Hajanainen keskiaikakirja näkymä

T I E T E E S S Ä TA PA H T U U 6 / 2 0 1 4

71

le erottaa ihmisestä ja hänen ko- kemuksestaan, sekä pyrkimykses- tä nähdä ihminen myös sairauden takana. Jo 1900-luvun alkupuolella laitoskokemukset antoivat sysäyk- sen mentaalihygieeniselle liikkeel- le, jonka tarkoituksen oli potilaiden hoidon ja kohtelun parantaminen sekä mielisairauksien ehkäisy. Va- litettavasti sotien välisenä aikana mielenterveyden häiriöiden en- naltaehkäisy genetiikan ja eugenii- kan keinoin nousi valta-asemaan.

1900-luvun alussa psykiatria al- koi ottaa ensiaskeleitaan myös Suo- messa. Vuosisadan vaihteessa pe- rustettiin ensimmäiset psykiatristen potilaiden asiaan ja ennaltaehkäise- vään mielenterveystyöhön keskitty- vät järjestöt. Vuosisadan alkupuo- liskolla alkoi psykiatrinen avohoi- totoiminta ja toisen maailmanso- dan jälkeen suomalainen psykiatria kansainvälistyi, psykiatrinen tut- kimus laajeni sekä psykoanalyytti- set ja psykoterapeuttiset suuntauk- set rantautuivat Suomeen. 1900-lu- vun loppupuoliskolla alettiin myös pohtia vaihtoehtoja suurimittaiselle laitoshoidolle ja aloitettiin psykiat- risen sairaalalaitoksen asteittainen purkaminen.

Viimeisessä osassa käsitellään myös sotien vaikutusta mielenter- veyteen ja psykiatristen potilaiden hoitoon sekä 1960-luvun antipsy- kiatrista liikettä, joka kritisoi mieli- sairauden käsitettä joko kieltämäl- lä käsitteen olemassaolon tai näke- mällä mielisairauden vastareaktio- na yhteiskunnan mielettömyyteen.

Antipsykiatrisen liikkeen kritiikil- lä oli myös paikkansa – lääkärei- den havaintoja ohjasi valmius näh- dä terve ihminen sairaana – potilai- den kohtelu oli yhä huonoa ja diag- nostiikka epämääräistä.

Loppuosassa sivutaan kysy- mystä mielenterveyden häiriöiden määrän kasvusta. Onko kyse yhä useam pien ongelmien määrittelys- tä mielenterveyden häiriöiksi vai häiriöiden määrän tosiasiallisesta kasvusta?

Hulluuden historia on hyvin kir- joitettu, esitystavaltaan selkeä ja va- rustettu huolellisesti lähdeviittein.

Hyvin valitut kuvat elävöittävät lu- kukokemusta. Muutamassa koh- dassa vieraskielisten lähteiden ter- mit ovat ilmeisesti kääntyneet vää- rin – on esimerkiksi käytetty käsi- tettä puheterapia silloin, kun pitäisi puhua keskusteluhoidosta. Virheet ovat kuitenkin vähäisiä muutoin kiinnostavaan, muttei välttämät- tä aivan kevyeen lukukokemuk- seen nähden. Pienenä vaarana näen myös painottumisen psykiatriaan liittyviin kielteisiin ilmiöihin, jotka voivat antaa psykiatriaa tuntematto- malle lukijalle nykyisestä psykiatri- sesta liian kielteisen kuvan – myös tekijä varoittaa lukijaa arvottamas- ta menneitä ratkaisuja ja toimintaa nykyajan moraalin ja tiedon näkö- kulmasta.

Kirjoittaja on psykiatrian erikoislääkä- ri, joka toimii ylilääkärinä Satakunnan sairaanhoitopiirissä.

Hajanainen keskiaikakirja

Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014.

