Lotta Aalholm sairastaa. Käsikirjoitus 1940-luvun alkupuolelta · DIGI

si

vuoteellaan

^{pienenä ja} käpertyneenä. Vanhuus oli tullut

auttamattomasti

^ja pieni

sairauskin. Oli

^täytynyt paneutua vuoteeseen,jota hän ei ollut

koskaan

rakastanut. Mutta ei hän vielä uskonut

viimeisellä vuoteella

venyvänsä,ei

mil-

lään kuolinvuoteella.

Ehei,vielä

hän tästä

nousee ja

tarttuu

asioihin,katsas- taa,

että

puotineitsyet kaupassa ovat niinkuin on oltava,

uihnä sitä

nyt voi kuolla kesken kaiken ja jättää, asioita niinkuin ne sattuvat olemaan...

Vanhan rouvan pienissä,pyöreissä

hiirensilmissä välähteli

pirteys.

Niis- sä

piili

ehkä

^salattua ivaakin,kun

hän

^katsoi vierastaan,hengenmiestä,joka oli tullut häntä lohduttamaan

tässä niin sanotussa sairaudessa.

^Mutta

millaista se

lohdutus oli? Se antoi ymmärtää,että ^kuolema tulee,että se on jo ovella. Niin-

hän

^tuo tullenee,mutta se tulee sitten joskus ajallaan,sitten kun

Lotta-rouva

on tehnyt kauppoja ky]likseen,elänyt ja järjestänyt, Ovella se ei suinkaan ole Tuo hengenmies,kasvot punertavina kuin porsaan pinta,antoi ymmärtää,että oli ajateltava ties mitä,koska oli vanha... Hä.nkö,Lotta Åalholm,vanha?

Vuosilukuni

voi kyllä olla runsas kahdeksankymmentä,mutta

mitä

^{se nyt oli} sellaiselle,jol- le se

ei

ollut mitään,joka ^ei

vielä

vanhuutta oikeastaan tuntenut...

Ja sitten hengenmies

oli

^vuovannut asiaa eteenpäin. Osaahan pappi. Raa- matuissa kuului olevan muun muassa,että toimita talosi _ja

että toimellisesti

vaeltaneet saavat levon...

Niinkuin

^{lepo nyt olisi} suurikin houkutus Lotta Aal

ho.lmillei ^Ikävä

^{rasitus se}

^hänelle

oli. Vain levottomuus,liike,kaupat

olivat

hänestä

jonkin

arvoista.

^{Mutta tuo}

porsaanpintakasvoinen

ei ensinkään ymmärtä- nyt Lotta

Aalholmia. Se

^{etsi omaansa} ja sanoi lopulta suoraan

mitä

tuo

"toimi-

ta talosi"

merkitsee tässä

tapauksessa. Koska Lotta-rouva oli lapseton ja hä- nelle oli

siunattu

ajallista omaisuutta.niin hän tekisi nyt

otollisen

työn

testamenttaamalla omaisuutensa kotikaupunkinsa

seurakunnalle, Öitten voitai- siin rakentaa kirkko,komea

#os

^{komeakin. Sitten sen}

malmiset

kellot julis.tai-

sivat ajasta aikaan,paitsi nyt Herran kunniaa,myöskin

tämän

^kaupungin

autuaos

ti nukkuneen tyttären Lotta Aalholmin kunniaa ja

muistoa...

Sillä

hetkellä hengenmies olikin jo

osittain

pärissyt tuumansa perille.

Vanha kauppiasrouva ei

enä*

jaksanut jatella,että tuon lohduttajan kasvot jnai

muistuttivat

pientä,iloista porsasta,että

hän

etsi

omaansa.

^Lotta

_Aalholmin

kasvot

valkoisella

pieluksella näyttivät

entistä kurttuisemnilta

ja

kutistu-

neemmilta.

Hänen hiirensilmiens»

pirteys sammui.

Hän

^tunsi

tuskastumista

ja väsymystä ja

kuiskasi

ohuella,melkein

vikisevällä äänellä:

Tuumitaan,tuu- mitaan. ^..

Kadulta kuului kulkusten heleä

ääni.

Hevonen ravasi komeasti

ohi.

Ja hän,Lotta Aalholm,venyi

vain vuoteellaan... Lhkä

ensi kerran

elämässään hän

tunsi kipeästi pudonneensa kärryiltä,jääneensä

tienoheen.

Hän

oli aina

rakas- tanut hyviä hevosia, ollut hevosluontoinen ihminen. ^Vielä,

aivan

^äskettäin, vaik- ka olikin vanha

mummaa.hän

oli tuiskahtanut puotinsa portaille

nähdessään

ko- mean oriin kulkevan ohi, pysäjrttänyt ajomiehen ja

katsellut ihaillut kaunista

eläintä.

