Näkökohtia sosiolingvistiikasta
Amerikkalainen antropologi j a lingvisti Dell Hymes käsittelee eräässä tutkimuk- sessaan niitä seikkoja, j o t k a pätevän sosiolingvistisen tutkimuksen on otettava huomioon.1 Ensimmäinen kyseeseen tuleva sosiaalinen yksikkö on puheyhteisö (speech c o m m u n i t y ) : tutkimuksen kohde on yhteisö, j a tutkitaan, mitä koodeja se käyttää ( n i m e n o m a a n näin eikä päinvastoin). Puhekenttä (speech field) tarkoit- taa niiden yhteisöjen kokonaisuutta, joissa puhujan koodin j a puhesääntöjen tun- temus sallivat h ä n e n liikkua. N ä i d e n yksiköiden määrittelyssä tulevat kysymykseen kanssakäymisen frekvenssi j a säännöllisyys, sen kohde (focus), n a a p u r u u s j n e . Toi- nen tärkeä tekijä on p u h e t i l a n n e ; tarkastellaan liittyykö p u h e joihinkin selvästi rajat- taviin tai yhtenäisiin toimintoihin: seremonioihin, kalaretkiin tai poliittisiin, esteetti- siin tms. tilanteisiin. Kolmas yksikkö on varsinainen p u h e t a p a h t u m a (speech event), j o t a erilaiset puhesäännöt suoranaisesti ohjaavat. P u h e t a p a h t u m a koostuu yhdestä tai useammasta puheaktista. Puhetilanne saattaa olla esimerkiksi kutsut; keskustelu kutsuilla on p u h e t a p a h t u m a j a kasku keskustelun kuluessa puheakti.
Toinen puoli asiassa ovat puheen komponentit: mikä tahansa muutos jossain komponentissa osoittaa jonkin säännön olemassaolon; toisaalta taas h ä m m e n n y s tai jokin m u u negatiivinen reaktio saattaa osoittaa säännön rikkomisen. J o n k i n komponentin varteenoton perusteena onkin se, että sitä tarvitaan puhesääntöjen muotoilussa. N ä i t ä komponentteja ovat asetelma: p u h e t a p a h t u m a n aika tai paikka fyysisessä, kulttuurisessa tai psykologisessa merkityksessä; osanottajat: puhuja(t) j a kuulija(t); tarkoitus: tavoitteet j a vaikutukset tai latentti j a manifestoitu funktio;
kohde: minkä tyyppisistä asioista p u h u t a a n (ja mitä tällöin puheelta o d o t e t a a n ) ; aktin m u o t o j a sisältö: esim. sanoma (»Hän rukoili sanoen . . .») tai selvitys (»Hän rukoili tullakseen terveeksi»); avain: esim. pilkkaava — vakava, joka saattaa usein olla myös ei-verbaali puheen komponentti; välineet (so. viestintäkanava);
kanssakäymisen j a tulkinnan normit sekä laadut (genres): esim. keskustelu, rukous j n e .
Millaisia ovat sitten sosiolingvistiset puhesäännöt? Y h t e n ä mahdollisuutena voitaisiin ajatella kontekstisidonnaisten jälleenkirjoitussääntöjen mallia. Pahin p u u t e sosiolingvistiikassa onkin ollut se, ettei ole pystytty täsmällisesti selvittämään eroja j a yhtäläisyyksiä toisaalta sosiolingvistisesti merkityksellisten seikkojen j a toisaalta sosiaalisen konneksion välillä. T ä h ä n liittyy se, ettei ole voitu osoittaa
1 Models of the Interaction of Language and Social Setting, Journal of Social Issues 1967. Voi. X X I I I n:o 2 s. 8—28.
Näkökohtia sosiolingvistiikasta 47 normaalin, »ei-merkityn» piirteen j a kuormitetun, »merkityn» arvon välillä olevaa
eroa yksiselitteisen täsmällisesti.
