Haastateltavista neljä kertoi aloittaneensa vapaaehtoistoiminnan Albertin olohuoneella pian eläkkeelle jäätyään. Kaksi oli pohtinut eläkepäivien sisältöä jo ennen eläkkeelle jäämistä.
Haastateltavista kaksi oli ehtinyt olla jo muutaman vuoden elääkkeellä ennen kuin ryhtyivät vapaaehtoisiksi Albertin olohuoneelle. Heistä toinen oli osallistunut toisenlaiseen vapaaehtois-toimintaan ennen Albertin olohuoneelle tulemista. Haastateltavista kolme kertoi osallistu-neensa toisenlaiseen vapaaehtoistoimintaan ennen Albertin olohuoneelle tulemista. Heistä kaksi kertoi aloittaneensa vapaaehtoistoiminnan jo työelämässä ollessaan ja tehneensä vapaa-ehtoistyötä useita vuosia.
”No mä olin ollu eläkkeellä viis vuotta ja sitten mä ajattelin, että nyt mun pi-tää päästä pi-täältä kotini seinistä ulkopuolelle.” (A)
”--mä tota pääsin 2011 eläkkeelle ja sit mä 2012 alusta aloin olla tukihenkilö ja sitte tota noin se rouva kuoli. Sit mä olin neljä vuotta varmaan hänellä apuna.” (B)
”No elämäntilanne oli semmonen että tuota, no tietysti se että tietää et elä-keikä lähestyy.” (E)
Haastateltavista kaksi luonnehti sattumaksi, että päätyivät juuri Albertin olohuoneelle. Kaksi kertoi nähneensä lehdessä ilmoituksen, jonka innoittamina tulivat tutustumaan toimintaan.
Kaksi kertoi kuulleensa toiminnasta, mutta eivät nimenneet tarkkaan, mistä tai miten. Yksi kertoi käyttäneensä aikaa etsiäkseen internetistä mielekästä ja kiinnostavaa vapaaehtoistoi-mintaa ja sitä kautta kiinnostunut Albertin olohuoneesta. Yksi haastateltava kertoi olleensa jo aiemmin HelsinkiMission vapaaehtoisena toisenlaisessa toiminnassa.
”No mä en tiiä mikä siin oli mä olin varmaan kuullu siitä. Mulla ei oo ketään tuttua ei oo siellä. Tai siinä vaiheessa ei ollu ketään tuttua siin toiminnassa mukana. Mut olinhan mä kuullu siitä kautta rantain --” (C)
”Mut kuitenki nettiä selailin ja sitten katoin ihan sillen että vapaaehtoistyötä ja sit eri tyyppisiä --” (E)
”Niin ja sitte, sitte kun varmaan jossain oli joku tällanen ilmotus tai mainos tai joku ni sitte mä aattelin että no mä kokeilen tota.” (F)
Haastateltavien motiivit jäädä toimintaan mukaan olivat yhteneväisiä. Kaikki halusivat jatkaa ennen kaikkea lasten ja perheiden vuoksi. Yksi haastateltava kertoi lasten kuuluneen aina tii-visti hänen elämäänsä. Yksi kertoi, että on kiva nähdä lapsia, mutta nosti itselleen tärkeäksi myös keskustelun suomen kieltä osaamattomien maahanmuuttajien kanssa. Kaksi haastatelta-vaa kertoi hakeutuneensa lasten pariin, koska muuten elämässä olisi liikaa vanhuksia ja van-huutta. Heistä toinen kertoi myös perheiden kokonaisuudessaan olevan tärkeitä. Yksi haasta-teltava kertoi, että hänelle oli tullut huoli perheiden hyvinvoinnista Suomessa ja siksi jo alun perin päätös vapaaehtoistoiminnasta lapsiperhetyössä oli vahva. Yksi haastateltava kertoi pi-tävänsä erityisesti vauvoista.
”-- jotenki tuntu et omas elämänvaiheessa näitä vanhuksia on myös ympärillä.
