Kaikki alkoi näennäises- ti 16.6.1978 perustetusta, koko itäisen Taivalkosken käsittäneestä kylätoimi- kunnasta. Alueen laajuus kuitenkin loi ennen pitkää tarpeen jakaa alue kah- teen osaan. 18.4.1991 pi- dettiin Jokijärven koululla Isokummun, Jokijärven ja Tyrämäen asukkaille tarkoitettu kokous, jonka tarkoituksena oli perustaa näiden kolmen kylän yhtei- nen uusi kylätoimikunta.
Uudelle kylätoimikun- nalle annettiin nimeksi Jo- kijärven kylätoimikunta.
Nimi herätti nurinaa Ty- rävaaran, Piston ja Polon alueella, sillä myös entinen toimikunta oli ollut saman- niminen. Kylätoimikunnan jäsenmääräksi päätettiin yhdeksän siten, että Iso- kummusta, Jokijärveltä ja Tyrämäeltä valittiin jo- kaisesta kolme henkilöä ja jokaiselta kylältä yksi vara- jäsen.
23.3.1998 on Jokijärven kylätoimikunta päättänyt yleisessä kokouksessa 33 henkilön voimin Muut asiat -kohdassa mm. seuraavaa:
”Kylätoimikunnan rekiste- röinti: Päävaaran maamies- seuran ja kylätoimikunnan yhdistäminen. Kokous päätti antaa valmistelu- oikeuden kylätoimikunnal-
le kyläseuran rekisteröin- nistä. Maamiesseura on lähtökohta, jonka säännöt ja nimi muutetaan. Päätös rekisteröinnistä hyväksyt- tiin yksimielisesti.”
Kylätoimikunnan ko- kouksessa 1.4.1998 toimi- kunta päätti 4. kohdassa seuraavaa: ”Maamiesseura Päävaaralta muuttuu kylä- seuraksi, mihin Jokijärven kylätoimikunta (yhdistyy) liittyy. Päävaaran maa- miesseura kutsuu koolle yleisen kokouksen, missä hyväksytään säännöt ja päätetään jäsenistä ja jä- senmaksuista.”
5.4.1998 on kylätoimi- kunta pitänyt kokouksen, jossa se päättänyt 4. koh- dassa mm. seuraavaa:
”Jokijärven kouluraken- nus ja asuntokiinteistö ka- lusteineen ja laitteineen siirrettäväksi perustetta- van Jokijärven kyläseuran omistukseen. Kiinteistöjen käyttötarkoituksia ovat mm. leirikoulut, näytte- lyt ja tilapäinen majoi- tustoiminta, kyläläisten kokoontumis- ja harrastus- tilat sekä (Kyllä se hyvejää) Projektin toimipiste.”
19.4.1998 on Päävaaran maamiesseura pitänyt ylei- sen kokouksen, jossa pu- heenjohtaja Edvin Karja- laisen johdolla on päätetty
tavallaan maamiesseuran hautaamisesta nimenä.
Kokouksessa on nimittäin päätetty Päävaaran maa- miesseuran tehtävien ja sääntöjen muuttamisesta sekä nimen muutokses- ta Jokijärven Kyläseura ry:ksi.
17.5.1998 klo 10.00 on Jokijärven koululla pidetty Jokijärven kylätoimikun- nan viimeinen kokous, jon- ka 2. kohdassa päätettiin seuraavaa: ”Kylätoimikun- nan toimintojen liittäminen kyläseuraan. Päätettiin ti- lien yhdistämisestä.”
Kahta tuntia myöhem- min kokoontui sitten Pää- vaaran maamiesseura ry.
viimeiseen kokoukseensa 30 hengen voimin. Pasi Kivimäki toimi kokouk- sen puheenjohtajana ja ko- kouksen 6 § kertoo näin:
”Päävaaran maamiesseu- ran nimi muutettiin Joki- järven Kyläseura ry:ksi.
Maamiesseuran varat ja omaisuus siirretään ky- läseuralle. Vanha kalusto voitaisiin museoida, mut- ta käyttötavarat otetaan käyttöön. Pankkitili oli 1335.25 mk.”
Saman kokouksen 7 § kertoo sitten sen, että aika lailla matalalta piti seuran aloittaa: ”Kylätoimikunnan varat ja omaisuus: 8736 mk
Op:n pankkitili. Lisäksi pata, teltta, toripöytä, hel- la, muurikka, latuhöylä, jääkiekkokaukalon laidat ja maalivahdin varusteet.”
Kuitenkin kaikkien kou keroiden jälkeenkin Kyläseuran rekisteröinti- päivämääräksi Patentti- ja Rekisterihallituksen luette- loihin tuli Päävaaran maa- miesseuran alkuperäinen rekisteröintipäivämäärä eli 4.6.1954.
Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli Pasi Ki- vimäki ja ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat hänen lisäkseen Martta Save lius, Kalevi Remes, Rauno Alapirtti, Marjat- ta Riekki ja Jukka Karja- lainen.
Tämä kaikki tehtiin sen tähden, että Kyläseuralle tarvittiin vahva laillisuus- pohja ja seuran aikomille tuleville hankkeille viralli- set hakijat ja nimenkirjoit- tajat.
Nykypäivän Kyläseura on hyvinvoiva ja tarkasti aikaansa seuraava kylä- läisten yhteinen ponnistus kohti parempaa huomista.
Veikko Räisänen Päätoimittaja, Jokijärveläinen kirjailija
Jokijärven Avviisi Jokijärven Avviisi
KYLÄIKKUNA
Pellonraivauksesta
aurinkopaneeliin . . . . 15 PöllinParkkuu 2017 tulokset . . . . . 16 Vuoden 2017 satoa . . . . 17 Jokijärven Avviiisi on luettavissa
myös kyläseuran kotisivuilla
www.jokijarvi.com
LEHDESSÄMME
Signe Hiltula lottapuku . . . . 3 Jalalla koreasti . . . . 4 Erkki Moilanen – Isokummun
teräsvaari . . . . 10 Tyräjärvi ja kalastus . . . . 14
19. vsk Jokijärven kyläseuran julkaisemana 2018
Byrokratian syövereistä kukoistukseen
Jokijärven kyläseura ry 20-v.
Kuningas Olavi valloittaa
Pölkky-teatterin
Vuonna 2018 Jokijärven kyläseura viettää 20-vuo- tis juhlavuotta. Juhlavuo- den kunniaksi kyläseura tuottaa Pölkky-teatterille Olavi Virta -musikaalin.
Musikaali kertoo tarinan tangokuninkaasta ja ajas- ta, joka ei koskaan tule ta- kaisin, mutta elää vahvana suomalaisten muistoissa.
Musikaalissa käydään läpi Olavi Virran elämä lapsuudesta aina viimei- siin päiviin. Virran elämän vaiheita tarkastellaan sekä nuoren että vanhan laulajan näkökulmasta.
Nostalgisen tarinan ker- tojana alussa toimii van- hempi Olavi (Eero Väisä-
nen) samalla kun nuorempi Olavi (Leo Räisänen) elää tapahtumien mukana. Näy- telmän kuluessa osat vaih- tuvat. Musikaalin juonta vie eteenpäin myös Eeva (Ritva Räisänen). Eeva on hahmo jonka vain Olavit näkevät.
Joskus herrojen välil- le syntyy ristiriitaa siitä kumpi muistaa tapahtumat oikein, mutta niin kuin usein elämässä, aika kultaa muistot.
Musikaalia rytmittää ne- limiehinen orkesteri (Pek- ka Naumanen, Tuomo Naumanen, Asko Räi- sänen ja Matti Waener- berg).
Esityksessä kuullaan mm. Hopeinen kuu, Tähti ja meripoika, Kun ilta eh- tii, Eva ja lukuisia muita iki-ihania kappaleita.
Musikaalin on käsikir- joittanut Heikki Paavi- lainen ja sen ohjaa Elsa Ruokangas. Ensi-ilta on 29.6.2018 klo 19.00. Vii- meinen esitys on 12.8.2018.
Meidän kaikkien puo- lesta, toivotan teidät hyvät katsojat, lämpimästi terve- tulleeksi Jokijärven kate- tulle Pölkky-teatterille!
Elsa Ruokangas ohjaaja Juorutädit vauhdissa,
Eeva Karjalainen ja Raija Kelly
Kyläseuran 1 . puheenjohtaja Pasi Kivimäki
Loppulaulussa oikealta Pasi Kivimäki, Leo Räisänen, Eero Väisänen,
Ritva Räisänen ja Eeva Karjalainen
Vasemmalta Terttu Alapirtti, Aimo Pätsi, Martti Pesämaa ja Raija Kelly
Anneli Väisänen
Haluatko
tarinasi A vviisiin?
OTAMM E VASTA AN NOIN 40 0–500 SA NAN
MITTAIS IA JUTTU JA
Jutuista ei makseta palkkiota ja toimitus varaa
oikeuden muokata niitä.
Vuoden mentyä
PÄÄKIRJOITUS
Metsästysmaja
nousee Jokijärvelle
Järvenkylän Riistamie- het Ry rakentaa seuralle metsästysmajaa, joka tu- lee hirviliiterin ja kodan läheisyyteen Kirnumaal- le. Seuran sihteeri, Janne Hietala, kertoo, että met- sästysmajalle on tarvetta.
– Meillä on joka vuosi metsästäjiä vieraana eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta. Majoitustilat Jokijärvellä ovat joskus tiukassa. Mökki tulee myös muuhun käyttöön, kuten seuran kokouksien ja tilai- suuksien järjestämiseen, ja sitä voidaan myös vuokrata tarvitsijoille.
Janne Hietala on suun- nitellut ja piirtänyt kah- deksankymmenen neliön hirsimökin. Siinä on kaksi makuuhuonetta ja tupakeit- tiö. Tiloihin voidaan ma- joittaa kahdeksasta kym- meneen henkilöä. Mökki lämpiää sähköllä ja vesijoh- to tulee omasta kaivosta.
Syksyn aikana on tarkoitus saada perustukset pystyyn ja keväällä nostetaan hir- sikehikko paikoilleen. Ke- hikko on tilattu Venäjältä, Kostamuksesta, koska se saatiin sieltä edullisesti.
– Seura ei saanut min- käänlaista avustusta raken- tamiseen, mutta säästössä
on sen verran rahaa, että rakennustyöt voidaan tur- vallisesti aloittaa. Omasta porukasta löytyy ammat- timiehiä, joten työntekijät löytyvät ja työt tehdään talkoilla. Rahaa pitää ke- rätä, laittaa vaikka hattu kiertämään, jos ei muu au- ta, Janne miettii.
Janne kiittelee, että kunta on suhtautunut myönteises- ti rakennushankkeeseen.
Ehkäpä jo ensi syksynä voidaan ihastella Säynäjä- lammen elämää metsästys- majan hulppealta terassilta.
Salme Koskelo
Olavi Virta
LÄHTEET:
Wikipedia / Lasse Eerola: Olavi Virta / Harri Hirvi: Olavi Virta -diskografia Jokijärven kyläseuran
vuosi 2017 oli taas kerran työntäyteinen ja tapah- tumarikas. Maaliskuun alkupuolella urakoitsija Esa Särkelä aloitti Kylä- talon remontin, jossa uu- sittiin seinien ulkovuo- raus sekä villoitus. Myös molemmat sisäänkäynnit sekä palorappuset sa- neerattiin tämän päivän vaatimuksia vastaaviksi.
