”Nuo toiset”
Paavalin vastustajat Galatalaiskirjeessä retoriikan näkökulmasta
Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Teologian osasto Eksegetiikka
Pro gradu -tutkielma Topi Nieminen, 326279 15.4.2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Teologian osasto Tekijät – Author
Topi Markus Nieminen Työn nimi – Title
”Nuo toiset”
Paavalin vastustajat Galatalaiskirjeessä retoriikan näkökulmasta
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Eksegetiikka Pro gradu -tutkielma X 15.4.2019 61
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin Paavalin vastustajia Galatalaiskirjeessä retoriikan näkökulmasta. Tutkimushistoriassa tarkastelen tulkintoja Paavalin vastustajista Galatalaiskirjeessä 1800-luvun puolivälistä lähtien. Useimmat tutkijat pitävät Paavalin vastustajina juuta- laistaustaisia kristittyjä, joilla oli jokin yhteys Jerusalemiin. Sen jälkeen esittelen lyhyesti antiikin retoriikkaa ja erityisesti vituperatio-termiä, joka kuvaa vastustajien solvaamista.
Paavalin vastustajia on usein kutsuttu judaisteiksi, jolla on tarkoitettu juutalaisesta taustausta tulevien kristittyjen ryhmää, jotka haluavat ei-juutalaistaustaisten kristittyjen noudattavan juutalaisia tapoja, kuten ympärileikkausta. Tutkin judaisti-termin taustaa ja sen soveltu- vuutta kuvaamaan Paavalin vastustajia. Sana judaisti on johdettu kreikankielen sanasta ἰουδαΐζω. Tutkimuksessani osoitan, että sana tar- koitti juutalaisten tapojen noudattamista tai juutalaisuuteen kääntymistä.
Sen jälkeen analysoin Galatalaiskirjeestä ne jakeet, joiden väitetään kertovan Paavalin vastustajista. Jakeet ovat Gal. 1:6–9, 3:1–5, 4:17, 5:7–12 sekä 6:12–14. Teen jakeista tekstikriittisen analyysin ja käännöksen, jonka jälkeen tarkastelen tekstiä retorisesta näkökulmasta.
Etsin vastustajista kertovista jakeista viitteitä retorisista tehokeinoista, etenkin vituperatio-kuvauksia. Näin vastustajien kuvauksesta voi- daan rajata pois kohdat, jotka eivät kerro vastustajista, vaan ovat Paavalin keinoja mustamaalata vastustajansa.
Tutkimuksessani hyödynnän Andre du Toitin tutkimusta vastustajien mustamaalauksesta varhaisessa kristillisessä epistolografiassa, sekä retorista kritiikkiä. Retorista kritiikkiä on käytetty myös tutkimusmetodina ja tässä tutkimuksessa esittelen George Kennedyn retorisen kritiikin metodin. Mutta metodin sijaan retorinen kritiikki tulisi nähdä lähestymistapana, joka ottaa retorisen näkökulman huomioon.
Retorinen kritiikki korostaa tekstin dynaamista luonnetta.
Tutkimustulokset osoittavat, että Paavalin kuvaus vastustajista sisältää paljon retorista mustamaalausta, joka ei anna yksityiskohtaista tietoa vastustajista. Paavali haukkuu vastustajiaan termeillä, joita yleensä käytetään retoriikassa vastustajien solvaamiseen. Paavalin tavoit- teena oli etäännyttää galatalaiset vastustajina pitämistään henkilöistä ja saada galatalaiset asettumaan hänen puolelleen. Vastustajien identi- teetin hämärtäminen oli tietoinen retorinen keino, jolla Paavali loi vastustajista epämääräisen kuvan. Vastustajien identiteetin hämärtämi- nen Galatalaiskirjeessä on niin onnistunutta, ettei vastustajia pysty määrittelemään pelkästään Galatalaiskirjeen tekstin perusteella. Teks- tistä käy kuitenkin ilmi, että vastustajat painostivat galatalaisia ympärileikkaukseen. Galatalaiskirje antaa enemmän tietoa Paavalista vas- tustajana, kuin Paavalin vastustajista.
Avainsanat – Keywords
Galatalaiskirje, retorinen kritiikki, Paavali, vastustajat, vituperatio
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty Osasto – School
School of Theology Tekijät – Author
Topi Markus Nieminen Työn nimi – Title
”Those others”
The opponents of Paul in Galatians from the rhetorical perspective
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Biblical Studies Pro gradu -tutkielma X 15.4.2019 61
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
In this thesis I will study Paul’s opponents in the epistle to the Galatians from the rhetorical perspective. The research history focuses on different interpretations about Paul’s opponents in Galatians beginning from mid-19th century. Most researches considered Paul’s oppo- nents to be Jewish Christians who had some connection to Jerusalem. After the research history I will make short introduction about the rhetoric in antiquity and especially use of vituperatio, which is vilification of opponents.
The opponents of Paul have often been labeled Judaizers, a group of Jewish Christians who want Christians from non-Jewish back- ground to observe Jewish habits, such as circumcision. I will study the background the word Judaizer, and its suitability to describe Paul’s opponents. The word Judaizer comes from the Greek word ἰουδαΐζω. In this thesis I will point out that the term describes either adapta- tion of Jewish habits or conversion to Judaism.
Then I will analyze those verses from Galatians that are said to describe Paul’s opponents. Those verses are Gal. 1:6–9; 3:1–5; 4:17; 5:7–
12 and 6:12–14. After text-critical analysis and translation I will approach the text form rhetorical perspective. I will search from the verses clues that point to the use of rhetorical devices, especially vituperatio. Using this method helps to point out references to the oppo- nent that don’t provide any exact data about them but are Paul’s ways of vilifying his opponents.
In this Thesis I will use Andre du Toit’s paper on Vilification as a Pragmatic Device in Early Christian Epistolography, and also rhetori- cal criticism. Rhetorical criticism has been used as a research method, and in this thesis, I will introduce George Kennedy’s method of rhetorical criticism. But instead of research method, rhetorical criticism should be a set of tools or point of view, which considers the rhetorical perspective of the text. Rhetorical criticism emphasizes the dynamic nature of the text.
The result of this study will point out that Paul’s description about his opponents contains a lot of rhetorical vilification that doesn’t provide detailed information about the adversaries. Paul calls his antagonists with terms that are generally used in rhetoric to vilify oppo- nents. The goal of Paul is to alienate the opponents from Galatian Christians and have Galatians to side with him. Blurring the identity of the opponents is a conscious rhetorical device that Paul used to depict them as shadowy characters. The identity of the opponents is so well blurred in Galatians, that they cannot be named based on the text of the Galatians alone. The text does show that the opponent pressured Galatians believers to accept circumcision. The epistle to the Galatians provides more information about Paul as an opponent that about the opponents of Paul.
Avainsanat – Keywords
Galatians, rhetorical criticism, Paul, opponents, vituperatio
1
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 3
1.1 Tutkimushistoria ... 4
1.2 Antiikin retoriikka ... 9
1.3 Retorinen kritiikki ... 12
1.3.1 Kennedyn retorisen kritiikin metodi ... 12
1.3.2 Retoriikka ja epistolografia ... 14
1.3.3 Vituperatio ... 15
2 JUDAISTIT ... 18
2.1 Termin ἰουδαΐζω käyttö Raamatussa ... 18
2.1.1 Vanhassa testamentissa ... 18
2.1.2 Uudessa testamentissa ... 20
2.2 Käsitteiden ᾽Ιουδαϊσμός ja ἰουδαΐζω taustaa ... 21
2.3 Judaistit kirkkoisien teksteissä ... 22
2.4 Judaistit modernissa raamatuntutkimuksessa ... 25
3 TEKSTIKRITIIKKI JA KÄÄNNÖS ... 27
3.1 Gal. 1:6–9 ... 27
3.2 Gal. 3:1–5 ... 29
3.3 Gal. 4:17 ... 32
3.4 Gal. 5:7–12 ... 33
3.5 Gal. 6:12–14 ... 35
4. ANALYYSI ... 36
4.1 Retoriikkaa vai raivoa ... 36
4.2 Jotkut hämmentäjät (Gal. 1:6–9) ... 37
4.3 Lumoajat (Gal. 3:1–5) ... 42
4.4 Halukkaat eristäjät (Gal. 4:17) ... 43
4.5 Leikkaajat ja yllyttäjät (Gal. 5:7–12) ... 45
4.6 Lihalla kehuskelijat (Gal. 6:12–14) ... 48
2
5 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 52
6 LÄHTEET, APUNEUVOT JA KIRJALLISUUS ... 54
Lähteet ... 54
Apuneuvot ... 55
Kirjallisuus ... 55
3 1 JOHDANTO
Kirjeessään galatalaisille Paavali kysyy: Kuka teidät on lumonnut (ἐβάσκανεν)? Paa- vali viittaa kirjeessä epämääräisin termein (τινές, οὗτοι, ταράσσοντες, ἀναστατοῦντες) ryhmään, joka jollain tavoin vastusti häntä. Paavali ei suoraan nimeä vastustajia, vaan olettaa kirjeensä vastaanottajien tietävän mitä hän tarkoittaa.
Vaikka Paavali jätti vastustajansa nimeämättä, on heidän identiteettiään pyritty selvit- tämään vaihtelevin tuloksin. Tutkimushistoriassa tarkastelen eri näkemyksiä Paavalin vastustajista 1800-luvun puolivälistä lähtien. Yksimielisyyttä Paavalin vastustajista ei ole löytynyt. Useissa tutkimuksissa heitä kutsutaan judaisteiksi, ryhmäksi juutalais- taustaisia kristittyjä, jotka vaativat ei-juutalaistaustaisilta Jeesukseen uskovilta Moo- seksen lain noudattamista. Voiko Galatalaiskirjeestä löytää tietoa Paavalin vastusta- jista ja mitä judaisteilla tarkoitetaan?
Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella, keitä Paavalin vastustajat Galatalais- kirjeen tekstin mukaan olivat. Tutkin löytyykö tukea sille, että judaistit olivat todelli- nen Galatian seurakunnissa vaikuttanut ryhmä. Onko mahdollista, että Galatalaiskir- jeen kirjoittamisen syy ei ollutkaan ulkopuolisen ryhmän vastustaminen? Voisivatko Paavalin vastustajat olla Galatian seurakuntalaisia, jotka uskoivat ympärileikkauksen ja joidenkin muiden juutalaisten säännösten koskevan myös ei-juutalaistaustaisia kris- tittyjä?
Ensin tarkastelen judaisti-termin käyttöä Galatalaiskirjeestä puhuttaessa. Voidaanko ἰουδαΐζω-verbistä johdetulla sanalla tarkoittaa henkilöitä, jotka pyrkivät saamaan ei- juutalaistaustaiset Jeesukseen uskovat omaksumaan juutalaiset tavat, kuten ympäri- leikkauksen ja Mooseksen lain noudattamisen? Vai tarkoittiko termi henkilöitä, jotka halusivat kääntyä juutalaisuuteen tai noudattaa juutalaisia tapoja? Tutkin ἰουδαΐζω- verbin käyttöä Raamatussa ja muissa varhaisissa lähteissä sekä kirkkoisien teksteissä.
Kirkkoisistä käytän esimerkkeinä Johannes Khrysostomosta ja Hieronymosta judaisti- termin käytössä.
Tutkin Galatalaiskirjeestä jaksoja, joiden väitetään kertovan Paavalin vastustajista. J.
Louis Martyn on listannut Galatalaiskirjeestä kohdat, jotka hänen mukaansa kertovat Paavalin vastustajista. Niitä ovat jakeet 1:6–9; 3:1–2, 5; 4:17; 5:7–12 ja 6:12–14. Myös Michael R. Cosby viittaa samoihin jakeisiin Paavalin vastustajia nimetessään. Näiden raamatunkohtien perusteella Cosbyn mukaan Paavalin vastustajia Galatalaiskirjeessä olivat juutalaiskristityt lähetystyöntekijät, jotka edellyttivät Galatian pakanakristityiltä
4
Mooseksen lain noudattamista. Cosby toteaa, että vastustajat mainitaan selvästi Mar- tynin listaamissa Galatalaiskirjeen jakeissa.1
Tarkastelen mitä tietoa Paavalin vastustajista voidaan löytää pelkästään Galatalaiskir- jettä lukemalla. Löytyykö Galatalaiskirjeestä niin tarkasti määriteltyä tietoa Paavalin vastustajista kuin Cosby antaa ymmärtää? Tutkin Cosbyn mainitsemia jakeita teksti- kriittisen työskentelyn ja retoriikan näkökulmasta.
1.1 Tutkimushistoria
Paavali ei nimeä vastustajiaan Galatalaiskirjeessä eikä kerro mistä he tulevat. Tutki- jat ovat pyrkineet rakentamaan kuvan Paavalin vastustajista Galatalaiskirjeen sisällön perusteella. Perinteisesti tässä on käytetty peililukemista. Paavalin viittaukset vastus- tajiin on otettu faktoina, joiden perusteella heidän identiteettiään on rakennettu. Ny- kytutkimuksessa peililukemiseen suhtaudutaan varauksella. Erilaiset tulkinnat Paava- lin vastustajista osoittavat, miten vaikeaa on rakentaa kuvaa vastustajista vain yhden osapuolen tekstin perusteella.2
Perinteisesti Paavalin vastustajien tulkittiin olevan juutalaiskristittyjä judaisteja. Nä- kemys oli yleinen sekä kirkkoisien että reformaation aikana. Vuonna 1831 J. C. Baur väitti, että varhainen kristinusko muodostui kahdesta kilpailevasta ryhmästä, pietari- laisesta ja paavalilaisesta joukosta. Baurin mukaan Paavalin vastustajat Galatalaiskir- jeessä edustivat pietarilaisen ryhmän lakihenkisintä osaa ja Jerusalemin apostolit otti- vat passiivisen asenteen konfliktiin. Myöhemmin Baurin oppilaat muokkasivat teo- riaa ja totesivat Pietarin ja Jaakobin tukeneen täysin Paavalin vastustajia.3
J. B. Lightfoot kritisoi, mielestäni perustellusti, Baurin ja hänen oppilaidensa edusta- man Tübingenin koulukunnan näkemystä. Hänen mukaansa Jerusalemin apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes tunnustivat Paavalin arvovallan ja hänen työnsä, joten he
1 Cosby 2002, 301; Martyn 1997, 118. Martyn ja Cosbyn jaejaksoista poiketen tarkastelen luvun kolme alussa jakeita 3:1–5. Erityisesti jae 3:3 liittyy jakeisiin, jotka kertovat jotain Paavalin vastusta- jista.
2 Witherington 1998, 21.
3 Longenecker 1990, lxxxix.
5
eivät olleet Paavalin vastustajia. Lightfoot piti Paavalin vastustajia judaisteina, mutta vastustus sai eri muotoja.4
Suhtaudun varauksella Lightfootin näkemykseen judaisteista Paavalin vastustajina kaikissa Paavalin kirjeissä. Seurakunta syntyi ja levisi nopeasti eri kaupunkeihin eri- laisiin tilanteisiin. Silloin myös ongelmat ja todennäköisesti vastustajat olivat erilai- sia. Jerry Sumneyn mukaan olisi todennäköisempää, että eri tilanteissa vastustajat vaihtuisivat, mutta myöntää, ettei Uuden testamentin todistusaineisto täysin sulje pois yhden vastustajan vaihtoehtoa.5
Vaikka uusia näkemyksiä on syntynyt, on ajatus juutalaiskristityistä vastustajista säi- lynyt ja saanut useita eri variaatioita. Vastustajia on pidetty ”kalenterihurskautta” ko- rostavina juutalaiskristittyinä, joilla ei ole kytköstä aikaisempiin juutalaisiin ryhmit- tymiin kuten fariseuksiin ja essealaisiin.6 Tai kysymys oli ulkopuolelta tulleista juu- talaiskristityistä opettajista, jotka korostivat lain noudattamista ja erityisesti ympäri- leikkausta.7 Nationalististen juutalaiskristittyjen lähettiläät, jotka kaikin keinoin pyr- kivät säilyttämään valittujen yhteyden, johon kaikki Jeesukseen uskovat kuuluivat, on yksi ehdotus.8 Myös entisistä fariseuksista koostuvaa judaistien joukkoa on ehdo- tettu Galatalaiskirjeen antagonisteiksi.9
Vuonna 1919 Wilhelm Lügert esitti teorian, että Paavalilla oli kaksi eri vastustaja- ryhmää: ympärileikkausta vaativat judaistit ja ylenpalttista vapautta korostavat ei- juutalaiset kristityt. Kymmenen vuotta myöhemmin James Hardy Ropes esitti saman teorian pienin muutoksin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun judaisteille Paavalin vas- tustajina tarjottiin muita vaihtoehtoja.10
Teorian heikkoutena oli se, että Galatalaiskirjeessä ei missään kohden tule esille kahta erillistä vastustajaa. Vuonna 1945 Frederick Crownfield esitti teorian, jonka mukaan Lügertin ja Ropesin esittämät kaksi erillistä vastustajaa olisivatkin yksi ryhmä, synkretistejä. Ryhmä toisaalta noudatti joitakin juutalaisia riittejä, kuten
4 Lightfoot 1865, 310–311. Henceforth St Paul's career was one life-long conflict with Judaizing an- tagonists… It assumed different forms in different places: in Galatia it was purely Pharisaic; in Phrygia and Asia it was strongly tinged with speculative mysticism; but everywhere and under all cir- cumstances zeal for the law was its ruling passion.
5 Sumney 1990, 81.
6 Mussner 1988, 25.
7 Martyn 1997, 120–24.
8 Gärtner 1998, 153.
9 Orborne 2017, 11
10 Bruce 1982, 23; Crownfield 1945, 491.
6
ympärileikkausta, mutta edusti pikemminkin juutalaista mysteerikulttia. Ryhmä ko- rosti hengellisyyttä riittien lisäksi, eikä sen edustajia pidetty juutalaisina tai Jeesuk- seen uskovina. Paavali olisi Crownfieldin mukaan yhdessä Jerusalemin apostolien kanssa vastustanut kyseistä ryhmää.11
Johannes Munck esitti vuonna 1954, että Paavalin vastustajat eivät olisi tulleet Gala- tian seurakuntiin mistään ulkopuolelta. Hänen mukaansa kyseessä oli Galatian seura- kunnissa syntynyt tulkinta Paavalin opetuksesta. Galatalaiset tiesivät Paavalin ope- tuksen perusteella, että Jerusalemin kristityt olivat ympärileikattuja ja noudattivat muitakin juutalaisten säädöksiä. Lisäksi heillä oli käytössään kreikankielinen versio heprealaisesta Raamatusta. Jerusalemin juutalaisten esimerkin ja Mooseksen lain pe- rusteella galatalaiset totesivat tarvitsevansa ympärileikkausta ja muita juutalaisia sää- döksi. F.F. Bruce kyseenalaistaa Munckin esittämän teorian, koska Paavali puhu vas- tustajista kolmannessa persoonassa ja galatalaisista toisessa persoonassa.12
Peruste, jolla Bruce torjuu Munckin teorian, ei ole kestävä. Toisen ja kolmannen per- soonan käyttäminen galatalaisten ja oletettujen vastustajien erottamisessa ei kerro mistä vastustajat tulevat. Se kertoo ainoastaan, että Paavali halusi esittää vastustajat ulkopuolisina.13
Vuonna 1956 Walter Schmithals esitti teorian, jonka mukaan Paavalin vastustajat oli- vat gnostilaisia juutalaiskristittyjä. He harjoittivat ympärileikkausta mutta eivät olleet kytköksissä Jerusalemin apostoleihin ja pitivät Paavalia harhaoppisena. Schmithalsin teorian mukaan Paavalilla oli hyvin rajallinen tieto siitä mitä Galatiassa tapahtui.
