TIEDETTÄ ON PUOLUSTETTAVA!
Ranskalainen Joe Metzger aloittaa kirjansa Ffir die Wissen- schaft (ilmestynyt sarjassa Zur Kritik der biirgerlichen Ideologie, no 68 Berliini 1976) paradoksilla:
"Vuonna 1974 on Ranskassa puo- lustettava tiedettä. Descartesin ja ensyklopedistien maassa leviävät obskurantismi ja maailmanloppu- ideologiat laajemmin kuin kos- kaan aikaisemmin, niitä jopa suo- sitaan ja kehitellään kaikkein kor- keimmissa piireissä."
Metzgerin teemana on tieteen puolustaminen. Hän aloittaa kiis- takirjoituksensa voimakkaasti:
Ranskan kapitalistisen yhteiskun- nan ja sen ideologian kriisin seu- ralaisena on tieteen kriisi; tie- teen, joka muodostaa "nykyisin erään ideologisen taistelun tär- keimmistä rintamista". Vastaiskun on Metzgerin mukaan oltava of- fensiivista, sen on perustuttava laa- jempaan ja syvällisempään käsi- tykseen tieteestä ja tutkijoiden tehtävistä, kuin väitteet, joilla tie- dettä vastaan hyökätään.
Metzgerin teema herättää kysy- myksen: Onko tilanne Ranskassa rinnastettavissa suomalaisiin olo- suhteisiin? Asetelma yleispiirteil- tään on samankaltainen. Suomen tieteen perinteestä ei löydy Des- cartesia, mutta siihen sisältyy oman kansallisen kehityksemme kannalta olennaisen arvokas edis- tyksellinen linja. Ja hyökkäyksiä niin tutkimuksen tekijöitä kuin tutkimuksen teon edellytyksiäkin vastaan on viime vuosina riittänyt.
Mutta ovatko yleisen asetelman konkreettiset ainekset samoja?
Joe Metzger käy kirjoitukses- saan läpi laajan aihepiirin: Hän käsittelee tieteen yhteiskunnallista roolia, tieteen ja filosofian keski- näissuhdetta, tieteellis-teknistä ku- mousta, sosialismia ja tiedettä se- kä tutkimuksen vaatimia välittö- miä yhteiskunnallisia reformeja.
Käsittely ei ehkä ole kaikin osin
kovin syvällistä, mutta nostaa esiin — kuten kiistakirjoituksen tulee — joukon olennaisia kysy- myksiä.
Metzgerin hallitsevan teeman muodostaa tieteen ja yhteiskun- nan suhde. Hän pyrkii arvioimaan tieteellisen edistyksen käsitettä se- kä siihen vaikuttavia tekijöitä, ja tällöin on kyse nimenomaan tie- teellisen edistyksen yhteiskunnalli- sista edellytyksistä. Metzger tekee erottelun tieteen sisäisen kriisin (tai "tiedon kriisin" — Krise des Wissens) ja t u t k i- muksen kriisin välillä. Näis- tä edellinen on teoreettista kehi- tystä eteenpäin vievä, kunkin tie- teenalan sisäisenä ilmenevä risti- riita kertyneen tiedon ja vallitse- van teorian välillä; uuden teorian kehittäminen on tämän kriisin rat- kaisu, joka samalla muodostaa laadullisen edistysaskeleen tieteen kehityksessä. Klassisia esimerkke- jä tästä ovat evoluutioteoria bio- logiassa, tilanne fysiikassa 1800/
1900-lukujen vaihteessa tai vaik- kapa aikanaan Newtonin taivaan- mekaniikka.
Tutkimuksen kriisi sen sijaan on yhteiskunnallisen kriisin eräs väli- tön osa. Siinä on kyse nimen- omaisesti tieteellisen edistyksen perusedellytyksistä, mahdollisuuk- sista tehdä tieteellistä työtä.
