Naisten seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden representaatiot suomalaisessa ja saksalaisessa FC Venuksessa : elokuvia vertaileva analyysi

Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta

Humanistinen osasto Saksan kieli ja kääntäminen

Naisten seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden representaatiot suomalaisessa ja saksalaisessa FC Venuksessa – elokuvia vertaileva analyysi

Sini Tanskanen Pro gradu -tutkielma Elokuu 2018

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta

Osasto – School Humanistinen osasto Tekijät – Author

Sini Tanskanen Työn nimi – Title

Naisten seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden representaatiot suomalaisessa ja saksalaisessa FC Venuksessa – elokuvia vertaileva analyysi

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Saksan kieli ja kääntäminen Pro gradu -tutkielma X 21.8.2018 124 Sivuainetutkielma

Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, minkälaisia ruumiillisuus- ja seksuaalisuusrepresentaatioita naispäähenkilöistä esitetään suomalaisessa elokuvassa FC Venus ja siitä tehdyssä saksalaisessa remakessa FC Venus – Angriff ist die beste Verteidigung.

Representaatiolla tarkoitetaan esittämistä ja vielä tarkemmin määriteltynä uudelleen esittämistä. Representaatio on prosessi, jossa esimerkiksi sukupuoliin liitetään tietynlaisia merkityksiä. Tutkimuksen tarkoituksena on saada selville, esiintyykö representaatioissa naissukupuolelle tyypillisiä stereotypioita esimerkiksi sukupuolieroihin tai -rooleihin liittyen. Elokuvien esittämiä representaatioita verrataan keskenään ja pohditaan, mitkä ovat mahdolliset syyt erojen takana. Tämän lisäksi tarkastelun kohteeksi otetaan myös elokuvista tehtyjä elokuva-arvosteluita, joiden havaintoja heijastetaan analyysin tuloksiin. Lopuksi pohditaan, miten elokuvien esittämät representaatiot asettuvat vallalla oleviin sukupuolikäsityksiin.

Tutkimus on laadullinen. Analyysin kohteina ovat elokuvien ääni- ja kuvaraita, josta otetaan huomioon kaikki visuaalisesti havaittavissa oleva puvustuksesta ja kuvakulmista hahmojen ilmeisiin ja eleisiin. Tutkimuksen aineisto kerätään suomalaisesta elokuvasta FC Venus ja siitä julkaistusta remakesta FC Venus – Angriff ist die beste Verteidigung. Huomiota kiinnitetään kummankin elokuvan päähenkilönaisiin koko elokuvan ajalta. Tutkimusmenetelmänä käytetään konstruktionistista representaatioanalyysia.

Analyysin tulokset jaetaan sekä ruumiillisuus- että seksuaalisuusrepresentaatioiden mukaan neljään eri alaryhmään:

ruumiillisuusrepresentaatioiden alaryhmät ovat ulkonäkö, lapset, ruumiin toiminta ja voimavarat sekä aggressiivisuus, kun taas seksuaalisuusrepresentaatiot jaetaan alaryhmiin läheisyys ja tirkistely, vietteleminen, seksi ja alastomuus.

Analyysin tulokset osoittavat, että suomalaisen FC Venuksen representaatiot painottuvat seksuaalisuuteen ja lapsiin liittyviin representaatioihin, kun taas saksalainen FC Venus keskittyy enemmän muihin ruumiillisuusrepresentaatioihin. Tämä johtuu pitkälti elokuvien juonen painotuksista: suomalainen elokuva kuvaa enemmän parisuhteita, kun taas saksalainen elokuva keskittyy jalkapalloon. Kummatkin elokuvat representoivat naisia stereotyyppiseen tapaan, mutta elokuvan kuluessa representaatiot muuttuvat näitä representaatioita rikkoviksi, ja myös miesmäisiksi miellettäviä representaatioita ilmenee naistenkin representaatioissa. Elokuva-arvosteluissa tulee esille monia myös analyysissa ilmenneitä näkökulmia, mikä tukee analyysin tulosten paikkansapitävyyttä. Vaikka elokuvat representoivatkin naisia stereotyyppisesti, monet stereotypiat, sukupuoliroolit ja sukupuolieroa tuottavat tekijät asetetaan elokuvan aikana kyseenalaisiksi. Tällainen vastakkainasettelu voi hyvinkin olla keino rikkoa yleisiä käsityksiä sukupuolista ja asettaa ne muutosten alaisiksi.

Avainsanat – Keywords

Representaatio, seksuaalisuus, ruumiillisuus, stereotypiat, sukupuoliroolit, elokuvantutkimus, remake

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty

Faculty of Philosophy Osasto – School

School of Humanities Tekijät – Author

Sini Tanskanen Työn nimi – Title

Naisten seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden representaatiot suomalaisessa ja saksalaisessa FC Venuksessa – elokuvia vertaileva analyysi (Representations of Sexuality and Corporality of Women in a Finnish Film and a German Remake FC Venus – a Film Comparison)

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

German and Translation Pro gradu -tutkielma X 21.8.2018 124

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

This study is going to examine what kind of representations of corporality and sexuality of the female protagonists are represented in a Finnish film FC Venus and a German remake FC Venus – Angriff ist die beste Verteidigung. Representation is to present or rather to represent something. Representation is a process, where certain kinds of meanings are associated, for example, with sexes. The function of this study is also to investigate, if there are typical stereotypes of the female gender among the representations related to for example gender differences or gender roles. The representations of each film are compared to each other and the possible reasons behind the differences are contemplated. Furthermore, some film reviews are also objects of examination and the observations emerged from the reviews are reflected to the results of the analysis. Finally, there is discussion on how the representations occurred in the films reflect the prevailing conceptions of sexes.

The study is qualitative. Everything audiovisually observable is an object of the analysis. Visually observed can be for example the costumes, angle of view or the facial expressions and gestures of the characters. The material of the study is gathered from a Finnish film FC Venus and a German remake FC Venus – Angriff ist die beste Verteidigung which is based on the Finnish film.

The female protagonists of the both films are paid attention during the whole film from the start to the end. The research method of this study is constructive representation analysis. The research results are divided into four subgroups according to the representations of corporality and sexuality. The representations of corporality are divided into following groups:

appearances, children, the action and assets of the body and aggressiveness. The representations of sexuality, on the other hand, are divided into following groups: intimacy and voyeurism, seduction, sex and nudity.

The research results show that the representations of the Finnish film focus on the representations of sexuality and children while in the results of the German film the representations of other aspects of corporality are emphasized. These differences result from the emphasis of the films: the plot of the Finnish film concentrates on relationships, whereas the German film highlights football. Both films represent women on a stereotypic way, but during the films the representations also change to the way where they break these representations. There are some manlike representations of the women as well. From the film reviews arise many aspects that occur also in the analysis, which supports the validity of the research results. Even if the films represent women in a stereotypic way, many stereotypes, gender roles and gender differences are questioned during the films.

This confrontation can be one way to break common assumptions about sexes and put them on change.

Avainsanat – Keywords

Representation, sexuality, corporality, stereotype, gender roles, film studies, remake

1

Sisällys

1. Johdanto ... 2

2. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys ... 5

2.1 Elokuva kulttuurituotteena ja sen vaikutus naiskuvaan ... 5

2.2 Tutkimuksen keskeiset käsitteet ... 9

2.2.1 Representaatio ... 9

2.2.2 Stereotypia ... 13

2.2.3 Sukupuoli ja sukupuoliero ... 17

2.2.4 Ruumiillisuus ... 25

2.2.5 Seksuaalisuus ... 30

2.2.6 Sukupuolirooli ja feminiinisyys ... 37

2.2.7 Elokuva-adaptaatio ja remake ... 41

3. Aineiston ja menetelmän kuvaus ... 44

3.1 Aineisto ... 44

3.1.1 Suomalainen elokuva ja arvostelut ... 44

3.1.2 Saksalainen elokuva ja arvostelut ... 47

3.2 Menetelmä ... 49

4. Analyysin tulokset ... 54

4.1 Elokuvien esittämät representaatiot ... 55

4.1.1 Ruumiillisuus ... 56

4.1.1.1 Ulkonäkö ... 56

4.1.1.2 Lapset ... 62

4.1.1.3 Ruumiin toiminta ja voimavarat ... 65

4.1.1.4 Aggressiivisuus ... 72

4.1.2 Seksuaalisuus ... 75

4.1.2.1 Läheisyys ja tirkisteleminen ... 75

4.1.2.2 Vietteleminen... 81

4.1.2.3 Seksi ... 85

4.1.2.4 Alastomuus ... 92

4.2 Arvostelut ... 95

5. Johtopäätökset ... 99

6. Loppusanat ... 112

Lähdeluettelo ... 115

Saksankielinen lyhennelmä ... 119

2

1. Johdanto

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen suomalaista elokuvaa FC Venus ja siitä uudelleen tehtyä saksalaista versiota (eng. remake) FC Venus – Angriff ist die beste Verteidigung. Otan tarkasteluni kohteeksi elokuvien naispäähenkilöt ja vertaan heidän kuvaamis- ja representoimistapojaan elokuvien kesken. Aion keskittyä analyysissani naisten sukupuolirepresentaatioihin ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden näkökulmasta. Vertaan kummankin elokuvan naisrepresentaatioita toisiinsa, minkä jälkeen vertaan analyysin tuloksia elokuvista tehtyihin arvosteluihin. Lopuksi pohdin, mistä mahdolliset erot elokuvien välittämissä representaatioissa johtuvat. Tutkimuskysymyksiäni ovat seuraavat:

1. Kuinka naishahmoja representoidaan seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden näkökulmasta saksalaisessa ja suomalaisessa FC Venuksessa? Onko elokuvissa länsimaisille kulttuureille tyypillisiä stereotypioita naissukupuoleen liittyen?

2. Onko henkilöhahmojen esittämisessä eroja elokuvien välillä? Mistä mahdolliset erot saattavat johtua?

3. Miten havainnot eroavat tai yhtenevät elokuvista tehtyjen arvosteluiden kanssa?

4. Miten representaatiot yhtenevät tai eroavat vallalla olevista sukupuolikäsityksistä?

Sukupuolijärjestelmän tutkiminen on ollut feministisen tutkimuksen keskeinen aihe jo pitkään.

