Anniina Kortetmaa Pro gradu -tutkielma Väestön terveyden edistäminen
Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Lokakuu 2021
IÄKKÄIDEN LIIKUNTARYHMÄÄN
OSALLISTUMISEN MOTIVAATIOTEKIJÄT JA
ESTEET
Terveyden edistäminen, kansanterveystiede
KORTETMAA, ANNIINA: Iäkkäiden liikuntaryhmään osallistumisen motivaatiotekijät ja esteet Opinnäytetutkielma, 76 sivua, 3 liitettä (13 sivua)
Ohjaajat: FT, Dosentti Tiina Rissanen (Itä-Suomen yliopisto), MMT, Dosentti Erja Rappe (Ikäinstituutti), TtM, Eerika Saloranta (Ikäinstituutti)
Lokakuu 2021____________________________________________________________________
Avainsanat: Iäkäs, liikunta, motiivi, este
Liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia iäkkäiden toimintakykyyn ja terveyden eri osa-alueisiin.
Samanaikaisesti suurin osa iäkkäistä liikkuu selvästi alle liikuntasuositusten. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät motivoivat iäkkäitä osallistumaan liikuntaryhmään. Iäkkäitä tarkasteltiin kahdessa ikäryhmässä (65–74-vuotiaat ja 75 vuotta täyttäneet). Tutkimuksessa selvitettiin myös, mitkä tekijät olivat estäneet iäkkäitä aiemmin osallistumasta liikuntaryhmään.
Lisäksi selvitettiin, mitkä tekijät selittivät liikuntaryhmiin osallistuvien motivoitumista kunnon ja terveyden ylläpidosta sekä esteiden kokemista. Tutkimuksessa vertailtiin vuosina 2015 ja 2019 kerättyjä tutkimusaineistoja.
Tutkimus pohjautuu Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelman yhteydessä kerättyihin kyselyaineistoihin, jotka kerättiin ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuneilta iäkkäiltä vuosina 2015 (n=709) ja 2019 (n=1186). Aineisto rajattiin 65 vuotta täyttäneisiin osallistujiin. Tutkimusaineisto analysoitiin IBM SPSS Statistics 27 -ohjelmalla. Tutkimusmenetelminä käytettiin frekvenssi- ja prosenttijakaumia, ristiintaulukointia, Khiin neliö -testiä sekä logistista regressioanalyysiä.
Tämän aineiston perusteella sekä 2015 että 2019 iäkkäiden yleisimmät motivaatiotekijät liikuntaryhmään osallistumiselle olivat kunnon ja terveyden ylläpitäminen sekä mukava seura. 65–
74-vuotiaat motivoituvat vanhempia useammin kunnon ja terveyden parantamisesta sekä mielekkäästä tekemisestä. Kaatuminen vähensi ja suurempi päivittäinen liikunta-aktiivisuus lisäsi 65–74-vuotiaiden motivoitumista kunnon ja terveyden ylläpidosta (2019). Yksin asuminen ja parempi koettu tulojen riittävyys lisäsi motivoitumista kunnon ja terveyden ylläpitoon 75 vuotta täyttäneillä (2019).
Tiedon puute liikuntatarjonnasta oli molempina vuosina 65–74-vuotiaiden yksi yleisimmistä esteistä.
Tämän ikäryhmän muita eniten raportoituja syitä aiemmalle osallistumattomuudelle olivat asian kiinnostamattomuus (2019) ja liikunnan maksullisuus (2015). Ohjatun liikuntatarjonnan puuttuminen oli molempina vuosina 75 vuotta täyttäneiden yksi yleisimmistä esteistä. Tämän ikäryhmän muita useimmin mainittuja esteitä olivat tiedon puute liikuntatarjonnasta, asian kiinnostamattomuus (2019) ja liikunnan maksullisuus (2015). Molemmissa ikäryhmissä yksin asuminen lisäsi ja suurempi päivittäinen liikunta-aktiivisuuden määrä vähensi esteiden kokemista. Nuoremmilla iäkkäillä aiempi kaatuminen lisäsi esteiden kokemista.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että 65–74-vuotiaat sekä 75 vuotta täyttäneet kokevat osin samoja mutta myös erilaisia motivaatiotekijöitä ja esteitä liikuntaryhmään osallistumiselle. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää iäkkäiden liikuntapalvelujen ja -tarjonnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Tulosten avulla voidaan pyrkiä löytämään ratkaisuja ja kannustimia iäkkäiden liikunta-aktiivisuuden lisäämiseksi.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine,
Health promotion, public health
KORTETMAA, ANNIINA: Motivational Factors and Barriers to Participation in a Physical Activity Group for Older People
Master’s thesis, 76 pages, 3 appendices (13 pages).
Supervisors: Docent Tiina Rissanen, PhD (University of Eastern Finland), Docent Erja Rappe, MSc (Age Institute), Eerika Saloranta (Age Institute)
October 2021_____________________________________________________________________
Keywords: Older person, physical activity, motive, barrier
Physical activity has a positive effect on the functional capacity and different areas of health of older people. At the same time, most older people engage in clearly less physical activity than recommended. The purpose of this study was to explore which factors motivated older people to participate in a physical activity group. Older people were examined in two age groups (65–74-year- olds and those aged 75 and above). The study also investigated which factors had previously prevented older people from participating in a physical activity group. It was also examined, which factors explained the motivation of those participating in a group to maintain their fitness and health, and which barriers they had encountered. The study involved comparison of research data collected in 2015 and 2019.
The study is based on survey data collected from older people participating in physical activity group in 2015 (n=709) and 2019 (n=1,186) as part of the Strength in Old Age programme of the Age Institute. The data were restricted to participants aged 65 and above. The data were analysed using the IBM SPSS Statistics 27 software. Used research methods included frequency and percentage distributions, cross-tabulation, chi-squared test, and logistic regression analysis.
Based on this data set, the most common motivating factors in both age groups in 2015 and 2019 had been maintaining fitness and health and enjoying good company. Moreover, compared to the older group, the 65–74-year-olds were more often motivated by improving fitness and health and having something meaningful to do. Falls had decreased and greater self-reported amount of daily physical activity increased the motivation of the 65–74-year-olds to maintain their fitness and health (2019).
Living alone and self-reported better sufficiency of income increased the motivation to maintain fitness and health among those aged 75 and older (2019).
Lack of information about available physical activity was one of the most common barriers reported by the 65–74-year-olds in both years. Other barriers most often reported to have prevented the age group from participating included a lack of interest (2019) and the fact that the physical activity services were subject to a charge (2015). The lack of guided activities was one of the most common barriers for those aged 75 and above in both years. Other barriers for the age group included a lack of knowledge of available physical activities, a lack of interest (2019) and the fact that the activities were subject to a charge (2015). In both age groups, living alone increased, and a greater amount of daily physical activity reduced, the experienced barriers. For the younger group, having suffered a previous fall increased experiencing barriers.
This study indicates that 65–74-year-olds and those aged 75 and above encounter both same but also different motivational factors and barriers related to participation in a physical activity group. The results of this study can be utilized in planning and developing physical activity services and their availability for older people. The results can serve as a basis for finding solutions and incentives for increasing the physical activity of older people.
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 4
2 TIEDONHAUN KUVAUS ... 7
3 IÄKKÄIDEN FYYSINEN AKTIIVISUUS ... 9
3.1 Iäkkäiden liikkumisen suositukset ja niiden toteutuminen suomalaisilla iäkkäillä ... 9
3.2 Fyysisen aktiivisuuden merkitys iäkkäiden fyysiselle terveydelle ... 10
3.3 Fyysisen aktiivisuuden merkitys iäkkäiden toimintakyvylle ... 12
4 IÄKKÄIDEN FYYSISEN AKTIIVISUUDEN MOTIVAATIOTEKIJÄT ... 15
4.1 Yksilöön liittyvät motivaatiotekijät... 15
4.2 Sosiaalisuuteen liittyvät motivaatiotekijät ... 18
4.3 Ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyvät motivaatiotekijät... 20
5 IÄKKÄIDEN FYYSISEN AKTIIVISUUDEN ESTEET ... 22
5.1 Yksilöön liittyvät esteet ... 22
5.2 Sosiaalisuuteen liittyvät esteet ... 25
5.3 Ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyvät esteet ... 26
6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS ... 29
7 AINEISTOT JA MENETELMÄT ... 30
7.1 Aineisto... 30
7.2 Aineiston analysointi ... 32
8 TUTKIMUSTULOKSET... 34
8.1 Taustatekijät ... 34
8.2 Liikuntaryhmään osallistumisen motivaatiotekijät ... 36
8.2.1 Motivaatiotekijät vuonna 2015 ... 36
8.2.2 Motivaatiotekijät vuonna 2019 ... 39
8.2.3 Kunnon ja terveyden ylläpitämistä motiivina selittävät tekijät ... 43
8.2.4 Vuoden 2015 ja 2019 motivaatiotekijöiden vertailu... 44
8.3 Liikuntaryhmään osallistumisen esteet ... 47
8.3.1 Esteet vuonna 2015 ... 47
8.3.2 Esteet vuonna 2019 ... 48
8.3.3 Esteiden kokemista selittävät tekijät ... 49
8.3.4 Vuoden 2015 ja 2019 esteiden vertailu ... 51
9 POHDINTA ... 56
9.1 Tulosten pohdinta... 56
9.2 Tutkimuksen vahvuudet ja heikkoudet ... 65
9.3 Tutkimustulosten hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet ... 67
10 JOHTOPÄÄTÖKSET... 68
LÄHTEET ... 71 LIITE 1: Tiedonhaun kuvaus
LIITE 2: Vuoden 2015 kyselylomake LIITE 3: Vuoden 2019 kyselylomake
Iäkkään väestön määrä on kasvanut viime vuosina ja tulee kasvamaan merkittävästi seuraavien vuosikymmenten aikana. Yli 64-vuotiaiden määrä tulee lisääntymään Suomessa vuoteen 2040 mennessä arviolta noin 26 %:lla ja yli 75-vuotiaiden määrä noin 44 %:lla.
