62 t i e t e e s s ä ta pa h t u u 3 / 2 0 1 0
Antiikista vahvasti vaikkakin naista periferioiden
Katariina Mustakallio Mika Kajava, Sari Kivistö, H.K.
Riikonen, Erja Salmenkivi, Raija Sarasti-Wilenius: Kulttuuri antiikin maailmassa. Teos 2009.
Uusi Kulttuuri antiikin maailmas- sa on kunnianhimoinen teos, joka pyrkii muistamaan kulttuuri-ter- min laaja-alaisuuden. Lamprech- tilaisesta kokonaiskulttuurilähtö- kohdasta ei aivan lähdetä, mutta pyrkimys kattaa laaja-alaisesti niin ajallisesti kuin yhteiskunnallisesti- kin kulttuurin piiriin kuuluvat il- miöt, on teoksessa johtavana aja- tuksena. Kirjoittajat perustavat ar-
tikkelinsa omiin tutkimuksiinsa, mikä antaa teokselle lisää arvoa.
Näin asiantuntevasti ei monessa- kaan maassa pystytä kuvailemaan ja analysoimaan niin kaunokirjal- lista, filosofista kuin visuaalistakin antiikin kulttuuria yli tuhannen vuoden perspektiivillä. Teos onkin suuri kunnianosoitus suomalaisel- le laaja-alaiselle antiikintutkimuk- selle! Se on myös tärkeä kulttuuri- teko: nyt opiskelijat voivat tutustua uusimpaan tutkimukseen ja tuo- reisiin näkökulmiin suoraan suo- menkielellä.
Teos jakautuu yhdeksään osaan, jotka jakautuvat teemoittain: Myy- tit ja uskonnot, Sivistys, Yksilö ja yhteisö jne. Teemat jakautuvat pie- nempiin artikkeleihin, joissa kir- joittajien yksilölliset tutkimusin- tressit pääsevät paremmin esiin.
Joissakin tilanteissa voi vain arvail- la, kuinka vaikeaa on ollut päättää, mitkä artikkelit kuuluvat mihin- kin teemaan. Esimerkiksi artikke- li ennustajista, oraakkeleista ja noi- dista voisi aivan hyvin siirtyä Us- konto-teeman alle Hyvän elämän etsintä -teeman puolelta. Teemo- jen painottaminen tuo myös mu- kanaan eräitä ongelmia: jos teos- ta lukee huolimattomasti, antiikin kulttuuri vaikuttaa ajattomalta, val- miiksi kehittyneeltä ja muuttumat- tomalta. Tarkemmin lukiessa ajalli- nen dimensio tulee kuitenkin esiin.
Kulttuurimuotojen kehityksen ajallisen kontekstin hahmottami- nen muodostuu silti aikamoiseksi haasteeksi. Teoksen alkuosa pyrkii luomaan historiallista selkärankaa klassisen kauden käsittelylle.Vai- kutteita tulee eri puolilta ja jopa perinteinen lähtökohta, että Kreik- ka olisi ollut yksinomaan antavana osapuolena suhteessa Roomaan, pannaan jossain määrin kyseen-
t i e t e e s s ä ta pa h t u u 3 / 2 0 1 0 63 alaiseksi. Tuore näkökulma kelttien
kulttuurivaikutuksesta kreikkalais- roomalaiseen maailmaan on mie- lenkiintoinen.
Uskontoja käsiteltäessä teokses- ta puuttuu tyypillinen klisee roo- malaisesta uskonnosta kreikkalai- sen huonona kopiona. Eräänlaista Kreikka-keskeisyyttä ja Kreikka- lähtöisyyttä on kuitenkin havait- tavissa esimerkiksi seuraavassa ilmaisussa:”Roomalaisten uhrise- remonioissa oli joitakin kreikka- laisesta tavasta poikkeavia piirtei- tä...” (s. 171).
Teoksessa on kiitettävästi tie- toikkunoita, joissa tarkastellaan mielenkiintoisia ilmiöitä tai yksi- tyiskohtia tietoiskun tapaan. Myös tässä yhteydessä Kreikka-keskei- syys näkyy: tietoikkunassa esitel- lään tarkasti kreikkalaista ajanlas- kutapaa ja kalenteria, muttei roo- malaista.
Kristinuskon tarkempi esitte- ly on perusteltu sen laajan ja pit- käaikaisen kulttuurivaikutuksen vuoksi. Toisaalta muut pelastus- uskonnot ja ns. mysteerikultit jää- vät vain maininnan varaan. Kul- teilla oli kuitenkin merkittäviä vai- kutuksia niin taiteeseen, kirjalli- suuteen kuin yksittäisten ihmisten jokapäiväiseen elämäänkin. Esi- merkiksi ilman Isiksen kultin tun- temusta moni Augustuksen ajan seinämaalaus ja myöhempi kirjal- linenkin tuote voi jäädä täysin il- man kontekstia.
