234 virittäjä 2/2014
kielitieteen kentiltä
Dosentti, suomen kielen yliopistonleh- tori Eeva-Leena Seppänen menehtyi vai- keaan sairauteen juuri 52 vuotta täytet- tyään. Tiedeyhteisö menettää Seppäsessä uutta luovan keskusteluntutkijan, etevän semantiikan tutkijan ja ammattitaitoisen leksikografin.
Seppänen tuli ylioppilaaksi Imatran yh- teiskoulusta vuonna 1981 ja suoritti opin- tonsa Helsingin yliopistossa. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1989, lisensiaatiksi 1996 ja puolusti 1999 väitös- kirjaansa Läsnäolon pronominit: Tämä, tuo, se ja hän viittaamassa keskustelun osallistujaan. Opiskeluaikanaan vuosina 1986–1990 Seppänen työskenteli tutkimus- avustajana ja tutkijana ensimmäisessä suo-
Kuva: Laura Niemi.
Eeva-Leena Seppänen 1962–2014
malaisessa, Suomen Akatemian rahoit- tamassa keskusteluntutkimus hankkeessa
”Suomalaisen keskustelun keinoja”. Jatko- opintoja hän harjoitti vuosina 1995–1998 tutkija koulussa ”Kielellinen merkitys ja sen prosessointi”. Tutkijan ja opettajan teh- tävien välissä Seppänen ehti työskennellä runsaat pari vuotta Kotuksen sanakirja- osastolla murresanakirjan toimittajana.
Jo tutkimusavustajana Eeva-Leena Seppäsen erityistaidot pääsivät esiin.
Niin sanottua Alko-aineistoa litteroides- saan hän perehtyi eri tapoihin merkitä puhetta paperille, ja hänestä tuli tarkka ja oivaltava litteroija, joka ensimmäisenä suomalaisena kehitti tavan merkitä kes- kustelijoiden katseet mukaan kirjainnok-
235
virittäjä 2/2014
seen. Seppäsen teoreettinen kiinnostus liittyi luontevasti tähän käytännön työ- hön. Erinomaisessa väitöskirjassaan, joka käsitteli henkilöön viittaavia 3. persoonan persoo na- ja demonstratiivi pronomineja, hän otti huomioon myös puhujien katseet ja todisti, että pronomineilla tämä ja tuo ei niinkään osoiteta puhujien välisiä spatiaa- lisia suhteita kuin merkitään ja luodaan läsnäolijoiden puhuja statuksia. Tutki- mustaan varten hän oli perehtynyt sosio- logi Erving Goffmanin ajatteluun, ja hän alkoi pohtia näiden indeksisten keinojen asemaa niin sanotun osallistumiskehikon avulla. Yksi Seppäsen tuloksista oli, että yksi oikoinen kahtia jako 1. ja 2. persoo- nan puheaktipronominien ja demonstra- tiiveiksi kutsuttujen pronominien välillä ei saa tukea empirias ta. Tutkimus on myös typologisesti arvokas osoittaessaan, millä tavoin suomen erisnimien käyttö ja pro- nominilla viittaaminen poikkeavat indo- eurooppalaiskielten käytännöstä. Itse hän huomautti teoksensa lopussa, että kes- kustelunanalyysin vahvuudeksi voi osoit- tautua se, että se tulee kielen tutkimuksen ulkopuolelta ja voi sellaisena auttaa vält- tämään kielentutkimuksessa itsestäänsel- vyyksiksi muuttuneita luutumia.
Yhden itsestäänselvyyden historiaa Seppänen selvitti Ilona Herlinin kanssa artikkelissaan ”Partikkeli fennistiikassa”
(Virittäjä 107). Kirjoittajat osoittivat, mi- ten fennistiikassa oli ajauduttu havaintoja vastaan sotivaan partikkelikäsitykseen.
Aikamuotojen semantiikkaan Seppä- nen pureutui artikkelissaan ”Suomen per- fektin merkityksestä keskusteluaineis ton valossa” (Virittäjä 101), jossa hän osoitti, että suomen perfektin käyttö arkikeskus- telussa on yhteydessä sen muistakin kie- listä havaittuihin perusmerkityksiin. Uu- tena tietona Seppänen toi esiin perfektin keskustelun rakennetta ja osallistumis- kehikkoa säätelevän funktion.
Seppäsen ennakkoluulottomuus ja laaja-alaisuus kävi myös ilmi yhteistyöstä, jota hän teki muita kielitieteen haa-
roja edustavien tutkijoiden kanssa. Hän oli peruskoulutukseltaan keskustelun- analyytikko, mutta halukas ja kiinnostu- nut laajentamaan kompetenssiaan teke- mällä yhteistyötä kognitivistien, sosio- lingvistien ja vuorovaikutuslingvistii- kan edustajien kanssa. Hän toimi yhtenä kantavana voimana ”Merkitys, tilanne ja toiminta” -työryhmässä, jossa yhdistet- tiin varsin innovatiivisesti kognitiivisen kielitieteen ja keskusteluntutkimuksen traditioi ta ja tapoja lähestyä kieltä.
