ta esittelevä osuus toimii ihan omana koko- naisuutenaan opetuksessa. Sajavaaran ar- tikkeli kielenhuollosta taas sopisi sellaise- naan kielenhuollon peruskirjallisuudeksi.
Sama pätee moneen muuhunkin artikkeliin.
Pienenä puutteena voi ehkä pitää sitä, ettei käytännön analyysista ole kovinkaan monta esimerkkiäja siksi moni metodinenja teo- reettinen periaate jää hieman paperinmakui- seksi. Kirjaa voi kuitenkin hyvillä mielin käyttää tentti- ja oheislukemisena yliopis- tojen kielten laitoksissa -ja toivottavasti käytetäänkin. I
ANNE NÄNTYNEN
Sähköposti: annemantyıı en@helsinki._ fi LÄHTEET
BHATı A,Vı JAY K. 1993: Analysing genre.
Language use in professional set- tings. London: Longman.
LAıTıNEN,LEA (toim.) 1987: lsosuinen nai- nen. Tutkielmia naisesta ja kielestä.
Helsinki: Yliopistopaino.
MAURANEN, ANNA 1993: Cultural differ- ences in academic' rhetoric. A textlin- guistic' study. Frankfurt: Peter Lang.
SAJAvAARA, PAULA 1995: Kielenohjailu ja ohjailtu kieli. Lisensiaatintutkielma.
Jyväskylän yliopiston suomen kielen laitos.
SEPPANEN, JANNE 2001: Katseen voima.
Kohti visuaalista lukutaitoa. Tampe- re: Vastapaino.
VENToLA. EıJA- MAURANEN, ANNA 1992:
Tieteellinen kirjoittaminen englan- niksi. Tekstilingvistineıı näkökulma opetukseen. Korkeakoulujen kieli- keskuksen julkaisuja 42. Jyväskylä:
Jyväskylän yliopisto.
sovELTAvAN ı‹ ıE ı_ ı1' ıE1'EEN PERusTEos PÄı v ı TETT ıı N
Kari Sajavaara & Arja Piirainen-Marsh (toim.) Näkökulmia soveltavaan kielentutki- mukseen. Soveltavan kielentutkirnuksen teoriaa ja käytäntöä ljyväskylä: Soveltavan kielen- tutkirnuksen keskus 2000. 275 s. ISBN 95 I -39-07l8.
ari Sajavaaran Soveltava kielitiede (1980) sai odottaa päivitystä aina vii- me vuoteen saakka. Vasta 20 vuoden tauon jälkeen ilmestyi Näkökulmia soveltavaaıı kíelentutkiınııkseeıı. Teos on Soveltavan kie- lentutkimuksen teoriaaja käytäntöä -julkaisu- sarjan kolmas osa.
Seuraavassa käyn teosta ensin artikkeli- kohtaisesti läpi ja kommentoin tarkemmin muutamaa kirjoitusta. Lopuksi esitän aja- tuksia kirjasta kokonaisuutena.
KARı SAJAvAARAN johdantoartikkeli tii- vistää soveltavan kielitieteen taustaa sekä
@
antaa napakan historiallisen katsauksen tut- kimusalan kehityksestä. Ikuisuuskysymys nousee taas esiin: miten voidaan perustella soveltavan kielitieteen tieteellistä autono- misuutta? Tätä pulmaa aika ei ole korjan- nut, sillä 20 vuotta sitten painittiin saman kysymyksen parissa.
KIELITIETEET KUIN ILVEKSET
JAN-OLA ÖsrMAN ja HELENA HALMARı poh- tivat artikkelissaan yleisen kielitieteen ja so-
>
vııuTTAıA 3/2001
veltavan kielitieteen suhdetta ansiokkaasti ja arkoja aiheita karttamatta. Teoreetikko- jen ja soveltajien eripura tunnustetaan, mut- ta samalla tuodaan esille uusia. tervetullei- ta näkökulmiaja ehdotuksia yhteiselon har- monisoimiseksi. Kirjoittajien mielestä on harhaanjohtavaa ajatella, että yleinen ja so- veltava kielitiede olisivat täysin erilaisia tieteenhaaroja, käytetäänpä sitten vertailun kohteena ontologiaa, historiaa tai tiedepoli-
tiikkaa. He ehdottavatkin, että termien ›>ylei-
nen kielitiede››ja ››soveltava kielitiede›› si- jasta ryhdyttäisiin puhumaan yksinkertai- sesti ››kielitieteestä››, joka kattaisi molem- mat suuntaukset. Suuntaukset muodostuisi- vat jatkumon, jonka ääripäissä olisivat pro- totyyppinen yleinen kielitiede ja toisaalla prototyyppinen soveltava kielitiede. Kieli- tieteen jatkumo auttaisi myös niitä väliin- putoavia tutkijoita, jotka eivät tällä hetkel- lä tunnu löytävän ››kotia›› yleisestä eivätkä soveltavasta kielitieteestä.