Niinpä Galatalaiskirjeen luvut 3–4 käsittelevätkin aiheita, jotka eivät suoraan liity Galatian seurakuntien tilanteeseen, vaan joita Paavali käytti puhuessaan juutalaisille pelastuksesta yleensä. Kirjeen todellinen sisältö olisi sen pareneettisissa jaksoissa.14 Schmithalsin teoria ei ole saanut kannatusta. Galatalaiskirjeestä on vaikeaa löytää tu- kea teorialle. Lisäksi teoria, joka edellyttää, että osa kirjeestä on sisällöltään merki- tyksetöntä, on kyseenalainen.
Vuonna 1971 Robert Jewett ehdotti Paavalin vastustajien taustasyyksi juutalaisten seloottien aiheuttamaa painostusta. Seloottien aktivoituminen sai osan
11 Crownfield 1945, 491–493.
12 Bruce 1982, 24–25.
13 Näin myös Thurén 2000, 67. Tämä ei kuitenkaan Thurénin mukaan tarkoita, että Munck välttämättä olisi oikeassa.
14 Longenecker 1990, xcii.
7
juutalaistaustaisista kristityistä tukemaan pakanataustaisten kristittyjen ympärileik- kausta, jotta seloottien vaino ei kohdistuisi kristittyihin. Judaistit eivät olisi suoraan vastustaneet Paavalia, vaan pyrkineet täydentämään evankeliumin ympärileikkauk- sella ja uskonnollisella kalenterilla.15
George Howard täydensi Jewettin teoriaa vuonna 1979. Hänen mukaansa Galatiassa ympärileikkausta opettaneet henkilöt olivat juutalaiskristittyjä judaisteja, jotka eivät tietoisesti olleet Paavalin vihollisia. He olettivat myös Paavalin opettavan ympäri- leikkausta, mutta ilmeisesti jättäneen kertomatta galatalaisille ympärileikkauksesta oman terveydentilansa johdosta. Näin he katsoivat täydentävänsä Paavalin opetusta samoin kuin Paavali olisi itse tehnyt, jos hän olisi viettänyt enemmän aikaa Galati- assa. Judaistit katsoivat olevansa Paavalin kanssa riippuvaisia Jerusalemin aposto- leista ja pitivät sitä positiivisena asiana. Paavali oli yllättynyt, että hänen piti jälleen puuttua judaistien opetukseen, vaikka pakanoiden ympärileikkaamattomuudesta oli jo sovittu Jerusalemissa ja kirjoitti Galatian seurakuntaan aiheesta kirjeen.16
Kirjansa toisessa painoksessa vuodelta 1990 Howard totesi saaneensa kritiikkiä näke- myksestä, jonka mukaan Paavalin vastustajiksi Galatiassa oletetut henkilöt pitivätkin Paavalia liittolaisenaan. Se olisi edellyttänyt huonoa kommunikaatiota osapuolten vä- lillä. Hän totesi tiedonkulun olleen huonoa ensimmäisellä vuosisadalla, mutta varsi- nainen syy, miksi vastustajat pitivät Paavalia liittolaisenaan, johtui siitä, että he edus- tivat samaa teologista näkemystä. Sekä vastustajat että Paavali uskoivat ei-juutalais- ten massakääntymiseen heidän aikanaan. Monet juutalaiset ja myös konservatiiviset juutalaiskristityt vastustivat Howardin mukaan tätä näkemystä. Ei-juutalaisten kään- tyminen juutalaisuuteen tapahtuisi heidän mukaansa joskus tulevaisuudessa. Lisäksi toisessa painoksessa Howard toi esille sen, että hänen näkemyksensä mukaan judais- tit Galatiassa, vaikka olivatkin kytköksessä Jerusalemiin, olivat eri henkilöitä kuin Gal. 2:4–5 ja 12 jakeissa mainitut.17
Ben Witherington III pitää Paavalin vastustajia juutalaistaustaisina kristittyinä. Hän ei usko, että he olivat paikallisia ja olettaa että heillä täytyi olla jokin yhteys Jerusale- miin. Hänen mukaansa on mahdollista, että Paavali itsekään ei ollut täysin varma vastustajien identiteetistä, koska vastustajiin viitataan kysymyksien kautta: ”kuka
15 Longenecker 1990, xciii.
16 Howard 1990, 8–11.
17 Howard 1990, xiv; xxiii–xxiv.
8
teidät on lumonnut?” (Gal. 3:1 KR92), ”Kuka teidät on pysäyttänyt?” (Gal. 5:7 KR92).18
Witherington toteaa, että Paavali ja hänen käännynnäisensä elivät retoriikan kyllästä- mässä maailmassa missä retoriikka vaikutti opetuksen ja viihteen kautta lähes kaik- kien elämään. Galatalaiskirjeessä retoriikka oli tärkeässä roolissa ja retoriikan ym- märtäminen on tärkeässä roolissa kirjeen tulkinnassa.19
Uusi kiinnostus antiikin retoriikkaan raamatuntutkimuksessa alkoi 1980-luvun alussa. Kun Hans Dieter Betz totesi vuonna 1979 Galatalaiskirjeen kommentaaris- saan, että kirjettä voi analysoida kreikkalais-roomalaisen retoriikan ja epistolografian mukaan, hän piti näkökulmaa uutena oivalluksena modernissa raamatuntutkimuk- sessa.20
Vaikka uusi innostus retoriikkaan on tuonut uusia näkökulmia Galatalaiskirjeen tut- kimukseen, on oletus Jerusalemiin kytköksissä olevista juutalaistaustaisista kristi- tyistä Paavalin vastustajina säilynyt vahvana myös uudemmassa raamatuntutkimuk- sessa. Toki tähän on poikkeuksiakin,21 mutta väitän että useimmat tutkijat ovat sitä mieltä, että Paavalin vastustajat Galatalaiskirjeessä ovat juutalaistaustaisia kristittyjä, joilla on jokin yhteys Jerusalemiin.22
Tutkimuskysymykseni on: Keitä Paavalin vastustajat olivat Galatalaiskirjeen tekstin mukaan retoriikan näkökulmasta tarkasteltuna? Retoriikasta kiinnitän erityisesti huo- miota vituperatio-tekniikkaan, vastustajien solvaamiseen retoriikan avulla. Vitupera- tio-kohtien tunnistaminen Galatalaiskirjeen vastustajia kuvaavista jaksoista on tär- keää, jotta yleistyksiä ei tulkittaisi yksityiskohtaisena kuvauksena vastustajista.
Ennen kuin tutkin Galatalaiskirjeen tekstiä retoriikan näkökulmasta, esittelen lyhyesti antiikin retoriikkaa, retorista kritiikkiä ja vituperatio-käsitettä. Lyhyt katsaus antiikin retoriikkaan esittelee eri retoriset termit ja auttaa ymmärtämään, mitä retoriikka oike- astaan oli.
18 Witherington 1998, 23–25.
19 Witherington 1998, 25–26.
20 Betz 1979, 14.
21 Yksi esimerkki on Sumney 1999, 157. Hänen mukaansa Galatalaiskirjeestä ei löydy perusteita sille, että vastustajat olisivat jotenkin kytköksissä Jerusalemiin. Hän pitää kyseistä teoriaa F. C. Baurin pe- rintönä.
22 Näin mm. Witherington 1998, 25; de Boer 2011, 60; Longenecker 1990, xcv; Martyn 1997, 120–
126; Dunn 1993, 9–11; Weidmann 2003, 20; Osborne 2017, 10–11.
9 1.2 Antiikin retoriikka
Retoriikka oli opittu suostuttelun taito, joka ensimmäisellä vuosisadalla muuttui hyvän puheen pitämisen taidoksi. Retoriikasta oli tehty useita oppikirjoja, joissa neuvottiin, miten puhe tulee rakentaa niin, että se mahdollisimman tehokkaasti vaikuttaisi koh- deyleisöön.23
Sana retoriikka (ῥητορική) substantiivina esiintyi ensimmäisen kerran 4.vuosisadalla eKr. Sitä varhaisempi käyttö sanalla on ollut adjektiivina (ῥητορική τέχνη).24 Vaikka puhetaitoa on esiintynyt monissa kulttuureissa ennen antiikin Kreikkaa, retoriikan ter- minologia kehittyi Kreikan kaupunkivaltioissa ja myöhemmin Rooman valtakunnassa.
