T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
68
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 07
suhtautuminen valtaan menee tässä hiukan liian pitkälle, sillä hän olisi voinut kertoa Tampe- reen seudun alueellisen eliitin toiminnasta ja tuesta yliopistol- le avoimemmin ja systemaai- semmin. Hyvän kuvauksen saavat kuitenkin Tampereen yliopiston kauppakorkeakou- lun perustamisen vaikeat vai- heet.
Sipilä pohtii, missä kulkee raja hyvän opeaja–oppilas- suhteen ja sisäpiiriläisen epä- pätevyyden suosimisen välillä:
”Tuuihin luotetaan, vierai- ta kaihdetaan, vaikka heidän ansionsa näyäisivät suurem- milta”. Hän kuitenkin varoo menemästä aiheessa syvem- mälle, vaikka se kaipaisi selvästi enemmän huomiota. Kannat- taisi esimerkiksi selviää, käyt- tävätkö opeajat hallinnollista asemaansa hyväkseen hank- kiakseen taloudellista hyötyä panemalla omia teoksiaan pa- kollisiksi pääsykoe- ja kurssi- kirjoiksi.
Jorma Sipilän henkinen kasvu rehtorina ja johtajana kulminoituu havaintoon, eä johtamisen ydin on yliopiston prosessien organisointi. Hän jaksaa uskoa rationaaliseen ar- gumentaatioon, keskusteluun,
intressien sovieluun, sitoua- miseen. ”Yliopiston ydintehtä- vä on opeaa aikuisia ihmisiä hankkimaan tietoa, eroamaan uskoava tieto kyseenalaisesta, ajaelemaan itsenäisesti ja pe- rustelemaan argumeninsa.”
Yliopistolla on anneavaa yh- teiskunnalle pitkäjänteisessä ajaelussa. Yliopisto kärsii hä- nen mielestään pysyvästä joh- tajapulasta. ”Yliopistolla pitää olla johto, joka käynnistää ja yl- läpitää prosesseja, jotka vievät oikeaan suuntaan. On löydet- tävä ihmiset, jotka haluavat ja osaavat johtaa yliopistoa.”
Ihanneorganisaationsa Si- pilä on löytänyt Yhdysvaltojen länsirannikon tutkimusyliopis- toista. Hän ei kuitenkaan kuvaa lähemmin, miten niiden johta- misjärjestelmät toimivat, eikä hän uskalla suositella niitä Suo- meen. Ihamuotila puolestaan etsii paluuta humboldtilaiseen sivistysyliopiston alkuideaan.
Kumpikin kannaaa niin sa- noua vapaan tieteen ideaalia, jossa tutkimusaiheet syntyvät tieteenalan omista tarpeista ja lähtökohdista.
Ihamuotilan ja Sipilän koke- mukset yliopistojohtajan taa- kasta ovat samansuuntaisia.
Molempien rasieena on kilt-
ti pyrkimys olla myönteinen ja rakentava. Lukijaa epäilyää, eä yliopistomiehen peruskriit- tisyys väistyy oman yliopiston puolustamisen ja asioiden par- hain päin seliämisen tieltä.
Aidot tunteenpurkaukset Iha- muotila käärii pumpuliin ja Si- pilä yleistyksiin: ”En tosiaan ollut tajunnut, mikä määrä vi- haa ja halveksuntaa valtaan liiyy – kunnioituksen ja mie- listelyn ohella.”
Parhaimmillaan Sipilä on kuvatessaan tiedeyhteisön ja yliopisto-organisaation välistä suhdea. ”Rauha on tutkijalle äärimmäisen tärkeä asia – vain rauhassa syntyy ajatuksia, joi- den parissa kannaaa tehdä työtä. Yliopistossa siirtyminen hallinnolliseen tehtävään vie työrauhan ja sen ohessa katoaa mahdollisuus joustavaan työ- aikaan.” Viime kädessä tiede menee jopa yliopiston edelle.