Kirjoituksessa p a n e u d u t a a n järjestelmällisesti käytettyjen käsitteiden analysoin- tiin sekä todetaan luokittelun j a metodin puutteet j a vaikeudet. Kuitenkin sosio- lingvistisin perustein on j o koetettu luoda kielten typologiakin. Amerikkalainen William A. Stewart j a k a a kielet seitsemään r y h m ä ä n sen m u k a a n , voidaanko seu- raavien ominaisuuksien katsoa kuuluvan niihin vai ei: historiallisuus, standardi- saatio, vitaalisuus (so. onko kielellä synnynnäisiä puhujia) j a homogeenisuus. N ä i n s a a d a a n ryhmitellyksi yleiskielet, klassiset, yernakulaarit (»Umgangssprache»), kreoli-, pidgin-, keinotekoiset j a marginaaliset kielet. Jaottelulla on merkitystä lähinnä kielen funktioiden kannalta, jos kohta näitä funktioita (virallinen, ryhmä-, laajemman kanssakäymisen, kasvatuksellinen, kirjallinen, uskonnollinen j a tekninen funktio) voidaan käyttää myös jaotteluperusteiden osana.2
Molemmissa tutkimuksissa tarkastellaan kieltä ensisijaisesti sosiologian tai antro- pologian näkökulmasta. K o e t a n seuraavassa kuitenkin lähestyä sosiolingvistisiä ongelmia kielitieteen k a n n a l t a : slangia lähtökohtana käyttäen koetan esittää eräitä lingvistisiä näkökohtia, joista osa on lähinnä hypoteettisia. Uskon kuitenkin, että nekin a u t t a v a t ongelmien muotoilussa j a tutkimuksen koordinoimisessa.
1. Slangi leksikaalisena ilmiönä
Nykysuomen sanakirjan m u k a a n slangi on »lähinnä sanastoltaan j a lauseparsil- t a a n jollekin yhteiskuntaluokalle tai samaharrasteiselle ihmisryhmälle ominainen, tyyliarvoltaan normaalikielestä poikkeava p u h e t a p a ; tuttavallisessa, jokapäiväi- sessä puheessa esiintyvät, m u t t a normaalikieleen k o t i u t u m a t t o m a t sanat j a lause- p a r r e t sekä normaalikielen sanojen käyttö epävarsinaisessa merkityksessä». T h e Goncise Oxford Dictionary puolestaan määrittelee slangin seuraavasti: »Words a n d phrases in common colloquial use, b u t generally considered in some or ali of their senses to be outside of standard English». M o l e m m a t m ä ä r i t e l m ä t sekä m o n e t m u u t perustuvat ensisijaisesti leksikaalisiin j a tyyliopillisiin kriteereihin:
tyyliarvoltaan normaalikielestä tietyllä tavalla poikkeava sanasto on slangia.3 K u m - pikaan m ä ä r i t e l m ä ei selvästi erota slangista ammattikieltä (jargon) eikä salakieltä
(cant). Melko väljästi sosiaalisen m u r t e e n merkityksessä käyttää sanaa myös Simo H ä m ä l ä i n e n4 puhuessaan koululais-, ylioppilas-, sotilas-, merimies-, sairaala-, teatteri-, urheilu-, lehtimies- j a rikollisslangista, ampujien, metsätyömiesten, rau-
2 A Study of the Role of Second Languages in Asia, Africa and Lätin America s. 15—25.
3 Ks. esim. Mario Pei, Glossary of Linguistic Terminology: »Language peculiar to a group. Synonyms: argot, jargon (sic!). 2. Non-standard vocabulary characterized by extreme informality ».
4 Slangi ja puhekieli, Kalevalaseuran vuosikirja 44 s. 63—64. Erinomaisista suomalaisista slangikokoelmista, sanan tässä merkityksessä, mainittakoon Hämäläisen Suomalainen sotilas- slangi I, Sanasto sekä eräät Ahti Rytkösen kirjoitukset, esim. Ryhmänimien sanastiikkaa, Esi-isien perintöä ja Olemusten sanastiikkaa eli psyko-fyysistä sanatomiaa J K K :sta (Kielen- tutkimuksen työmaalta n:ot X X I I I , X X V I I I ja X X X ) .
tatieläisten j a kortinpelaajien slangista, esteettisestä j a poliittisesta sekä yleisslan- gista, »jonka käyttö ei rajoitu vain johonkin sosiaaliryhmään j a j o t a on usein vaikea erottaa vallattomasta puhekielestä».