TuTKı MuKsEN'rEoN PERusKYsYMYKsı Ä
Tutkimuksen teon peruskysymyksiä erityi- sesti soveltavassa kielitieteessä käsitellään ARJA Pıı RAıNEN-MARsHı N ja ARI HUHDAN artikkelissa. Kirjoittajat lähtevät liikkeelle tieteen normeista sekä eri paradigmoista (positivismi, postpositivismi, kriittinen teo- ria ja konstruktionismi) ja peilaavat niitä soveltavaan kielentutkimukseen. Alan pa- radigmaattisella moninaisuudella halutaan selittää sitä, miksi on olemassa niin useita keskenään ristiriitaisia käsityksiä sovelta- van kielitieteen tavoitteistaja menetelmis- tä.
Tieteenteoreettisista pohdinnoista ede- tään kohti konkretiaa eli tutkimuksen tekoa.
Artikkelissa kerrotaan perinpohjaisesti muun muassa aineiston hankinnasta, analyysistä, johtopäätösten teosta ja tutkimuksen ar- vioinnista. Esimerkkitapauksina käytetään
kvantitatiivista tutkimusotetta sekä laadul- lisista tutkimusmenetelmistä etnografista tutkimusta.
Piirainen-Marsh ja Huhta toteavat, että soveltavan kielentutkimuksen heterogeeni- suuden vuoksi on vaikea antaa yleispäteviä ohjeita tutkimuksen tavoitteistaja menetel- mistä. Kirjoittajat kysyvät, millaisilla kri- teereillä tutkimusta arvioidaan, kun tutki- mus on sidoksissa niin tiedeyhteisöön, tutkimuksen kohteisiin kuin yhteiskunnan näkemykseen tutkimuksen tarpeellisuudes- ta. Juuri näitä ongelmia pitäisi kirjoittajien mielestä pohtia erityisesti tutkijankoulutuk- sessa.
KÄÄNNösTuTKı MusTAJA ı‹ıELıı‹ouı.uTus1'A
SoNJA TıRKKoNEN-CoNDıTıNartikkeli käsit- telee käännöstutkimuksen vaiheita viimei- sen 30 vuoden aikana. Näkökulmina on käytetty käännöstutkimuksen suhdetta kieliteoriaan sekä sitä, onko tutkimus pai- nottunut joko prosessien tai lopputulosten suuntaan. Kirjoittajan johtopäätös on, että käännöstutkimus tulee vastaisuudessakin tukeutumaan kielitieteen ja kielen teorian tendensseihin.
Kari Sajavaaran ja SAUu TAKALAN artik- keli kuvailee laajasti Suomen kielikoulutus- taja sen tuloksia. Omina ryhminään käsitel- lään peruskoululaiset, ylioppilaskokelaat, ammattikoululaiset, yliopisto-opiskelijat,
ammattikorkeakoululaiset, aikuiset sekä vir- kamiehet. Kirjoittajat toteavat, että Suomen nykyinen kielivaranto on hyvä mutta ei pa- ras mahdollinen. Huolestuttavaa on muun muassa se, ettei kielenopiskelijoilla ole aina riittävästi motivaatiota opiskeluun. Kieltä opetellaan koulua, ei elämää varten. Kirjoit- tajat pohtivat, olisiko tarpeen arvioida uu- delleen koko kielikoulutusjärjestelmä ja tarvittaisiinko maahan uusi kieliohjelma- komitea.
Sajavaaran ja Takalan kirjoitus on var- sin laaja kokoelmateoksen artikkeliksi, kos-
ka sen sivumäärä (75 sivua) valloittaa lähes kolmanneksen koko kirjasta. Herää kysy- mys, olisiko artikkelia voinut hieman tiivis- tää tai olisiko aiheesta voinutjulkaista oman monografian.
