Albertin olohuoneen toiminnan merkitys seniori-ikäisille vapaaeh-
toisille
Linda Alanen
2019 Laurea
Laurea-ammattikorkeakoulu
Albertin olohuoneen toiminnan merkitys se- niori-ikäisille vapaaehtoisilleAlbertin
olohuoneen toiminnan merkitys seniori- ikäisille vapaaehtoisille
Linda Alanen Sosionomikoulutus Opinnäytetyö Toukokuu, 2019
Laurea-ammattikorkeakoulu Sosionomikoulutus
Sosionomi (AMK)
Tiivistelmä
Linda Alanen
Albertin olohuoneen toiminnan merkitys seniori-ikäisille vapaaehtoisilleAlbertin olohuoneen toiminnan merkitys seniori-ikäisille vapaaehtoisille
Vuosi 2019 Sivumäärä 44
Tämän opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää Albertin olohuoneen toiminnan merkitystä toimin- taan säännöllisesti osallistuville vapaaehtoisille. Tavoiteena oli myös selvittää vapaaehtoisten näkökulmaa toimintaan sitoutumiseen. Opinnäytetyö on tehty yhteistyössä HelsinkiMission kanssa. Albertin olohuone on HelsinkiMission koordinoima vapaaehtoistoiminnan muoto, jossa lapsiperheet ja seniorit kohtaavat.
Opinnäytetyön viitekehyksen muodostivat vapaaehtoistoiminta, sukupolvinen kohtaaminen ja ikäpolvitoiminta sekä eläkeläisyys elämänvaiheena, koska opinnäytetyön aihe on vapaaehtois- toiminnan merkitys, Albertin olohuoneella eri ikäpolvet kohtaavat ja Albertin olohuoneen va- paaehtoiset ovat senioreita ja eläkeläisiä. Teoreettisessa osuudessa käsitellään myös motii- veja ja motivaatiota vapaaehtoistoimintaan ryhtymiseksi.
Opinnäytetyö on toteutettu laadullisen tutkimuksen menetelmillä. Aineisto on kerätty teema- haastatteluilla. Kaikki haastattelut olivat yksilöhaastatteluja. Haastatteluihin osallistui kuusi Albertin olohuoneen vapaaehtoista ja ne tehtiin marraskuussa 2018. Aineiston analysointiin on käytetty teoriaohjaavan analyysin keinoja.
Vapaaehtoistoiminnalla oli haastateltaville useita merkityksiä. Vauvojen, lasten, heidän van- hempiensa ja toisten vapaaehtoisten kohtaaminen, oma vapaaehtoisen rooli sekä organisaa- tion tuki olivat kaikki omanlaisiaan osa-alueita ja niillä oli erilaisia merkityksiä. Muiden ihmis- ten kohtaaminen tarjosi esimerkiksi positiivisia tunnekokemuksia, näkökulmia nykyaikaan ja vertaistukea. Vapaaehtoisen rooli näyttäytyi merkityksellisenä osana identiteettiä. Organisaa- tio oli haastateltaville tärkeä tuki vapaaehtoisena jaksamiseen ja toiminnassa mukana pysy- miseen. Haastateltavat olivat haluttomia sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan. Toiminnan ei koettu vaativan sitoutumista ja se sai haastateltavat pysymään vapaaehtoisina.
Asiasanat: ikäpolvitoiminta, seniori, vapaaehoistoiminta
Laurea University of Applied Sciences Degree Programme in Social Services Bachelor’s Thesis
Abstract
Linda Alanen
The significance of activities at Albertin olohuone for senior volunteers
Year 2019 Pages 44
The purpose of this thesis was to find out the significance of activities at Albertin olohuone for volunteers who participate regularly. One aim was also to find out volunteers’ perspective on committing themselves to volunteering. HelsinkiMissio commissioned this thesis. Albertin olohuone is a form of voluntary activity which makes meetings between seniors and families with babies and young children possible and it is coordinated by HelsinkiMissio.
The framework of the thesis consisted of voluntary activity, generational meeting, genera- tional activity and senior citizenship as a period of life, because the title of this thesis is the significance of volunteering, generations meet each other at Albertin olohuone and volun- teers are senior citizens. The framework also includes motives and motivation to begin volun- teering.
Qualitative methods were used in this thesis and the research material was collected in indi- vidual theme interviews. Six volunteers from Albertin olohuone were interviewed in Novem- ber 2018 and the research material was analysed by using theory directive analysis.
Volunteering had various significances for interviewees. Meeting babies, children, their par- ents and other volunteers, the role of a volunteer and support from the organisation were all one of a kind and they had different significance. Meeting other people offered positive emo- tional experiences, perspective on modern times and peer support, for example. The role of a volunteer seemed to be a significant part of identity. The organisation was important for the interviewees as it supported them to keep on volunteering. The interviewees were un- willing to commit themselves to volunteering. Voluntary activities were not found to be com- mitting people and that is the reason why the interviewees have stayed as volunteers.
Keywords: generational activities, senior, voluntary activities
Sisällys
1 Johdanto ... 6
2 HelsinkiMissio ja Albertin olohuoneen toiminta ... 7
3 Vapaaehtoistoiminta ... 8
3.1 Vapaaehtoistoiminnan hyödyt vapaaehtoisille ... 9
3.2 Vapaaehtoistoimintaan ryhtymisen motiivit ... 10
4 Eläkeläisyys elämänvaiheena, kolmas ikäkausi ... 12
5 Solidaarinen eläkeläisyys ... 13
6 Seniori ... 14
7 Sukupolvinen kohtaaminen ja ikäpolvitoiminta ... 14
8 Opinnäytetyön muoto ja menetelmät ... 15
8.1 Teemahaastattelu ... 15
8.2 Haastateltavien valinta ... 17
8.3 Litterointi ... 17
8.4 Analysointi ... 18
8.5 Luotettavuus ja eettisyys ... 19
9 Tulokset ... 21
9.1 Motivaatio ja toiveet vapaaehtoistoiminnalle ... 22
9.2 Lasten kohtaamisen merkitys ... 24
9.3 Vanhempien kohtaamisen merkitys ... 25
9.4 Muiden vapaaehtoisten kohtaamisen merkitys ... 26
9.5 Organisaation tuen merkitys ... 28
9.6 Kokemus omasta roolista vapaaehtoisena ... 29
10 Johtopäätökset ... 32
11 Tuloksien ja johtopäätösten jatkokäyttö ... 38
Lähteet ... 40
Liitteet ... 43
1 Johdanto
Opinnäytetyönäni selvitin, millaisia merkityksiä Albertin olohuoneen toiminnalla on toimin- taan osallistuville seniori-ikäisille vapaaehtoisille. Aihe muotoutui tällaiseksi, kun kysyin Al- bertin olohuoneen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorilta, olisiko heillä tarvetta ja/tai kiin- nostusta yhteistyöhön opinnäytetyön muodossa. Itseäni kiinnosti vapaaehtoisena toimivien nä- kökulma toiminnasta. HelsinkiMissiota kiinnosti juuri Albertin olohuoneen toiminnan merkitys vapaaehtoisille itselleen.
Työn tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä Albertin olohuoneella vapaaehtoisena toimimisella on senioreille. Tarkoituksena oli saada vapaaehtoisten ääni kuuluviin ja saada selville, millä tavoilla vapaaehtoistoiminta vaikuttaa heidän elämäänsä. Koska varsinaisina asiakkaina on enimmäkseen lapsiperheitä, toimintaa helposti pohditaan ja kehitetään perhei- den näkökulmasta ja perheitä ajatellen. Vapaaehtoiset jäävät helposti vähemmälle huomi- olle, vaikka he ovat hyvin merkittävässä roolissa Albertin olohuoneen toiminnassa. Vapaaeh- toiset saavat järjestöltä kiitosta työstään, mutta se ei varsinaisesti ole osa Albertin olohuo- neen toimintaa, eikä sen ole tarkoitus luoda vapaaehtoistoiminnalle merkitystä, vaan merki- tys tulee itse toiminnasta. Kiitoksena tarjottavat asiat voivat luoda lisäarvoa toiminnalle va- paaehtoisen näkökulmasta. Kiitosten on tarkoitus osoittaa, että vapaaehtoisten aikaa ja työtä arvostetaan. Toteutuksessa on otettu huomioon, että vapaaehtoiset kohtaavat vapaaehtois- tehtävässään pieniä lapsia ja vauvoja vanhempineen sekä muita Albertin olohuoneen vapaaeh- toisia. Lisäksi on huomiotu järjestön antama tuki ja kiitos sekä vapaaehtoisten kokemus omasta vapaaehtoisen roolista.
Suomessa seniori-ikäisten osuus väestöstä kasvaa ja monella on huoli huoltosuhteen heikkene- misestä. Usein keskustelussa vaikuttaa unohtuvan, että monet ovat kuitenkin hyväkuntoisia jäädessään eläkkeelle ja myös halukkaita osallistumaan aktiivisesti johonkin itselleen merki- tykselliseen toimintaan. Hyväkuntoiset seniorit ovatkin suuri voimavara yhteiskunnassa. Va- paaehtoistoiminnassa he voivat olla niin yksilö- kuin yhteiskunnallisellakin tasolla suureksi hyödyksi, vaikka hyötyä voi olla vaikea mitata rahassa.
Laureassa on tehty aiemmin vastaavanlainen opinnäytetyö. Opinnäytetyön tekijät Reet Urbsoo ja Heidi Vesa selvittivät Hyvinkään seurakunnan vapaaehtoistyön merkitystä eläkeikäisille va- paaehtoisille. Heidän saamien tulosten mukaan vapaaehtoistyö on lisännyt sosiaalisia suhteita ja tarpeellisuuden tunnetta sekä luonut arkeen rytmiä ja sisältöä. Muutamat olivat kokeneet vapaaehtoistyön lisäävän omaa aktiivisuutta ja siten edistävän terveyttä. (Urbsoo & Vesa 2018, 6, 28-29.)
2 HelsinkiMissio ja Albertin olohuoneen toiminta
HelsinkiMissio on perustettu vuonna 1883. Järjestön alkuperäinen nimi on Helsingin kaupunki- lähetys. Tavoite oli vaikuttaa nopean kaupungistumisen tuomiin ongelmiin tarjoamalla hen- gellisen avun lisäksi konkreettista köyhäinapua. Asiakaskuntaan kuului esimerkiksi orpoja, ko- dittomia, sairaita, köyhiä ja alkoholisteja. Alkuvuosina toiminta keskittyi lähinnä Punavuoren alueelle. (Jalovaara 2015, 51-52)
HelsinkiMission vapaaehtoistoiminta lähti kunnolla käyntiin huomiota herättävillä mediakam- panjoilla tämän vuosituhannen alkupuolella. Kampanjat tekivät HelsinkiMissiota tunnetuksi ja pian vapaaehtoisia oli tulossa niin paljon, etteivät resurssit meinanneet riittää heidän koulut- tamiseensa. Kampanjoinnin avulla HelsinkiMissiosta kehittyi vapaaehtoisia puoleensa vetävä järjestö. (Jalovaara 2015, 252-253.)