Marianne Liljeströmin (2004, 13) mukaan yksi sen tärkeimmistä tietoteoreettisista ja poliittisista projekteista on ollut tarkastella sukupuolen ja sukupuolieron tuottamisen ehtoja, ulottuvuuksia sekä seurauksia historiallisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. Feministinen tutkimus pyrkii siis havaitsemaan, ymmärtämään ja purkamaan esimerkiksi sukupuoliin liittyviä käsityksiä ja stereotypioita sekä luomaan uusia tapoja ilmaista naiseutta tai mieheyttä. Myös oma tutkimukseni keskittyy omalta osaltaan tähän feministiseen pyrkimykseen muodostamalla käsityksen siitä, miten naisia näissä kahdessa elokuvassa kuvataan ja rakennetaan ruumiillisesta sekä seksuaalisesta

3 näkökulmasta. Elokuvat ovat näiden aiheiden tarkastelulle erittäin otollisia tutkimuskohteita, sillä ne heijastelevat yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä, asenteita ja arvostuksia sukupuolista. Elokuvia tutkimalla voidaan siis päätellä paljon ympäröivästä kulttuurista, yhteiskunnasta ja sen ihmisistä, ja kun nämä yhteiskunnassa vallitsevat käsitykset sekä mielikuvat tehdään näkyviksi, niiden epäkohtia voidaan kritisoida ja sitä kautta myös pyrkiä muuttamaan.

Mielenkiintoisen tutkimukseni aiheesta tekee juuri se, että sen keskiössä ovat elokuvat nyky- yhteiskunnan ja sen arvojen sekä asenteiden heijastelijoina. Mäkelä, Puustinen ja Ruoho (2006) kuitenkin toteavat, että tämän lisäksi media on merkittävä kulttuurin alue myös sukupuolikäsityksen rakentajana. Media, johon myös elokuvat lukeutuvat, siis todellisuuden heijastelemisen lisäksi esittää ja rakentaa käsitystä sosiaalisesta todellisuudesta omilla ehdoillaan. Näin mediankin voidaan nähdä vaikuttavan todellisuuteen. (Mäkelä, Puustinen & Ruoho 2006, 7–8.) Elokuvat ovat siis vahvasti kytköksissä yhteiskuntaan ja kulttuuriin, jossa ne on tuotettu, ja tästä syystä ne välttämättä kytkeytyvät myös käsityksiin sukupuolista ja sukupuolirooleista. Elokuvat myös tuottavat, esittävät sekä omalta osaltaan muuttavat näitä käsityksiä, ja voivat siten vaikuttaa esimerkiksi sukupuolistereotypioihin joko murtaen tai vahvistaen niitä. Televisio ja media kokonaisuudessaan kietoutuvat nykyään enenevissä määrin osaksi ihmisten elämää, minkä takia onkin relevanttia tutkia, minkälaisia sukupuoli- ja seksuaalisuusrepresentaatioita ne eri kulttuureissa välittävät.

On kiehtovaa nähdä, minkälaisia naisrepresentaatioita ja -stereotypioita valitsemani elokuvat tuottavat sekä esittävät, sillä jokaisessa kulttuurissa vallitsevat omat käsityksensä ja norminsa siitä, mikä on kullekin sukupuolelle sopivaa tai ominaista käyttäytymistä. Tämän vuoksi representaatioissa voi olla suuriakin eroja kulttuureiden välillä, ja suomalaisen sekä saksalaisen kulttuurin voidaankin olettaa vaikuttavan tutkimuksen kohteina olevien elokuvien taustalla siihen, kuinka niiden hahmoja esitetään ja millä tavoin heidän seksuaalisuuttaan sekä ruumiillisuuttaan tuodaan esille. Lisäksi uskon, että saksalainen remake on pyritty tekemään tutummaksi ja houkuttelevammaksi kohdeyleisölleen ”saksalaistamalla” sitä alkuperäisestä versiosta muutenkin kuin naishenkilöiden

4 osalta. Ainakin yksi keskeinen kulttuuriero elokuvien välillä tulee olemaan elokuvien keskiössä esiintyvä jalkapallo, joka on Saksan kansallisurheilulaji. Suomessa jalkapallo ei puolestaan ole kovinkaan suosittu laji verrattuna esimerkiksi jääkiekkoon. Mielenkiintoista tulee olemaan, onko muun muassa maiden erilaisilla jalkapallokulttuureilla ollut vaikutusta elokuvien rakentumiseen ja naishahmojen esittämiseen.

FC Venus ja sen saksalainen remake tutkimuskohteina kiinnostavat myös muita suomalaisia tutkijoita. Tampereen yliopiston saksan kielen lehtorilla ja kirjailijalla Dieter Hermann Schmitzillä on nimittäin tällä hetkellä tekeillä väitöskirja, jonka aihe liittyy suomalaiseen ja saksalaiseen FC Venukseen ja niiden vertailuun. Schmitz sai vuonna 2014 Öhmannin Säätiöltä matka-apurahan väitöskirjatyöhönsä, joka esiintyi silloin työnimikkeellä FC Venus saksaksi ja suomeksi. Kahden elokuvaversion vertaileva tuoteanalyysi (Suomalainen tiedeakatemia). Nimikkeen perusteella on vaikea arvioida, mitä tutkimus tarkalleen ottaen käsittelee ja mistä näkökulmasta Schmitz elokuvia tutkii. Väitöskirjan nimikkeestä voidaan kuitenkin päätellä, että tämä pro gradu -tutkielma tulee käsittelemään elokuvia eri näkökulmasta, ja feministinen ote elokuvien tarkastelussa vie aiheen toisaalle Schmitzin tutkimusaiheesta. Joka tapauksessa on huomionarvoista, että elokuvat ovat herättäneet laajempaakin kiinnostusta alan tutkimuskentällä.

Tutkimukseni jakautuu kahteen osaan. Teoreettisessa viitekehyksessä teen aluksi lyhyen katsauksen elokuvatutkimukseen ja sen käsitykseen elokuvasta sekä naiskuvasta, minkä lisäksi käsittelen muita tutkimuksia ja käsitteitä, joille oma tutkimukseni pohjautuu. Tätä kautta teen kattavan katsauksen tutkimukseni kannalta keskeisiin feministisen tutkimuksen aihepiireihin. Empiirisessä osiossa esittelen sekä materiaalin, josta kerään analysoitavan aineistoni, että menetelmän, jota käytän aineiston keräämisessä ja analysoinnissa. Tämän jälkeen tuon esille analyysin keskeisimmät tulokset ja havainnot, minkä jälkeen vertaan niitä toisiinsa ja elokuvasta tehtyjen arvosteluiden havaintoihin.

Lopuksi vedän saaduista tuloksista johtopäätöksiä ja pohdin niiden eroavaisuuksia sekä yhteneväisyyksiä vallalla oleviin sukupuoli-, seksuaalisuus- ja ruumiillisuuskäsityksiin.

5 Loppusanoissa arvioin vielä tutkimukseni ja siitä saatujen tulosten luotettavuutta sekä mahdollisen lisätutkimuksen tarvetta.

2. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys

2.1 Elokuva kulttuurituotteena ja sen vaikutus naiskuvaan

Elokuvat käsitetään kulttuurituotteiksi, ja vallitsevan kulttuurin esittäminen voidaan todeta yhdeksi elokuvien funktioista. Leena-Maija Rossi (2003) toteaa, ettei asia ole kuitenkaan ihan näin yksinkertainen. Hänen mukaansa visuaalista kulttuuria on tarkasteltu feministisessä tutkimuksessa jo kauan ideologisina representaatioina. Nämä ideologiset representaatiot tuottavat sukupuolijärjestelmää ja seksuaalisia käytäntöjä. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät visuaaliset kulttuurituotteet pelkästään passiivisesti heijastele muita yhteiskunnallisia ilmiöitä, vaan ne myös jatkuvasti tuottavat muiden kulttuuristen järjestelmien tavoin uusia ja erilaisia tapoja olla muun muassa nainen, mies, homo, lesbo, hetero tai transsukupuolinen. (Rossi 2003, 19.)

Tämän käsityksen mukaan elokuvat ja muut kulttuurituotteet voivat jatkuvasti muuttaa sekä muovata käsityksiämme siitä, mitä on olla esimerkiksi nainen ja mitä kaikkea naisena olemiseen liittyy.

Kauneusihanteet ovat tästä hyvä esimerkki. Muun muassa mainontaa on kritisoitu siitä, että mainoksissa esiintyvät kauniit ja laihat mallit aiheuttavat tytöille ja naisille ulkonäköpaineita, mikä voi johtaa syömishäiriöihin tai vääristyneeseen kehonkuvaan. Mainosten ja median oletetaan tällä tavoin välittävän yhteiskunnassa vallitsevia kauneusihanteita ja luovan kuvan siitä, miltä naisten tulisi näyttää (ks. Kyrölä 2006a). Nämä ihanteet voisivat muuttua, jos mainosten langanlaihojen mallien sijasta kuvattaisiinkin normaalipainoisia ja ”tavallisia” malleja. Näin kulttuurituotteet voisivat osaltaan olla muuttamassa vallitsevia kauneuskäsityksiä ja -ihanteita parempaan sekä terveempään suuntaan.

Kulttuurituotteet siis linkittyvät vahvasti vallitsevaan kulttuuriin, aikaan ja paikkaan. Anu Koivunen (1995) toteaakin, ettei elokuvia pidä nähdä aikalaistodellisuudestaan irrallisena, vaan sen sijaan siihen

6 kiinnittyvinä. Näin elokuvat myös edustavat, jäsentävät ja tuottavat oman aikansa sukupuolijärjestelmää. Elokuvia ei kuitenkaan pystytä tulkitsemaan yksiselitteisesti vallitsevan kulttuurin heijastelijoina tai tuottajina, sillä niitä ei koskaan pystytä tarkastelemaan täysin objektiivisesti. Tämä johtuu siitä, että jokaisen katsojan oma tausta, elämänkokemus, koulutus tai vaikkapa sukupuoli vaikuttavat siihen, mitä päätelmiä näkemästään ja kuulemastaan tehdään.

