Kielipoliittinen ohjelma suomen kielen tulevaisuudesta (SKT) julkaistiin vuosi sitten. Ohjelmaa kommentoitiin sen il- mestyttyä jonkin verran, mutta sen olisi toivonut virittävän enemmänkin keskus- telua suomen kielen tilasta ja siihen kyt- keytyvistä yhteiskunnan muutoksista.
Keskustelu jatkuu nyt lähinnä asiantun- tijapiireissä. Toivottavasti keskustelu suo- men kielen ja muiden maassamme käy- tettävien kielten asemasta viriää uudel- leen ja saa laajempia ulottuvuuksia vii- meistään tulevissa hallitusohjelmaneu- votteluissa.
Onko suomen kieli uhattuna?
Kielipoliittisen ohjelman syntyyn on vai- kuttanut kielentutkijoiden huoli suomen kielen tulevaisuudesta. Huolestuneisuu- den syitä on vaikea ymmärtää. Ohjelma- tekstin alussa todetaan, että maailmassa
Suomen kielen toimintaohjelma ja kansainvälistyvän työelämän tarpeet
on melko vähän kieliä, joiden asema on niin vankka kuin suomen kielen. Tämä pitää paikkansa. Suomella on luja, lain- säädännössä vahvistettu perusta, ja suomi on mitä suurimmassa määrin elin- voimainen, hyvinvoiva, kaikki elämän- alueet kattava ja uutta luova kieli. Suo- men kieli kiinnostaa myös Suomen ra- jojen ulkopuolella, ja Suomeen hakeutuu yhä enemmän myös kieli- ja kulttuuritu- risteja. Siksi kielentutkijoiden huoli suo- men kielen tilasta ja sen ”käyttöalan ka- ventumisesta” tuntuu kummalliselta.
Ohjelman laatijat pyrkivät osoitta- maan, että suomen kieli on uhattuna eikä sen nykyinen asema säily ilman tietoista huolenpitoa. Huolenpitoa he koettavat konkretisoida toimenpidesuosituksilla.
Osaan huomioista ja suosituksista voi yh- tyä, osa ihmetyttää.
Eniten kysymyksiä herättävät ohjel- massa ja sen jälkeisessä keskustelussa esi- määrin muuttuvatkin. Kotuksen ydinteh-
tävien voimavarat on turvattava ja samalla on varmistettava edellä mainittujen kiel- ten tutkimuksen jatkuminen ja vahvistu- minen. Kirjoituksen aiheena ollut suomen kielen toimintaohjelma osoittaa, että Ko- tuksessa on vahva asiantuntemus ja puhtia vastata toimintaympäristön muutoksiin.
Sakari Karjalainen etunimi.sukunimi@minedu.fi Kirjoittaja on ylijohtaja koulutus- ja
tiedepolitiikan osastossa opetus- ja kulttuuriministeriössä
Lähteet
SKT = Hakulinen, Auli – Kalliokos- ki, Jyrki – Kankaanpää, Salli – Kanner, Antti – Koskenniemi, Kimmo – Laitinen, Lea – Maa- mies, Sari – Nuolijärvi, Pirkko 2009: Suomen kielen tulevaisuus.
Kielipoliittinen toimintaohjelma. Helsin- ki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
http://scripta.kotus.fi/www/verkkojul- kaisut/julk7.
tetyt yksinkertaistukset ja protektionis- tiset näkemykset. Yhden kielen (englan- nin) käytön ja läsnäolon lisääntymisen katsotaan syövän toisen tai toisten kielten (suomi ja ruotsi) asemaa. Ohjelman taus- talla näyttäisi vaikuttavan nuoren kirja- kielen suojeluaikojen ksenofobia, vaikka ohjelmassa kauniisti puhutaankin kielten rinnakkainelosta ja monikulttuurisuu- desta. Aiemmin metsästettiin svetisis- mejä, nyt tutkijoita harmittaa englannin väitetty ylivalta.
Suomen kieli ansaitsee kaikkien sitä käyttävien toimijoiden huomion. Vas- takkainasettelu ja protektionismi verotta- vat kuitenkin ohjelman uskottavuutta ja vaikeuttavat perusviestien perillemenoa.
