kirjAllisuuttA
Ensimmäinen tutkimus
kansanomaisista autonnimi(tyksi)stä
Janne Seppälä: Kulkine.net – tutkimus epävirallisista kulkineennimistä. http://
kulkine.net/ (2013).
Janne Seppälän väitöskirjatyö Kulkine.net – tutkimus epävirallisista kulkineennimistä on Internetissä julkaistu väitöskirja ja ai- neistokokoelma, joka käsittelee kulkuväli- neiden kansanomaisia nimiä ja nimityksiä suomen ja viron kielissä. Seppälä on kerän- nyt netistä, kyselyin ja haastatteluin huo- mattavan materiaalin autoista, moottori- pyöristä, traktoreista ja muista kulkuväli- neistä käytettyjä nimityksiä sekä näihin liit- tyviä kansanomaisia selityksiä ja sanontoja (yhteensä n. 4 500 nimitietoa). Materiaali on järjestetty internetissä käytettäväksi tieto kannaksi, jonka yhteydessä julkais- taan väitöskirjan muodostavia selityksiä.
Väitöstutkimus on hyvin laaja, paperi- tulosteena sen pituus on lähes 600 sivua.
Seppälän työ on sekä aiheensa että jul- kaisumuotonsa puolesta pioneerityö suo- malaisessa fennistiikassa ja laajemminkin humanistisissa tieteissä. Ilmeisesti epävi- rallisia kulkuvälineennimiä ei ole aikai- semmin tutkittu tässä laajuudessa missään kielessä. Tietokantamuotoista väitös kirjaa en myöskään tiedä ainakaan suomen ja sen sukukielten tutkimusalalla julkaistun.
Aineisto
Modernin kansanperinneaineiston tal- lentamisena ja kuvaamisena Seppälän työ on varsin ansiokas. Väitöskirjaksi tarkoi- tetulla työllä on merkitystä paitsi kielitie-
teellisenä tutkimuksena myös kulttuuri- historiallisena aineistokokoelmana, jonka pohjalta olisi mahdollista tehdä esimer- kiksi folkloristiikan tai kansatieteen alaan kuuluvaa tutkimusta. Tekijän keräämä ai- neisto on hyvin monipuolinen sisältäen runsaasti mikronimiä ja nimityksiä, joita on käytetty vain pienissä piireissä. Seppä- län aineistona ovat olleet muun muassa netin autoaiheiset keskustelut, autolehdet sekä autoharrastajien parissa tehdyt ky- selyt. Virolaisia kulkuvälineennimityksiä on työn aineistossa huomattavasti vähem- män kuin suomalaisia, ja niiden lähteistö on niin ikään suppeampi. Kyseessä ei siis ole suomalaisten kulkuvälineiden nimien kanssa täysin vertailukelpoinen aineisto ja voi kysyä, olisiko se kannattanut julkaista erikseen. Toisaalta on kuitenkin ilahdut- tavaa, että fennistisessä väitöskirjassa on haluttu säilyttää laajempi itämerensuoma- lainen näkökulma tutkittavaan aiheeseen.
Valitettavasti aineistonkeruu on jos- sain määrin puutteellisesti dokumentoi- tua. Seppälä ilmoittaa muun muassa teh- neensä haastatteluja, mutta haastattelujen luonnetta ei lähemmin avata eikä haas- tatteluaineiston tallentamistavoista tehdä selkoa. Haastatteluaineistoa ei myöskään ole tarjottu toisten tutkijoiden käyttöön.
Tässä suhteessa aineiston järjestäminen ei täysin täytä nykyisin yleistyneitä etno- grafisen tutkimuksen normeja.
Toinen aineistoon liittyvä ongelma on, että tekijä ei juuri esittele tai pohdi niitä kielen rekistereitä, joista aineisto on peräi- sin. Aineistoon kuuluvien nimien ja nimi-
tysten käyttöön liittyy siis avoimia kysy- myksiä. Autoiluun liittyvä puhekulttuuri kuuluu osittain yleiskielen, osittain mur- teiden, slangin tai jargonien tutkimuksen piiriin. Seppälä ilmoittaa kuitenkin tutki- vansa vain ”epävirallisia” nimiä. Tämä ei ole täysin osuva termivalinta, sillä auto- jen ”varsinaiset” nimet ovat pikemmin- kin brändinimiä kuin virallisia nimiä.