(Koivunen 1995, 28.) Myös Sánchez Espinosa ja Costa Villaverde (2011) ovat asiasta samaa mieltä.

Heidän mukaansa jokainen yksilö kuuluu tiettyyn kulttuuriin, jolloin lukijan tekemät päätelmät riippuvat vahvasti hänen kulttuurisesta ympäristöstään. Näin jokainen tulkitsee ja ymmärtää kuvia, ilmaisuja, käyttäytymistä ja reaktioita tietystä yhteiskunnasta sekä kulttuurista käsin. (Sánchez Espinosa & Costa Villaverde 2011, 230.)

Tästä huolimatta Koivunen (2004) on sitä mieltä, etteivät tekstin, esimerkiksi elokuvan, erityisyys ja tarkkaan katsomisen merkitys katoa, vaikkei tekstiä pystytäkään tulkitsemaan täysin sellaisenaan.

Tekstiä joudutaan vain katsomaan erilaisten kehystysten kautta ja siten luomaan sille merkitys.

Elokuvat joka tapauksessa heijastelevat ympäröivää kulttuuria ja yhteiskuntaa, minkä vuoksi niitä tutkimalla voidaan löytää erilaisia merkityksiä, arvostuksia ja käsityksiä yhteiskuntaan ja ympäröivään kulttuuriin liittyen. Ilman tätä tarkastelua nämä merkitykset eivät välttämättä tulisi näkyviksi. (Koivunen 2004, 237.)

Elokuvia ei siis ole mahdollista tutkia täysin sellaisenaan. Koivunen (2003) toteaakin, että omassa elokuvatutkimuksessaan hän ei tutki elokuvia itsessään, vaan sen sijaan elokuviin visuaalisin, audiovisuaalisin sekä sanallisin keinoin tuotettuja ja liitettyjä merkityksiä. Hänen mukaansa elokuvia kehystävät todentuntuiset mutta fiktiiviset maailmat, joita vasten katsojat rakentavat omaa maailmaansa. Näin elokuvissa todellisuudet sekoittuvat keskenään, kun niihin liitetyt fiktiiviset ja oikeasta maailmasta poimitut elementit muodostavat yhdessä elokuvan todellisuuden. (Koivunen 2003, 26–27.) Tällainen todentuntuinen maailma ja sen henkilöt auttavat samaistumaan elokuvaan ja sen välittämiin käsityksiin maailmasta, mutta jokainen tekee sen omista lähtökohdistaan ja tulkitsee

7 elokuvaa omalla tavallaan. Koivuselle elokuvien erilaiset kehykset ovat olennainen osa merkitysten rakentumista, sillä ne korostavat sosiaalista ja kulttuurista kontekstia merkitysten rakentumisen lähteenä. Lisäksi hän painottaa, ettei yksikään teksti tai elokuva toimi eristyksissä, sillä ne ovat aina vuoropuhelussa keskenään. (Koivunen 2003, 28–29.) Kulttuurituotteetkin ovat siis kytköksissä toisiinsa ja vaikuttavat näin toistensa muodostamiin todellisuuksiin.

Tämän perusteella voidaan todeta, että jokainen yksilö rakentaa maailmaa omanlaisekseen omista kulttuurisista ja sosiaalisista lähtökohdistaan. Elokuvien todellisuudet ovat katsojan näkökulmasta elokuvien hahmoille aitoja, ja näistä todellisuuksista saadaan vaikutteita, jotka voivat osaltaan muotoilla näkemyksiä ja käsityksiä oikeasta maailmasta. Koska katsojat eivät katso elokuvia eristyksissä, myös muut tekstit ja vallitseva yhteiskunta vaikuttavat tehtyihin tulkintoihin. Tutkijankin on tiedostettava tämä, ja Koivunen (2004, 240–241) toteaa, että suomalainen elokuvantutkija on tietoisesti tai tiedostamattaan aina sidoksissa Suomeen: käsityksiin ja kertomuksiin Suomesta paikkana, aikana ja kontekstina. Elokuvien tarkastelu ei siis voi olla objektiivista, koska katsojan oma tausta vaikuttaa niin paljon tehtyihin tulkintoihin. Omaan tutkimukseeni ja tulkintoihini vaikuttavat esimerkiksi taustani naisena, opiskelijana ja suomalaisena. Mies, työssäkäyvä tai saksalainen voisivat tulkita näkemäänsä hyvin eri tavoin.

Elokuvilla kulttuurituotteina on myös suuri vaikutus naiskuvaan ja tapaan katsoa naisia. Kyrölän (2006a) mukaan feministisessä elokuvateoriassa on todettu, että elokuvien välittämät naiskuvat ilmentävät ja ylläpitävät naisten yhteiskunnallista sortoa, mikä näkyy siinä, että naiset asetetaan usein alistettuun asemaan objektivoimalla ja seksualisoimalla. Elokuva, kuten kulttuurituotteet ylipäänsä, rakentavat ja määrittelevät naisen puutteelliseksi, ei-mieheksi, kauniiksi pinnaksi, passiiviseksi ja erotisoituneeksi miehisen katseen kohteeksi. (Kyrölä 2006a, 113.) Nainen on siis esillä, katsottavana ja konnotoi näin katsottavana olemista, minkä vuoksi perinteinen elokuva asemoi naisen katseen kohteeksi ja miehen katsojaksi (Nikunen 1996, 35–36). Tämän vuoksi aiheet näkyvyydestä,

8 näkymättömyydestä ja näkyväksi tekemisestä ovatkin elokuvatutkimuksessa keskeisiä tarkastelun aiheita (Vänskä 2006, 39).

Mulvey (2000) keskittyy elokuvateoriassaan juuri tähän näkökulmaan naisen esittämisestä katseen kohteena. Hänen mukaansa sukupuolten epätasapainon vallitsemassa maailmassa katsomisesta saatava nautinto on jaettu aktiivisen miehen ja passiivisen naisen välille. Määräävä miehinen katse heijastaa fantasiansa naishahmoon, joka on muotoiltu niiden mukaiseksi. Perinteisessä itsensä paljastavassa roolissa naisia katsotaan ja esitetään siten, että heidän ulkomuotonsa pohjautuu vahvojen visuaalisten sekä eroottisten seikkojen varaan, jolloin heidät mielletään katsomisen kohteiksi. Naisten esittäminen seksiobjekteina on elokuvissa toistuva teema, koska he kuvastavat kaikissa tilanteissa miesten halua. Perinteisesti naisten esittäminen on toiminut kahdella tasolla: he ovat eroottisia objekteja elokuvan muille hahmoille, mutta myös elokuvan katsojille. Näin jännite vaihtelee kuvaruudun kummankin puolen katseiden kesken. (Mulvey 2000, 39–40.)

Valtavirtaelokuva yhdistää Mulveyn (2000) mukaan spektaakkelin ja narratiivin. Naisen läsnäolo on välttämätön spektaakkelin elementti tavallisessa narratiivisessa elokuvassa, mistä huolimatta hänen visuaalinen läsnäolonsa yleensä estää tarinan kehittymisen ja pysäyttää tapahtumien kulun eroottisina hetkinä. Naisen läsnäolo on kuitenkin yhdistettävä narratiivin kanssa yhteensopivaksi.

Heteroseksuaalinen työjaottelu aktiiviseen ja passiiviseen on siis vaikuttanut elokuvien narratiiviseen rakenteeseen. Johtavan ideologian ja niitä tukevien ajatusmallien mukaan mieshahmo ei voi kantaa seksuaalisen objektivoinnin taakkaa, koska mies ei halua tulla katsotusti eroottisesta näkökulmasta.

Sen vuoksi jako spektaakkeliin ja narratiiviin tukee miehen roolia aktiivisena toimijana, joka vie tarinaa eteenpäin tarinan päähenkilönä ja saa asioita tapahtumaan. Mies siis kontrolloi elokuvan fantasiaa ja tulee myös näkyviin vallan edustajana. Koska elokuvat rakennetaan miehisen katseen ja fantasian ympärille, myös katsoja samaistuu tähän katseeseen ja asettaa naiset katseensa kohteeksi miespäähenkilön sijaan. (Mulvey 2000, 40–41.)

9 Kamerateknologialla, kameran liikkeillä ja näkymättömällä editoinnilla on kaikilla tapana hämärtää ruututilan rajoja (Mulvey 2000, 41), minkä vuoksi naisen ja miehen esittämisen tavat ja heidän erilainen asemansa elokuvan toimijoina kannattaa ottaa huomioon elokuvia tutkittaessa. Vänskän (2006) mukaan keskeistä muun muassa elokuvatutkimuksessa onkin kiinnittää katse siihen, miten kuvat ja niissä esiintyvät hahmot, naiset tai miehet, on rakennettu sekä tarkastella, minkälaisia asioita heidän esittämisessään korostuu. Huomio voidaan kiinnittää muun muassa visuaalisesti esitettyjen hahmojen feminiinisyyden, maskuliinisuuden tai androgyynisyyden rakentumiseen ja aineksiin, joista nämä kuvat rakentuvat. Monet seikat, kuten hahmon vaatetus, hiusten pituus tai lyhyys, meikki tai meikkaamattomuus sekä vartalon kurvikkuus tai kurvittomuus, voivat vaikuttaa kuvista tehtyihin tulkintoihin. Myös kuvakulmalla ja kuvan valaistuksella voi olla merkitystä kuvien tulkinnassa. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei yksikään visuaalinen esitys naisista tai miehistä ole toista todempi, sillä kaikki kuvat ovat rakennettuja. (Vänskä 2006, 41.)

2.2 Tutkimuksen keskeiset käsitteet 2.2.1 Representaatio

Representaatio on yksi tutkimukseni keskeisimmistä käsitteistä. Susanna Paasosen (2010) mukaan representaatiolla tarkoitetaan esitystä ja vielä täsmällisemmin määriteltynä uudelleen esittämistä.