Näiden kahden käsitteen välille ei voi rakentaa muuria, minkä Metzger itsekin toteaa. Tutkimuk- sen kriisi varmasti vaikeuttaa eri tieteenalojen sisäisten teoreettisten ongelmien ratkaisemista. Vielä olennaisempaa on tieteen tulosten kasvava ideologinen merkitys, jo- ka tekee niistä myös sisällöllisesti, teoreettisesti aatteellisen taistelun kohteita. Olivathan toki evoluutio- teorian läpimurto 1800-luvulla tai fysiikan tulokset vuosisadan alus-
sa materialistisen ja idealistisen maailmankatsomuksen kiivaan yh- teenoton kohteita. Yhteiskuntatie- teiden asema on ideologisessa tais- telussa vielä välittömämpi, on oma ongelmansa, voidaanko niis- sä lainkaan erottaa tieteen sisäistä kriisiä yhteiskunnallisista yhteyk- sistään. Käsitteiden erottelu on kuitenkin käsittääkseni hyödylli- nen erityisesti siksi, että käsite
"tutkimuksen kriisi" kokoaa jou- kon nykyiselle tilanteelle tyypilli- siä ilmiöitä. Metzger esittää jou- kon esimerkkejä, jotka osoittavat tieteen aseman heikkenemisen Ranskassa:
Tutkimuksen rahoituksen osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 1967 2,28 %, mutta vuonna 1973 enää 1,53 %; vuonna 1974 mää- rärahojen reaaliarvo laski. Kor- keakouluopiskelijoiden määrää mm. luonnontieteellisissä aineissa ja lääketieteessä rajoitetaan. Kor- keakouluista valmistuneiden kes- kuudessa vallitsee työttömyyttä, ja valmistuneet joutuvat joukoittain hakeutumaan koulutustaan vas- taamattomiin tehtäviin; samanai- kaisesti on kuitenkin puutetta tut- kijoista ja korkeasti koulutetuista tieteellis-teknisistä kaadereista.
Tutkimuslaboratorioiden määrära- hoja kiristetään ja niitä pakote- taan rahoittamaan toimintaansa tuotto- ja jopa voittoperiaatteella.
Joitakin tieteenaloja väitetään
"ylellisyydeksi" ja syrjitään täy- sin — mm. arkeologian, karto- grafian ja biologian joidenkin alojen tutkimus on kokonaan näi- vettymässä. Kansallinen tutkimus vaarantuu USA:n paineen vuoksi etenkin teknologisen kehityksen avainaloilla kuten tietokone- ja lentokonetekniikassa.
Näiden ilmiöiden taustaksi Metzger nostaa ranskalaisen ka- pitalismin kehityksen 1960-70- luvuilla. Kärjistynyt taloudellinen kriisi on johtanut "malthusilai-
56 Esittelyjä ja erittelyjä 2-77 TIEDE JA EDISTYS
seen" supistuspolitiikkaan lukuisil- la julkisen kulutuksen sektoreilla mm. tutkimusmäärärahojen jaos- sa. Valtiovallan korkeimmat edus- tajat, mm. pääministeri, on esittä- nyt että tutkimusmäärärahojen li- sääminen on mahdollista vasta kun "taloudellinen tilanne on pa- rantunut".
Metzgerin esittämät seikat tuo- vat hämmästyttävän välittömästi mieleen tilanteen Suomessa. Eri- tyisesti tutkimusmäärärahojen su- pistukset ja korkeakoulujen heik- kenevät taloudelliset resurssit ovat yhteisiä piirteitä. Suomesta tun- nemme vielä muita piirteitä, jot- ka täydentävät kuvaa: Ennen kaikkea tällainen on taloudellisen kuristamisen seuralaisena ilmene- vä hallinnollinen mielivalta ja po- liittinen syrjintä, joita on ilmen- nyt mm. kun on sovellettu käy- täntöön valtionhallintoa koskevia supistuspäätöksiä Suomen Akate- miassa ja eri hallinnonhaarojen tutkimusyksiköissä. Resurssien niukkuus on veruke, jonka nojalla hallinnollinen kontrolli kaikkeen tutkimukseen nähden tiukkenee — ja samalla eräs tieteellisen työn perusedellytyksistä, mahdollisuus luovaan, kriittiseen, pitkäjänteiseen työskentelyyn romuttuu.