Nii mä halusin jotenki niihin lapsiin fiksaantua. Että must se on niinku se kas-vava voimavara.” (C)
”Ja sitte siellä on ollu semmosia perheitä ja äitejä ja isiäkin ja lapsia. Ne on ollu niin mukavia että siis mä aattelin että tää on niinku parasta mitä tää elämä voi tarjota. Että ei oo mitään semmosia lähipiirissä semmosia lapsia joita nyt vois ottaa syliin ja näin niinku.” (D)
”Sillon aikaan oli muutamia aika ikäviä sattumia, oli näitä perhesurmia sano-taan suoraan näin, -- ni tuli niinku mieleen niinku sillai et hetkinen, että onko sit silleen just että äidit jää niinku vähän yksin ja, ja miehillä on liikaa pai-neita ja tällasta. Että tollanen paikkahan voi olla just sellanen missä vois olla, niinku seuraa äideille ja sellasta sosiaalista toimintaa ja vertaisryhmiä äideille ja muuta että. Se oli jotenki semmonen niinku, kauheesti kosketti mua sillon ne tapahtumat --. Et se oli yks semmonen sillä hetkellä laukas enemmän ehkä just tän lapsiperhetyön. (E)
”Et se on niinku melkeen sitä et mä huomaan et must ne vauvat on niinku kaik-kein, kaikkein niinku mielenkiintosint et en mä oo semmonen leikkijätyyppi.”
(F)
Kaksi haastateltavaa kertoi, ettei heillä ollut minkäänlaisia odotuksia tai toiveita koskien va-paaehtoistoimintaa. Yksi kertoi toivoneensa, että toiminta toisi hyvää mieltä. Hän sanoi toivo-neensa, että Albertin olohuoneelle voisi tulla hyvällä mielellä ja sieltä voisi myös aina lähteä hyvällä mielellä. Kolme haastateltavaa kertoi toivoneensa sosiaalisia kontakteja ja yleisesti pääsevänsä keskustelemaan muiden ihmisten kanssa. Kaksi haastateltavaa kertoi toivoneensa myös päiväohjelmaa ja rytmiä arkeen. Toiminnalta toivottiin myös vaihtelua ja uudenlaista sisältöä elämään sekä joustavuutta. Joustavuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä, että va-paaehtoistoimintaan voi osallistua silloin kun itselle sopii. Haastateltavat kertoivat toiminnan
vastanneen hyvin heidän toiveisiinsa. Myös he, joilla ei ollut mitään toiveita toiminnalle, ovet olleet tyytyväisiä.
”No ehkä varmaan just se että se suurin toive on, että sä voit tehdä sitä asiaa, mutta sulla on aina niinkun hyvä niinku mieli kun sä tuut tai sä lähdet. Sul on hyvä mieli sul ei oo sitä et jos sä oot kuukauden vaikka pois ni sulla ei oo niitä mitään semmosta tunnetta että sä oot väärässä paikkaa.” (C)
”Vähän erilaista, erilaisia ihmisiä näkemään. Ja että jos minustakin on jollekin iloa ni se on tosi hyvä.” (D)
”Joku sellanen, mikä on säännönmukanen. Et tuo sitä rytmiä tavallaan sun päi-vään ja sun elämään.” (E)
”-- ehkä omalla tavallaan vähän vielä enemmän mitä ehkä arvelikaan. Koska tossa on niin tosiaan niin hyvä toi henki ja vapaaehtosten kesken ja henkilö-kunnan ja sitte myöskin äitienki kanssa. Et on niinku tosi mukavaa.” (E)
”Musta niinku ihan toiveiden täyttymys on ollu.” (D) 9.2 Lasten kohtaamisen merkitys
Haastateltavista neljä kertoi lasten ja vauvojen kohtaamisen olevan mukavaa ja ihanaa. Kaksi haastateltavaa kertoi kohtaamisen olevan toisaalta myös haastavaa. Yhdelle haastetta toi, että lähipiirissä ei ollut ollut pieniä lapsia hyvin pitkään aikaan. Hän kertoi kokeneensa aluksi epävarmuutta vauvojen käsittelystä. Toinen kertoi haasteiden syntyvän lasten vierastamisesta ja varautuneisuudesta. Hän kertoi sen tuntuvan ikävältä, jos esimerkiksi lapsi alkaa itkeä hä-nen sylissään.
