Out of the Box
Vaihtoehtoista yksinasumista Suomen suurkaupunkeihin
Kandidaatintyö
Noora Valkamo
AALTO-YLIOPISTO
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Arkkitehtuurin koulutusohjelma
Out of the Box
Vaihtoehtoista yksinasumista Suomen suurkaupunkeihin
Kandidaatintyö 29.11.2021
Noora Valkamo
Noora Valkamo Out of the Box arkkitehtuurin laitos
arkkitehtuuri lehtori Anne Tervo Tommy Lindgren
2021 40 suomi
Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on esitellä tavallisista suomalaisista
yksinasumisenmuodoista poikkeavia asumisen muotoja ja pohtia, voidaanko näitä soveltaa tulevaisuuden tarpeisiin Suomen suurkaupungeissa. Koska yksinasujien joukko on
heterogeeninen, ja homogeeninenkin joukko saattaa omata eri mieltymyksiä, ei yksinasujien joukkoa ole rajattu yhden hengen kotitalouksia tarkemmin.
Yksinasumisen suosion myötä yksiöiden ja kaksioiden kysyntä on noussut Suomessa.
Pienasuntotuotanto on kuitenkin kiistelty aihe. Sitä puolletaan kysynnän lisääntymisellä ja sillä, että pienasuntotuotannon katsotaan olevan ratkaisu suurkaupunkien keskusta-alueiden kalliisiin asuntohintoihin. Vastaavasti pienasuntotuotantoa kritisoidaan sen resilientin, eli
yhteiskunnallisten ja ympäristön muutosten sietokyvyn puutteesta sekä siitä, että
pienasuntotuotanto kohdentuu lähinnä sijoittajille eikä niinkään pyri vastaamaan varsinaisten asujien tarpeisiin. Erityisesti koronapandemia on nostanut esille yksinasujien tyytymättömyyden esimerkiksi Helsingin asuntokantaan.
Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisia yksinasujia sekä heidän kokemiaan haasteita. Vaikka vuonna 2020 45 % kaikista suomalaisista asuntokunnista oli yksinasuvia, ovat yksinasujat monella tapaa heikommassa asemassa muihin kotitalouksiin verrattuna. Tutkielma pyrkii myös
selvittämään yksinasujien asumispreferenssejä, joiden pohjalta uutta asuntokantaa voitaisiin suunnitella paremmin käyttäjiä tyydyttäväksi.
Tässä kandidaatintutkielmassa esitellään neljä suhteellisen uutta yksinasumisen konseptia, joita kaikkia yhdistää jaettavien tilojen käyttö. Koska asuntojen minimimitoitus sekä tilallinen
kasvattaminen nähdään samanaikaisesti ongelmallisina, on tilojen jakaminen potentiaalinen ratkaisu. Tilojen jakamiseen perustuu maailmalla käytössä olevat yhteistalo (sharehouse) sekä yhteisöasunto (co-living) -konseptit. Näiden lisäksi tutkielma esittelee Suomessa hiljattain
käyttöön otetut Noli Studioksen sekä A-Kruunujen ryhmävuokran, jotka kummatkin on suunnattu lähinnä yksin asuville.
Kandidaatintyö taustoittaa aluksi yksinasujien tilannetta ja haasteita, joita yksinasujat kohtaavat erityisesti Suomen suurkaupungeissa. Tämän jälkeen esitellään uudemmat neljä asumiskonseptia, jonka jälkeen pohditaan, vastaavatko esitellyt vaihtoehtoiset konseptit yksinasujien tarpeisiin ja voidaanko niitä tarkastelemalla löytää uusia yksinasumisen konsepteja erityisesti Suomen suurkaupunkeihin.
yksinasuja, asumisenmuodot, asumiskonsepti, jaettutila
Sisällysluettelo
1 Johdanto
2 Yksinasuminen Suomessa
2.1 Yleistä
2.2 Ajankohtaisuus ja tulevaisuuden näkymät 2.3 Yksinasujat
2.4 Asumisen haasteet 2.5 Lakisääteet ja normit 2.6 Asumispreferenssit
3 Erilaisia yhteisöllisiä yksinasumisen konsepteja
3.1 Soluasunto, kimppakämppä ja kommuuni 3.2 Share House
3.3 Co-living 3.4 Noli Studios
3.5 A-Kruunun ryhmävuokra
4 Johtopäätökset
4.1 Jaettavat tilat ja niiden markkinointi 4.2 Erilaisia konsepteja ja niiden vertailua Lähdeluettelo
8 10
10 11 12 13 15 16 19
20 21 24 27 30
32
32
33
38
Yksinasuminen on yleistynyt viimeisten vuosikymmenten aikana suuresti.
Suuri osa suomalaisista asuu yksin ja Helsingissä jopa joka toisen oven takaa löytyy yhden hengen kotitalous. (Tilastokeskus, 2021.) Vaikka yksinasuminen on ilmiönä varsin nuori, sillä se on alkanut yleistymään vasta 1950-luvun jälkipuolella, on se huomattavaa erityisesti kehittyneiden teollisuusmaiden suurkaupungeissa (Jamieson & Simpson, 2013).
Suomessa yksinasumisen voidaan katsoa lisääntyneen erityisesti Turussa, Helsingissä sekä Tampereella, joissa yksinasuvien osuus on muita
kaupunkeja suurempi, noin puolet (Suomen virallinen tilasto (SVT, 2018).
Näissä kunnissa yksinasumisen kasvaneeseen kysyntään on vastattu lisäämällä pienasuntojen tuotantoa (Karikallio, 2019).
Pienasuntotuotanto on kiistelty aihe suomen medioissa. Sitä puolletaan kysynnän lisääntymisellä ja sillä, että pienasuntotuotannon katsotaan olevan ratkaisu suurkaupunkien keskusta-alueiden kalliisiin asuntohintoihin.
Koska kaupungistumisen katsotaan jatkuvan tulevaisuudessakin, pienten asuntojen kysynnän katsotaan olevan korkea myös jatkossa. (Karikallio, H.
2019.) Toisaalta esimerkiksi Helsingissä yhden hengen kotitalouksien osuus on tasaantunut, mutta pääkaupunkiseudulle suuntautuvan muuttoliikkeen takia yksinasuvien osuus kasvaa myös Helsingissä (Suomen virallinen tilasto (SVT) 2018). Vastaavasti pienasuntotuotantoa kritisoidaan sen resilienssin, eli yhteiskunnallisten ja ympäristön muutosten sietokyvyn puutteesta sekä siitä, että pienasuntotuotanto kohdentuu lähinnä sijoittajille eikä niinkään pyri vastaamaan varsinaisten asujien tarpeisiin (Karikallio, 2019). Erityisesti koronapandemia on nostanut esille yksinasujien tyytymättömyyden
Helsingin asuntokantaan, mikä näkyy esimerkiksi Anne Tervon hiljattain julkaisemasta väitöskirjasta ”Domestic Space for Solo living: Changing patterns in the Helsinki Metropolitan Area, Finland” (2021). Tervon väitöskirja käsittelee työikäisten pääkaupunkiseutulaisten kokemuksia yksinelämisestä.
1 Johdanto
On kuitenkin huomioitavaa, että yksinasujat ovat heterogeeninen joukko eri ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia henkilöitä (Jamieson, 2009).
Tämän lisäksi ihmisten mieltymykset vaihtelevat myös homogeenisten joukkojen sisällä ja puolestaan heterogeeninen joukko saattaa omata samoja mieltymyksiä. Siksi ei ole mielekästä tarkastella vain tiettyä joukkoa puhuttaessa yksinasuvien ihmisten mieltymyksistä.
Yksinasuminen on maailmanlaajuinen ilmiö ja sille on kehittynyt eri muotoja ja käytäntöjä maasta riippuen. Suomessa yksinasujat voivat vuokra- tai omistusasunnon lisäksi valita lähinnä kommuunin, soluasunnon taikka kimppakämpän väliltä. Nämä Suomessa käytössä olevat yhteisasumisen ratkaisut koetaan kuitenkin ongelmallisina erityisesti yksityisyyden puutteen takia. Viime aikoina erityisesti pääkaupunkiseudulle on kuitenkin ilmestynyt yksinasumisen ja yhteisasumisen yhdistäviä kokeiluja, mikä kertoo siitä, että uusille asumisratkaisuille on kysyntää.
Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on esitellä tavallisista suomalaisista yksinasumisenmuodoista poikkeavia asumisen muotoja ja pohtia, voidaanko näitä soveltaa tulevaisuuden tarpeisiin Suomen suurkaupungeissa.
2 Yksinasuminen Suomessa
Tässä luvussa kartoitetaan yksinasumisen suosion syitä sekä tulevaisuuden näkymiä erityisesti Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa. Lisäksi
tarkastellaan yksinasujien tilannetta Suomen suurkaupungeissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla.
2.1 Yleistä
Yksinasuvien määrä Suomessa on kasvanut jatkuvasti. Suomessa yksinasuvia on tällä hetkellä noin 1,2 miljoonaa, joka vastaa 45 % kaikista asuntokunnista. Tilastokeskuksen mukaan yksinasujien määrä on
kymmenen vuoden aikana vähentynyt vain 45-54 -vuotiaiden keskuudessa ja muissa ikäryhmissä yksinasuminen on lisääntynyt. Vuonna 2020
yksinasujien joukosta noin 28 % asui yhden huoneen asunnoissa ja 43 % kahden huoneen asunnoissa. (Tilastokeskus, 2020).
Vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että 1088 helsinkiläisen yksinasujan joukosta vain noin 10 % piti yksiön kokoista asuntoa (20-39 m2) itselleen sopivana (Backman, 2015). Koronan myötä onkin noussut huoli yksinasujien tilanteesta, jossa he viettävät suurimman osan ajastaan yksin pienasunnoissa. Myös Anne Tervo on tutkinut asiaa ja haastatellut pääkaupunkiseudulla asuvia työikäisiä yksinasuvia. Tervon tutkimuksista ja väitöskirjasta on käynyt ilmi yksinasujien tyytymättömyys yksiöihin.
Tervon väitöskirjan lisäksi pohjaan kandidaatintutkielmani myös moneen muuhun ajankohtaiseen Suomen laajuiseen tutkimukseen yksinasujien asumispreferensseistä. Pyrin selvittämään, mitä mieltä yksinasujat ovat tilanteestaan sekä mitä toiveita heillä on asuntojen suhteen.
2.2 Ajankohtaisuuus ja tulevaisuuden näkymät
Yhdysvaltalaisen sosiologi Eric Klinenbergin (2012, 10) mukaan yksinasumisen suosio perustuu erityisesti pohjoismaissa
hyvinvointivaltioiden mahdollistamaan yhteiskuntaan. Klinbergin mukaan suosion taustalla on taloudellinen hyvinvointi ja valtion myöntämät asumisen tuet, naisten aseman parantuminen, internetin ja sosiaalisen median mahdollistama viestinnän vallankumous, elinajan piteneminen sekä voimakas kaupungistuminen. Näiden edellä mainittujen tekijöiden ansiosta yksin asuminen on yleistynyt Suomessa (Tilastokeskus, 2020). Tämä näkyy asuntojen tuotannossa, jossa pienasuntojen osuus on huomattava. Yhden ja kahden huoneen asuntotuotantoon myönnettävä osuus oli vuonna 2019 Helsingissä 65 % ja Turussa lähes 90 % (Tilastokeskus, 2019). Vuonna 2020 lähes puolet Tampereelle valmistuneista kerrostaloasunnoista oli yksiöitä (Rakennuslehti, 2020).
Eri tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ihmiset valitsevat asua yksin, koska kokevat oman kodin tuoman itsenäisyyden, yksityisyyden sekä itsemääräämisoikeuden niin arvokkaaksi (esim. Jamies & Simpson, 2013).
Tästä voidaan päätellä, että yksinasuminen on kehittyneen hyvinvointivaltion mahdollistama ilmiö, jonka suosion ei ole ennustettu katoavan.
Tulevaisuudesta ei kuitenkaan voi tietää, ja kuten korona pandemia on meille osoittanut, yhteiskuntamme muuttuu koko ajan ja meidän tulee varautua siihen rakentamalla resilienttejä kaupunkeja. Näin ollen on syytä pohtia, onko pienasuntotuotanto ainut vastauksemme yksinasumisen suosion lisääntymiselle. Pienasunnot eivät tunnetusti tällä hetkellä tue resilienttiä kehitystä, sillä ne ovat harvoin muuntojoustavia. Mikäli niiden suosio romahtaa, jäävät epäresilientit pienasunnot käyttämättömiksi.
Pienasunnot vievät myös suhteessa enemmän tilaa, kuin esimerkiksi neljän hengen huoneisto, jossa asukkaat jakavat tiloja, kuten keittiön.
Kun uusien asuntojen tarve kasvaa maailman väkiluvun noustessa, tulee asuinrakentaminen viemään yhä enemmän tilaa kaupungeistamme.
Tällöin kompaktien ratkaisuiden tarve korostuu. Esimerkiksi Tervon (2021) haastattelututkimusten perusteella voidaan kuitenkin päätellä
pääkaupunkiseutulaisten yksinasujien olevan jokseenkin tyytymättömiä asuntojensa tilalliseen kokoon. Mikäli pienasuntojen pinta-alaa tulisi kasvattaa ja mikäli niiden tuotanto jatkaa nousuaan, tulevat pienasunnot syömään huomattavasti tilaa tulevista kaupungeista. Rakennus- ja
yhdyskuntatekniikan insinöörin Annika Rantasen (2020) mukaan kasvanut rakennuspinta-alantarve tulee myös kasvattamaan hiilijalanjälkeä, jonka yksi suurimmista tekijöistä on rakennusteollisuus (Rantanen, 2020).
2.3 Yksinasujat
Yksinasuminen yhdistetään stereotyyppisesti usein nuoriin sekä pienituloisiin opiskelijoihin taikka leskeksi jääneisiin vanhuksiin. Usein ajatellaan myös, että yksinasujat ovat joutuneet valitsemaan asumismuotonsa pakon edessä, jolloin yksinasujia kenties säälitään. Tästä näkökulmasta poiketen yksinasujien joukkoon mahtuu kuitenkin kaiken ikäisiä eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Osa heistä on joutunut valitsemaan yksinasumisen
olosuhteiden pakosta, mutta yhä yleistyvämmin ihmiset valitsevat myös asua yksin (esim. Borg, 2015b; Jamieson & Simpson, 2013: 7). Tutkimuksissa on kuitenkin todettu yksinasuvien olevan muuta väestöä yleisemmin
pienituloisia. Myös pienituloisten keskuudessa yksinasuminen on yleisempää, kuin keski- ja suurituloisilla. Suomen pienituloisimmasta kymmenestä
prosentista yli puolet on yksin asuvia, kun suurituloisimmasta kymmenestä prosentista yksinasujia on vain alle 10 %. Pienituloiset yksinasujat ovat usein eläkeläisiä, joista usea on yli 64-vuotias. Suurituloisista kymmenestä prosentista useampi on sen sijaa työikäisiä. (Kauppinen et al, 2014: 1 1-12, 16-17).
Vanhan ajatusmallin mukaan yksinasuminen liitetään usein
elämänvaiheeseen, kuten opiskeluun taikka vanhemmalla iällä puolison kuoleman jälkeiseen elämään (Borg, 2015; Jamieson & Simpson, 2013).
Vaikka pienituloisuus korostuukin yksinasuvilla opiskelijoiden ja eläkeläisten keskuudessa, ei yksinasujien joukko ole heterogeeninen (esim. Backman, 2015; Borg, 2015; Jamieson & Simpson, 2013). Siihen kuuluu sinkkuja,
perheellisiä, vanhoja ja nuoria sekä pieni- että suurituloisia. Yksinasujat voivat tämän lisäksi olla terveitä ja sairaita, onnellisia ja onnettomia taikka
työssäkäyviä tai työttömiä. Erityisen huomioitavaa on, että yksinasujat voivat olla myös perheellisiä. Yksinasuja voi esimerkiksi elää erillään kumppanistaan tai hänellä voi olla lapsi taikka lapsia, jotka asuvat vakituisesti toisen huoltajan luona.
2.4 Asumisen haasteet
Vanhalle ja vääristyneelle ajatusmallille on myös tyypillistä, että yksinasumisen katsotaan olevan väliaikainen ratkaisu. Vaikka tämä
heijastuukin yleisesti yksinasuviin opiskelijoihin, ei heidänkään tilanteessaan 5-vuoden opintojen aikaista asuntoa tulisi pitää väliaikaisena ratkaisuna.
Väliaikaisuuden mielleyhtymän voidaan katsoa heijastuneen erityisesti yksiöiden pinta-aloihin. Vuonna 2012 Helsingin seudun asukkaiden asuinoloja ja hyvinvointia tarkastelleessa tutkimuksessa kävi ilmi, että helsinkiläisistä yksinasujista (n=1088) vain 10% piti yksiötä (20-39m2 )
sopivan kokoisena asuntona (Backman, 2015). Myös Tervon mukaan ahtaus nähdään usein ongelmana pienasunnoissa. Tervon mukaan: ”Asuinkunnan koko mittaa heikosti asuintilatarpeita”. Hänen mukaansa yksinasujat tarvitsevatkin enemmän tilaa henkeä kohden, kuin yhdessä asuvat. Myös maankäytönsuunnittelun ja kaupunkitutkimuksen tohtori Johanna Lilius huomauttaa, että yksinasujat tarvitsevat tilaa hyvin samanlaisiin asumisen primääritoimintoihin kuin muutkin asukasryhmät, eikä asuintilatarve pienene samassa suhteessa kuin asuntokunnan koko (2017, 26).
Yksinasujat ovat myös monella muulla tapaa heikommassa asemassa muihin kotitalouksiin nähden, sillä he eivät voi jakaa asumiskustannuksia ja asunnon jakamisen mittakaavaedut puuttuvat (Backman, 2015; Kauppinen et al, 2014). Myös esimerkiksi Kelan myöntämää työasuntovähennystä ei myönnetä yhden hengen kotitalouksille (Kela, 2021).
Yksinasujat kokevat myös keskimäärin enemmän yksinäisyyttä (Kauppinen, 2014). Vuonna 2014 kirjoitetun raportin mukaan yksinasujat ovat myös haavoittuvaisempia erilaisille sosiaalisille riskeille, kuten työttömäksi
joutumiselle ja sairastumiselle (Kauppinen, 2014). Vaikka yksinasuminen on usein tietoinen valinta, voi se myös olla olosuhteiden pakottama, mikä
vaikuttaa sen koettuun mielekkyyteen (Jamieson & Simpson, 2013).
Yksinasujien heikko tilanne selittyy vanhoilla ajattelumalleilla sekä
yleistyksillä, joiden perusteella yksiöt ja kaksiot tuotetaan edelleen. Vanhojen ajattelumallien yleisyys johtuu taas tutkimustiedon puutteesta (Tervo &
Hirvonen, 2020). Vanhojen ajattelumallien pohjalta on esimerkiksi lisätty pienten yksiöiden tuotantoa, jotta voitaisiin tarjota edullisempaa asumista.
Todellisuudessa pienet ja ahtaat yksiöt hyödyttävät kuitenkin enemmän sijoittajia sekä rakennuttajia. (Karikallio, H. 2019).
