palataan kirjassa muuallakin, esi- merkiksi vanhenemisen ongel- man yhteydessä. Eliöyksilön van- heneminen on eri tapahtuma kuin vanhenemisilmiön kehitys eliöissä.
Niinpä niiden selityksetkin ovat eri asioita, vaikka ne kielenkäytössäm- me usein sekoittuvat. Lintutieteili- jä J.T. Bakerin vuonna 1938 ehdot- tama proksimaattisten, välittömi- en eli lähiselitysten ja ultimaattis- ten, evolutiivisten eli perimmäisten selitysten erottaminen selvittää tä- tä. Jonkin ilmiön selitys on eri asia kuin saman ilmiön synnyn selitys.
Evoluutiobiologiassa kelpoisuus määritellään jälkeläisten tuoton kautta. Mutta, kuten Diamond to- teaa, ainakin ihmisellä on paljon tietoista, tahdonalaista käyttäyty- mistä, jolla ei ole suoraa yhteyttä li- sääntymistuloksen parantamiseen.
Kirjan biologiaa käsittelevissä alkuosissa tuodaan siis esille perus- tat myös sen kulttuuria käsittelevil- le luvuille. Jo alkuteoksen ilmesty- misaikaan olisi voinut toivoa vielä selvempiä pidäkkeitä eri eläinlajeja rinnastaviin vertailuihin ja adapta- tionismiin eli eliöiden ominaisuuk- sien tulkitsemiseen sopeutumiksi.
Linnuthan ovat vain matelijoiden kautta etäistä sukua nisäkkäille ja ekologisestikin hyvin toisenlaisia.
Lisäksi monet meille näkyvät eliöi- den ominaisuudet voivat olla mui- den tärkeämpien ominaisuuksien sivuilmiöitä tai evoluutiossa mer- kityksettömiä.
"Jos eettinen koodimme erottaa täysin mielivaltaisesti ihmisen kaikista muis- ta lajeista, niin koodimme perustuu silkkaan itsekkyyteen eikä mikään korkeampi periaate ohjaa sitä" (s. 37).
Ihminen on kuitenkin yleensä otettava erikseen, niin kuin tässä- kin kirjassa tehdään. Itsekkyys on kai ihmisellä, kuten muillakin la-
jeilla, tärkeä säilymistä ylläpitävä periaate, mutta sitä korkeammis- takin periaatteista ihminen on yk- sin vastuussa.
Kirjan loppupuoli esittelee teki- jän käsityksiä inhimillisen kulttuu- rin ilmiöistä, mm. kielten kehityk- sen, taiteen ja maatalouden alkupe- rän sekä päihteiden käytön, sotien, kansanmurhien, väestöpolitiikan ja luonnonsuojelun kannalta.
Jared Diamond (s. 1937) on fy- siologi ja lintutieteilijä, mutta hän on perehtynyt monilla, alunperin lintuja koskevilla tutkimusmatkoil- laan Uuteen-Guineaan ja sen kan- soihin. Monipuolisena tietokirjaili- jana hän tuo uusia tietoja ja näkö- aloja kulttuurien vertailuun myös myöhemmissä kirjoissaan.
Tietojen lomassa on ripaus pa- leorunouttakin, mutta eettiset kan- nanotot ovat selkeitä. Vaikka ih- misten syntiluettelo on pitkä, Dia- mond ajattelee kuitenkin, että ih- miset voisivat oppia siitä jotain ja sen kautta välttyä itsetuholta luon- nossa. Älynsä avulla sopeutuneen lajin pitää käyttää sitä edelleenkin.
Tämän kirjan luvut haastavat vieläkin. Tämä on ehkä aikansa klassikon tosi tunnusmerkki.
Kirjoittaja on Turun yliopiston eläintie- teen emeritus-professori.
Säätä kaikille
Markku Poutanen Hannu Karttunen, Jarmo Koistinen, Elena Saltikoff ja Olli Manner: Ilmakehä, sää ja ilmasto.Ursa 2008.
On taas säitä pidellyt. Kun tutut tai tuntemattomat kohtaavat, mistä
muusta puhuttaisiin, jos ei säästä.
Sää, sääilmiöt ja ilmasto kiinnosta- vat, koskettaahan sää meitä jokais- ta. Ilmakehä, sää ja ilmasto on to- della tukeva paketti säästä ja sääil- miöistä. Kuten kirjoittajat toteavat, tämä kirja ei tee kenestäkään me- teorologia, mutta kirjan lukemisen jälkeen sekä ennusteista että omis- ta havainnoista voi saada irti paljon enemmän kuin aluksi arvaakaan. Ja onhan siinä paljon muutakin.