Kirsi Kanervan ja Marko Lambergin toimittama teos kokoaa yhteen tut- kimusta Suomen Akatemian rahoit-

tamasta tutkimushankkeesta ”Hy- vinvoinnin tilat keskiajalla: henki- nen hyvinvointi eurooppalaisessa kulttuurissa n. 1100–1450”. Hyvin- vointi on ajankohtainen, jopa muo- dikas aihepiiri, ja kuten kirjoittajat toteavat, ”myös tutkijat ovat oman aikansa ilmiöiden vaikutuspiiris- sä” (s. 242). Hyvä elämä keskiajalla lähteekin vähintään implisiittisesti olettamuksesta, että tutkimalla kes- kiajan ihmisten ymmärrystä omas- ta hyvinvoinnistaan voimme oppia jotain inhimillisestä hyvinvoinnista yleensä. Tämä ei ole mahdoton aja- tus. Hyvän elämän ainesten – ihan- teiden ja elämisen mallien – etsimi- sellä historiasta on kirjoitetun histo- rian mittaiset perinteet.

Viime vuosina historiallisen kulttuuri-ihmisen hyvä elämä on kenties jäänyt ihmiselle ”luonnol- lisen” tai ”lajityypillisen” hyvän elämän tarkastelun varjoon. Vaik- kapa kasvatuksen tai ravitsemuk- sen oikeista käytännöistä käytä- vä jatkuva ja vilkas keskustelu kie- toutuu paljolti kysymykseen luon- nollisuudesta. Tällaiset pohdinnat voivat olla rikastuttavia, mutta niil- lä on omat rajoituksensa; esimerk- kejä molemmista tarjoaa vaikkapa Jared Diamondin tuore Maailma eiliseen asti (Terra Cognita 2013).

Tietyn historiallisen aikakauden ihmisten tarkastelu ylihistorialli- sen ”luonnollisen ihmisen” sijaan voisi tarjota kiinnostavan vaihto- ehtoisen ikkunan hyvään elämään.

Näkökulmat, joita Hyvä elämä keskiajalla avaa yhtäältä keskiajan hyvinvointiin ja hyvinvointikäsi- tyksiin sekä toisaalta omaan hy- vään elämäämme, jäävät kuitenkin suhteelliseen kapeiksi. Tämä on paljolti seurausta kirjan luontees- ta. Se on artikkelikokoelma, jos- sa kukin tutkija kirjoittaa itselleen

72

(usein jo aiemmin) tutusta ja mel- ko väljästi hyvän elämän tematiik- kaan liittyvästä aiheesta. Seurauk- sena on formaatille tyypillinen ja väistämätön hajanaisuus. Tätä ei pelasta melko tiheä, mutta hieman päälle liimatulta tuntuva, teoksen sisäinen ristiinviittaaaminen.

Artikkelit käsittelevät enim- mäkseen keskiajan ihmisten fyy- sistä, henkistä ja emotionaalista hyvinvointia, mutta hyvän elämän moraaliset kysymykset jäävät niis- sä sivuosaan. Yksittäisten tekstien taso ja kiinnostavuus luonnollises- ti vaihtelevat, mutta ne kaikki ja- kavat pääosin samat ongelmat. En- simmäinen näistä on artikkelien erikoinen rakenne. Jokainen alkaa otteella artikkelin tärkeimmästä al- kuperäislähteestä sekä alkuperäis- tekstinä että käännöksenä. Sitaat- tien laajuus vaihtelee, mutta mo- net ovat useita sivuja pitkiä. Tämän jälkeen edetään lähteen syntykon- tekstin kiitettävän laajan analyysin kautta sen tulkintaan.

Jotkin artikkelit perustuvat vain siteerattuun lähteeseen, kun taas toiset käsittelevät suurempaa läh- dejoukkoa ja pyrkivät laajempaan kokonaiskuvaan. Lähes jokaisen kohdalla lähteen esittelystä alka- va rakenne kuitenkin tuo mieleen opinnäytetyön. Kirjan toimittajat perustelevat valintaa sillä, että läh- teiden esittely auttaa lukijaa ym- märtämään keskiajan lähteitä ja tut- kimuksen metodeja. Tämä on tot- ta, joskin lähde-esittelyjä varten on ensisijaisesti omat kirjansa. Tutki- musjulkaisussa ratkaisu vaikuttaa epäilyttävällä tavalla laiskuudelta, vaikka se toki tarjoaa lukijalle mah- dollisuuden tutustua laajaan kaval- kadiin kiinnostavia lähteitä ja muo- dostaa niistä omat tulkintansa.

