• Ei tuloksia

Lotta Aalholm sairastaa. Käsikirjoitus 1940-luvun alkupuolelta · DIGI

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Lotta Aalholm sairastaa. Käsikirjoitus 1940-luvun alkupuolelta · DIGI"

Copied!
6
0
0

Kokoteksti

(1)

si

vuoteellaan

pienenä ja käpertyneenä. Vanhuus oli tullut

auttamattomasti

ja pieni

sairauskin. Oli

täytynyt paneutua vuoteeseen,jota hän ei ollut

koskaan

rakastanut. Mutta ei hän vielä uskonut

viimeisellä vuoteella

venyvänsä,ei

mil-

lään kuolinvuoteella.

Ehei,vielä

hän tästä

nousee ja

tarttuu

asioihin,katsas- taa,

että

puotineitsyet kaupassa ovat niinkuin on oltava,

uihnä sitä

nyt voi kuolla kesken kaiken ja jättää, asioita niinkuin ne sattuvat olemaan...

Vanhan rouvan pienissä,pyöreissä

hiirensilmissä välähteli

pirteys.

Niis- sä

piili

ehkä

salattua ivaakin,kun

hän

katsoi vierastaan,hengenmiestä,joka oli tullut häntä lohduttamaan

tässä niin sanotussa sairaudessa.

Mutta

millaista se

lohdutus oli? Se antoi ymmärtää,että kuolema tulee,että se on jo ovella. Niin-

hän

tuo tullenee,mutta se tulee sitten joskus ajallaan,sitten kun

Lotta-rouva

on tehnyt kauppoja ky]likseen,elänyt ja järjestänyt, Ovella se ei suinkaan ole Tuo hengenmies,kasvot punertavina kuin porsaan pinta,antoi ymmärtää,että oli ajateltava ties mitä,koska oli vanha... Hä.nkö,Lotta Åalholm,vanha?

Vuosilukuni

voi kyllä olla runsas kahdeksankymmentä,mutta

mitä

se nyt oli sellaiselle,jol- le se

ei

ollut mitään,joka ei

vielä

vanhuutta oikeastaan tuntenut...

Ja sitten hengenmies

oli

vuovannut asiaa eteenpäin. Osaahan pappi. Raa- matuissa kuului olevan muun muassa,että toimita talosi ja

että toimellisesti

vaeltaneet saavat levon...

Niinkuin

lepo nyt olisi suurikin houkutus Lotta Aal

ho.lmillei Ikävä

rasitus se

hänelle

oli. Vain levottomuus,liike,kaupat

olivat

hänestä

jonkin

arvoista.

Mutta tuo

porsaanpintakasvoinen

ei ensinkään ymmärtä- nyt Lotta

Aalholmia. Se

etsi omaansa ja sanoi lopulta suoraan

mitä

tuo

"toimi-

ta talosi"

merkitsee tässä

tapauksessa. Koska Lotta-rouva oli lapseton ja hä- nelle oli

siunattu

ajallista omaisuutta.niin hän tekisi nyt

otollisen

työn

testamenttaamalla omaisuutensa kotikaupunkinsa

seurakunnalle, Öitten voitai- siin rakentaa kirkko,komea

#os

komeakin. Sitten sen

malmiset

kellot julis.tai-

(2)

sivat ajasta aikaan,paitsi nyt Herran kunniaa,myöskin

tämän

kaupungin

autuaos

ti nukkuneen tyttären Lotta Aalholmin kunniaa ja

muistoa...

Sillä

hetkellä hengenmies olikin jo

osittain

pärissyt tuumansa perille.

Vanha kauppiasrouva ei

enä*

jaksanut jatella,että tuon lohduttajan kasvot jnai

muistuttivat

pientä,iloista porsasta,että

hän

etsi

omaansa.

Lotta

Aalholmin

kasvot

valkoisella

pieluksella näyttivät

entistä kurttuisemnilta

ja

kutistu-

neemmilta.

Hänen hiirensilmiens»

pirteys sammui.

