Koomikot demokratian turvana?

(1)

118 niin & näin 2/2019

N

ew York Review of Booksissa

(3.4.2019) Liesl Schillinger kysyy:

”Mitä Koestler tiesi vitseistä?”¹ Bu- dapestissa syntynyt Artúr Kösztler (1905–1983) oli eksentrinen hahmo, jonka toimenkuvaan istuivat yhtä hyvin lamarckismi, paranormaalit ilmiöt, tieteen historia, filosofia, kauno- kirjallisuus ja shakki kuin neurologiakin. Koestler oli sionisti, marxisti-leninisti, antikommunisti, rauhanmies, seikkailija sekä paljon muutakin, aina tilanteen mukaan.

Koestler ja hänen vaimonsa Cynthia tekivät kaksoisitse- murhan vuonna 1983.

Schillinger ottaa lähtökohdakseen Koestlerin artik- kelin ”Humour and Wit” vuoden 1974 Encyclopaedia Britannicassa. Koestler käsitteli hyvinkin perusteellisesti huumoria ja komiikkaa teoksissaan Insight and Outlook (1949) ja The Act of Creation (1964), ja Britannican kuu- sisivuinen artikkeli on tiivistelmä hänen näkemyksistään.

Koestlerin mukaan koominen vaikutelma syntyy, kun kaksi toisilleen vierasta sääntöjoukkoa yhtyvät tai törmäävät yllättäen. Vitsiä kuuntelevan jännite laukeaa, ja tuloksena on nauru. Koestler painottaa siis komiikan refleksinomaista piirrettä.

Itse asiassa Koestler kritisoi Henri Bergsonin (1859–

1941) komiikkakäsitystä. Bergson toteaa, että tilanne on koominen, kun ihminen menettää joustavuutensa ja ”automatisoituu”. Mekanisoitunut ihminen siirtyy ikään kuin yhteisön ulkopuolelle ja on sille jonkinlainen uhka. Tähän uhkaan yhteisö reagoi naurulla. Koestlerin mukaan huumori kehittyy pikemminkin evoluution myötä, ja sen pohjana on aggressio. ”Sivilisoituneen”

elämän myötä väkivaltainen käytös vähenee, ja sen korvaa nauru. Silti naurussa ja huumorissakin säilyy vi- hamielisyyden ja pelon elementti.

Huumori ja komiikka tuntuvat menevän Koestle- rilta sekaisin. Bergson puhuu nimenomaan komiikasta, jossa epäonnistumisilla ja väärinkäsityksillä on usein merkittävä rooli, kun taas Koestler käsittelee laajemmin huumoria. Komiikka liittyy tapahtumiin, huumori on pi- kemminkin näkökulma, josta tapahtumia tarkastellaan.

Jyvälle tästä erosta pääsee tarkastelemalla vaikkapa seu- raavia lauseita: ”Esityksenne oli humoristinen.” ”Esityk- senne oli koominen.”

Vaikka Schillinger asiaa ei mainitsekaan, näiltä osin Koestlerin ajatukset eivät ole täysin omaperäisiä tai uusia. Jo Freud totesi, että naurussa vapautuu yli- määräistä energiaa. Teoksensa Vitsi ja sen yhteys piilota-

juntaan (1905) johdannossa Freud luettelee 1800-luvun ja 1900-luvun alun tunnetuimmat määritelmät, muun muassa ”koomisen ristiriidan” ja kyvyn liittää ”yllät- tävän nopeasti yhteen useita ideoita, jotka tosiasiassa ovat toisilleen vieraita ja kuuluvat eri yhteyksiin”. Tämä Friedrich Theodor Vischerin (1807–1887) näkemys voisi olla suoraan Koestlerin kynästä.

Ehkä tätä mielenkiintoisempi seikka Koestlerin kri- tiikissä liittyy luovuuteen. Hänen mukaansa kaikessa luovassa toiminnassa löydetään kätkettyjä yhteyksiä. Huu- morin pohja on siis sama kuin tieteessä ja taiteessa. Tämä tosin johtaa kysymykseen, onko kaiken luovuuden taus- talla aggressio? Joka tapauksessa Bergsonin näkemys on Koestlerille liian kapea.

Schillinger tarttuu juuri tähän huumorin aggressii- viseen elementtiin ja politisoi sen: valtaapitävät joko pel- käävät huumoria tai ovat muutoin huumorintajuttomia.

Schillinger lainaakin Koestleria, joka toteaa, että ”diktaattorit pelkäävät naurua enemmän kuin pommeja”.

Kenties diktaattorit ovat ymmärtäneet naurun ja väki- vallan pohjimmaisen yhteyden? Tätä Schillinger ei kui- tenkaan avaa tai kehittele eteenpäin.

Sen sijaan hänelle tarjoutuu oiva aasinsilta Donald Trumpiin, joka onkin polttanut päreensä esimerkiksi Sa- turday Night Liven tapaisista häntä ilkkuvista ohjelmista todeten, että ne ovat ”not funny/no talent”. Trump on tosin itsekin heittäytynyt aggressiivisen komiikan poluille matkiessaan vammaista toimittajaa. Erinäiset lohkaisut etnisistä ryhmistä tai kotikonnuista (”shithole countries”) tuntuvat stand-up-komiikan ja Touretten oireyhtymän yhdistelmältä.

Schillinger nostaakin koomikot kansakunnan kaapin päälle demokratian puolustajina (Trumpin komiikan unohtaen). Eräänlaiseksi koepalloksi Schillingerille voi- sikin heittää Ukrainan presidentinvaalien tuloksen. Tele- visiosarjassa presidenttiä näytellyt koomikko valittiin pre- sidentiksi. Ilman poliittista ohjelmaa. Italiassa koomikko Beppe Grillon populistinen Viiden tähden liike pani sekaisin koko puoluekentän. Grillo on todennut, ettei hän ole oikealla tai vasemmalla vaan niiden yläpuolella. Kuka nyt nauraa? Kenelle?

Jouni Avelin