Aino Leppänen
OIKEAA RAKKAUTTA, IHMISTEN HUOLTA
Ympäristömetaforat ja nostalgia Matti Johannes Koivun sanoituksissa
Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Kirjallisuus Joulukuu 2016
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
filosofinen tiedekunta Osasto – School
humanistinen osasto Tekijät – Author
Leppänen Aino Emilia Työn nimi – Title
Oikeaa rakkautta, ihmisten huolta. Ympäristömetaforat ja nostalgia Matti Johannes Koivun sanoituksissa.
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
kirjallisuus Pro gradu -tutkielma x 4.12.2016 83 s. + liitteet
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa suomalaisen laulaja-lauluntekijä Matti Johannes Koivun ympäristöön liittyviä sanoituksia ja niiden metaforisuutta. Koivun tekstien ympäristösuhteeseen liittyy monipuolista ympäristöhuolta, yksilölle läheisten ja merkityksellisten paikkojen arvostuksia, kokemuksia luontosuhteesta ja nostalgisia näkemyksiä maailmantilasta ja tulevaisuudesta. Ympäristövastuu sekä lopulta yhteisymmärryksen ja läheisen ympäristösuhteen hakeminen ovat tärkeitä pohdinnan kohteita teksteissä.
Tutkielmassa hyödynnetään kognitiivista metaforan teoriaa, ekokriittistä teoriataustaa ja käsitteistöä sekä nostalgiaan liittyviä jaotteluja ja käsitteitä. Ensin mainittu toimii tutkielman metodologisena viitekehyksenä, kun taas kaksi jälkimmäistä ovat tutkielman temaattisia lukutapoja.
Sanoituksissa esiintyviä käsitemetaforia tarkastellaan erityisesti ympäristön ja nostalgian näkökulmista. Lisäksi niihin sovelletaan
metaforan käsitteellistä yhdistymistä hahmottavia kaavioita. Metaforan käsittelytapojen osalta teoriatausta pohjaa George Lakoffin, Mark Johnsonin, Mark Turnerin ja Gilles Fauconnierin tutkimuksille. Ekokritiikkiin liittyviä sovellettavia käsitteitä ovat vielä muun muassa paikka, toksinen diskurssi ja pastoraali. Näiden osalta tutkielmassa seurataan Lawrence Buellin ja Terry Giffordin jaotteluja sekä käsittelytapoja. Nostalgiaan liittyviä, tutkielmassa käytettyjä käsitteitä ovat lisäksi Anni Vilkon käsittelemä monikotisuus sekä reflektiivinen ja restoratiivinen nostalgia Svetlana Boymin jaottelujen mukaisesti.
Tutkielmassa hahmotellaan lopulta kokonaisnäkemystä aineistosta liittyen nostalgiaan, ympäristöhuoleen ja ympäristösuhteeseen.
Aineistosta löydetään monipuolistuvia näkemyksiä erilaisista ympäristöuhkista, vaihtelua ihmiseen ja ympäristöön liittyvissä suhteissa sekä nykyhetkeen, tulevaisuuteen, mahdollisuuksiin ja ennen kaikkea ympäristöön liittyvää nostalgisuutta.
Avainsanat – Keywords
Metafora, ekokritiikki, nostalgia, kognitiivinen kirjallisuudentutkimus, laululyriikka, rocklyriikka, Matti Johannes Koivu, ympäristösuhde, luontosuhde, eläinsuhde, paikka
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty Osasto – School
School of Humanities Tekijät – Author
Leppänen Aino Emilia Työn nimi – Title
Oikeaa rakkautta, ihmisten huolta. Ympäristömetaforat ja nostalgia Matti Johannes Koivun sanoituksissa.
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Literature Pro gradu -tutkielma x 4.12.2016 83 p. + attachments
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
The subject of this master’s thesis is the human-environment relationship and its metaphors in the lyrics of Finnish singer-songwriter Matti Johannes Koivu. The human-environment relationship in Koivu’s texts involves diverse environmental concerns, appreciation of close and meaningful places for the individual, experiences about human-nature relationship and nostalgic interpretations of the state of the world and the future. The key topics also include environmental responsibility and, ultimately, the search for a mutual understanding of environmental values and close human-environment relationship.
This study employs theories of cognitive metaphor, ecocriticism and nostalgia. The former is the methodological framework of the study, whereas the latter ones are the thematic frameworks.
The conceptual metaphors of the lyrics are examined from the point of view of environment and nostalgia. The diagrams of conceptual blending are also applied to the analysis of the texts. The methodology of cognitive metaphor is based on the work of George Lakoff, Mark Johnson, Mark Turner and Gilles Fauconnier.
The ecocritical concepts applied in this study are, among others, place, toxic discourse and pastoral. Discussion of these concepts and their classifications are based on the work of Lawrence Buell and Terry Gifford. The discussion of nostalgia utilizes Svetlana Boym’s division into reflective and restorative nostalgia as well as Anni Vilkko’s concept of multiple homes.
In conclusion, an overview is given of the material concerning nostalgia, environmental concerns and human-environment relationship.
Diversification of concerns, different ways of seeing the relationship between humans and environment as well as nostalgia towards the present, the future, the lost opportunities and, above all, the environment, are found in the texts.
Avainsanat – Keywords
Metaphor, ecocriticism, nostalgia, cognitive poetics, cognitive literary studies, song lyrics, rock lyrics, Matti Johannes Koivu, human- environment relationship, human-animal relationship, place
SISÄLLYS
1. JOHDANTO 1
1.1.Tutkimuksen eteneminen 3
1.2. Tutkimusasetelma ja tutkimuskysymykset 3
2. TUTKIELMAN AINEISTO 4
2.1. Aineiston esittely 4
2.2. Aikaisempi tutkimus 6
2.3. Populaarimusiikki kirjallisuudentutkimuksen aineistona 8 3. METAFORA, YMPÄRISTÖ JA NOSTALGIA: TUTKIMUKSEN 10
TEORIATAUSTA
3.1.Kognitiivisen metaforan teoria 10
3.1.1. Metaforan konventionaalistuminen ja käsitemetaforat 12
3.1.2. Käsitteellinen yhdistyminen 14
3.1.3. Kritiikkiä ja teorian täydennysehdotuksia 17 3.2. Ekokriittisestä kirjallisuudentutkimuksesta 19 3.3. Nostalgia, ympäristö ja yhteiskunta 24
4. MENNEESTÄ TULEVAAN, ELÄIMISTÄ YMPÄRISTÖÖN 31
4.1. Menneen katuminen ja tulevaisuuden pelko 32
4.2. Tekstin suhde eläimiin 44
4.3. Matti Johannes Koivun paikat 50
4.3.1. Aulanko ja yhteenkuuluvuus 50
4.3.2. Kaupungin ja maaseudun välissä 55
4.4. Kulutusyhteiskunta ja ympäristö 60
4.5. Ympäristötoiminta ja kokemusmaailma 65
5. NOSTALGIAN JA YMPÄRISTÖSUHTEEN 69
KOKONAISVAIKUTELMAT: TULKINNAT JA TULOKSET
6. LOPUKSI 74
LÄHTEET 76
LIITTEET 84
1 1. JOHDANTO
Tässä tutkielmassa tarkastelen suomalaisen, 2000-luvulla soolouralle lähteneen laulaja-lauluntekijän, Matti Johannes Koivun lyriikoissa esiintyvää ekokriittisyyttä. Koivun soololevyillä esiintyy kautta tuotannon erilaisia näkökulmia ympäristöön – hän käsittelee muun muassa ympäristötuhoa, ihmisen suhdetta eläimiin sekä ympäristön ja yhteiskunnan suhdetta kuin myös ympäristötoimijan kokemusta, ympäristöhuolta ja nostalgista asennetta ympäristöönsä. Tämän hän tekee hyödyntämällä mielenkiintoisia metaforia, joista jotkut muodostavat monenlaisia jatkumoita ensimmäisestä soololevystä alkaen. Tarkasteluni kiinnittyy ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen lisäksi kognitiivisen metaforan monipuoliseen teoreettis-metodologiseen näkökulmaan ja nostalgian teoretisointeihin.
