r a ai
T U R U N
S U O M A L A I N E N
JATKO-OPISTO
1 8 9 5
1 9 2 0
P A I N E T T U T U R U S S A
TURUN SU O M A L A ISE N JA TK O -O PISTO N 2 5 -V U O T IS M U IS T O K S I 1 9 2 0
TURUN SUOMALAINEN
J A T K O - O P I S T O
1895—1920
OO
TURUSSA . UUDEN AURAN KIRJAPAINOSSA . 1920
T U R K U
TitotIN KAUPUNGINKIRJASTO
VA RS* M A IS -S U O M E N MAAKUNTAKIRJASTO AG O S T A D S B I B L I O T E K
EGENTLIGA FINLANDS LANDSNAPSÖICLIOTEK
ALKUSANAT.
Helmikuussa 1920 kutsuivat Turun suomalaisen jatko- opiston nykyiset oppilaat koulun entiset oppilaat koululle keskustelemaan mainitun oppilaitoksen 25-vuotisjuhlan viet
tämisestä. Samassa tilaisuudessa huomautettiin, että oli herätetty kysymys juhlajulkaisun aikaansaamisesta. Kokous päättikin toteuttaa tämän ajatuksen ja valitsi 8-henkisen juhlajulkaisukomitean, jossa on ollut jäseninä sekä entisiä että nykyisiä jatkolai^ia. — Oppilaiden elämäkerrallisten tietojen keräilyä varten on jokaiselle entiselle jatkolaiselle lähetetty kaavake täytettäväksi. Kuitenkaan ei läheskään kaikkia kaavakkeita ole palautettu, joten monesta toverista on täytynyt kertoa vaan senverran, mitä koulun oppilas- luettelo on heistä tiennyt.
Korkeiden painokustannusten vuoksi on komitean täyty
nyt koettaa saada julkaisu mahdollisimman suppeaksi.
Julkaisun lopullisen painokuntoon saattamisen uskoi komitea maisteri Ellen Henrikssonille.
Suuressa kiitollisuuden velassa on julkaisukomitea to h tori J. V. Juvelius’elle ja lehtori J. Finnberg ille, jotka vaivojaan säästämättä ovat avustaneet komiteaa sen työssä.
Juhlajulkaisukom itea.
JUH LA RU N O
TURUN SUOMALAISEN JATKO-OPISTON 25-VUOTISJUHLAAN 4. 9. 20.
Kirjoittanut E ster Talvio.
Keskeltä kiitäväin hetkien, helmasta arkisen askaren kääntyös katse ja lämpene hetkeksi mieli!
Aatos, sä menneille altisna ollos ja muistojen vaalima umpehen käydessä v u o ssatane ljä nneksen!
Harvoin viihtyvi menneissä mielemme uutta ain etsivä, vietetyt vuodet ei takaisin katsetta kutsu.
Vaan valon, toivon suuren työn juhlimishetki kun joskus lyö, nousevat muistomme rinnalle nykyisyyden.
Tääll’ on tehty valkeuden työtä, toivon työtä suurta, satoisaa.
Sadon siitä saanut, saapa vasta tää on tarvitseva synnyinmaa.
Koulun suojassapa yleneepi touko Suomen tulevaisuuden, siellä onnestansa hymyileepi parhain voima päivään pyrkien.
Koulun suojassa, sen vaalimana versoo voima kansan kevähän
sykähdellen suurta innostusta eessä kutsuvaisen elämän.
Usein unhottaen nykyhetken aatos eellä käypi kiiruhtain kestäessä riemullisen retken, uljahimman uskon, unelmain.
Vuodet nää ne vaihtuu hymyellen.
Mielissä on auvo ainainen.
Varttuu voima, kasvaa elon kaipuu kera viime kouluvuosien.
Hilliten ja ohjain koulu valvoo, suuntaa herkät halut oikeaan.
Parahinta ihmisessä palvoo, lujittaa ja luopi luonnettaan.
Peltomiespä kevähällä kyntää, kylvää maan.
Hengen vainiolla tällä silloin vilja korjataan.
Syksyn, talven kestäessä kylvö tehtihin,
siitä aina keväimessä he’elmät, sato nähtihin.
Syksyn tullen joukko saapi koulun suojihin.
Siitä aina hajoaapi pieni parvi keväisin.
Lähtevät he valmihina täältä toimimaan, alttihina, kelpoisina käytettäviks synnyinm aan.
Ulos pyrkii voima versoava, aate parhain työssä toteuu;
toinen sukupolvi vuorostansa valonkylväjiksi valmistuu.
Innolla käy elämänsä työhön minne kunkin kutsumus vain vie.
Valoa tuo osaltansa yöhön joka säde, heikkokin jos lie.
Hetkehenpä hengen työ ei haihdu, ei se kuole kanssa tekijän,
vaan se elää aikakauden halki kantain kaunihimman hedelmän.
Nousee tiedon templit korkehina, näköalat armaat avartuu,
kaunihimpina ja uljaampina uudet kotiliedet kohouu.
Kutsumana kansansa ja maansa Auran rantamilta rientäen nuori nainen sydäm ensä täyden tuopi hyvän palveluksehen.
Eri toimialain kutsumina toisistaan he kauas kulkevat viettäin onnellisna, uutterina työssä voiman vuodet parhaimmat.
Tääll’ on tehty valkeuden työtä, toivon työtä suurta, satoisaa.
Sadon siitä saanut, saapa vasta tää on tarvitseva synnyinmaa.
Lasten lempipä on luova yöstä nousem ahan kansan h u o m en en ; tarmokasten tyttärien työstä maalle koittaa onni ikuinen.
KATSAUS TURUN SUOM ALAISEN JA TK O - O PISTO N VAIHEISIIN 1895— 1920.
Esitetty 25-vuotisjuhlassa syyskuun 4 p. 1920.*)
Vasta m yöhään on korkeam m an naissivistyksen m er
kitys yleisemmin oivallettu. Vielä pari miespolvea sitten oli meillä se käsitys jokseenkin yleinen, että tytöt eivät ole laajemm an tietopuolisen sivistyksen tarpeessa. Naisen toiminta, arveltiin, rajoittuu ahtaam paan piiriin, hän p ysy
köön kodin sulostuttajana, seuraelämän kaunistuksena.
Korkeampi oppi olisi vain om ansa turmelemaan hänen naisellista viehkeyttään ja vieroittamaan häntä kodin te h tävistä.
Täm ä katsantotapa ilmeni selvästi 1843 vuoden koulu- järjestyksessä, jossa ensimmäisen kerran oli määräyksiä myöskin korkeammasta tyttökoulusta. Sen mukaan käy tettiin tyttökoulun opetustunneista toinen puoli käsitöihin, ja muussa opetuksessa pantiin pääpaino vieraisiin kieliin, joiden puhum isen taitoa ylemmissä seurapiireissä katsot
tiin tarvittavan. Tyttökoulut olivatkin näet nim enom aan aiotut vain ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvien van hempien tyttäriä varten. Täm än asetuksen mukaan jär
jestetyt tyttökoulut olivat kaksiluokkaisia — luokat eivät kuitenkaan olleet yksivuotisia - ja opetuskieli niissä oli ruotsi. Sellainen oli vain muutam issa m aam m e suurim
missa kaupungeissa.
*) Kirjoitusta on jälkeenpäin jonkun verran täydennetty.
Seuraavat koulujärjestykset laajensivat tyttökoulun oh jelmaa, ja kun marraskuun 27 p. 1885 julkaistun asetuk
sen kautta tyttökoulut järjestettiin uudelle kannalle, saivat ne sen muodon, mikä niillä on ollut aina viime vuosiin asti eli vuoteen 1915, jolloin uudistus jälleen pantiin toi
meen. V:n 1885 asetuksen m ukaan tyttökoulut toimivat viisiluokkaisina oppilaitoksina, joissa kielten ja harjoitus
aineiden ohessa uskonto, matematiikka, maantiede, his
toria ja luonnontieteet saivat huomattavan sijan. Ruotsa
laisten ohessa tuli nyt olem aan myöskin viisi su o m e n kielistä valtion tyttökoulua.
Jo tätä ennen oli — sam an kansallisen innostuksen vaikutuksesta, joka oli aiheuttanut lukuisain suomalaisten yksityislyseoiden synnyn — yksityisten aloitteesta perus
tettu suomenkielisiä 5-, 6- tai 7-luokkaisia tyttökouluja, joiden opetusohjelma oli jotenkin sama kuin äskenmai- nittu, sittemmin valtion tyttökouluissa noudatettavaksi vahvistettu. Näin oli m. m. saanut alkunsa m aam m e ensimmäinen suomenkielinen oppilaitos tyttöjä varten, Helsingin suomalainen tyttökoulu, joka muutamien in n o k kaiden suom alaisuuden ja naiskasvatuksen harrastajain toimesta perustettuna aloitti toimintansa syyskuun 1 p.
