. Voimavaroja sosiaalisiin suhteisiin rakentuu esimerkiksi parisuhteen, perhesuhteiden ja sukulaissuhteiden, ystävyyssuhteiden kautta tai esimerkiksi työkavereiden avulla. Luotettavat ja arvostusta lisäävät vuorovaikutussuhteet vahvistavat itsetuntoa ja merkityksellisyyttä. Yksi- näisyys ja syrjäytyminen ovat suurin uhka skitsofreniapotilaan arkielämässä. Kuntoutujat ovat tuoneet esille sosiaalisten kontaktien kuihtumista ja jopa vanhemmista vieraantumista. (Kerä- nen, Kylmä ja Mikkonen 2009, 189–190.)

Terveyskeskuksilla ja sosiaalitoimistoilla on keskeinen rooli mielenterveyspalvelujen järjestä- misessä sekä hoidon alkuvaiheessa että kuntoutuksen aikana, arvioiden ja toteuttaen kuntoutus- toimenpiteitä. (Jokinen ja Juhila 2008, 34–35.) Mielenterveyshäiriöt ovat yleensä pitkäaikaisia ja vaativat pitkäkestoista ja aktiivista kuntoutumista. Terveydenhuollon tarjoaman psykoedukaation avulla asiakkaalle ja perheelle jaetaan tietoa sairaudesta, kuntoutuksesta ja ennal- taehkäisystä. Psykoedukaatiota kuvataan yhtenä mielenterveystyön työotteista. (Vuorilehto ym.

2014, 126–129.)

2.3 Perhetyö sosiaalisena palveluna

”Perhetyö liittyy vanhemmuuden tukemiseen, lasten hoidon ja kasvatuksen ohjaamiseen, kodin arjen ja arkirutiinien hallintaan, perheen toimintakyvyn vahvistamiseen uusissa tilanteissa, perheen vuorovaikutustaitojen tukemiseen ja sosiaalisten verkostojen laajentamiseen tai syrjäyty- misen ehkäisyyn. Se voi liittyä myös niin sanotun laajennetun perheen tukemiseen kaikissa niissä tilanteissa, joissa sosiaalihuollon asiakkaan omaksi perheekseen kokemat henkilöt tarvitsevat sitä osana asiakkaan palveluprosessia. Kuntien on järjestettävä maksutta perhetyötä eri- tyistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten terveyden ja kehityksen turvaamiseksi. Perhetyötä voidaan tarjota myös ennaltaehkäisevästi, eikä perhetyön tarve ole ikäsidonnaista. Perhetyötä voidaan antaa osana muita sosiaalipalveluja esimerkiksi perheisiin, joissa aikuinen lapsi hoitaa vanhempaansa”. (STM 2017, 58–59.)

Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa, joissa asiakas ja hänen perheensä tai asiakkaan hoidosta vastaava henkilö, tarvitsevat tukea ja ohjausta omien voimavarojen vahvistamiseksi ja keskinäisen

(12)

vuorovaikutuksen parantamiseksi. Perhetyötä annetaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai nuoren terveyden ja kehityksen turvaamiseksi. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301, 18 §.)

Sosiaalityöllä tarkoitetaan asiakas- ja asiantuntijatyötä, jossa rakennetaan yksilön, perheen tai yhteisön tarpeita vastaava sosiaalisen tuen ja palvelujen kokonaisuus, sovitetaan yhteen muiden toimijoiden tarjoaman tuen kanssa sekä ohjataan ja seurataan toteutumista ja vaikuttavuutta.

Sosiaalityö on luonteeltaan muutosta tukevaa työtä, jonka tavoitteena on yhdessä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen kanssa lieventää elämäntilanteen vaikeuksia, vahvistaa yksilöiden ja perheiden omia toimintaedellytyksiä ja osallisuutta sekä edistää yhteisöjen sosiaalista eheyttä.

Sosiaaliohjauksella tarkoitetaan yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen neuvontaa, ohjausta ja tukea palvelujen käytössä sekä yhteistyötä eri tukimuotojen yhteensovittamisessa. Tavoitteena on yksilöiden ja perheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen vahvistamalla elämänhallin- taa ja toimintakykyä. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301, 15–16§.)

Sosiaalipalveluja on järjestettävä tueksi jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen, asumiseen liittyvään tuen tarpeeseen, taloudellisen tuen tarpeeseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi, lähisuhde- ja perheväkivallasta sekä muusta väkivallasta ja kal- toinkohtelusta aiheutuvaan tuen tarpeeseen, äkillisiin kriisitilanteisiin liittyvään tuen tarpeeseen, lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin tukemiseksi, päihteiden ongelmakäy- töstä, mielenterveysongelmasta sekä muusta sairaudesta, vammasta tai ikääntymisestä aiheutuvaan tuen tarpeeseen, muuhun fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen tai kognitiiviseen toimintakykyyn liittyvään tuen tarpeeseen, tuen tarpeessa olevien henkilöiden omaisten ja läheisten tukemiseksi. (Sosiaalihuoltolaki 2014/1301, 11 §.)

3 AIKUISPSYKIATRINEN SOSIAALITYÖ

3.1 Aikuissosiaalityö

Anneli Pohjola (2016) asemoi sosiaalityön vaikeassa elämäntilanteessa olevien ja erityisesti marginaalisissa elämäntilanteissa olevien ammatillisena auttamisen instituutiona. Heikompi- osaisuus ja marginalisaatio luovat sosiaalityölle suuren haasteen, mutta myös oikeutuksen ja velvoitteen toimia tilanteen parantamiseksi. (Eskola 1981; Pohjola 2016, 85.) Marginaali voi

(13)

liittyä myös omaan valintaan tietoisena erottumisena psyykkisten tai sosiaalisten paineiden seu- rauksena. Marginaalista putoaminen merkitsee kuitenkin joutumista yhteiskunnallisessa hierar- kiassa kaikkein heikompiosaiseen asemaan. Pohjola tuo esille marginaalin nostavan metaforana esille eettisiä kysymyksiä. Sosiaalityön keskeinen rakenteellinen tehtävä on madaltaa ja häivyt- tää rajoja tuomalla ne yhteiskuntaan ratkaistavaksi. (Pohjola 2016, 89–91.)

Sosiaalityössä ongelmatilanteet ovat yhä monimuotoisempia, ne kasautuvat heikompiosaisille ja lisäävät perheiden pahoinvointia, jolloin se vaatii työskentelyä monilla eri tasoilla kuten psy- kososiaalisena auttamistyönä, ehkäisevänä, osallistavana, poikkitieteellistä yhteistyötä vaati- vana, verkostotyönä. Työskentely vaatii arviointia sekä vaikuttamista. Pohjolan (2016) mukaan sosiaalityö on tarpeen palauttaa yhteiskunnassa toimimiseen yksilötyön painottumisen sijaan.

Vastavuoroisessa toimintatavassa ohjaava, kunnioittava ja kumppanuuksia rakentava yhteistoi- minnallinen auttamisen malli purkaa vakiintuneita ajattelutapoja ja käytänteitä. (Emt., 89–94.)