Miten slangi sitten eroaa yleiskielestä? Englantilaisen Partridgen5 m u k a a n slan- gille ovat ominaisia metaforat j a kuvallisuus yleensäkin, lainasanat, dysfemismit sekä osittaisten synonyymien käyttö. Ruotsalainen Bergman toteaa, että slangille eivät niinkään ole ominaisia kieliopilliset kuin sanastolliset erityispiirteet: metaforat, lainasanat, murreilmaukset, sanaleikit, tietyt (johto)päätteet jne.6
Slangi j a a m m a t t i - sekä salakielet7 eivät ole toisensa poissulkevia käsitteitä, v a a n elävät rinnakkain samoissa puhujaryhmissä; sanasto vain kulkeutuu funktiosta toiseen. Ainakin ammattikielen sijasta olisi p a r e m p i p u h u a ammattisanastosta j a näin p i t ä ä se erossa sosiaaliselta j a psykologiselta kannalta funktionaalisesta slangista. Samoin salakielen sijasta voidaan usein p u h u a jonkin m u u n kielimuo- don (sanaston) käytöstä salakielen funktiossa: jengiläiset käyttävät slangia, musta- laiset o m a a kieltään j a lääkärit usein latinaa. Salakieli saattaa siis viitata koko kieleen tai vain tiettyyn jonkin kielen tai kielen m u o d o n sanastoon.
Slangin suosimat tyyli-ja tehokeinot eivät ole vain sille ominaisia; myös saar- natyyli käyttää normaalikielestä poikkeavaa p u h e t a p a a , normaalikieleen kotiutu- m a t t o m i a sanoja j a lauseparsia, metaforia j a kuvailmauksia yleensäkin. Ero on siinä, millaisia tyylikeinot ovat j a miten niitä käytetään. Slangin keinoja käytetään tuttavallisessa, jokapäiväisessä puheessa; saarnatyylin keinot taas ovat uskonnolliseen perinteeseen sidoksissa, ne ovat arkaistisia j a juhlallisia. M u t t a slangi sen enempää kuin saarnatyylikään eivät ole vain puhekielen höystöä: toisiin asioihin ne sopivat, toisiin tarkoituksiin taas ei slangi-ilmauksia löydy, j a saarnatyyli saa aikaan koomisen vaikutuksen. Olennaista slangissa on ekspressiivisyys j a affektisuus yleensäkin, ei vain sanastollinen ilmauksen tehostaminen: jossain m ä ä r i n t ä t ä ilmenee myös äänteellisellä tasolla, esimerkiksi yleiskielelle vieraiden konsonanttien j a konsonantti- yhtymien käyttämisenä.8
2. Slangi kielen sisäisen typologian kannalta
Vaikka tutkijat ovat etupäässä tarkastelleet slangin leksikaalisia ominaisuuksia, eivät sen m u u t erityispiirteet ole j ä ä n e e t heiltä h u o m a a m a t t a . Slangin käytöstä H ä m ä l ä i n e n toteaa m m . : »slangia käytetään tietoisesti tavallisen kielen ilmausten sijasta, kun h a l u t a a n välttää värittömiksi kuluneita j a haalistuneita sovinnaisen
5 Slang Today and Yesterday s. 15—36.
6 Slang och hemliga spräk s. 69.
7 Ks. esim. Bergman mts. 38—68 ja Ojansuu, »Sala- ja leikkikielistä», Suomen kielen tutkimuksen työmaalta I, s. 80—97, joka on mielenkiintoinen, vaikka jo osittain vanhentunut tutkimus.
8 Tämä ei ole vain slangin erityispiirre vaan yleinen affektisen kielenkäytön tunnus, ks. tästä esim. Ravila, Totuus ja metodi s. 43—54. Valtaosa deskriptiivisestä sanastosta on kuitenkin kielen fonologisen systeemin mukaista; deskriptiivisanojen fonotaktiikasta ks. esim.
Rytkönen, Eräiden itämerensuomen im-sanojen historiaa s. 22—43.