Tutkija on sidoksissa verkos- toihinsa. ”Side verkostoon on voimakkaampi kuin mihinkään yliopistoon.”
Kirjoiaja on Helsingin yliopis- ton poliiisen historian doseni ja entinen tiedotuspäällikkö, joka on julkaissut useita yrityshistorioita, viimeksi Alkon historian (2007).
Niklas Jensen-Eriksen, Hiing Them Hard? Promoting British Export Interests in Finland, 1957–1972, The Finnish So- ciety of Sciences and Leers, Commentationes Scientiarum Socialium, 67, Helsinki 2006.
Lasse Sonne, NORDEK. A Plan for Increased Nordic Economic
Co-operation and Integration 1968–1970, The Finnish So- ciety of Sciences and Leers, Commentationes Scientiarum Socialium, 68, Helsinki 2007.
Niklas Jensen-Eriksenin väitös- kirjapohjainen tutkimus ja Lasse Sonnen väitöskirja käsielevät Suomen ensimmäisiä yhteis-
työkumppaneita suhteessa Länsi-Euroopan integraatioon.
Tosin EFTAn perustajiin lukeu- tui kolme muutakin maata kuin Britannia, Ruotsi, Tanska ja Norja, mua ne ja vuonna 1970 liiynyt Islanti olivat Suomelle kauppakumppaneina etäisiä.
Molemmat tutkimukset perus- tuvat laajaan, ennen käyämät-
Suomen ensimmäiset integraatiokumppanit Britannia ja Pohjois maat
Tapani Paavonen
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
69
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 07
tömään arkistoaineistoon.
Molemmat tutkimukset ovat uraauurtavia. Teosten näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessa innovatiivinen.
Kansainvälisessä keskustelus- sa puhutaan Political Economy -näkökulmasta. Tämä tarkoit- taa, eä integraatio- ja ulko - maankauppapolitiikkaa tarkas- tellaan integraatio- ja ulkomaan - kauppapolitiikan varsinaisen tarkoituksen kannalta. Yleen - sähän suomalaisessa histori- antutkimuksessa integraatio- politiikkaa kommentoidaan lähinnä poliiisten toimijoiden eräänä keinona olla ulkopo- liiisesti kallellaan eri poliit- tisiin ilmansuuntiin – ikään kuin kauppasopimuksia sol- miaisiin tätä tarkoitusta var- ten. Jensen-Eriksenin tutkimus osoiaa muun muassa, eä se lännen poliiinen myötätunto Suomea kohtaan, joka sisältyi Britannian hallituksen ulko- poliiiseen retoriikkaan, ilme- ni lähinnä siinä, eä vuosina 1959–60 Britannia puolsi Suo- men oamista mukaan EFTA- yhteistyöhön. Muutoin britit keskiyivät omien taloudellis- ten intressiensä vaalimiseen.
Jensen-Eriksenin aiheena on Britannian vienninedistä- minen suhteessa Suomeen. Ai- kaisemmassa tutkimuksessa on ohimenevästi viitau brit- tien vientikampanjaan vuon- na 1963, mua käsillä oleva tutkimus aseaa tämänkin toi- minnan laajempiin, pidemmän aikavälin puieisiin.
Tutkimuksesta ilmenee, et- tä Britannia ei ollut Suomen kannalta erityisen suotuisa in- tegraatiokumppani, vaikka se oli pitkään Suomen päävien- timaa. Britannia kärsi toisen maailmansodan jälkeen kroo- nisesta maksutasealijäämäs- tä, jonka perimmäinen syy oli maan kitulias talouskehitys.
Ongelmaa yriteiin korjata ak-
tiivisella vienninedistämisellä, josta muodostui ulkoasiainhal- linnon eräs tärkeä työkenä.
On ongelmallista yriää se- liää historiantutkimuksen keinoin, mistä briien heik- ko vientimenestys johtui.