1869. Vähän toista vuosikym mentä myöhemmin, syys
kuun 19 p. 1882, avattiin Turussakin yksityinen s u o m a lainen tyttökoulu. Kun sitten hallitsevissa piireissä ruvet
tiin suopeammin suhtautum aan suom alaisuuden harras
tuksiin ja Yrjö Koskinen oli tullut senaatin kirkollisasiain päälliköksi, otettiin useat näistä yksityiskouluista valtion huostaan. Äskenmainitun v:n 1885 asetuksen johdosta joutui siten m. m. Helsingin suomalainen tyttökoulu val
tiolle, mutta vasta seitsemää vuotta m yöhemmin eli syys
kuun 1 p. 1892 tuli Turun suomalaisesta tyttökoulusta valtion oppilaitos.
Sillä välin olot olivat kehittyneet. Se tietomäärä, mikä aikaisemmin oli katsottu sivistyneelle naiselle riittäväksi,
ei enää vastannut ajan kasvaneita tarpeita. Naisten p u o lelta ruvettiin vaatimaan perusteellisempaa tietopuolista kasvatusta myöskin tytöille, vaadittiin, että heille oli anne t
tava sama opetus kuin pojillekin, että heille oli valmis
tettava tilaisuus päästä yliopistoon ja siellä harjoittaa opintoja sekä suorittaa tutkintoja. Monet tarmokkaat nei
toset ryhtyivät omin päinsä opiskelemaan ja suorittivat, kaikki vastukset voittaen, ylioppilastutkinnon sekä saavut
tivat yliopistossa oppiarvoja. Ja 1880-luvulta alkaen r u vettiin monella taholla perustam aan uudenlaisia kouluja, yhteiskouluja, joissa tytöt saivat opetusta rinnan poikien kanssa; toisaalla taas perustettiin tyttökoulujen yhteyteen yliopistoon johtavia jatkoluokkia.
Kun 1890-luvun alussa oli sattunut, että Turustakin tyttökoulun oppim äärän suorittaneita tyttöjä lähti opinto
jaan jatkam aan Helsingin hiljattain perustettuun su o m a laiseen yhteiskouluun, ainoaan suomenkieliseen oppilaitok
seen, josta tytöt voivat päästä ylioppilaiksi, heräsi Turun suomalaisen tyttökoulun opettajapiirissä — sen jälkeen kuin koulu oli joutunut valtion liuostaan — ajatus, että täm än koulun yhteyteen oli perustettava opisto, joka tar
joisi oppilailleen tilaisuuden jatkettuihin opintoihin ja val
mistaisi heitä ylioppilastutkintoon. Toivottiin, että tämän kautta voitaisiin tyydyttää laajemmallakin suomenkielisessä naispuolisessa nuorisossa tavattava sivistystarve.
Asiaa pohdittiin ensin yksityisissä seurapiireissä sekä Turun suomalaisessa klubissa, otettiinpa se puheeksi sanomalehdissäkin (Aurassa huhtik. 21 p. 1895), kunnes toukokuun 9 p:ksi 1895 kutsuttiin kokoon yleinen kansa
laiskokous Turun suomalaisen (klassillisen) lyseon juhla
saliin keskustelemaan ja päättämään toimenpiteistä, joihin tuum an toteuttamiseksi olisi ryhdyttävä.
Kokouksessa esitetyn suunnitelman mukaan oli opisto seuraavana syksynä aloitettava I:llä luokalla ja sitten vuosittain laajennettava yhdellä luokalla, kunnes se tulisi
kolmiluokkaiseksi. Kulungit laskettiin ensi vuodelta 3,800:ksi, toiselta 7,200:ksi ja kolmannelta 10,500 markaksi eli yhteensä kolmelta ensimmäiseltä vuodelta 21,500 mar
kaksi. Tuloja arvioitiin saatavan lukukausim aksuina 10 maksavalta oppilaalta luokkaa kohti ensimmäisenä vuotena 2.000 toisena 4,000 ja kolmantena 6,000 markkaa eli yhteensä puheenaolevana aikana 12,000 markkaa. Jotta opisto voisi toimia aluksi kolme vuotta, oli siis muulla tavalla hankittava puuttuvat 9,500 mk. Tästä summasta toivottiin kaupungin varoista tai säästöpankin voittorahoista saatavan vuosittain 1,000 mk. eli kolmena vuotena yhteensä 3.000 mk., joten yksityisten avustusta oli tarvis 6,500 mk., mikä summa ehdotettiin koottavaksi 75 mk:n suuruisina osuusmaksuina, jotka olivat suoritettavat kolmen vuoden kuluessa, 25 mk. kunakin.
Ehdotuksen johdosta syntyneessä keskustelussa katsot
tiin yleisesti puheenalaisen opiston perustaminen suota
vaksi sekä kannatettiin tehtyä suunnitelmaa. Kannatus- osuuksien hankkimista ja muita valmistavia toimenpiteitä varten asetettiin väliaikainen toimikunta, johon valittiin rehtori H. Melander, tyttökoulun opettajattaret N. Lemberg ja M . Keinänen sekä opettajat, maisterit A. Jansson ja J. W. Juvelius. Kokous, jossa lopullinen päätös aiotun opiston perustamisesta oli tehtävä, määrättiin pidettäväksi saman kuukauden 30 p:nä.
Mainittuna päivänä kokoontui asianharrastajia noin 20 henkeä samaan paikkaan kuin edellisellä kerralla. Väli
aikainen toimikunta ilmoitti toistaiseksi saadun kannatus- osuuksia kerätyksi kaikkiaan 70, mikä vastasi 5,250 m ar
kan suuruista kannatussum m aa. Suuri osa niistä listoista, joihin aietta kannattavilla henkilöillä oli ollut tilaisuus m er
kitä kannatuksensa suuruus, oli kumminkin vielä palautta
matta. Siihen nähden, että listat olivat vain pari viikkoa olleet kiertämässä maaseudulla, pidettiin karttunutta kanna- tusmäärää todistuksena siitä, että yritys oli saavuttanut
yleisön suosion. T äm än johdosta katsottiin voitavan tehdä päätös opiston perustamisesta. T u u m an toteuttamista varten perustettiin sam assa tilaisuudessa Turun suomalaisen jatko-opiston kannatusyhdistys. Edelleen päätettiin jatkaa kannatussitoumusten keräämistä, kunnes ainakin edellytetty vähin määrä, 80 osuutta eli 6,000 markkaa, olisi saatu kerätyksi. Sen jälkeen kuin vielä oli hyväksytty väliai
kaisen toim ikunnan kannatusyhdistykselle laatimat säännöt sekä päätetty, että opiston toiminta oli alkava seuraavan syyslukukauden alussa, valittiin johtokunta, minkä tehtä
väksi tuli kaikkiin niihin toimenpiteisiin ryhtyminen, joita opiston perustaminen vaati.
Johtokuntaan, jonka jäsenet asetettiin aluksi yhdeksi vuodeksi, tulivat kuulum aan edellämainitut väliaikaisen toimikunnan jäsenet sekä lisäksi vankilantirehtööri J. W.
Castrén, maanviljelijä F. F. Björni ynnä rouvat H. Hjelm- man ja A. Landell. Näistä jäsenistä on jatko-opiston syytä aina kiitollisuudella muistella johtokunnan ensim
mäistä puheenjohtajaa, rehtori H enrik Melander-va\m]&&
( t marrask. 1905), jonka ansiota jatko-opiston toimeen saa
minen suureksi osaksi oli ja joka aina innokkaasti edisti sen parasta, kunnes hän yhä heikentyneen terveytensä vuoksi syksyllä 1904 oli pakotettu puheenjohtajan toi
mesta sekä johtokunnan jäsenyydestä luopum aan. Rehtori Melanderin lämmin asianharrastus ja suuri kokemus, hänen laajat tuttavuutensa valtiollisissa piireissä ja Varsinais- S uomen edustavan maalaisväestön keskuudessa sekä edus- miehyytensä valtiopäivillä olivat kaikki om ansa edistämään jatko-opiston menestymistä sekä hankkimaan sille tarpeel
lista tukea varsinkin sen astuessa vaikeita ensi askeleitaan.
Johtokunnan muista jäsenistä ovat N. Lemberg, A. Jansson ja J. W. Juvelius koko jatko-opiston olemassaolon ajan siihen kuuluneet. Puheenjohtajana on rehtori Melanderin jälkeen toiminut hänen seuraajansa suomalaisen klassilli
sen lyseon rehtorin toimessa, J. M. Ahlman.
Sen jälkeen kuin perustava kokous oli pidetty, jäi päätösten toteuttaminen johtokunnan tehtäväksi. Sen ensimmäisiä toimia oli Keis. senaatilta anoa lupaa opiston perustamiseen y nnä vahvistusta sen kannatusyhdistyksen säännöille, mitkä molemmat saatiinkin elokuun 29 p.
samana vuonna. Edelleen oli laadittava ohjesääntö ja lukusuunnitelma. N äm ä hyväksyttiin johtokunnan kokouk
sessa kesäkuun 6 p:nä. O hjesäännön 1 §:n m ukaan oli opiston tarkoitus »valmistaa tyttökoulun tai viisiluokkaisen reaalisen pohjakoulun suorittaneille tytöille tilaisuutta tie
teellisiin opintoihin sekä pääsöä yliopistoon". Seuraavassa
§:ssä sanotaan, että opiston oppijakso on jaettuna kolmeen luokkaan sekä että siinä opetetaan: uskontoa, suomen, ruotsin, saksan, ranskan ja venäjän kieliä sekä historiaa, maantietoa, matematiikkaa, fysiikkaa ja luonnonhistoriaa.
