Dullaa, dänkkiä, blossea ja pajaa
- Korkeakouluopiskelijoiden kannabiksen käyttö, mer- kitykset ja kulttuuri
Mika Tsupari
Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia
Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen Yliopisto Kuopion Kampus Huuhtikuu 2016
Sosiaalipsykologia Tsupari, Mika
Pro gradu – tutkielma, 87 sivua, 3 liitettä, 4 sivua
Ohjaajat: professori Vilma Hänninen ja yliopisto-opettaja Mikko Saastamoinen Kevät Huuhtikuu 2016
Avainsanat: Kannabis, kulttuuri, arkikäsitykset, huumeet, päihteet, normalisaatio
Kannabis on maailmalla kuin myös Suomessa yleisin laiton päihde. Kannabiksen käytön li- sääntyminen on ollut kasvava trendi Keski-Euroopassa pitemmän aikaa, nyt se on kuitenkin kääntynyt laskuun. Suomessa sen sijaan käyttäjä- ja kokeilijamäärät kasvavat edelleen, arviol- ta 800 000 suomalaista olisi joskus kokeillut laittomia huumeita vuonna 2015, suurimmalla osalla käytetty tai kokeiltu aine oli kannabis. 25–34 – vuotiaiden aikuisten keskuudessa tämä oli ylivoimaisti yleisintä, melkein 40 prosentilla vastaajista oli jotain kokemusta kannabikses- ta ja vuoden aikana käyttäneitä vastaajia oli 12 prosenttia.
Kannabiksen käyttöä on lähestytty tutkimuksissa yleensä addiktioiden, riippuvuuden ja poik- keavuuden näkökulmasta. Sosiaalitieteissä ilmiötä on lähivuosina tarkasteltu myös, kulttuurin ja alakulttuurin näkökulmasta, huumeiden käytön normalisaation näkökulmasta, identiteetin ja sosiaalisen identiteetin näkökulmasta, sekä moraalisen paniikin teorian viitekehyksessä kri- minalisointipolitiikkaa on myös problematisoitu.
Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden kannabiksen viihdekäyttö noudattaa hyvin pitkälti Mikko Salasuon kuvaamaa huumausaineiden viihdekäyttöä, jossa käyttö rajoittuu lähinnä vapaa-ajalle ja henkilöt ovat integroituneet yhteiskuntaan joko työn tai opiskelun kautta.
Käyttö liittyy yleensä juhlimiseen, yhdessäoloon ja illanviettoon, rentoutumiseen sekä henki- seen kasvuun ja itsensä kehittämiseen. Ongelma- ja riippuvuuskäytöstä on hyvin yhtenäinen kuva ja sitä pidetään ikävänä asiana ja vakavana ongelmana. Suomessa on olemassa vahvoja stereotypioita ja arkikäsityksiä huumeiden käyttäjistä, jotka eivät pidä paikkaansa viihdekäyt- täjien, jotka ovat integroituneet ympäröivään yhteiskuntaan osalta, vaan stereotypiat hautaavat yksilön ja ilmiöiden todellisen luonteen alleen.
Kulttuurisen pirstaloitumisen aikakautena henkilöiden on mahdollista hyödyntää kannabis- kulttuurista ja muista alakulttuureista otettuja palasia oman identiteetin rakentamisessa, joten kannabiksen käyttäjät eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaikka käytetty kieli ja symbolit viittaavat myös alakulttuurin olemassaoloon.
Social Psychology Tsupari, Mika
Master thesis, 87 pages, appendixes 4 pages
Supervisors: Professor Vilma Hänninen and University lecturer Mikko Saastamoinen April 2016
Keywords: cannabis, culture, everyday perceptions, drugs, normalization
Cannabis is the most used illegal substance here in Finland and in the rest of the world. The use of cannabis has been a growing for some quite a while, yet in the middle and southern Europe the use has started to decline, where as in the north it’s still rising. By the year 2015 800 000 persons have tried some illicit drug, most of them have tried cannabis. The cohort between the ages of 25 and 34 of young adults is the most likely user, 40 % of this cohort had some experience of cannabis uses and 12 % had used it during that year.
Most of the scientific research on cannabis use has focused on the dependence, addiction and deviance theories. In social sciences some researchers have looked the problem from some other perspectives, like from cultural and subcultural perspective, from the point of view of normalization of drug-use, from the perspectives of social and personal identity and from the theoretical point of moral panic. Some researchers have also problematized the view of ille- gality of drugs.
The recreational drug-use of Finnish university students is very similar of what Salasuo has described in his doctoral thesis. The users are often integrated to the surrounding society by working or by studying or by both. The recreational drug-use of cannabis is connected to cel- ebration and parties or get-togethers, as a way of relaxation and as a way to enhance ones spiritual growth and self-awareness. The views of problematic cannabis use is very coherent in this sample, problematic cannabis use is seen as a terrible thing and as a serious issue. In Finnish culture there are some really strong stereotypes and everyday perceptions of junkies and drug users which don’t apply to recreational drug users who are integrated to the sur- rounding society, these stereotypes bury the true condition of things and the personalities of the recreational drug users under them.
The fragmentation of cultures and subcultures has led to a situation where people can take certain fragments of different cultures, like the cannabis user subculture and use them as a way of building their own identity. This leads to that the cannabis subculture is not a collec- tive mass, though certain requirements for the subculture status are met, like the use of sym- bols and the use of slang language.
1 JOHDANTO ... 1
2 KANNABIKSEN KÄYTTÖ, HISTORIA JA ASEMA MAAILMALLA ... 5
2.1 Huumeiden käytön historiaa... 5
2.2 Kannabiksen vaikutukset ja käyttäminen ... 8
2.2.1 Kannabiksen vaikutukset ... 8
2.2.2 Kannabiksen käyttäminen ... 10
2.2.3 Riippuvuus ja väärinkäyttö ... 11
2.3 Kannabiksen asema maailmalla ... 13
2.4 Kannabiksen lainsäädännöllinen asema Suomessa ... 15
2.5 Kannabiksen käytön historia Suomessa ... 16
2.5.1 Ensimmäinen huumeaalto ... 16
2.5.2 Toinen huumausaineaalto ... 18
2.5.3 Nykytilanne ... 18
3 SOSIAALITIETEELLINEN NÄKÖKULMA PÄIHDETUTKIMUKSEEN ... 20
3.1 Beckerin viitekehys – poikkeavuuden näkökulma ... 20
3.2 Kulttuurin ja alakulttuurin viitekehys ... 23
3.3 Viihdekäytön näkökulma ... 28
3.4 Normalisaation, identiteetin ja sosiaalisen identiteetin näkökulma ... 29
3.5 Moraalisen paniikin teoria ja problematisoinnin näkökulma ... 35
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 38
4.1 Tutkimuskysymykset ... 38
4.2 Laadullinen tutkimus, tutkimusote ja aineiston keruu ... 38
4.3 Aineisto ja aineiston analyysi ... 41
4.4 Eettiset kysymykset ... 44
5 TULOKSET ... 46
5.1 Käytön aloittaminen ... 46
5.2 Merkitykset ... 48
5.3 Arkikäsitykset, leimaantuminen ja todellisuuden suhde ... 63
5.4 Onko suomalaista kannabiskulttuuria? ... 68
6 POHDINTA ... 74
LÄHTEET ... 83
Liitteet ... 88
Taulukko 2: Taulukko haastateltujen sukupuolesta, iästä ja opiskelualasta ………42 Kaavio 1: Kaavio kannabiksen viihdekäytön aloittamisesta...78
1 JOHDANTO
Kukkaa, budia, myssyä, savuja, pilvee ja niin edelleen, värikäs sanasto viestii kulttuurista ja alakult- tuureista. Kannabikselle löytyy paljon synonyymeja niin englanniksi kuin myös suomeksi, ja kysei- sellä päihteellä on myös keskeinen merkitys erilaisissa alakulttuureissa. Kannabis on niin Suomes- sa, kuin myös maailmalla, yleisimmin käytetty laiton huumausaine. Tämä tilanne on pysynyt sa- manlaisena siitä päivästä lähtien, kun se on luokiteltu eri valtioissa huumausaineeksi, jonka käyttö, jakelu ja viljeleminen ovat olleet rankaistavia tekoja. Kannabiksen lainsäädännöllinen asema on erilainen eri maissa ja kannabiksen käytöstä niin huumaus- ja lääkeaineena kuin hampun muistakin hyötyominaisuuksista käydään kansainvälisesti vilkasta keskustelua. Kekonin (2007, 5) mukaan Suomessa on vahvasti vallalla kannabiksen luokittelu laittomaksi huumausaineeksi ja tämän pohjal- ta kannabiksen käyttöön ja käyttäjiin liitetään tietty virallinen ja julkisesti vakiintunut tulkinta, joka asettaa käyttäjät marginaaliseen asemaan. Aihe ja siihen liittyvä keskustelu on edelleen ajankohtais- ta, vaikka keskustelu ei ole yhtä vilkasta erilaisissa medioissa, kuin esimerkiksi vuonna 2014 esite- tyn A2 -ohjelman kannabis-illan aikaan, joka tuolloin herätti ainakin jonkinasteista kohua.
Kannabiksen käyttö on yleistynyt Suomessa erityisesti 1990-luvulta lähtien. Vielä vuonna 1992 vain noin kuudella prosentilla väestöstä oli kokemuksia kannabiksesta. Jo tuolloin pääkaupunkiseu- dulla asuvilla oli huomattavasti enemmän kokemuksia kannabiksesta kuin muualla Suomessa asu- villa. Sen sijaan merkitseviä muutoksia on tapahtunut erityisesti 15–34-vuotiaiden ikäluokan sisällä, vuodesta 2002 vuoteen 2010, 15–24-vuotiaiden kannabista kokeilleiden osuus pysyi lähes samana, kun taas 25–34-vuotiaiden osuus kasvoi nuorempien tasolle. Tämä merkitsi siis käyttötason lähes kolminkertaistumista 25–34-vuotiaiden ikäluokassa. Näin kannabiksen käytön kytkeytyminen yk- sinomaan nuorisokulttuuriin näyttäisi heikentyneen, samalla kun 2000-luvun vaihteen huumeiden kokeilijasukupolven kannabiksen käyttötottumukset näyttäisivät muuttuvan yhä pysyvämmäksi ilmiöksi. (THL 2015, Hakkarainen, Perälä & Metso 2011, 154.) Vuonna 2010 toteutetun väestöky- selyn mukaan vastaava luku oli jo 17 prosenttia, näiden vuosien välillä kannabiksen käyttö yleistyi kaikissa yhteiskuntaryhmissä. Naisista kokeilleita oli 13 prosenttia ja miehistä noin 20 prosenttia.