2.5 Lakisääteet ja normit
Suomessa rakentamista ohjataan mm. maankäyttö- ja rakennuslailla (MRL) (Ympäristöministeriö, 1999, §13) sekä rakennuksiin kohdistuvalla Rakennustietopankilla (RTS). Lakien on todettu ohjaavan pienasuntotuotantoa sen asukkaille epäedulliseen suuntaan (esim. Holappa, 2015: 23). Tämä
näkyy esimerkiksi pienasuntotuotannossa ja sen kysynnän ja tarjonnan epäsuhdassa. Koska pienasuntojen kysyntä on kova, halutaan varmistaa, että rakennusliikkeet rakentavat myös isompia asuntoja, joten esimerkiksi Helsingissä rakennusliikkeet velvoitetaan rakentamaan tietty määrä myös suurempia asuntoja. Tämä on kuitenkin johtanut siihen, että pienten
asuntojen hinnat ovat kohonneet erityisesti Helsingin keskustassa. Helsingin ydinkeskustassa pienten asuntojen hintakehitys eroaakin muiden asuntojen hintakehityksestä. (Holappa et al, 2015: 23). Toisaalta pienasuntotuotantoa on myös kritisoitu, sillä sen katsotaan harvoin tyydyttävän varsinaisten asukkaiden tarpeita. Pienasuntotuotanto ohjautuukin usein rakennuttajia ja sijoittajia hyödyttävään suuntaan, jossa tuotetaan paljon pieniä ja asukkaille epäedullisia yksiöitä ja kaksioita. (Tervo, 2021; Karikalllio, 2019; Taipale, 2020.) Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen dosentin Sari Puustisen mukaan rakennusalan lainsäädännöt ovat johtaneet siihen, että rakennuttajat pyrkivät keksimään uusia innovaatiota päätäntävallan toiveiden mukaisesti sen sijaa, että keskittyisivät asukkaiden tarpeisiin. Puustisen mukaan vallitsevien normien sekä maankäyttösopimusten lisäksi arkkitehdit eivät juurikaan pyri luoviin ratkaisuihin pienasuntojen suhteen, sillä rakennuslainsäädäntö, verotuskysymykset, teknologia ja asenteet eivät kannusta siihen (Puustinen, 2010).
Käytännössä Rakennustiedon määrittelemät minimikriteerit näkyvät myös esimerkiksi siinä, että yksiöiden WC tilat vievät toisinaan merkittävän osan asunnon kokonaispinta-alasta, kun niiden pitää täyttää pyörätuolien pyörähdysympyrän (1300 mm) vaatima vapaa tila (RTS, 2021). Näin ollen erillään olevia WC ja suihkutiloja on hankala toteuttaa. Toisinaan taas asuntojen minimimitoitus nähdään ongelmana, kun sitä noudatetaan liikaa.
Kahri ja Pyykkönen tuovat esille kirjassaan ”Asuntoarkkitehtuuri ja -suunnittelu” (1994), että asunnot tulisi mitoittaa minimimitoituksen mukaisesti vain silloin, kun sen hyödyt ovat selvästi todettavissa.
Tämä perustuu siihen, että asuntojen ollessa tilavampia, ne tarjoavat monikäyttöisempiä tiloja ja tapoja elää.
Yksin asumisen suurta suosiota voidaan selittää myös Suomen lainsäädännöllä. Koska samassa taloudessa elävien ihmisten tulot summataan yhteen, valtion myöntämien tukien määrää laskettaessa, on toisinaan esimerkiksi pariskunnan kannattavampaa asua erillään (Hiilamo, 2018). Näin ollen pariskunnat saattavat viivästyttää yhteen muuttamista ja valita yksinasumisen. Yksin asumisen suosio voidaan nähdä myös Kelan myöntämissä asumisen tuissa. Vuonna 2018 lähes 70 % asumisen tuista suuntautui yksinasuville, vaikka asumistuki onkin alun perin tarkoitettu vähävaraisille perheille (Åhren, 2004: 179).
2.6 Asumispreferenssit
Useissa tutkimuksissa on noussut esille yksinasujien tyytymättömyys asuntojensa kokoon (Tervo & Hirvonen, 2020; Eerikas, 2021; Silvennoinen ja Hirvonen, 2002). Vuonna 2017 Suomessa yksiöiden keskimääräinen pinta-ala oli 34 m2 ja kaksioiden 54 m2 (Tilastokeskus, 2017). Silvennoisen ja Hirvosen pääkaupunkiseutua koskevan tutkimuksen mukaan vastaajat, jotka asuivat keskimäärin 35 m2 yksiössä eivät olleet tyytyväisiä asuntojensa kokoon, kun taas vastaajat, jotka asuivat keskimäärin 55 m2 kokoisessa asunnossa olivat tyytyväisiä. Silvennoinen ja Hirvonen kuitenkin korostavat mieltymyksien olevan subjektiivisia. Myös Katri Backmanin (2015) yksin asuvien helsinkiläisten asumispreferenssejä tutkineesta maisterin työstä käy ilmi, että suurin osa yksinasuvista vastanneista haluaisi asunnossa olevan 40-59 m2. Sen sijaa vain noin 10 % vastanneista piti pientä 20-39 m2 kokoista asuntoa sopivana. Backmanin vuonna 2015 teettämän tutkimuksen mukaan urbaani asuminen ja kerrostaloasunnot olivat suosituin (60%) asumismuoto yksinasuvien vastanneiden keskuudessa. Tutkimuksen mukaan yksinasujat, jotka olivat ikähaarukalla 23-34 sekä 35-44 valitsivat mieluiten omakotitalon, kun taas suurin osa (75%) vanhemmasta ikäluokasta 65-74 vuotiaista
valitsi kerrostaloasunnon. Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että Helsingin keskustassa asuvat valitsivat mieluiten kerrostaloasunnon ja muualla pääkaupunkiseudulla asuvat omakotitalotyyppisen.
Tervon sekä Hirvosen teettämästä internet kyselystä (2020), joka koski 1453 pääkaupunkiseutulaista 20-69-vuotiasta yksinasujaa, käy ilmi
yksinasujien kaipaavan noin 20-21 m2 lisää tilaa asuntoihinsa. Lisäksi Tervon ja Liliuksen haastattelututkimuksen (2017) perusteella käy ilmi, että 68 helsinkiläisen yksinasujan keskuudesta usea haaveili erillisestä keittiöstä, ylimääräisestä makuuhuoneesta sekä tilallisesta vaihtelusta asunnon sisällä.
Useissa muissa tutkimuksissa on noussut esille asumispreferenssien iso vaihtelevuus, mikä ei vastaa ajattelumalliin, jossa asuntotyyppejä tuotetaan vain huonemäärän perusteella (esim. Gromark, 2016; Ilmoinen, 2016;
Jansen, 2014). Australialaisten tutkimusten mukaan asunnon kokoa ei voida määrittää sen asuntokunnan koon perusteella, sillä ihmisten tarpeet ovat vaihtelevat (Wulff, Healy & Reynolds, 2004; Wulff, 2001). Tutkimuksen mukaan ikä ja elämäntavat määrittelevät tarpeet, joita asunnolta odotetaan (Wulff, 2001). Lisäksi Tervo painottaa väitöskirjassaan (2021) yksinasujien preferenssejä koskevan puutteellisen tutkimuksen olevan ongelma, sillä ilman sitä on vaikea tuottaa tarvittavaa asuntosuunnittelua.
Myös Pellervon taloustutkimus PTT selvitti vuonna 2019 miten ja
missä kaupunkilainen haluaa asua. Tutkimukseen vastasi 2 900 ihmistä Taloustutkimuksen internetpaneelilla. Aineistossa painottuu jonkin verran iäkkäämmät ikäryhmät eikä se myöskään poimintatavan vuoksi edusta täysin suomalaisten mieltymyksiä. Tutkimus erotti kuitenkin vastaajien keskuudesta neljä ryhmää, jotka erosivat toisistaan asuntovalintoihin
vaikuttaneiden tekijöiden perusteella. Urbaanit kaupunkilaiset (15%) suosivat joustavaa vuokra-asumista sekä kaupunkiympäristöä. Hintatietoiset
omistusasujat (50%) suhtautuivat melko positiivisesti yhteiskäyttötiloihin ja heidän valintojaan ohjasi voimakkaasti asuntojen hinta. Tämän
lisäksi modernit viherkaupunkilaiset (11%) pitivät muita tärkeämpinä yhteiskäyttötiloja. Tutkimus kielii siis muuttuvista asuintarpeista, joissa jaettavat tilat nähdään potentiaalisina ja vuokra-asuminen houkuttelevana.
Kaiken kaikkiaan on siis huomioitavaa, että vaikka suurin osa yksinasujista on nimenomaan opiskelijoita sekä eläkeläisiä, ei yksinasujien joukko ole homogeeninen. Lisäksi yksin asujien tarpeet vaihtelevat myös homogeenisen joukon sisällä. Yksinasujien tarpeiden huomioimisen sijaa yksiöiden ja
kaksioiden asuntotuotanto ohjautuu kuitenkin Suomen lainsäädännön ja käytäntöjen takia lähinnä sijoittajia ja rakennuttajia hyödyttävään
suuntaan. Nämä samat määräyksen ja käytännöt eivät myöskään kannusta arkkitehtejä taikka rakennuttajia kehittelemään uusia innovatiivisia kokeiluja taikka ratkaisuja. Tutkimusten mukaan erityisesti ahtaus ja tilallisen
vaihtelevuuden puute nähdään ongelmana yksinasujien keskuudessa (Tervo, 2021: Puustinen, 2017). Myös yksinasujien kokemaan yksinäisyyteen tulisi kiinnittää huomiota ja pyrkiä lisäämään yksinäisyyttä vähentäviä tekijöitä yksinasujien asuntosuunnitteluun. Erityisen ongelmallista ja ristiriitaista pienasuntosuunnittelussa on kuitenkin kohtuuhintaisen asuntokannan tuottaminen ja saman aikainen asuntojen pinta-alan kasvattaminen sekä tilallisen vaihtelevuuden lisääminen.