Seuran vuosikokous oli 19.3. ja se päätti yksimie- lisesti, että puheenjohta- jana jatkaa Mauri Kar- jalainen.
Jo perinteeksi tul- lut kevätrieha pidettiin Saijan Lomakartanon tiloissa vain kohtuulli- sen väkimäärän voimin.
Harvinaisen myöhään menneen keväänkorvalla siivoiltiin talven jälkiä kylätalon ympäriltä sekä valmistauduttiin useam- malla kokoontumisella 17.6. pidettäviin Pöllin- Parkkuun MM-kilpailui- hin. Itse kisat onnistuivat hyvin, vaikka pelättiin- kin samaan aikaan juh- lavasti avaavan Hossan kansallispuiston vievän kaiken huomion. Var-
sinkin parisprintti tuntui olevan yleisön mieleinen tapahtuma.
Myöhemmin syksyllä kyläseuran johtokunta kuitenkin päätti lopet- taa tapahtuman järjestä- misen tältä erää. Syynä oli se, että kisat vaativat valtaisan määrän talkoo- työtä ja sittenkin käteen jäi vain niitä kuuluisia rupia. Kyläseura talkoi- li vielä Elomarkkinoilla 25.8. oman teltan kanssa ja syksymmällä kylätalon ympäristössä ja teatte- rilla. Kylätalon remontti valmistui elokuun al- kupuolella ja sinetti tuli lopullisessa AVIn tarkas- tuksessa joulukuussa.
Teatterissa näytelmä- ryhmä esitti Mummon saappaassa soi fox -näy- telmän neljätoista kertaa hyvällä menestyksellä.
Vuoden 2018 näytelmän, eli Olavi Virta -musi- kaalin harjoitukset ovat olleet jo pitkään täydessä vauhdissa. Vuoden lopul- la halukkaille tarjottiin mahdollisuus ostoksil- le Ingvar Kampradin luomassa Haaparannan maallista mammonaa
runsaasti sisältävässä ta- varatalossa.
Kyläseuralle tämä vuo- si 2018 on juhlavuosi, sillä seura täyttää 19.4. jo kaksikymmentä vuotta ja niin myös tämä lehti. Ai- noastaan kahtena vuonna eli 2008 ja 2009 on mo- nille tutuksi tullut Avvii- si jäänyt ilmestymättä.
Siksipä haluankin kiit- tää kaikkia tämän suur- työn osallisia pienim- mästä suurimpaan, sillä kuten huomaamme, vain yhdessä saamme tuloksia aikaan. Ei niitä kukaan kanna syliimme, vaan ne on yhteistyöllä kaikkien osapuolien kanssa otetta- va kyläläisten yhteiseksi hyväksi. Meidän kaik- kien on syytä myös muis- taa menneiden sukupol- vien työ, jolle meidän on hyvä rakentaa.
Myös seuraavat kaksi- kymmentä vuotta.
Veikko Räisänen Päätoimittaja, jokijärveläinen kirjailija
Olavi Virran kaltaista ei ole ollut toista. Hän on suomalaisen kevyen mu- siikin suurin nimi, suo- meksi lauletun iskelmän ylivertainen kuningas.
Hän oli laulaja, näytte- lijä, säveltäjä, sovittaja, levy-yhtiön tuotantopääl- likkö ja kahden musiik- kiliikkeen omistaja.
Oskari Olavi Ilmèn syntyi vanhempiensa ai- noaksi lapseksi 27. hel- mikuuta 1915 Sysmässä.
Olavin isä oli sysmäläi- sen suutarin poika Juho Oskari Ilmén, suutari itsekin. Hänen äitinsä oli Karjalankannaksel- ta Helsinkiin muuttanut Ida Grusander. Sysmäs- tä Olavi muutti vanhem- piensa mukana Helsin-
kiin, josta matka jatkui Lahteen ja lopulta takai- sin Helsinkiin. Ennen pitkään Oskari Olavin kutsumanimi lyhentyi Olaviin ja hänen ollessa 11-vuotias perheen suku- nimi suomentui Virraksi.
Ensimmäisen levytyk- sen Olavi pääsi tekemään marraskuussa 1938, ikää oli 23 vuotta. Uransa al- kupuolella Virta sävelsi ja sanoitti itse esittämiään kappaleita. Laulamisen lisäksi Virta oli kiinnos- tunut myös näyttelemi- sestä. Vuonna 1939 Virta teki ensimmäisen eloku- varoolinsa Suomi-Filmin elokuvassa ”Rikas tyttö”.
Sittemmin hänet nähtiin mm. Pekka Puupää -elo- kuvissa ja musiikkipitoi- sessa komediassa ”Kau- nis Veera”, eli ballaadi
Saimaalta.
Suosionsa hui- pulla 1950-luvun
puolivälissä Vir- ta hallitsi yk-
sin suomalaista kevyttä musiikkia. Levytysten määrä nousi huippuunsa;
kaikkiaan Virta levytti yli kuusisataa kappalet- ta. Viimeinen levytys ta- pahtui kesäkuussa 1966, jolloin hän lauloi levylle tangot ”Sateinen ilta” ja
”Nyt soita balalaikkaa”.
Tampereen Pispalassa asuessaan 57-vuotiaalle Olaville myönnettiin en- simmäisenä suomalaise- na viihdetaiteilijana val- tion taiteilijaeläke. Tästä vain runsas kuukausi eteenpäin, 14. heinäkuu- ta 1972 rakastettu suo- malainen tangokuningas Olavi Virta siirtyi ajasta iäisyyteen.
Vaikka mestaria ei enää ole, ikimuistoiset klassikot soivat edelleen.
Ne ovat Olavi Virran pe- rintö kaikille suomalai- selle.
Elsa Ruokangas Ohjaaja
Olavi Virta -musikaali
Liput: 18 € aikuiset, 8 € alle 12-v.
Tiedustelut ja varaukset:
puh. 040 578 7176 (klo 9.00 – 20.00) jokijarvi@jokijarvi.com
MUUT ESITYKSET Su 1.7. klo 14.00 Ti 3.7. klo 19.00 To 5.7. klo 19.00 Pe 6.7. klo 19.00 Su 8.7. klo 14.00 Ti 17.7. klo 19.00 Pe 20.7. klo 19.00 La 21.7. klo 14.00 Su 22.7. klo 14.00 Ti 24.7. klo 19.00
Pe 27.7. klo 19.00 Su 29.7. klo 14.00 Ti 31.7. klo 19.00 Pe 3.8. klo 19.00 La 4.8. klo 14.00 Su 5.8. klo 14.00 Pe 10.8. klo 19.00 La 11.8. klo 14.00 Su 12.8. klo 14.00
Ensi-ilta
Pe 29.6.2018 klo 19.00
Jokijärven katetulla Pölkky-teatterilla
Hilturannantie 2, Taivalkoski
Oikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat
www.jokijarvi.com
Jokijärven Kyläseura
Ohjaus Käsikirjoitus
Kyläseuran toimintaa 20 vuotta
Elsa Ruokangas Heikki Paavilainen
Signe Hiltulan lottapuku ja standarit Jokijärven kyläseuran suojiin
Tapasin Kalervo Jalas- vaaran, K.A. Nevalan tyttären pojan, ja vaimonsa Asta Vuotelan Jokijärvellä kesämökillään heinäkuus- sa 2017. Kesämökki on oi- keastaan Signe Hiltulan (os. Nevala) talo, jonka hän jätti Kalervolle, koska omia lapsia ei Signelle siu- nautunut. Kalervo halusi lahjoittaa perinnöksi saa- mansa Signe Hiltulan lotta- puvun ja standarit Jokijär- ven kyläseuralle. Kalervo muisteli lämmöllä Signeä, jolle hän oli kuin oma kas- vattipoika.
Kalervon äiti oli Helli Väisänen, joka kuoli so- tavuonna 1944 kaksosten, Hellin Kaarina ja Erkki Juhani, synnytyksen jäl- keen. Toinen kaksosista, Erkki Juhani, kuoli muu- taman kuukauden ikäisenä Kestilän evakkotaipaleella.
Evakossa kuoli noin nel- jäkymmentä lasta, koska ruoka oli usein pilaantu- nutta.
Kalervon isä oli ”parem- pi Väisänen”. Sota-aika- na oli Jokijärvellä kolme Jaakko Väisästä, jotka erotettiin korkonimillä.
– Isä tuli tänne Puolan- galta 1936 ja tapasi äidin.
Hän oli metsätyönjohta- ja ja siitä tuli korkonimi,
”parempi Väisänen”. Kun isä meni naimisiin vuonna 1953, vaihdettiin nimi Ja- lasvaaraksi. Sukunimi on suojeltu.
Jaakko oli koko ajan sota- tantereella. Hän lähti Lapin sotaan, vaikka Romppases- sa oli neljä ”märkää” lasta.
Veikko, Toivo ja Väinö olivat myös rintamalla, sa- moin rengin töitäkin teh- nyt Jooseppi Mikkola, joka oli Tiepiirissä töissä ja asusti Romppasessa. Hän söi lämpimän ruoan ja kah- vin Romppasessa, mutta kuivamuonan omasta re- pusta. Romppanen oli so- tavuosina täysin naisväen vastuulla. Naiset joutivat kaikenlaisiin töihin.
Äidin kuoltua Kalervon kasvatuskoti oli Romppa- nen, K.A. Hiltulan talo.
Mummo, Iita Nevala, ja Signe hoitivat lapsia. Sig- ne oli rintamalla talviso- dan alussa vuodesta 1941 vuoteen 1944 Rukajärven suunnassa Venäjällä koko ajan ilmavalvontalottana.
Hän sai siitä kunniamerkit.
Hänet määrättiin pois ar- meijasta äidin kuoltua.
– Kun äiti kuoli, Signe joutui tulemaan armeijasta pois. Hän oli vähän katke- ra, kun määrättiin lapsia hoitamaan. Signekin joutui evakkoon vuonna 1944.
Signe meni naimisiin Hiltu-Jakin vanhimman pojan Reino Hiltulan kanssa, mutta heille ei syn- tynyt lapsia. Kalervo muis- taa Signen hyväntahtoisena ihmisenä, joka oli äärettö- män hyvä kokki.
– Signe toimi pitokokki- na ja laittoi vähistä eväistä maittavaa, aitoa kotiruo- kaa. Ihmeteltiin, kun hän ei juuri mitään ostanut kaupasta, mutta aina löytyi jotakin, mistä teki ruokaa.
Kalle Päätalon kirjoista muistamme, että Jokijär- ven posti toimi Romppa- sessa.
– Signe hoiti postia en- siksi Romppasessa, eli Ne- valan talossa, virallisem- min Salmenrannassa, joka oli ollut vanha pappila. Sit- ten se muuttui tähän Rei- non ja Signen taloon. Tässä talossa oli jo posti vuosina 1977 ja 1978. Signe hoiti postia eläkeikään asti.
