416
Institutionaalinen tutkimusote ja makrotason
neoklassinen analyysi – vuorovaikutuksesta vakautta
1ATSO ANDERSEN Ekonomisti
Suomen Pankki
1 Tässä esitetyt näkökohdat ovat kirjoittajan omia ei- vätkä välttämättä vastaa Suomen Pankin kantaa.
Tiivistelmä
Viimeaikaiset rahoitusmarkkinoiden kriisit ovat herättäneet paljon keskustelua kriisien syistä.
Usein rahoitusmarkkinoiden heikkoja instituu- tioita on syytetty kriisin puhkeamisesta. Tavoit- teena on lyhyesti tarkastella kirjallisuuskatsauk- sen keinoin, millä tasolla taloustieteen suurissa klassikoissa on otettu huomioon institutionaali- set seikat. Lisäksi katsotaan miten uuden insti- tutionalismin piirissä tarkastellaan instituutioi- ta ja miten lähestymistapa poikkeaa neoklassi- sesta. Katsauksen pohjalta käy ilmi, että rahoi- tusjärjestelmien rakenteiden ja instituutioiden merkityksen tutkimusta on ryhdytty syventä- mään vasta 1900-luvun loppupuoliskolla. Kat- sauksen pohjalta nähdään kuinka jäykästi valta- virran neoklassinen analyysi on suhtautunut ins- tituutioiden merkitykseen ja kuinka uuden insti- tutionalismin tarjoamat ajatukset ovat siirty- mässä osaksi neoklassista analyysiä.
1. Johdanto
Perinteisesti taloustieteessä kysynnän ja tarjon- nan kohtaaminen on toteutunut häiriöttömässä ympäristössä. Varsinkin rahoitusjärjestelmiä koskevassa taloustieteellisessä kirjallisuudessa ollaan kuitenkin vähitellen luopumassa tästä asettelusta ja eri syistä johtuvien markkinahäi- riöiden olemassaoloa ollaan tunnustamassa.
Hyviä perusteita tähän tarjoavat muun muassa lukemattomat pankki- ja valuuttakriisit, joita ei ole pystytty vallalla olevan neoklassisen ana- lyysikehikon puitteissa riittävällä tavalla enna- koimaan eikä välttämään. Useasti pankki- ja valuuttamarkkinoiden kriisit liittyvät läheisesti institutionaalisiin muutoksiin kyseisen maan ta- loudessa. Näitä institutionaalisia muutoksia ovat olleet rahoitusmarkkinoiden sääntelyn pur- kaminen ja siirtyminen valuuttakurssijärjestel- mästä toiseen. Muun muassa kriisien seurauk- sena rahoitusjärjestelmien teoriassa markki- nainstituutioilla on yhä kasvava merkitys. Vaik- ka taloustiede ei suoraan toimi käytännön ra- kenne- ja politiikkaratkaisujen perustana, anne-
417 taan mallien johtopäätöksille kuitenkin paino-
arvoa.
Onko talouden institutionaalinen asetelma ja sen mahdollinen muuttuminen otettu taloustie- teessä riittävällä tavalla huomioon? Onko mal- lintamisen jäykkyys vaikuttanut analyysin sisäl- töön ja sitä kautta ehkä taloudelliseen päätök- sentekoon? Miten instituutiot ja niiden muuttu- minen voitaisiin paremmin ottaa huomioon ny- kyisessä taloustieteellisessä tutkimusasetelmas- sa? Vastauksien saaminen näihin kysymyksiin on keskeistä talouden vakauden kannalta talou- den instituutioiden kehittyessä nopeasti.
Taloushistoriallisesta näkökulmasta markki- nainstituutioiden merkityksen kasvu voidaan liittää uuden institutionaalisen koulukunnan piiriin. Toisaalta erityisesti rahoitusjärjestelmiä ja rahoituksen välitystä koskevia viitteitä on vaikea löytää taloustieteen keskeisistä klassi- koista.
Tarkoituksena onkin lyhyesti katsoa millä ta- solla taloustieteen suurissa klassikoissa on kä- sitelty näitä järjestelmiä ja niiden roolia talou- dessa. Toisessa luvussa käydään läpi niitä kan- santaloustieteen klassikkoja, joissa eniten käsi- tellään rahoitusjärjestelmiin liittyviä teorioita.
Ne klassikot, joissa ei käsitellä rahateoriaa, kor- koja tai pääomia on jätetty tarkastelun ulkopuo- lelle. Kolmannessa luvussa käsitellään uutta in- stitutionaalista koulukuntaa ja sen keskeistä si- sältöä. Neljännessä luvussa tehdään yhteenveto ja joitakin johtopäätöksiä.
2. Klassikot ja rahoitusjärjestelmät
Klassikkojen tarkastelu aloitetaan Adam Smit- histä. Aikaisemmasta taloustieteen historiasta löytyy yleisiä pohdintoja instituutioiden vaiku- tuksesta talouteen, mutta pohdinnat ovat koske- neet etupäässä muita kuin rahoituksen välitty- miseen liittyviä instituutioita. Rahoitusjärjestel-
män toimivuutta koskevat pohdinnat keskittyi- vät rahan rooliin sekä raha- ja reaaliprosessin eroihin taloudessa. Tärkein markkinoita, siis myös rahoitusmarkkinoita, koskeva tutkimus ennen Smithiä onSaynlain määrittely. Määri- telmän mukaan tuotteiden tuotanto luo jo itses- sään riittävät tulot, jotta tuotteiden myynti var- mistuu. Rahan merkitys korostuu vain vaihdon välineenä. Smith määrittelee pankkitoiminnan perusperiaatteeksi taloudellisuuden lisäämisen kullan ja muiden arvometallien varastoinnissa.
Lisäksi pankit ovat Smithin mukaan avainase- massa setelitalouden peruspilareina. Hän myös tunnistaa järjestelyyn sisältyviä riskejä, jotka johtuvat muun muassa liiallisesta setelien liik- keellelaskusta ja siitä seuraavasta spekulaatiois- ta (säästämisestä). Smith käsittelee myös maa- pankkien perustamista ja kertooEnglannin kes- kuspankin historiasta.