HelsinkiMissiossa on pitkään tehty työtä vanhusten ja nuorten auttamiseksi ja vuonna 2011 lapsiperheet tulivat uudelleen osaksi HelsinkiMission työtä. Helsingissä lastensuojelun palve- luiden tarve oli kasvanut huomattavasti ja tähän haluttiin puuttua. Alettiin etsiä uusia yhteis- työmuotoja Helsingin kaupungin kanssa, jotta perheet saisivat apua ajoissa. HelsinkiMissio oli mukana Pelastakaa sukupolvi-hankkeessa yhdessä Diakonissalaitoksen, Helsingin kaupungin ja Pienperheyhdistyksen kanssa. Hankkeessa tuettiin perheiden hyvinvointia vapaaehtoisvoimin.
Myöhemmin toiminta kehittyi mentoritoiminnaksi, jossa koulutettu vapaaehtoinen on perheen tukena. (Jalovaara 2015, 266-267.)
Albertin olohuone on lapsiperheiden ja senioreiden yhteisöllinen paikka Helsingissä Kampissa.
Keskeisen sijainnin ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta on mahdollista tavoittaa perheitä ja se- nioreita koko pääkaupunkiseudun alueelta. Albertin olohuone on avoinna arkisin ja paikalla on aina koulutettuja vapaaehtoisia. (HelsinkiMissio 2017, 6.)
Albertin olohuoneen toimintaan kuuluu englanninkielinen Albert’s Living Room maanantaisin ja suomenkielinen avoin toiminta keskiviikosta perjantaihin. Englanninkielinen toiminta ei poikkea suomenkielisestä. Sillä on haluttu huomoida kasvava vieraskielisten joukko yhteiskun- nassamme. Se tarjoaa myös suomenkielisille lapsiperheille ja senioreille mahdollisuuden yllä- pitää ja kehittää omaa kielitaitoaan sekä mahdollisuuden monikulttuurisiin kohtaamisiin.
(HelsinkiMissio 2017, 7.)
Albertin olohuoneen toimintaan sisältyy myös yhteisöllisiä tapahtumia ja ryhmätoimintaa. Al- bertin olohuoneella vietetään esimerkiksi vappua, äitienpäivää, isänpäivää ja joulua. Avointa ryhmätoimintaa on esimerkiksi Neulotaan yhdessä-ryhmä. Lisäksi on myös suljettuja ryhmiä avoimen toiminnan ulkopuolella, esimerkiksi Sylivauvat-ryhmä ensimmäisen lapsen saaneille vanhemmille. (HelsinkiMissio 2017, 7.)
Albertin olohuoneen toiminnan alkaessa tarkoituksena on ollut sukupolvien kohtaaminen. Aja- tuksena on, että lapsiperheet ja seniorit voivat kohdata ja vaihtaa ajatuksia elämästä. (Vau- van tai taaperon vanhempi 2018; HelsinkiMissio 2017, 6.) Työharjoittelussani keväällä 2016 Albertin olohuoneella opin, että asiakkaat ovat enimmäkseen lapsiperheitä ja seniorit ovat vapaaehtoisia, jotka keittävät kahvia, avaavat oven tulijoille ja katsovat, ettei kukaan ole yk- sin, vaan ovat seurana ja apuna lasten vanhemmille. Seniorit ovat tervetulleita myös asiak- kaina, mutta harjoitteluni aikana heitä ei kovin montaa käynyt, vaan lähes kaikki Albertin olo- huoneen seniorit olivat vapaaehtoisen roolissa.
Albertin olohuoneen toiminnan kohteena ovat pääkaupunkiseudulla asuvat vauva- ja pikkulap- siperheet vanhempineen sekä seniorit. Albertin olohuoneen tavoitteiksi on asetettu sosiaali- sen tuen tarjoaminen, yksinäisyyden ennalta ehkäiseminen ja vähentäminen, mahdollistaa verkostojen luominen senioreille ja lapsiperheille, vastata asiakkaiden tarpeisiin tarjoamalla tukea ja yhteisöllistä toimintaa ja siten estää haasteiden muuttuminen ongelmiksi sekä kehit- tää olohuonetoimintaa asiakkaiden tarpeet huomioiden. Tavoitteet pyritään saavuttamaan tarjoamalla pysyvä ja yhteisöllinen tila hyvien kulkuyhteyksien päässä, mahdollistamalla ver- taisten kohtaaminen ja vertaistuki, tarjoamalla vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa tukea, tar- joamalla ohjattua ryhmätoimintaa sekä tarpeen mukaan tarjoamalla myös muuta HelsinkiMis- sion apua, esimerkiksi äiti- ja isämentoritoimintaa. (HelsinkiMissio 2017, 4-5.)
Vapaaehtoisten saamat hyödyt on myös huomattu HelsinkiMissiossa. Albertin olohuoneen toi- minta tarjoaa vapaaehtoisille ainutlaatuisen toimintamahdollisuuden, joka on suunnattu juuri senioreille. Lapsiperheitä auttaessaan he voivat kokea olevansa muille merkityksellisiä ja tär- keitä. Seniorit pääsevät vapaaehtoisena osaksi HelsinkiMission yhteisöjä ja voivat tuntea kuu- luvansa joukkoon. He pääsevät paitsi Albertin olohuoneen yhteisöön, myös laajempaan Helsin- kiMission vapaaehtoisten yhteisöön mukaan. (HelsinkiMissio 2017, 5.)
3 Vapaaehtoistoiminta
Vapaaehtoistoiminnassa vapaaehtoinen henkilö toimii itselleen merkityksellisen asian puolesta ilman palkkaa. Vapaaehtoiset toimivat omasta vapaasta tahdosta. Ideana on, että vapaaehtoi- set ovat tavallisia ihmisiä ja toimivat tavallisilla tiedoilla ja taidoilla. Vapaaehtoiseksi voi ryh- tyä kuka tahansa sukupuolesta, asuinpaikasta tai muusta henkilökohtaisesta ominaisuudesta riippumatta. Vapaaehtoisella voi olla myös mahdollisuus hyödyntää jotain erikoisosaamista tehtävistä ja osaamisesta riippuen. Vapaaehtoistyötä tehdään paitsi sosiaali- ja terveyspalve- luissa, myös esimerkiksi urheiluseuroissa, uskonnollisissa yhteisöissä tai eläinten oikeuksien puolesta. (Vapaaehtoistoiminta 2016.)
Vapaaehtoistoiminnalla ei ole tarkoitus korvata ammattilaisten tekemää työtä, vaan sen on tarkoitus tuoda palveluun lisäarvoa sen käyttäjille. Vapaaehtoistoiminta ja sen hyödyt ovat
arvokkaita niin vapaaehtoisille, asiakkaille kuin yhteiskunnallekin. Vapaaehtoistoiminta lisää yhteiskunnallista luottamusta ja sosiaalista pääomaa. (Vapaaehtoistoiminta 2016.)
Vapaaehtoistoiminnalla on samanlaisia tavoitteita kuin ammattiauttamisella, mutta toteutus ja aikataulut ovat väljempiä ja vapaamuotoisempia. Vapaaehtoistoiminnalla pyritään ongel- mien ratkaisemiseen ja avun antamiseen. Vapaaehtoistoiminnasta käsitteenä yleensä erote- taan sukulais- ja naapuriapu, mutta eettiset periaatteet ovat kuitenkin samat niin vapaaeh- toistoiminnassa, vertaistukitoiminnassa kuin omaisauttamisessa. (ETENE 2014, 3.)
Vapaaehtoistoiminnan eettisiä periaatteita ovat oikeus tukeen ja ohjaukseen, palkattomuus, luottamuksellisuus, suvaitsevaisuus, puolueettomuus ja autettavan ehdoilla toimiminen (Va- paaehtoistoiminta 2016). Vapaaehtoiset voivat tarvita tukea ja ohjausta asiakaskunnasta riip- puen. Voi tulla myös muita kriisejä, jotka vaikuttavat vapaaehtoisen kykyyn toimia vapaaeh- toistehtävissä. Vapaaehtoistoiminta tulee olla luottamuksellista niin asiakkaille kuin vapaaeh- toisillekin. Asiakkaiden tulee voida luottaa vapaaehtoisiin, mutta myös vapaaehtoisten tulee voida luottaa toiminnan järjestäjään. Vapaaehtoistoiminnassa vapaaehtoisten tulee suvaita asiakkaiden moninaisuutta ja asiakkaan tulee voida tuntea olevansa hyväksytty. Myös toimin- nan järjestäjän tulee suvaita vapaaehtoisten moninaisuutta, jotta vapaaehtoiset tuntisivat olevansa riittäviä ja hyväksyttyjä. Vapaaehtoistoiminnankin tulee olla palvelun käyttäjälle hyödyllinen, joten toiminta tulee suunnitella autettavan ehdoilla.
3.1 Vapaaehtoistoiminnan hyödyt vapaaehtoisille
Vapaaehtoistoiminta on useimmille vapaaehtoisille luonteva osa arkea. Toiminnasta saa myös kokemuksen hyvästä elämästä. Toimintaan osallistuminen voi tarjota pysähtymisen ja leväh- tämisen mahdollisuuksia monissa erilaisissa elämänvaiheissa. Yhteisöllisyys, osallisuus ja mui- den ihmisten kohtaaminen tarjoavat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. (Nylund & Yeung 2005, 15.)
Vapaaehtoistoiminta tarjoaa vapaaehtoisille turvallisuudentunnetta, onnistumisen kokemuk- sia, kokemuksia ja tunteita tarpeellisuudesta sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Eläköitymi- nen voi synnyttää suuren tyhjiön elämään. Vapaaehtoistoiminta voi täyttää palkkatyön jättä- mää aukkoa elämässä. Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen voi lisätä omanarvon tuntoa. Au- tettavien kiitollisuus saamastaan avusta koetaan usein erittäin merkitykselliseksi osaksi va- paaehtoistoimintaa. (Yeung 2005b, 110.)
Vapaaehtoistoiminta itsessään voi olla hyvin kiinnostava kokemus. Vapaaehtoistoiminnassa saa kokemuksia auttamisesta ja antamisesta. Kaikilla ei välttämättä ole ennestään kovin paljon tällaisia kokemuksia. Vapaaehtoisena voi hyödyntää laajaa elämänkokemustaan. Kokemuksien ja viisauden jakaminen voi olla suureksi avuksi muille, esimerkiksi vapaaehtoistoiminnassa au- tettaville. (Haarni 2010, 114.)