KIELISUUNNITTELU JA KIELIPOLITIIKKA
Kielipolitiikasta ja kielisuunnittelusta kir- joittaneet Sauli Takala, Kari Sajavaara ja PAULA SAJAvAARA toteavat artikkelinsa alus- sa, että on tarpeellista tehdä ero käsitteiden kielipolitiikkaja kielisuunnittelu välille. Ar- tikkelin perusteella on kuitenkin vaikea sa- noa, mitä eroa käsitteillä on. Alojen välisen yhteyden kaksisuuntaisuus, ››kielisuunnit- telu ohjaa kielipolitiikan määrittelemiseen tai kielipolitiikka ohjaa kielisuunnittelua››.
ei helpota asian ymmärtämistä.
Kielisuunnittelun analyysimallienja kie- lipolitiikan typologioinnin lisäksi artikke- lissa tarkastellaan muun muassa kielen sta- tuksen ja korpuksen suunnittelua, kielenoh- jailua, kielikoulutuspolitiikkaa, kielikoulu- tussuunnittelua sekä kielisuunnittelun käy- täntöä Suomen lähialueilla. Lopuksi kirjoit- tajat painottavat professionaalisuuden tär- keyttä kielipolitiikassaja kielisuunnittelus- sa. Tämä voisi toteutua esimerkiksi Inter- netiä hyödyntävillä kansainvälisillä koulu- tusohjelmilla, kielisuunnittelun standardi- soinnilla sekä alan tutkijoiden säännöllisillä kokoontumisilla.
KOKONAISUUDESTA
Alkusivuillaan teos lupaa esitellä uusia tut- kimuskohteitaja kehittyviä tutkimussuun- tauksia soveltavan kielentutkimuksen alal- ta. ››Paljon on muuttunut vuodesta l980››, kirjoittaa Kari Sajavaara.
Jotkin asiat eivät kuitenkaan ole vuosien
âã
saatossa paljoakaan muuttuneet. Yksi niis- tä on artikkelien valinta teokseen, toisin sa- noen kirjoissa esitellyt soveltavan kielitie- teen osa-alueet. Jo vuonna 1980 esiteltiin kielenopetusta ja kielitaidon mittaamista, kielisuunnitteluaja kääntämistä -ja samat teemat ovat esillä myös vuonna 2000. Lu- kija haluaisi tietää, mitä uusia tutkimus- suuntauksia kuluneet kaksi vuosikymmentä ovat tuoneet mukanaan. Kirjassa toki tode- taan, että monia tärkeitä alueita on jäänyt käsittelemättä ja että artikkelikokoelma on hajautettu kolmeen eri kirjaan, ja onhan kir- ja otsikoitukin partitiivilla ››näkökulmia››.
Hieman mietityttää myös se, edustavatko kirjoittajat todella soveltavan kielentutki- muksen eri näkökulmia, onhan suurin osa
heistä samasta yliopistosta.
Yksittäiset artikkelit ovat ammattimai- sia ja onnistuneita, mutta eheää kokonai- suutta niistä on vaikea hahmottaa. Pientä epätasapainoa teokseen tuo se, että eri ar- tikkelit ovat vaativuustasoltaan erilaisiaja niillä tuntuisi olevan erilaiset kohderyhmät.
Esimerkiksi Piirainen-Marshin ja Huhdan tutkimuksentekoartikkeli sopii oivasti esi- merkiksi ensimmäistä proseminaarityötään kirjoittavalle opiskelijalle, kun taas vaikka-
pa Östmanin ja Halmarin selvitys kielitie- teen ja soveltavan kielitieteen suhteesta vaatii huomattavasti enemmän alan tietä- mystä.
Jos teosta sellaisenaan käytetään oppi- materiaalina, on siinä nähdäkseni yksi kes- keinen puute. Kaksikymmentä vuotta sitten ei oikein löytynyt ytimekästä määritelmää soveltavalle kielitieteelle, eikä sellaista ole selvästi osoitettu vieläkään, koska ››käytet- tävissä ei ole sellaista määritelmää tai ra- jausta,josta kaikki voisivat olla yksimieli- siä» (Sajavaara 2000: 13). Ongelma ei ka- toa sillä, että kirjan otsikossa puhutaan soveltavasta kielentutkimuksesta. Tieteen asioista harvoin ollaan sopuisasti yhtä miel- tä, joten alan perusteokselta toivoisi uskal-
>
lusta ottaa kantaa tieteenalan määritelmään tai edes esittää lista erilaisista käsityksistä.