(Tilastokeskus 2020) Elintavoilla on vaikutusta siihen, kuinka terveitä ja toimintakykyisiä vuosia iäkkäät saavat elää. Liikunnalla voidaan hidastaa iän mukanaan tuomia fysiologisia muutoksia, ylläpitää terveyttä ja toimintakykyä sekä ehkäistä sairauksista aiheutuvaa vanhenemista (Jantunen ym. 2017). Liikuntasuositusten mukaan iäkkäiden tulisikin harjoittaa viikoittain lihasvoimaa, tasapainoa, notkeutta ja kestävyyttä (UKK-instituutti 2021). Suosituksista huolimatta suomalaisista yli 75-vuotiaista vain 11,5 % liikkuu kestävyysliikuntasuositusten mukaisesti, 2,5 % liikkuu koko liikuntasuosituksen mukaisesti ja lihasvoimaharjoittelun määrä on riittävä noin 5 %:lla. Iäkkäistä 65–74-vuotiaista kestävyysliikuntasuositusten mukaisesti liikkuu puolestaan 27 %, koko liikuntasuositusten mukaisesti 7 % ja lihasvoimaharjoittelun määrä on riittävä 11 %:lla. (Bennie ym. 2017)
Viimeisten vuosien koronapandemia on rajoittanut entisestään iäkkäiden liikkumista.
Etenkin suomalaisilla iäkkäillä naisilla säännöllinen vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus on vähentynyt viimeisen kolmen vuoden aikana selvästi, ja säännöllisen liikunnan lopettaminen oli yleisintä iäkkäiden keskuudessa. (Jääskeläinen ym. 2021) Uusi kävelyvaikeus ilmaantui jopa 12 %:lle naisista ja kymmenesosalle miehistä koronapandemian aikana. Myös vakavat kävelyvaikeudet yleistyivät 70 vuotta täyttäneiden keskuudessa. (Sainio ym. 2021) Tämän vuoksi on yhä tärkeämpää tiedostaa iäkkäiden liikunnan väheneminen ja fyysisen toimintakyvyn heikkeneminen, ja selvittää liikunnan harrastamisen motivaatiotekijöitä sekä liikkumattomuuden taustalla vaikuttavia esteitä.
Väestön ikääntymisen myötä lisääntyvä sairastaminen kasvattaa muun muassa suoria terveydenhuollon kustannuksia (Vasankari & Kolu 2018). Tiedetään, että säännöllistä liikuntaa harrastavilla iäkkäillä kuolleisuus, toimintakyvyn heikkeneminen sekä sydän- ja verisuonisairaudet eivät ole niin yleisiä, kuin vähemmän liikkuvilla ja liikkumattomilla iäkkäillä (Mora & Valencia 2017). Täten iäkkäiden määrän kasvaessa toimenpiteet, joilla
edistetään väestön fyysistä aktiivisuutta, nähdään taloudellisesti kannattavina. Merkittävä fyysinen ja kognitiivinen heikkeneminen on aina iäkkään laitoshoidon tarpeen taustalla, jonka seurauksena terveydenhuollon synnyttämät kustannukset kasvavat (Vasankari & Kolu 2018).
Aiemman tutkimustiedon mukaan liikunnan tuomat terveyshyödyt ovat iäkkäiden yksi yleisimmistä liikuntaan motivoivista tekijöistä (Bethancourt ym. 2014, Miller ja Brown 2017, Sebio & Serra-Prat 2020). Liikunnan terveyshyödyt näkyvät esimerkiksi fyysisen terveyden ja toimintakyvyn parantumisena sekä sen myötä elämänhallinnan lisääntymisenä, minkä vuoksi ne toimivat kannustimina iäkkäiden liikkumiselle (De Groot & Fagerström 2011, Kosteli ym. 2016). Myös liikunnasta nauttiminen on tunnistettu iäkkäillä liikunnan jatkumista edistäväksi tekijäksi useissa tutkimuksissa (Bethancourt ym. 2014, Biedenweg ym. 2014, Miller & Brown 2017, Van Uffelen ym. 2017, Maula ym. 2019). Lisäksi sosiaaliset tekijät, kuten uusien ihmisten tapaaminen ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa liikunnan aikana, ovat nousseet tutkimuksissa iäkkäille tärkeiksi motivaatiotekijöiksi liikunnan harrastamiselle (Maula ym. 2019, Steltenpohl ym. 2019, Spiteri ym. 2019, Sebio & Serra- Prat 2020).
Heikko terveys ja liikkumista rajoittavat terveysongelmat korostuvat iäkkäiden liikunnan esteenä (Moschny ym. 2011, Burton ym. 2017, Sebio & Serra-Prat 2020). Terveydellisten syiden lisäksi iäkkäiden liikkumattomuuden ja vähäisen liikunnan taustalla vaikuttaviksi tekijöiksi on tunnistettu muun muassa ajan ja kiinnostuksen puute liikuntaan, kuljetuksen puuttuminen, liikunnan harrastamiseen liittyvät kustannukset sekä sosiaalisuuteen liittyvät esteet (Moschny ym. 2011, Kosteli ym. 2016, Sebio & Serra-Prat 2020, Rai ym. 2020).
Motivaatiotekijöitä on tutkittu aiemmassa kirjallisuudessa selvästi esteitä vähemmän, ja tutkimus on suuntautunut yleisesti fyysisen aktiivisuuden motivaatiotekijöihin ryhmäliikunnan sijaan. Aiempaa tutkimustietoa iäkkäiden fyysisen aktiivisuuden esteistä löytyy runsaasti. Ryhmäliikunnan on koettu olevan kotona toteutettavaa liikuntaa tehokkaampi keino edistää iäkkäiden toimintakykyä (Tsekoura ym. 2018), minkä vuoksi myös ryhmäliikuntaan osallistumisen esteiden selvittäminen on tärkeää. Sekä esteissä että
motivaatiotekijöissä aiempi kirjallisuus keskittyy vahvasti Pohjois-Amerikkaan, Australiaan ja Keski-Eurooppaan. Koska Suomea ei voi rinnastaa toimintamalleiltaan ja rakenteeltaan täysin muihin valtioihin, on tärkeä selvittää tekijöitä, jotka motivoivat suomalaisia iäkkäitä osallistumaan liikuntaryhmään, sekä lisätä tutkimustietoa aiheesta.
Tässä tutkimuksessa hyödynnetään Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelman osana kerättyjä tutkimusaineistoja vuosilta 2015 ja 2019. Tämän työn tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät motivoivat iäkkäitä 65–74-vuotiaita sekä 75-vuotiaita ja vanhempia osallistumaan liikuntaryhmiin. Tarkoituksena on myös selvittää, mitkä tekijät ovat aiemmin estäneet iäkkäitä osallistumasta liikuntaryhmään. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten sukupuoli, ikä, yksin asuminen, kaatuminen viimeisen vuoden aikana, kokemus tulojen riittävyydestä ja itseraportoitu päivittäinen liikunta-aktiivisuus selittävät motivoitumista kunnon ja terveyden ylläpidosta sekä esteiden kokemista. Tutkimuksessa vertaillaan tuloksia ikäryhmittäin sekä tarkastellaan erikseen vuoden 2015 ja 2019 aineistoista saatavia tuloksia.
Tästä työstä saatuja tietoja iäkkäiden liikunnan motivaatiotekijöistä ja esteistä voidaan hyödyntää tulevaisuudessa iäkkäille suunnattujen liikuntapalvelujen, -tarjonnan ja - ohjelmien suunnittelussa, toteutuksessa ja kehittämisessä.
Tämän työn alussa käsitellään iäkkäiden fyysisen aktiivisuuden merkitystä iäkkäiden fyysiselle terveydelle ja toimintakyvylle sekä fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä motivaatiotekijöitä ja esteitä. Työ etenee aiemman tutkimuskirjallisuuden esittelyn jälkeen tutkielman tarkoitukseen ja tavoitteisiin, aineiston analysointiin, saatuihin tuloksiin sekä tulosten pohdintaan. Työn lopussa esitellään tämän tutkielman perusteella saadut keskeisimmät johtopäätökset aiheesta sekä pohditaan mahdollisia tulevaisuuden jatkotutkimusaiheita ja kehittämiskohteita.
2 TIEDONHAUN KUVAUS
Tiedonhaun tarkoituksena oli hakea tietoa iäkkäiden yli 65-vuotiaiden fyysisen aktiivisuuden motivaatiotekijöistä ja esteistä. Tiedonhaku toteutettiin marraskuussa 2020 neljästä eri elektronisesta tietokannasta, joita olivat PubMed, Scopus, Medic ja EBSCOhost (Academic Search Elite). Lisäksi tutkimuksia etsittiin manuaalisella haulla. Tiedonhaussa käytetyt hakulausekkeet muodostettiin usean eri tietokannassa toteutetun koehaun jälkeen. Lisäksi hakulausekkeiden ja -sanojen muodostuksessa hyödynnettiin Itä-Suomen yliopiston informaatikon apua. Hakulausekkeita tarkennettiin ja täsmennettiin käytetyn tietokannan mukaan. Tutkimukset haettiin englannin kielellä lukuun ottamatta suomalaista Medic - tietokantaa, jossa haku toteutettiin suomeksi. Hakutulokset rajattiin vuosille 2010–2020.
EBSCOhost tietokannassa haku rajattiin vertaisarvioituihin tutkimusartikkeleihin. Kuviossa 1 on esitetty kirjallisuushaun tulokset poissulkukriteereineen.
Kirjallisuuteen otettiin mukaan vertaisarvioituja ja vuonna 2010 tai sen jälkeen julkaistuja tutkimuksia. Koko tutkimusartikkeli täytyi olla saatavilla Itä-Suomen yliopiston tietokantojen kautta. Kirjallisuuteen valitun tutkimuksen täytyi kohdistua iäkkäisiin ihmisiin.
