KÄÄNTÄMINEN JA VARIAATIO
Kaunokirjallisuuden suomennosten historia
1809–1850
OUTI PALOPOSKI
sitteistävät erilaisia kulttuureita, erilaisia tapoja ja erilaisia ihmisiä. Käännökset kul- kevat paikasta toiseen, yli rajojen, pitkien- kin matkojen päähän.
Maantieteellinen etäisyys ei kuitenkaan ole ainoa käännöksistä välittyvä seikka, vaan myös ajalla on merkitystä. Voidaan kysyä, miten kääntämisen rooli on muuttu- nut kautta aikojen. Mikä on ollut kääntämi- sen funktio jonain tiettynä aikakautena?
Miksi käännettäviksi valittiin juuri tiettyjä tekstejä eikä joitain toisia? Miten tekstit käännettiin? Kuka ne käänsi? Väitöskirja- työni1 kohteena olevat käännökset, 1800- luvun alkupuolen suomennokset, heijasta- vat toisenlaista maailmaa kuin omamme.
Ne haastavat meidät ajattelemaan uudelleen asioita, jotka ovat saattaneet vaikuttaa il- meisiltä tai itsestään selviltä.
Tällaista uudelleenajattelua voi tehdä kahdella tasolla. Ensinnäkin olen kiinnos- tunut Suomen historiasta 1800-luvun alku- puolella ja siitä roolista, joka käännöksillä tuolloin oli: ne olivat aivan erityisiä edel- läkävijöitä suomen kielen kehityksessä.
Kääntämisen tutkimus voi tältä osin luoda kuvaa kirjallisten mallien syntymisestä, VÄITÖKSENALKAJAISESITELMÄ
HELSINGIN YLIOPISTOSSA 26.
TAMMIKUUTA 2002
Käännökset ovat kiehtovia, mutta samalla myös erittäin tärkeitä. Tärkeitä ne ovat sik- si, että tarvitsemme niitä päivittäin ymmär- tääksemme ulkomaanuutisia, selvitäksem- me erilaisten koneiden ja laitteiden kanssa, pystyäksemme kaupankäyntiin ja päästäk- semme kurkistamaan kaunokirjallisuuden maailmaan. Käännösten tärkeys liittyy siis ymmärtämiseen: ohjeitten, lakien, sopimus- ten, tieteen ja taiteen saavutusten ymmär- tämiseen. Kiehtovia käännökset ovat, kos- ka ne eivät toimi pelkästään lähdetekstien- sä peilikuvina, vaan ne myös heijastelevat ja muuntelevat näitä tekstejä eri tavoin.
Toisinaan käännökset tulkitsevat ja selittä- vät, toisinaan ne lisäävät jotain, joskus taas vähentävät. Aina ne kuitenkin ovat uuden- laisia, uusia tekstejä. Tutkijalle käännökset tarjoavat runsaan aineiston ja uusia oival- luksia ihmismielestä: käännöksiä tutkiessa voi muodostaa kuvaa siitä, miten ihmiset ymmärtävät ja väärinymmärtävät toisiaan, hyväksyvät ja hylkäävät, käsittelevät ja kä- ––––––––––
1 Väitöskirjani on kirjoitettu englanniksi, samoin kuin lektio, jonka olen kääntänyt Virittäjää varten suomek- si.
suomen kirjakielen kehityksestä ja kulttuu- rielämästä yleensäkin. Toiseksi aikakauden ja sen käännösten omalaatuisuus kiinnostaa minua kääntämisen tutkimuksen näkökul- masta, sillä käännökset muodostavat sel- keän haasteen myös yleisille käsityksille kääntämisestä ja kääntämisen teorialle.
Tämä tutkimus on tulosta näiden kahden näkökulman yhdistämisestä. Tutkimukses- sani Suomen tilanne nähdään eräänlaisena teorian koetinkivenä, jota vasten voi testa- ta sellaisia yleisiä oletuksia ja väitteitä, joita käännöstieteessä on esitetty viime vuosi- kymmeninä.
Jotta tiede edistyisi, sen tulee kyetä yleistyksiin. Näinhän yleensä ajatellaan.
Myös kääntämisen tutkimuksessa pyritään yleistyksiin, kääntämiselle yhteisten piirtei- den etsimiseen. Toisinaan tämä on merkin- nyt universaalien piirteiden — käännösuni- versaalien — etsimistä. Tutkijoiden kes- kuudessa tarvitaan kuitenkin jonkinlaista työnjakoa: yleistyksiä ja universaaliutta on myös koeteltava ja arvioitava. Kun jotkut haluavat edetä yksittäisen ja paikallisen tuolle puolen, toiset kenties haluavat katsoa universaaliuden taakse ja etsiä tapauksia, joihin yleistykset eivät päde. Molempia lä- hestymistapoja tarvitaan.