3.2 Aikuissosiaalityön haasteet

Aikuissosiaalityön pirstaleinen kenttä asettaa työskentelylle haasteita. Myös terveyssosiaali- työssä tämä pirstaleisuus on nähtävillä monien eri toimijoiden ollessa yhden yksittäisen asiakkaan palvelun tarjoajana. (Jokinen ja Juhila 2008, 14.) Aikuissosiaalityön tavoitteena tulisikin olla osallisuus, jossa toteutuvat asiakkaan perusoikeudet ja jossa vahvistetaan hänen mahdolli- suuksiaan toimia tasavertaisena kansalaisena. Suurimpana esteenä aikuissosiaalityössä on mo- nimutkainen etuisuuksien kenttä ja ennen kuin asiakas saavuttaa edes jonkin tasoisen yhteiskunnan jäsenyyden, hänen täytyy täyttää eri lakien näkökulmasta hyvin monta ehtoa, jotta hän on oikeutettu vaikkapa täysimääräiseen työttömyysturvaan ja tarvittaessa toimeentulotukeen, puhumattakaan kaikista diagnooseihin perustuvista statuksista ja niiden perusteella myönne- tystä toimeentuloturvasta. Sosiaalialan työntekijöiden rakenteellinen vaikuttaminen vahvistaisi myös sosiaalista voimaantumista demokratiakehityksen lähtökohdan ollessa pyrkimys vahvistaa asiakkaan toimijuutta, esimerkiksi asiakkaan lähtiessä tavoittelemaan osallisuutta omassa elämässä ja yhteiskunnassa. (Kettunen 2019.)

Anna Metterin, Pekka Karjalaisen ja Minna Strömberg-Jakan tehtävänä on ollut rakentaa visio aikuissosiaalityön tulevaisuudesta sekä valmistella sosiaalityön yhteiskunnallisen tehtävän tie- kartta ja toimenpide-ehdotukset. Päätehtävänä on ollut sosiaalityön kirkastaminen määrittele- mällä mihin sosiaalityössä pyritään yhteiskunnassa, yhteisöissä ja yksilöiden keskeisten

(14)

ilmiöiden tunnistamisessa ja mihin sosiaalityötä tarvitaan. Tavoitteena on ollut myös keinojen löytäminen tavoitteellisuuden ja vaikuttavuuden näkyväksi tekemiseen ja todentamiseen arjen perustyössä. Työryhmä päätyi esittämään sosiaalityön valtakunnallista kehittämisohjelmaa, jonka keskiössä tulisi olla vuorovaikutukseen pohjautuva asiakastyö, jossa asiakassuunnitelma, sen toteutus ja arviointi ovat saman sosiaalityön ammattilaisen vastuulla. Sosiaalityön tulevai- suuden tiekartan teemat jakautuivat neljään osaan: osaava ja vaikuttava sosiaalityö, kumppanuuksia rakentava sosiaalityö, osallistava ja valtaistava sosiaalityö sekä ilmiölähtöinen ja yhteiskunnassa vaikuttava sosiaalityö. Selvityksessä annettiin lakimuutosehdotuksia, joista osa liittyy sosiaalihuoltolakiin ja osa ammattihenkilölakiin. (Karjalainen, Metteri ja Strömberg- Jakka 2019.)

3.3 Sosiaalipalvelut mielenterveystyössä

Sosiaalityöntekijän tehtävänä psykiatriassa on mahdollistaa ja valtaistaa asiakasta hänen toipu- mismatkallaan saavuttamaan omat tavoitteensa ja oikeutensa elämässään. (Frankenhauser 2014, 68–69). Myös Päivi Rissanen (2014) on luetteloinut kattavan kokonaisuuden sosiaalihuollon tarjoamasta palvelusta terveydenhuollon kentällä. Rissasen mukaan sosiaalipalveluiden tehtävänä on toimia hoidon rinnalla sekä arvioivana, neuvovana että palveluja järjestävänä ta- hona. Asiakkaan pohtiessa eri vaihtoehtoja, sosiaalipalveluiden työntekijä etsii vaihtoehtoja rat- kaisujen löytämiseksi. Tukipalvelujen löytyessä työntekijä tekee sopimuksia ja suunnitelmia kuntoutuksen tukemiseksi hoidon rinnalla. Ohjaus, neuvonta ja tukeminen myös arjen palvelu- käytäntöjen osalta ovat olennaisia palveluviidakon keskellä. Arvioinnin ohessa työntekijä toteuttaa tarvittaessa päätöksiä palvelujen järjestämisestä. Ennen kaikkea työntekijä toimii asiakkaan asioiden ajajana ja huolehtii riittävistä etuisuuksien saamisesta sekä oikeudenmukaisen kohtelun toteutumisesta heikommassa asemassa olevan asiakkaan kohdalla. Työntekijä tukee omatoimijuutta ja osallisuutta kaikessa toiminnassaan. Sosiaalipalvelujen tavoitteena on eh- käistä ja vähentää sosiaalisia ongelmia ja syrjäytymistä, ylläpitää sosiaalista turvallisuutta ja edistää yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen hyvinvointia. (Vuorilehto ym. 2014, 230.)

Anna Metteri (2018) ottaa kantaa sosiaalityöntekijöiden työhön psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa, sosiaalityön merkityksessä potilaan kuntoutumisen ja hoitotulosten pysyvyydessä.

Keskeistä onnistuneessa yhteistyössä Metterin mukaan on yhteistyökumppanin tunteminen ja tietämys asiantuntijuudesta. Sosiaalityöntekijän työskentely terveydenhuollon sisällä

(15)

mahdollistaa oikea-aikaisen avun ja ennaltaehkäisevän työn toteuttaen näin kustannustehokasta työtä. Sosiaalisen tilannearvion yhteydessä hän kuuntelee potilaan ajatuksia, huolia ja näke- myksiä, tavoitteena löytää arjen sujumista helpottavia ratkaisuja. Moniammatillisessa tiimissä tiedon siirto hoidosta, lääkityksestä ja niihin soveltuvista sosiaalipalveluista sekä sosiaalitur- vasta ja kuntoutumismahdollisuuksista toteutuu oikea aikaisesti. (Metteri 2018, 1–2.)

Leena Leinonen (2020) tarkastelee väitöskirjassaan sosiaalityön terapeuttista orientaatiota ja ammatillista itseymmärrystä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Hän on tutkinut millaisia sisältöjä ja merkityksiä terapeuttinen orientaatio saa psykiatrisen sosiaalityön ammatillisesta itseymmärryksestä. Lehtosen tutkimus tulokset osoittavat, että sosiaalityöntekijöiden suhde psykologiseen tietoon ja siihen pohjautuva sosiaalityönterapeuttisuusaste muovaavat sekä ammatillista itseymmärrystä että sosiaalityön asemaa psykiatrisen hoidon kokonaisuudessa. (Lei- nonen 2020, 9.)

Psykiatrisessa terveydenhuollossa on potilaita, joihin soveltuu sosiaalihuoltolain termi ”eri- tyistä tukea tarvitseva henkilö” joiden auttamisen vastuu määritellään sosiaalityöntekijän teh- täväksi. Psykiatrian tiimissä työskentelevä sosiaalityöntekijä tunnistaa tilanteet, joissa on tarpeen tehdä yhteistyötä kunnan aikuissosiaalityön, vammaispalvelun, vanhustenhuollon tai las- tensuojelun kanssa ja hän pystyy järjestämään potilaalle tarpeellisen palvelun oikea-aikaisesti javälittämään oman työskentelynsä tulokset kunnan sosiaalityöntekijälle potilaan kanssa sovi- tusti. Sosiaalityön tutkimus suomalaisissa yliopistoissa on kansainvälisen arvioinnin mukaan korkeatasoista sosiaalityön ollessa tiedeperustainen ammatti. Sosiaalityössä ei ole kuitenkaan toistaiseksi ollut vastaavanlaisia rakenteita kuin lääketieteessä, jolloin käytännön organisaa- tioissa työskentelisi myös yliopiston professoreita ja tutkimus olisi luonteva osa käytännön työtä. Kehitystä todennäköisesti hiljalleen viedään tähän suuntaan. (Metteri 2018, 4–5.)

