Pohjois-Karjalan maakuntakaavan toteutuminen rantojen käytön osalta
Pekka Hynönen 235930 Itä-Suomen yliopisto Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Maantieteen Pro gradu – tutkielma Ohjaaja: Timo Kumpula Kesäkuu 2017
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta - Faculty
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Osasto - School
Historia- ja maantieteiden laitos Tekijät - Author
Pekka Hynönen Työn nimi - Title
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan toteutuminen rantojen käytön osalta Pääaine – Main subject
Maantiede
Työn laji - Level Pro gradu -tutkielma
Päivämäärä - Date 12.06.2017
Sivumäärä – Number of pages 88
Tiivistelmä - Abstract
Pohjois-Karjalassa valmistellaan kokonaismaakuntakaavaa, joka tähtää vuoteen 2040 asti. Tätä varten näh- tiin tarpeelliseksi tutkia aiemmin laadittujen vaihemaakuntakaavojen teemoja tarkemmin. Rantojen käyttö on nähty Pohjois-Karjalassa merkittävänä tekijänä monelta eri taholta, minkä vuoksi siitä haluttiin tehdä oma selvitys. Pohjois-Karjalan ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa on määritetty rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät, jotka ovat tarkastelun alla olevia merkintöjä.
Tässä tutkielmassa tutkitaan, kuinka Pohjois-Karjalan maakuntakaavan rantojen käyttöä koskevien merkin- töjen alueet ovat kehittyneet sekä sitä, kuinka paljon Pohjois-Karjalan suurvesistöillä on rakennettua ja vapaata rantaa. Lisäksi tarkastellaan, onko vapaan ja rakennetun rannan määrän suhde suurvesistöillä maa- kuntakaavan ohjeistuksen mukainen, eli rakennetun ja vapaan rannan suhteen tulisi olla enintään 40/60.
Tutkimus suoritettiin paikkatietoaineistojen avulla tarkastelemalla rantojen kohdemerkintä alueiden kehit- tymistä neljän eri muuttujan kautta. Näitä muuttujia olivat vapaa-ajan asuntojen määrä, vakituisten asunto- jen määrä, väestön määrä ja työpaikkojen määrä. Näiden muuttujien muutoksia tarkasteltiin vuosina 2005–
2012 ja 2014.
Keskeisimpänä tuloksena voidaan todeta, että ainoastaan vapaa-ajan asuntojen määrä oli kasvanut lähes poikkeuksetta maakuntakaavan kohdemerkintöjen ohjeellisella vaikutusalueella, kun taas muiden muuttu- jien määrät olivat pääsääntöisesti laskussa. Rakennetun ja vapaan rannan suhteesta voidaan todeta, että maakuntakaavan ohjeistus on toteutunut hyvin vaihtelevasti. Paikoitellen on pysytty maakuntakaavan oh- jeistuksen mukaisissa mitoituksissa, mutta paikoin mitoitukset on ylitetty jopa reilusti.
Tutkimuksesta käy ilmi, että rantojen kohdemerkintöjen ohjeelliset vaikutusalueet eivät ole kehittyneet odotetunlaisesti. Suurvesistöjen rannat ovat joiltain osin melko täyteen rakennettuja, eikä maakuntakaavan ohjeistuksissa ole kokonaisuutta tarkasteltaessa pysytty.
Avainsanat – Keywords
rantarakentaminen, rantojen sulkeutuneisuus, vapaa-ajan asuminen, maakuntakaava
Sisällys
Esipuhe ... 2
1 Johdanto ... 3
2 Tausta ... 4
2.1 Vapaa-ajan asuntojen rakentamisen kehittyminen Suomessa ja Pohjois-Karjalassa ... 4
2.2 Vapaa-ajan asuntojen sijoittuminen ... 7
2.3 Suomen kaavoitusjärjestelmä ... 10
2.4 Maakuntakaava ... 13
2.4.1 Maakuntakaavoitusta ohjaava lainsäädäntö ... 14
2.5 Pohjois-Karjalan maakuntakaava ... 15
2.6 Rantojen sulkeutuneisuus ... 19
2.7 Mökkimaisema ... 19
2.8 Aikaisempi tutkimus... 21
3 Aineistot ja menetelmät ... 22
3.1 Aineistot ... 22
3.2 Menetelmät ... 22
4 Tulokset ... 25
4.1 Rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät suurvesistöittäin... 25
4.1.1 Pielinen ... 26
4.1.2 Höytiäinen... 28
4.1.3 Viinijärvi ... 30
4.1.4 Pyhäselkä ... 32
4.1.5 Koitere-Koitajoen alue ... 34
4.1.6 Juojärvi ... 36
4.1.7 Orivesi... 38
4.1.8 Pielisjoki ... 40
4.1.9 Puruveden-Pyhäjärven alue ... 42
4.1.10 Koillinen luontovyöhyke ... 43
4.2 Pohjois-Karjalan suurvesistöjen vapaat ja rakennetut rannat ... 44
5 Pohdinta ... 46
6 Johtopäätökset ... 49
7 Lähteet ... 51
8 Liitteet ... 54
2 Esipuhe
Tämä tutkielma sai alkunsa ollessani Pohjois-karjalan maakuntaliitolla korkeakouluharjoittelussa kesällä 2016. Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen yhteishankkees- sa oli tarkoitus tarkastella Pohjois-Karjalan rantojen käyttöä maakuntatasolla. Rantojen käytön tar- kempi tarkastelu nähtiin eri tahojen toimesta tärkeänä laadittaessa uutta Pohjois-Karjalan koko- naismaakuntakaava 2040:tä.
Pro Gradu – tutkielmani keskittyy aiemmin laadittujen Pohjois-Karjalan vaihemaakuntakaavojen rantojen käyttöä koskevien merkintöjen tarkasteluun ja niiden toteutumiseen. Tarkoitus oli selvittää olivatko vaihemaakuntakaavassa laaditut rantoja koskevat merkinnät onnistuneita vai tulisiko mer- kintöjä tai merkintätapoja muuttaa kokonaismaakuntakaavaa laadittaessa.
Haluan kiittää Pohjois-Karjalan maakuntaliittoa ja erityisesti alueidenkäyttöyksikön henkilöstöä, jotka mahdollistivat osallistumiseni maakuntakaavatyöhön ja sitä kautta tämän aiheen tiimoilta teh- tyyn tutkimukseen. Erityisesti haluan kiittää rantatiimiin osallistuneita, Pirkka Aulaa, Timo Korka- laista, Pekka Koskelaa, Jukka Nykästä, Pasi Pitkästä, Jyrki Suorsaa ja Heikki Viinikkaa, jotka olivat aktiivisesti mukana työn valmistumista edistämässä.
3 1 Johdanto
Pohjois-Karjalassa ollaan luomassa kokonaismaakuntakaavaa Maakuntakaava 2040:tä, jolla tähdä- tään nimensä mukaisesti vuoteen 2040 asti. Kokonaismaakuntakaavaa laadittaessa on nähty tarpeel- liseksi tarkastella joitain aiempien vaihemaakuntakaavojen teemoja tarkemmin. Yksi näistä tee- moista oli rantojen käyttö Pohjois-Karjalassa. Rantojen käyttö on nähty Pohjois-Karjalassa merkit- tävänä tekijänä monelta taholta ja se nousikin Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2040 osallistumis- ja arviointisuunnitelman palautteissa yhdeksi pääteemaksi (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2016b).
Tämä ei ole mikään yllätys, onhan Pohjois-Karjalassa rantaviivaa noin 21 000 kilometriä ja Pohjois- Karjalan pinta-alasta 18 prosenttia on järviä ja jokia (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2008, s. 102).
Suomen ympäristökeskus on raportissaan (22/2015) esittänyt selvityksen vapaa-ajan asumisesta Suomessa. Selvityksessä muun muassa todetaan, että rantarakentaminen on kuntien mielestä suurin vapaa-ajan asumisesta johtuva ympäristöhaitta ja myös maisemaan sopimaton rakentaminen ja mai- seman muutos on pantu merkille kunnissa. Joten Pohjois-Karjala ei ole ainoa maakunta, missä on laitettu merkille rantojen käytön ohjaamisen suuri merkitys. (Adamiak ym. 2015, 42)
Ranta-alueiden kaavoitusta koskevat säännökset otettiin rakennuslakiin (370/1958) jo vuonna 1969.
Ranta-alueiden kaavoitus oli maanomistajien kaavoitusta, mikä ei johtanut toivottuihin tuloksiin ranta-alueiden suunnittelussa. 1980 – luvulla siirryttiin rantayleiskaavoihin, koska niillä saavutettiin suoraan rakentamiseen oikeuttava asema. Vuonna 1997 rakennuslakiin lisättiin pykälä, jolla toteu- tettiin kaikkia ranta-alueita koskeva rakentamisrajoitus ja sitä kautta pyrittiin hillitsemään rantara- kentamista. (Jääskeläinen & Syrjänen 2010)
Gradutyöni on syntynyt tehdessäni Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle rantarakentamiseen liittyvää rantojen käytön selvitystä edellä mainittua maakuntakaavatyötä varten. Tutkielmani tarkoitus on selvittää, kuinka nykyisen Pohjois-Karjalan maakuntakaavan ohjaus on toiminut ja ovatko kaava- merkinnät päässeet toteuttamaan niille tarkoitettua ohjaavaa vaikutusta rantojen käytössä. Lopulta tämän pohjalta päästään pohtimaan ovatko nykyiset maakuntakaava merkinnät onnistuneita, vai tulisiko niitä muuttaa uuteen maakuntakaavaan. Tässä työssä ei oteta kantaa siihen, kuinka merkin- töjä mahdollisesti tulisi muuttaa.
Tutkimuskysymykset koostuvat yhdestä laajemmasta kysymyksestä, jota täsmennetään kahdella pienemmällä kysymyksellä. Tutkimuskysymykset ovat:
4
- Kuinka Pohjois-Karjalan maakuntakaava on toteutunut rantarakentamisen osalta?
o Kuinka rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät ovat kehittyneet vuoden 2005 jälkeen (vapaa-ajan asuntojen määrä, vakituisten asuntojen määrä, työpaikat, väestön määrä)?
o Kuinka paljon Pohjois-Karjalan suurvesistöillä on vapaata/rakennettua rantaa? To- teuttaako maakuntakaavan ohjeistuksen?