3 Erilaisia yhteisöllisiä yksinasumisen
konsepteja
Tällä hetkellä vuokra- ja omistusasunnon lisäksi yksinasuja voi Suomessa valita lähinnä soluasunnon, kimppakämpän ja kommuunin väliltä. Tässä luvussa avataan erilaisia normaalista poikkeavia ajankohtaisia yksinasumisen muotoja, jotka on suunnattu erilaisille kohderyhmille. Nämä tavanomaisista suomalaisista malleista poikkeavat konseptit ovat japanilainen share house (yhteistalo), maailman laajuinen vuokrasivusto co-living (yhteisöasunto) sekä Suomessa jo käytössä olevat Noli Studios sekä A-Kruunujen ryhmävuokra.
Edellä mainitut yksinasumisen muodot poikkeavat sekä hallinnollisella että käytännöllisellä tavalla toisistaan tarjoten ja havainnollistaen siten erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla yksinasumiselle voitaisiin tulevaisuudessa löytää uusia ratkaisuja. Yhteistä näillä vaihtoehdoilla kuitenkin on se, että niissä jaetaan osa asumisen vaatimista tiloista. Yhteisasumisen avulla on mahdollista pienentää asumisväljyyttä, minkä on todettu pienentävän asumisen ilmastovaikutuksia (Lettenmeier, Liedtke & Rohn 2014). Samalla yksinasujille tarjotaan yhteisöllisempiä asumisen ratkaisuja, joissa on vuokra- ja omistusasumista halvemmat kustannukset.
3.1 Soluasunto, kimppakämppä ja kommuuni
Soluasunnot on Suomessa tällä hetkellä suunnattu lähinnä opiskelijoille ja niitä tarjoavat esimerkiksi Helsingissä HOAS ja Tampereella TOAS.
Koska opiskelija-aikaisten asuntojen ajatellaan yleisesti olevan väliaikaisia asumisen muotoja, voi tämän nähdä esimerkiksi Helsingin ja Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiöiden soluasunto tarjonnassa niiden yleisesti heikkona pidetyssä laadussa. Soluasunnossa jokaisella asukkaalla on oma lukittava huoneensa, jonka lisäksi asukas jakaa keittiön, oleskelutilat sekä kylpyhuoneen muiden asukkaiden kesken. Soluhuoneita on tarjolla niin kalustettuja kuin kalustamattomiakin. Soluasunnoissa asukkaat sopivat siivouksesta ja muista talon säännöistä keskenään. Pääkaupunkiseudulla voi opiskelijasoluun päästä parhaimmillaan 250 euron vuokralla. (Mäntylä, 2020).
Toinen Suomessa yleisesti käytössä oleva vaihtoehto on kimppakämppä.
Kimppakämppä poikkeaa soluasunnoista siten, että asukkaat tuntevat toisensa entuudestaan. Kimppakämppään muuttavat joutuvat siis itse käytännössä järjestämään yhteisen asumismuotonsa esimerkiksi opiskelija- asuntosäätiöiden soluasunnon kautta hakemalla kimppahakemuksella.
Molemmilla tai kaikilla kimppakämpässä asuvilla on siis omat vuokrasopimuksensa.
Kolmas yleinen yksinasumisen muoto Suomessa on kommuuni. Kommuuni on täysin oma-aloitteinen vaihtoehto, jonka asukas joutuu itse etsimään.
Kommuuniasuntoilmoituksia voi löytää esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.
Kommuunitalot ovat usein suuria asuntoja, esimerkiksi omakotitaloja taikka isoja kerrostaloasuntoja, joihin on muuttanut tietty määrä ihmisiä, joita yhdistää jokin yhteinen asia ja jotka kokevat haluavansa elää sosiaalista ja yhteisöllistä elämää.
3.2 Share House
Japanissa on käytössä yhteisöllinen yksinasumisen muoto, jota kutsutaan englanniksi termillä share house. Käytän tästä konseptista paremmin suomen kieleen sopivaa käännöstä yhteistalo. Otso Huhtala käsittelee yhteistalo konseptia diplomityössään Helsinki Share House (2021), jossa Huhtala on johtanut yhteistalon sanasta yhteisasuminen, jolla hän tarkoittaa asumisen muotoa, jossa yksi tai useampi olennainen asumisen toiminto tai tila on jaettu sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole toisilleen sukua tai romanttisessa suhteessa.
Yhteistalo konsepti poikkeaa suomalaisista soluasunnoista, kimppakämpistä sekä kommuuneista siten, että se on kolmannen osapuolen hallinnoima. Tämä kolmas osapuoli toimii yleensä vain välikätenä eikä siten omista kiinteistöjä. Kolmas osapuoli kuitenkin
mahdollistaa sen, että toiminta pysyy ammattimaisena ja sujuvana. Näin ollen esimerkiksi yhteistilat siivotaan ulkopuolisen siivoojan toimesta.
Vuokrasopimukset voivat myös olla lyhyitä ja joustavia, minkä johdosta asukkaan ei tarvitse sitoutua asuntoon pitkäksi aikaa. Lisäksi vesi- ja sähkölaskut sekä muut Suomessa irtonaiset asumiskulut on laskettu osaksi yhteistalon vuokrasopimusta, mikä tekee asumisesta entistä helpompaa. Kuten suomalaisissa soluasunnoissa, myös yhteistalossa asukkailla on käytössään oma lukittava huoneensa. Tämän huoneen lisäksi asukkailla on käytössään yhteisiä tiloja, kuten keittiö, olohuone, ruokailusali taikka kuntosali. Yhteistaloissa yhteiset tilat ovat usein monipuolisia ja kattavia. (Huhtala, 2021).
Konseptille on myös kehittynyt erilaisia kategorioita. Yhteistalojen
suuruus vaihtelee suuresti ja suurimmissa yhteistaloissa voi olla jopa 90 asukasta. Yhteistalojen tarjonnasta löytyy myös esimerkiksi naisille tai yksinhuoltaja äideille suunnattuja asuntoja. Suomen asumismuodoista poiketen yhteistalojen palveluntarjoaja päättää asukasvalinnasta. Tämän asukasvalinnan tarkoituksena on pitää huoli siitä, että oikeanlaiset ihmiset muuttavat tiettyihin taloihin. (Huhtala, 2021). Esimerkiksi hiljaisempiin naapurustoihin ohjataan rauhallisempia ihmisiä ja menevämmät ohjataan
vilkkaille alueille (Druta & Ronald 2020, 11.). Asukasvalinnan katsotaan edesauttavan sitä, että asukkaat tulevat paremmin toimeen keskenään.
Myös esimerkiksi asukkaiden ikää on rajoitettu joissain tapauksissa.
Huhtala kuitenkin kertoo diplomityössään omakohtaisen kokemuksen sekä tutkimustyöllä kerätyn tiedon mukaan, että yhteistaloissa käydyn kanssakäymisen ja yhteisöllisyyden määrä vaihtelee suuresti. Joissain tapauksissa asukkaiden sosiaalinen kanssakäyminen rajoittuu lähinnä käytävällä tervehtimiseen, kun taas joissain taloissa asukkaat järjestävät keskenään juhlia ja illallisia. Osa palveluntarjoajista onkin ottanut
yhteisöllisyyden selkeäksi tavoitteekseen ja siten lisänneet palveluunsa johtajan tapaisen yhteisömanagerin, jonka tehtäväksi on annettu yhteisten tapahtumien järjestäminen. (Huhtala, 2021).
Malliesimerkin tavoin toteutettu yhteistalo on Naruse Inokuma Arkkitehtien suunnittelema ja vuonna 2013 valmistunut Nagoyassa sijaitseva Share House LT. Tässä kohteessa asukkaat jakavat kylpyhuoneen, keittiön sekä oleskelutilat. Rakennuksen koko on 307 m2 ja se on suunnattu
kolmelletoista asukkaalle. Vaikka huoneilla on keskenään lähes samanlainen pohjapiirustus, vaihtelee niiden luonne sen mukaa, miten ne sijaitsevat rakennuksessa. Näin rakennus tarjoaa asukkailleen valinnanvaraa sen mukaan, miten ja kuinka julkisesti haluaa oman huoneensa sijaitsevan.
Naruse Inokuma arkkitehdit ovat myös suunnitelleet rakennuksen siten, että asukkaat törmäävät toisiinsa luontevasti sen eri tiloissa. Kaiken kaikkiaan Share House LT on arkkitehtonisesti kaunis ja tyylikäs rakennus, joka on luonteeltaan konseptinsa parhaimpia. (ArchDaily, 2014). Share House LT talon lisäksi yhteistalojen tarjonnasta löytyy myös paljon pienempiä kohteita, jotka on rakennettu olemassa oleviin rakennuksiin. Vastaavasti suurimmat kohteet voivat omata hostellimaisen pohjapiirustuksen, jossa huoneet sijaitsevat isojen keskeiskäytävien varrella ja kylpyhuoneet sekä keittiötilat muistuttavat hostelleja. (esim. Huhtala, 2021).
