• Ei tuloksia

Me Omskut juhlimme timanttista tulevaisuutta!

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Me Omskut juhlimme timanttista tulevaisuutta!"

Copied!
32
0
0

Kokoteksti

(1)

K e vät - kaudella 201 6

Näin tekee Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry jäsenineen! Monta viikkoa kestänyt ympärivuorokautinen uurastus johti kuuden ja puolen kuukauden odotuksen jälkeen upeaan tulokseen: Raha-automaattiyhdistys puolsi paikallisyhdistyksemme hakemusta sosiaali- ja

terveysministeriölle, jonka lopullinen päätös oli myönteinen.

Onnea siis meille kaikille, sillä hakemuksessamme todella merkittävää osaa näyttelivät teidän, jäsentemme, antamat palautteet.

Huhtikuun alusta alkaen emme enää toimi projekti- pohjalla, vaan kysymyksessä on niin kutsuttu ak- eli kohdennettu toiminta-avustus, joka myönnetään Kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Se tuo yhdistyksemme toiminnalle merkittävästi enemmän kantavuutta ja mahdollisuutta ulottua uusille saroille. Nyt olemme yksi valtakunnalliseen Omaishoitajat ja läheiset -liittoon kuuluvista 25 OmaisOiva-yhdistyksestä.

Tämä tarkoitti sitä, että jouduimme asettamaan toimi- henkilömme avoimeen hakuun. 1.3.2016 alkaen yhdistyksemme OmaisOiva-koordinaattorina toimii Minnaja OmaisOiva-ohjaajana Pirjo. Vt. puheen- johtajana 31.12.2016 saakka toimii Marianne.

Kuvitamme tämän tiedotteen juhlamme kunniaksi jalokivien ja kristallien kera. Onnea kaikille! ■

Marianne Lind vt. puheenjohtaja 045 196 5123 Marika Kilpeläinen varapuheenjohtaja, ILO-ryhmän vetäjä 040 717 7823 Minna Mäenpää OmaisOiva-koordinaattori 040 189 2121 minna.makinen@

hiidenseudunomaishoitajat.fi Pirjo Mäkinen OmaisOiva-ohjaaja 040 580 0442 pirjo.makinen@

hiidenseudunomaishoitajat.fi Toimisto Karnaistenkatu 43 08100 LOHJA 040 189 2121 toimisto@

hiidenseudunomaishoitajat.fi

Me Omskut juhlimme

timanttista

tulevaisuutta!

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

(2)

Kevätkauden 2016 tärpit

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

K e vät kaudella 201 6

Varaslähtö Vappuun

to 28.4.

klo 18.00—20.30 Ojakkalan Urheilutalo, Lasiruukintie 8, Ojakkala.

Seniori- foorum

to 28.1.

klo 12.00—14.30 Lohjan Seura- kuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, Lohja.

Kevätkokous

to 28.4. klo 17.00 Ojakkalan

Urheilutalo, Lasiruukintie 8, Ojakkala.

ELO-projektin

päätös

to 11.2.

klo 12.00—15.30 Kaarikeskuksen takkahuone, Pisteenkaari 15, Nummela.

Ovet- valmennus

ke 6.4., 13.4., 20.4.

ja 27.4.

klo 16.15—19.30 yhdistyksemme toimistossa, Karnaistenkatu 43, Lohja.

Omaishoidon Foorum

2016

pe 13.5.

klo 9.00—15.30 Lohjan Seura- kuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, Lohja.

HopLop kutsuu ILOlaisia

la 19.3.

klo 14.00—19.00 Koivumankkaan- tie 5, Espoo.

Luksian virkistys- päivä

ti 8.3.

alk. klo 12.30 Nummelan seurakuntatalo, Kappelitie 5, Nummela.

(3)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

K e vät kaudella 201 6

Liikunta- ja vertais- tukiryhmät jatkavat

Katso sivut 11 ja 15.

ILO-ryhmän tapaamiset jatkuvat

Katso sivut 12—14.

Uutuutena Oiva- kahvilat

Karkkilassa ja Saukkolassa Katso sivu 17.

Näillä eväillä kohti kesää!

Muista tapahtu- mista tiedotamme Järjestöpalstoilla ja eri tilaisuuk- sissamme.

Kesäretki Hankoon

to 4.8.

klo 9.00—15.30 Lohja—Hanko—

Tammisaari—Lohja sis. opastetun kiertoajelun, lounaan ja kahvit.

Kevätristeily Tallinnaan

ti 17.5.

Viking Line Express Helsinki—

Tallinna—

Helsinki.

Kesäjuhla

to 2.6.

klo 13.00—16.00 Lohjansaaren seurantalo, Pietiläntie 2, Lohja.

Voimaa vanhem- muuteen

la 28.5.

klo 13.00-21.00 Gunnarlan Maja, Dansbackan- tie 165, Lohja.

(4)

Se on uusi tapa toimia. Se antaa yhdistyksellemme paljon uusia mahdollisuuksia. OmaisOivalla varmistamme omaishoitoperheiden järjestölähtöisen auttamisen alueellisella tasolla, jossa otamme huomioon

kyseisten alueiden omaishoitoperheiden tarpeet. Sillä lisäämme omaishoito- tilanteiden tunnistettavuutta ja

tunnustettavuutta sekä otamme huomioon myös erityislapsiperheet.

Tärkeä osa yhdistyksemme OmaisOiva- toimintaa on Kavo-ELO-konsepti (= kotona, arjessa, valmennetaan, opastetaan,

Elämä Lähellä Omaista).

OmaisOivan tarkoituksena on tarjota iloa ja tukea omaishoitoperheiden arkeen, lisätä vuorovaikuttamista sekä välittää omaishoitoperheistä aidosti. Toimi- alueemme omaishoidossa on vielä merkittävästi kehitettävää (esim. erityis- lapsiperheet). Kyselyjen mukaan omais- hoitoperheet ovat esittäneet keskeisinä toiveina kokemusasiantuntemuksen jakamisen ja sen hyödyntämisen omais- hoitoperheitä tuettaessa.