2 Tausta
2.1 Vapaa-ajan asuntojen rakentamisen kehittyminen Suomessa ja Pohjois-Karjalassa
Rantarakentamiseen liittyy Suomessa hyvin vahvasti vapaa-ajan asuminen. Esimerkiksi Pohjois- Karjalassa noin kaksi kolmasosaa rantavyöhykkeellä olevista asuinrakennuksista on vapaa-ajan asuntoja (Rakennus- ja huoneistorekisteri 2016). Tämän vuoksi esittelen taustatietona yleisesti va- paa-ajan asuntojen määrien kehitystä myös muilla kuin rantavyöhykkeellä. Pohjois-Karjala on hyvä esimerkki kuinka paljon Suomessa vapaa-ajan asuntoja tehdään juuri rannoille. Pohjois-Karjalan noin 24 000:sta vapaa-ajan asunnosta yli 18 000 on rakennettu ranta-alueella (Tilastokeskus 2016 &
Rakennus- ja huoneistorekisteri 2016). Koko Suomessa yli 80 prosenttia vapaa-ajan asunnoista si- jaitsee rannoilla (FCG Finnish Consulting Group Oy 2016). Tässä yhteydessä esittämäni kuvaajat ja kaaviot perustuvat pääsääntöisesti tilastokeskuksen tilastoihin sekä rakennus- ja huoneistorekisterin aineistoihin.
Tutkielmassa nousee esille kaksi tärkeää termiä, jotka on hyvä määritellä ensimmäisenä; rantavyö- hyke ja ranta-alue. Lainsäädännössä näille ei ole asetettu mitään täsmällistä leveyttä. Maankäyttö- ja rakennuslain esitöissä rantavyöhykkeen katsottiin ulottuvan noin 100 metrin päähän rannasta, mutta ei kuitenkaan 200:aa metriä pidemmälle. Rantavyöhykkeen vähimmäisleveytenä on pidetty hallin- tokäytännöissä 50:tä metriä. Rantavyöhykkeen leveyteen vaikuttaa rannan eri ominaisuudet, kuten kasvillisuus, maastonmuodot ja maisematekijät. Ranta-alueelle on hallintokäytännöissä leveydeksi arvioitu noin 200 metriä, mutta se voi olla leveämpikin. Ranta-alueen leveyden tulkinnassa ratkai- sevaa on tukeutuuko rakentaminen vesistön käyttöön tai vetovoimaan. Eli käytännössä rannoilla on
5
rantavyöhyke, jonka jälkeen voi olla ranta-alue, jonka olemassaolo arvioidaan tapauskohtaisesti.
(Kanerva 2012). Tässä tutkielmassa rantavyöhykkeen leveys on 200 metriä rannasta.
Vapaa-ajan asuntojen määrä on lisääntynyt voimakkaasti Pohjois-Karjalassa vuodesta 1970 lähtien (kuva 1). Vuonna 2015 kesämökkien määrä oli vähentynyt noin 40 asunnolla edellisvuoteen verrat- tuna, mikä selittynee sillä, että vapaa-ajan asuntoja on muutettu vakituisiksi asunnoiksi enenevissä määrin viime vuosina. (Tilastokeskus 2016)
Kuva 1. Kesämökkien määrän kehitys Pohjois-Karjalassa 1970–2015.
Pohjois-Karjalassa vapaa-ajan asuntojen rakentamisen huippuvuodet ovat olleet 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla (kuva 2). Tämän jälkeen rakentaminen on hiipunut merkittävästi ja 2010-luvun alun aikana onkin valmistunut vain runsaat 700 vapaa-ajan asuntoa. (Tilastokeskus 2016). Vapaa-ajan asuntojen rakentamisen hiipuminen johtuu varmasti useista eri tekijöistä, mutta yhtenä syynä on havaittu, että tarjolla olevien mökkitonttien määrä on vähentynyt ja hinnat ovat nousseet. Esimer- kiksi vuonna 2012 koko Suomessa rakentamattomista rantatonteista tehtiin vain reilut tuhat kaup- paa. (Tiihonen 2013)
6
Kuva 2. Vapaa-ajan asuinrakennukset valmistumisvuosikymmenen mukaan Pohjois-karjalassa.
Valmistuneiden vapaa-ajan asuntojen määrä on ollut tasaisessa laskussa koko 2000 – luvun ajan (kuva 3). 2000 – luvun alkuvuosina vapaa-ajan asuntoja on valmistunut lähes 250 kappaletta vuosit- tain, kun taas vuonna 2014 asuntoja valmistui vain reilut 100 kappaletta. Tarkasteltaessa vapaa-ajan asuntojen määrän muuttumista Pohjois-Karjalassa nähdään selkeä laskeva trendi valmistuneiden vapaa-ajan asuntojen määrässä. (Väestörekisterikeskus 2016)
Kuva 3. Valmistuneiden vapaa-ajan asuntojen määrä Pohjois-Karjalassa 2000-luvulla.
7 2.2 Vapaa-ajan asuntojen sijoittuminen
Vapaa-ajan asuntojen sijoittumista Pohjois-Karjalassa ja Suomessa yleisesti eroaa toisistaan jonkin verran. Suomen tilastot on saatu Vesala ym. (2015) tekemästä vapaa-ajan asumisen ja rantaraken- tamisen tilastoista. Pohjois-Karjalan tilastot on saatu paikkatietomenetelmin YKR-aineistosta. Alue- jakona käytetään yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) aluejakoa. Aluejakoja on kah- denlaisia. Ensimmäinen jaottelee alueet neljään luokkaan: taajamat, kylät, pienkylät ja harva maa- seutuasutus. On huomioitava, että tämä luokitus ei kata läheskään kaikkia alueita Suomesta tai Poh- jois-Karjalasta vaan vain pienen osan. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa näille alueille osuu kaikista vapaa-ajan asunnoista vain reilut 14 % (vajaa 3500 vapaa-ajan asuntoa).
Pohjois-Karjalassa vapaa-ajan asuntoja on suhteessa huomattavasti vähemmän harvalla maaseu- tuasutusalueilla kuin koko maassa, kun taas kylä-alueilla asuntoja on huomattavasti enemmän (kuva 4). Myös pienkylissä ja taajamissa Pohjois-Karjalan alueella on vapaa-ajan asuntoja suhteessa enemmän kuin muualla maassa. Vapaa-asuntojen suuri määrä kylissä verrattuna muualle maahan voi kertoa Pohjois-Karjalan kylien autioitumisesta, eli kylistä on muutettu pois ja entinen vakituinen asunto on muutettu vapaa-ajanasunnoksi.
8
Kuva 4. Vapaa-ajan asuntojen sijoittuminen Pohjois-Karjalassa ja koko Suomessa, YKR-aluejako.
(Vesala ym. 2015).
Kuvassa 5 on esitetty vapaa-ajan asuntojen sijoittuminen YKR:n kaupunki-maaseutu-luokituksen mukaan (kuva 5). Tämä luokitus kattaa koko Pohjois-Karjalan alueen toisin kuin edellisten dia- grammien luokitus. Pohjois-Karjalassa harvaan asutulla maaseudulla loma-asuntojen osuus on huomattavasti suurempi kuin koko maassa vastaavilla alueilla. Kaupungin läheisellä maaseudulla ja kaupungin kehysalueella taas Pohjois-Karjalassa vapaa-ajan asuntojen määrän osuus on pienempi verrattuna koko maahan. Kaupunkialueiden, maaseudun paikalliskeskusten ja ydinmaaseudun osuudet vapaa-ajan asuntojen määrässä on Pohjois-Karjalassa muun maan tasoa.
9
Kuva 5. Vapaa-ajan asuntojen sijoittuminen Pohjois-Karjalassa vuonna 2014 YKR-aineiston kau- punki-maaseutu-luokituksella. (Vesala ym. 2015)
Yleisesti Pohjois-Karjalan vapaa-ajan asutus painottuu muuhun maahan verrattuna huomattavasti enemmän maaseudulle ja erityisesti harvaan asutulle maaseudulle. Tämän on normaalia ottaen huomioon Pohjois-Karjalan suhteellisen pienen asukastiheyden, jolloin harvaan asuttuja seutuja on paljon.
Seuraavassa kuvassa on esitetty rannoilla sijaitsevien vapaa-ajan asuntojen lukumääriä kunnittain Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Karjalassa rantojen vapaa-ajan asuntoja on selkeästi eniten Liperissä, Joensuussa, Kiteellä ja Lieksassa (kuva 6). Näistä neljästä Liperissä on selkeästi eniten vapaa-ajan asuntoja rannoilla kunnan pinta-alaan suhteutettuna. Tarkasteluun on otettu kaikki rakennus- ja huoneistorekisterin vapaa-ajan asunnot rantavyöhykkeeltä.
10
Kuva 6. Rannoilla sijaitsevien vapaa-ajan asuntojen määrä Pohjois-Karjalassa.
Suomalaisille vapaa-ajan asumisessa tärkeää on monien lähteiden mukaan irtautuminen arjesta, luonnonläheisyys ja rauhallisuus (Ahlqvist 2009, Hirvonen 2008). Tästä ehkä kertoo myös jo 1990 – luvulla tehty tutkimus, jonka mukaan suomalaiselle vapaa-ajan asunnon paikan tärkeitä kriteereitä ovat muun muassa: vähintään 50 metriä omaa rantaa puhtaan vesistön ääreltä, saavutettavissa autol- la, mutta ei saisi kuulua liikenteen melua ja lähimpään naapuriin tulisi olla vähintään 100 metriä matkaa. (Granö ym. 1999). Edellä mainitusta huomaa kuinka tärkeinä ihmiset pitävät omarantaista tonttia ja rantarakentamisen väljyyttä. Jos asiaa pohditaan maiseman näkökulmasta, niin edellä ku- vattu maisema on hyvin stereotyyppinen suomalaisen omaksuma ihanne mökkimaisema. Pitkäsen (2008) tutkimuksen mukaan järvet olivat tärkein syy vapaa-ajan asunnon tai tontin ostamiseen.
