72 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2021 KIRJALLISUUS
Totuuden jälkeen
Lee McIntyre: Totuudenjälkei- nen. Suomentanut Kimmo Pieti- läinen. Terra Cognita 2021.Termi ”totuudenjälkeinen” (engl.
post-truth), nousi yleiseen tietoi- suuteen vuonna 2016, kun Oxford Dictionaries teki siitä vuoden sa- nan. Termiä oli alettu käyttää jo aikaisemmin, mutta nyt sille an- nettiin tarttuva määritelmä. Totuu- denjälkeinen liittyy olosuhteisiin tai tarkoittaa olosuhteita, joissa objektiivisten faktojen vaikutus jul- kiseen mielipiteen muokkaami- sessa on pienempi kuin tunteisiin tai henkilökohtaiseen uskomuk- seen vetoaminen. Donald Trumpin valinta presidentiksi sekä hänen mielipiteensä ja kannanottonsa presidenttinä ollessaan nostivat totuudenjälkeisen melkeinpä päi- vittäiseksi uutisaiheeksi Yhdysval- tojen mediassa ja julkisuudessa.
Monet tutkijat alkoivat analysoi- da totuudenjälkeistä ja aiheesta il- mestyi huomattava määrä julkai- suja. Yksi näistä on Lee McIntyren kirja Post-Truth (2018), joka ilmes- tyi tänä vuonna myös suomek- si. Kirja on yleistajuinen esitys ai- heesta ja se käsittelee kohtalaisen laajan kirjon asiaan liittyviä teemo- ja, kuten tieteen kieltäminen, kog- nitiiviset vinoutumat, perinteisen median rappeutuminen, sosiaali- nen media ja postmodernismi.
Uskomukset ennen faktoja Totuudenjälkeiseen liittyy erilaisia asenteita tai suhteita totuuteen.
Erehdys on eri asia kuin valeh- teleminen ja totuuden sivuutta- minen on eri asia kuin totuuden kieltäminen. Keskeistä totuuden- jälkeisessä on asettaa omat usko- mukset faktojen edelle: asiat ovat niin kuin henkilöstä tuntuu. To- tuutta on puolestaan riippumatto- muus uskomuksista ja mielipiteis- tä. Totuudenjälkeinen tarkoittaa, että uskomuksen puolesta ei tar- vitse esittää todisteita ja vasta- väitteet torjutaan. Hyvä esimerkki on ilmastonmuutoksen kieltämi- nen, tarkemmin sen kieltäminen, että ilmastonmuutos aiheutuu ih- misen omasta toiminnasta, eten- kin fossiilisten polttoaineiden käy- töstä. Ehkä dramaattisin seuraus totuudenjälkeisestä on todellisuu- den kieltäminen, silloin eletään valhemaailmassa, jossa asiat eivät mene kuten uskotaan.
Tieteen kieltäminen strategiana Kirjan peruskysymys ei kuitenkaan ole, mitä totuudenjälkinen tarkoit- taa – siitä on riittävä konsensus – vaan miksi totuudenjälkeinen on saanut niin suuren jalansijan. Aloi- tetaan tieteen kieltämisestä. Taus- taksi McIntyre tuo esiin tieteeseen liittyvän systemaattisen epäilyn ja tieteen tulosten epävarmuuden, mutta myös vaatimuksen todistei- den esittämisestä.
Varhainen esimerkki tieteen kieltämisestä on tupakkateollisuu- den kampanja tiedettä vastaan.
Tutkimus oli tuonut esiin yhteyden nikotiinin ja keuhkosyövän välillä.
Tupakkateollisuus kehitti strategi- an, jonka mukaan kiellettiin, että tupakan aiheuttamasta syövästä olisi todisteita, ja rekrytoitiin jouk- ko tutkijoita kyseenalaistamaan näitä tutkimuksia. Tätä vuonna 1953 syntynyttä strategiaa pidet- tiin hengissä aina 1990-luvun lop- pupuolelle asti, jolloin oli pakko myöntää, että tutkimus oli kiistatta osoittanut tupakan ja syövän yhte- yden. Tässä esimerkissä perusmo- tiivi oli suojella tupakkateollisuu- den valtavia voittoja.
McIntyren mukaan tupakkateol- li suuden strategiasta tuli malli tie- teen kieltämiselle: perustetaan
ajatuspaja, ”tutkimuslaitos”, to- distelemaan, että tieteen tulokset ovat epävarmoja ja asiassa on toi- nenkin puoli. Samaan aikaan käy- dään kampanjaa mediassa oman asian puolesta ja lobataan pää- töksentekijöitä. Tätä strategiaa käytettiin esimerkiksi väittelyssä ydintalvesta, happosateista, otso- niaukosta ja ilmastonmuutoksesta.