Tilanteiden vaatima notkeus ja ketteryys edellyttävät riittäviä taloudellisia voima- varoja. Niin ikään Etsivä-toiminta

mahdollistaa erittäin sitovassa omais- hoitotilanteessa olevien perheiden tukemisen. Myös Karviaisen alueelle tarvitaan oma Omaishoidon Neuvottelu- kunta, koska Lohjan ja Karviaisen alueiden kriteerit ovat erilaisia.

Opaalin lailla odotettu OmaisOiva!

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

(5)

K e vät kaudella 201 6

OmaisOiva-toimintaan tulevat kuulumaan yhdistyksemme entisten toimitapojen lisäksi OivaKahvilat ja OivaKioskit. OivaKahvilat toimivat ns. matalan kynnyksen kohtaaamis- paikkoina, joihin voi tulla juttelemaan omais- hoitoa koskevista asioista. Ne ovat avoinna kerran kuukaudessa, ja niihin ovat tervetulleita myös muut kuin jäsenemme. OivaKahviloita varten olemme kouluttaneet omat vetäjät.

OivaKioskeja tulemme järjestämään yhdistyk- semme toimialueen kauppakeskuksissa, apteekeissa, terveyskeskuksissa ja toreilla.

Näin jalkaudumme kentälle ja tuomme omais- hoitoon liittyvää sanomaa enemmän esille.

Uusi toimintamuoto tulee olemaan myös

PikkuOiva eli pienimuotoinen Ovet-valmennus, johon läheistään hoitavat voivat osallistua esimerkiksi hoidettavan päivätoimintapäivänä.

OmaisOiva-toimintaan mukaan pääseminen oli yhdistyksellemme todella iso asia ja niin ikään luottamuksen osoitus Raha-automaatti- yhdistykseltä. Tämän luottamuksen osoituksen lunastaaksemme tulemme panostamaan entistä enemmän toimintaamme, jotta voimme tukea teidän, jäsentemme, arkea. ■

Pieni, 9-vuotias – tai tuolloin jo melkein 10-vuotias – kirjoitti taannoin päiväkirjaansa elämänsä hartaimman toiveen. ”Kun minä kasvan isoksi, minusta tulee

onnellinen”. Tässä meille kaikille ihana toive ja elämänohje.

(6)

Kun tarvitset apua erilaisissa käytännön asioissa (hakemusten täyttäminen, kielteisiin päätöksiin oikaisun tekeminen, loma- hakemusten täyttäminen jne.), varaa aika toimistoltamme.

Varaa aikaa asian läpikäymiseen 1,5—2 tuntia.

Ilmoittautumiseteri tapahtumiin (ellei muutoin mainittu) mainittuihin päiviin mennessä 045 196 5123 tai

marianne.lind@8thwonder.fi

Mainitseilmoittautuessasi mahdollisesta erityisruokavaliosta.

Yhteiskuljetuksenjärjestäessämme asiasta on mainittu tässä tiedotteessa. Muutoin jokainen järjestää kuljetuksensa itse tai sopii tulevansa toisen kyydissä.

Muista ilmoittautua ajoissa, koska osaan tapahtumista on rajoitettu osallistujamäärä.

Mahdollisesta peruutuksesta muista myös ilmoittaa.

Ilmoittautumisajan takarajan jälkeen tulleista peruutuksista emme voi luvata automaattisesti, että hintaa ei perittäisi.

Osallistumismaksujaei makseta etukäteen, vaan ne kerätään matkan/tapahtuman aikana. ■

Kevätkauden agaattiset aamut

(jatkamme hyviksi havaittuja käytäntöjä ja sovellamme OmaisOivaa!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

K e vät kaudella 201 6

Avoimet ovet ja käsityökahvilat

Joka tiistai yhdistyksemme toimistossa klo 9.00—14.00.

Käsityö- ja askartelukahvilat tuolloin klo 9.00—12.00. Ne ovat avoimia kaikille. Ohjaajat ovat paikalla.

Omaishoitoasioistakeskustellaan klo 12.00—14.00. ■

(7)

Seniorifoorum

to 28.1. klo 12.00—14.30 Lohjan Seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, Lohja

”Vireyttä, viisautta ja iloa

ikääntymisestä” -teemalla asian- tuntija-alustajana

FM Annikki Korhonen.

Kahvitus omakustanteinen alk.

klo 12.00.

Itse tilaisuus alkaa klo 13.00.

Tilaisuudessa myös musiikkia.

Tapahtuman vetää Lohjan seura- kunnan seurakuntapastori

Erkki Taivainen.

Tilaisuus on avoin kaikille. ■

Helmikuu

(taivas alkaa vaaleta lailla spektroliitin!)

Omaishoidon Omenia &

ELO-projektin päätöstilaisuus to 11.2. klo 12.00—15.30

Kaarikeskuksen takkahuone, Pisteenkaari 13—15, Nummela Tilaisuudessa alustuksia,

ohjelmaa, keskusteluja sekä lounas- ja kahvitarjoilu.

Tilaisuus on maksuton. ■ Tammikuu

(hanget ja puut hohtavat kuin topaasit ikään!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

(8)

Omaishoitajien virkistyspäivä ti 8.3. alk. klo 12.30

Nummelan seurakuntatalo, Kappelitie 5, Nummela

Tilaisuuden järjestää Nummelan Luksian aikuisopiston lähihoitaja- opiskelijat.

(katso sivu 18) ■

Huhtikuu

(aamut muistuttavat keltaisia safiireja!)

Ovet-omaishoitajavalmennus ke 6.—27.4. klo 16.15—19.30 yhdistyksemme toimisto, Karnaistenkatu 43, Lohja Tietoa omaishoitotilanteista.

Asiantuntijaluentoja, käytännön vinkkejä ja keskusteluja muiden omaishoitajien kanssa.

Valmennus on maksuton.

(katso sivu 19)

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokousto 28.4. klo 17.00 Ojakkalan Urheilutalo,

Lasiruukintie 8, Ojakkala

Vain osallistumalla voit vaikuttaa.