2.3 Suomen kaavoitusjärjestelmä
Suomen maankäytön suunnittelujärjestelmä on neliportainen (Kuva 7). Ylimpänä ovat valtakunnal- liset alueidenkäyttötavoitteet, seuraavana maakuntakaavoitus, sen jälkeen yleiskaavoitus ja viimei- senä ja tarkimpana asemakaavoitus. Suomessa maankäytön suunnittelujärjestelmä perustuu niin sanottuun tarkentuvaan suunnitteluun. Järjestelmässä alueidenkäyttötavoitteet ja suurpiirteisemmät kaavat ohjaavat yksityiskohtaisempien kaavojen suunnittelua. (Ympäristöhallinto 2017a)
11
Kuva 7. Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen kaavoitusjärjestelmä (Pohjois-Karjalan maakunta- liitto 2008 s. 7).
Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista ensimmäisen kerran marraskuus- sa 2000. Vuonna 2008 valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita tarkistettiin ajankohtaisemmiksi.
(Laitinen & Vesisenaho 2011). Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tehtävänä on muun muassa varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ottaminen kuntien ja maa- kuntien kaavoituksessa, maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteiden saavuttamisen helpottaminen ja toimia kaavoituksen ennakko-ohjaajana valtakunnallisesti merkittävissä alueidenkäytön kysymyk- sissä. Tavoitteet koskevat mm. alue- ja yhdyskuntarakennetta, luonnonvarojen käyttöä, luonto- ja kulttuuriympäristöjä, elinympäristöjen laatua ja yhteysverkostoja. (Ympäristöhallinto 2017b, Palda- nius 2011). Paldanius (2011) on tiivistänyt valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tavoitteet Ympäristöministeriön raportissaan seuraavasti:
varmistavat, että valtakunnallisesti merkittävät asiat huomioidaan alueidenkäytössä
edistävät ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä sekä luovat edellytyksiä hyvälle elinympäristölle
edistävät kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa Suomessa
12
luovat alueidenkäytölliset edellytykset valtakunnallisten hankkeiden toteuttamiselle.
Suurin osa erityistavoitteista on suunnattu maakuntakaavoitukselle, jolloin ne siirtyvät kuntien kaa- voitukseen vasta maakuntakaavan ohjausvaikutuksen kautta (Turunen & Wähä 2012).
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on jaettu alueidenkäyttöä ja alueidenkäytön suunnittelua ohjaavien vaikutusten perusteella yleis- ja erityistavoitteisiin. Yleistavoitteet ovat alueidenkäyttöä ja sen suunnittelua koskevia periaatteellisia linjauksia. Erityistavoitteet taas ovat yleistavoitteita tar- kentavia ja konkreettisempia velvoitteita. Yleistavoitteita sovelletaan maakuntakaavoitukseen, muuhun maakunnan suunnitteluun ja valtion viranomaisten toimintaan. Myös yleiskaavat kuuluvat yleistavoitteiden soveltamisalaan, kun taas asemakaavoitukseen niitä ei sovelleta. Yleistavoitteet onkin tarkoitettu sovellettavaksi vain yleispiirteisessä kaavoituksessa. Erityistavoitteet koskevat kaikkea kaavoitusta, ellei tavoitetta ole kohdennettu koskemaan vain tiettyä kaavamuotoa. Suuri osa erityistavoitteista on kohdennettu koskemaan ainoastaan maakuntakaavoitusta tai maakunnan suun- nittelua. Erityistavoitteet voidaan jakaa vielä neljään eri tyyppiin sen mukaan, mihin kaavamuotoon tavoitetta sovelletaan. (Turunen 2003: 13)
Yleiskaavan laatii kunta ja se on kuntien yleispiirteinen maankäytön suunnitelma (Ympäristöhallin- to 2017c). Yleiskaavalla osoitetaan kunnan oman tahdon mukainen alueiden käyttö sovittaen mu- kaan paikallisia intressejä, joita alueiden käyttöön kohdistuu. Yleiskaavoituksella sovitetaan maa- kuntakaavan maakunnallisia ja valtakunnallisia tavoitteita kunnan omiin tavoitteisiin. Yleiskaava voidaan laatia oikeusvaikutteisena tai oikeusvaikutuksettomana. Oikeusvaikutukseton yleiskaava voi olla perusteltua, jos se tehdään osana kunnan strategista suunnittelua. Tällaisen yleiskaavan to- teutuminen vaatii toteuttajilta sitoutumista päätettyihin periaatteisiin. Oikeusvaikutukseton kaava ei juridisessa mielessä ohjaa myöhemmin laadittavia yksityiskohtaisempia kaavoja, vaan tällöin ohjaus tulee maakuntakaavasta. Periaatteena on, että kunnan alueella voi olla voimassa vain yksi oikeus- vaikutteinen yleiskaava. (Jääskeläinen & Syrjänen 2010, Salmi ym. 2006).
Yleiskaavan laadinnassa korostuu vuorovaikutus ja ratkaisujen vaikutusten arviointi, koska yleis- kaavan laatimisen yhteydessä joudutaan pohtimaan ja yhdistämään erilaisia ympäristöllisiä ja yh- teiskunnallisia tavoitteita (Salmi ym. 2006). Yleiskaavalla ohjataan yksityiskohtaisempien kaavojen (asemakaavojen) laatimista. Yleiskaava voidaan laatia koko kuntaa koskevaksi tai vain tiettyä osaa koskevaksi. Kunnat voivat laatia myös yhteisen yleiskaavan, kuten on tehty esimerkiksi Joensuun seudulla, missä on voimassa vuonna 2008 hyväksytty Joensuun seudun yleiskaava. Kyseinen yleis-
13
kaava kattaa Joensuun, Kontiolahden, Liperin, Outokummun ja Polvijärven kunnat. Yhteisillä yleiskaavoilla pystytään edistämään ylikunnallisia tavoitteita, kuten esimerkiksi liikennejärjestel- män suunnittelua. (Ympäristöhallinto 2017c, Joensuu 2017, Salmi ym. 2006)
Yksityiskohtaisimpana kaavana toimii asemakaava, jonka laatii kunta. Asemakaavalla määritellään alueen käyttö. Asemakaavassa osoitetaan muun muassa rakennusten sijainti, käyttötarkoitus ja ko- ko. Asemakaavalla pyritään suunnittelemattoman rakentamisen epäkohtien torjumiseen. Jääskeläi- sen & Syrjäsen (2010) mukaan asemakaava tulee laatia: ”…kun rakentamisesta aiheutuvat vaiku- tukset ja ympäristömuutokset ovat niin laaja-alaisia, ettei niitä tai rakentamisen sopeutumista ympä- ristöön pystytä riittävästi arvioimaan yksittäisen rakennusluvan yhteydessä…”. Asemakaava voi koskea laajempia alueita, kuten asuntoaluetta, tai mahdollisesti vain yhtä tonttia. Ranta-alueiden rakentamista voidaan ohjata ranta-asemakaavalla. Toisin kuin asemakaavan laatimisessa ranta- asemakaavan laatimisesta vastaa maanomistaja. (Ympäristöhallinto 2017d)
Rantarakentamisesta kaavoituksen näkökulmasta on hyvä esimerkki se, että vuosina 1985–1996 valmistuneista lomarakennuksista vain 18 % sijoittui silloisten yleis-, asema-, rakennus- ja ranta- kaavojen alueille. Eli yli 80 % rakennettiin kaava-alueiden ulkopuolelle. (Ympäristöministeriö 1997)
2.4 Maakuntakaava
”Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa- alueella” (Ympäristöhallinto 2017a). Maakuntakaavassa osoitetaan maakunnan kehittämisen kan- nalta tarpeellisia alueita, sekä esitetään periaatteet alueiden käyttöön ja yhdyskuntarakenteeseen.
Maakuntakaavalla luodaan pitkän aikavälin alueidenkäytölliset edellytykset ja suuntaviivat maa- kunnan tavoitetilan toteuttamiseksi. Maakuntakaavalla ohjataan kuntien kaavoittamista ja muuta viranomaisten alueiden käytön suunnittelua. Maakuntakaavaan liitetään myös selostus, jossa esite- tään kaavan tavoitteet, vaikutukset ja kaavan tulkintaan sekä toteuttamiseen tarvittavia tietoja. Maa- kuntien liitot vastaavat maakuntakaavojen laatimisesta ja maakuntakaavan hyväksymisestä vastaa maakunnan liiton liittovaltuusto. Maakuntakaavan aikatähtäimen tulee myös olla riittävän pitkä, yleensä 10–20 vuotta. (Jääskeläinen & Syrjänen 2010, Pitkäranta 2002, Ympäristöhallinto 2017e)
14
Maakunnan suunnittelun kokonaisuuteen kuuluvat maakuntakaavan lisäksi maakuntasuunnitelma ja alueellinen kehittämisohjelma (maakuntaohjelma) (kuva 8). Maakuntasuunnitelmalla tähdätään ko- konaisvaltaiseen ja pitkäjänteiseen maakunnan kehittämiseen, ja siten toimii lähtökohtana sekä maakuntakaavan että maakuntaohjelman laatimiselle. Maakuntakaava toimii maakuntasuunnitelman alue- ja yhdyskuntarakennetta sekä ympäristöä koskevien strategioiden toteuttajana. Maakuntaoh- jelmilla sovitetaan yhteen ja suunnataan maakunnissa tapahtuvaa kehitystyötä yhteisesti omaksuttu- jen tavoitteiden ja strategioiden mukaisesti. Maakuntaohjelmat laaditaan yhteistyössä maakuntien liittojen, alueen kuntien, valtion aluehallintoviranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa. (Pit- käranta 2002).
Kuva 8. Maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja maakuntaohjelma (Pitkäranta 2002).
2.4.1 Maakuntakaavoitusta ohjaava lainsäädäntö
Kaavoitukseen vaikuttavat välillisesti monet lait, mutta tässä yhteydessä käsittelen vain maankäyt- tö- ja rakennuslakia (132/1999), joka on tärkein maakuntakaavoitusta säätelevä laki. Laki määritte-
15
lee millainen maakuntakaavan tulee olla ja kuinka se laaditaan. Maakuntakaavan yleispiirteisyys tuodaan esiin myös maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL). MRL 4.3 § kuuluu näin: ”Maakuntakaa- va sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella.”.