Kirjan ensimmäinen versio il- mestyi runsaat kymmenen vuot- ta sitten nimellä Ilmakehä ja sää.
Vaikka tekijät ovat pysyneet sa- moina, on kirja kokenut niin suu- ren muodonmuutoksen, että myös nimen muuttaminen on ollut pai- kallaan. Samalla paksuutta on tul- lut lisää yli sata sivua, nyt tämä lä- hes 500-sivuinen järkäle kattaa kai- ken mitä ilmastosta ja säästä tulee maallikolle mieleen kysyä ja vähän enemmänkin. Teos on laajin suo- meksi julkaistu sääkirja; taitaa olla vaikeaa löytää maailmaltakaan vas- taavaa teosta. Kirjoittajat ovat tun- teneet hyvin asiansa, lisäksi monet Ilmatieteen laitoksen tutkijat ovat osallistuneet eri lukujen laatimi- seen. Tekstit on saatu yhtenäistet- tyä niin hyvin, että eri kirjoittajien osuuksia ei erota. Hyvä asia sekin.
Ilmakehän rakenteen, fysiikan ja kemian kautta siirrytään ilmastoon ja ilmaston muutokseen. Ilmastol- la tarkoitetaan ainakin muutamien vuosikymmenten mittaisten ajan- jaksojen keskimääräisiä olosuh- teita, mutta kirjassa käydään läpi lyhyes ti maapallon ilmaston koko historia. Tässä edellisten lukujen perustiedot ovatkin tarpeen, mut- ta vaikeustaso ja asioiden käsittelyn laajuus on saatu pidettyä sopivana.
Ilmastoon vaikuttavia tekijöitä on monia, Auringon säteilyn määräs-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 0 8 65
tä, maan rataliikkeestä ja asennos- ta tulivuorten purkauksiin ja meri- virroista kasvihuonekaasujen mää- rän vaihteluun.
Eri ilmastovyöhykkeet korkea- ja matalapaineineen sekä tuulineen saavat loogisen selityksensä. Pai- ne-erojen synnyttämät tuulet ovat oleellinen osa maapallon lämpöta- loutta ja perustuvat ilmakehän fy- siikkaa kuvaaviin lakeihin. Kun pyörimisliikkeen synnyttämän co- riolisvoiman vaikutus otetaan huo- mioon, saadaankin jo varsin hyvin todellisuutta kuvaava systeemi, jos- sa energiaa siirtyy lämpimiltä seu- duilta kylmemmille, syntyy vaaka- suuntaisia kiertoliikkeitä ja nopei- ta suihkuvirtauksia.
Meri on usein peilityyni sub- trooppisten alueiden pysyvien kor- keapaineiden alla. Purjelaivojen aikana näiden leveysasteiden ylit- täminen oli usein hidasta ja jopa vaarallista, koska muona- ja juo- mavarastot saattoivat ehtyä laivo- jen jäädessä viikkokausiksi odotta- maan tuulen viriämistä. Tältä ajal- ta on peräisin näistä leveysasteista käytetty nimitys hepoasteet. Muka- na kuljetetut hevoset saattoivat me- nehtyä helteeseen tai ne vesivarojen huvetessa heitettiin mereen.
Perustietojen jälkeen onkin luon tevaa siirtyä ilmastohistoriaan ja ilmastonmuutoksen. Prekambri- kauden ilmastosta ei ole kovin pal- jon dataa, mutta paleotsooiseen maailmankauteen tultaessa fossiili- löydösten määrä kasvaa. Viimeisten miljoonien vuosien ajalta on jo ole- massa Etelämantereen ja Grönlan- nin jäätikkökairauksista saatua ai- neistoa. Mannerlaattojen liikkeillä on myös oma vaikutuk sensa sato jen miljoonien vuosien aika skaalassa.
Esimerkiksi noin 250 miljoonaa vuotta sitten ilmasto oli kuiva ja
suhteellisen viileä, ja erot päivänta- saajan ja napa-alueen välillä nykyis- tä pienemmät. Syynä oli Pangaian suurmanner, jossa kaikki nykyiset mantereet olivat kasaantuneet yh- deksi mantereeksi, jota ympäröi yk- si ainoa valtameri Panthalassa.