Varaslähtö Vappuun to 28.4. klo 18.00—20.30 Ojakkalan Urheilutalo, Lasiruukintie 8, Ojakkala

Vappuista ruokaa, juomaa ja ohjelmaa.

(katso sivu 20) ■ Maaliskuu

(timanttien aika koittaa myös hangilla!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

(9)

K e vät kaudella 201 6

Omaishoidon Foorum 2016 pe 13.5. klo 9.00—15.30 Lohjan Seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, Lohja

Ajankohtaista asiaa, tietoiskuja ja asiantuntijaluentoja omaishoitoa koskevista asioista.

Tarkempi ohjelma julkistetaan myöhemmin.

(katso sivu 20)

Kevätristeily Tallinnaan

ti 17.5. Helsinki—Tallinna—Helsinki Jäsenistön toivomuksesta risteily myös keväällä.

Opastettu kiertoajelu, jolla mukana suomea puhuvat oppaat.

Halukkaat voivat jäädä laivaan/

satamaan tai kulkea itsenäisesti.

Bussikuljetukset normaalisti entiseen tapaan, mutta Tallinnassa eestiläiset bussit oppaineen.

Bussi Suomesta ei tule mukaan.

Kiertoajelulla toinen busseista on invavarusteltu.

(katso sivu 21) ■

Erään lapsen toukokuinen runo:

”Pääskyt palaa toukokuussa, käkikin jo kukkuu puussa, tuomenkukka kotiin tuodaan.

Kirjat kaappiin, onget esille, tervakylkivene vesille.”

Toukokuu

(aika juhlien, lahjojen ja kristallien!)

(10)

K e vät kaudella 201 6

Kesäkuu

(luonto puhkeaa kukkaan

ja tuo mieleen ruusukvartsin!)

Omaishoitajat kesälaitumille -kesäjuhla to 2.6. klo 13.00—16.00 Lohjansaaren seurantalo,

Pietiläntie 2, Lohja

Kesäistä ruokaa, ohjelmaa, sään salliessa ulkokisailuja, muistoja lapsuuden kesistä, yhdessäoloa…

Kaikki tämä Lohjansaaren kauniissa maisemissa.

(katso sivu 22) ■

Heinäkuu

(akvamariinin siniset vedet houkuttelevat pulahtamaan!)

Omaishoitoperheet lomailevat…

Elokuu

(alkusyksyn väreissä hohtava rubiinilintu kutsuu!)

Hangö, Hangö, Hangö…

to 4.8. klo 9.00—15.30 Kesäretki Hankoon.

Ohjelmaan sis. opastettu

kiertoajelu ja lounas Hangossa sekä paluumatkalla kahvipaussi Knipanilla Tammisaaressa.

(katso sivu 23) ■

(11)

Karkkila

Palvelukeskus, Nyhkäläntie 39, Karkkila klo 17.00—18.30

• to 28.1.

Kevätkauden avaus,

vieraana Timo Laukkanen, RuokaTimo Oy, www.evasta.fi

• to 25.2.

Aivojumppaa.

• to 31.3.

Ikäihmisen suun terveydenhoito, vieraana suuhygienisti Reija Ahlstedt Vihti kk

Vihdin seurakuntatalo, Niuhalanraitti 6 b, Vihti kk klo 10.00—11.30

• to 28.1.

Ikäihmisen suun terveydenhoito,

vieraana suuhygienisti Reija Ahlstedt.

• to 25.2.

vieraana Timo Laukkanen, RuokaTimo Oy, www.evasta.fi

• to 31.3.

Terveellinen ruokavalio, vieraana

farmaseutti Johanna Holmbom, Lohjan Diabetesyhdistys ry. ■ Keskustelu-/vertaistukiryhmät (pienistä kivistä/murusista syntyy suuri ilo!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

5-vuotias tyttö totesi:

”Keväässä on kivaa,

kun löytää leskenlehden.

Löysin sen rinteen sivulta.”

(12)

Kaikki erityislasta tai -nuorta hoitavat vanhemmat ja/tai huoltajat – lapsen sairauteen tai vammaan katsomatta – kiinnostaako vertaisryhmätoiminta?

ILO-vertaisryhmä kokoontuu kerran

kuukaudessa yhdistyksemme toimistossa, Karnaistenkatu 43, Lohja.

Ryhmää vetävät erityislasten vanhemmat Marika, Minnaja Tuula.

Tule mukaan – suunnitellaan yhdessä toimintaa!

Kevään 2016 kokoontumiset

• ti 26.1. klo 18.00—20.00

• ti 23.2. klo 18.00—20.00

• ke 30.3. klo 18.00—20.00

• ti 26.4. klo 18.00—20.00 ■

Lisäksi ohjelmassa:

ILO-vertaisryhmä

(kaikille erityislasta tai -nuorta hoitaville!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

Lisätietoja ILO-ryhmän toiminnasta:

Marika Kilpeläinen kehitysvammaohjaaja 040 717 7823 marika.pajuoja@gmail.com Toimisto Karnaistenkatu 43 08100 LOHJA 040 189 2121 toimisto@

hiidenseudunomaishoitajat.fi

Koko perheen retki la 19.3

klo 14—19

Voimaa

vanhemmuuteen -teemapäivä

la 28.5 klo 13—21

Erityislapsen sisaruusryhmä Iloa sisaruudesta

-toiminta

(13)

Onko sinulla erityinen sisar tai veli?

Tarvitseeko hän huolenpitoa ja apua?

Kenties hän ei osaa puhua tai kävellä, tai tarvitseeko hän apuvälineitä?

Onko hän ajoittain pitkiäkin aikoja sairaalassa?

Käykö hän erityiskoulua, pienluokkaa, vai asuuko hän asuntolassa.

Tuntuuko sinusta välillä, että kaikki katsovat teitä?

Haluatko mukaan vertaisryhmätoimintaan?

ILOa sisaruudesta -vertaisryhmä on tarkoitettu kaikille yli 13-vuotiaille.

Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa yhdistyksemme toimistossa, Karnaistenkatu 43, Lohja.

Kevään 2016 ensimmäinen kerta ti 8.3. klo 18.00—20.00

Jatkon suhteen seuraa toimialueemme paikallislehtien järjestöpalstoja.

Tule suunnittelemaan toimintaa! ■

Lisätietoja:

Tytti Gustafsson nuoriso-ohjaaja tytti76@luukku.com Marika Kilpeläinen kehitysvammaohjaaja 040 717 7823 marika.pajuoja@gmail.com Toimisto Karnaistenkatu 43 08100 LOHJA 040 189 2121 toimisto@

hiidenseudunomaishoitajat.fi

ILOa sisaruudesta -vertaisryhmä (kerran kuukaudessa kaikille yli 13-vuotiaille!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

Ryhmänohjaajana toimii Tytti Gustafsson,

39-vuotias nuoriso-ohjaaja ja kahden lapsen äiti.

”Minulla on myös

kehitysvammainen isosisko.

Työskentelen

kehitysvammaisten parissa ja opiskelen samalla

kehitysvammaohjaajaksi. Tule mukaan toimintaan!

(14)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

Koko perheen retki HopLop-liikunta- seikkailupuistoon la 19.3. klo 14.00—19.00 Koivu-Mankkaantie 5, Espoo

Jättitrampoliini, liukupomppu, sähköauto- rata, kiipeilyseinä, pienten leikkialue, pelejä, pomppulinna, seikkailulabyrintti, rakentelualue.

Hinta kuljetuksineen

10,00 €/lähtijä, alle 2-vuotiaat ilmaiseksi.

Ilmoittautumiset & lisätiedot

to 5.3. mennessä Marikalle tekstiviestitse 040 717 7823.

Lisätietoja tarvittaessa toimistoltamme 040 189 2121 ti klo 9.00—14.00 tai toimisto@hiidenseudunomaishoitajat.fi ■

Voimaa vanhemmuuteen -teemapäivä (erityislasten huoltajille)

la 28.5. klo 13.00—21.00

Gunnarlan Maja, Dansbackantie 165, Lohja

Tule viettämään mukava hemmottelupäivä ja tapaamaan muita erityis- lasten huoltajia. Päivän aikana kuulemme asiaa erityislapsista.

Hemmotteluhoidot sis. päivän ohjelman

• intialainen päähieronta 10,00 €

• käsihoito & kulmat 20,00 €

• jalkahoito 20,00 €

Ilmoittautumiset ja hoitovaraukset

la 14.5. mennessä Marikalle tekstiviestitse 040 717 7823.

Lisätietoja tarvittaessa toimistoltamme 040 189 2121 tai

toimisto@hiidenseudunomaishoitajat.fi ■

(15)

Kuntosali/Lohja

ke 13.1.—18.5. klo 13.00—14.00 Kunto ja Terveys 50,

Sibeliuksenkatu 2, Lohja Hinta 3,00 €/kerta.

Kuntosali/Nummela

to 14.1.—19.5. klo 13.15—14,30 Ilona Liikunta Oy,

Naarapajuntie 1, Nummela Hinta 3,00 €/kerta.

Kuntosali/Karkkila

ma 11.1.—30.5. klo 10.00—11.00 Palvelukeskuksen kuntosali, Nyhkäläntie 39, Karkkila

Hinta 10,00 €/lukukausi eli 20,00 €/vuosi.

Yli 75-vuotiaat kotihoidon piirissä olevat, sotien veteraanit ja vertaisohjaajat ovat vapautettuja maksusta.

Kiintiö 12 hlö.

Ilmoittautumiset arkisin klo 8.00—9.00 (09) 4258 2333 tai

sanni.pirinen@karviainen.fi Keilaus/Nummela

ti 11.1.—30.5. klo 14.00—15.00 Vihti Bowling,

Juuritie 1, Nummela Hinta 3,00 €/kerta. ■ Liikuntaryhmät

(hallitse stressiä, paranna unen laatua ja helpota nukahtamista!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

Lue urheilullisia

liikuntarunoja savolaisen Jukka Itkosen kirjasta

”Laulavat lenkkitossut”!

(16)

Yhdistyksemme toimisto, Karnaistenkatu 43, Lohja Askartelupäivät

• ti 8.3. klo 9.00—12.00

• ti 15.3. klo 9.00—12.00

• ti 22.3. klo 9.00—12.00

• ti 29.3. klo 9.00—12.00

Voit valmistaa omista tai mallivalokuvista ihania tuotteita itsellesi tai lahjaksi, kun valitset erilaisista vaihtoehdoista sinulle sopivan tuotteen.

Valokuva tulostetaan tulostimella siirto- paperille mustavalkoisena kuvana, joka silitetään tuotteeseen: esim. valmiiseen lahjapussiin, tyynyliinaan, kassiin, lahja- tossuun tms.

Tarvitset mukaasi vain painettavan kuvan sähköisessä muodossa, tai voit valita jo valmiista kuvista. Toimistostamme löydät erilaisia valmiita pohjia. Autamme sinua kuva-asioissa; tule ja kysy lisää!

Tuotepaketin hinnat

alk. 15,00 €, joka sisältää yhden paino- pohjan kuvasiirteineen ja ohjauksen.

Ohjaajina toimivat

Tuula Vitikainen/titin blogi sekä Marika, Tuula ja Minna.

Ilmoittautumiset & lisätiedot

sekä ohjeen valokuviin toimistostamme ti klo 9.00—14.00 tai

toimisto@hiidenseudunomaishoitajat.fi ■ Ohjattua Lifestyle-askartelua (saat lisäksi kahvia,

iloisen mielen ja ihanan muiston!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

(17)

K e vät kaudella 201 6

OivaKahvilat

(mahtavia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja!)

OmaisOiva-toimintaan liittyvät saumatto- masti OivaKahvilat. Karkkilassa kerran kuukaudessa avoinna oleva pop-up- kahvila on toiminut jo vuoden, ja nyt toiminta on alkanut myös Saukkolassa.