”Se on tosi luontevaa ja mukavaa.” (A)
”Niin sehä oli ensin varsin että, niinku että kuinka mä voin niinku noin pienen ottaa syliin ja se oli joskus vielä että vähän niinku semmonen hutera. Että oi toivottavasti tää lapsi ei putoo multa mitenkään ja että se oli niinku sem-mosta alkujuttua.” (D)
”Mutta täällähän on ollu sitte niitä isompia lapsia, niinku leikki-ikäsiä. Niin sitte vähän on aatellu, että kuinkas mä niinku, niinku osaan näihin suhtautua ja näin että.” (D)
”Että, et mun mielestä se on aika semmosta hienovarasta. Et ei lapset oo sel-lasia et ne niinku riemusta kiljuu et nyt toi mummo tulee ja lähestyy mua. Ne on epäluulosia monet. Et kyl must se on haaste.” (F)
Haastatellut kertoivat, että lapset tuovat iloa. Positiiviset tunnekokemukset tulivat esille jo-kaisen haastatellun kohdalla. Yksi kertoi lasten rauhoittavan häntä. Kaksi sanoi lasten olevan toiminnan näkyvin osa. Toiminnan sanottiin toimivan lasten ehdoilla ja lasten olevan keski-össä.
”No se antaa just sitä mitä kotielämässä ei ole. Että ja sitte tuota no lapset-han on kertakaikkiaan ilapset-hania, että niist saa iloa ja kiva seurata miten ne kes-kenään niinku kommunikoi. Kun hyvin pienestä jo niinku huomioi toisensa. Et ihan semmost kivaa. Ja unohtuu kaikki muu! Kun on siinä.” (A)
”No iloa ja valoa. Pimeeseen aikaan ainaki. En mä sen tarkemmin osaa sitä eri-tellä että.” (B)
”No tota sehän pyörii täysin must niitten lasten ehdoilla.” (F) 9.3 Vanhempien kohtaamisen merkitys
Haastateltavista viisi sanoi, että on mukavaa jutella vanhempien kanssa. He kertoivat, että vanhemmat tuovat toimintaan nykyaikaista elämää ja erilaisia näkökulmia. Tämän koettiin auttavan ymmärtämään nykyaikaa ja pysymään paremmin ajan hermolla. Yksi kertoi, ettei puhu paljon vanhempien kanssa. Hänen mielestä vanhemmat eivät tuo juuri mitään Albertin olohuoneen toimintaan. Kaksi haastateltavaa kertoi saaneensa arvostusta lasten vanhemmilta.
Kolme kertoi, että vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita heidän näkökulmistaan ja elämänko-kemuksestaan. Yksi haastateltava kertoi, että on kokenut joskus, että vanhemmat ovat ky-seenalaistaneet hänen läsnäolonsa.
”-- tulee niinku sellanen tunne, että on jotain annettavaa heille kun he kysy-vät asioista.” (A)
”Joo se on ihan kiva kuulla elämää muualtakin kantilta ku omalta kantilta.”
(A)
”No hehän tuo tämmöstä nuoruutta, nuoria aikuisia ja heidän kanssahan voi jutella melkeen mistä vaan.” (B)
”Must ne tuo niinku oikeesti sitä elämää.” (C)
”Joskus ne on tosiaan kysyny aika terhakkaasti, että no mikä rooli meillä on ja onks meillä lupa olla lasten kanssa niinku tän nykylain mukaan -- jotenki koki, että semmostaki voi olla, että on niinku että ahaa, et täällä on niinku tämä
vääränlainen ihminen. Niinku tai sillon tuntu, että jos oli itekki vähän epä-varma siitä olemisestaan minkälainen rooli mulla on ja mitä mä saan tehdä täällä ja mitä mä voin tai haluan.” (D)
”Ne (kohtaamiset) on aika sellasia, pintakosketuksia.” (F)
”Ei mun mielest ei siis jos mä vaikka ajattelisin tätä kuinka syvällisesti ni se on niillekki (vanhemmille) sellanen pintatason kohtaaminen.” (F)
9.4 Muiden vapaaehtoisten kohtaamisen merkitys
Viisi haastateltavaa kertoi, että on mukavaa rupatella muiden vapaaehtoisten kanssa ja koh-data heitä. Yksi haastateltava kertoi, ettei oikeastaan koe kohtaavansa muita vapaaehtoisia.