Harjoitusaineet, voimistelu, laulu ja piirustus jäivät tois
taiseksi ulkopuolelle jatko-opiston opetusohjelman. Täm ä tapahtui osaksi taloudellisista syistä, mutta pääasiallisesti kumminkin sen vuoksi, että siten voitiin keskittää varsi
nainen työ ylioppilastutkinnossa välttämättömiin lukuainei
siin. Kun tyttökoulujen matematiikan oppimäärä oli pie
nempi kuin lyseoiden vastaavien luokkien ja kun venäjän kieli, jota lyseoissa luettiin jo alaluokilta alkaen, aivan uutena kielenä oli jatko-opistossa opittava, täytyi m. m.
näille molemmille oppiaineille varata suhteellisesti suuri tuntiluku. Toiset aineet, niiden joukossa uskonto ja äidin
kieli, saivat sitä vastoin tyytyä pienem pään tuntimäärään.
Muita valmistavia toimenpiteitä, joihin oli ryhdyttävä, oli huoneiston hankkiminen, aluksi syksyllä toimintansa alkavaa ensimmäistä luokkaa varten. Tarkoitukseen s a a tiinkin vuokratuksi huone samasta talosta, jossa tyttökou
lulla silloin oli asuntonsa, nim. Nikolaintorin 2:sesta, jonka omisti kauppias Mittler. T äm ä huone, johon kuljettiin väliverholla jaetun yksityisen asum an huoneen kautta ja josta lämpöineen maksettiin vuokraa 175 mk., sijaitsi
Piispankadun puoleisen rakennuksen yläkerrassa, minne päästiin hyvin jyrkkiä portaita myöten — sattuva vertaus
kuva niistä vaikeuksista, jotka siihen aikaan vielä kohtasi- vat korkeam paan oppiin pyrkivää nuorta naista. Huone- kalustoksi saatiin toisista kouluista lainata vanhoja p u l
petteja; kartat y. m. opetusvälineet saatiin tyttökoulusta.
Vielä oli opistolle saatava johtajatar ja opettajat. Oli erinomainen onni ja jatko-opiston menestymisen välttä
mätön ehto, että ensinmainittuun toimeen lupautui tyttö- koulun monivuotinen, kokenut johtajatar, neiti Olga Lem- berg, joka siitä lähtien on ollut opiston johdossa. Siitä rakkaudesta ja äidillisestä huolenpidosta, jota neiti Lemberg vuosikymmenien kuluessa kasvatustyössä toimien niin runsaasti on uhrannut nousevalle nuorisolle, on ehkä run
sain määrä tullut jatko-opiston osaksi, joka aina sen p e rustamisesta asti on ollut hänen sydäntänsä lähinnä. Neiti Lembergin johdolla jatko-opisto onkin tullut siksi, miksi se alun pitäin oli tarkoitettu, tyttökoulun välttämättömäksi täydennykseksi, sen elimelliseksi osaksi, jota ilman se vain puutteellisesti olisi kyennyt täyttämään tehtävänsä korkeam m an sivistyksen jakajana.
Mitä opettajavoimiin tulee, ei omia opettajia aluksi hankittu, vaan opetuksen jakoivat keskenään muutamat tyttökoulun ja suomalaisen lyseon opettajat. Näinä jatko- opiston ensimmäisinä opettajina toimivat lehtori 7. At. Ahlman (uskonnossa), maisterit G. B oldt (historiassa), A. Jansson (matematiikassa ja fysiikassa) ja 7. W. Juvelius (suomessa ja ruotsissa), opettajattaret M. Keinänen (ranskassa) ja N. Lemberg (saksassa), maisteri O. F. Palmros (venäjässä) sekä opettajatar H. Stenbäck (luonnonhistoriassa).
Kaikkien edellämainittujen toimenpiteitten lisäksi oli lopuksi huolehdittava vielä puuttuvain varain hankkimi
sesta. Perustavassa kokouksessa saamansa tehtävän m u kaisesti johtokunta sitä varten pani toimeen uuden kanna- tussitoumusten keräyksen Turussa ja ympäristössä. Mutta
tulos oli huononpuoleinen. Syyskuun 2 p:ään mennessä oli saatu lisää ainoastaan 8 1/s osuutta, joten kokonaismäärän ollessa vasta 78 1/ö vielä puuttui m uutam a osuus, e n n e n kuin kannatusyhdistys sääntöjensä mukaan saattoi aloittaa toimintansa. Johtokunta päätti kumminkin vastata puu ttu vista osuuksista — sittemmin, marraskuun 26 p. pidetyssä johtokunnan kokouksessa, ilmoitettiinkin tarpeellinen määrä saaduksi — ja näin olivat siis asiat kehittyneet niin pit
källe, että jatko-opisto saatettiin avata. T äm ä tapahtui syyskuun 4 p. 1895.
Avajaisjuhlallisuus toimeenpantiin mainitun päivän iltapäivällä tyttökoulun juhlasalissa. Sittenkuin maisteri J. W. Juvelius johtokunnan puolesta lyhyessä avajaispu
heessa oli tehnyt selkoa jatko-opiston synnystä sekä julista
nut koulun avatuksi, astui puhujalavalle johtajatar, neiti O. Lemberg, tulkiten ne riemun ja kiitollisuuden tunteet, jotka täyttivät mielen, kun uusi opinahjo oli avattu, sekä puhuen koulun ensimmäisille oppilaille vakavia sanoja siitä velvoituksesta, minkä opin saamisen tilaisuus toi muassaan.
Oppilaita oli opiston nyt toimintansa alkavalle I luo
kalle ilmoittautunut 21, mikä silloisiin oloihin nähden, kun tyttökoulun luokkien oppilasluku keskimäärin oli vain noin 20, oli suhteellisen paljon ja joka tapauksessa en e m män, kuin oli uskallettu odottaa. N äm ä ensimmäiset oppilaat olivat: E lli Ekman, H ulda Gröndahl, E lsa Grön
roos, Em ilia Gustafsson, H elm i Hammar, Rauha Hammar, M iina Hellfors, Aina Isotalo, Saim a Jahnsson, Am anda Johansson, Aleksandra Johansson, H elm i Julkunen, Laura Lindström, Rauha M alm sten, Suom a Pahlman, M artta Renvall, Lyydia Seppälä, A lm a Söderberg, Jenny Söder
holm, Aina Verho ja H ilja Vigrén.
Iloisin toivein aloitettiin nyt työ. Oppilaita elähdytti vakava pyrkimys päästä eteenpäin opin tiellä, ja oppilas
ten into innosti opettajiakin sekä teki heidän työnsä hel
poksi.
Näin kului koulun ensimmäinen lukuvuosi. Sen kes
täessä oli kumminkin ajoissa ryhdyttävä toimenpiteisiin koulun toiminnan jatkamiseksi seuraavana lukuvuotena sekä uuden luokan perustamiseksi.
Sitä varten tarvittavain varain hankkimiseksi katsottiin tärkeäksi, että jatko-opiston olemassaolo ja tarkoitus s a a tettaisiin suuremmallekin yleisölle tutuksi ja sen harras
tuksen esineeksi. Siinä mielessä pantiin huhtik. 30 p.
1896 ent. akatemian juhlasalissa toimeen yleinen kansalais
juhla, jossa soiton, laulun ja lausunnon ohessa pidettiin esitelmä korkeamman naissivistyksen merkityksestä. Esi
telmässä lausuttiin m.m.: »Kansallisessa sivistystyössämme t a r v i t s e m m e --- kaikki saatavilla olevat voimat. Isän
maa tarvitsee naisiakin, jotka avoimin silmin voivat seu
rata aikansa oloja ja sydämen lämmöllä antautua sen harrastuksiin. Jos sen myönnäm m e, niin m yönnäm m e samalla isänmaalliseksi velvollisuudeksi kaikin tavoin edis
tää naistemme sivistystä." Edelleen tehtiin selkoa jatko- opiston synnystä, sen ohjelmasta ja siihenastisesta toimin
nasta. Yleisö suosikin juhlaa monisatalukuisesti siihen saapumalla, ja sen tarkoitus, tutustuttaa paikkakuntalaisia uuteen oppilaitokseen, saavutettiinkin runsaassa määrässä, mikä tuli näkyviin siitä kannatuksesta, joka myöhemmin eri tahoilta tuli jatko-opiston osaksi. Rahallinenkin tulos, 237 mk., oli silloisissa oloissa tyydyttävä. Johtokunnan jäsenen taloustirehtööri F. F. Björnin toimesta samoihin aikoihin ja sam assa tarkoituksessa Yläneellä järjestetty juhla taas tuotti 105 mk.
Joskaan ei varoja vielä ollut riittämään asti, päätti johtokunta kumminkin, kannatusyhdistyksen ensimmäisessä vuosikokouksessa huhtik. 28 p. 1896 saamansa valtuutuk
sen nojalla, toukok. 16 p. pitämässään kokouksessa, että jatko-opisto seuraavana lukuvuotena oli toimiva kaksi
luokkaisena.
