Hyvää ja huonoa journalismia kartoittamassa näkymä

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 0 9

71 Hyvää ja huonoa journa-

lismia kartoittamassa

Eettisten ohjeiden tarpeellisuudes- ta keskustellaan jatkuvasti maail- manlaajuisesti. Tätä keskustelua tutkija Jorma Mäntylä luotaa toi- sena painoksena ilmestyneessä, uudistetussa Journalistinen etiikka -kirjassa. Hän käy kattavasti läpi sa- nanvapautta koskevaa lainsäädän- töä sekä lainsäädännön, filosofisen ajattelun ja itsesääntelyn välistä ra- jankäyntiä kansainvälisesti ja Suo- messa. Täällä sananvapautta rajoit- tavia lakeja on pyritty minimoi- maan viestintäalan itsesääntelyllä.

Ensimmäiset journalistien sään- telyhankkeet juontavat juurensa vuoteen 1927. Monien uudistus- ten ja keskusteluvaiheiden kaut- ta Suomessa on vakiintunut järjes- telmä, jossa vuonna 2005 uudistet- tuina voimaan tulleiden Journalis- tin ohjeiden pohjalta toimii Julkisen Sanan Neuvosto (JNS). Siinä ovat edustettuina julkaisijat, journalis- tit ja yleisö.

Eettisen sääntelyn käytäntö ra- kentuu JSN:lle tehtyjen kantelui- den ja niiden tulkintojen pohjalle.

Vuodesta 1969 neuvosto on käsitel- lyt kaikkiaan 2 488 kantelua, joista 64,4 prosenttia johti vapauttavaan päätökseen, eli neuvosto totesi, et- tä journalistin ohjeita ei ollut rikot- tu. 29,4 prosentissa tapauksia tie- dotusväline sai langettavan päätök- sen. Eettisten sääntöjen mukaan järjestelmään liittynyt tiedotusvä- line sitoutuu julkaisemaan medi- assaan JSN:n moitteen. JSN ei ole tuomioistuin, eivätkä Journalistin

ohjeet ole laki, vaan moraalinen vel- voite, vaikka joitakin vuosia sitten tuomioistuimet alkoivat käyttää JSN:n päätöksiä ikään kuin tuomi- oidensa oikeudellisina perusteina.

Kirjan valaisevinta antia ovat kanteluiden tapausselostukset.

Ne selventävät JSN:n vuosikym- menten kuluessa kehittämää lä- hestymistapaa eri ongelmakoko- naisuuksiin. Journalistin ohjeiden ensimmäinen varsinainen jakso

”Ammatillinen asema” antaa ylei- siä ohjeita siitä, miten journalistien tulee ammatissaan toimia. Siinä kä- sitellään mm. vastuuta lukijoille, katsojille ja kuulijoille, tiedonväli- tyksen sisältöä koskevia päätöksiä, ammatillisen aseman käyttöä ja hy- vää tapaa. Muita ohjeita ovat haas- tateltavan ja haastattelijan oikeu- det, virheiden korjaaminen ja oma kannanotto, sekä mikä kuuluu yk- sityisen ja mikä julkisen piiriin.

Aiempina vuosina kantelut kohdistuivat suurimmassa määrin kirjoitettuun sanaan, kun nykyisin kanteluiden kohteena on yhä use- ammin kuvien käyttö ja kuvamani- pulaatiot. Mäntylän mukaan näyt- tää siltä, että Suomessa suhtaudu- taan kuvamanipulaatioihin mui- den maiden käytäntöä väljemmin.

Kuvien käsittelyn helppous on tuo- nut alalle uusia ohjeita ja uutisku- vien osalta on jouduttu antamaan rajoituksia mm. värikylläisyyden lisäämisestä ja rajauksista. Myös suuronnettomuuksien, esimerkiksi Estonian laivaturman tai kouluam- pumisten uutisointi sekä uhrien ja paikalla olleiden haastattelemi- nen on herättänyt laajaa keskuste- lua journalistien vastuusta. Mänty- lä käy läpi myös tätä keskustelua.

