2/2019 niin & näin 143
kirjat
H
istorialliset kuvaukset kes- kittyvät usein ylemmän ja hallitsevan luokan elämään. Kirsi Vainio-Korhosen teos Musta-Maija ja Kirppu Kaisa – Sek- sityöläiset 1800-luvun alun Suomessa sen sijaan käsittelee turkulaisten”tarkastusnaisten”, systemaattisesti sukupuolitautitestattujen, elämää.
Kirja lähestyy aihetta marginaali- historian näkökulmasta margina- lisoimatta. Aiheen voidaan ajatella olevan osa syrjäytymisen historiaa, mutta Vainio-Korhosen empaattinen ote tutkittaviinsa ja pyrkimys esittää naiset kokonaisvaltaisina ihmisinä monine elämänalueineen laajentaa kirjan kuvaukseksi ajan köyhimmän ja samalla suurimman väestönosan eli työläistön elämään Turussa. Kirja luo myös kiinnostavan katsauksen
suomalaisten seksuaalisuuskäsitysten ja sukupuolisuhteiden historiaan sekä kaupalliseen seksiin liittyvän stigman syntyyn ja vaikutuksiin.
Niin kutsuttujen ”salattujen, hävettyjen ja vaiettujen” (240) ai- heiden tutkiminen on salapoliisi- työtä, joka vaatii kykyä katsoa vi- ranomaisainestoa toisin ja yhdistellä tietoja eri aineistoista siten, että se tekee kunniaa kuvattavien elämille ja tuo heidät esiin toimijoina, pel- kistämättä heitä kontrollin kohteiksi.
Vainio-Korhonen suorittaa tämän sa- lapoliisityönsä ansiokkaasti. Vainio- Korhosen pääaineiston muodostaa Turun poliisikamarin veneeristen tautien tarkastuskirja vuosilta 1838–
1848, johon merkittyjen 164 naisen nimen pohjalta hän on jäljittänyt tarkastusnaisten elämänhistorioita eri
Niina Vuolajärvi
Kuritonta marginaalihistoriaa
Kirsi Vainio-Korhonen, Musta-Maija ja Kirppu Kaisa – Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa.
SKS, Helsinki 2018. 283 s.
Kirjallisuus
Ash, Rhiannon, The Great Escape: Tacitus on the Mutiny of the Usipi (Agricola 28).
Teoksessa Ancient Historiography and Its Contexts. Toim. Christina S. Kraus, John Marincola & Christopher Pelling.
Oxford University Press, Oxford 2009, 275–283.
Herrmann, Joachim (toim.), Griechische und Lateinische Quellen zur Frühgeschichte Mitteleuropas bis zur Mitte des I. Jahr- tausends, 2. osa. Akademie Verlag, Berlin 1990.
Krebs, Christopher C., A Most Dangerous Book: Tacitus’ Germania from the Roman Empire to the Third Reich. Norton, New York & London 2011.
Lampinen, Antti, Fragments from the ’Middle Ground’ – Posidonius’ Northern
Ethnography. Arctos. Vol. 48, 2014, 229–259.
Linkomies, Edwin, Selityksiä ja nimihake- misto. Germaania. Otava, Helsinki 1952, 75–90.
Nelis, Damien, Emotion in Vergil’s Georgics:
Farming and the Politics of Hope.
Teoksessa Hope, Joy and Affection in the Classical World. Toim. Ruth R. Caston
& Robert A. Kaster. Oxford University Press, Oxford 2016, 45–74.
O’Gorman, Ellen, No place like Rome: Iden- tity and Difference in the Germania of Tacitus. Ramus. Vol. 22, 1993, 135–154.
Olson, S. Douglas, Athenaeus’ ’Fragments’
of Non-Fragmentary Prose Authors and their Implications. American Journal of Philology. Vol. 139, 2018, 423–450.
Pekkanen, Tuomo, Johdanto. Teoksessa Taci- tus. Germania. Suomentanut ja selitykset
laatinut Tuomo Pekkanen. Gaudeamus, Helsinki 2018, 7–17.
Poulsen, Aske Damtoft, The language of Freedom and Slavery in Tacitus’ Agricola.
Mnemosyne. Vol. 70, 2017, 834–858.
Rives, James B., Tacitus: Germania. Claren- don, Oxford 1999.
Romm, James, The Edges of the Earth in Ancient Thought: Geography, Exploration and Fiction. Princeton University Press, Princeton 1992.
Thomas, Richard F., The Germania as literary text. The Cambridge Companion to Taci- tus. A. J. Woodman (toim.). Cambridge University Press, Cambridge 2009, 59–72.