Uusi lukuvuosi alkoi sitten syyskuun 1 p:nä 1896.
1 luokalle ilmoittautui 12 oppilasta — joista muutamia kaukaisiltakin paikkakunnilta, opisto kun vielä oli ainoa suomenkielinen laatuaan koko maassa — ja II:n luokan oppilasluku oli 18. Opettajina toimivat edelleenkin yksin omaan tuntiopettajat. Huoneisto sijaitsi entisessä paikassa, mutta oli nyt laajennettu kolme huonetta ja keittiön käsit
täväksi, ja siitä maksettiin vuokraa 500 mk. vuodessa, mikä vuokra sittemmin, kesäk. 1 p:stä 1901 koroitettiin 600 mk:si. Jatko-opisto tuli majailemaan tässä laajen
nettunakin varsin vaatimattomassa huoneistossa kokonaista 10 vuotta. Ensi vuodeksi vuokrattiin yksi huone toistai
seksi tarpeettomana yksityiselle. Etehisen virkaa toimitti keittiö. Kalusto oli edelleenkin suureksi osaksi lainatavaraa muista kouluista.
Koulun ystäväin ja kannattajain, ensi sijassa johto
kunnan, tehtävänä oli nyt huolehtia siitä, että tarvittavat varat saatiin hankituiksi. Sitä varten ensinnäkin anottiin ja saatiin Turun Säästöpankin voittovaroista 1,000 mk.
varattomain oppilasten lukukausimaksujen korvaamiseksi
— näitten maksujen suhteellisen suuruuden vuoksi (100 mk.) oli näet täytynyt sangen laajassa määrässä myöntää vapaaoppilaspaikkoja ja huojennuksia. Sama avustus saatiin sitten kolmena seuraavanakin vuonna.
Suurimman lisäyksen jatko-opiston rahasto kumminkin sai laskiaistiistaina maaliskuun 2 p. 1897 toimeenpannuista arpajaisista, joihin koulun ystävät olivat keränneet ru n saasti voittoja sekä järjestäneet monipuolisen ohjelman.
Ne näet tuottivat silloisissa oloissa huom attavan summan, 3,478 mk. 92 p., samalla osoittaen, että jatko-opisto oli varsin laajassa määrässä saavuttanut paikkakuntalaisten huomion ja tunnustuksen.
Jonkun verran lisävaroja saatiin senkin kautta, että kannatusosuuksien lukumäärä nyt oli kohonnut 89 7s:ksi.
Mutta kun jatko-opiston ylläpitäminen pääasiallisesti yksi
tyisiltä kerätyillä varoilla ei kum m inkaan ajan pitkään
N ina Schultz-Jalan der.
ollut ajateltavissa, anoi johtokunta v. 1897 hallitukselta 9,000 mk:n suuruista vuotuista valtioapua 10 vuodeksi. Ja sam an vuoden valtiopäivillä saatiin talonpoikaissäädyssä toimeen anomus, että valtio joko ottaisi tämän opiston huostaansa tai ainakin myöntäisi sille riittävän avustuk
sen. Sittemmin kaikki säädyt yhtyivät anomukseen, että tyttökoulujen yhteyteen perustetuille jatko-opistoille myön
nettäisiin kannatusta valtion varoista. Nämä anomukset jäivät kumminkin toistaiseksi ratkaisematta.
Sillä välin oli kannatusyhdistyksen toisessa vuosi
kokouksessa, huhtik. 28 p. 1897 päätetty laajentaa opisto kolmannella luokalla, ja niin avattiin jatko-opisto syys
kuun 1 p. 1897 täysiluokkaisena. Oppilasmäärä oli tällöin 44, joista I luokalla 15, II:lla 15 ja 111:11a 14. Nyt tuli myöskin ryhtyä asian vaatimiin toimenpiteisiin III:n luokan oppilasten keväällä suoritettavaa ylioppilastutkintoa varten.
Siinä tarkoituksessa anottiin senaatilta jatko-opistolle oi
keutta laskea täydellisen oppim äärän suorittaneet oppilaansa yliopistoon, jonka oikeuden senaatti kumminkin tällä ker-
H. E. J. Hårdh. S ign e Wilén.
taa epäsi. Pulasta selviydyttiin siten, että suomalaisen lyseon rehtori ja opettajakunta hyväntahtoisesti soivat jatko-opiston oppilaille tilaisuuden yksityisoppilaina ottaa osaa ylioppilastutkintoon mainitussa oppilaitoksessa. S a a tuaan päästötodistukset jatko-opistosta maaliskuun 10 p.
1898 sekä vaaditut kokeet ja tutkinnot suoritettuaan p ä ä sivät siten samana vuonna opiston ensimmäiset oppilaat
— luvultaan 12 — yliopiston kansalaisiksi.
Kun jatko-opiston kolmannen toimintavuoden umpeen mentyä kannattajien osuusmaksut lakkasivat, oli ryhdyt
tävä uusia kannatusosuuksia keräämään. Niitä oli huhti
kuun 29 p. 1899 pidettyyn vuosikokoukseen saatu 77 mikä merkitsi 1,925 mk:n vuositulot kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Vähää tätä ennen oli Keisari-Suuriruhtinas, myöntyen valtiosäätyjen edellä mainittuun anomukseen, että tyttökoulujen yhteyteen perustetut jatko-opistot saisi
vat valtion kannatusta, säätänyt, että tällaisille opistoille erinäisillä ehdoilla oli annettava valtion varoista vuosittain enintään 2,000 mk. luokkaa kohti. Täm än johdosta Turun
Augusta Sjöstedt. J. M. Ahlman.
suomalaiselle jatko-opistolle toukokuun 2 p. 1899 päivä
tyllä senaatin päätöksellä myönnettiin 6,000 mk. vuosittain viideksi vuodeksi, lukien syyskuun 1 p:stä sam ana vuonna.
Siten oli jatko-opisto saanut varman taloudellisen pohjan, ja sen olemassaolo saatettiin nyt pitää turvattuna.
Toinen seikka, joka myöskin oli omansa vakaannutta
maan jatko-opiston asemaa, oli se, että senaatti nyttem
min, johtokunnan uudistettua anomuksensa, maaliskuun 14 p. 1899 oli myöntänyt jatko-opistolle aikaisemmin evätyn oikeuden laskea oppilaansa yliopistoon. E n n e n kuin senaatin päätös saatiin, olivat kumminkin kevään ylioppilaskirjoitukset suoritetut, ja jatko-opiston ylimmän luokan oppilaat olivat jälleen yksityisoppilaina suomalai
sessa lyseossa ottaneet niihin osaa, tnutta suulliset tutkin
tonsa he saivat suorittaa omassa koulussaan, josta myöskin saivat päästötodistukset yliopistoon. Näitä ensimmäisiä jatko-opistosta suoraan yliopistoon laskettuja oppilaita oli kaikkiaan 12.
Alma Renqvist. li. Stenbäck.
Viimemainitut kaksi tapahtumaa, valtioavun m y ö n tä
minen jatko-opistolle sekä yliopistoon-päästöoikeuden saavuttaminen, päättävät jatko-opiston vaiheiden ensim mäisen ja vaikeimman jakson. Tästä lähtien on sen tie ollut tasaisempaa ja turvallisempaa. Monenlaisia vaikeuksia kumminkin edelleen on ollut, yhä jatkuen koko jatko-opiston olemassaolon ajan. Yksi pahimpia on ollut se, että jatko-opiston kaiken aikaa suuressa määrin on ollut pakko opettajavoiminaan käyttää toisten koulujen opettajia, josta on johtunut, että lukujärjestys useasti on muodostunut oppilaille epäedulliseksi. J o s
sakin määrin poistaakseen tämän epäkohdan kiinnitti johtokunta, saatuaan valtioavun myöntämisen kautta tar
peelliset aineelliset takeet, syksyllä 1899 opiston palve
lukseen kaksi vakinaista opettajaa: saksan ja ranskan kielten opettajaksi filos. maisteri N ina Sch u ltz’m (myöh.
rouva Jalander) sekä matematiikan ja fysiikan opettajaksi filos. maisteri Uno B. Roos’in, jotka molemmat olivat toimissaan kevätlukukauden loppuun 1904, siirtyen silloin
Einar Candolin. Elin Krank.
toisiin toimiin. Tällä välin oli kumminkin neiti Schultz’illa virkavapautta lukuvuonna 1902— 1903. Tämän jälkeen valittiin matematiikan ja fysiikan opettajaksi filos. maisteri H . E. J. H ärdh, joka oli toimessaan kevätlukukauden loppuun 1910, välillä nauttien jonkun aikaa (syysluku
kauden lopulla 1908) virkavapautta, sekä ranskan kielen opettajaksi neiti Signe Wilén, joka sen ohessa myöskin on toiminut ruotsin kielen opettajana ja edelleenkin on toimessaan. Maisteri HårdtTin siirryttyä valtion virkaan valittiin matematiikan ja fysiikan opettajaksi filos. kandi
daatti Augusta Sjöstedt, joka syyslukukaudesta 1910 al
kaen on hoitanut tätä tointa.