Näkökohtia sosiolingvistiikasta 49 kielen sanoja j a juhlallisuutta . . . Slangia p u h u t a a n yleensä vain tuttavien j a to- vereiden kesken, eivätkä ulkopuoliset sitä useinkaan edes y m m ä r r ä . . . Se on enim- mäkseen nuorison j a n i m e o m a a n miespuolisen nuorison erityiskieltä, jossa tunne- pitoisella sanastolla on keskeinen asema. J u u r i siksi, että slangi ensi sijassa on tun- teiden j a mielialojen tulkki, sen sanaston uudistuminen t a p a h t u u monin verroin n o p e a m m i n kuin tavallisen kielen».9
Tässä lienevätkin slangin olennaisimmat piirteet, m u t t a miten sitten slangi sijoittuu kielen systeemiin, sen koko ilmaisutehtävien k e n t t ä ä n ? M i t ä on kieli tältä k a n n a l t a ? Kieli voidaan määritellä kommunikaatioksi, jossa r y h m ä n jäse- net välittävät toisilleen tietoja j a emotionaalisia suhtautumisia r y h m ä ä kiinnosta- vista asioista tietyin ryhmälle ominaisin kielellisin keinoin.1 0
Tästä määritelmästä saadaankin typologian ensimmäinen kriteeri: asiallinen — affektinen -dimensio. Jos käsitämme yleiskielen niin tällä kuin muillakin dimen- sioilla neutraaliksi, sijoittuvat sekä slangi että saarnatyyli selvästi affektiseen p ä ä h ä n , murteet j a ammattisanastot asialliseen. Mistään dikotomiasta ei kuitenkaan ole kysymys sen enempää tässä kuin muissakaan dimensioissa; asteikko on suhteelli- nen.
L ä h i n n ä viestinnän muotoihin liittyy toinen dimensio: vakiintuneisuus — vakiin- t u m a t t o m u u s . Slangi kuuluu selvästi v a k i i n t u m a t t o m a a n p ä ä h ä n , murteet, a m m a t - tisanastot j a saarnatyyli vakiintuneeseen.
Kolmas dimensio liittyy r y h m ä ä n : määritelläänkö se ensisijaisesti maantieteellisin vai sosiaalisin kriteerein. Slangin j a salakielten puhujat muodostuvat sosiaalisista ryhmistä, m u r t e e n puhujat maantieteellisistä. Kielen eri muotojen asema käy ilmi seuraavasta taulukosta:
yleiskieli m u r r e slangi saarna- salakieli a m m a t t i -
tyyli sanasto
+ —
asiallinen — affektinen zh + —' — i + vakiintunut — vakiintum. i + — + + + maantiet. — sosiaalinen ^ + — + — —
K u i n k a sitten voidaan selvittää, onko ilmaus asiallinen vai affektinen? V o i d a a n tietenkin nojautua tutkijan intuitioon tai suorittaa psykologisia testejä, m u t t a on olemassa myös puhtaasti lingvistisiä kriteerejä. Affektisen käsitteen ilmaisin on usein myös affektinen: v a n h a s t a a n on eufemismeja j a m u i t a sanankiertoja pi- detty affektisuuden osoittajina. M u t t a myös ilmausten lukuisuus, frekvenssi j a affektisuus t u n t u v a t olevan keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Puhujaryhmän k a n n a l t a affektinen käsite11 kerää paljon pienifrekvenssisiä ilmaisimia, ei-affektisen
9 Mts. 63—64.
10 Vrt. tätä kommunikaation määritelmiin (esim. Psykologian sanastossa).
11 Vrt. Sperberin attraktiokeskuksiin (Einfiihrung in die Bedeutungslehre s. 45—49).
Merkityskentän (käsitepiirin) toi sen sijaan leksikologiaan jo aikaisemmin, vuonna 1931, Jost Trier, joka ensimmäisenä johdonmukaisesti operoi paradigmaattisella akselilla.
4
käsitepiirin ilmaisimien l u k u m ä ä r ä on sen sijaan pienempi j a ilmaisimien frekvenssi suurempi. J u u r i ilmausten pieni frekvenssi selittää sanojen suuren vaihtelevuuden, individuaalis-okkasionaalisten ilmausten runsauden, ilmausten lyhytikäisyyden j n e .
T ä m ä voidaan ilmaista matemaattisessa muodossa, j a tuntuisi helpolta koettaa verifioida se laskemalla. M u t t a merkityskentän yksiselitteinen j a selvä määrittely on kuitenkin erittäin vaikeaa. Se voidaan määritellä testausmenettelyjen avulla operationaalisesti,1 2 m u t t a tavoitteena on tietenkin lingvistinen määrittely. T ä t ä on yrittänyt neuvostoliittolainen Apresjan,1 3 joka on koettanut määritellä sanan merkityksen käyttämällä hyväksi sanan distribuutiota j a substituutiomahdoUisuuksia erilaisissa strukturaaleissa malleissa; ts. h ä n koettaa määritellä paradigmaattisen akselin suureet, merkityksen j a merkityskentän, syntagmaattisen akselin avulla.