Antiikin Kreikassa puhetaitoa kehittivät sofistit, 400-luvulla eKr. Sofisteille ei heitä kritisoineen Platon mielestä ollut tärkeää totuus, vaan väittelyn voittaminen. Sofistit opettivat puhetaitoa nuorille varakkaille miehille Kreikan kaupunkivaltioissa. Sofis- teilta ei ole säilynyt juurikaan kirjallisuutta, joten tieto heistä on peräisin heitä myö- hemmistä lähteistä. Ainoa sofisti joka kirjoituksia on säilynyt, on Gorgias, joka syntyi 480-luvulla eKr. ja eli yli satavuotiaaksi.25
Sofistien jälkeen retoriikkaa kehitettiin Ateenassa. Ateenan kaupunkivaltiossa vaikut- tava puhuminen oli avain menestykseen niin politiikassa kuin oikeudenkäyneissäkin.
Oikeusistunnossa arvalla valitut valamiehet kuuntelivat puolustus- ja syytöspuheet ja äänestivät tuomiosta heti puheiden jälkeen. Valamiehet eivät keskustelleet keskenään tuomiosta, vaan jokainen äänesti kuulemansa puheen perusteella.26
Monet retoriikan termit ovat peräisin Aristoteleelta. Hän esitteli kolme retoriseen pu- heen lajia: poliittinen (deliberatiivinen), oikeudellinen (forenssinen) ja esittävä (epeidiktinen) puhe (mm. ylistyspuheet ja hautajaispuheet). Termejä voi soveltaa kai- kenlaisiin puheisiin. Oikeudellinen puhe pyrkii taivuttelemaan kuulijaa suhteessa men- neisyydessä tapahtuneeseen. Poliittinen puhe vaikuttaa kuulijan tulevaisuuden ratkai- suihin. Esittävä puhe taivuttelee kuulijaa hyväksymään tai hylkäämään jokin käsityk- sen nykyhetkessä.27 Vaikka puhe kokonaisuutena edusti yleensä yhtä retoriikan lajia,
23 Witherington 1998, 26.
24 Pernot 2005, 21.
25 Pernot 2005, 12–15.
26 Pernot 2005, 24–26.
27 Kennedy 1984, 19.
10
saatettiin puheessa soveltaa eri puheiden lajeja. Myös kirjeissä saattoi yhdistyä eri re- toristen puheiden lajit. Witheringtonin mukaan Khrysostomos tulkitsi Galatalaiskir- jeen edustavan kahta retoriikan lajia.28
Aristoteleelta ovat peräisin myös kolme asiaa, jotka saavat aikaan puheen vaikuttavuu- den: ethos, pathos ja logos. Ethos viittaa puhujan luonteeseen. Kuinka uskottava hen- kilö hän on? Pathos tarkoittaa tunnetta, jonka puhuja saa aikaan kuulijoissa. Logos tarkoittaa puheeseen sisältyvää loogista argumenttia.29
Roomassa Aristoteleen ajatuksia retoriikasta kehittivät Cicero ja Quintilianus. Heiltä ovat peräisin monet latinankieliset retoriikan termit.30 Roomalaiset reettorit kirjoittivat retoriikan oppikirjoja kreikkalaisten teosten pohjalta. Retoriikan termien latinalaista- minen vaikutti merkittävästi retoriikan myöhempään kehitykseen, sillä useimmat län- simaissa käytetyt retoriset termit tulevat latinankielestä.31
Rooman valtakunnassa retoriikka tuli tärkeimmäksi oppiaineeksi yliopistokoulutuk- sessa ensimmäisellä vuosisadalla. Retoriikan oppikirjat keskittyivät erityisesti oikeu- dellisen retoriikan opettamiseen. Roomalaisessa retoriikassa ei enää keskitytty niin- kään suostuttelun taitoon, kuin oikein puhumisen taitoon. Puheessa tärkeätä olivat muotoseikat, kielikuvat, huudahdukset, sanaleikit ja epigrammit. Retoriikasta tuli viih- dettä. Tosin retoriikan käyttäminen opetukseen, politiikkaan ja filosofiaan jatkui ja re- toriikan opettajien teksteissä toistui ajatus sisältöön eikä pelkkään muotoon painotta- misesta.32
Puheen valmistelu jaettiin retoriikassa viiteen osaan:33 1. Inventio, puheen suunnittelu ja argumenttien valinta 2. Dispositio, puheen osien järjestäminen kokonaisuudeksi 3. Elocutio, puheen tyylin muokkaus, sanavalinnat ja kielikuvat 4. Memoria, puheen muistiinpainaminen
5. Pronuntiatio, puheen esittäminen
28 Witherington 1995, 43.
29 Kennedy 1984, 15.
30 Kennedy 1984, 12–13.
31 Pernot 2005, 104.
32 Witherington 1995, 40–43.
33 Kennedy 1984, 13–14.
11
Koska kaksi viimeistä kategoriaa koskevat puheen suullista esittämistä, ei niitä yleensä käsitellä tutkittaessa antiikin retoriikkaa.34
Inventiossa valittiin puheen aihe, suunniteltiin puhetta ja käytettäviä argumentteja. In- ventio saattoi perustua sisäisiin tai ulkoisiin lähteisiin. Sisäiset lähteet ovat aiheita, jotka puhuja on itse kehittänyt. Uudessa testamentissa käytettyjä ulkoisia lähteitä ovat esimerkiksi viittaukset Vanhan testamentin teksteihin. Loogiset argumentit olivat tär- keä osa intentiota. Ne olivat joko induktiivisia (yksittäistapauksista johdettu yleistys) tai deduktiivisia (yleistyksestä johdettu yksittäistapaus). Jeesuksen vertaukset toimivat usein induktiivisina argumentteina, joissa kuulijoille esitettiin useita heille tuttuja esi- merkkejä, joiden perusteella saattoi tehdä johtopäätöksen.35
Puheen rakenne (Dispositio) koostui kuudesta osasta, joita tosin saattoi yhdistellä tai jotain jättää pois:36
1. Exordium, puheen aloitus, jossa puhuja pyrkii saamaan yleisön mielenkiinnon ja suosion puolelleen.
2. Narratio, kertoo puhetta vaativan tilanteen taustasta.
3. Partitio tai propositio, esitetään puhujan ja mahdollisesti vastustajan väittämät.
Voi sisältyä narratioon.
4. Probatio, argumentit puhujan väittämien puolesta.
5. Refutatio, argumentit vastustajien väitteitä vastaan.
6. Peroratio, tiivistää probation pääargumentit ja herättää yleisön tunteet teke- mään puhujalle suotuisan ratkaisun.
Puheen tyyli (Elocutio) oli puheen teon kolmas vaihe. Aristoteleen mukaan tyylissä tärkeintä on selkeys. Aristoteleen oppilas ja seuraaja Theofrastos määritteli tyylin neljä hyvettä: virheettömyys, selkeys, koristeellisuus ja tarkoituksenmukaisuus. Kieliopin tuli olla virheetöntä. Selkeys näkyi ajatusten jäsennyksessä ja ilmaisussa. Koristeelli- suudella tarkoitettiin sellaisten kielikuvien ja muiden tehokeinojen käyttöä, jotka vah- vistivat yhteyttä yleisöön, korostivat puheen aiheita ja selkeyttivät puheen ajatusta.
Tarkoituksenmukaisuudessa puheen tyyli sovitetiin sen sisältöön.37
34 Kennedy 1984, 13–14.
35 Kennedy 1984, 14–16.
36 Witherington 1995, 44.
37 Kennedy 1984, 25.
12 1.3 Retorinen kritiikki
Retorinen kritiikki tarkastelee Raamatun tekstiä, erityisesti Uutta testamenttia, antiikin retoriikan näkökulmasta. Tekstiä tutkitaan dynaamisena, eli tietoisesti vaikuttamaan pyrkivänä tekstinä. Retorista kritiikkiä ei tulisi nähdä metodina, vaan tarkastelutapana, jolla tekstiä lähestytään. Retorista lähestymistapaa on käytetty modernissa eksegetii- kassa enenevässä määrin 1980-luvulta alkaen.38
Vuonna 1979 Hans Dieter Betz julkaisi Galatalaiskirjeen kommentaariin, jossa hän totesi, että Galatalaiskirjettä voi analysoida kreikkalais-roomalaisen retoriikan ja epis- tolografian avulla. Hän myös totesi, ettei menetelmää ole käytetty aiemmin, tosin myöntää Lutherin ja Melanchtonin olleen tietoisia retoriikasta.39
Retorinen lähestymistapa ei ole kuitenkaan uusi keksintö. Monet kirkkoisistä olivat saaneet retorisen koulutuksen. Esimerkiksi Johannes Khrysostomos opiskeli retoriik- kaa Libanioksen, 300-luvun arvostetuimman reettorin opastuksella. Piispoilta edelly- tettiin 300-luvulla korkeakoulutusta, jossa retoriikka oli tärkeä oppiaine.40
Kun retoriikka oli osa normaalia koulutusta, ei retorista lähestymistapaa tarvinnut erik- seen korostaa. Voimme olettaa, että kirkkoisät olivat tietoisia Uuden testamentin reto- risesta luonteesta.
1.3.1 Kennedyn retorisen kritiikin metodi
George A. Kennedy esitteli retorisen kritiikin metodin kirjassaan New Testament In- terpretation Through Rhetorical Critisism. Hän jakoi retorisen kritiikin kuuteen vai- heeseen:41
1. Retorisen yksikön määrittely 2. Retorisen tilanteen tunnistaminen
3. Retorisen ongelman tunnistaminen (jos on) 4. Retoriikan lajin määrittely42
5. Materiaalin järjestely
38 Nikki (http://www.helsinki.fi/teol/pro/emo/tarkastelutapoja/kirjallisuutena4.html)
39 Betz 1979, 14.
40 Wilken 1983, 5–6.
41 Kennedy 1984, 33–38.
42 Retoriikan lajin määrittelyn yhteydessä Kennedy mainitsee myös stasis-teorian, mutta toteaa sen olevan niin monimutkainen, että siihen kannattaa perehtyä vasta tutustuttuaan retorisiin teksteihin useista eri lähteistä. Kennedy 1984, 36.