Representaatio voidaan ajatella prosessina, jossa esimerkiksi kuviin, ihmisiin tai muihin objekteihin liitetään tietynlaisia merkityksiä, jolloin näitä merkityksiä liitetään myös ympäröivään maailmaan ja sen sosiaalisiin suhteisiin. (Paasonen 2010, 40.) Tällaisia merkityksiä tuotetaan moninaisten esitysmuotojen, kuten tekstien, kuvien ja kielen, avulla. Representaatioiden avulla siis toisaalta materialisoidaan abstrakteja käsityksiä, mutta toisaalta myös tuotetaan niitä. Tästä näkökulmasta katsottuna todellisuus on aina representoitunut, ja se ymmärretään vain erilaisten representaatioiden kautta. (Nikunen 1996, 11.)

Seppäsen (2005) mukaan representaatiot ovat toiminnallisia ainakin kolmessa mielessä. Ensin representaatiot tuotetaan, minkä jälkeen niitä kulutetaan ja käytetään. Kolmanneksi representaatio on

10 mukana myös tulkinnallisessa prosessissa, jossa erilaiset ”kielet”, aistien välittämä esinemaailma ja ihmisen mielikuvat kytkeytyvät toisiinsa. (Seppänen 2005, 84.) Representaatioita siis tuotetaan, käytetään ja tulkitaan.

Toisen yleisen määritelmän mukaan representaatio samanaikaisesti sekä esittää, edustaa että tuottaa merkityksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että representaation esittäessä jotakin se samalla myös edustaa jotakin laajempaa kokonaisuutta tai kategoriaa. Tuottavuus puolestaan merkitsee sitä, että representaatiot rakentavat erilaisia arvostuksia, mielikuvia ja määritelmiä. Tuottavuudella tarkoitetaan siis sitä, etteivät representaatiot yksinkertaisesti vain heijasta yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja ymmärryksiä, vaan ne ovat myös osallisina niiden muotoutumisessa sekä kierrättämisessä samalla, kun ne rakentavat erilaisia kehyksiä ymmärtää todellisuutta. Representaatioiden voidaan siis sanoa uusintavan, tuottavan ja markkinoivan käsityksiä sukupuolesta. (Paasonen 2010, 40–41.) Näiden teorioiden mukaan representaatiot osallistuvat todellisuuden rakentumiseen, kun niitä tuotetaan, tulkitaan ja käytetään uudelleen, mutta representaatioita on mahdollista myös uusintaa tarpeen tullen.

Paasosen (2010) mukaan representaatioista pystytään tunnistamaan historiallisia konventioita ja jatkuvuuksia, jotka muuntuvat selvästi ajan kuluessa. Representaatiot siis heijastavat muuttuvia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia arvoja, minkä lisäksi ne myös osallistuvat niiden muokkaamiseen.

(Paasonen 2010, 45–46.) Representaatiot eivät ole pysyviä konstruktioita, vaan ne kytkeytyvät vallitsevaan yhteiskuntaan ja muokkautuvat yhteiskunnan ja ihmisten muuttuessa tai itse muuttavat yhteiskuntaa ja ihmisiä. Representaatiot ovatkin Anu Koivusen (1995, 27) mukaan yksi monista käytänteistä, joka jatkuvasti tuottaa, muokkaa, kiistää ja uusintaa sukupuolikategorioita, sillä representaatioiden kautta käsityksiä, asioita ja arvoja asemoidaan toisiinsa (Nikunen 1996, 12).

Asemointi on osa ideologista toimintaa, eivätkä yksilöt välttämättä tiedosta ideologisia prosesseja omissa valinnoissaan. Näin kulttuuriset representaatiot naisesta ja miehestä luovat odotuksia sukupuolesta, ja ideologia tulee niissä esille. Representaatiot saavat yksilöt tunnistamaan itsensä

11 naisina ja miehinä ja sitä kautta ruumiillistamaan naiseen sekä mieheen liittyviä normeja. (Nikunen 1996, 12, 17.)

Yksi representaatiotutkimuksen tärkeimmistä tehtävistä on ollut pohtia käytäntöjä erilaisten ihmisryhmien kuvaamisen taustalla. Feministinen representaatiotutkimus pohjautuu 1970-luvulla syntyneeseen naiskuvatutkimukseen, joka keskittyi kritisoimaan valtavirran naiskuvia esimerkiksi mainoksissa, elokuvissa, televisiosarjoissa ja naistenlehdissä, koska ne olivat hyvin kapeita ja stereotyyppisiä. Näiden kuvien ajateltiin pitävän yllä naisia alistavaa ja väheksyvää sukupuoli- ideologiaa, minkä vuoksi niiden tilalle vaadittiin realistisempia ja monipuolisempia naishahmoja sekä positiivisia roolimalleja, joihin olisi helppo samaistua. (Paasonen 2010, 43.) Tällaisilla kulttuurituotteiden välittämillä kuvilla on suuri vaikutus vallitsevaan yhteiskuntaan. Koivusen (1995) mukaan feministisen naiskuva-analyysin lähtökohtana on ymmärtää kuvien ja representaatioiden poliittisuus. Tällöin ajatellaan, että naisten ja naiseuden representoimisen tavat ovat merkityksellisiä sekä kulttuuriselle naiskuvalle että naisten omakuvalle. (Koivunen 1995, 25.) Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että representaatiot eli se, miten naisia esitetään, vaikuttaa siihen, millaisina naiset jossain tietyssä kulttuurissa nähdään, mutta myös siihen millaisina naiset itse näkevät itsensä.

Representaatiot ovat tästä näkökulmasta katsottuna hyvin tärkeitä omankin tutkimukseni kannalta, koska elokuvat toimivat omalta osaltaan erilaisten representaatioiden tuottajina, välittäjinä ja muokkaajina. Paasonen (2010) toteaakin, että media ja muu kuvakulttuuri muodostavat yhä keskeisemmän osan ihmisen arkisesta elinympäristöstä, ja representaatiot osallistuvat aktiivisesti siihen, kuinka tuo ympäristö hahmotetaan. Mediatutkimuksessa myös esitysten välittyneisyys liittyy olennaisesti representaatioon. Esitysten välittyneisyydellä tarkoitetaan sitä, että muun muassa elokuvien, television ja lehtimainosten kaltaiset mediat näyttävät ja sitä kautta myös välittävät erilaisia mielikuvia. Tämän lisäksi ne myös rakentavat näitä mielikuvia esimerkiksi editoinnin, rajausten ja kameratyön avulla. Kun representaatioita tuotetaan, ne yleensä perustuvat erilaisiin normeihin ja esityskonventioihin. Kulttuuristen kuvien voidaan siis sanoa rakentuvan toistensa

12 varaan ja toisiaan vasten. (Paasonen 2010, 41.) Representaatioita ei voi tämän mukaan siis ”keksiä”, vaan ne aina pohjautuvat jo johonkin olemassa olevaan käsitykseen tai mielikuvaan representoitavasta kohteesta.

Koivunenkin (1995) toteaa, että representaatiot jäsentyvät aina poikkeuksetta kulttuuristen esittämisen koodien ja konventioiden, kuten kerronnan ja genrejen, avulla. Elokuvat käsittelevät näiden koodien ja konventioiden kautta erilaisia ristiriitoja, jotka ovat peräisin materiaalisesta todellisuudesta, ja antavat niille ratkaisumalleja. Näin olemassa olevat esittämisen muodot säätelevät ja asettavat representaatioille rajoituksia siitä, mitä ja miten voidaan kuvata, esittää ja sanoa.

(Koivunen 1995, 32–33.)

Sarpavaara (2004) antaa esimerkin Koivusen mainitsemasta representaatioiden säätelystä. Hän toteaa kulttuurin tuottavan television mainoselokuvien ruumiillisuusrepresentaatioita, jotka samanaikaisesti sekä kuvaavat ruumiillisuutta että tuottavat ruumiillisuuteen liittyvää ymmärrystä. Representaatioissa korostuvat erilaiset valinnat merkitystä tuottavina elementteinä, mikä tarkoittaa sitä, että representaatioissa jotakin aina valitaan esitettäväksi tietyllä tavalla, jolloin jotakin muuta joudutaan jättämään representaation ulkopuolelle. Hän käyttää mainoselokuvia esimerkkinä näistä valinnoista ja siitä, miksi jotakin päätetään näyttää ja jotakin taas ei. Mainoksen tehtävänä on tuotteen myynnin edistäminen, ja tähän tavoitteeseen pääsemiseksi mainoksessa aiotaan käyttää seksikästä vartaloa.

Tällöin mainoksen laatijoiden tulee nojautua valitsemissaan representaatioissa jaettuihin kulttuurisiin käsityksiin seksikkään vartalon ominaisuuksista. Onnistuneen mainoksen eteen täytyy tehdä siis monenlaisia valintoja, jotta vartalolle saataisiin luotua onnistunut merkitys. Valinnat voivat koskea esimerkiksi vartalon muotoa tai kokoa, kampauksia tai vaatteita sekä ilmeitä tai eleitä. Tärkeää on myös huomata, mitä jää valintojen ulkopuolelle. (Sarpavaara 2004, 32.) Tässä tapauksessa olemassa olevat käsitykset seksikkyydestä siis ohjaavat sitä, millaisina mainoksissa esiintyvät ihmiset esitetään.

Representoiminen ei kuitenkaan ole aina tietoista. Sarpavaara (2004) jatkaa, etteivät kaikki representaatioihin liittyvät valinnat välttämättä johdu tietoisesta päätöksenteosta. Representaatioihin

13 kytkeytyy siis monenlaisia merkityksiä, jotka voivat olla sekä tietoisia että tiedostamattomia, tarkoituksellisia että tarkoituksettomia, ilmeisiä että epäselviä. Tämä tarkoittaa sitä, että television mainoselokuvien tietoisesti merkityksellistetyistä ruumiillisuusrepresentaatioista huolimatta näihin representaatioihin liittyy aina myös tiedostamattomia merkityksiä. Tästä johtuen representaatioita on mahdollista tulkita monella eri tavalla. Vaikka representaatiot siis pyrkivätkin ohjaamaan katsetta tiettyyn suuntaan ja antavat erilaisia vihjeitä niiden oikeanlaisesta tulkinnasta, ne eivät siitä huolimatta pysty määrittelemään, miten ne vastaanotetaan tai millä tavalla niitä katsotaan.