Ne esiintyvät lisäksi useina eri variant- teina, joista Seppälän aineistoon kuulu- vat nyt myös täysin yleiskieliset ja puhe- kielen kannalta lähes ”viralliset” foordi, es- kortti tai kraisleri, jotka eroavat vastaavista brändi nimistä Ford, Escort ja Chrysler lä- hinnä vain sikäli, että ne on mukautettu suomen fonologiaan ja ortografiaan.
Monet harvinaiset kulkuvälineiden ni- mitykset ovat lähinnä pienen, autoilusta paljon puhuvan piirin käyttämiä. Sellaiset sanat ja nimet kuin kosla, kaara, volkkari tai sitikka taas kuulunevat suomen yleis- puhekieleen. Kulkineennimien motivaa- tiot, variaatio ja muodostaminen eroavat huomattavasti toisistaan niissä erilaisissa kielimuodoissa, joista aineisto on peräi- sin, mutta näitä eroja ei työssä analysoida.
Muoto ja rakenne
Humanistisissa tieteissä harvinainen uusi julkaisumuoto sopii hyvin teoksen aihee- seen ja aineistoon. Julkaisumuotonsa puo- lesta Seppälän väitöskirja tuleekin toden- näköisesti toimimaan esikuvana tulevai- suuden onomastisille ja muille leksikolo- gisille tutkimuksille. Aineiston laajat ha- kufunktiot mahdollistavat monipuolisen kuvan saamisen aineistoon kuuluvista ni- mityksistä, minkä lisäksi nettiresurssia on edelleen mahdollista kehittää ja täydentää ja tehdä se monenlaisille käyttäjille, kuten autoharrastajille, sopivaksi. Mahdollisesti aineiston lähestyttävyyttä voisi edelleen kehittää lisäämällä siihen kuva-aineistoa (jonkin verran kuvia työssä jo onkin).
Valittu julkaisumuoto sopii erityisen hyvin aiheeseen, joka kiinnostaa suurta
yleisöä. Väittelijän oman ilmoituksen mu- kaan kulkine.net-sivustolla oli väitöspäi- vään mennessä käyty yli 30 000 ip-osoit- teesta, ja väitös oli myös eri medioissa kiitettävästi esillä. Se osoittaa, että auto- jen nimityksiin kohdistuu tiedon intressi, jota Seppälän väitöskirja osaltaan täyttää.
Suuri lukijamäärä johtuu osaltaan juuri valitusta julkaisumuodosta, mutta viit- taa siihen, että väitöskirjan aineistojen ja analyysin pohjalta olisi helposti julkaista- vissa myös kiinnostava populaaritieteelli- nen kirja.
Verkkojulkaisemisen ongelmana voi- daan kuitenkin pitää rajattomuutta. Pe- rinteiset tieteelliset sarjat edellyttävät yleensä referee-menettelyn läpikäyntiä ja tarjoavat tällöin kirjoittajalle mahdolli- suuden muokata tekstiä rakenteellisesti, sisällöllisesti ja kielellisesti. Seppälän laaja työ taas on luonteeltaan hyvin itsenäinen ja poikkeaa monien ratkaisujen osalta pe- rinteisistä väitöskirjoista. Nöyrtyminen perinteisten akateemisten julkaisumuoto- jen edessä olisi todennäköisesti konteks- tualisoinut työn keskustelut paremmin, lisännyt argumentaation koherenssia ja tehnyt työstä helpommin luettavan.
Kysymyksenasettelu ja teoriat
Kun kyseessä on pioneerityö, on selvä, että tutkimusaineiston rajaukseen ja ku- vaukseen tai sopivan teoriakehyksen va- lintaan ei ole löydettävissä yksinkertaista mallia. Seppälä ilmoittaa työnsä aiheeksi
”epäviralliset kulkineennimet”. Kuiten- kin jo työn alkuluvusta käy ilmi, että itse asiassa suurin osa tutkimuksen koh- teena olevasta materiaalista ei varsinai- sesti ole nimiä. Työssä käsitelläänkin hy- vin hetero geenisia ilmauksia. Esimerkiksi Sitikka, Kupla tai Amppeeri ’Datsun 100 A’
ovat selvästikin nimiä, kärry, pirssi, auton- rämä, piili tai kosla taas appellatiiveja ja Kauniaisten kansanauto, kirvesmiehen Mustanki, neekerimalli tai Pohjolan no- pein traktori vakiomuotoisia nimien seli-
tyksiä tai määrittelyjä samaan tapaan kuin esimerkiksi ilmaukset Helsinki – Itämeren tytär, Oulu – pohjolan valkea kaupunki tai Jyväskylä – Suomen Ateena. Mukana on myös paljon kansan etymologioina käytettyjä leikkimielisiä ”akronyymeja”, jotka selittävät nimiä muun muassa auto- merkin alkukirjainten mukaan sekä hoke- mia, kuten kantti kertaa kantti tai ympyrä ja nuoli, siinä sulle ikuinen huoli (Opel- merkkisestä autosta).