Tan, Zoë M., Subversive Geography in Taci- tus’ Germania. Journal of Roman Studies.
Vol. 104, 2014, 181–204.
144 niin & näin 2/2019
kirjat
viranomaisasiakirjoista. Sukupuoli- tarkastukset aloitettiin ensimmäisenä Suomessa Turussa 1838. Mallina oli Napoleonin Ranska, jossa seksityö- läisten tuli käydä säännöllisesti tar- kastuksissa Eurooppaa piinaavaan kuppaepidemian vuoksi. Turussa huoli kaupunkilaisten ja erityisesti kauas kotoaan sijoitettujen venäläis- sotilaiden sukupuolitaudeista olivat syynä tarkastusten aloittamiseen.
Päiväkirjoja usein kirjoitus- vaik- kakaan ei lukutaidottomilta naisilta ei ole valitettavasti jäänyt. Tämä asettaa tietyn metodologisen on- gelman naisten elämän kuvaamiselle, sillä viranomaisaineistot – hallinnan päämäärien lisäksi – heijastelevat usein vallalla olevien luokkien mo- raalia, joka ei aina mene yhteen kontrollin kohteiden moraalikä- sitysten kanssa. Vaikka kirjoittaja esittää tarkastusnaiset toimijoina, ei hän syyllisty idealisoimaan naisten karua elämää. Osa naisista oli mo- nella tavoin syrjäytyneitä ja eli erilaisten viranomaiskontrollien alaisena. Henkilökohtaisen kir- jeaineiston puutteesta huolimatta Vainio-Korhonen pyrkii luomaan kuvan tarkastusnaisista kokonaisval- taisina yksilöinä sekä ymmärtämään heidän motiivejaan ja näkökulmiaan.
Vainio-Korhonen ei redusoi naisten elämää seksin myymisen, vaan kon- tekstualisoi 1800-luvun alun seksi- työläiset osaksi globaalin työn ja työ- väestön historiaa ja esittelee naisten eri elämänalueita äitiydestä kuolin- vuoteeseen.
Telmivästä rahvaan seksuaalisuudesta
passiiviseen porvarilliseen naisideaaliin
Aineisto ei anna suoraa vastausta kysymykseen, olivatko naiset niin kutsuttuja prostituoituja, sillä ra- hasta ei ole mainintaa asiakirjoissa.
”Prostituutio”-sanaa ei liioin tun- nettu Suomessa eikä Ruotsissa ennen 1800-luvun loppua, jolloin se kantautui Pohjolaan ranskasta ja vakiintui niin kutsutun virallisen eli valtiovallan suvaitseman prostituu- tiolaitoksen myötä. 1800-luvun alun
kaupallinen seksi ei muutenkaan nauttinut suurta erityisasemaa tai tuottanut siinä toimiville erityistä so- siaalista leimaa tai identiteettiä, sillä kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi oli syntiä ja rikos. Siten rahalla ei ollut seksisuhteissa mitään juridista merkitystä, vaan salavuoteudesta tai huorinteosta voitiin tuomita mo- lemmat, sekä nainen että mies, jos suhteesta seurasi avioton lapsi.
Talonpoikaisyhteisössä ”huo- ralla” viitattiin kaikkiin ihmisiin, jotka harjoittivat seksiä ennen avio- liittoa tai sen ulkopuolella. Siten seksin vaihtaminen rahaan muuttui seksuaalisesta teosta erityiseksi sek- suaalisen patologian muodoksi ja kategoriaksi Suomessa vasta 1800-lu- vulla. Tätä ennen kaupallinen seksi ei luonut naisille erityistä ”henkilö- hahmoa, historiaa, tapaushistoriaa, ja lapsuutta” (Foucault 1981, 43).
Erityisen ”huorastigman” puuttu- minen teki seksin myymisestä vä- hemmän turmelevaa naisten arki- elämän ja tulevaisuuden kannalta, sillä tarkastusnaiset elivät normaalia elämää niin kaupunkilaisten kuin perheensä parissa sekä kävivät kir- kossa. Seksin myyminen ei ollut myöskään este myöhemmälle avioi- tumiselle tai kunnialliselle yhteisön jäsenyydelle, toisin kuin 1800-luvun loppupuolelta eteenpäin.