OivaKahviloihin voi mennä kuka tahansa omaishoitoasioista kiinnostunut –

ihan vain kahville tai kuulemaan lisää omaishoitoa käsittelevää tietoutta.

Karkkila

Karkkilan seurakuntatalo, Huhdintie 11, Karkkila

• ma 15.2. klo 13.00—15.00 Apuvälineet,

vieraana asiantuntija

Karkkilan terveyskeskuksesta

• ma 14.3. klo 13.00—15.00 Raha-asioiden hoito,

vieraana Kari Mäkilä Karkkilan Säästöpankista

• ma 11.4. klo 13.00—15.00 Hyvinvointi-teema,

vieraana Laurean sairaanhoito-oppilaita Saukkola

Saukkolan seurakuntakoti, Hyvelänraitti 4, Saukkola

• ma 18.1. klo 15.00—16.30 Hyvinvoinnin iltapäivä,

vieraina Luksian lähihoitajaopiskelijoita

• ma 22.2. klo 15.00—16.30

vieraina Lohjan kaupungin omais- hoidon tukivastaavat

• ma 21.3. klo 15.00—16.30 Yhdistyksen kuulumisia

• ma 18.4. klo 15.00—16.30 Puutarhateema. ■

(18)

TERVETULOA !

Omaishoitajien virkistyspäivään tiistaina 8.3.2016 alkaen klo 12.30 Nummelan seurakuntatalolle,

Kappelitie 5, Nummela.

Luvassa mm. verenpaineen ja verensokerin mittausta, bingoa, käsihoitoa, hiusten laittoa (föönaus, kiharrus, kampaus),

jutustelua, iloisen letkeää mieltä ja kahvittelua.

Tilaisuuden järjestää Nummelan Luksian aikuisopiston lähihoitajaopiskelijat.

Ilmoittautumiset tiistaihin 1.3. mennessä Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry,

Margit Sahrman, 040 189 2121,

margit.sahrman@hiidenseudunomaishoitajat.fi Lisätietoa antavat kouluttajat:

Sanna Kuivalainen 044 379 5701 ja Tarja Westerlund 050 332 0527.

Tervetuloa!

(19)

ke 6.—27.4. klo 16.15—19.30 neljänä perättäisenä keskiviikkona yhdistyksemme toimisto,

Karnaistenkatu 43, Lohja Hoidatko läheistäsi?

Jaksatko?

Tarvitsetko itse tukea?

Huolehditko itsestäsi?

Valmennus on tarkoitettusinulle, joka

• tuet ja avustat läheistäsi

• haluat tietoa omaishoitoon liittyvistä asioista

• tarvitset lisätietoja ja ohjausta hoito- ja hoivatyöhösi.

Valmennuksen aiheita ovat mm.

• yhteiskunnan palvelut

• hoivatyön ja avustamisen perusteet

• muutoksen kohtaaminen

• voimavaroja tulevaan

• vertaistuen merkitys.

Valmennus on maksuton

• sisältäen materiaalit ja taukotarjoilun

• kun ilmoittaudut valmennukseen, osallistumisesi on toivottavaa joka valmennuskerralla

• jos et pääse jonakin kertana, ilmoitathan siitä ystävällisesti etukäteen

• jos tarvitset kyytiä valmennuksiin, kerro siitä ilmoittautuessasi.

Ilmoittautumisetto 31.3. mennessä 045 196 5123 tai

marianne.lind@8thwonder.fi ■

Ovet-omaishoitajavalmennus (tue vahvuuksiasi ja

löydä uusia voimavaroja!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

(20)

to 28.4. klo 18.00—20.30 Ojakkalan Urheilutalo, Lasiruukintie 8, Ojakkala Tiedossa mm.

• ohjelmaa, sketsejä ja vitsejä

• musiikkia, laulua ja laulattamista

• vappuinen buffet

• simaa/kahvia/teetä/mehua ja munkkeja

• osallistujien omia ohjelmanumeroita

• arpajaiset.

Hinta & ilmoittautumiset Tilaisuus on maksuton.

Ilmoittautumiset pe 15.4. mennessä 045 196 5123 tai marianne.lind@8thwonder.fi ■

Omaishoidon Foorum 2016 (asiaa omaishoitajuudesta ja muuta hyödyllistä tietoa!) pe 13.5. klo 9.00—15.00

Lohjan Seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, Lohja Tiedossa mm.

• läheisyyden tarve ikääntyessä

• omaishoitajien tukimuodot Lohjalla

• yhtäkkiä yksin

• aulamessut

• keittolounas (omakustanteinen)

• musiikillinen tervehdys.

Ilmoittautumiset

pe 29.4. mennessä 045 196 5123 tai marianne.lind@8thwonder.fi Keittolounasta lukuun ottamatta tilaisuus on maksuton. ■

Varaslähtö Vappuun (valmistaudu kevään suureen juhlaan!

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

(21)

ti 17.5.

Ohjelma

Klo 09.00 Kuljetus Karkkilan torilta Nummelaan

Klo 09.00 Bussi toimistoltamme, Karnaistenkatu 43, Lohja Klo 09.15 Bussi Kirkkokentältä, Lohja

Klo 09.40 Bussi Kaarikeskukselta, Pisteenkaari 13—15, Nummela Klo 11.30 Viking Express lähtee Katajanokalta

Tervetulomalja/kahvia/teetä, pientä suolaista ja hedelmiä Klo 14.00 Saapuminen Tallinnaan

Klo 14.30 Estravelin järjestämät bussit (tavallinen ja inva) satamassa Opastettu kiertoajelu (busseissa suomea puhuvat oppaat) Klo 16.30 Bussit palaavat satamaan

Klo 17.30 Lounas noutopöydästä ruokajuomineen Bistro Buffetissa Klo 18.00 Viking Express lähtee Tallinnasta

Klo 20.30 Saapuminen Helsinkiin

Bussi takaisin pysähdyksin Kaarikeskus/Nummela—

Kirkkokenttä/Lohja—yhdistyksemme toimisto/Lohja Karkkilalaisille kuljetus Nummelasta Karkkilan torille.