Tekijän omin sanoin työn aineisto muodostaa jatkumon nimistä ”kohti yhä satunnaisempia ja monimutkaisempia määritelmän- tai hokemanluontoisia il- mauksia” (A 1.3). Perinteinen fennistinen tutkimus puhuisi tässä yhteydessä ken- ties erikseen erisnimistä, yleisnimistä, ni- mityksistä ja niiden vakiomuotoisista se- litteistä. Seppälä on valinnut toisen tien ja tarkastellut kaikkia aineistoonsa kuu- luvia nimiä jatkumolla olevina ilmauk- sina, jotka liittyvät toisiinsa tietynlaisessa perhe yhtäläisyyssuhteessa. Tämä valinta ei ole vailla ongelmia, sittenkään vaikka Seppälä reflektoi aineistonsa rajausta monista eri näkökulmasta. Erityyppis- ten työssä käsiteltyjen ilmausten raken- teessa ja käytössä on loppujen lopuksikin huomattavia eroja, jotka eivät analyysissa pääse kovin hyvin esiin.
Seppälän tutkimuksen paikkaa fennis- tiikan kentässä on vaikea hahmottaa. Se on jossakin nimistöntutkimuksen, ono- masiologisen eli nimitysopillisen tutki- muksen ja sanontojen tutkimuksen vä- lillä. Työ liittyy nimistöntutkimuksen traditioon, mutta myös leksikaalisen se- mantiikan, kategorisaation ja sanaston variaa tion tutkimukseen ja jopa folklo- ristiikan alaan, sikäli kuin tutkimuskoh- teena ovat vakiomuotoiset autoihin liitty- vät kerronta traditiot ja hokemat. Voi ky- syä, olisiko ollut syytä jakaa aineisto jol- lain tapaa myös varsinaisiin nimiin ja ap- pellatiiveihin sekä erityyppisiin nimiä se- littäviin konstruktioihin. Nyt aineistosta on mahdollista tehdä hyvin monipuolisia
nimeämismotivaatioon liittyviä hakuja, mutta sellaiseen hakuun, jossa haettai- siin erikseen nimiä, yleisnimiä ja nimen selityksiä, ei ilmeisestikään ole mahdolli- suutta. Vaikka tutkijan kysymyksenaset- telujen ja aineistonkeruun kannalta tällä ei olisikaan suurta merkitystä, on eris- ja yleis nimien käsittelyllä samassa yhtey- dessä seurauksia, jotka vaikuttavat aineis- ton tulkintaan. Kun nyt esimerkiksi lu- vussa C 6 annetaan tilastotietoja aineis- ton ”nimien” nimenosien ja tavujen mää- rästä, on kyseenalaista, kuinka hyödylli- nen tilasto on; aineistossahan on sekaisin appellatiiveja, nimiä, nimityksiä, kansan- etymologisia selityksiä ja autojen vakio- muotoisia kuvauksia.
Työn teoriaosuus on voittopuolisesti fennistinen ja pohjautuu pääosin moder- niin kotimaiseen tutkimuskirjallisuuteen, erityisesti nimistöntutkimuksen ja kog- nitiivisen kielitieteen lähteistöihin, joi- den molempien hyvää tuntemusta tutki- mus osoittaa. Kuitenkaan juuri moder- nissa fennistiikassa nimitysjärjestelmiä analysoiva tutkimus ei ole ollut muo- dissa. Voisikin ajatella koko työn nimeä- mistä nykyistä selvemmin onomasiolo- giseksi eli nimitysopilliseksi tutkimuk- seksi erotukseksi varsinaisesta nimistön- tutkimuksesta, jonka piiriin työ kuuluu vain osittain. Modernina onomasiologi- sena tutkimuksena Seppälän työ jatkaa sitä fennististä nimeämismotivaation va- riaatiota koskevaa tutkimusta, jota ai- koinaan harjoittivat muun muassa R. E.