Ricardo ottaa tuotannossaan kantaa muun muassa Sayn lakiin, pankkien jaEnglannin kes- kuspankin toimintaan. Ricardon näkemyksen mukaan Smithin Sayn lakiin liittämä spekulaa- tio ja säästäminen ei pitkällä tähtäimellä olisi mahdollista kasvavassa taloudessa. Säästämi- sellä tarkoitetaan käteisen rahan ylikysyntää.
Ricardo huomioi Smithin olettaman rajallisen määrän investointikohteita, mikä johtaa alene- viin tuottoihin. Ricardo argumentoi, että nouse- vien kustannusten puuttuessa palkka-tuote teol- lisuudessa minkä tahansa pääoman täyskäyttö on mahdollista, joten käteisen rahan pysyvää ylikysyntää ei voi syntyä. Pankkitoiminnan osalta Ricardo tarkastelee lähinnä seteleiden ja arvometallien välisiä suhteita ja toiminnallisia piirteitä. Ricardon mukaan rahan arvo on lopul- ta sidoksissa kullan tuotantokustannuksiin. Mi- käli rahan arvo ylittää muun muassa kullankai- vuukustannukset, kultaa kaivetaan enenevässä määrin ja valetaan rahaksi, kunnes rahan arvo laskee tasolle, jolla tuotantoa ei kannata enää li-
418
sätä. Keskuspankkitoimintaa koskevissa poh- dinnoissa Ricardo kritisoi setelien ja kullan vaihdettavuutta. Vaihdon rajoittaminen (joka oli Englannin keskuspankin toimintapolitiikka
»Napoleonin sotien» aikana 1797) johtaa Ricar- don ajatusten mukaan mm. valuuttakurssivää- ristymiin. Ricardo ei sinänsä ota kantaa pankki- en institutionaaliseen rakenteeseen, vain rahaan liittyviin vuorovaikutussuhteisiin.
Blaug(1997) käsittelee Sayn lain kehittelyä myös erikseen. Sayn lain pohjalta kehitellään rahateoriaa. Rahateoriassa hintojen ja rahan vä- linen vuorovaikutussuhde jakautuu kahteen osa- alueeseen, epäsuoraan ja suoraan mekanismiin.
Suoraa mekanismia kehittelivät Cantillon ja Hume. Klassisen analyysin mukaan rahan mää- rän lisääminen taloudessa johtaa välittömään hintojen nousuun, kun kysyntä kasvaa. Sekä Cantillon että Hume kuitenkin olettivat, että prosessiin sisältyy erityyppisiä viipeitä. Itse asiassa he esittivät, että vaikutukset ovat suoria vain siinä tapauksessa, että raha jaetaan sen käyttäjille tasaisesti. Tässä yhteydessä pankki- sektorin institutionaalista roolia ja sen vaikutus- ta on siten hiukan pohdittu. Toisaalta rahateo- riaan kuuluu myös epäsuora mekanismi, jota kehittelivät Thornton ja Ricardo. Epäsuoran mekanismin keskeisin lisäys on koron ja siten rahapolitiikan liittäminen rahateoriaan. Institu- tionaalisesta näkökulmasta merkittävää on ole- tus siitä, että rahan määrän lisäys välittyy talou- teen yleisesti pankkisektorin toiminnan kautta.
Rahan määrän lisääntyessä pankit lisäävät luot- tojensa tarjontaa, jolloin luottokorot laskevat alle pääoman tuottovaatimusten, jolloin inves- tointien aloittaminen tulee mahdolliseksi ja myös luotonkysyntä lähtee kasvuun muuttaen rahan määrän lisäyksen pääoman lisäykseksi.
Klassikot eivät kuitenkaan käsittele rahateorian yhteydessä pankkien roolia niille keskeistä vä- litystehtävää syvemmin.
Millinesittämien perusajatusten mukaan pää- omien syntyminen on tulosta säästämisestä, joka loppujen lopuksi kulutetaan. Todennäköi- sesti säästöt oletetaan tehtäväksi pankkeihin.
Lisätessään rahan kiertonopeuden rahateorian peruskehikkoon Mill ottaa kantaa myös rahoi- tusmarkkinoiden institutionaaliseen järjeste- lyyn. Pankkien rooli instituutioiden joukossa on keskeistä. Mill sulkee pankkiluotot ulos raha- määrän käsitteestä. Lisäksi hän toteaa, että ra- hamäärän lisäys ei vaikuta hintoihin, mikäli ra- hat jäävät säästöinä pankkisektorille. Seikalla on tietenkin suurempi merkitys vuorovaikutus- suhteiden kuvauksessa, mutta se osoittaa teo- rian jonkinasteista sitoutumista Millin aikakau- della vallinneeseen institutionaaliseen asetel- maan. Lisäksi Mill kuvailee erilaisten luottoin- strumenttien käyttömahdollisuuksia.
Marxin tuotannosta löytyy ensimmäinen sel- keä kannanotto koskien myös rahoitusjärjestel- män tehokkuutta. Pääomasäästöjä ja innovaa- tioita koskevissa kirjoituksissaan hän puoltaa kaikkia niitä toimia, jotka parantavat pysyvän pääoman edullisuutta ja tehokkuutta. Luonnol- lisesti Marxin ajatukset koskevat pääosin tuo- tantoprosessin tehokkuutta, mutta yleisemmäl- lä tasolla ajatus koskee myös rahoitusjärjestel- miä, vaikka hän ei niitä erittelekään. Toisaalta marxilainen taloustiede poikkeaa muista klassi- koista mallien abstraktiotason suhteen. Marx ei sitoudu edeltäjiensä mukaan vallitseviin talou- dellisiin instituutioihin, kuten lakiin, verotuk- seen, rahoitusmarkkinoihin jne. Tästä syystä Marxin kirjallinen tuotanto on herättänyt monia tulkintoja ja sitä on vaikea arvioida institutio- naalisesta tai rahoitusjärjestelmien näkökul- masta.
Seuraavan kerran pääomien ja koron välistä vuorovaikutusta tutkitaan itävaltalaisen koulu- kunnan tuotannossa. Muun muassa Böhm-Ba- werkmäärittelee kolme koron määräytymispe-
419 rustetta. Välineeksi, jonka pohjalta koronmää-
räytyminen muodostuu, hän mainitsee joukko- lainat. Sen tarkemmin rahoitusjärjestelmää ei ole katsottu tarpeelliseksi avataBöhm-Bawer- kin tai muiden itävaltalaisen koulukunnan edus- tajien kirjallisessa tuotannossa. Rahoitusjärjes- telmä oletetaan vakioksi ja sitä kuvataan vain sen toiminnan, lainanoton ja –annon kautta.