Käytännössä posti oli aina auki. Vieraita ramp-
pasi joka päivä aamusta iltaan, vaikka postilla oli aukioloajat. Postiin jäätiin porisemaan. Aina oli pöytä koreana postissa kävijöille.
Vaikka Signe teki postissa elämäntyönsä, hän ei saa- nut eläkettä, koska työ oli määritelty osa-aikaiseksi, eikä tunteja kertynyt riit- tävästi. Palkkio oli jotakin 500 markkaa kuussa. Sig- ne oli katkera päätöksestä.
Lotat saivat rintamatun- nuksen pienen eläkkeen muodossa. Signe puhui avoimesti lotta-ajoista ja kirjoitti läheisille. Lottapu- ku oli kielletty sodan jäl- keen ja niitä kätkettiin.
– Romppasessa oli kol- me pukua. Signen puku jäi minulle, kun perin tämän talon, Kalervo kertoo. Nyt annan tämän puvun Jo- kijärven kyläseuralle säi- lytettäväksi. Sen mukana tulevat myös Signen stan- darit, lottastandari ja Kalle Päätaloseuran standari.
Jokijärven kylätalolla Signen lottapuku asetetaan vitriinin arvoiselleen pai- kalle.
Salme Koskelo
Kuva Kalervo Jalasvaara
Ihminen kaipaa toisen läheisyyttä ja mikäs olisi siihen parempi konsti kuin tanssiminen. Mutta kuten hyvin tiedetään, niin Suo- men virkavalta on ainakin ennen vanhaan ollut hyvin- kin puritaanisia huvittelun suhteen. Suomi olikin ai- noa toiseen maailmanso- taan osallistuneista maista, jossa oli sodanaikana voi- massa tanssimiskielto.
Kielto oli voimassa vuo- sina 1939 – 1944, mutta lokakuussa –44 siihen tuli lievennys: ohjelmallisten iltamien jälkeen sallittiin yksi tunti poski poskea vasten. Saman vuoden vii- meinen päivä kielto poistui kokonaan muualta paitsi ravintoloista, joissa sai juo- da, mutta ei viedä tyttöään parketille. Syyskuussa 1948 tämäkin sääntö ku- mottiin, mutta juhlapyhinä piti edelleen olla tanssi- matta, kuusikymmentälu- vun lopulla tämäkin sään- tö lopultakin kumottiin ja tanssia sai missä ja milloin vain.
Sodan kauhujen jälkeen tanssimisinto oli huipus- saan, niin myös Jokijärvel- lä. Talvisaikaan pidettiin nurkkatansseja ja kesäl- lä pantiin jalalla koreasti Villinsaaren päällä. Mutta silloinkin uusi aika ja nuo-
ret halusivat enemmän ja 1945 perustettu Maaseu- dun nuorten liitto innosti ja avustikin pienellä raha- summalla oman tanssila- van rakentanutta yhteisöä esim. maamiesseuraa.
Ja niinpä myös Jokijär- velle saatiin talkoilemalla ja taloista lahjaksi saadun puutavaran turvin oma tanssilava. Paikaksi saatiin pienen kiistelyn jälkeen sovittua Romppaisensal- men pohjoispuolella oleva luonnonkaunis niemeke.
Talkoihin oli helppo saada väkeä, sillä kylällä oli jo olemassa yhteistä harras- tusta näytelmätoiminnas- sa. Jopa niin paljon, että jokijärveläiset vierailivat näytelmänsä kanssa Pudas- järven Suojanlinnassa.
Ensimmäiset tanssit ju- hannuksena 1949 olivat suurmenestys. Väkeä tuli soutamalla, keskimoottori- veneillä, kävellen, pyöräil- len, moottoripyörällä, mo- poilla ja joku varakkaampi myös autolla. Tahdit saha- pintaiselle parketille antoi sen aikainen gramofoni levyineen.
Gramofoneja ei ollut silloin ihan joka talossa.
Tauno Väisäsellä ja Veik- ko Nevalalla semmoiset kuitenkin olivat ja niillä päästiin alkuun. Eräissä
tansseissa Veikko oli tosin tympääntynyt, kun ihas- tuksen kohteena ollut tyttö oli antanut hänelle pakit.
Veikko oli tästä suuttunut niin, että oli pistänyt ram- marin pakettiin ja samalla myös tanssit.
Tapahtuman toisinnon estämiseksi olivat Olli Räisänen, Allan Hoikka- la, Kalle Kurtti ja Arttu Lohilahti perustaneet Gra- mofoniyhtiön ja hankki- neet uuden pelin levyineen ja näin tanssit pääsivät jat- kumaan heti seuraavana lauantaina. Myös elävää haitarimusiikkia oli joina- kin tanssi-iltoina. Soitta- jina Turpeisen-Vilikki ja Kauniston Onni ja joskus
”Keitäpottua” soitteli myös Hiltu-Eljas.
Väki käyttäytyi juhla- paikalla siivosti niin kuin yleensäkin. Järjestystä takasivat myös vankat järjestysmiehet ja tietysti toisinaan paikalle ajoivat
”Mustallamaijalla” myös pussihousuiset ja suikka- päiset poliisit Aappo Hä- meen johdolla. Aappohan oli lotipoliisi ja sanoi pik- kurikkeen tehneelle, että
”Elä tee toiste. Sattuu vielä polliisi näkemään.” Tie- tystihän ne aikamiehiksi kasvamassa olevat pojat tekivät ”sorretun voimaa”
kusiaispesissä ja olivat tanssi-iltana hiukan liiku- tuksissaan, mutta häiriöt olivat silti vähäisiä.
Ainoastaan verkkaisen- oloinen Iso-Armas oli her- mostunut ainakin yhden kerran lavan luona olleen purukasan vierellä. ”Ma- tala-Eetu siinä käläpästeli aikasa ja haasto riitaa. Ja tiuvasi jo pari kertaa mulle rinnuksiin, vain se loppu lyhveen, kun koplin sitä kauluksesta ja housenper- sauksesta kiini ja nakata roikasin Eetun muhaläjän yli. Sen jäläkeen sain käl- listellä melekosittain rau- hassa.”
Vuonna 1952 Taivalkos- kelle valmistui Puolangan- tien varteen urheilukenttä, josta sen vihkinyt Tapio Rautavaara oli sanonut hämyisenä elokuun iltana, että ”tämä on yksi Suomen parhaista urheilukentistä.”
Varmaan noiden kultamita- limiehen sanojen innosta- mina viereen rakennettiin hetimmiten Valistustalo näyttämöineen ja tanssilat- tioineen.
Ja kun vielä kulkuyhteyk- sissä tapahtui merkittävä muutos parempaan, se tiesi sitä, että Romppaisensal- men tanssilava oli tehtävän- sä tehnyt. Ei tarvittu enää
gramofoneja eikä haitarin- soittoa kaukana kaikesta.
Lava jäi nopeasti kasvavan pusikon katveeseen ja alkoi lahota. Sanotaanhan sitä, että ”poissa silmistä, poissa mielestä.” Näin kävi mei- dän jokijärveläisten lavalle ja melkeinpä kaikille muil- lekin pikkuruisille Suomen tanssipaikoille. Muistoja- kaan on enää kovin vaikea löytää, joten levätköön rau- hassa.
Historian ikuiseen jatku- moon se kuitenkin kuuluu.
Veikko Räisänen jokijärveläinen kirjailija Tanssit tanssittu 1983
Jalalla koreasti
ENEMMÄN RAHAA ELÄMISEEN.
S-Etukortin käyttäjänä saat S-Pankista kuukausi- ja vuosimaksutta maksukortin, käyttötilin ja verkkopankin.
Lue lisää s-pankki.fi tai tule käymään.
Kuva Risto Rask
Maimi ja
asiakas lätynpaistoapurina
Aito suomalainen elämä tuo iloa japanilaisille
Taivalkosken Tyrämäellä asuva Maimi Kuusela on syntynyt ja asunut Japanin Sapporossa. Hän kertoo olleensa lapsesta asti kiin- nostunut Suomesta. Nuo- ruuden unelmana oli pääs- tä tapaamaan suomalaista kirjeenvaihtokaveria. Tuo unelma täyttyi Maimin ol- lessa kaksikymmentävuo- tias. Suomessa käynti loi uuden unelman. Hän halusi asumaan Suomeen, koska Suomessa olo tuntui niin luonnolliselta hänelle. Kun Maimi opiskeli Japanin kielen opettajaksi, hän pää- si toisen kerran Suomeen.
Silloin hän halusi nähdä Pohjois-Suomen. Haave liittyi tavallaan siihen, et- tä hän on itse asunut Poh- jois-Japanissa. Maimi etsi netin kautta kaveria, joka voisi häntä opastaa ja löysi Samin, nykyisen miehen- sä. Sami käytti Maimia Ke- min lumilinnassa, Oulussa ja Rovaniemellä, mutta parhaat muistot jäivät vie- railuista Samin kavereitten luona. Maimi ja Sami oli- vat tuolloin opiskelijoita.
Maimi valmistui ensiksi, joten hän muutti Samin luo Rovaniemelle, jossa hän opiskeli. Samin valmistu- misen jälkeen he muuttivat Japaniin seikkailemaan.
Yhdentoista vuoden seik- kailun jälkeen he muuttivat Suomeen, Taivalkosken Tyrämäelle pieneen oma- kotitaloon. Perheeseen syn- tyi Japanissa kaksi lasta, Taito ja Maisa. Osaksi syy Suomeen muuttamiseen oli, että lapset haluttiin suomalaiseen kouluun.
Maimi perusti erilaisen matkailuyrityksen Taival- koskelle. Se sai nimekseen Morimura Finland. Nimi on suomeksi ”metsäkylä”.
Maimin liikeidea on raken- tunut sen pohjalle, mitä hän koki vierailuillaan aivan ta-
vallisissa kodeissa. Yrityk- sen perustamisessa Maimi sai apua Naturpolikselta, Ari-Matti Toivoselta. Hä- nen lisäkseen Taivalkos- kella asuva Jaqueline Kes- kitalo ja Salme Koskelo auttoivat löytämään uusia kontakteja.
– Ideani on, että mat- kailija saa syvällisempiä kokemuksia kuin pelkkää nähtävyyksien katselua.
Revontulet nähtyään asia- kas ei tule ehkä toista ker- taa vain niitten takia. Ta- voitteeni on, että asiakas näkee tavallista suomalais- ta elämää. Vuorovaikutus suomalaisten kanssa tuo iloa sekä asiakkaalle et- tä paikallisille ihmisille, eli molemmat saavat vie- railusta jotakin, ja asia- kas kiinnostuu tulemaan uudestaan.
Maimi kertoo, että Suo- messa japanilaisia viehättä- vät ennen kaikkea luonto ja rauha. Hänen asiakkaansa ovat myös kiinnostuneita käsitöistä ja kulttuurista.
Yksi henkilö tulee jopa kahdeksi kuukaudeksi op- pimaan käsitöitä, kuten kankaan kudontaa ja tuo- hitöitä. Viime kesänä yksi asiakas kilpaili PöllinPark- kuukisoissa ja toinen oli paistamassa räiskäleitä ky- läseuran kanttiinissa.