Hän kertoi joskus juttelevansa muiden vapaaehtoisten kanssa Albertin olohuoneella, mutta keskustelun olevan pinnallista. Hän ei suoraan kuvannut kohtaamista mukavaksi tai kivaksi, muttei myöskään kurjaksi tai ikäväksi. Muidenkin haastateltavien kuvaukset esimerkiksi pu-heenaiheista olivat samankaltaisia, mutta kokemus kohtaamisesta oli erilainen. Kolme haasta-teltavaa kertoi kohtaamisten saavan uusia sävyjä, kun tapaa samoja vapaaehtoisia usemman kerran ja hieman tutustuu. Yksi kertoi vapaa-aikanaan tapaavansa ihmisiä, joihin hän on tu-tustunut Albertin olohuoneella. Kaksi kertoi, etteivät kaipaakaan toiminnalta uusia ystävyys-suhteita, eikä syvällisen asioiden purkamisen koeta edes kuuluvan Albertin olohuoneen toi-mintaan. Neljä haastateltavaa kertoi tuntevansa jollain tasolla yhteenkuuluvuutta muiden va-paaehtoisten kanssa. Muiden vava-paaehtoisten kohtaamisessa mielekkääksi koettiin myös, että heillä on esimerkiksi erilainen työhistoria, mutta muita yhdistäviä tekijöitä, esimerkiksi elä-mänvaihe tai kiinnostuksen kohteet.
”Ihan kivaa on tota, jotenkin se on helppoa, kun on kaikki niinku tavallaan sa-massa tilanteessa tai sillain saman mielisiä ehkä jotenkin kuitenkin.” (A)
”Noo meillähän on aina hirveen hauskaa kun sanotaan nyt karkeesti ottaen me ollaan kutakuinkin saman ikäsiä. Että välillä löytyy jopa yhteisiä tuttuja tai yhteisiä kiinnekohtia.” (B)
”Must se on sellasta että me ollaan ihmisiä. Meil on etunimi ja meillä ei oi-keestaan ole sen enempää.” (C)
”Ja sit tottakai kun siellä on tiettyjä ihmisiä kenen kanssa sattuu useemmin olemaan -- Niin tuota hirmu hyviä keskusteluja, tosi mukavia ihmisiä, helppo lähestyä.” (C)
”Se on tosi mukavaa, että mitä kuuluu ja mitä oot tehny tai mitä tapahtuu ni kaikki kertoo varmaan näitä. Et se on kyllä kiva ainaki päällisin puolin.” (D)
”Joo, siitä voi sanoa kyllä et meistä on tullu jonkunlainen ryhmä ja tiimi var-maanki täs vuosien varrella. Ja sitte tietysti viel löytää semmosia jotka, joista on tullu vielä niinku paremmin ystäviä. Ja tavallaan niinku vapaa-aikanaki niinku oltu tekemisissä tai tehä treffejä ja tutustunu ihan uusiin ihmisiin. Ja se mikä hauskaa, koska tässähän ihmiset on ihan eri ammateista. Et sitku sä oot ollu siin omassa työelämässä ni ne ihmiset on ollu niinku suurin piirtein sa-massa ammatissa.” (E)
”No ne ei oo kohtaamisia ollenkaan. -- Hyvin harvoin me puhutaan niinku kes-kenään mitään.” (F)
”Sillon me saatetaan istuu, tai yleensäkki istutaan siinä ja puhutaan jotain niinku hän saattaa kertoo et hänel on lapsenlapsia ja mä saatan kertoo et mul-laki on ja jotain tämmöstä mutta. -- Nää ei oo syvällisiä kohtaamisia.” (F) Kaikki haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että on tarpeellista, että Albertin olohuoneella on aina kaksi vapaaehtoista paikalla. Yhtä mieltä oltiin myös siitä, että tehtävistä selviää kyllä yksinkin. Kahden vapaaehtoisen tarvetta perusteltiin, että on kivempi olla kahdestaan kuin yksin ja ehtii tehdä muutakin kuin välttämättömät tehtävät, eli ehtii edes hieman kes-kustella kahvinkeiton ja oven avaamisen lomassa. Kaksi haastateltavaa kertoi käytännön ta-pausesimerkkejä, milloin toisen vapaaehtoisen läsnäolo on ollut tärkeää henkisen tuen kan-nalta. Kiireisille päiville olisi ajoittain kaivattu jopa kolmatta vapaaehtoista samaan vuoroon.