(Sarpavaara 2004, 32–33.) Omassa tutkimuksessani tämä tarkoittaa sitä, että representaatioiden tulkitseminen on subjektiivinen prosessi, minkä seurauksena joku muu voi tulkita elokuvissa havaittuja asioita eri tavoin.

Seppäsen (2005) mukaan representaatioihin voidaan ottaa kolme eri näkökulmaa. Ensin ovat refleksiiviset representaatiot, joiden kautta pohditaan, vastaako jokin representaatio todellisuutta.

Intentionaalinen näkökulma taas kysyy, mitä tekijä representaatiollaan haluaa sanoa.

Konstruktionistinen representaatio puolestaan haluaa selvittää, millaisen todellisuuden mediaesitys tuottaa ja millä keinoin. Tällöin representaatiota ei verrata todellisuuteen, vaan sitä pidetään osana todellisuutta. (Seppänen 2005, 94.) Tässä tutkimuksessa on kyse viimeksi mainitusta, konstruktionistisesta representaatiosta, sillä tutkimuksen taustaoletuksena on konstruktionistinen käsitys representaatioiden vallasta kuvata, muokata ja tuottaa käsityksiä todellisuudesta. Tämä koskee myös naiskehojen kuvaamista.

2.2.2 Stereotypia

Stereotypia on representaation erityinen muoto (Sarpavaara 2004, 33). Stereotypian näkökulmasta katsottuna representaatio on tapa katsoa muita ja kiistää heidän yksilöllisyytensä liittämällä heidät tiettyyn stereotypiaan. (Helsby 2005, 7). Sihvosen (2006) mukaan yksilöitä tai sosiaalisia ryhmiä kuvaavat representaatiot kiinnittyvät sekä yksittäistapauksiin että kulttuurisesti jaettuihin käsityksiin esimerkiksi ihmisyydestä, sosiaalisuuden luonteesta ja ryhmien toiminnasta. Stereotypialla viitataan

14 usein perustelemattomiksi jääviin ominaisuuksiin, joiden avulla tuotetaan tiettyjä yksilöitä tai ryhmiä koskevia, kulttuurisesti merkittäviä yleistyksiä tyypittelemällä ihmisiä. Stereotypisoinnissa käytetyt tyypittelyn keinot voivat liittyä esimerkiksi tyypittelyn kohteina olevien ihmisten taustaan, arvoihin, asenteisiin tai käyttäytymiseen. (Sihvonen 2006, 138.) Stereotypisoinnin kautta esiin tulevat korostetut normatiiviset arvot ja vakiintuneet konventiot edellyttävät aina jonkinasteista erilaisuuden arvostelua tai tuomitsemista. Erilaisuus on sitä, minkä stereotypisoinnin prosessi erottaa oletetusta normaalista. (Pickering 2001, 5.) Stereotypiat voidaan siis mieltää yksinkertaistetuiksi käsityksiksi tai kuviksi erilaisista ihmisryhmistä.

Pickering (2001) toteaa, että stereotypioita pidetään usein epätarkkoina, koska ne kuvaavat sosiaalisen ryhmän tai kategorian homogeeniseksi. Tietyt käyttäytymistavat, luonteenpiirteet tai taipumukset eristetään kontekstistaan ja määritetään koskemaan kaikkia, jotka yhdistetään tiettyyn ryhmään tai kategoriaan. Stereotypiat esittävät jokaisen tietyn ominaisuuden omaavan samanlaisena, kuten vaaleatukkaisen naisen tai tummaihoisen miehen: heidät laitetaan stereotypian luomaan muottiin siitä, mitä vaaleahiuksisena naisena tai tummaihoisena miehenä oleminen tarkoittaa. Tämä lokeroiminen luo säännönmukaisuutta stereotypioita käyttäville. Myös lokeroimisesta syntyvä turvallisuuden- tai ylemmyydentunne voivat selittää syitä sille, miksi tällainen toisten ihmisten tai kulttuureiden epätarkka kuvaaminen leviää nopeasti, ja stereotypiat hyväksytään niitä kyseenalaistamatta laajoillakin alueilla. Tällaiseen sosiaalisen levityksen prosessiin liittyvät epätarkat representaatiot luovat illuusion tarkkuudesta, säännönmukaisuudesta ja siitä, miten asioiden tulisi olla. (Pickering 2001, 4.)

Stereotypisointi ei ole aina positiivinen asia. Pickering (2001, 5) jatkaa, että stereotypisoinnin tuottama määrittäminen tapahtuu sen kohteiden kustannuksella, sillä heidät asetetaan aina marginaaliseen tai alisteiseen asemaan, ja heitä myös arvostellaan sen mukaisesti stereotypioiden epätarkkuuksista huolimatta. Stereotypiat liioittelevat ja homogenisoivat piirteitä, joita pidetään jollekin tietylle ryhmälle tunnusomaisina, ja nämä piirteet yleistävät eri kategorioihin liitettyjä

15 henkilöitä. Ryhmiin kohdistettuja kuvia ja käsityksiä pidetään yleensä liian pelkistettyinä, jäykkinä ja virheellisinä, minkä lisäksi ne saattavat perustua syrjiville arvoille sekä vahingoittaa ihmisten tosiasiallisia sosiaalisia ja henkilökohtaisia identiteettejä. Stereotypiat voidaan nähdä syrjivinä myös siksi, että niihin liitettyjen piirteiden ja ominaisuuksien ajatellaan rakentavan pohjaa negatiivisille ja vihamielisille käsityksille, antavan perusteita hyväksikäyttävälle ja epäoikeudenmukaiselle kohtelulle tai oikeuttavan aggressiiviseen käytökseen toista ihmisryhmää kohtaan. (Pickering 2001, 10.)

Helsbykin (2005) on sitä mieltä, että stereotypisoinnista voi olla paljon haittaa tietyille ihmisryhmille.

Hänen mukaansa ominaisuuksien, kuten ihonvärin tai kansallisuuden, kautta tapahtuvaa objektivoimista voidaan käyttää ryhmien luokitteluun tai jopa mustamaalaamiseen. Esimerkiksi Saksan kansallissosialistit veivät tämän äärimmilleen ja representoivat muun muassa juutalaisia ali- ihmisiksi erilaisten ominaisuuksien perusteella. He käyttivät median voimaa toistamalla viestiään sen tiedotusvälineiden kautta ja tällä tavoin rakensivat ihmisten mieleen vääränlaisen kuvan todellisuudesta. Helsby toteaa, että vaikka voimmekin nähdä holokaustin pahana asiana, joskus voi siitä huolimatta olla vaikeaa nähdä ja kyseenalaistaa omia ennakkoluuloja sekä uskomuksia. (Helsby 2005, 8.)

Media voidaankin nähdä yhtenä tehokkaimmista viestien ja diskurssien verkostoiden välittäjistä, sillä se luo ihmisille tietyn “ajattelutavan”. Erilaisten viestien toisto vahvistaa uskomuksia ja tekee niistä luonnollisia, mitä kautta medioiden lukijoille vakiinnutetaan hallitsevaa maailmankuvaa. Myös ryhmien representoimisella aikaansaatu tiettyjen piirteiden tai diskurssien vääristyminen saatetaan nähdä kaikista selvimmin mediassa, mutta nämä vääristymät heijastuvat myös ihmisten todellisuuteen. Esimerkiksi käsitys tyhmästä blondista voi hyvinkin vaikuttaa siihen, millaiseksi vaaleahiuksinen nainen mielletään oikeassa elämässä. Kaikkia mediatekstejä voidaan kuitenkin lukea monin eri tavoin, ja niistä voidaan löytää hyvinkin erilaisia merkityksiä, joita lukijat aktiivisesti

16 rakentavat. Yksinkertainen yhteys yhden piirteen ja idean välillä, kuten ”vaaleat hiukset tarkoittavat blondia bimboa”, voidaan lukea eri tavoin kontekstista ja lukijasta riippuen. (Helsby 2005, 6–8.) Luonnollisesti media vaikuttaa siis myös sukupuolista saatavaan kuvaan. Nardin (2011) mukaan muun muassa mainosten välittämät stereotypiat ja representaatiot maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä heijastelevat asenteita sukupuolia kohtaan, mutta myös auttavat levittämään kuvia maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä. Kulttuurituotteet ovat hänen mukaansa omalta osaltaan levittämässä oletuksia ja käsityksiä sukupuolista stereotypisoimalla sukupuoliin liitettäviä ominaisuuksia. (Nardi 2011, 118.)

Sukupuoli onkin yksi yleinen stereotypisoinnin kohde (Sarpavaara 2004, 33). Lindesmithin, Straussin ja Denzinin (1999) mukaan sukupuoliin liittyvien stereotyyppisten käsitysten taustalta löytyy kuusi länsimaiselle sukupuolijärjestelmälle ominaista uskomusta sukupuolesta. Nämä uskomukset ovat uskomus sukupuolten välisten erojen perustumisesta biologiaan, uskomus kodista naisen paikkana, usko patriarkaattiin, uskomus miesten ja naisten töiden erilaisuudesta, uskomus ainoastaan heteroseksuaalisen rakkauden luonnollisuudesta ja uskomus naisten velvollisuudesta olla eroottisesti ja seksuaalisesti puoleensavetävämpiä kuin miesten. (Lindesmith, Strauss & Denzin 1999, 430.) Nämä kuusi uskomusta muuttuvat, kun radikaalit, konservatiiviset, liberaalit ja traditionaaliset naiset ja miehet haastavat toistensa uskomukset sukupuolesta, seksuaalisuudesta, työstä, perheestä, lapsista ja avioliitosta (Mts. 259). Klassinen esimerkki naisesta tehdystä stereotypiasta on tyhmä blondi, joka liitetään lapselliseen ja tyhmään, mutta myös kauniiseen hahmoon. Tällä tavoin vaaleilla hiuksilla representoidaan tietynlaista feminiinisyyden stereotypiaa. (Helsby 2005, 7.) Yleistykset ja stereotypiat siis vaikuttavat hyvin vahvasti siihen, millaisia oletamme naisten olevan, miten heidän tulisi käyttäytyä tai miltä heidän tulisi näyttää. Tämä on hyvä näkökulma myös oman tutkimukseni kannalta, sillä elokuvat voivat representaatioissaan esittää naishahmoja stereotyyppisinä yleistyksinä naissukupuolesta tai liittää naisiin stereotyyppisiä ominaisuuksia.