Jiirgen K u c z y n s k i esittää kirjassaan Wissenschaft Heute und Morgen (Berliini 1973) tieteellisen edistyksen erääksi perusedellytyk- seksi nykyaikana tieteen "intensi- voinnin". Hän ottaa taustaksi tun- netut luvut, jotka kuvaavat tieteen ekspansiota määrärahojen, tutkija- määrän, julkaisumäärän jne. suh- teen viime vuosikymmeninä ja -satoina; nämä osoittavat, että tie- teen yhtä nopea kehitys laajene- vaan suuntaan on tulevaisuudessa mahdotonta.
Kuczynski esittää "intensivoin- nin" turvaamiseksi ajatuksia, jot- ka ovat erityisen mielenkiintoisia kahdelta osin: Ensinnäkin hän ko-
rostaa strategista suunnittelua — eli tieteen suunnittelua, joka pe- rustuu laajaan kokonaisnäkemyk- seen tieteellisen työn sisällöstä ja edellytyksistä sekä yleensä että kullakin tieteenalalla erikseen, ja toimenpiteistä, joilla turvataan mahdollisimman suotuisat edelly- tykset tutkimustyölle. Toiseksi hän korostaa tieteellisen luovuuden merkitystä. Tämän tuo kirkkaim- min esiin teoksessa siteerattu neu- vostoliittolaisen akateemikon, ydinfyysikko P. L. Kapitsan totea- mus: "Tieteessä on luova ele- mentti kaikkein arvokkain. Suun.
nitelmat ja määrärahat on siksi suunnattava niin, että ne edistä- vät tieteellisen luomisen vapaut- ta."
Kuczynskin ajatukset tieteen
"intensivoinnista" tekee mielen- kiintoiseksi se, että esitetyt toi- menpiteet ovat erityisen räikeässä ristiriidassa niin Ranskassa kuin Suomessakin ilmenevän nykykehi- tyksen kanssa. Kotimaasta tunte- mamme ilmiöt: tutkijoiden jatku- va apurahahakemuskierre, julkai- sumäärärahojen supistuminen, kor- keakoulututkijoiden opetus- ja hal- lintotehtävien lisääntyminen, tut- kimuksen kontrollin tiivistyminen ja vaikkapa suunnitelmat heittää tieteelliset seurat ulos nykyisestä Tieteellisten seurain talosta saavat näin uuden ulottuvuuden. Kyse ei ole pelkästään tutkimusedellytys- ten huononemisesta tässä ja nyt.
Kyse on todella vakavasta tieteel- lisen edistyksen tulevien edellytys- ten näivertämisestä.
Tämä asetelma nostaa esiin usein keskustelussa olleen ongel- man: tieteen autonomian. Metzger toteaa kirjoituksessaan, että tie- teelle on kehittynyt suhteellinen autonomia, osin jo siksi, että tie- teen suhteet yhteiskuntaan ja ta-
louteen ovat hyvin monimutkaiset.
Tieteen autonomiasta on kes- kustelussa ollut esillä kaksi sitä puoltavaa, mutta silti toisilleen vastakkaista käsitystä. Mm. tätä käsittelee Jiirgen Kuczynski kir- jassaan Die vertaiischte Eule der Minerva (Berliini 1974), jossa hän käy läpi englantilaisen vuodesta 1962 lähtien ilmestyneen "M i- n e r v a" -lehden ensimmäisen kymmenvuotiskauden sisältöä.
Minerva -lehdessä ilmestyneissä artikkeleissa on ollut tyypillistä tieteen autonomian korostus, mut- ta sen asettaminen yhteiskunnal- lisen edistyksen vastakohdaksi.
Esimerkiksi lehden avustajiin lu- keutuva tunnettu fyysikko Michael Polanyi on todennut: "Jokainen yritys antaa tieteelliselle tutkimuk- selle muita kuin sille ominaisia tavoitteita merkitsee yritystä ir- roittaa tutkimustyö tieteen edistä- misestä." Tästä on vain askel sii- hen, että julistetaan yhteiskunnal- liset olosuhteet tieteen kehityksen ja tutkijoiden työn kannalta täy- sin merkityksettömäksi. Näin esi- merkiksi Sir Eric Ashby, englan- tilaisen tiedepoliittisen keskustelun johtava nimi, on lehdessä absolu- tisoinut "akateemisen vapauden"
ja mm. eräässä selvityksessään eteläisen Afrikan yliopisto-olosuh- teista esittänyt, että Etelä-Afrikan Tasavallassa vallitsee tieteelliselle työlle kerrassaan ihanteelliset olo- suhteet!