13 6. Kokonaisuuden tarkastelu
Retorisella yksiköllä tulee olla selkeä alku, keskikohta ja lopetus. Lyhyet kirjeet voivat itsessään muodostaa retorisen yksikön, mutta esimerkiksi Apostolien teoissa yksittäi- nen puhe voi toimia retorisena yksikkönä. Tällöin on syytä olla tietoinen myös laajem- man kokonaisuuden retoriikasta. Puheet muodostavat selviä retorisia kokonaisuuksia, mutta retorisen yksikön tunnistaminen, esimerkiksi pitkästä kirjeestä, on haastavam- paa. Tällöin tulee etsiä tekstistä viitteitä aloituksesta ja lopetuksesta. Retorinen yk- sikkö on harvoin lyhyempi kuin viisi jaetta ja saattaa koostua useammasta luvusta.43 Retorinen tilanne on jokin ihmisten, suhteiden tai asioiden luoma pakottava tilanne, joka on mahdollista ratkaista kokonaan tai osittain kun diskurssin seurauksena ihmiset päätyvät suotuisaan ratkaisuun tai toimintaan.44 Esimerkiksi Galatalaiskirjeessä reto- risena tilanteena voidaan pitää Galatian seurakunnissa aloitettua pakanataustaisten Jeesukseen uskovien ympärileikkausta.
Monesti retorisessa tilanteessa puhujalla on jokin keskeinen retorinen ongelma, joka estää puhujaa vaikuttamasta yleisöön. Esimerkiksi yleisö voi olla lähtökohtaisesti ne- gatiivisesti asennoitunut puhujaan, yleisö ei tunnusta puhujan auktoriteettia, tai puhu- jan väitteet ovat niin vieraita yleisölle, etteivät he pysty ymmärtämään sitä. Retorinen ongelma tuodaan usein esille puheen alussa ja se voi nousta uudestaan esille puheen eri kohdissa.45
Retoriikan lajilla tarkoitetaan joko oikeudellista, poliittista tai esittävää puhetta. Reto- riikan lajin tunnistaminen vaikuttaa merkittävästi puheen ymmärtämiseen.46 Esimer- kiksi Betzin on katsottu Galatalaiskirjeen kommentaarissaan väärin tulkinneen kirjeen olevan Paavalin puolustuspuhe ja siten edustavan oikeudellista (forenssista) retoriik- kaa.47 On myös esitetty, ettei retorinen puhe aina edusta yhtä lajia vaan on sekoitus useammasta.48
Materiaalin järjestelyssä teksti jaetaan osiin. Mitä keinoja eri osissa käytetään kuuli- joihin vaikuttamiseksi ja miten ne toimivat yhdessä (tai eivät toimi) retorisen tilanteen
43 Kennedy 1984, 33–34.
44 Kennedy 1984, 34–35.
45 Kennedy 1984, 36.
46 Kennedy 1984, 36.
47 Näin mm. Classen 2002, 24; Kennedy 1984, 144.
48 Witherington 1995, 43.
14
ratkaisemiseksi? Tekstistä etsitään argumentaatiot ja retoriset tehokeinot ja pyritään ymmärtämään niiden merkitys kontekstissaan.49
Lopuksi retorista yksikköä tarkastellaan kokonaisuutena. Onko puhuja onnistunut vas- taamaan retorisen tilanteen luomaan haasteeseen? Onko osien analysointi yhteneväi- nen kokonaisuuden kanssa?50
Paavalin vastustajiin liittyvät jakeet Galatalaiskirjeessä muodostavat niin lyhyitä jak- soja, että niitä pelkästään tutkittaessa on vaikeaa soveltaa Kennedyn mallin mukaista retorisen kritiikin metodia. Mutta koska retorinen kritiikki ei ole metodi, vaan lähes- tymistapa, voi retorista kritiikkiä hyödyntää myös yhden jakeen pituisia jaksoja tar- kasteltaessa.
1.3.2 Retoriikka ja epistolografia
Classen korostaa retoriikan ja epistolografian eroa. Hänen mukaansa retorisesta kritii- kistä on hyötyjä ja haittoja Uuden testamentin kirjeitä tutkittaessa. Retoriikan oppikir- joissa annettiin usein rakenne puheita varten, vaikka tiedettiin että puheita pidetään hyvin erilaisissa tilanteissa. Kirjeiden kirjoitusoppaissa ei vastaavia rakenteita hänen mukaansa annettu. Classen pitääkin epistolografiaa tärkeänä Uuden testamentin kir- jeitä tutkittaessa. Retoriikasta lähinnä inventio ja elocutio ovat hyödyksi kirjeitä tar- kasteltaessa. Kirjeen rakennetta tulkitessa dispositioon tulee suhtautua varauksella.51 Suurin osa Uuden testamentin kirjeistä oli tarkoitettu luettavaksi ääneen yleisölle. Kir- jeissä esiintyy normaalia kirjettä enemmän toistoa, koska teksti etenee luettuna lineaa- risesti ja kuulijoilla ei ole mahdollisuutta kerrata mitä aiemmin sanottiin.52 Siksi suh- taudun varauksella Classenin näkemykseen epistolografian ensisijaisuudesta retoriik- kaan nähden Uuden testamentin kirjeiden tutkimuksessa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö epistolografia olisi tärkeä työkalu modernissa ek- segeettisessä tutkimuksessa. Thurén nostaakin epistolografian ja modernin argumen- taatiotutkimuksen retoriikan rinnalla tärkeiksi lähestymistavoiksi Paavalin kirjeitä tut- kittaessa.53
49 Kennedy 1984, 37.
50 Kennedy 1984, 38.
51 Classen 2002, 26–27.
52 Kennedy 1984, 37.
53 Thurén 2000, 27–29.
15 1.3.3 Vituperatio
Vastustajista kertovia jakeita tutkittaessa tärkeä retorinen tehokeino, joka tulee ottaa huomioon, on vituperatio. Se oli solvaavaa puhetta vastustajista. Du Toitin mukaan solvaavan puheen tarkoituksena oli erottaa vastaanottajat vastustajista ja saada vas- taanottajat asettumaan kirjoittajan/puhujan puolelle. Joskus vastustajat olivat todelli- sia, joskus keksittyjä. Todellisetkaan vastustajat eivät vastanneet sitä kuvaa minkä vi- tuperatio heistä antoi.54
Du Toit listaa yhdeksän eri stereotyyppistä nimitystä vastustajista, jotka olivat yleisiä Antiikin teksteissä:55
1. tekopyhyys ja valheellisuus
2. epämääräiset, hämäräperäiset henkilöt 3. noituus
4. paisunut itsetunto
5. moraalinen turmeltuneisuus 6. korruptoiva vaikutus
7. yhteys epäilyttäviin historiallisiin henkilöihin 8. tuomionalaiset
9. naurettavat henkilöt
Erityisesti evankeliumeissa käytettiin ύπόκρισις-syytöstä. Galatalaiskirjeessä termi näkyy jakeessa 2:13 (συνυπεκρίθησαν, τῇ ὑποκρίσει). Myös erilaiset ψεύδ-alkuiset syytökset kuuluvat ”tekopyhyys ja valheellisuus” kategoriaan. Näitä ovat mm.
ψευδάδελφος (valheveli Gal. 2:4), ψευδαπόστολος (valheapostoli 2 Kor. 11:13) ja ψευδοδιδάσκαλος (valheopettaja 2 Piet. 2:1).56
Vastustajia kuvatiin ”epämääräisinä ja hämäräperäisinä henkilöinä”. Nämä hahmot ikään kuin liikkuivat varjoissa. Galatalaiskirjeen 2. luvussa valheveljien kerrottiin tun- keutuneen vakoilemaan (παρεισῆλθον κατασκοπῆσαι). Usein vastustajia kuvattiin
54 du Toit 1994, 403–404.
55 du Toit 1994, 405–410.
56 du Toit 1994, 405.
16
pronominilla τινες (jotkut). On mahdollista, että ilmaisua käytettiin sekä vähättele- mään vastustajien määrää että antamaan heistä epätarkan kuvan.57
Syytökset ”noituudesta” eivät olleet yleisiä Uudessa testamentin kirjeissä, mutta Gal.