Jos ikäkriteeri ei toteutunut, tutkimus suljettiin pois kirjallisuudesta. Hakutuloksia saatiin yhteensä 877, joista 141 valikoitu tarkempaan tarkasteluun otsikon perusteella. Abstraktin perusteella jatkoon valikoitui edelleen 81 tutkimusta. Näiden lisäksi 4 tutkimusta otettiin tarkasteluun manuaalisen haun kautta. Eri tietokantahakujen tuloksista poistettiin päällekkäisyydet. Lopullinen tutkimusartikkelien määrä oli 29. Tarkempi erittely hakulausekkeista ja hakutuloksista on kuvattu liitteessä 1.
Kuvio 1. Tiedonhaun kuvaus. Tutkimusten poissulkukriteerit.
3 IÄKKÄIDEN FYYSINEN AKTIIVISUUS
Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan lihasten tahdonalaista toimintaa, jonka seurauksena elimistön energiankulutus lisääntyy, ja joka johtaa usein liikkeen syntymiseen. Fyysiseksi aktiivisuudeksi luokitellaan täten kaikki aktiivisuus, jossa lihasten toiminta aiheuttaa energiankulutuksen lisääntymiseen suhteessa lepotasoon. (World Health Organization 2020) Fyysisen aktiivisuuden käsitteeseen sisältyy vahvasti myös liikunta -käsite, jolla tarkoitetaan jäsenneltyä, tiettyjen syiden tai vaikutusten takia toteutettua fyysistä aktiivisuutta. Liikunnan tavoitteena on parantaa tai ylläpitää elimistön fyysistä kuntoa. Fyysinen aktiivisuus voidaan jakaa myös kuormittavuuden perusteella kevyesti kuormittavaan, kohtalaisen kuormittavaan ja raskaaseen liikuntaan (Caspersen ym. 1985, Liikunta: Käypä hoito -suositus 2016).
3.1 Iäkkäiden liikkumisen suositukset ja niiden toteutuminen suomalaisilla iäkkäillä
Liikkumisen suositusten mukaan yli 65-vuotiaiden tulisi harrastaa viikoittain joko rasittavaa liikkumista 75 minuuttia tai reipasta sydämen sykettä kohottavaa liikkumista kaksi ja puoli tuntia viikossa. Kevyttä liikkumista tulisi toteuttaa mahdollisimman usein ja paikallaanoloa tauottaa aina, kun mahdollista. Lisäksi iäkkäiden tulisi harrastaa lihasvoimaa, tasapainoa ja notkeutta kehittävää liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Liikkumisen suositukset korostavat myös riittävää unen saantia. Suosituksissa painottuu monipuolinen liikkuminen sekä pyrkimys iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitoon ja parantamiseen. (UKK-instituutti 2021) World Health Organizationin (2020) mukaan iäkkäiden tulisi harrastaa monipuolisesti fyysistä aktiivisuutta, jolla vaikutetaan tasapainoon ja lihasvoimaan, vähintään kolme kertaa viikossa kohtalaisella intensiteetillä, ja sitä kautta parantaa toimintakykyä ja ehkäistä kaatumisia.
FinSote 2020 -väestötutkimuksen mukaan 75 vuotta täyttäneistä miehistä 32 % ja naisista 25
% saavutti terveysliikuntasuositukset (Parikka ym. 2021). Vuoden 2017 FinTerveys- väestötutkimuksen mukaan puolestaan suomalaisista 80 vuotta täyttäneistä kestävyysliikuntasuositusten mukaisesti liikkui lähes joka neljäs miehistä ja naisista vain reilu kymmenesosa. Iäkkäät 70–79-vuotiaat liikkuivat vanhempia useammin
kestävyysliikuntasuositusten mukaisesti, mutta silti miehistä vain reilu 40 % ja naisista reilu kolmannes liikkui näiden suositusten mukaisesti. (Borodulin ym. 2018) Ruutuaika, joka on yhteydessä vapaa-ajan aktiivisuuden vähäisyyteen, on yleisintä iäkkäiden keskuudessa.
Keskimääräinen istumisen määrä ruudun ääressä oli iäkkäillä 70-vuotiailla ja sitä vanhemmilla noin 3,5 tuntia päivässä. Yli 3 tuntia päivässä istui iäkkäistä 70–79-vuotiaista miehistä noin puolet (47,6 %) ja naisista 54,7 prosenttia. Vähintään 80-vuotiaista ja sitä vanhemmista noin 45 prosenttia istui päivittäin yli kolme tuntia. Miesten ja naisten välillä ei ollut juurikaan eroa tässä ikäryhmässä. (Borodulin ym. 2018)
Alueellisessa terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa (ATH) saatiin samankaltaisia tuloksia kuin FinTerveys 2017 -tutkimuksessa. Iäkkäistä 65–74-vuotiaista kestävyysliikuntasuositusten mukaisesti liikkui reilu neljännes ja yli 74-vuotiaista noin kymmenesosa. Voimaharjoittelun liikkumisen suositus toteutui 65–74-vuotiaista joka kymmenennellä ja sitä vanhemmilla vain viidellä prosentilla. Suositusten mukaisesti tasapainoa harjoitti iäkkäistä 65–74-vuotiaista vain viisi prosenttia ja sitä vanhemmista reilu kolme prosenttia. Koko liikuntasuositusten mukaisesti iäkkäistä 65–74-vuotiaista liikkui seitsemän prosenttia ja sitä vanhemmista vain reilu kaksi prosenttia. (Bennie ym. 2017) Liikkumisen suositukset toteutuivat vain pienellä osalla iäkkäistä, vaikka suositusten toteutumista tarkasteltiin sekä koko suositusten toteutumisena että osa-alueittain.
Nuoremmat iäkkäät liikkuivat suositusten mukaisesti vanhempia iäkkäitä hieman useammin.
3.2 Fyysisen aktiivisuuden merkitys iäkkäiden fyysiselle terveydelle
Säännöllisellä fyysisellä aktiivisuudella on lukuisia myönteisiä vaikutuksia iäkkäiden terveydelle. Liikunnan on todettu parantavan elämänlaatua ja hyvinvointia sekä vähentävän kuoleman ja kaatumisen riskiä. Vaikutukset liittyvät vahvasti terveyteen mutta liikunnalla on myös sosiaalisuuteen kytkeytyviä myönteisiä vaikutuksia. Liikunnan, johon liittyy sosiaalisten verkostojen lisääntyminen, on tutkimuksissa nähty tuovan lisähyötyä iäkkäiden hyvinvoinnille. (Mora & Valencia 2018)
Iäkkäillä kehon paino alkaa laskea 70. ikävuoden jälkeen, jolloin rasvan määrä kehossa lisääntyy ja rasvattoman massan, lihas- ja luumassan, määrä vähenee. Liikunnalla on mahdollista ehkäistä ikääntymisen aiheuttamaa kehon painonlaskua ylläpitämällä rasvatonta massaa. Etenkin voima- ja vastusharjoittelu on tutkimuksissa lisännyt iäkkäiden lihasmassaa ja ehkäissyt sarkopeniaa eli lihaskatoa. (Chodzko-Zajko ym. 2009) Jo kaksi kertaa viikossa toteutetulla lihasvoimaharjoittelulla, jonka kesto oli yhteensä 16 viikkoa, liikkuvuudeltaan rajoittuneiden iäkkäiden jalkojen lihasvoima ja lihasmassa kasvoi huomattavasti (Reid ym.
2015). Interventiossa, joka kesti 12 viikkoa, iäkkäiden lihasvoimaa kehitti parhaiten 10–15 toiston harjoittelu painolla, joka oli 80 prosenttia yhden toiston maksimisuorituksesta (Van Roie ym. 2013).
Vähentyneen fyysisen aktiivisuuden seurauksena myös luuston kuormitus vähenee. Jos kuormitus vähenee olennaisesti, luiden massa alkaa vähentyä ja rakenne heikentyä.
Liikunnalla voidaan muovata luuston rakennetta ja ehkäistä luiden massan vähenemistä, ja sen myötä ehkäistä esimerkiksi osteoporoosin syntymistä. (Mora & Valencia 2018) Luita kuormittava aerobinen liikunta, kuten ylämäkikävely, lisäsi selvästi iäkkäiden naisten luun tiheyttä sekä alensi lonkkamurtumien riskiä (Chodzko-Zajko ym. 2009).