Se seikka, että opisto täten edes muutamissa aineissa sai vakinaiset, omat opettajansa, jotka varsinaisena työ
nään hoitivat opetusta siinä, oli tietysti suuressa määrin om ansa edistämään sen toiminnan menestymistä. Tunti
opettajistakin kumminkin monet ovat olleet vuosikausia, jotkut toista, jopa kolmattakin vuosikymmentä koulun palveluksessa, uhraten sen hyväksi työtänsä ja lämmintä
Jul. Finnberg. Ii. Almark.
harrastustansa. Pisimmän aikaa ovat siinä olleet opet
tajina neiti H . Stenbäck (luonnonhistoriassa), joka on koulussa opettanut sen perustamisesta alkaen vuoteen 1920, ja neiti Alm a Rosenborg, sittemmin rouva R enqvist (venäjän kielessä), joka on toiminut opistossa lukuvuosina 1896 — 1919. Toistakymmentä vuotta ovat jatko-opistossa opettaneet opettajatar, sitten tyttökoulun johtajatar Naem a Lemberg (saksaa, 1895— 1902, 1909— 1910, 1918—), mais
teri, sitten tohtori J. W. Juvelius (suomea ja ruotsia, 1895— 1906, 1907— 1913), opettajatar Elin Krank (laulua, v:sta 1903 alkaen), lehtori, sitten rehtori Einar Candolin (uskonoppia, 1905— 1918) ja maisteri, sitten lehtori Jul.
Finnberg (historiaa, suomea, filosofian alkeita ja u skonop
pia v:sta 1906 alkaen); lähes kym m enen vuotta ovat opettajina toimineet maisterit, sittemmin lehtorit H. Alm ark (ruotsia, 1905— 1914) ja W. R ankka (saksaa, 1910— 1919), maisteri H . H alm e (historiaa ja suom ea v:sta 1913) sekä opettajatar S. Brander (voimistelua, v:sta 1913). U seampia vuosia opettivat edelleen lehtori J. M . Ahlm an (uskonoppia
H. Halme.
ja ruotsia, 1895— 1899), tohtori K. R. M elander (historiaa, 1896 — 1901), opettajatar K. Palmros (ranskaa, 1896— 1900), maisterit A. Jansson (matematiikkaa ja fysiikkaa, 1895—
1900), O. F. Palmros (venäjää, 1895— 1899)/ W. von Konow (historiaa ja ruotsia, 1897— 1901), K ■ E. K ahva (suomea,
1899— 1902), I. E nglund, m yöhem m in Kerkkola (sak
saa, 1904— 1909), ja G. A. Kannas (ruotsia, 1905— 1911) sekä pastorit K. E. Pettersson (uskonoppia, 1 9 1 0 - 1 9 1 5 ) ja K ■ V. Lehtonen (uskonoppia, 1915 — 1920).
Oppilasluku, joka jatko-opiston tultua täysiluokkaiseksi, kuten edellä mainittiin, oli 44, aleni sen jälkeen jonkun verran — lukuvuonna 1 9 0 0 —1901 se laski 26:een — kun
nes se vähää m yöhemmin jälleen kohosi. Vv. 1905- 1906 se oli 47, ja sen jälkeen se aina on pysynyt 40:n ylä
puolella, viimeisenä vuosikym menenä yleensä yli 50:n.
Suurin oppilasluku, 71, oli vv. 1912— 1913, lähinnä s u u rin, 67, oli viimekuluneena lukuvuotena. Jatko-opiston kirjoihin on kuluneena 25 vuotena kaikkiaan kirjoitettu 448 oppilasta. Näistä on 272 suorittanut ylioppilastutkin
W. Rankka.
non, 8 on sitäpaitsi saanut päästötodistuksen, 4 on kuol
lut, 111 on eronnut-opiston koko oppimäärää suoritta
matta, ja opiston nykyinen oppilasmäärä kahdella lu o kalla on 53.
Oppilasluvun kasvaessa alkoi jatko-opiston huoneisto käydä ahtaaksi. Ja kun tyttökoulun syksyllä 1906 siirtyessä om aan uuteen huoneistoonsa Aurakadun varrelle jatko-opiston työs
kentely siitä erillään m u u tenkin olisi tuottanut suuria hankaluuksia, tehtiin kouluylihallitukselle anomus, että jatko-opistokin saisi sijansa tässä huoneistossa. Tähän anomukseen saatiinkin suostumus, kuitenkin sillä e h dolla ettei sen kautta tyttökoulun työssä mitään häiriötä tapahtuisi ja että jatko-opisto itse kustantaisi valaistuk
sen sekä korvaisi mahdollisesti sattuvat vahingot. Syys
kuun 1 p. 1906 jatko-opistokin näin siirtyi tyttökoulun mukana uuteen huoneistoon. Paitsi sitä, että opistolta täten säästyivät vuokrarahat ja lämmityskustannukset, sai se nyt käytettäväkseen entistään tilavammat ja m u k av am mat suojat sekä täydellisen kaluston ja opetusvälineet.
Mutta tällaisella „loisena“-ololla on myöskin varjopuolensa.
Kun tyttökoulun oppilasluvun vuosi vuodelta kasvaessa yhä uusia rinnakkaisluokkia oli täytynyt perustaa, oli uusi huoneisto jo kohta valmistuessaan tyttökoulullekin liian pieni, eikä siitä riittänyt jatko-opistolle omia lu o k k ah u o neita, vaan sen luokat ovat saaneet tunti tunnilta siirtyä kulloinkin tilapäisesti vapaina oleviin huoneisiin sekä lu- kuaikoinansa käyttää sellaisia tunteja, jolloin tyttökoulu
S. Brander.
Piispankadun n:o J9:ssä oleva talo, jo n ka yläkerta oli jatko-opistolle varattu.
ei itse ole huoneitaan tarvinnut. Tästä on ollut seurauk
sena lukujärjestyksen yhä suurempi epäsäännöllisyys, joka ei ole voinut olla haitallisesti vaikuttamatta oppilasten opintoihin ja terveydentilaan.
Valtioavustaan huolimatta oli jatko-opisto edelleenkin riippuvainen yksityisten avustuksesta. Kun kannatusyh
distyksen osuusm aksut jälleen lakkasivat v. 1901, ryhdyt
tiin sen vuoksi vielä kerran keräämään uusia kolm an
neksi kolmivuotiskaudeksi. Tällä kertaa saatiin ainoas
taan 42 osuutta eli 1,050 mk. vuosittain, joita maksettiin aina vuoteen 1904. Sen määräajan umpeen mentyä, joksi jatko-opistolle oli m yönnetty kannatusta yleisistä varoista, oli senaatti johtokunnan hakemuksen johdosta uudistanut sam an valtioavun viideksi vuodeksi eteenpäin, lukien v:n 1905 alusta, mutta kannatusyhdistyksen jäsenten m aksu
jen kokonaan lakattua syntyi kuitenkin nyt vaillinki. T ä
män täyttämiseksi täytyi toistamiseen turvautua arpajaisiin, jotka pantiin toimeen 25 p. marrask. 1905 ja tuottivat voittoa 2,153 mk. 29 p. Sen ohessa anottiin v. 1906 hallitukselta 3,000 mk:n suuruista ylimääräistä valtioapua, mutta tämä anom us ei johtanut toivottuun tulokseen.
Niiden moninaisten vaikeuksien vuoksi, jotka jo h tuivat siitä, että jatko-opisto toimi yksityisenä oppilai
toksena, on sen kannattajain ja ystäväin pääm ääränä koko
Suomalainen tyttökoulu, jossa jatko-opisto nykyään majailee.
ajan ollut, että opisto joutuisi valtion huostaan ja liitet
täisiin tyttökouluun, jonka yhteydessä se on kasvanut, joten tyttökoulu laajenisi täysiluokkaiseksi lyseoksi. Sitä tarkoitti jo ennen mainittu 1897 vuoden valtiopäivillä tehty
anomus. Yritys uudistettiin vuoden 1905 valtiopäivillä, jolloin kolmessa aatelittomassa säädyssä anottiin, että val
tio joko ottaisi jatko-opiston huostaansa tai ainakin a n taisi sille 4,000 mk:n suuruisen vuotuisen valtioavun luok
kaa kohti. Kun anom us kumminkin jäi säädyiltä loppuun käsittelemättä, jätti johtokunta seuraavana vuonna sa m a n suuntaisen p y y nnön senaattiin. T äm ä pyyntö ei saavutta
nut hallituksen hyväksymistä, jonka vuoksi johtokunta v. 1908 uudisti sen, anoen vaihtoehtoisesti 12,000 mk:n suuruista vuotuista kannatusta. Nytkään hallitus ei suos
tunut ottamaan jatko-opistoa huostaansa, mutta valtioapu uudistettiin vuodeksi 1910 entisen suuruisena ja koroi- tettiin seuraavan vuoden alusta 7,500 markaksi. V. 1916 myönnettiin vielä 1,875 mk:n suuruinen lisäys. Sen jäl
keen kuin Suomi on tullut itsenäiseksi valtioksi, on jatko- opistollekin vallitsevan kalliinajan vuoksi myönnetty huo
mattavia avustusmääriä. Niinpä saatiin v. 1918 valtio- apua kaikkiaan 22,495 mk., v. 1919 29,250 mk., ja kulu
vana vuonna on valtioavun määrä yhteennä 50,625 mk. Sillä välin oli v. 1918 jatko-opiston puolesta vielä kerran anottu opiston ottamista valtion huostaan, mutta yhtä huonolla tuloksella kuin aina ennenkin.