Ympäristöhuoli on ajankohtainen aihe ympäristöuhkien täyteisessä maailmassa. Voiko sellaista maailmaa ylipäänsä olla, jossa se ei jollain tapaa sitä olisi? Ekokriittinen ote kertoo, mikä on ympäristönäkökulmasta ominaista Matti Johannes Koivun lyriikoissa. Kognitiivinen metaforan teoria taas selventää niitä ominaisuuksia, joiden avulla tuo erityisyys ilmenee yleisten metaforan periaatteiden avulla. Kognitiivisen metaforan teorian käsitteistöön kuuluvat muun muassa käsitteellinen yhdistyminen sekä erilaiset, hyvin yleisellä tasolla kielenkäyttöä koskevat käsitemetaforat. Hyödyntävätkö lyriikat esimerkiksi konventionaalistuneita suunnan metaforia tavalliseen tapaan vai jotenkin poikkeuksellisesti? Anne Päivärinta (2010: 3) toteaa, että kognitiivista runontutkimusta on tähän mennessä tehty Suomessa vähän, ja silloinkin se on ollut suurelta osin esittelyluontoista. Omassa aineistossani kognitiivinen metaforan teoria toimii hienojakoisena tapana tarkastella Koivun monipuolisia laululyriikoita. Tässä tarkastelussa tähdätään pintapuolisesta esittelevyydestä askel eteenpäin ja hyödynnetään sitä, kuinka kognitiivisen metaforan teoria voi toimia niin metaforan tulkintaprosessin selkeyttäjänä kuin erilaisten tendenssien hahmottajana heterogeenisessä, pidemmän aikavälin aineistossa. Tarkoituksenani ei ole vain listata eri käsitemetaforia, joita aineistosta on löydettävissä, vaan yhdistää ne mielekkäällä tavalla ekokriittiseen ja nostalgiatutkimuksen tarkastelutapaan. Millaisia ympäristöön liittyviä merkityksiä aineiston käsitemetaforiin sisältyy? Matti Johannes Koivun tuotannossa oleellista on myös konkreettisen ja metaforisen yhdistyminen kiinnostavalla, toisiaan täydentävällä tavalla. Tulen käyttäneeksi toki myös perinteisempää lyriikantutkimuksen käsitteistöä, eikä näin ollen runoanalyysi perustu yksinomaan kognitiivisen metaforan teorialle. Lisäksi tuon joidenkin kappaleiden analyysissä lyhyesti esille
2
Koivun sanoitusten transsegmentaalista liukumista (ks. Keskinen 2000: 170-176), joka vaikuttaa osaltaan tulkinnan muotutumiseen. Tähän palaan analyysiluvun edetessä.
Tärkeänä temaattisena osana tutkielmaani toimivat viimeaikaiset teoretisoinnit nostalgiasta. Koivun lyriikoissa nostalgialla on merkittävä rooli ja monesti näyttää siltä, että myös suhde ympäristöön nähdään jollakin tapaa nostalgisena. Paluu ”sinne, missä on vesi kirkkain” (Toisen maailman nimi 2011: 1) näyttäytyy osin mahdottomana. Kuitenkin mahdollisuutta puhtaaseen ympäristöön pidetään lyriikoissa usein esillä. Koivun nostalginen asenne on loppua kohden ajoittaisista, synkistä äänenpainoista huolimatta loppujen lopuksi kuitenkin toivoa herättävää, menneen, puhtaan luonnon projisoimista tulevaisuuteen.
Analysoin tutkielmassani Koivun tekstien suhdetta erilaisiin merkityksellisiin paikkoihin, eläimiin ja ympäristöhuoleen. Tähän liittyy vahvasti menneen ja nykyisen ympäristötoiminnan ja yhteiskunnan kritiikki sekä mahdollisen ympäristötuhon pelko. Lisäksi aineistossa tulee esille selvästi kriittinen näkökulma kilpailu- ja kulutusyhteiskuntaan, johon pureudun lyhyesti. Myös ympäristötoimijan kokemusmaailmaa käsitellään sanoituksissa, joten lopulta esitän myös joitain huomioita liittyen siihen, mitä kokee Koivun kuvaama, valistunut ympäristötoimija.
Kiinnostavaa on myös nähdä, kuinka monien eri ympäristönäkökulmien taustalla toimii tekstien kuvaama ihmisen ympäristösuhde. Kauttaaltaan likeisestä ympäristösuhteesta huolimatta asenne ihmiseen ja ympäristösuhteeseen muokkautuu aineistossa ajan kuluessa ja painopisteiden muuttuessa.
Aineistoon sisältyy myös sanoituksia, joissa osa oleellisista ekokriittisen tulkinnan avaimista jää merkitsemättä kansilehden sivuille, kappalelistoihin, tai laulamatta. Myös tällaisia aineiston osia olen sisällyttänyt tutkielmaani.
Vaikka pro gradu -tutkielmassa on harvemmin tapana esittää kiitoksia, haluaisin kuitenkin sen mahdollisuuden hyödyntää. Ensinnäkin kiitän työskentelyäni ohjannutta professori Risto Turusta hyvästä palautteesta ja rohkaisusta työn edetessä. Toisekseen olen saanut kullanarvoista apua FM, kirjallisuuden jatko-opiskelija Niko Salovaaralta: suurenmoiset kiitokset, ystävä. Kiitän myös avomiestäni Sebastian Abelia henkisestä tuesta tässä työskentelyssäni.