Mieleinen toiminta vapaaehtoisena ehkäisee sisäänpäin kääntymistä ja ihmisen jumiutumista omaan arkeen ja mahdollisiin vanhuuden vaivoihin ja sairauksiin. Osallistuminen virkistää ja ylläpitää toimintakykyä. Vapaaehtoistoiminta saattaa tarjota mahdollisuuksia päivittää tieto- taitoaan ja siten lisätä osallisuutta myöhemminkin vanhuudessa. Vapaaehtoistoiminnasta ja vapaaehtoisen koulutuksesta ja työkokemuksesta riippuen on mahdollista myös hyödyntää va- paaehtoisen ammattiosaamista. Siten työura voi saada luontevaa jatkoa. (Ijäs 2006, 83.) Pelkkä kotiympäristö ei pysty tarjoamaan riittävää hyvinvointia eläkeläisille. Koti on yleensä melko yksipuolinen ympäristö, eikä yksin riitä täyttämään esimerkiksi ihmisen sosiaalisia tar- peita. Löytääkseen elämäänsä mielekkyyttä ja sisältöä, täytyy lähteä kodin ulkopuolelle ja osallistua itselle mielekkääseen toimintaan. Mielekäs toiminta voi olla paitsi vapaaehtoistoi- mintaa, myös esimerkiksi harrastuksia tai yhdistystoimintaa. Kotona olemalla ei välttämättä pysty rakentamaan elämäänsä sellaista rytmiä, jonka työelämä on antanut. (Haarni 2010, 51- 52.)
Parhaimmillaan vapaaehtoistoiminta voi vapauttaa tekijänsä passiivisuudesta ja riippuvuu- desta. Siten he pystyvät paremmin ratkaisemaan myös omat arkipäiväiset ongelmansa. Yh- dessä toimien voidaan saada jokainen vapaaehtoinen rakentamaan aktiivisesti omaa elä- määnsä ja arkeansa. Siten heillä on mahdollisuus elää täyttä elämää pidempään. (Kurki 2008, 135.)
Vapaaehtoistoimintaa voidaan pitää yhtenä aktiivisen kansalaisuuden muotona. Aktiivisella kansalaisuudella voidaan tarkoittaa kaikenlaista osallistumista ja vaikuttamista yhteisössä tai yhteiskunnassa. Vapaaehtoistoiminnassa vapaaehtoinen osallistuu ja vaikuttaa siihen yhtei- söön, jossa toimii vapaaehtoisena. Aktiivisen kansalaisuuden osa-alueina voidaan pitää identi- teettiä, osallisuutta, kohtaamista ja välittämistä. Vapaaehtoistoiminnassa nämä kaikki osa- alueet toteutuvat, kun vapaaehtoinen toimii omana itsenään, hän osallistuu aktiivisesti toi- mintaan, hän kohtaa toiminnassa muita ihmisiä ja välittää kohtaamistaan ihmisistä ja yhtei- sistä asioista. (Harju 2005, 67-68, 70.)
Yhteiskunnallisella tasolla vapaaehtoistoiminta nähdään helposti yleisenä voimavarana, jolla voidaan karsia julkisia menoja palveluita supistamalla. Tulevaisuudessa palveluiden tarve voi kasvaa, jolloin vapaaehtoistoiminnasta voi tulla välttämätön osa sosiaali- ja terveyspalveluita.
On tärkeää kuitenkin muistaa eri toimijoiden vastuut ja velvollisuudet. Mitä tahansa ammatti- laisten työtä ei voida tuottaa vapaaehtoisvoimin. (Nylund & Yeung 2005, 13-14.)
3.2 Vapaaehtoistoimintaan ryhtymisen motiivit
Motivaatio on vapaaehtoistoiminnassa yksi tärkeimmistä tekijöistä. Ilman motivaatiota ei ole vapaaehtoisia, eivätkä he sitoudu toimintaan. Ilman motiiveja ja motivaatiota vapaaehtoistoi-
mintaa ei voida ylläpitää. Nykyajan trendinä pidetty lyhytjänteisyys ja yksilöllisyyden korosta- minen voidaan nähdä myös uhkana vapaaehtoistoiminnalle, jos ihmiset eivät halua tai kykene sitoutumaan. (Yeung 2005a, 83.)
Suurin motiivi vapaaehtoistoimintaan osallistumiselle on halu auttaa muita. Muita motivoivia tekijöitä ovat esimerkiksi halu käyttää vapaa-aikaansa hyödylliseen toimintaan ja tarve sään- nölliseen toimintaan ja päiväohjelmaan. Naiset ovat miehiä useammin nimenneet tärkeiksi motiiveiksi auttamishalun, halun oppia uusia asioita sekä toiveen tutustumisesta uusiin ihmi- siin. Miehet taas ovat nimenneet naisia useammin motiiveiksi kansalaisvelvollisuuden, halun olla hyödyllinen sekä ystävien ja tuttavien innostavan vaikutuksen. (Yeung 2002.)
Vapaaehtoistoimintaan voi motivoida halu huolehtia itsestä. Vapaaehtoistoiminta edistää va- paaehtoisten terveyttä fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla. Oma hyvinvointi ei vält- tämättä ole ensisijainen syy lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan, mutta se motivoi jatka- maan ja sitoutumaan toimintaan. Vapaaehtoistyö edistää fyysistä terveyttä jo siten, kun va- paaehtoinen lähtee kotoaan vapaaehtoistoimintaan. Vaikka vapaaehtoistoiminta itsessään olisi fyysisesti kevyttä, pääsee matkalla kuitenkin edes vähän liikkeelle. Psyykkistä hyvinvoin- tia vapaaehtoistoiminta edistää vähentämällä yksinäisyyttä ja tarjoamalla järkevää ja hyödyl- listä tekemistä. Sosiaalista hyvinvointia vapaaehtoistoiminta edistää tarjoamalla kohtaamisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus tuo sisältöä arkeen. Muiden ihmisten seura tuo iloa ja vähen- tää huolta yksin jäämisestä. (Haarni 2010, 121-123, 125-126.)
Sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen tarve korostuu vapaaehtoistoiminnan motiiveissa.
Toiminnassa luodut suhteet ovat myös oleellisia tekijöitä pitkäjänteisessä toimintaan sitoutu- misessa. Yhteisöllisyys ja tunne ryhmään kuulumisesta on yksi suurimpia syitä osallistua toi- mintaan. Ryhmähenki ja tutustuminen myös muihin vapaaehtoisiin on tärkeä ja merkitykselli- nen osa vapaaehtoistoimintaa. Osallistumisen kynnystä madaltaa muiden osallistujien samais- tuttavuus, esimerkiksi samanlainen elämäntilanne tai -vaihe. (Yeung 2004; Salonen 2015, 39.) Suurissa elämänmuutoksissa vapaaehtoistoiminnalta odotetaan uusia sosiaalisia suhteita, jopa uusia ystäviä. Esimerkiksi eläkkeelle jääminen on suuri muutos yksilön elämässä ja silloin uu- sia tuttavuuksia ja verkostoja voidaan lähteä etsimään myös vapaaehtoistoiminnasta. Tällöin vapaaehtoistoiminnan merkitys sosiaalisten suhteiden luojana korostuu entisestään. Toisaalta monet kaipaavat sosiaalisia suhteita, mutta eivät halua ulottaa vapaaehtoisuuden kautta saa- tuja suhteita muille elämän osa-alueille. Vapaaehtoistoiminnan tuttavia nähdään vain kysei- sessä toiminnassa. (Yeung 2004.)
Eläkkeelle siirtyessä voi työelämän muistona jäädä tekemisen halu. Ihminen ei halua eläk- keelle jäädessään jäädä kokonaan paitsi kodin ulkopuolisesta elämästä. Tekemisen halu voi kanavoitua esimerkiksi vapaaehtoistoimintaan. Se voi kohdistua myös muuhun työnkaltaiseen
toimintaan, esimerkiksi järjestöjen tai yhdistyksien toimintaan tai luottamustoimiin. Tällai- sista toiminnoista voi saada elämäänsä ansiotyön kaltaista merkityksellistä sisältöä. (Haarni 2010, 41.)
4 Eläkeläisyys elämänvaiheena, kolmas ikäkausi
Kolmannella ikäkaudella tarkoitetaan noin 60-70-vuotiaita eläkeläisiä. He ovat yleisesti ottaen vielä melko terveitä, hyväkuntoisia ja toimintakykyisiä. Hyvä tai kohtuullinen toimintakyky on kolmannen ikäkauden tärkeä piirre. Kolmannen ikäkauden käsite on syntynyt, kun elinikä on pidentynyt, elintaso noussut ja vaivainen vanhuus on siirtynyt myöhemmäksi. Kolmas ikäkausi ajoittuu työuran ja varsinaisen vanhuuden väliin. Kolmatta ikäkautta elävät eivät yleensä miellä itseään vanhoiksi. (Haarni 2010, 8-9.)
Eläkkeelle jäädessä ihminen voi kokea luopuvansa paljosta. Työ on rytmittänyt elämää vuo- den, viikon ja vuorokauden tasoilla. Vuositasolla puhutaan työkuukausista ja lomakausista.
Viikkoon mahtuu työpäiviä ja vapaapäiviä. Vuorokaudet jaetaan työaikaan ja vapaa-aikaan.
Työ luo rytmin elämään ja arkeen. Rytmin voi kokea hyväksi tai huonoksi ja se voi myös hai- tata sosiaalisia suhteita, jos rytmi poikkeaa vahvasti muusta ympäristöstä. Eläkkeelle jäädessä ihminen kuitenkin menettää valmiiksi laaditun rytmin ja elämän sisällön. (Ijäs 2006, 74.) Eläkeläisten arki on kotona ja mahdollisissa harrastuksissa tai muissa kodin ulkopuolisissa toi- minnoissa. Työelämän jäädessä pois, työn aika ja merkitys täytyy suunnata uudelleen. Työn asettamat rytmit eri aikatasoilla korvautuvat jollain tavalla tai usealla tavalla. Arjen, vuoden, viikon ja vuorokauden rytmittäjiksi voi tulla esimerkiksi kotityöt, remontointi, perhe-elämä ja kaikki kodin ulkopuolinen osallistuminen, kuten yhdistystoiminta, vapaaehtoistoiminta tai jo- kin liikunta- tai kulttuuriharrastus. (Haarni 2010, 31.)
Nykyisille terveille ja toimintakykyisille eläkeläisille valinnanvapaus ajankäytössä on tavoitel- tava asia. He haluavat itse päättää ajankäytöstään ja heillä on pyrkimys täyttää elämäänsä mielekkäiksi ja merkityksellisiksi koetuilla asioilla. Eläkeläiset haluavat ja voivat päättää itse elämän sisällön laadusta ja määrästä. Toiminnan odotetaan sisältävän jotain uutta, jotain tut- tua ja sen tulee olla kiinnostavaa. (Haarni 2010, 50.)
Kolmas ikäkausi voi parhaimmillaan olla hyvää elämänlaatua sekä keinoja hyvään vanhenemi- seen. Aktiivinen osallistuminen mielekkääseen toimintaan on myös eläkeiän selviytymiskeino.
Arjen rytmittämisellä ja järjestämisellä ennaltaehkäistään vanhuuden uhkia ja lykätään niitä myöhemmäksi. Kolmannella ikäkaudella on vielä erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ja luoda omaa elämäntapaa olettaen, että terveys ja toimintakyky ovat hyvällä ta- solla. (Haarni 2010, 163-164.)