Hän

tunsi

tuskastumista

ja väsymystä ja

kuiskasi

ohuella,melkein

vikisevällä äänellä:

Tuumitaan,tuu- mitaan. ..

Kadulta kuului kulkusten heleä

ääni.

Hevonen ravasi komeasti

ohi.

Ja hän,Lotta Aalholm,venyi

vain vuoteellaan... Lhkä

ensi kerran

elämässään hän

tunsi kipeästi pudonneensa kärryiltä,jääneensä

tienoheen.

Hän

oli aina

rakas- tanut hyviä hevosia, ollut hevosluontoinen ihminen. Vielä,

aivan

äskettäin, vaik- ka olikin vanha

mummaa.hän

oli tuiskahtanut puotinsa portaille

nähdessään

ko- mean oriin kulkevan ohi, pysäjrttänyt ajomiehen ja

katsellut ihaillut kaunista

eläintä.

Ja nyt

hän

vain makasi,vaikka hevosen

kaviot

jymisivät uljaasti Ka- tuun ja kulkunen

helisi ihanasti.

Oliko tosiaankin niin,että

hänen oli

mentä-

kaiken lihan

tietä,ja juuri nyt, lähitulevaisuudessa, eikä joskus

kaukaise-

na,

tuntemattomana

päivänä... Se oli ajatus,joka tuskastutti,sai hien

kihoa-

maan otsaan.

Ei enää mitään

kauppoja ja raha ja tavara jäisi myöskin

auttamattomasti.

Kenen hyviksi? Siitähän se huolehti

tämä

hengenmieskin,katovesta tavarasta, joka

kuitenkin

on hyvin sopivaa ihmiselle,joka myöskin on

katoava...

Eikå Lot- ta Aalholm tuntenut olevansa syypää sellaiseen,että

hän olisi

kiinnittänyt sy-

dämensä

katoavaan tavaraan. Kaupat,

liike",

touhu, ne olivat olleett

hänestä

jota- kin,ne olivat elämää,josta hän oli

nauttinut.

Omaisuus oli tullut siinä

sivun-

sa,melkein huomaamatta,siunautumalla

niinkuin

vanhan

testamentin vanhurskail-

le. Oli

tosiaankin

kovaa,että

hänellä

ei ollut perillistä,

hilloinhan kaikki

olisi järjestynyt

ikäänkuin luonnostaan.

Hänen

pieni

Sdvartinsa

oli annettu ja otettu

häneltä

jo ammoin,niin vK

a

(3)

kaukaisina

aikoina,ettäafa ne

tuntuivat

epätodellisilta. Samoihin

aikoihin

oli Lotta

Aalholmilta

otettu myöskin suuri Edvarti,mies. Se oli

kai silloin

tuntu- nut

kipeältä,kuten elämä

voi toisinaan tuntua, riutta sen jälkeen

aiizbäa hän

oli ollut jo

monta

kymmentä vuotta leski,kauppias, rouva Aalholm, itse. Kauppojf

ja,kauppoja...

Eikä

ainoastaan omassa puotissa,missä puotineitsyet

hääräili-

vät ja

välist

;-' kyllästyivät rouvansa

alinomaiseen läsnäoloon

ja

vahtimiseen.

Silloin joku veitikka

neiteistä

huusi:

Hiiri,hiirii

Tuolla se

vilistää...

Ja.

silloin

Lotta Aalholm lyllersi kiireesti'tiehensä,lyllersi,vaikka hyvin

tie

sikin,että ehkä ei

mitään hiirtä

ollutkaan...

Sillä

hiiri»kauhea,oli ainoa,jo- ta

hän

pelkäsi.

Niin,häh ei ollut tehnyt kauppoja ainoastaan täällä,vaan myöskin satojen virstojen päässä

sisämaassa

vieraitten kaupunkien markkinoilla. Hän ajeli.pit-

kät talviset

taipaleet

kukkuraisten

kuormien

päällä

ja

oli

joskus

niin

jähme-

tyksissä,että hänet oli kannettava

sisälle

sulamaan. xAutta siitä selvittyään oli hän heti entisensä,itse rouva Aalholm,toimen muori. Kauppoja,kauppoja...