17 2.2.3 Sukupuoli ja sukupuoliero

Julkusen (2010) mukaan ruumis toimii sukupuolieron paikkana. Biologiaan perustuvissa käsityksissä sukupuoli (eng. sex) sijaitsee ruumiissa. Tasa-arvoa ajavissa käsityksissä puolestaan ajatellaan, että ruumiillisen sukupuolen vaikutuksia on mahdollista muunnella siten, ettei kulttuurisella ja sosiaalisella sukupuolella (eng. gender) ole loppujen lopuksi juurikaan tekemistä ruumiillisen sukupuolen (eng. sex) kanssa. (Julkunen 2010, 186.) Sex tarkoittaa siis miesten ja naisten välillä vallitsevia anatomis-fysiologisia eroja, kun taas gender puolestaan viittaa kahden vastakkaisen termin tai tiettyjen oliotyyppien, kuten miehet ja naiset, yhdistelmään. Ero sukupuolten välillä voidaan siten käsittää ennen kaikkea ihmiskategorioiden tietyiksi ominaisuuskokonaisuuksiksi. (Liljeström 1996, 115.) Sukupuoli ja sukupuolierot ovat siis ennemmin historiallisia tuotteita kuin biologinen ilmiö (Hird 2004, 7), emmekä voi käsittää biologista sukupuolta objektiivisesti, koska muun muassa ajatuskuviomme, kielemme ja ideologiat leimaavat havaintojamme (Starck 2013, 8). Jos sukupuoli olisi luonnollinen asia, käsityksen siitä pitäisi olla joka paikassa ja historian kaikkina ajankohtina samanlainen (Starck 2013, 12).

Nikusen (1996) mukaan kulttuurisen ja biologisen sukupuolen rajanveto on vaikea, ellei jopa mahdoton tehtävä. Se on myös raja, jonka avulla tehdään pitkällekin meneviä johtopäätöksiä siitä, millaisia naisten ja miesten pitäisi olla. Sukupuolten muovautumista ohjaavat jatkuvasti erilaiset vaatimukset, jotka perustuvat väitteisiin biologisesta luonnollisuudesta tai kulttuurisesta yhdenmukaisuudesta. (Nikunen 1996, 3.) Näkemystä biologiasta sukupuolen muuttumattomana perustana kutsutaan tavallisesti essentialistiseksi, kun taas näkemystä sukupuolen korostumisesta sosiaalisena ja kulttuurisena tekijänä nimetään konstruktionistiseksi tarkastelutavaksi (Karkulehto 2011, 61).

Feministisessä teoriakeskustelussa tähän kaksijakoiseen käsitteeseen on jälkistrukturalismin vaikutuksesta lisätty symbolinen sukupuoli. Tavallisesti myös nämä sukupuolen eri tasot asetetaan hierarkkiseen järjestykseen, jossa biologinen käsitetään edelleen niin sanotusti primääriseksi tai

18 määrääväksi, kun taas sosiaalista pidetään symbolisen johdannaisena. Symboliselle puolestaan annetaan tertiäärinen, niin sanottu kaiken yläpuolella oleva, luonne. Nämä eri elementit ymmärretään vahvasti toisiinsa kietoutuneiksi ja toisistaan riippuvaisiksi. (Liljeström 1996, 115–116.) De Lauretiksen (2004, 35) mukaan biologisesti määrittynyttä sukupuolta (eng. sex) korostava sukupuolieron käsite merkitsee aina naisen eroa miehestä.

Samaa mieltä tästä on myös Simone de Beauvoir. Lea Rojolan (1996, 161) mukaan sukupuolieron tämänhetkiseen keskeisyyteen vaikuttaa juurikin Simone de Beauvoirin eron teoretisointi, sillä hän osoitti, että eron käsite on tärkeä varsinkin naisille. De Beauvoirin (1980) ajattelussa vastakkainasettelu on välttämätöntä toimivaksi olennoksi, eli subjektiksi, asettumisen kannalta. Tämä toimiva subjekti pääsee esiintymään oleellisena ja asettamaan toisen epäoleelliseen asemaan, toiminnan kohteeksi eli objektiksi. (de Beauvoir 1980, 13.) Tämän seurauksena naisesta on tullut Toinen, joka määritellään yksinomaan miehestä käsin. Toisena oleminen tarkoittaa sitä, että naisen ajatellaan olevan kaikkea sitä, mitä mies ei ole: hän on miehen vastakohta ja olemassaolon oikeutus.

(Mts. 114.) Miehet näkevät siis naiset erilaisina kuin itsensä ja tästä syystä määrittelevät naiset itsestään Toiseksi, minkä kautta he myös etsivät itseään ja identiteettiään (Mts. 41, 57). Nainen ei siis ole miehen kanssa yhdenvertainen, vaan tälle alisteinen. Yhteiskunta ja politiikka ovat aina olleet de Beauvoirin mukaan miesten käsissä, ja patriarkaatin varhaisajoista lähtien naisten alistamisesta on ollut heille hyötyä, sillä esimerkiksi lait on laadittu miesten etuja ajatellen. (Mts. 51, 110.) Sukupuoliero on hänen mielestään siis patriarkaatin tuote.

Freudin (1977) ajattelussa puolestaan sukupuolten biologiset ominaisuudet ovat sukupuolieron keskiössä. Hänen mukaansa vastatusten tässä erottelussa ovat miesten sukupuolielimet ja kastraatti eli nainen, jolta nämä sukupuolielimet puuttuvat. Miehisyys kattaa subjektin, aktiivisuuden ja omistamisen alueet, kun taas naiseuteen liittyvät objektius ja passiivisuus. (Freud 1977, 312.) Jo lapsena tytön valtaa peniskateus hänen huomatessaan, ettei hänellä itsellään ole penistä.

Peniksettömyyttä pidetään rangaistuksena, kastraationa, ja tytöt pyrkivät saamaan peniksensä takaisin

19 ollakseen miesten kaltaisia. (Mts. 336–337.) Sukupuoliero tulee siis esille vain biologisten seikkojen eli sukupuolielinten kautta. Kuten de Beauvoirinkin ajattelussa, myös Freudin teoretisoinnissa mies on normi, josta nainen nähdään jollain tapaa erilaisena.

Butler (1999) on vahvasti Freudin biologian luonnollistavaa käsitystä vastaan. Hänen mukaansa näennäisesti luonnolliset tosiasiat biologisesta sukupuolesta on tuotettu pelkästään poliittisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Butler perustelee väitettään sillä, että biologisen sukupuolen muuttumatonta luonnetta kyseenalaistettaessa voidaan huomata, että konstruktio biologisesta sukupuolesta osoittautuu yhtä kulttuurisesti rakennetuksi kuin sosiaalinenkin sukupuoli.

Myös biologisen sukupuolen voidaan siis olettaa olevan sosiaalisesti rakentunut. Tästä seuraa, ettei sosiaalista sukupuolta voida määritellä biologisen sukupuolen kulttuuriseksi tulkinnaksi, sillä biologinenkin sukupuoli on sosiaalisesti sukupuolitettu kategoria. (Butler 1999, 10–11.) Nikunen (1996) on tästä samoilla linjoilla ja toteaa, että biologian näkeminen lopullisena totuutena on kyseenalaistettava, ja on osoitettava, että katselemme myös biologiaa kulttuurin silmin, mistä syystä puhdasta biologiaa ei ole olemassa. Oletuksia biologiasta voidaan hämmentää representaation tasolla kiinnittämällä huomiota sukupuoleen tuotettuna kulttuurisena konstruktiona. Tämä korostus kyseenalaistaa biologian ehdottomuuden ja väitteet siitä, että biologia määräisi jokaisen kohtalon.

(Nikunen 1996, 5–6.)

De Beauvoir (1980) puolestaan myöntää Freudin ajattelun mukaisesti, että sukupuolijako on biologinen tosiseikka eikä pelkästään ihmiskunnan historian vaihe. Rikkoutumisen sijaan sukupuolten vastakkaisuus on ajan saatossa vain kasvanut alkuperäisestä. (de Beauvoir 1980, 15.) Biologia ei kuitenkaan ole de Beauvoirin mukaan sukupuolieron syy, sillä hänen kuuluisan lausahduksensakin mukaan ”Naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan”. Hän väittää, ettei naisen yhteiskunnassa omaksumaa hahmoa määrää mikään biologinen, psykologinen tai taloudellinen kohtalo, vaan koko yhteiskunnan kulttuuri-ilmapiiri muovaa miehen ja kastraatin välisen tuotteen, jota kutsutaan naiseksi. Yksilö voidaan käsittää Toiseksi vain suhteessa toisiin. (Mts. 154.) Toisin

20 kuin Freudin ajattelussa de Beauvoirin mukaan nainen siis tuotetaan sosiaalisesti ja kulttuurisesti, ja tämä tuottaminen tapahtuu juurikin sukupuolieron kautta.