Vanhemmiten yksinäisyyden kokemukset voivat muuttua. Iäkkäät eivät välttämättä kärsi yksi- näisyydestä sen useammin kuin nuoret, mutta yksinäisyys on erilaista. Kun ihminen vanhenee,
hänen toimintakykynsä heikkenee väistämättä, mikä voi luoda yksinäisyyttä. Toimintakyvyn heiketessä ihminen ei kykene enää osallistumaan sosiaaliseen kanssakäymiseen yhtä paljon kuin ennen. Toinen erityinen yksinäisyyden piirre on, että ystäväpiiri tai osa siitä on saattanut kuolla. (Saarenheimo 2003, 103.)
Ajoittaisten yksinäisyyden kokemusten voidaan ajatella kuuluvan elämään. Yksinäisyyden tun- teen käsittelemiseksi ihminen tarvitsee voimavaroja ja ulkopuolista tukea. Ulkopuolisen tuen ei tarvitse olla ammattiapua, vaan se voi olla esimerkiksi ystävä, perheenjäsen, sukulainen tai naapuri. Käsittelemätön yksinäisyys voi johtaa tarkoituksettomuuden ja arvottomuuden koke- muksiin. Tähän helposti liittyy häpeän ja avuttomuuden tunnetta sekä pelkoa ja vahva koke- mus ulkopuolisuudesta. (Saarenheimo 2003, 105-106.)
5 Solidaarinen eläkeläisyys
Solidaarisella eläkeläisyydellä tarkoitetaan yhteiseksi hyväksi ja yhteisen päämäärän eteen tehtävää toimintaa eläkkeellä. Solidaarisen eläkeläisyyden yhteiskunnallinen merkitys voi kas- vaa huomattavasti lähitulevaisuudessa. Solidaariset eläkeläiset eivät halua jäädä yhteiskun- nan heille asettamaan marginaaliin, vaan olla edelleen aktiivisia toimijoita. Solidaarista elä- keläisyyttä voi toteuttaa esimerkiksi vapaaehtoistoiminnassa. Työelämässä hyödyllisyydestä on puhuttu tuottavuutena, mutta nyt hyödyllisyys on määriteltävä uudesta näkökulmasta.
(Kurki 2008, 126.)
Solidaarisuudesta voi tulla yksi tärkeimmistä elämän sisällöistä. Ihminen alkaa entistä her- kemmin toimia oikeudenmukaisuuden puolesta. Ihminen kehittyy persoonallisesti myös eläk- keelle jäätyään ja voi löytää aiempaa suuremman merkityksen vapaaehtoistoiminnasta ja soli- daarisesta eläkeläisyydestä. Vapaaehtoistoiminta voi vahvistaa eettistä elämänkutsumusta. Se myös sitouttaa eläkeläisiä jatkamaan vapaaehtoisena toimimista. (Kurki 2008, 127.)
Hyvät teot ja auttaminen voivat olla tärkeimpiä syitä ryhtyä vapaaehtoistoimintaan. Joidenkin kohderyhmien puolesta ollaan valmiita tekemään enemmän kuin toisten ja se riippuu henkilön omista arvoista, elämänkokemuksista ja näkökulmista. Huoli ja myötätunto jotain tiettyä ryh- mää kohtaan voi olla suurempi kuin toisia kohtaan. Muiden ihmisten välinpitämättömyys ja it- sekkyys voivat lisätä omaa vastuuntuntoa muiden auttamisesta. (Haarni 2010, 151-152.) Solidaariseen eläkeläisyyteen liittyy myös aktiivisen vanhenemisen ja tuottavan ikääntymisen käsitteet. Aktiivisen vanhenemisen ajatus on, että ikääntyessäänkin ihminen kykenee olemaan aktiivinen ja hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. Hyötyä on monenlaista, mutta aktiivisuus voi kohdistua myös solidaariseen vapaaehtoistoimintaan. Tämä antaa tilaa nähdä seniorit voima- varana yhteiskunnalle. Tuottavan ikääntymisen käsite sisältää ajatuksen, että hyvä vanhuus on tuottavaa myös yhteiskunnalle. Tässä on myös ikääntyvien syrjäyttämisen riski; toisaalta tuottavuus voidaan nähdä ainoana hyvän vanhuuden mittarina. (Karisto 2012, 229.)
6 Seniori
Seniorin käsite riippuu jonkin verran siitä, keneltä kysyy. Vanhuus on toisaalta määritelty al- kavaksi 60-vuotiaana, toisaalta yleisemmin vasta 65-vuotias mielletään vanhukseksi. Melko yleisesti vanhuuden rajana pidetään eläkeikää. Myös käsitykset sopivasta nimityksestä vaihte- levat ja niihin liittyy erilaisia mielikuvia. Vanhus sana mielletään nykyään huonoksi ja se on monin paikoin pyritty korvaamaan esimerkiksi seniorikansalaisella, ikäihmisellä, kolmannella ikäkaudella tai vanhemmalla aikuisella. (Kurki 2008, 16-17.)
Opinnäytetyössäni käytän sanaa seniori, koska se on yleisesti käytössä myös HelsinkiMissiossa.
Mielestäni se on sanana neutraalimpi kuin esimerkiksi vanhus. Miellän seniorin toimintaky- kyiseksi eläkeläiseksi, kun taas vanhuksen huomattavasti huonokuntoisemmaksi ja myös van- hemmaksi kuin seniorin. Mielikuvani sanasta seniori vastaa paremmin Albertin olohuoneen va- paaehtoisia.
Vanhuus on subjektiivinen kokemus, jota ei voida objektiivisesti mitata. Esimerkiksi eläk- keelle siirtyviä yhdistää oikeastaan vain ikä. He ovat kaikki omanlaisiaan ja eläneet erilaisen elämän. Yhä suurempi osa eläkkeelle jäävistä ihmisistä ovat hyväkuntoisia ja toimintakykyi- siä, vaikka suuria eroja onkin esimerkiksi terveydessä ja sosiaalisissa suhteissa. (Kurki 2008, 18, 21.)
7 Sukupolvinen kohtaaminen ja ikäpolvitoiminta
Sukupolvi- ja ikäpolvi-käsitteille voidaan löytää pieniä eroja. Useimmiten sukupolvella viita- taan perhesukupolviin tai yhteiskunnallisiin sukupolviin. Tällöin oletuksena on, että tiettynä ajanjaksona eläneillä on samanlaisia kokemuksia. Ongelmana on, että samat tapahtumat voi- daan kokea hyvin erilaisilla tavoilla riippuen esimerkiksi perhetaustasta, arvoista, sosioekono- misesta asemasta tai muista aiemmista elämänkokemuksista. Ikäpolven käsitettä pidetään avoimempana. Se ei sisällä oletusta, että saman ikäisillä olisi samanlaisia kokemuksia ja ar- voja. Ikäpolvi on enemmän ikään perustuva määritelmä ja sallii laajemman yksilöiden välisen vaihtelun esimerkiksi identiteettikysymyksissä. (Saarenheimo, Pietilä, Maununaho, Tiihonen &
Pohjolainen 2014, 81-82.)
Ikäpolvitoiminnalla tarkoitetaan kaikkea toimintaa, jonka tavoitteena on tuoda yhteen eri- ikäisiä ihmisiä lapsista vanhuksiin ja saada heidät toimimaan yhdessä. Tavoitteena on sukupol- vien kohtaaminen riippumatta siitä, ovatko he saman perheen jäseniä vai eivät. Toimintaan liittyy uteliasuutta eri ikäisiä kohtaan ja halu oman elämän rikastuttamiseen. Ikäpolvitoimin- taan liittyy oleellisesti yhteisöllisyys sekä sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ja niiden jaka- minen. (Saarenheimo, Pietilä, Tiihonen, Pohjolainen, Maununaho, Raitakari & Aarnisalo 2013, 9, 15.)
Eri sukupolvien välinen arvostus, välittäminen ja solidaarisuus vaikuttavat kaikkien elämänlaa- tuun ja hyvinvointiin. Positiiviset vaikutukset korostuvat, kun yhteiskunnan ikärakenne muut- tuu ja vanhusten määrä kasvaa samalla, kun lapsia ei synny enää yhtä paljon kuin ennen. Yh- teiskunnan ikääntyminen voi aiheuttaa myös jännitteitä sukupolvien välille. Jännitteet puo- lestaan luovat sukupolvien välille vahvempaa toiseuden tunnetta. Osallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että näitä jännitteitä ja vastakkainasettelua voidaan lieventää ja purkaa ikäpolvitoiminnan avulla. (Saarenheimo ym. 2013, 10-11.)
Yhä useampi ihminen elää yhä vanhemmaksi, mikä luo uusia mahdollisuuksia yhteiskunnassa.
Terveet ja toimintakykyiset eläkeläiset ovat yhteiskunnankin tasolla suuri voimavara. Eläke- läiset on alettu vasta hiljattain nähdä myös voimavarana, eikä pelkkänä menoeränä. Se- nioreilla on paljon tietoa, taitoja ja elämänkokemusta, mikä voi hyödyttää ja ilostuttaa muita, nuorempiakin, yhteisön jäseniä. Ikäpolvitoiminta on yksi keino saada terveille ja toi- mintakykyisille eläkeläisille mielekästä ja hyödyllistä tekemistä. (Saarenheimo ym. 2013, 15.) Sukupolvien väliset yhteydet liittyvät vahvasti hyvinvointiin ja ihmisyyteen. Ihmiset eivät läh- tökohtaisesti hylkää lapsiaan missään vaiheessa elämää, vaan yhteyttä pidetään yllä. Jos yh- teys katkaistaan tarkoituksellisesti, se on yleensä traumaattista. Sukupolvien välinen yhteys ja vuorovaikutus sekä niihin kohdistuvat odotukset ovat myös kulttuurisidonnaisia. Toisaalla sukulaiset asuvat lähekkäin, jopa yhteisessä kodissa. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita vahvempia sukupolvisuhteita. Yhteyksiä voi pitää yllä monella tavalla. (Karisto 2012, 222- 223.)
8 Opinnäytetyön muoto ja menetelmät
Opinnäytetyöni tutkimuskysymyksenä on, millaisia merkityksiä Albertin olohuoneen vapaaeh- toistoiminnalla on vapaaehtoisille itselleen. Näin ollen kyseessä on kvalitatiivinen eli laadulli- nen opinnäytetyö. Aineiston hankin teemahaastatteluilla eli puolistrukturoiduilla haastatte- luilla. Teemat määrittyvät keskeisten käsitteiden pohjalta. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 87.) Laadullisen tutkimuksen tavoitteena on kuvata ilmiöitä tai ymmärtää toimintaa. Oleellista on tehtyjen tulkintojen syvyys ja kestävyys. Laadullisen tutkimuksen ensisijainen tavoite ja pyr- kimys ei ole tuottaa tilastollisesti yleistettäviä tuloksia. Siten haastateltavien määrä voi olla pieni. Resurssit suunnataan vähälukuisten vastausten huolelliseen analysointiin. (Tuomi & Sa- rajärvi 2018, 98.)
8.1 Teemahaastattelu
Valitsin menetelmäksi teemahaastattelun, koska silloin on mahdollisuus pyytää haastateltavia tarkentamaan vastauksiaan ja siten saada niistä syvällisempiä. On myös mahdollisuus varmis- taa, ettei tulisi väärinkäsityksiä puolin tai toisin. Teemahaastattelu korostaa ihmisten tekemiä
tulkintoja ja koettuja merkityksiä, mikä palvelee hyvin tätä opinnäytetyötä ja valittua ai- hetta. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 88.)