Koulumaailmaa, tiedeyhteisöä ja elinkei- noelämää havainnoidaan ulkopuolelta ja päivitellään globaalimaailman villiä me- noa. Menneeseen yhtenäiskulttuuriin ei kuitenkaan ole paluuta, ja kansainväli- syys ja monikulttuurisuus ovat nyt ja tu- levaisuudessakin suomalaisten arkipäi- vää. Vasta sen jälkeen, kun tämä tunnus- tetaan, kansallista kielipolitiikkaa koske- vassa keskustelussa voidaan päästä hedel- mälliseen mielipiteiden vaihtoon.
En tarkastele tässä ohjelmaa yksityis- kohtaisesti jakso jaksolta. Nostan esille joitakin keskeisiksi katsomiani kysymyk- siä ja tarkastelen esitettyjä suosituksia.
Huomioni heijastelevat henkilökohtaisia näkemyksiäni ja kokemuksiani eivätkä välttämättä vastaa taustaorganisaationi kantoja.
Suomen kielen julkisen käytön ja aseman kehitys
Toimintaohjelman suositus suomen kieltä tutkivien ja huoltavien instituutioiden re- surssien turvaamisesta on aiheellinen.
Tämän vaatimuksen tulee koskea myös toista kansalliskieltä eli ruotsia. Tutkijoi- den soisi kuitenkin tulevan ulos tiukasti määritetyistä kansalliskielten lokeroistaan ja tarkastelevan koko kansallista kielito- dellisuutta. Siihen kuuluvat nykyisin myös englannin kieli ja muut maassa opetetut ja käytetyt kielet. Tutkimusinstituutioiden toimintaa on silti syytä arvioida säännöl- lisin väliajoin ja varmistaa, että niissä teh- dään oikeita asioi ta ja että ne todella pal- velevat asian mukaisella tavalla nyky-yh- teiskunnan tarpeita.
Vallitsevan suomalaisen kielimaail- man hahmottamiseen liittyy myös kat- tavan kielipoliittisen ohjelman laatimi- nen. Ohjelman aikaansaaminen on tär- keää. Kielipoliittisen ohjelman olennai- sena osana tarvitaan myös kielikoulu- tuspoliittista ymmärrystä, jotta saataisiin aikaan kattava ja riittävän monipuolinen kokonaisuus ja strategisia linjauksia. Tä- hän antaa hyvän perustan Kielikoulutus- poliittisen projektin loppuraportti Kohti tulevaisuuden kielikoulutusta vuodelta 2007.
Ohjelma kehottaa valtiovaltaa toteut- tamaan aktiivista kielipolitiikkaa. Lisäksi suositellaan, että valtion on huolehdit- tava siitä, että myös muita kuin kotimai- sia kieliä puhuvat asukkaat saavat riittä- västi suomen kielen ja oman kielen ope- tusta. Jos tällä viitataan maahanmuut- tajien kieltenopetukseen, sitä olisi ollut hyvä käsitellä laajemmin. Ohjelmassa kä- sitellään kylläkin suomen ja muiden kiel- ten opetusta perusopetuksessa, mutta ei ulkomaalaistaustaisen aikuisväestön kie- len opetusta. Työikäisten maahanmuut- tajien kielikoulutusta sivutaan vain ly- hyesti yrityselämän kielenkäyttöä koske- vassa jaksossa.
Suomi ja muut kielet koulussa – sulassa sovussa vai
elintilasta taistellen?
Kieliaineet pidetään kouluissa edelleen tiukasti omissa lokeroissaan, ja reviiri- ajattelu on yleistä. Oppimisympäristö ymmärretään usein ahtaasti, eikä luokista katsella juurikaan koulun ulkopuoliseen maailmaan. Kielet ovat kaukana reaali- aineista. Kuten ohjelmassakin todetaan, myös yhteistyö eri kieliaineiden välillä on ollut satunnaista. Äidinkielen ja vierai- den kielten yhteistyö ei sekään ole ongel- matonta. Äidinkielen opettajat eivät edel- leenkään halua nähdä itseään muiden kieliaineiden opettajien avustajina.