Yksi haastateltava kuitenkin tuli siihen tulokseen, että jos tuntuu, että kahdestaan ei pärjää, niin asiakkaita on turvallisuus huomioiden todennäköisesti liikaa kyseiseen tilaan.
”Ja tuota, mä oon sitä mieltä, että kaks on ihan hyvä siinä, mutta sit pitää miettiä sen tilan suhteen, että nythän ei oo sitä ongelmaa ollu et siel on nii paljon. Mut jo se juttu et jos on hirvee määrä porukkaa tuossa tilassa niin siitä kasvaa ihan valtavat riskit.” (C)
”Sit just se mikä on kuitenki tän tarkotus, et sä kerkeet vähän niitten vanhem-pienki kanssa siellä. Ni jos on vaan yks ni sehän on sit vaan sitä et sä avaat oven ja keität kahvia ja vähän korjailet paikkoja ja vähän ehkä autat, mut et kerkee ollenkaa keskustelee.” (E)
”Mä pärjään ihan hyvin yksin myöskin. Mut mun mielest se on kumminkin kiva et on kaks. Toinen voi pitää vauvaa sylissä ku toinen käy menee aukasee ovee ja, ja sit just tällasta näin. Ja sit jos jotain sattuski.” (F)
9.5 Organisaation tuen merkitys
Kaikki haastateltavat olivat yhtä mieltä koordinaattorin työn ja roolin merkityksestä. Koordi-naattori koettiin tärkeäksi, jotta toiminta olisi järjestelmällistä ja suunnitelmallista. Kaksi haastateltavaa mainitsi vastuun toiminnasta ja että on tärkeää, että koordinaattorilla on vas-tuu. Kaksi haastateltavaa kertoi, että on tärkeää, että koordinaattori huomioi vapaaehtoiset esimerkiksi kiittämällä. Kaksi haastateltavaa sanoi, että koordinaattori on tärkeä myös henki-sen tuen kannalta. Jos tulee jokin vaikea tilanne, voi kääntyä hänen puoleensa. Vastuusta pu-huttiin samaan tapaan; jos tulee jokin tilanne, esimerkiksi tapaturma, voi pyytää koordinaat-torin paikalle ja hänellä on vastuu tilanteen ratkaisemisesta. Koordinaatkoordinaat-torin vastuun ajatel-tiin olevan liian suuri vapaaehtoisten kannettavaksi.
”Ja joka niinku siis on ylinnä vastuussa siitä sit kuitenki. Joo eihän me voida semmosta vastuuta ottaa kun joku oikeen henkilökuntalainen.” (A)
”No se on tietysti hirveen hyvä ku se on HelsinkiMission työntekijä se henkilö ni et tavallaan jos jotain tulee semmosta niin ni et voi tukeutua häneen.”(B)
”Must tuntuu et monet ehkä tota vapaaehtoset ei jaksais sitte olla vapaaehto-sena, jos ei ois sitä omaa koordinaattoria.” (D)
”Se on mun mielestä tärkeetä että siel on siis niinku tällanen taustahahmo. Ja sitte et ku ne keksii näitä sit just näitä niinku meil oli nyt se isänpäiväkortin teko ja muuta, niin ne on kaikki must hirveen kivoja ja tärkeitä juttuja. Ja sit varsinkin nyt Lilli on persoonana sellanen positiivinen.” (F)
Kaikki haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että vapaaehtoisille järjestettävät vertaistapaa-miset ovat mukavia ja niihin on kiva osallistua. Vertaistapaamisten kerrottiin antavan vapaa-ehtoisille vertaistukea ja mahdollisuuden keskinäiseen keskusteluun ja kohtaamiseen. Tapaa-misissa koettiin hyväksi myös mahdollisuus vaikuttaa Albertin olohuoneen toimintaan. Toi-saalta tapaamisten koettiin olevan myös kiitosta vapaaehtoisuudesta ja huomionosoitus heille. Tapaamisia ei koettu välttämättömiksi toiminnan kannalta, mutta kaikki halusivat nii-hin osallistua ja ne koettiin hyödyllisiksi.