Jatko-opiston taloudesta puhuttaessa on myöskin m ai
nittava, että opisto lahjoitusten kautta on saanut neljä stipendirahastoa. Opettajatar Olga W esterling’\n kuole
man johdosta (7/io 1904) m uutam at hänen ystävänsä p e rustivat rahaston, joka lahjoitettiin jatko-opistolle ja, sen jälkeen kuin opiston oppilasten keväällä 1911 pidetystä iltamasta kertyneet varat, 378 mk. 81 p., siihen oli lisätty, nousi 650 mk:aan. T ähän rahastoon on neiti Olga Lem- berg m yöhem m in lahjoittanut 500 mk., ja on se nyt kas
vanut 1,235 mk:si 53 p:iksi. Samoihin aikoihin (24/s 1911 ja 2/e 1912) saatiin Turun Kansallisen Kirjakauppaosake- yh tiö n lahjoittama stipendirahasto 2,000 mk. sekä puoli
sojen Karolina W ilhelm ina ja G ustaf Johanssonin lah
jana ensin (kesäk. 2 p. 1911) 1,500 mk. sekä sen jälkeen (maalisk. 30 p. 1912) 500 mk. sam aan tarkoitukseen k ä y tettäväksi. Edelleen on jatko-opiston oppilaan Katri Lindstedt-\ain a ja n muistoksi (2/e 1919) lahjoitettu 1,000 mk:n suuruinen stipendirahasto. Näiden rahastojen k o roista on vuosittain lukuvuoden päättyessä jaettu stipen
dejä oppilaille, ensi sijassa koulun päästötutkinnon su o rittaneille.
Suurimman osan olem assaolonsa ajasta on jatko-opisto toiminnassaan seurannut pääasiallisesti samoja sääntöjä, samaa lukusuunnitelmaa ja ohjesääntöä, jotka sitä perus
tettaessa vahvistettin. Aikojen kuluessa on kumminkin pienempiä muutoksia tapahtunut. Niinpä jo vuoden 1898 vuosikokouksessa päätettiin tehdä m uutam ia muodollisia muutoksia kannatusyhdistyksen sääntöihin, mitkä m u u tokset senaatti vahvisti m aaliskuun 13 p. 1900. O p e tu s
suunnitelmassa tapahtui vähää m yöhem m in se parannus, että laulu vapaaehtoisena ainee na—syyslukukaudelta 1903 alkaen — tuli kuulum aan jatko-opiston työohjelmaan. M yös
kin voimistelussa hankittiin oppilaille lukuvuosina 1902—
1904 tilaisuus nauttia opetusta, mikä opetus täm än ajan kuluttua kumminkin lakkasi, kunnes se syksystä 1910 jär
jestettiin pakolliseksi. Mainittuna vuonna näet senaatti vahvisti opistolle lukusuunnitelman, jossa tilan hankki
miseksi puheenaolevalle aineelle oli jo nkun verran vähen
netty muutamien toisten aineiden tuntilukua. Sen jälkeen kuin Suomen tultua itsenäiseksi valtakunnaksi ryhdyttiin uutta opetussuunnitelmaa jatko-opistolle laatimaan, ta p a h tui perinpohjaisempia muutoksia. Elokuun 1 p. 1918 hyväksytty lukusuunnitelma, jonka Suom en senaatti vah
visti saman kuun 26 p. ja joka astui voimaan seuraavan kuukauden 1 p., erosi entisestä siinä suhteessa, että venäjän kieli, johon ennen oli täytynyt uhrata niin paljon aikaa, nyt kokonaan poistettiin opetusohjelmasta. Sen sijaan voitiin lisätä m. m. uskonnon ja äidinkielen tunti
määriä, jotka ennen olivat olleet aivan riittämättömät; uusiksi opetusaineiksi tulivat filosofian alkeet sekä piirustus ja muovailu, jonka ohessa muutamat toisetkin entiset aineet saivat jonkun lisätunnin. Kun pitemmän kielikurssin ennen oli saanut suorittaa vaihtoehtoisesti saksassa tai ranskassa, tuli nyt saksa pääkieleksi, ja lyhyemmässä kielikurssissa olivat ranska ja englanti vaihtoehtoisia. Uuden, maalisk.
5 p. 1919 vahvistetun, yksityisten koulujen perustamista ja ylläpitämistä koskevan lain johdosta täytyi jatko-opistolle jälleen laatia uusi lukusuunnitelm a sekä ohjesääntö, jotka kouluhallitus vahvisti, edellisen lokakuun 30 p. ja jälkim
mäisen marraskuun 6 p. sam ana vuonna. Lukusuunni
telma ei kum m inkaan sanottavasti poikkea edellisenä vuonna hyväksytystä, ja mitä taas ohjesääntöön tulee, sisäl
tää se asetuksen edellyttämiä yksityiskohtaisia määräyksiä koulun johdosta, opettajista, oppilaista, järjestyksestä ja kurista y. m., joiden kautta ei myöskään varsinaista m u u tosta koulun järjestysmuodossa ole tapahtunut. Ja tam m i
kuun 4 p. 1919 voimaan astuneen yhdistyslain johdosta oli taas kannatusyhdistyksen muutettava sääntönsä uuden lain mukaiseksi tullakseen asianomaisella tavalla rekisteriin merkityksi. N äm ä uusitut säännöt eivät nekään ole aikaan
saaneet asiallista muutosta yhdistyksen toiminnassa.
Muista koulua koskevista asioista sopii tässä yhtey
dessä vielä mainita, että jatko-opistokin turvatakseen siinä palvelevien opettajien v a nhuude n päiviä helmikuun 8 p.
1919 päätti ruveta osakkaaksi yksityiskoulujen eläkerahas
toon. Mainitsemista ansainnee sen ohessa myöskin toi
nen toimenpide, joka taas on tarkoittanut jatko-opiston käyneiden oppilasten oikeuksien turvaamista. Koska jot
kut oppilaat, jotka suorittamatta ylioppilastutkintoa olivat saaneet päästötodistuksen jatko-opistosta, varsinkin alku
aikoina pyrkivät kansakoulualalle, anoi johtokunta v. 1899 senaatilta, että oppilas, joka on suorittanut täydellisen kurssin Turun suomalaisessa jatko-opistossa, samoilla eh
doilla kuin se, joka on käynyt lyseon tai valtion jatko- opiston, voisi päästä opettajaksi ylem pään kansakouluun.
Täm ä anomus tosin hylättiin (11 p. lokak. 1899), mutta sen johdosta v:n 1900 valtiosäädyt päättivät anoa p u h e e n a olevaan suuntaan käypää muutosta voimassaolevaan kan- sakouluasetukseen. M uutos saatiinkin toimeen, ja sen nojalla useat jatko-opiston käyneet oppilaat, vaaditut tutkinnot ja näytteet seminaarissa suoritettuaan, ovat toi
mineet kansakoulunopettajina.
* *
Vuosisadan neljänneksen on jatko-opisto nyt ollut toiminnassa. Muita pahempia häiriöitä sen työssä ei tänä aikana ole tapahtunut kuin ne, jotka aiheutuivat koko maassamme vallinneista levottomuuksista lukuvuonna 1917— 1918. Koulutyö alkoi mainittuna lukuvuotena syyskuun 17 p., mutta keskeytyi marraskuun mella
koiden aikana viikoksi (14 —20 piiksi); kevätluku
kausi aloitettiin tam m ikuun 8 p., mutta punakapinan puhjettua työ lakkasi helmikuun 2 p. koko loppuluku- kaudeksi. Lukuvuositodistukset siirtoineen ylemmille lu o kille sekä päästötodistukset kuitenkin jaettiin toukokuun lopussa kuten m aam m e muissakin oppilaitoksissa. Tätä poikkeusta lukuunottamatta on jatko-opiston työ yleensä säännöllisesti sujunut. Työn laadusta todistavat ne kiittä
vät arvostelut, joita tuon tuostakin toim eenpannuissa tar
kastuksissa on tullut opiston osaksi. Niinpä, m ainitak
semme yhden esimerkin, ylitarkastaja L. Nevanlinna syys
lukukaudella 1907 jatko-opistoa tarkastaessaan lausui erinomaisen tyytyväisyytensä opistossa vallitsevaan henkeen ja siinä saavutettuihin tuloksiin. Ja varsin hyviä tuloksia ovat myöskin osoittaneet jokavuotisen ylioppilastutkinnon saavutukset.