3 1.1. Tutkimuksen eteneminen
Aineistoa esittelevän ja aikaisempaa tutkimusta kartoittavan luvun jälkeen käyn aluksi läpi kolmen tutkielman teoreettisen viitekehyksen keskeistä käsitteistöä ja perusajatuksia kuin myös niitä kohtaan esitettyä kritiikkiä ja mahdollisia ratkaisuehdotuksia kritiikkiin. Tämän jälkeen siirryn analyysilukuun, jossa aineiston kappaleita ryhmitellään erilaisten ekokriittisten teemojen avulla, edelleen löydettyjä käsitemetaforia ja nostalgisuutta katsotaan vasten näitä teemoja ja käsitteellisen yhdistymisen avulla hahmotellaan monitulkintaisia tekstejä. En siis seuraa analyysiluvussa kappaleiden ilmestymiskronologiaa, mutta liitteissä olen järjestänyt sanoitukset ilmestymisjärjestykseen. Tulkintaluvussa aineistosta siirrytään askel etäämmälle ja analyysissä löydettyjä havaintoja tarkastellaan kokonaisuuksina ja tuotannon läpi kulkevina jatkumoina.
Tutkimuksen rakenne kulkee siis ensin yksityiskohtiin ja siitä yleisempään näkemykseen.
1.2. Tutkimusasetelma ja tutkimuskysymykset
Tutkielman kolmikantainen teoriatausta voi vaikuttaa monimutkaiselta, mutta se on tässä työssä rakennettu hyvin aineistolähtöisesti. Kaikki näkökulmat ovat Koivun lyriikoissa esillä ja tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään. Ympäristö ja nostalgia ovat toisistaan erottamattomia temaattisia näkökulmia aineistossa ja kognitiivisen metaforan teorialla on tarkoitus tuoda asetelmaan vahvemmin metodologista käsittelytapaa ja käsitteistöä.
Tässä tutkielmassa katson, minkälaisia käsitemetaforia esille nostamiini temaattisiin kehyksiin liittyy ja minkälaisia yhdistelykaavioita Koivun ympäristöteksteistä on mahdollista muodostaa.
Tutkimuskysymyksiä ovat Koivun tekstien nostalgian sisältö; mihin se suuntautuu, miten se suhteutuu erilaisiin nostalgian tyypittelyihin, minkälaisena tekstissä nähdään koti tai kotoisuus suhteessa ympäristöön ja kaipuuseen, ja toisaalta minkälaisessa suhteessa tekstien kuvaama ympäristösuhde tai -huoli on laajemmin nostalgiaan. Erikseen käsittelen sitä, minkälaisia eläinsuhteita aineistosta löytyy ja mitä niihin liittyy. Lopuksi käsittelen lyhyesti sitä, minkälainen suhde ympäristöllä on teksteissä kilpailu- ja kulutusyhteiskuntaan ja ympäristötoimijan kokemusmaailmaan.
4 2. TUTKIELMAN AINEISTO
Matti Johannes Koivu on suomalainen laulaja-lauluntekijä, joka on toiminut aktiivisesti musiikkialalla 1990-luvulta saakka, ja soolouralla 2000-luvun puolivälistä alkaen. Koivun musiikki on juuriltaan tyylillisesti lähellä folkia, jolle yhteiskunnalliset ja ympäristökannanotot ovat olleet monesti tyypillisiä. Jo kuulokuvan tasolla musiikista välittyy nostalginen vaikutelma – akustinen kitara, kevyt laulanta ja taustayhtyeen ainakin alkupuolen tuotannossa säännöstelty mukanaolo sopivat kappaleiden kaihoisaan sisältöön lähes erottamattomasti. Joskus musiikillinen aines on tekstiin lähes mimeettisessä suhteessa. Esimerkiksi esikoislevyn (Puuhastellen 2006: 1) kappaleessa
”Kuulin junien puhuvan” voi todella kuulla vanhoille taajamajunille ominaista rytmiikkaa. Laulaja kiinnittyy siis selvään traditioon, jossa puhetavat ympäristöstä ja vahvat yhteydet kansanliikkeisiin eivät ole millään tapaa vieraita. Samanlainen suhde menneeseen tuntuu välittyvän myös laulajan julkisuuskuvasta: esimerkiksi Koivun ulkoasut haastatteluissa ja videoilla näyttävät samettitakkeineen ja joskus pitkälle päästettyine partoineen sopivan samaan yleisvaikutelmaan.
Kuulokuvaltaan Koivun uudempi tuotanto lähestyy kuitenkin iskelmällisempää tai radioystävällisempää suomalaisen populaarimusiikin piirteistöä.
2.1. Aineiston esittely
Koivulta on ilmestynyt yhteensä viisi soololevyä: esikoislevy Puuhastellen (2006), Kovat piipussa (2007), coverlevy Irwing Goodmanin lauluja (2008), Toisen maailman nimi (2011), Matti Johannes Koivu (2013) sekä Kauneimmat meistä (2015). Kaikki levyt ovat ilmestyneet levy-yhtiö m-dulorin julkaisemina. Kaikki kappaleet on säveltänyt ja sanoittanut Koivu itse, paitsi kappaleen ”Laulu pohjoisesta”, jossa sävellystyössä on toiminut myös Antti Rajala. Koivu on toiminut laulajana kaikissa muissa kappaleissa paitsi Puuhastellen -levyn piiloraidalla, jossa Suvi Koivu toimii solistina ja Matti Johannes Koivu taustalaulajana. Lisäksi Koivulta on ilmestynyt lastenlevy Topsi ja Tohtori Koirasson (2007), joka on Juha ja Maija Itkosen samannimiselle lastenkirjalle perustuva musiikkisatu.
5
Näistä levyistä rajaan ulkopuolelle Irwing Goodman -coverlevyn. Vaikka ekokriittinen näkökulma sopii jatkumonomaisesti Koivun tuotantoon, se ei läpäise tuotantoa kokonaisvaltaisesti. Levyt ovat yhtä aikaa kokonaisuuksia, mutta samalla heterogeenisia jokaisen kappaleen ollessa oma kokonaisuutensa. Tästä syystä merkittävä osa levyjen kappaleista rajautuu tutkielmani ulkopuolelle.
Tällainen valikoiminen ei ole tutkielmassani ongelma, sillä tavoitteenani on syventyä jo havaitun ekokriittisen aineiston erityispiirteisiin. Myös mainitun lastenlevyn rajaan käsittelyn ulkopuolelle.
Matti Johannes Koivu on toiminut keulahahmona myös Ultramariini -yhtyeessä, jonka levyt ovat m- dulorin julkaisemia. Myös Ultramariinin tuotannon rajaan tutkielmani ulkopuolelle, sillä soolotuotanto muodostaa jo itsessään selvärajaisen, loogisen kokonaisuuden. Katsonkin, että soolouran ulkopuolista tuotantoa ei ole tarpeellista tutkia. Ulkomusiikillista aineistoa, kuten haastatteluja, musiikkivideoita ja esiintymisiä otan esille sikäli, mikäli ne tuovat lisäarvoa analyysiin.