Kielet eivät kuitenkaan toimi um- piossa. Niillä on paljon universaaleja, yh- teisiä piirteitä, yhteistä sanastoa ja histo- riaa. Siltojen rakentaminen kielten välillä ja kieliperhekokonaisuuksien hahmot- taminen auttaisivat sekä äidinkielen että vieraiden kielten oppimisessa ja omaksu- misessa. Äidinkielen opetusta lukioissa koskevat suositukset ovat kannatettavia, erityisesti kielitieteen perustietouden li- säämisen osalta. Eri kieliaineiden yhteis- työtä on lisättävä, mutta myös oppiaine- rajat ylittävää opetusta tulisi lisätä kai- killa koulutusasteilla. Kielten opetus ei tulisi perusopetuksessakaan olla ainoas- taan kielten opettajien vastuulla. Monissa kouluissa osataankin jo järjestää kieli- maistiaisia esimerkiksi näytelmien, lau- lamisen, pelaamisen tai keskustelutilai- suuksien avulla.
Ohjelman laatijat tuntuvat kovasti vierastavan vieraskielistä opetusta perus- kouluissa. Vetoaminen siihen, että jokai- sella on oikeus saada opetusta omalla äi- dinkielellään tai siihen, ettei oppilaiden käsitteellinen ajattelu kehity riittävästi vieraskielisessä opetuksessa, on käsittä-
mätön. Mikään ei pakota vanhempia lä- hettämään lasta vieraskieliseen opetuk- seen tai kielikylpyyn. Tällaisten mahdol- lisuuksien tarjoaminen sen sijaan palve- lee monikielistyvän maan tarpeita. Var- haisesta vieraskielisestä opetuksesta ja CLIL-opetuksesta (content and language integrated learning; asiasisältöjen opis- keleminen vieraalla kielellä) on paljon myönteisiä kokemuksia, ja näitä koske- vien tutkimustulosten vähättelemistä on vaikea ymmärtää.
Ohjelma puuttuu otsikon ”Englannin ylivalta kouluissa” alla huolestuttavaan kielitaidon yksipuolistumiseen. Koulu- jen kielivalikoima supistuu ja kansalais- ten kielitaito kapenee. Yhtenä keskeisenä syynä ohjelman laatijat pitävät kuntien it- sehallintoa: valtion ja kuntien työnjako on johtanut siihen, että kunnissa koulu- laisille tarjotaan huomattavasti suppeam- paa valikoimaa vieraita kieliä kuin vielä aikaisempina vuosikymmeninä. Ohjel- massa suositellaan, että kuntien kielipo- litiikka rakennettaisiin osaksi valtakun- nallista kielipolitiikkaa, jolloin koululais- ten tasa-arvoa eri puolilla maata vahvis- tettaisiin.
Tasa-arvo ei kuitenkaan ole yksise- litteinen asia. Eikö tasa-arvoa olisi myös se, että oppilaille annettaisiin valmiuksia työskennellä kotialueellaan? Ohjelmassa ei tarkastella sitä, että kielelliset tarpeet eri alueilla saattavat vaihdella. Itärajan tuntumassa tarvitaan venäjän kieltä sel- västi enemmän kuin länsirannikolla, kaksikielisillä alueilla rannikkokaupun- geissa kaksikielisyyteen kasvaminen taas on arkipäiväistä. Pakolliseen ruotsin kie- len opetukseen ohjelma varoo visusti ot- tamasta kantaa.
Toisen kotimaisen kielen pakolli- sen opetuksen rinnalle voisi miettiä eri- laisia alueellisia tai ikäryhmittäisiä ko-
keiluja, joissa sallittaisiin poikkeaminen kaikille pakollisesta ruotsin kielestä. Pel- kän suomenruotsin opetuksen lisäksi jo kouluissa voitaisiin tarjota laajempi va- likoima pohjoismaisia kieliä tai aina- kin mahdollisuus tutustua näiden kiel- ten perusteisiin. Pohjoismainen yhteistyö työelämässä ei rajoitu vain ruotsalaisiin.