Kun Pangaia hajosi jurakauden alussa, ilmasto alkoi lämmetä ja hii- lidioksidin määrä lisääntyä voimis- tuneen tulivuoritoiminnan johdos- ta. Liitukaudelle tultaessa lämpötila oli kohonnut keskimäärin kuusi as- tetta nykyistä korkeammaksi. Maa- pallon historiassa ei alkuaikoja lu- kuun ottamatta ole ehkä koskaan ol- lut näin lämmintä, mutta jos ilmas- ton lämpeneminen jatkuu nykyistä vauhtia, saatamme ennen pitkää päätyä liitukauden kaltaiseen höy- ryävän kuumaan olotilaan.
Ilmastotekijöitä kirjassa on tar- kasteltu varsin perusteellisesti, täs- sä onkin kaikille ilmastoskepti- koille perusteellisen perehtymisen paikka. Mukaan on saatu myös uu- sin hallitustenvälisen ilmastomuu- tospaneelin IPCC:n raportti vuo- delta 2007. Sen pääkohdat ja joh- topäätökset on esitetty melko kat- tavasti, mikä onkin hyvä, koska harva on tutustunut alkuperäiseen raporttiin.
Kansainvälinen säähavaintotoi- minta on vasta noin 150 vuoden ikäinen. Nykyiset supertietoko- neet ovat mullistaneet ilmastomal- lien ja sääennusteiden laatimisen, mutta ilmakehän monimutkaisuu- den ja monien ilmiöiden kaootti- suuden vuoksi tarkkojen ennustei- den tekeminen on vaikeaa. Mitä pi- temmistä ajanjaksoista on kyse, si- tä suurempia ovat mallien virheet.
Kirjan toinen osa keskittyykin sää- hän, sääilmiöihin ja niiden ennus- tamiseen.
Pilvet, pilvityypit, matala- ja
korkeapaineiden synty ja liikkeet, sateiden muodostuminen ja sää- järjestelmät käydään läpi lukuis- ten selventävien piirrosten ja pil- vikuvien avulla. Monet säätä en- nustavat sanonnat perustuvat to- dellisiin luonnonilmiöihin, mutta muutamaa päivää kauemmas ne ei- vät ulotu. Sammakoilla, sen parem- min kuin muillakaan luontokappa- leilla, ei ole mitään salattua tietoa ensi kesän säästä, joten ne ennus- tukset jääkööt omaan arvoonsa.
Kirjassa on kuitenkin monia hyö- dyllisiä vihjeitä vaikkapa purjehti- joille seuraavien tuntien tai vuoro- kaudenkin tuulista ja tuulen suun- nan muutoksista. Opettelemalla lukemaan luonnonmerkkejä voi li- sätä turvallisuutta vesillä.
Suuret sääjärjestelmät ja niiden käyttäytyminen pystytään numee- risten säämallien avulla ennusta- maan jo varsin luotettavasti. Paljon suuremman haasteen asettavat pie- net, mutta usein hyvin rajut sääil- miöt. Näihin lukeutuvat mm. tor- nadot ja trombit. Ne syntyvät no- peasti, ovat pieniä ja liikkuvat kette- rästi. Synnylle suotuisat olosuhteet tunnetaan, mutta itse ilmiön muo- dostumista ja sen kulkureittiä ei kyetä ennustamaan. Jopa havain- tojen saaminen on vaikeaa lyhyt- kestoisuuden ja rajuuden takia.
Ilmakehän valoilmiöt saavat oman osansa. Halot, sateenkaaret ja kangastukset aina yläilmakehän revontuliin saakka ovat usein näyt- täviä ja mieleenpainuvia kokemuk- sia. Maapallo on ainoa aurinkokun- tamme kappaleista, jonka taivas on sininen. Sinisyys johtuu sironnees- ta auringonvalosta. Sininen, lyhyt- aaltoisin valo siroaa eniten ja siksi sitä näyttää olevan kaikissa suun- nissa. Kirjan lopussa on lyhyt joh- danto muiden aurinkokuntamme
66 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 0 8
kappaleiden kaasukehiin. Ilma- kehättömien kappaleiden, kuten Kuun, taivas on pikimusta päivällä- kin, ja esimerkiksi Marsin taivas on ilmakehässä leijuvan pölyn vuoksi punertava. Nauttikaamme siis täs- tä omasta erikoisuudestamme sen kaikkine ilmiöineen.
Silmiin osui pari pientä lipsah- dusta ja painovirhettä, mutta ne oli jo ehditty korjata Ursan verkkosi- vuilla. Teksti on sujuvaa ja tasoltaan sopivaa, mutta ei tämä mitään ke- vyttä iltalukemista ole – siitä pitää huolen jo yksinomaan kirjan koko.