Näillä rajauksilla aineistoksi muodostuu 21 sanoitusta Koivun soololevyiltä. Kehitystä aineistossa alkupuolelta viimeisimpiin julkaisuihin edettäessä voisi olla odotettavissa, sillä vaikka itse ympäristökysymykset ja -ongelmat ovat olleet olemassa jo vuosikymmeniä, on tietoisuus niistä lisääntynyt varsinkin viime aikoina voimakkaasti.1 Lisäksi yhteiskunnallinen tilanne on kiristynyt vuosina 2007-2008 alkaneen ja syventyneen talouskriisin johdosta. Tällä on väistämättä seurauksia yhteiskunnalliselle ja yritysmaailman suhtautumiselle koskien ympäristöä, ja näin ollen myös ympäristön fyysiselle tilalle (ks. esim. Karaibrahimoğlu 2010, Manubens 2009, Lopatta & Kaspereit 2013)2. Moni asia on kuitenkin pysynyt myös samana ja usea ongelma odottaa edelleen ratkaisuaan.
Kyseisistä kappaleista 18 kiinnittyy kaikkein selvimmin ympäristöteemaan. Jokainen niistä täyttää ainakin jonkin Lawrence Buellin ympäristötekstien kriteereistä, jotka esittelen tarkemmin ekokritiikkiä käsittelevässä luvussa (Buell 1995: 7-8). Lisäksi tuon esille analyysiä kahdesta kappaleesta, jotka käsittelevät ympäristötoimijan tai erityisiä eettisiä ihanteita tavoittelevan
1 Esimerkiksi Riley E. Dunlap toteaa, että pitkän aikavälin aineistossa vuosilta 1965-1990 varsinkin 1980-luvulta 1990- luvulle tultaessa ympäristötietoisuus nousi ennennäkemättömälle tasolle (Dunlap 1991).
2 Kriisistä voi löytää monenlaisia seurauksia ympäristön tilan kannalta. Yasemin Zengin Karaibrahimoğlu havaitsi vuonna 2010, että yritysten vastuullisuuteen liittyvien projektien määrä laski tilastollisesti merkittävästi vuosien 2007 ja 2008 välillä (Karaibrahimoğlu 2010: 388). Kuluttajakäyttäytymisen näkökulmasta Marcela Manubens toteaa, että kuluttajat keskittyvät käsillä olevassa talouskriisitilanteessa halvimman hinnan suosimiseen, vaikka haluaisivatkin yleensä ottaen muunkinlaisia tuotteita. Tämä ja kysynnän laskeminen heijastuu hänen mukaansa myös globaaleihin toimitusketjuihin.
(Manubens 2009.) Toisaalta Kerstin Lopatta ja Thomas Kapereit tulivat siihen tulokseen, että talouskriisin ansiosta markkinat alkoivat suhtautua myönteisemmin kestävyysajatteluun. Taustalla voi nähdä yleisen yhteiskunnallisen liikehdinnän (kuten esimerkiksi Occupy Wall Street -kansanliike), mutta kirjoittajien mukaan kriisi saattoi kiihdyttää kestävän toiminnan hyötyjen tunnistamista jo vuosia käydyn alan keskustelun saattelemana. (Lopatta & Kaspereit 2013.) Vaikka en tee tässä eroa yritysten yhteiskunta- ja ympäristövastuun välillä, voi tällaisista tutkimustuloksista hahmottaa laajempaa suhtautumistapaa vastuulliseen yritystoimintaan yleisesti.
6
kokemusmaailmaa. Vaikka nämä kappaleet eivät käsittelekään ympäristöä sinänsä3, ne liittyvät aiheeseen hyvin läheisesti. Taustatietona käsittelen myös yhtä kappaletta, joka liittyy useamman kappaleen pituiseen kertomukseen, jolla on selvä suhde ympäristöön, vaikkei tämä yksi kappale ympäristöä nostakaan esille. Eläinsuhdetta käsittelevissä kappaleissa nostalgia jää vähemmälle, mutta koska aihepiiri liittyy vahvasti ympäristösuhteeseen, en ole pitänyt mielekkäänä rajata näitä kappaleita pois. Valtasuhde ja vastuu eläimen hyvinvoinnista ovat tärkeä osa ihmisen ympäristösuhdetta. Tällä tavalla rajattuna aineisto pysyy hallittavana kokonaisuutena ja löydöksiä syvemmälle pyrkivä analyysi on mahdollinen. Kappaleiden sanoitukset löytyvät suurimmaksi osaksi kansilehtisistä, mutta levyllä Puuhastellen (2006) sanoituksia ei ole sisällytetty siihen. Tältä osin olen litteroinut kappaleiden sanoitukset kuulemani mukaan. Nämä kappaleet ovat aineistossa
”Automiesten rahat”, ”Kohtaus”, ”Odota, odota” ja levyn lopussa kappalelistaan merkitsemätön piiloraita (Puuhastellen 2006: 4, 5, 6, 10).
2.2. Aikaisempi tutkimus
Matti Johannes Koivun tuotanto on suhteellisen tuoretta, eikä sitä ole vielä tutkittu aikaisemmin muualla. Myös kognitiivinen metaforatutkimus on suomalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa vielä ollut alustavaa. Päivärinnan lisäksi aihetta on tutkimuksissa käsitellyt ainakin Katriina Kajannes, (2003), Johanna Krappe (2007) ja Jarna Laitinen (2000). Kielitieteiden puolella ilmestyi 2010 Anna Idströmin väitöskirja Inarinsaamen käsitemetaforat Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineesta (Idström 2010). Kansainvälisesti kognitiivisen metaforan teorian tutkimusala on lähtöisin 1980-luvulta, joskin pohjaa sille luotiin kognitiivisessa kielitieteessä jo vuosikymmentä aiemmin4. Vaikkei kognitiivinen metaforatutkimus näy suomalaisissa tutkimuksissa suurina julkaisumäärinä, se on ollut suosittu tutkimusalue kansainvälisellä metaforatutkimuksen kentällä. (Päivärinta 2010: 3; Kajannes 2000b: 17.) Monika Fludernik toteaa, että kognitiivinen metaforateoria on ollut suosittuna paradigmana erityisesti lingvistiikan alalla, kun taas
3 Tosin toinen näistä kappaleista sisältää kyllä lyhyen maininnan metsäkadosta, jossa puhuja myös ottaa vastuuta tilanteen korjaamisesta; näin ollen kokemukset sidostuvat ympäristötoimintaan ja sen voi määritellä mainitun ihmisen vastuun perusteella ympäristötekstiksi (Kauneimmat meistä 2015: 10). Pääpaino molemmissa on kuitenkin
kokemusmaailmassa.
4 Läheisen tutkimusalan, kognitiotieteen juuret ovat myös 1970-luvulla, mutta sitäkin edelsi kolmen vuosikymmenen valmisteleva jakso (Kajannes 2000b: 9).
7
kirjallisuudentutkimuksessa siihen on suhtauduttu osin varauksellisemmin. Tähän on ainakin kaksi syytä: ensinnäkin pääpaino on ollut yleisten ajattelutapojen paljastamisessa tekstilähtöisyyden sijaan ja toiseksi ongelmana on nähty metaforan luovuutta koskevat ongelmat. Kuitenkin myös yksittäisiin teksteihin keskittyviä, tulkitsevia luentoja on tästä näkökulmasta tehty. (Fludernik 2011: 5-6.) Kognitiivista poetiikkaa rytmiikkaan, kuulijan vastaanottoon ja empiriaan on yhdistellyt ainakin Reuven Tsur (1992, 1998, 2003).
Ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen suomalaisista julkaisuista tutuimpia lienee Toni Lahtisen ja Markku Lehtimäen toimittama Äänekäs kevät -artikkelikokoelma (2008). Samat kirjoittajat ovat toimittaneet myös kokoelman ekokriittisiä esseitä Takaisin luontoon: ekokriittisiä esseitä kirjallisuudesta (2009) ja rocklyriikkaa käsittelevän Ääniä äänien takaa -kokoelman (2006).
Ekokriittistä tutkimusta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa edustaa Maria Laakson, Toni Lahtisen ja Päivi Heikkilä-Halttusen toimittama kokoelma Tapion tarhoista turkistarhoille: luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa (2011). Laajemmasta näkökulmasta populaarimusiikin tutkimusta hahmottaa Marko Ahon ja Antti-Ville Kärjän Populaarimusiikin tutkimus (2007).
Nostalgiatutkimusta on ilmestynyt suomalaisessa tutkimuskentässä useampikin artikkelikokoelma viime vuosina. Aiheesta on ilmestynyt niin monitieteinen Kalevalaseuran vuosikirja Menneisyys on toista maata (2007), historiallista näkökulmaa painottava Kaipaava moderni: Nostalgian ja utopian kohtaamisia 1600-luvulta 2000-luvulle (2015), kuin kirjallisuudentutkimukseen keskittyvä Nostalgia: Kirjoituksia kaipuusta, ikävästä ja muistista (2007). Vaikuttaisikin siltä, että käsite on lähtenyt kriittisten äänenpainojen jälkeen jonkinlaiseen uuteen nousuun5 Svetlana Boymin nostalgiatutkimuksessaan luomien jaottelujen vanavedessä (Boym 1996, 2001). Käsitteelle halutaan luoda myös sen käyttövoimaa ja analyyttisyyttä korostavia käsittelytapoja.
Ekokriittistä näkökulmaa on nostalgiatutkimukseen yhdistellyt viime aikoina ainakin Jennifer K.
Ladino (2012) ja Christopher Todd Anderson (2012). Edellinen pyrkii muun muassa palauttamaan paikkasuhteen nostalgian käsitteen ytimeen (Ladino 2012: 6), jälkimmäinen taas tarkastelee postapokalyptistä elokuva-aineistoa nostalgian kannalta. Toisaalta populaarimusiikin ilmiöitä on tutkinut nostalgian teoretisointeja hyödyntäen Pertti Grönholm, joka tarkastelee artikkelissaan
5 Nostalgiaan on liitetty aiemmin problemaattisia suhteita niin kapitalismiin, ideologisuuteen, konsumerismiin kuin ääriliikkeisiinkin (esim. Ladino 2012: 5-6). Jennifer Ladino kuitenkin toteaa, että suhde menneeseen ympäristöön monimutkaistaa näkemystä, jonka mukaan mennyt on ”vain” ideologisesti totta, ja painottaakin näin ollen menneen materiaalisen, maantieteellisen todellisuuden tärkeyttä (mts. 6).
8
Kraftwerk-yhtyeen suhdetta modernismin historiaan ja Saksan menneisyyteen (Grönholm 2015).
Grönholmin näkökulma on laaja; hän käsittelee Kraftwerkin aikalaisvastaanottoa, kappaleiden aiheistoa, levynkansia ja ylipäänsä vaikutelmia, jotka syntyvät yhtyeen kokonaistuotannosta ja julkisuuskuvasta; sanalla sanoen, kokonaistaideteoksesta. Jonkin verran Grönholm käsittelee myös Kraftwerkin tuotannon musiikillisia piirteitä, sidostaen esimerkiksi näkökulman kannalta oleelliset teknologiset instrumenttivalinnat yhtyeen laajempaan, retrofuturistiseen kokonaisuuteen (sama).
Kyseessä on historiantutkijan monitieteinen näkökulma populaarikulttuurin ilmiöön ja sen historiasuhteeseen. Tässä tutkielmassa ei ole käytännössä mahdollista tarttua näin monipuoleiseen käsittelytapaan jo siitä syystä, että teoreettinen viitekehys on muilta osin laaja. Grönholmin artikkeli toimii työssäni kuitenkin hyvänä taustana ja muistutuksena siitä, kuinka Koivun nostalginen ympäristösuhde voi näkyä myös muualla kuin vain tekstissä. Tuon näitä piirteitä esiin mahdollisuuksien mukaan.
2.3.Populaarimusiikki kirjallisuudentutkimuksen aineistona
Joitakin kysymyksiä tulee väistämättä selvittää ennakkoon, kun populaarimusiikkia tutkitaan kirjallisuudentutkimuksen käsitteistön avulla. Mikä on lyriikan ja musiikin suhde tutkimusotteessa ja minkälaisissa rooleissa ne nähdään merkityksiä muodostettaessa? Toisaalta oleellisia määrittelytehtäviä on kuvata, minkälaista lyriikkaa kyseessä oleva aineisto sisältää. Entäpä ulkomusiikilliset piirteet ja aineisto, kuten live-esiintyminen, musiikkivideot, haastattelut, arviot ja muut kirjoitukset – kuinka niihin tulisi suhtautua? Aineisto kasvaa helposti hallitsemattomaksi kokonaisuudeksi, mikäli populaarimusiikkia käsittelevän tutkimuksen näkökulmaan jää tarkentamisen varaa.
Koivun lyriikat ovat yleensä ottaen melko vapaamittaisia, tosin laululyriikkana se on hyvin lähellä lajityyppinsä traditioita, eivätkä kappaleet näin ollen pyri voimakkaisiin populaarimusiikin sanoitusten uudistuksiin. Tekstit hyödyntävät loppusointuja, mutta niistä voidaan myös poiketa.
Sananrajoilla ja tavuilla leikitellään osassa kappaleista merkitykselliseen tapaan.
Kertomusteoreettisessa mielessä tekstejä sisältyy aineistoon monenlaisia. Suuri osa hyödyntää jonkinlaista juonellisuutta tai jopa tietyn lajityypin kuten kaskun tai sadun kaltaista kerrontaa, osa taas painottuu pysähtyneisiin tunnelmakuviin ja figuratiivisen kielen vaikutelmiin. Erityisesti loppupuolella aineistoa osa kappaleista kiinnittyy puhetavoiltaan sellaisiin lyriikan lajityyppeihin
9
kuten esimerkiksi rakkausrunouteen. Osassa kappaleista esiintyy yksilöityjä hahmoja kuten esimerkiksi Tuomo ja Naapuska, jotka ovat omanlaisiaan yhteiskunnallisia ympäristötoimijoita.
Tarina automiehistä ja avaruuteen lentävästä autosta on moniosainen ja ainakin kahden levyn kappaleisiin limittyvä.
Tekstin lisäksi melodioilla voidaan nähdä merkityksellinen yhteys nostalgiaa pohtiviin kappaleisiin.