Jensen-Eriksen muotoilee yleis- luontoisesti “suhteellinen kil- pailukyvyn puute”. Hän tar- kastelee hinta-, laatu- ja markkinointitekijöitä, mua tulee tulokseen, eä täysin sel- keätä syytä ei ole havaiavissa.
Jotain kuitenkin puuui verrat- tuna esimerkiksi Länsi-Saksan ja Ruotsin koneteollisuuden tuoeiden haluavuuteen. Bri- tit meneivät joukon tilauksia Neuvostoliitolle, 1950-luvun lo- pulla myös Ranskalle, siksi eä Suomen ja näiden maiden välil- lä vallitsi bilateraalinen kaup- pajärjestelmä. Vientimenestys jäi heikoksi myös verrauna maihin, joiden kauppapoliit- tis-institutionaalinen suhde Suomeen oli sama kuin Bri- tannian.
Tutkimus paljastaa sen suo- rastaan aggressiivisen vienti- kampanjoinnin, jota britit kulissien takana harjoiivat Suomen suhteen. Ensimmäi- nen suuri projekti olivat val- tionyhtiö Rautaruukki Oy:n tehdaslaieistojen toimituk- set. Britit hävisivät jo varhaises- sa vaiheessa Neuvostoliitolle masuunin toimituksen, mua jatkoivat valssaamon ja muiden laieistojen tarjoamista. Vuon- na 1963 britit ryhtyivät myös vaatimaan British Petroleumil- le (BP) ja sen Suomessa toimi- valle tytäryhtiölle Petko Oy:lle osuua Suomen öljynhan- kinnoissa. Britit väiivät, eä Suomi oli vuonna 1960 FINN- EFTA-sopimuksen yhteydessä sitoutunut myöntämään EFTA- maille suuremman osuuden Suomen öljytuoeiden tuon- nista kuin millaiseksi Royal Dutch Shellin osuus oli muo-
dostunut. Vaadiiin myös auto- jen finanssitullin muuamista normaaliksi tuontitulliksi, jot- ta briiläiset autonvalmistajat pääsisivät FINN-EFTA-sopi- muksen perusteella osallisiksi tullimarginaalista EEC-maiden autonvalmistajiin nähden.
Britit olivat “fed up” suo- malaisten haluomuuteen os- taa heidän tuoeitaan. Epäiltiin esimerkiksi, eä Rautaruukki oli pyytänyt briiläiseltä yri- tykseltä tarjouksen vain voi- dakseen siihen vedoten vaatia neuvostoliiolaista toimiajaa alentamaan hintapyyntöään.
Briteillä ei kuitenkaan ollut juu- rikaan painostuskeinoja multi- lateraalisen kaupan vallitessa, sillä briiläiset maahantuojat ostivat suomalaista puutavaraa ja paperia Suomen tuontipoli- tiikasta riippumaa. Vuonna 1963 keksiiin kuitenkin käyt- tää painostuskeinona Lontoon pääomamarkkinoita. Britannia avasi tällöin Lontoon pääoma- markkinat EFTA-kumppaneil- leen. Suomen suhteen näin pääteiin kuitenkin menetel- lä vasta, kun Suomi olisi sitou- tunut riiävästi hankintoihin Britanniasta. Suomen halli- tus taivuikin Rautaruukin hankkimaan valssaamon brit- tiläiseltä valmistajalta ja Neste Oy:n hyväksymään myös BP:n raakaöljyn toimiajaksi. Tä- män jälkeen Lontoon pääoma- markkinat avautuivat myös suomalaisille. Myöhemmin Rautaruukki suorii joitakin uusia tehdaslaieistojen han- kintoja Britanniasta.