MRL:n mukaan maakuntakaavassa tulee esittää alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä maakunnan kehittämisen kannalta tarpeelliset alueet (MRL 25.4 §). (Pitkäranta 2002)
Maakuntakaavan sisällöstä säädetään MRL:n pykälässä 28. Sen mukaan maakuntakaavaa tehtäessä on otettava huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, sekä on otettava huomioon maa- kunnan oloista johtuvat erityistarpeet. Myös maakuntakaava-alueeseen rajoittuvat muut maakunta- kaavat tulee huomioida. MRL:n pykälän 28 mukaan kaavaa laadittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota seuraaviin seitsemään kohtaan:
1) maakunnan tarkoituksenmukaiseen alue- ja yhdyskuntarakenteeseen;
2) alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen;
3) ympäristön ja talouden kannalta kestäviin liikenteen ja teknisen huollon järjestelyihin;
4) vesi- ja maa-ainesvarojen kestävään käyttöön;
5) maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin;
6) maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen; sekä 7) virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyteen.
MRL:n 28 §:n 4 momentissa on myös todettu, että maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle ei saa aiheutua kohtuutonta haittaa. Neljännessä momentissa on myös mainittu, että alueiden käytön taloudellisuutta on pidettävä silmällä. (Pitkäranta 2002, s. 38; Jääskeläinen & Syrjänen 2010)
2.5 Pohjois-Karjalan maakuntakaava
Tämän hetkinen voimassa oleva Pohjois-Karjalan maakuntakaava koostuu neljästä eri vaihemaa- kuntakaavasta. Ensimmäinen vaihemaakuntakaava hyväksyttiin maakuntavaltuustossa marraskuus- sa 2005 ja vahvistettiin valtioneuvostossa vuoden 2007 loppupuolella. Toinen vaihemaakuntakaava hyväksyttiin maakuntavaltuustossa toukokuussa 2009 ja se vahvistettiin ympäristöministeriössä kesäkuussa 2010. Kolmas vaihemaakuntakaava hyväksyttiin maakuntavaltuustossa kesäkuussa 2013 ja ympäristöministeriö vahvisti sen maaliskuussa 2014. (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
16
2016a) Viimeisin eli neljäs vaihemaakuntakaava hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 2015 ja ympä- ristöministeriö vahvisti sen elokuussa 2016 (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2017a).
Jokaisella vaihemaakuntakaavalla on ollut omat painopisteensä ja niissä on keskitytty eri aiheisiin.
Näistä vaihemaakuntakaavoista tutkielmani osalta on tärkein ensimmäinen vaihemaakuntakaava, koska siinä on erityisesti käsitelty Pohjois-Karjalan rantojen käyttöä. (Pohjois-Karjalan maakunta- liitto 2017b). Pohjois-Karjalan pinta-alasta 18 prosenttia on järviä ja jokia sekä rantaviivaa on noin 21 000 kilometriä. (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2008, s. 102). Tämän vuoksi rantojen käytön tarkempi tarkastelu on nähty tarpeelliseksi myös maakuntatasolla.
Pohjois-Karjalan ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa on määritetty 10 kappaletta suurvesistöjä, jotka ovat Pielinen, Pielisjoki, Koitereen-Koitajoen alue, Höytiäinen, Viinijärvi, Juojärvi, Pyhäsel- kä, Orivesi ja Puruveden-Pyhäjärven alue. Näiden lisäksi Koillinen luontovyöhyke katsotaan omak- si suurvesistöksi sen käsittäessä paljon pieniä järviä ja lampia sekä pitkiä jokia. Nämä Pohjois- Karjalan tärkeimmät suurvesistöt on merkitty (rk-, rk-1 -merkinnät) maakuntakaavassa rantojen käytön kehittämisen kohdealueiksi (kuva 10).
Kohdealueilla rakentamisen suunnittelumääräyksenä kaavaselostuksessa mainitaan rakennetun ja vapaan rantaviivan suhteeksi 40/60 eli muunnetusta rantaviivasta 60 prosenttia tulisi olla vapaata.
Kaavaselostuksessa muunnettu rantaviiva on määritelty: ” Muunnetulla rantaviivalla tarkoitetaan laskentamenetelmää, jossa pienet mutkat ”oikaistaan” eli muunnetaan eri muuntokertoimilla”.
Muuntamiseen on yleisesti käytetty Etelä-Savon seutukaavaliiton kehittämää laskuperiaatetta (kuva 9). Niin kutsutun Etelä-Savon mallin pääajatuksena on, että kapeamman vesistön rannalle voidaan sijoittaa vähemmän rakentamista kuin leveämmän vesistön rannalle, jotta rakennukset eivät sijoit- tuisi liian lähelle toisiaan. (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2008, s. 104–106; Ympäristöministeriö 2005, s. 98).
17
Kuva 9. Etelä-Savon maakuntaliiton malli muunnetun rantaviivan laskemiseksi (Ympäristöministe- riö 2005).
Pohjois-Karjalan ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa on määritelty maakunnan alueelle rantara- kentamisen solmukohdat (ra-merkintä). Kaavaselostuksen mukaan merkinnällä osoitetaan Pohjois- Karjalan suurvesistöalueiden rantojen käytön toiminnalliset solmukohdat, jotka ovat tiiviimmän vapaa-ajan ja ympärivuotisen asumisen, eri elinkeinotoimintojen ja muun vapaa-ajan toimintojen kehitettäviä kohteita. Rantarakentamisen osalta tämä tarkoittaa sitä, että rakennetun rannan ja va- paan rannan osuudet voivat solmukohtien alueilla olla 50/50. Rantarakentamisen solmukohtia on määritetty Pohjois-Karjalan alueelle 28 kappaletta.
Rantarakentamisen solmukohdille on määritetty maakuntakaavassa ohjeellinen enimmäisulottu- vuus. Enimmäisulottuvuus on kolme kilometriä suurvesistöillä ja viisi kilometriä Koillisella luonto- vyöhykkeellä. Ulottuvuutta määritettäessä on huomioitu asutuksen sijoittuminen, liikenteelliset saa- vutustekijät sekä keskeisesti palvelujen saatavuus, jona on yleisesti pidetty viittä kilometriä. On todettu, että kun palvelut sijaitsevat alle kolmen kilometrin etäisyydellä on niillä merkitystä pysy- vän asutuksen sijoittumiseen. Ensimmäisessä vaihemaakuntakaavassa on merkitty myös rantakylä- alueita (at-1 -merkintä). Merkinnöillä osoitetaan rantakyliä, joita pidetään suositeltavana pysyvän ja loma-asutuksen alueina. Rantakyliä on määritetty Pohjois-Karjalan alueelle 31 kappaletta ja niihin pätevät rantarakentamisen tiheyteen liittyen sama 50/50 periaate kuin rantarakentamisen solmukoh- tiinkin. (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2008 s. 68–69, 105–106).
18
Kuva 10. Pohjois-Karjalan maakuntakaavan rantakylä-, rantarakentamisen solmukohta- ja rantojen käytön kohdentamisalue -merkinnät.
19 2.6 Rantojen sulkeutuneisuus
Tässä tutkimuksessa käytetään rantojen sulkeutuneisuuden sijasta termejä vapaa ja rakennettu ranta, koska halutaan selkeästi erotella nämä termit. Yleisesti käytössä oleva termi ”rantojen sulkeutunei- suus” kuitenkin kuvaa käytännössä samaa asiaa. Rannan sulkeutuneisuudella tarkoitetaan sitä, että rannan läheisyydessä olevat rakennukset pihapiireineen sulkevat rannan muulta käytöltä. Sulkeutu- neisuus käsitteen avulla voidaan arvioida virkistyskäyttöön soveltuvan rakentamattoman rannan määrää. Rannan katsotaan olevan sitä sulkeutuneempaa, mitä tiheämpään se on rakennettu ja sitä kautta mitä vähemmän rantaa on käytettävissä virkistykseen. (Ympäristöministeriö 2005, s. 13;
Laurila & Kalliola 2008). Rantojen sulkeutuneisuus vaikuttaa myös rantojen kasvillisuuteen yleensä heikentävästi ja luonnollisesti myös alueen maisemaan. Suomessa rantojen sulkeutuminen yleiseltä käytöltä tarkoittaa, etteivät alueet ole enää jokamiehen oikeuksiin kuuluvan liikkumisvapauden pii- rissä. (Hiltunen ym. 2013)
Saaristoasiain neuvottelukunta on laskenut, että vapaa-ajan asunnot vievät noin 10 prosenttia ranta- viivasta, jos oletetaan, että jokainen rantarakennuspaikka vie noin 80 metriä rantaviivasta. Laskelma ei ota huomioon vakituisia asuntoja, kylämaisia alueita tai taajamia, joten siitä ei voi tehdä suoraan johtopäätöstä, jotta 90 prosenttia rantaviivasta olisi vapaata rantaa, mutta se antaa jonkinlaista suun- taa antavaa arviota tuon ajan tilanteesta. On laskettu, että Suomessa noin 85 % vapaa-ajan asunnois- ta olisi 100 metrin säteellä rannasta. (Ympäristöministeriö 2005, s. 13; Hiltunen ym. 2013)
2.7 Mökkimaisema
Vuori (1966) erotti suomalaisen mökkeilyn kehityksessä kolme eri kautta: varhaiskauden (1780–
1920), vakiintumiskauden (1921–2940) ja joukkokauden (vuodesta 1945 eteenpäin). Varhaiskaudel- la mökkimaisema oli varakkaiden kaupunkilaisten vapaa-ajan maisema. Tuolloin huvilarakennukset olivat suuria ja ne rakennettiin usein vesistöjen äärelle luonnonkauniiseen maisemaan. Vakiintu- miskauden huvilat olivat yksinkertaisempia ja muistuttivat enemmänkin esikaupunkien omakotita- loja. 1900-luvun loppupuolella mökkeily levittäytyi laajempiin kansankerroksiin vastakkaisena il- miönä kiihtyvälle kaupungistumiselle. Tuolloin mökkirakentaminen levisi entistä syvemmälle sisä- maahan seuraten järvien ja jokien rantoja. Joukkokauden mökit olivat aiempiin kausiin verrattuna pienempiä ja vaatimattomampia. (Vuori 1966)
