415
ENSI TAVUN IE-, YÖ- JA UO-
DIFTONGIEN AVARTUMINEN
SUOMEN MURTEISSA
KRISTINA KROOK
nettuun materiaaliin. Aloitan kehityksen seuraamisen viime vuosisadan loppupuo- lelta, jolloin August Ahlqvistin koulukun- ta oli luonut perustan murteidemme kerää- miselle.
Seuraava kahdenkymmenen vuoden mittainen tarkastelujakso on ollut murteen- tutkimuksen kulta-aikaa. Tuolloin ilmestyi- vät mm. Kettusen ja Rapolan keskeiset mur- retutkimukset, jotka ovat toisen tarkastelu- jaksoni keskeistä materiaalia.
Kolmas jakso perustuu Suomen murtei- den sanakirjan aineskokoelmiin, opinnäy- tetöihin sekä murreäänitteisiin ja -litteraa- tioihin.
Neljäs vaihe alkaa vuodesta 1960. Sen rungon muodostaa kuuntelutesti, jossa ovat arvioitavina ne murteet, joissa avartumis- kehitys oli edellisessä tarkastelujaksossa osoittautunut joko progressiiviseksi tai reg- ressiiviseksi tai joiden tilanne oli tietojen puuttuessa jäänyt selvittämättä.
Kiintoisaksi tutkimusaiheen tekee se, että avartuminen kuuluu niihin murrepiir- teisiin, jotka ovat osoittautuneet ekspansii- visiksi vielä nykypuhekielessäkin, vaikka monet muut murteellisuudet on koettu kar- tettaviksi ja ne ovat tästä syystä joutuneet Väitöksenalkajaisesitelmä
Turun yliopistossa 27. toukokuuta 1999
Epävirallisen nykypuhesuomen tuntomerk- keihin kuuluu parisenkymmentä äännepiir- rettä, joiden edustus poikkeaa korrektin yleiskielen normeista. Käsittelen väitöskir- jassani yhtä tällaista eli ie-, yö- ja uo-dif- tongien jälkikomponentin avartumista: Ei suul valla syärä. Arvatenkin jonkun media- julkimon suusta tullut viisaus — vaan eipäs olekaan.
Monet nykypuhekielen piirteet saate- taan kokea tyypillisiksi helsinkiläisyyksik- si, vieläpä uudismuodosteiksi. Diftongien avartuminen ei ole kuitenkaan helsinkiläi- nen piirre, ei liioin nuori viime vuosikym- menien uudismuodoste, vaan sen taustalla ovat useat läntiset murteet. Levikin laaja- alaisuuden perusteella voi ajatella Martti Rapolan tapaan, että avartuminen »olisi joskus pyrkinyt hankkimaan itselleen kan- salaisoikeudet kirjasuomessakin».
Olen kartoittanut neljän perättäisen jak- son kuluessa tapahtuneen avartumiskehi- tyksen, joka perustuu kunkin jakson van- himman ikäpolven kansanihmisiltä tallen-
virittäjä 3/1999
416
liteetti, ovat nykyisin jo täysin avartuneet diftongit vallitsevina. Toisaalta taas ne murteet, joita tällä hetkellä leimaa lievästi avartunut diftongikvaliteetti, ovatkin kaik- ki edellisessä vaiheessa olleet vielä difton- geiltaan avartumattomia Oulun seudun murteita lukuun ottamatta.
Heikki Ojansuun mukaan lounaismur- teiden itäryhmä on ollut vuosisadan vaih- teessa avartumattomien diftongien relik- tialuetta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että lounaismurteiden itäryhmässä on diftongien avartumattomuutta esiintynyt muita pitempään. Käsitykseni eroaa hänen esittämästään kuitenkin siinä, että vain ran- tamurre on ollut pisimpään varsinaista avar- tumattomien diftongien reliktialuetta, sillä jo vuosisadan vaihteessa Halikon murtees- sa ovat edustuneet avartumattomien difton- gien rinnalla sekä puoliksi että täysin avar- tuneet diftongivariantit.