Ja nyt

hän

vain makasi,vaikka hevosen

kaviot

jymisivät uljaasti _Ka- tuun ja kulkunen

helisi ihanasti.

Oliko tosiaankin niin,että

hänen oli

^mentä- vä

kaiken lihan

tietä,ja juuri nyt, lähitulevaisuudessa, eikä joskus

kaukaise-

na,

tuntemattomana

^{päivänä...} Se oli ajatus,joka tuskastutti,sai hien

kihoa-

maan otsaan.

Ei enää mitään

^kauppoja ja raha ja tavara jäisi myöskin

auttamattomasti.

Kenen hyviksi? Siitähän se huolehti

tämä

hengenmieskin,katovesta tavarasta, joka

kuitenkin

on hyvin sopivaa ihmiselle,joka myöskin on

katoava...

Eikå Lot- ta Aalholm tuntenut olevansa syypää sellaiseen,että

hän olisi

kiinnittänyt sy-

dämensä

katoavaan tavaraan. ^Kaupat,

liike",

touhu, ne olivat olleett

hänestä

jota- kin,ne olivat elämää,josta hän oli

nauttinut.

^Omaisuus oli tullut siinä

sivun-

sa,melkein huomaamatta,siunautumalla

niinkuin

vanhan

testamentin vanhurskail-

le. Oli

tosiaankin

kovaa,että

hänellä

ei ollut perillistä,

hilloinhan kaikki

olisi järjestynyt

ikäänkuin luonnostaan.

Hänen

pieni

Sdvartinsa

oli annettu ja otettu

häneltä

^jo ammoin,niin vK

a

kaukaisina

aikoina,ettäafa ne

tuntuivat

epätodellisilta. Samoihin

aikoihin

oli Lotta

Aalholmilta

otettu myöskin suuri Edvarti,mies. Se oli

kai silloin

tuntu- nut

kipeältä,kuten elämä

^{voi toisinaan tuntua, riutta} sen jälkeen

aiizbäa hän

oli ollut jo

monta

kymmentä vuotta leski,kauppias, rouva Aalholm, itse. Kauppojf

ja,kauppoja...

Eikä

ainoastaan omassa puotissa,missä puotineitsyet

hääräili-

vät ja

välist

^;-' kyllästyivät rouvansa

alinomaiseen läsnäoloon

^ja

vahtimiseen.

Silloin joku veitikka

neiteistä

^huusi:

Hiiri,hiirii

Tuolla se

vilistää...

Ja.

silloin

Lotta Aalholm lyllersi kiireesti'tiehensä,lyllersi,vaikka hyvin

tie

sikin,että ehkä ei

mitään hiirtä

ollutkaan...

Sillä

hiiri»kauhea,oli ainoa,jo- ta

hän

^pelkäsi.

Niin,häh ei ollut tehnyt kauppoja ainoastaan täällä,vaan myöskin ^satojen virstojen päässä

sisämaassa

vieraitten kaupunkien markkinoilla. Hän ajeli.pit-

kät talviset

^taipaleet

kukkuraisten

^kuormien

päällä

ja

oli

^joskus

niin

jähme-

tyksissä,että hänet oli kannettava

sisälle

sulamaan. xAutta siitä selvittyään oli hän heti entisensä,itse rouva Aalholm,toimen muori. Kauppoja,kauppoja...

Hän myi vaikka leningin

päältään

kuten koiran vieraassa kaupungissa

markkina- tanssiaisissa.

Hänellä oli yllään silkkileninki,välmehtivä ja läikkyvä,jota kaupungin rouvat ihastelivat. ^--

Mistä tuollaisia

^{saa? --}

Vaikka tästä.'eaz2

Ostatteko? sanoi Lotta Aalholm. Ja

hän lähti niiltä markkinoilta

^ilman

silkki- leninkiään

^pitkille paluutaipaleille,joilla hän oppi rakastamaan hyviä

hevcsis

Kauppoja, Se oli

elä.mää.

Omaisuus tuli

siinä

^sinussa luonnostaan,

niir

kuin maa kantaa vuotuiset kasvunsa.

Vanha kauppiasrouva

oli

^vajonnut

mietteisiinsä

ja muistoihinsa,eikä

enä kuullut

hengenmiehen puhetta,tyyntä ja tasaista niinkuin hiljainen ^sade.