Ruotsin opetuksen avartaminen mui- den skandinaavisten kielten ja kulttuu- rien suuntaan saattaisi myös motivoida ruotsin kielen opiskeluun ja parantaa ny- kyisiä, kovin vaatimattomia oppimistu- loksia. Kansalliskielten virallinen karsi- nointi omiin lokeroihin (”rinnakkainen yksikielisyys”) ei vahvista heikommassa asemassa olevan toisen kotimaisen kie- len asemaa, päinvastoin. Kieliä ei voi pi- tää umpioissa vaan niiden on annettava muuttua, kehittyä ja rikastua – myös toi- sistaan vaikutteita ammentaen.
Maassamme on lukuisia sellaisia ih- misiä, jotka hallitsevat useampia eri kie- liä lähes äidinkielentasoisesti. Ohjelmassa todetaan, että monikieliset oppilaat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa toistaiseksi vähän käytetty voimavara, mutta siinä ei avata niitä mahdollisuuksia, mitä kaksi- ja monikielisyys tarjoaisi. Tällaista osaa- mista voitaisiin hyödyntää selvästi ny- kyistä paremmin työelämässä, kansalli- sen kielimaailman rikastamisessa ja mo- nikielisyyden ja -kulttuurisuuden tuke- misessa.
Ohjelman laatijoille englannin kieli tuntuu olevan kuin kivi kengässä. Suosi- tuksissa todetaan, että on vakavasti poh- dittava, onko englantia tarpeen opettaa nykyisessä määrin, kun kielitaito hanki- taan yhä yleisemmin koulun ulkopuolella (useimmiten vapaa-ajan harrastusten yh- teydessä). Englantia katsotaan opittavan ilman formaalia opetustakin. Tämä näke- mys on yleinen, mutta kantana sitä ei voi
puolustaa. Ei ole sama, opitaanko eng- lantia internetistä ja elokuvista vai mo- nipuolisen kielenopetuksen avulla. Net- tipelien englannilla ei pärjää liikeneu- votteluissa, eikä englantia sitä paitsi opita
”noin vaan”, vaikka vaatimattomallakin englannin taidolla saattaa selviytyä erilai- sista yksinkertaisista puhetilanteista.
Tietotyön määrä kasvaa koko ajan, ja yhä useampi eurooppalainen työnte- kijä on jonkin tason kielityöläinen. Yh- teinen kieli on lähes poikkeuksetta eng- lanti. Työelämässä alkaa olla vaikeaa sel- vitä ilman englannin taitoa. Suomalaisen putkimiehen tai laatoittajan asiakas voi olla venäläinen tai kurdi, ja yhteisenä kie- lenä on usein englanti. Putkimies saat- taa myös tulla Puolasta tai Virosta. Suo- malaisyritykset tarjoavat ympärivuoro- kautista palvelua kaikkialle maailmaan ja työntekijät matkustavat kaikkialla maail- massa asennus- ja korjaustöissä. Tekni- sen osaamisen lisäksi työntekijöiden on osattava englantia. Vaativissa asiantunti- jatehtävissä on oltava erittäin hyvä eng- lannin suullinen ja kirjallinen taito, ja tämä edellyttää elinikäistä oppimista.
Vastauksena kysymykseen, pitäisikö englantia opettaa kaikille kouluissa, työ- elämänäkökulmasta on luontevaa vas- tata, että englantia on opetettava kaikille, mutta englanti yksin ei riitä. Sen lisäksi tulisi opettaa vähintään yhtä muuta vie- rasta kieltä, kuten ranskaa, saksaa, espan- jaa, italiaa sekä maailman kielistä esimer- kiksi venäjää, kiinaa, japania tai arabiaa.
Muiden kuin englannin kielen osaami- nen on työntekijälle selvä kilpailuetu työ- markkinoilla.
Maahanmuuttajalasten kieltenope- tusta tarkastellaan jaksossa ”Monikieli- nen koulu ja suomen kielen opetus”. Oh- jelmassa todetaan, että suurimpana haas- teena koulujen suomen kielen opetukselle
ja laajemmin yleissivistävälle koululle ovat toisen polven maahanmuuttajat. Oh- jelmassa tarkastellaankin varsin laajasti koulujen suomi toisena kielenä -opetusta.
Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työl- listymisen edellytyksenä on useimmiten jonkinasteinen suomen kielen taito, ja tä- män vuoksi aikuisten kieltenopetus olisi ansainnut oman tarkastelunsa. Oikean- tasoiseen kielikoulutukseen pääseminen on meillä edelleen aivan liian sattuman- varaista ja liian paljon maahanmuuttajien oma-aloitteisuuden varassa.
Suomen monikulttuuristumista ja kansallisen yhtenäisyyden muuttumista sivutessaan ohjelman laatijat toteavat osuvasti, että olemme vasta opettele- massa kielellistä suvaitsevaisuutta. Emme ole vielä täysin ymmärtäneet sitä, että suomea puhutaan monella eri tavalla, eri korostuksilla ja eritasoisesti. Tästä olisi lukenut mielellään enemmänkin. Toivot- tavasti maahanmuuttajataustaisten suo- malaisten kielitaidosta, kielenopetuksen kaikista sävyistä, opetustarjonnasta ja kielitaidon kehittymisestä saadaan lähi- vuosina lisää tutkimustietoa.
Suositukseen monikielisyyteen ja mo- nikulttuurisuuteen liittyvistä opinnoista osana kaikkea opettajankoulutusta on helppo yhtyä. Monikulttuurisuuden ja yhdenvertaisuuden tulisi olla sekä opet- tajankoulutuksessa kaikki aineopinnot läpäisevä teema että kouluissa oppiaine- rajat ylittävä opetus- ja oppimisteema.
Suomi ja muut kielet tiedeyhteisössä Ohjelma tarkastelee laajasti suomen kie- len asemaa korkeakouluopetuksessa ja tiedeyhteisössä. Ohjelma painottaa sitä, että suomalaisessa korkeakoulussa py- syvässä virassa pitäisi toimia suomea osaava henkilö. Ongelmallisena pidetään
esimerkiksi sitä, että virkoihin valitaan ulkomaisia professoreita, jolloin opiskeli- jat saavat ylempää opetusta vieraalla kie- lellä ja hallinnolliset velvoitteet kasaan- tuvat kansalliskieliä osaaville kollegoille.
Yhä useammissa yliopistoissa ollaan kui- tenkin siirtymässä suurempiin yksiköi- hin, joten tämä huoli tuskin kovin usein konkretisoituu. Yhden tai muutaman vie- raskielisen professorin opetus ei tarkoit- tane kaiken opetuksen vieraskielistymistä tai sitä, etteikö opiskelija voisi käyttää äi- dinkieltään perehtyessään oppiaineensa keskeiseen sisältöön ja terminologiaan.
Perustutkintojen ja jatko-opintojen välillä pitäisi tehdä selvä ero: perusope- tuksessa äidinkielellä on tärkeä merki- tys opetuksen sisäistämisessä ja tiedon omaksumisessa. Jatko-opinnoissa vierai- den kielten käyttäminen on taas useim- miten perusteltua ja välttämätöntä. Jo perusopetuksessa olisi hyvä valmentaa opiskelijoita lukemaan monipuolisesti oman alan kirjallisuutta ja osoittamaan osaamisensa sekä suullisesti että kirjalli- sesti, kielestä riippumatta.
Hyvin harva tieteenala on enää puh- taasti ”kotimainen”. Suomalaiset korkea- koulut ovat osa kansainvälistä tiedeverkos- toa, ja yhä useammalla tieteen alalla oman alan lähimmät kontaktit ja kollegat ovat toisessa yliopistossa ja toisessa maassa.
Kansainvälinen opiskelija- ja henkilöstö- rekrytointi on arkipäivää ja usein myös toiminnan ehdoton edellytys. Vaikka yli- opistojen tehtävänä on tarjota laajaa ja korkeatasoista opetusta omalle väestölle, niiden pitäisi pystyä myös houkuttele- maan ulkomaisia kykyjä ja osaamista.