Nirvi ja Veikko Ruoppila tutkiessaan koti- ja peto eläinten nimityksiä suomen mur- teissa (Nirvi 1981; Ruoppila 1943–47) tai Lauri Hakulinen puhumista tarkoittavia itämeren suomalaisia verbejä tutkiessaan (Hakulinen 1934).
Vaikka Seppälän lähdeluettelo on hy- vin pitkä ja kattava ja sisältää suurimman osan varsinaisesti nimistöntutkimuksen alaan kuuluvasta kotimaisesta kirjallisuu- desta, hän ei kuitenkaan ole sanottavam- min hyödyntänyt monia saatavissa olevia
leksikologisia kuvauksia runsaasti varioi- vasta sanastosta. Esimerkiksi se sanaston variaation tutkimussuunta, joka etymo- logisessa fennistiikassa on viime vuosi- kymmenen aikana nopeasti täydentynyt (esim. Nikkilä 1998; Jarva 2003; Kulonen 2010) löysi työnsä väitöskirjaan pitkälti vasta esitarkastusprosessin myötä (hyvä toki näinkin). Myös Paunonen (2010) on kuvannut kulkuvälineiden nimityksiä muistuttavaa varioivaa ja johtosuhteiltaan kompleksista Helsingin slanginimistöä.
Edelleen, Seppälän pyrkimys yhdistää ni- mistöntutkimuksen ja kognitiivisen ling- vistiikan lähestymistapoja aineistoonsa on kunnianhimoinen. Hän ei kuitenkaan viittaa Antti Leinon (2007) tutkimukseen, jossa on jo aikaisemmin ansiokkaasti pohdittu näiden kahden tutkimussuun- nan yhteyksiä nimeämismotivaatioiden analyysissa.
Innovaatiot ja uutuus
Seppälä esittää työssään hyvin detaljoidun ja kattavan rakenteellisen ja nimeämis- motivaatioita luokittelevan analyysin laa- jasta aineistostaan. Analyysi eroaa mo- nilta osin aikaisemman nimistöntutki- muksen rakenneanalyysista, mutta tekijä perustelee sitä monipuolisesti. Nähdäk- seni keskeiset tutkimustavoitteet saavute- taan melko hyvin. Tekijä onnistuu moni- puolisesti kuvaamaan kulkuvälineiden ni- missä esiintyvää nimeämismotivaatioiden ja morfologisen variaation kirjoa. Tämä on merkittävä ansio. Autojen ja muiden kulkuvälineiden kansanomaiseen nimeä- miseen ja nimittämiseen vaikuttavat sei- kat on nyt suomen kielen kannalta ensim- mäisen kerran kuvattu.
Autojen ja muiden kulkuvälineiden vieraskielisten merkki- ja mallinimien va- riaatio ja risteäminen kielen appellatiivien kanssa on kuvattu kiinnostavasti, moni- ulotteisesti ja erittäin itsenäisesti. Analyy- sia haittaa kuitenkin jossain määrin käsi- teltävien asioiden runsaus. Tekijä mainit-
see monia sellaisiakin tutkimussuuntia ja analyysimalleja, joiden hyödyntäminen työssä jää melko vähäiseksi. Samalla hän jättää kuitenkin mainitsematta sellaisia termejä ja diskursseja, joiden puitteissa hieman vastaavia kielellisiä ilmauksia on aiemmin kuvattu.
Hieman ongelmallisena pidän eräitä puhekielimäisyyksiä ja humoristisia heit- toja, joita esiintyy kulkineiden nimeämis- perusteiden luokittelussa, muun muas sa muotoon perustuvassa luokittelussa. Auto- jen nimitysten katsotaan pohjautuvan esi- merkiksi ”ruumisarkkumaiseen” tai ”lah- namaiseen” muotoon. Vaikka tekijä pe- rustelee näitä metaforina (E 6.1), jää lukija kysymään, onko esitetty luokittelu kenties joiltakin osin mielivaltainen. Neutraalien yleiskielisten nimitysten käyttö voisi näiltä osin tukea argumentaation uskottavuutta.
Toisaalta teoksen omintakeinen termino- logia muistuttaa suvaitsevaista lukijaa siitä, että tieteen alkuperäisiä inhimillisiä lähtö- kohtia ovat uteliaisuus ja luovuus pikem- minkin kuin tieteentradition ja termino- logian piiruntarkka tuntemus ja oikea- oppinen noudattaminen.