Kuten Kuczynski itse toteaa, tieteen autonomian ja akateemi- sen vapauden korostamisessa on järkevä ydin. Sen muodostaa tie- teellisyys — tieteen sisällöllisiä kysymyksiä on arvioitava tieteen omin kriteerein, ja tämä nimen- omaan edellyttää tieteellisen yh- teisön ja tieteellisen kritiikin va- pautta.
Todellisuus tieteellisen autono- mian kohdalla on kuitenkin Län- si-Euroopan maissa Minervan kir-
TIEDE JA EDISTYS 2.77 Esittelyjä ja erittelyjä 57
joittelulle vastakkainen: Tosiasias- sa tieteen autonomia kaventuu, mikäli sitä enää yleensä on jäl- jellä — tähän johtaa niin tutki- muksen välitön alistaminen suur- yritysten voittopyrkimyksille kuin tutkimuksen hallinnollisen kon- trollin tiukkeneminenkin — ja au- tonomian romuttamisesta vastaa- vat ne, jotka kaikkein äänekkäim- min puhuvat autonomian puoles- ta. Sillä kun "akateeminen va- paus" yritetään irroittaa yhteis- kunnallisesta edistyksestä, se to- siasiassa sidotaan yhteiskunnalli- seen taantumukseen.
Kotimaasta löydämme tästä ha- vainnollisena esimerkkinä K a n a- v a-lehden vakinaisen avustajan Seikko Eskolan, joka on manan- Pnut erityisen voimakkaita madon- lukuja suomalaiselle edistykselli- selle tutkimukselle ja tukenut sitä vastaan kohdistettuja ulkotieteelli- siä hyökkäyksiä. Kuitenkin samai- nen Eskola kirjoitti Kanava -leh- lessä no 5/73 (nimimerkillä S.E.) otsikkonaan Tiedebyrokraattien kaappaussuunnitelma seuraavasti:
"Tutkijan turva on vain vallan hajauttamisessa ja tutkimustyön tekijäin mahdollisuudessa itse vai- kuttaa työtään koskeviin päätök- siin. Mutta hallituksen suunnitel- mat kulkevat päinvastaiseen suun- taan."
Tämä näennäinen ristiriita tie- teen autonomian ja tieteen yhteis- kunnallisen luonteen välillä rat- keaa siten, että tieteen autonomian ydin, tieteellisyys, yhdistetään oi- keaan käsitykseen tiedettä eteen- päin vievästä yhteiskunnallisesta dynamiikasta, toisin sanoen käsi- tykseen tieteen ja yhteiskunnallisen edistyksen liiton välttämättömyy- destä. Tämä tarjoaa ratkaisun myös kysymykselle yksityisen tut- kijan vastuusta: Jokainen tutkija henkilökohtaisesti on vastuussa työnsä tieteellisestä tasosta sekä omasta liittoutumisestaan edistyk-
sellisten voimien kanssa; sen si- jaan kukaan ei yksin voi vastata tieteen tulosten yhteiskunnallisesta soveltamisesta, se on koko edistyk- sellisen liikkeen tehtävä.
Nimenomaan tässä mielessä tie- teen autonomia, siis tieteellisen yhteisön autonominen, yhteiskun- nallisen edistyksen asemista lähte- vä toiminta on uhattuna Suomes- sa yhtä lailla kuin muuallakin ka- pitalistisessa maailmassa. Tieteen autonomian puolustaminen on yk- si tieteen puolustamisen moment- tej a.
Vielä yhden mielenkiintoisen rinnastuksen Suomen olosuhteisiin tarjoaa Metzgerin kirjoituksen jakso, jossa hän tarkastelee por- varillisen ideologian kriisin vaiku- tusta tieteen kehitysedellytyksiin Ranskassa. Metzgerin näkökohdis- ta ensimmäinen on se, että irra- tionalistisia ja fatalistisia näke- myksiä suositaan aktiivisesti, jotta voitaisiin hämärtää se umpikuja, johon ranskalainen kapitalismi on joutunut, ja jonka kirkkaimpiin osoituksiin kuuluu juuri tutkimuk- sen ehtojen kuristaminen. Irratio- nalismia kuitenkin käytetään myös suoranaisiin tieteen vastaisiin hyökkäyksiin, ei pelkästään "neut- raalina" sumuverhona. Tyypillistä on esittää, että kapitalismin yh- teiskunnalliset ristiriidat ovat tie- teen ja yhteiskunnallisen kehityk- sen väistämättömiä seuralaisia.