Muuallakin feministisessä tutkimuksessa Freudin näkemystä on kritisoitu paljon. Muun muassa Marianne Liljeström (1996) toteaa, että biologian luonnollisuuden kyseenalaistava kritiikki on osoittanut, ettei ”oikeaa” materiaalista ruumista, siitä tuotettuja representaatioita ja kulttuurisia määrittelyjä ole mahdollista erottaa toisistaan. Representaatioiden ja diskurssien tuottaessa ruumiit siinä samassa prosessissa biologiaan asetetaan myös jako sukupuolista. (Liljeström 1996, 119.) Sukupuoli ei siis rakennu pelkästään biologiasta, vaan myös representaatiot muovaavat sukupuolten kulttuurisia ja yhteiskunnallista jakoa sekä eroja. Myös Lorberin ja Mooren (2007) mukaan tieteen ja lääketieteen järjestyksen kautta sosiaalisesti rakentuneet sukupuolittuneiden ruumiiden erot nähdään luonnollisina, fyysisinä, universaaleina, transhistoriallisina ja pysyvinä tosiasioina. Yleinen uskomus on, että naisten ja miesten ruumiit ovat erilaisia, koska ne syntyvät sellaisiksi. He myöntävät, että naisten ja miesten ruumiit ovat todellakin erilaiset, mutta ne on suurimmilta osin tehty sellaisiksi sosiaalisissa käytännöissä ja odotuksissa siitä, miten tyttöjen, poikien, naisten ja miesten tulisi esimerkiksi toimia tai miltä heidän tulisi näyttää. (Lorber & Moore 2007, 4.)

Tämän mukaisesti myös Teresa de Lauretiksen (2004) ajattelussa järjestelmä biologisesta ja sosiaalisesta sukupuolesta on sekä yhteiskunnallis-kulttuurinen rakenne että semioottinen koje eli representaatiojärjestelmä, joka antaa yksilöille yhteiskunnallisen merkityksen, kuten arvon, identiteetin, paikan suvussa, arvostuksen tai aseman yhteiskunnallisessa arvoasteikossa. Sosiaalisen sukupuolen representaatiot ovat erottavia, merkityksiä kantavia ja yhteiskunnallisia positioita. Kun joku tulee esitetyksi tai esittää itsensä joko mies- tai naispuolisena, se merkitsee kaikkien noiden merkitysten sisäistämistä ja haltuun ottamista. Hänen mukaansa sukupuolen rakentuminen on siis prosessi, mutta myös sukupuolen representaation tuote. (de Lauretis, 41–42.) Sukupuolen esittäminen on siis jo olemassa olevien merkitysten uudelleen tuottamista, mutta toisaalta tämä esittäminen voi luoda uusia merkityksiä ja esittämisen tapoja. De Lauretis (2004, 19–20) on sitä mieltä, ettei naiseutta

21 voida koskaan analysoida muuna kuin erona, puutteena, poissaolona ja negaationa silloin, kun naiseus määritellään representaationa, kielellisenä tuotteena ja positiona miehisen halun mallissa.

Sukupuolta ja sukupuolieroa tuotetaan monin eri tavoin. Butlerin (1999, 178) mukaan monet erilaiset sukupuoliteot luovat sukupuolen idean, eikä sukupuolta olisi olemassa ilman niitä. Hän näkee sukupuolen ja ruumiin rakentumisen kytkeytyvän performatiivisuuden käsitteeseen, jolla tarkoitetaan sukupuolten ja ruumiiden merkityksellistämistä muun muassa tekojen kautta. Teot, eleet ja halu siis tuottavat sukupuolten sisällöt, mutta ne tuotetaan vain ruumiin pinnalle, jolloin niiden takana piilevä identiteetti jää varjoon. Tällaiset eleet, teot ja esitykset ovat siten performatiivisia, että niiden oletetaan ilmaisevan ihmisen ydintä tai identiteettiä. Nämä ytimet ja identiteetit ovat kuitenkin harhakuvia, joita pidetään yllä ja tuotetaan ruumiillisten merkkien sekä muiden diskursiivisten keinojen avulla. Sukupuolitetun ruumiin performatiivisuus siis tarkoittaa, ettei ruumiilla ole perimmäistä olemusta ilman näitä monenlaisia tekoja, joista sen todellisuus muodostuu. Eleet, teot ja ilmaistut sekä toteutetut halut synnyttävät hänen mukaansa ”illuusion sisäisestä ja järjestäytyneestä sukupuoliytimestä”. (Mts. 173.) Sukupuoli on siis konstruktio, joka säännönmukaisesti salaa oman muodostumisensa. Sukupuolten seurausvaikutukset tuotetaan tyylittelemällä ruumista, minkä vuoksi se onkin arkinen tapa, jonka avulla ruumiilliset liikkeet, eleet ja erilaiset tyylit luovat harhakuvan kestävästä sukupuolittuneesta minuudesta. (Mts. 178–179.)

Myös Leena-Maija Rossin (2003, 12) mukaan sukupuoli on tekoja ja toistoja eli toistotekoja.

Sukupuoli, sukupuolierot ja niihin liitettävät merkitykset sekä mielikuvat syntyvät siis tekemällä ja toistamalla sukupuolelle ominaisia toimintoja tai käyttäytymismalleja. Korvajärven (2010) mukaan eroja naisten ja miesten sekä kulttuurisen feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä luodaan keskusteluissa, neuvotteluissa ja erilaisessa viestinnässä. Hänenkin näkemyksensä mukaan sukupuoli on siten ihmisten ominaisuuksien sijasta tekemistä ja toimintaa. Sukupuolta myös tehdään eri tavoin erilaisissa yhteiskunnissa, kulttuureissa ja tilanteissa. Erot voivat kuitenkin helposti muodostua

22 kaavamaisiksi malleiksi, joiden kautta monenlaisissa tilanteissa vahvistetaan eroavaisuuksia naisten ja miesten välillä. (Korvajärvi 2010, 187–188.)

Myös Lorber ja Moore (2007) väittävät, että naisten ja miesten väliset erot tuotetaan sosiaalisten käytäntöjen kautta, jotka kannustavat poikia ja tyttöjä käyttämään mieliään ja kehojaan eri tavoin.

Poikien ja miesten odotetaan olevan määrätietoisia ja rationaalisia, kun taas tyttöjen ja naisten myöntyväisiä ja huolehtivia. Erilaiset instituutiot vahvistavat eroja, kun esimerkiksi sukupuolittuneet työorganisaatiot jakavat työt ”naisten töihin” ja “miesten töihin”. Myös elokuvat, televisio ja markkinointi keskittävät naisten elämän avioliiton ja äitiyden ympärille, kun taas miesten elämän enemmänkin fyysiseen ja henkiseen toimintaan. Sosiaalisesti tuotettuja sukupuolitettuja ominaisuuksia ja toimintaa arvostetaan yhteiskunnissa eri tavalla, ja niillä on myös erilaiset lopputulokset. Poikien ja miesten ruumiita sekä käytöstä arvostetaan enemmän länsimaisissa yhteiskunnissa, ja heidän tarkoituksenaan on saavuttaa taloudellinen itsenäisyys sekä poliittista valtaa. Tyttöjen ja naisten ruumiita taas käytetään yleensä seksuaalisiin sekä äitiyteen liittyviin käyttötarkoituksiin, ja heidän käyttäytymisensä on tarkoitus tuoda taloudellista riippuvuutta sekä perheharmoniaa. (Lorber & Moore 2007, 3.)

Heiskalakin (2000) toteaa, että eroa sukupuolten välillä vahvistetaan ja tuotetaan monin eri tavoin, mutta ottaa siihen puolestaan vahvemman yhteiskunnallisen näkökulman. Tapoja tuottaa sukupuolieroja ovat hänen mukaansa muun muassa lainsäädäntö, kuten vain miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus, erilaiset sääntökokoelmat esimerkiksi urheilun alueella, monet säännökset, kuten vakiintuneet käytännöt erottaa naisten ja miesten WC:t toisistaan, sekä sukupuolen mukaan eriytyvät leikkikäytännöt. (Heiskala 2000, 63–64.) Yhteiskuntakin on siis mukana tuottamassa omalta osaltaan sukupuolieroa. Osittain tämän vuoksi sukupuolierot ja niiden vahvistaminen ovat erittäin lähellä jokaisen elämää, minkä vuoksi niitä ei välttämättä edes huomata.

Korvajärvi (2010) on samaa mieltä siitä, että yhteiskunnassa käytettävät ja toistettavat sukupuolistavat kulttuuriset jäsennykset ovat itsestään selviä asioita, joita ei sen vuoksi monestikaan

23 arjessa huomata. Niissä yhdistyvät yleiset mielikuvat sekä omat määrittelyt siitä, mikä on missäkin tilanteessa sopiva ja tarkoituksenmukainen feminiininen tai maskuliininen tapa toimia. (Korvajärvi 2010, 193.) Sukupuolistavista käytännöistä voi siis olla vaikea päästä eroon juuri siksi, että ne mielletään normaaleiksi ja luonnollisiksi tavoiksi ilmaista itseään miehenä tai naisena. Heiskalan (2000) mukaan yhteiskunnallinen merkityksellistäminen (semioosi) uusintaa edelleen voimakkaasti sukupuolieroa, vaikka eron biologinen perusta onkin huomattavasti heikentynyt. Tästä huolimatta sukupuoliero vaikuttaisi olevan vetäytymässä kulttuurin vahvimmin sanktioiduilta alueilta, kuten lainsäädännöstä ja joltain osin myös sääntöjärjestelmistä. Näin sukupuolierosta on muodostumassa yhä puhtaammin kulttuuristen näkemysten varassa toteutuva semioottinen järjestelmä, jota ei varsinaisesti tuota tai sääntele mikään suuri yhteiskunnallinen toimija. (Heiskala 2000, 65.)