20
Mökkimaisemaa alueellisesti lähestyttäessä erilaiset maisemat ovat suositumpia mökkeilykulutuk- sen kohteiksi kuin toiset. Alueellinen vaihtelu on huomattavaa, eikä mökkeily jakaudu tasaisesti kaikkien maaseutualueiden kesken. Yksi keskeisimmistä tekijöistä mökkeilyn alueelliseen jakautu- miseen on kautta aikain ollut vesistöjen vetovoima. (Pitkänen 2011) Osaltaan mökkimaisen kehi- tykseen on vaikuttanut lainsäädäntö ja erityisesti se, miten rantarakentamista on eri aikoina ohjattu ja säädelty, tai jätetty säätelemättä. Mökkeilyn voimakas levittäytyminen ja suunnittelematon raken- taminen aiheuttivat jo joukkokauden alussa huolta rantojen maankäytöstä ja jokamiehenoikeuksien toteutumisesta. (Rytteri 2006)
Vesistöt eivät kuitenkaan ole ainoa mökkeilyn vetovoimatekijä. Pitkäsen (2011) tutkimusten mu- kaan mökkien kysyntä on 2000-luvulla kasvanut erityisesti matkailukeskusten läheisyydessä. Mat- kailukeskusten mökkirakentaminen poikkeaa perinteisestä rantarakentamisesta niin, että rakentami- nen muodostaa eräänlaisia mökkikyliä ja erillisten mökkirakennusten ohella lomakäytössä on myös rivi- ja kerrostalojen asuntoja ja lomaosakkeita (Pitkänen & Vepsäläinen 2008). Mökkeilykulutuk- sen kohteeksi valikoituvat usein erityisesti maisemat, joissa läsnä ovat vesistöjen ja harrastusmah- dollisuuksien läheisyys sekä sopiva etäisyys vakituiselle asunnolle. Monin paikoin kyseisenlaiset vetovoimaiset alueet ovat nykyään jo varsin tiheään rakennettuja. (Pitkänen 2011)
Mökkeilyn aika-tila-ulottuvuutta on usein analysoitu jakamalla mökkikanta päiväkäynti-, viikon- loppu- ja lomavyöhykkeisiin. Kauppila (2008) on tehnyt yhteenvedon pohjoismaisista tutkimustu- loksista ja on esittänyt teoreettisen mökkeilyn vyöhykemallin. Mallissa päiväkäyntivyöhyke ulottuu enintään noin 80–100 kilometrin ja 60–75 minuutin ajomatkan päähän vakituisesta asunnosta. Vii- konloppuvyöhyke maksimissaan 250–400 kilometrin ja 3-5 tunnin päähän ja lomavyöhyke on tä- män rajan ylittävä alue. Lyhyt mökkimatka mahdollistaa mökin tiheämmän käytön päiväseltään ja viikonloppuisin, kun taas pidemmälle matkalle lähdetään pääasiassa lomakausina. Viikonloppu- vyöhykkeellä mökit ovat usein myös paremmin varusteltuja ja ne ovat myös useammin talvikäyt- töön soveltuvia. Viikonloppuvyöhykkeellä korkea kysyntä näkyy mökkirakentamisen tiheytenä.
Viikonloppuvyöhykkeellä myös lähin mökkinaapuri on keskimäärin lähempänä lomavyöhykkee- seen verrattuna. (Pitkänen 2008, 2011)
Sikiö (2012) selvitti tutkimuksessaan tyhjien asuinrakennusten käyttöä. Tutkimuksessa selvisi, että jos tyhjä asuinrakennus sijaitsee vesistön läheisyydessä, on se suuremmalla todennäköisyydellä vapaa-ajan asumisen käytössä verrattuna kuivan maan tyhjään asuinrakennukseen. Samassa tutki-
21
muksessa selvisi, että tyhjistä asuinrakennuksista joita käytetään viikkoja käyntikerran aikana lähes puolet sijaitsevat vesistön äärellä. Sikiö (2012) teki samaisessa tutkimuksessa erään kylän alueella ilmakuvatarkastelua kylän muutoksista vuosien 1939 ja 2010 välillä. Tässä tarkastelussa tehtiin ha- vainto, että tutkittavan kylän asutusrakenteessa ei ollut tapahtunut suurta muutosta lukuun ottamatta ranta-asutusta. Eli suurimmat muutokset olivat tapahtuneet juurikin ranta-alueilla.
Pitkäsen & Vepsäläisen (2008) mukaan mökkimaisemaa leimaa alueellinen eriytyminen. Erityisesti Etelä-Suomessa mökin hankkiminen on muodostunut entistä hankalammaksi. Mökkien ja rantatont- tien hinnat ovat pääsääntöisesti kohonneet vuosittain viimeisen vuosikymmenen aikana. Tämä on siirtänyt kysyntää laajemmalle alueelle pohjoisemmaksi, mutta myös ulkomaille esimerkiksi Vi- roon. Rantojen sulkeutuneisuuden ja korkean hintatason vuoksi kysyntä kohdistuu aiempaa useam- min myös kuivanmaan mökkeihin. Kysyntä on kohdistunut myös entistä enemmän vakituisesta asuinkäytöstä vapautuneita maaseudun rakennuksia kohtaan. Tällaista rakennuskantaa on Suomessa paljon myös maaseudun kylissä ja taajamissa. (Pitkänen 2011)
2.8 Aikaisempi tutkimus
Rantarakentamisen kohdemerkintöjä koskevaa tutkimusta maakuntatasolla ei ole tehty aiemmin Suomessa. Tähän vaikuttaa osaltaan se, että vastaavia merkintöjä ei useimmista tämän hetkisistä lainvoimaisista maakuntakaavoista edes löydy.
Vastaavia tutkimuksia rakennetun/vapaan rannan määrästä on tehty jonkin verran aiemminkin Suomessa. Suomen merenrantojen rakennetun rannan määrä on selvitetty viimeksi vuonna 2005 (Laurila & Kalliola 2008). Heidän tutkimuksessa on käytetty osittain samaa menetelmää kuin tässä- kin tutkimuksessa, eli rakennuksille on tehty 100 metrin vyöhykkeet, joiden katsotaan vähentävän vapaan rannan määrää kyseiseltä säteeltä. Heidän tutkimuksessaan vyöhykkeitä on tehty myös muun muassa teille sekä joillekin rakennuksille on tehty hieman pienempiä vyöhykkeitä, jotka ran- taviivan sulkeutuneisuuteen vaikuttavat. Myös Turun kaupungille on vuonna 2005 tehty samanlai- nen vapaiden rantojen kartoitus. Kyseisessä kartoituksessa rakennuksille oli käytetty hieman pie- nempää sädettä (70 m) rakennusten vyöhykkeille. (Nikkanen 2005). Tietääkseni kuitenkaan maa- kuntatasolla ei tällaista kartoitusta ole tehty aiemmin.
22 3 Aineistot ja menetelmät
3.1 Aineistot
Aineistona käytettiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhdyskuntarakenteen (YKR) pisteai- neistoa loma-asutuksesta, vakituisesta asutuksesta, väestöstä ja työpaikoista. Pisteaineisto on laadit- tu YKR:n 250 m x 250 m ruuduista siten, että piste vastaa ruudun tietoja ja sijaitsee ruudun keski- pisteessä. Tarkastelu tehtiin suurvesistöittäin eli yhden suurvesistön solmukohdat, rantakylät ja ran- ta-alueet käydään läpi kerralla, jolloin saadaan kokonaiskuva kyseisen vesistöalueen tilasta. Yhdys- kuntarakenteen seurantajärjestelmä on Suomen ympäristökeskuksen ja Tilastokeskuksen yhdessä kokoama yhdyskuntarakenteen eri ominaisuuksia kuvaava koko maan kattava paikkatietoaineisto.
Niissä tarkastellaan muun muassa asuntojen, työpaikkojen ja palvelujen välisiä yhteyksiä. (SYKE 2017).
YKR-aineistojen lisäksi käytössä oli Pohjois-Karjalan ELY-keskukselta saatu rakennus- ja huoneis- torekisteri (RHR). RHR-aineisto on pistemäinen aineisto, jossa kukin piste vastaa yhtä rakennusta.
Atribuuttitiedoissa on muun muassa rakennuksen käyttötarkoitus, käytössä olotilanne ja rakennuk- sen valmistumispäivä. Käyttämäni rakennus- ja huoneistorekisterin aineisto oli rajattu ranta-alueille, eli käytössäni oli 200 metrin säteellä rannasta olevat rakennukset kyseisestä aineistosta. Rakennus- ja huoneistorekisterin lisäksi käytössä oli maanmittauslaitoksen maastotietokannan rakennusaineis- to. Monin paikoin havaittiin, että maastotietokannan tiedot olivat ajantasaisempia ja kattavampia RHR:n tietoihin verrattuna, joten erityisesti vapaan rantaviivan määrityksessä käytettiin maastotie- tokantaa apuna. Maastotietokannassa atribuuttitietoina rakennuksista oli saatavilla muun muassa käyttötarkoitus.
3.2 Menetelmät
Maakuntakaavan toteutumista rantojen käytön osalta tarkasteltiin rantoja koskevia kohdemerkintö- jen, rantakylien ja rantarakentamisen solmukohtien ja niiden vaikutusalueiden kehittymisen kautta.
Kohdemerkintöjä tarkasteltiin maakuntakaavassa merkittyjen enimmäisulottuvuuksien mukaisesti, eli kolmen kilometrin säteellä kaavamerkinnästä. Koillisella luontovyöhykkeellä tarkastelusäde oli viisi kilometriä. Tarkastelun lähdeaineistona käytettiin YKR-pisteaineistoa. Paikkatietoanalyysien ja karttojen tekemisessä käytettiin ESRIn ArcMap -sovellusta.
23
YKR-aineiston yleispiirteisyyden vuoksi mukaan tarkasteluun tulivat tiedot, joiden ruutujen keski- pisteet olivat edellä mainitun ohjeellisen enimmäisulottuvuuden säteellä maakuntakaavan kohde- merkinnästä. Paikkatietoanalyyseissa tarkasteltiin solmukohtien ja rantakylien osalta viittä muuttu- jaa: loma-asuntojen määrää, vakituisten asuntojen määrää, väestön määrää, työpaikkojen määrää ja käyttötarkoituksen muutoksia vakituisiksi asunnoiksi määrää. Käyttötarkoituksen muutoksella tar- koitetaan siis rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamista esimerkiksi vapaa-ajan asunnosta vaki- tuiseksi asunnoksi.