Hinta

Aikuiset 50,00 €/hlö

40,00 €/hlö niille, joilla oma kuljetus satamaan/satamasta Lapset 20,00 €/hlö (0—6 v.)

30,00 €/hlö (7—17 v.) Oma hytti 40,00 €/hytti

Kiertoajelu 10,00 €/hlö

Yhteishytit tavaroille sis. hintaan.

Ilmoittautumiset

ti 26.4. mennessä 045 196 5123 tai marianne.lind@8thwonder.fi

Esteen sattuessa matkan hinta peritään joka tapauksessa, ellei peruuttanut pysty hankkimaan tilalleen toista osallistujaa.

Muista ottaa mukaan passi tai kuvallinen henkilökortti! ■ Omskut laineilla

(kevätristeily Tallinnaan

opastetun kiertoajelun kera!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

K e vät kaudella 201 6

(22)

K e vät kaudella 201 6

Omaishoitajat kesälaitumille (riemukas kesän avaus

koko porukan voimin!) to 2.6. klo 13.00—16.00 Lohjansaaren seurantalo, Pietiläntie 2, Lohja

Ohjelmassa mm.

• grilliruokaa lisukkeineen

• haitarimusiikkia

• kahvia/teetä/mehua kahvileivän kera

• laulua ja laulattamista

• yllätysesiintyjä

• pelejä ja leikkejä (sään salliessa)

• kerrotaan toisillemme kunkin kesä- suunnitelmista

• arpajaiset.

Hinta

Tilaisuus on jäsenille maksuton.

Arvat maksavat 2,00 €/kpl.

Kun ostat 3 arpaa, saat ne hintaan 5,00 €.

Ilmoittautumiset

pe 20.5. mennessä 045 196 5123 tai marianne.lind@8thwonder.fi ■

”Lopeta kesällä uurastus työ, lauteilla loju ja löylyä lyö.

Sivele itsesi hunajalla,

kuningatarten lahjalla ihanalla.

Kiitolliseen mieleen hiljaa taivu, onnelliseen oloon rauhassa vaivu.

Anna aatosten mennä ja tulla, oikeus itseäs hoivata on sulla.

Mielihyvän tunteessa oikein kelli, joka hetkestä nauti ja itseäs helli.”

(23)

to 4.8. klo 9.00—15.30 Ohjelma

Klo 08.00 Kuljetus Karkkilan torilta Kaarikeskuselle, Nummela Klo 08.40 Bussi Kaarikeskukselta Klo 09.00 Bussi toimistoltamme,

Karnaistenkatu 43, Lohja Klo 09.05 Bussi Kirkkokentältä, Lohja Klo 10.30 Opastettu kiertoajelu

Hangossa

Klo 12.15 Lounas Hangossa Klo 13.15 Lähtö paluumatkalle

Klo 14.00 Kahvitauko Tammisaaressa Klo 14.30 Lähtö kohti Lohjaa

Klo 15.30 Saapuminen Lohjalle

Klo 15.50 Saapuminen Kaarikeskukselle, Nummela

Klo 16.30 Saapuminen Karkkilan torille Hinta

50,00 €/hlö sis. kuljetukset, kiertoajelun, lounaan ja kahvin.

Ilmoittautumiset

pe 22.7. mennessä 045 196 5123 tai marianne.lind@8thwonder.fi ■

Hanglö, Hangö, Hangö,,, (kesäisen merellinen Hanko houkuttelee matkailijoita!)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

Ote laulusta Hangolle.

”Hanko on aina Hanko.

Meri ja torit.

Merellä, torilla.

Hangon kaunis maisema.”

(24)

Ilmainen apu

(yhtä arvokasta kuin timantit konsanaan!)

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry

Omaishoidon neuvonta

palvelee ma—to klo 9.00—15.00 020 780 6599.

Invalidiliitto ry

Invalidiliiton neuvonta on tarkoitettu kaikille

vammaisille ja heidän läheisilleen. Liitto neuvoo vammaisuuteen ja vammaispalveluihin liittyvissä kysymyksissä sekä Internetissä että puhelimitse.

www.invalidiliitto.fi/portal/fi/invalidiliitto

Invalidiliiton työntekijät vastaavat vammaispalveluja ja muita tukitoimia koskeviin kysymyksiin to klo 13.00—17.00, p. 0200 1234.

Invalidiliiton lakimiesten puhelinaika on joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas ma klo 13.00—15.00, p. (09) 613 191. He vastaavat

vammaisten oikeusturvaa ja palveluja koskeviin erityiskysymyksiin.

Kynnys ry

Kynnys on eri tavoin vammaisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö.

Kysyjän ei tarvitse olla minkään järjestön jäsen, vaan kuka tahansa voi kysyä perusoikeuksiin liittyviä mieltä askarruttavia asioita.

www.kynnys.fi/kynnys/toiminta/juridinenneuvonta.html

Lakimies Sanna Ahola ja sosiaalityöntekijä Yodit Melakupäivystävät ma ja to klo 9.00—12.00, (09) 6850 1114. Lakimies Mika Välimaa päivystää ma ja to klo 9.00—12.00 ja klo 13.00—16.00,

(09) 6850 1129, mika.valimaa@kynnys.fi

(25)

Suvanto ry

Suvanto on Turvallisen vanhuuden puolesta -järjestö.

Lakineuvonta päivystää parillisen viikon ke klo 16.00—18.00, 0800 06776.

Lakineuvontaa antaa juristikoulutuksen saanut henkilö.

Lakineuvontaan voi soittaa kuka tahansa, joka tarvitsee lainopillisia neuvoja esim.

rikosilmoituksen tekemisessä, edun- valvonta-asioissa tai perintöön liittyvissä riita-asioissa. Yhteyttä voi ottaa myös, jos epäilee joutuneensa muunlaisen taloudellisen väärinkäytön kohteeksi.

