• Ei tuloksia

Kun työ loppuu : Keskustakampuksen tiedotus- ja keskustelutilaisuus määräaikaisessa työsuhteessa oleville perjantaina 10.2.2012

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Kun työ loppuu : Keskustakampuksen tiedotus- ja keskustelutilaisuus määräaikaisessa työsuhteessa oleville perjantaina 10.2.2012"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

Kun työ loppuu

Posted on23.2.2012 by

Keskustakampuksen tiedotus- ja keskustelutilaisuus määräaikaisessa työsuhteessa oleville perjantaina 10.2.2012

Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston muutto uuteen Kaisa-taloon lähestyy ja kymmenen erillisen yksikön toiminnat yhdistyvät. Toimipaikat lakkaavat ja tästä johtuen usean määräaikaisessa työsuhteessa olevan työsuhde päättyy kuluvan vuoden aikana. Tämä tilanne on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, tosin oletuksella, että yliopistolta olisi saatu erillisrahoitus muuttoon ja osalla määräaikaisessa palvelussuhteessa olevalle olisi voitu tarjota työtä vielä kuluvan vuoden loppuun. Erillisrahoitusta muuttoa varten ei saatu ja siten määräaikaiset palvelussuhteet päättyvät.

Moni määräaikaisessa palvelussuhteessa oleva on ollut kirjastossa pitkään ja tuleva muutos on merkittävä. Se koskettaa yksittäistä työntekijää, mutta myös koko työyhteisöä.

Mitä tehdään, kun työ loppuu? Tähän haettiin vastauksia keskustakampuksen kirjaston tilaisuudessa perjantaina 10.2.2012. Tilaisuudessa oli mukana sekä määräaikaisessa työsuhteessa olevia että esimiehiä ja muita hallinnon edustajia. Tilaisuuden avauspuheenvuorossa kirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen kertasi vielä, miksi määräaikaisten työt päättyvät. Hän toi esiin myös huolen siitä, kuinka työntekijät tästä muutoksesta selviävät. Perjantain tilaisuuden järjestäminen oli yksi tapa tulla vastaan muutoksessa oleville ja tarjota tietoa siitä, mitä tehdään kun työ päättyy.

Työ- ja elinkeinotoimiston (TE) Kampin toimipisteestä oli kutsuttu työvoimaneuvojia kertomaan TE-toimiston palveluista, joita työnhakijoille on tarjolla. TE-toimistoilla on kaksi roolia, valvova rooli eli työttömyyteen ja työttömyysturvaan liittyvät lausunnon antajan rooli ja toinen tehtävä on auttaa ja välittää tietoa työttömyysuhan alla oleville ja työttömille. Maksuttomia palveluja on

tarjolla paljon, mm. voidaan kartoittaa oman osaamisen tunnistamista, hakea pitkäaikaisia ratkaisuja työllistymiseen, käyttää ammatinvalintapsykologien palveluja. Työllisyyskoulutuksessa voi

täydentää omaa osaamistaan ja helpottaa siten työllistymistään. Jo ennen työttömyyttä voi

rekisteröityä TE-toimiston sähköisiin palveluihin (vaatii tunnistuksen, pankkitunnus tai sirullinen henkilökortti) ja ilmoittautua työnhakijaksi ”Oma työnhaku” -palvelussa. Paikkavahti-palvelu tuo tiedot avoimista työpaikoista suoraan oman valinnan mukaan joko sähköpostiin tai

matkapuhelimeen. CV-nettiin voivat kaikki työtä hakevat jättää oman esittelynsä. Meille kerrottiin, että työntekijöitä hakevat työnantajat käyttävät paljon CV-nettiä.

Tärkeä neuvo oli, että kun jäät työttömäksi, ota heti yhteyttä TE-toimistoon henkilökohtaisesti.

Mukaan ensimmäiselle käynnille tarvitaan tutkintotodistukset, työtodistukset, ja jos viimeisintä työtodistusta ei ole, yliopistolta saa palvelutodistuksen. Lisätietoja TE-toimiston palveluista löytyy nettisivuilta www.mol.fi.

(2)

Työllistymissuunnitelma on osa muutosturvaa. Jos henkilö on ollut saman työantajan palveluksessa kolme vuotta tai seitsemän vuoden aikana viisi vuotta, on työtön oikeutettu muutosturvalisään.