Ilmastonmuutoksen kieltämiseksi öljyteollisuus (etenkin Exxon Mo- bil) perusti ja rahoitti Heartland In- stituten kieltämään ilmaston läm- penemisen. Ilmastonmuutoksen kieltämiseen on perustettu mui- takin instituutteja, kuten Ameri- kan Petroleum Institute (API), jon- ka tavoitteeksi on asetettu muun muassa, että keskimääräinen kan- salainen ja media ”ymmärtävät” il- mastotieteen epävarmuudet. Il- mastonmuutoksen kieltäminen on sikäli vakava esimerkki, että aivan valtaosa tutkijoita pitää ilmaston- muutosta todistettuna asiana. Siitä huolimatta väestössä on huomat- tavan paljon ilmastonmuutoksen kieltäjiä, joten strategiat ovat toi- mineet yllättävän hyvin. Selityk- siä tähän voidaan hakea psykolo- giasta.
Kognitiiviset vinoumat Kirjan luku ”Kognitiivisen vinou- man juuret” on yksi parhaista.
Luku alkaa Leon Festingerin kog- nitiivisen dissonanssin teorial- la (1957), jonka mukaan ”tavoitte- lemme uskomusten, asenteiden ja käyttäytymisen harmoniaa ja tun- nemme psyykkistä epämukavuut- ta, kun ne eivät ole tasapainossa”.
Omanarvontunnon säilyttäminen on keskeinen tavoite dissonanssin purkamisessa. Tästä puhuu tun- nettu sananparsi: ”Happamia”, sa- noi kettu pihlajanmarjoista. Toinen varhainen teoria on Solomon As- chin mukautumisteoria (sosiaali- nen konformismi vuodelta 1955):
haluamme olla samaa mieltä mui- den kanssa ja vähentää sosiaali- sia jännitteitä. Kolmas klassinen teoria on Peter Cathcart Watsonin teoria vahvistusvinoumasta (con- firmation bias, 1960), jonka mu- kaan ihminen on taipuvainen pai-
TIETEESSÄ TAPAHTUU 5 2021 73 KIRJALLISUUS
nottamaan omia ennakkoluulojaan tai hypoteesiaan tukevaa infor- maatiota. Kuten McIntyre toteaa, nämä vinoumat eivät yksin miten- kään selitä totuudenjälkeistä, joka on vasta 2000-luvun ilmiö.
Uudemmat kognitiivisen psy- kologian tutkimukset ovat tuoneet lisää tietoa taipumuksistamme vi- noumiin. Etenkin Tverskyn ja Kah- nemanin tutkimukset ovat tärkei- tä. Keskeinen havainto on, että todeksi toivomamme ohjaa ajatte- luamme: motivoituneessa päätte- lyssä etsimme todisteita uskomuk- semme puolesta. Uskomuksemme ovat yllättävän pysyviä, emmekä välttämättä luovu niistä, vaikka ne todetaan virheellisiksi. Tämä on todettu esimerkiksi poliittisten us- komusten kohdalla. Ihmiset ovat myös taipuvaisia yliarvioimaan osaamisensa ja kykynsä. Kognitii- viset vinoumat ovat syvästi inhi- millisiä eivätkä sinänsä vaarallisia.
Mutta tilanne muuttuu aivan toi- seksi, kun vuorovaikutus muiden kanssa kapenee ja siiloudumme omaan kuplaamme tai kognitiivisia vinoumia aletaan tietoistesti hyö- dyntämään manipulaatiossa.
McIntyre esittelee lyhyesti Yh- dysvaltojen perinteisen median rappeutumisen. Yksi kehityslin- ja oli konservatiivisiin arvoihin si- toutuneen median (MSNBC, Fox News ym.) nousu haastamaan pe- rinteisen median 1990-luvulla. Sii- hen media reagoi korostamalla objektiivisuutta, joka tulkittiin rei- luudeksi ja tasapuolisuudeksi. Ob- jektiivisuuden nimissä tuotiin esiin kiistakysymysten ”molemmat puo- let”. Tämä johti siihen, että jopa faktoihin perustuvissa kysymyksis- sä piti kuulla toista, skeptistä osa- puolta, jolle annettiin yhtä paljon ruutuaikaa kuin varsinaisille asian- tuntijoille. Näin faktakysymyksistä tuli kiistakysymyksiä ja mielipiteet asetettiin samanarvoisiksi tutkitun tiedon kanssa. Myöhemmin tällai- sesta ”tasapuolisuudesta” on py- ritty eroon.
Sosiaalisen median rooli Sosiaalisen median roolista totuu- denjälkeisessä ajassa on kirjoitet-
tu jo paljon. Vuonna 2016 tehdyn selvityksen mukaan 62 prosent- tia yhdysvaltalaisista aikuisista sai uutisensa sosiaalisesta mediasta ja tästä 71 prosenttia Facebookis- ta. Siis lähes puolet aikuista saa nykyään uutisensa Facebookis- ta. Tämä helpottaa valeuutisten levittämistä. Valeuutiset ovat ta- hallaan laadittuja valheellisia uu- tisia, esimerkkeinä uutinen siitä, että Obama ei ole syntyään ame- rikkalainen, tai siitä että holokaus- tia ei ole koskaan ollutkaan. Pa- radoksaalisesti Trump, joka itse levitti valeuutisia, syytti mediaa
”valeuutisista”, kun se raportoi hä- nelle epämieluisia asioista. Vale- uutisia vastaan taistelu on hidasta ja työlästä. Sosiaalisen median jät- tiläiset Google ja Facebook ovat ilmoittaneet poistavansa valeuu- tiset ja sulkevansa valeuutisia le- vittävät tilit. Kovin tehokasta tämä toiminta ei ole ollut. Siksi McIntyre pohtii mahdollisuutta ”hukuttaa”
sosiaalisen median käyttäjät oikei- siin uutisiin. On kuitenkin parem- pi kehittää medialukutaitoa ja läh- dekriittisyyttä, koska vaarana on infoähky.