3:1 kysymys τίς ὑμᾶς ἐβάσκανεν (kuka teidät lumosi) voidaan pitää epäsuorana kei- nona syyttää vastustajia magiaan turvautumisesta.58
Vastustajia kuvattiin henkilöinä, joilla oli ”paisunut itsetunto”. He olivat röyhkeitä ja kehuivat saavutuksillaan. Jakeessa Gal. 6:13 Paavali väittää vastustajien haluavan ym- pärileikkauttaa galatalaiset, jotta voisivat kehua (καυχήσωνται) heidän lihallaan.59
”Moraalinen turmeltuneisuus” oli lähes stereotyyppinen solvaus vastustajista. Heidän hyvältä näyttävien tarkoitustensa taustalla vaikutti jotain pahaa. Galatalaiskirjeessä vastustajat halusivat itse välttää vainoa (Gal. 6:12). Monesti vastustajia syytettiin ra- hanahneudesta, seksuaalisesta turmeltuneisuudesta tai ylensyömisestä.60
Vastustajien ”korruptoiva vaikutus” oli aihe, josta vastaanottajia varoitettiin. Galata- laiskirjeessä Paavali käytti evankeliumeissakin yleistä vertauskuvaa pienestä määrästä hapatetta, joka hapattaa koko taikinan (Gal. 5:9).61
Yksi vastustajien kritisoimisen keino, jota Galatalaiskirjeessä ei käytetty, on syyttää vastustajia ”yhteydestä epäilyttäviin historiallisiin henkilöihin”. Uudessa testamen- tissa Bileam ja Iisebel ovat epäilyttäviä henkilöitä joihin vastustajia on haluttu samais- taa.62
Vastustajat on usein kuvattu Jumalan ”tuomionalaisina”. He vain odottavat päivää, jolloin heitä rangaistaan synneistään. Galatalaiskirjeessä 5:10 vastustajalle luvataan tuomio (κρίμα). Erityisen voimakas tuomion julistus on Gal. 1:8–9, jossa vastustajat julistetaan kaksi kertaa kirotuiksi (ἀνάθεμα ἔστω).63
Yksi vastustajien pilkkaamisen muoto oli esittää heidät ”naurettavina henkilöinä”. Jos vastustajista onnistui esittämään osuvan vitsin, saattoi se tuhota heidän
57 du Toit 1994, 406–407.
58 du Toit 1994, 407.
59 du Toit 1994, 407–408.
60 du Toit 1994, 408–409.
61 du Toit 1994, 409.
62 du Toit 1994, 410.
63 du Toit 1994, 410.
17
uskottavuutensa. Du Toit pitää Gal. 5:12 jaetta (Ὄφελον καὶ ἀποκόψονται οἱ ἀναστατοῦντες ὑμᾶς.) loistavana esimerkkinä Paavalin vastustajien pilkkaamisesta vitsin avulla.64
Galatalaiskirjeestä löytyy esimerkkejä vituperatio-tekniikasta kahdeksassa eri katego- riassa useissa eri yhteyksissä. Solvauksia ei ole tarkoitettu kirjaimellisena kuvauksena vastustajista. Ne ovat keino vaikuttaa lukijoihin/kuulijoihin, jotta nämä etääntyisivät vastustajista. Koska kaikki Galatalaiskirjeen kuvaukset vastustajista sisältävät sol- vauksia, tulee niitä arvioida varovasti. Jos tekstiä lähestyy historiallisena kuvauksena Paavalin vastustajista, saa väärän kuvan sekä vastustajista että Paavalista.65
64 du Toit 1994, 410.
65 Thurén 2005, 273–276.
18 2 JUDAISTIT
Sana judaisti tulee ἰουδαΐζω verbin partisiipista, joka yleensä esiintyy akkusatiivin mo- nikkomuodossa ἰουδαΐζόντας. Yksikkömuodossa termi löytyy Eusebios Kesarealaisen teoksesta Contra Marcellum, jossa sana esiintyy muodossa ᾽Ιουδαϊζων.66 The Brill Dicionary of Ancient Greek listaa sanasta myös muodon Ἰουδαϊστής (käännös: Juda- izer).67 Tämä muoto on kuitenkin harvinainen eikä se ole judaisti-termin taustalla.
2.1 Termin ἰουδαΐζω käyttö Raamatussa 2.1.1 Vanhassa testamentissa
Septuagintasta löytyy yhden kerran sana ἰουδαΐζω sekä kuusi kertaa sanan adverbi- muoto. Adverbimuoto Ἰουδαϊστί esiintyy jakeissa 2.Kun 18:26 ja 28, 2 Aik. 32:18, Neh. 13:24 ja Jesaja 36:26 ja 28. Kaikissa jakeissa sillä tarkoitetaan heprean kieltä.
Sana ἰουδαΐζω esiintyy Esterin kirjan jakeessa 8:17 muodossa ἰουδάιζον, mikä on tässä yhteydessä monikon 3. persoonan imperfekti. Hepreankielinen termi םי ִ֔ דֲהַיְ ת ִֽ מ esiintyy Vanhassa testamentissa vain tässä kohdassa. Kandy Queen Sutherland esittää kään- nösvaihtoehdoksi ilmaisua: he juutalaistivat itsensä (oma käännös).68
Alla olevassa taulukossa on esitetty Esterin kirjaan jakeen 8:17 teksti hepreankielisenä, kolme suomalaista käännöstä ja Septuagintan teksti.
ְ֙ןוֹש ָש וְהֶּ֤ ָח מ שְ ַעי ִ֔ ג ַמְ ֙ו ֹת ָד וְךְֶלֶּ֤ ֶמ ַה־ר ַב דְר ֶָ֨שֲאְ ֙םו ֹק מְרי ִ֗ עָוְרי ִ֣ ע־לָכ בוְּה ָָ֜ני ד מוְּה ָָ֨ני ד מ־לָכ בוּ
ְה ֶּ֖ ֶת ש מְםי ִ֔ דוּה יַלְ
ְֶּ֤ מַע ִֽ מְםי ִּ֞ ב ַר וְבו ֹֹ֑טְםו ִֹ֣י ו
׃ם ִֶֽהי לֲעְםי ֶּ֖ דוּה י ַה־ד ַח ִַֽפְלַ֥ ַפָנ־י ִֽ כְםי ִ֔ דֲהַי ת ִֽ מְ ֙ץ ֶר ָָ֨א ָהְי (BHS)
ja jokaisessa maakunnassa ja kaupungissa, joka paikassa, mihin kuninkaan käsky ja hänen lakinsa tuli, oli juutalaisilla ilo ja riemu, pidot ja juhlat. Ja paljon oli maan kansoista niitä, jotka kääntyivät juutalaisiksi, sillä kauhu juutalaisia kohtaan oli val- lannut heidät. (KR1933)
Ja kaikissa maakunnissa ja kaupungeissa, joihin kuninkaan sana ja käsky tuli, oli ilo ja riemu Juudalaisten keskellä, pito ja hyvät päivät. Ja monta maan kansasta tuli Juudalaiseksi; sillä Juudalaisten pelko tuli heidän päällensä. (Biblia1776)
ja joka ainoassa maakunnassa ja kaupungissa, kaikkialla, minne kuninkaan käsky saapui, oli juutalaisilla ilo ja riemu, pidot ja juhlat. Monet maan muihin kansoihin kuuluvat halusivat käydä juutalaisista, sillä nyt he tunsivat pelkoa juutalaisia koh- taan. (KR1992)
66 Eusebios Kesarealainen, Marc. (PG24:932d).
67 Montanari 2015, 979. Sanan Ἰουδαϊστής lähteeksi Montanari tarjoaa ADAM.1 Dial. 2.15. Mikä viit- tasi Adamantiuksen περὶ τῆς εἰς θεὸν ὀρθῆς πίστεως πρὸς Μεγέθιον tekstiin PG 11.1713. En kuiten- kaan löytänyt sanaa kyseiseltä palstalta.
68 englanniksi: They Jewish themselves. Queen Sutherland 2016, 444.
19
κατὰ πόλιν καὶ χώραν, οὗ ἂν ἐξετέθη τὸ πρόσταγμα, οὗ ἂν ἐξετέθη τὸ ἔκθεμα, χαρὰ καὶ εὐφροσύνη τοῖς Ιουδαίοις, κώθων καὶ εὐφροσύνη, καὶ πολλοὶ τῶν ἐθνῶν περιετέμοντο καὶ ιουδάιζον διὰ τὸν φόβον τῶν Ιουδαίων. (LXX)
Taulukko 1
Septuagintan teksti poikkeaa hepreankielisestä ja suomalaisista käännöksistä siltä osin, että siinä mainitaan muihin kansoihin kuuluvien ottaneen myös ympärileikkauksen (περιετέμοντο). Myös suomenkielisten käännösten välillä näkyy eroa tulkinnassa. Bib- lia1776 ja vuoden 1933 Kirkkoraamattu tulkitsevat, että muiden kansojen jäsenet kääntyivät juutalaisuuteen. Vuoden 1992 käännös sen sijaan ei ilmaise suoraan, että kysymys olisi kääntymisestä. Muihin kansoihin kuuluvat vain halusivat käydä juuta- laisista.
Vuoden 1992 Kirkkoraamattu tulkitsee tekstiä samoin kuin Carey A. Moore, jonka mukaan on epätodennäköistä, että Esterin kirjassa olisi viitattu todelliseen kääntymi- seen juutalaisuuteen. Hänen mukaansa pakanat vain identifioivat itsensä juutalaisten asian kanssa ja teeskentelivät olevansa juutalaisia. Queen Sutherland tyytyy listaa- maan kolme vaihtoehtoa: joko muut ihmiset samaistuivat juutalaisiin, tekeytyivät juu- talaisiksi tai kääntyivät juutalaisuuteen.69
Tämän tutkimuksen näkökulmasta olennaista ei ole, mikä oli hepreankielisen tekstin merkitys, vaan miten Septuagintan kääntäjät ymmärsivät tekstin. Gillis Gerleman to- teaa םידהתימ olevan hapax legomenon, jonka merkitystä vahvistettiin lisäämällä teks- tiin termi περιετέμοντο.70 Septuagintan kääntäjät näkivät tarpeelliseksi mainita, että muihin kansoihin kuuluvat ottivat myös ympärileikkauksen.