Walrasilaisessa taloustieteessä korko mää- räytyy rahoitusmarkkinoiden mukaan. Walras ei kuitenkaan katso tarpeelliseksi erotella epä- suoraa lainarahoitusta ja arvopaperirahoitusta toisistaan käsitellessään pääoman muodostumi- sen teoriaa. Kuten yleisesti ottaen korkoja kä- sittelevissä teorioissa, myös Walras:n oletukse- na on, että korko määräytyy jollekin vuorovai- kutussuhteista riippuvalle tasolle pääomamark- kinoiden rakenteesta riippumatta.
Neoklassinen teoria on institutionaalisesta näkökulmasta yhteenveto aikaisempien klassik- kojen esittämistä järjestelmistä. Neoklassisessa teoriassa institutionaaliselle asetelmalle on tyy- pillistä keskuspankin ja pankkisektorin olemas- saolo. Näille instituutioille perustuu rahapolitii- kan välittyminen. Arvopaperimarkkinoita ei määritellä erikseen vaan niillä vallitseva korko määräytyy samalle tasolle pankkien korkojen kanssa. Todennäköisesti tämän asettelun taus- talla on oletus siitä, että pankit voivat myöntää luottoja suoraan tai arvopaperimarkkinoiden kautta. Rahoitusjärjestelmän epätäydellisyys otetaan nyt huomioon rahan kiertonopeuden kautta. Neoklassikot esittävät, että käteisvarojen pito ei johdu niinkään rahan tuotosta vaan pää- asiassa institutionaalisista epätäydellisyyksistä taloudessa.Blaug (1997) konkretisoi ajatuksen seuraavasti: »Mikäli rahoitusjärjestelmä olisi täysin automatisoitu esim. tietokoneiden avulla ja toimisi tehokkaasti, yleisön hallussa olevat käteisvarat lähestyisivät nollaa.» Koska rahalla on kuitenkin muitakin tehtäviä, esitetyt ajatuk-
set eivät pidä täydellisesti paikkaansa. Rahoi- tusjärjestelmien näkökulmasta on kuitenkin oleellista havaita, että ensimmäistä kertaa insti- tutionaaliset ratkaisut otetaan jossain määrin teoriakehikon vuorovaikutussuhteiden lainalai- suuksissa huomioon. Samalla on kuitenkin pai- notettava, että neoklassisissa malleissa talouden institutionaalinen rakenne on usein staattinen, sillä se sisällytetään mallien alkuoletuksiin.
Keynesin tuotannon myötä taloustieteessä siirryttiin mikro- ja makrotason erillisiin ana- lyyseihin.Makrotason tarkasteluissa säilyi neo- klassinen ote rahoitusjärjestelmän instituutioi- hin. Mikrokehikossa sen sijaan lähdettiin liik- keelle yksilö- ja yritystasolta. Mikrokehikossa tutkittiin siten yksittäisiä instituutioita ja niiden vuorovaikutuksia myös rahoitusjärjestelmien eri osa-alueilla. Rahoitusjärjestelmiä ei sen si- jaan käsitelty kokonaisuuksina.
Nykyisissä malleissa rahoitusjärjestelmät ja niiden vaikutukset otetaan yhä paremmin huo- mioon. Lisäksi neoklassisen koulukunnan var- jossa kehittyivät institutionalistien ja uusinstitu- tionalistien koulukunnat, jotka erityisesti pai- nottavat instituutioiden ja myös rahoitusinsti- tuutioiden roolia taloudessa.
3. Uusi institutionaalinen koulukunta
Uusi institutionaalinen taloustiede syntyi viime vuosisadan puolessa välissä muun muassa liike- toiminnan kustannusten, organisaatioiden, ta- loushistorian, rationaalisuuden ja julkisen valin- nan tutkijoiden tutkimuksista. Eri tutkimus- suunnille oli yhteistä niiden pyrkimys sisällyt- tää organisaatiot ja niiden välinen vuorovaiku- tus neoklassiseen analyysiin. Uuden institutio- nalismin tutkimuskysymykset ovat keskittyneet liiketoiminnan transaktiokustannusten ja talou- denpitäjien välisten riippuvuussuhteiden mal- lintamiseen ja vaikutusten tutkimiseen.
420
Uusi institutionaalinen taloustiede pohjautuu käsitteistöltään jossakin määrin neoklassiseen teoriaan. Myös rahoitusjärjestelmiä koskevat teoriakehikot ovat pitkälle johdettuja neoklassi- sista malleista. Toisaalta instituutioiden vaiku- tus talouskehitykseen on vanha tutkimusongel- ma. Institutionalismi ei ole kuitenkaan koskaan saavuttanut valta-asemaa taloustieteessä. En- simmäisiä merkkejä instituutioiden ja julkis- hyödykkeiden merkitystä käsittelevistä pohdin- noista löytyy mm.Niccolo MachiavellinjaJohn Locken teoksista. Todennäköisesti suurin yksit- täinen vaikuttaja uuden institutionalismin kehit- tymiseen on ollut Ronald Coase. Hän kirjoitti organisaatioteorian perusteisiin lukeutuvan ar- tikkelinsa yrityksistä markkinoilla jo vuonna 1937 (»The Nature of the Firm»,Economica, November 1937). Rationaalisuutta ja organisaa- tioiden tutkimusta edustivat selvimmin nobelis- tit Herbert SimonjaKennethArrow. Simon:in rationaalisuutta käsittelevä pohdinta tarjosi yh- den lähtökohdan uudelle institutionalismille.
Arrown tuotannosta institutionalistisen koulu- kunnan kannalta keskeisiä ovat hänen tutkimuk- sensa kollektiivisesta vallinnasta, liiketoimin- nan kustannuksista ja organisaatioiden rajoit- teista.
RonaldCoase on yksi institutionalistisen ta- loustieteen keskeisimpiä hahmoja. Hän on muun muassa käsitellyt liiketoiminnasta aiheu- tuvia transaktionkustannuksia. Tämän tutki- musaiheen ympärille kehittyi aikanaan oma koulukuntansa, Transaction Cost Economics.