Korkeakoulujen tutkimuksen ja ope- tuksen korkean laadun takaaminen edel- lyttää kansainvälisiä kontakteja sekä opis- kelija- ja tutkijavaihtoa. Tähän maailmaan sopivat huonosti suositukset gradujen ja
diplomitöiden kirjoittamisesta pääsään- töisesti kansalliskielillä, tai että väittelijän on esiteltävä tuloksiaan aina myös suo- meksi. Englanniksi kirjoitettuihin opin- näytetöihin sisältyy jo nykyisin vaatimus suomenkielisestä tiivistelmästä. Väitteli- jöiden osalta yleensä edellytetään tiivis- telmän tekemistä väittelijän äidinkielellä, joka saattaa olla jokin muu kuin suomi tai ruotsi. Suomen kielen osaamisvaatimus sotisi yhdenvertaisuuden periaatetta vas- taan ja loisi uusia esteitä ulkomaisten tut- kijoiden hakeutumiselle Suomeen.
Tieteellisen kirjoittamisen opetusta ja oman tieteenalan popularisointia sekä äidinkielellä että vierailla kielillä on kor- keakouluissa turhan vähän. Tämän osalta ohjelmassa esitetään ansiokkaita suosi- tuksia. Oman ammattikielen opiskelu ja tuottaminen ei kuitenkaan saisi olla vain suullisen tai kirjallisen viestinnän tai äi- dinkielen yleisen opetuksen varassa. Am- mattikielen opetuksen ei pitäisi rajoittua vain yksittäiseen kurssiin, vaan sitä pitäisi opetella koko ajan substanssiosaamisen karttuessa.
Suomen kieli yritysmaailmassa Ohjelmassa todetaan, että yritystoimin- nan kielikäytäntöjä ei ole juurikaan sään- nelty, lukuun ottamatta valtion ja kunnan liikelaitoksia ja yhtiöitä. Sääntely olisi tarpeetonta ja käytännössä mahdotonta.
Ohjelmassa todetaan aivan oikein, että yritysten kielikäytäntöjä säätelee pitkälti se, minkäkielisille asiakkaille ja minne tuotteita markkinoidaan. Suomessa markkinoitavien tuotteiden myynnissä on luontevinta käyttää suomea ja ruotsia.
Yritysten käyttämään kieleen vaikuttavat myös yrityksen toimiala, toimipaikat ja henkilöstön tausta. Globaalisti toimivat yritykset käyttävät pääasiassa englantia.
Kaikkialla maailmassa englantia ei kui- tenkaan ymmärretä riittävän hyvin, joten usein on osattava myös toiminta-aluei- den omia kieliä.
Ohjelmassa tarkastellaan myös sitä, miten suomea ja muita kieliä käytetään yritysten suullisessa ja kirjallisessa vies- tinnässä. Kielikäytännöistä on useimmi- ten sovittu epävirallisesti, ja ne muotoutu- vat yritysten tarpeiden mukaan. Monissa Suomessa toimivissa yrityksissä suomi on edelleen pääasiallinen kieli. Ulkomaalais- taustaisten työntekijöiden määrä ja asi- akaskunnan tarpeet saattavat kuitenkin nopeastikin muuttaa olosuhteita ja heijas- tua erilaisiin kielenkäyttötilanteisiin.
Monilla työvoimapulasta kärsivillä palvelualoilla ei ole enää tavatonta, että työntekijät eivät osaa suomea vaan palve- levat asiakkaita englanniksi. Rakennuk- silla työtä tekevät rinnakkain suomalai- set, virolaiset, venäläiset tai slovakit. Yh- teinen kieli voi olla englanti, venäjä tai suomi. Tärkeää kuitenkin on, että kaikilla on tieto yhteisistä pelisäännöistä ja että työntekijät ja työnjohtajat tuntevat työeh- dot ja turvanormit. Joskus keskeiset mää- räykset käännetään työntekijöiden omille kielille, joskus taas käytetään tulkkeja apuna erilaisissa vaativissa työtilanteissa.