Hän myi vaikka leningin

päältään

kuten koiran vieraassa kaupungissa

markkina- tanssiaisissa.

Hänellä oli yllään silkkileninki,välmehtivä ja läikkyvä,jota kaupungin rouvat ihastelivat. --

Mistä tuollaisia

saa? --

Vaikka tästä.'eaz2

Ostatteko? sanoi Lotta Aalholm. Ja

hän lähti niiltä markkinoilta

ilman

silkki- leninkiään

pitkille paluutaipaleille,joilla hän oppi rakastamaan hyviä

hevcsis

Kauppoja, Se oli

elä.mää.

Omaisuus tuli

siinä

sinussa luonnostaan,

niir

kuin maa kantaa vuotuiset kasvunsa.

Vanha kauppiasrouva

oli

vajonnut

mietteisiinsä

ja muistoihinsa,eikä

enä kuullut

hengenmiehen puhetta,tyyntä ja tasaista niinkuin hiljainen sade.

Niin,Lotta Aalholm ei

luullut

kiinnittyneensä sydäntänsä

katoavaan

tava

raan, vaikka hän

myöskään

ei tosiaankaan ollut tullut rukoilleeksi,

että Hefcra, älä

niin paljon anna... '-Ann

uskoi

vasta ensi kertaa

kärsivänsä rikkauden

kiu-

soja,nyt kun tuo hengenmies oli tullut häntä lohduttamaan ja julistamaan,että kuolema on

lähellä

ja kirkko,seurankunta,olisi sovelias perimään jälkeen

Jää-

vän tämän maailman

hyvyyden.

(4)

Olikohan tuo niin? Rouva Aalholm tunsi saaneensa

ratkaistavakseen kauhe

an pulman,ihan

kipeää

ja kipeiksi

tekevän. Hän

ajatteli,että

olisi

paljon

hei

ponpi, ellei nyt elää,niin ainakin kuolla jonakin jonninjoutava köyhänä muori-

nadolta

ei jäisi mitään käsin kosketeltavaa jälkeentulevaisille.

Hänestä

tun tui,että

sellainen

ihminen

lähtee täältä

rauhallisena,onnellisena...

Mutta

roi va Aalholm saa

lähtiessään ikäänkuin liian

suuren kaupan päätettäväkseen...

Oliko

hänen

vaihdettava kaikki kirkkoon? Sen risti

kohoaisi

komeasti ta vasta

kohti

ja näkyisi

kaikkialle

kaupunkiin ja kauas maantiellekina matkaaja silmään ja kellot julistaisivat ostajansa muistoa ja kunniaa,niinkuin hengen-

mies oli

sanonut.

Minkähän

nuo omissa touhuissaan tohkaisevat ihmiset

vain muistaisivat

mennyttä

Aalholmin

muoria? Mutta

olihan

ajateltavissa,että tuol-

lainen

teko,että Lotta Aalholm

lähtiessään

tulisi nostaneeksi maasta

komean temppelin,että

se

olisi otollista autuuden asiassa...

Rikas kauppiasrouva maka.si vuoteelleen

entistä

pienempänä,kurtistuneem- pana ja

kutistuneerapana,heikkona,hämmentyneenä

ja hätäytyneenä,.Mitä pitäisi ihmisen tehdä,kun hä,n

ei

voi

enää

tehdä, kauppoja?

Mitä

oli kirkko hänelle teir nyt?