Tarkasteluajanjaksona oli 2005–2012, joista oli saatavilla aineistot kaikista muuttujista. Vakituisten asuntojen ja väestön määrän osalta tarkastelua jatkettiin vuoteen 2014 asti, tarkoituksena nähdä on- ko kehitys jatkunut samansuuntaisena myös vuoden 2012 jälkeen, vai onko suunta muuttunut. Tar- kasteluajanjakson valintaan vaikutti myös se, että käyttämämme YKR-aineiston loma-asunto kritee- rit olivat muuttuneet vuoden 2012 jälkeen, mikä olisi vääristänyt vuosien välisiä vertailutuloksia.
Lähtövuodeksi valikoitui 2005, koska Pohjois-Karjalan maakuntakaavan ensimmäinen vaihekaava oli silloin laatimisvaiheessa.
Ranta-alueiden tarkastelu tehtiin valitsemalla analyyseihin kaikki YKR-pisteet 300 metrin säteeltä vesistöjen rannoista. Samaa sädettä käytettiin sekä suurvesistöjen, että pienvesistöjen tarkastelussa.
Kyseinen säde valittiin YKR-aineiston tarkkuuden perusteella. Käyttämämme YKR pisteaineisto on tehty 250x250 m ruutuaineistosta, joiden keskipisteitä YKR-pisteet ovat. Käytännössä jos rakennus on YKR ruudun sisällä esimerkiksi 100 metrin päässä rannasta, voi ruudun keskipiste olla jopa 225 metrin päässä rannasta. Tämän vuoksi päädyimme käyttämään normaalia rantavyöhykettä (200 met- riä rannasta) leveämpää tarkasteluvyöhykettä. Ranta-alueista on myös otettu pois asemakaava- alueet, koska ne olisivat vääristäneet tuloksia huomattavasti varsinkin Pielisjoen alueella. Ranta- alueiden tarkastelussa tarkasteltiin loma-asuntojen, vakituisten asuntojen ja väestön määriä. Työ- paikkojen tarkastelu jätettiin näiltä alueilta pois, koska niiden tarkastelu ei olisi antanut mitään oleellista lisäinformaatiota.
Vapaan ja rakennetun rannan laskemiseen otettiin mallia jo Pohjois-Karjalassa tehdystä selvitykses- tä. Selvitys koski Rääkkylän kunnan Oriveden rantaosayleiskaavaa, jonka toteutti Markus Hytönen Ramboll Finland Oy:sta. Kartoitukseen käytettiin rakennus- ja huoneistorekisterin (RHR) loma- asuntoja ja vakituisia asuntoja. Näiden lisäksi käytetiin maastotietokannan alue -muotoista raken-
24
nusaineistoa asuinrakennusten ja lomarakennusten osalta (vuodelta 2016), koska rakennus- ja huo- neistorekisterin rakennustiedot olivat monin paikoin puutteellisia ja eivät olleet ajan tasalla.
Rantaviivojen muodostamiseen aineistona käytettiin maanmittauslaitoksen maastokartan (1:10 000) vesistöjä. Vesistöt muutettiin rantaviiva aineistoksi ArcMapin polygon to line – toiminnolla. Näin rantaviiva saatiin viiva muotoiseksi, jolloin calculate geometry – toiminnolla pystyttiin laskemaan haluttujen alueiden (eri vesistöjen) rantaviivan pituudet. Suurvesistöjen rantaviiva eroteltiin omiksi tasoikseen koko maakunnan rantaviiva-aineistosta, jolloin pystyttiin tarkastelemaan yhtä suurvesis- töä kerrallaan.
Vapaanrannan määrä määritettiin tekemällä mainituille rakennuksille 100 metrin puskurivyöhyke, jolla leikattiin vesistöjen rantaviivat. Rantaviiva, joka jäi näiden puskurivyöhykkeiden sisäpuolelle, määritettiin rakennetuksi rannaksi ja ulkopuolelle jäävä vapaaksi rannaksi. Alkuperäisistä rantavii- voista on poistettu ennen analyysejä mm. saaria ja mantereita yhdistävät sillat sekä satama-altaiden reunat, jotka näkyvät kartalla rantaviivana, mutta käytännössä paikat ovat rakentamiskelvottomia.
Valitulla 100 metrin puskurivyöhykkeellä rakennusten väli voi olla jopa 150–200 metriä, eikä ana- lyysin mukaan näiden välissä ole yhtään vapaata rantaa, vaikka rakennusten väli on pitkä. Näiden voidaan kuitenkin katsoa olevan ns. näennäisiä vapaita rantoja, joilla ei ole käytännössä merkitystä esimerkiksi virkistyskäytössä. Tulee muistaa, että analyysissa ei ole otettu huomioon saunoja tai varastoja ym. joten todellisuudessa rakennusten väli voi olla pienempikin.
25 4 Tulokset
4.1 Rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät suurvesistöittäin
Tulokset on esitetty suurevesistöittäin, jotta tarkastelu antaisi kuvan yksittäisen vesistön ympäristön kehityksestä. Tuloksien yhteydessä jokaisen suurvesistön kohdalla esitetään yleiskuva suurvesistön rantakylien ja rantarakentamisen solmukohtien sijainnista, sekä niiden ohjeellisista vaikutusalueista.
Samassa yhteydessä on nostettu esiin huomioita alueen kehityksestä. Lisäksi jos kaavamerkinnöissä on huomattu jotain erikoista tai ongelmallista on nämä nostettu esiin. Tarkemmat luvut löytyvät suurvesistöittäin liitteiden 1-10 taulukoista. Tarkastelujakson aikana tarkasteltujen muuttujien muu- toksista koko Pohjois-Karjalan alueelta on koostekartat liitteissä 20–27.
26
4.1.1 Pielinen
Pielisen alueella maakuntakaavaan on merkitty viisi rantarakentamisen solmukohtaa ja kuusi ranta- kylää (kuva 11). Savikylän rantakylän kohdemerkintä on sijoitettu ongelmallisesti. Merkinnän oh- jeellinen vaikutusalue ei yletä Pielisen rantaan asti, kuten on ehkä ajateltu. Myös Kolinkylän sijainti ei anna todenmukaista kuvaa Kolin todellisesta kehityksestä, koska Koli alueena on huomattavasti suurempi, kuin kaavamerkinnän ohjeellinen vaikutusalue.
Kuva 11. Pielisen vesistön rantakylät, rantarakentamisen solmukohdat ja niiden ohjeelliset vaiku- tusalueet (Pohjakartta: MML).
27
Pielisen ranta-alueiden loma-asuntojen määrä on ollut pääsääntöisesti kasvussa. Solmukohdat ja Pielisen ranta-alueet ovat olleet lähes samassa reilun kuuden prosentin kasvuvauhdissa. Rantakylis- sä loma-asuntojen määrän kasvu on ollut kokonaisuudessaan hieman vähäisempää edellisiin verrat- tuna, vaikka esimerkiksi Vuonislahti on kehittynyt solmukohtien ja ranta-alueiden kanssa prosentu- aalisesti samaa tahtia. Pielisen ranta-alueille on tarkasteluajanjakson aikana tullut vajaa 200 uutta loma-asuntoa. Tarkemmalla tarkastelulla Kolin Loma-Koli alueelle Pielisen rantojen uusista loma- asunnoista on tullut noin 15 %, mikä on suhteellisesti paljon alueen ollessa hyvin pieni. Tätä selittää osin varmasti Kolin loma-asuntomessut, jotka olivat vuonna 2006 juuri kyseisellä alueella.
Vakituisten asuntojen määrä on Pielisen rantakylien ja solmukohtien alueella vähentynyt lähes poikkeuksetta. Väheneminen on ollut pääasiassa yksittäisiä prosentteja. Paalasmaan solmukohta nousee selkeästi esiin vakituisten asuntojen vähentyneen alueella lähes 30 prosenttia (-12 asuntoa).
Kokonaisuutena Pielisen ranta-alueille vakituisia asuntoja on tullut muutama lisää. Vuosina 2012–
2014 vakituiset asunnot ovat lisääntyneet enemmän kuin vuosien 2005–2012 aikana. Käyttötarkoi- tuksen muutoksia vakituisiksi asunnoiksi on tehty Pielisen ranta-alueilla vuoden 2005 jälkeen 43 kappaletta. Tämä huomioon ottaen vakituisten asuntojen lisääntyminen selittyy helposti sillä. Käyt- tötarkoituksien muutokset eivät ole keskittyneet erityisemmin millekään tietyille alueelle, vaan ne ovat levittäytyneet tasaisesti ympäri Pielistä.
Pielisen alueen väestön määrä on ollut reippaassa laskussa. Rantakylissä ja solmukohdissa vähene- mistä on ollut molemmissa lähes 15 %. Pielisen ranta-alueilla väheneminen on ollut hieman maltil- lisempaa, noin 7,5 % (-124 henkilöä). Vuoden 2012 jälkeenkin väestön määrän kehityksen suunta on jatkunut laskevana.
Pielisen alueella työpaikkojen määrässä on ollut muutosta molempiin suuntiin. Huomattavaa on, että vaihtelu on ollut suurta kohteiden välillä ja selkeää yhtenäistä trendiä ei ole. Solmukohdista voi nähdä, että Lieksan molemmin puolin sijaitsevissa Märäjälahdessa ja Viensuussa muutos on ollut negatiivista. Pielisen alueen rantakylissä pistää erityisesti silmään Nunnanlahden suuri pudotus työ- paikkojen määrässä. Alueelta on vähentynyt seitsemän vuoden aikana 444 työpaikkaa, minkä selit- tää todennäköisesti alueen suurten toimijoiden, Tulikiven ja Nunnauunin, irtisanomiset. Tämä antaa saman tien negatiivisen kehityskuvan kaikista rantakylistä, vaikka kasvuakin on osassa kylistä ollut.
