70 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 1 / 2 0 1 3
sittelee uskonnollista metafysiik- kaa, Mäntylän teos olisi jotenkin torso. Esitys saa pakostakin sub- jektiivisen sävyn, josta tekijä on it- sekin hyvin tietoinen. ”Tällaisella avautumisella pääsee helposti hu- rahtaneiden listalle”, hän toteaa. On kuitenkin arvokasta, että hän rohke- nee jatkaa monologiaan tällä aiheel- la, sillä nykyihmiselle on kuitenkin tärkeää nähdä, millaisen liikkuma- varan tekijän moderni tieteellinen maailmankäsitys antaa hengellisel- le elämälle. Mäntylälle, kuten mo- nille ajatteleville yksilöille länsimai- sessa kulttuurissa, ”uskonnollisuus”
on tyystin eri asia kuin ”uskonnon harjoittaminen”. Hän kritikoi terä- västi uskontoja instituutioina, mut- ta yllättää sitten lukijan vielä kärke- vämmällä kuvauksella ”länsimai- den merkittävimmän ylijumalan, Markkinavoimien” palvonnasta il- miselvänä ”uskontona”.
Se, miten Mäntylä sitten erään- laisena ”agnostisena teistinä”, kuten hän sanoo, luonnehtii omaa hen- gellistä elämäänsä, tarkentaa hyvin monen aikamme intellektuellin tavallista ylimalkaista asennetta:
”Olen agnostikko. Jumalasta ei voi mitään tietää.” Selvästikin hänen agnostisisminsa kohdistuu uskon- tojen pyrkimyksiin välittää muka varmaa tietoa Jumalasta. Se ei kui- tenkaan estä häntä rakentamas- ta omaa jumalkäsitystään ”aiheto- disteiden”, johtopäätösten ja ”hen- kilökohtaisen intuition” varassa.
”Intuitiossa” on tässä kysymys yk- silölliseen kokemukseen perustu- vasta todellisuuden luovasta hah- mottamisesta taiteilijan tapaan, niin että Mäntylä sanoo kokevan- sa ”jumalan erilaisina muuttuvina ja vaihtelevina muotoina kaikes- sa, siis myös itsessäni. Olen osa ju- malaa ja jumaluutta. Minä olen ju-
malassa ja jumala on minussa niin kuin kaikessa muussakin.” (s. 74–
75) Kun ottaa huomioon, miten pe- riaatteessakin rajoittuneeksi tekijä näkee inhimillisen tiedon, hänen katsomustaan voi pitää pikemmin panenteisminä kuin panteismi- na. Mäntylälle tällaiset käsitteelli- set erottelut lienevät pelkkää sko- lastiikkaa, ja siksi hän pääseekin lä- helle lukijaa oman kokemusmaail- mansa erinomaisena tulkkina.
Kokonaan sattumalle rakentu- van evoluutio-opin kritiikilleen us- kollisena tekijä toteaa suunnitelmal- lisuuden kuuluvan jumaluuteen.
Tämä on sitä ”yksinkertaista uskoa”, joka meidän päivinämme pulpahtaa esiin ja joka voisi eräänlaisena logo- terapiana tulla ”eksistentiaalista hä- tää” potevan ja arvotyhjiössä elävän nykyihmisen avuksi. Tekijä kirjoit- taa siis selvästi yhteiskunnallisesti- kin merkittävästä asiasta.
Kirjan monologiluonteen vuok- si jää käsittelemättä eräs kulttuuris- samme keskeinen hengellisen elä- män pulma: Jos ihminen yksilönä, Mäntylän tapaan, onnistuukin huo- lellisen filosofisen syventymisen tie- tä hengellisen elämänsä selkiinnyt- tämiseen, mistä hän saa sille sosiaa- lisen tuen? Näyttää siltä, että kirkko ei siihen pysty – aivan liiaksi kah- littuna perinteensä kummajaisiin.
Mäntylä on tiivistänyt esseessään onnistuneesti tällä vuosituhannel- la vahvasti esiin nousevan ajattelu- tavan, jolle luonnontieteellinen lii- aksi yksinkertaistava rationalismi on jo vanhentunut kanta.