Yritysnimistä ja ammattisanastosta ohjelmassa todetaan, että kaikilla aloilla on jatkuvaa tarvetta oman erikoisalan sa- naston kehittämiseen ja termien täsmen- tämiseen. Samanlaista ryhtiliikettä ja uu- sia ideoita toivoisi esimerkiksi yritysni- mien luomiseen. Surullisenkuuloisia uu- disinstituutioita ovat paljon parjatut alue- hallintovirastot eli avit ja elinkeino-, lii- kenne- ja ympäristökeskukset eli elyt. Op- tiat, omniat, destiat ja patriat päihittävät nämä lyhyydellään mennen tullen, mutta ovat sumeita. Finn- tai fin-alkuiset laitos- ten nimet (esim. Finpilot ja Finavia) ovat
mielikuvituksettomia, mutta kertovat sen- tään jotain yrityksen tai organisaation toi- mialasta.
Tuotteiden ja palvelujen nimistössä ja markkinoinnissa näkee jatkuvasti moni- kielisiä yhdistelmiä ja mukakieltä. Eng- lanti ja kulloisetkin trendikielet näkyvät ja vaikuttavat voimakkaasti sekä mainos- lauseissa että tuotteiden ja palvelujen ni- missä. Kauneushoitolat ja ”spat” (mitä vi- kaa on kylpylässä?) tarjoavat hyvinvoin- tipalvelujen asemesta wellness-hoitoja tai laajempaa well-being-konseptia. Kaik- kien näiden nimiväännösten keskellä on- kin virkistävää nauttia sellaisista palve- luista, jotka ymmärtää kertalukemalla.
Jos yrityksille jaettaisiin selkeän ja vir- keän kielenkäytön palkintoja, minä pal- kitsisin ensitöiksi entisen Tradekan, joka toi kauppansa lähemmäs pientä ihmistä muuttamalla ryhdikkäästi nimensä Suo- men Lähikauppa Oy:ksi.
Suomen kieli hallinnossa ja EU:ssa Hallinnon kieltä käsittelevästä jaksosta nostaisin esille laki- eli säädöskieleen liit- tyvät kysymykset. Oikeustieteen opintoi- hin sisältyy varsin vähän kielenkäyttöön liittyvää opetusta. Ohjelmassa ei mainita sitä, että Helsingin yliopistossa oikeus- tieteellisessä tiedekunnassa äidinkielen opintoihin sisältyy ammattikieleen kes- kittyvä oikeuskielen kurssi, jossa käydään läpi myös selkeän kielenkäytön periaat- teita alan omien tekstityyppien avulla.
Kurssi on kuitenkin suppea eikä sen ai- kana ehditä käsitellä muuta kuin yleiset periaatteet.
Suositus säädösten suomen kielen huollon riittävästä resursoinnista on erit- täin tärkeä. Olisi kuitenkin hyvä pohtia tarkemmin sitä, tarvitaanko keskitettyä säädösten kielenhuoltoa vai voitaisiinko
tätä työtä tehdä tehostetummin kaik- kialla niissä organisaatioissa, joissa sää- döksiä laaditaan. Suositus selkeän kielen ja kirjoittamisen opintojen sisällyttämi- sestä oikeustieteen opintoihin kaikissa yliopistoissa on kannatettava. Suosituk- seen tulisi kuitenkin liittää vaatimus am- mattikielen opetuksen laajentamisesta kaikessa hallinnon tehtäviin valmista- vassa koulutuksessa.
Ohjelma antaa turhan kielteisen ku- van suomen kielen asemasta EU-hallin- nossa. Suomi elää ja voi hyvin EU-orga- nisaatiossa. Suomen liittyessä EU:n jäse- neksi suomea opetettiin laajalti kaikissa EU:n toimielimissä sekä kääntäjille että tulkeille, ja EU edellyttää, että sitä myös jatkuvasti osataan. Tämä synnytti pie- nen, mutta vaativan asiantuntijajoukon koulutustarpeen, johon pystyttiin vaih- televalla menestyksellä vastaamaan Suo- messa. Monista näistä EU-toimielimissä toimivista suomen opiskelijoista on tullut myös aktiivisia suomen kielen harrastajia ja asiantuntijoita.