Connellinkin (2009) mukaan kulttuurinen sukupuoli muodostuu sosiaalisissa suhteissa, minkä vuoksi se käy jatkuvasti läpi muutoksia. Kulttuurinen sukupuoli myös heijastelee tapaa, jolla yhteiskunta tarkastelee ruumista ja sen jatkuvuutta sekä sen monia vaikutuksia yksityiselämään ja yhteisiin uskomuksiin. Kulttuurinen sukupuoli on moniulotteinen, eikä se käsitä pelkästään identiteettiä, työtä, valtaa tai seksuaalisuutta, vaan kaikkia näitä yhtä aikaa. Kulttuurisen sukupuolen rakenne voi kuitenkin vaihdella suurestikin kulttuurista toiseen, kun sen mallia sosiaalisesti toistetaan muokkaamaan yksilön toimintaa tietyssä yhteisössä. Tästä syystä kulttuurinen sukupuoli vaikuttaa muuttumattomalta, vaikkakin se on siitä huolimatta koko ajan muutoksen alaisena. Kulttuurisella sukupuolella oli alkunsa, joten sillä voi olla myös loppunsa. (Connell 2009, 11.)

Rossi (2003) tuo sukupuolierokehykseen myös kulttuurituotteiden näkökulman sukupuolen rakentajana. Koska seksuaalisuus ja sukupuoli liittyvät keskeisesti identiteetin rakentumiseen, näihin identiteetin rakenneosiin liittyvät keskeisesti oman itsen, mutta myös toisten ihmisten hahmottaminen sukupuolittuneina subjekteina ja objekteina: sekä toimijoina että tunteiden, halujen ja katseiden kohteina. Hänen mukaansa mainonta, kuten muutkin kulttuurituotteet, vaikuttavat siihen, millä tavoin

24 asemoimme itseämme ja toisia subjekteina sekä objekteina, mistä syystä muun kuvamaailman tavoin kulttuurituotteetkin tuottavat ja rakentavat sukupuolta. (Rossi 2003, 11.)

Kun on kyse sukupuolen rakentumisesta, Teresa de Lauretiksen sukupuoliteknologian käsite otetaan aika usein esille, ja se on vahvasti kytköksissä myös elokuviin ja niiden tapoihin tuottaa sukupuolta.

De Lauretis (2004, 14) nimittää sukupuolen rakentumisen prosessia sukupuoliteknologiaksi, jossa sukupuoli muuttuu itserepresentaatioksi. Hänen ajattelussaan sukupuoli representaatioina ja itserepresentaatioina tuotetaan erilaisissa yhteiskunnallisissa teknologioissa, esimerkiksi elokuvissa, institutionalisoituneissa diskursseissa, tietoteorioissa, kriittisissä käytännöissä sekä jokapäiväisen elämän käytännöissä. Tästä syystä seksuaalisuuden tavoin sukupuolikaan ei ole ominaisuus, joka olisi luonnollisesti alusta lähtien ruumiissa tai ihmisessä. (Mts. 37.) Subjektiuden sukupuolittuneisuuteen ja ruumiillisuuteen liittyy kysymys representaatioista merkityksiä tuottavina käytäntöinä. Elokuva on ollut de Lauretikselle representaation erityinen käytäntö, jonka suhdetta ruumiilliseen, seksuaaliseen ja sukupuolittuneeseen katsojaan hän on pohtinut. (Mts. 17.)

De Lauretis määritteleekin elokuvan sosiaaliseksi teknologiaksi ja siten kehykseksi sosiaalisen sekä sukupuolitetun subjektiuden rakentumisessa. Hänen erityinen kiinnostuksenkohteensa on ollut tarkastella, miten elokuva sosiaalisena teknologiana tuottaa naisen aseman ja määrittää kulttuurista naiseutta, koska teknologia on kontekstisidonnainen ja toimii merkityksiä tuottavana käytäntönä.

Elokuvan tapa rakentaa kuvia, kertoa tarinoita ja puhutella katsojia on sidoksissa tiettyyn teknologiaan, minkä lisäksi teknologia kantaa mukanaan tulkintoja todellisuudesta. (de Lauretis 2004, 18.) Ei ole siis järkevää pelkästään kysyä, mitä elokuvat esittävät, vaan myös sitä miten elokuvat ”käsittelevät” esittämistä ja siten heijastavat kulttuuria, jonka osia ne ovat. Varsinkin elokuvissa sukupuolen ideologiset representaatiot ovat yleensä räikeitä, koska teknologian tarkoitushakuisuus tuodaan valkokankaalla hyvin vahvasti esille. (Mts. 21, 64.)

Elokuva on siis sukupuolen teknologia, minkä vuoksi elokuvaa tutkivan täytyy kysyä, kuinka sukupuolen representaatio rakentuu jossakin tietyssä teknologiassa, mutta myös kuinka jokainen

25 yksilö, jota kyseinen teknologia puhuttelee, ottaa sen subjektiivisesti omakseen. Tämä on tärkeää, sillä feministinen elokuvateoria on todennut katsojan käsitteen olevan sukupuolen läpäisemä. (de Lauretis 2004, 53.) Sosiaalinen teknologia tai tekstuaalinen representaatiokoneisto, kuten elokuva, on siis semioottinen esitystapa, jossa yksilö kohtaa sosiaalisen ja tulee puhutelluksi subjektina. Elokuva on samanaikaisesti sekä materiaalinen esitystapa että merkitystä tuottava käytäntö, joka rakentaa subjektin muttei ammenna sitä tyhjiin. On siis ilmeistä, että elokuva käytäntönä ja teksteinä puhuttelee sekä naista että miestä, mutta sen hyödyntämät puhuttelutavat eivät ole kuitenkaan ilmeisiä. (Mts. 104.)

De Lauretiksen mukaan sukupuolen rakentaminen jatkuu vielä tänäkin päivänä eri sukupuoliteknologioissa kuten elokuvissa, sillä niillä on valtaa valvoa yhteiskunnallisen merkityksen kenttää ja siten tuottaa, markkinoida ja vakiinnuttaa representaatioita sukupuolesta. Valtaapitävien diskurssien ulkopuolelta on kuitenkin mahdollista löytää myös toisenlaisia ehtoja rakentaa sukupuolta. Näillä ehdoilla voi olla oma osansa sukupuolen rakentumisessa, vaikka niiden vaikutukset ovat ennemminkin ”paikallisten” vastarintapesäkkeiden tasolla, subjektiudessa ja itserepresentaatioissa. (de Lauretis 2004, 60.)

Sukupuolieron käsite on näin tärkeä myös omalle tutkimukselleni. Elokuvat voivat representaatioissaan joko vahvistaa tai heikentää sukupuolieroja ja sukupuolille ominaisiksi miellettyjä käyttäytymismalleja, sillä sukupuolierot näkyvät kaikessa ihmisen olemukseen liittyvässä.

Sukupuoliero on keskeinen käsite senkin vuoksi, että se liittyy läheisesti myös muihin tärkeisiin feministisiin käsitteisiin, kuten seksuaalisuuteen, subjektiin, ruumiiseen ja naisten alistamiseen (Rojola 1996, 159). Seuraavissa luvuissa käsitelläänkin ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden käsitteitä.

2.2.4 Ruumiillisuus

Ruumiillisuuden perustana on ihmisen biologisesti määrittynyt ruumis (Sarpavaara 2004, 25). De Lauretiksen (2004) mukaan ruumiillisuus on ehto sille, että voimme tulla subjekteiksi. Saman voi ilmaista käänteisesti niin, että meillä voi olla sukupuolittunut ruumis (eng. sex-gendered body) vain,

26 jos olemme subjekteja. (de Lauretis 2004, 15.) Ruumiillisuus eli konkreettinen biologinen ruumis, siihen liitetyt representaatiot ja subjektius liittyvät siis erottamattomasti toisiinsa, eikä toista voi olla ilman toista. Toisaalta ruumiillisuutta voidaan tarkastella myös erottelemalla sukupuoli biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen. Erottelun avulla biologinen naiseus ei automaattisesti tuota naisellisina pidettyjä ominaisuuksia, vaan ne liitetään naisiin kulttuurisesti. (Kyrölä 2006a, 112.)

Sarpavaara (2004) käyttää ruumiillisuudesta puhuessaan termejä dionyysisyys ja apollonisuus. Hänen mukaansa apollonisuus ja sen vastakohta dionyysisyys voidaan mieltää ruumiillisuuden ihannekuviksi, jotka rakentuvat tietynlaisista rakenneosista. Dionyysisyydessä tärkeitä ovat ruumiilliset nautinnot ja halut, eli muun muassa aistillisuus, seksuaalisuus, intohimo ja ekstaattisuus liittyvät tähän käsitteeseen. Näiden ominaisuuksien lisäksi siinä korostuvat ulkonäön, ruumiin pinnan ja nuorekkuuden merkitykset. Apollonisuus taas rakentuu muun muassa kurinalaisuudesta, askeettisuudesta, järjestyksestä, rationaalisuudesta, työstä ja ruumiillisten halujen sekä tarpeiden kontrollista. (Sarpavaara 2004, 56–57.) Naisruumista representoidaan useimmiten dionyysisenä eli toisista huolta pitävänä ja itseään huoltavana, kun taas miesruumista apollonisena eli voimankäytön subjektina. Sukupuolijärjestelmän näkökulmasta katsottuna ruumiillisuusrepresentaatioissa yleensä uusinnetaan perinteistä järjestystä, sillä nainen representoidaan nauttivaksi ja ruumiillisemmaksi olennoksi kuin rationaalisena ja kurinalaisena kuvattu mies. (Mts. 143, 146.)

Kyrölän (2006b) mukaan erilaisia feministisiä lähestymistapoja voidaan jäsentää ajattelemalla ruumiillisuutta kolmella keskenään toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevalla tasolla. Yhdeltä tasolta löytyvät oikean elämän ja kokevien naisten ruumiit. Toinen taso käsittää puolestaan representaatiot eli ruumiiden kuvat. Näitä ovat esimerkiksi naisruumiit, joita esitetään mediassa ja muualla kulttuurissa. Kolmannelta tasolta löytyvät ruumiinkuvat eli elävien naisten tavat nähdä itsensä ja toiset suhteutettuna omiin elettyihin ruumiisiinsa sekä kulttuurin luomiin representaatioihin.

Toisin sanoen representaatioiden ja ruumiillisuuden välissä on niin sanottu kolmas ruumis, jolla tarkoitetaan kuvien ja todellisten naisten välistä tilaa, johon naiset suhteuttavat fyysiseen