Käyttö oli erityisesti lisääntynyt 25–34 –vuotiailla miehillä ja 15–24 –vuotiailla naisilla. Miehillä oli tämän kyselyn mukaan enemmän kokemuksia kannabiksen käytöstä kuin naisilla, kuitenkin 15–
24 –vuotiaiden joukossa sukupuolten väliset erot olivat varsin pieniä. Lisäksi jos vastaaja oli käyt-
tänyt jotain muuta huumetta, hän oli usein myös käyttänyt kannabista. Kokeilut painottuvat nuorten 25–34-vuotiaiden aikuisten ikäluokkaan, jossa kokeilijoiden osuus oli 36 prosenttia. Kannabista kokeilleiden osuus näyttäisi kasvaneen väestössä jonkin verran koko 2000-luvun ajan. Muutos ei ole kuitenkaan tilastollisesti merkitsevä. (Metso, Winter & Torsten 2012.)
Myös asenteet huumausaineiden kokeilua ja käyttöä kohtaan ovat lieventyneet, silti vain noin 10 prosenttia vastaajista sallisi kannabiksen täydellisen laillisen myynnin, lääkekäytön osuudelta tämä prosentti on noin 40. Molemmissa tapauksissa vastaukset vaihtelivat suuresti eri ikäluokkien välillä.
Päihteiden haitallisuutta kysyttäessä viikoittaista humalajuomista pidettiin haitallisempana kuin satunnaisia kannabiskokeiluja, mutta kannabiksen säännöllistä käyttöä pidettiin edelleen haitallise- na. Asenteet ovat myös muuttuneet sallivimmiksi esimerkiksi kannabiskasvien kasvattamisen ja hasiksen polttamisen suhteen. THL:n 2012 raportin mukaan huumeiden käyttö on lisääntynyt kautta linjan vuosien 1992 ja 2010 välillä, mutta suurinta kasvu on kannabiksen suhteen. Syiksi listataan kotikasvatuksen yleistymistä, joka näkyy esimerkiksi siinä, että katukaupassa ei nykyään myydä hasista, vaan marihuanaa eli kannabiksen kukintoa. (Metso ym. 2012, 27-29, 36.)
2010 toteutetun tutkimuksen mukaan Suomi poikkeaa muusta Euroopasta muun muassa sillä, että toisin kuin muualla, täällä sekä muissa Pohjoismaissa huumeiden käyttö on lisääntynyt edelleen, muualla tilastot ovat kääntyneet laskuun. Tämä ilmiö koski ennen kaikkea kannabista, jonka käyttöä kohtaan myös asenteet olivat lieventyneet huomattavasti, tosin myös muiden huumausaineiden käyttö ja kokeilu ovat olleet kasvavia trendejä lähivuosina. Vuoden 2014 kyselyn mukaan kaikkiaan 20 prosenttia vastaajista ilmoitti kokeilleensa jotain laitonta huumausainetta ainakin kerran elämäs- sään. Hakkaraisen, Karjalaisen, Ojajärjen ja Salasuon (2015) raportin mukaan tämä tarkoittaisi sitä että 800 000 suomalaista olisi joskus kokeillut laittomia huumeita ja viimeisen vuoden aikana 250 000 olisi käyttänyt jotain huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta, viimeisen kuukauden aikana näin olisi tehnyt 90 000 ihmistä. Suurimalla osalla käytetty tai kokeiltu aine oli kannabis. Kehitys on jatkunut samanlaisena kuin aikaisemminakin vuosina. Tämän aineiston mukaan joka viides suomalainen ilmoitti kokeilleensa kannabista ainakin kerran elämässään. Vuoteen 1992 verrattuna luku on yli kolminkertaistunut. 25–34 – vuotiaiden aikuisten keskuudessa tämä oli ylivoimaisti ylei- sintä, melkein 40 prosentilla vastaajista oli jotain kokemusta kannabiksesta ja vuoden aikana käyt- täneitä ryhmästä oli 12 prosenttia. Myös asenteet kannabiksen käyttöä ja kokeilua kohtaan ovat lie- ventyneet kaikissa ryhmissä. Tämä johtuu siitä että vastaajan oma käyttökokemus tai se että vastaa- ja tuntee jonkun käyttäjän vaikuttavat mielipiteisiin lieventävästi. Lisäksi ilman henkilökohtaista kosketuspintaa kuva huumeista ja niiden käyttäjistä muodostuu julkisen keskustelun, valistuksen ja
sosiaalisen ympäristön perusteella. Jos henkilökohtainen kontakti huumeiden käyttöön ei vastaa ennakkokäsityksiä, se voi muuttaa niitä huomattavasti, yleensä positiivisempaan suuntaan. Käytön leviämisen myötä niiden vastaajien osuus, jotka tuntevat henkilökohtaisesti jonkun huumeiden käyt- täjän on lisääntynyt tutkimusaikana radikaalisti. Toisaalta käsitykset siitä, voiko huumausaineita käyttää kohtuudella, ovat pysyneet samanlaisina, eli varsin kriittisinä. Esimerkiksi huumausainei- den täydellistä laillistamista kannatti vain 17 prosenttia vastaajista. (Hakkarainen ym. 2015, 319–
330.)
Myös kannabiksen kotikasvattaminen on yleistynyt Suomessa. Vuonna 2013 takavarikoitiin yhteen- sä 23 000 kannabis – kasvia. Määrä on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun ja esimerkiksi hasiksen ja kukinnon tuonti on vaihtoehtoisesti vähentynyt huomattavasti. (THL, 2014.) Suomalainen käy- täntö on tilastollisesta näkökulmasta tähän asiaan liittyen kinkkinen, sillä kaikki huumeet niputetaan samaan kategoriaan ja esimerkiksi THL:n 2014 vuoden julkaisusta on vaikea etsiä mitkä kaikki rikokset niin törkeät huumausainerikokset kuin muut vastaavat liittyvät kannabikseen ja mitkä mui- hin huumeisiin. Takavarikoitujen kasvien määrän kasvusta voisi olettaa että kannabiksen käyttö ja käyttäjämäärät ja suosio on kasvanut tasaisesti Suomessa, ja myös erilaiset tilastot ja kyselyt tukevat tätä oletusta.
Syksyllä 2010 joka kymmenes suomalainen ilmoitti tuntevansa henkilökohtaisesti jonkun kannabik- sen kasvattajan. Tämä on yllättävän suuri luku, ja nuorimmissa ikäryhmissä kasvattajan tunteminen oli vieläkin tavallisempaa. Lähes joka viidennellä alle 35-vuotiaalla oli tutkimuksen mukaan henki- lökohtainen yhteys kannabiksen tuotantoon tai tuottajaan. Tällä yhteydellä on suora vaikutus omaan käyttöön. Noin puolet, eli 52 % kasvattajia tuntevista ilmoitti käyttäneensä joskus elämässään kan- nabista, kun muilla kuin muilla vastaajilla luku jäi alle yhdeksään prosenttiin. Viimeisen kuukauden aikana tapahtunutta kasvatusta koskevien kysymysten tuloksia vertaamalla tutkijat arvioivat Suo- messa olevan lähes 10 000 kannabiksen aktiivista kotikasvattajaa. (Hakkarainen, ym. 2011.) Kyse- lytutkimuksen perusteella suurin osa eli 72 %, kotikasvattajista kasvattaa 1–5 kannabiskasvia ker- rallaan. Vain runsas kaksi prosenttia vastaajista ilmoitti kasvattaneensa enemmän kuin 20 kasvia kerrallaan. (Hakkarainen 2011 ym. 151–153.) Kuten Hakkarainen artikkelin otsikossaan toteaa,
”kukkaa pukkaa” myös täällä pohjolassa, vaikka Suomen ilmasto ei ole suotuisa kannabiksen kas- vattamiselle. Kasvattamisen ympärillä tapahtuva toiminta onkin varsin klikkiytynyttä siihen liitty- vän lainsäädännön ja kiinnijäämisen pelon takia.
Suomessa huumausaineiden ja kannabiksen käyttöä on yleisesti ottaen pidetty ongelmallisena ja rikollisena toimina. Kehitys maailmalla on ollut myös toisen suuntaista, sillä esimerkiksi Kanada päätti laillistaa kannabiksen ensimmäisenä G7-maana neljäs joulukuuta 2015. Keskustelua on myös herättänyt neljän Yhdysvaltojen osavaltion käytännöt kannabiksen suhteen. Näiden osavaltioiden alueilla niin kannabiksen lääke- kuin viihdekäyttö on laillista. Kannabis on ollut näissä osavaltioissa laillista kuitenkin verrattain lyhyen aikaa, joten kattavien johtopäätösten tekemiseen uudistuksen suhteen on varsin vähän näyttöä, niin puolesta kuin vastaan.
Tässä pro gradu – tutkielmassa pyritään selvittämään, tapahtuuko korkeakouluopiskelijoiden kan- nabiksen käytön aloittaminen samaa reittiä kuin Beckerin (1953) klassikko-tutkimuksessa, millaisia merkityksiä ja arkikäsityksiä kannabikseen, sen käyttöön ja sen käyttäjiin liittyy, onko kannabiksen käyttäjillä omanlaisensa kulttuuri, ja millaisena tämän tutkimuksen aineisto näyttäytyy suhteessa suomalaiseen huumausainetutkimukseen ja käsityksiin siitä, millaisina huumausaineiden käyttäjät nähdään. Suurin osa Suomessa tehdystä tutkimuksesta on keskittynyt kannabiksen tarkasteluun poikkeavuuden, terveyden, sekä addiktion näkökulmasta. Nämä näkökulmat ovat myös dominoineet julkista keskustelua, jossa aiheen kiistanalaisuuden vuoksi mielipiteet ovat hyvin kärjistettyjä mo- lemmissa ääripäissä. Keskustelu kuitenkin painottuu usein kannabiksen lainsäädännölliseen ase- maan, sekä sen aiheuttamiin ongelmiin, sekä lääkekäyttöön, mutta viihdekäyttäjien käsityksistä, näkemyksistä, ja kokemusmaailmasta tiedetään varsin vähän ainakin suomalaisessa viitekehyksessä.