”Lähdelähtöisyys” nivoutuu

yhteen artikkelien toisen pääon- gelman kanssa. Oikeastaan yksi- kään artikkeleista ei lähde liikkeel- le tarkasteltavaa ilmiötä koskevasta aiem masta tutkimuksesta eikä py- ri osoittamaan, millä tavoin se li- sää ymmärrystämme aiheesta ylei- sesti. Tutkimus on parhaimmillaan kumulatiivinen prosessi, jossa py- ritään aiempien käsityksen laajen- tamiseen, tarkentamiseen tai fal- sifioimiseen. Teoksen artikkelien lähtökohta taas on, että ne esitte- levät jotain keskiajan kulttuurin ilmiötä asiaa aiemmin tuntemat- tomille maallikoille yhden alkupe- räislähteen kautta.

Ratkaisu voisi toimia, jos artik- kelien painopiste olisi lukijan elä- mään suoraan kiinnittyvissä hyvin- voinnin ja hyvän elämän kysymyk- sissä (vrt. Diamond). Nyt artikkelit kuitenkin putoavat pääosin laajaa yleisöä puhuttelevan populaarikir- joittamisen ja kovan tutkimuksen väliin. Niissä ei ole juurikaan to- dellista keskustelua aiemman tut- kimuksen kanssa eikä siitä kumpu- avaa tieteellisen väittelyn kiinnos- tavuutta, mutta ne eivät myöskään välttämättä onnistu herättämään lu- kijan mielenkiintoa konkreettisiin hyvän elämän kysymyksiin. Par- haiten onnistuvat mielestäni teok- sen toimittajien artikkelit. Lamber- gin ikääntymistä käsittelevä osio onnistuu ponnistamaan keskiajan käsityksistä yleisinhimillisiin tee- moihin. Kanervan islantilaisen vi- han käsittely taas osoittaa laajaa ja monipuolista lähteiden – ja myös aiemman tutkimuksen – hallintaa.

Kokonaisuutena tarkasteluna ar- tikkelien sisältö ei ehkä kaikilta osin vastaa kirjan otsikon lupauksiin. Ky- symys hyvästä elämästä on – tai ai- nakin on ollut – lähtemättömästi si- doksissa kysymykseen moraalista ja

oikeasta elämästä. Kirjan artikkelien teemana on kuitenkin ensisijaisesti hyvinvointi terveyden, sairauden, kuoleman ja tunteiden kokemisen ja käsitteellistämisen näkökulmasta.

Se ei sisällä juurikaan viitteitä kes- kiajan hyvää elämää koskevan ajat- telun rikkaaseen traditioon. Edes yhden artikkelin omistaminen kes- kiajan hyve-etiikan perusteille olisi voinut luoda tarpeellista kontekstia kokonaisuudelle.

Puutteistaan huolimatta kirjalla on myös ansionsa. Se toimii johda- tuksena laajaan valikoimaan myö- häiskeskiajan lähteitä ja esittelee erilaisia keskiajantutkimuksen me- todeja konkreettisella ja helposti lä- hestyttävällä tavalla.

Kirjoittaja on filosofian tohtori.

Mystinen kuolema

Outi Hakola, Sari Kivistö ja Virpi Määttänen (toim.): Kuoleman kulttuurit Suomessa. Gaudeamus 2014.

Onko asiaa, jota on vaikeampi ta- voittaa tieteen keinoin, kuin kuole- ma, kaiken loppu? Ludwig Wittgen- stein kiteytti tämän todetessaan, et- tä kuolema ei ole tapahtuma tai ko- kemus maailmassa, vaan maailman loppu. Vaikka kuolemaan liittyy ki- pua ja kärsimystä, suurin tragedia lienee kuitenkin tuo mystinen ka- toaminen olemattomuuteen, ei mi- hinkään.

Kuolema tekee työtään kaik- kialla luonnossa. Kuoleman kult- tuurit Suomessa lähestyykin tuo- ta olemattomuutta ja kaiken loppua mahdollisimman monesta eri nä- kökulmasta. Kirjoittajat tulevat lää-