3.4 Palvelutarpeen arvio ja toteutus prosessina

Sosiaalihuoltolailla on tarkoitus edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta, vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta, turvata yhdenvertaisin perustein tarpeenmukai- set, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut sekä muut hyvinvointia edistävät toimenpiteet, edis- tää asiakaskeskeisyyttä sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa sekä parantaa yhteistyötä sosiaalihuollon ja kunnan eri toimialojen sekä muiden toimijoiden välillä tavoitteiden toteuttamiseksi. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 1 §).

(16)

Sosiaalihuollon asiakkuus alkaa asian tullessa vireille hakemuksen saavuttua tai sosiaalityönte- kijän saadessa tietoa sosiaalipalvelujen tarpeessa olevasta henkilöstä. Ilmoitusvelvollisuus tu- entarpeessa olevasta henkilöstä on terveydenhuollon ammattihenkilöillä, sosiaalikuraattorilla, sosiaalitoimella, opetus- ja liikuntatoimella, lasten päivähoidolla, pelastuslaitoksella, hätäkes- kuksella, tullilla, poliisilla ja rikosseuraamuslaitoksella, työ- ja elinkeinoviranomaisella, Kan- saneläkelaitoksella ja ulosottoviranomaisella. Asian tultua vireille ryhdytään tilannetta käsitte- lemään tai tarvittaessa sosiaalipalvelut aloitetaan välittömästi. Asiakkuus päättyy sosiaalihuollon järjestämisen perusteiden päätyttyä, jolloin asia kirjataan asiakirjoihin. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 34–35 §). Huoli-ilmoituksen voi tehdä kansalaisvelvollisuutenakin esimerkiksi ni- mettömänä, havaitessaan henkilön, jonka perustarpeissa tai terveydentilassa on huolestuttavia puutteita. Palvelutarpeen arviointia toteutetaan asiakkaan sekä tarvittaessa hänen läheisten tai laillisen edustajan kanssa. Sosiaalityöntekijän tulee tukea itsenäiseen selviytymiseen ja kannustaa käyttämään myös omaa lähiverkostoaan. (Kuopion kaupunki 2019, 6.)

”Sosiaalityöntekijän saadessa tiedon sosiaalihuollon tarpeessa olevasta henkilöstä, tulee kiireel- lisen avun tarvetta arvioida välittömästi. Lisäksi hänellä on oikeus saada palvelutarpeenarvi- ointi, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta, kuten silloin jos arviointi on lyhyen ajan puitteissa jo toteutettu tai asiakas on aktiivisessa asiakkuudessa sosiaalitoimessa. Palvelutarpeen arvio on aloitettava viipymättä ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivytystä”. Arvioinnin on val- mistuttava kolmen kuukauden kuluttua vireille tulosta. Arviointi tehdään tilanteen vaatimassa laajuudessa asiakkaan ja läheisten yhteistyössä sekä muiden toimijoiden kanssa moniammatil- lisena verkostotyöskentelynä.Asiakkaalle tulee kertoa tyhjentävästi ja ymmärrettävästi hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaisten palvelujen vaihtoehdot sekä niiden vaikutukset.

Arviointia tehtäessä tulee itsemääräämisoikeus, toiveet ja mielipiteet sekä yksilölliset tarpeet huomioida. Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palveluohjauksesta tulee vastata kelpoinen sosiaalityöntekijä. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 36 §).

Arvioinnin tavoitteena on kuulla henkilön omia näkemyksiä ja voimavaroja vahvistamalla tukea häntä asiakkuudessa. Palvelutarpeen selvittämisessä pyritään toimintakyvyn palauttami- seen, ylläpitämiseen sekä tarvittaessa kuntouttavilla toimilla mahdollistamaan kuntoutustavoit- teisiin pääsyä. Palvelutarpeen arvio kattaa fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn. Arvioinnissa kiinnitetään myös huomiota riskitekijöihin kuten terveydentilan epävakauteen, turvattomuuteen ja sosiaalisten kontaktien vähyyteen. (Kuopion kaupunki 2019, 6.)

(17)

”Palvelutarpeen arvio sisältää yhteenvedon asiakkaan tilanteesta sosiaalipalvelujen ja erityisen- tuen tarpeesta, johtopäätökset asiakkuuden edellytyksistä sekä asiakkaan mielipiteen ja näke- myksen palvelutarpeesta, ellei palvelutarpeen arvioimiseen yhteistyössä ole estettä tehdään arvio omatyöntekijä tarpeesta. Oikea-aikaisilla ja riittävillä palveluilla pyritään ehkäisemään pi- dempiaikaista tuen tarvetta”. Toistuvissa tilanteissa tuentarve määritellään tavoitteellisesti tila- päisenä. Jatkuvassa tuen tarpeessa turvataan palvelujen jatkuvuus. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 37–38 §).

Hepo-oja ja Korhonen (2017) ovat tutkineet pro gradussaan aikuissosiaalityön asiakkaiden hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä palvelutarpeen arvioinnissa sosiaalisen raportoinnin keinoin.

He ovat jakaneet hyvinvoinnin tekijät Erik Allardtin perustarpeiden luokittelun mukaan, jolloin edistävinä tekijöinä he löysivät yhteisyyssuhteiden, itsensä toteuttamisen ja tekemisen katego- riat, heikentävien tekijöiden jakautuessa tasaisesti kaikkiin neljään kategoriaan. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että asiakkuuksissa on olennaista huomioida ongelmien kasaantumi- nen ja niiden vaikutus toisiinsa. Heidän mukaansa moniammatillinen työskentelytapa sekä en- naltaehkäisy korostuu toteutuksessa. (Hepo-oja ja Korhonen 2017.)

Asiakkaan etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimintatavat ja ratkai- sut parhaiten turvaavat asiakkaan ja hänen läheistensä hyvinvoinnin, asiakkaan itsenäisen suo- riutumisen ja omatoimisuuden vahvistumisen sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet, tarpeisiin nähden oikea-aikaisen, oikeanlaisen ja riittävän tuen, mahdollisuuden osallistumiseen ja vai- kuttamiseen omissa asioissaan ja kielellisen, kulttuurisen sekä uskonnollisen taustan huomioi- misen. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 4 §).

4 PERHE POTILAAN LÄHIVERKOSTONA

4.1 Perhekäsitys

Suomessa perhekäsitys on pohjautunut perheoikeuden yhteydessä kristillispohjaiseen moraali- kehikkoon huomattavasti paljon kauemmin kuin muissa pohjoismaissa. Ihmisoikeussopimukset ja EU-oikeus pitää tietynlaista avioliittoon perustuvaa perhettä lähtökohtana. (Pylkkänen 2008, 73.) Perhetyön taustalla vaikuttavat sekä historialliset että nykyiset kulttuuriset näkemykset

(18)

perheestä ja sen merkityksestä yhteiskunnassa. Myös lainsäädännöllisesti perheen määrittely antaa kehykset perhetyölle. (Rönkkö ja Rytkönen 2010, 9; Forsberg 1994.)