Porvarillisten perhenormien muodostuminen 1800-luvun lop- pupuolella vaikutti ”prostituoidun”
syntyyn kulttuurisena käsityksenä ja erillisenä seksuaalikontrollin kate- goriana. Kun 1700-luvulla avioliitto oli pitkälti taloudellinen sopimus, 1800-luvun kuluessa romanttisen rakkauden ideaali teki rahaan vaih- dettavan intimiteetin erityisen tuo- mittavaksi. Samalla käsitykset naisen seksuaalisuudesta muuttuivat passii- visen naiskuvan ja lääketieteellisten seksuaalikäsitysten myötä.
Lönnrotin Kalevala-matkoillaan keräämät suomalaiset seksirunot eli niin sanotttu ”Erotica-kokoelma”, joka rohjettiin julkaista vasta vuonna 1997, kertovat kansan räävittömästä ja aktiivisesta seurustelukulttuurista.
Vainio-Korhosen mukaan suoma- laisessa kansanperinteessä vallitsi us- komus naisten halukkuudesta ja kii-
hottumisesta tärkeänä hedelmöitty- miselle: ”vitun tuli ’litistä’ ja ’lotista’
ja voidella ’munaa voilla, vehnäisillä viertehillä, makeilla maitosilla’”
(131). Hekumallinen seksielämä ja naisten halukkuus olivat terveen ja hedelmällisen avioliiton perusta vielä kustavilaisen ajan jälkimainingeissa.
1800-luvun lopulla lääketieteen nousun myötä syntyneiden käsi- tysten mukaan naisen halu ei ollut enää tärkeää suvunjatkamiselle ja seksuaalinen leikkimielisyys sai antaa tilaa passiiviselle ja pidättyväiselle viktoriaaniselle äitikuvalle.
Kuritonta elämää, kuppahuoneita ja irtolaistuomioita
Tarkastusnaiset eivät olleet rikollisia seksin myymisen takia, sillä seksin myyminen kriminalisoitiin Suo- messa vasta vuonna 1889. Sen sijaan parittaminen ja bordellien pito oli määritelty rikoksiksi vuoden 1734 rikoslaissa, jossa ”mainitaan ’senkal- taiset huoneet ja kokoukset, joissa riettautta ja irstautta harjoitetaan’ ja
’portot kuin senkaltaisissa huoneissa antavat itsensä haureuteen pidättää’”
(10–11). Vainio-Korhosen aineisto ei anna yksiselitteistä tulkintaa sille, miksi juuri nämä naiset joutuivat viranomaisten syyniin epäiltynä ”ke- vytmielisestä ja irstaasta elämästä”, vaikka olettaakin, että naiset ovat seksityöläisiä siinä mielessä, että he vaihtoivat seksiä rahaa tai materiaa- lisia korvauksia vastaan joko ammat- timaisessa mielessä tai satunnaisesti muun työn ohella (20, 23). Tarkas- tusten kohteeksi joutumisen taus- talla on erilaisia normien vastaisen elämän merkkejä: suurin osa naisista oli aviottomia ja jollain tavoin poik- keuksellista elämää viettäviä naisia.
Heillä ei ollut vakituista työpaikkaa vaan he joko työskentelivät kapa- kassa tai elivät erinäisillä hanttihom- milla ja seksin myymisellä. Usein heillä oli monia aviottomia lapsia, ja elämää rytmitti Turun kuurihuo- neella kuppapotilaana istuminen tai raataminen irtolaistuomiosta keh- ruuhuoneella vakituisen työpaikan puutteessa.
2/2019 niin & näin 145
kirjat
Irtolaistatuomiota naiset eivät saanet irstaista elämäntavoistaan: ir- tolaisiksi ja ojennuslaitokseen mää- rättäviksi kaupallisen seksin myyjät määritettiin vasta vuoden 1865 jou- tolaisasetuksessa. Viranomaisia ei kiinnostanut naisten seksin myynti muutoin kuin sukupuolitarkastusten kannalta niin kauan kuin suoje- lusasiat eli työ- ja asuntoasiat olivat kunnossa. Ajan irtolaissäädännön mukaan naisten tuli osoittaa, että heillä oli hyväksytty vakituinen työpaikka ja asumus. Usein tämä tarkoitti työnantajan palveluksessa elämistä ja siten täyspäiväistä työn- tekoa. Kansan parissa kiertelevää elämää tai vailla palveluspaikkaa olemista ei välttämättä katsottu pa- halla, mutta viranomaiset kokivat liikkuvan väestön uhkana. Tietyssä mielessä naisten voikin nähdä pa- kenevan lähes koko elämän haltuun ottavaa palveluselämää ja viettävän eräänlaista ”kuritonta” elämää. Ka- pinallisuudesta ja valtasuhteiden kiistämisestä puhuu myös usein kir- joitustaidottomien naisten moniin oikeusasteisiin ulottuvat valitukset irtolaistuomioista sekä kirkon vallan haastaminen ehtoollisesta kieltäyty- mällä.