Jensen-Eriksen luonnehtii briien vientisaavutuksia Pyr- rhoksen voitoksi. Britit pa- nostivat voimakkaasti myös valtionyhtiö Imatran Voi- ma Oy:n atomivoimalahank- keeseen pitäen nähtävästi tarjoamaansa reaktoria muita parempana, vaikka kysymyk- sessä oli prototyyppi, joka tulisi
T I ET EE
S S
ÄTA
P H A U T U
70
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 07
ensimmäisen kerran rakennet- tavaksi Suomessa. Mua tässä kuten monissa muissakin tar- jouksissa britit joutuivat pey- mään. Maataloustraktorit sen sijaan olivat ala, jolla britit me- nestyivät.
Pikantin välipalan muodos- tavat eräät puolustusvoimien 1950-luvun lopussa ja 1960-lu- vun alussa suoriamat pans- sarivaunuhankinnat, joissa briiläinen myyntiageni on- nistui yli odotusten. Mua Bri- tannian ulkoasiainhallinto ei ollut tarkoianut tällaista me- nestystä, vaan suomalaisten olisi täytynyt pitää briiläisiä tavaroita muita parempina. Jen- sen-Eriksen käsielee asiaa hy- vin varovasti, pitäytyen tiukasti lähdeaineiston referoinnissa te- kemää omia johtopäätöksiä.
Kysymys on siitä, eä hankin- toja suorianeen puolustusmi- nisteriön korkean virkamiehen epäiltiin oaneen vastaan lah- juksia. Hinta-laatusuhdea oli vaikea seliää muulla tavoin.
1960-luvun alussa britit olivat ärtyneitä myös, kun ranskalai- set ja länsisaksalaiset voiivat Valtionrautateiden dieselvetu- reiden tarjouskilpailun. VR:n silloiseen pääjohtajaan koh- distuneet lahjusepäilyt, joita koskevia huhuja Suomessa ai- kanaan leviteiin varsin avoi- mesti määräyjen poliiisten piirien toimesta, olivat yleinen puheenaihe myös Britannian Helsingin-suurlähetystössä.
Kohtuuden vuoksi huomautet- takoon, VR:n silloista pääjohta- jaa ei epäilty henkilökohtaisesti, vaan epäiltyjen lahjusrahojen huhuiin menneen Maalais- liiton presidentinvaalikassaan.
Ranskalaisia epäiltiin herkästi jo siitä syystä, eä vienninedis- tämiseksi maksetut lahjukset olivat Ranskassa verovähen- nyskelpoisia kuluja. Lahjus- epäilyt vaikuivat siten, eä Britannian viranomaispiireissä
pohdiiin vakavasti, pitäisikö heidän(kin) turvautua lahjon- taan tarjouskilpailujen voia- miseksi.
NORDEKin vaiheet
Lasse Sonnen tutkimus alkaa historiallisella katsauksella poh- joismaiseen yhteistyöhön eri- tyisesti toisen maailmansodan jälkeisen kauden osalta. Hän osoiaa, eä Pohjoismailla oli reaalinen taloudellinen intressi suunniteltuun pohjoismaiseen tulliliioon ja talousyhteisöön.
Kysymys ei siis ollut aaeellis- ten skandinavistien tai nordis- tien idealistisesta projektista eikä lyhyen tähtäyksen vaali- taktisista tempuista. Vuosien 1968-70 NORDEK-suunnitelma tulliliitoksi ja talousyhteisöksi Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Suomen kesken oli siihenas- tisten Pohjoismaiden välisten taloudellisten yhteistyösuun- nitelmien johdonmukainen jatke.
Sonne seuraa NORDEK- prosessin etenemistä vaihe vai - heelta helmikuussa 1968 Os- lossa pidetystä Pohjoismaiden Neuvoston kokouksesta, jossa Tanskan pääministeri Hilmar Baunsgaard teki asiasta aloit- teen – tai oikeammin nappasi nimiinsä Pohjoismaiden talou- dellisen yhteistyövaliokunnan ja Ruotsin hallituksen aikai- semmat kaavailut – aina siihen saakka, kun sopimus keväällä 1970 piti allekirjoiaa. Sonnen mukaan Pohjoismaiden talou- delliset intressit poikkesivat toisistaan, mua neuvoeluis- sa saavuteiin kompromissi, jossa kaikki neljä Pohjoismaa- ta voiivat jotakin. Suomen etu olisi ollut pääomien saanti en- nen muuta teollisuuden kehit- tämiseen.