Perhevastuut ovat monimutkaisia, epävakaisia ja neuvotteluille alttiita. Niihin kytkeytyvät su- kupuolen problematiikan lisäksi esimerkiksi biologisiin sukulaissuhteisiin liitettävät merkitykset. Aikuisten perhesuhteiden tutkimuksessa vallalla on ollut keskeisesti kaksi paradigmaa: on- gelmakeskeinen paradigma ja solidaarisuusparadigma. Ongelmakeskeisessä paradigmassa ol- laan kiinnostuneita perheenjäsenten välisten suhteiden ongelmakohdista, kun taas solidaarisuusparadigma puolestaan ottaa lähtökohdakseen perheenjäsenten välisen yhteenkuuluvuuden, yhteisyyden ja vastavuoroisuuden. (Sevón ja Notko 2008,18.)

Eija Sevón ja Marianne Notko (2008) tuovat esille myös tutkimusotteiden vahvan normatiivi- suuden, jolloin perheet jakautuvat esimerkillisiin ja ongelmallisiin perheisiin. Ambivalenssin kautta perhesuhteita tutkiessa nämä paradigmat voidaan yhdistää ja ymmärtää perhesuhteita paremmin. Myös perhesuhteiden valtahierarkioita on syytä ymmärtää. (Sevón ja Notko 2008, 18.) Niin kutsuttu uusi paradigma perhepsykologiassa on kiinnostunut perheiden arkielämästä, tunteista, vuorovaikutuksesta ja ajankäytöstä jopa tuntien ja minuuttien aikavälillä, lanseeraten perhetutkimuksessa hyödynnettävää päiväkirjamenetelmää. (Rönkä ja Sallinen 2008, 53). Oi- keudellisesti perhe on erilaisten perhesuhteiden kokonaisuus, jossa samassa taloudessa asuvilla saattaa olla hyvinkin erilaisia perhesuhteita ja erilainen elintaso. Yksilön suoja on vahvistunut, ja perhetyön tilalle ovat tulleet yksilöityminen, tasa-arvo, puuttumattomuus ja sopimusvapaus.

(Rönkkö ja Rytkönen 2010, 19.)

Stigma heikentää asiakkaiden kuntoutumismahdollisuuksia vähentämällä hoitoon hakeutumista ja sitoutumista. (Rovamo ja Toikko 2019, 281). Itseen kohdistuvalla stigmalla on vaikutuksia itsetuntoon, jolloin asiakas ei koe enää pystyvänsä toteuttamaan itseään riittävästi. (Corrigan 2004; Rovamo ja Toikko 2019, 282). Rakenteiden tasolla stigman vaikutukset voivat näkyä resurssien vähäisyytenä. (Lang ym.: Rovamo ja Toikko 2019, 283). Myös Maria Vuorilehto, Tuulevi Larri, Marjo Kurki ja Heli Hätönen (2014), nostavat esille mielenterveyden stigmati- soituneet vaikutukset sekä sairastuneeseen että ympäröivään yhteiskuntaan. He korostavat oikeutta osallistavaan huolenpitoon ja häpeäleiman merkitystä, joka voi kohottaa syrjäytymisen riskiä yhteiskunnasta.

Myös Rovamo Essi ja Timo Toikko ovat tarkastelleet artikkelissaan päihde- ja mielenterveys- työntekijöiden kokemuksia asiakkaisiinsa, työhönsä ja itseensä kohdistuvasta stigmasta. Tutki- muksen aineisto on kerätty haastattelemalla päihde- ja mielenterveyskuntoutuksessa toimivia

(19)

työntekijöitä, jotka kertoivat kokemuksiaan kuntoutujiin kohdistuvista negatiivisista asenteista.

Aiempien tutkimusten mukaan stigma vaikuttaa hoitopalveluiden laatuun ja tehokkuuteen sekä tuottaa kansanterveydellisesti merkittäviä haittoja. (Rovamo ja Toikko 2019, 281.)

Kuntoutumisessa perhetyön toteuttaminen ja kehittäminen ovat merkityksellisiä, sekä ennalta- ehkäisevinä että kuntouttavina toimenpiteinä. Sosiaalityö kannustaa osallisuuteen ja osallistavaan toimintatapaan myös läheisten ja perheenjäsenten osalta. Läheiset ovat potilaan tärkein sosiaalinen ympäristö, jolla voi olla merkittävin motivaation tuottajan ja hyvinvoinnin saavut- tamisen ylläpitämä arvo. (Vuorilehto ym., 2014, 16.)

4.2 Perhetyö

Ihmisten välisten suhteiden hoitaminen kasvattaa luottamusta ja turvallisuutta. Itsemääräämis- oikeuden kokemus vahvistaa myös toimijuutta. Läheisten ihmissuhteiden ollessa kunnossa myös potilaan oireet voivat muuttua. Ihmisen mielenterveys vahvistuu suhteita hoidettaessa.

Itsemääräämisoikeuden ja ihmissuhteiden tulisikin olla psykiatrisessa hoidossa keskeisiä. Olen- naista tässä on kuulla sekä potilasta että hänen läheisiään. (Piippo 2008.)

Mottaghipour, Woodland, Bickerton ja Grant (2006) ovat tutkineet potilaiden perheiden kanssa toteutettavaa työtä aikuisten mielenterveyspalveluissa. Heidän tavoitteenaan oli perheinterven- tio-ohjelmien toteuttaminen ja ylläpitäminen organisaatio muutos arvioinnin avulla. Tutkimuk- sen tarkoituksena oli hahmotella ajatusta aikuisten mielenterveyspalveluja koskevan ohjelman kehittämisestä. Tutkimus keskittyi menetelmänä valmiuksien kehittämiseen, projektin hallintaan sekä kolmeen teoreettiseen kehykseen mielenterveyspalvelujen sisällä. Sisältönä heillä oli laaja perhekysymyksiä käsittelevä kirjallisuus. Tuloksina he saivat kaksi pääkomponenttia, jotka olivat palvelukehitys ja perheen sitouttamis- ja tukikomponentti. Päätelmänä tutkimuksessa esille nousi perheystävällisen toimintamallin realistisuus. (Mottaghipour ym. 2006.) Skitsofreniapotilaan käypähoitosuosituksessa perheinterventioiden arvioidaan pienentävän psykoosien uusiutumisriskiä ja näin ollen vähentävän myös sairaalahoitojen määrää sekä pa- rantavan lääkemyönteisyyttä. Omaisten osallistuminen psykoedukaation avulla voi vähentää heidän kokemaansa kuormitusta ja psykiatrista oireilua, kielteisiä kokemuksia sekä sopimatto- mia tunneilmaisuja. Koulutukselliset perheinterventiot ovat tärkeä osa potilaan ja hänen per- heenjäseniensä välistä hoidon kokonaisuutta. (Käypähoito.)

(20)

John F.M Gleeson ja Patrick D. McGorry ovat varhaisen psykoosin psykoterapeuttisen hoidon teoksessaan kirjoittaneet perhetyön merkityksestä psykoosin varhaisvaiheessa. Psykoosin alku- vaihe on useimmiten pelottava koko perheelle. Potilaana voi olla puoliso, vanhempi tai oma lapsi, jonka käyttäytyminen tai toiminta on muuttunut merkittävästi. Perheen rooli toipumisessa ja kuntoutuksen ylläpitämisessä on merkittävä, mutta perhe tarvitsee siihen ammatillista tukea.