Väitöskirjani koostuu artikkeleista, jois- sa olen käsitellyt seuraavia käännösteoreet- tisia kysymyksiä:
• alkuperäisen ja käännöksen välistä suhdetta ja niiden arvostusta
• niin sanotun vieraannuttavan kään- tämisen vaatimusta, joka perustuu väittämään vieraannuttavien kään- nösten merkityksellisyydestä tais- teltaessa maailmanlaajuista epäoi- keudenmukaisuutta vastaan
• normien käsitettä ja normien ase- maa kääntämisessä
• niin sanottua sanastollisen yksinker- taistumisen hypoteesia: väitettä, että käännöstekstit ovat sanastoltaan
yksinkertaisempia kuin samalla kie- lellä kirjoitetut alkuperäistekstit.
Nämä kysymykset ovat keskenään hy- vin erilaisia. Muutamat niistä liittyvät itse käännösteksteihin ja esittävät oletuksia tekstien kielellisestä asusta, kun taas toiset liittyvät kääntämistä koskevaan metakes- kusteluun ja pyrkivät kuvaamaan käännös- ten arvostusta, asemaa ja merkitystä. Tämän vuoksi tutkimusaineisto vaihtelee tutkimus- asetelmasta toiseen.
Tutkimusaineisto käsittää kaunokirjal- liset suomennokset vuosilta 1809–1850 ja niihin liittyvää tekstimateriaalia. Tämä tekstimateriaali pitää sisällään tekstejä, jot- ka eivät kuulu itse käännökseen, mutta liit- tyvät siihen jollain tavalla: esipuheita, jäl- kisanoja, toimituksellista informaatiota, arvioita, kirjeenvaihtoa, sanomalehti- ja vuosikirja-artikkeleita sekä kirjallisten seu- rojen pöytäkirjoja. Nämä tekstit, joita kut- sun parateksteiksi Gerard Genetten mu- kaan, auttavat ymmärtämään kääntämisen roolia yhteiskunnassa ja kääntämisestä käy- tävää keskustelua. Ne ovat avain sen tulkit- semiseen, miten kääntäminen on ymmär- retty. Niiden kautta saa kosketuksen myös kääntämisestä käytyihin kiistoihin ja kon- flikteihin, jotka puolestaan kertovat paljon suhteesta luovuuteen, muutokseen ja nor- mittamiseen.
Pyrkiessäni selvittämään yleisten hypo- teesien sovellettavuutta yksittäisiin aineis- toihin olen etsinyt kääntämisen erityisiä, paikallisia piirteitä ja ilmenemismuotoja.
Olen keskittynyt aikakauteen, joka jo sinäl- lään on historiallisesti erityinen. Tuona ai- kakautena suomalainen kirjallisuus kasvoi valtavasti, ja käännöksillä oli merkittävä osuus tuosta kasvusta. Kun Suomi liitettiin osaksi Venäjän valtakuntaa vuonna 1809, kirjasuomi oli lähinnä Raamatun ja uskon- nollisten tekstien kieltä. Muutaman vuosi- kymmenen aikana suomea ryhdyttiin järjes-
telmällisesti muokkaamaan ja sen käyttö- alaa laajentamaan: perustettiin suomenkie- lisiä sanomalehtiä, laadittiin kielioppeja ja sanakirjoja ja korostettiin opettavaisen ja tietokirjallisuuden tärkeyttä. Kuten monis- sa muissakin monikielisissä yhteiskunnis- sa, joissa enemmistön puhuma kieli ei ole ollut hallinnon ja koulutuksen kielenä, käännöksiä on pidetty elintärkeinä kirjakie- len muodostumiselle.
Käännösten osuus sanomalehdissä va- lottaa hyvin käännösten asemaa ja merki- tystä 1800-luvun alkupuolen Suomessa.
Sanomalehdethän eivät tuohon aikaan ol- leet nykyisen kaltaisia, ja niiden rooli oli hyvin erilainen kuin nykylehtien. Tuo roo- li oli kuitenkin erittäin tärkeä, ja jotta sai- simme hieman kuvaa käännösten merkityk- sestä, tarkastelkaamme yhtä Suomen van- himmista suomenkielisistä lehdistä. Oulun Wiikko-Sanomat alkoi ilmestyä vuonna 1829 nelisivuisena lehtenä kerran viikossa.