Suositus siitä, että EU-kokouksiin on saatava enemmän suomen tulkkausta, ei taida olla realistinen, koska suuntaus EU:ssa on päinvastainen. Tulkkauksen vähentäminen ei koske ainoastaan pie- niä kieliä, vaan EU:n laajentumisen yh- teydessä tulkkausta on vähennetty kautta linjan. Sekä ajan että rahan säästämiseksi tulkkausta ei järjestetä kaikissa tilaisuuk- sissa enää edes ns. isoille kielille. Eri or- ganisaatioissa ja kokoonpanoissa käyte- tään yhä enemmän englantia lingua fran- cana. Käytännössä tämä saattaa tarkoittaa sitä, että kokouksiin valikoituvat ne osal- listujat, joilla on vahvin (englannin) kie- litaito.
Valtionhallinnossa tulisi huolehtia siitä, että kokouksiin osallistuvilla vir- kamiehillä on riittävän monipuolinen
kielitaito ja että keskeiset asiakirjat saa- daan jatkossakin hyvällä suomen kielellä.
Kääntäjien mahdollisuudet vaikuttaa kie- leen EU:n toimintaympäristössä ovat ra- jalliset, koska ongelmat johtuvat useim- miten alkuperätekstien vaikeaselkoisuu- desta. Suomi voisikin profiloitua selvem- min Ruotsin ja Tanskan tapaan selkeäkie- lisen pohjoismaisen hallinto- ja säädös- kielen sanansaattajana. Tämä parantaisi sekä oikeusvarmuutta että suomenkie- listen säädöskäännösten ja muiden EU- tekstien ymmärrettävyyttä.
Anu Sajavaara etunimi.sukunimi@ek.fi Kirjoittaja on asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitossa
Lähteet
SKT = Hakulinen, Auli – Kalliokos- ki, Jyrki – Kankaanpää, Salli – Kanner, Antti – Koskenniemi, Kimmo – Laitinen, Lea – Maa- mies, Sari – Nuolijärvi, Pirkko 2009: Suomen kielen tulevaisuus.
Kielipoliittinen toimintaohjelma. Helsin- ki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
http://scripta.kotus.fi/www/verkkojul- kaisut/julk7.
Pöyhönen, Sari – Luukka, Minna- Riitta (toim.) 2007: Kohti tulevaisuu- den kielikoulutusta. Kielikoulutuspoliit- tisen projektin loppuraportti. Jyväskylän yliopisto: Soveltavan kielentutkimuksen laitos.
Suomen kielen toimintaohjelma suomentajan silmin
Kotuksen julkaisema suomen kielen toi- mintaohjelma (SKT) on painava ja ter- vetullut puheenvuoro suomen kielen ny- kytilasta ja tulevaisuudesta. Suomenta- jan näkökulmasta katsoen on erityisen ilahduttavaa havaita, että kääntämisen rooli kielen kentässä on otettu huomi- oon hyvin monipuolisesti. Nopea frek- venssihaku paljastaa että sanojen kään- tää ja suomentaa eri muodot ja johdok- set esiintyvät tekstissä lähes 300 kertaa, eli keskimäärin useammin kuin kerran sivulla.
Yleiskieli syntyi kääntäen
Toimintaohjelma esittelee perusteellisesti suomen kielen julkisen käytön ja aseman kehitystä ja muistuttaa meitä siitä että
suomen kielen kirjallinen käyttö alkoi käännöksistä. Reformaatio toi kansankie- len kirkkoon ja vaati Raamatun ja muiden kirkollisten tekstien suomentamista. Kiin- nostavaa on tajuta, että kirkolliset julkai- sut sisälsivät monia tekstilajeja, ”esimer- kiksi raamatun suomennokset sisälsivät kertomuksia, historiaa, ennustuksia, ru- kouksia, julistusta, kirjeitä, proosaa ja ru- noutta, ja niissä oli mukana myös paljon puhetta ja dialogia”(s. 20). Vähitellen alet- tiin myös hallinnossa käyttää enemmän suomen kieltä. Osa teksteistä suomennet- tiin Tukholmassa, mutta käytännössä ne saapuivat Suomeen usein ruotsinkielisinä ja paikallinen papisto käänsi ne, toisinaan improvisoiden suoraan saarnastuolista.
Kaksikielisten pappien suullisissa kään- nöksissä määräysten alkuperäinen sisältö