Esimerkiksi Kekoni (2007, 88) tarkasteli väitöskirjassaan kannabisaktivistien ryhmää, joiden toi- minta oli hyvin vahvasti ideologisesti sävyttynyttä, käyttö liittyi esimerkiksi tajunnallisiin kokeilui- hin, lääkekäyttöön, elämäntapakäyttöön tai uskonnollisiin yhteyksiin. Päihteiden fysiologiset vaiku- tukset pysyvät ihmiskehossa samanlaisina, mutta käyttökulttuuri vaihtelee, esimerkiksi alkoholilla kuin myös muillakin päihteillä, hyvin paljon sen mukaan ollaanko Välimeren maissa, Aasiassa, Yhdysvalloissa tai Suomessa. Tutkimuskysymysten taustalla oli myös kartoittaa, millaisena kanna- biksen käyttö näyttäytyy opiskelijoiden joukossa, millaisia merkityksiä kannabiksen käyttöön ja käyttötilanteille annetaan, ja millaisia käsityksiä kannabiksen käyttäjillä itsellään on kannabiksesta, ja mitä kannabiksen käyttäjistä ajatellaan ylipäänsä tämän näytteen valossa. Näiden kysymysten avulla oli tarkoitus selvittää nuorten viihdekäyttäjien näkemyksiä, jotka ovat integroituneet yhteis- kuntaan opiskelun ja/tai työn kautta, ja millaista lisäarvoa nämä näkemykset voisivat tuoda julki- seen keskusteluun ja kannabiksen käyttöön liittyvään problematiikkaan.
2 KANNABIKSEN KÄYTTÖ, HISTORIA JA ASEMA MAAILMALLA
.
2.1 Huumeiden käytön historiaa
Niin pitkään kuin ihmiskunnalla on kirjoitettua tai suullista historiaa, ovat ihmiset pyrkineet laajen- tamaan tajuntaansa, saavuttamaan hengellistä yhteyttä johonkin korkeampaan voimaan tai pyhyy- teen, pääsemään irti ihmisenä olemisen tuskassta, tai ilottelemaan jonkin nautinto- tai päihdeaineen avulla. Erilaiset päihdeaineet ovat myös liittyneet joko hengellisiin rituaaleihin tai sosiaalisiin ta- pahtumiin, arkeen ja juhlaan, iloon ja suruun, sekä niitä on käytetty lääkkeinä ja rohtoina. Päihty- myksen onkin sanottu olevan universaali ilmiö kaikissa kulttuureissa, kaikkialla maailmassa.
Nykyisen luokittelun mukaan erilaisilla huumaus- ja päihdeaineilla on varsin pitkä historia jo ennen modernin säätelyn aloittamista. Esimerkiksi oopiumin lääketieteelliset ominaisuudet on tunnettu jo 6000 vuotta, ja se on kenties ensimmäinen huume ja/tai lääke ihmiskunnan historiassa, niin kreikka- laisissa, roomalaisissa kuin arabilaisissa kulttuureissa ja lääketieteiden oppihaaroissa. Myös kanna- biksella on pitkä historia eri puolilla maailmaa erilaisissa kulttuureissa, josta jo kyseisen kas- vin/huumausaineen erilaiset nimetkin kertovat. Hasista kutsuttiin Turkissa estratiksi, Marokossa kiffiksi. Lisäksi kannabista käytettiin Kiinassa tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua niin lääkin- nällisissä kuin sosiaalisissa tarkoituksissa, lääkinnällisestä käytöstä kerrotaan jo vuonna 2737 ennen ajanlaskun alkua. Kiinasta kannabis levisi Intiaan vuoden 1400 ennen ajanlaskun alkua, ja siellä kannabiksella on ollut keskeinen kulttuurinen ja uskonnollinen asema siitä lähtien. Intiassa kanna- bista on kutsuttu ganjaksi, charakseksi tai bhangiksi. Etelä-Amerikassa kokapensaan lehdet ja tu- pakka taas liittyivät keskeisesti eri intiaaniheimojen seremonioihin ja sosiaaliseen elämään. Koka- pensaan käyttö keksittiin ilmeisesti noin 2500 vuonna ennen ajanlaskun alkua. Erilaisia psykoaktii- visia sieniä ja muita luonnontuotteita taas on käytetty varmasti jo ihmiskunnan aamunkoitosta asti, eli siitä lähtien kun ensimmäinen ihminen on epähuomiossa tajunnut niiden vaikutukset. Tämän jälkeen psykoaktiivisten aineiden aiheuttamia kokemuksia on yhdistetty hengellisyyteen ja erilaisiin rituaaleihin. 1800-luvulla oopium oli yleisesti hyväksyttävä ja äärimmäisen laajasti käytetty päihde myös viktoriaanisessa Britanniassa, jossa käyttö läpi leikkasi koko luokkayhteiskunnan. Näihin ai- koihin kaikenlaiset päihdeaineet olivat erityisesti taiteilijoiden ja boheemien suosiossa. Näillä ai-
neilla pyrittiin hakemaan inspiraatiota, näkemään unenomaisia maailmoja, sekä tieteen piirissä ym- märtämään ihmismielen syövereitä ja erilaisten aineiden fysiologisia vaikutuksia. Päihdeaineiden kieltäminen on sen sijaan verrattain moderni ilmiö, tämä reagointi alkoi noin 1800-luvun puolivälis- sä liittyen eri aineiden aiheuttamiin ongelmiin ja kuolontapauksiin, joita esimerkiksi liika- ja seka- käyttö aiheuttivat, sekä näiden tapausten johdosta nousseiden raittiusliikkeiden panosten takia.
Liikkeiden ja poliittisen toiminnan kautta erilaiset nautinto- ja päihdeaineet siirtyivät aluksi apteek- kien, farmaseuttien ja lääkäreiden monopolin alle. Aineet, joille ei löydetty lääketieteellistä käyttö- tarkoitusta, siirtyivät sääntelyn kautta laittomaksi tai marginaaliin. Uusimmat tulijat päihdekentälle ovat olleet amfetamiini ja muut synteettiset aineet, sekä psykedeeleistä Albert Hoffmanin 1938 ke- hittämä LSD, joka on edelleen vahvin tunnettu psykedeeli ihmiskunnan historiassa. Kyseinen aine popularisoitui erityisesti 60-luvulla hippiliikkeen ja Timothy Learyn ”evankelistatyön” ansiosta.
60-luvulla tapahtunut päihdeaineiden holtiton jakaminen ilman ympäristön ja yhteisön valvontaa johti myös toisenlaiseen näkökulmaan tajunnan vallankumouksesta. Kuolontapaukset, kuten muu- tama katolta hyppäys -episodi ja erilaisissa massatapahtumissa tapahtuneet käyttäjien ylilyönnit johtivat suureen moraaliseen paniikkiin, niin psykedeelejä ja niiden käyttöä, kuin myös kannabista kohtaan, joka oli myös erityisesti hippiliikkeeseen kuuluvien suosiossa. Näin ollen nämä aineet näh- tiin uhkana Amerikkalaiselle unelmalle. (Berridge 2013, 8-10, Earley 2002, 10–15, Hämeen- Anttila 2013, 200-210.)
Suomessa huumeiden käytön historiasta puhutaan verrattain vähän. Tätä mystiikan verhoa pyrki raottamaan Ylen dokumenttisarja Huume-Suomen Historia, joka esitettiin syksyllä 2015. Esimer- kiksi morfiinista rupesi muodostumaan yksi kansan eniten käyttämistä päihteistä 1920-luvun jäl- keen. Huumeiden käyttö saavutti omanlaisensa huippunsa sotien aikana ja ennen kaikkea sen jäl- keen. Sotien aikana heroiinia käytettiin haavoittuneiden hoitoon, amfetamiinia ja metamfetamiinia taas jaettiin sotilaille hereillä pysymisen edistämiseksi ja taistelukunnon ylläpitämiseksi. Amfeta- miinia käytettiin myös kotirintamalla piristeenä, näistä valmisteista tunnetuin oli todennäköisesti saksalaisvalmisteinen Pervitin. Perälä (2013) väittääkin että monta rintamamiestaloa on siivottu ja rakennettu amfetamiinin voimalla. Sotien jälkeen suurin osa heroiinin käyttäjistä oli esimerkiksi sotien veteraaneja, joiden ruumista erilaiset haavoittumiset saattoivat riivata, tai sotien jättämiä kauhuja pyrittiin itse lääkitsemään heroiinilla ja alkoholilla. Toisaalta talvi- ja jatkosodan traumaat- tiset tapahtumat, sekä avokätinen amfetamiinin ja opiaattien jakaminen sotaoloissa synnytti myös Suomen ensimmäiset narkomaanit. (Emt, 215–216.) On sinänsä ironista että sotien veteraanit olivat myös periaatteessa ensimmäinen narkomaanien sukupolvi Suomessa.
Päihteiden fysiologisten vaikutusten lisäksi erilaisiin aineisiin suhtautumiseen vaikuttaa Berridgen (2013) mukaan valtion rooli, joka voi joko johtaa erilaisten aineiden kieltämiseen tai sallimiseen, erilaisten yritysten saavuttamat sekä taloudelliset intressit, joita pyritään pitämään yllä esimerkiksi lobbaamalla, parhaimpana esimerkkinä tästä tupakka- ja alkoholiteollisuus, jotka molemmat ovat saavuttaneet hyväksytyn aseman suurimmassa osassa yhteiskuntia. Suhtautumiseen vaikuttavat myös erilaiset kansalaisaktivismin muodot, kuten raittiusliikkeet ja ennaltaehkäisevä päihdetyö, paikalliset ja kansainväliset jännitteet, jossa huumepolitiikka saattaa kytkeytyä esimerkiksi ulkopo- litiikkaan, tai maa saattaa naapurimaiden suuren huumekysynnän takia olla läpikulkumaa huume- kartelleille, kuten useat väli-Amerikan maat. Myös erilaisten ammattiryhmien intressit, kuten lääke- teollisuus ja lääkäreiden ja farmaseuttien ammattikunnat, jotka ovat monopolisoineet esimerkiksi opiaattien lääkekäytön sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävään muotoon, terveydenhuol- lon alle vaikuttavat kokonaisuuden muodostumiseen. Lisäksi kansainväliset intressit, ja erilaiset globaalit järjestöt ja organisaatiot vaikuttavat siihen, millaiseksi käsitykset huumausaineista muo- dostuvat, ja millaista linjaa niitä kohtaan ruvetaan ajamaan, tästä esimerkkeinä esimerkiksi EU:n pyrkimys yhtenäistää jäsenmaiden huumausainepolitiikkaa haittoja torjumalla. Kulttuuri kytkeytyy myös tähän prosessiin, esimerkiksi päihdeaineita, joiden käyttö on sosiaalisesti ja kulttuurisesti hy- väksyttävää, on huomattavasti vaikeampi asettaa kontrollin alle, tai niiden käyttöä on myös vaike- ampi rajoittaa. (Berridge 2013, 4-6.) Myös päihteitä, joiden käytöllä on pitkät perinteet väestössä, ja jotka liittyvät keskisesti johonkin tiettyihin rituaaleihin tai seremonioihin on huomattavasti vaike- ampi saada kontrollin alle tai kieltää kokonaan.