Toinen koko teosta koskeva ky- symys nousee esiin erityisesti kä- siteltäessä antiikin ihmisen itse- ymmärrystä (s. 259). Sama on- gelma on mukana myös yhteisö- jä, yhdistyksiä ja nuorisojengejä (s.
272) käsiteltäessä. Vaikka me kaik- ki tiedämme, että ihminen tarkoit- taa tässä pääasiallisesti miestä, voi-
si asian tuoda myös eksplisiittises- ti esiin. Ei siinä ole mitään pahaa, että puhutaan miesten kulttuurista.
Harhaanjohtavaa on vain se, jos si- tä ei spesifioida! Antiikin kulttuuri oli varsin monessa mielessä suku- puolisesti spesifioitunutta.
Piirtokirjoitusten ja muistin pohdinta osana kommunikatiivista järjestelmää on oivallinen esimerk- ki Kulttuuri antiikin maailmassa -teoksen omaperäisyydestä. Arki- elämän ehdot näkyvät tässä mate- riaalissa muita paremmin ja tuovat lukijat keskeisten lähdeongelmien pariin. Tämä on hyvä vastapaino taidetta ja esteettistä teo riaa käsit- televälle ansiokkaalle ja valaiseval- le osiolle, joka puolestaan johdat- taa lukijan erääseen ehkä nykypäi- vän lukijaa eniten kiinnostavaan teemaan antiikin ajattelussa: kysy- mykseen antiikin ihmisen suhtees- ta luontoon.
Välillä, tosin, eksytään teemas- ta: väliepisodina esitellään rooma- laiset ajot ja näytännöt, veriset gla- diaattoritaistelut ja hurjat kilpa- ajot. Näiden paikka olisi voinut ol- la lähempänä ajanviete-teemaa, tai yhtä hyvin osana uskontoa, johon ne alunperin kuuluivat, tai osana yhteiskunnallista kommunikaatio- ta, jota ne varsinkin myöhemmällä keisarikaudella edustivat. ”Rooma – spektaakkelien kulttuuri” koros- taa tässä yhteydessä roomalaisen kulttuurin barbaarisuutta verrat- tuna kreikkalaisperäiseen filoso- fisväritteiseen korkeakulttuuriin.
Jos tämä on kirjoittajien tietoinen agenda, voi kompositiosta silloin vain onnitella!
Eräs aikansa elänyt kliseinen piirre teokseen liittyy. Se tulee sel- vimmin näkyviin osiossa ”Tari- noita tapakulttuurista”, jossa nai- set pääsevät erityiseen valokeilaan.
Kirjoittaja esittelee kirjallisuudessa esiintyvää topiikkaa naisille sopi- vasta käytöksestä,ja sukupuolispe- sifeistä eleistä. Se, että sukupuoli tu- lee esiin lähinnä vain naisten koh- dalla ja naiset nousevat valokeilaan vain tässä osiossa, korostaa muun muassa JérÔme Carcopinon teok- sesta tuttua naisten periferisoimis- ta. Antiikin patriarkaaliseen kult- tuuriin olennaisesti kuuluva naista alistava piirre jää vaille huomiota.
Teoksen vahvinta antia on filo- sofisen ajattelun laajan vaikutus- kentän esittely ja analyysi. Visuaa- lisen kulttuurin keskeisyys antii- kin maailmassa ei sen sijaan – ja vastoin tämä hetken tutkimusbuu- mia – saa vastaavaa keskeistä ja lä- pitunkevaa huomiota, vaikka teok- sessa onkin aiheesta ansioituneita artikkeleita. Uskonto eri muodois- saan nousee toiseksi tärkeäksi tee- maksi. Aiemmasta Antiikin kult- tuuri -teoksesta poiketen taloudel- listen ja yhteiskunnallisten tekijöi- den vaikutusten pohdinta on tässä teoksessa minimissään. Vielä odot- taa myös aikaansa Antiikin kulttuu- rit – monimuotoinen eri etnisten ja paikallisten kulttuurien esittely.
Kulttuuri antiikin maailmassa on uskomattoman laaja-alainen, syvällisesti tutkimukseen pohjau- tuva ja samalla tuore ja helposti lä- hestyttävä teos. Tätä kannatti odot- taa!
Kirjoittaja on Suomen Rooman-insti- tuutin johtaja.