Perheenjäsenet voivat kokea sairauden puhkeamisen taakkana, jonka kuvataan aiheuttavan pel- koa, vihaa, epätoivoa ja ahdistusta. Stressaantunut perhe ei kykene antamaan tukea sairastu- neelle vaan voi jopa lisätä sairauden oireita. (Gleeson ja McGorry, 2005, 112–114.)

Perheen kanssa työskentelyn tavoitteena on lisätä koko perheen hyvinvointia, voimavaroja ja vahvistaa kykyä sopeutua muutokseen. Perheen jäsenillä on tarve saada tietoa tilanteesta. Per- heen tukeminen on tärkeää. Perheelle on tärkeää tuoda avoimesti esille, että myös jatkotyös- kentely heidän kanssaan on kaikille tarpeellista ja merkityksellistä. Asiakkaan läheisillä on taustatietoa, joka voi olla olennaista jatkohoidon kannalta. Perheen mukaan ottaminen eroaa kuitenkin perheterapiasta, jossa käsitellään jokaisen tilannetta yksilöllisesti. Perhetyössä keski- össä on asiakas ja tarvittaessa perheen jäseniä voidaan palveluohjata yksilöllisen avun piiriin.

(Vuorilehto ym. 2014, 72–73.)

On tärkeää, että perhe ymmärtää psykoosioireiden seuraukset sekä riskitekijät, jotka aiheuttavat psykooseja. Perheen tulee tunnistaa oireiden muutokset sekä lisääntyminen varhaisen avun saa- miseksi. Perheen saadessa tietoa ja ymmärrystä syy-seuraussuhteista, edesauttaa se parhaimmillaan yhteistyön syntymiseen. Perheen saatua tietoa sairauteen liittyen voivat he alkaa löytää itsenäisesti ratkaisuja arjen haasteisiin. Psykoedukaation avulla perheenjäsenet oppivat myös ymmärtämään sairauteen liittyviä tapahtumia ja toimimaan jatkossa ymmärtäväisemmin asiakasta kohtaan, mikä taas lisää asiakkaan hyvinvointia ja edesauttaa toipumista. Perheen saadessa riittävästi tietoa sairauteen liittyvistä tekijöistä, voivat he olla osaltaan myös edesautta- massa sairauden hallintaa. Sairauden oireiden pitkittyessä tiedon jakaminen esimerkiksi lääki- tyksestä ja hoitomuodoista voivat olla merkityksellisiä sitouttamaan myös asiakasta niihin.

(Gleeson ja McGorry 2005, 122–125.)

Perhetyön peruslähtökohtana on perheiden elämästä lähtevät tarpeet. Voidaan katsoa, että per- hetyö pohjautuu niihin sosiaalivaltion välittämisen ja huolehtimisen periaatteisiin, joissa katso- taan tarpeelliseksi taata kaikille yhteiskunnan jäsenille perustuki turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Koska perhetyön sisältö määritellään eri toimialueilla eri tavoin, selkeää ja yhtenäistä per- hetyön kuvausta ei välttämättä synny, jolloin sisältöjä määrittävät enemmän kulloisestakin

(21)

yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuvat hallinnolliset muutokset ja toimialan ja organisaatiore- surssijaon kysymykset. Myös työkäytäntöjen kirjavuus vaikuttaa perhetyön kohteiden eli perheiden tarpeiden tunnistamiseen ja heidän akuutti tuentarpeensa voi jäädä kuulematta. Perheille kohdennettavat palvelut voivat jäädä sattumanvaraisiksi niin siinä, kenelle tukea tarjotaan kuin mitä se sisältää. Alueellinen eriarvoisuus kaikille myönnettävien palveluiden saannissa voi sy- ventää perheiden syrjäytymistä yhteisöistään, kun he jäävät ilman heille kuuluvaa tukea. Tämä on vaarana etenkin niillä paikkakunnilla, joilla kärsitään runsaasta työttömyydestä ja kunnan taloustilanne on kireä. (Rönkkö ja Rytkönen 2010, 27–28.)

Markku Salo (2019) kuvaa tutkimuksessaan, kuinka palveluasumisen asiakkaat jäävät etäiseksi läheisistään ja osattomuus korostuu etenkin laitoshoidon jälkeen. Mahdollisuus vahvistaa asiakkaan oman elämän hallintaa on lisätä motivaatiota ”recovery” viitekehyksessä. (Salo 2019, 98–123.) Salo kuvaa oman elämän haltuunottoa muutoksen avaimena, perustellen asiaa kansa- laisuutta vahvistavana, valtasuhteiden muutoksella ja kustannussäästöillä. Suomessa ”recovery” on tehnyt tuloaan viimeisten vuosien aikana. Recoveryn kliininen ulottuvuus saavutetaan, kun asiakkaan itsehallinta ja oireiden hallintaa pystytään tukemaan ammatillisella psy- koedukaatiolla. Asuntopoliittinen ulottuvuus saavutetaan, kun asiakkaalle mahdollistetaan elämä, jossa hänen perustarpeensa kodista täyttyy. Yksilöllisten tarpeiden mukaan se voi toteu- tua eri asumismuodoissa. Kokemuksellinen ulottuvuus toteutuu, kun asiakkaan subjekti kokemus yhteiskunnan toimijana ja kuntoutujana mahdollistuu. Asiakkaan oman kerronnan avulla vahvistuu myös tavoitteiden ja toiveiden esille tuominen ja näin oman elämän hallinta vahvistuu. Yhteiskunnallinen ulottuvuus jakaantuu sekä taloudelliseen, kulttuuriseen että poliittiseen osallistumiseen. (Salo 2019, 227–230.) Myös Beata Frankenhauser (2014) kirjoittaa ”recove- rysta” ja kutsuu ilmiötä palautumiseksi tai toipumiseksi. Hän kuvaa sitä prosessina, jonka yksilö vie läpi käyttäen henkilökohtaisia resurssejaan. Toipuja nähdään aktiivisena kuntoutujana ja oman elämän toimijana. Toipuja kokee hallitsevansa elämää oireista riippumatta. Ympäristö ja palvelut voivat tukea tätä prosessia. (Frankenhauser 2014, 66).

Perhetyötä voidaan jäsennellä perhekeskeisenä näkökulmana tai osana perustyöhön kuuluvaa työmuotoa. Perhetyö voi myös olla omana itsenäisenä tehtävänä ja työmuotona, jossa on omat työntekijät. Nostan tästä Rönkkö ja Rytkösen (2010) määrittelemän mielenterveyspoliklini- koilla käytettävän ”perhetyö osana perustyötä” näkökulman, jossa voidaan nimetä tiettyjä perheeseen liittyviä työmuotoja ja työtapoja, koska halutaan joko korostaa tällaisen näkökulman merkittävyyttä työskentelyssä tai sen avulla voidaan suunnitelmallisemmin kehittää ja etsiä re- sursseja tällaiseen työskentelyyn. (Em., 30.)