Rantamurteessa taas ovat edustuneet vain avartumattomat ja puoliksi avartuneet diftongit. Reliktiaseman säilyminen on tut- kimukseni mukaan johtunut rantamurteen fonologisesta järjestelmästä, jossa ensi ta- vun täysin väljän vokaalin, ä:n funktiossa on esiintynyt pitkään ruotsin kielen vaiku- tuksesta muodostunut puoliväljä e-vokaali, jonka voi katsoa hidastaneen avartumiske- hitystä ja estäneen etuvokaalisten sanojen ie- ja yö-diftongien täydellisen avartumisen.
Avartumisen syntysijoista ja kronolo- giasta on aikojen kuluessa esitetty erilaisia arvioita. Tutkimukseni mukaan näyttää kiistattomalta, että ainakin vuosisadan vaih- teessa avartumisen selvän ydinalueen ovat muodostaneet lounaismurteiden pohjois- ryhmä ja lounaiset välimurteet Porin seu- dun murteiden pohjoisosaa lukuun ottamat- ta. Sen sijaan epävarmaa on, ovatko etelä- hämäläiset murteet kuuluneet ydinaluee- seen. Etelä-Pohjanmaan murteiden pohjois- ryhmän ja Pohjois-Pohjanmaan vanhastaan avartuneiden diftongien murresaarekkeet vähitellen väistymään. Vuosisadan vaih-
teessa avartumista on esiintynyt länsimur- teissa kaikkialla muualla paitsi Ylä-Sata- kunnan murteiden pohjoisreunalla, kaak- koishämäläisten murteiden Hollolan ryh- mässä sekä paikoin Porvoon ja Iitin ryhmis- sä, Etelä-Pohjanmaan murteiden eteläryh- mässä sekä Keski-Pohjanmaan ja Peräpoh- jan murteissa.
1960-luvun jälkeinen kehitys osoittaa avartumisen olevan progressiivinen länsi- murteissa lukuun ottamatta Pohjois-Pohjan- maan murteita, joissa se on osoittautunut regressiiviseksi, sekä Peräpohjan ja Keski- Pohjanmaan murteita, joissa se ei ole saa- nut jalansijaa. Ylä-Satakunnan pohjoisosan murteiden ja Etelä-Pohjanmaan murteiden eteläryhmän diftongien avarruttua on hämä- läismurteista muodostunut suora yhteys Etelä-Pohjanmaan murteiden pohjoisryh- mään, joka on aiemmin muodostanut yksi- näisen avartuneiden diftongien saarekkeen.
Avartuminen on ylittänyt länsi- ja itä- murteiden rajan ja ulottuu Keuruun–Evijär- ven välimurteista aina Sysmään ja Iitin ryh- mästä kaakkoismurteiden länsisivustalle.
Hollolan ja Iitin ryhmien kohdalla lievästi avartuneen diftongikvaliteetin rintama kat- keaa. Jos Pohjois-Pohjanmaan murteiden regressiivinen kehitys jatkuu — mikä vai- kuttaa todennäköiseltä — näyttää siltä, että avartumisen pohjoisraja pysähtyy Etelä- Pohjanmaan ja sen savolaiskiilan murtei- siin.
Suomen murteet muodostavat avartu- neen tyyppikvaliteetin osalta kahdenlaisia vyöhykkeitä: sellaisia, joissa diftongikva- liteetti on täysin avartunut, ja sellaisia, jois- sa se on lievästi avartunut. Sen sijaan sel- laisia murteita, joissa puoliksi avartunut kvaliteetti on leimallinen, on vain kuusi.
Murteidemme vanhimman polven avar- tumistilanne on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että niissä murteissa, joita taan- noin leimasi puoliksi avartunut diftongikva-
417 eivät kuulu ydinalueeseen, vaan niissä näyt- tää heijastuvan asutuksen mukanaan tuoma muinainen läntinen murrekomponentti.
Ojansuu totesi aikoinaan, ettei avartu- minen ollut »vallan eilispäiväistä» ja että asiakirjojen mukaan diftongien jälkikom- ponentit olivat paikoitellen Satakunnassa
»suuresti vivahtaneet» a:han ja ä:hän jo vuoden 1500 tienoilla. Esimerkiksi hän mainitsee Kokemäen murteesta tapaukset Suali ja Kiattare. Avartumisen kronologi- sen alkukohdan täytyy kuitenkin sijoittua aiemmaksi, sillä on kestänyt oman aikan- sa, ennen kuin piirre on asiakirjoissa pääs- syt näkyviin.