Esimerkiksi presidentti Pompidou esitti tämän epä-paradoksin vuon- na 1971 pitämässään puheessa:
"Miten tulee ratkaista tämä ihmi- selle ominainen ristiriita? Hän hy- väksyy tiedon edistysaskeleet, mut- ta samanaikaisesti yrittää tehdä vastarintaa edistyksen väistämättö- mille seurauksille."
Suomestakin -toki tunnemme ir- rationalismiin perustuvat tieteen
vastaiset lausunnot. Suomessa tun- nemme ne kuitenkin vielä määrä- tietoisemmin taantumukselliseen yhteiskunnalliseen ideologiaan no- jautuvina, vielä määrätietoisemmin sisällöltään poliittisina.
Tunnettuja ovat Seppo Sisätön
"Nollatutkimus" -kirjoitelman jäl- keiset tieteen vastaiset haukut.
Tälle vyörytykselle olivat taan- tumusvoimat kuitenkin luoneet perustaa jo pidempään. Antti Eskola kirjassaan Yhteisiä asi- oita (Vaasa 1972) esittää lainauk- sen silloisen Tampereen yliopiston professorin, nykyisen kokoomuk- sen kansanedustajan Erkki Pysty- sen lehtihaastattelusta: "Professori Pystynen kysyy, mitä sitten olisi tehtävä, jos opetusta todetaan käy- tettävän yhteiskuntajärjestelmäm- me kumoamisen välineenä. Hänen mukaansa ensin on selvitettävä, onko tällainen lain mukaan hy- väksyttävää ja sallittua. Myös tu- lisi selvittää, olisiko opetuksen si- sältöä koskevat perusnormit mää- rättävä erityisessä laissa, josta riit- tävän selvästi kävisi ilmi eri ideo- logioiden asema opetuksessa."
Pystynen on lausunnollaan en- nakoinut tilannetta, jossa "pelk- kä" syrjintä, tutkijoiden työmah- dollisuuksiin kohdistuva vaino, laajenee teoriakielloksi, pyrkimyk- seksi lakaista eräs, nimenomaan marxilainen, tutkimusperinne ole- mattomiin. Tämä tilannehan on nykypäivän todellisuutta Saksan Liittotasavallassa. Eskola esittää kirjassaan mielenkiintoisen, tähän liittyvän ennusteen: "Kenties olen pessimisti, mutta ennustan, että perinteinen opetuksen ja tutki- muksen vapaus alkaa pian olla yliopistoissamme vaarassa, ja että sen rajoittajana on juuri oikeisto, jonka päivästä toiseen näemme taistelevan sananvapautta vastaan myös kouluissa, kustannustoimin- nan piirissä, Yleisradiossa jne."
Voimme tällä hetkellä todeta, että
58 EsIttelyjä ja erittelyjä
ELÄMÄNTAPATUTKIMUSTA JA SOSIAALIPOLITIIKKAA
NEUVOSTOLIITOSSA
VTT J. P. Roos vieraili vaihto- stipendiaattina Neuvostoliitossa syyskuussa 1976. Matkaohjelma käsitti tutustumisen Moskovassa sijaitseviin yhteiskuntatieteellisiin instituutteihin, ennen kaikkea Kan- sainvälisen työväenliikkeen Insti- tuuttiin (Institut mezhdunarodnogo rabotshego dvizhenia, IMRD) ja Sosiologisen tutkimuksen instituut- tiin (Institut sotsiologitsheskih issledovania). Lisäksi hän tapasi alansa tutkijoita Marxismi-leninis- min instituutista (Institut mark- sism-leninizm), Taloudellis-mate- maattisesta keskusinstituutista (Tsentralny i-ekonomiko-matema- titsheskii institut) sekä Yhteiskun- tatieteiden akatemiasta. Seuraavas- sa Roos kuvaa näiden laitosten tutkimusta ja selostaa eräitä käy- miään keskusteluja.