(22)

Syrjäytymisen ja eriarvoisuuden ehkäisemiseksi tarvitaan monimuotoisia ja erilaisia palvelu- muotoja. Samalla kun kaikille perheille tarkoitettuja hyvinvointipalveluja kehitetään, tarvitaan rinnalle korjaavia, erityiskysymyksiin kehiteltyjä työmuotoja. (Väärälä 2010.) Perhetyön avun- tarve jäsentyy ehkäisevään perhetyöhön, kriisiperhetyöhön ja korjaavaan perhetyöhön. (Heino, Berg ja Hurtig 2000, 190; Rönkkö ja Rytkönen, 33). Korjaavan ja myös kuntouttavaksi kutsutun perhetyön tehtävänä on lapsiperheiden tukeminen ja kuntouttaminen vaikeissa elämäntilan- teissa. Haitat ja ongelmat voivat liittyä perheen elämäntapaan, vanhempien kykyyn huolehtia lasten turvallisuudesta tai muuhun syyhyn, jonka vuoksi perheen turvallisuus ja hyvinvointi on pitkän aikaa ollut uhattuna. (Rönkkö ja Rytkönen 2010, 34.)

Perhetyön painopistealueet jakautuvat asiantuntijakeskeiseen, perheliittoutuneeseen, lapsiläh- töiseen ja perhekeskeiseen malliin ääripäänä asiantuntijoiden määrittämä työ ja toisessa päässä perheen kanssa yhdessä tuotettu tieto. Palvelujärjestelmäkeskeisesti painottuneiden perhetyön palveluiden vaarana voi olla se, että perheiden omat näkemykset sivuutetaan helposti. Keskei- simmiksi huomion kohteiksi ja työtä määrittäviksi tekijöiksi voivat tulla erilaiset toimet, kuten asiakirjojen teko ja dokumentointi, työntekijöiden tavoitesuunnitelmat. Nämä sinänsä välttä- mättömät työn arkiset toimet voivat alkaa määrittää liikaa työskentelyä ja sen sisältöä. (Rantala 2002; Rönkkö ja Rytkönen 2010, 35–37.)

4.3 Verkostotyö mielenterveystyönä

Mielenterveystyön toteutukseen osallistuvat monet kolmannen sektorin toimijat, joita yhdistyk- set ja järjestöt ylläpitävät. Ne toimivat julkisen sektorin rinnalla tukitoimena sosiaalisen kuntoutuksen palveluntuottajana. Palvelut ovat asiakkaalle ilmaisia ja toiminta rahoitetaan esimerkiksi Raha-automaattiyhdistyksen varoin. Toiminta voi perustua myös liiketoimintaan. On tär- keää, että julkinen palvelujärjestelmä toimii yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa mahdol- listaen riittävät tukipalvelut asiakkaille. Useille asiakkaille järjestöjen ylläpitämät palvelut kattavat arjessa merkittävän osan palveluista. Toimijoista voi tulla kuntoutujille tärkeä läheisver- kosto perheen lisäksi. (Seikkula ja Arnkil 2009, 12.)

Käsite ”verkosto” liitetään yhteiskuntatieteissä John Barnesin 1950 -luvun tutkimuksiin (Bar- nes 1972; Seikkula ja Arnkil 2009, 12). Verkostotyö nimike alkoi vakiintua 1970-luvulta läh- tien sekä terapian että sosiaalityön piirissä. Dialogisia verkostokäytäntöjä toteutetaan ehkä pal- jonkin, mutta niitä on kuvattu ja analysoitu niukasti. (Seikkula ja Arnkil 2009, 12.)

(23)

Mielenterveyden sosiaalisen ulottuvuuden tunnistaminen jo matalan kynnyksen palveluissa on tuottanut hienoja tuloksia muun muassa yleisesti ”Keroputaan mallina” tunnetussa mielenterveyspalvelujen järjestämistavassa. Leena Leinonen (2020) väitöskirjassa todetaan, että sosiaalinen rooli mielenterveystyössä on tärkeää ja sitä on mahdollista vahvistaa edelleenkin esimerkiksi siten, että sosiaalityön ammattitaito on potilaiden ja omaisten käytettävissä helposti. (Lei- nonen 2020, 237–250.)

Vuonna 1984 Keroputaan sairaalassa alettiin järjestää avoimia hoitokokouksia. Aiemmasta poi- keten potilaan asioista puhuttiin aina hänen läsnä ollessaan ja avoimesti. Myös perhe kutsuttiin yhteisiin palavereihin, riippumatta siitä oliko perheterapialle tarvetta. Tämä hoitokokouskäy- täntö oli saanut alkunsa Turun yliopiston psykiatrian klinikalta vuotta aiemmin. (Alanen 1997;

Seikkula ja Alakare 2004, 289–296; Seikkula ja Arnkil 2009, 25.) Hoitointerventiot muuttuivat vastavuoroiseksi prosessiksi, jossa toiminnan muuttujana oli niin potilas kuin työntekijätkin.

Myös systeemisen perheterapian peruslähtökohdat joutuivat haastavaan tilanteeseen. (Seikkula ja Arnkil 2009, 28.)

Valtaosa verkostotyöstä toteutetaan ottamalla huomioon ihmisten sosiaaliset suhteet, jopa yksin asiakkaan kanssa työskennellessä. Hoitoon osallistuu usein potilaan lähiverkosto. Tyypillistä on, että myös he ovat kokeneet ajankohtaisen kriisitilanteen raskaasti. Potilaalta itseltään selvi- tetään, ketä lähiverkostoon kuuluu ja keitä hän haluaa osallistaa verkostotyöskentelyyn. (Seik- kula ja Arnkil 2009, 33–34, 50.) Kriisitilanteissa tulee vastata potilaan ja verkoston tarpeisiin.

Esimerkiksi psykoottisen kriisin alkuvaiheessa tarpeet ovat erilaiset kuin muutaman viikon kuluttua. Psykososiaalisessa työskentelyssä perhe huomioidaan käyttämällä psykoedukatiivisia menetelmiä, joiden avulla potilaan läheisille annetaan tietoa sairaudesta sekä opetetaan toimimaan stressaavissa tilanteissa potilaan kanssa. (Seikkula ja Arnkil 2009, 50–52.)

(24)

5 TUTKIMUKSEN AINEISTON HANKINTA

5.1 Tutkimuksen metodiset valinnat

Tutkimuksessa keskeisenä näkökulmana on tarkastella psykiatrisen potilaan kuntoutuksen tavoitteita perhetyön näkökulmasta. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, kuinka aikuispsy- kiatrisen potilaan perhetyö toteutuu eri toimijoiden kanssa työskennellessä asiakkaan kuntoutuksen polulla laitoshoidosta avohoitoon ja kotiin siirryttäessä. Tutkimukseni avulla kartoitan vastauksia myös siihen, miten perhetyöllä voidaan tukea psykiatristen asiakkaiden kuntoutumista sekä ennaltaehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Tutkimukseni kohderyhmänä ovat aikuissosiaalityössä ja aikuispsykiatriassa toimivat sosiaalityöntekijät.

Tutkimukseni avulla selvitän, Miten perhetyötä toteutetaan psykiatrisen potilaan kuntoutumi- sessa laitoshoidosta avohoitoon siirtyessä.

Tutkimukseni olen toteuttanut hyödyntäen tutkimusaineistoon kohdentuvaa triangulaatio me- netelmää validiteetin vahvistamiseksi. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 143–144.) Triangulaatiolla tarkoitetaan erilaisten menetelmien, tutkijoiden tietolähteiden tai teorioiden yhdistämistä. Kyse on siis moninäkökulmaisuudesta tai paradigmaisuudesta – siitä, että yhdistetään useita mene- telmiä ja lähestymistapoja. Tutkijoiden käyttämät eri tutkimusmenetelmät tai näkökulmat voivat saada aikaan keskenään ristiriitaisia tutkimustuloksia, jolloin triangulaatiolla voidaan lisätä tutkimuksen luotettavuutta. (Tuomi ja Sarajärvi 2002, 141–142.) Tutkimuksessani olen hyö- dyntänyt myös metodista triangulaatiota toteuttaen eri menetelmien käyttöä aineiston keruussa ja analysoinnissa. Tutkimukseni kokonaisuutta voidaankin kutsua monitriangulaatioksi, useam- man eri tyypin triangulaatiota hyödyntäessäni. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 144–145.)