– Kävin tutustumas- sa erilaisissa paikoissa ja kerroin ideastani. Aloitin naapurustostani. Ensiksi lähti yksi mukaan. Sitten tuli lisää innostuneita. Ta- vallisissa kodeissa vierailu kiinnostaisi monia, mutta toistaiseksi tällaisia kohtei- ta ei ole löytynyt.
Asiakkaitten löytäminen vie aikaa. Siinä auttaa kui- tenkin nykytekniikka, eli sosiaalinen media. Asiak- kaat löytävät Morimura Finlandin, eli Maimin yri- tyksen palvelut pääasiassa
Instagramin kautta. Siellä asiakkaat selailevat kuvia ja kirjoituksia Suomesta ja löytävät näin yrityksen sivut. Asiakas valitsee itse kiinnostuksen kohteet ja Maimi tarjoaa niitten pe- rusteella palvelujaan. Tämä toimii myös toisinpäin, eli Maimi tutkii Instagramissa henkilöitten kiinnostuksen kohteita ja tarjoaa sitten palvelujaan. Asiakas järjes- tää itse matkansa ja myös maksaa sen. Maimi antaa erilaisia majoitusvaihto- ehtoja ja auttaa majoituk- sen järjestelyissä. Yleensä asia kas viipyy viikon, mut- ta myös pitempiäkin aikoja on varattu.
– Yleensä tänne tulevat matkailijat haluavat levätä ja ottavat pari päivää ilman ohjelmaa.
Asiakkaat tulevat lentä- mällä Kuusamoon, missä Maimi on heitä vastassa.
Tulopäivänä käydään jos- sakin marketissa, kirppu- torilla ja syömässä. Mai- mi liikkuu asiakkaittensa mukana kohteissa, joita he ovat valinneet. Tämä vie paljon aikaa, sillä kohde voi olla muuallakin kuin Taivalkoskella. Myös Po- sio, Hossa, Kylmäluoma ja Pudasjärvi kuuluvat aluee- seen. Tämä vie paljon ai- kaa.– Onneksi appi ja anop- pi auttavat lastenhoidossa, Maimi toteaa kiitollisena.
Ainakin toistaiseksi Mai mi haluaa säilyttää al- kuperäisen liikeideansa, eli antaa yhdelle asiakkaal- le kerrallaan syvemmän kokemuksen Suomesta ja suomalaisuudesta. Hän toi- voo vielä, että joku perhe voisi viettää aikaa tällaisen matkailijan kanssa ja esi- tellä kotinsa hänelle.
Salme Koskelo
Torpasta tilaksi oikein ministerin varmennuksella Kruununtorpat olivat
kruununmaalle perustettu- ja itsenäisiä asuttuja tiloja.
Niille ei voitu pienien tilus- ten takia panna manttaalia, eli talon veronmaksuky- vystä kertovaa lukua, vaan ne suorittivat kruunulle etukäteen sovitun raha- tai jyväveron. Ja sitten kun ne pantiin verolle, niin niistä tuli sen jälkeen itsenäisiä tiloja. Kruununmetsätorpat taas olivat kruunun met- siin perustettuja vuokra- viljelyksiä. Hallintaoikeus perustui kruunun kanssa tehtyyn 25 v. vuokrasopi- mukseen vuotuisine vuok- rineen.
Torppareiden enemmistö eli kovaa elämäänsä yk- sityisten maanomistajien ikeen alla. Kruununmetsä- torpparit taas olivat usein ruotsinkielisten metsänhoi- tajien mielivallan kohtee- na. Tuskaa lievitti hieman se, että vuosivuokra oli edullisempi kuin yksityis- torpissa ja lisänä vielä ko- titarvepuun kohtuullinen, silti metsänhoitajien mie- lestä liikanainen käyttö kor vauk setta.
Ehkäpä tunnetuimmat torpparinimikkeet olivat ruotujakolaitoksen aikai- nen palkkaetuna saatu sotilastorppa, varsinainen- eli maatorppa oli maan- viljelystä varten vuokrattu päätilan osa, jossa viljeltiin ns. itsenäisinä. Sitten oli lampuoti, joka oli kokonai- nen itsellinen tila, joka oli annettu vuokralle maan- viljelykseen käytettäväksi.
Sen lisäksi oli vielä mäki- tupalaisia, eli isojen talo- jen renkiä ja piikoja, jotka alkoivat jakaa kurjuutta keskenään ja päätyivät pik- kumökkeihin lapsilaumoi- neen ja ilmaistyövoimaksi isännilleen.
Vuonna 1918 heillä oli sitten kaikki pelissä tun- netuin surullisin, mutta myös uuteen aikaan johta- vin seurauksin. Jo saman sisällissodan vuoden 1918 heinäkuun 17. päivä ns.
tynkäeduskunta 98 edus- tajalla (ilman vasemmistoa pl. Matti Paasivuori) hy- väksyi lain vuokra-aluei- den lunastamisesta. Tätä lakia käytti hyväkseen 46 645 torpparia ja 45 580 mäkitupalaista ja vuonna 1919 laki ulotettiin koske- maan myös lampuoteja ja pappiloiden sekä kruunun- tilojen torppareita.
Torpparit saivat lunastaa maatilkkunsa ja mökkin- sä vuoden 1914 hintatason mukaan, joka oli kymme- nesosa käyvän rahan arvos- ta. Vuoden 1922 20. päivä toukokuuta annettu Lex Kallio, eli laki valtion met- sämaiden asuttamisesta ja
niillä olevien vuokra-aluei- den lunastamisesta, oli tärkeä virstanpylväs maa- seudun ihmisten elinolojen parantamisessa.
Arkistosta löytämäni erään tämän seutukunnan tilan paperit ovat luon- nollisesti kruununmetsä- torpan synnystä kertovia.
”Maatalousministeriön päätös asiassa, joka kos- kee Oulun läänin maa- herran 15. päivänä hel- mikuuta 1935 antamaa, maatalousministeriön tul- kintaan alistamaa päätöstä Sammalvaara nimisen Ete- lä-Taivalkosken 2:ssa var- tiopiirissä Taivalkosken pi- täjän Järvenkylässä olevan valtionmetsätorpan lunas- tamisesta. Annettu Helsin- gissä 4 päivänä syyskuuta 1935. Maatalousministeriö on asiakirjoista saanut tie- tää seuraavaa: Sitten kun valtiontorppari Jalmari Hirvas, joka vuokramiehe- nä hallitsi Sammalvaaran valtiontorppaa Etelä-Tai- valkosken hoitoalueen 2:ssa vartiopiirissä Taival- kosken Järvenkylässä, on säädetyssä järjestyksessä ilmoittanut haluavansa voimassaolevan lainsää- dännön mukaan omakseen lunastaa sanotun torpan, ja Oulun läänin maanmittaus- konttori oli antanut tämän lunastusasian käsittelemi- sen maanmittausauskul- tantti Olavi Onsilon toi- meksi, ovat toimitusmiehet määränneet Sammalvaaran
torpan vuokramiehen lu- nastettavaksi, toimittaneet lunastushinnan arvioimi- sen sekä laatien verollepa- noehdotuksen määränneet lunastettavalle tilalle tiluk- sia kahteen palstaan, joi- hin sisältyy peltoa 0.70 ha, niittyä 2.57 ha, viljelyskel- poista maata 16.49 ha ja metsämaata 71.55 ha se- kä joutomaata 11.81 ha ja 11.2 ha vesialuetta, ja tuli näiden alueiden lunastus- hinnaksi rakennuksineen ja 265 kappaletta raken- nuspuineen 4.310 markkaa, minkä ohessa toimitus- miehet ovat katsoneet, että vuokramiehen tuli saada lunastaa muodostettavan tilan alueelle yli kotitar- peen olevat 2823 arvopuuta 28.410 markan 20 pennin hinnasta, joten tilan ko- ko lunastushinnaksi tuli 32.720 markkaa 20 penniä.
Tilan nautintaan jää 10 vuodeksi rekisteröimisestä lukien Riepusuon ja Sii- kajärven niityt. Rasitteet:
Tilalle pidätetään rasite- oikeutena kulkuoikeus en- tistä tietä myöten valtion- maan kautta maantielle ja ulkopalstoilleen. Valtiolle pidätetään kulkuoikeus Sammaljärven rannalle ti- lan Kotipalstan kohdalle 10 metrin levyisenä alueella kulloinkin vallitsevasta ve- sirajasta lukien. Kaikkien tilan palstojen kohdalla pi- dätetään kartalle merkityt tiet ja polut yleiselle kululle vapaina.”
Tämä tila täyttää kaikki lain kriteerit hyvin, sillä Pohjois-Suomessa sai maa- ta jakaa enintään 110 ha tilaa kohti. Metsähallitus vastusti maan jakamis- ta sosiaalidemokraatteja edustavan virkamiehensä, metsäneuvos Mauno Pek- kalan ja ylijohtaja A. K.
Cajanderin suilla. Tuleva pääministeri Pekkala vaati, että myös kitumaat (kasvu 0.1 – 1.0 m³/v) otettaisiin huomioon torpparille luo- vutettavaa kasvullista met- sämaata määritettäessä.
Tuleva kolminkertainen pääministeri ja tulevan so- dan vain kokardin käsittä- välle sotilaan varustukselle nimensä antanut edistys- puolueen A. K. Cajander oli tiukkana ja vaati, että ns. arvopuiden mitaksi oli asetettava 15 cm, mikä oli- si huomattavasti korottanut tilan hintaa. Oikeistosta uskoteltiin, että puunhinta nousisi pilviin ja äkkirikas- tuneet torpparit alkaisivat viettää tuhlailevaa elämää ja hävittäisivät pilkkahin- nalla saamansa metsät ja vähät välittäisivät uuden kasvun aikaansaamisesta.
Maalaisliiton, itsekin torp- parina ollut Janne Koivu- ranta piti tällaisia puheita halventavina ja vaati, ettei minkäänlaista rajaa asetet- taisi ja koko tilus voitaisiin lahjoittaa kovia kokeneelle torpparille.
Lopullisessa lakiteks- tissä arvopuun alamitaksi
Kruunun metsätorpasta
viljelytilaksi
Monica ja Veijo poliisin kuultavana
Jokijärven kyläseuran näytelmäryhmä esitti kesällä 2017 Sirkku Pel- tolan käsikirjoittaman näytelmän Mummun saappaassa soi fox. Näy- telmä oli Pölkky-teatte- rilla Jokijärven kyläseu- ran kuudes näytelmä.
Nimestä päätellen ky- seessä olisi voinut olla musiikkinäytelmä, mutta ei soinut fox eikä edes valssi.
Näytelmän suhteen teimme rohkean va- linnan. Viime vuosina olemme erikoistuneet musiikkinäytelmiin kun taas Mummun saappaas- sa soi fox oli niin sanot- tu perinteinen näytelmä.
Kyseessä oli ajatuksia herättävä draama, joka komedian keinoin otti kantaa nykymaailmaan ja yhteiskunnan muutok- siin. Luotimme kuitenkin Sirkku Peltolaan käsikir- joittajana ja ohjaajana minulla oli vahva luot- to näytelmässä mukana oleviin näyttelijöihin.