Yleistä Neuvostoliiton
yhteiskuntatieteiden kehityksestä Tieteellinen tutkimus Neuvostolii- tossa jakautuu toisaalta yliopistois- sa suoritettavaan tutkimukseen se- kä toisaalta Tiedeakatemian insti- tuuteissa suoritettavaan tutkimuk- seen. Yliopistot vastaavat alan pe- ruskoulutuksesta kun taas Tiede- akatemian instituutit vastaavat jatkokoulutuksesta. Tiedeakatemian instituuttien tehtävänä on edistää sekä alan perustutkimusta että myös hyvin pitkälle vietyä sovel- lettua tutkimusta, mikä muodos- taakin pääosan tutkimuksesta, n.
80 %. Erityisesti yhteiskuntatieteis- sä on paine käytännön sovellutuk- siin suuri. Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kehityksestä Tiedeaka- temiassa vastaa Tiedeakatemian presidiumin yhteiskuntatieteiden jaosto sekä sen alaiset tiedeneu- vostot (11 kpl v. 1976) sekä Yh- teiskuntatieteellisen informaation instituutti (Institut nautshnoi in-
formatsii po obshsestvennym nau- kim INION).
Neuvostoliiton yhteiskuntatietei- den kehitys on ollut ennennäke- mättömän nopeaa 1960-luvun lo- pulta lähtien, jolloin NKPn kes- kuskomitea hyväksyi päätöslausel- man yhteiskuntatieteiden kehittä- misestä (1967). Tosin yhteiskunta- tieteillä oli aikaisemminkin ollut vankka asema tieteiden järjestel- mässä — muodostavathan histo- riallinen materialismi ja poliittinen taloustiede marxilaisen yhteiskun- tatieteen rungon — mutta erityi- sesti konkreettisen tutkimuksen se- kä tieteellisen erikoistumisen kasvu on tapahtunut 1960-luvulta läh- tien. (Ks. Gapotschka, Marlen — Smirnov, Stanislav: The social sciences in the USSR status, po- licy, structures and achievements.
International Social Science Jour- nal 28 (1 1976)).
Opiskelijamäärien kasvu yleensä yhteiskuntatieteissä on ollut voi- makasta joskin eräillä aloilla on tapahtunut suhteellista jäl- keenj äämistä: esimerkiksi kasva- tustieteissä ja historiassa, jotka oli- vat vielä 1950 suurimpien alojen joukossa. Nopeimmin kasvanut yh- teiskuntatiede on taloustiede, joka on tällä hetkellä yksi "kolmesta suuresta" tiedelohkosta; kaksi suur- ta ovat tekniikka sekä fysiikka ja matematiikka.
Jos tarkastellaan esimerkiksi Neuvostoliiton sekä eri tasavalto- jen tiedeakatemioiden instituuttien sosiologisten osastojen perustamis- vuosia päästään seuraavaan jakau- tumaan (lähde: Sotsiologitsheskie tsentri SSSR 1976):
Perustamisvuosi Lukumäärä
ennen 1960 3
1961-65 2
1966-70 28
1971-75 26
Eskolan ennuste on epämiellyttä- vän kirjaimellisesti toteutunut.
Etsiessään vaihtoehtoa Ranskas- sa nykyisin vallitsevalle tilanteelle Metzger asettaa keskeiselle sijalle demokratian: "Tiede ja demokra- tia kuuluvat erottamattomasti yh- teen. Tiede tarvitsee demokratiaa, tutkimuksen, kiistelyn ja julkaisu- toiminnan vapautta."
Demokratian vaatimus koskee tieteellisen yhteisön sisäisiä pe- riaatteita, joissa demokratian vaa- timus ja byrokraattisen määräilyn kieltäminen on yhtä kuin tieteelli- syyden vaatimus. Mutta se koskee myös koko yhteiskuntaa. Voisi vieläpä sanoa, että demokratian vaatimus koskee korostetusti yh- teiskuntaa.
Yhteiskunnallinen demokratia ja tieteellisyys ovat tieteen puolusta- misen tunnukset. Niiden varassa etenee tutkimus sosialistisissa maissa. Niihin nojautuu -tutkijoi- den edistyksellinen liike kapitalis- tisissa maissa.
Yrjö Haila