Olen valinnut menetelmiksi lomakekyselyn, ryhmähaastattelun ja asiantuntijahaastattelun. To- teutus tapahtui kysymysten osalta muuttumattomana, jolloin puolistrukturoitu lomakekysely- runko toimi myös puolistrukturoidun haastattelun runkona. Toteutuksella pyrin yhdenmukaistamaan menetelmien aiheuttamaa vaihtelevuutta. Kyselyn tavoitteena oli saada mahdollisimman kattava määrä vastauksia, huomioiden työntekijöiden resurssiongelmat ja näin ollen myös ajankäyttöön liittyvät haasteet. Haastatteluilla toivoin saavani vuorovaikutuksellista rikkautta tuloksiin. Haastattelun etuna on myös tutkittavien valintaan vaikuttaminen, jolloin heillä on

(25)

kokemusta tutkittavasta aiheesta. Kyselyn mahdollisuus niukkasanaisuuteen voi antaa vähem- män tuloksia analysoitavaksi. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 72–74.)

Lomakehaastattelun tulee keskittyä teemoitettuun aiheeseen ja tutkimuskysymykseen vastaa- viin kysymyksiin. Jokaiselle kysymykselle tulee löytyä perustelu tutkimuksen viitekehyksestä sekä tutkittavasta ilmiöstä tiedossa olevan tiedon perusteella. Teemahaastattelussa korostetaan ihmisten tulkintoja asioista, heidän asioille antamiaan merkityksiä sekä sitä, miten merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 75.) Litteroinnin toteutin ajallisesti lä- hellä haastatteluja, päästen näin parempaan lopputulokseen.

Tutkimukseni analyysimenetelmänä olen käyttänyt aineistolähtöistä sisällönanalyysia. (Eskola 2001, 135–140; Tuomi ja Sarajärvi 2009, 96.) Analyysissa olen hyödyntänyt yksittäisten ha- vaintojen tekemistä. (Eskola ja Suoranta 1998, 83.) Analyysin alkuvaiheessa päätin kohdentaa tutkimuskohteeni psykiatrisen potilaan kuntoutumisen tavoitteisiin ja tarkastella teemoittelun avulla vastaavuutta sisällöstä koko aineiston osalta. Tämän lisäksi halusin kohdentaa puolistrukturoidun kysely- ja haastattelulomakkeen pohjalta nousevia pääkohtia luokiksi sekä kohdennettuja vastaavuuksia koko aineiston osalta tyypittelemällä tuloksia, (Hirsijärvi ym., 219.) kunnes löysin vastauksia tutkimuskysymykseeni. (Kylmä ja Juvakka 2007, 112–113.) Sisäl- lönanalyysilla olen saanut järjestettyä aineiston merkitykset johtopäätöksiä varten. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 103–104.)

Sisällönanalyysi on menetelmä, jota voidaan käyttää joko kvalitatiivisen tai kvantitatiivisten tietojen käsittelyä induktiivisella tai deduktiivisella otteella. Laadullisen sisällönanalyysiä käy- tetään yleisesti hoitotyön tutkimuksissa, joskin sitä on julkaistu verrattain vähän. Analyysipro- sessi ja monet tutkimuskirjat tarjoavat yleensä vain lyhyen kuvauksen tästä menetelmästä. In- duktiivista sisältöanalyysiä käytetään tapauksissa, joissa ei ole aikaisempaa tutkimusta ja jotka käsittelevät ilmiötä tai kun se on pirstaloitunut. (Elo ja Kyngäs 2007, 107.) Lukijoille olen pyrkinyt avaamaan reflektiolla luotettavuutta ja pätevyyttä tutkimuksen taustoittamisen ja tutki- musprosessin eri vaiheiden valintojen osalta. (Saaranen-Kauppinen ja Puusniekka 2006.) Tä- män jälkeen olen etsinyt aineistosta tutkimuskysymykseeni vastauksia (Hirsjärvi, Hurme & Sa- javaara 2007, 218–219.) ja lopuksi olen tehnyt tuloksista yhteenvedon.

Laadullisen aineiston analysoinnin tarkoituksena on informaatioarvon lisääminen. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 92, 108.) Laadullisessa tutkimuksessa on tärkeää, että tutkittavat henkilöt tietä- vät aiheesta mahdollisimman paljon ja heillä on siitä kokemusta. Valintojen tulee siis olla har- kittuja. (Tuomi ja Sarajärvi 2009, 85–86; Hirsijärvi, Remes ja Sajavaara 1997, 160.)

(26)

Tutkimukseni suunnitteluvaiheessa harkitsin tarkoin, kenelle kohdennan tutkimukseni saadak- seni mahdollisimman asiantuntevan lopputuloksen.

Triangulaatio menetelmällä pyrin varmistamaan kattavan tuloksen, jolloin vastaajien määrä ja tulosten maantieteellinen laajuus tulisi mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Koska arvioin ky- selytutkimuksen antavan vastaajamäärästä riippumatta melko suppean kokonaiskuvan, päätin liittää haastatteluja mukaan tutkimukseen. Haastattelumenetelmää valitessani arvioin ryhmä- haastattelun tuovan vastavuoroisen vuorovaikutuksen vuoksi paljon tuloksia, joten rajasin osal- listujamäärää. Ryhmähaastattelulla tai keskusteluilla viitataan 5–10 hengen ryhmiin, tiettyyn teemaan keskittyvässä haastattelussa, jolloin haastattelija antaa ryhmän vuorovaikutukselle paljon tilaa. Ryhmähaastattelussa haastateltavan asema on heikompi vastaajien kohdentaessa pu- heenvuorojaan myös toisilleen. (Hyvärinen, Nikander & Ruusuvuori 2017, 113–114.) Asiantuntijahaastattelun tarkoituksena oli antaa aiheelle monipuolista perspektiiviä eri toimijoiden osalta. Asiantuntijoita haastatellaan sen tiedon vuoksi, jota heillä oletetaan olevan tutkittavasta aiheesta. (Hyvärinen, Nikander & Ruusuvuori 2017, 218.) Teoriaa luovalla haastattelulla huomiota kiinnitetään sanotun lisäksi siihen, miten haastateltava ilmentää omaa asiantun- tijuuttaan ja erottaa sen ei asiantuntijuudesta. (Hyvärinen, Nikander & Ruusuvuori 2017, 220.).

Ennen kyselyä ja haastatteluja varmistin tutkittaville heidän anonymiteettinsä säilymisen ker- tomalla prosessin etenemisestä sekä materiaalin käsittelystä. Tässä vaiheessa vielä varmistin heidän halukkuutensa tutkimukseen osallistumisesta. (Hyvärinen, Nikander & Ruusuvuori 2017, 32.) Systemaattisella toteutuksellani ja avoimella raportoinnillani olen tavoitellut tutkimukseni läpinäkyvyyttä ja yleistettävyyttä. (Ruusuvuori, Nikander ja Hyvärinen 2010, 27.)