Koulutyö on yleensä hiljaista ahertamista, valmistu
mista tulevia elämäntehtäviä varten. Siihen ei sisälly
suuria tapahtumia, jotka historioitsijalle tarjoisivat kerto
misen aihetta. Siinä on kumminkin omat ilonsa, jos surunsakin. Vielä vuosikymmenien perästä johtuvat useasti mieleen kouluajan muistot. Virkistävinä muistoina jatko- opistosta ovat siten varmaankin kaikkien, sekä o p p i
lasten että opettajien, mieliin painuneet monet hauskat konventti-iltamat ja huviretket, joita työn lomassa toisinaan on toimeenpantu. Niissä ehkä paraiten on tullut näkyviin se hyvä ja kodikas henki, joka opistossa on vallinnut ja joka on liittänyt sen jäsenet yhteen ikäänkuin yhdeksi su u reksi perheeksi. Tällaisen hyvän hengen herättäminen onkin epäilemättä kaiken kasvatuksen ylim pänä päämääränä.
Kieltämätöntä lienee, että Turun suomalainen jatko- opisto neljännesvuosisadan kestäneen olemassaolonsa aikana on täyttänyt tärkeän kasvatustehtävän Lounais- Suomessa, että sillä suomalaisen naissivistyksen edistäjänä paikkakunnallansa on ollut huomattava merkitys. Niistä lähes puolestatuhannesta neitosesta, jotka siinä vuosien kuluessa ovat saaneet nauttia korkeampaa opetusta ja joista lähes kolmesataa on tullut yliopiston kansalaisiksi, varmaankin suuri osa ilman tätä oppilaitosta olisi jäänyt korkeam paa oppia vaille. Vähäiseksi ei siis ole arvioitava sitä sivistyksen lisää, jonka jatko-opisto on tuonut m uas
saan sekä välittömästi että myöskin välillisesti, valmista
malla yliopistollisiin ja muihin jatkettuihin opintoihin.
Monella yhteiskunnan työalalla on jo kauan toiminut lukuisia jatko-opistossa koulusivistyksensä saaneita naisia:
oppikoulujen ja kansakoulujen opettajina, lääkäreinä, viras
toissa, liikealalla, sairashoidon, lähetystyön ja sosiaalisen työn aloilla j. n. e. Mutta ehkäpä vieläkin tärkeämpi on se tehtävä, jonka kodin piirissä perheenäiteinä ja tulevan su o malaisen sivistyneen polven kasvattajina suorittavat ne jatko-opiston käyneet naiset, jotka pääasialliseksi toimi
alakseen ovat valinneet sen, mikä sittenkin on naisen varsi
nainen kutsumus, näin ylläpitäen sivistyksen jatkuvaisuutta.
Millä aloilla jatko-opiston oppilaat ovat toimineetkin tai vastedes toimivat, niin toivokaamme, että he elä
mään ovat vieneet ja vievät m ukanansa uskon siihen, että yläpuolella ihmispyrintöjen vallitsevat korkeammat voimat, jotka ohjaavat ihmisten ja kansojen kohtaloita; rakkauden isänmaahan, äidinkieleen ja siihen kansalliseen sivistys- perintöön, jonka omaksumista koulu on tahtonut heille välittää; käsitykseen, että vain sen täydellisesti omistamme, jonka omalla työllämme ja ponnistuksillamme olemme saavuttaneet, ja että työ on paras lohduttajamme vaikeis
sakin elämän koettelemuksissa. N ämä kolme: ju m alan pelko, isänmaanrakkaus ja uuttera työ, ovat ne voimat, jotka yksilöitä ja kansoja ylläpitävät. Jos jatko-opisto toiminnallaan osaltaan on kyennyt näitä voimia kasvatta
maan, niin silloin ja vasta silloin se on tarkoituksensa täyttänyt.
Jatko-opisto onkin pian — niin toivomme — te h tä vänsä loppuun suorittanut. Kun valtion tyttökoulu täm än lukuvuoden alkaessa on laajennettu 6-luokkaiseksi, ei jatko-opistoon tänä vuonna ole voitu perustaa uutta I luokkaa, vaan se toimii nyt ainoastaan 2-luokkaisena.
Ja kun voidaan pitää varmana, joskaan ei asia vielä liene lopullisesti ratkaistu, että tyttökoulu luokka luokalta laa
jennetaan, kunnes se tulee täydelliseksi 9-luokkaiseksi tyttölyseoksi, ei jatko-opistoon enää todennäköisesti uusia luokkia perustetakaan, vaan sen toiminta tarpeet
tomana lakkaa kokonansa kahden lukuvuoden kuluttua, niin pian kuin nykyiset luokat ovat oppim ääränsä s u o rittaneet. Ja kun tämä on tapahtunut, niin silloin ovat täyttyneet jatko-opiston ystäväin hartaimmat toiveet, ne toiveet, jotka häämöttivät sen perustajien mielissä neljän
nesvuosisata sitten.
J. W. J:s.
JATKO-OPISTON LUKUSUUNNITELMAT.
1. Lukuvuosina 1895—1910.
Aine
Luokka
Yht.
tunteja
1 II III
U s k o n t o ... 1 1 1 3 O p e tu s k ie li... 2 2 2 6 Toinen kotim ainen k i e l i ... 3 3 3 9
Saksan tai ranskan kieli (pit. kurssi) 3 3 3 9
Ranskan kieli (lyhyem pi kurssi) . . 4 4 4 12
Venäjän k i e l i ... 5 5 6 16 Historia ja m a a n t i e d e ... 3 3 3 9 L u o n n o n h is to r ia ... 2 1 — 3 M a te m a tii k k a ... 7 6 6 19 F y s i i k k a ... — 2 2 4
Yhteensä 30 30 30 90
Lulluvuosina 1902— 1904 oli voim istelua vapaaehtoisena aineena kaikilla luokilla yhteensä 2 tuntia viikossa. Lukuvuodesta 1903— 1904 alkaen on opetettu vapaaehtoisena aineena laulua 1 tunti viikossa yhteisesti kaikilla luokilla.
2. Lukuvuosina 1910—1918.
Aine
Luokka Yht.
tunteja
I II III
U s k o n to ... l 1 1 3 O p e tu s k ie li... 2 2 2 6 Toinen kotimainen k i e l i ... 3 3 3 9
Saksan tai ranskan kieli (pit. kurssi) 3 3 3 9
Ranskan kieli (lyhyem pi k u rs s i). . . 3 3 3 9
Venäjän k i e l i ... 5 5 6 16 H istoria ja m a a n t i e d e ... 3 3 3 9 L u o n n o n h is to r ia ... 2 1 — 3 M atematiikka ... 6 6 6 18 F y s i ik k a ... — 2 2 4 V o im i s t e lu ... 2 2 2 6 L a u l u ... 1 1 1 3
Yhteensä 31 32 32 95
3. Lukuvuotena 1918 1919.
Aine
Luokka
Yht.
tunteja
1 11 III
U s k o n to ..., . . . . 2 2 2 6 Filosofian a l k e e t ... — 1 1 2 O p e tu s k ie li... 3 3 3 9 Toinen kotimainen k i e l i ... 3 3 2 8 Saksan kieli ... 4 3 3 10
Ranskan tai englannin kieli . . . . 3 3 3 9
H i s t o r i a ... 3 3 3 9
M aantiede ja luonnonhistoria . . . 1 1 1 3
Fysiikka ja k e m i a ... 2 2 2 6 Matematiikka . ... 5 5 6 16 Piirustus ja m u o v a i l u ... 1 1 1 3 V o im is te lu ... 2 2 2 6 L a u l u ... 1 ' 1 1 3
Yhteensä 30 30 90 90
4. Syyslukukaudesta 1919 alkaen.
Poikkeaa edelläolevasta ainoastaan siinä, että toisen kotimaisen kielen tuntiluku III luokalla on 3, jota vastoin piirustusta ja muovailua sillä luokalla ei opeteta.
OPPILASLUKU.
Lukuvuosi I 1. II 1. III 1. Yhteensä
1895— 1896 21 21
1 8 9 6 -1 8 9 7 12 18 30
1897— 1898 15 15 14 44
1898 -1 8 9 9 13 12 15 40
1899— 1900 11 7 10 28
1 90 0 -1 9 0 1 9 11 6 26
1901—1902 17 9 10 36
1902—1903 17 13 9 39
1903— 1904 11 13 11 35
1904— 1905 16 6 13 35
19 0 5 -1 9 0 6 29 12 6 47
1906— 1907 17 18 9 44
1 9 0 7 -1 9 0 8 19 12 14 45
1 9 0 8 -1 9 0 9 21 17 10 48
1909— 1910 19 15 14 48
1910-1911 27 13 13 53
1911— 1912 22 26 9 57
1912— 1913 24 24 23 71
1913— 1914 18 21 17 56
1914— 1915 15 13 22 50
1 9 1 5 -1 9 1 6 15 14 9 38
1 9 1 6 -1 9 1 7 18 14 14 46
1 9 1 7 -1 9 1 8 24 17 12 53
1 9 1 8 -1 9 1 9 20 17 16 53
1919— 1920 28 22 17 67
1920— 1921 — ■ 27 26 53
JO H TO K U N N A N JÄSENET.
H. M elander, suom. lyseon rehtori 1895— marrask. 25 p.
1904; puheenjohtaja, kuoli marrask. 1905.
N . Lemberg, tyttökoulun opettajatar, sitten johtajatar, 1895— , taloudenhoitajana v:sta 1918 ja kirjurina v:sta 1919.