Se olisi välttämätöntä, ainakin jos teosta suunnitellaan opiskelijoiden luettavaksi. I KATARIINA RUOHONÄKI
Sähköposti: kmr@uwasa.ji
LÄı-ıDE
SAiAvAARA, KARı (toim.) 1980: Save/tava kielitiede. Helsinki: Gaudeamus.
KIELI KIINNI IHMISISSÄ jA MAAILMASSA
Susanne Niemeier & René Dirven (toim.) Evidence for Iinguistic relativity Amsterdam Studies in theTheory and History of Linguistic Science. Series IV: Current issues in linguistic theory I98.Amsterdam: John Benjamins 2000240 s. ISBN 90-272-3705-0.
Martin Pütz & Marjolijn H.Verspoor (toim.) Explorations in Iinguistic relativity Ams- terdam Studies in the Theory and l-listory of Linguistic Science, Series l\/: Current issues in
linguistic theory I99. Amsterdamjohn Benjamins 2000. 369 s. ISBN 90-272-3706-9.
niversaalin ja yleisinhimillisen kie- likyvyn tutkimuksen rinnalla on pit- kät perinteensä myös suuntauksilla, jotka korostavat eri kielten, eri ajattelutapojen ja maailmankuvien moninaisuuden keskinäi- siä suhteita. Jälkimmäisissä on itse asiassa, kuten JoHN A. LUCY erinomaisessa johdan- toluvussaan Evidence-kirjaan huomauttaa, kysymys kolmesta eri suhteellisuuden ta- sosta. Semioottiseksi relatiivisuudeksi voi- daan nimittää kielen, symbolisen koodijär- jestelmän ylipäätään, olemassaolon vaiku- tusta ajatteluun. Varsinaisella lingvistisel- lä relatiivisuudella tarkoitetaan yleensäjon- kin tietyn kielenja sen rakenteen _ toisiin kieliin verraten - vaikutusta ajatteluun (esimerkiksiz ajatteleeko tai hahmottaako suomenkielinen ihminen maailmaa toisin kuin ruotsinkielinen), mutta samaan kysy- myspiiriin kietoutuu myös Lucyn niin kut- suma diskursiivinen relatiivisuus eli tietty- jen kielenkäyttötapojen (esim. tieteellinen diskurssi) mahdollinen vaikutus ajatteluta- poihin.
Vuonna 1998 kokoontui Duisburgiin suhteellisuuskysymyksiä pohtimaan laajaja
VIRITTÄIÄ 3/2001
nimekäs tutkijajoukko, jonka symposiumi- esitelmistä tässä esiteltävät kaksi artikkeli- kokoelmaa on muokattu. Symposiumin ot-
sikko, ››Humboldt and Whorf Revisited››,
viittaa suhteellisuusnäkemysten kahteen suureen edelläkävijään. Näistä Humboldt muistetaan nykyisessä anglosaksien domi- noimassa tiedemaailmassa harvemmin.
Kuitenkin, kuten JURGEN TRABANT (››How relativistic are Humboldt's ”Weltansich-
ten`››, Explorations) muistuttaa, hänen nä- kemyksensä olivat aikaansa edellä: Hum- boldtin relativismi ei, toisin kuin useimmil- la aikalaisilla, painottanut Euroopan mah- tikielten ylemmyyttä, vaan ››primitiiviset- kin» kielet olivat hänestä ››jaloja luonnon tuotteita››, elimellisiäja oma-arvoisia koko- naisuuksia.
Kemianinsinööri, palovakuutustarkas- tajaja itseoppinut Amerikan alkuperäiskiel- ten tutkija Benjamin Lee Whorf, tai kiistelty Sapirin ja Whorfi nhypoteesi monine mah- dollisine tulkintoineen, on sitäkin useam- pien kirjoitusten lähtökohtana. Whorfi naja- tukset kielen rakenteesta ihmisen ajattelu- tapaajäsentävänä tai kahlitsevana kehikko-
