145
virittäjä 1/2011
bian tai kreolien – tuoretta tutkimusta on tämän teoksen myötä julkaistu nyt myös suomen kielellä.
Maria Kela etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Lähteet
Kuisma, Karoliina 2001: Alkeisoppijan
kommunikaatiostrategiat puheessa ja kirjoitelmissa: kielelliset ongelmatilan- teet ja niistä selviytyminen. – Taija Nieminen (toim.), Vuorovaikutus ja suomen kielen oppiminen s. 11–75. Kak- koskieli 3. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
Muysken, Pieter 2000: Bilingual speech.
A typology of code-mixing. Cambridge:
Cambridge University Press.
Puheenvuoroja kielen ja kulttuurin vuorovaikutuksesta
Anna Idström ja Sachiko Sosa (toim.):
Kielissä kulttuurien ääni. Helsinki: Suoma- laisen Kirjallisuuden Seura 2009. 311 s.
isbn 978-952-222-129-2.
Yhä monikielisemmässä ja monikulttuu- risemmassa Suomessa on ajankohtaista pohtia sitä, mikä merkitys kielellä on ih- miselle kulttuurisena oliona. Tähän kes- kusteluun osallistuu Anna Idströmin ja Sachiko Sosan toimittama teos Kielissä kulttuurien ääni valottamalla aihepiiriä viidestätoista näkökulmasta. Tavoitteena on tarjota lukijalle ajankohtaista tietoa kielen ja kulttuurin välisestä suhteesta sekä siitä, mitä kulttuuriperinnöstä ollaan menettämässä kielikuolemien myötä.
Kulttuuri kielentutkimuksen ja kääntämisen haasteena
Artikkelissaan ”Miksi grammaatikko unohtaa kulttuurin?” Urho Määttä kä- sittelee kielen kulttuurisidonnaisuutta
1900-luvun loppupuolen kielitieteen teoreettisena ongelmana. Määtän mu- kaan kielentutkimuskin on kulttuurinen konstruktio ja tätä taustaa vasten erilaiset teoreettiset tulkinnat kielen ja kulttuurin suhteesta ovat helpommin ymmärrettä- vissä. Ulla Vanhatalo esittelee puolestaan luonnollista semanttista metakieltä ja sen kehittäjää, puolalaissyntyistä kielentutki- jaa Anna Wierzbickaa. Metakielen taus- talla on käsitys siitä, että vain perusteel- lisella sanojen merkitysten selvittämisellä voidaan päästä lähelle sitä, mitä äidinkie- liset puhujat kielen käsitteistä tajuavat.
Artikkelissa valotetaan laveasti Wierz- bickan elämänvaiheita suhteessa häntä tutkijana innostaneisiin kysymyksiin.
Anna Idström tarkastelee metaforien syntyä ja kuolemaa sekä käy rajankäyn- tiä metaforan ja metonymian välillä. Ar- tikkelissa kuvataan kiinnostavasti, miten metaforissa ja metonymioissa heijastuu kieliyhteisön jäsenten arki. Ihmisen ais- tit ovat sinänsä universaalisti samanlai-
146 virittäjä 1/2011
sia, mutta kielen kontekstina oleva kult- tuuri- ja luonnonympäristö antaa virik- keitä sille, mitkä havainnoista erotetaan omiksi käsitteikseen. Esimerkiksi inarin- saamen kielikuvissa nälkä yhdistetään ih- misen takamukseen, mikä kiteyttää sen, että lihominen on köyhissä oloissa toivot- tavaa.
Zsuzsánna Bodón artikkeli edustaa käännöstieteellistä näkökulmaa kulttuu- riin. Bodó tiivistää artikkelissaan keskei- set kulttuurisidonnaiset haasteet, joita käännöstyössä kohdataan, kuten murteet ja realiat. Hän esittelee useiden käännös- tutkijoiden käännösstrategioita ja havain- nollistaa esimerkein sen, että kulttuuri- erot eivät tee kääntämistä mahdottomaksi.