Kunnan

sosiaaliasiamies

Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita ja työntekijöitä asiakkaan asemaan ja oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä, avustaa asiakasta muistutuksen ja muiden oikeusturvakeinojen (hallinto- kantelu ja muutoksenhaut päätöksiin) käytössä.

Sosiaalitaito huolehtii Lohjan ja Karviaisen alueen sosiaaliasiamiehen tehtävistä.

Sosiaaliasiamiehenä toimii Riikka Kainulainen,

0207 401 794, 0400 277 087, sosiaaliasiamies@sosiaalitaito.fi ■

(26)

Tukea omaishoitajille

(kullan arvoiset tukipalvelut omaishoitoperheille!)

Lohja

Omaishoidon tuki,

Vanhus- ja sairaalapalvelut 044 369 1120 044 369 1122

Omaishoidon tuki,

Vammaispalvelut (ark. klo 12.00—13.00 044 374 3344 Vihti

Omaishoidon tuki

Sosiaaliohjaaja (09) 4258 2016

Sosiaaliohjaaja (09) 4258 2225

Sosiaalityöntekijä (09) 4258 2606

Veteraanineuvoja (09) 4258 2143

Karkkila

• Sosiaaliohjaaja (09) 4258 2286

Järjestöjä Hiiden alueella

• Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry,

aluevastaava Matti Mäkelä 040 709 4922

• Lohjan seudun Dementiayhdistys 050 597 0910

• SPR Lohja, Ystäväpalvelu 0500 700 234

• SPR Vihti, Ystäväpalvelu 045 133 3812

• Parhaat Vuodet ry,

ulkoilu-ja asiointiapua Lohjalla 044 0456 135

• Apuomena ry,

Laurentius-lähimmäispalvelu,

Irma Suomela 045 634 5752

”Näistä numeroista saat asiantuntevaa ja

rohkaisevaa tietoa

arjen takkuihin ja muutos-

tilanteisiin!”

(27)

Valtakunnalliset auttavat puhelimet

• Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, ma—to

klo 9.00—15.00 020 780 6599

• Suomen Mielenterveys- seuran valtakunnallinen

kriisipuhelin 010 195 202

• Muistiliiton maksuton Vertaislinja-tukipuhelin ma—su

klo 17.00—21.00 0800 96000

• Kirkon palveleva puhelin

suomenkielisille 01019 0071 ruotsinkielisille 01019 0072

• Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

lasten ja nuorten puhelin 116 111 vanhempien puhelin

(maksuton) 0600 12277

KEVA• Kuntien eläkevakuutus, eläkeneuvonta,

(omaishoidon tuen

eläkeasiat) 020 614 2837

• Eläketurvakeskuksen neuvonta

(yleistä eläketietoa) 010 751 4201

Muista myös Leijonaluuri

• Kuuntelevaa vertaistukea erityislasten

vanhemmille 045 869 8335

www.leijonaemot.fi

(28)

Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry on tehnyt sopimuksen asumisen tukipalveluista Lohjan alueella Apuomenan kanssa.

Tukipalvelut sisältävät

• Kotisiivonta

• Asiointi-, ulkoilu- ja saattamisapua.

Hinnat

• Kotisiivous 19,70 €/h

• Asiointi-, ulkoilu-

ja saattamisapu 10,50 €/h

• Matkakorvaus asuinpaikasta riippuen 0,25 h, 0,5 h tai 1,0 h.

Tukipalvelut on tarkoitettu ikäihmisille ja erityisryhmille.

Palvelu voi olla tilapäistä tai säännöllisesti jatkuvaa.

Apuomenan palveluohjaaja tekee asiakkaan kanssa palveluista erillisen sopimuksen.

Jos olet kiinnostunut palveluista, ota yhteyttä suoraan palveluohjaajiin:

• Toimisto (019) 369 5650 (klo 9.00—15.00)

• Aula 045 125 7804

(klo 9.00—14.00)

Pirjo Dahlin 050 376 7480

• sähköposti palveluohjaaja@

apuomena.fi

• Laurentius-

lähimmäispalvelu,

Pirjo Harja 045 871 6690 ■

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

Yhteistyö Apuomenan kanssa (järjestöjen välinen yhteistyö on kuin helmi!)

(29)

Nummelan Kaarikeskussäätiö kaikki palvelut samasta osoitteesta

Kuntouttavaa lyhytaikaishoitoa Vesankodin muistiyksikössä. Vesankoti tarjoaa ympärivuorokautista hoitoa ja hoivaa turvallisessa ja virikkeellisessä ympäristössä.

Mahdollisuus myös päivähoitoon.

Asiakkaan kotiin tuotavat hoivapalvelut. Kaarikeskus on perusturvakuntayhtymä Karviaisen hyväksymä omaishoitajien hoivasetelin sekä kotihoidon palvelusetelin palveluntuottaja.

Kotihoidon palveluita voit ostaa myös suoraan Kaarikeskuksesta. Yksityisasiakkaana palveluitamme käyttävät henkilöt saavat kotitalousvähennyksen verotukseen.

Käynnit voivat olla yksittäisiä kotikäyntejä tai erillisellä sopimuksella tuotettavia.

Kotihoidon palveluihin kuuluvat myös kotisiivous, saattajapalvelu, ruoka- ja pyykkihuolto.

Kuntohoitaja/SeniorFit-ohjaajan palvelut kotiin. Apuvälineiden kartoitus ja niiden käytön ohjaus sekä turvallisen asuinympäristön luominen kotiin.

Yhteystiedot Lyhytaikaishoito:

Vastaava sairaanhoitaja Satu Vesikari 044 364 4400 satu.vesikari@kaarikeskus.fi

Kotihoito:

Vastaava sairaanhoitaja Anne Karvinen 044 511 6852 anne.karvinen@kaarikeskus.fi

Kuntohoitaja/SeniorFit-ohjaaja Nina Sievinen 044 792 9021 nina.sievinen@kaarikeskus.fi

Nummelan Kaarikeskussäätiö, Pisteenkaari 13 b, 03100 NUMMELA, y-tunnus 0759108-5, www.kaarikeskus.fi

(30)

Suklaata!