Tämän koulukunnan keskeinen teoreetikko 1970-luvun puolivälistä on ollut OliverE. Wil- liamson. Tunnetuin uusinstitutionalisti on kui- tenkin nobelistiDouglass C. North. Hän tutki myös transaktiokustannuksia sekä yhdisti uus- institutionalismin taloushistorian analyysiin.
Northin teoriassa tärkeitä tekijöitä ovat muun muassa demografinen kehitys, yhteiskunnan jä-
senten kollektiivinen tietämys, uskomukset, ideologiat ja kulttuuriset tekijät sekä instituuti- oiden muodostama kehys. Hän on pyrkinyt luo- maan teoriaa instituutioiden ja organisaatioiden vuorovaikutuksesta sekä liiketoiminnan kustan- nusten merkityksestä tämän vuorovaikutuksen kehittymisessä. Northin keskeisin saavutus on ollut käsitteiden uudelleen määrittely ja pitkän aikavälin muutosten selittäminen.
Northin tutkimuslähtökohdat voidaan kiteyt- tää viideksi väittämäksi institutionaalisesta ja taloudellisesta muutoksesta. Northin mukaan organisaatioiden ja instituutioiden vuorovaiku- tussuhde ja kilpailu rajoitetuista taloudellisista voimavaroista aiheuttaa institutionaalisia muu- toksia. North argumentoi, että kilpailu pakottaa organisaatiot investoimaan taitotietoon, joka on hyödyllisintä vallitsevassa institutionaalisessa tilanteessa. Vastavuoroisesti organisaatioiden toiminta muuttaa instituutioita. Lisäksi hän esit- tää, että institutionaalinen toimintaympäristö määrittää, mitkä investoinnit ovat kannattavia ja että valintojen kannattavuuden arviointi on lo- pulta subjektiivista. Kaikkein kuuluisin ja eni- ten keskustelua herättänyt Northin väitteistä on väite institutionaalisen muutoksen »historiasi- donnaisuudesta». »Historiasidonnaisuudella»
kuvataan institutionaalisen kehityksen riippu- vuutta aikaisemmista valinnoista.
Tärkeä osa institutionalistista teoriaa ovat lii- ketoiminnan kustannukset, joita syntyy tuotan- non tai palvelujen välittämisestä. Liiketoimin- nan kustannuksia kutsutaan teoriassa taloudelli- sen järjestelmän kitkaksi tai kustannuksiksi, jot- ka syntyvät taloudellisen järjestelmän toimin- nasta.Epävarmuus ja tiedon puute ovat liiketoi- minnan kustannusten keskeisiä elementtejä. Lii- ketoiminnassa syntyy kustannuksia, koska yksi- löt eivät kykene havaintojensa ja tiedollisten ky- kyjensä rajoissa järjestämään vakaita ja pysyviä oloja liikesuhteiden järjestämiseen. Rajoituksia
421 aiheuttavat tiedon epätäydellisyyden lisäksi vai-
kea saatavuus sekä sopimusten vaikea valvomi- nen ja täytäntöönpano. Näitä liiketoimintojen kustannuksia käsitteleviä malleja on kehitetty tuotannollisen liiketoiminnan ja palvelujen nä- kökulmasta, mutta myös jossakin määrin ra- hoitustoiminnan näkökulmasta. Liiketoiminnan kustannusten eritteleminen sekä yritystasolla että kansantalouden tasolla on tähän mennessä ollut metodologisesti mahdotonta. Liiketoimin- nan kustannukset ovat tämän vuoksi jääneet enemmän teoreettisiksi, mutta samalla kuiten- kin havaittaviksi rakenteiksi, kuin mitattavaksi osaksi yritysten ja kansantalouksien menoja.
Institutionalistisen teorian mukaan myöskään neoklassisen teorian vapaita markkinoita ei syn- tyisi ilman liiketoiminnan kustannuksia. Muun muassa Coase korosti, että mikäli ei olisi epä- varmuutta, ei todennäköisesti olisi yrityksiä.
Mikäli epävarmuutta ei olisi, ihmiset kykenisi- vät kontrolloiman toimintaansa täydellisesti.
Taloudessa tämä johtaisi siihen, että raaka-ai- neet ja tuotteet kulkisivat kuluttajille automaat- tisesti, ilman liiketoiminnan kustannuksia ai- heuttavia välikäsiä.
Myös North näkeeCoasen tavoin talouselä- män neoklassismia laajempana kokonaisuutena, jossa ei ole »puhtaita» markkinoita. Liiketoi- minnasta aiheutuvat kustannukset ovat »häiriö- tekijöitä», joita kehittyvät organisaatiot pyrki- vät poistamaan. Northin mukaan liiketoiminnan kustannukset määrittävät yhteiskunnan institu- tionaalisen kehikon: mikäli valtiota ei olisi, lii- ketoiminnan kustannukset ja tekniikan taso määrittelisivät tuotantotekniikan ja taloudellis- ten organisaatioiden muodon. Northin teorian vahvuutena on sen yksinkertaistettu rakenne, joka sopii periaatteessa mihin aikaan ja paik- kaan tahansa ihmiskunnan historiassa.
Uuteen institutionaaliseen taloustieteeseen sisältyy myös useita heikkouksia. Northin insti-
tutionaalista teoriaa on kritisoitu muun muassa siitä, että se pohjautuu käsitteellisesti neoklas- siseen talousteoriaan. Hänen teoriaansa sisältyy sekä neoklassinen staattinen käsitys taloudesta että evolutionaarinen ja dynaaminen institutio- naalinen näkökulma, mistä aiheutuu selvä risti- riita. Myös Northin teorian »historiasidonnai- suus» on historian tutkimuksen kannalta ongel- mallinen. Northin mukaan sidonnaisuudessa on kaksi perustekijää, joiden vallitessa »historiasi- donnaisuudella» on merkitystä: kasvavat tuotto- odotukset ja epätäydelliset markkinat. Instituu- tioilla ei ole merkitystä, jos nämä perustekijät puuttuvat. Käsitteeseen sisältyvä osittainen kau- saliteetti ei todistettavasti ole aina taloushisto- riassa toteutunut. Myös North on tämän seikan huomannut ja onkin pyrkinyt laajentamaan
»historiasidonnaisuutta» koskemaan virallisia ja epävirallisia sääntöjä.