Liikunnalla tiedetään olevan lukuisia sairauksia ehkäiseviä ja terveyttä edistäviä vaikutuksia, sillä sen avulla voidaan ehkäistä ja hidastaa sydämessä ja verisuonissa tapahtuvia muutoksia sekä ylläpitää hengityselimistön kuntoa. Liikunta parantaa sydämen toimintaa muun muassa parantamalla sydämen sykevälivaihtelua, vähentämällä valtimoiden jäykkyyttä ja edistämällä verenkiertoa mikroverisuonissa. Muutosten seurauksena liikunta vaikuttaa suotuisasti verenpaineeseen, HDL- ja LDL-kolesterolin määrään veressä sekä vähentää sydän- ja verisuonitautien, sydämen vajaatoiminnan ja sydänkohtauksen riskiä. (Mora &
Valencia 2018) Suomalaisille iäkkäille toteutetussa seurantatutkimuksessa selvisi, että vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus vähensi sydänsairauksien riskiä ja kuolleisuutta. Liikunnan sydänsairauksilta suojaava vaikutus riippui liikunnan määrästä. (Barengo ym. 2016)
3.3 Fyysisen aktiivisuuden merkitys iäkkäiden toimintakyvylle
Ikääntymisellä ja iän tuomilla fysiologisilla muutoksilla on vahva yhteys toimintakykyyn ja toimintakyvyn heikkenemiseen. Fyysisellä aktiivisuudella voidaan vaikuttaa suotuisasti iäkkäiden toimintakyvyn eri osa-alueisiin. Hyvä toimintakyky mahdollistaa iäkkään itsenäisen kotona asumisen mahdollisimman pitkään. (Satariano ym. 2012)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019) määrittelee toimintakyvyn fyysisiksi, psyykkisiksi ja sosiaalisiksi edellytyksiksi selviytyä jokapäiväisistä itselle merkityksellisistä ja välttämättömistä toiminnoista. Tällaisia ovat muun muassa itsestä ja muista huolehtiminen sekä harrastusten toteuttaminen omassa elinympäristössä. Toimintakyky voidaan jakaa esimerkiksi fyysiseen, psyykkiseen, kognitiiviseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Fyysinen toimintakyky määritellään kyvyksi selviytyä itselle tärkeistä arjen tehtävistä. Fyysiseen toimintakykyyn vaikuttavia osa-alueita ovat etenkin lihasvoima, lihaskestävyys, kestävyyskunto, nivelten liikkuvuus, kehon asennon ja liikkeiden hallinta sekä keskushermosto (Sainio ym. 2020). Sosiaalisella toimintakyvyllä puolestaan tarkoitetaan kykyä olla aktiivinen osa ympäristöä, yhteisöä ja yhteiskuntaa. Käsite kytkeytyy vahvasti sosiaaliseen aktiivisuuteen, vuorovaikutukseen ja osallisuuteen. Hyvä toimintakyky tukee iäkkään itsenäistä elämää sekä mahdollistaa osallistumisen erilaisiin harrastuksiin ja itselle merkityksellisiin asioihin. Kognitiivinen toimintakyky on tiedonkäsittelyyn liittyvien toimintojen – tiedon vastaanoton, käsittelyn, säilyttämisen ja käyttämisen – yhteistoimintaa, joka mahdollistaa selviytymisen arjessa. Tähän luetaan esimerkiksi muisti, oppiminen, toiminnanohjaus ja tarkkaavaisuus. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020).
Ylläpitämällä elimistön terveyden eri osa-alueita voidaan edistää iäkkäiden toimintakykyä.
Etenkin lihasmassan ja voimantuoton vähentyessä ikääntyneiden toimintakyky alkaa heikentyä. Progressiivinen 12 viikkoa kestävä voimaharjoitteluinterventio paransi merkittävästi iäkkäiden mitattua fyysistä toimintakykyä (Marcos-Pardo ym. 2019). Vuoden kestävän interventiotutkimuksen mukaan sekä jalkapallointerventioon että voimaharjoitteluryhmään osallistuneiden iäkkäiden miesten toimintakyky parani
intervention myötä selvästi (Sundstrup ym. 2016). Tasapainoa, voimaa, aerobista liikuntaa ja liikkuvuutta sisältävä harjoittelu näyttäisi parantavan etenkin naisten fyysistä toimintakykyä voimaharjoittelua enemmän (Wolf ym. 2020).
Fyysisellä toimintakyvyllä on selvä yhteys iäkkäiden kaatumisiin. Vaikeudet liikkumisessa altistavat iäkkäitä kaatumiselle ja lisäävät kaatumisen riskiä. Suomalaisista iäkkäistä, joiden toimintakyvyssä on havaittavissa selviä vaikeuksia, vähintään puolet kaatuu kerran vuodessa.
(Sievänen ym. 2014) Monipuolinen eri osa-alueita – kuten tasapainoa, kestävyyttä, voimaa ja liikkuvuutta – kehittävä harjoittelu on vähentänyt iäkkäiden kaatumisia (Liu ym. 2017).
Liikkumiskyvyn heikentyessä myös toimintakyky heikkenee, millä on vaikutusta iäkkäiden sosiaaliseen elämään. Iäkkäiden heikentynyt liikkumiskyky johtaa usein sosiaalisten kontaktien vähenemiseen, ja sosiaalisen eristäytymisen on todettu olevan kielteisesti yhteydessä heidän terveydentilaansa. Liikkumiskyvyltään heikentynyt iäkäs ei kykene sosiaaliseen elämään yhtä helposti kuin toimintakyvyltään paremmassa kunnossa oleva, millä voi olla haitallisia vaikutuksia iäkkään terveydelle ja sosiaaliselle toimintakyvylle.
(Satariano ym. 2012) Sosiaalinen aktiivisuus näytti olevan yhteydessä parempaan terveydentilaan iäkkäiden keskuudessa. Lisäksi iäkkäiden sosiaalinen osallistuminen yhteisön toimintaan oli yhteydessä parempaan itsearvioituun terveydentilaan. (Menichetti ym. 2016) Suomalaisilla yksinäisyys on yleisintä 80-vuotiailla ja sitä vanhemmilla. Miehistä itsensä yksinäiseksi jatkuvasti tai melko usein tunsi 12 prosenttia ja naisista 15 prosenttia.
(Martelin ym. 2018)
Ongelmat kognitiivisessa toimintakyvyssä lisääntyvät iän myötä, ja etenkin muistisairauksien ja muistioireiden määrä kasvaa, jolloin tiedonkäsittelytoiminnot heikkenevät. Tutkimusten mukaan vanhuusiässäkin toteutettu liikunta ylläpitää kognitiivisia toimintoja ja ehkäisee kognition heikkenemistä. Liikunnalla on myönteisiä vaikutuksia muistiin, reaktioaikaan, keskittymiskykyyn ja ylipäätään aivojen toimintaan. Jopa hetkellisen aerobisen liikunnan on nähty parantavan iäkkäiden muistia, keskittymiskykyä ja reaktioaikaa lyhyellä aikavälillä, millä on vaikutusta etenkin tasapainoon. (Chodzko-Zajko ym. 2009,
Mora & Valencia 2018) Lisäksi runsas vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus vähensi iäkkäillä Alzheimerin taudin riskiä ja sen ilmaantuvuutta (Lü ym. 2016).
Toimintakyvyllä on vaikutusta tapaturmiin, ja ikääntymisen myötä erityisesti naisten kotona tapahtuvat tapaturmat lisääntyvät. Tapaturmien seurauksena toimintakyky heikkenee ainakin hetkellisesti ja päivittäisistä toiminnoista selviäminen vaikeutuu. Tapaturma oli aiheuttanut kuudella prosentilla 70–79-vuotiaista ja kahdeksalla prosentilla 80-vuotiailla ja sitä vanhemmilla vaikeuksia selvitä päivittäisistä toimista vähintään yhtenä päivänä viimeisen 12 kuukauden aikana. (Lounamaa & Doupi 2018) Etenkin 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat naiset ovat kotitapaturmien riskiryhmä. FinTerveys-tutkimuksen mukaan 80 vuotta täyttäneistä naisista terveyspalveluja kodin sisällä tai pihapiirissä tapahtuneen tapaturman seurauksena oli tarvinnut edellisen 12 kuukauden aikana viidesosa, kun vastaava osuus 70–79-vuotiailla naisilla oli joka kymmenes. Huomioitavaa on, että kuntoliikunnassa tai urheilussa tapahtuvien terveyspalveluja vaativien tapaturmien määrä oli kaikilla iäkkäillä miehillä noin neljä prosenttia ja naisilla yhdestä kahteen prosenttia. (Lounamaa & Doupi 2018) Tämä tutkimustulos puoltaa liikunnan harrastamista iäkkäiden keskuudessa.
4 IÄKKÄIDEN FYYSISEN AKTIIVISUUDEN MOTIVAATIOTEKIJÄT
Motivaatiotekijät vaikuttavat yksilön liikuntakäyttäytymiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen.
Motivaatio voidaan määritellä voimaksi, joka vaikuttaa henkilöön joko ulkoa tai sisältä päin, ja sen myötä toiminnan aloittamiseen. (Phillips ym. 2004). Iäkkäät motivoituvat liikuntaan useista eri syistä. Tässä työssä motivaatiotekijät on jaoteltu yksilöön liittyviin tekijöihin, sosiaalisiin tekijöihin sekä ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyviin tekijöihin.
Luvun 4 lopussa olevassa taulukossa 1 on esitetty yleisimmät fyysisen aktiivisuuden motivaatiotekijät.
4.1 Yksilöön liittyvät motivaatiotekijät
Terveyden ylläpito ja liikunnan tuomat terveyshyödyt motivoivat iäkkäitä liikkumaan.
Millerin ja Brownin (2017) tutkimus osoitti, että säännöllisesti vähintään kolme kertaa viikossa liikuntaa harrastavien yli 65-vuotiaiden iäkkäiden yleisin säännölliseen liikuntaan motivoiva tekijä on terveys. Liikunnan koetaan ehkäisevän sairauksia ja hidastavan jo olemassa olevia tauteja. Tasapainon, liikkuvuuden ja lihasvoiman kehittäminen ovat iäkkäillä terveyden ylläpitoon liittyviä liikunnan motivaatiotekijöitä (Bethancourt ym. 2014, Oliveira ym. 2019). Fyysisen terveyden parantuminen liikunnan seurauksena lisää elämänhallintaa ja on sen myötä tärkeä motivoiva tekijä osallistua ohjattuun ryhmäliikuntaan. Säännöllisen harjoittelun koetaan muun muassa edistävän toimintakykyä, eli fyysisesti itsenäisenä pysymistä päivittäisissä toimissa, ja täten helpottavan esimerkiksi kotitöiden tekemistä. (De Groot & Fagerström 2011, Maula ym. 2019, Stødle ym. 2019)
Liikunnan kipuja lievittävä vaikutus motivoi iäkkäitä liikunnan harrastamiseen (Bjornsdottir ym. 2012, Bethancourt ym. 2014). Vedessä toteutettavan ohjatun liikunnan motivaatiotekijä osallistumiselle oli veden kipua lievittävä vaikutus ja mahdollisuus liikkua vedessä kivuitta, vaikka kivut estivät muualla toteutettavan liikunnan (Fisken ym. 2015). Kostelin ja työtovereiden (2016) tutkimuksessa iäkkäät kokivat kävelyn vaikuttavan positiivisesti sydämeen, verenpaineeseen ja kolesterolitasoihin, ja sen seurauksena motivoivan heitä liikkumaan (Kosteli ym. 2016).
Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi iäkkäitä liikuntaan motivoivat mielen hyvinvointiin liittyvät tekijät. Mielenterveyden ylläpito ja mielialan kohentaminen ovat iäkkäiden motiiveja liikkua (Behancourt ym. 2014, Oliveira ym. 2019). Iäkkäät kokivat liikunnan vaikuttavan mielialaan ja rentoutumiseen. Täten liikunta koettiin muun muassa masennusta ehkäisevänä keinona.
(Kosteli ym. 2016) Liikunnan yhteydessä tapahtuvan sosiaalisen kanssakäymisen koettiin edistävän mielenterveyttä, ja sen myötä motivoivan liikkumaan (Stødle ym. 2019). Liikunta koettiin myös stressiä lievittäväksi ja stressin hallintaa parantavaksi tekijäksi, jolla oli vaikutusta mielen hyvinvointiin, ja sen myötä liikuntamotivaatioon (Van Uffelen ym. 2017).
Liikunnasta nauttiminen motivoi iäkkäitä säännölliseen liikkumiseen. Tutkimuksissa fyysisen aktiivisuuden motivaatiotekijöitä ovat myös liikunnan tuoma hyvä olo ja liikunnasta nauttiminen, jotka tunnistetaan liikunnan jatkumista edistäviksi tekijöiksi (Bethancourt ym.
2014, Biedenweg ym. 2014, Miller & Brown 2017, Van Uffelen ym. 2017, Maula ym. 2019).
Liikunnan tuoma henkinen ja fyysinen hyvä olo sekä liikunnasta nauttiminen olivat yleisimpiä motiiveja osallistua etenkin voimaharjoitteluun (Burton ym. 2017). Sekä korkeassa että matalassa sosioekonomisessa asemassa olevat iäkkäät kokivat liikunnasta nauttimisen motivoivan heitä liikkumaan (Gray ym. 2016).
Liikunnan tiedetään ehkäisevän kaatumisia, ja sen myötä kaatumisen ehkäisy onkin usein yksi iäkkäiden fyysisen aktiivisuuden motivaatiotekijä. Kaatumisen ehkäisy koettiin voimaharjoitteluun osallistumisen motivaatiotekijäksi voimaharjoitteluun osallistuvien keskuudessa sekä voimaharjoitteluun osallistumattomilla mahdolliseksi motiiviksi tulevaisuudessa osallistua voimaharjoitteluun. Naiset kokivat kaatumisen ehkäisyn motivoivan voimaharjoitteluun miehiä useammin. Lisäksi kaatumisen ehkäisy motivaatiotekijänä oli yleisempää kotihoidon palveluja saavilla toimintakyvyltään heikentyneillä iäkkäillä kuin sitä tarvitsemattomilla. (Burton ym. 2017) Tutkittaessa iäkkäiden liikunnan motivaatiotekijöitä, tärkeää olisi selvittää millaisia eroja on löydettävissä tutkittavien taustatekijöistä. Esimerkiksi kaatumistaustalla voi olla vaikutusta iäkkään liikunta-aktiivisuuteen ja liikuntaan motivoitumiseen.
Fyysisen aktiivisuuden vaikutukset ulkonäköön motivoivat etenkin nuorempia iäkkäitä liikkumaan. Toisten ihmisten antamat myönteiset kommentit ulkonäöstä, kuten ikäistään nuoremmalta näyttämisestä, voi lisätä motivaatiota liikuntaan (Steltenpohl ym. 2019).
Ulkonäköön liittyviä liikunnan motivaatiotekijöitä ovat myös painonpudotus ja ulkonäön parantaminen. Tutkimuksissa havaittiin iäkkäiden naisten kokevan miehiä useammin ulkonäköön liittyvät tekijät liikunnan motivaattorina. (Bethancourt ym. 2014, Fisken ym.
2015, Van Uffelen ym. 2017)
Liikunnan priorisointi tärkeäksi osaksi elämää auttoi iäkkäitä motivoitumaan säännölliseen liikuntaan (Miller & Brown 2017). Esimerkiksi kunto-ohjelman priorisointi tärkeäksi arjen rutiiniksi motivoi iäkkäitä osallistumaan ohjelmaan (Biedenweg ym. 2014). Norjalaiset miehet kokivat tarvitsevansa säännöllisen ohjelman ja hyvät rutiinit liikunnan edistämiseksi (Bredland ym. 2018) Verrattaessa liikuntaohjelman keskeyttäneitä ja jatkaneita liikunnan aikatauluttaminen osaksi jokapäiväisiä rutiineja oli yleisempää liikuntaa jatkavilla. Halu liikkua oli useammin motivaatiotekijä kunto-ohjelmaan osallistuvilla kuin sen keskeyttäneillä. (Gillette ym. 2015) Liikunnan koettiin myös antavan eläkkeelle jäämisen jälkeen tarkoitusta ja sisältöä elämälle, minkä vuoksi se motivoi iäkkäitä liikkumaan (Kosteli ym. 2016).
Uskomus fyysisen aktiivisuuden tärkeydestä motivoi iäkkäitä liikkumaan (Bethancourt ym.
2014). Myös uskomukset liikunnan jälkeisistä positiivisista vaikutuksista ja liikkumattomuuden seurauksista motivoivat iäkkäitä osallistumaan liikuntaohjelmaan.
Esimerkiksi tietoisuus oman kunnon heikkenemisestä iän myötä motivoi aloittamaan liikuntaharrastuksen. (Jansons ym. 2018) Lisäksi iäkkäät, jotka arvioivat liikunnan hyödyt myönteisiksi, sitoutuivat ja ylläpitivät fyysistä aktiivisuutta muita useammin (Maula ym.
2019)
4.2 Sosiaalisuuteen liittyvät motivaatiotekijät
Sosiaaliset tekijät koetaan tärkeäksi motivaatiotekijäksi fyysiselle aktiivisuudelle.
Esimerkiksi kuuluminen ryhmään sekä uusien ihmisten tapaaminen koettiin liikunnan motivaatiotekijäksi (Spiteri ym. 2019). Fyysisen aktiivisuuden mahdollistama ystävyyssuhteiden luominen oli yksi tekijä uusien liikuntaohjelmien aloittamiselle (Maula ym. 2019). Lisäksi iäkkäät ovat maininneet liikuntaan motivoiviksi tekijöiksi vuorovaikutuksen perheen ja ystävien kanssa sekä liikunnasta nauttimisen yhdessä merkityksellisten ihmisten kanssa. Liikunta koetaan myös keinona luoda uusia merkityksellisiä suhteita ja parantaa sosiaalisia verkostoja eläkkeellä ollessa. (Gray ym.
2016, Steltenpohl ym. 2019, Serbio & Serra-Prat 2020)
Burtonin ja työtovereiden (2017) tutkimus osoitti, että naiset korostivat voimaharjoitteluun osallistumisessa sosiaalisuutta miehiä useammin. Jansonin ja työtovereiden (2018) tutkimuksessa verrattiin kuntosaliohjelmaan osallistuvien ja kotona toteutettavaan ohjelmaan osallistuvien iäkkäiden motivaatiotekijöitä. Kuntosaliohjelmaan osallistuvien ensisijainen motivaatiotekijä oli liikunnan tuoma sosiaalinen vuorovaikutus ja kotiohjelmaan osallistuvien puolestaan liikunnan mukavuus. Liikunnan mahdollistaman sosiaalisen vuorovaikutuksen on koettu olevan jopa tärkeämpää kuin itse liikuntaan osallistumisen (Welmer ym. 2012, Oliveira ym. 2019). Ryhmäliikunnan sosiaalisia tarpeita tyydyttävä vaikutus näyttäisi olevan olennainen tekijä osallistua organisoituun ryhmäliikuntaan (Stødle ym. 2019).
Iäkkäät kokivat toisten ihmisen antaman rohkaisun liikuntaan, liikuntatuntien mahdollistaman kaveruuden muiden iäkkäiden kanssa ja sosiaalisten kontaktien edistävän heidän liikunta-aktiivisuuttaan (Bethancourt ym. 2014). Myös ryhmäliikunnan tuoma yhteisöllisyyden tunne ja ryhmäliikunnasta nauttiminen oli yksi iäkkäiden liikunnan motivaatiotekijä etenkin naisten keskuudessa (Miller & Brown 2017). Samankaltaisia tuloksia saatiin tutkittaessa iäkkäiden motivaatiotekijöitä osallistua ohjattuun vesiliikuntaan.
Sosiaalinen vuorovaikutus korostui osallistumisen motivaatiotekijänä, ja etenkin seuralaisten
kannustus ja tuki sekä vuorovaikutus toisten osallistujien kanssa tunnin aikana ja sen jälkeen motivoivat osallistumaan vesiliikuntaryhmään. (Fisken ym. 2015)
Kuten aiemmin todettiin, läheiset ja tukihenkilöt vaikuttavat merkittävästi iäkkäiden fyysiseen aktiivisuuteen. Liikuntaan kannustavat tukihenkilöt vaikuttivat myönteisesti päätökseen aloittaa liikuntaharrastus, ja sen myötä motivoivat iäkästä liikkumaan.