Historiankirjoitus stigmaa purkamassa
Kirjan suurin anti on naisten ja 1800-luvun köyhälistön arjen rea- liteettien esittämisen ohella kau- palliseen seksiin liittyvän stigman purkaminen. Vainio-Korhoselle tämä näyttää olleen myös yksi tut- kimuksen keskeinen tavoite, sillä hän välillä keskusteluttaa löydök- siään Anna Kontulan 2000-luvun
suomalaisista seksityöläisistä sekä Antti Häkkisen 1900-luvun helsin- kiläisprostituoiduista tehtyihin tut- kimuksiin, ja siten osoittaa miten stigma rakentaa 1800-luvun puoli- välistä eteenpäin seksityöntekijöiden elämää. Koska 1800-luvun alussa seksin vaihtaminen rahaan ei ollut erityinen seksuaalisen paheksunnan kategoria, ei siihen siten myöskään liittynyt samanlaista stigmaa kuin nykyaikana. Tarkastusnaiset elivät aika avoimesti muiden työläisten keskuudessa, ja sukulaiset tukivat ja majoittivat tarkastusnaisia ja heidän lapsiaan omassa perhepiirissä. Naiset avioituivat ja joskus naisten kihloja haettiin samalla kuin sukupuolitau- titarkastukset jatkuivat. Toisin kuin tarkastusnaiset, nykyajan seksityö- läiset ovat usein ”kaapissa” omassa työssään. Jatkuva salailu ja ”kaksois- elämän” viettäminen on raskasta sekä eristää seksityöntekijät yhteisöstä.
Stigma voi myös leimata seksityönte- kijät huonoiksi vanhemmiksi, riistää lain suojelun seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneilta, sekä johtaa monenlaiseen syrjintään.
Kirja olisi hyötynyt editoinnista tiukempiin temaattisiin kokonai- suuksiin sekä yhteiskunnallista ja lainsäädännöllistä kontekstia taus- toittavasta osiosta kirjan alussa. Nyt juridinen kehys, jonka puitteissa naiset elämäänsä loivat, rakentuu pikkuhiljaa kirjaa lukiessa. Tämän lisäksi olisin toivonut, että kirjoittaja olisi selkeämmin tuonut esiin ai- neiston rajat. Koin välillä turhautta- vaksi Vainio-Korhosen tavan esittää aineistolle kysymyksiä, joita kirjassa pohditaan polveilevasti eri aika- kausiin sijoittuvien tietojen valossa, muttei tyhjentävästi ja aineiston rajat
selkeästi esiintuoden. Tämä korostui erityisesti luvussa, jossa pohdittiin naisten valikoitumista sukupuolitau- titarkastuksiin. Näistä huomioista huolimatta Musta-Maija ja Kirppu- Kaisa tuo tärkeän lisän sekä suoma- laiseen että pohjoismaiseen prosti- tuutiohistoriaan luomalla katsauksen aikaisemmin tutkimattomaan 1800- luvun alun kaupalliseen seksiin, sen kulttuurisiin merkityksiin ja tarkas- tusnaisten elämiin.
Erityisen ansiokkaaksi koen ai- neiston keskusteluttamisen nyky- päivän kaupalliseen seksiin liittyvien käsitysten ja erityisesti seksityöhön liittyvän stigman ja sen haitallisten seurausten kanssa. Seksityöhön liit- tyvän stigman vähentäminen onkin yksi kansainvälisen seksityönteki- jöiden liikkeen keskeisistä tavoit- teista. Vainio-Korhosen tutkimus osoittaa, miten historiantutkimus voi olla mukana tässä projektissa ja auttaa kuvittelemaan yhteiskunnan, jossa seksin vaihtaminen rahaan ei johda leimaamisen. Purkamalla eri ihmisryhmiin liittyviä ennakko- luuloja ja sosiaalista leimaa historian- tutkimus voi myös toimia politiikan välineenä.
Kirjallisuus
Foucault, Michel, The History of Sexuality.
Vol. 1 (Histoire de la Sexualité 1, 1976).
Käänt. Robert Hurley. Pelican, London 1981.
Häkkinen, Antti, Rahasta – vaan ei rakkau- desta. Prostituutio Helsingissä 1867–
1939. Otava, Helsinki 1995.
Kontula, Anna, Punainen eksodus. Tutkimus seksityöstä Suomessa. Like, Helsinki 2008.