Paikkaan ja aikaan liittyvän suhteen lisäksi nostalgialla on selvä sisältö myös affektisena, yksilön sisäisenä tunnekokemuksena menetettyä kohtaan ja näin nostalgia pääasiallisesti arkikäsityksessä ymmärretäänkin, tosin melko kapeasti (Grönholm 2015: 302). Näiltä osin on esimerkiksi Grönholmin (2015) tavoin perusteltua tuoda esiin myös Matti Johannes Koivun sävellystyön melodiikkaa ja rytmiikkaa sekä kiinnittymistä tiettyihin populaarimusiikin traditioihin. Näin voidaan nähdä, kuinka ne punoutuvat yhteen tekstin sisältämän nostalgian kanssa ja toisaalta tukevat tekstistä tehtävää tulkintaa nostalgiasta. Vaikkapa elegisen pastoraalin voisi kuvitella olevan surumielinen, mollisointuinen valituslaulu. Tällaiset huomiot aineistosta jäävät kuitenkin lyhyiksi maininnoiksi ja muilta osin tutkimukseni edustaakin tekstintutkimusta. Yksityiskohtaisiin sointuanalyyseihin ei myöskään ole mahdollista mennä. On silti hyvä pitää mielessä, mitä merkitsevät populaarimuusikon lausumat ekokriittiset tekstit sosiologisessa mielessä: miten esimerkiksi julkisuuden tuoma vaikutusvalta vaikuttaa poliittisesti latautuneen tekstin vastaanottoon. Ulkomusiikillisesta aineistosta olen peilannut jonkin verran analyysiäni Koivun lehtihaastatteluihin, mutta muutoin en tällaisiin aineistotyyppeihin loppujen lopuksi tässä tutkielmassa syvenny.
10
3. METAFORA YMPÄRISTÖ JA NOSTALGIA: TUTKIMUKSEN TEORIATAUSTA
3.1.Kognitiivisen metaforan teoria
Arkiajattelussamme esiintyy käsitys metaforasta jonakin erityisen vaativana, taiteellisen kielenkäytön piirteenä (Lakoff & Johnson 2003/1980: 3). Sitä on pohdittu jo Aristoteleen Runousopista alkaen, jonka mukaan metafora ”syntyy, kun asialle annetaan nimi, joka varsinaisesti kuuluu jollekin muulle;
merkityksen siirtyminen voi tapahtua joko yleisestä erityiseen, erityisestä yleiseen, erityisestä erityiseen tai analogian kautta” (Aristoteles 1967: 55; ks. myös Ricoeur 1976/2000: 85). Sana itsessään on johdettu kreikan kielen yli kantamista merkitsevästä verbistä. Yhden alkusysäyksen systemaattiselle, vuorovaikutteiselle metaforatutkimukselle lienee antanut I.A. Richards, joka formuloi vuonna 1936 metaforan rakenteen koostuvan kuvattavasta (tenor, metaforan pääasiallinen aihe) ja kuvasta6 (vehicle, analogia, osasta toiseen vietävä sisältö). (Bradford 1997: 23-24.) Richardsin teoriaa lähellä oleva, Paul Ricoeurin jänniteteoriaksikin kutsuttu metaforakäsitys on Johanna Krappen mukaan edelleen kirjallisuudentutkimuksessa vakaasti suosittu näkökulma (Krappe 2007: 148). Siinä metafora on kaksisuuntaiseen analogiaan perustuva kielellinen ilmiö, jonka merkitys syntyy tulkinnassa, jolloin suhteuttaminen kontekstiin tai konteksteihin korostuu7 (mts.
149). Kognitio on siinä mielessä mukana myös Ricoeurin jänniteteoriassa, että hänen mukaansa metafora koostuu kahdesta eri tulkinnasta eikä kahden eri termin konfliktista, josta seuraa, ettei metaforaa ole olemassa muualla kuin tulkinnassa (Kesonen 2007: 173; Ricoeur 1976/2000: 92-93).
Kognitiivinen metaforatutkimus on kuitenkin todennut kyseisen käsityksen erityisestä vaativuudesta olevan monella tapaa puutteellinen. Ainakin metaforisuus, vertaus ja tarina, kirjallisuuden perusilmiöt, hallitsevat myös arkipäivän kielenkäyttöämme, mutta myös ajatteluamme ja näin ollen
6 Esimerkiksi Johanna Krappe suomentaa nämä käsitteet kuvaksi ja kuvattavaksi (2007: 149). Varsinkin kognitiivisen metaforatutkimuksen kentällä käsitteiden suomennokset ovat monessa kohtaa hyvin vakiintumattomia.
Suomenkielisen perinteisten metaforan teorioiden yleisesityksen puutteen toteaa lisäksi Anne Päivärinta (2010: 17).
7 Muita metaforakäsityksiä ovat mm. klassiset korvaamis- ja vertaamisteoriat, joiden mukaan metaforassa ei synny uutta informaatiota (ks. Krappe 2007: 147-148). Koska siinä ei näiden näkemysten mukaan synnytetä informaatiota, sitä on voitu positivismin hengessä pitää hieman yhdentekevänä, emotiivisena tekijänä (ks. Ricoeur 1976/2000: 82- 93). Suomalaisessa kouluopetuksessakin tällaiset käsitykset metaforasta olivat ainakin vielä vähän aikaa sitten vallalla;
metaforan määrittelyksi riitti hokeman ”metafora on vertaus ilman kuin-sanaa” muistaminen.
11
myös toimintaamme. (ks. esim. Turner 1996, Lakoff & Johnson 2003/1980.) Toisin kuin perinteisessä käsityksessä, metafora ei ole vain kielellinen ilmiö (Krappe 2007: 150). Tarina ja entiteetistä toiseen projisoiminen ovat perustavanlaatuisia ajattelun välineitä; rationaalinen kykeneväisyytemme jopa riippuu niistä (Turner 1996: 5). Varsinkin Lakoffin ja Johnsonin alan uraauurtavassa perusteoksessa Metaphors We Live By (1980) kognitiivisen metaforan teoria laajenee kunnianhimoisesti filosofian perustavanlaatuisten totuusteorioiden, koherenssi- ja korrespondenssiteorioiden rinnalle ja niitä yhdisteleväksi ratkaisuyritykseksi ymmärtää ihmisen tapaa käsittää maailmaa ja omaa elämäänsä.
Toisaalta teos pyrkii tarjoamaan kolmannen vaihtoehdon objektivismin ja subjektivismin myyttien rinnalle. (ks. Lakoff & Johnson 2003/1980.)
Seuraavissa alaluvuissa käyn läpi kahden alan oleellisen osa-alueen, käsitemetaforien sekä käsitteellisen yhdistymisen, teoreettista taustaa. Näille metaforan toisiaan täydentäville toimintatavoille koko valtaisa teoria perustuu.