Steve Masonin mukaan Septuagintassa Esterin kirjassa käytetty ιουδάιζον liittyy so- peutumiseen vieraaseen lakiin ja tapoihin.71 Mason väittää, ettei antiikissa ollut käsi- teitä uskonto ja juutalaisuus.72 Käsitteitä ei kenties esiintynyt sellaisena kuin ne ovat nykyään, mutta ιουδάιζον oli enemmän kuin sopeutumista. On vaikea kuvitella, että Septuagintan kääntäjät lisätessään περιετέμοντο sanan termin ιουδάιζον yhteyteen tar- koittivat jotain muuta kuin kääntymistä juutalaisuuteen.
Esterin kirjassa Septuagintan termillä ἰουδάιζον tarkoitetaan kääntymistä juutalaisuu- teen, ei käännyttämistä eikä myöskään juutalaisuuden teeskentelyä. Jae viittaa tilan- teeseen, jossa juutalaisten parantuneen poliittisen tilanteen johdosta myös muihin
69 Queen Sutherland 2016, 444.
70 Gerleman 1982, 129.
71 Mason 2007, 464.
72 Mason 2007, 457.
20
kansoihin kuuluvat halusivat kääntyä juutalaisuuteen. Jakeesta käy ilmi, että motiivina oli pelko. Hepreankielisestä tekstistä on vaikea todeta viittaako teksti kääntymiseen vai vain sopeutumiseen. Septuagintaan lisätty περιετέμοντο korostaa kuitenkin sitä, että termi ιουδάιζον Esterin kirjassa viittaa juutalaisuuteen kääntymiseen.
2.1.2 Uudessa testamentissa
Galatalaiskirjeessä Paavali kysyy Pietarilta: εἰ σὺ Ἰουδαῖος ὑπάρχων ἐθνικῶς καὶ οὐχὶ Ἰουδαϊκῶς ζῇς, πῶς τὰ ἔθνη ἀναγκάζεις ἰουδαΐζειν; (Gal. 2:14). Jakeen lopussa oleva sana ἰουδαΐζειν, on infinitiivimuoto sanasta ἰουδαΐζω, joka on usein käännetty merki- tyksessä ”elää kuin juutalainen”. Sana ei esiinny missään muualla Uudessa testamen- tissa.
Jaetta on hyvä tarkastella sen välittömässä kontekstissa, jotta sanan ἰουδαΐζειν voisi ymmärtää paremmin. Jakeet 2:11–14 kertovat Pietarin73 toiminnasta Antiokiassa, ja Paavalin julkisesta kritiikistä Pietaria kohtaan:
11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kas- voja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä paka- nain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja, 13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuu- teen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mu- kaansa Barnabaankin. 14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten ta- poja?" (KR38)
Jakeessa 2:12 kerrotaan, että Pietarilla oli tapana syödä yhdessä pakanoiden kanssa.
(μετὰ τῶν ἐθνῶν συνήσθιεν). Verbi on imperfektissä, mikä ilmaisee tässä yhteydessä toistuvaa toimintaa, joka jatkui tietyn ajan. Yhteinen ateriahetki oli siis normaali käy- täntö. Jakeesta 13 näkyy, että myös muilla Antiokiassa olevilla juutalaistaustaisilla Jeesukseen uskovilla oli sama käytäntö, koska hekin luopuivat siitä.
Ateriayhteys päättyi, kun Jaakobin luota tuli joitain miehiä. Paavali ei tarkasti määrit- tele keitä he olivat ja mikä oli heidän suhteensa Jaakobiin. RK38 käännöksessä sana
”ympärileikattuja” on huono käännös ilmaisusta τοὺς ἐκ περιτομῆς. He pikemminkin
73 Paavali käyttää Pietarin nimen hepreankielistä muotoa Keefas.
21
olivat ympärileikkauksen puolella. Tai kuten RK92 kääntää: ”niitä, jotka vaativat ym- pärileikkausta.”
Pietari pelkäsi Jaakobin luota tulleita miehiä, jotka kannattivat ympärileikkausta.
Tässä viitataan nimenomaan pakanataustaisten kristittyjen ympärileikkaukseen. Tosin de Boer toteaa, että Paavali voi käyttää termiä viitatakseen juutalaisiin yleensä, joko kristittyihin tai ei-kristittyihin.74
Pietarin vetäytyminen ateriayhteydestä sai myös muut juutalaiset kristityt eristäyty- mään pakanataustaisista kristityistä. Syntyi kaksi ryhmää. Pietari antoi käytöksellään pakanoiden ymmärtää, että heidän tulisi kääntyä juutalaisuuteen ollakseen tasaveroisia juutalaisesta taustausta tulevien kristittyjen kanssa.75
Kuten Esterin kirjassa, myös Galatalaiskirjeessä ἰουδαΐζειν tarkoittaa juutalaisuuteen kääntymistä. De Boer kääntää sanan ἰουδαΐζειν termillä ”harjoittaa judaismia”.76 Ju- daismin harjoittaminen edellyttää juutalaisuuteen kääntymistä.
2.2 Käsitteiden ᾽Ιουδαϊσμός ja ἰουδαΐζω taustaa
Termi ἰουδαΐζω on vanhempi sana, kuin samaa alkuperää oleva ᾽Ιουδαϊσμός. Termi
᾽Ιουδαϊσμός esiintyy kreikankielisessä antiikin kirjallisuudessa harvoin. Esimerkiksi Filon Aleksandrialainen ja Flavius Josefus eivät mainitse termiä lainkaan, vaikka kir- joittavatkin paljon juutalaisista. Kristityt kirjoittajat 200-luvulta 500-luvulle muodos- tivat poikkeuksen ᾽Ιουδαϊσμός termin käytössä, sillä he käyttivät termiä vapaasti. Ma- son väittää, että Ιουδαϊσμός ja Iudaismus sanojen puuttuminen ei-kristillisestä kreikan- ja latinankielisestä kirjallisuudesta tarkoittaa, että termin merkitys rajoitti sen käyt- töä.77
Josefus käyttää ἰουδαΐζω-verbiä ”Juutalaissodan historia” -teoksessaan. Sen merkitys on asiayhteydessään hyvin samanlainen kuin Septuagintan tekstissä Esterin kirjassa.
Henkensä puolesta pelkäävä roomalaisen varuskunnan komentaja lupaa kääntyä juu- talaiseksi ympärileikkausta myöten (μέχρι περιτομῆς ἰουδαΐσειν), ja sen seurauksena hänen henkensä säästetään.78
74 de Boer 2011, 133.
75 de Boer 2011, 136.
76 de Boer 2011, 137.
77 Mason 2007, 460–461.
78 Flavius Josefus, B.J 2.454
22
Josefuksen esimerkki ἰουδαΐζω-verbin käytöstä vahvistaa näkemystä, että sillä viitat- tiin juutalaiseksi kääntymiseen. Sillä, onko kysymys juutalaisuuden teeskentelystä vai aidosta kääntymyksestä, ei ole termin kääntämisen kannalta merkitystä.
Sana ᾽Ιουδαϊσμός esiintyy Raamatussa ainoastaan Galatalaiskirjeen ensimmäisessä lu- vussa jakeissa 13 ja 14. Termit ᾽Ιουδαϊσμός ja ἰουδαΐζω, löytyvät Uudesta testamen- tista vain Galatalaiskirjeessä.
Kreikan kielestä löytyy useita -ισμός päätteisiä nomineja, joilla on -ιζω päätteinen ver- bimuoto.79 Uudesta testamentista löytyy esimerkiksi βαπτίζω ja βαπτισμός sanat. To- sin maskuliinimuotoista βαπτισμός sanaa useammin käytetään neutrimuotoista βάπτισμα sanaa.
Masonin mukaan tärkeitä sanapareja ᾽Ιουδαϊσμός ja ἰουδαΐζω sanoja tulkitessa, ovat termit, jotka viittaavat etnisyyteen tai kieleen. Tällaisia sanapareja jo antiikin Atee- nassa olivat: μηδίζω/Μηδισμός, περσίζω/Περσισμός, λακωνίζω/Λακωνισμός ja ἀττικίζω/᾽Αττικισμός. Sanojen ίζω-muodot liittyvät toisen ihmisryhmän, kulttuurin tai tavan adoptoimista, puolelle menemistä tai omaksumista.80
Sanapari ἑλληνίζω /῾Ελληνισμός on tärkeä ᾽Ιουδαϊσμός ja ἰουδαΐζω sanojen määritte- lyssä. Verbiä ἑλληνίζω (ilmaista itseään kreikaksi) löytyy jo antiikin Ateenan ajoilta lähtien. Masonin mukaan sitä käytettiin erityisesti tilanteissa missä epäiltiin puhujan kreikankielen taitoa, jos puhuja oli vailla koulutusta tai ulkomaalainen.81 Verbiä on käytetty myös merkityksessä kreikkalaistaa tai esiintyä kreikkalaisena.82 Sanojen
῾Ελληνισμός ja ᾽Ιουδαϊσμός varhaisin kirjallinen lähde on samassa tekstissä, Toisessa makkabilaiskirjassa (2.Makk. 4:13 ja 2.Makk. 2:21). Onkin mahdollista, että kreikka- laistamisen vastavoimaksi nostettiin 2.Makkabilaiskirjeessä juutalaistaminen.
2.3 Judaistit kirkkoisien teksteissä
Ensimmäisessä puheessaan juutalaisia vastaan, Johannes Khrysostomos käyttää ilmai- sua τινα ἰουδαΐζοντα.83 Newman muistuttaa, että Khrysostomoksen kritisoidessa ju- daisteja seurakuntansa keskellä, hän ei tarkoittanut samaa kuin mihin Paavali viittasi
79 Mason 2007, 461.
80 Mason 2007, 462.
81 Mason 2007, 463–464.
82 Montanari 2015, 664.
83 Johannes Khrysostomos, Adv. Jud. 1 (PG48:849).
23
yli 300 vuotta aikaisemmin syyttäessään Pietaria siitä, että tämä pakotti ei-juutalaiset
’judaisoimaan’ (to judaize).84 Galatalaiskirjeen kirjoittamisaikaan kristinusko ei ollut vielä eriytynyt juutalaisuudesta omaksi uskonnokseen. Khrysostomos saarnasi aikaan, jolloin kristinusko oli muodostunut Rooman valtakunnan viralliseksi uskonnoksi.