Liikuntakumppanilla oli liikuntaryhmään osallistumisessa tärkeä merkitys. (Miller & Brown 2017) Sosiaalinen tuki oli iäkkäiden motivaatiotekijä sosioekonomisesta asemasta riippumatta (Gray ym. 2016), minkä vuoksi iäkkään läheisillä voidaan ajatella olevan vaikutusta iäkkään liikunta-aktiivisuuteen ja liikuntaan sitoutumiseen. Jansonin ja työtovereiden (2018) 12 kuukautta kestävässä liikuntainterventiossa ensisijainen motivaatiotekijä osallistua liikuntaan oli ystävien ja perheen tai terveysalan ammattilaisten rohkaisu ja kannustus osallistumiseen. Täten terveysalan ammattilaisten ohjauksella ja kannustuksella liikuntaan voi olla merkittävä vaikutus iäkkäiden motivaatioon aloittaa liikuntaharrastus. Millerin ja Brownin (2017) tutkimuksessa kuitenkin vain alle puolet tutkittavista mainitsi, että terveysalan ammattilainen oli rohkaissut heitä liikkumaan (Miller
& Brown 2017).
Henkilökunnan ja liikuntaryhmien ohjaajien kannustuksella on merkittävä vaikutus iäkkäiden motivaatioon osallistua liikuntaohjelmaan. Ohjattuun liikuntaryhmään osallistuvat iäkkäät kokivat ohjaajien kannustuksen, palautteen ja tuen itselleen hyödylliseksi ja tärkeäksi. Ohjaajien koettiin esimerkiksi lisäävän vastuullisuutta sekä positiivisella kannustuksella vahvistavan motivaatiota harjoitteluun. Positiivinen tuki ja palaute koettiin myös syynä ylläpitää ja jatkaa liikuntaharrastusta. (Bjornsdottir ym. 2012, Parrat ym. 2019) Lisäksi ohjaajien kyky luoda selkeitä ja suunniteltuja ohjelmia sekä tiedon antaminen oikeanlaisesta liikunnasta koettiin motivoivan ohjattuun liikuntaan (Bredland ym. 2018, Stødle ym. 2019). Myös ohjaajien persoonallisuudella ja houkuttelulla osallistumaan oli vaikutusta iäkkäiden vesiliikuntaryhmään osallistumiseen (Fisken ym. 2015). Samankaltaisia tuloksia saatiin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa, jossa iäkkäät mainitsivat liikunnanohjaajien neuvojen ja kannustuksen motivoivan heitä osallistumaan liikuntaohjelmaan (Bethancourt ym. 2014). Edellä esitettyjen tutkimustulosten myötä
ohjaajien tuella ja kannustuksella onkin tärkeä rooli iäkkäiden liikuntamotivaation ylläpitämisessä ja säännölliseen liikuntaharrastukseen sitoutumisessa.
4.3 Ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyvät motivaatiotekijät
Ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyvillä tekijöillä, joilla tarkoitetaan esimerkiksi ympäristön liikuntaa tukevia mahdollisuuksia, voidaan edistää iäkkäiden sitoutumista liikuntaan. Liikuntaohjelman paikka ja aika vaikuttavat iäkkäiden sitoutumiseen liikuntaohjelmaan. Läheinen sijainti koettiin yhdeksi tärkeäksi motivaatiotekijäksi ohjelmaan osallistumiselle (Biedenweg ym. 2014, Fisken ym. 2015). Myös ohjelman kellonaika vaikutti motivaatioon osallistua ohjattuun liikuntaohjelmaan (Biedenweg ym.
2014). Toisin sanoen liikuntaohjelman ajan ja paikan on oltava iäkkäälle suotuisa osallistumisen edistämiseksi.
Riittävä ja saatavilla oleva tieto motivoi iäkkäitä liikunnan pariin. Markkinointimateriaalin saaminen, jolla tarkoitetaan tiedon saamista liikuntamahdollisuuksista esimerkiksi mainoksista, nousi tärkeimmäksi ympäristöön liittyväksi liikunnan motivaatiotekijäksi iäkkäiden keskuudessa toteutetussa tutkimuksessa (Biedenweg ym. 2014). Lisäksi tarjolla olevat liikuntaohjelmavaihtoehdot vaikuttivat iäkkäiden motivaatioon osallistua ohjelmaan.
Myös eritasoisten liikuntaohjelmien tarjonta fyysisesti rajoittuneille iäkkäille ja tiedon saaminen liikuntamahdollisuuksista motivoivat iäkkäitä osallistumaan liikuntaohjelmiin (Bethancourt ym. 2014).
Luonto ja ympäristö ovat tärkeitä liikkumiseen motivoivia tekijöitä. Yli puolet 65–75- vuotiaista ylipainoisista iäkkäistä koki luontoon pääsemisen motivoivan heitä lähtemään liikkumaan (Sebio & Serra-Prat 2020). Liikuntaohjelmaan osallistuvia motivoi liikkumaan myös liikuntatunnin mielekkäät olosuhteet (Gillette ym. 2015) ja vaihtoehdot huonoille sääolosuhteille (Bethancourt ym. 2014). Jalkakäytävien sijainti lähialueella ja niiden siisteys vaikuttavat iäkkäiden naisten liikunta-aktiivisuuteen. Myös muut lähialueen ulkoilualueet vaikuttavat liikuntaan motivoitumiseen (Bjornsdottir ym. 2012)
Liikunnan harrastamiseen liittyvät maksut vaikuttavat iäkkäiden liikuntamotivaatioon.
Liikuntaohjelmien kohtuuhintaisuus motivoi ylläpitämään säännöllistä osallistumista liikuntaohjelmaan. Ohjelmien maksuttomuus ja alhaiset liikuntapaikkamaksut koetaan suurena kannustimena liikunnan toteuttamiselle. (Bethancourt ym. 2014, Biedenweg ym.
2014, Miller & Brown 2017) Iäkkäiden fyysisen aktiivisuuden yleisimmät motivaatiotekijät on esitetty taulukossa 1.
TAULUKKO 1. Iäkkäiden yleisimmät fyysisen aktiivisuuden motivaatiotekijät Yksilöön liittyvät
motivaatiotekijä
Sosiaalisuuteen liittyvät motivaatiotekijät
Ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyvät
motivaatiotekijät
• Fyysisen terveyden ylläpito
• Liikunnan kipuja lievittävä vaikutus
• Liikunnasta nauttiminen
• Mielen hyvinvoinnin edistäminen
• Kaatumisen ehkäisy
• Uskomukset fyysisen aktiivisuuden tärkeydestä ja hyödyistä
• Liikunnan priorisointi tärkeäksi osaksi elämää
• Ulkonäköön liittyvät tekijät
• Sosiaalinen vuorovaikutus
• Liikunnan
mahdollistama uusien ystävyyssuhteiden luominen
• Läheisten rohkaisu ja kannustus
• Liikuntakumppani
• Henkilökunnan kannustus ja rohkaisu
• Liikuntaohjelman suotuisa sijainti ja aika
• Tieto
liikuntamahdollisuuksista ja liikuntatarjonnasta
• Luonto ja ympäristö
• Lähialueiden siisteys ja esteettömyys
• Liikunnan maksuttomuus ja kohtuuhintaisuus
5 IÄKKÄIDEN FYYSISEN AKTIIVISUUDEN ESTEET
Koetut esteet vaikuttavat kielteisesti fyysiseen aktiivisuuteen. Vaikka esteet voivat olla vahvasti yksilösidonnaisia, fyysisen aktiivisuuden yleiset esteet näyttävät muuttuvan ja lisääntyvän iän myötä (Phillips ym. 2004). Iäkkäiden liikkumattomuuden ja liian vähäisen liikunnan taustalta voidaan erottaa lukuisia eri tekijöitä, jotka vaikuttavat liikuntaan sitoutumiseen ja liikunnan toteuttamiseen. Tässä työssä iäkkäiden fyysisen aktiivisuuden esteet on jaoteltu yksilöön liittyviin, sosiaalisuuteen liittyviin sekä ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyviin tekijöihin. Luvun 5 lopussa olevassa taulukossa 2 on esitetty iäkkäiden yleisimmät fyysisen aktiivisuuden esteet.
5.1 Yksilöön liittyvät esteet
Heikko terveys ja terveydelliset ongelmat ovat yleisin yksilön fyysiseen aktiivisuuteen liittyvä este. Heterogeenisessä iäkkäiden ryhmässä erilaiset sairaudet, fyysinen kipu ja oireilu, kuten hengästyminen ja polviongelmat, rajoittavat iäkkäiden kykyä harrastaa liikuntaa. (Moschny ym. 2011, Justine ym. 2013, Biedenweg ym. 2014, Finnegan ym. 2015, Oliveira ym. 2019, Spiteri ym. 2019, Sebio & Serra-Prat 2020) Etenkin iän mukanaan tuomiin sairauksiin ja ikääntymismuutoksiin liittyvät säryt ja kivut, loukkaantumisen riski sekä pitkittynyt toipumisaika estävät iäkkäiden liikunnasta nauttimista, ja sen myötä heikentävät liikuntamahdollisuuksia ja rajoittavat olemista fyysisesti aktiivinen päivittäisissä toimissa (Bethancourt ym. 2014, Bredland ym. 2018). Erilaiset kivut sekä sen hetkiset vammat ja sairaudet olivat yleisiä esteitä voimaharjoitteluun osallistumattomilla iäkkäillä, ja terveydelliset syyt korostuivat esteenä kotihoidon palveluja saavilla toimintakyvyltään rajoittuneilla iäkkäillä (Burton ym. 2017) Rain ja työtovereiden (2020) tutkimuksessa esiin nousseita liikunta-aktiivisuuteen vaikuttavia sairauksia iäkkäillä olivat muun muassa niveltulehdus, sydänsairaudet, korkea verenpaine, diabetes, astma, hengenahdistus, syöpä, turvonneet jalat ja huimaus. Heikko terveys todettiin olevan selvästi yleisempi este liikunnalle yli 80-vuotiailla kuin sitä nuoremmilla iäkkäillä (Moschny ym. 2011).
Ajan puute ja kiireinen ajankohta elämässä nousevat useissa tutkimuksissa tärkeiksi fyysisen aktiivisuuden esteiksi (Moschny ym. 2011, Justine ym. 2013, Burton ym. 2017, Spiteri ym.