Teemahaastattelussa haastattelu etenee ennalta suunniteltujen teemojen mukaan ja haastat- telulla on suunniteltu, vähintäänkin suurpiirteinen, rakenne. Teemahaastattelussa lähtökoh- tana ja oletuksena ei ole, että kaikilla haastateltavilla olisi samanlaisia kokemuksia tai heidän kokemuksensa samasta asiasta olisi keskenään samanlaisia. (Hirsjärvi & Hurme 2011, 47-48.) Haastattelun teemoiksi muodostuivat motivaatio vapaaehtoistoiminnan aloittamiseksi ja toi- veet vapaaehtoistoiminnalle, lasten kohtaamisen merkitys, vanhempien kohtaamisen merki- tys, muiden vapaaehtoisten kohtaamisen merkitys, organisaation tuen merkitys sekä koke- mukset omasta roolista vapaaehtoisena (Liite 1). Lukemani kirjallisuuden pohjalta minulle syntyi käsitys, että merkitys rakentuu motivaation päälle ja merkitys syntyy vapaaehtoistoi- minnalle asetetun tavoitteen saavuttamisesta. Toiminnan ajatus oli jo HelsinkiMissiossa pil- kottu kolmeen kohtaamiseen: lapset, vanhemmat ja toiset vapaaehtoiset. Pidin nämä erilli- sinä, koska eri-ikäisten kohtaamisilla voi olla hyvin erilaisia merkityksiä, koska heidän välinen vuorovaikutuksensakin on erilaista. Jokainen osa-alue on kuitenkin oleellinen osa Albertin olo- huoneen toimintaa ja rakentaa omaa merkitystään, eikä siksi voi jättää pois. Mielestäni oli tärkeää selvittää myös oman vapaaehtoisroolin merkitystä, koska sillä voidaan tehdä näky- väksi myös vapaaehtoisten osallisuutta ja vapaaehtoisroolin merkitystä muillekin elämän osa- alueille. Se on myös oleellisena osana toimintaan sitoutumisessa.
Teemahaastattelu on joustava menetelmä. Haastateltavia voidaan haastatella useita kertoja tai vain kerran sekä teemoissa voidaan mennä syvälle tai jättää pintapuolisemmaksi. Koska haastattelu ei ole tiukan muotin mukainen, pääsee haastateltava tuomaan näkemyksiään va- paammin. Teemahaastatteluissa vain teemat ovat ennalta määrätyt. Kysymysten muoto ja järjestys voivat vaihdella. (Hirsjärvi & Hurme 2011, 48.)
Haastattelin vapaaehtoisia kerran. Haastateltavia oli kuusi. Haastatteluille oli varattu tila HelsinkiMissiolta. Tein haastattelurungon teemoittain ja kirjasin esimerkkikysymykset haastat- telusuunnitelmaan. Tiedostin kuitenkin, että haastattelun kulku voi muuttua saatujen vas- tausten mukaan. Tarkentavia kysymyksiä ei voi suunnitella etukäteen. Samaan kysymykseen voi saada hyvin erilaisia vastauksia ja siksi myös tarkentavia jatkokysymyksiä voi olla useita erilaisia. Niiden muoto syntyi haastattelutilanteissa.
Teemahaastattelussa haastateltava voi kertoa omista kokemuksistaan ja näkemyksistään va- paasti. Tämä mahdollistaa myös haastattelun spontaanin ohjaamisen yllättäväänkin suuntaan.
Haastateltavan kertoma voi tuoda esille hyvin mielenkiintoisia näkökulmia, jotka johdattavat tulosten kannalta merkityksellisiin, mutta ehkä yllättäviinkin lopputuloksiin. Haastattelutilan- teessa on mahdollisuus selventää, tarkentaa ja syventää vastauksia lisäkysymyksillä. (Hirsjärvi
& Hurme 2011, 35.)
Valittu menetelmä aiheuttaa myös haasteita. Haastatteleminen vie aikaa ja haastateltavien löytäminen voi olla vaikeaa. Haastatteluiden litterointi on työlästä ja analysointikaan ei hoidu hetkessä. Haastatteluiden nauhoittaminen vaatii teknistä osaamista ja voi aiheuttaa kustan- nuksia. Hyvä haastatteleminen vaatii taitoa ja kokemusta. (Hirsjärvi & Hurme 2011, 35.) Haastateltavat löytyivät yllättävän helposti. Toki asiaa helpotti, että haastattelin kuutta va- paaehtoista, mikä on pieni osuus kaikista Albertin olohuoneen vapaaehtoisista. Suurin osa Al- bertin olohuoneen vapaaehtoisista myös täyttää asetettamani kriteerit. Litterointi oli yllättä- vän työlästä ja vaati paljon keskittymistä. Nauhoittaminen sujui hyvin tabletille ladatulla ää- ninauhurisovelluksella. Litteroidessa haasteita tuli, kun ajoittain haastateltavan puhe kuului melko hiljaa ja samaa kohtaa täytyi kuunnella monta kertaa.
8.2 Haastateltavien valinta
Opinnäytetyöni tulosten kannalta on merkittävää, että haastateltavilla on kokemusta vapaa- ehtoisena toimimisesta. Haastateltavia pyydettäessä tulee miettiä, onko sopivuuteen kritee- reitä tai esteitä. Tiukat kriteerit voivat myös asettaa haasteita löytää riittävästi sopivia haas- tateltavia. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 98.)
Opinnäytetyöni tulosten kannalta on tärkeää, että haastateltavilla on jo jonkin verran koke- musta vapaaehtoisena toimimisesta juuri Albertin olohuoneella, jotta toiminnalle olisi ehtinyt muodostua merkityksiä. Oli todella hienoa, että sain haastateltavaksi sellaisia vapaaehtoisia, jotka ovat olleet Albertin olohuoneen vapaaehtoistoiminnassa mukana jo useamman vuoden.
HelsinkiMissioista ehdotettiin, että haastattelisin vähintään vuoden tai kaksi vapaaehtoisena toimineita, koska heitä kiinnosti myös sitoutumisen näkökulma. Vapaaehtoisten aktiivisuudes- sakin on eroja; toiset käyvät kerran tai pari kuukaudessa, toiset käyvät säännöllisesti viikoit- tain. Vaikka olisi ollut toiminnassa mukana lyhyemmän ajan, mutta on aktiivinen ja käy usein, on toiminta voinut muodostua jo huomattavan merkitykselliseksi. Haastateltavia etsiessä täy- tyi pohtia, millaiset kriteerit asettaa aktiivisuudelle ja vapaaehtoisuran pituudelle.
Sopiviksi kriteereiksi haastateltaville vapaaehtoisille asetin vähintään vuoden vapaaehtoisuran ja osallistumisen vapaaehtoistoimintaan keskimäärin vähintään kerran kuukaudessa. Nämä oli- sivat mielestäni riittävät minimiarvot. Näillä minimikriteereillä vapaaehtoinen olisi vähintään vuoden ajan käynyt kerran kuukaudessa Albertin olohuoneella vapaaehtoisena. Vuoteen voi mahtua myös hiljaisempi vapaaehtoistoiminnan kausi, esimerkiksi kesäloma. Vastaavasti va- paaehtoinen on voinut käydä muuna aikana aktiivisemmin, esimerkiksi kerran viikossa. Kaikki haastateltavat täyttivät nämä kriteerit.
8.3 Litterointi
Haastattelut kirjoitetaan puhtaaksi. Litteroinnin tarkkuus riippuu täysin opinnäytetyön tarkoi- tuksesta ja mikä kaikki koetaan tarpeelliseksi tiedoksi. Litterointi voi käsittää kaiken puhutun
lisäksi myös esimerkiksi tauot puheessa, huokaukset ja naurahdukset. Litterointi voi käsittää myös vain haastateltavan puheen tai vain osia siitä. (Hirsjärvi & Hurme 2011, 138-140.) Kirjoitin puheosuudet sanatarkasti, mutta en merkinnyt esimerkiksi äänenpainoja tai muita eleitä. Tarkoitukseni oli selvittää vapaaehtoistoiminnan merkityksiä haastateltaville. Jos oli- sin jättänyt litterointivaiheessa joitain sanoja pois lauseista tai muutoin tiivistänyt puhetta, se voisi muuttaa myös puheen sisällön merkityksiä. Siten se vaikuttaisi analysointiin ja tulok- siin. Jos puhe muuttuu litterointivaiheessa, se voi siis vaikuttaa analyysiin ja tulkintaan toi- minnan merkityksellisyydestä.
Opinnäytetyöni kannalta oleellista on haastatteluiden antama asiasisältö, ei niinkään tavat ilmaista asioita, mikäli tapa ei esimerkiksi muuta tekstin merkitystä päinvastaiseksi. Tämän vuoksi hyvin yksityiskohtainen litterointi ei ole tarpeellista. Haastattelijankin puheenvuorot on silti hyvä litteroida, koska ne voivat vaikuttaa annettuihin vastauksiin ja haastatellun ker- tomaan. (Ruusuvuori 2010, 425.)
8.4 Analysointi
Analysoinnin tarkoitus on tuoda aineistossa piilossa olevat asiat näkyviksi. Aineisto sellaise- naan, käsittelemättömänä, ei ole riittävä osoittamaan lopputuloksia. Analysoimalla aineistoa, sieltä voidaan löytää syvällisempiä, piilotettuja merkityksiä, jotka eivät ole suoraan näky- vissä. (Ruusuvuori, Nikander & Hyvärinen 2010, 19.)
Haastattelu aineistona sisältää usein eri tyyppisiä tekstejä ja osioita. Haastatteluaineisto ei välttämättä ole samanlaista alusta loppuun, vaan on paikoin kertomuksellista, toisaalla selit- tävää ja kuvauksia asioista ja tilanteista. Siksi analyysitapoja voi joutua muuttamaan useaan kertaan. Täytyy kyetä analysoimaan myös tekstityyppien merkityksiä eri kohdissa haastatte- lua. Eri haastateltavat voivat vastata samaan kysymykseen eri tyyppisellä tekstillä. (Hyvärinen 2010, 90-91.)
Aloitin analysoinnin tarkastelemalla, mitä haastateltavat oikeastaan sanoivatkaan ja millaisia asioita vastauksista nousee. Tarkastelin vastauksia myös vertaillen, mitä yhteistä vastauksissa mahdollisesti on ja millaisia eroavaisuuksia niistä löytyy. Teoriaohjaavaa analyysiä olen käyt- tänyt tulosten ja johtopäätösten jäsentämisessä sekä analyysin loppuvaiheessa. Olen jäsentä- nyt tulokset haastatteluteemojen mukaan ja lopuksi pohtinut tuloksia myös aiemman teorian näkökulmista haastattelujen teemarajat ylittäen. Koska haastattelujen suunnittelu ja toteu- tus perustuvat aiempaan teoriaan ja tietoon, saadakseni jotain uutta tietoa tai uusia näkökul- mia, on aineistolle oltava avoin. Jos aineistoa analysoi liiaksi teorian läpi, ei ehkä tule havain- neeksi sen tarjoamia näkökulmia ja uusia ajatuksia. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 108-109.) Teoriaohjaavalla analyysillä sidon lopuksi saamani aineiston siihen teoriapohjaan, johon noja- ten olen haastattelut suunnitellut ja toteuttanut. Teoria voi myös toimia analyysin apuna.