Neuvoelukysymykstä vi- saisimmat liiyivät maatalou-
teen ja kalastukseen. Tanska pyrki markkinoimaan laajaa maataloustuotantoaan, mikä pyrkimys törmäsi muissa Poh- joismaissa vakiintuneeseen maa- talousprotektionismiin. Kalas- tuksen osalta Norja ei voinut hyväksyä Ruotsin, Tanskan ja Suomen vaatimusta, eä Poh- joismaiden kalastajat olisivat voineet kuljeaa saaliinsa toi- sen Pohjoismaan läpi. Vaikka eturistiriitoja jäi pohjoismai- sen ministerineuvoston myö- hemmin ratkaistavaksi, oli NORDEK-sopimusluonnoksen kokonaisuus kaikkien osallisten maiden kannalta edullinen.
Sonnen suoriama kartoitus osoiaa, eä NORDEK-suunni- telmalla oli kansalaisyhteiskun- nan selvän enemmistön tuki kaikissa neljässä maassa. Voi- makkainta ja varaukseominta tuki oli Ruotsissa. Ammaiyh- distysliike tuki hankea kaikis- sa maissa. Norjan maanviljelijät kannaivat NORDEKia, koska sen maataloua koskevia sopi- muskohtia pideiin pienem- pänä pahana EEC:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan verrat- tuna. Mua NORDEKia myös vastusteiin. Erityisesti Tans- kan mua myös Norjan teolli- suuspiirit suhtautuivat epäillen muun muassa siksi, eä sopi- muksen peläiin vaarantavan jäsenyyden Euroopan yhteisöis- sä (EC). Aivan erityisen skepti- sesti NORDEKiin suhtautuivat Tanskan maatalouspiirit, joil- le EC-jäsenyys Britannian va- navedessä oli elinehto mua joille NORDEK lupasi vain vä- hän. Pohjoismaisen intressi- puoluejärjestelmän poliiiset puolueet lähinnä myötäilivät etujärjestöjen kantoja. Tähän on lisäävä Suomen kommu- nistien ideologinen vastustus- asenne.
Pikanina yksityiskohtana, jota tähänastinen suomalai- nen ulkopolitiikan tutkimus ei
I T ET E E S
SÄ
TA
PAHT UU
71
T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 07
tunne, mainiakoon Suomen pääneuvoelijalta Erik Törn- qvistiltä saatu haastaelutieto, joka valaisee NORDEK-sopi- musluonnoksen 20 luvun 14:3 artiklan suspensioklausuulin syntyä. Tämä oli Suomen ta- kapori, jonka avulla suunni- telmasta piti voida tarviaessa irtaantua sopimuksen allekir- joiamisen ja voimaantulon jälkeenkin.
Teoksessa kuvataan, mi- ten Christiansborgin linnassa samppanja oli jo jäissä odot- tamassa, kun tuli tieto, eä Suomi ei allekirjoitakaan NOR- DEK-sopimusta. Teokseen jää jonkinlainen looginen aukko menestyksekkäiden sopimus- neuvoelujen ja sen seikan vä- liin, eä Pohjoismaat lopulta luopuivat niin helposti hank- keestaan. Vastausta pitäisi il- meisesti etsiä Pohjoismaiden EC- ja NORDEK-pyrkimys- ten keskinäisistä painotuksis- ta. Sinänsä arvokas kartoitus pohjoismaisen kansalaisyhteis- kunnan NORDEK-kannoista ei sisällä miauksia tai arvioi-
ta NORDEKin kannatuksen in- tensiivisyydestä.