Lehdessä ilmestyi paljon käännöksiä eri lähteistä: Aisopoksen eläintarinoita, opetta- vaisia juttuja, runoja. Vuonna 1831 yksi lehden pääjutuista oli kertomus Hamppu- Kehro (köydenpunoja) Hassanista — ker- tomushan on Tuhannen ja yhden yön tari- noista. Hassanin seikkailuja seurattiin yh- dentoista viikon ajan, ja toisinaan koko lehti täyttyi Hassanin tarinasta. Tämänkaltainen kaunokirjallisen ja käännetyn aineiston jul- kaiseminen ei rajoittunut vain Oulun Wiik- ko-Sanomiin: esimerkiksi Elias Lönnrotin Mehiläisessä oli käännettyjä artikkeleja ja liitteitä. Käännösten merkitys ja tarve oli myös esillä lehtien artikkeleissa, joissa kä- siteltiin kirjallisuutta ja kieltä. Vuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seu- ra otti myös alusta alkaen esille kääntämi- sen tärkeyden.
Kääntämisellä oli siis suuri merkitys sekä suomenkielisen kirjallisuuden muo- dostumisen että kirjasuomen kehityksen kannalta. Se oli myös merkittävä tekijä suo-
men kielen ja suomalaisen kirjallisuuden ar- vostuksen kannalta, sillä käännökset nähtiin tulevan kansalliskirjallisuuden perustana.
Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että käännökset olisivat olleet yhtenäinen jouk- ko tekstejä. Edelläkävijäasemansa vuoksi kääntäjillä ei ollut valmiita malleja, joihin turvata tai joita noudatella. Kirjallisuuden kielen mallia ei ollut, ei myöskään kirjalli- sia muotoja. Kekseliäisyys, luovuus, luovi- minen ja kääntäjien välinen yhteistyö kor- vasivat tämän puutteen. Variaatiota oli siis kaikkialla, niin sanastossa kuin suhtautumi- sessa kääntämiseen ylipäätään.
Esimerkiksi sopivat kääntämisen stra- tegiat. Strategiat ovat hieman yksinkertais- taen eräänlaisia yleisperiaatteita, joita kään- täjä noudattaa tietoisesti ja jotka liittyvät käännöksen ja alkutekstin suhteeseen. Nii- hin kuuluu esimerkiksi valinta sanatarkan ja mukailevan kääntämisen välillä, kohde- yleisön pohtiminen ja murteiden tai slangin käyttö standardikielen sijaan. Viime aikoi- na kääntämisen tutkija ja kääntäjä Lawrence Venuti on esittänyt väitteen, että kääntämi- sen yleisstrategiana tulisi olla niin sanottu vieraannuttaminen (engl. foreignization).
Tämä tarkoittaa sujuvuuden hylkäämistä ja oman kulttuurin arvojen vastustamista. Vie- raannuttamisstrategia korostaa vierauden tärkeyttä ja pyrkii ehkäisemään näiden vie- raiden arvojen hukuttamisen ja häivyttä- misen omaan kulttuuriin. Tekstin sopeutta- mista omiin kulttuurisiin ja kielellisiin ar- voihin Venuti kutsuu kotouttamiseksi (engl.
domestication), jonka hän katsoo kumpua- van etnosentrismistä ja kulttuurisesta ylem- myydentunnosta.
Tämän väitteen yleistettävyyttä tutkiak- seni olen tarkastellut käännöksiä ja pyrki- nyt selvittämään eri strategioiden syitä ja perustaa. Olen samalla pyrkinyt pohtimaan sujuvuuden merkitystä tässä keskustelussa.
Olen todennut, että strategiat eivät ole mi- tenkään yksiselitteisiä: tietty strategia ei
nouse aina tietynlaisesta tilanteesta, vaan lähtötilanteen ja strategian välillä on paljon- kin vaihtelevuutta. Jopa tänä päivänä on mahdollista löytää esimerkkejä kotouttavis- ta käännöksistä, jotka ovat nousseet aivan muunlaisista tilanteista kuin sellaisista, jois- sa vieraita arvoja on pyritty häivyttämään kotoisten tieltä — ’kotoiset arvot’ on itses- sään jo melko epämääräinen käsite.
1800-luvun alkupuolen Suomessa suu- ri osa käännetyistä teksteistä oli tavalla tai toisella mukauttavia tai kotouttavia, mutta mukauttamisen periaatteet ja käytännöt vaihtelivat. Kotouttamistakin voidaan teh- dä monella eri tasolla. Kuvitellaan seuraa- vanlaista tarinaa: yksi kuninkaan ylipäälli- köistä murhaa laillisen kuninkaan. Tähän tekoon on ylipäällikön yllyttänyt tämän vallanhimoinen vaimo ja kolme sattumalta tavattua noitaa. Tarinan kuningas on nimel- tään Rostio, murhaaja on Ruunulinna. Ruu- nulinnan vaimon nimi on Pirjo, ja noidat ovat suomalaisen mytologian hahmoja:
Vaiviatar, Mammotar ja Kivutar, ja heidän johtajansa on nimeltään Syöjätär. Loppu- huipennuksessa metsä lähtee kulkemaan kohti petturia, joka saa surmansa, aivan kuten noidat olivat ennustaneet. Näytelmä on kirjoitettu kalevalamittaan.