Olisi arvokasta saada Mäntylän teksti laajan yleisön käyttöön vaik- kapa johonkin verkkojulkaisujen sarjaan.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston sosiaali psykologian emeritusprofessori.
Filosofian uudistaminen – yhä alkutekijöissään
Pentti Määttänen John Dewey: Filosofian uudistaminen. Vastapaino 2012.
Tapojen hitausvoima on valtava, ja tämä koskee myös ajattelutapoja.
John Deweyn hanke klassisen filo- sofian lähtökohtien horjuttamisek- si on liki sadan vuoden takainen, mutta Vastapainon julkaisema suo- mennos on edelleen ajankohtai- nen. Kirja ilmestyi samana vuonna kuin Pyrkimys varmuuteen (1929), jossa ajetaan samaa asiaa hieman toisesta näkökulmasta. Deweyn kritisoimat ajatustottumukset tois- tuvat yhä uudelleen paitsi filoso- fiassa, myös muilla tiedonaloilla.
Klassinen filosofia on jättänyt sy- vän jäljen länsimaiseen ajatteluun ja kritiikki kaikuu kovin usein kuu- roille korville.
Yhdessä asiassa aika on kyl- lä mennyt Deweyn ohi. Käsitykset kehittyneiden eläinten tietoisuu- desta sekä kyvystä ajatella ja kom- munikoida erilaisilla merkkijärjes- telmillä ovat noista ajoista muuttu- neet perinpohjaisesti. Dewey olisi kylläkin tervehtinyt näitä uutisia ilolla, sillä pragmatistinen merki- tyksen käsite, jonka mukaan va- kiintuneet tavat ovat merkitysra- kenteita, itse asiassa antaa eväitä eläinten tietoisuuden tarkasteluun ja jatkuvuuden etsimiseen ihmi- sen ja muun luonnon välille. Myös kulttuuri on luonnontuote, yh- den eläinlajin ympärilleen kehittä- mä järjestelmä, jonka luonnetta ei enää tällä vuosituhannella kanna- ta lähteä erittelemään melko tark- kaan 150 sitten vanhentuneiden metafyysisten opinkappaleiden ja
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 1 / 2 0 1 3 71 käsitteiden avulla.
Kenties tärkein filosofian uudis- tamiseen liittyvä seikka on se, et- tä vastoin vuosituhantista oletus- ta filosofeilla ei ole käytössään eh- dottoman apriorista käsitteellisen analyysin menetelmää, maailmas- ta ja kokemuksesta riippumaton- ta järkeä, jonka avulla voisi saavut- taa ikuisia ja muuttumattomia kä- sitteellisiä totuuksia. Deweyn viesti ei oikein tahdo mennä perille, sil- lä yhä edelleen toistetaan uuskanti- laista väitettä, jonka mukaan käsit- teet eivät vain ole luonnosta riippu- mattomia vaan myös antavat luon- nolle ja kokemukselle rakenteen.
Kukaan ei vain koskaan vaivau- du selvittämään, mistä nämä ään- neyhdistelmät ja täpläjonot sekä niihin mahdollisesti liittyvät aja- tukset tämän todellisuutta katego- risoivan voimansa saavat.
Yksi syy Deweyn käsityksiin kohdistuvaan vastahakoisuuteen voi olla se, että hän ei pukenut sa- nomaansa kovinkaan kohteliaisiin sanakäänteisiin. Filosofien ajaman apriorisen käsitteellisen varmuu- den alkuperä on hänen mukaan- sa alkukantaisissa uskonnoissa, joiden edustajat – poppamiehet – heiluttivat talismania ja ilmoittivat olevansa yhteydessä korkeampiin voimiin, vuorenvarmasti. ”Aines, josta filosofia kumpuaa, on merki- tyksetöntä tieteelle ja järjellisille se- lityksille” (s. 56). Se on pikemmin- kin runoutta kuin tiedettä. Elämän- työnsä taidokkaille käsitteellisille rakenteille omistanut ei välttämät- tä ilahdu näistä erittelyistä. On jo- pa väitetty, että naturalismi tarkoit- taa filosofian loppua.