Näytelmän elämänkaa- resta jäi hyvät muistot ja yhteen hiileen puhalta- misen tunne huokuu Jo- kijärvellä.
Mummun saappaissa soi fox esitettiin Pölk- ky-teatterilla kesän ai- kana neljätoista kertaa ja katsojat löysivät sinne tuttuun tapaan. Palaut-
teen perusteella yleisö oli tyytyväinen näkemään- sä ja siihen, että näytel- mässä käsiteltiin vaka- via aiheita. Katsomossa elettiin tunteella, välillä naurettiin ja välillä taas kyynel vierähti poskelle.
Lausun suuret kiitok- set kaikille Teille jotka kävitte näytelmämme katsomassa sekä Jokijär- ven kyläseuralle ja näy- telmässä mukana oleville näyttelijöille. Toivomme teidät tervetulleeksi myös ensi kesänä Pölk- ky-teatterille.
Elsa Ruokangas Ohjaaja
määriteltiin 18 cm 6 metrin korkeudelta. Tilalla olevien rakennuspuiden, siemen- puiden ja kotitarvepuiksi jätettyjen arvopuiden hin- naksi vahvistettiin puolet alimmasta käsikauppa- hinnasta. Yli kotitarpeen olevat arvopuut sen sijaan hinnoiteltaisiin käypään eli markkinahintaan ja niiden lunastaminen oli lunastajan eli torpparin päätettävissä.
Kuten odottaa sopii, niin metsähallitus valitti myös Sammalvaaran torpan hin- noittelusta: ”… määräajan kuluessa on maanmittaus- konttoriin jätetty muistu- tuskirjelmä, jossa metsä- hallitus on esittämillään syillä ehdottanut toimitusta siten muutettavaksi, että yli kotitarpeen olevat ar- vopuut hinnoitellaan uu- delleen käyttämällä kanto- hintana Kotipalstan puille Smk. 2:80 ja Metsäpalstan puille Smk. 2:15 j3:lta.”
Metsähallituksen vaatima hinnoittelu olisi enemmän kuin tuplannut tilan lunas- tushinnan.
Metsähallituksen valitus ei kuitenkaan mennyt läpi, sillä jo parin viikon päästä maaherra E. Y. Pehkonen on allekirjoittanut paperin, jossa ”… katsonut oikeaksi määrätä, että kyseessä ole- va tila, jolle valtionmaata on annettu edellä mainitut tilusmäärät, on maakirjaan ja maarekisteriin merkittä- vä viljelystilana valtionasu- tustilaksi nimellä Sammal- vaara No 29 Taivalkosken kunnan Järvenkylän ky- lässä 1.000 talonluvulla ja 0.0258 manttaalilla perin- töluontoa.”
Maarekisteriin Sam- malvaara on merkitty 24.2.1936. Omistaja halusi mahdollisimman pian ko- konaan itsenäiseksi ja mak- soi 37 vuoden maksuajalla annetun tilan kokonaan jo saman vuoden lokakuun 10. päivänä. Samalla hän vapautui pantista ja lain määräämistä puunmyynti- rajoituksista ja tunsi itsen- sä vapaaksi ensimmäisen kerran lähes 70 vuotta kes- täneen elämänsä aikana.
Tällaisia valtionmetsä- torppia vapautui kaikkiaan noin 11 000 ja kruunun- torppia 6000. Näistä tapah- tumasarjoista alkoi Suo- men eheytyminen ja auttoi kestämään tulevat ankarat koettelemukset. Sillä nyt useammalla oli oma ko- ti mitä puolustaa ja tehdä kaikkensa sen hyvinvoin- nin eteen. Aika on osoit- tanut, että tuolloin tehdyt päätökset olivat enemmän kuin oikeita ja siitä suuret kiitokset päättäjillemme ja ennen kaikkea työn ras- kaan raatajille.
Tänä päivänä vastukset ovat erilaisia, mutta ihan niin kuin silloin ennen- kin, on yhteiskunnassam- me suurta eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Sitä vastaan pitää meidän kaikkien tais- tella ja antaa oma panok- semme.
Vasta silloin olemme pe- rintömme ansainneet.
Veikko Räisänen jokijärveläinen kirjailija
Mummun
saappaassa soi fox
Jokijärven kylätalo sai uuden ilmeen
Jokijärven kyläseura ry osti Jokijärven koulun kun- nalta 26.2.2015. Talo oli ol- lut kyläseuran toimitilana jo vuodesta 1998, jolloin koulu loppui Jokijärvellä.
Kyläseura halusi kuitenkin säilyttää tärkeän kulttuuri- perinnön ja rohkeni tehdä ostopäätöksen, vaikka jo ostohetkellä tiedettiin, et- tä ison kiinteistön ylläpito vaatisi kyläseuran väeltä jatkuvaa uurastusta. Ra- kennus on ainoa viisikym- mentäluvun puukoulu, jos- sa ei ole ollut kosteus- tai homevaurioita. Ainoastaan rakennuksen ulkokuori alkoi olla rapistunut, jo- ten kyläseura päätti ruveta tutkimaan, mitä mahdolli- suuksia olisi saada rahoi- tusta remonttiin.
Syksyllä 2016 käynnis- tettiin remontin suunnittelu rakennusinsinööri, Seppo Räisäsen kanssa. Seppo Räisänen toimi hankkeen aikana valvojana.
– Tarjoukset pyydettiin viideltä yrittäjältä, joista yksi ei vastannut tarjous- pyyntöön. Tarjoukset avat- tiin ja urakoitsijaksi valit- tiin alustavasti Esa Särkelä Ky. Kustannusarvion kans- sa lähestyttiin Koillismaan Leaderin hankevastaavaa, Marja Tuomivaaraa, in- vestointituen saamiseksi.
Kun sieltä tuli myönteinen päätös, tehtiin Esa Särke- län kanssa urakkasopimus, kyläseuran puheenjohtaja Mauri Karjalainen muis- telee.
Esa Särkelän yritys on toiminut Taivalkoskella jo reilut kolmekymmentä vuotta.
– Monenlaista näitten vuosien aikana on ehtinyt tehdä. On ollut mökkivuok- rausta, safareja, jätehuoltoa ja rakennusurakointeja.
Vuoden 1997 jälkeen on keskitytty enemmän ra- kennuspuolelle, kertoo Esa Särkelä.
Yritys työllistää viisi henkilöä ja lisäksi yritys tarvitsee kausityöntekijöitä tilanteen mukaan. Kaikki työntekijät ovat tässä pro- jektissa olleet taivalkoske- laisia. Myös aliurakoitsijat olivat taivalkoskelaisia.
Kemin Lämpöeriste Oy te- ki pelti- ja rännityöt ja Joki- järven Sähkö Ky sähkötyöt.
Jokijärven kylätalon kor- jausurakka aloitettiin huh- tikuun lumilla. Ulkovuori- laudat purettiin pala palalta ja purettu alue suojattiin sitä mukaa.
– Terve talohan tämä on.
Lautojen alta ei paljastunut minkäänlaisia lahoviko- ja tai kosteusvaurioita, ei edes ikkunoitten alta. Kat- to vain oli notkahtanut ja se jouduttiin oikaisemaan.
Samalla uusittiin pinnoite, eli pelti poistettiin ja tilalle laitettiin uusi huopakate.
Koulutalo rakennettiin aikoinaan vuonna 1928 rakennetun hirsikoulun viereen. Hirsikoulu puret- tiin vuonna 1974 ja sen osti varkautelainen opettaja.
Kalle Päätalo harmitteli eläissään kauniin hirsikou- lun hävittämistä. Punainen, pystylaudoitettu rakennus ei häntä miellyttänyt. Hän kuitenkin ehti tehdä lop- putarkastuksen kouluun ol- lessaan rakennusmestarina Taivalkoskella.
– Tällä kertaa päädyttiin vaakalaudoitukseen, joka oli taloudellisempi tehdä.
Pystylaudoitus korosti kor- keutta. Vaakalaudoituk- sella rakennus ikään kuin piteni. Samalla vältyttiin turhalta kikkailulta, Mauri Karjalainen miettii vaaka- laudoitusratkaisua.
Kevät ja kesä asettivat haasteita rakentajille. Ke- vättalvi on hyvää aikaa rakentamiselle, mutta ke- sää odotettiin ja odotettiin.
Routa ei sulanut ja se hi- dasti töitä. Suojaukset vei- vät aikaa. Työmaalla pyöri
monenlaisia koneita. Enää ei rakenneta telineitä, vaan liikkuvat nostimet ovat kä- teviä ja turvallisia. Ne ovat aina oikeassa kohdassa ja oikealla korkeudella. Työ- turvallisuudesta huolehti- minen on iso asia.
– Remontin aikana ei ole tullut yllätyksiä. Asioista on pystytty sopimaan luo-
tettavien yhteistyökump- paneitten kanssa. Asiat selviävät puhumalla. Yh- teistyötä on ollut mukava tehdä, kiteyttävät Esa Sär- kelä ja Mauri Karjalainen tuntemuksensa hankkeen onnistumisesta.
Salme Koskelo
- Jokijärven koulu rakennettu 1950 - Koulutyö loppui 1998
- Koulu jäi samana vuonna perustetun Jokijärven kyläseuran käyttöön - Kunta möi koulurakennuksen
2015 kyläseuralle
- Jokijärven Kyläseura ry sai investointi- tukea Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014 – 2020 Koillismaan Leaderin kautta
- Korjaushankkeen suunnittelijana ja valvojana toimi rakennusinsinööri Seppo Räisänen
- Korjausurakoitsijana toimi Esa Särkelä Ky
Jokijärven Kyläseura
VUOKRATTAVANA EDULLISESTI PÖLKKY-teatteri, kanttiini ja
kylätalo
Puh . 040 823 2489, www .jokijarvi .com
Loppukatselmuksessa oikealta Seppo Räisänen, Esa Särkelä ja Mauri Karjalainen
Kuvat Jokijärven kyläseura
Naseva sai alkutahdit jo ennen syntymistään yh- tyeen nokkamiehen Asko Räisäsen käydessä Kau- nistossa Onnin ja tämän pojan Maunon luona ky- lässä ja soittamassa haita- ria. Onni oli musiikkimies ja oli sanoittanut ja sävel- tänyt Maunon kanssa yh- dessä ”Valkoisten koivujen alla” -nimisen valssin ja saanut sen myös levytettyä.
Onni kun tykkäsi haitari- musiikista yli kaiken, niin hän antoi poikien soittaa sielunsa kyllyydestä. Eikä oppi mennyt hukkaan, sillä
molemmilla oppipojilla on oma orkesteri, Maunolla tosin Ruotsissa.
Soittokipinä roihahti täy- teen liekkiin, kun konemie- heksi ryhtynyt Asko pystyi lopulta hankkimaan oman soittimen. Taitojaan hän hioi kansalaisopiston kurs- silla Ari Pukkilan johdol- la. Pukkilan menehdyttyä äkillisesti opettajaksi tuli Matti Waeneberg. 70-lu- vun puolessavälissä Tyrä- vaaran soittajapojat anoivat lupaa harjoitella soittamis- ta koululla. Jonkinmoisen kädenväännön ja ylempään
instanssiin valituksen jäl- keen he saivat treenitilan Hutun koulun autiona ol- leesta asuntolasta.