Katutason kerros
1. kerros
5. kerros
valokäytävä
kattoterassi
kattoterassi
sisääntulo
Share House LT
3.3 Co-living
Toista yhteisöllistä yksinasumisen konseptia, joka on käytössä maailmalla, kutsutaan englanniksi termillä co-living. Suora käännös tälle olisi yhteiseläminen, mutta käytän käytännöllisyyden vuoksi tässä kandidaatintutkielmassa termistä substantiivia yhteisöasunto. Nykyinen yhteisöasunto konsepti sai alkunsa 1970-luvun Tanskasta ja siitä käytettiin alkujaan termiä co-housing. Yhteisöasunto muistuttaa pitkälti yhteistaloa, sillä se on myös kolmannen osapuolen hallinnoima konsepti, jossa
asukkaat vuokraavat oman yksityisen makuuhuoneen ja jakavat muita päivittäisiä tiloja. Vuokrasopimukset ovat minimillään kuukauden mittaisia, mikä tekee yhteisöasunnoista todella joustavia. Yhteisöasunnoissa voi myös yhteistalon tapaan olla yhteisömanageria muistuttava isäntä, jonka tehtävänä on tukea asukkaita, mikäli he tarvitsevat apua käytännön asioissa sekä edesauttaa yhteisöllistä ilmapiiriä esimerkiksi järjestämällä tapahtumia. Tämä isäntä on yhteisöasuntojen kohdalla se kolmas osapuoli, joka ylläpitää yhteisöasumiskonseptia. Periaatteessa kuka tahansa voi siis ryhtyä yhteisöasunnon isännäksi, mikäli onnistuu saamaan itselleen vuokralaisia. Näin ollen yhteisötalot vaihtelevat isännästä riippuen ja yhteisöasunto konseptina tarkoittaa yleisesti 70-luvulla muotoutunutta tapaa elää kollektiivisesti tuntemattomien ihmisten kanssa siten, että kolmas osapuoli hoitaa käytännön asiat. (Souza, 2021).
On kuitenkin olemassa yhteisöasuntojen maailman laajuinen sivusto coliving.com, jonka tavoitteena on olla 2000-luvun johtava asumisen elämäntyyli. Sivustolla mainostetaan sen olevan ensisijainen alusta etsittäessä yhteisöasuntoja ympäri maailmaa. Sillä on kohteita 60:ssa eri maassa ja 250:ssa eri kaupungissa. Yhteensä yhteisöasuntoja sivustolla
itsessään hallinnoi asuntoja, vaan tarjoaa alustan, jossa vuokralainen ja vuokranantaja kohtaavat tietyin valvotuin ehdoin. Tämä konseptimalli sekä maailmanlaajuisuus erottaa yhteisöasunnot (co-living) yhteistaloista (sharehouse). Asukkaiden ja varsinaisten kiinteistönomistajien eli isäntien välissä on siis yhtiö, joka veloittaa pienen palkkion asukkaan isännälle maksamasta vuokrasta. Periaatteessa kuka tahansa voi siis ryhtyä
yhteisöasunnon isännäksi airbnb:n tapaan, kunhan täyttää coliving.com määrittelemät ehdot.
Yhtiön isännän ja asukkaan välistä vetämä summa riippuu siitä, kuinka kauan isäntä on toiminut yhteisöasunnon isäntänä. Kuuden kuukauden ajalta yhteisöasuminen veloittaa isännältä 10 % tuloista ja yli vuoden jälkeen 5 %. Jotta voi ryhtyä isännäksi, yhtiö vaatii, että asunnossa on tilaa ainakin kuudelle ihmiselle sekä asunto täyttää muut yhtiön vaatimat vaatimukset, kuten että asunto on kokonaan kalustettu ja siihen kuuluu siivouspalvelu. Asunnosta tulee löytyä myös mm. yhteistiloja, nopea nettiyhteys sekä sitä tulee hallinnoida coliving.com. Sivusto mainostaa itseään helppona ja luotettavana alustana isännille, jotka haluavat tienata rahaa isännöimällä asukkaitta yhteisöllisissä asunnoissaan. Kun isäntä on hyväksyttänyt kiinteistönsä sivustolla, näkyy tämä yhteisöasunto coliving.com valikoimassa. Tämän jälkeen isäntä voi itse valita ja hyväksyä mahdolliset vuokralaisensa samalla tapaa kuin airbnb:ssä. Näin ollen yhteisöasunto konsepti siis valikoi vieraansa tietyin perustein, mutta toisin kuin yhteistalossa, jää päätäntä valta täysin isännälle. (coliving.com, 2021).
Koko yhteisöasunto konsepti on suunnattu lähinnä työssäkäyville ja työnsä takia ulkomaille muuttaville henkilöille, jotka kokevat helposti olonsa yksinäiseksi työskennellessään itsenäisesti ulkomailla. Sivuston mukaan konseptia käyttävät ovat lähinnä yrittäjiä, uuteen kaupunkiin muuttaneita työharjoittelijoita, nuoria aikuisia, koodaajia ja hakkereita sekä freelancereita. Lähinnä siis ihmisiä, jotka joko tekevät töitä etänä taikka etsivät yhteisöllistä ja joustavaa asumisen muotoa elämäntilanteensa takia. Sivustolla mainostetaan yhteisötalojen olevan täynnä yhteisöllisiä tiloja, joissa asukkaat voivat sosialisoida sekä tehdä töitä yhdessä.
Konseptiin kuuluu myös jokaiselle oma yksityisempi makuuhuone, jonne voi mennä rauhoittumaan. Tähän asumisen konseptiin kuuluu myös
siivouspalvelu sekä henkilökunta, johon voi olla yhteydessä, mikäli tarvitsee apua käytännön asioissa. Lisäksi sivustolla mainostetaan, että useaan kohteeseen kuuluu lisäksi pyykkipalveluita, hyvin varustettu keittiö, laajat työskentelytilat, yhteisöllisiä tapahtumia, kuntosali, uima-allas ja spa-osasto.
Näin ollen sivustolla kerrotaan, että otettaessa huomioon kaikki konseptin
tarjoamat edut, yhteisöasunnot voivat pienentää asumisen kustannuksia jopa 20 %. Kaikkein suurimpana etuna coliving.com mainitsee kuitenkin mahdollisuuden elää samankaltaisten ihmisten kanssa. (coliving.com, 2021).
Varattaessa huonetta asiakkaalla ei ole mahdollisuutta tutustua isäntään taikka muihin talon asukkaisiin etukäteen. Airbnb:n tapaan osassa kohteista on kuitenkin nähtävissä aiempien asukkaiden jättämiä arvosteluja. Etsiessä sopivaa vaihtoehtoa, asiakas valitsee ensin kohdekaupungin. Tämän jälkeen voi asettaa päivän, jona haluaa muuttaa ja sen jälkeen valittavissa on
yhdestä kahteentoista kuukautta, minkä ajaksi asunnon haluaa vuokrata.
Tämän jälkeen voi vielä valita, mikäli haluaa yksityisen makuuhuoneen taikka jaettavan. Tavallisesti kohteissa on noin neljä makuuhuonetta, mutta osassa voi olla usea kymmen. Kohteet ovat valmiiksi kalustettuja ja koska maksimi sitoutumisaika varattaessa on 12 kuukautta, voidaan coliving.com asumismuotoa pitää suhteellisen väliaikaisena ratkaisuna. (coliving.com, 2021).
Myös Suomessa on lähdetty kokeilemaan samantapaista co-living
-konseptia. Helsingin kaupunginhallitus päätti joulukuussa 2019 myöntää Kalasatamasta Verkkosaaren pohjoisosasta tontin yhteisöasunnon tyyppiselle kokeilulle. Hanketta on lähtenyt toteuttamaan startup- yritys, jossa ovat mukana helsinkiläinen yhteisöasumisen erikoisosaaja Village Co-Living sekä Euroopan laajuinen kohtuuhintaisen ja kestävän asuntotuotannon erityisosaaja LiM. Kohderyhmänä on kohtuuhintaista vuokraa sekä yhteisöllisyyttä etsivä asukas, jolla on halua vaikuttaa yhteisön päätöksentekoon. (Tervo, A., Meriläinen, S. & Pirinen, A., 2018).
Hankkeen on suunniteltu olevan yhteisöasujille rakennettava kerrostalo, joka soveltaa kansainvälisiä käytäntöjä. Kehitysteemoina on lisäksi modulaarirakentaminen yhteen sovitettuna yhteisöä osallistavaan suunnitteluun. Yhteisökehittämisen takia muutosten syntyminen on todennäköistä sekä prosessi aikaa vievää. (Uutta Helsinkiä, 2019).
3.4 Noli Studios
Suomeen on myös valmistunut uudenlaisia asumiskonsepteja. Syksyllä 2019 kiinteistösijoitusyhtiö Nerp avasi kaksi hotellia, jotka on suunnattu lyhytkestoisista yöpymisistä jopa usean vuoden mittaisiin. Nämä
asumiskonseptit kulkevat nimellä Noli Studios ja ne sijaitsevat Helsingissä Katajannokalla sekä Sörnäisissä. Katajannokalle lokakuussa 2019
avattu Noli Studios rakentui Keskon vanhaan pääkonttoriin. Kuukautta myöhemmin Sörnäisissä sijaitseva hotelli taas sai paikan Kurvin kansa- talosta. Myöhemmin vuonna 2021 yhtiö avasi kolmannen Noli Studion Vantaalle Myyrmäkeen, jonne rakennettiin Nolistudioksi suunnattu uudisrakennus, jonka on suunnitellut Avarrusarkkitehdit yhteistyössä Dsign Vertti Kivi & co sisustussuunnittelutoimiston kanssa. (Helsingin sanomat, 2021). Helsingin sanomat teki syyskuussa jutun Noli Studioiden laajenemisesta Vantaalle ja haastatteli Nolin maajohtajaa Niklas
Sontagia. Sontagin mukaan Myyrmäki valikoitui kohteeksi sen hyvien liikenneyhteyksien takia sekä siksi, että alueella ei ole vastaavanlaisia hotelleja. Noli onkin pioneereja Suomessa. Se on saanut inspiraatiota yhteisöasunnoista, kerrotaan Helsingin sanomien artikkelissa. Noli Studiot tarjoavat asuntoja yhdestä neljälle hengelle ja asuntojen koot vaihtelevat 15-56 m2. Toisin kuin yhteisöasunnoissa, hintataso määräytyy vuokra-ajan perusteella. Muutaman yön majoitus vastaa alueilla sijaitsevien hotellien hintatasoa ja mitä kauemmin Noli Studiossa asuu, sitä edullisemmaksi vuokra laskee. Vuoden mittaiset vuokrat Noli Studiossa vastaavat alueiden vallitsevia vapaiden markkinoiden vuokratasoja. (Freyborg, 2021).