Lotta Aalholm oli kyllä astunut kirkkoon

melkein

joka sunnuntai,silkis-

kahisten,ollakseen niinkuin tulee. Mutta kirkko,uskonto,ajatus

tulevaises-

ta ei ollut koskaan

ollut hänelle läheinen

ja

lämmin

asia,kuten kaupat.komeat hevoset,

li

ike,koko

tämä

maailma. Kauhukseen hän tunsi ajattelevansa,, että,

koko

tämä

tuuma

seurakunna.ll

e,kirj olle lahjoittamisesta oli kovin vieras,melkein synniksi luettava

hänelle. Ikäänkuin hän omaisuudellaan

pyrkisi ostamaan

tin

tulevaiseen

autuuteen. Ja kirkonkellojen komea kumina se

lämmitti

ehkä za vain harvoja

niistä

ihmisistä,joiden kanssa hän oli tehnyt kauppoja,joiden

kukkaroista

rouva

Aalholmin omaisuus oli

valunut pieninä,pieninä purosina. Si-

täkö varten,että nyt kohoaisi kirkontorni,joka ulottuisi taivaaseen ja

Aalhol

min muori voisi astua ylös autuuteen oman kirkkonsa rappusia...

Vanha rouva tunsi tavatonta väsymystä, rfön eroitti

vielä

pyöreät ja punertavat kasvot,jotka

niin

toivat

mieleen

pienen,

(5)

vikeltävän

porsaan.

Hän

yritti sopertaa jotakin ja vaipui

vastustamattomaan uneen.

Kun hän heräsi, niin

hän

huoraasi miehen hahmon yhäti

vuoteensa vieressä.

Mutta

se ei ollut enää tuo ihminen,joka oli tullut

tuomaan hänelle

hengellistä

lohdutusta. Tämä oli

komerssi»kaupungin porvareita,ammattiveli.

Hän

oli tullut

tervehtimään sairasta

ja ennen pitkää

kävi

ilmi,että

hänelläkin

oli hyviä neu- voja rouva.

Aalholrain

omaisuuden suhteen,jota hän ei vyöräisi

mukanaan lähties-

sään

täältä,sitten joskus. Vuosiåadan

päästä,sanoi komerssi kohteliaasti.

Ja rouva Aalholm ajatteli,että tämä oli

sentään

miellyttävämpi mies kuin edellinen,joka

törkeästi

julisti kuoleman jo kolkuttavan oven takana.

Xomerssi puhui

meluisasti

ja. iloisesti,

että

tämä kaupunki, jossa Lotta

Aalholm oli

syntynyt ja vaikuttanut,oli tietenkin

häntä lähinnä.

Sen

elämää

ja

edistymistä oli ajateltava. Nyt oli ilmeistä,että

sen

elinehtoihin kuului pää- sy rautatieverkoston yhteyteen. Se oli tähän asti ollut vain kaunis toive,mut- ta

Lotta Aalholm

voisi loihtia kotikaupungilleen

rautatien

ja

tulevaisuuden

muutamalla kynänvedolla. Samalla hän pystyttäisi oman muistomerkkinsä,eikä mi- tään kuollutta,hyödyttömänä jyköttäv-ä

kiveä

tai patsasta,vaan

elävän

ja

liik-

kuvan,aina

vaikuttavan muistomerkin.

Rouva Alholm

oli

jälleen

virkeä.

Hänen

hiirensilmänsä katsoivat

pirteinä ja

hieman ivallisina.

-- Vai

rautatiet

puheli hän vikisevin

äänin.

-- ati yamär

mihin nykyajan ihmisillä, on

sellainen

hoppu,

etteivät

he

ennätä

hevosilla,

joilla ei

tähänkään asti

ole

mistäön

myöhästytty,vaan ajaa löyhöttävät

kaiken- laisilla antikristuksen

vaunuilla... Ho.,no* pani komerssi. --

Mehäli tiedäm-

me,me juuri,

että maailma

on otettava sellaisenaan,kaikkine

kiireineen. Ilman rautatietä

kaupunkimme jää muinaiseksi kyliksi ja sen kauppiaat nappikauppi-

aiksi...

Sillä hetkellä.

Lotta Aalholm sai itse kiireellisyyden puuskan.

Mitä hän tässä

makasi? Sillä, aikaa puotineitsyetkin puodissa

elävät miten

sattuu...

Ifän

tunsi

(6)

tunsi

itsensä terveeksi

ja

kärsimättömäksi. Hän kimmahti istualleen vuoteella.