Yksi kiinnekohta voisi olla vuoden 700 tienoo. Pirjo Uino osoittaa väitöskirjassaan, että tuolloin Kannakselle on muuttanut län- sisuomalaisia siirtolaisia. Mahdollista on, että heidän kielessään esiintyneet diftongit ie, yö ja uo ovat antaneet sysäyksen mui- naiskarjalan pitkien välivokaalien difton- giutumiselle.
Koska avartumista ei voida osoittaa esiintyneen Kannakselle muuttaneiden siir- tolaisten kielessä, voitaneen vuotta 700 pi- tää realistisena rajapyykkinä, jota ennen diftongien avartumista ei ainakaan ole ta- pahtunut muuttajien alkuperäisillä länsisuo- malaisilla asuinsijoilla.
Toisen kiinnekohdan avartumisen iän arvioimiseksi tarjoaa Etelä-Pohjanmaan murteiden pohjoisryhmän ja Oulun seudun murteiden diftongien avartumisen ajoitus.
1300-luvun lopulla alkaneen lounaisen ja hämäläisen murrekomponentin vaikutuk- sesta näiden alueiden murteet ovat ilmeises- tikin saaneet avartumistartunnan.
Kehittymisen on täytynyt eteläisemmil- lä alkusijoillaan tapahtua jonkin verran tätä aikaisemmin. Avartumisen alku saattaisi näin ollen sijoittua vuosien 700 ja 1300 väliin.
Tuntuisi ymmärrettävältä, että arvioija, jonka murretausta on diftongeiltaan avartu- maton, kuulisi herkästi pienenkin poikke-
aman omasta standardistaan. Ymmärrettä- vältä tuntuisi myös se, että avartuneiden diftongien murrealueelta kotoisin oleva kansanihminen ei havaitsisi mitään poik- keavaa kuunnellessaan diftongeiltaan avar- tunutta puhetta. Sen sijaan ei ole osoitettu sitä, että avartuneiden diftongien alueelta olevat tutkijat ja koulutetut murrestipen- diaatit, jotka ovat tottuneet kuuntelemaan erilaisia murteita, havainnoisivat kieltä sa- malla tavalla kuin kansanihminen.
Puheen litteraatiot osoittavat, että siinä, missä yksi tutkija on merkinnyt diftongit avartumattomiksi, on toinen merkinnyt ne lievästi avartuneiksi. Esimerkiksi kolmipor- taisen asteikon avartumattoman diftongi- kvaliteetin väljemmässä päässä todentuva variantti on Kettusen neliportaisessa ar- viointiasteikossa jo hieman avartunut. Mui- den tutkijoiden puolittain avartuneeksi merkitsemän kvaliteetin Kettunen on saat- tanut merkitä joko hieman tai melko avar- tuneeksi.
Tutkimukseni mukaan avartumisasteik- kojen erilainen luokittelu eli avartumisvä- lin jakaminen kvaliteettiluokkiin eri tavoilla selittää erilaiset merkintätavat — ei murre- tausta. Käytettyjen asteikkojen erilaisuuden vuoksi onkin ehdottoman tärkeää, ettei sa- nallisia arvioita eikä foneettisia merkintö- jä verrata toisiinsa ottamatta huomioon, minkälaisiin mitta-asteikkoihin määritykset perustuvat. Oman tutkimukseni kuuntelu- testi osoittaa länsi- ja itämurteisten arvioi- jien yksimielisyysprosentin neliportaisessa mitta-asteikossa olevan miltei 70.
Akustisen ja auditiivisen mittaustulok- sen vertailu osoittaa, että lähes kolmessa neljäsosassa tapauksia auditiivinen arvioin- ti osuu yksiin akustisen mittauksen kanssa.
Tutkimukseni mukaan ainakin neliportaista mitta-asteikkoa käyttämällä voidaan luotet- tavasti tehdä äänteiden kvaliteettiin liittyviä päätelmiä pelkästään auditiivisten testien perusteella. Tämä tietää merkittävää ajan-
418 säästöä akustiseen mittaukseen verrattuna.
Eri murteita edustavista idiolekteista kokoamani tiedot osoittavat avartumiskehi- tyksessään yhdenmukaisia tendenssejä.