Kulttuurisidonnaisten ilmiöiden kääntä- minen on kuitenkin tulikoe, jossa kääntä- jän kulttuurinen kompetenssi ja muu am- mattitaito punnitaan. Kääntämistä käsitte- lee myös Maria Kela, joka perehdyttää lu- kijan käännöstieteen alkulähteille, raama- tunkäännöstyöhön. Kela tarkastelee raa- matunkäännöstyön antia kielentutkimuk- selle ja lähestyy aihetta uskonnollisen kie- len kulmakiven, metaforan, kääntämisen kautta. Hän päätyy toteamaan, että pyhän kirjan kääntämisen toisille kielille mah- dollistaa kielen ja sen metaforien antropo- morfisuus, ihmisenkaltaisuus.
Kielet kulttuuriympäristön peileinä Ekaterina Gruzdevan artikkelin myötä kirjassa siirrytään maailman kielten yk- sityiskohtiin. Gruzdeva kuvaa klassifi- kaattorien käyttöä eri kielissä ja havain- nollistaa, miten niiden semanttinen pe- rusta heijastaa kielen sosiokulttuurista ja fyysistä ympäristöä. Artikkelissa tuo- daan myös esille, millä tavoin kieliyhtei- sön kulttuurinen ja kielellinen rappeutu- minen vaikuttaa klassifikaattorien käyt-
töön. Tarkastelun kohteena on uhanalai- nen nivhin kieli, jota puhutaan Venäjän Kaukoidässä ja Sahalinin saarella. Niv- hin kieli ja sen hyvin pitkälle kehittynyt klassifikaattorien systeemi ovat näivetty- neet aineellisen ja hengellisen kulttuurin muutosten myötä. Kieliopillisesta luokit- telusta kirjoittaa myös Lotta Aunio. Ar- tikkelinsa alussa hän kuvaa yksinkertais- tuksia, joita on tehty afrikkalaisten kiel- ten aikakäsityksestä: niiden mukaan se kattaisi vain nykyhetken ja äärettömän menneisyyden. Kun bantukieliä on tut- kittu tarkemmin, on käynyt ilmi, että näissä kielissä on itse asiassa varsin mo- nimuotoinen aikaan liittyvä käsitemaa- ilma. Esimerkiksi logoolissa on neljä tu- levaisuuteen viittaavaa aikamuotoa: lähi- tulevaisuus sekä keskipitkä, kaukainen ja epävarma tulevaisuus. Esimerkki konk- reettistaa hyvin sen, mitä tapahtuu, kun kieliä yritetään kuvata eurooppalaisiin kieliin soveltuvalla mallilla tutkimatta kielten omia merkitysjärjestelmiä ja käsi- temaailmaa.
Kuten Sachiko Sosan tutkimus osoit- taa, erinomainenkaan kielen osaaminen ei aina riitä. Monet kulttuurisidonnaiset luontouskontoon ja hantilaisiin tapoihin liittyvät merkitysvivahteet tuottavat han- kaluuksia ymmärtää hantinkielistä teks- tiä ilman ennakkotietoa, jonka vain pu- hujayhteisön jäsenet tuntevat. Mansit puolestaan ovat esimerkkinä Ulla-Maija Kulosen artikkelissa, jossa valotetaan runsaan aineiston avulla, miten kielestä tehdään taidetta. Aineisto koostuu Art- turi Kanniston vuosina 1900−1905 kerää- mistä itämansinkielisistä sota- ja sankari- tarinoista, joista Kulonen on rajannut tut- kimuskohteekseen romanttiseen rakkau- teen liittyvän sanaston. Tarinoista paljas- tuu, että hantien keskuudessa sukupuoli on sinänsä ollut tärkeä ja sukupuoliroolit
147
virittäjä 1/2011
selvästi jakaantuneet. Toisaalta niistä käy ilmi, että tiukkaa normittamista ihmis- suhteissa ei ole koettu tarpeelliseksi vaan saman sukupuolen välisiin suhteisiin on voitu suhtautua neutraalisti.