Kognitiivinen metaforatutkimus on vain pieni näkökulma laajemmassa kirjallisuudentutkimuksen kognitiivisessa hyökyaallossa. Kognitiivinen poetiikka pohjaa vahvasti kognitiiviseen lingvistiikkaan ja kognitiiviseen psykologiaan, jotka muodostavat laajan osan kognitiotieteiden kentästä (Stockwell 2002: 4). Kognition roolia kirjallisuudessa on tarkasteltu alan kolmisenkymmentä vuotta kestäneen historian aikana monenlaisista eri näkökulmista tiedon prosessoimisesta neurologisiin ilmiöihin (esim. Veivo 2005: 12). Gerard Steen ja Joanna Gavins näkevät kirjallisuudentutkimuksen kognitiivisen käänteen suunnanmuutoksena elitistisestä tieteenalasta, jossa kirjallisuus nähdään harvojen valittujen hupina, kohti näkemystä erityisestä, ihmisen jokapäiväisen elämän muodosta (Steen & Gavins 2003: 1). Toisaalta suuntaus on herättänyt myös vahvoja kriittisiä vastakaikuja:
huolenaiheina on esitetty muun muassa kirjallisuuden pelkistämistä yksilön kognitiivisiin prosesseihin, liiallista yleistämistä sekä uudistusmielisen kirjallisuuden ohittamista (esim. Fludernik 2011: 5-6; Päivärinta 2010: 11). Vaikka on selvää, ettei teoriasta ole kaikkivoipaan tai ongelmattomaan kirjallisuuden selittämiseen (mistä teoriasta lopulta olisi), se tarjoaa uudenlaista välineistöä ja jäsennystapoja lukutapahtuman jäsentämiseen. Kognitiivisen metaforan mallien avulla voi olla helpompi huomata tekstissä kerta toisensa jälkeen toistuvia maailman ja elämän käsitteellistämisen tapoja.
Kognitiivinen metaforan teoria ei ole loppujen lopuksi kovin kaukana perinteisestä metaforateoriasta, mutta kognitiivisen näkemyksen teoreetikot eivät ole aina edesauttaneet yhteyksien ja yhtäläisyyksien ymmärtämistä (ks. Päivärinta 2010: 18; Salminen 2009: 63). Usein aiempi metaforatutkimus
12
kuitataan lyhykäisesti teoksen alussa toteamalla jotakin perinteisestä metaforakäsityksestä lauseella tai kahdella samaan tapaan, miten itsekin aloitin tämän alaluvun (ks. esim. Kövecses 2002, Lakoff &
Johnson 2003/1980, Lakoff & Turner 1989). Peilaaminen aiempaan teoriaperinteeseen jää klassikoidenkin osalta usein ohueksi. Loppujen lopuksi teoria, uudenlaisten käsittelytapojen ja näkökulmien ohessa, vertautuu perinteisiin jaotteluihin suhteellisen mutkattomasti ainakin käsitemetaforien osalta, kuten seuraavaksi tulemme huomaamaan.
3.1.1. Metaforan konventionaalistuminen ja käsitemetaforat
Lähtökohtaisesti metaforan perusajatuksena on ymmärtää ja/tai kokea yksi asia toisen asian ehdoin tai sen kautta (Lakoff & Johnson 2003/1980: 5). Mikko Keskisen sanoin kyseessä on siis tavanmukainen, kaksipaikkainen metaforakäsitys, joka jäsentää metaforan lähteeseen ja kohteeseen, ja jossa käsitteellinen liike on edellisestä jälkimmäiseen yksisuuntaisesti etenevää (Keskinen 2000:
175). Aivan yksinkertaisemmillaan käsitemetaforan malli voidaan kuvata lauseella KÄSITTEELLINEN ALUE (A) ON KÄSITTEELLINEN ALUE (B), jossa käsitteellinen alue voi olla mikä tahansa koherentti, järjestäytynyt alue (Kövecses 2002: 4). Käsitemetafora merkitään yleensä äskeiseen tapaan kapiteelein. Sillä osoitetaan, että tuo nimenomainen sanamuoto ei esiinny kielessä sellaisenaan, vaan toimii perustana kaikille niille metaforisille ilmauksille, jotka usein listataan alan klassikkoteoksissa kapiteelimuodon alle (sama). Kognitiivisen metaforakäsityksen yksi perusidea lieneekin siinä, että samankaltaiset metaforat nähdään nippuina tai pinoina; samoista, kokemuksiin ja ruumiillisuuteen pohjaavista käsitemetaforista syntyvinä ja toistensa muunnelmina ja yhdistelminä sen sijaan, että ne olisivat itsenäisiä, toisistaan riippumatta syntyviä ja esiintyviä metaforia. Käsitemetaforien väliset yhteydet ovat näin ollen tärkeässä osassa teoriassa. Tavalliseen metaforaan nähden käsitemetafora muodostuu lisäksi siis kokemuksellisista kokonaisuuksista, ei mistä tahansa toisiinsa rinnastettavista entiteeteistä. Toisaalta teoriaan sisältyy olettamus näiden metaforien keskinäisestä koherenssista, vaikka täydellinen, metaforien välinen konsistenssi onkin hyvin harvinaista (Lakoff & Johnson 2003/1980: 87-96). Tämän klassisen kognitiivisen metaforan kuvaamisen rinnalla vaikuttaa hieman myöhemmin syntynyt, monipaikkaisempi käsitteellisen yhdistymisen metaforakäsitys, jota tarkastelen tuonnempana (vrt. Kajannes 2000a: 66).
13
Joissakin tapauksissa käy jopa niin, että tietynlaiset metaforiset rakenteet yleistyvät ajattelussamme ja kulttuurissamme lopulta konventionaalistuen yleiseen käyttöön kulttuurisesti suurten ryhmien jakamiksi tavoiksi käsitellä jotakin elämämme piirrettä tai ilmiötä. Nimenomaan suuret kysymykset, kuten elämä ja kuolema ovat pitkälle konventionaalistuneita arkiajattelussamme (ks. esim. Lakoff &
Turner 1989) Samalla tavoin voidaan kuitenkin käsitellä ja käsittää hyvin monenlaisia ilmiöitä, esimerkiksi kokemuksia ja tunteita. Saatemme tokaista hyvänä päivänä olevamme ”täynnä energiaa”, opiskellessamme ”imevämme tietoa sisäämme”, mielemme olevan ”täysin tyhjä” haastavassa aivoriihessä tai kriisitilanteessa surun ”vellovan sisällämme”. Näille kaikille arkistuneille ilmauksille yhteistä on se, että kokemuksemme, ajatuksemme ja tunteemme käsitetään niissä vertailemalla mieltä jonkinlaiseen säiliöön, jonka sisällä nämä mielenliikutukset sijaitsevat. Tämä on myös aiemmassa, anglo-amerikkalaisessa tutkimuksessa hyvin tutuksi tullut, konventionaalistunut metafora, joka voidaan muotoilla tai nimetä yleisemmällä tasolla käsitemetaforaksi8 MIELI ON SÄILIÖ (MIND IS A CONTAINER)9. Sitä voidaan pitää ainakin länsimaiselle kulttuuripiirille hyvin yleisenä mielen käsittämisen tapana, ja se onkin tutkimuskirjallisuuden klassisimpia esimerkkejä (esim. Lakoff &
Johnson 2003/1980: 148). Tällaiset käsitemetaforat ovat osaltaan myös perustuksistaan vahvasti kiinnyksissä kuvallisiin skeemoihin, jotka ovat hyvin osittaisia, jopa epämääräisiäkin kuvallisia käsityksiä esimerkiksi rajallisesta tilasta, jonkalaisena voidaan käsittää niin talo kuin valtion rajatkin kartalla projisoimalla rajallisen tilan skeema niihin. Sama kuvallinen skeema voidaan projisoida myös abstrakteihin asioihin, joilla ei ole omaa kuvallista muotoa. (Lakoff & Turner 1989: 97.) Katriina Kajannes toteaa yleisemmin metaforien olevan ymmärtämisen ja asioiden jäsentämisen skemaattisia apuneuvoja (Kajannes 2000a: 66).