Ensimmäisen keikan ah- kerasti taitojaan hioneet pojat saivat Hossan lo- makylästä. Kesäkuun 10.
päivä 1977 Naseva-nimen saanut orkesteri soitti tuol- loin kokoonpanossa Asko Räisänen haitari, Osmo Räisänen kitara ja laulu, Kari Kaleton basso ja Ti- mo Huttu rummut ja lau- lu. Ja Hossassa tykkäsivät, koska jo parin kuukauden päästä he esiintyivät siellä
uudestaan. Myös lähitie- noon tanssipaikat tulivat orkesterille tutuiksi.
Naseva on tehnyt myös säestyskeikkoja ja ensim- mäinen niistä oli Taisto Ahlgrenin säestys Suo- mulinnassa. Poikia jännitti kovasti, mutta kun Taisto kysyi rennosti Askolta, että jos osaat soittaa ”Pettäjän tie” -kappaleen, niin hyvin menee. Ja kun pojat sen osasivat, niin homma sujui kuin tanssi.
80-luvulle tultaessa ko- koonpano muuttui useasti paikkakunnalta poismuut-
tojen takia, mutta Asko oli ja pysyi, sillä hänen kai- vuri- ja puunajotyömaansa olivat yleensä lähitienoilla.
Vuosikymmenhän oli yh- teiskunnassamme kaikin puolin nousun aikaa, ja niin se oli myös Naseval- le. Yhtye teki vuodessa jo noin 150 keikkaa, joista ra- vintoloissa parhaimmillaan 3 – 4 kertaa viikossa.
Mutta kuten hyvin tie- dämme, niin se mikä me- nee ylös, niin se myös tulee jossain vaiheessa alas. Ja niinhän se meille suoma- laisille kävi uuden vuo- sikymmenen taitteessa.
Myös musiikissa tapahtui suuri muutos, kun konemu- siikki tunki vahvasti esiin ja elävät basistit ja rummut katosivat yhtyeistä soitta- jien hautuumaalle koneen tieltä. Myös tanssikeikat vähenivät, kun pienet lavat lopettivat ja suuremmille ei ns. rivibändeillä ollut mi- tään asiaa.
Naseva säilyi kuitenkin lähinnä Askon voimin hen- gissä, eivätkä keikkamää- rät notkahtaneet kovinkaan paljoa, mutta vuosikym- menen lopulla hän piti sitä muutaman vuoden ”tela- kalla”, kun hän toimi hanu- ristina Ceres-yhtyeessä.
Kuten hyvin tiedetään, niin Ceres tarkoittaa 1000 kilometrin läpimitan omaa- vaa kääpiöplaneettaa, tai roomalaisen mytologian kasvillisuuden jumalatar- ta. Ceres-aika ei kuiten- kaan ollut Askolle mitään kääpiöaikaa, vaan yhtye soitti ja teki hyvää tanssi- musiikkia. Välillä, tarpei- den mukaan, Asko kokosi myös Naseva-yhtyeensä ja teki keikkoja myös tällä ko- koonpanolla. Uuden vuosi- tuhannen puolella Ceres kuitenkin lopetti toimin- tansa ja Nasevan toiminta tämän myötä vahvistui.
Nykyään yhtye tekee keikkaa keskimäärin 1 – 2 kuukaudessa, kesällä vä- hän tiheämmin. Tahti tun- tuu Askon mielestä juuri sopivalta, sillä vakitöistä eläköitynyt musiikkimies haluaa keskittyä enemmän uuden musiikin tekemi- seen. Siitä osoituksena on juuri äsken ilmestynyt puo- lipitkäsoitto-cd, jonka kuu- desta kappaleesta neljä on kokonaan Askon käsialaa ja myös kaikkien kappaleiden sovitus. Cd:n ensimmäinen kappale on menestynyt jo hyvin, sillä se on ollut jo noin 10 viikkoa ”Suomi tanssii” -nettihittilistan 15 parhaan joukossa.
Kaikkiaan Naseva on tehnyt 2 LP-levyä ja 3 singleä, joista yhdessä on Toivo Kärjen sävellys
”Ykköstyttö”, sekä Veikko Räisäsen kanssa yhdessä aikaansaatu ”Helin ja Joe- lin rakkausvalssi.” Tämän lisäksi Asko on tehnyt Ce- res-yhtyeen kanssa yhden LP:n.
Ensi kesänähän meillä kaikilla on mahdollisuus nähdä osaa Nasevan mie- histä Jokijärven Kyläseu- ran Olavi Virta -musikaa- lin orkesterina. Mukana ovat virtuoosimaiset soit- tajaveljekset Pekka ja Tuo- mo Naumanen sekä Matti Waeneberg ja tietysti myös Asko Räisänen.
Keikoilla Naseva aikoo käydä niin kauan kuin puhelin soi ja pyydetään soittamaan. Ja niitä puhe- linsoittojahan me kaikki hyvän, ja ennen kaikkea tanssittavan musiikin ystä- vät toivomme. Ja samalla kun kiitämme menneistä vuosista, niin toivomme samalla Naseva-yhtyeelle vielä paljon soittorikkaita vuosia!
Veikko Räisänen Päätoimittaja, jokijärveläinen kirjailija Asko ja työkalu
Tanssiyhtye Naseva 40 vuotta
Erkki Moilanen
– Isokummun teräsvaari
Erkki syntyi 2.2.1925 Kustaa Moilasen ja Lyy- dian (os. Seppänen) vanhimpana lapsena Iso- kummun Paavolan pik- kuruiseen taloon. Paikka tunnetaan nykyisin parem- min nimellä ”Vanha-Moi- lanen.” Nykyisin hänen synnyinkotinsa, myynti- hetkellä tallina toiminut hirsirakennus on kesämök- kinä Jokijärven Juurikka- saaressa.
Ja heti, kun poika alkoi kynnelle kyetä, niin piti ruveta oppimaan elämi- sen tavoille. ”Isä-Kustaa ja isoisä Samuel opettivat kaikkea mahollista: sahan terotusta, puihen kaatoa, karsimista, hevosenhoitoa ja puunajoa ja kaikenlaista nikkarointia”, Erkki ker- too. ”Eikä työntekotaitoja opetettu tyhjän tähen, vaan sitä piti ruveta heti kokeile- maan, että sujuuko. Ja jos ei sujunu, niin kerrattiin.
Ja mielelläni minä kyllä kaikkia kotihommia kyllä teinkin.”
”Koulua minä kävin vii- si luokkaa kirkonkylällä.
Koulurakennus oli nykysen alakoulun paikalla”, Erkki muistaa reilun 80-vuoden takaa. ”Ensimmäiset neljä vuotta asuin asuntolassa.
Ensin kaksi vuotta Kyhä- län talossa ja sitten Janne Korennon talossa. Vii- meisen vuojen kävelin ja hiihtelin kottoa pitäen.”
Syynkin Erkki muistaa tarkoin. ”Asuntolaan kan- nettiin vesi vuoropäivin, ite kuhi vuorollaan. Ja sitte ei joku hoitanu osuuttaan ja asuntolanhoitaja syytti ve- sipulasta minua. Ja vaikka kuinka sanon, että syy ei oo minun, niin se ei menny perille. Sillon minä kokoi- lin kamppeeni ja hiihtelin illankuhjassa Moilaseen ja asuntolaelämä jäi siihen.”
”Ensimmäinen pitäväm- pi työhomma mulla oli Polar-yhtiön leivissä, kun rakennettiin tuohon Kum- puun saksalaisille kenttä- rata-aseman rakennuksia”, hän muistelee. ”Siitä minut kututtiin sitten armeijaan –43 syksyllä ja palveluk- seen piti mennä Nurmek- seen asti.” Siellä noheva poika joutui alokasajan jälkeen aliupseerikouluun.
”Siitä sotakoulusta tuli mulle semmonen kärsimys- näytelmä, että sen muistaa vielähi”, Erkki huokaisee.
”Siellä kun oli kouluttaja- na simputtava, viheliäinen vääpeli ja minä olin vain langanlaiha, keskenkasvu- nen poikanen. Ja se vääpeli kiusasi, tai suoraan sanot- tuna rääkkäsi, minua niin paljon, että mulla murtui selekä pahasti ja sen seu- rauksena kuntoisuusluok-
kani tipahti B2:een. Siitä reissusta jäi ikunen, toisi- naan meleko kivulias muis- to loppuiäkseni.”
Vaikka kuntoisuusluok- ka olikin alentunut, niin palvelus jatkui lähetin teh- tävissä rauhantuloon, eli syyskuuhun 1944 asti. Vii- kon lomalla hän kävi sa- man vuoden heinäkuussa.
Matkareitti kulki junalla Kontiomäkeen ja siitä ar- meijan kyydillä Hyryn- salmelle. Sieltä hän pääsi kenttäradalla liikennöivän saksalaisten junan kyytiin.
”Saan kilometrin matkaan kului 6 tuntia. Osittain sik- si, kun oli hilla-aika, niin juna pysähty hyvän mari- kon kohalla ja syötiin maha täyteen ja sitten taas jatket- tiin matkaa.”
Paluu lomalta tapahtui samaisessa junassa. ”Ju- nassa ei ollu minun lisäksi muita kuin kaksi äkeän- näköstä saksalaista, kop- palakkista sotakihoa. Ne puhuvat keskenään meleko äreäntuntosesti ja istuvat välillä pitkiä aikoja hiljaa.
Mulle ne ei puhuneet ko- ko matkalla sanaakaan.”
Hyrynsalmella Erkki huo- masi, että saksalaiset oli- vat evakuointipuuhissa:
kaikkea kalustoa lastattiin vaunuihin ja lisää tuli teitä pitkin koko ajan jo ennes- tään täpötäydelle ratapihal- le. ”Palveluspaikkaan tuli kaverille illalla puhelu Tai- valkoskelta, jossa kerrot- tiin, että pitäjää evakuoitiin kiireellä”, Erkki muistelee.
Rauhan tultua Erkki ja muutkin ikäisensä pojat
uskoivat, että asevelvolli- suus olisi ollut ohi. ”Käs- kynjaolla herrat sano että, että te mihinkään siviiliin lähe. Teijjät kuljetetaan junalla Helsinkiin ja siel- lä Kaartinpataljoonaan.
Ja te alatte suorittaa 350 vrk varusmiespalvelusta.
Se ei justiin sillon tuntunu oikein mukavalta”, Erkki puuskahtaa.
Eikä sekään, kun en- simmäiseksi taas joku kiukkuinen sotaherra ai- koi ruveta pitämään heille kunniantekoharjoituksia.