Riikka Länsisalmen artikkeli japanin kielen henkilöviittauksista on kirjan kiin- nostavinta antia. Siinä missä englannin kielessä joku tekee jotain, japanissa jo- tain syntyy tai tapahtuu. Täsmällinen te- kijän ilmaiseminen tuntuu usein suomen kielessäkin liialliselta korostamiselta (Sii- tonen 1999). Tekijän häivyttäminen vai- kuttaa kuitenkin japanissa olevan vielä pidemmälle vietyä kuin suomessa. Län- sisalmi osoittaa, että japaninkielisten esi- merkkilauseiden käännöksiin tulee lisätä suoria henkilöviittauksia, jotta niistä tu- lisi suomenkieliselle lukijalle ymmärret- täviä (vrt. Mauranen & Tiittula 2005).
Valaiseva on myös japanin kielen koh- teliaisuusjärjestelmää koskeva osio. Ro- maniyhteisössä käytössä olevia kohteliai- suusstrategioita tarkastelee puolestaan Kimmo Granqvist. Hän taustoittaa Suo- men romanikielen vaiheita ja luonneh- tii romaneja kielellisenä ja kulttuurisena yhteisönä. Kulttuurin keskeinen ominais- piirre, vanhojen kunnioittaminen, ilme- nee kielellisesti paitsi epäsymmetrisenä puhutteluna myös tabuina pidettyihin puheenaiheisiin liittyvinä rajoituksina.
Kielikontaktien seurauksia
Kirjan viimeisessä osiossa pohditaan kie- len muutosten taustalla olevia kulttuurin muutoksia. Merja Salo esittää, että niin sanottuja kulttuurisanoja tarkastelemalla päästään muinaisten kulttuurien tutki- muksessa kauemmaksi menneisyyteen kuin historiatieteiden keinoin. Artikke- lissaan Salo tekee läpileikkauksen suo- malais-ugrilaisten kielten yhteisestä kan-
takielestä nykykieliin ja elävöittää kat- saustaan runsain esimerkein. Huomiota saavat myös eri kieliyhteisöissä ilmene- vät asenteet lainasanoihin ja uudismuo- dosteisiin. Lainasanojen lisäksi tiiviistä kulttuurikontakteista saattaa syntyä uu- sia kieliä. Eeva Sippola kuvaa artikkelis- saan Filippiineillä käytössä olevaa kreoli- kieltä, chabacanoa. Sen substraattikielenä on espanja, ja adstraattikielet ovat paikal- lisia austronesialaisia kieliä. Chabacanon asema vaihtelee: Zamboangassa sitä käy- tetään mediassa ja kouluissa epäviralli- sena apukielenä, kun taas vallalla oleva, englantia ja filipinoa suosiva kielipoli- tiikka on saanut aikaan sen, että Manilan- lahdella chabacanon asema on uhattuna.
Riho Grünthalin artikkelissa pohdi- taan kielen eroosiota ja kieli-identiteetin muutoksia. Esimerkkeinä ovat ersämord- van ja vepsän lukumääräisesti erilaiset mutta kulttuurimaantieteellisesti saman- laiset kielet. ”Kaikkiin kieliyhteisöihin le- vinnyt kaksikielisyys” (s. 272) näyttäytyy näiden kielten elämänkaaressa syövän kaltaisena välivaiheena, joka väistämättä johtaa kuolemaan, kielenvaihtoon. Grün- thal tosin myöntää, että hyvänlaatuista- kin kaksikielisyyttä on olemassa (mp.):
”Eri kielten käyttö rinnakkain ei tar- koita läheskään aina kielenvaihtoa, vaan on osoitus kielten välisestä luonnollisesta vuorovaikutuksesta ja kielen muuttumi- sesta.” Siinä missä useat länsieurooppa- laiset vähemmistökielet ovat viime ai- koina kokeneet jonkinasteista elpymistä, Venäjän suomalais-ugrilaiset kielet kan- tavat Grünthalin mukaan postsovjetisti- sen kaksikielisyyden taakkaa eikä niiden tulevaisuus näytä valoisalta.
Grünthal huomauttaa, että väitteet englannin kielen uhasta suomen kielen kehitykselle eivät ole missään suhteessa siihen, mitä kielen todellinen uhanalai-
148 virittäjä 1/2011
suus tarkoittaa. Tähän on helppo yhtyä.