Näin on ja saa ollakin, jos filo- sofian lopulla tarkoitetaan luopu- mista kuvitelmasta, että ihmisillä on käytössään luonnon ylä- ja ulko-
puolelta saatu riippumaton järjen- käytön lahja. Toisaalta taas filofias- sa perinteisesti pohditut ongelmat eivät katoa mihinkään. Filosofinen naturalismi kysyy edelleen, että mitä on tieto, mitä on inhimillinen (tai eläimellinen) tietoisuus, mikä on ihmisen paikka maailmassa ja niin edelleen. Vastauksia ei kyllä- kään haeta vain ”tutkimalla ajatte- lun perusteita ajattelemalla”. John Locke ja kumppanit saattoivat kyllä istua ajattelemassa ajatteluaan sillä perusteella, että ihmismieli on lä- pinäkyvä eikä tiedostamatonta ole.
1800-luku kuitenkin muutti käsi- tyksiä. Ihmiselle osoitettiin paik- ka luonnon sisäpuolella ja kogni- tiivinen tiedostamaton on tätä ny- kyä kiistaton tosiasia. Kaikkia ajat- telun mekanismeja ei voi tavoittaa ainoastaan ajattelemalla.
Deweyn tavoitteena oli filoso- fian tieteellistäminen. Hänen oma analyysinsa perustui fysiikan kehi- tyksen tarkasteluun. Tieteen oma kehitys on paras perustelu ope- rationaaliselle tiedonkäsitykselle.
Sen sijaan, että filosofia yrittäisi ol- la ”tiedettäkin tieteellisempää”, on syytä painottaa jatkuvuutta tieteen ja yleisemmän käsitteellisen ana- lyysin välillä. Abstrakti ajattelu on voimakas väline, mutta vain, jos yh- teys kokemukseen säilyy. Myös fi- losofia on saatettava tieteelliselle pohjalle osoittamalla sen yhteydet empiiriseen tietoon.
Itseriittoiseen järkeen uskomi- sen kääntöpuoli on käsitys siitä, että järki tavoittaa tiedon todelli- sen kohteen, joka on olemassa jo- tenkin toisin kuin kokemusmaail- ma. Tätä sanotaan joskus tosiole- vaiseksi. Parmenideen mukaan se on yksi ja jakamaton, liikkumaton ja pallonmuotoinen. Platonille se koostui vain ajattelemalla tavoitet-
tavista pysyvistä ja muuttumatto- mista ideoista. Tämä asetelma on jostain syystä siirtynyt myös tietee- seen. Vain kvanttimekaniikka ker- too, millainen todellisuus oikeasti on. Muutaman vuoden takaisessa Wittgenstein-konferenssissa eräs kosmologi kertoi ratkaisseensa tie- teenalansa ongelmat matemaat- tisesti elegantilla tavalla. Hintana on se, että kaavoissa ei esiinny kir- jainta t, joka tarkoittaa aikaa. Joh- topäätös oli, että aika on epätodel- linen ilmiö, jota ei oikeasti ole ole- massa. Jos lukijasta siis tuntuu, et- tä tämän jutun lukemiseen menee jonkin verran aikaa, niin ei kannata huolestua. Mitään todellista ei me- ne hukkaan.
Deweyn lähtökohta on, että on vain yksi todellisuus. Se on tä- mä aineellinen maailma, jonka si- säpuolella olemme ja elämme. Sen rinnalle ja sitä ”todellisemmiksi”
otaksutut ja vain ajattelun avulla tavoitettavat sfäärit ovat mielikuvi- tuksen tuotetta. Mitä tahansa tie- de selvittääkään aineen perimmäi- sistä rakenneosasista, ne ovat ra- kenneosia ja sellaisina aivan yhtä todellisia kuin arkimaailman esi- neet. Ero ei ole ”todellisuuden” as- teessa vaan siinä, millaista ja miten perusteltua tietoa eritasoisista asi- oista on. Olemisen kriteeri ei var- sinkaan ole se, millaisia muotoilu- ja ihmiset onnistuvat teorioissaan tekemään. Deweya on kritisoi- tu antirealistiksi sillä perusteel- la, että hänen mukaansa ihmisten muotoilemilla luonnonlaeilla ei ole kirjaimellista vastinetta riippumat- tomassa todellisuudessa. Tämä on ilmeisesti ollut perusteena johto- päätökselle, että teoreettiset käsit- teet ja väitteet ovat Deweyn tieteen- filosofiassa vain ”hyödyllisiä fikti- oita” eivätkä viittaa mihinkään ole-
72 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 1 / 2 0 1 3
massa olevaan. Näin ollen siis koko ihmismielestä riippumattoman to- dellisuuden olemassaolo olisi vaa- kalaudalla.