-- Kyllä

tässä

on

minulle

kaupunkia ja kauppoja kylliksi. Aivanhan

tässfe' kyllästyy! Siinä

istuu miestä,että penkki sujuu,pappia jos

pippiäkin.muka

su-

runvalittajaa,kuolevaksi

katsovaa ja hokee,että pane

omaisuutesi

siihen ja sii hen,pystytä kirkko,rakenna

rautatie. Mutta minä

sanon,että

tarvitsen

omani it-

se'. Henki

minussa kulkee...

Komerssi

nousi,pyysi anteeksi.hymyili ja

kumarteli.

--

Minä

huomaan sen. Ja kauan

kulkekoonkin. Mutta toivottavasti

rouva ty tyynnyttyään huomaa,että

esittämäni asia

on oikea ja

selvä...

,\

T

iin päättyi Lotta

Aalholmin ensimmäinen

sairaus.

Hän nousi

jalkeille,

seisoskeli

puodissa

myyjättäriänsä

kiusaksi,lyllersi

tiehensä

kuullessaan nei-

tiveitikan kirkaisevan:

-

Voi,hiiri,hiiri

'.

Hän

ehti

portaillekin nähdessään

komealla

oriilla

ajettavan ohi,pysäytti ajomiehen ja

ihaili

kyllikseen uljas-

ta

eläintä. Hän

kävi kauppaa ja

eli. Å

Lopulta hänen

aikansa

tietenkin

tuli,sitten kun

hän oli

sadankymmenellä, yli yhdeksänkymmenen.

Siihen aikaan oli

pienen kaupungin

elämässä

jännitystä, makua.

Mihin

joutuu

Lotta Aalholmin rikkaus? Ehkä

saadaan

vielä nähdä miten tavarasta riidellään...

Sitä ei

saatu

nähdä.

Löytyi

selkeä

testamentti,jolla rouva Lotta Aalkoli rolm j&tti

kaiken omaisuutensa rautatien rakentamiseksi kotikaupunkiinsa.

Kansa

kertoi kuinka

vanhus

oli

selittänyt

toimenpiteensä papille

kuolin-

vuoteellaan:

- Ennen se

elMi

kuulee pyörivien pyörien jyrinän

kuin

kirkonkellojen

helinän...

Lotta

Aalholm,toimen

nuori.makasi

maan mullassa,mutta juna,tulevaisuus, tuli jyristen pieneen kaupunkiin.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

[r]

He oli rakennusvaihee jäl.kee päässy kypsynein miähin virkaa otettu vuassada vaihtees osittaisee käyn- eikä aiarnailmakaa millää erottar.u tii, ja naisilleki tuli siält

Isäntä Eino H änninen on päässyt kylvölom alle sodasta.. Iita, v anhem pi sisko,

Ja äiti täyty pest !aste kil'ja\'at pyhäks, mut ensin1äiscs lööteris ain enstiks LVl valkose palokunnajaku, ettei vaa mukulai kirjavist olis painunu siä- .hee

- J a jos em mää ROLV \PPlUWl ny einee väistää, ni PDLWRNDQQXP me olis sälättäny päi yhtee, ja taas olis ollu uuttinc lehdis, QLlWämmäi k ahteetörmäykses

Ollaan hymyileviä ja katsotaan ei vain kameran linssiin vaan myös kohti edessä olevia vuosia, kohti tulevaisuutta.. Kuva on 1950-luvun alkupuolelta Huittisten

2OL nähkääs VHPPRVHV PXOWL ODWHUDDOLVHV YDKHWXVNDXSDV saanu NXXV särkee siit hyväst, NR se VlU kelä itte" oli kuus vuat madostanu mee SLKDV +lQH PLlOHVWlV lankes sit

Turusta Ambrosius muremestere ja Ambrosius guldsmed 36 , Viipurista 1500-luvun alkupuolelta saksalainen pormestari Ambrosius Gentz, lisäksi Ambrosius ienson 1543 sekä