Uhkaako englanti sitten paikallisia vä- hemmistökieliä? Anna Mauranen esittää artikkelissaan, että jos vieraiden kielten opetuksessa tyydyttäisiin pelkkään eng- lantiin kansainvälisen viestinnän kielenä, se antaisi sijaa vähemmistöjen monikieli- syydelle (s. 291). Kun vähemmistöt usein pakotetaan opiskelemaan koulussa useita vieraita kieliä, oma kieli jää helposti jal- koihin. Maurasen ehdotus on kiinnos- tava mutta edellyttäisi todistusaineistoa.
Englannin kielen globaalistuminen ei ole toistaiseksi missään kontekstissa tar- koittanut monikielisyyden lisääntymistä vaan päinvastoin kielitaitovarannon ka- penemista, niin valtakielen kuin vähem- mistökielen puhujienkin keskuudessa.
Maurasen mukaan englannin käyttö lin- gua francana ei ole tukahduttanut paikal- lisia kulttuureja ja korvannut niitä anglo- amerikkalaisella kulttuurilla (s. 303). Sitä vastoin lingua franca -yhteisöissä raken- tuu omia, hybridisiä kulttuureja, joissa sekoittuvat englannin kielestä, angloame- rikkalaisesta kulttuurista ja toimintayh- teisöistä itsestään peräisin olevat piirteet.
Lopuksi
On harmillista, että näin korkealaatuista ja kiinnostavaa kirjaa viimeisteltäessä ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota kieli- asuun. Nykyisellä oikolukuohjelmien ai- kakaudella lukija ei haluaisi havaita yhtä paljon oikeinkirjoitusvirheitä, ylimääräi- siä sanoja, puuttuvaa kongruenssia, huoli- matonta tai epäsuomalaista välimerkkien käyttöä, tieteellisen tekstin tyylirikkoja (teilata, peruspalikat) ja oudosti muodos- tettuja termejä (realiot po. realiat). Nämä ovat tietysti monien asioiden summia:
lopputulos on niin kirjoittajien, toimitta- jien kuin kustantajankin vastuulla.
Kirjan takakansitekstissä sanotaan, että teos on kirjoitettu yleistajuisesti ja että se siksi soveltuu johdatukseksi aihe- piiriin. Osaa artikkeleista voitaisiin näh- däkseni hyvin käyttää esimerkiksi eri kie- liaineiden opettajankoulutuksessa (vrt.
Aikio & Arola 2010). Monet kirjoitta- jista ovat tehneet useita vuosia kenttä- työtä omalla kielialueellaan. Tämä ko- kemus välittyykin useista artikkeleista innostuksena ja herättää samalla luki- jan mielenkiintoa kuvattuihin ilmiöihin.
Kirjan kiinnostavuutta lisää myös se, että esimerkeiksi on valikoitunut suomen su- kukielten ja romanikielen ohella sellai- sia Aasiassa ja Afrikassa puhuttuja kieliä, joita yleisesti tunnetaan muita vähem- män.
Sirkku Latomaa etunimi.sukunimi@uta.fi
Lähteet
Aikio, Ante − Arola, Laura 2010:
Maailman kielten tila. Perspektiivejä kielten opetukseen. − Terhi Törmälehto (toim.), Maailma tuli tunnille. Kansain- välisyyskasvatus osana äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta s. 55–70. Äidin- kielen opettajain liiton vuosikirja 2010.
Helsinki: Äidinkielen opettajain liitto.
Mauranen, Anna − Tiittula, Liisa 2005: minä käännössuomessa ja supi- suo messa. − Anna Mauranen & Jarmo H. Jantunen (toim.), Käännössuomeksi.
Tutkimuksia suomennosten kielestä s.
35−69. Tampere Studies in Language, Translation and Culture Sarja A Vol. 1.
Tampere: Tampere University Press.
Siitonen, Kirsti 1999: Agenttia etsimässä.
U-verbijohdokset edistyneen suomenop- pijan ongelmana. Suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 63.
Turku: Turun yliopisto.