Terminologisissa valinnoissaan Sep- pälä on siis yhtä itsenäinen ja omintakei- nen kuin väitöskirjan aiheen ja julkaisu- muodon valinnassa. Osa uusista termeistä on kuitenkin hyvin perusteltuja. Muun muassa lekseemihakuinen muuntelu eli erityisesti vierasperäisten autonnimi- tysten morfologian ja äänneasun varioi- minen kohti suomalaista sanastoa (Cit- roen → Sitruuna) on selvästikin olemassa oleva ilmiö, jota ei ole aiemmin fennistii- kassa kuvattu. Toisaalta sitten esimerkiksi hyväksyttämiskierroksen käsite kattaa mo- nenlaisia kielellisen innovaation leviämi- sen dynamiikan piiriin kuuluvia ilmauk- sia, joita on sosiolingvistiikassa jo aiem- min kuvattu toisten termien avulla. Voi kysyä, miksi on haluttu keksiä vanhoja kulkineita uudestaan.
Yksittäisten nimien ja nimitysten koh- dalla ei aina ole aivan selvää, miten te-
kijä on päätynyt luokitteluunsa. Mate- riaalia lukiessa herää helposti vastaväit- teitä tuon tai tämän nimityksen luoki- tuksen kohdalla. Onko esimerkiksi La- dasta käytetty nimitys Lattana, Latuska tai Lattarauta todella kulmikkaaseen muotoon liittyvä? Eikö nimitys pikem- minkin varioi Ladan nimeä suffiksinvaih- don avulla ja liity kansan etymologisesti lattea- sanueeseen (Ladaa tai yleensä kul- mikasta autoa ei voine kutsua muodol- taan lattanaksi)? Entä viittaako Volkswa- genin nimitys Fauvee todella auton alku- perämaahan Saksaan morfofonologian avulla? Eikö kyseessä ole pikemminkin suora laina saksan kielessä käytössä ole- vasta nimityksestä? Missä mielessä GAZ- kuorma- autosta käytetty nimitys Keski- raskas maansiirtovaunu liittyy alkupe- rämaahan? Liittyykö Audi A8:n nimitys Alumiinilaiva todella auton ”lahnamai- seen” muotoon, vai onko taustalla vain yleinen kokoon liittyvä metafora, jonka mukaan suuria henkilöautoja kuvataan laivoiksi? Eikö laiva olisi muutenkin so- pivampi metafora tietynmuotoisille au- toille kuin lahna? Onko autojen nimittä- misessä Kyrvänjatkeeksi todella kysymyk- sessä ”eroottisviritteinen itsekorostus”?
Eikö pikemminkin pejoratiivinen ja hal- ventava ilmaus, joka ei korosta itseä vaan mollaa nimityksen kohdetta? Vastaavia kysymyksiä voisi esittää monista muista- kin yksittäisistä luokituksista, mutta näin on jokaisen laajaan aineistoon perustu- van tutkimuksen tapauksessa, eivätkä ne oleellisesti muuta myönteistä kokonaisku- vaa esitetystä analyysista.
Kun suuri osa aineistosta on sekä se- manttisesti että morfologisesti hyvin varioi vaa, olisi analyysia kenties täyden- tänyt muutaman nimipesyeen esimer- kinomainen tarkastelu. Tekijä olisi voi- nut muutaman esimerkin avulla esimer- kiksi omassa alaluvussaan osoittaa, miten yhdestä tai muutamasta virallisesta au- tonnimestä on äänne asua varioimalla ja kansan etymologiaa hyödyntämällä tuo-
tettu uusia autonnimityksiä. Tällainen teorian valottaminen esimerkkien avulla olisi kuvittanut mainiosti valitun analyy- simallin monipuolisuutta ja tuonut ana- lyysiin enemmän konkretiaa.
Lopuksi
Janne Seppälän väitöstyössä on run- saasti sekä ansioita että puutteita. Koo- tusti voidaan todeta, että työn huomatta- via ansioi ta ovat raikas, ennakkoluuloton ja tärkeä aiheenvalinta, ainutlaatuinen ai- neisto, aineiston järjestäminen monipuo- liseksi ja käyttökelpoiseksi tietokannaksi, uudentyyppinen ja aineistoon hyvin so- piva julkaisumuoto sekä itsenäinen ja ku- via kumartelematon tieteellinen analyysi.
Puutteita ovat aineiston heterogeenisuus ja rajaamattomuus, näistä seuraava aineis- ton huono sisäinen vertailtavuus sekä ana- lyysin tietty fokusoimattomuus, joka ilme- nee myös laajuutena ja moniin eri suun- tiin haromisena. Jälkimmäiseen ongel- maan liittyy terminologian paikoittainen heikohko kytkeytyminen aikaisempaan tutkimukseen ja kokonaisteoriakehyksen tietty ongelmallisuus.