Tämä päättely menee täysin harhaan. Deweyn vain arvoste- lee käsityksiä, joiden mukaan lait
”määräävät” tapahtumia, luonto
”tottelee” luonnonlakeja vähän sa- maan tapaan kuin ihmiset tottele- vat (jos tottelevat) eduskunnan sää- tämiä lakeja (s. 102). Tämä käsitys on eräänlainen jatke aristoteelisel- le tieteelle, jossa luonto on pää- määräsyiden talutusnuorassa. De- weyn mukaan laki on vain muu- tosten välinen säännöllinen suhde.
Asiat etenevät niin kuin etenevät, täysin riippumatta siitä, mitä niis- tä ajatellaan tai sanotaan. Ihmisillä voi olla vain enemmän tai vähem- män tarkkoja kuvauksia ja selityk- siä näistä riippumattomista tapah- tumista. Tieteen edistyminen on näiden teoreettisten muotoilujen muuttumista ja tarkentumista. Tä- hän Dewey päätyi tarkastelemalla fysiikan kehitystä satakunta vuot- ta sitten, kun hän pyrki saattamaan filosofian tieteelliselle pohjalle ot- tamalla oppia tieteen omista käy- tännöistä.
Arvoteorialla oli aivan erityi- nen sija Deweyn tieteellistämis- pyrkimyksissä. Perinteinen ajatte- lu on etsinyt elämän perimmäisiä arvoja elämän ulkopuolelta eli tai- vaspaikan valmistelusta tai aprio- risista käsitteellisistä erittelyistä ja moraalisen hyvän määrittelyhank- keista. Moraalinen hyvä on tässä katsannossa jotakin muuta kuin elämässä koetut hyvät asiat (niin sanotut ei-moraaliset hyvät sei- kat) ja itseisarvot määritellään sel- laisiksi, ettei niillä ole mitään yh- teyttä muihin asioihin. On kuiten- kin niin, että kun yhteys muihin
asioihin katoaa, häviää myös yhte- ys käytäntöihin. Arvot, joilla ei ole yhteyttä käytäntöihin, ovat käytän- nössä arvottomia.
Arvoteorian saattaminen tie- teelliselle pohjalle on sitä, että ote- taan lähtökohdaksi ihminen luon- tokappaleena, biologisena organis- mina. Tämä on myös Deweyn tai- teenfilosofian lähtökohta. Elämän perusarvot määräytyvät elämäs- tä itsestään ja arvoteoriaa kehite- tään samaan tapaan kuin muuta- kin tiedettä. ”Pahan ongelma lak- kaa olemasta teologinen ja meta- fyysinen kysymys ja se nähdään elämässä vallitsevien pahojen asi- oiden vähentämisenä ja helpotta- misena” (s. 193).
Filosofian uudistaminen on edelleen ajankohtainen mutta myös aikaansa sidottu teos. Tämän sidonnaisuuden hahmottamises- sa lukijaa auttavat Tuukka Perho- niemen lisäämät runsaat ja asian- tuntevat viitteet. Perhoniemen suo- mennos on sujuva ja tuo hyvin esiin Deweyn ajatukset, eikä yksittäisten termivalintojen ruotimiseen ole mitään aihetta.
Kirjoittaja on dosentti ja tietokirjailija.
Kirkkokatu 14 Helsinki Avoinna ma klo 10–17
ti–pe klo 10–16.30 Verkkokauppa auki aina!
www.tiedekirja.fi