Valtion rooli on ollut varsin keskeinen siinä, millaiseksi Suomen päihdepolitiikka on muodostunut vuosien saatossa. Nykyisin linjaan vaikuttaa myös Euroopan Unionin yhtäläiseksi kaavailema linja huumausaineiden osalta. Tämän linjan mukaan huumeiden käyttöä, ja huumausaineiden käytön ai- heuttamia haittoja pyritään vähentämään ja minimoimaan. Tämä linja on säädetty toistaiseksi vuo- teen 2017 asti, aika näyttää mitä seuraava säädetty linja tulee pitämään sisällään.
2.2 Kannabiksen vaikutukset ja käyttäminen
2.2.1 Kannabiksen vaikutukset
Kannabis ympärivuotinen kasvi, joka kasvaa kaikkialla miedossa ja trooppisessa ilmastossa, tai olosuhteissa, joissa näitä olosuhteita on mahdollista simuloida. Sen uskotaan olevan lähtöisin keski- Aasiasta ja tätä kyseistä kannabislajiketta kutsutaan Cannabis Sativaksi. Toinen kannabiksen suku- haara, Cannabis indica, on lähtöisin Afganistanin alueelta, se eroaa Cannabis sativa:sta, esimerkik- si psykoaktiivisten ominaisuuksiensa takia. Kolmas kannabiksen sukuhaara cannabis ruderalis, joka on niin sanottua kuituhamppua. Sitä on käytetty lähinnä materiaalina erilaisissa vaatteissa, ja tuotteissa, kuten köysissä ja vaatteissa. Kuituhampun päihdekäyttö on lähes olematonta sen alhaisen THC-pitoisuuden takia, mutta sitä on risteytetty joissain tapauksissa muihin kannabislajikkeisiin, esimerkiksi yrityksenä parantaa kasvin kestävyyttä erilaisille sääilmiöille tai jalostettaessa lajiketta kasvamaan myös ei niin otollisissa kasvuympäristöissä. (Koob, Arends & Moal 2014, 261-265.) Marihuanalla tarkoitetaan kuivattua ja silputtua, yleensä vihreää tai ruskeaa, joissain tapauksissa purppuranvivahteista, kannabiskasvin lehtien ja kukintojen sekoitusta. Nykyään tällä voidaan usein tarkoittaa pelkkää kasvin kukintoa, sillä se sisältää eniten kasvin päihdyttäviä ainesosia, ja on siksi myös kasvin halutuin osa käyttäjien keskuudessa. Muita kannabisvalmisteita ovat hasis ja kanna- bisöljy, joista hasis valmistetaan keräämällä naaraskasvien hartsia ja kiinnittämällä tätä hartsia jo- honkin sidosaineeseen, muodostaen laattoja. Hasis/kannabisöljyä taas valmistetaan erottamalla kas- vin eri osista THC:tä kemikaaleilla. Päihdekäyttöön tarkoitettu kannabis voi siis olla varsin monen- laisessa muodossa.
Kannabis sisältää useita kemikaalisia yhdisteitä, joista tunnetuin on tetra-hydro-cannabinoili, joka tunnetaan yleisesti ottaen THC:nä, tämä kyseinen yhdiste aiheuttaa kannabiksen psykoaktiiviset vaikutukset. Toinen kannabiksen vaikuttavista aineista on CBD. Tämä kyseinen kemikaali vaikut- taa hyvin eri tavalla kuin THC, ja sitoutuu eri neuroreseptoreihin. Erilaisissa kokeissa CBD:n on havaittu vaikuttavan ahdistusta ja psykoottisia oireita lievittävästi, ja joissain tapauksissa se toimii myös ikään kuin THC:n ”vastalääkkeenä”. CBD-pitoisia lajikkeita on suosittu erityisesti niin kan- nabiksen lääkekäytössä kuin myös lääkekäytön erilaisten mahdollisuuksien kartoittamisessa. Näi- den kahden aineen vaihtelu selittää suurimman osan eri lajikkeiden eroista ja vaikutuksista, joskin
tunnettuja kannabinoideja on huomattavasti enemmän, ainakin 66 kappaletta. (Koob ym. 2014, 265–268.) Yleisesti ottaen kannabista kasvattavat viljelijät suosivat naaraspuolisia kasveja niiden huomattavasti korkeampien THC- ja CBD-pitoisuuksien takia. Lisäksi suurin osa käyttäjistä suosii suuria THC-pitoisuuksia sisältäviä lajikkeita THC:n psykoaktiivisten ominaisuuksien takia, sekä sen takia, että juuri tämä kyseinen aine aiheuttaa pääasiassa ”pilvessä olemisen” tunteen.
Kannabis aiheuttaa nautittaessa ihmisillä päihtymystä, jota kuvaillaan yleensä miellyttäväksi ja pal- kitsevaksi. Subjektiiviset vaikutukset vaihtelevat, mutta niitä voivat olla esimerkiksi onnellisuuden ja iloisuuden tunne, euforisuus, yllättävä puheliaisuus, uneliaisuus, yleinen aktiivisuustason nousu ja joissain tapauksissa jopa hyperaktiivisuus. Joskus käyttäjät kuvaavat olotilaa unen kaltaiseksi.
Sosiaalisesti käytettäessä päihtymys lisää usein puheliaisuutta, taipumusta tarinoiden ja vitsien ker- rontaan, sekä käyttötilanteet sisältävät paljon huumoria. Muihin kuvattuihin vaikutuksiin liittyy ren- toutumisen kokemus. Toisaalta kannabis voi myös aiheuttaa vähentynyttä puheliaisuutta, sosiaali- sista tilanteista vetäytymistä ja paranoiaa etenkin tilanteissa, joissa annostukset ovat suuria. Henki- lön odotukset vaikutuksista vaikuttavat myös kokemukseen. Kognitiivisia vaikutuksia ovat esimer- kiksi verbaalisen lahjakkuuden lisääntyminen, mutta kannabis voi myös päihtymyksen vaikutuksen alaisena ollessa aiheuttaa unohtelevaisuutta, kyvyttömyyttä keskittyä sekä numeroiden hahmottami- sen vaikeutta, kuin myöd motoristen taitojen heikentymistä tai parantumista. Psykedeelisistä vaiku- tuksista yleisimpiä ovat kuulon herkistyminen, rytmin ja ajoituksen paraneminen, ajantajun hidas- tuminen, heikkeneminen tai häviäminen, näköhavaintojen laajeneminen, sekä kehon tuntuminen joko raskaalta tai kevyeltä. Muita kannabiksen vaikutuksia ovat kivun lievitys, ruokahalun lisään- tyminen ja yleinen rauhoittuminen. Kannabis voi myös aiheuttaa epämiellyttäviä tunteita, esimer- kiksi epätodellisuuden tunnetta, depersonalisaatiota, ja nämä tuntemukset saattavat laukaista erilai- sia paniikkireaktioita. Jatkuvalla käytöllä on nähty olevan myös yhteyttä tehtävien aloittamiskyvyn laskuun. (Koob ym. 2014, 268–275.)
Taulukko 1: Kannabiksen yleisimmät vaikutukset kolmen kyselytutkimuksen perusteella:
Berke(1974) (N:522) Goode(1970) (N:191) Atha(1998) (N:2794) Tehokkaampi rentoutuminen
25,7%
Voimistunut rentoutuminen 46,%
Rentoutuminen 25,9%
Onnellisuuden tunne 16,1% Aistien tarkentuminen 36,1% Itsereflektion ja henkisen kas- vun voimistuminen 8,7%
Musiikin arvostaminen ja sii- hen uppoutuminen 15,5%
Ajattelu syventyminen 31,4% Kivun lievittyminen 6,1%
Visuaaliset illuusi- ot/hallusinaatiot 13,4%
Naurun herkistyminen ja nau- ramisen lisääntyminen 28,8%
Antidepressantti, iloisuuden tunne 4,9%
Voimistunut kyky ymmärtää muita 11,9%
Ajan hidastuminen/Ajantajun menetys 23%
Hengityksen helpottuminen 2,4%
Nälän tunteen/ruokahalun voi- mistuminen 11,9%
Halu vetäytyä sosiaalisista ti- lanteista 22%
Luovuuden voimistuminen 2,3%
Voimistuneet tuntoaistimukset 11,7%
Tuntuu kivalta, miellyttävältä 20,9%
Sosiaalisuuden voimistuminen 2,0%
Riemun tunne 11,5% Ajatusten vaeltelu 20,9% aistien voimistuminen 1,6%
Värien näyttäminen kirkkaa- milta 11,1 %
Olo tuntuu pyörryttävältä, ajat- telemattomalta 20,4%
Parantunut unenlaatu 1,6%
Kavanagh D, Young R. Being stoned: a review of self-reported cannabis effects. Drug and Alcohol Review, 2003, (22), 453–460.
2.2.2 Kannabiksen käyttäminen
Kannabista ei käytetä piikittämällä, vaan sitä voi käyttää lukuisilla muilla tavoilla. Polttaminen
"jointissa", eli kannabissavukkeella on luultavasti suosituin tapa. Jointti sisältää usein tupakkaa tai kannabiksen lehtiainesta, kannabiksen kukintoa tai murennettua hasista. Jointteja on mahdollista valmistaa erikokoisia sen mukaan, onko käyttäjiä useita tai sen mukaan, millaiseen käyttötapaan
käyttäjä on tottunut. Polttamiseen tarkoitettuja käyttövälineitä ovat myös erilaiset piiput ja bongit, eli lasiset piiput, joista kannabis käytetään joko puhtaana tai sitä sotketaan joko kannabiksen lehti- osaan, tupakkaan tai muuhun poltettavaan materiaaliin, esimerkiksi knasteriin eli makutupakkaan, mikäli käyttäjät pyrkivät välttämään esimerkiksi nikotiinia tai tupakan polttamista ideologisista syistä. Hasista ja kukintoa voi myös syödä tai juoda. Syötäessä kannabista leivotaan yleensä mu- kaan erilaisiin leivoksiin. Koska kyseessä on rasvaliukoinen aine, voi kannabiksesta valmistaa myös niin sanottua kannabisvoita. Tällöin kasvin eri osia, joko kukintoja, lehtiä ja varsia keitetään rasvan, esimerkiksi voin tai kookosöljyn, kanssa, jolloin THC tarttuu voihin. Keittämisen jälkeen voi suo- datetaan puhtaaksi kasvimateriaalista, ja saatua rasvaa voidaan käyttää joko leivonnassa, tai kaaka- on valmistamisessa. Kannabista voi myös esimerkiksi sekoittaa teehen tai muuhun kuumaan juo- maan. Juotaessa tai syötäessä kannabis alkaa vaikuttaa hitaammin, vaikutusten alkamisessa voi kes- tää tunnista kahteen tuntiin, mutta vaikutus on voimakkaampi ja huomattavasti pidempikestoinen.