Noli Studiot muistuttavat kuitenkin pitkälti yhteisöasuntoja, sillä niiden vuokrat ovat joustavia ja sopivat esimerkiksi keikkatyön perässä matkustavalle. Asukas voi valita haluaako hän täysin kalustetun
muuttovalmiin kohteen tai yhteisöasunnoista poiketen kevyesti kalustetun, jonne mahtuu myös omia huonekaluja ja tavaroita. Asuntojen tarjonta on vaihteleva, mutta ne sisältävät ainakin sängyn lisäksi keittiönurkkauksen, kylpyhuoneen sekä astian- ja pyykinpesukoneet. Yksityisten asuntojen lisäksi asukkailla on käytössään yhteisiä tiloja. Kohteesta riippuen Noli Studiot sisältävät viihdehuoneen, olohuoneen, ruokailutilan ja
keittiön, kokous- sekä työtiloja, saunaosaston, kuntosalin, pyykkituvan, yhteiskäyttöiset pyörät, postin sekä varastotilan. Katajannokan ja Sörnäisten kohteissa on lisäksi kortteliravintola. Tämän lisäksi huoneet siivotaan kahden viikon välein. Yhteisöasuntojen tapaan palveluun kuuluu myös isäntiä, joihin voi tarvittaessa olla yhteyksissä, mikäli tarvitsee apua käytännön asioissa. Noli Studiot järjestävät myös vapaaehtoisia tapahtumia jäsenilleen. Isännät kuratoivat erilaisia aktiviteetteja, kuten liikuntaa, kierrätysasioita, yhteisiä iltamia sekä retkiä rannalle. (Nolistudios.
com). Liiketoimintamalliin kuuluu myös yhteistyö paikallisten yritysten kanssa, joilta asukkaat voivat tilata ruokakasseja, vuokrapolkupyöriä ja yhteiskäyttöautoja. Noli Studios perii näistä palveluista kuitenkin
hyödykemaksuna kutsuttua summaa, joka on 39 euroa kuussa. (Freyborg, 2021).
Vaikka puoli vuotta ensimmäisten Noli Studioiden avaamisen jälkeen
Suomeen levisi maailmanlaajuinen covid19-viruksen aiheuttama pandemia, Sontagin mukaan lyhytaikaisten majoittujien vähentyessä hotellit
onnistuivat kuitenkin löytämään vakiintuneen asiakaskuntansa. Koska Helsinkiin on lähivuosina tullut paljon uusia yrityksiä, on tarvetta erityisesti työssäkäyville suunnatulle joustavalle ja helpolle asumisen muodolle. Nrep ei kuitenkaan suostu kertomaan julkisuuteen kohteidensa majoittujamääriä.
Sontagin mukaan valtaosa Nolin asukkaista on kuitenkin 25-45 vuotiaita työssä käyviä tai opiskelijoita, pääosin yksin tai kaksin asuvia. (Freyborg, 2021).
Suomessa on jo ennen Noli Studioiden lanseeraamista ollut yritysmajoittajakonsepti Forenom, joka tarjoaa tilapäisasumiseen kalustettuja asuntoja, huoneistohotelleja sekä hotellimajoitusta.
Forenomin asukkaat ovat esimerkiksi yrityksiä, jotka vuokraavat asuntoja työntekijöilleen. Noli Studios eroaa kuitenkin Forenomista siten, että se tavoittelee muitakin, kuin työmatkalaisia ja remonttipakolaisia. Helsingin sanomat kuvailevat Nolin asiakaskuntaa läppärinomadeiksi sekä ihmisiksi, jotka kaipaavat ympärilleen joustavuutta sekä elämää (Freyborg, 2021). Noli Studios sopiikin hyvin ihmisille, jotka etsivät pitempi aikaista väliasuntoa.
Sontagin mukaan Noli Studiot on suunniteltu erityisesti työskentelyä silmällä pitäen siten, että asuinympäristöt ovat hiljaisia sekä työskentelylle
on varattu omia rauhallisia nurkkauksia sekä työtiloja. Sontagin mukaan läppärityöntekijät sekä ulkomaalaiset opiskelijat ovat iso ja alati kasvava asukaskunta. (Freyborg, 2021).
Suomalaisille opiskelijoille Noli Studios ei kuitenkaan ole kannattava
vaihtoehto, sillä hotellina Kela ei myönnä niissä asuville asumistukea (Kela, 2021). Vaikka Noli Studios onkin hotelleihin verrattuna halvempi vaihtoehto, pyörivät hinnat normaalien kilpailuvertaisten vuokramarkkinoiden tasolla.
Esimerkiksi Sörnäisissä edullisin huone on vuoden sopimuksella 790 €/
kk. Vastaava maksaa Katajannokasaa 850 €/kk ja Myyrmäessä 660 €/
kk (Noli Studios, 2021). Sontag kuitenkin huomauttaa, että Nolistudioissa hintaan kuuluu ”elämää helpottavia palveluita”, kuten kuntosali, siivous sekä sauna, sähkö ja vesi. Koska vuokrat laskevat Noli Studiossa vietetyn ajan perusteella, Sontag kertoo asiakkaiden koostuvan lähinnä pitkäaikaisista vuokralaisista. (Freyborg, 2021).
3.5 A-Kruunujen ryhmävuokra
Vuonna 2016 vuokra-asuntorakennuttaja A-Kruunu alkoi kehittämään yhdessä Talli arkkitehtien kanssa uudenlaista ryhmävuokrauskonseptia, jossa samassa asunnossa asuu omalla vuokrasopimuksella useampi yhteisasumismuodon valinnut asukas (Helsinki, 2018). Konsepti poikkeaa soluasumisesta siten, että asukkailla on mahdollisuus valita asuinkumppaninsa. Käytännössä asukkaat pääsevät siis vaikuttamaan asukasvalintaan, mutta lopullisen päätöksen tekee A-Kruunu hakemuksien perusteella. Asukasvalinnoissa käytetään ARA:n asukasvalintaohjeistusten mukaisesti tarvehankintaa ja kohteessa on varallisuusrajat.
Asukasvalinnoissa noudatetaan tarvehankintaa eli kiireisimmässä asuntotarpeessa olevat henkilöt ja ryhmät saavat asukasvalinnoissa
etusijan. Asuntoa voi hakea yksin tai ryhmässä. Mikäli asuntoa hakee yksin, tulee kertoa mahdollisimman tarkasti toiveistaan sekä pyrkiä kuvailemaan itseään ja tottumuksiaan. Hakemusprosessin edetessä A-Kruunu voi myös lähettää hakijoille mahdollisia tarkentavia kysymyksiä toimivien asuinyhteisöjen kattamiseksi. Vuokralaisille annetaan myös mahdollisuus tavata toisensa ennen sopimuksen allekirjoittamista. (A-Kruunu, 2021)
Ensimmäinen kohde valmistuu Helsinkiin Kruunuvuorenrantaan Turunmaankadulle ja sen arvioitu valmistumisajankohta on vuoden 2021 lopulla. Kohde muodostuu kahdesta kerrostalosta, joissa on yhteensä 49 asuntoa, joista 6 on ryhmävuokrauskohteita. Näihin ryhmävuokrausasuntoihin mahtuu jokaiseen neljä vuokralaista.
Ryhmävuokra-asunnot sisältävät 5 huonetta ja keittiön. Näistä huoneista yksi on keskiössä sijaitseva olohuone. Hankkeen pääsuunnittelijana toimiva arkkitehti Tiina Päivilä-Kari kertoo, että olohuoneen vieressä sijaitseva keittiö erotettiin olohuoneesta lasiparviovella, jotta kokkailu ei häiritsisi olohuoneessa olijoita. Päivilä-Kari kertoo myös, että huoneet on suunniteltu erilleen toisistaan, jotta asunnossa voi olla monta samanaikaista toimintaa, eivätkä asukkaat häiriinny. Arkkitehdin näkökulmasta tärkeintä olikin
yhteisöllisyyden mahdollistaminen ja samalla yksityisyyden varmistaminen.
Ryhmävuokra-asunnoissa on myös huomioitu muita seikkoja. Esimerkiksi keittiöt ovat Kruunuvuorenrannan kohteessa tavallista tilavammat, jotta tilassa voi laittaa ruokaa monta kokkia samaan aikaan. Päivilä-Kari kertoo myös, että kaikkiin asuinhuoneisiin haluttiin varmistaa yksityisempi kulku, joten kenenkään huoneeseen ei mennä sisään esimerkiksi suoraan olohuoneesta. Asuinhuoneet on myös suunniteltu päämakuuhuoneiden kokoisiksi, jotta niihin voidaan sijoittaa esimerkiksi parisänky. (A-Kruunu, 2021).