28
4.1.2 Höytiäinen
Höytäisen alueella ei ole maakuntakaavaan merkitty yhtään rantarakentamisen solmukohtaa ja ran- takyliä on vain kaksi, Kinahmo ja Varparanta (kuva 12). Loma-asuntojen määrän muutokset ovat olleet hyvin vähäisiä Höytiäisellä. Rantakylien vaikutusalueella loma-asunnot ovat vähentyneet hieman (-3,9 %), mutta ranta-alueilla lisääntyneet vähän (0,2 %). Vakituiset asunnot ovat lisäänty- neet rantakylissä (6,2 %) sekä ranta-alueilla yleisestikin (15,2 %). Kasvava trendi on jatkunut myös vuoden 2012 jälkeen. Käyttötarkoitusten muutoksia Höytiäisen ranta-alueilla on tehty vuoden 2005 jälkeen noin 30 kappaletta, mikä osaltaan selittää vakituisten asuntojen määrän reilua kasvua. Ran- takylien alueella käyttötarkoituksien muutoksia on tehty tarkasteluajanjaksolla vain yksi. Tarkempi karttatarkastelu näyttää saman trendin kuin Pieliselläkin eli käyttötarkoituksen muutokset levittäy- tyvät suhteellisen tasaisesti ympäri suurvesistöä eikä selkeitä keskittymiä ole juurikaan nähtävissä.
Kuva 12. Höytiäisen alueen rantakylät ja niiden ohjeelliset vaikutusalueet (Pohjakartta: MML).
29
Väestön määrä on Höytiäisen rantakylissä ollut pienessä laskussa (-2,4 %), mutta ranta-alueilla vä- estön määrä on ollut lähes 13 prosentin kasvussa. Huomattavaa on, että Varparannan rantakylässä väestön määrä on laskenut selkeästi vuosien 2005 ja 2012 välillä, mutta palannut vuoteen 2014 mennessä lähes vuoden 2005 tasolle. Höytiäisen ranta-alueilla väestön määrän kasvu on jatkunut vahvana vuoden 2012 jälkeenkin. Väestö on lisääntynyt etenkin Kontiolahden lähialueilla ja Höy- tiäisen eteläpäässä olevan Puntarikosken läheisyydessä. Työpaikkojen määrässä rantakylissä ei ole tapahtunut kovin suuria muutoksia (-4,1 %).
30
4.1.3 Viinijärvi
Viinijärven alueelle on maakuntakaavassa määritetty kolme rantarakentamisen solmukohtaa ja kuu- si rantakylää (kuva 13). Harmaasalon merkinnän sijoittuminen on erikoinen, koska Vekarusniemen kärki jää ohjeelliselta vaikutusalueelta pois, missä kuitenkin sijaitsee mm. suuri osa lähialueen lo- ma-asunnoista.
Kuva 13. Viinijärven rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät ja niiden ohjeelliset vaikutusalu- eet (Pohjakartta: MML).
Loma-asuntojen määrissä muutokset ovat olleen hyvin vähäisiä. Solmukohdissa loma-asunnot ovat lisääntyneet (6,2 %), mutta rantakylissä on muutosta molempiin suuntiin. Ranta-alueilla ei muutosta ole käytännössä tapahtunut loma-asuntojen määrän osalta.
31
Vakituisten asuntojen määrässä on muutosta ollut molempiin suuntiin eri alueilla. Pääasiassa kehi- tys on ollut kasvavaa, varsinkin rantakylissä (5,6 %) ja ranta-alueilla (12,1 %). Käyttötarkoituksen muutoksia on tehty rantakylissä yhteensä lähes kymmenen ja koko Viinijärven ranta-alueilla pari- kymmentä. Käyttötarkoituksen muutokset huomioon ottaen loma-asuntojen määrän negatiiviset muutokset selittyvät osittain.
Viinijärven alueen väestön kehitys on ollut vaihtelevaa alueesta riippuen. Solmukohdissa kehitys on ollut kokonaisuudessaan negatiivista (-5,6 %). Rantakylissä kehitys on pääasiassa ollut samansuun- taista solmukohtien kanssa. Selkeänä joukosta erottuu Sotkuman alue, missä väestön kasvua on ta- pahtunut tarkastelujaksolla 15 % (45 hlö). Kokonaisuudessaan Viinijärven ranta-alueilla väestön määrä on ollut pienoisessa kasvussa (3,1 %). Viinijärven alueen rantakylissä työpaikkojen määrä on lisääntynyt huomattavasti, lähes neljänneksellä (23,1 %). Suurimpana lisäyksenä Vaiviossa työ- paikkojen määrä on tarkasteluajanjaksolla yli kolminkertaistunut, mikä on varmasti vaikuttanut va- kituisen asuntojen ja väestön määrän lisääntymiseen. Solmukohdissa työpaikkojen määrä on ollut selvässä laskussa (-11,4 %).
32
4.1.4 Pyhäselkä
Pyhäselän alueelle on maakuntakaavassa määritetty neljä rantarakentamisen solmukohtaa ja neljä rantakylää (kuva 14). Tutjunniemen ja Oravisalon solmukohdat sekä Roukalahden rantakylä, ulot- tuvat vaikutusalueeltaan myös Oriveden puolelle, joten ne on otettu huomioon sekä Pyhäselän että Oriveden tarkastelussa.
Kuva 14. Pyhäselän rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät, sekä niiden ohjeelliset vaikutus- alueet (Pohjakartta: MML).
33
Loma-asuntojen muutokset ovat olleet Pyhäselän alueella pääasiassa vähäisiä. Selkeästi muista erot- tuu Tutjunniemen solmukohta, missä loma-asunnot ovat lisääntyneet yli 16 % (+12 loma-asuntoa).
Kokonaisuutena Pyhäselän ranta-alueilla loma-asuntojen määrä on lisääntynyt vain reilun prosentin verran.
Vakituisten asuntojen määrä on Pyhäselän solmukohdissa ollut selkeässä laskussa (-8,3 %). Ranta- kylissä kehitys on taas ollut päinvastaista solmukohtiin nähden ja vakituiset asunnot ovat lisäänty- neet lähes 6 %. Eniten kasvua on ollut Mattisenlahdessa (8,9 %), minne on tarkasteluajanjaksolla tullut 50 uutta vakituista asuntoa. Rantakylissä ja solmukohdissa kehitys on jatkunut samansuuntai- sena vuoden 2012 jälkeenkin, eli rantakylissä vakituisten asuntojen määrä on jatkanut kasvuaan, kun taas solmukohdissa ne ovat edelleen vähentyneet. Pyhäselän ranta-alueilla vakituiset asunnot ovat vähentyneet selvästi (-6,3 %), vaikka käyttötarkoitusten muutoksia vakituisiksi asunnoiksi on tehty parikymmentä kappaletta.
Väestön määrä on ollut lähes poikkeuksetta laskussa Pyhäselän alueella. Solmukohdissa laskua on ollut 13,9 %, rantakylissä 1,8 % ja ranta-alueilla 7,7 %. Vain Nivan ja Mattisenlahden rantakylissä on ollut pientä kasvua väestön määrässä. Työpaikkojen määrä solmukohdissa on ollut selvästi las- kussa (-14 %). Rantakylissä taas kehitys on ollut päinvastaista ja työpaikat ovat lisääntyneet yli nel- jänneksellä (26,8 %). Pyhäselän alueelta esiin nousee Mattisenlahden positiivinen kehitys kaikilla osa-alueilla.
34
4.1.5 Koitere-Koitajoen alue
Koitere-Koitajoen alueelle maakuntakaavaan on määritetty neljä rantarakentamisen solmukohtaa ja kaksi rantakylää (kuva 15). Näistä merkinnöistä Huhuksen pienkylään merkitty rantarakentamisen solmukohta on sijainniltaan mielestäni ongelmallinen, koska sen ohjeellinen vaikutusalue ei yllä Koitereen rantaan niin kuin merkintään sijoitettaessa on varmaan ajateltu. Tämän vuoksi kaavamer- kinnällä ei saavuteta sitä ajatusta, mitä kaavaa tehdessä on ilmeisesti haettu.
Kuva 15. Koitere-Koitajoen alueen rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät, sekä niiden oh- jeelliset vaikutusalueet (Pohjakartta: MML).
Loma-asuntojen määrä Koitere-Koitajoen alueella on ollut kasvussa sekä solmukohdissa (4,9 %), että ranta-alueilla (3,2 %). Rantakylissä muutosta ei ole juurikaan tapahtunut. Vakituistenkin asun- tojen määrän muutos on ollut vähäistä solmukohdissa ja rantakylissä. Ranta-alueilla vakituiset
35
asunnot ovat vähentyneet 4,7 %. Vakituisen asumisen osalta joukosta erottuu Kuuksenvaaran sol- mukohta, missä lisääntymistä on ollut noin kymmenen prosenttia. Vuoden 2012 jälkeen ei ole ta- pahtunut merkittäviä muutoksia kehityssuunnissa.
Väestön määrä on ollut lähes poikkeuksetta alueella laskussa. Solmukohdissa väestö on vähentynyt lähes 7 %, rantakylissä ja ranta-alueilla lähes 16 %. Poikkeuksena Kuuksenvaaran solmukohta, mis- sä väestö on lisääntynyt muutamalla henkilöllä. Kuuksenvaaran väestön määrä on pysynyt kasvussa myös vuoden 2012 jälkeen, kun taas muualla lasku on jatkunut. Työpaikkojen määrässä on tapahtu- nut muutoksia molempiin suuntiin. Rantakylissä työpaikkojen määrä on vähentynyt selkeästi (n. -70
%), kun taas solmukohdissa työpaikat ovat lisääntyneet 45 prosentilla. Koitere-Koitajoen alueen positiivisena kehittyjänä voidaan pitää Kuuksenvaaraa, missä rakennusten ja väestön määrä on ollut kasvussa.
36
4.1.6 Juojärvi
Juojärvi sijaitsee Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntien rajalla. Sen itäranta jää Pohjois- Karjalan puolelle ja länsiranta Pohjois-Savon puolelle. Tässä tarkastelemme vain Pohjois-Karjalan maakunnan puolelle jäävää aluetta. Juojärven alueelle on maakuntakaavassa määritetty kaksi ranta- rakentamisen solmukohtaa ja yksi rantakylä (kuva 16).
Kuva 16. Juojärven rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät sekä niiden ohjeelliset vaikutus- alueet (Pohjakartta: MML).