(Perälä 2012, 245-246.) Käyttötapa vaihtelee jonkin verran niin erilaisten kulttuurien kuin käyttöti- lanteiden, tarkoituksen, ja käyttäjäpiirien ja -tottumusten välillä. Jointti on esimerkiksi helpompi jakaa ja sitä on helpompi kierrättää esimerkiksi porukassa kuin vaikkapa leivos, jossa vaikuttavat aine ei välttämättä ole levittynyt tasaisesti. Jointin tekeminen vie myös vähemmän aikaa kuin lei- pominen tai teen keittäminen.
2.2.3 Riippuvuus ja väärinkäyttö
Kuten kaikkien päihteiden, myös kannabiksen käyttäjien joukosta löytyy väärinkäyttäjiä. Keskuste- lu on ajoittain käynyt kiivaana siitä, aiheuttaako kannabis fyysistä riippuvuutta, vai onko riippuvuus ainoastaan henkistä tai sosiaalista. Pitkään vallalla oli myös käsitys, jonka mukaan kannabisriippu- vuus ei ole henkilön pääsääntöinen ongelma, vaan kannabista saatetaan käyttää esimerkiksi masen- nuksen hoidossa oman mielialan kohottamiseen ikään kuin itselääkintänä. Toisaalta ihmisiä on ha- keutunut hoitoon kannabisriippuvuuden takia myös täysin vapaehtoisesti. Nämä henkilöt ovat pe- länneet pitkittäiskäytön aiheuttamia terveyshaittoja, kokeneet vaikeuksia tunteiden ilmaisussa, lä- heisyyden kokemisessa puolison tai seurustelukumppanin kanssa, sekä tyytymättömyyttä saavutta- mattomien elämäntavoitteiden takia. Kroonisten käyttäjien on kuvattu kärsivän lievästä tylsyyden tunteesta, innon ja puhdin puutteesta, sekä lievästä masennuksesta, jotka kaikki hälvenevät ajan kanssa, kun käyttäjät pidättäytyvät käytöstä. Näissä tilanteissa käyttö on saattanut alkaa sosiaalisissa
tilanteissa ja liittyä aina jonkin asteiseen sosiaaliseen toimintaan, mutta kuten muidenkin addiktioi- den kehittyessä ainetta aletaan käyttämään myös yksin. Toleranssin kasvaessa myös poltettu gram- mamäärä kasvaa, ja henkilö saattaa ruveta polttamaan aina kun mahdollista, niin opiskelun kuin työn ohessa, tupakkatauko saattaa vaihtua jointiksi tai ”piipulliseksi”. Yleisenä mittarina diagnosoi- taessa riippuvuutta kartoitetaan, vaikuttaako kannabiksen/marihuanan käyttö henkilön toimintaky- kyyn. Joissain tilanteissa krooninen käyttö on voinut seurata esimerkiksi stressinhoidosta, union- gelmista ja masennuksesta, paradoksaalisesti krooninen käyttö aiheuttaa myös kaikkia näitä oireita henkilön lopettaessa päivittäisen käytön. Riippuvaisella henkilöllä voi myös ilmetä alentunutta ruo- kahalua ja painonlaskua, ärtyneisyyttä, hermostuneisuutta, ahdistuneisuutta, vihaa, aggressiota, le- vottomuutta, uniongelmia ja alentunutta mielialaa. Noin 16 % kroonisista, huomattavan paljon polt- tavista, eli päivittäisiä käyttäjiä usean kuukauden tai vuoden ajan, kärsii näistä oireista, jotka alkavat yleensä 1-3 päivän jälkeen henkilön lopetettua käytön. Muut vieroitusoireet kestävät yleensä 4-14 päivää. Pitkäaikaisesta, raskaasta käytöstä syntyneet mahdolliset kognitiiviset vaikeudet saattavat kestää 15–18 kuukautta, pitkäaikainen käytöstä pidäyttäytyminen saattaa aiheuttaa joissain tapauk- sissa uniongelmia. Kroonisen käytön lopettamisen jälkeen henkilöt ovat havainneet hienovaraisia muutoksia, kuten parempaa keskittymiskykyä visualisointi- ja meditointiharjoitusten aikana, sekä kykenemistä tarttumaan haastavampiin kirjallisiin aineistoihin, lisäksi tapaturma-alttius on myös vähentynyt. Tutkimuksissa on löydetty kahden tyylistä riippuvuutta kannabikseen, tyypin yksi riip- puvuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö polttaa useita kertoja päivässä, lähete hoitoon tulee vapaehtoisesti tai henkilö itse hakeutuu hoitoon ja tiedostaa itse riippuvuutensa, vieroitusoireet ovat keskiverrot, ja ”retkahtamisen” ja käytön aloittamisen uudelleen todennäköisyys on korkea. Toises- sa tapauksessa henkilö polttaa yleensä 24–48 tunnin välein eli päivittäin tai joka toinen päivä, hoi- toon hakeutuminen ei ole vapaehtoista, eli kannabis on näkynyt pakollisissa huumeseuloissa tai testeissä, itsekoettu riippuvuus on vähäistä, vieroitusoireet mietoja, ja retkahtamisen mahdollisuus on hyvin todennäköistä. (Koob ym. 2014, 275-280.) Se että käyttäjillä on suuri todennäköisyys pa- lata aineen pariin voi osittain johtua kannabikseen liittyvästä toiminnallisesta riippuvuudesta, toisin sanoen polttamisrutiinista ja käyttötilanteista. Kyse voi myös tavallaan olla tapariippuvuudesta ti- lanteissa, joissa käyttö on jokapäiväistä tai lähes jokapäiväistä. Toisaalta riippuvuus voi olla myös luonteeltaan sosiaalista, esimerkiksi tietyssä viiteryhmässä kannabiksen käyttö on voinut rutinoitua ja muodostua keskeiseksi osaksi yhdessäoloa. Myös toleranssin kasvu on voinut johtaa suuriin päi- vittäisin polttoannoksiin, jotka saattavat esimerkiksi satunnaisesta viihdekäyttäjästä tuntua jopa täh- titieteellisiltä määriltä.
2.3 Kannabiksen asema maailmalla
Päihteiden lainsäädännöllistä asemasta keskustellessa mietitään aina, tuleeko jonkun aineen olla laillista tai säädeltyä, kuten esimerkiksi alkoholin ja tupakan suhteen on tehty ympäri maailmaa.
Usein käytetään käsitteitä dekriminalisointi, jolla tarkoitetaan jonkin päihteen hallussapidon ja käy- tön rangaistuksien poistamista, tai depenalisointia, jolloin teot ovat edelleen vastoin rikoslakia mut- ta niistä ei enää rankaista. Kannabiksen laillistamista on perusteltu maailmalla esimerkiksi sillä, että tällöin kannabiksen tuottamisesta ja myynnistä tulevat tulot eivät mene järjestäytyneelle rikollisuu- delle, vaan esimerkiksi laillistetusta kaupasta saataisiin verotuloja. Länsimaista erityisesti Yhdys- valloissa asia on ollut tapetilla, sillä vuodesta 2012 lähtien kannabiksen käyttö on ollut laillista Wa- shingtonin osavaltiossa, ja vuoden 2014 alussa myös Coloradossa. Ilmiöt ovat siis varsin tuoreita.
Hyödyiksi on listattu verotulot, joita saadaan niin tuotteiden ja palveluiden verotuksen osalta, kuin myös lisäveron sekä tukkumyyntiveron osalta. Lisäksi esimerkiksi Coloradossa laillistaminen on lisännyt turismia ja näin ollen luonut myös kannabiksesta riippumattomia työpaikkoja. Hyödyksi on nähty myös opioidikuolemien väheneminen lähinnä lääkekannabiksen osalta, joka on joissain ta- pauksissa todettu turvallisemmaksi ja tehokkaammaksi kivunlievittäjäksi kuin perinteiset opiaatti- valmisteet. Haittoina taas on ilmennyt esimerkiksi valvonnan vaikeus, sillä laillinen kauppa ja
”musta pörssi” kulkevat käsi kädessä. Laitonta kauppaa käydään joko osavaltion sisällä tai vaihto- ehtoisesti toisissa osavaltioissa, laillista kannabista kuljetetaan muihin osavaltioihin myyntiin talou- dellisen hyödyn toivossa. Lisäksi laillistaminen on nostanut terveydenhuollon kustannuksia, joskin arvioita on vaikea esittää miten paljon, sillä kannabiksen haittavaikutukset korostuvat lähinnä pitkit- täis- ja kroonisessa käytössä. Akuuteinta lisäystä terveydenhuollolle ovat aiheuttaneet lisääntyneet psykoosit, ahdistuneisuus- ja depressio-oireet. Odottamattomiksi haitoiksi on listattu esimerkiksi palovammat, joita ihmiset ovat saaneet yrittäessään valmistaa kasvin eri osista THC-uutetta butaa- nin avulla. Lisäksi laillisuus on lisännyt kannabiksen vaikutuksen alaisena autolla ajamista, alkoho- lin kulutusta, sekä koska valvonnan toteuttaminen on verrattain vaikeaa, erilaisia valmisteita on päätynyt myös alaikäisille ja nämä tilanteet ovat johtaneet”kannabismyrkytyksiin”. Myrkytysta- paukset niin alaikäisten kuin aikuistenkin keskuudessa ovat usein liittyneet lähinnä syötäviin val- misteisiin, sillä vaikutusten alkaminen kestää niiden kanssa huomattavasti pitempään ja pitoisuuksia on vaikeampi arvioida. (Kailanto 2015, 18–21.) Kuten kaikilla päihteillä, myös kannabiksella on vaikutuksia niin yksilötasolla, sekä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Euroopan 2015 vuoden huumausaineraportin mukaan Pohjois- ja Etelä-Amerikassa tehdyt aloitteet kannabiksen ja kannabistuotteiden säännellystä myynnistä herättävät kansainvälistä kiinnostusta ja keskustelua. Euroopassa kannabista koskeva keskustelu keskittyy lähinnä siihen liittyviin mahdolli- siin terveyskustannuksiin. Uusissa tiedoissa korostetaan kannabiksen suurta osuutta huumeisiin liit- tyvissä rikostilastoissa. Kannabiksen osuus takavarikoissa oli 80 prosenttia, ja kannabiksen käytön tai henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun hallussapidon osuus oli yli 60 prosenttia kaikista rapor- toiduista huumausainerikoksista Euroopassa. Kannabiksen tuotannon ja salakuljetuksen merkityk- sen katsotaan kasvavan entisestään lainvalvontatoimissa, mikä johtuu järjestäytyneen rikollisuuden kasvusta. Toisaalta rikollisuuden ja salakuljetuksen kasvun voidaan nähdä myös olevan seurausta kysynnän kasvusta. Maiden välillä on kuitenkin suuria eroja kannabikseen tarjontaan liittyvien ri- kosten seuraamuskäytännöissä, esimerkiksi kansallisten asiantuntijoiden mukaan henkilölle, joka on ensimmäistä kertaa syyllistynyt yhden kannabiskilon tarjoamiseen liittyvään rikokseen, voidaan tuomita vankeutta alle vuodesta aina kymmeneen vuoteen asti. Arviolta lähes neljäsosaa Euroopan unionin aikuisväestöstä, eli yli 80 miljoonaa aikuista, on kokeillut jossakin vaiheessa elämäänsä jotakin laitonta huumausainetta. Kannabis on näistä kaikkein yleisin, jota kokeilleita on 75,1 miljoonaa, kun taas muita aineita ainakin kerran kokeilleita on vähemmän. Jotakin huumausai- netta ainakin kerran elämässään käyttäneiden aikuisten määrä vaihtelee suuresti eri maissa: Tans- kassa, Ranskassa ja Britanniassa tähän ryhmään kuuluu noin kolmasosa aikuisista, kun taas Bulga- riassa, Romaniassa ja Turkissa 8 prosenttia tai alle kymmenesosa aikuisista. Kaikki ikäryhmät käyt- tävät laittomista huumeista todennäköisimmin kannabista. Kannabiksen käyttötavat vaihtelevat sa- tunnaisesta käytöstä säännölliseen käyttöön ja riippuvuuskäyttöön. Viime vuonna kannabista käytti arviolta 14,6 miljoonaa nuorta 15–34-vuotiasta eurooppalaista eli 11,7 prosenttia tästä ikäryhmästä, ja 8,8 miljoonaa tästä ikäryhmästä oli 15–24-vuotiaita. (EMCDDA, 2015.) Tilastot puhuvat yhte- näistä kieltä, kannabis on niin Keski-Euroopassa kuin täällä Suomessakin suositun laiton päihde.