Apresjan toteaa, että monimerkityksisen sanan yleisimmät merkitykset esiintyvät yleisimmissä distribuutiomalleissa j a harvinaisimmat harvinaisimmissa malleissa.
Edelleen h ä n toteaa epäemotionaalisten sanojen esiintyvän yleisimmissä lausemal- leissa, emotionaalisten harvinaisimmissa. Apresjanin tulosten j a metodin sovelta- mista vaikeuttaa se, että h ä n e n tutkimuksensa rajoittuu suppeaan yleiskieliseen aineistoon.
O n kuitenkin ilmeistä, että merkityskenttien (käsitepiirien) suhteen p i t ä ä paik- kansa lauseke
m = — k f
jossa m = sanojen m ä ä r ä , f = niiden keskimääräinen frekvenssi j a k = vakio.
Lausekkeen kuvaaja on hyperbeli, ts. »asiallisimmassa» käsitepiirissä on vain yksi ilmaisin, jolla on maksimaalinen frekvenssi (kun m = 1 niin f saa maksimiarvonsa),
»affektisimmassa» käsitepiirissä taas on maksimaalinen m ä ä r ä puhtaasti individuaa- lis-okkasionaalisia ilmaisimia (so. kun f = 1 niin m saa maksimiarvonsa). (Empiiriset tutkimukset saattavat osoittaa, että k on ilmaistava f:n tai m : n funktiona. Esimerk- kinä tästä lausekkeesta on kuvio, joka perustuu Munkkiniemen yhteiskoulun V I I luokalla suoritettuun sosiaalisen termistön keruuseen.1 4 Kuviossa on m = kahdesti tai useammin mainittujen sanojen m ä ä r ä j a f = mainintojen kokonaismäärä per m , siis sanojen suhteellinen keskimääräinen frekvenssi.) T ä h ä n liittyy myös se, että käsitepiirin affektisuuden vähetessä ilmaisimien m ä ä r ä siinä vähenee j a niiden frek- venssi kasvaa, sekä se, että usein affektisen sanan frekvenssi on pieni, ei-affektisen suuri. Aina ei näin kuitenkaan tarvitse olla; esittämäni laki koskee vain keskimääräi- siä frekvenssejä käsitepiirissä.15
12 Ks. kirjoitustani Vir. 1968 s. 151—158.
13 Distributivnyj analiz znatsenij i strukturnye semantitseskije polja, Leksikografitses- kije sbornik 5.
14 Vrt. mainittuun tutkimukseeni'Virittäjässä (s. 152).
16 Vrt. Chomskyn kritiikkiin siitä, että kaksi ilmausta ovat synonyymiset, jos niiden esiin- tymistodennäköisyys on sama tietyissä konteksteissa (Topics in the Theory of Generative Gram- mar s. 32). — Huom. myös, että kielten frekvenssiltään suurimmat sanat ovat merkityksel- tään kieliopillisia, eivät leksikaalisia ilmaisimia (konjunktioita, artikkeleita, prepositioita jne).
8 0 • •
7 0 - •
60 . .
50
4 0
JO
Näkökohtia sosiolingvistiikasta
O 81/8,6
51
O 38/8,8
0 1 6 / 8 , 9
Q 2 0 / 1 4 . 5
© 1 1 A 2 . 7 0 8/12,0
O e/i62
12 15 14 15
Erilaisten sanojen määrä (m) merkityskentässä ja sanojen keskimääräinen frekvenssi (f) eräässä otoksessa.
Kolmas dimensio erottelee kielen muodot, jotka perustuvat sosiaaliseen tai m a a n - tieteelliseen läheisyyteen. V o i d a a n todeta, että sosiaalinen läheisyys ei ilmeisesti riitä sellaisen kielen m u o d o n perusteeksi, jossa erot kävisivät läpi systeemin, v a a n sen vaikutukset t u n t u v a t lähinnä leksikaalisella tasolla.