Mutta oliko Khrysostomoksen aikana tilanne niin erilainen kuin Paavalin aikana?
Kristinusko oli saavuttanut virallisen aseman, mutta se ei ollut syrjäyttänyt muita us- kontoja. Lisäksi kristinuskon ja juutalaisuuden välinen ero ei ollut vielä täysin selvä tavallisen kansan keskuudessa. Vielä 400-luvulla kristityt osallistuivat juutalaisiin juh- liin ja kävivät synagogassa.85
Khrysostomos kritisoi seurakunnassaan niitä kristittyjä, jotka osallistuivat juutalaisiin juhliin ja paastoihin. Kun hän käytti termiä τινα ἰουδαϊζόντα, hän ei viitannut ihmisiin, jotka pakottavat muita elämään kuten juutalaiset, vaan jotka itse elävät niin kuin juu- talaiset.86
Khrysostomos piti vuosien 386–387 välisenä aikana kahdeksan puhetta seurakuntalai- silleen varoittaakseen heitä omaksumasta juutalaisia tapoja.87 Puheet on perinteisesti otsikoitu Λόγοι Κατά Ιουδαίων, latinaksi Adversus Judaeos Orationes. Puheista on käytetty englanninkielistä nimeä Against the Jews, mutta Paul Harkins käänsi puheet englanniksi vuonna 1979 otsikolla Discourses Against Judaizing Christians. Harkins perusteli otsikkoaan sillä, että puheet on suunnattu kristityille ja ne on pidetty kristil- lisessä kirkossa.88
Harkins käytti käännöksessään usein sanoja judaizer ja judaizing kohdissa, joissa niitä ei ole kreikankielisessä tekstissä. Khrysostomos käytti termiä τινα ἰουδαϊζόντα vain yhden kerran. Harkins esimerkiksi korvaa sanan συ (sinä) sanalla Judaizers.89 Englan- ninkielinen käännös ei ole avuksi judaisti-termin tarkastelussa Adversus Judaeos pu- heissa.
84 Newman 2001, 421.
85 Laato 2018, 61.
86 Johannes Khrysostomos, Adv. Jud. 1 (PG48:849).
87 Wilken 1983, 67–68.
88 Harkins 1979, x.
89 Vertaile esimerkiksi Αλλ' ὁ παρὰ καιρὸν ἀντεχόμενος αὐτοῦ σὺ οὐ συγχωρεῖς φανῆναι τῆς ὠφελείας αὐτοῦ τὸ μέγεθος. (PG48:859) ja But you Judaizers cling to it beyond the proper time and will not let us see how very useful it has been. Harkins 1979, 41.
24
Khrysostomos opiskeli retoriikkaa Libanioksen johdolla, joten hänellä oli hyvä retori- nen koulutus ja hän tiesi miten vaikuttaa kuulijoihinsa.90 Khrysostomoksen puheita on pidetty antisemitistisinä ja juutalaisia solvaavina.91 On mahdollista, että kova kielen- käyttö oli retorinen keino vaikuttaa kuulijoihin tilanteessa, jossa he eivät kokeneet teh- neensä mitään erityisen väärää.
Khrysostomoksen puheet oli suunnattu hänen omia seurakuntalaisiaan vastaan: jotka olivat kiinnostuneet osallistumaan juutalaisiin juhliin. ῾Εορταὶ τῶν ἀθλίων καὶ ταλαιπώρων ᾿Ιουδαίων μέλλουσι προσελαύνειν συνεχεῖς καὶ ἐπάλληλοι, αἱ σάλπιγγες, αἱ σκηνοπηγίαι, αἱ νηστεῖαι καὶ πολλοὶ τῶν μεθ' ἡμῶν τεταγμένων καὶ τὰ ἡμέτερα λεγόντων φρονεῖν, οἱ μὲν ἐπὶ τὴν θέαν ἀπαντῶσι τῶν ἑορτῶν, οἱ δὲ καὶ συνεορτάζουσι καὶ τῶν νηστειῶν κοινωνοῦσι· καὶ τοῦτο τὸ πονηρὸν ἔθος βούλομαι τῆς ᾿Εκκλησίας ἀπελάσαι νῦν.92
Khrysostomos piti tilannetta seurakunnassaan samankaltaisena kuin tilannetta Gala- tian seurakunnissa. Hän kutsuikin seurakunnassaan juutalaisia tapoja seuraavia niiksi, jotka ovat sairastuneet Galatian tautiin (οἱ τὰ Γαλατῶν νοσοῦντες).93
Vaikka Khrystostomos käyttää termiä τινα ἰουδαϊζόντα vain kerran, hän selvästi rin- nastaa Galatian seurakuntien tilanteen Antiokian tilanteeseen. Hän käytti judaisti-ter- miä viitaten kristittyihin, jotka halusivat noudattaa juutalaisia tapoja.
Eusebius mainitsee kirkkohistoriassaan Klemens Aleksandrialaisen kirjoittaneen kir- jan ὁ ἐπιγεγραμμένος κανὼν ἐκκλησιαστικὸς, ἢ πρὸς τοὺς ᾽Ιουδαϊζόντας.94 Kyseinen teos ei ole säilynyt, mutta nimessä näkyy termi ᾽Ιουδαϊζόντας.
Toinen kirkkoisä, joka viittasi judaisteihin oli Hieronymus. Hieronymus kritisoi kom- mentaareissaan eri henkilöidä judaisteiksi (Iudaizantes). Hieronymus kutsui judais- teiksi milleniaristeja, joiden opetusta hän halusi kyseenalaistaa. Milleniaristeilla Hie- ronymus tarkoitti niitä, jotka tulkitsivat kirjaimellisesti Johanneksen ilmestystä ja siinä mainittua 1000-vuotista valtakuntaa. Judaisti-leiman Hieronymukselta saivat muun muassa Tertullianus, Irenaeus, Victorinus Petavionensi, Lactantius ja Apollinaris Laodikealainen. Hieronymus käytti judaisti-termiä karikatyyrinä. Hän väitti, että
90 Wilken 1983, 5–6.
91 Parkes 1961, 163.
92 Johannes Khrysostomos, Adv. Jud. 1 (PG48:844).
93 Johannes Khrysostomos, Adv. Jud. 2 (PG48:859)
94 Eusebios Kesarealainen, Hist.Eccl. 632.
25
mainitut henkilöt opettavat kristityille sapattia, ympärileikkausta ja muita juutalaisia tapoja. Väitteellä ei ole mitään perusteita kyseisiltä henkilöiltä säilyneissä kirjoituk- sissa.95
On mielenkiintoista, että Hieronymos, joka itse oli erittäin kiinnostunut heprean kie- lestä ja juutalaisista tavoista, kutsui muita judaisteiksi. Hieronymos opiskeli hepreaa, keskusteli rabbien kanssa ja käänsi Vanhan testamentin latinaksi heprean kielestä.96 Newman pitääkin mahdollisena, että Hieronymos kritisoi esimerkiksi Augustinusta ju- daistiksi välttääkseen vastaavan syytöksen omalla kohdallaan.97
Sekä Khrysostomos että Hieronymos syyttivät ei-juutalaisesta taustasta tulevia henki- löitä judaisteiksi. Varhaisessa kristillisessä polemiikissa judaistisyytöksiä käytettiin useista eri henkilöistä ja oppinäkemyksistä, vaikka niillä ei ollut selvää yhteyttä juuta- laisuuteen. Judaisti-termin käyttö oli kirkkoisillä yksi vituperatio-keino muiden jou- kossa.98
2.4 Judaistit modernissa raamatuntutkimuksessa
Termiä judaisti käytetään useassa eri merkityksessä modernissa raamatuntutkimuk- sessa. Osa tutkijoista käyttää judaisti-termiä henkilöstä, joka on juutalaistaustainen kristitty ja haluaa ei-juutalaistaustaisten kristittyjen omaksuvan juutalaiset tavat. Esi- merkiksi F. C. Baur kutsui Paavalin vastustajia judaisteiksi, jotka olivat juutalaisia tai juutalaistaustaisia kristittyjä.99 Jotkut tutkijat käyttävät judaisti-termiä ei-juutalaisesta taustasta tulevista kristityistä, jotka haluavat noudattaa juutalaisia tapoja. Betz käytti termiä judaisti pakanataustaisista kristityistä, jotka olivat ottaneet ympärileikkauk- sen.100
Tutkielmassaan Hieronymoksen judaistisyytöksistä Newman määrittelee termin juda- izing seuraavasti: the conscious and sympathetic adoption by Gentile Christians of certain practices or doctrines readily identified as Jewish, or the participation of Gen- tile Christians in religious ceremonies carried out by Jews.101 Vaikka Newman mää- rittelee termiä judaizing eikä judaizer, voi siitä tulkita myös judaisti-termin
95 Newman 2001, 440–446.
96 Saltet 1910.
97 Newman 2001, 430–431; 444.
98 Newman 2001, 422.
99 Bruce 1982, 22. Sumney 1990, 15.
100 Betz 1979, 6.
101 Newman 2001, 424.