Kun idiolektissa avartuneet variantit ovat saaneet vasta vähän jalansijaa eli kun avar- tuminen on heikkoa, vallitsevana on lievästi avartunut diftongikvaliteetti. Vaikka avar- tuneiden tapausten määrä lisääntyy ja avar- tuminen voimistuu melko vahvaksi, leimal- lisena on edelleenkin lievästi avartunut kva- liteetti.
Tyyppikvaliteetin kehityksessä on pit- kään staattinen vaihe: vaikka avartuminen saa idiolektissa lisää alaa, tyyppikvaliteet- ti pysyy samana. Vasta sitten, kun avartu- neiden varianttien määrä on reilusti yli puo- let tapauksista, alkaa dynaaminen vaihe, jossa esiintyy eri kvaliteettien vaihtelua.
Tulokset viittaavat siihen, että siirtymi- nen idiolektissa leimallisesta diftongikva- liteetista toiseen ei tapahdu avartumisen aseman lisääntyessä aste asteelta vähitellen vaan avartumisvyöhykkeittäin. Kun idio- lektiin ilmaantuu tietty määrä uusia avartu- neita variantteja, sitä leimaava kvaliteetti siirtyy seuraavaan diftongikategoriaan.
Kuuntelutestin tulokset osoittavat avar- tuvien diftongien tyyppikvaliteetin etene- vän S-käyrän mallisena. Tyyppikvaliteetti on ensin lievästi avartunut. Sen jälkeen seu- raa eri kvaliteettien variaatiovaihe. Kun avartumattomia variantteja on enää vähän yli 10 %, variaatio yhdenmukaistuu ja kva- liteetti muuttuu täysin avartuneeksi.
Havaintojeni mukaan diftongit eivät avarru ensimmäiseksi sellaisissa sanoissa, joissa diftongia seuraavan tavun vokaali on täysin väljä, vaan sellaisissa sanoissa, joi-
den frekvenssi puheessa on suuri. Aineis- toni vanhimman polven leksikossa tällaisia ovat sanat mies, pieni, tie, tietysti, hiekka, työ, puoli ja kuokka.
Pisimpään avartumista vastaan tuntuvat taistelevan erisnimien diftongit, aineistos- sani esimerkiksi nimissä Niemi, Pietari, Pietarsaari, Liepakka, Mietaa ja Ryöni.
Nimet eivät kuulu kertojien lähipiiriin. Sa- moin käyttäytyvät informanttien puheessa harvoin esiintyvien sanojen diftongit. Täl- laisia sanoja aineistossani ovat mm. piek- sut, kiertokoulu, syömäläiset ja suojelus- kunta.
Vaikka synkronisen tutkimusmenetel- män testaamiseksi ei ole vielä seuruututki- muksia, tutkimukseni eri tarkastelujaksojen diakroniseen ja viimeisen jakson synkroni- seen materiaaliin perustuvien tulosten ver- tailu antaa viitteitä siitä, että tutkimalla kie- len synkronista tasoa yhden ikäpolven osal- ta saadaan tietoa muutosvaiheessa olevan äännepiirteen eri kehitysvaiheista — joko progressiivisesta tai regressiivisestä piir- teestä, jollainen diftongien avartuminen juuri on.
Koska avartuminen on osoittautunut kaakkoishämäläisissä murteissa produktii- viseksi, näyttää siltä, että tulevaisuudessa Suomen eteläosan murteiden halki levittäy- tyy yhtenäinen täysin hallitsevan avartumi- sen rintama kaakkoismurteiden rajalle asti.
Avartumisen osalta perinteinen päämurtei- den raja on Pohjois-Pohjanmaan murteiden kohdalla siirtynyt entistä lännemmäs. Keu- ruun–Evijärven välimurteiden ja Päijät-Hä- meen murteiden Koskenpään–Sysmän linjal- la se on puolestaan siirtynyt entistä idemmäs.
Ei suul valla syärä. Sil puhutan kans.
KRISTINA KROOK Ensi tavun ie-, yö- ja uo-diftongien avartuminen suomen murteissa.
Turun yliopisto, Turku 1999.
Turun ammattikorkeakoulu, Untamonkatu 2, 20520 Turku Sähköposti: kristina.krook@turkuamk.fi