Piilomainonta ja ns. advertori- aalit eli uutisliitteet, joiden typo- grafia on liian lähellä lehden ei-

mainoksellista sisältöä, ovat olleet vuosien mittaan lukuisien kante- luiden kohteena, samoin kuin ra- jan liudentaminen mainoksellisen aineiston ja juttujen tai ohjelmien välillä. Tällä hetkellä kaupallisilla TV-asemilla näyttää olevan tapana nostaa ohjelman sponsoriksi jokin tuotevalmistaja ja asettaa sen mai- nitseva insertti ennen ohjelman mainoksista erottavaa kanavalo- goa. Tekstimainonta, sponsoroin- ti ja tuotesijoittelu osaksi journa- listista tai taitteellista kokonaisuut- ta ovat työllistäneet ja työllistävät JSN:ää. Kirjassa käydään laajasti lä- pi sekä yleistä asiaa koskevaa kes- kustelua että esimerkkitapauksia.

JSN on ilmaissut useissa päätöksis- sä ja kannanotoissa huolensa siitä, että journalistisen uskottavuuden vuoksi lukijan, katsojan ja kuulijan on voitava luottaa siihen, että leh- distö, radio ja televisio eivät sekoi- ta kaupallista aineistoa journalisti- seen aineistoon. Journalistista us- kottavuutta syö muun muassa se, jos ulkopuolinen pystyy ostamaan tuotteidensa sijoittelun avulla it- sensä osaksi ohjelmaa tai juttua.

Myös yksilön suojasta on kes- kusteltu vuosikymmenet. Tässä keskustelussa on etsitty rajaa yk- silön suojaan niissä tapauksissa, joissa henkilön yksilön suoja ale- nee hänen yhteiskunnallisen ase- mansa perustella. Tuoreessa muis- tissa on pääministeri Matti Vanha- sen oikeudenkäynti, jossa hän haki rajausta yksilönsuojaansa. Medi- alta suojattuja ovat yksityisten ih- misten yksityiset tekemiset. Vä- hemmän yksityisiä ovat yksityis- ten ihmisten julkiset asiat, joiden merkitys riippuu niiden yhteis- kunnallisesta merkityksestä. Niin- pä perinteisesti rikoksesta epäillyn nimeä ei julkaista ennen oikeuden

72

päätöstä, ellei tapauksella ole eri- tyistä yhteiskunnallista merkitys- tä. Janan toisessa ääripäässä on yh- teiskunnallisten toimijoiden, mm.

poliitikkojen, virkamiesten ja ta- louden toimijoiden julkinen toi- minta, jonka käsittely on sallittua.

Esimerkiksi valvontakameroiden yleistyminen on herättänyt kiistaa siitä, milloin kameran ottamia ku- via henkilöistä tai ajoneuvoista saa julkaista niin, että kohde voidaan tunnistaa. Muita suurempaa yk- silönsuojaa tarvitseva ryhmä ovat lapset, joihin liittyvässä uutisoin- nissa tulee noudattaa erityistä va- rovaisuutta.

Mäntylä omistaa kirjan viimei- sen luvun muuttuville ohjeille ja etiikalle ja luotaa sitä kautta muun muassa lehdistön muuttunutta funktiota. Vertailun perusteella Mäntylä tekee johtopäätöksen, että ideaali journalistinen tapa mielle- tään eri maissa hyvin samalla taval- la. Myös esimerkiksi entisissä sosi- alistimaissa koodisto on saman- suuntaista, kun kehittämistyössä ovat olleet mukana läntiset tahot.

Suomessa viime vuosina ovat li- sääntyneet syrjinnästä rodun, su- kupuolen ja uskonnon perusteella annetut langettavat päätökset.