5.2 Aineiston kuvaus

Haastatteluiden litteroitua materiaalia oli puhtaaksi kirjoitettuna 18 liuskaa. Materiaalin kirjoi- tettuani kävin tekstiä läpi useita kertoja hahmottaakseni sisällöstä olennaisen tiedon. Valitsin haastatteluteemoiksi sosiaalityön, psykiatrian, perhetyön ja kuntoutuksen vastaamaan tutki- muskysymystäni ja avainsanoja. Teemojen alle luokittelin haastatteluvastauksista löytämiäni tuloksia tyypittelemällä niitä alaluokkiin ja yläluokkiin. Luokitellut kohdat tekstissä olen avan- nut lukijalle tuloksissa, erittelemällä jokaisen vaiheen ja luokitus on nähtävillä taulukoissa 1, 2 ja 3. Yhteenvedon tuloksista olen koonnut taulukkoon 4.

(27)

Tutkimukseni kohdentuu kansallisesti rajatulle alueelle ja osallistujajoukko on verrattain pieni, joten tuloksia ei voi suoraan yleistää. Ennen aineiston keräämistä lähetin tutkimuslupahake- muksia 13 vastaanottajalle. Tutkimuslupahakemusvaiheessa minulle saapui yhteydenottoja, joissa tiedusteltiin, olenko kohdentamassa perhetyön tutkimusta aikuissosiaalityöhön ja infor- moitiin, että perhetyötä toteutetaan vain lapsiperhepalveluissa.Osa aikuissosiaalityöstä ei siis tunnistanut perhetyötä käytettävissä olevana menetelmänä lainkaan.

Tutkimuslupiin en saanut vastausta kahdelta vastaanottajalta. Seitsemän vastaanottajaa kieltäy- tyi vastaamisesta resurssipulan vuoksi. Vastaajista kuusi antoi luvan tutkimukselle. Lähetin tut- kimussaatteella sairaanhoitopiirin alueella työskenteleville sairaaloiden- ja avohuollon sosiaa- lityöntekijöille puolistrukturoidun e-lomakekyselyn. Lähetin saman kyselyn myös kaupunkien ja kuntien aikuissosiaalityöntekijöille. Kyselyitä lähetin kaikkiaan 31 (N=31), joista vastauksia sain 5 (N=5). Toteutin myös puolistrukturoidun ryhmähaastattelun avohuollon psykiatrisille sosiaalityöntekijöille Teams-yhteydellä. Haastateltavia oli yhteensä 5 (N=5). Lopuksi toteutin yhden (N=1) asiantuntijahaastattelun puolistrukturoituna haastatteluna.

5.3 Aineiston analysointi

Seuraaviin alalukuihin olen jaotellut tutkimukseni aineiston nähtäville. Käsittelen tutkimus- vaiheet saatuja tulosten osalta, jonka jälkeen olen koonnut jokaisesta vaiheesta yläluokitukset taulukkoon. Lopuksi olen koonnut kaikkien tutkimusvaiheiden osalta yhteenvedon, jossa lop- putulokset ja päätelmät nähtävillä. Toteutuksella olen pyrkinyt osoittamaan eri menetelmien osalta tulleita tuloksia vertailtavaksi kokonaisuutena.

5.3.1 Kyselytutkimus

Vastauksista (N=4) oli kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien henkilöiden ja (N=1) sairaanhoitopiirin. Vastaajien keskimääräinen vastausaika oli 11.27 minuuttia. Vastaajat toimivat ammattinimikkeellä työikäisten aikuissosiaalityöntekijä tai sosiaalityöntekijä. Kysyttäessä millaista perhetyötä he toteuttavat, (N=3) vastasi ettei toteuta lainkaan perhetyötä. Perusteluina käytännölle oli, että asiakkaat ovat täysi-ikäisiä henkilöitä eikä heillä ole samassa taloudessa asuvia alaikäisiä lapsia. Perhetyön palvelua ei ole aikuissosiaalityössä tarjolla ja perhetyö toteutetaan lapsiperhepalveluissa.

(28)

”asiakkaanani ovat täysi-ikäiset henkilöt, joilla ei ole samassa taloudessa asuvia alaikäisiä lapsia, joten perhetyö ei ole palveluna käytettävissä asiakkailleni. Per- heiden sosiaalityö tehdään meidän kuntayhtymässä perhesosiaalistyössä/lapsi- perheiden palvelut, jossa on omat sosiaalityöntekijät ja perhetyö palvelu käytet- tävissä. Tämä kysely olisi varmaankin siis syytä kohdistaa heille.”

(N=2) kertoi pitävänsä yhteyttä omaisiin ja hoitoneuvotteluihin osallistumalla tai hetkittäin etä- vanhempien talousasioissa auttamalla. Yksiköissä perhetyöhön osallistui (N=4) sosiaalityönte- kijä ja (N=1) joko hoitaja tai ohjaaja. Eräs vastaajista kommentoi, että koska valinta oli pakko tehdä, hän valitsi sosiaalityöntekijän mutta todellisuudessa heiltä ei osallistu perhetyöhön ke- tään. Asiakkaiden hoitokokouksiin tai tiimipalavereihin vastaajista osallistui (N=1), joka kommentoi yhteydenpidon avohoitoon olevan varsin aktiivista. Vastauksista (N=4) ei tee perhe- työtä, ja erään vastaajan kommenttina oli jälleen, ettei hän ole mukana lapsiperhepalveluissa.

Perhetyön menetelmiä kysyttäessä (N=1) kertoi käytössä olevan ratkaisukeskeiset ja voimava- rakeskeiset menetelmät. (N=4) totesi ettei tee perhetyötä tai se ei kuulu omaan työnkuvaan.

Eräs vastaajista totesi, ettei tiedä. Kotiin annettavan perhetyön kysymykseen (N=1) vastasi että tekee kotikäyntejä tarvittaessa. (N=3) vastasi etteivät tee kotikäyntejä. Perusteluna he kommen- toivat, että työikäisten, perheettömien sosiaalityössä ei toteuteta kotikäyntejä koska perheiden sosiaalityö tehdään perhesosiaalityössä ja lastensuojelussa. Myös kokemus yhteistyökumppa- neiden kautta toteutetusta perhetyöstä nousi esille, kuitenkin välillisenä toimintana.

Perhetyön tavoitteista kysyttäessä (N=1) ei osannut sanoa, (N=2) ilmoitti ettei kuulu työhön ja (N=1) kommentoi tavoitteiden toteutuvan esimerkiksi etävanhempien tapaamisten kautta, jolloin mahdollistetaan tapaamisia ja ohjataan asioiden hoidossa, kuten asuinolosuhteiden varmis- taminen ja tukeminen, vanhemmuuden tuki keskustelujen kautta ja oikeanlaisiin palveluihin ohjaaminen. Jälleen (N=1) kommentoi myös, että työskentely toteutetaan vain aikuisten kanssa, joilla ei ole lapsia. Perhetyön tavoitteiden toteutumiseen jatkossa vastaajat (N=5) vastasi ”en osaa sanoa” tai ”en tiedä”. Kysyttäessä miten perhetyö kytkeytyy hoitoja kuntoutussuunnitelmiin (N=4) vastasi ettei tiedä tai ei osaa sanoa. (N=1) vastasi että he menevät ”potilaat edellä”.

Kysymykseen toteutetaanko perhetyötä hoitoja kuntoutussuunnitelmissa systemaattisesti (N=5) vastasi joko en osaa sanoa tai en tiedä. Kysyttäessä ketä toimijoita perhetyön jatkohoidon