V a k i i n t u n u t — vakiintumaton -dimensiolla sijoittuvat eri puolille uskonnolliseen traditioon perustuva saarna tyyli j a päivänkohtaisista asioista kielikuvansa a m m e n - tava slangi, j o k a tästäkin syystä m u u t t u u n o p e a m m i n j a säännöttömämmin. T ä m ä n - k ä ä n dimension kohdalla ei ole kysymys dikotomiasta: täysin vakiintumatonta kieli- m u o t o a ei k u k a a n ymmärtäisi, eikä mikään luonnollinen kieli ole matemaattisesti m u u t t u m a t o n j a homogeeninen. Yleiskieleen, tai ehkä olisi p a r e m p i p u h u a kirja- kielestä, vaikuttavat erilaiset tendenssit kuin muihin esitettyihin kielen muotoihin. T ä s - täkin syystä sitä voidaan pitää erikoisasemassa j a neutraalina esitettyjen dimensi- oiden suhteen.
J o s e p h H . G r e e n b e r g toteaa eräässä esseessään,16 että kielten typologiselle luokit- telulle v o i d a a n asettaa kolme kriteeriä: sen on oltava perusteltu ( n o n - a r b i t r a r y ) , tyhjentävä j a a i n u t k e r t a i n e n (unique). Perusteltu on j a k o silloin, k u n kriteereissä ei ole sellaista valinnaisuutta, j o k a voi j o h t a a eri tuloksiin samojen kielten osalta.
Tyhjentävyys tarkoittaa, että kaikkien kielten on tultava luokitelluksi, j a ainutker- taisuus, että yksikään kieli ei saa j o u t u a k a h t e e n luokkaan. Kielten kolmesta tär- keimmästä luokitteluprinsiipistä — geneettisestä, alueellisesta j a typologisesta — vain geneettinen t ä y t t ä ä kaikki kolme ehtoa. N ä i d e n prinsiippien pitäisi m u t a t i s m u t a n d i s soveltua myös kielten sisäisiin typologioihin; on vaikea sanoa t ä y t t ä ä k ö esittämäni luokittelu n ä m ä ehdot.
Gesichtspunkte der Soziolinguistik
von M A T T I L E I W O
Dell H y m e s sagt in einer seiner Schriften, das schwerste P r o b l e m d e r Soziolinguistik sei
»to State precisely t h e difference a n d inter- relationship between values p e r t a i n i n g to t h e sociolinguistic feature, on t h e one h a n d , a n d t h e values pertaining to t h e social context in w h i c h it c a n occur». — I c h versuche in die- sem Aufsatz die innere Typologie d e r Sprache zu umreissen, m i t deren Hilfe d a n n die For- m e n u n d Stilarten d e r Sprache gruppiert wer- den könnten. Als Ausgangspunkt dienen m i r speziell die Slanguntersuchungen. Es erweist sich, dass die Differenzen generell a n drei Dimensionen g e b u n d e n sind: ist d e r Aus- d r u c k in erster Linie affektiv oder sachlich, ist die Ausdrucksform eingebürgert oder nicht u n d entsteht die Sprechergruppe auf- g r u n d geographischer oder sozialer N ä h e . F ü r all diese Dimensionen werden n u n lin- guistische Indikatoren gesucht.
Als besonders interessant erweist sich die
Dimension Affekt — Sachlichkeit: j e affekt- geladener das Feld ist, desto m e h r Indika- toren m i t geringer Frequenz sind v o r h a n d e n , w ä h r e n d sachlichere Felder weniger Indika- toren besitzen m i t grösserer Durchschnitts- frequenz. Zwischen der A n z a h l d e r Indika- toren u n d ihrer durchschnittlichen Frequenz scheint folgendes Verhältnis zu herrschen:
m = 7 k
wo m die Anzahl d e r Indikatoren, f deren durchschnittliche Frequenz u n d k die K o n - stante bezeichnet. Die graphische Darstel- lung i m Aufsatz geht auf meine U n t e r s u c h u n - gen über die soziale Terminologie d e r Schüler zurück. Die Bestätigung d e r Hypothese wird j e d o c h erschwert d u r c h die m i t einer eindeu- tigen Definition des Bedeutungsfeldes ver- b u n d e n e n Schwierigkeiten.
16 Language, Diffusion and Migration teoksessa Essays in Linguistics, s. 66—74.