Sen parissa vierähtää tovi jos toi- nenkin, ja ensilukemisen jälkeen se on erinomainen lähdeteos ja oppi- kirja. Kirjaa voi varauksetta suosi- tella kaikille, kaikkihan me olem- me säästä ja sääilmiöistä kiinnostu- neita. Ei kai siitä muuten niin pal- jon puhuttaisi.
Kirjoittaja on Geodeettisen laitoksen geodesian ja geodynamiikan osaston johtaja.
Kauneusleikkauksista, pintaa syvemmältä
Laura Saarenmaa Taina Kinnunen: Lihaan leikattu kauneus – kosmeettisen kirurgian ruumiillistuneet merkitykset.
Gaudeamus 2008.
Sosiaalidemokraattisen puolueen kesäkuisen puheenjohtajavaalin tulosta spekuloivassa kolumnis- saan (HS 24.5.2008) Helsingin Sa- nomien politiikan toimittaja Unto Hämäläinen arvioi puolueen ole-
van nuorennusleikkauksen tarpees- sa. Hämäläisen sanoin ”keski-ikäi- sen Filatovin valinta ei enää riittäi- si puolueen kasvojen kohotukseen, vaan puolueenjohtoon pitäisi vali- ta nuori nainen”. Hämäläisen muo- toilut heijastavat kahta tässä ajassa vallitsevaa puheavaruutta: yhtäältä nuorekkuuden esteettistä ylivertai- suutta, ja toisaalta kauneuskirurgi- an terminologian valumista yleis- kieleen ja kauneuskirurgian as- teittaista normalisoitumista osak- si yhteiskuntaruumiin ”itsestään huolehtimista”.
Taina Kinnunen pureutuu tähän ilmiökenttään kirjassaan Lihaan lei- kattu kauneus . Kinnusen tutkimuk- sen lähtökohtana on uteliaisuus kauneusleikkauksiin liitettyjä mer- kityksiä kohtaan niin operaatioon hakeutuvien potilaiden, kauneus- leikkauksia tekevien lääkäreiden kuin ympäröivien yhteiskunnallis- ten ja sosiokulttuuristen konteks- tien kannalta. Haastatteluaineis- toista tuotettuja empiirisiä havain- toja suhteutetaan ruumiillisuutta ja muuttuvia kulttuurisia kauneus- käsityksiä koskeviin viimeaikaisiin tutkimuskeskusteluihin.
Kinnunen luonnehtii kauneus- leikkauksia ääri-ilmiöiksi, tiivisty-
miksi aikamme eetoksesta. Kau- neusleikkaukset eivät ole yksioikoi- sesti pelkästään eettis-moraalinen tai sukupuolipoliittinen kysymys, vaan niillä on laajemmin tekemis- tä keskeisten kulttuuristen arvojen ja emotionaalisten, psyykkisten ja sosiaalisen elämän ulottuvuuksien kanssa. Kaupallisen lääketieteen sekä sukupuolittuneen ja seksua- lisoituneen kauneuskulttuurin li- säksi kauneuskirurgiaan kiinnitty- vät työelämän ja yhteiskunnallisten verkostojen sosiaaliset hierarkiat.
Kinnunen toteaa, että edullisen ul- konäön hyötyjä korostava uradis- kurssi on alkanut kumota kauneus- leikkauksiin perinteisesti kiinnit- tyvää turhamaisuusdiskurssia. Sa- malla kauneuskirurgiasta on tullut nimenomaan vaurastuvan keski- luokan ulkonäköteknologiaa. Leik- kauksiin hakeutuminen on monil- le rahastosijoittamiseen vertautuva järkevän investoinnin alue: vaihto- ehtoja punnitaan huolellisesti ja leikkaavan lääkärin taustoja selvi- tellään tarkasti etukäteen.
Kauneusleikkaukset herättävät torjuntaa, mutta toisaalta ne myös kiehtovat ja kiihottavat mielikuvi- tusta. Tästä kertoo julkkisten rin- taimplanttien koolla mässäilevien viihdelehtien ja television veristen muodonmuutosohjelmien suosio.
Kauneusleikkausten kulttuurisen aseman kiistanalaisuudesta kertoo jotain se, että aihetta käsittelevä tut- kimus synnytti tekeillä ollessaan vahvoja reaktioita ja uteluita tutki- jan asennoitumisesta kauneusleik- kausten puolesta tai vastaan.
Turhamaisuus on yksi vahvim- mista kauneusleikkauksiin liitetyis- tä merkityksistä. Kiinnostava tutki- mustulos tässä suhteessa on se, et- tä useimmat kauneusleikkaukseen osallistuneet eivät pitäneet kauneut-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 6 / 2 0 0 8 67