Mäntylä myöntää, että journa- listisen etiikan tuleekin muuttua yhteiskunnan muuttuessa. Hän muistuttaa Suomessa tapahtuneis- ta toimintaympäristön muutoksis- ta, mm. Neuvostoliiton muuttumi- sesta Venäjäksi ja sitä seurannees- ta syvästä lamasta, joka lisäsi myös journalistien työttömyyttä. Media- yhtymät ovat keskittyneet, osa siir- tynyt ulkomaiseen omistukseen ja Internetistä on tullut osa päivit- täistä median käyttöä. Paineet toi- mittajien tekijänoikeuksien siirtä- misestä kokonaan työantajalle tai

freelancereiden juttujen tilaajille, ovat kovat. Toimittajien paineet ovat lisääntyneet; hyvää, myyvää, mielenkiintoista, syvällistä, help- polukuista ja lyhyttä juttua pitäi- si tuottaa entistä nopeammin, hal- vemmalla ja vähemmällä henkilös- tömäärällä.

Mäntylä päättää kirjansa totea- malla, että ”uudet sukupolvet saat- tavat suhtautua journalistiseen etiikkaan uusin tavoin, mutta hyvä ja eettisesti harkiten tuotettu jour- nalismi ei synny itsestään. Sen hy- väksi on tehtävä työtä aloitteellises- ta ja rohkeasti”.

Kirja on erinomainen opas am- matissa toimiville journalisteille ja tarpeellinen oppikirja viestinnän opiskelijoille. Sen hakuteoksen omainen rakenne ja oleelliset liit- teet lisäävät sen käyttökelpoisuutta.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka toimi 1990-luvun puolivälissä Julkisen Sanan Neuvoston jäsenenä ja varapu- heenjohtajana.

Juhlavuoden juhlakirjat

Suomennos Leena Tähtinen.

Ursa 2008.

Lars Lindberg Christensen, Robert Fosbury ja Robert Hurt:

Kätketty maailmankaikkeus.

Suomennos Hannu Karttunen.

Ursa 2008.

Vuotta 2009 on vietetty tähtitie- teen kansainvälisenä juhlavuote- na. Tasan 400 vuotta sitten italialai- nen Galileo Galilei teki mullistavat

havaintonsa tähtitaivaasta uudella keksinnöllä, kaukoputkella. Maail- mankaikkeus avautui aivan uudel- la tavalla ja seurauksena oli maa- ilmankuvan mullistanut vallanku- mous. Kansainvälisen tähtitieteen vuoden viralliset juhlakirjat käsit- televätkin kaukoputkien kehitystä ja niiden avulla muodostettua ny- kykäsitystä maailmankaikkeudesta.

Katse taivaalle käy alaotsik- konsa mukaisesti läpi kaukoput- ken 400-vuotisen historian. Vaik- ka juhlistammekin Galileita, hän ei keksinyt kaukoputkea. Itse asiassa keksijää ei varmuudella tiedetä. Se oli todennäköisesti joko hollanti- lainen Hans Lipperhey tai middel- burgilainen Zacharias Janssen. Bri- tit puolestaan uskovat, että kunnia kuuluu heidän maanmiehelleen Leonard Diggesille.

Kirjassa esitellään maailman suurimpia ja tehokkaimpia kauko- putkia eri puolilta maailmaa. Mu- kana ovat luonnollisesti havaitse- van tähtitieteen legendat Yerkesin yli metrisestä linssikaukoputkesta Wilson- ja Palomar-vuorten jätti- mäisiin peiliteleskooppeihin. Ke- hittyvän tekniikan myötä on pys- tytty rakentamaan yhä suurempia ja suurempia havaintolaitteita. Täl- lä hetkellä suurimpien kaukoput- kien peileillä on läpimittaa 10 met- riä – tosin sen verran niissä on ”fus- kattu”, että peilit ovat pienemmistä paloista koottuja mosaiikkeja.

Tähtitieteilijöiden nälkä on syö- dessä vain kasvanut. Suunnitelmis- sa on jo useita seuraavan sukupol- ven kaukoputkia kuten 21,4-met- ristä teleskooppia vastaava, seitse- mästä 8,4 metrin peilistä rakentuva GMT (Giant Magellan Telescope), 30-metrinen TMT (Thirty Meter Telescope) ja peräti 42-metrinen E-ELT (European Extremely Lar-