Juojärven alueella loma-asuntojen muutokset ovat olleet hyvin maltillisia. Tarkastelualueilla muu- tokset ovat vajaan kahden prosentin luokkaa, solmukohdissa ja ranta-alueilla positiivista ja rantaky-
37
lässä negatiivista. Vakituisten asuntojen määrä on lisääntynyt solmukohdissa vuoteen 2012 asti (10,5 %). Sen jälkeen määrä on kääntynyt pieneen laskuun. Maljasalmessa vakituisten asuntojen määrä on ollut tasaisessa reilun kymmenen prosentin laskussa. Ranta-alueilla vakituiset asunnot ovat lisääntyneet yli 22 % ja kehityssuunta on pysynyt samana myös vuoden 2012 jälkeen.
Väestön määrä on ollut kasvussa solmukohdissa (10,3 %) ja ranta-alueilla (46,8 %). Maljasalmessa väestön määrä on vähentynyt 20 %. Solmukohdista Varislahdessa väestömäärä on lähtenyt laskuun vuoden 2012 jälkeen. Juojärven ranta-alueilla väestön määrä on ollut kovassa kasvussa. Vuodesta 2005 vuoteen 2014 välisenä aikana väestö on lisääntynyt yli 60 % (+ 67 henkilöä). Työpaikkojen määrä on ollut laskussa Maljasalmessa (-8,3 %) ja Viuruniemi-Pitkälahdessa (-55,6 %). Varislah- teen on tullut vajaa kymmenen uutta työpaikkaa eli lisäystä on ollut yli 60 prosenttia.
38 4.1.7 Orivesi
Oriveden ja Pyhäselän erottaa toisistaan Arvinsalmi. Oravisalossa on neljä rantarakentamisen sol- mukohtaa ja kolme rantakylää (kuva 17). Tutjunniemen ja Oravisalon solmukohtien, sekä Rouka- lahden rantakylän vaikutusalue yltää sekä Pyhäselän että Oriveden puolelle, joten ne on otettu mu- kaan molempien vesistöjen tarkastelun yhteydessä.
Kuva 17. Oriveden rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät, sekä niiden ohjeelliset vaikutus- alueet (Pohjakartta: MML).
Oriveden solmukohdissa loma-asunnot ovat lisääntyneet vajaat seitsemän prosenttia, kun taas vaki- tuiset asunnot ovat vähentyneet muutaman prosentin verran. Käyttötarkoituksen muutoksia vakitui- siksi asunnoiksi solmukohdissa on tehty kymmenen kappaletta. Rantakylissä sekä loma-asuntojen että vakituisten asuntojen määrä on ollut reilun viiden prosentin laskussa. Ranta-alueilla loma-
39
asunnot ovat vähentyneet hieman ja vakituiset asunnot lisääntyneet vähän. Loma-asuntojen vähe- nemistä ranta-alueilla selittää varmasti yli 40 tehtyä käyttötarkoituksen muutosta vakituisiksi asun- noiksi.
Väestön määrä Oriveden alueella on ollut kaikkialla enemmän tai vähemmän laskussa. Solmukoh- tien ja rantakylien väestön lasku on yli kymmenen prosenttia, kun ranta-alueilla lasku on reilun kolmen prosentin luokkaa. Työpaikkojen määrissä vaihtelu on ollut suurta. Kokonaisuudessaan solmukohdissa työpaikkojen määrässä ei ole tapahtunut muutosta ja rantakylissä kasvua on ollut kaksi prosenttia.
40 4.1.8 Pielisjoki
Pielisjoen varrelle on määritetty kaksi rantarakentamisen solmukohtaa ja yksi rantakylä (kuva 18).
Pielisjoen kohdalla on merkittävää huomata, että asemakaava-alueet on otettu pois tästä tarkastelus- ta, jolloin Joensuun keskustan alue jää tarkastelualueen ulkopuolelle. Tämä tehtiin koska Joensuun keskustan alueen mukaan ottaminen olisi vääristänyt tuloksia merkittävästi vesistön osalta.
Kuva 18. Pielisjoen alueen rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät, sekä niiden ohjeelliset vaikutusalueet (Pohjakartta: MML).
Pielisjoen alueella sekä loma-asuntojen että vakituisten asuntojen määrä on ollut kasvussa vuosien 2005 ja 2012 välillä. Loma-asuntojen lisäys Pielisjoen solmukohdissa ja rantakylässä on vain muu- tamia loma-asuntoja. Vakituisia asuntoja on tullut rantakyliin ja ranta-alueille lisää yli 16 %, sol-
41
mukohtiin vain noin kuusi prosenttia. Huomattavaa on, että solmukohdissa vakituisten asuntojen määrä on pysähtynyt tai lähtenyt selkeään laskuun vuoden 2012 jälkeen.
Väestön määrä on lisääntynyt Pielisjoen ranta-alueilla noin 16 %. Rantakylässä kasvua on lähes 30
%. Solmukohdissa väestö on vähentynyt 1,5 %. Karhunsalossa väestön lasku on kiihtynyt vuoden 2012 jälkeen. Vuosien 2005 ja 2012 välillä siellä väestön määrä väheni 29 henkilöllä, kun taas vuo- sien 2012 ja 2014 välillä väkeä väheni 58 henkilöä.
Karhunsalon väestön ja asumisen negatiivista kehitystä selittää varmasti työpaikkojen määrän sel- keä vähentyminen. Tarkasteluajanjaksolla työpaikkojen määrä väheni 137 työpaikalla. Muualla Pielisjoella työpaikkojen määrät olivat pienessä nousussa.
42
4.1.9 Puruveden-Pyhäjärven alue
Puruvesi-Pyhäjärven alue sijaitsee Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntien ra- jalla, joista tarkastelemme Pohjois-Karjalan puolta. Puruvesi-Pyhäjärven alueelle on määritetty kolme rantarakentamisen solmukohtaa ja neljä rantakylää (kuva 19). Juurikan kylän määrittely ran- takyläksi on mielestäni hieman erikoista, koska Pyhäjärvelle asti sen vaikutusalue ei yllä. Vaikutus- alueelle yltää pienempiä vesistöjä, mm. Juurikkajärven pohjois-osa, mutta sekin on suojelualuetta ja siten ei rakentamiskäytössä.
Kuva 19. Puruvesi-Pyhäjärvi alueen rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät sekä niiden oh- jeelliset enimmäisulottuvuudet (Pohjakartta: MML).
Loma-asuntojen määrien muutokset ovat olleet hyvin vähäistä vesistön alueella. Vakituisten asunto- jen määrä on solmukohdissa ollut laskussa (-9,3 %), kun sen sijaan rantakylissä ja ranta-alueilla muutos on ollut olematonta.
43
Väestön määrä on ollut selkeässä laskussa kaikkialla vesistön alueella, solmukohdissa laskua on ollut yli 18 %, rantakylissä yli 8 % ja ranta-alueilla yli 5 %. Sama laskeva trendi on jatkunut myös vuoden 2012 jälkeen. Myös työpaikkojen määrä on ollut laskusuunnassa sekä solmukohdissa (-6,4
%) että rantakylissä (-8 %).
4.1.10 Koillinen luontovyöhyke
Koillisella luontovyöhykkeellä ei ole yhtä suurta vesistöä, vaan se koostuu lukemattomista pienistä erämaisista järvistä ja lammista. Vyöhykkeellä kohdemerkintöjen ohjeelliseksi vaikutusalueeksi on määritetty laajempi, viiden kilometrin säde. Luontovyöhykkeelle on määritetty kolme rantaraken- tamisen solmukohtaa ja kolme rantakylää (kuva 20).
Kuva 20. Koillisen luontovyöhykkeen rantarakentamisen solmukohdat ja rantakylät sekä niiden ohjeelliset vaikutusalueet (Pohjakartta: MML).
44
Koillisella luontovyöhykkeellä loma-asuntojen määrä on ollut kasvussa. Tarkasteluajanjaksolla lo- ma-asunnot ovat lisääntyneet ranta-alueilla 4,9 %, solmukohdissa 3,9 % ja rantakylissä 5,7 %. Vaki- tuiset asunnot ovat päinvastoin vähentyneet ranta-alueilla 5,7 %, solmukohdissa 15 % ja rantakylis- sä 7 %. Sama trendi näkyy väestön määrässä, mikä on laskenut reilusti. Solmukohtien alueelta väes- tö on vähentynyt yli viidenneksen, rantakylissä yli 13 prosenttia ja ranta-alueillakin lähes kymme- nen prosenttia. Työpaikkojen määrien vaihtelu on ollut vähäistä. Alueelle on syntynyt muutamia uusia työpaikkoja, mutta myös muutamia työpaikkoja on vähentynyt.
4.2 Pohjois-Karjalan suurvesistöjen vapaat ja rakennetut rannat
Suurvesistöjen vapaan ja rakennetun rannan määrien tarkastelu on tehty suurvesistöittäin. Osiossa tarkastellaan myös sitä, onko vapaan ja rakennetun rannan määrän suhteella eroa solmukoh- tien/rantakylien alueella verrattuna koko vesistöön. Vapaiden ranta-alueiden pituudet ovat suuntaa antavia, eikä kaikki vapaaranta ole välttämättä rakentamiskelpoista (esim. mitoitussyistä, maaperä on rakentamiskelvotonta, suojelualue ym.). Aikaisemmin Koitere-Koitajoki alue on käsitelty yhtenä alueena, mutta tässä vapaanrannan tarkastelussa on tarkasteltu vain itse Koitere -järveä.
Taulukossa 1 on esitetty vapaan ja rakennetun rannan määrät suurvesistöittäin. Vapaat rannat on jaettu neljään pituusluokkaan yhtenäisen vapaanrannan pituuden mukaan: alle 250 metriä, 250–500 metriä, 500–1000 metriä ja yli 1000 metriä yhtenäistä vapaata rantaa. Taulukossa on myös rakenne- tun rannan määrä kilometreinä sekä prosentteina koko rantaviivan pituudesta. Suurvesistöjen raken- netun rannan määrä on yleisesti noin 35–50 % koko rantaviivan pituudesta. Poikkeuksena Koitereen ja Pielisjoen vesistöt, joissa rakennettua rantaa on vähemmän.