Työtön työnhakija voi saada työttömyyspäivärahaa kahdesta eri järjestelmästä: joko

Kansaneläkelaitoksen maksamaa peruspäivärahaa tai työttömyyskassan työttömille jäsenilleen maksamaa ansiopäivärahaa. Työttömyyskorvaukset hoidetaan joko KELAn tai työttömyyskassan kautta. Työttömyyskassojen yhteisjärjestön sivulta www.tyj.fi löytyy paljon tietoa

työttömyyskorvauksiin liittyen.

Helsingin yliopiston työhyvinvointiyksiköstä oli paikalla Riitta-Liisa Lindholm ja Taina Koskela.

He kertoivat yliopistolla käynnistyneestä TUULI-hyvinvointiohjelmasta, joka erityisesti on tarkoitettu määräaikaisille työntekijöille. Muistutettiin, että työterveyshuollon palveluja kannattaa käyttää muutostilanteessa ja esimerkiksi keskustelu työpsykologin kanssa voi jäsentää ja helpottaa omien päätösten tekoa muuttuneessa tilanteessa. Tarvittaessa kutsuttaville tuntityöntekijöille järjestetään oikeus käyttää Mehiläisen palveluja, jos heidän

tuntimääränsä vaihtelee 10-20 t/viikko. Normaalisti raja on 14 t/viikko. Työhyvinvointiyksikön avulla voidaan myös perustaa työttömyysuhan alla oleville ryhmiä, joissa käydään muutostilannetta yhdessä läpi ja haetaan ratkaisuja. Yliopiston verkkosivuilta löytyy yliopiston avoimet työpaikat, joita kannattaa seurata työpaikkaa hakiessaan.

Tilaisuuden lopuksi kirjastonjohtaja Pälvi Kaiponen totesi, että kirjasto haluaa tukea jokaista, jonka työ on päättymässä. Työaikaa voidaan käyttää mm. työnhakuun ja mahdollisiin

työpaikkahaastatteluihin. Jos halukkuutta ilmaantuu, perustetaan ryhmä, jossa muutosta käydään läpi yhdessä työterveyshuollon ja työhyvinvointiyksikön asiantuntijoiden kanssa tai

valmistaudutaan työnhakuun esimerkiksi CV-klinikalla.

Tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa tunnelma oli hiljainen. Jälkeenpäin tuli muutama yhteydenotto, jossa kiitettiin tilaisuuden järjestämisestä ja saadusta informaatiosta.

Teksti

Elisa Hyytiäinen Henkilöstökoordinaattori Keskustakampuksen kirjasto

Kuva

Aino-Leena Juutinen Verkkotoimittaja

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

kehittämisen työryhmien yhteistä muistiota Helsingin yliopiston kirjasto- ja tietopalvelujen rakenteellinen kehittäminen 2007–2015. Muistio on

Avoin tiedotus- ja keskustelutilaisuus Helsingin yliopiston kirjastojen muutoksesta järjestetään 10.12.08 klo 9-12 Porthanian luentosalissa PIII.. Ennen tilaisuutta on

Rehtorin asettaman projektiryhmän esityksiä ja työn tuloksia esitellään 28.4.. klo 9.00-11 järjestettävässä avoimessa tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa, Porthanian

Vuosina 2003-2009 edettiin sitten kuitenkin sellaisella vauhdilla ja rytinällä ja niin moninaisten yllättävienkin käänteiden kautta ensin kohti yhteistä keskustakampuksen

Kesällä 2012 Helsingin yliopiston pääkirjastoon Kaisa-taloon muuttaa pääosa Keskustakampuksen kirjastosta, kirjaston yhteiset palvelut ja hallinto.. Keskustakampuksen kirjasto

Nurinkurisesti eräs syy tähän on juuri se, että taloudelliset arvot ovat vanhempien aineistojen osalta hyvin vähäisiä.. Niihin kohdistuu kysyntää,

o Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys (pdf)/kirjastoamanuenssi Eeva-Liisa Viitala Tietopalvelu- ja kirjastostrategia

1.2 Laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta Tuotantotukilain 54 §:ään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka nojalla Energiamarkkinavi- rasto