Euroopassa huumeiden vuoksi hoitoon ensimmäistä kertaa hakeutuneet asiakkaat ilmoittivat käyt- tämäkseen huumeeksi yleisimmin kannabiksen, mutta kannabiksen käyttäjille sopiviksi katsottavat hoitotoimet vaihtelevat huomattavasti (EMCDDA, 2015). Suomessa hoitoon hakeutuessa päihtei- den sekakäyttö oli yleistä. Päihdehoitoon hakeutuessaan 62 prosenttia asiakkaista kertoi käyttäneen- sä ongelmallisesti vähintään kolmea eri päihdettä. Opiaatit olivat viiden ongelmallisimman päihteen joukossa 75 prosentilla asiakkaista, kannabis 57 prosentilla, stimulantit 51 prosentilla, rauhoittavat lääkkeet 47 prosentilla ja alkoholi 38 prosentilla huumehoidon asiakkaista. Erityisesti rauhoittavat lääkkeet, mutta myös kannabis ja stimulantit ovat vähemmän yleisiä hoitoon tulon ensisijaisina syi-
nä, vaikkakin näiden aineiden käyttö on erittäin yleistä. Kannabiksen käyttö on Suomessa selvästi opiaattien väärinkäyttöä yleisempää, mutta opiaatit johtavat useammin vaikeisiin ongelmiin ja hoi- toon hakeutumiseen kuin kannabis. Aineiston asiakkaista vain 7 prosentilla oli pelkästään kannabik- sen tai pelkästään kannabiksen ja alkoholin ongelmakäyttöä. (Päihdehuollon huumeasiakkaat 2013.) Kannabiksen vuoksi hoitoon hakeutuneiden osuus korostui voimakkaasti nuorimmissa ikäryhmissä.
Alle 20-vuotiailla kannabis oli edelleen selvästi yleisin hoitoon hakeutumiseen johtanut ongelma- päihde, eli se oli syy 52 % tapauksista. Ensimmäistä kertaa huumehoitoon hakeutuneilla kannabis oli toiseksi yleisin hoitoon tulon syy 26 % tapauksista, heti opioidien jälkeen, jotka olivat syy 30 % tapauksista. 30 prosentilla kannabiksen vuoksi hoitoon hakeutuneista ei ollut lainkaan muita ongel- mapäihteitä. (Päihdehuollon huumeasiakkaat 2013, THL 2014.) Tutkimuksesta ei käy ilmi sen tar- kempaa kuvausta siitä, liittyykö hoitoon hakeutumiseen jotain sosioekonomisia ongelmia, esimer- kiksi käytön haittavaikutuksien säteileminen työssäkäyntiin tai yleistä työttömyyttä, tai mahdollisia mielenterveydellisiä ongelmia. Lisäksi on myös epäselvää, ovatko kannabiksen takia hoitoon ohja- tut henkilöt ohjattu hoidon piiriin esimerkiksi positiivisten huumenäytteiden takia vai ovatko he hakeutuneet hoitoon itse.
2.4 Kannabiksen lainsäädännöllinen asema Suomessa
Kannabista pidetään Suomessa laittomana huumausaineena huumausainelain ensimmäisen momen- tin mukaan, tämä koskee niin itse kasvia, kuin myös kannabishartsia sekä kannabisuutteita ja – tinktuuroita. Nykyinen huumausainelaki, 30.5.2008/373 listaa lain tavoitteeksi huumausaineiden laittoman tuonnin, Suomesta viennin, valmistuksen ja levittämisen sekä käytön ehkäisemisen sekä muiden huumaantumistarkoituksessa käytettävien aineiden aiheuttamien terveysriskien vähentämi- sen. Tätä lakia sovelletaan huumausaineiden ja kuluttajamarkkinoilta kiellettyjen psykoaktiivisten aineiden valvontaan. Viidennen momentin mukaan huumausaineen tuotanto, valmistus, tuonti Suomen alueelle, vienti Suomen alueelta, kuljetus, kauttakuljetus, jakelu, kauppa, käsittely, hallus- sapito ja käyttö on kielletty. Kiellosta voidaan poiketa lääkinnällisissä, tutkimuksellisissa ja valvon- nallisissa sekä teollisen käytön tarkoituksissa siten kuin niistä erikseen tässä laissa tai muualla laissa säädetään. Kuluttajamarkkinoilta kielletyn psykoaktiivisen aineen valmistus, tuonti Suomen alueel- le, varastointi, myynnissä pitäminen ja luovuttaminen on kielletty. Kiellosta voidaan poiketa tutki- muksellisissa ja teollisen käytön tarkoituksissa siten kuin niistä erikseen tässä laissa tai muualla
laissa säädetään. Huumausainelain rikkomuksista säädetään Suomen rikoslaissa 17/12.1993. Huu- mausainerikokseksi kannabiksen osalta määritellään toiminta, jossa henkilö viljelee tai yrittää viljel- lä hamppua käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena taikka käytettäväksi huumausai- neen valmistuksessa tai tuotannossa. Tämä koskee myös maahantuontia ja vientiä, myymistä, välit- tämistä ja toiselle luovuttamista, hallussa pitoa ja hankintaa. Huumausainerikoksesta tuomitaan joko sakkorangaistukseen tai enintään kahden vuoden vankeuteen. Törkeässä huumausainerikoksessa rikoksen kohteena on joko erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta, tavoi- tellaan huomattavaa taloudellista hyötyä, aiheutetaan ihmiselle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa tai levitetään huumausainetta alaikäisille tai muuten häikäilemättömällä tavalla. Törkeästä huu- mausainerikoksesta määrätään vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta, lisäksi ri- koksella saavutettu taloudellinen hyöty takavarikoidaan. Vankeusrangaistuksia on määrätty kun henkilöllä on hallussaan 100 grammaa hasista, 7-10 kannabiskasvia tai 175–250 grammaa kukintoa.
Yhden kannabiskasvin sadon tuottoarvio on 25 grammaa. Niin huumausaineiden käyttörikoksesta kuin huumausainerikoksista jää merkintä rekisteriin. Törkeästä huumausainerikoksesta puhutaan usein silloin, kun henkilöllä on hallussaan kilo hasista, 50 kannabiskasvia tai 1,25 kiloa kukintoa.
Erilaiset kannabistakavarikot ovat ainakin vuoden 2015 aikana nousseet myös lehtiotsikoihin tasai- sin väliajoin.
2.5 Kannabiksen käytön historia Suomessa
2.5.1 Ensimmäinen huumeaalto
Kannabiksen käyttö levisi Suomeen varsin hitaasti 1960-luvun alussa, jolloin käyttö alkoi levittäy- tyä pienten marginaaliryhmien ulkopuolelle. Käyttäjäryhmä koostui tuolloin lähinnä taiteilijoista ja muusikoista, jotka vaikuttivat jazzin parissa, sekä boheemin elämänotteen omaavista henkilöistä.
Tästä ryhmästä käyttö levisi opiskelijoiden piiriin, jotka olivat yleensä saaneet ensikosketuksen ai- neeseen jossain ulkomailla. Noihin aikoihin käytön leviämistä rajoitti kannabiksen heikko saata- vuus, ja suurin osa käytetystä kannabiksesta oli hasista, jota opiskelijat toivat ulkomaan reissuiltaan pieniä määriä mukanaan. Muu osa tuonnista saapui maahan lähinnä laivojen mukana. 1960-luvun puolivälissä kannabiksen käyttäjäpiirejä alkoivat yhdistää tietyt tekijät: kokeilijat ja satunnaiskäyttä-
jät olivat yleensä yhden aineen eli kannabiksen käyttäjiä, käyttäjät on eristetty omaksi alakulttuurik- seen lainsäädännön kautta, jonka on täytynyt järjestää toimintansa laittomien keinojen kuten sala- kuljetuksen ja eksklusiivisten käyttötilanteiden, kautta, yleisin kokeilun syy oli uteliaisuus, kanna- bista käytettiin sen aiheuttaman miellyttävän olotilan vuoksi, ja sen käyttöön liittyi harvoin negatii- visia kokemuksia. Kannabiksen käyttö oli sosiaalinen tapahtuma, johon liittyy usein käyttäjäryhmä, sekä käyttäjät ja aineen levittäjät olivat usein olleet miehiä, naisia on ollut varsin vähän mukana.