Esiteltyjen ajatussuuntien lisäksi uusi insti- tutionaalinen koulukunta ja institutionalismi yleensä sisältää varsin monta erilaista lähesty- mistapaa ja alakoulukuntia. Tässä on käyty läpi vain tärkeimmät koulukunnat ja muista suunnis- ta löytyy eriomainen katsaus muun muassaDi Maggion(1998) artikkelista. Näitä koulukuntia ovat muun muassa omistusoikeuksiin, talous- historiaan ja kehitystaloustieteeseen keskittyvät suunnat.
3.1. Uusi institutionaalinen taloustiede ja rahoituksen välittyminen
Uusi institutionaalinen taloustiede käsittelee kaikkia taloudellisia instituutioita. Sen piiriin kuuluvat myös rahoituksen välittymiseen liitty- vät instituutiot, vaikka rahoitusinstituutioita si- nänsä ei suoraan käsitellä uuden institutionaali- sen taloustieteen perusteoksissa. Transaktiokus- tannukset, jotka muovaavat Willliamsonin mu- kaan yritysten, sopimusten ja markkinoiden toi-
422
mintaa yleisesti pätevät myös rahoitusmarkki- noilla.
Yleisesti ottaen rahoituksen välittymiseen liittyvät suurimmat ongelmat perustuvat epä- symmetrisen informaation olemassaoloon. Toi- saalta taloushistoriaa tutkimalla voidaan osoit- taa, että neoklassisessa mielessä »puhtaiden»
markkinoiden toiminta ei ole ollut tähän men- nessä mahdollista. Voidaan väittää, että rahoi- tusmarkkinoilla vallitsevia epäsymmetrisen in- formaation ongelmia helpottamaan on syntynyt uuden institutionaalisen taloustieteen mukaisia instituutioita. Tarkemmin ottaen tällaisia rahoi- tusmarkkinoiden instituutioita ovat mm. pankit, rahoitussopimukset, arvopaperi- ja johdannais- pörssit sekä selvityskeskukset. Instituutioiden kehittyessä ne on vähitellen otettu mukaan myös taloustieteelliseen mallintamiseen. Mal- lintamista ei sen sijaan ole laajassa mitassa käy- tetty instituutioiden rakenteiden tai käyttöön- oton suunnitteluun.Akateemisessa keskustelus- sa ei ole myöskään pyritty instituutioiden toi- mintamahdollisuuksien optimointiin esimerkik- si rahoitusjärjestelmän tasolla (muun muassa vakauden näkökulmasta).
Uusi institutionaalinen koulukunta tutkii kaikkia taloudellisia instituutioita. Tässä rajoi- tumme käsittelemään kuitenkin vain rahoituk- sen välitykseen liittyviä pankkeja ja arvopape- rimarkkinoita. Rahoituksenvälityksessä epä- symmetrinen informaatio aiheuttaa pääasiassa kahdentyyppisiä ongelmia. Näitä ongelmia ovat moral hazard eli moraalikato-ongelmat (hidden action) sekä adverse selection eli haitallisen va- linnan -ongelmat (hidden information). Nämä ongelmat ovat havaittavissa aiheuttamiensa kustannusten kautta.
Moraalikadon aiheuttamia kustannuksia kut- sutaan agentuurikustannuksiksi ja ne muodostu- vat rahoitusmarkkinoilla toisen sopimusosapuo- len kätkiessä todellisen toimintansa.Ensimmäi-
nen agentuurikustannuksen lähde on johdon in- sentiivi käyttää yrityksen resursseja omiin tar- koituksiinsa (vääränlaisen effortin moral ha- zard). Toinen lähde on velkojan epäily siitä, että osakkeenomistajan liiallinen riskinotto siirtää varoja luotonantajalta itselleen päättämällä ris- ki-investoinneista (liiallisen riskinoton moral hazard). Kolmas lähde on yrityksen omistajien mahdollisuus hylätä voitollisia investointeja, koska pääoman nostaminen rahoitusmarkkinoil- ta johtaisi varojen siirtymiseen vanhoilta omis- tajilta uusille osakkeenomistajille (vääränlaisen effortin moral hazard).
Pohjimmiltaan haitallisen valinnan -ongel- man aiheuttama kustannus syntyy rahoitusmark- kinoilla toisen osapuolen kätkiessä toimintaan- sa liittyvää informaatiota (hidden information).
Adverse selection -ongelman lähde on ostajan tietämättömyys ostokohteensa sisällöstä riittä- vän tiedonsaannin puuttuessa.Ääritapauksessa ongelmat estävät kaupankäynnin syntymisen tai voivat johtaa kaupankäynnin tyrehtymiseen.
Uuden institutionaalisen taloustieteen pohjal- ta voidaan väittää, että rahoitus-järjestelmän instituutioita kehittämällä voidaan parantaa ra- hoituksen välittymisen tehokkuutta ja alentaa sen aiheuttamia kustannuksia.Agentuurikustan- nuksia ei kuitenkaan voida kokonaan poistaa.
Niiden vaikuttavuutta voidaan vain pyrkiä su- pistamaan. Taloushistoriassa sen paremmin kuin nykyisessä akateemisessa keskustelussa- kaan ei olla vielä tarkoin pohdittu rahoitusjär- jestelmien kehittämistä uuden institutionaalisen taloustieteen näkökulmasta.Aihetta on kuiten- kin sivuttu useissa artikkeleissa ja kirjoissa. Vii- me aikoina aiheen käsittely on niin ikään vilkas- tunut Aasian rahoituskriisin syiden ja rahoitus- järjestelmien kehittämisehdotusten siivittämä- nä. Siksi onkin mielenkiintoista silmäillä ta- loustieteen klassikko-teorioita uusinstitutionaa- lisesta näkökulmasta ja selvittää millä tasolla ja
423 vakavuudella rahoitusjärjestelmiin on taloushis-
torian klassikkoteoksissa aikaisemmin suhtau- duttu.
3.2. Uuden institutionaalisen taloustieteen tieteenfilosofia
Uusi institutionaalinen koulukunta pohjautuu institutionaaliseen koulukuntaan, jonka edusta- jia olivat mm. Veblen, Myrdal ja Galbright.