Kyseinen näytelmä on Shakespearen Macbeth — eikä kuitenkaan ole. Tekstiä on mukautettu monilla eri tasoilla: nimet, ta- pahtumapaikat, historialliset kiinnekohdat, mytologia ja runomitta on muutettu. Kui- tenkaan kaikkia tuon ajan käännöksiä ei mukautettu näin paljon. On käännöksiä, joissa on käytetty vain yhtä tai kahta mu- kauttamisstrategiaa, sekä myös hyvin kir- jaimellisia käännöksiä. Suomen kulttuuri- nen ja poliittinen tilanne eivät sinänsä aset- taneet normeja siitä, miten tuli kääntää. Ky- seessä olivat pikemminkin kääntäjien omat, idiosynkraattiset ratkaisut, jotka perustuivat heidän näkemyksiinsä suomenkielisen kir- jallisuuden roolista ja tehtävistä.
Strategioiden ja niiden syiden välillä ei siis ole yksi yhteen -vastaavuutta; jotain tiettyä strategiaa voidaan käyttää erilaisten tarkoitusperien hyväksi, ja toisaalta jokin tietty tilanne (esimerkiksi halu lopettaa sor- to tai luoda kirjakieltä) voi johtaa monen- laisiin käännösstrategioihin. Kuten olen to- dennut, tutkimani aikakausi on poikkeuk- sellinen, koska se oli jotakuinkin ensimmäi- nen vaihe suomenkielisen kaunokirjallisuu- den kääntämisessä ja synnyssä. Mutta myös tällä hetkellä vallitsee monenlaisia poik- keuksellisia tilanteita. Meidän ei pitäisi olettaa, että kaikki, mikä pätee angloamerik- kalaiseen kulttuuriin, pätee myös muualle.
Esimerkiksi Intiassa, missä kääntämiselle on jättiläismäiset markkinat, on aivan eri- lainen tilanne. Myös Euroopassa on erilai- sia vähemmistökieliä ja alueellisia kieli- poliittisia ratkaisuja, joista puhuttaessa on tarpeen tarkastella kääntämistä erilaisista näkökulmista. Näiden tilanteiden moni- muotoisuus korostaa muuntelun tutkimisen tärkeyttä. Meidän on tarkasteltava kaikkia niitä tekijöitä, jotka kääntämiseen vaikut- tavat, ja näiden tekijöiden luomia moni- muotoisia käännöksiä; ei suinkaan siksi, että yleistäminen ja jaetun etsiminen olisi tarpeetonta, vaan välttämättömänä vasta- painona yleistyksille.
Meidän täytyy ottaa selvää erilaisista historiallisista aikakausista ja niiden tavois- ta valita ja kääntää tekstejä, jotta meillä olisi kattavampi kuva kääntämisestä. Muuntelu ja variaatio on runsasta, mutta silläkin on rajansa. Erilaisia historiallisia tilanteita tut- kimalla voimme ymmärtää muunteluun vaikuttavia tekijöitä ja siitä syntyviä vari- aatiokuvioita.
Kääntämisen historian tuntemus on tär- keää, jos haluamme ymmärtää oman ai- kamme kääntämistä. Historia ei ainoastaan ohjaa meitä näkemään tutkimamme ilmiön monia puolia, vaan se myös auttaa meitä ymmärtämään, miten tuo ilmiö on kehitty-
nyt ja muuntunut sellaiseksi, jollaisena kääntämisen tänään tunnemme. Aikaa on kulunut varhaisista suomennoksistamme, emmekä ehkä nimitä — tai edes tunnista — monia lukemiamme vanhoja tekstejä kään- nöksiksi; usein kysytäänkin, kannattaako kovin kotoutettuja tekstejä käännöksinä tut- kiakaan. Siksi on tärkeää muistaa, että kään- nösten ja kääntämisen muutos on ollut hy- vin vähittäinen prosessi, ja jotta ymmärtäi- simme kääntämistä, on tärkeää tutkia sen kaikkia vaiheita, myös niitä, joita ei ny-
kyään kääntämiseksi katsottaisi. Omat ar- vostuksemme, mielipiteemme, käsityksem- me ja mieltymyksemme häviävät varmasti osin tai muuttuvat toisenlaisiksi. Kääntämi- nen saa uusia muotoja ja se käsitetään eri tavoin. Tulevien tutkijoiden voi olla vaikea ymmärtää meidän käsityksiämme kääntä- misestä. Tässä historia voi auttaa meitä ym- märtämään näitä kehityskulkuja: astumal- la hetkeksi ulos oman ajanjaksomme nä- kökentästä voimme katsoa maailmaa eri silmin.
OUTI PALOPOSKI Variation in translation. Literary translation into Finnish 1809–1850.
(Julkaisematon artikkelikokoelma.)