Totuus vai perspektiivi?
Kirjan filosofisesti kiinnostavin kuudes luku pohtii postmodernis- min osuutta totuudenjälkeiseen.
McIntyre yrittää todistaa, että vaik- ka postmodernismia ei ehkä voi- kaan osoittaa suoraan syyllisek- si totuudenjälkeiseen, niin sitä voidaan pitää totuudenjälkeisen
”kummisetänä”. Tämä rooli sille tulee objektiivisen totuuden kiel- tämisestä. Postmodernistit eivät kuitenkaan kiellä totuutta, mut- ta pitävät sitä perspektiivisenä.
Juuri perspektiivisyyden ulotta- minen luonnontieteisiin on kes- keinen postmodernismin ”synti”.
Konservatiiviset tieteen kriitikot saattavat nyt vedota tieteen pers- pektiivisyyteen ja esittää, että val- litsevan tieteen konsensus esi- merkiksi ilmastonmuutoksesta on vain yksi perspektiivi. Älykkään suunnittelun teorian kehittäjät, etenkin Phillip Johnson, ovat tie- toisesti vedonneet postmodernis-
miin ja julistaneet evoluutioteo- rian vain yhdeksi kertomukseksi muiden joukossa. Tällä on McInty- ren mukaan kauaskantoiset seu- raukset: ”On myös täysin selvää, että älykkään suunnittelun teo- ria oli mallina ilmastonmuutok- sen kieltäjien myöhemmissä omis- sa taisteluissa” (s. 139). Tällaiset ilmiöt ovat saaneet jotkut post- modernismia kannattavat filosofit jopa katumapäälle (viitataan Bru- no Latouriin) ja postmodernismia kritisoivat filosofit hyökkäysase- telmiin. Daniel Dennettin mieles- tä ”postmodernistien teot ovat ai- dosti pahoja. He ovat vastuussa älyllisestä muodista, jonka takia on kunnioitettavaa suhtautua to- tuuteen ja faktoihin kyynisesti” (s.
147). Tästä teemasta on käyty Tie- teessä tapahtuu -lehdessä vuosi- na 2019–20 ansiokas debatti.
Kirjan viimeinen luku liittyy to- tuudenjälkeisen vastustamiseen.
Kovin paljon McIntyre ei aiheesta saa irti. Keskeistä on aina taistella valheita vastaan. Tämä on tärkeää, koska jokaisella valheella on ylei- sönsä, olipa valhe mikä tahansa.
On tuotava esiin faktoja ja vedot- tava niihin. Toinen tehtävä on puo- lustaa totuutta ja sen tavoittelua ja tässä filosofialla on roolinsa. Kol- mas keino on vahvistaa kriittisyyttä ja oppia kysymään perusteita väit- teille. Totuudenjälkeisen ymmärtää paremmin, kun tietää kognitiivisten vinoumien lähteet ja voiman.
Kokonaisuutena McIntyren kir- ja antaa totuudenjälkeisestä hy- vän yleiskuvan. Vaikka valehtelu ja valeinformaation levittäminen eivät ole uusia asioita politiikas- sa, niin 2000-luvulla tapahtunut sosiaa lisen median syntyminen ja poliitikkojen häpeämätön valehte- lu oikeuttavat puhumaan uudesta ilmiöstä. Omat uskomukset käyvät faktoista ja tunteet perusteista.
Suomalaista lukijaa häiritsee se, että Yhdysvaltain media ja sen historia saavat keskeisen aseman, lisäksi joka luvussa otetaan esi- merkiksi Donald Trump. Nyt kun valta on vaihtunut, voidaan va- paammin pohtia, kuinka laaja ja syvällinen asia totuudenjälkeinen
KIRJALLISUUS
on. Itse korostaisin vaaroja, jot- ka liittyvät tieteen kieltämiseen ja epäkriittiseen suhtautumiseen so- siaalisen median sisältöihin. Mai- nittakoon lopuksi, että Terra Cog- nitan harjoittama tietokirjojen käännöstoiminta on sivistysteko.
Kääntäminen on aina haastava asia, jossa joutuu tekemään sana- valintoja. Toivottavasti termi ”to- tuudenjälkeinen” ei jää elämään substantiivina.
ANTTI HAUTAMÄKI Kirjoittaja on professori (emeritus).