Muun muassaBlaug (1992) on käsitellyt insti- tutionaalisen taloustieteen tieteenfilosofisia pe- rusteita. Hän pyrkii etsimään koulukunnan tie- dekäsityksestä viitteitä falsifikationismin käy- töstä siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämän joh- topäätöksen valossa hän argumentoi ettei insti- tutionalisteja voida ottaa vakavasti taloustieteel- lisinä teoreetikkoina. Uuden institutionalistisen koulukunnan edustajat ovat pyrkineet ottamaan tämän kritiikin huomioon ja kehittämään tutki- musasetelmia ja -kysymyksiä yleisesti vallalla olevan tutkimustavan suuntaan.
Institutionalistien tieteenfilosofinen perusta on kuitenkin, neoklassisesta taloustieteestä poi- keten, edelleen vahvasti laadullisen tutkimusot- teen puolella. Tämä näkyy muun muassa tutki- musten perustumisena yksittäisille tapahtumil- le. Lisäksi eri teoreemia perustellaan uuden in- stitutionalismin perusteoksissa parhaimmillaan induktiivisesti. Pääosin esitetyt teoriat olivatkin luonteeltaan kuvailevia, eikä niitäkään hevin ole hyväksytty taloustieteen valtavirtaan kuulu- viksi.
Viime aikoina uusi institutionaalinen koulu- kunta on kuitenkin kehittynyt nopeasti ja sen tieteenfilosofinen pohja pyrkii selvästi kehitty- mään vallitsevan neoklassisen taloustieteen tie- teenfilosofista asetelmaa kohden.Esimerkkinä tästä on muun muassa instituutioiden vertailuun keskittyvät paperit. Muun muassaRussel Smyth (1998) on tutkinut entisten sosialististen maiden
institutionaalista kehitystä markkinatalouden instituutioiden rakentamisen ja leviämisen nä- kökulmasta. Koska ilmiö (markkinatalouden instituutioiden leviäminen) on ollut sama erilai- sissa ympäristöissä, on saatu uutta tutkimustie- toa instituutioiden vaikutuksista talouksiin.
Yleisesti ottaen uuden institutionalismin mal- leissa pyritään tarkastelemaan erilaisten institu- tionaalisten ratkaisujen tarjoamia vaihtoehtoja.
Näin institutionaalisista asetelmista pyritään ra- kentamaan hypoteeseja, joita testataan eri ym- päristöissä. Tosin testaamisen metodologia pe- rustuu aikaisempien ratkaisujen arvioimiselle.
Pyrkimyksenä on soveltaa hypoteettis-induktii- vista tutkimusotetta mahdollisimman pitkälle.
Toisaalta tarkasteltaessa pelkästään taloudessa havaittuja erilaisia institutionaalisia ratkaisuja kysymyksessä voi olla myös puhtaasti induktii- vinen tutkimusasetelma. Lisäksi kvantitatiivis- ten suureiden käyttö on edelleen harvinaista, vaikka onkin lisääntymässä. Tämä saattaa seu- rata niistä tosiseikoista, että instituutioiden roo- lia taloudessa ollaan vasta tunnustamassa ja että neoklassinen analyysi ei ole aikaisemmin otta- nut riittävässä määrin instituutioita huomioon.
Tilanne on muuttumassa useastakin syystä.
Kun uudet institutionalistit ovat omaksuneet neoklassismin käsitteet, on luonnollista, että teoriakehikoiden ja tutkimuskäsitteiden oikeaa muotoilemiseen menee aikaa. Tässä työssä on ollut perusteltua käyttää induktiivista tutkimus- otetta, jotta empiriassa havaittavista ilmiöistä ollaan voitu indusoida teoreettisempia käsittei- tä. Näiden käsitteiden vakiintuessa voidaan ai- kaa myöten todennäköisesti muodostaa lähem- män tarkastelun kestäviä tutkimushypoteeseja.
Jatkossa, kun ilmiöiden mallintamiseen pysty- tään kehittämään toimivat empiiriset mittarit, voidaan odottaa että koulukunnan tutkimusote siirtyy yhä lähemmäs taloustieteessä hyvänä pi- dettyä hypoteettis-deduktiivista tutkimusotetta.
424
Toinen merkittävä syy institutionaalisen ja neoklassisen tutkimussuunnan tieteenfilosofi- sen perusasetelman lähentymiselle lienee se, että neoklassisen koulukunnan teoriat ovat vii- me aikoina joutuneet ottamaan yhä enemmän kantaa erilaisiin institutionaalisiin asetelmiin.
Tästä käy hyvin esimerkkinäMundell-Flemin- gin valuuttakurssimalli, jossa tutkitaan taloutta sekä kiinteiden että kelluvien valuuttakurssien näkökulmasta, eli verrataan kahta erilaista insti- tutionaalista asetelmaa. Tämänsuuntainen kes- kustelu on saanut lisävauhtia viimeaikaisista ra- hoitusmarkkinoiden kriiseistä, joita neoklassiset mallit pystyivät vain kuvaamaan eivätkä otta- maan kantaa todennäköiseen kehitykseen jat- kossa. Suurimmaksi osaksi ratkaisuyritykset kriisimaissa kaatuivat juuri institutionaalisiin seikkoihin. Laajemmassa mittakaavassa sama ilmiö pitää jossakin määrin paikkansa kaikkial- la kehittyvissä talouksissa sekäAasiassa, Lati- nalaisessaAmerikassa ettäEuroopassa.
Edellisen pohjalta voidaankin väittää, että uuden institutionaalisen taloustieteen perusote on tyypillinen nuorelle tutkimusalueelle, jossa induktiivisen prosessin pohjalta pyritään kuvaa- maan talouden ilmiötä. Seuraavassa vaiheessa induktion seurauksena pystytään luomaan käsit- teistö (neoklassisen käsitteistön tukemana) ja keskeiset teoreemat. Tässä vaiheessa koulukun- ta voi jakautua teoreetikkoihin, jotka pyrkivät yhdistämään teoreettisen tason konseptit ja teo- reemat muihin taloustieteen osa-alueisiin. Toi- nen osa taas siirtyy luomaan tarkempia tutki- mushypoteeseja, jotka aluksi testataan induktii- visesti. Jatkossa on kuitenkin todennäköistä, että arvioitaville suureille voidaan löytää myös niitä empiirisesti todentavat mittarit. Lopulta tutkimusotteen kehittelyssä voidaan siirtyä teo- rioiden empiiriseen testaamiseen oikeilla aineis- toilla hypoteettis-deduktiivisen tutkimusotteen sääntöjen mukaan. Samalla ollaankin päästy tie-
teenfilosofisessa mielessä hyvinkin lähelle neo- klassisen koulukunnan hyväksi katsomaa pop- perilaista falsifikationismiin pystyvää tutkimus- otetta.