1970 – luvulla kannabiksen käyttö alkoi muodostua myös osaksi nuorisokulttuuria, ja näihin aikoi- hin myös käyttäjäkunta nuoreni Suomessa. Tähän kulttuuriin kuului noihin aikoihin oleellisesti pit- kät hiukset, hippityylinen pukeutuminen ja psykedeelisen musiikin kuuntelu. Kiinnostus psykedeli- aan ei rajoittunut ainoastaan musiikkiin, vaan muita yhdistäviä tekijöitä olivat esimerkiksi psykoak- tiiviset ja tajunnalliset kokeilut muun muassa erilaisilla psykedeeleillä. Vaikka kyseinen alakulttuu- ri alkoi saavuttaa yhtenäisiä piirteitä, se pysyi verrattain pienenä lähinnä opiskelijoiden poliittisen aktivoitumisen ja teiniliikkeen takia, molemmissa liikkeissä huumausaineiden käyttöön suhtaudut- tiin kielteisesti. 1960- 1970 – luvun kannabis- ja hasiskauppaa leimasi sen amatöörimäinen luonne, kauppaa harvemmin harjoitettiin rahan takia ja myyjät olivat usein myös itse käyttäjiä, jotka kenties pyrkivät rahoittamaan myynnillä oman käyttönsä. 1970-luvulla kannabiksen käyttö alkoi levitä myös lähiöihin. Salasuon (2004) mukaan ensimmäiselle huumausaallolle ominaista oli tiettyjen myynti- ja käyttöpaikkojen keskeisyys, erityisesti pääkaupunkiseudulla Vanha ylioppilastalo ja sen ympäristö. Vuosina 1970–1971 arveltiin käyttäjiä ja kokeilijoita olleen Suomessa 30 000 – 40 000, heistä noin 90% oli pääkaupunkiseudulla. Näihin aikoihin opiskelijaporukoissa oli ilmeisesti vakioi- tunut käyttäjäkunta, jossa käyttö oli varsin yleistä, mutta sitä pyrittiin pitämään salassa kiristyneen kontrollin ja virkavallan puuttumisen takia. Näihin aikoihin myös käytön ideologinen ja boheemi viitekehys siirtyi taustalle, ja koulut sekä oppilaitokset alkoivat muodostaa uutta sosiaalista ympä- ristöä kokeiluille. Suomen ensimmäisen huumausaineaallon katsotaan loppuneen noin 1970 – luvun puolivälissä. Tähän vaikuttivat esimerkiksi alkoholilainsäädännön vapautuminen, huumeiden käyt- tökulttuurin alkuperäisen ideologian väheneminen, jonka tilalle oli astunut erityisesti vasemmisto- radikalismi, huumeidenkäyttäjien, eli 60-luvulla opiskelleiden siirtyminen pois vastakulttuurista esimerkiksi työelämään, käytön kriminalisointi, negatiivinen julkisuus, nuorisokulttuurin kaupallis- tuminen sekä uusien trendien ja vaihtoehtojen syntyminen sen myötä. Myös huumevalistus sekä viranomaiskontrollin kiristyminen vaikuttivat asiaan. Ensimmäisen huumausaineaallon katsotaan synnyttäneen myös niin sanotun suomalaisen kannabiskulttuurin, joka kävi läpi kolmivaiheisen ke- hityksen, ensin käytön aloittivat taitelijat ja boheemit, joille käyttö oli lähinnä uusien innovaatioiden etsimistä ja yhteiskuntaa vastaan suunnattua protestia, opiskelijoiden mukaantulo toimintaan taas muutti käytön kontekstia enemmän julkiseksi toiminnaksi, jossa ideologinen pohja hälveni taka-
alalle. Viimeisenä käyttö levisi koululaisten piiriin erityisesti kokeiluna, ja heille ideologinen merki- tys oli lähes olematon. Kannabiskulttuurin ympärille muodostui keskusalueita, joissa käyttäjät ko- koontuivat ja jotka vahvistivat ja pitivät yllä kulttuuria. Ilmiön yleistyminen loi julkista keskustelua, johon viranomaisten reaktio oli kannabiksen kriminalisointi vuonna 1966, joidenkin tarinoiden mu- kaan kyseinen äänestys päätettiin loppujen lopuksi kolikonheitolla. Tämän lisäksi poliisin huu- mausaineyksikkö perustettiin vuonna 1967. (Salasuo 2004, 88–100.)
2.5.2 Toinen huumausaineaalto
Suomen toisen huumausaineaallon katsotaan alkaneen 1990-luvulla. 1970-luvun loppupuolella ja koko 1980-luvun huumeiden käyttö pysyi verrattain vähäisenä, mutta 90-luvulla huumeiden käyttö kääntyi taas nousuun. Esimerkiksi vuoden 1992 jälkeen niin laittomien huumeiden tarjonta, käyttö, kuin myös uni- ja rauhoittavien lääkkeiden sekä liimojen käytössä on tapahtunut huomattavaa kas- vua. Huumeiden käytössä ja kokeilussa kannabis oli ylivoimaisesti yleisin huumausaine. Kokeilut tämän aineen kanssa olivat yleensä alkaneet 18-vuotiaana. Kannabiskokeilut olivat huomattavasti yleisempiä pääkaupunkiseudulla asuvien, nuorten, naimattomien, yksin asuvien ja pidemmälle kou- lutettujen keskuudessa. Näihin ominaisuuksiin on tutkimuksissa yhdistetty myös runsas alkoholin- käyttö ja ”ravintolaelämä”. 1990-luvulla keskeistä käytön yleistymisessä oli, että sitä tapahtui kai- kissa väestöryhmissä sekä yhteiskuntaluokissa. (Partanen & Metso 1999, 143–148.) Salasuon (2004, 19–20) mukaan toisen huumausaallon merkittävimpiä muutoksia on ollut kannabiskokeilu- jen lisääntyminen, mutta tämän trendin mukana on hänen mukaansa tullut myös muita uusia aineita suuremman osasta väestöstä tietoisuuteen ja käyttöön, näitä aineita ovat olleet esimerkiksi amfeta- miini, ekstaasi ja kokaiini. Lisäksi toisen huumeaallon myötä amfetamiinin ja opiaattien ongelma- käyttäjien lukumäärät ovat kasvaneet.
2.5.3 Nykytilanne
Toisen huumausaineaallon perinne jatkaa siis edelleen elämistään, huumeiden käytössä on saavutet- tu tietty taso, joka näyttäisi edelleen jatkavan kohoamistaan. Hakkaraisen (2006, 583) mukaan luo-
tettavien tietojen saaminen virallisen talouden ja kirjanpidon ulkopuolella toimivista huumausaine- markkinoista on tavattoman hankalaa, suurelta osin jopa mahdotonta. Näin ollen on hyvin vaikeaa määrittää, paljonko kannabista käytetään grammoissa tai kiloissa Suomessa kokonaisuudessaan.
Aika näyttää kääntyykö Suomessa niin kannabiksen kuin muidenkin huumausaineiden käyttö jos- sain välissä laskuun niin kuin 2015 on käynyt esimerkiksi keski-Euroopan ja Välimeren maissa.
Pudotus ei näissä maissa tosin ole ollut mitään erityisen huomattavaa, mutta tasaista laskua joka tapauksessa.
Päihdetutkimusta on myös tehty pelkästään korkeakouluopiskelijoiden ryhmästä. Vuoden 2012 korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan kaikista opiskelijoista 19 prosenttia, miehis- tä 24 % ja naisista 17 %, oli käyttänyt jotakin huumausainetta, lääkkeitä, tai alkoholia ja lääkkeitä yhdessä päihtymistarkoituksessa. Yleisin käytetty huumausaine oli kannabis, jota ilmoitti kokeil- leensa tai käyttäneensä 24 prosenttia miehistä ja 15,7 prosenttia naisista. Koulutussektoreiden välil- lä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta yliopistoissa opiskelevat miehet olivat yleisimmin kokeilleet tai käyttäneet huumeita. (Kunttu & Pesonen 2013.) Vuoden 2014 kyselytutkimuksen mu- kaan noin 20 % vastaajista on joskus kokeillut kannabista, näiden tietojen valossa on kuitenkin vai- kea sanoa onko kannabiksen käyttö ja kokeilu yleisempää korkeakouluopiskelijoiden joukossa kuin esimerkiksi muulla osalla ikäkohortista. Huumeiden ja päihteiden käyttö on ainakin tämän tutki- muksen valossa siis varsin yleistä korkeakoulumaailmassa, ilmiöstä tosin puhutaan vähän tai ei ol- lenkaan, eikä se näyttäydy arjessa ja opiskelumaailmassa mitenkään näkyvästi.
Humalajuominen, joka tässä tutkimuksessa oli määritelty vähintään kuudeksi alkoholiannokseksi kerralla, sekä ravintoloissa käynti, oli selvästi yleisintä kannabista sekä useita eri huumeita käyttä- neiden keskuudessa, ja kaikkein vähäisintä huumetarjontaa kohtaamattomien henkilöiden keskuu- dessa. Tämä yhteys säilyi selkeänä, vaikka sukupuoli ja ikä vakioitiin. Lääkkeiden päihdekäyttö korostui erityisesti useita eri huumeita käyttäneiden keskuudessa. Tutkimuksen perusteella kytkentä alkoholin kulutuksen, erityisesti humalajuomisen, ja huumeiden käytön välillä näyttäisi olevan sel- keä. Usein esitetty hypoteesi siitä, että kannabiksen käyttö korvaisi alkoholinkäyttöä, ei näyttäisi pätevän ainakaan Suomessa, vaan pikemminkin kannabiksen käyttö esiintyy usein runsaan alkoho- linkäytön rinnalla. (Hakkarainen & Metso 2009.) Vaikka tässä tutkimuksessa ei tarkasteltu pelkäs- tään korkeakouluopiskelijoita, alkoholi on varsin vahvasti läsnä myös opiskelijaelämässä sen kes- keisyyden takia erilaisissa juhlatilanteissa ja opiskelijatapahtumissa. Tämä on yleinen ilmiö niin maailmalla kuin Suomessakin. Toisaalta raittiin elämäntavan omaavat ihmiset tuskin päätyvät tilan- teisiin, joissa huumausaineita yleensä käytetään tai tarjotaan.