”Koska ne on niitä jotka antaa meillekin aika paljon. Siellä se on meidän ver-taistuki.” (A)
”Ja sitte sehän on osa et Lillihän antaa siinä mahdollisuuden meille niinku olla osana suunnittelemassa sitä et mitä tehdään. Et hän kuuntelee myös sitä mei-dän mielipidettä siinä.” (C)
”Ja sit tavallaan tulee sellanen et mä oon niinku osa jotain suurempaa koko-naisuutta että. Musta se on ihan kiva että niit tapaamisia on.” (F)
Haastateltavat olivat hyvin yksimielisiä myös siitä, että nykyinen vapaaehtoisille tarjottava tuki on riittävää. Osa koki, että nykyinen taso on täysin riittävä ja mitään muuta ei tarvita.
Erityisesti kiitosta sai vapaaehtoisten vertaistapaamiset ja asiantuntijaluennot. Vertaistapaa-misten määrä koettiin riittäväksi. Asiantuntijaluentoja toivottiin enemmänkin, mutta niitä toivottiin enemmänkin oman kiinnostuksen vuoksi, eikä niinkään vapaaehtoistoiminnan tueksi.
Toisaalta yksi haastateltava toivoi luennoilta mahdollisuutta saada syvyyttä vapaaehtoistoi-mintaan ja kehittää itseään. Yksi haastateltava mainitsi, että monet vapaaehtoiset ovat luo-neet työuransa muualla kuin sosiaalialalla ja siksi asiantuntijaluennoista voisi olla todellista hyötyä vapaaehtoistoimintaa ajatellen. Tärkeinä tukimuotoina mainittiin myös koordinaatto-rin läsnäolo ja luottamuksellinen ilmapiiri. Haastateltavat kertoivat, että vapaaehtoistoimin-nassa pärjää tavallisilla tiedoilla ja taidoilla ja siksi tukea ei juuri tarvitse.
”Mä oon ollu just tyytyväinen siihen et me kelvataan sellasena kun me ollaan.
Et meilt ei oo vaadittu mitään ihmeempiä.” (A)
”Niin siis silleen että tarvitaanko me sen tuota toiminnan niinku tueks täl-lasta. Mutta itseni kannalta se motivoi mua niinku, koska monta kertaahan nää asiat on niinku kiitoksia meille et me ollaan vapaaehtosia. Mä tykkään kuun-nella tällasia niinku ammatillisia luentoja.” (C)
”Mut että, sitte ku vähän niinku syventää tätä hommaa sitte ku on pitemmmän aikaa ollu ni. Tulee tietty semmonen ajatus.” (E)
9.6 Kokemus omasta roolista vapaaehtoisena
Kaikki haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että vapaaehtoisen rooli on tärkeä niin toimin-nan kannalta kuin Albertin olohuoneella käyville vanhemmillekin. Tärkeänä mainittiin, että paikalla on ylipäänsä joku ihminen. Roolia kuvattiin tukihenkilön kaltaiseksi. Yleinen ajatus haastateltavilla oli myös, että sillä ei ole merkitystä olohuoneella käyville vanhemmille, kuka on vapaaehtoisena. Vapaaehtoisen roolissa koettiin tärkeäksi, että voi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuuden esimerkiksi rauhalliseen kahvitaukoon arjen keskellä. Haastatel-tavat kertoivat, että vapaaehtoisena voi olla muille hyödyksi ja saada itse palkitsevaa teke-mistä.