Sillä voin myös täydentää aineistolähtöistä analyysiä, koska vain aineistolähtöisesti analysoi- malla voi jotain oleellista jäädä huomioimatta. Teorian ja induktiivisen päättelyn avulla voi löytää yksityisestä yhtymäkohtia yleiseen. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 109-110.)
8.5 Luotettavuus ja eettisyys
Vapaamuotoiset tiedonhankintakeinot muistuttavat paljon tavallisia arjen vuorovaikutustilan- teita, mutta täytyy kuitenkin muistaa tilanteen roolit. Haastatteluissa on kyse opinnäytetyön tiedonhankinnasta ja siksi vahingollinen vuorovaikutus olisi merkityksellisempää kuin tavalli- sissa arkisissa tilanteissa. Tiedonkeruuseen liittyviä eettisiä ongelmia on sen vaikeampi poh- tia, mitä avoimempi tiedonkeruumenetelmä on. (Hirsjärvi ym. 2009, Tuomen & Sarajärven 2018, 147 mukaan.)
Opinnäytetyössä tulee noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä. Vain siten opinnäytetyön tulok- set voivat olla luotettavia ja uskottavia. Lisäksi sosiaalialan opinnäytetyön toteutusta ohjaa sosiaalialan ammattieettiset ohjeet. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012, 6.)
Opinnäytetyön toteutuksessa ja kaikissa työvaiheissa tulee toimia huolellisesti, rehellisesti ja tarkasti. Tiedonhankinta- ja arviointimenetelmät tulee olla eettisesti kestäviä, tieto tulee olla avointa ja tulosten julkaisu vastuullista. Aiemmin tutkittu tieto ja tieteelliset saavutukset huomioidaan ja niihin viitataan asiaan kuuluvasti. Opinnäytetyön suunnittelu, toteutus ja jul- kaisu tehdään käytäntöjen ja vaatimusten mukaan. Aineistoja tulee käsitellä huolellisesti. Ai- neistojen säilyttäminen ja hävittäminen on hyvä suunnitella etukäteen. Myös rahoituksesta ja muista sidonnaisuuksista tulee ilmoittaa tutkimusvaiheessa ja loppuraportoinnissa. (Tutkimus- eettinen neuvottelukunta 2012, 6.)
Olen pyrkinyt huolellisuuteen koko opinnäytetyöprosessin ajan. En ole opinnäytetyötä tehdes- säni havainnut kenenkään toimineen epärehellisesti. Olen kiinnittänyt huomiota sanamuotoi- hin ja viestintään niin haastatteluita tehdessäni kuin tätä opinnäytetyöraporttia kirjoittaessa- kin, jotta haastatteluiden tulokset olisivat keskenään vertailukelpoisia ja opinnäytetyöpro- sessi ja tulokset ymmärrettäviä ja selkeitä.
Haastattelut suunnittelin etukäteen siinä määrin, mikä on mielekästä teemahaastattelulle.
Kysymykset täytyi asetella siten, että ne eivät olisi johdattelevia. Haastatteluille varattiin oma tila, jossa ei ollut haastatteluhetkellä läsnä muita. Haastattelut raportoidaan siten, että niistä ei voi tunnistaa haastateltuja. Tulokset julkaisin sellaisina kuin ne on haastatteluissa ilmennyt. Myös mahdolliset negatiiviset puolet vapaaehtoistoiminnassa on raportoitu. Haas- tatteluja valmistellessa täytyi pohtia, mikä on turvallinen keino nauhoittaa haastattelut, jotta ne eivät tuhoudu tai katoa. Nauhoitin haastattelut tabletin nauhoitussovelluksella. Tabeletin tietoturva oli huomioitu ja laite ei ollut kytkettynä internetverkkoon. Haastattelut litteroitiin siten, että niistä ei voi tunnistaa haastateltavia. Esimerkiksi haastateltavien nimet tai tarkka
ikä ei ole oleellinen tieto opinnäytetyöni kannalta. Käytin tunnisteina kirjaimia A, B, C, D, E ja F. Rahoittajia ei opinnäytetyössäni ole. Opinnäytetyöhöni liittyvät tahot ovat Laurea ja HelsinkiMissio, koska olen Laureassa opiskelijana ja opinnäytetyöni kohdistuu HelsinkiMission toimintamuotoon.
Opinnäytetyössä kysymyksen asettelu ja aiheen valinta ovat myös eettisiä valintoja. On syytä pohtia, millaisia olettamuksia ja arvoja liittyy käytettyihin sanavalintoihin. Kysymyksen aset- telu voi sulkea jotain tulosten kannalta oleellista ulkopuolelle ja jättää huomiotta tärkeitä näkökulmia. Erilaisilla kysymyksenasetteluilla voi nostaa erilaisia näkökulmia ja korostaa eri asioita samasta aiheesta ja kohderyhmästä. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 153-154.)
Opinnäytetyöni tarkoitus oli selvittää toiminnan merkityksiä vapaaehtoisille. Sanaa merkitys ei ole määritelty tarkemmin. Merkitykset voivat olla positiivisia, neutraaleja tai negatiivisia.
Lähtökohtaisesti itse miellän sanan positiiviseksi ja mahdollisesti olen asennoitunut siten, että merkitykset ovat positiivisia, voimaannuttavia kokemuksia. Oli aluksi varmasti syytä pohtia, pitäisikö haastatteluissa jokin kysymys muotoilla mahdollisia negatiivisia merkityksiä esiin nostavasti, tai kiinnittää kaikkiin kysymyksiin huomiota siten, etteivät ne sulje pois negatiivis- ten kokemusten tai merkitysten esiin tuomista. Haastattelukysymykset olivat muodoltaan avoimia, mikä antoi haastateltaville mahdollisuuden kaikenlaisten kokemusten kertomiselle.
Haastateltavat vaikuttivat olevan avoimia ja kertovan rehellisesti myös asioista, jotka ainakin jossain määrin tulkitsin negatiivisiksi.
Lopullisen opinnäytetyön luotettavuuteen vaikuttaa moni asia. Lopputulokseen vaikuttaa käy- tetty menetelmä, tekninen toteutus, menetelmään liittyneet erityispiirteet ja mahdolliset on- gelmat tai muut olosuhteet. Haastateltavien valinta vaikuttaa luotettavuuteen. Vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi valintakriteerit, miten heihin on otettu yhteyttä tai muuten löydetty ja montako saatiin haastateltua. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 164.)
Menetelmäksi valitsin teemahaastattelun. Saatuihin tuloksiin voi vaikuttaa, miten avoin tai suljettu haastattelu on. Haastattelukysymykset olivat avoimia. Jotkut haastateltavat vastasi- vat hyvin runsaasti ja polveilevasti, osa tiukemmin ydinasiassa pitäytyen. Haastatteluiden nauhoittaminen sujui hyvin, äänenlaatu oli hyvä, vaikkakin ajoittain haastateltavan hiljainen ääni vaikeutti litterointia. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Ryhmähaastatte- luissa ei ehkä uskallettaisi tuoda negatiivisia tai henkilökohtaisia asioita esille yhtä avoimesti kuin yksilöhaastatteluissa. Toisaalta ryhmätilanteessa haastatellut voisivat jakaa erilaisia nä- kökulmia ja oivaltaa jotain aivan uutta itsekin. Arvioin yksilöhaastattelun hyödyllisemmäksi tulosten kannalta. Muita vaikuttavia olosuhteita ovat esimerkiksi haastattelutila. Tila ei ollut täysin neutraali, koska se oli HelsinkiMission tila. Kyseinen huone on käytössä muissa Helsinki- Mission toimintamuodoissa. Tämä voisi vaikuttaa haastatteluissa esimerkiksi siten, että ei pu- huttaisi negatiivisista asioista lainkaan.
Valintakriteereissä on huomioitu kokemus vapaaehtoistoiminnasta. Aivan uusia vapaaehtoisia ei voi pitää riittävän kokeneina haastateltavina, koska heille ei ole välttämättä muodostunut merkityksellistä suhdetta toimintaan. Albertin olohuoneen vapaaehtoisille lähetettiin sähkö- postitse kutsu haastatteluun. Kutsussa oli kerrottu opinnäytetyön tarkoituksesta ja toteutuk- sesta ja lopussa olivat minun yhteystietoni. Haastatteluihin ilmoittauduttiin suoraan minulle sähköpostitse tai puhelimitse. Kahdessa päivässä sain kuusi ilmoittautumista ja sovittua sa- malla haastatteluiden aikatauluista. Ilmoittautumisia tuli enemmänkin, mutta tätä opinnäyte- työtä varten haastattelin vain kuutta vapaaehtoista.
Tuloksiin vaikuttaa opiskelijan ja haastateltavan suhde. Tulosten kannalta tulee pohtia, miten vuorovaikutus toimi tai saivatko haastateltavat lukea ja kommentoida tuloksia ennen niiden julkaisua. Entä vaikuttivatko kommentit lopullisiin julkaistuihin tuloksiin. Opinnäytetyöhön käytetty aika ja aikataulut voivat vaikuttaa luotettavuuteen. Aineiston analysointi vaikuttaa oleellisesti tulosten luotettavuuteen. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 164.)
Osa haastateltavista tunnisti minut, koska olen ollut Albertin olohuoneella työharjoittelussa aiemmin. Tämä on saattanut vaikuttaa haastatteluiden tuloksiin riippuen siitä, millainen nä- kemys heillä on minusta. Toisaalta tuttuus voi luoda luottamustakin ja siten sallia vastausten henkilökohtaisuus. Vuorovaikutus sujui mielestäni hyvin, mutta olin itse hieman jännitynyt uu- desta tilanteesta varsinkin ensimmäisten haastatteluiden kohdalla. Haastateltavat saavat nähdä vasta lopullisen opinnäytetyön julkaisun jälkeen.
Raportoinnissa tulee olla hyvin tarkka ja yksityiskohtainen. Aineiston kokoaminen ja analy- sointi tulee selittää hyvin. Raportoinnin tarkoitus on kuvata ilmiötä ja prosessia tarkasti ja selkäesti. Raportista tulee käydä ilmi, miten tuloksiin on päädytty ja miten haastatteluja on analysoitu. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 164-165.)
9 Tulokset
Opinnäytetyön tulokset on saatu haastattelemalla kuutta Albertin olohuoneen vapaaehtoista.
Käytän haastateltavista kirjaintunnuksia A, B, C, D, E ja F. Käsittelen tulokset haastattelun teemojen mukaisesti. Teemoja olivat motivaatio vapaaehtoistoiminnan aloittamiseksi ja toi- veet vapaaehtoistoiminnalle, lasten kohtaamisen merkitys, vanhempien kohtaamisen merki- tys, muiden vapaaehtoisten kohtaamisen merkitys, organisaation tuen merkitys sekä koke- mukset omasta roolista vapaaehtoisena.