1990-luvun loppupuolella Seppänen aloitti pitkään jatkuneen kansainvälisen vuoron jatkoja ja lauseyhdistelmiä kos- kevan tutkimusyhteistyön. Hän osallis- tui Ritva Lauryn kanssa niin sanottuja in krementtejä eli lisäyksiä käsittelevään tutkimus hankkeeseen, josta myöhemmin kehittyi lauseyhdistelmiä koskeva, mo- nien eri kielten tutkijoita yhdistävä hanke, jossa tärkeiksi aiheiksi nousivat konjunk- tioiden ja partikkelien välinen raja sekä alisteisuuden käsite. Seppäsen, Lauryn ja myöhemmin Aino Koiviston kiinnostuk- sen kohteena oli tässä projektissa suomen että-sana. Tähän tutkimusyhteistyöhön Seppänen toi paitsi vankan keskustelun- tutkimuksen tuntemuksensa, myös kiin- nostuksensa kielioppia kohtaan. Seppä- sen tarkka silmä, tinkimättömyys ja re- hellisyys tutkijana sekä hänen yhteistyö- kykynsä olivat korvaamaton avu tälle tut- kimushankkeelle.
Eeva-Leena Seppänen oli perusteelli- nen ja pysyviä tuloksia tuottanut tutkija.
Ennen väitöskirjaansa hän oli poikkeuk- sellisesti julkaissut jo kahdeksan artik- kelia. 2000-luvulla hän julkaisi opetuk- sensa ohella säännölliseen tahtiin; va- kavan sairauden takia moni uusi idea ja yhteistyöhanke jäi ajattelun tasolle. Sekä kirjoittaja toverit että Kotuksen sanakirja- osaston toimittajakollegat muistavat Sep- päsen kannustavana ja syvällisenä keskus- telijana, kirkkaan ilmaisun tavoittelijana ja tinkimättömänä itsestäänselvyyksien purkajana.
236 virittäjä 2/2014
Seppänen ehti toimia yliopistonleh- torin virassa Helsingin yliopistossa yli kymmenen vuotta. Opettajana hän oli pidetty, taitava ja monipuolinen kanssa- keskustelija, jolle opiskelijat olivat kol- legoja. Keskusteleva ilmapiiri ja opetta- jan rohkea läsnäolo sai opiskelijat luot- tamaan itseensä ja löytämään oman ää- nensä. Tästä osoituksena ovat muun muas sa Seppäsen ohjauksessa ripeään tahtiin valmistuneet gradut. Myös syväl- linen analyysi taito ja aidon aineiston ar- vostus välittyivät hänen opetuksessaan.
Yliopistossa opettajalla on laaja vapaus ja vastuu omasta opetuksestaan. Seppä- sen toiminta osoitti, että yksilöllinenkin osaaminen kasvaa parhaiten yhteisössä.
Hänelle olivat tärkeitä yhteistyö ja avoi- muus opetuksessa ja sen suunnittelussa, ja hän olikin aloitteentekijä esimerkiksi
”ope kahvien” käynnistämisessä. Näissä epämuodollisissa tapaamisissa pohdittiin opetuksen hyviä käytänteitä ja ratkaisuja ongelmiin. Hän edisti muutenkin opetuk- sen arjesta keskustelemista ja reflektoin- tia. Seppänen opetti yhteisiä kursseja mo- nien opettajien kanssa ja suunnitteli yh- teisiä sisältöjä, menetelmiä ja materiaa- leja vielä useampien kanssa. Monen opet- tajakollegan mapit ja sähköiset oppimis- alustat kantavat vielä pitkään muistoja yh- teisestä tekemisestä.
Suomen kielen opettajana Seppä- nen oli monipuolinen ja aina avoin ko- keilemaan paitsi uusia sisältöjä myös uusia metodeja. Hän korosti opetuk- sen tärkeyt tä yliopistonlehtorin toimen- kuvassa ja pohti itsekin paljon opetuksen arvostusta ja asemaa koko yliopistoyhtei- sössä. Henkilökohtaisessa toiminnassaan hän siis toteutti kaikkia niitä tavoitteita, joita Helsingin yliopiston Opettajien aka- temia on sittemmin nostanut esille koko yliopistoyhteisön tasolla.
Työyhteisössä Seppänen oli muita tu- keva, ongelmatilanteissa ymmärtäväinen ja kriiseissä rauhallinen kollega, joka mo- nissa eri yhteyksissä väsymättä korosti työn ja yksityiselämän välisen tasapainon tärkeyttä.
Seppänen oli myös taitava suomen kie- len käyttäjä ja kirjallisen ilmaisun opet- taja. Hän toimi monet vuodet ylioppilas- tutkintolautakunnan äidinkielen jaoksen sensorina. Klassikoksi jää hänen muiden julkaisujensa ohella varsinkin keskuste- luaineiston litterointia koskeva artikkeli, joka on edelleen ja oletettavasti tulevai- suudessakin jokaisen puhuttua suomea käsittelevän opinnäytteen lähteenä.
Auli Hakulinen Ritva Laury etunimi.sukunimi@helsinki.fi
