9 1 uomas Huumo pohti Virittäjässä 4/2005 (artikkeli »Onko jäädä-ver- bin paikallissijamääritteen tulosijalla se- manttista motivaatiota?») usein ennenkin esillä ollutta kysymystä monien suomen verbien vaatimasta tulosijamääritteestä eri- tyisesti jäädä-verbin osalta. Varsinaiseen semanttiseen analyysiin minulla ei ole huo- mauttamista, mutta artikkelin (sekä enim- män aiheesta ennen kirjoitetunkin) perus- lähtökohtaan on.
Huumo kirjoittaa artikkelinsa aluksi (s.
506):
Suomen paikallissijojen käytön erikoi- suuksiin kuuluu, että monissa sellaisis- sa merkitykseltään ilmeisen staattisissa lauseissa, jotka merkitsevät yleisesti ottaen ’paikkaan, olotilaan tms. jäämis- tä’, käytetään tulosijoja, vaikka nämä sijat yleensä ilmaisevat siirtymää tai muunlaista muutosta ja ovat siten mer- kitykseltään dynaamisia. Ilmiö erottaa tunnetusti suomen monista indoeuroop- palaisista kielistä, joissa vastaavissa yh- teyksissä käytetään merkitykseltään staattisia ilmauksia (’jossakin’), ja se on saanut osakseen laajaa huomiota suo- men kielen tutkimuksessa [– –] sekä myös kansainvälisessä lingvistiikassa [– –].
Huumon ensimmäinen väliotsikko si- vulla 508 kuuluu: »Aikaisempi tutkimus:
suomen suuntasijojen odotuksenvastainen käyttö». Sitä seuraa kappale:
SUUNTASIJOJEN
SEMANTTISESTA MOTIVAATIOSTA
Tarkasteltavana olevaa ilmaustyyppiä [– –] on fennistiikassa yleensä käsitel- ty yhdessä tulosijojen (tai yleisemmin suuntasijojen) muiden odotuksenvastai- sina pidettyjen käyttötapojen kanssa [– –]. Näillä on tarkoitettu sellaisia il- mauksia, joita vastaavat useissa muis- sa kielissä staattiset ilmaukset ja joiden yhteydessä suuntasijaa motivoivaa siir- tymää ei näyttäisi esiintyvän lauseen merkityksessä. Mainituissa tutkimuk- sissa on otettu vertailukohdaksi lähin- nä indoeurooppalaisten kielten suuntai- suussysteemi, joka yleensä käyttää vas- taavissa yhteyksissä suomen olosijoja vastaavia, merkitykseltään staattisia il- mauksia.
Suuntasijojen käyttö tällaisissa yhteyk- sissä siis on »odotuksenvastaista» ja kuu- luu »suomen kielen erikoisuuksiin». Huu- molta kuten oikeastaan kaikilta aihetta kä- sitelleiltä (siksi en tarkoita arvostella erityi- sesti Huumoa) on jäänyt tekemättä perus- tava kysymys, vaikka sen vastauskin on il- meinen ja tulee hyvin esiin jo edellä olevista sitaateista: kenen odotusten vastaista?
Keiden muiden kuin indoeurooppalais- ten kielten puhujien. Jälleen kerran ovat niin näitä kieliä kuin, mikä oudompaa, uralilai- siakin kieliä äidinkielenään puhuvat tutki- jat lähteneet siitä, että indoeurooppalaisten kielten kanta on käsitteellinen normaaliti- la, ja muiden kielten erilaiseen kantaan pi- tää löytää semanttinen motivaatio. Kuka pi- täisi uralilaisten kielten suuntailmausten
Havaintoja ja keskustelua
T
Virittäjä 1/2006
9 2 käyttöä odotuksenvastaisena saati erikoise- na, jos indoeurooppalaisten kielten vastaa- via ilmauksia käytettäisiin samalla tavoin?
Ei siinä kaikki: jos kielikuntien käytän- nöt olisivat päinvastaiset, siis jos indo- eurooppalaisissa kielissä käytettäisiin tällai- sissa yhteyksissä suomen suuntasijoja vas- taavia ilmauksia, uralilaisissa taas olosija- ilmauksia, silloin eivät semanttista motivaa-
tiota tarvitsisi eivätkä kansainvälisessä ling- vistiikassa laajaa huomiota osakseen saisi indoeurooppalaiset suuntailmaukset vaan uralilaisten kielten erikoisuuksiin kuuluvat odotuksenvastaiset olosijailmaukset.
JAAKKO ANHAVA Mannerheimintie 39 A 12 00250 Helsinki
aakko Anhava kommentoi artikkelissa- ni »Onko jäädä-verbin paikallissijamää- ritteen tulosijalla semanttista motivaatio- ta?» (Virittäjä 4/2005) esitettyjä, vanhem- masta fennistisestä kirjallisuudesta periyty- viä vertailuja indoeurooppalaisiin kieliin.
Anhava huomauttaa aiheellisesti, että indo- eurooppalaisten kielten ottaminen vertailun standardiksi, josta poikkeaminen katsottai- siin jo lähtökohtaisesti odotuksenvastaisek- si, olisi vailla perusteluja. Tällainen ajat- telutapa edustaisi niin sanottua eurosentri- syyttä, jonka ongelmallisuus on nykykieli- tieteessä yhä enemmän tiedostettu. Toinen asia on, jos vertailu indoeurooppalaisiin kieliin nähdään pelkäksi kontrastiivisen kielentutkimuksen hengessä tehdyksi kah- den erilaisen kielisysteemin välisen eron toteamiseksi.
Kirjoitukseni johdanto-osasta peräisin olevissa Anhavan lainaamissa kohdissa tarkoitukseni oli esitellä aiemman fennis- tisen tutkimuksen näkemyksiä tarkastelta- vasta ilmiöstä ottamatta niihin sen kum- mempaa kantaa. Tästä syystä olen käyttä- nyt muun muassa sellaisia ilmauksia kuin
»odotuksenvastaisina pidettyjen» (s. 508).
EUROSENTRISYYS JA SUOMEN MUUTOSSIJAT
Indoeurooppalaiskieliä standardina pitä- vään ajatteluun otan etäisyyttä sivulla 509, kun totean että »[paikallissijojen tällaisia käyttö-] tyyppejähän ei välttämättä yhdis- tä keskenään mikään muu kuin se, että ne tuntuvat eksoottisilta esimerkiksi indo- eurooppalaisten kielten systeemin näkö- kulmasta».
Kielitypologinen tutkimus voisi paljas- taa, kummanlainen systeemi on maailman kielissä tavanomaisempi. Tiedossani ei kuitenkaan ole tätä ilmiötä tarkastelevaa typologista tutkimusta. Toisaalta jo suomen systeemin sisäisestä näkökulmasta katsot- tuna mainitut muutossijojen käyttötyypit ovat selitystä kaipaava erikoistapaus, sillä ne poikkeavat paikallissijojen spatiaalisesta peruskäytöstä, jossa tulo- ja erosijalla il- maistaan juuri siirtymää. Ymmärtääkseni varhaisemmassakin fennistisessä kirjalli- suudessa asiaa on lähestytty paljolti tästä näkökulmasta. Indoeurooppalaiset kielet taas ovat tarjonneet ilmiölle hyvin tunnetun vertailukohdan.
TUOMAS HUUMO
Sähköposti: tuomas.huumo@utu.fi
J
Virittäjä 1/2006