Koko hankkeen tavoitteena on kehittää kohtuuhintaista, korkotuettua asuntokantaa pääasiassa yhden hengen asuntokunnille, jotka ovat
kiinnostuneita yhteisöllisestä asumisesta. Konseptin keskeisenä tavoitteena on tilaratkaisuiltaan uusien asuntotyyppien kehittäminen, jossa yksityistä ja jaettua tilaa yhdistetään siten, että asukkaille pystytään tarjoamaan yksiön vuokratasoa vastaavalla vuokralla enemmän ja monipuolisempia tiloja. (A-Kruunu, 2021). A-Kruunun ryhmävuokrauskokeilussa
tutkitaan sijainnin vaikutusta ryhmäasumisen kiinnostavuuteen, ryhmävuokraukseen soveltuvia tilallisia malleja, muuntojoustavuutta, asukasvalinnan mekanismeja sekä vuokraamiskäytäntöjä. Pilottikohteen toteuttamisen ja asukasryhmien muodostumista seurataan. Tavoitteiden toteutumista ryhmäasumisessa seurataan tilojen, asumiskokemusten, asukasvaihtuvuuden, vuokrauskäytäntöjen ja huoltotoimenpiteiden osalta.
(Helsinki, 2018).
A-Kruunujen Turunmaankadulle valmistuva ryhmävuokrakohde
sisääntulo
4 Johtopäätökset
Kuten asumispreferenssejä käsittelevässä kappaleessa käy ilmi, huomattava osa yksinasujista kaipaa lisäneliöitä nykyisille keskiverto yksiöille (Tervo & Hirvonen, 2020; Eerikas, 2021; Silevnnoinen & Hirvonen, 2002). Tämä on korrelaatiossa sille, että Tervo nostaa väitöskirjassaan esille pienten asuntojen tilallisen vaihtelun olevan ongelma (Tervo, 2021). Mikäli yksiöiden pinta-alaa tulisi kasvattaa, johtaisi se kuitenkin jo entuudestaan kalliiden asumiskustannusten nousuun sekä aiheuttaisi hiilidioksidipäästöjen lisääntymistä. Koska asuntojen ja asumisen hinta yksinasuvilla on jo todettu olevan ongelmallista sekä ilmastonmuutos ajankohtaista, voi yksiöiden pinta-alojen kasvattamisen katsoa olevan myös epäedullista. Toisaalta taas pienten asuntojen voi ajatella olevan epäresilienttejä, koska minimimitoituksen takia ne eivät ole muuntojoustavia. Näin ollen myös pienet asunnot ovat epäedullisia niin ihmisten hyvinvoinnin kuin ilmastonmuutoksenkin kannalta. Lisäksi otettaessa huomioon, että yhteiskuntamme muuttuu koko ajan ja kuten korona pandemia on näyttänyt, on hyvinkin mahdollista, että esimerkiksi työt siirtyvät tulevaisuudessa enenevissä määrin etätyömalliin, on joustaville ratkaisuille tarvetta. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että osalle ihmisistä tulee tarve löytää asunto, joka toimii myös työnteon paikkana.
Näin ollen pienten ja kompaktien asuntojen vasta-argumentiksi isompien ja sitä kautta joustavien asuntojen tarve on perusteltua, vaikkakin
ongelmallista.
Tässä luvussa vertaillaan yksinasumisen uusia konsepteja yksinasujien tilanteisiin ja tarpeisiin Suomessa. Lisäksi tarkastellaan, löytyykö näistä uusista konsepteista ratkaisuja vastaamaan yksinasujien tarpeita. Tämän lisäksi havainnoidaan, mikä uusissa konsepteissa on mahdollisesti
ongelmallista. Tarkoituksena on lisäksi pohtia, millaisia vaihtoehtoja tulevaisuuden yksinasujilla voisi mahdollisesti olla ja mitä asioita niiden toteutuminen vaatii.
4.1 Jaettavat tilat ja niiden markkinointi
Koska lisäneliöille on tarvetta ja samaan aikaan tulisi löytää kompakteja sekä hintatasoltaan edullisia ratkaisuja, voidaan jaettavat tilat nähdä hyvänä vaihtoehtoisena ratkaisuna. Suomalaiset arvostavat kuitenkin tunnetusti omaa rauhaa sekä tilaa. Myös vanhentuneet ajatusmallit soluasunnoista saattavat ohjata suomalaisten mielikuvaa jaetusta tilasta.
Japanin esimerkin tavoin markkinoinnilla on kuitenkin suuri merkitys, sillä yhteistalojen (sharehouse) suosio kasvoi juuri TV-formaatin myötä (Huhtala, 2021). Uskonkin, että myös osa syy Nolistudioiden houkuttelevuudelle perustuu konseptin markkinointiin sosiaalisessa mediassa. Nolistudion markkinointi on suunnattu nuorille ja kansainvälisille ihmisille, joita Noli Studios tuntuu myös vetävän puoleensa. Tilojen jakamisesta on siis tehtävä houkutteleva vaihtoehto suunnittelun lisäksi myös markkinoinnin avulla. Tästä saattaa toimia esimerkkinä A-Kruunujen ryhmävuokra. Yhtiön toimitusjohtajan Jari Mäkimattilan mukaan uusi konsepti ei ole toistaiseksi tuottanut suurta kysyntää. Mäkimattila kuitenkin toteaa, että heikko
kysyntä saattaa selittyä ensimmäisen ryhmävuokraus kohteen sijainnilla, eikä asiasta siksi voida vielä tehdä pidempiä johtopäätöksiä (2021). On kuitenkin aiheellista pohtia, olisiko ryhmävuokrauksen markkinoinnissa parannettavaa.
Kuten olen kandidaatin työssäni korostanut, ei yksinasuvien joukko ole homogeeninen. Siksi erilaisten vaihtoehtojen löytäminen on tärkeää.
Nykyiset kimppakämpät ja soluasunnot on kuitenkin suunnattu lähinnä opiskelijoille, eivätkä ne näyttäydy heidänkään keskuudessaan houkuttelevina, sillä esimerkiksi TOAS:in mukaan yksiöt ovat kimppa- ja soluasuntoa suositumpi asumisenmuoto (TOAS, 2021). Kommuuni asumisen voidaan taas katsoa olevan haasteellista, sillä se on erityisen oma-aloitteinen ja asukkaista riippuva konsepti. Tämän takia on
perusteellista todeta, että tarvetta päivitetyille sekä laaja-alaisemmin
suunnatuille konsepteille on. On myös huomioitavaa, että kuten tutkimukset ovat osoittaneet omaavat eri ryhmät jokseenkin samoja mieltymyksiä ja tarpeita (esim. PTT, 2019; Tervo, 2021; Eerikas, 2020; Tervo & Hirvonen, 2020; Backman, 2015). Näin ollen suunniteltaessa uusia asumiskonsepteja,
4.2 Erilaisia konsepteja ja niiden vertailua
on resurssiviisasta suunnitella ne kattamaan useampi eri ryhmä.
Etsittäessä ratkaisuja yksinasujien ongelmiin on jaettavat tilat nähty hyvänä vaihtoehtona myös muiden silmissä, sillä jaettavia tiloja sisältävä vuokra- asuminen on ollut yhdistävänä tekijänä kaikissa tässä kandidaatin työssä esittelemissäni asuinkonsepteissa. Konseptit ovat kuitenkin jokseenkin yksipuolisesti suunnattuja. Noli Studios on markkinoinnin ja asiakaskunnan perusteella suunnattu lähinnä työnsä puolesta matkustaville kansainvälisille ihmisille. Vaikka konseptissa olisi paljon potentiaalia opiskelijoille, jotka kaipaavat työskentelytilaa, joustavaa vuokra-asumista sekä yhteisöllisyyden mahdollistavia tekijöitä, ei Noli Studios hintansa sekä Kelan myöntämien tukien puolesta ole varteen otettava vaihtoehto opiskelijoille. Toisaalta Noli Studion kaltainen palveluja kattava yhteisöllinen, mutta samalla oman asunnon sisältävä konsepti sopisi hyvin myös senioreille ja saattaisi edesauttaa seniorien yksinasumista. Uusi yksinasujille suunnattu
asumisen konsepti voisi siis ottaa mallia Noli Studiosta siten, että nuorten kansainvälisten työikäisten ihmisten lisäksi, taikka sijaan, konsepti
kehiteltäisiin myös opiskelijoita ja senioreita ajatellen. Samalla konseptista voitaisiin rakentaa pitkäaikaisempaa asumista tukeva. Tämänhetkinen Noli Studios on mielestäni hyvä vaihtoehto tilapäiselle asumiselle, mutta näen konseptin ja hotellien tunnelman juuri hotellimaisena, mikä ei välttämättä houkuta monen vuoden aikaiseen asumiseen. Resurssitehokkaan ratkaisun saavuttamiseksi tarvitaankin sukupolvia yhdistävä asumisen muoto, joka ottaa mallia esimerkiksi Noli Studiosta, mutta jota ei lasketa hotelliksi niin käytännössä kuin tunnelmaltakaan.
Myös muista tässä kandidaatin työssä esittelemiäni asumiskonsepteja voidaan käyttää mallina tai ottaa niistä opiksi. Esimerkiksi A-Kruunujen ryhmävuokrauksesta puuttuu yhteisiä tiloja hallinnoiva kolmas osapuoli, mikä saattaa olla osasyynä heikolle kysynnälle. Mielestäni yhteisten tilojen
sekä elämän helpottamiseksi. Uuden konseptin tulisi myös sisältää palveluja ja yhteisten tapahtumien järjestämistä, jolloin ihmiset kokisivat kuuluvansa yhteisöön sekä kokisivat olonsa turvalliseksi.
Koska ihmisten tarpeet ja halut kuitenkin vaihtelevat, tarvitaan erilaisia konsepteja. Näin ollen yhteisöasuntoja (co-living) voidaan pitää hyvänä konseptina myös Suomessa, sillä ne tarjoavat hotelleja edullisemman sekä yhteisöllisemmän mahdollisuuden erityisesti työnsä puolesta yksin matkustaville ihmisille, jotka haluavat luoda uusia kontakteja.