Todettakoon lopuksi että tieteenfilosofisessa mielessä uusi institutionalismi ja sen kehitys- suunta ei olennaisilta osiltaan poikkea vallalla olevasta neoklassisesta suunnasta, joka on osal- taan kokenut samankaltaiset kehitysvaiheet. Li- säksi myös neoklassisen koulukunnan teoree- mien testaaminen ja todistaminen kumoamispe- riaatteen avulla on ollut varsin kyseenalaista eikä suurinta osaa teorioista ole voitu empiiri- sesti riittävällä tavalla testata, mikä on ollut pääasiassa metodologinen ongelma.
3.3. Uuden institutionaalisen taloustieteen metodikehikko
Uusi institutionaalinen taloustiede pohjautuu käsitteistöltään neoklassiseen teoriaan. Neo- klassinen teoria on institutionaalisesta näkökul- masta yhteenveto aikaisempien klassikkojen esittämistä institutionaalisista asetelmista. Neo- klassisessa teoriassa institutionaaliselle asetel- malle on tyypillistä institutionaalinen muuttu- mattomuus, joka tekeekin siitä erityisen jäykän nykyiseen talouden instituutioiden kehitysvauh- tiin suhteutettuna. Institutionalismin näkökul- masta on kuitenkin oleellista havaita, että insti- tutionaaliset ratkaisut otetaan yksittäisten teo- riakehikoiden vuorovaikutussuhteiden lainalai- suuksissa huomioon.
Blaugin (1992) mukaan institutionalistien käyttämä metodi koostuu lähinnä »historiariip- puvaisuuden» tutkimisessa tai pikemminkin ku- vaamisessa käytetystä tarinankertomisen mal- lista, jossa yleensä kronologisessa järjestykses- sä etenevä tarina muodostaa loogisen kokonai- suuden. ToisaaltaRutherford(1994) argumen- toi, että uusi institutionaalinen koulukunta pyr-
425 kii mallintamaan instituutioiden toimintaa ja
roolia rationaalisuusolettaman ja taloudellisen mallintamisen avulla. Koulukunnalle on kuiten- kin tyypillistä sen metodien monimuotoisuus, kuten uudelle tieteen haaralle on yleisemminkin tyypillistä.
Niin kuin edellä on todettu tieteen haaran metodologinen valikoima on usein riippuvainen haaran kehitysvaiheesta. Toisin sanoen tieteen- filosofinen asetelma määrää pitkälle valittavis- sa olevat metodit. Näin on myös uuden institu- tionaalisen taloustieteen tapauksessa.Aiemmin institutionalisteja syytettiin kuvailevasta tari- nankertomisesta, joka ei kykene tuottamaan ku- moamisen periaatteen täyttäviä hypoteeseihin perustuvia tutkimuskysymyksiä. Tuolloin meto- divalikoima oli hyvinkin lähellä kvalitatiivises- sa tutkimuksessa yleisesti käytettäviä metodeja.
Jatkossa tilanne on kuitenkin muuttunut käsit- teistön kehittyessä. Lisäksi tutkimusongelmia on kehitetty suuntaan, jossa ne voidaan sovittaa kvantitatiiviselle tutkimukselle sopivaan muo- toon. Taloustieteessä yleisesti hyväksyttyjen metodien käyttöönottoa ovat merkittävästi li- sänneet viimeaikaiset nopeat institutionaaliset muutokset, mutta ennen kaikkea se, että tilasto- jen ja tallennetun tiedon määrä ja laatu on no- peasti kasvanut. Paremman tilastoaineiston pohjalta uuden institutionaalisen koulukunnan ideoita voidaan yhä empiirisemmin testata ja to- dentaa.
Neoklassiselle taloustieteelle on jossakin määrin tunnusomaista myös omien metodolo- gioiden kehittäminen. Tämä on havaittavissa ni- menomaan ekonometrisen analyysin suhteen.
Sen piirissä on kehitetty monimuotoisia ja var- sin pitkälle vietyjä kehitelmiä, joiden avulla py- ritään testaamaan teoreettisia hypoteeseja. Täs- säkin suhteessa neoklassismi on jossakin mie- lessä mennyt melko pitkälle. Mikäli uutta insti- tutionalismia tarkastellaan tästä näkökulmasta,
voidaan väittää ettei se ole kyennyt vielä luo- maan edellä mainitun kaltaista »omaa» metodi- kehikkoa. Toisaalta on luonnollista väittää, että uuden institutionalismin metodikehikon tulisi konvergoitua kohti neoklassista jo siitäkin syys- tä, että käsitteistö on jossain määrin lainattu sieltä. Lisäksi uusi institutionaalinen koulukun- ta on lähes järjestelmällisesti pyrkinyt lähesty- mään tutkimusotteeltaan neoklassista koulukun- taa.Asiaa voidaan tarkastella myös toisin, sillä peruslähtökohdiltaan institutionalismi pyrkii täydentämään neoklassista analyysiä tarjoamal- la institutionaalisen näkökulman. Tämä tavoite on jossakin muodossa toteutumassa, sillä tämän päivän neoklassinen koulukunta tutkii taloutta yhä vaihtelevampien institutionaalisten alkuole- tusten valossa. Tästä ei ole kovinkaan pitkää matkaa siihen, että erilaisten institutionaalisten asetelmien vaikutuksia voitaisiin neoklassisin keinoin tarkastella. Toisin sanoen institutiona- listien varhainen tavoite toteutuisi ja institutio- naalinen analyysi tapahtuisi neoklassisen kou- lukunnan tarjoamassa metodikehikossa.
4. Lopuksi
Kirjoituksen tarkoituksena on esitellä uutta in- stitutionaalista taloustiedettä, tarkastella klas- sikkojen suhdetta taloudellisiin instituutioihin ja selvittää millä tasolla taloustieteen suuret klas- sikot ottavat kantaa rahoitusjärjestelmien raken- teisiin.