”Osa poijjista oli ollu jo rintamalla ja haavottuneet- kin, niin ne oli sen verran ärsyjä, että rupesivat noitu- maan ja viittasivat kintaal- la koko harjotukselle.” Sen kummemmin äksyä herraa ei enää näkynyt ja kohte- lu muuttui inhimillisem- mäksi. ”Muutaman viikon päästä kysyvät sitten kah- ta vapaaehtoista ja minä ilimottausin. Loppuaijjan, heinäkuulle –45 palvelin armeijan halkotarhanhoita- jana. Ja kun sivili koitti ja vaikka selkää kolotti, niin silti oli riemullista tulla Isoonkumpuun ja kotiin.”
Sodan jälkeen Erkki jälleenrakensi Suomea muiden mukana. Kaikki tarjolla ollut työ kelpasi:
sekatyöt, talonrakennus, metsätyöt, hevostyöt. ”Me- nin kerran Osuuskauppaan, niin johtaja Tirkkonen tarjosi mulle Metsähalli- tuksen savotoihen ’hartsu- herran’ tointa”, Erkki ker- toilee työurastaan. ”Siinä mulla kului sitten 6 vuotta
Erkki nuoruuden kukoistuksessaan yhtä soittoa. Kulukemi-
seen ostin Taivalkosken ensimmäisen mopetin. Sen merkki oli Simpson ja se helepotti kovasti niin työ- matkojen kuin muutahi ku- lukemista.”
Vaimo Inkeri löytyi Harjalan erämaatalosta ja heidät vihittiin 22.10.1950.
Ensimmäinen lapsi, kaik- kiaan kolmesta, syntyi 1951. Erkki oli silloin Har- jajärven kämpällä töissä ja kävi sieltä pitäen hiihtä- mällä useasti katsomassa Inkerin vointia Isokummun Mutkalassa, jossa nuoripari silloin asusteli. Inkerin ai- ka läheni ja Erkki oli taas tulossa Mutkalaan. Lähei- sessä notkosssa on ”Kum- mun hetteeksi” sanottu vesipaikka. Ja siinä häntä vastaan tuli naapurin mies, Nissisen Tuomas, jolla oli iloisia uutisia. ”Sulle on syntyny komia poika! On- neksi olokoon!” Siinä sa- massa onnentunne humahti nuoren isän lävitse. ”Mulla oli ollu kova hammaskip- peä jo suunnilleen viikon.
Vain heti, kun kuulin uuti- sen, niin kipu katosi sa- massa. Niin oli kova voima sillä syntymäuutisella.”
Nuoripari teki oman talon nykyiselle paikalle ostamalla seurakunnalta Poikalan talon pappilan läheltä. ”Kanttori Robert
”Roope” Makkonen oli sillon seurakunnan talous- pomona. Kun olin ostanu talon, niin kysyn Roopelta, että myö tontti kans. Vain ei se Roope myöny. Siinä talossa oli asunu ennen Lassi Päätalo, Aukusti
”Ukkeli” Päätalon veli- mies.”
Uudella vuosikymme- nellä Erkki sai pitävämmän työmaan Metsähallitukses- ta aputyönjohtajan tehtä- vistä. 70-luvun loppupuo- lella vanha selkävaiva äityi pahaksi. ”Rohvessoori sa- no Oulussa, että ei hän kyl- lä uskalla leikata, millin jos menee vikaan, niin et enää kävele koskaan. Mee vain kottiin ja outtele, niin hän kirjottaa sulle eläkepape- rit. Ja niin se teki. Alakuun meinasi hävettää, kun kä- vin kirkkaalla päivällä kir- kolla kauppareissulla. Vain siitä ne eläkepäivät rupesi kulumaan.”
Inkerin poismeno hel- mikuussa 2016 toi surua ja autiutta kauniiksi raveerat-
tuun Erkkolan taloon. Iloa teräsvaarin eloon tuovat kuitenkin lapset ja yhdek- sän lastenlasta. Terveys- kin on ikään nähden hyvä.
”Terveyskeskuksessa oon käyny ikänäni kahesti ja Oulussa muutaman kerran.
Viimmeksi, kun totesivat, että valtimo on 95 rosentti- sesti tukossa. Tekivät sillon pallolaajennuksen ja siitä tuli hyvä. Vaikka en ens alakuun meinannu lähteä lääkäriin, vaikka rintaa pu- risteli niin vietävästi. Lo- pulta emäntä pakotti.”
Erkki Moilasen ”humee- ti” pelaa kuin nuorella mie- hellä. Vuosiluvut ja henki- löiden nimet napsahtelevat melkein kuin apteekin hyl- lyltä. Erkki osallistuu ve- teraanitoimintaan, lenk- keilee, lueskelee ja seuraa tarkasti maailmanmenoa.
”Minä oon saanu elää hy- vän ja pitkän elämän. Sitä samaa minä toivoisin kai- kille. Tämä Suomi kun on maaliman paras paikka asua. Kunhan vain muistat- ta pittää sen semmosena!”
Veikko Räisänen jokijärveläinen kirjailija
Martti Räisänen
– hiihtäjä ja sotilas
Jokijärven Väliperä, Sa- vilampi, Myllylampi sekä Myllyoja rajaavat pieneh- kön vaaramaiseman, joka on kaikille suomalaisille ainakin nimensä alkuosan perusteelle hyvin tuttu. Iki- aikainen asuintienoo laskee korkeimmasta kohdastaan etelälounaan paisterinteek- si ja on tällä puolen Jokijär- veä viljelykseen kaikkein hedelmällisintä maata. Ja tämän maan, vanhojen jo- kijärveläisten ”Pääkuivak- si” mainitseman paikan lä- hes korkeimmalla paikalla sijaitsee Päätalo.
Tähän taloon Martti syntyi 13.10.1946 Edvard
”Eetu” Räisäsen ja Jenni Sofia Päätalon viidentenä lapsena. Isänisä oli ollut läheisen Hautalan talon Jo- han Aukusti Räisänen ja äidinisä Amerikan reissun- kin tehnyt Jani Päätalo.
Martin ensimmäiset elin- vuodet kuluivat niin kuin ne jokijärveläisillä pikku- pojilla siihen aikaan ku- luivat: alku tietysti äidin helmoissa, sitten koulussa, jonne matkat taittuivat tal- vella hiihtäen ja kesällä ve- neellä tai ympäriperän pyö- rällä tai jalkaisin kiertäen.
Minkäänlaisista koulukyy- deistä ei edes uneksittu, vaan pidettiin itsestään selvänä, että kun lapsi saa liikettä, niin jälkikasvu tottuu heti alusta pitäen oi- kean elämän tavoille.
Jokijärveläisittäin isos- sa talossa pidettiin myös kunniassa sanontaa, että
”ei se Luoja laiskoja elätä.”
Ja kun töitä oli ”ihan eho- tellen” kaikille, niin myös Martti sai tehdä osansa.
”Heti kun vain kynnelle kykenin, niin piti olla hei- näpellolla”, Martti kertoo.
”Olin jopa muutaman ker- ran isän mukana Kalajo- kivarressa luonnonniityllä haravoimassa olemattomia
suoheinänkulmuja ja pyö- räyttelin haravalla lalloja.
Sitten kun pikkusen kas- voin, niin keväällä oli met- sänistutukset ja kylvötyöt.
Syyskesällä kaivettiin ojia ja tehtiin metsätöitä ja kun lumi tuli, niin hevosella ajettiin pölliä ja tukkeja savotoilla ja joutoaikoina muurahaispesiä tunkioon.
Tunkion vieressä oli pys- tyssä tukeva pölkky ja vieressä kuusenhavukasa, josta napsin kirveellä höys- tettä karjanlannan sekaan.”
Töiden lomassa, illan jo hämärtyessä, hiihtoon ki- pinän saanut nuorukainen kiersi omaa hiihtolatuaan tuimalla tahdilla: ”Pidin tarkoituksella kovaa vauh- tia, kun määräharjoitteluun ei ollut aikaa”, muistelee Martti. ”Kesällä oli se sama peli. Töitä piti tehä, mutta urheilukin kiinnosti. Käve- lyvauhtia en pitänyt kuin verrytellessä. Ohjelmaa vaihtelin pikkuisen, mutta päätavoitteena oli vauhti- kestävyyden lisääminen.
Vanhalla Päävaaran kärry- tiellä juoksin itseäni koko ajan ahtaalla pitäen pari ki- lometriä poispäin ja sitten sama takaisin. Tein välissä pienen verryttelyn ja juok- sin saman vielä vähintään kahdesti tai kolmesti ja nel- jänä päivänä viikossa. Kun peruskunto tuli työnteolla, niin pitkillä vedoilla säilyi irtonaisuus ja kunto nousi ihan kohtuulliseksi.”
Kirkonkylällä pide- tyissä kilpailuissa Martti menestyi hyvin ja mie- li teki kovasti Rukalla 1964 pidettyjen kisojen 17–18-vuotiaiden kympille.
Seura ei kuitenkaan katso- nut hänen tasonsa riittävän eikä halunnut ilmoittaa, vielä vähemmän kuskata häntä Rukalle. Päättäväi- nen poika ilmoittautui ki- soihin kuitenkin itse ja teki
matkan linja-autolla omin kustannuksin. Menestys oli voiteluongelmista, ja ehkä vielä myös kunnosta johtuen vain kohtalainen, mutta reissu kannatti tehdä ja innostus vain kasvoi.
Kotikansallisista samana keväänä irtosi kuitenkin voitto ja se lämmitti kovas- ti. ”Nuorten sarjojen kisat sujuivat jatkossakin ihan kohtuullisesti ja palkinto- pallipaikkoja tuli useita”
Martti muistelee. ”Mutta se matkustaminen. Se oli mel- keinpä taidetta: jos oli me- no Tyrnävän kansallisiin, niin piti lähteä jo perjantai- na puoliltapäivin liikkeelle.
Päiväautossa pääsin kylälle ja siitä jatkoin linja-autol- la Ouluun ja sieltä saman iltana kisapaikalle samoin linjurissa. Yöpaikka oli pitänyt varata jo hyvis- sä ajoin, joko järjestäjien paikka jostain koululta tai sitten matkustajakodista.
Kun siirryin yleiseen sar- jaan ja lauantaina hiihdet- tiin 15 km ja sunnuntaina 30 km, niin yleensä oli kotona vasta maanantaina.
Mutta ei se mitään, silloin elettiin sitä aikaa.”
Elämä jatkui samanmoi- sena, eli nuorenmiehen elämän täyttivät työnteko ja urheileminen, kunnes koitti sotaväkeen lähdön aika. Jo kutsunnoissa oli silloinen nimismies Martti Moisala sanonut heti, että
”tämä mies Rajavartios- toon.”
Ja kesäkuun 15. päivä 1966 Martti astui suorit- tamaan varusmiespalve- lustaan Kainuun Rajavar- tiostoon Suomussalmelle.
Tämä siksi, että vuotta aiemmin oli Kajaanissa si- jannut kasarmi tuhopol- tettu ja varusmiehet jou- tuneet evakkoon. Tuolloin oli myös kaikkien taival- koskisten tietämä Lauri
Jakkila ollut palavassa kasarmissa ja joutunut pa- kenemaan ikkunasta mäki- hyppääjälle sopivalla taval- la eli hyppäämällä.