Kaikki haastateltavat täyttivät heille ennalta asetetut kriteerit. Kriteereinä olivat vähintään vuoden kestänyt vapaaehtoisuus ja toimintaan osallistuminen vähintään kerran kuukaudessa.
Lyhyin aika vapaaehtoistoiminnassa oli kestänyt haastatteluhetkellä hieman yli vuoden. Neljä haastateltavaa oli ollut vapaaehtoisena Albertin olohuoneella noin kolme vuotta. Yksi oli
aloittanut vapaaehtoisena yli neljä vuotta aiemmin. Jokainen haastateltava kertoi osallistu- vansa toimintaan vähintään kerran tai kaksi kuukaudessa. Kaksi hastateltavaa kertoi käyvänsä viikoittain. Kaksi haastateltavaa kertoi myös aktiivisuuden vaihdelleen esimerkiksi terveyden ja muun elämäntilanteen mukaan.
9.1 Motivaatio ja toiveet vapaaehtoistoiminnalle
Haastateltavista neljä kertoi aloittaneensa vapaaehtoistoiminnan Albertin olohuoneella pian eläkkeelle jäätyään. Kaksi oli pohtinut eläkepäivien sisältöä jo ennen eläkkeelle jäämistä.
Haastateltavista kaksi oli ehtinyt olla jo muutaman vuoden elääkkeellä ennen kuin ryhtyivät vapaaehtoisiksi Albertin olohuoneelle. Heistä toinen oli osallistunut toisenlaiseen vapaaehtois- toimintaan ennen Albertin olohuoneelle tulemista. Haastateltavista kolme kertoi osallistu- neensa toisenlaiseen vapaaehtoistoimintaan ennen Albertin olohuoneelle tulemista. Heistä kaksi kertoi aloittaneensa vapaaehtoistoiminnan jo työelämässä ollessaan ja tehneensä vapaa- ehtoistyötä useita vuosia.
”No mä olin ollu eläkkeellä viis vuotta ja sitten mä ajattelin, että nyt mun pi- tää päästä täältä kotini seinistä ulkopuolelle.” (A)
”--mä tota pääsin 2011 eläkkeelle ja sit mä 2012 alusta aloin olla tukihenkilö ja sitte tota noin se rouva kuoli. Sit mä olin neljä vuotta varmaan hänellä apuna.” (B)
”No elämäntilanne oli semmonen että tuota, no tietysti se että tietää et elä- keikä lähestyy.” (E)
Haastateltavista kaksi luonnehti sattumaksi, että päätyivät juuri Albertin olohuoneelle. Kaksi kertoi nähneensä lehdessä ilmoituksen, jonka innoittamina tulivat tutustumaan toimintaan.
Kaksi kertoi kuulleensa toiminnasta, mutta eivät nimenneet tarkkaan, mistä tai miten. Yksi kertoi käyttäneensä aikaa etsiäkseen internetistä mielekästä ja kiinnostavaa vapaaehtoistoi- mintaa ja sitä kautta kiinnostunut Albertin olohuoneesta. Yksi haastateltava kertoi olleensa jo aiemmin HelsinkiMission vapaaehtoisena toisenlaisessa toiminnassa.
”No mä en tiiä mikä siin oli mä olin varmaan kuullu siitä. Mulla ei oo ketään tuttua ei oo siellä. Tai siinä vaiheessa ei ollu ketään tuttua siin toiminnassa mukana. Mut olinhan mä kuullu siitä kautta rantain --” (C)
”Mut kuitenki nettiä selailin ja sitten katoin ihan sillen että vapaaehtoistyötä ja sit eri tyyppisiä --” (E)
”Niin ja sitte, sitte kun varmaan jossain oli joku tällanen ilmotus tai mainos tai joku ni sitte mä aattelin että no mä kokeilen tota.” (F)
Haastateltavien motiivit jäädä toimintaan mukaan olivat yhteneväisiä. Kaikki halusivat jatkaa ennen kaikkea lasten ja perheiden vuoksi. Yksi haastateltava kertoi lasten kuuluneen aina tii- visti hänen elämäänsä. Yksi kertoi, että on kiva nähdä lapsia, mutta nosti itselleen tärkeäksi myös keskustelun suomen kieltä osaamattomien maahanmuuttajien kanssa. Kaksi haastatelta- vaa kertoi hakeutuneensa lasten pariin, koska muuten elämässä olisi liikaa vanhuksia ja van- huutta. Heistä toinen kertoi myös perheiden kokonaisuudessaan olevan tärkeitä. Yksi haasta- teltava kertoi, että hänelle oli tullut huoli perheiden hyvinvoinnista Suomessa ja siksi jo alun perin päätös vapaaehtoistoiminnasta lapsiperhetyössä oli vahva. Yksi haastateltava kertoi pi- tävänsä erityisesti vauvoista.
”-- jotenki tuntu et omas elämänvaiheessa näitä vanhuksia on myös ympärillä.
Nii mä halusin jotenki niihin lapsiin fiksaantua. Että must se on niinku se kas- vava voimavara.” (C)
”Ja sitte siellä on ollu semmosia perheitä ja äitejä ja isiäkin ja lapsia. Ne on ollu niin mukavia että siis mä aattelin että tää on niinku parasta mitä tää elämä voi tarjota. Että ei oo mitään semmosia lähipiirissä semmosia lapsia joita nyt vois ottaa syliin ja näin niinku.” (D)
”Sillon aikaan oli muutamia aika ikäviä sattumia, oli näitä perhesurmia sano- taan suoraan näin, -- ni tuli niinku mieleen niinku sillai et hetkinen, että onko sit silleen just että äidit jää niinku vähän yksin ja, ja miehillä on liikaa pai- neita ja tällasta. Että tollanen paikkahan voi olla just sellanen missä vois olla, niinku seuraa äideille ja sellasta sosiaalista toimintaa ja vertaisryhmiä äideille ja muuta että. Se oli jotenki semmonen niinku, kauheesti kosketti mua sillon ne tapahtumat --. Et se oli yks semmonen sillä hetkellä laukas enemmän ehkä just tän lapsiperhetyön. (E)
”Et se on niinku melkeen sitä et mä huomaan et must ne vauvat on niinku kaik- kein, kaikkein niinku mielenkiintosint et en mä oo semmonen leikkijätyyppi.”
(F)
Kaksi haastateltavaa kertoi, ettei heillä ollut minkäänlaisia odotuksia tai toiveita koskien va- paaehtoistoimintaa. Yksi kertoi toivoneensa, että toiminta toisi hyvää mieltä. Hän sanoi toivo- neensa, että Albertin olohuoneelle voisi tulla hyvällä mielellä ja sieltä voisi myös aina lähteä hyvällä mielellä. Kolme haastateltavaa kertoi toivoneensa sosiaalisia kontakteja ja yleisesti pääsevänsä keskustelemaan muiden ihmisten kanssa. Kaksi haastateltavaa kertoi toivoneensa myös päiväohjelmaa ja rytmiä arkeen. Toiminnalta toivottiin myös vaihtelua ja uudenlaista sisältöä elämään sekä joustavuutta. Joustavuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä, että va- paaehtoistoimintaan voi osallistua silloin kun itselle sopii. Haastateltavat kertoivat toiminnan
vastanneen hyvin heidän toiveisiinsa. Myös he, joilla ei ollut mitään toiveita toiminnalle, ovet olleet tyytyväisiä.
”No ehkä varmaan just se että se suurin toive on, että sä voit tehdä sitä asiaa, mutta sulla on aina niinkun hyvä niinku mieli kun sä tuut tai sä lähdet. Sul on hyvä mieli sul ei oo sitä et jos sä oot kuukauden vaikka pois ni sulla ei oo niitä mitään semmosta tunnetta että sä oot väärässä paikkaa.” (C)
”Vähän erilaista, erilaisia ihmisiä näkemään. Ja että jos minustakin on jollekin iloa ni se on tosi hyvä.” (D)
”Joku sellanen, mikä on säännönmukanen. Et tuo sitä rytmiä tavallaan sun päi- vään ja sun elämään.” (E)
”-- ehkä omalla tavallaan vähän vielä enemmän mitä ehkä arvelikaan. Koska tossa on niin tosiaan niin hyvä toi henki ja vapaaehtosten kesken ja henkilö- kunnan ja sitte myöskin äitienki kanssa. Et on niinku tosi mukavaa.” (E)
”Musta niinku ihan toiveiden täyttymys on ollu.” (D) 9.2 Lasten kohtaamisen merkitys
Haastateltavista neljä kertoi lasten ja vauvojen kohtaamisen olevan mukavaa ja ihanaa. Kaksi haastateltavaa kertoi kohtaamisen olevan toisaalta myös haastavaa. Yhdelle haastetta toi, että lähipiirissä ei ollut ollut pieniä lapsia hyvin pitkään aikaan. Hän kertoi kokeneensa aluksi epävarmuutta vauvojen käsittelystä. Toinen kertoi haasteiden syntyvän lasten vierastamisesta ja varautuneisuudesta. Hän kertoi sen tuntuvan ikävältä, jos esimerkiksi lapsi alkaa itkeä hä- nen sylissään.
”Se on tosi luontevaa ja mukavaa.” (A)
”Niin sehä oli ensin varsin että, niinku että kuinka mä voin niinku noin pienen ottaa syliin ja se oli joskus vielä että vähän niinku semmonen hutera. Että oi toivottavasti tää lapsi ei putoo multa mitenkään ja että se oli niinku sem- mosta alkujuttua.” (D)
”Mutta täällähän on ollu sitte niitä isompia lapsia, niinku leikki-ikäsiä. Niin sitte vähän on aatellu, että kuinkas mä niinku, niinku osaan näihin suhtautua ja näin että.” (D)
”Että, et mun mielestä se on aika semmosta hienovarasta. Et ei lapset oo sel- lasia et ne niinku riemusta kiljuu et nyt toi mummo tulee ja lähestyy mua. Ne on epäluulosia monet. Et kyl must se on haaste.” (F)
Haastatellut kertoivat, että lapset tuovat iloa. Positiiviset tunnekokemukset tulivat esille jo- kaisen haastatellun kohdalla. Yksi kertoi lasten rauhoittavan häntä. Kaksi sanoi lasten olevan toiminnan näkyvin osa. Toiminnan sanottiin toimivan lasten ehdoilla ja lasten olevan keski- össä.