Rahoitusjärjestelmiä koskevat pohdinnat ta- loustieteen suurten klassikkojen joukossa kes- kittyvät Sayn lain tulkintaan ja laajennuksiin sekä jatkossa rahateorian kehittelyyn sekä tar- kasteluun. Yleensä näissä teoriakehikoissa ra- hoitusmarkkinat oletetaan täydellisiksi ja insti- tuutioiden vaikutukset vuorovaikutussuhteisiin olemattomiksi, jotta vuorovaikutussuhteiden si- sältöä voidaan paremmin käsitellä. Juuri tästä
426
syystä uuden institutionaalisen taloustieteen mukainen rahoitusjärjestelmien tutkiminen voi syventää rahateorian ja rahapolitiikan välittymi- seen kohdentuvaa analyysiä. Institutionaalisten seikkojen merkitys kasvaa myös siinä mielessä, että huomattavien rahoitusmarkkinoiden raken- teellisten muutosten johdosta rahateorian poh- jalla vaikuttanut valtioperusteinen itsenäisiin keskuspankkeihin ja pankkisektoriin pohjaava institutionaalinen kehikko on merkittävästi muuttumassa. Siitä vaikuttavatko institutionaa- liset muutokset ylipäätään rahateoriaan ei ole vielä olemassa tutkittua tietoa.
Toisaalta uusi institutionaalinen koulukunta on tieteenfilosofisilta perusteiltaan siirtymässä lähemmäksi valtavirran hyväksymää hypoteet- tis-deduktiiviseen tutkimusotteeseen ja hypo- teesien kumoamiseen pystyvää kehikkoa. Ai- emmin institutionalismille on ollut tyypillistä tarinankertomisen -metodin käyttö ja muut kva- litatiivisen tutkimuksen, yleensä induktioon pe- rustuvat, metodit sekä tieteenfilosofinen kehik- ko. Uudelle institutionaaliselle koulukunnalle ei ole kehittynyt omakohtaista käsitteistöä vaan se ammentaa käsitteensä neoklassimin puolelta.
Onkin odotettavissa, että käsitteistön ohella uusi institutionaalinen koulukunta tullee hyväk- symään myös neoklassissen metodikehikon tai kääntäen neoklassinen koulukunta hyväksyy in- stitutionaalisten asetelmien tutkimisen omaan koulukuntaansa.
Tulevaisuudessa voidaan odottaa, että uuden institutionaalisen koulukunnan perusteet hiljal- leen vakiintuvat. Tosin tälläkin hetkellä talou- dessa havaittavat kehitystrendit, kansainvälisty- minen, tekninen kehitys, ikääntyminen jne., vai- kuttavat voimakkaasti niin taloudellisiin riippu-
vuussuhteisiin kuin institutionaalisiin asetel- miinkin. Tästä on todennäköisesti seurauksena se, että uusi institutionaalinen taloustiede löy- tää itselleen yhä uusia tutkimuskohteita. Jotta näitä uusia instituutioita ja niiden vaikutuksia voidaan kunnolla tutkia jouduttaneen tekemään myös perustavaa laatua olevaa tieteenfilosofis- ta ja metodologista pohdintaa, jotta muutokset ja niiden vaikutukset saadaan mahdollisimman selkeästi tutkittaviksi.
Katsauksen pohjalta käy selvästi ilmi, että järjestelmien rakenteiden ja instituutioiden mer- kityksen tutkimista on ryhdytty syventämään vasta 1900-luvun loppupuoliskolla. Taloustie- teen suurten klassikkojen keskeiset sisällöt ovat painottuneet pääasiassa taloudellisten vuorovai- kutussuhteiden selvittämiseen. Lähtökohtaises- ti uuden institutionaalisen taloustieteen tarkoi- tuksena onkin ollut liittää institutionaalisten seikkojen merkitys neoklassiseen taloudellisia vuorovaikutuksia tutkivaan taloustieteeseen.
Katsauksen pohjalta nähdään myös, kuinka jäy- kästi neoklassisen taloustieteen valtavirta on suhtautunut instituutioiden rooliin taloudellises- sa vuorovaikutuksessa. KutenAasian ja muiden maiden valuutta- ja pankkikriisien myötä syn- tynyt tutkimus osoittaa, instituutioiden roolia on ryhdytty viime aikoina ottamaan yhä selkeäm- min esille myös puhtaasti neoklassisessa ana- lyysissä. Tämä on erittäin tärkeätä kokonaisku- van saamiseksi ja rahoitusjärjestelmän vakau- den turvaamiseksi nykyisessä taloudellisessa ympäristössä, jossa instituutioiden nopeat muu- tokset ovat arkipäivää. Lisäksi voidaan nähdä, kuinka nopeasti kasvava institutionaalinen mal- lintaminen tarjoaa analyysin ja päätöksenteon pohjaksi yhä laajemman ja syvemmän taustan.
427
Kirjallisuus
Andersen,Atso(1997): MuuttaakoEMU suh- danteiden välittymistä rahoitussektorilla?
Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/1997.
Blaug, Mark (1992): The Methodology of eco- nomics or how economists explain. Cam- bridge University Press 1992.
Blaug, Mark (1997):Economic Theory in Ret- rospect 5. ed. Cambridge University Press 1997.
DiMaggio, Paul (1998): The New Institutiona- lisms: Avenues ofCollaboration. Journal of Institutional and TheoreticalEconomics, Vol 154, No. 4.
KaufmanGeorgeG. (2000):Banking andCur- rency Crises and Systemic Risk: A Ta-
xonomy and Review.Financial Markets, In- stitutions & Instruments, Vol. 9, No. 2, May 2000, pp. 70–131.
Lamberg, Juha Antti – Ojala, Jari (toim.) (1997): Uusi institutionaalinen taloushistoria:
Johdanto tutkimukseen. Jyväskylä 1997.
Rutherford, Malcom (1994): Institutions in Economics: The Old and New Institutiona- lism.Cambridge University Press 1994.
Samuels, Warren (1995): The Present State of InstitutionalEconomics.Cambridge Journal ofEconomics 1995, vol. 19, No. 1.
Smyth, Russell (1998): New InstitutionalEco- nomics in the Post-Socialist Transformation Debate. Journal ofEconomic Surveys, Vol.
12, No. 4.