Niin,Lotta Aalholm ei

luullut

kiinnittyneensä sydäntänsä

katoavaan

^tava

raan, vaikka hän

myöskään

ei tosiaankaan ollut tullut rukoilleeksi,

että Hefcra, älä

niin paljon anna... '-Ann

uskoi

vasta ensi kertaa

kärsivänsä rikkauden

kiu-

soja,nyt kun tuo hengenmies oli tullut häntä lohduttamaan ja julistamaan,että kuolema on

lähellä

ja kirkko,seurankunta,olisi sovelias perimään jälkeen

Jää-

vän tämän _maailman

hyvyyden.

Olikohan tuo niin? Rouva Aalholm tunsi saaneensa

ratkaistavakseen kauhe

an pulman,ihan

kipeää

ja kipeiksi

tekevän. Hän

^ajatteli,että

olisi

^paljon

hei

ponpi, ellei nyt elää,niin ainakin kuolla jonakin jonninjoutava köyhänä muori-

nadolta

ei jäisi mitään käsin kosketeltavaa jälkeentulevaisille.

Hänestä

tun tui,että

sellainen

^ihminen

lähtee täältä

rauhallisena,onnellisena...

Mutta

^roi va Aalholm saa

lähtiessään ikäänkuin liian

^{suuren kaupan} päätettäväkseen...

Oliko

hänen

vaihdettava kaikki kirkkoon? Sen risti

kohoaisi

^komeasti ta vasta

kohti

^{ja näkyisi}

kaikkialle

kaupunkiin ja kauas maantiellekin^a matkaaja silmään ja kellot julistaisivat ostajansa muistoa ja kunniaa,niinkuin hengen-

mies oli

^sanonut.

Minkähän

nuo omissa touhuissaan tohkaisevat ihmiset

vain muistaisivat

^mennyttä

Aalholmin

muoria? Mutta

olihan

ajateltavissa,että tuol-

lainen

^teko,että Lotta Aalholm

lähtiessään

tulisi nostaneeksi maasta

komean temppelin,että

se

olisi otollista autuuden asiassa...

Rikas kauppiasrouva maka.si vuoteelleen

entistä

pienempänä,kurtistuneem- pana ja

kutistuneerapana,heikkona,hämmentyneenä

^ja hätäytyneenä,.Mitä ^pitäisi ihmisen tehdä,kun ^hä,n

ei

^voi

enää

tehdä, kauppoja?

Mitä

oli kirkko hänelle teir nyt?

Lotta Aalholm oli kyllä astunut kirkkoon

melkein

^joka sunnuntai,silkis-

sä

kahisten,ollakseen niinkuin tulee. Mutta kirkko,uskonto,ajatus

tulevaises-

ta ei ollut koskaan

ollut hänelle läheinen

^ja

lämmin

^asia,kuten kaupat.komeat hevoset,

li

^ike,koko

^tämä

maailma. Kauhukseen hän tunsi ajattelevansa,, että,

koko

tämä

tuuma

seurakunna.ll

e,kirj olle lahjoittamisesta ^{oli kovin} vieras,melkein synniksi luettava

hänelle. Ikäänkuin hän omaisuudellaan

pyrkisi ostamaan

tin

tulevaiseen

^autuuteen. Ja kirkonkellojen komea kumina se

lämmitti

ehkä za vain harvoja

niistä

ihmisistä,joiden kanssa hän oli tehnyt kauppoja,joiden

kukkaroista

^rouva

Aalholmin omaisuus oli

valunut pieninä,pieninä purosina. Si-

täkö varten,että nyt kohoaisi kirkontorni,joka ulottuisi taivaaseen ja

Aalhol

min muori voisi astua ylös autuuteen oman kirkkonsa rappusia...

Vanha rouva tunsi tavatonta väsymystä, ^{rfön eroitti}

vielä

pyöreät ja _punertavat kasvot,jotka

niin

toivat

mieleen

^pienen,

vikeltävän

^porsaan.

Hän

yritti sopertaa jotakin ja vaipui

vastustamattomaan uneen.

Kun hän heräsi, niin

hän

huoraasi miehen hahmon yhäti

vuoteensa vieressä.

Mutta

se ei ollut enää tuo ihminen,joka oli tullut

tuomaan hänelle

hengellistä

lohdutusta. Tämä oli

komerssi»kaupungin porvareita,ammattiveli.

Hän

oli tullut

tervehtimään sairasta

ja ennen pitkää

kävi

^ilmi,että

hänelläkin

oli hyviä neu- voja rouva.

Aalholrain

^omaisuuden suhteen,jota hän ei vyöräisi

mukanaan lähties-

sään

täältä,sitten joskus. Vuosiåadan

päästä,sanoi komerssi kohteliaasti.

Ja rouva Aalholm ajatteli,että ^{tämä oli}

sentään

miellyttävämpi mies kuin edellinen,joka

törkeästi

julisti kuoleman jo kolkuttavan oven takana.