”No se antaa just sitä mitä kotielämässä ei ole. Että ja sitte tuota no lapset- han on kertakaikkiaan ihania, että niist saa iloa ja kiva seurata miten ne kes- kenään niinku kommunikoi. Kun hyvin pienestä jo niinku huomioi toisensa. Et ihan semmost kivaa. Ja unohtuu kaikki muu! Kun on siinä.” (A)
”No iloa ja valoa. Pimeeseen aikaan ainaki. En mä sen tarkemmin osaa sitä eri- tellä että.” (B)
”No tota sehän pyörii täysin must niitten lasten ehdoilla.” (F) 9.3 Vanhempien kohtaamisen merkitys
Haastateltavista viisi sanoi, että on mukavaa jutella vanhempien kanssa. He kertoivat, että vanhemmat tuovat toimintaan nykyaikaista elämää ja erilaisia näkökulmia. Tämän koettiin auttavan ymmärtämään nykyaikaa ja pysymään paremmin ajan hermolla. Yksi kertoi, ettei puhu paljon vanhempien kanssa. Hänen mielestä vanhemmat eivät tuo juuri mitään Albertin olohuoneen toimintaan. Kaksi haastateltavaa kertoi saaneensa arvostusta lasten vanhemmilta.
Kolme kertoi, että vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita heidän näkökulmistaan ja elämänko- kemuksestaan. Yksi haastateltava kertoi, että on kokenut joskus, että vanhemmat ovat ky- seenalaistaneet hänen läsnäolonsa.
”-- tulee niinku sellanen tunne, että on jotain annettavaa heille kun he kysy- vät asioista.” (A)
”Joo se on ihan kiva kuulla elämää muualtakin kantilta ku omalta kantilta.”
(A)
”No hehän tuo tämmöstä nuoruutta, nuoria aikuisia ja heidän kanssahan voi jutella melkeen mistä vaan.” (B)
”Must ne tuo niinku oikeesti sitä elämää.” (C)
”Joskus ne on tosiaan kysyny aika terhakkaasti, että no mikä rooli meillä on ja onks meillä lupa olla lasten kanssa niinku tän nykylain mukaan -- jotenki koki, että semmostaki voi olla, että on niinku että ahaa, et täällä on niinku tämä
vääränlainen ihminen. Niinku tai sillon tuntu, että jos oli itekki vähän epä- varma siitä olemisestaan minkälainen rooli mulla on ja mitä mä saan tehdä täällä ja mitä mä voin tai haluan.” (D)
”Ne (kohtaamiset) on aika sellasia, pintakosketuksia.” (F)
”Ei mun mielest ei siis jos mä vaikka ajattelisin tätä kuinka syvällisesti ni se on niillekki (vanhemmille) sellanen pintatason kohtaaminen.” (F)
9.4 Muiden vapaaehtoisten kohtaamisen merkitys
Viisi haastateltavaa kertoi, että on mukavaa rupatella muiden vapaaehtoisten kanssa ja koh- data heitä. Yksi haastateltava kertoi, ettei oikeastaan koe kohtaavansa muita vapaaehtoisia.
Hän kertoi joskus juttelevansa muiden vapaaehtoisten kanssa Albertin olohuoneella, mutta keskustelun olevan pinnallista. Hän ei suoraan kuvannut kohtaamista mukavaksi tai kivaksi, muttei myöskään kurjaksi tai ikäväksi. Muidenkin haastateltavien kuvaukset esimerkiksi pu- heenaiheista olivat samankaltaisia, mutta kokemus kohtaamisesta oli erilainen. Kolme haasta- teltavaa kertoi kohtaamisten saavan uusia sävyjä, kun tapaa samoja vapaaehtoisia usemman kerran ja hieman tutustuu. Yksi kertoi vapaa-aikanaan tapaavansa ihmisiä, joihin hän on tu- tustunut Albertin olohuoneella. Kaksi kertoi, etteivät kaipaakaan toiminnalta uusia ystävyys- suhteita, eikä syvällisen asioiden purkamisen koeta edes kuuluvan Albertin olohuoneen toi- mintaan. Neljä haastateltavaa kertoi tuntevansa jollain tasolla yhteenkuuluvuutta muiden va- paaehtoisten kanssa. Muiden vapaaehtoisten kohtaamisessa mielekkääksi koettiin myös, että heillä on esimerkiksi erilainen työhistoria, mutta muita yhdistäviä tekijöitä, esimerkiksi elä- mänvaihe tai kiinnostuksen kohteet.
”Ihan kivaa on tota, jotenkin se on helppoa, kun on kaikki niinku tavallaan sa- massa tilanteessa tai sillain saman mielisiä ehkä jotenkin kuitenkin.” (A)
”Noo meillähän on aina hirveen hauskaa kun sanotaan nyt karkeesti ottaen me ollaan kutakuinkin saman ikäsiä. Että välillä löytyy jopa yhteisiä tuttuja tai yhteisiä kiinnekohtia.” (B)
”Must se on sellasta että me ollaan ihmisiä. Meil on etunimi ja meillä ei oi- keestaan ole sen enempää.” (C)
”Ja sit tottakai kun siellä on tiettyjä ihmisiä kenen kanssa sattuu useemmin olemaan -- Niin tuota hirmu hyviä keskusteluja, tosi mukavia ihmisiä, helppo lähestyä.” (C)
”Se on tosi mukavaa, että mitä kuuluu ja mitä oot tehny tai mitä tapahtuu ni kaikki kertoo varmaan näitä. Et se on kyllä kiva ainaki päällisin puolin.” (D)
”Joo, siitä voi sanoa kyllä et meistä on tullu jonkunlainen ryhmä ja tiimi var- maanki täs vuosien varrella. Ja sitte tietysti viel löytää semmosia jotka, joista on tullu vielä niinku paremmin ystäviä. Ja tavallaan niinku vapaa-aikanaki niinku oltu tekemisissä tai tehä treffejä ja tutustunu ihan uusiin ihmisiin. Ja se mikä hauskaa, koska tässähän ihmiset on ihan eri ammateista. Et sitku sä oot ollu siin omassa työelämässä ni ne ihmiset on ollu niinku suurin piirtein sa- massa ammatissa.” (E)
”No ne ei oo kohtaamisia ollenkaan. -- Hyvin harvoin me puhutaan niinku kes- kenään mitään.” (F)
”Sillon me saatetaan istuu, tai yleensäkki istutaan siinä ja puhutaan jotain niinku hän saattaa kertoo et hänel on lapsenlapsia ja mä saatan kertoo et mul- laki on ja jotain tämmöstä mutta. -- Nää ei oo syvällisiä kohtaamisia.” (F) Kaikki haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että on tarpeellista, että Albertin olohuoneella on aina kaksi vapaaehtoista paikalla. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että tehtävistä selviää kyllä yksinkin. Kahden vapaaehtoisen tarvetta perusteltiin, että on kivempi olla kahdestaan kuin yksin ja ehtii tehdä muutakin kuin välttämättömät tehtävät, eli ehtii edes hieman kes- kustella kahvinkeiton ja oven avaamisen lomassa. Kaksi haastateltavaa kertoi käytännön ta- pausesimerkkejä, milloin toisen vapaaehtoisen läsnäolo on ollut tärkeää henkisen tuen kan- nalta. Kiireisille päiville olisi ajoittain kaivattu jopa kolmatta vapaaehtoista samaan vuoroon.
Yksi haastateltava kuitenkin tuli siihen tulokseen, että jos tuntuu, että kahdestaan ei pärjää, niin asiakkaita on turvallisuus huomioiden todennäköisesti liikaa kyseiseen tilaan.
”Ja tuota, mä oon sitä mieltä, että kaks on ihan hyvä siinä, mutta sit pitää miettiä sen tilan suhteen, että nythän ei oo sitä ongelmaa ollu et siel on nii paljon. Mut jo se juttu et jos on hirvee määrä porukkaa tuossa tilassa niin siitä kasvaa ihan valtavat riskit.” (C)
”Sit just se mikä on kuitenki tän tarkotus, et sä kerkeet vähän niitten vanhem- pienki kanssa siellä. Ni jos on vaan yks ni sehän on sit vaan sitä et sä avaat oven ja keität kahvia ja vähän korjailet paikkoja ja vähän ehkä autat, mut et kerkee ollenkaa keskustelee.” (E)
”Mä pärjään ihan hyvin yksin myöskin. Mut mun mielest se on kumminkin kiva et on kaks. Toinen voi pitää vauvaa sylissä ku toinen käy menee aukasee ovee ja, ja sit just tällasta näin. Ja sit jos jotain sattuski.” (F)
9.5 Organisaation tuen merkitys
Kaikki haastateltavat olivat yhtä mieltä koordinaattorin työn ja roolin merkityksestä. Koordi- naattori koettiin tärkeäksi, jotta toiminta olisi järjestelmällistä ja suunnitelmallista. Kaksi haastateltavaa mainitsi vastuun toiminnasta ja että on tärkeää, että koordinaattorilla on vas- tuu. Kaksi haastateltavaa kertoi, että on tärkeää, että koordinaattori huomioi vapaaehtoiset esimerkiksi kiittämällä. Kaksi haastateltavaa sanoi, että koordinaattori on tärkeä myös henki- sen tuen kannalta. Jos tulee jokin vaikea tilanne, voi kääntyä hänen puoleensa. Vastuusta pu- huttiin samaan tapaan; jos tulee jokin tilanne, esimerkiksi tapaturma, voi pyytää koordinaat- torin paikalle ja hänellä on vastuu tilanteen ratkaisemisesta. Koordinaattorin vastuun ajatel- tiin olevan liian suuri vapaaehtoisten kannettavaksi.
”Ja joka niinku siis on ylinnä vastuussa siitä sit kuitenki. Joo eihän me voida semmosta vastuuta ottaa kun joku oikeen henkilökuntalainen.” (A)
”No se on tietysti hirveen hyvä ku se on HelsinkiMission työntekijä se henkilö ni et tavallaan jos jotain tulee semmosta niin ni et voi tukeutua häneen.”(B)
”Must tuntuu et monet ehkä tota vapaaehtoset ei jaksais sitte olla vapaaehto- sena, jos ei ois sitä omaa koordinaattoria.” (D)
”Se on mun mielestä tärkeetä että siel on siis niinku tällanen taustahahmo. Ja sitte et ku ne keksii näitä sit just näitä niinku meil oli nyt se isänpäiväkortin teko ja muuta, niin ne on kaikki must hirveen kivoja ja tärkeitä juttuja. Ja sit varsinkin nyt Lilli on persoonana sellanen positiivinen.” (F)
Kaikki haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että vapaaehtoisille järjestettävät vertaistapaa- miset ovat mukavia ja niihin on kiva osallistua. Vertaistapaamisten kerrottiin antavan vapaa- ehtoisille vertaistukea ja mahdollisuuden keskinäiseen keskusteluun ja kohtaamiseen. Tapaa- misissa koettiin hyväksi myös mahdollisuus vaikuttaa Albertin olohuoneen toimintaan. Toi- saalta tapaamisten koettiin olevan myös kiitosta vapaaehtoisuudesta ja huomionosoitus heille. Tapaamisia ei koettu välttämättömiksi toiminnan kannalta, mutta kaikki halusivat nii- hin osallistua ja ne koettiin hyödyllisiksi.
”Koska ne on niitä jotka antaa meillekin aika paljon. Siellä se on meidän ver- taistuki.” (A)
”Ja sitte sehän on osa et Lillihän antaa siinä mahdollisuuden meille niinku olla osana suunnittelemassa sitä et mitä tehdään. Et hän kuuntelee myös sitä mei- dän mielipidettä siinä.” (C)