”Mun mielest siin on tärkeet et siin on ihmisiä. Et onko ne sitte vapaaehtosia tai palkattuja niin sillä ei sinänsä mun mielestä asialle oo merkitystä. Mutta tota sitte taas jos ajattelee tät vapaaehtosen kannalta sitä nii siinä on meille eläkemummoille ja -vaareille semmosta merkitystä elämään tyyliin.” (B)
”Ja tuota, just se, että mahdollistaa niille äideille ja lapsille ja isille sen ole-misen --” (C)
”Että niille on siis ihan samantekevää kuka siellä on että, et siis sillä et siellä on vapaaehtonen ni on varmasti joku merkitys, mutta sillä ei oo mitään väliä kuka siellä on.” (F)
Haastateltavilla oli yhteneväiset ajatukset vapaaehtoisten vastuusta. Puolet haastateltavista mainitsi, että vastuu lapsista on vanhemmilla ja siksi vapaaehtoisen vastuu on pieni. Osa ker-toi kuitenkin ottavansa vastuuta lapsista ja tarvittaessa puuttuvansa lasten ker-toimintaan. Yksi haastateltava koki olevansa jossain määrin vastuussa myös lasten vahtimisesta ja siksi vas-tuuta olevan melko paljonkin. Yksi ei maininnut lapsia lainkaan kysyttäessä vastuusta ja teh-tävistä. Vastuuta sanottiin myös olevan juuri sen verran, kuin sitä itse ottaa. Yksi haastatel-tava mainitsi vapaaehtoisella olevan vastuun myös itsestään ja vuorovaikutuksesta muiden kanssa. Vapaaehtoisten tehtävien ei sanottu olevan isoa vastuunkantoa vaativia. Kahvin ja teen keittäminen ja astioiden esille laittaminen koettiin pienenä ja helppona tehtävänä.
”No mehän emme vastaa lapsista. Vanhemmat vastaa lapsista. Mutta kyllähän me tietysti koko ajan katsomme ja myös vastaamme niistä lapsista. Et jos nä-kee on menossa rappusiin ni tottakai sitä kipasee heti perässä ja ottaa kiinni että.” (C)
”-- vastuuta on ehkä just sen verran ku sitä ottaa. Että se on niinku että otanko mä nyt vähän vastuuta ja katon näitten ja pidän huolta näitten juoksu-harrastuksista tällä --” (D)
”Et mä jollain tavalla oisin niinku ystävällinen ihminen että. Ja mä yritän par-haani että ei mulla oo koskaan siellä ollu mitään ongelmia siinä, että mä oisin jollain tavalla niinku hermostunu tai et sillä tavalla pystyy olemaan hyvin ystä-vällinen että.” (F)
Kaikki haastateltavat sanoivat vapaaehtoisten olevan ehdottoman merkittävä osa Albertin olo-huoneen toimintaa. Vapaaehtoisten sanottiin mahdollistavan Albertin oloolo-huoneen toiminta.
Ajateltiin, ettei toimintaa voisi ylläpitää, jos ei olisi vapaaehtoisia. Osa sanoi, että periaat-teessa vapaaehtoiset voisi korvata palkatuilla työntekijöillä, mutta heitä tarvittaisiin useampi ja rahoitus ei riittäisi kattamaan siitä syntyviä kuluja. Sillä ei vaikuttanut olevan haastatelta-vien mielestä merkityseroa toiminnan kannalta, onko paikalla vapaaehtoisia vai palkattuja ammattilaisia. Yksi haastateltava pohti, että vapaaehtoisilla on paremmin aikaa kohdata lap-siperheitä kiireettömästi, kuin palkatulla työntekijällä olisi, koska tällä olisi paljon muitakin työtehtäviä.
”Mun mielestä se merkitys on se, että me mahdollistetaan se että et ei var-masti vaikka se nyt on saanu jatkuvan rahotuksen ni, niin ei tuota sillä rahalla varmaan palkattuja tekijöitä riitä.” (C)
”-- se on mukavaa ku voi mennä ovelle ja sanoo tervetuloa ja nii että sitte
”-- se on mukavaa ku voi mennä ovelle ja sanoo tervetuloa ja nii että sitte