3 SOSIAALITIETEELLINEN NÄKÖKULMA PÄIHDETUTKIMUKSEEN
3.1 Beckerin viitekehys – poikkeavuuden näkökulma
Huumetutkimuksessa on keskitytty lähinnä addiktiohin, niiden hoitoon, tai poikkeavuuteen. Kanna- biksen käyttöä on tutkittu varsin paljon, mutta Pedersen (2009, 135) toteaa että vuosien 1997–2007 välillä aiheesta julkaistusta 3500 artikkelista 1200 oli psykiatrian julkaisua, ja vain 10 sosiologian julkaisuja. Kannabista onkin tutkittu varsin paljon psykiatriassa sen yhteydestä skitsofreniaan ja siihen liittyviin laukaisumekanismeihin, sekä lääketieteessä sen mahdollisten lääkinnällisten omi- naisuuksien takia. Hän toteaa kuitenkin että sitä, keitä kannabiksen käyttäjät ovat, on tutkittu varsin vähän (Emt. 136). Vasta lähiaikoina tapahtunut asenteiden ja lainsäädännön muutos on johtanut siihen, että kannabiksen käyttöön liittyviä ilmiöitä pystytään myös tarkastelemaan muusta kuin psy- kiatrian ja addiktioiden viitekehyksestä. Kannabista ja sen käyttöä on lähestytty sosiaalitieteissä muun muassa poikkeavuuden näkökulmasta, kulttuurin ja alakulttuurin näkökulmasta, huumeiden käytön normalisaation näkökulmasta, identiteetin ja sosiaalisen identiteetin näkökulmasta, sekä sitä on myös problematisoitu ja tarkasteltu moraalisen paniikin teorian viitekehyksessä.
Sosiaalitieteiden parissa ensimmäinen pelkästään kannabiksen käyttöön keskittynyt tutkimus on Beckerin vuonna 1953 Julkaisema Becoming A Marihuana User. Hänet tunnetaan myös erityisesti poikkeavuuden tutkimukseen keskittyneenä sosiologina. Beckerin mukaan kannabis ja sen käyttö herätti jo noihin aikoihin keskustelua niin tiedemiehien kuin tavallisten ihmisten keskuudessa.
1950-luvulla kannabiksen käyttöä pidettiin poikkeavana ja epäilyttävänä toimintana, osittain tie- donpuutteen takia, osittain sen takia että suurin osa käyttäjistä oli muusikoita, taiteilijoita tai afro- amerikkalaisia. Beckerin (1953) mukaan kaikki sosiaaliset ryhmät laativat sääntöjä ja pyrkivät myös ainakin ajoittain ylläpitämään niitä. Näitä sääntöjä voivat esimerkiksi olla yhteiskuntaan säädetyt lait, tai tietyt sosiaaliset perinteet, jotka antavat vapauksia ja vastuuta, esimerkiksi ikääntymisen myötä. Nämä sosiaaliset säännöt määrittävät tilanteen muodostumisen ja sen, millainen käyttäyty- minen on tilanteessa asianmukaista. Henkilö, joka ei noudata näitä yhteisössä tai yhteiskunnassa sovittuja sääntöjä, luokitellaan sisäryhmässä ulkopuoliseksi tai poikkeavaksi. Ulkopuoliseksi luoki- tellulla ihmisellä voi taas olla toisenlainen näkemys tästä asiasta, hän ei esimerkiksi hyväksy sään-
töä tai kyseenalaistaa sääntöjen laatijan legitimiteetin. Beckerin määritelmän mukaan poikkeavuus ei vaadi niinkään ”erikoisia ihmisiä”, vaan poikkeavuus syntyy sosiaalisen vuorovaikutuksen, sekä sosialisaation kautta tilanteissa, joissa henkilöt eivät noudata vallitsevia sosiaalisia normeja. Toi- saalta poikkeavuus syntyy myös määrittelyn kautta, tietyn tyylinen käyttäytyminen ei ole poikkea- vaa, ennen kuin se määritellään sellaiseksi jonkin ryhmän tai yhteisön toimesta. Ulkopuolisuus on- kin kaksisuuntaista, joku ihminen voidaan luokitella ryhmän ulkopuoliseksi, mutta toisaalta myös ulkopuoliseksi luokitellut voivat muodostaa oman ryhmän tai alakulttuurin, ja pitää alkuperäiseen ryhmään kuuluvia ulkopuolisina. Tämä normien kyseenalaistaminen syntyy joko yksilön ajattelusta ja toiminnasta, tai kannabiksen tapauksessa siitä, että henkilö oppii nauttimaan toiminnasta ja päih- teestä, jonka käyttöä pidetään poikkeavana. Ulkopuolisuuteen ja oman sisäryhmän muodostumi- seen voi myös liittyä olemassa olevan sosiaalisen järjestelmän tai vuorovaikutuksen normien ky- seenalaistaminen. Lisäksi nämä käsitykset ovat aina kulttuurisidonnaisia ja voivat olla myös ryhmä- kohtaamisia, erilaisissa viitekehyksissä erilaista käyttäytymistä tai toimintaa pidetään poikkeavana, toissa taas tämä voi olla täysin normaalia (Becker 1963, 1-8.)
Beckerin mukaan yksilöstä tulee kannabiksen käyttäjä, mikäli hän pystyy nauttimaan kannabiksesta, ja oppii käyttämisen ja käyttäytymisen tarkoitukset sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, sekä havain- noimaan merkityksiä ja tarkoituksia, joita tapahtumaan tai toimintaan liittyy, ja näiden merkitysten on tehtävä toiminnasta mahdollista ja haluttavaa. Kannabiksen käytössä yksilön on opittava poltta- maan tavalla, jolla aineesta tulee oikeita vaikutuksia, eli henkilön on opittava ”polttamaan oikein”, tämä eroaa jonkin verran esimerkiksi tupakan polttamisesta. Lisäksi henkilön on opittava tunnista- maan vaikutukset sekä opittava yhdistämään ne kannabiksen käyttöön. Tämän lisäksi henkilön on myös opittava nauttimaan vaikutuksista. Beckerin mukaan ihmiset saattavat reagoida uusiin asioihin monella eri tavalla, merkitykset nousevat kun henkilöt ymmärtävät konseptit sosiaalisessa viiteke- hyksessä. Näitä merkityksiä tuotetaan sanallisella vuorovaikutuksella, ja ilman tätä muutosta, uu- denlainen ajattelutapa tai käyttäytyminen ei ole mahdollista. (Becker 1953, 235–236.)
Myöhemmässä artikkelissaan Becker korostaa sosiaalisen kontrollin merkitystä kannabiksen käytön kannalta. Sosiaalinen kontrolli näyttäytyy esimerkiksi vallan käyttönä, rangaistuksina ei-toivotusta tai kielletystä toiminnasta. Muita sosiaalisen kontrollin muotoja rangaistusten ja sakkojen lisäksi ovat hänen mukaansa esimerkiksi stigma, joka henkilöön liitetään esimerkiksi sukulaisten, perheen tai työpaikan toimesta, joka voi johtaa esimerkiksi hyljeksintään, luottamuksen menettämiseen, ja niin edelleen. Henkilökohtaisia käyttöön liittyviä kontrollointitoimenpiteitä ovat hänen mukaansa varaston eli ”stashin” koon rajoittaminen ja säännöstely, käytön salaaminen henkilöiltä, jotka eivät
käytä kannabista, sekä käytön rajoittaminen sen takia että käyttö nähdään ”moraalittomana”. Kan- nabiksen saatavuutta pyritään rajoittamaan yhteiskunnassa lailla, kielloilla, esimerkiksi poliisin toi- mesta. Henkilön, joka haluaa käyttää kannabista, on hakeuduttava alakulttuurin piiriin, jossa käyttö on hyväksyttävää, sekä tällä ryhmällä on mahdollista hankkia kannabista. Käytön salaamisella hen- kilö pyrkii välttämään sosiaalista stigmaa, jota käyttöön liitetään, ja jonka henkilöt häneen saattaisi- vat liittää, jos käytöstä saataisiin tietää. Toisaalta kokeneemmat käyttäjät hallitsevat päihtymyksensä paremmin, ja pystyvät salaamaan sen myös normaalissa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, vaikka polttaisivatkin kannabista varsin julkisesti ja säännöllisesti pitkin päivää. Sosiaalisen kontrollin merkitys siis vähenee mitä paremmin henkilö pystyy hallitsemaan kannabiksen vaikutukset ja ”hä- määmään” ympärillä olevia ihmisiä omasta päihtymyksestään. Huumausaineiden käyttöön ja käyt- täjiin liittyy Beckerin mukaan vahvoja stereotypioita, esimerkiksi päihteiden orjista ja ”narkkareis- ta”. Aloitteleva tai säännöllinen kannabiksen käyttäjä oppii Beckerin mukaan kyseenalaistamaan näitä käsityksiä, esimerkiksi omien kokemustensa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta, jolloin kannabiksen käyttö ei näyttäydy enää moraalittomana toimintana joka johtaa pohjattomaan rappion kuiluun. (Becker 1955, 35–44.)
Beckerin viitekehyksen avulla on Järvinen ja Ravn (2013) ovat havainneet myös tilanteita, joissa huumausaineiden viihdekäyttö, esimerkiksi kannabiksen viihdekäyttö ei välttämättä johda ongel- malliseen käyttöön tai riippuvuuteen, vaan se on kontrolloitua toimintaa. Tällaista ”järkevää” huu- meiden käyttöä on esimerkiksi kuvattu ”laskelmoiduksi hedonismiksi”, tai ”kontrolloiduksi kontrol- lin menetykseksi”. Käyttäjiä on esimerkiksi kuvattu tällaisessa viitekehyksessä rationaalisiksi ris- kinottajiksi, joiden elämässä päihteiden käyttö on yhteensopivaa muiden elämän osa-alueiden kans- sa. Huumausaineiden viihdekäytöstä on tullut joissain piireissä, varsinkin nuorten keskuudessa, tullut osaksi sosiaalista toimintaa ja ”work hard, play hard” – elämäntyyliä. (Emt. 133–136) Va- paasti suomennettuna ”raskas duuni vaatii raskaat huvit”. Beckerin koeasetelmaa on sovellettu myös myöhemmin kannabiksen käyttäjiin, ja mallia on myös kritisoitu. Esimerkiksi Hallstone (2006, 65–70) on esittänyt että säännöllinen kannabiksen käyttö ei ole staattinen tai pysähtynyt tila, vaan se muuttuu koko ajan vuorovaikutuksessa sosiaalisten olojen kanssa. Jotkut säännölliset käyt- täjät pystyvät kontrolloimaan käyttöään varsin hyvin koska heidän elämässään on myös konventio- naalisia aspekteja, esimerkiksi opiskelua, töitä, perhettä ja sosiaalista vuorovaikutusta.
Lisäksi Hathaway (1997, 103–111) on osoittanut että malli tarvitsisi päivitystä, sillä kannabiksen käyttöön suhtaudutaan paikoitellen nykyään varsin suvaitsevaisesti, ja kannabiksen käyttö ei vält- tämättä enää tarkoita sitä, että henkilö kuuluisi johonkin alakulttuuriin. Sen sijaan kannabiksen