Sonne torjuu sen Suomessa vakiintuneen käsityksen, eä Suomen hallitus luopui NOR- DEKista Neuvostoliiton pai- nostuksen vuoksi. Mua hän esiää revisionistisen näke- myksensä tueksi vain vähem- män vakuuavia todisteita ja aihetodisteita. Hän vetoaa muun muassa siihen, eä Neu- vostoliio “ei esiänyt ultimaa- tumia” – mua suurläheiläs Andrei Kovalevin lausunnot on täysin mahdollista ymmärtää ultimaatumiksi diplomaaisen kohteliaassa kieliasussa. Hän viiaa myös siihen, eä NOR- DEK ei olisi vahvistanut presi- deni Kekkosen valta-asemaa, mistä syystä Kekkonen ei kiin- nostunut taivuelemaan Neu- vostoliiton johtajia. Edelleen hän viiaa valtataisteluun toi- saalta Kekkosen ja ulkominis- teri Ahti Karjalaisen ja toisaalta pääministeri Mauno Koiviston välillä. Hän arvelee Karjalaisen myös vastustaneen NORDE- Kia, koska se olisi voinut suun-
tautua Suomen maatalouden etua vastaan, sekä kampiaak- seen Koiviston presidenipe- liä silmällä pitäen. Nämä eivät kuitenkaan vaikuta uskoa- vilta selityksiltä muutoin kuin mahdollisesti painavampia syi- tä vahvistavina tekijöinä.
Se seikka, eä kevään 1970 tilanteessa NORDEK jäi al- lekirjoiamaa eikä se mil- loinkaan astunut voimaan, on syytä edelleen seliää Suomen ja Neuvostoliiton välisillä suh- teilla. Perinteisen tulkinnan pätevyys rajoiuu kuitenkin kevään ja vuoden 1970 väliö- mään tilanteeseen. Asia kaipaa myös lisätutkimusta. NORDEK nimiäin ei ollut sellainen “as- tinlauta EEC:hen”, jollaiseksi Kekkonen ja Karjalainen sen esiivät, vaan pikemminkin hallinnollinen ongelma kaik- kien Pohjoismaiden EC-suhtei- den luomista silmällä pitäen.
Kirjoittaja on Turun yliopiston poliiisen historian doseni.
Risto Heiskala & Eeva Luhta- kallio (toim.): Uusi jako. Miten Suomesta tuli kilpailukyky- yhteiskunta? Gaudeamus, Hel - sinki 2006.
Viimeksi kuluneiden runsaan kymmenen vuoden aikana sosiologit, politiikan tutkijat, historioitsijat ja maantieteilijät – vain muutamia tieteenaloja mainitakseni – ovat löytäneet yhteisen monitieteisen tan- tereen, jota voisi kutsua val- tioyhteiskunnan muutoksen tutkimukseksi. Risto Heiska-
lan ja Eeva Luhtakallion toi- miama kirja suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta on lueavissa juuri tämän tutkimusperinteen osaksi. Se on ajankohtainen lukupakei:
sisältörikas, hyvin toimiteu ja vivahteikkaasti kirjoiteu.
Teos sisältää kymmenen lukua ja lyhyen johdannon. Keskityn seuraavassa neljään artikkeliin, joita muut tekstit ikään kuin täydentävät tai tarkentavat.
Risto Heiskala käsielee avausartikkelissaan Suomen muuumista suunnieluyh-
teiskunnasta kilpailuyhteiskun- naksi. Teksti on selkeä johdanto koko teoksen aihepiiriin.
Voidaan sanoa, eä kilpai- lukyky-yhteiskunnassa kilpai- lukykyä korostetaan kaikilla elämänalueilla, niin julkisella kuin yksityiselläkin sektoril- la. Siitä tulee kaiken viiaus- piste, hyvän elämän miari ja keskeinen poliiisen retorii- kan osanen. Suomessa tapah- tunut rakennemuutos kohden kilpailukyky-yhteiskuntaa ei ole tulosta ainoastaan kotimai- sesta politiikasta, vaan liiyy