Yhteisöasunnot eivät kuitenkaan Noli Studioiden tapaan sovi
pidempiaikaiseen asumiseen, sillä yhteisöasunto -konsepti ei jätä tilaa asukkaan omille tavaroille ja siksi se tuo vaihtoehtoisen ratkaisun vain suhteellisen tilapäistä vaihtoehtoa etsiville yksinasujille. Yhteisöasuminen sopii myös vain ihmisille, joita ei haittaa yhteisön nopeakin vaihtuminen ja jotka ovat valmiita jakamaan intensiivisemmin elämäänsä tuntemattomien ihmisten kanssa. Uskon kuitenkin, että Nolistudion kaltainen enemmän yksityisyyttä tarjoava malli sopii paremmin suomalaisiin tottumuksiin ja siksi nähtäväksi jää, rantautuuko yhteisöasuntojen konsepti ikinä Suomeen.
Noli Studiosta sekä yhteisöasumisesta (co-living) eroten yhteistalot (share house) sekä A-Kruunun ryhmävuokraus muistuttavat toisiaan siten, että asuin tapansa lisäksi molemmat konseptit pyrkivät valitsemaan saman
välttämiseksi. Tämä on hyvä ratkaisu sopusointuisamman elämisen kannalta, mutta kysymykseksi jää, aiheuttaako valikoiminen segregaatiota ja syrjintää, mikäli kategorioita on vain rajallinen määrä. Siksi uusia
konsepteja kehiteltäessä tulisi tätä aihetta tutkia syvemmin.
Kaiken kaikkiaan uusille vaihtoehtoisille yksinasumisen muodoille on tarvetta. Tervon mukaan politiikoilla on päätäntävalta, jonka seurauksena asuntotuotantoa voidaan ohjata siten, että arkkitehdit ja rakennuttajat lähtevät kokeilemaan uusia innovaatioita. Tervo myös kannustaa
tutkimuksen tekemiseen yksinasuvien asuinpreferenssien ympärille, sillä sen pohjalta pystytään vasta suunnittelemaan korrekteja sekä toimivia konsepteja. (Tervo, 2021). Myös maailmalla käytössä olevia konsepteja voidaan tutkia, mutta ne on osattava soveltaa Suomeen ja Suomen kulttuuriin.
Lopulta on mahdollista, että voidaan löytää laadukkaita ja toimivia yksinasujille suunnattuja konsepteja, jotka perustuvat erityisesti tilojen jakamiseen sekä palvelujen tarjoamiseen. Erityisesti konsepteja tukeva hyvä markkinointi tulee nähdä potentiaalisena, sillä sen avulla esimerkiksi tilojen jakamisesta voidaan saada houkutteleva ja varteenotettava vaihtoehto myös yhä useammalle suomalaiselle.
Share House Co-living Noli Studios Ryhmävuokra
Myös kuukauden mittaiset vuokrasopimukset
X X X
Yhteisistä tiloista huolehtiva kolmas
osapuoli
X X
Sopii pidempi aikaiseen asumiseen (yli vuoden mittaiset)
X (X) X
Asukasvalinta X X X
Käytössä Suomessa X X
Oma keittiö
standarina X
Erillinen tila
etätyönteolle (X) X
Erityisen yhteisöllinen
asumismalli X X
Yhteisömanageri X X X
Lähdeluettelo
Backman, K. (2015). Yksinasuvien helsinkiläisten asumispreferenssit. Pro gradu -tutkielma. Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto, Helsinki.
Eerikas, J. (2021). Eristyksissä – Opiskelijoiden kokemukset opikelija-asunnoistaan koronapandemian aikana.
Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto, Helsinki.
Freyborg, H. (2021) Katajanokalla on hotelli, jossa osa asukkaista on ollut kirjoilla jo kaksi vuotta: Nyt saman lainen hotelli
Gromark, S., Ilmonen, M., Paadam, K., & Støa, S. (2016). Ways of residing in transformation. Interdisciplinary perspectives.
Ashgate Publishing Ltd.
Haltia, E., Keskinen, P., Karikallio, H., Alho, E., Vuori, L. & Alimov, N. (2019). Kaupunkiseutujen asukkaiden asumispreferenssit – Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? Pellervon taloustutkimus PTT
ptt_rap260_yhdistetty1%20(1).pdf (Viitattu 8.11.2021) Helsinki. (2018) Ryhmävuokraus-konsepti. [nettisivut]
ryhmavuokraus-konsepti (Viitattu 8.11.2021)
Hiilamo, H. (2018). Toimeentulo ja tulonsiirrot. In E. Terämä, M. Tiitu, J.-M. Paavola, A. Vainio, N. Määttänen, A. Miettinen, O. Kontula & H. Hiilamo (Eds.), Yksin osana elinkaarta, (pp. 91–97). Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 66/2018. https://julkaisut.valtioneuvosto.f/bitstream/handle/10024/161168/66-2018-YSI-
loppuraporttipdf?sequence=1&isAllowed=y (Viitattu 7.11.2021)
Huhtala, O. (2021). Helsinki Share House – yhteisöllinen asuintalo yksinasujille. Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto, Helsinki.
Jamieson, L., Wasoff, F., & Simpson, R. (2009). Solo-Living, Demographic and Family Change: The Need to know more about men: 30 toukokuuta 2009. Edinburgin yliopisto. https://www.socresonline.org.uk/14/2/5.html
Jamieson, L. & Simpson, R. (2013). Living Alone: Globalization, Identity and Belonging. Palgrave Macmillan.
Jansen, S. J. T. (2014). Diferent values, diferent Housing? Can underlying value orientations predict residential preference and choice? Housing, Theory and Society, 31/3, 254–276. https://doi.org/10.1080/14036096.2013.867279
Kahri, E., & Pyykönen, H. (1994). Asuntoarkkitehtuuri ja -suunnittelu. Rakennuskirja Oy
Karikallio, H., Keskinen, P., Kiviholma, S., Reijonen, J., Ruuskanen, O-P., Vuori, L., Härmälä, V. ja Lamminkoski, H. (2019).
Pienten asuntojen osuus asuntotuotannossa ja vaikutukset asuinalueiden eriytymiseen. PTT raportteja 262. https://www.
ptt.f/julkaisut-ja-hankkeet/kaikki-julkaisut/pienten-asuntojen-osuus-asuntotuotannossaja-vaikutukset-asuinalueiden- eriytymiseen.html (Viitattu 11.10.2021)
Kauppinen, T., T. Martelin, K. Hannikainen-Ingman & E. Virtala (2014). Yksin asuvien hyvinvointi. Mitä tällä hetkellä URN_ISBN_978-952-302-266-9.pdf?sequence=1 (Viitattu 13.10.2021)
Puustinen, S. (2010). Asumisen arvot ja tavoitteet. In M. Norvasuo (Ed.), Asutaan urbaanisti! : laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä (pp. 305-369). Aalto ARTS Books.
Kortelainen, M. (2020) Tampere yrittää hillitä yksiöbuumia – lähes joka toinen viime vuonna valmistunut kerrostaloasunto oli yksiö. Rakennuslehti.
valmistunut-kerrostaloasunto-oli-yksio/ (Viitattu 7.11.2021)
Lettenmeier, M., Liedtke, C., & Rohn, H. (2014). Eight tons of material footprint—suggestion for a resource cap
for household consumption in Finland. (Viitattu 7.11.2021)
Mäntylä, J. (2020) Katso, mahtuisitko asumaan tänne: opiskelijoille rakennetaan miniyksiöitä, joissa kädet ulottuvat
melkein seinästä seinään. Yle. (Viitattu 8.11.2021)
Puustinen, S. (2010). Asumisen arvot ja tavoitteet. In M. Norvasuo (Ed.), Asutaan urbaanisti! Laadukkaaseen kaupunkiasumiseen yhteisellä kehittelyllä, (pp. 305–348), Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B99.
Yliopistopaino.
Rantanen, A. (2020). Rakennusteollisuuden hiilijalanjälki ja vähähiilisyys kiinteistösijoittajanrakennushankkeessa.
pdf?sequence=2
Silvennoinen, H., & Hirvonen, J. (2002). Koti kerrostalossa. Asukkaiden arjen kokemuksia asumisestaan. Suomen ympäristö 575. Edita Prima Oy
Souza, E. (2021). What is Co-Living? ArchDaily. https://www.archdaily.com/915335/what-is-co-living Takala, S. (2020). Kotina hotelli. Helsingin Sanomat.
Tervo, A. (2021). Domestic Space for Solo Living. Helsinki: Aalto University publication series DOCTORAL DISSERTATIONS 27/2021.
Tervo, A., & Lilius, J. (2017). Urbaanien yksinasujien asuintilatoiveita. Yhdyskuntasuunnittelu, 55(1), 11–32.
Tervo, A., Meriläinen, S. & Pirinen, A. (2018) Jaetut tilat. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja 1.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA).
kehittamiskeskuksen_raportteja_12018/1679903a-b358-4648-bbe7-a446f8d8e4e6/135593 Uutta Helsinkiä. (2019). Kolme uutta Kehittyvä kerrostalo -hanketta liikkeelle.
uutiset/2019-12-11/kolme-uutta-kehittyva-kerrostalo-hanketta-liikkeelle (Viitattu 8.11.2021)
Wulf, M. (2001). Growth and change in one person households: Implications for the housing market. Urban policy and research, 19(4), 467–489. https://doi.org/10.1080/08111140108727894
Åhrén, P. (2004). Housing allowances. In M. Lujanen (Ed.), Housing and Housing Policy in the Nordic Countries, (pp. 179–
202). Nordic Council of Ministers.