Armeijan hyvin sisäis- tänyt Martti komennettiin alokasajan jälkeen Imat- ran Immolaan aliupseeri- kouluun ja sieltä takaisin palattua aika ei kulunut ryhmänjohtajana, vaan olympia-ampumahiihtäjä Esko Marttisen vetämäs- sä hiihtoryhmässä. Kevään sotilaspartiohiihdossa ryh- mä ampui ja hiihti toiseksi.
Tuolloinkin elettiin ra- hasta tiukkaa aikaa ja myös armeija säästi lyhentämällä palvelusaikoja yhdellä kuu- kaudella. Näin Martti va- pautui toukokuun sijasta jo huhtikuussa. Mutta loma ei jäänyt pitkäksi: hän aloit- ti jo 1.5.1967 rajavartijana Kuusamon Kuntijärven vartiolla.
Syyskuussa oli edessä kolmen kuukauden Raja- koulu Immolassa ja kun hän oli kurssin priimus, niin koulun johtaja evers- tiluutnantti Eero Naapu- ri pyysi Marttia jäämään juuri käymäänsä kouluun töihin. Nuori sotilaan alku pyysi kuukauden mietti- misajan ja palasi Kunti- järvelle, mutta kyseltyään ylenemismahdollisuuksis- ta, hänelle sanottiin, että samat kuin muillakin eli rajavartijalla heikohkot.
Oltuaan vain kuukau- den Kuntijärven vartiolla Martti siirtyi Immolaan, jossa hän sai heti kersan- tin natsat ja toimi Raja- koululla kouluttajana noin vuoden. Sitten hän siirtyi 1.9.1969 Lappeenrantaan, jossa aloitti Päällystöopis- ton kurssin, josta valmis- tui kanta-aliupseeriksi 15.12.1970.
Tämän jälkeen alkoi sit- ten varsinainen kouluttajan
Rajavartioston reservin aliupseerit ja rajavartijat.
Maastoreissuja runsaas- ti sisältävä ammatti oli raskas, mutta antoi myös tyydytystä. Vartiopäällik- kökurssin, rajavartiomes- tarikurssin ja luutnantti- kurssin jälkeen Martti jäi eläkkeelle täysin palvel- leena 31.11.1993 kapteenin arvomerkit kauluksessaan.
Hiihtoura jatkui, mutta tosikovaa harjoittelua ra- joitti tietysti vaativa am- matti ja isänperintönä saatu oikutteleva vatsa. Kaudelle 1973 – 1974 Martti päätti kuitenkin satsata pikkui- sen enemmän ja tulosta tuli oikein mukavasti: sekä 15 kilometrin, että 30 km Kymenlaakson piirinmes- taruudet maajoukkuehiih- täjän nenän edestä. Var- memmaksi vakuudeksi hän uusi 30 km mestaruuden vuotta myöhemmin. Mutta siinä se sitten oli Päätalon Martin hiihtoura.
Kuntoilua yhäkin hy- vässä kunnossa oleva mies harrastaa kuitenkin edelleen. Kesäaika kuluu Saimaan rannalla olevalla mökillä kalastellen ja naut- tien kiireettömästä elämäs- tä lapsenlapsien elämää ja varttumista seuraten. Syk- syllä on sitten hirvenmet- sästyksen vuoro Immolan Erämiehissä, joita Martti on johtanut jo 35 vuotta.
Olohuoneen komean pal-
kintokaapin mitaleissa ja pokaaleissakin silmä vii- vähtää vielä toisinaan.
Ne tuovat mieleen unoh- tumattomia muistoja hiih- täjän laduilta, joilla me- nestys olisi toisenlaisissa oloissa ollut kenties pa- rempi. Muutaman kerran vuodessa Päävaaralla vie- raileva Martti on kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä on
saavuttanut. ”Vaikka mi- nusta ei maailmanmestaria tullutkaan, niin urheilu on antanut hyvän fysiikan ja sen voimalla olen jaksanut töitä tehdä. Ajattelen myös niin, että kansakoulupoh- jalta lähteneenä olen pär- jännyt hyvin, mutta hel- pompaa olisi ollut, jos olisi aikoinaan tullut opiskeltua enemmän. Elämänkoulu-
han kun kestää koko elä- män, mutta kyllä se nuo- rena pitää tässäkin asiassa vitsa vääntää.”
Siihen ei taida olla enää mitään lisättävää.
Veikko Räisänen jokijärveläinen kirjailija Martti ja kourallinen mitaleja
Tilauksesta. Ympäri vuoden.
Majoitut Ruokailet
Osallistut
hirsihuoneistossa, -mökissä tai lasikattoisessa revontulikodassa kauniin Jokijärven rannalla.
peräpohjalaisen maalaiskartanomme pirtissä tai viihtyisässä salissa, joihin mahtuu kerrallaan n.100 hlöä. Kokkimme valmistavat herkul- lista lähiruokaa paikallisista raaka-aineista.
luontoaktiviteetteihin, joko opastettuna tai omatoimisesti. Kesällä voit meloa, kalastaa, pyöräillä ja vaeltaa. Talvella järjestämme husky- ja moottorikelkkasafareja sekä opastettuja fatbike-, hiihto- ja lumikenkäretkiä.
Saijan Lomakartano, Päätalon maisemissa
Tyräjärven pinta-ala on 23,9 km² ja se on Koston- järven 43,7 km² jälkeen Taivalkosken pitäjän toi- seksi suurin järvi. Kaksi- toista kilometriä pitkä ja neljä ja puoli kilometriä keskimäärin leveä järvi on luonnonkaunis. Jokijärven maantie kulkee Tyrävaa- ran päällystää järvenku- vetta seuraillen ja kulkija voi katsella siitä järveä kuin paremmanpuoleises- ta ilmakuvasta. Asutus on keskittynyt suurimmaksi osaksi järven pohjoisran- nan etelään antavalle au- rinkoiselle ja vehmaalle rinteelle.
Asutus on syntynyt pai- kalleen suurelta osin järven kalaisuuden ja vasta myö- hemmin maanviljelyksen tähden. Paikan kauneus on tuskin ollut Jacob Ja- cobinpoika Räisäsen, eli Räisäsen suvun kantaisän tärkein vaikutin, kun hän on asuinpaikkaansa va- linnut, mutta kalaisuus ja riista sitäkin enemmän.
1670-luvun loppupuolella nykyisen Ylipirtin koh- dalle mökkinsä, ja ehkäpä vielä nykyäänkin museona toimivan aittansa rakenta- nut Jacob, oli ensimmäisiä järven rannalle vakituisesti asettuneita nykyisten asuk- kaiden esi-isiä.
Tämän päivän Tyräjär- vestä ja sen kalastuksesta tietää hyvin Osmo Räi- sänen, joka on kotoisin Huttulasta Tyräjärven etelärannalta, mutta joka asuu nykyään Jokijärven Väliperällä ja on kova kala- mies. Millaisessa kunnossa on Tyräjärvi nyt, kun Jaco- bin ajoista asutus ja maan- viljelys sekä metsäojitus ovat lisääntyneet suuresti?
”Minusta järvi on kohta- laisessa kunnossa”, Osmo toteaa. ”Mutta se tässä pikkuisen huolettaa, kun Iijoen uiton loputtua jokea entisöitiin kiveämällä, niin sillä oli semmoinen seura- us, että virtaama ja samalla veden vaihtuvuus on hei- kentynyt.”
Entäpä mikä on järven kalaston tila tänä päivänä?
”Muikkua on vähän, mut- ta istutettu kuha voi hyvin ja lisääntyy samoin kuin ahven”, Osmo tietää. ”Tai- menta on jonkun verran, mutta särkeä on aivan liian paljon. Onneksi sitä pyy- detään nuotalla ja rysillä ja saadaan markkinoitua ket- tutarhoille ja särki on myös paljon mainettaan parempi purkkikala.”
Tänä vuonna Osmo oli jokavuotisessa Tyräjärven avoimessa vetouistelukil- pailun yhteiskilpailussa
heinäkuun 15. päivä kol- mas, mutta voitti kuitenkin pitäjänmestaruuden. ”Kil- pailuaika oli 10.00 – 15.00 ja venekunnassa on yleensä 2 – 4 uistelijaa” Osmo ker- too. ”Pyytää sai neljällä vavalla, eli plaanareita eikä takilaa saanut käyttää.”
Millaisilla saalilla sit- ten mestaruudet voitettiin:
”Itse sain 30 kiloa haukia ja 5,1 kilon kuhan”, Osmo iloitsee. ”Hauen ja ahvenen pistekerroin on yksi gram- maa kohti, mutta kuhalla kolme. Koko kisan voitta- nut pudasjärveläispari Ve- sa Huhta / Mervi Ervasti sai haukia 80 kiloa. Kilpai- lun kokonaissaalis oli yli 600 kiloa, eli aika paljon.”
Kalamiesten hyvistä palkinnoista miljoonapilk- keineen ja mönkijöineen puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Miten oli Tyräjär- ven kilpailuissa? ”Saimme komean pytyn, sähköpe- rämoottorin, vavan, keloja ja uistimia”, Osmo kertoo tyytyväisenä. ”Palkintojen arvo oli jossain 350 euron kieppeillä.”
Entäpä miten tavallinen, silloin tällöin kalastava voi saada omega-3 pöytään- sä? ”Kannattaa kokeilla vieheellä uistelua. Noin kiloista ruokakalaa kun pyytää, niin pitää käyttää
pienehköä viehettä”, pitä- jänmestari tietää. ”Tuuli ja aurinkoisuus kannattaa myös panna merkille. Vie- heen liike pitää saaha kalaa ärsyttäväksi ja kun alkaa nykiä, eikä tartu, niin pitää vaihtaa joko tummempaan tai vaaleampaan sävyyn ja silloin nappaa varmasti.”
Mikä vie miehen emän- tineen vesille jopa Inarin- järveä myöten? ”Kyllä se on se järviluonto kokonai- suudessaan ja jännitys, että saako kalaa vai ei. Ja kun on tihkusade ja pienoinen tuulenväre, niin silloin si-
tä saa”, Osmo kertoo hy- myillen. ”Yöllä vesillä on yleensä tyyntä ja silloin jopa mielikin herkistyy ja kaikki maailman murheet unohtuvat ja nälkää kar- kotetaan makkaratulilla.
Kalastus on tosi hieno har- rastus, jota voin kyllä suo- sitella kaikenikäisille. Eikä siihen tarvita kuin onki, koho ja mato, sillä pääsee kyllä jo hyvään alkuun.”
Mitä nykypolvi voi teh- dä, että seuraavakin su- kupolvi voi harrastaa tätä jaloa, jopa meidät aikoi- naan hengissä pitänyttä
ikiaikaista elinkeinoa?
”Ilmastonmuutos uhkaa jo koko ihmiskunnan olemas- saoloa”, Osmo puhuu vaka- vana. ”Eli sen pysäyttämi- nen ja muutoinkin luonnon kaikinpuolinen huomioi- minen kaikissa toimissam- me. Näin kun teemme, niin myös tulevat sukupolvet voivat nauttia saaliista ja myös siitä lumoavasta tun- nelmasta, jonka jokaisen suomalaisen lähellä olevat vesistöt meille suovat.”
Veikko Räisänen jokijärveläinen kirjailija Voittokala
