Tietue 4/11
Tietue on Jyväskylän yliopiston kirjaston lehti, joka ilmestyy verkossa neljä kertaa vuodessa.
ISSN-L 1798-4890 ISSN 1798-4890
2012 juhlimme 100-vuotiasta tieteellistä kirjastoa!
5.12.2011 Tekijä Jyväskylän yliopiston kirjasto
Yliopiston kirjasto juhlii satavuotista taivaltaan yhdessä yliopiston opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan kanssa. Avaamme ovet myös kaupunkilaisille suosituilla kirjastokierroksilla ja esittelemme aarteitamme näyttelyin sekä päiväkohtaisin esillepanoin.
Ensimmäinen avointen ovien päivä on Vanhan kirjan talven tapahtuman aikaan perjantaina 10.2.2012. Kierrokset pyörähtävät käyntiin tasatunnein klo 10–13.
Keväällä koittaa myös perinteinen dyykkauspäivä, jolloin voi tehdä ilmaisia löytöjä poistokirjoista.
Sadan vuoden aikajana somistetaan näkyviin osastollemme Jyväskylän Kirjamessuilla 30.3.- 1.4.2012 Paviljongissa. Antikvaarinen kirjamyynti muutamine harvinaisuuksineen on myös avoinna messuilla.
Huhtikuun loppupuolella kisataan opiskelijoiden Amazing Library Race ainejärjestöjoukkuein.
Kiperiä kirjastoaiheisia tehtäviä parhaiten ratkovat joukkueet palkitaan, samoin heidän äänettömät kannustusjoukkonsa. Hauskanpito jatkuu kampuksen pihanurmella.
Viimeistä kevätkauden 100-vuotisjuhlapäivää vietetään Yläkaupungin yössä la 19.5.2012. Silloin kirjastolla annetaan runoille pisteitä Runoraadissa. Runojen valitsijat ja arvioijat sekä
runonlausujat edustavat yliopistoyhteisömme kaikkia ryhmittymiä.
Kirjaston virallista syntymäpäiväjuhlaa vietetään 9.11. 2012. Silloin julkistetaan kirjaston historiateos kutsuvierasseminaarissa. Syksyn tullen avataan taas ovet kirjastokierroksille ja dyykataan uudemman kerran.
Voit seurata juhlavuoden kulkua paitsi tapahtumauutisista, myös kirjaston Facebookissa ja JYKe- blogissa.
Marjut Kataja