2017, Jansons ym. 2018, Maula ym. 2019, Sebio & Serra-Prat 2020). Iäkkäiden ajanhallintaan vaikuttavat muun muassa perheen tuomat velvoitteet ja sitoumukset, muut harrastukset sekä kuuluminen erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin ja seuroihin. Lapsenvahtina toimiminen oli selvästi yleisin perheen tuomiin velvoitteisiin liittyvä tekijä, joka vei iäkkäältä ajan liikunnan toteuttamiselta. (Rai ym. 2020) Ajan puutteeseen liittyy myös priorisoinnin haasteet ja monet liikunnan edelle menevät muut mielenkiintoisemmat asiat (Costello ym.
2011, Oliveira ym. 2019). Esimerkiksi kotitöiden koettiin vievän aikaa muulta fyysiseltä aktiivisuudelta (Patel ym. 2013). Ajan puute oli yleisin syy Van Roien ja työtovereiden (2015) tutkimuksessa olla jatkamatta liikuntainterventiota. Sen raportoi esteeksi lähes puolet tutkittavista. Ajan puute voi myös olla iäkkäiden liikuntaa todellisuudessa rajoittava tekijä tai motivaation puutteen vuoksi koettu este liikkumiselle (Kosteli ym. 2016). Aika onkin esteenä hyvin henkilökohtainen, ja siihen vaikuttaa vahvasti iäkkään sen hetkinen elämäntilanne ja elinolosuhteet.
Motivaation ja kiinnostuksen puuttuminen liikkumiseen nousee fyysisen aktiivisuuden esteeksi useimmissa tutkimuksissa (Moschny ym. 2011, Justine ym. 2013, Patel ym. 2013, Bethancourt ym. 2014, Biedenweg ym. 2014). Motivaation puute oli liikunnan este etenkin riittämättömästi liikkuvien ja liikkumattomien iäkkäiden keskuudessa (Kosteli ym. 2016).
Motivaation puuttuminen oli liikunnan este yli kolmanneksella liikuntaa harrastamattomista iäkkäistä. Lisäksi iäkkäät kokivat myös laiskuuden kytkeytyvän motivaatioon ja olevan este liikkumiselle. (Justine ym. 2013) Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös tutkittaessa ylipainoisia iäkkäitä, joista noin 43 prosenttia koki liikunnan esteeksi motivaation ja tahdonvoiman puutteen, joka oli iäkkäiden yleisin este liikunnalle tässä tutkimuksessa (Sebio
& Serra-Prat 2020). Motivaation puuttuminen oli yleisin syy liikkumattomuudelle iäkkäillä, joilla ei ollut suurempia terveydellisiä ongelmia tai sitoumuksia esimerkiksi kumppanin hoitamiseen (Rai ym. 2020). Lisäksi osa iäkkäistä koki fyysisen aktiivisuuden esteeksi liikunnan tarkoituksen ja tavoitteen puuttumisen. Tutkittaessa liikkumattomien iäkkäiden liikunnan esteitä itsekurin puute ja tylsistyminen liikkumiseen olivat esteitä liikunnalle (Costello ym. 2011). Koska motivaation puute on merkittävä liikunta-aktiivisuutta vähentävä
tekijä iäkkäiden keskuudessa, iäkkäitä tutkittaessa tulisikin löytää tekijöitä, jotka motivoivat iäkkäitä liikkumaan.
Uskomukset ikääntymisestä vaikuttavat kielteisesti iäkkäiden fyysiseen aktiivisuuteen.
Tutkimuksen mukaan osa iäkkäistä koki iän mukanaan tuoman fyysisen heikkenemisen olevan väistämätöntä ja rajoittavan sen myötä sitoutumista säännölliseen liikuntaan. Etenkin 70-vuotiailla ja sitä vanhemmilla ikääntyminen sai myös asioiden toteuttamisen tuntumaan aiempaa raskaammalta ja energiatasot alhaisemmaksi, mikä oli este liikkumiselle. (Patel ym.
2013, Rai ym. 2020) Tutkimuksessa havaittiin, että etenkin vanhemmat iäkkäät kokivat voimaharjoitteluun osallistumisen esteeksi itsensä liian vanhaksi tuntemisen (Burton ym.
2017). Lisäksi nuorempien ja hyväkuntoisten ihmisten näkeminen kuntosalilla sai iäkkään kokemaan itsensä liian vanhaksi harrastaakseen liikuntaa kuntosalilla (Kosteli ym. 2016).
Täten myös kielteiset käsitykset ikääntymisestä heikentävät iäkkäiden liikuntamotivaatiota.
Kuten aiemmin jo sivuttiin, riittämätön tieto oikeanlaisesta liikunnasta ja liikunnan määrästä rajoittaa iäkkäiden fyysistä aktiivisuutta. Tietämättömyys oikeanlaisesta liikunnasta ja itselle sopivasta liikuntamuodosta oli iäkkäiden liikunnan este (Justine ym. 2013, Bethancourt ym.
2014). Alhaisessa sosioekonomisessa asemassa olevat iäkkäät kokivat rajoittuneen tiedon nykyisistä fyysisen aktiivisuuden suosituksista vaikuttavan heidän liikunta-aktiivisuuteensa kielteisesti (Gray ym. 2016). Huomioitavaa on, että iäkkäät arvioivat oman fyysisen aktiivisuuden tason todellisuutta korkeammaksi ja samalla aliarvioivat liikuntasuosituksiin vaadittavan liikunnan määrän. Sen myötä iäkkään virheellinen uskomus omasta liikuntakäyttäytymisestä – iäkäs kokee olevansa riittävän aktiivinen ja sen vuoksi liikkuu riittämättömästi – voi olla este liikkumiselle. (Rai ym. 2020)
Iäkkäät raportoivat väsymyksen ja uupumuksen olevan este fyysiselle aktiivisuudelle (Justine ym. 2013). Tutkimuksessa havaittiin jatkuvan väsymyksen vaikuttavan liikunta- aktiivisuuteen kielteisesti (Patel ym. 2013), ja jopa puolet iäkkäistä koki väsymyksen fyysisen aktiivisuuden esteeksi (Justine ym. 2013). Myös fyysisten rajoitteiden tuoma kaatumisen pelko nousee useissa tutkimuksissa tärkeäksi iäkkäiden liikuntaa ja fyysistä
aktiivisuutta rajoittavaksi tekijäksi (Moschny ym. 2011, Patel ym. 2013, Bethancourt ym.
2014).
Suomalaisille toteutetussa seurantatutkimuksessa selvitettiin iäkkäiden fyysisessä aktiivisuudessa tapahtuvia muutoksia 16 vuoden seurantajakson aikana. Tutkimuksen lähtötilanteessa yleisimmin raportoituja fyysisen aktiivisuuden esteitä olivat heikko terveys, kiinnostuksen puute ja ajan puute. Nämä tulokset ovat linjassa aiempien tulosten kanssa.
Huomion arvoista on, että lähes puolet tutkittavista ei maininnut yhtään estettä liikkumiselle tutkimuksen lähtötilanteessa. Seuranta-ajan myötä esteitä kohtaavien iäkkäiden määrä lisääntyi, ja yleisimmät esteet olivat heikko terveys ja kiinnostuksen puute. (Mäkilä ym.
2010)
5.2 Sosiaalisuuteen liittyvät esteet
Sosiaalisuuteen kytkeytyvät esteet liittyvät usein seuralaisen puuttumiseen. Seuralaisen ja liikuntakumppanin puuttuminen on koettu yhdeksi tärkeäksi esteeksi fyysiselle aktiivisuudelle ja liikuntaan osallistumiselle. Jopa 43 prosenttia iäkkäistä koki seuralaisen puutteen olevan este liikkumiselle, ja huomioitavaa on, että naiset kokivat seuralaisen puuttumisen esteeksi miehiä useammin (Moschny ym. 2011). Toisaalta Justinen ja työtovereiden (2013) tutkimuksessa noin 28 prosenttia iäkkäistä koki seuralaisen puuttumisen olevan liikunnan este. Lisäksi seuralaisen saaminen liikuntakumppaniksi koettiin haastavana (Kosteli ym. 2016). Kuten motivaatiotekijätkin osoittavat, liikuntakumppanilla on tärkeä rooli iäkkäiden liikuntaan osallistumisessa ja seuralaisen merkitys korostuu naisten keskuudessa miehiä useammin.
Iäkkäät kokivat liikunnan esteeksi henkilökunnan antaman kannustuksen ja rohkaisun puuttumisen. Myös perheen lannistava vaikutus liikuntaan vaikutti iäkkään liikunta- aktiivisuuteen. (Bjornsdottir ym. 2012, Patel ym. 2013) Näyttäisi siltä, että este liikkumiselle saattaa myös olla toisten läsnäolon kokeminen pelottavaksi, ammattilaisen antaman liikuntaohjauksen puuttuminen tai liian kova painostus (Bethancourt ym. 2014). Ohjattuun
vesiliikuntaan osallistumisen este oli ohjaajien liian kova halu puskea iäkästä eteenpäin ja kokemus ohjaajan heikosta tietotaidosta ohjata vesiliikuntaa (Fisken ym. 2016).
Kuntosalin epämiellyttävä ilmapiiri koettiin liikunnan esteeksi iäkkäiden keskuudessa (Costello ym. 2011). Lisäksi iäkkäät kokivat kuntosalipohjaiseen interventioon osallistumisen esteiksi sekä fyysiset että sosiaaliset kielteiset kokemukset kuntosalilla harjoitellessa. Esimerkiksi kovaääniset nuoret kuntoilijat koettiin epämiellyttävänä, ja sen myötä estävän ohjelmaan osallistumista. Myös vaivaantuminen ja pelokkuus kuntosalilla oli este osallistumiselle. Lisäksi muiden kuin interventio-ohjelmaan kuuluvien harjoittelijoiden yhtäaikainen oleminen kuntosalilla ja istuskelu laitteissa koettiin vaikuttavan kielteisesti osallistumiseen. (Jansons ym. 2018)
Verrattaessa ikääntyneiden sosiaalisuuteen liittyviä motivaatiotekijöitä ja esteitä, sosiaalinen vaikutus nousi kirjallisuuden perusteella jopa tärkeimmäksi liikuntaan motivoivaksi tekijäksi, ja samalla sosiaalisuus ei korostunut liikunnan esteenä. Täten sosiaalisuuden voidaan ajatella olevan merkittävä tekijä iäkkäiden liikunta-aktiivisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tutkittaessa.