Osallistu kevään aikana

jäsenhankintakampanjaamme ja voita suklaata!

Järjestämme suklaakampanjan, joka on voimassa 31.8. saakka. Kampanjan säännöt ovat hyvin yksinkertaiset:

• Jokainen uuden jäsenen hankkinut saa 200 g levyn Fazerin Sininen -maitosuklaata per hankkimansa uusi jäsen.

• Niin ikään jokainen jäseneksi liittynyt saa 200 g levyn Fazerin Sininen -maitosuklaata.

• Ja kun jäseneksi liittynyt hankkii uuden jäsenen, hän saa jälleen 200 g levyn Fazerin Sininen -maitosuklaata.

Mitä enemmän uusia jäseniä hankit, sitä enemmän Fazerin Sinistä saat.

Nyt dieetit unholaan ja suut makeiksi!■

K e vät kaudella 201 6

”Sanokaa Fazer, haluattekun

hyvää!”

(31)

Järjestösirkus…

… Kauppakeskus Lohjan- tähden pyöreällä torilla 5.9.

houkutteli väkeä sateisesta säästä huolimatta. Sirkus-

hahmomme oli tasa- painoileva norsu.

EMP eli...

… Erityisen Mainiot Perheet -tapahtuma järjestettiin jo toisen kerran. Mielenkiintoiset alustukset ja alustajat saivat

paikalle tulemaan yli 50 henkeä.

Lamminniemi kutsui…

... perinteiseen tapaan syksyn minilomaselle 9.—10.10.

Askartelujen, tuolijumpan, mukavan illanvieton ja kisailun

lomassa nautimme maittavia aterioita.

Luxemburgin kreivi…

… tarjosi nautittavia operetti- säveliä Laurentius-salissa 14.11. Jyrki Anttilan esittämä René sai kuin saikin operetin

lopussa rakastamansa Angèlen.

ELOista joulujuhlaa…

… vietimme Tavolan yhteis- tuvassa 3.12. Laulattajana toimi Heimo Lajunen. Kultai- sen harmonikan kesällä

pokannut lohjalainen Sami Salonen esiintyi.

Leffa-aamupäivänä…

... näimme Kino Vaakunassa Lohjalla 17.10. kotimaisen uutuuden ”Elämältä kaiken sain”. Nimekkäiden näytteli-

jöiden tähdittämä elo- kuva oli nautittava.

ILO-ryhmän joulujuhlaa…

… vietimme Ojakkalan työ- väentalossa 24.11. Joulupukin lisäksi osallistujia viihdytti DJ PAVA, jolle sai esittää

illan musiikkia koskevia toiveita.

Omskut laineilla…

… risteilivät jälleen Tallinnaan 8.12. Täpötäydessä laivassa vain harva ryhmästämme kohtasi toisensa. Paluu-

matkalla nautimme upeasta noutopöydästä.

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

Tapahtui syyskaudella 2015

(32)

Hiiden seudunOmaishoitajatjaheisetry 063

Päivät ovat pidentyneet, joten kohti kevättä menemme!

• heidi • juhani • maarit • margit •

• mari • marianne • marika • minna •

• pirjo • sari • susu • terhi • tuula •

Tämän tiedotteen tekivät:

• Tapahtumaideointi ja aikataulutus:

Pirjo, Marianne, Marika ja Tuula sekä projektityöntekijät Margit ja Mari

• Tekstit ja ulkoasu: Marianne

• Logon ja ELO-projektin perhostunnus:

Sari Airola

• Painatus: TMI Harri Högmander, Lohja

Muista seurata yhdistyksemme toimialueen paikallislehtien järjestöpalstoja! ■

Hiiden seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n hallitus

1.3.2016 alkaen

Marianne Lind, vt. puheenjohtaja

marianne.lind@8thwonder.fi 045 196 5123

Marika Kilpeläinen, varapuheenjohtaja 040 717 7823 marika.pajuoja@gmail.com

Susanne Casagrande, jäsen 050 588 7129 susugrande@luukku.com

Heidi Heino, jäsen 044 585 4077

heidi1.heino@dnainternet.net

Juhani Höylä, jäsen 050 465 5521

meju@wippies.fi

Sari Manni, jäsen

Maarit Parkkinen, jäsen 040 513 2432 maarit.parkkinen@gmail.com

Tula Virsu, jäsen

tuula.virsu@hiidenseudunomaishoitajat.fi

Terhi Virtanen, hallituksen sihteeri 040 501 6279 terhi.virtanen@leipatiedotus.fi ■

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Digitalisaation käytön laajeneminen ja sen vaikutukset ihmisen työhön vaativat myös ihmisiltä uutta osaamista sekä valmiuksia teknologian käyttöön.. Marika Toivosen ja

Toiminnanjohtaja Jan Antell jan.antell@hanken.fi puhelin 040 352 1384 faksi (09) 4313 3393.. KAUPPATIETEELLINEN

Tiesitkö, että oppisopimus ja koulutussopimus voidaan solmia myös kesätyön ajalle.. Palvelunumero: 040

• kun pallo jää heitto- tai syöttötilanteessa kiinni koriraudan ja levyn väliin (lodge ball), tuomitaan kiistapallo ja vuorohallintanuoli osoittaa, että pallon hallinta vaihtuu

Kiinteistölle tulevan uuden toimisto- ja huoltorakennuksen kaivualueelta on poistettava purku- ja rakennustöiden vaatimassa laajuudessa maa-ainekset, joiden

kello 13-14 Yhdistyksen toimisto Läntinen Pitkäkatu 33. INFO Tule

Kaikista turvallisuutta vaarantavista tilanteista sekä tehdyistä toimenpiteistä on tehtävä ilmoitus tapahtuman turvallisuuspäällikölle/järjestäjälle numeroon 040 718 01784.

24 1980-luvun alussa mik- rotietokoneiden lempinimet olivat osoitus myös niiden suosion kasvusta.. Koneiden maahantuojat pyrkivät siksi nimeämiskäy- tännöillään vetomaan