A. Jansson, filos. maisteri, tyttökoulun kollega, sitten leh
tori, 1895— , taloudenhoitajana 1897— 1918.
J. W. Juvelius, filos. maisteri, tyttökoulun kollega, sitten filos. tohtori ja suom. lyseon lehtori, 1895— , kirju
rina 1895— 1919.
M. Keinänen, tyttökoulun opettajatar, 1895— 1898.
F. F. Björni, taloustirehtööri, 1895— 1917.
J. W. Castrén, vankilantirehtööri, 1895— 1896, talouden
hoitajana.
H. Hjelmman, rouva, 1895— 1896.
A. Landell, rouva, 1895— 1897.
A. Kyrklund, rouva, 1896— 1914.
V. v. Hellens, vapaaherra, tuomiokapitulin sihteeri, sitten hovioikeudenneuvos, kuollut hovioik. presidenttinä, 1897— 1906.
F. Bröcker, sitten H irviaho, rouva, 1897— 1907.
J. M. Tallgren, rouva, 1898— 1904.
E. H annula, rouva, 1904— 1906.
J. M. Ahlman, suom. klass. lyseon rehtori, 1904— , p u h e e n johtaja.
K Palmros, tyttökoulun opettajatar, 1906— 1911, kuollut 7/r 1911.
A. M almgren, filos. maisteri, tuomiokapitulin notario, 1906 - 1 9 1 3 , kuollut 17/i2 1913.
H. Stenbäck, tyttökoulun opettajatar, 1907—.
H. M elander, rouva, 1912— 1913.
M. Kärnä, rouVa 1913— .
W. v. Konow, fil. maisteri, Historiallisen museon inten dentti, 1914— .
L. Lindström, rouva, 1914, kuollut marrask. 1914.
S. Knuutila, rouva, 1915— 1920.
E. Jalava, lyseon lehtori, 1917—•.
\
ENSIMMÄINEN
A. Jansson. J. W. Juvelius.
JO H TO K UN TA .
M. Keinänen. F. F. Björni.
A. Landell. H. Hjelmman.
JU H L A PU H E.
P itän y t Turun suom. jatko-opiston 25-vuotisjuhlassa 4/9 l9 2 0 , H elm i Kiviluoto.
Ystävät!
Olemme saapuneet muistojen juhlaan — niin herkin mielin ja herkin sydäm in! Muistojen kellot helähtivät soimaan, kun käsi ovenripaan tarttui, kun jalka tuttuja portaita astui. Muistojen kellot helähtivät soimaan, kun katse rakastetun opettajan katseeseen painui, käsi entisen toverin, ystävän kättä etsi. Muistojen kellot — niin, nuoruus- muistojen! Sillä monelle meistä ovat nuoruuden muistot niin läheisesti liittyneet sen koulun muistoihin, jonka juhlaa olemme tulleet viettämään.
Vuosia on vierinyt! Olem m e jo ehtineet taivaltaa kauvas elämänvuorelle — nousujen ja laskujen kautta.
Ja kun katsomme taaksepäin siintää siellä etäällä niin ihmeen suloinen seutu, jonka läpi kerran polkum m e johti.
Aatteitten aika, unelmien aika, innostuksen ja uskon pyhä aika. Työn aika, jonka ihanana p ääm ääränä kimmelsi valkolakin kultalyyra. Sano, olihan se aika suloinen! Muis
tatko sitä? Muistatteko k u n ? Muistatteko, kun tähtikirk
kaana iltana konventista palatessa ylhäällä taidemuseon portaiden luona vannottiin, että elämämme, työmme, kaik
kemme Jumalalle ja isänmaalle uhraamme. Voi, kuinka niitä muistoja todella on paljon! Ja minä luulen, että tu n n u ssan an a tänä iltana meillä entisillä oppilailla o n : muistatteko! — Huoliakin oli, mutta ne haihtuivat; vas
tuksiakin, mutta ne voitettiin. Koulutyötä helpoitti opet-
tajien altis ja kärsivällinen johto. M yöhem m in elämässä moni meistä varmaan sitä johtoa kaipasi. Rakkaudella kylvivät he siementä, joka ehkä vasta vuosien vierittyä oraalle nousi ja tähkäpäitä kantoi. Ominaista sille k o u lulle, jonka juhlaa vietämme, — meidän Jatkollemme — on varmaan aivan erikoinen yhteenkuuluvaisuuden tunne opet
tajien ja oppilaitten välillä. Se pieni „Jatko“, se tuntui olevan opettajistonkin lempilapsi. Ja se, ettei meitä oppi
laita ollut niin kovin paljon, se kai meitä niin syvästi ja lämpimästi toisiimmekin liitti. Toveripiirissä solmittiin ystävyys-siteitä, jotka kestävät läpi elämän. Yhteinen työ, yhteiset ilot, yhteiset surut, yhteinen päämäärä, — oli todella niin paljon, mikä nuoret sydämet toisiinsa liitti. — Ja kun sitten vihdoin koitti päivä, jolloin jätimme tämän rakkaan koulun kaipauksen ja riemun sekaisin tuntein, y m m ä r
simme, mitä olimme saaneet, ja nyt — vuosien vierittyä — ym m ärrämme vielä paremmin, minkä suuren, sanom attom an suuren lahjan olimme saaneet, kun meille, naisillekin, oli avattu tie yliopistosivistyksen saantiin. Muistojen kellojen soittoon kuulem m e kiitoksen sointujen yhtyvän. Ja niin muuttuu muistojen juhla kiitoksen juhlaksi.
Saanen kertoa teille näyn, jonka kerran näin. Olin ensi
kerran valkolakkisena saa p u n u t syntymäkotiini, — vanhaan taloon, joka oli kulkenut isältä pojalle m onessa polvessa.
Oli ihana kevättoukojen aika. Olin ollut m ukana koti
pellolla työssä ja silloin oli isäni yhtäkkiä l a u s u n u t: niin, nyt on ensikerran valkolakin saanut työssä näillä vainioilla.
Ja lisäsi hetken kuluttua: oikeastaanhan on ihmeellistä, että sinä olet tytär, pojallehan toki sen kunnian olisi pitänyt kuulua. Nämä isäni sanat painuivat syvästi mieleeni.
Kun poistuttiin työstä, painauduin yksin lapsuuteni met
siin ja siellä tunsin ensi kerran niin rajatonta kiitollisuutta siitä, että olin saanut am m entaa tietojen lähteestä, että Suomen kansan tyttärillekin oli annettu tilaisuus kor
keamman sivistyksen saantiin. Ja silloin näin näyn, jota
en unhoita. Istuin vuoren laella ja katselin ilta-auringon valaisemaa seutua — ihanaa jokilaaksoa, jonka viljavat vainiot kertoivat miespolvien uutterasta työstä. Uneksien istuin ja näin paimentyttösen kulkevan karjansa jälessä vuorenrinteellä, näin karjan painautuvan levolle ja tyttösen istahtavan sammaleiselle kivelle. Tuohisen torvensa m ät
täälle laski, päänsä hiljaa käteen painoi. Ja minä kuulin hänen metsän puille huoliansa haastavan: voi, miksi tytöksi synnyinkään, miksi en pojaksi saanut. Polttava on tiedon
jano rinnassani. Joka kukka kuiskaa: tiedätkö, mikä olen?
Joka lintu laulaa: minut tunnetko, tiedätkö mitään heimos
tani suuresta, tiedätkö matkoistani etäisiin maihin ja elä
mästä siellä? Miksi kesä seuraa talvea ja päivä yötä?
Mistä on heimoni tullut, mitä vaiheita kokenut? Mistä, miksi, minne, — minä lakkaamatta kysyn, mutta kukaan ei vastaa. Ja käki, joka kukkalatvakuusessa kukahti, näki katkeran kyynelhelmen paim enen poskelle vierähtävän. — Näin hänet kum artuneena kehdon yli, jossa ensimäistä las
taan liekutti ja näin kuulin hänen suru silmissään lapsilleen haastavan: voi sinua, pienoistani, poloistani, miksi tytöksi saitkaan! Pohjattoman tiedonjanoni sinulle perinnöksi annoin, tyydytystä sille et saa. Pelkkä arkinen aherrus osanasi on ja kaukaa ja kaihoten saat vain katsella niitä, jotka tietojen lähteistä ammentavat. — Sitten, sitten näin paimentyttösen vanhuksena h opeahapsisena istuvan kuk
kivan kotituomen alla ja hänen jalkojensa juuressa nuoren, iloa säteilevän olennon, neidon, joka valkolakkinsa rie
muiten laski vanhuksen helmaan. Ja minä kuulin van
huksen riemuntäyteiset, mutta vakavat sanat valkeasta lakista, jonka mukana seurasi valkea velvoitus sitä kansaa kohtaan, jonka rakkaus oli avannut tietojen ovet naisen
kin käydä niistä s i s ä ä n . ---Unelm ani haihtui, mutta se oli opettanut minulle p a l j o n . ---
Olin kerran erään maaseutuyhteiskoulun vihkiäisissä, enkä voi koskaan unohtaa erään kansanmiehen liikuttavia