5.3 Ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyvät esteet
Liikuntaan liittyvät maksut ja taloudelliset tekijät vaikuttavat iäkkäiden liikunta- aktiivisuuteen. Erilaisten liikuntaohjelmien maksujen on raportoitu olevan este liikunnan aloittamiselle ja ylläpitämiselle etenkin naisten keskuudessa. (Rai ym. 2020) Kostelin ja työtovereiden (2016) tutkimuksessa eläkkeelle siirtymisen myötä vähentyneet tulot koettiin liikunnan esteeksi. Fisken ja työtovereiden (2015) tutkimuksessa iäkkäät kokivat ohjatun vesiliikunnan olevan kallista, ja sen myötä estävän osallistumisen. Esimerkiksi Van Roien ja kumppanien (2015) tutkimuksessa noin kolmasosa iäkkäistä koki taloudelliset kustannukset yhdeksi syyksi voimaharjoittelun lopettamiselle ja liikunnan esteeksi. Vaikka Millerin ja Brownin (2017) tutkimuksessa suurin osa tukittavista koki liikunnasta aiheutuvat maksut kohtalaisiksi, silti ne olivat samanaikaisesti este säännölliselle liikunnalle. Lisäksi iäkkäät, joiden läheisyydessä oli tarjolla liikuntamahdollisuuksia, kokivat kustannusten olevan yksi
syy osallistumattomuudelle (Gray ym. 2016). Yhteenvetona voidaankin todeta iäkkäiden kokevan liikuntamaksujen olevan yhtäaikaisesti sekä kohtuuhintaisia että este liikunnalle.
Liikunnan tarjonta voi myös vaikuttaa iäkkäiden liikunta-aktiivisuuteen kielteisesti.
Esimerkiksi sopivan liikuntamuodon puute oli este iäkkäiden liikunnalle (Welmer ym. 2012).
Iäkkäät kokivat tarjolla olevat liikuntavaihtoehdot sopimattomiksi heidän kyvyilleen ja mieltymyksilleen (Rai ym. 2020). Myös tarjolla olevat liian haastavat liikuntaohjelmat sekä tarpeita vastaamaton tarjonta oli este liikkumiselle (Bjornsdottir ym. 2012, Bethancourt ym.
2014). Liian helppo ohjelma koettiin liikuntaohjelmaan osallistumisen esteeksi etenkin ohjelman keskeyttäneiden keskuudessa (Gillette ym. 2015). Tarjonnan lisäksi harjoitusolosuhteiden puuttuminen koetaan tutkimuksissa usein fyysisen aktiivisuuden esteeksi (Spiteri ym. 2019). Sekä korkeassa että matalassa sosioekonomisessa asemassa olevat iäkkäät kokivat rajallisten mahdollisuuksien, kuten virkistysolosuhteiden puuttumisen paikkakunnalta, vähentävän heidän fyysistä aktiivisuuttaan (Gray ym. 2016).
Van Roien ja työtovereiden (2015) tutkimuksessa niistä iäkkäistä, jotka eivät jatkaneet voimaharjoittelua intervention jälkeen, jopa joka viides koki liikunnan esteeksi ohjaajan puuttumisen. Iäkkäiden kotona toteuttaman harjoittelun esteeksi koettiin palautteen ja ohjelman puuttuminen (Parra ym. 2019). Myös ohjauksen puute koettiin liikunnan harrastamisen esteeksi iäkkäiden keskuudessa (Bethancourt ym. 2014). Täten ohjattu harjoittelu ja siihen liittyvien esteiden tunnistaminen voisi edistää iäkkäiden liikunta- aktiivisuutta ja sitoutumista säännölliseen liikuntaan.
Kuljetus ja kuljetuksen puuttuminen liikuntapaikkaan vaikuttaa iäkkäiden osallistumismahdollisuuksiin. Iäkkäät kokivat liikuntaintervention jatkamisen esteeksi kuntokeskukseen pääsemättömyyden kuljetuksen puutteen vuoksi (Van Roie ym. 2015).
Moschnyn ja työtovereiden (2011) tutkimuksessa naiset kokivat kuljetuksen puutteen liikunnan esteeksi miehiä useammin. Naisista lähes kolmasosa ja miehistä vain alle kymmenes koki kuljetuksen puutteen olevan este liikunnalle. Toisaalta De Grootin ja Fagerströmin (2011) tutkimuksessa selvitettiin pelkästään miesten ryhmäliikunnan osallistumisen esteitä, joista kuljetus nousi yhdeksi osallistumisen esteeksi myös miesten
keskuudessa. Lisäksi Grayn ja kumppanien (2016) tutkimuksessa iäkkäät kokivat tarjolla olevan julkisen liikenteen olevan epäluotettava ja sopimaton heidän tarpeisiinsa, mikä vähensi liikunnan harrastamista.
Liikuntapaikan ympäristö vaikuttaa iäkkäiden sitoutumiseen fyysiseen aktiivisuuteen.
Esimerkiksi mäet ja portaat koetaan hankaloittavan liikuntaa, ja sen myötä olevan liikunnan este (Bjornsdottir ym. 2012, Bethancourt ym. 2014). Ympäristön epätasaiset kulkuväylät, liikuntapaikan esteettinen epämiellyttävyys, haastava sijainti sekä pysäköinnin hankaluus vaikuttivat kielteisesti iäkkäiden fyysiseen aktiivisuuteen (Bethancourt ym. 2014).
Parkkipaikkojen puute koettiin etenkin liikuntaryhmään osallistumisen esteeksi (Fisken ym.
2015, Parra ym. 2019). Ohjatun vesiliikunnan erityisiä esteitä olivat kylmät pukuhuoneet ja liian korkea veden lämpötila (Fisken ym. 2015). Myös sääolosuhteet nousevat esiin useissa tutkimuksissa iäkkäiden liikunta-aktiivisuutta vähentäväksi tekijäksi (Bethancourt ym. 2014, Gray ym. 2016, Maula ym. 2019). Huono sää ja liukas keli lisäsivät kaatumisen pelkoa, ja olivat sen myötä este iäkkäiden liikkumiselle (Bjornsdottir ym. 2012). Iäkkäiden yleisimmät fyysisen aktiivisuuden esteet on esitetty taulukossa 2.
TAULUKKO 2. Iäkkäiden yleisimmät fyysisen aktiivisuuden esteet Yksilöön liittyvät esteet Sosiaalisuuteen liittyvät
esteet
Ympäristöön ja yhteiskunnan ratkaisuihin liittyvät esteet
• Heikko terveys ja erilaiset terveydelliset ongelmat
• Ajan puute ja kiireinen ajankohta elämässä
• Motivaation ja kiinnostuksen puute liikkumiseen
• Kielteisesti fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavat uskomukset
ikääntymisestä
• Tiedon puute
• Väsymys ja uupumus
• Seuralaisen puuttuminen
• Henkilökunnan antaman kannustuksen ja
rohkaisun puuttuminen
• Kuntosalin
epämiellyttävä ilmapiiri
• Ohjaajien liian kova painostus
• Liikuntaan liittyvät maksut ja muut taloudelliset tekijät
• Liikunnan tarjonta
• Heikot olosuhteet liikunnalle
• Ohjaajan ja ohjauksen puuttuminen
• Kuljetuksen puuttuminen liikuntapaikkaan
• Liikuntaympäristön haastavuus ja epämukavuus
• Huono sää ja liukas keli
6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät motivoivat yleisimmin iäkkäitä osallistumaan ohjattuihin liikuntaryhmiin. Tarkoituksena oli tarkastella motivaatiotekijöitä ikäryhmittäin 65–74-vuotiaiden sekä 75 vuotta täyttäneiden kesken sekä sukupuolittain.
Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selvittää, mitkä tekijät olivat eniten aiemmin estäneet iäkkäiden osallistumisen liikuntaryhmiin. Esteet tarkasteltiin ikäryhmittäin 65–74-vuotiaiden sekä 75 vuotta täyttäneiden kesken. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten sukupuoli, ikä, yksin asuminen, kaatuminen viimeisen vuoden aikana, kokemus tulojen riittävyydestä ja päivittäinen liikunta-aktiivisuus selittivät yleisintä motivaatiotekijää ja esteiden kokemista. Voimaa vanhuuteen -ohjelman tutkimustuloksia vuodelta 2015 ja 2019 vertailtiin siltä osin kuin se oli esteiden ja motiivien osalta mahdollista.
Tutkimuskysymykset:
1. Mitkä tekijät motivoivat yleisimmin 65–74-vuotiaita sekä 75 vuotta täyttäneitä osallistumaan liikuntaryhmään, ja millaisia eroja on löydettävissä motivaatiotekijöistä ikäryhmittäin ja sukupuolittain?
2. Mitkä tekijät ovat eniten estäneet 65–74-vuotiaita sekä 75 vuotta täyttäneitä aiemmin osallistumasta liikuntaryhmiin, ja millaisia eroja on löydettävissä esteistä ikäryhmittäin?
3. Miten sukupuoli, ikä, yksin asuminen, kaatuminen viimeisen vuoden aikana, kokemus tulojen riittävyydestä ja itseraportoitu päivittäinen liikunta-aktiivisuus selittävät yleisintä motivaatiotekijää?
4. Miten sukupuoli, ikä yksin asuminen, kaatuminen viimeisen vuoden aikana, kokemus tulojen riittävyydestä ja itseraportoitu päivittäinen liikunta-aktiivisuus selittävät esteiden kokemista?