Xomerssi puhui

meluisasti

^{ja. iloisesti,}

että

tämä kaupunki, jossa Lotta

Aalholm oli

syntynyt ja vaikuttanut,oli tietenkin

häntä lähinnä.

Sen

elämää

ja

edistymistä oli ajateltava. Nyt oli ilmeistä,että

sen

elinehtoihin kuului pää- sy rautatieverkoston yhteyteen. Se oli tähän asti ollut vain kaunis toive,mut- ta

Lotta Aalholm

voisi loihtia kotikaupungilleen

rautatien

^ja

tulevaisuuden

muutamalla kynänvedolla. Samalla hän pystyttäisi ^oman muistomerkkinsä,eikä mi- tään kuollutta,hyödyttömänä jyköttäv-ä

kiveä

tai patsasta,vaan

elävän

^ja

liik-

kuvan,aina

vaikuttavan muistomerkin.

Rouva Alholm

oli

^jälleen

virkeä.

^Hänen

hiirensilmänsä katsoivat

^pirteinä ja

hieman ivallisina.

^{-- Vai}

rautatiet

puheli hän vikisevin

äänin.

^-- ati yamär

rä

mihin nykyajan ^ihmisillä, on

sellainen

^hoppu,

etteivät

he

ennätä

^hevosilla,

joilla ei

tähänkään asti

^ole

mistäön

myöhästytty,vaan ^ajaa löyhöttävät

kaiken- laisilla antikristuksen

vaunuilla... Ho.,no* pani komerssi. ^--

Mehäli tiedäm-

me,me juuri,

että maailma

on otettava sellaisenaan,kaikkine

kiireineen. Ilman rautatietä

kaupunkimme jää muinaiseksi kyliksi ja sen kauppiaat nappikauppi-

aiksi...

Sillä hetkellä.

Lotta Aalholm sai itse kiireellisyyden puuskan.

Mitä hän tässä

makasi? ^Sillä, aikaa puotineitsyetkin puodissa

elävät miten

sattuu...

Ifän

tunsi

tunsi

itsensä terveeksi

ja

kärsimättömäksi. Hän kimmahti istualleen vuoteella.

-- Kyllä

tässä

^on

minulle

kaupunkia ja kauppoja kylliksi. Aivanhan

tässfe' kyllästyy! Siinä

^istuu miestä,että penkki sujuu,pappia jos

pippiäkin.muka

su-

runvalittajaa,kuolevaksi

^{katsovaa ja hokee,että pane}

omaisuutesi

siihen ja sii hen,pystytä kirkko,rakenna

rautatie. Mutta minä

^sanon,että

tarvitsen

^{omani it-}

se'. Henki

minussa kulkee...

Komerssi

nousi,pyysi anteeksi.hymyili ^ja

kumarteli.

--

Minä

^{huomaan sen. Ja kauan}

kulkekoonkin. Mutta toivottavasti

^{rouva ty} tyynnyttyään huomaa,että

esittämäni asia

^{on oikea ja}

selvä...

,\

T

^{iin päättyi Lotta}

Aalholmin ensimmäinen

^sairaus.

Hän nousi

^jalkeille,

seisoskeli

^puodissa

myyjättäriänsä

kiusaksi,lyllersi

tiehensä

kuullessaan nei-

tiveitikan kirkaisevan:

^-

Voi,hiiri,hiiri

^'.

Hän

^ehti

portaillekin nähdessään

komealla

oriilla

^ajettavan ohi,pysäytti ajomiehen ^ja

ihaili

^{kyllikseen uljas-}

ta

eläintä. Hän

^{kävi kauppaa ja}

eli. Å

Lopulta hänen

^aikansa

tietenkin

tuli,sitten ^kun

hän oli

sadankymmenellä, yli yhdeksänkymmenen.

Siihen aikaan oli

^{pienen kaupungin}

elämässä

jännitystä, makua.

Mihin

^joutuu

Lotta Aalholmin rikkaus? Ehkä

^saadaan

vielä nähdä miten tavarasta riidellään...

Sitä ei

^saatu

nähdä.

^Löytyi

selkeä

testamentti,jolla rouva Lotta Aalkoli rolm j&tti

kaiken omaisuutensa rautatien rakentamiseksi kotikaupunkiinsa.

Kansa

kertoi kuinka

^vanhus

oli

^selittänyt

toimenpiteensä papille

kuolin-

vuoteellaan:

- Ennen se

elMi

^kuulee pyörivien pyörien jyrinän

kuin

kirkonkellojen

helinän...

Lotta

Aalholm,toimen

nuori.makasi

^maan mullassa,mutta juna,tulevaisuus, tuli jyristen pieneen kaupunkiin.