Seppälän työssä on kuitenkin paljon uutta sekä muodon että aineiston suh- teen. Seppälä on kerännyt ja monipuoli- sesti kuvannut ainutlaatuisen materiaalin, jolla on tieteellistä merkitystä monenlai- sen tutkimuksen näkökulmasta.
Janne Saarikivi etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Lähteet
Hakulinen, Lauri 1934: Über die semasio- logische Entwicklung einiger meteoro- logisch-affektivischen Wortfamilien in den ostseefinnischen Sprachen. Studia Fennica 1:2. Helsinki.
Jarva, Vesa 2003: Venäläisperäisyys ja ekspressiivisyys suomen murteiden sanas- tossa. Jyväskylä Studies in Humanities 5.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Kulonen, Ulla-Maija 2010: Fonesteemit ja sananmuodostus. Suomen kontinuatii- visten u-verbijohdosten historiaa. Suomi 197. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuu- den Seura.
Leino, Antti 2007: On toponymic construc- tions. As an alternative to naming patterns in describing Finnish lake names.
Studia Fennica Linguistica 13. Helsinki:
Finnish Literature Society.
Nikkilä, Osmo 1998: Nopea → nopsa, selkeä → selvä. Suffiksinvaihto ja suomen sanojen etymologiointi. – Urho Määttä
& Klaus Laalo (toim.), Kirjoituksia muoto- ja merkitysopista s. 77–101. Folia
Fennistica & Linguistica 21. Tampere:
Tampereen yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos.
Nirvi, R. E. 1981: Petojen nimitykset kosinta- ja hääsanastossa. Suomi 123:3. Helsinki:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Paunonen, Heikki 2010: Stadin mestat.
Ikkunoita Helsingin ja sen asukkaiden historiaan ja nykyisyyteen. Helsinki:
Edico.
Ruoppila, Veikko 1943–1947: Kotieläinten nimitykset suomen murteissa. Suomalai- sen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 222. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuu- den Seura.
Päivityksiä suomen ja sukukielten esihistoriaan
Riho Grünthal & Petri Kallio (toim.): A lin- guistic map of prehistoric Northern Europe.
SuomalaisUgrilaisen Seuran Toimituksia 266. Helsinki: SuomalaisUgrilainen Seura 2012. XXVIII + 370 s.
isbn 9789525667424.
Riho Grünthalin ja Petri Kallion toimitta- man artikkelikokoelman välittömimpänä virikkeenä on ollut Suomen Akatemian rahoittama tutkimusprojekti ja sen yhtey- dessä Rakveressä vuonna 2008 järjestetty monitieteinen symposiumi. Laajemmin katsoen tämä kirja ja siinä käyty keskustelu liittyy kuitenkin pitkään ja merkittävään suomalaisten ja suomalais- ugrilaisten esi- historian tutkimustraditioo n, jonka viime vuosikymmenten virstanpylväitä on ollut esimerkiksi Lammilla vuonna 1997 järjes- tetty suomalaisten juuria pohtiva sympo- siumi (Fogelberg toim. 1999). Historial- lisen kielentutkimuksen ja historiatie-
teiden, ennen muuta arkeologian välistä vuoropuhelua on käyty lähes niin kauan kuin ”Suomen suvun juuria” on vaka- vasti otettavin tieteellisin menetelmin tut- kittu tai ”alkukotia” etsitty. Jonkinlainen (tutkimus) poliittinen tilaus suurelle syn- teesille on yhä olemassa, vaikka yhä sel- vemmäksi käy, että etnisten ryhmien his- torian ja alkuperän, kielten historian ja kosketusten sekä arkeologian tutkittavissa olevien kulttuurien (kulttuuripiirteiden, kulttuuristen prosessien) välillä ei ole sel- keitä yksi yhteen -suhteita.
Kirjan aloittaa Riho Grünthalin kir- joittama johdanto, jossa esitellään ja taus- toitetaan kirjan sisältöä; olennaisinta tässä ovat runsaat kirjallisuusviitteet ja tut- kimushistoriallisten kytkösten kuvauk- set. Tätä seuraa yksitoista arkeologien ja kielen tutkijoiden kirjoittamaa artikkelia järjestyksessä, jota äkkinäisen lukijan on hieman vaikea ymmärtää – ilmeisesti ne