Käsitemetaforalle tunnusmerkkistä onkin sen systemaattisuus ja kulttuurisidonnaisuus. George Lakoffin ja Mark Johnsonin esimerkissä juuri länsimaiselle nykykulttuurillemme on ominaista ajan käsittäminen rahan, rajallisen resurssin tai arvokkaan hyödykkeen ehdoilla. Jossakin toisessa kulttuurissa aikaa voidaan ajatella aivan muulla tavoin. Toisaalta jonkin käsitemetaforan
8 Jarna Laitinen käyttää nimitystä ”strukturaalinen metafora”. Toisaalta hän tekee eron niiden ja vielä yleismaailmallisempien ”perusmetaforien” kanssa. (2000: 94.) Muita mahdollisia suomennoksia ovat ainakin
”käsitteellinen metafora” ja ”konventionaalistunut metafora”. Käytän itse nimitystä ”käsitemetafora” kattamaan kaikenlaiset teoriaan liittyvät ALUE A ON ALUE B -tyypin metaforat, sisältäen niin orientaatiometaforat, strukturaaliset metaforat kuin ontologiset metaforatkin.
9 Säiliömetaforista laajemmin, ks. Lakoff & Johnson 2003/1980: 29-32. Lähes kaikki aineistostani löytyvistä
käsitemetaforista perustuvat aiempiin tutkimustradition havaintoihin löydettävissä olevista käsitemetaforista. Yksi käyttökelpoinen listaus löytyy Lakoffin ja Turnerin kirjallisuudentutkimukseen keskittyvästä ”kenttäoppaasta” More than Cool Reason: A Field Guide to Poetic Metaphor (1989: 221-223). Vaikkei listaus olekaan kattava, se helpottaa varmasti löydösten seuraamista ja vertailua aiempaan analyysiosassa.
14
muotoutuminen ja kulttuurinen käyttäminen johtaa väistämättä yhden näkökulman korostumiseen, toisen piilottamiseen. (Lakoff & Johnson 2003/1980: 8-9, 10.)
Lakoff & Johnson (2003/1980) sekä Mark Turner (1996) ovat muotoilleet kokonaiskuvan käsitemetaforien, tiettyjen konventionaalistuneiden, jopa universaaliutta tavoittelevien metaforien muodoista ja yleisyydestä10 (ks. esim. Kajannes 2000a: 66). Lakoff & Johnson jakavat alun perin käsitemetaforat kolmeen ryhmään: strukturaalisiin, ontologisiin ja orientaatiometaforiin, mutta ovat todenneet myöhemmin jaottelun olevan pohjimmiltaan teennäinen – kaikki käsitemetaforat ovat strukturaalisia ja ontologisia, ja moni niistä on vielä orientaatiometaforia (2003/1980: 264).
Yleisimpiä käsitemetaforia voivat olla esimerkiksi jo käsitelty MIELI ON SÄILIÖ tai vaikkapa ELÄMÄ ON MATKA. Käsitemetaforien erityinen, tälle tutkimukselle oleellinen alatyyppi on orientaatiometaforien ryhmä, jossa hahmotellaan fyysisen orientaation merkityksiä. Jälleen tutkimustraditiossa on havaittu, että esimerkiksi suunnat ylöspäin ja eteenpäin ovat latautuneet monella tapaa positiivisilla merkityksillä, kun taas vaikkapa peruuttaminen ja romahtaminen nähdään negatiivisina metaforina. (Lakoff & Johnson 2003/1980: 14-21.)
3.1.2. Käsitteellinen yhdistyminen
Käsitteellisen yhdistymisen teorian11 (conceptual blending) uranuurtajana voidaan mainita edellä mainittujen alan teoretisoijien lisäksi vielä Gilles Fauconnier (1994, 1997). Käsitteellinen yhdistyminen on perustavanlaatuinen, hyvin mielikuvituksellinen mutta samalla välttämätön mentaalinen toiminto arkipäiväisimmänkin ajattelun kannalta (Fauconnier & Turner 2002: 18).
Erityisesti sitä on pidetty tervetulleena tai jopa välttämättömänä edelleenkehittelynä käsitemetaforista kohti poeettista, kognitiivista metaforaa (esim. Päivärinta 2010: 7; Fludernik 2011: 4). Se onkin käsitemetaforia monipuolisempi metaforan rakentumisen tapa, jossa yhdistely tapahtuu molempiin suuntiin ja useampien kenttien välillä. Käsitteellisessä yhdistymisessä on ainakin kaksi mentaalista
10 Ks. myös äsken mainittu, kirjallisuudentutkimukseen enemmän keskittyvä More than Cool Reason: A Field Guide to Poetic Metaphor (Lakoff & Turner: 1989).
11Mikko Keskinen käyttää tämänkaltaisesta yhdistelystä suomenkielistä nimitystä sulautuma tai monialainen sulautuma, ja mainitsee mallin hyödyksi kieliopillisesti löyhien rakenteiden retorisien vaikutuksien sekä sanaleikkien selittämisen (Keskinen 2000: 175). Anne Päivärinta käyttää taas ainakin termiä blending-teoria (Päivärinta 2010: 6).
15
syötealuetta12 (mental input space), jotka tuottavat kolmannen alueen, yhdistelykentän (blend, blended space). Yhdistelykenttä sisältää piirteitä molemmista syötealueista, mutta sillä on myös oma, erityinen rakenteensa. Siinä siis synnytetään jotakin uutta, mitä ei voida sellaisenaan palauttaa kumpaankaan yhdistelyyn osallistuvaan syötealueeseen. Lisäksi yhdistelyn tulokseen vaikuttavat yleiskentän (generic space) sisältämät, molemmille syötealueille yhteiset tekijät ja taustalla vaikuttavat yleistiedon osat. Laajemmassa mielessä yhdistelyprosessiin vaikuttaa joka tapauksessa pitkällä aikavälillä hankittu, skemaattinen yleistieto. Yhdistelyn osina toimivat mentaaliset alueet (mental space; metaforan osia koskien käsitteellisessä yhdistymisessä siis mental input space) ovat osittaisia, ne sisältävät tiettyjä elementtejä, ja ne muokkautuvat ajattelun ja diskurssin mukana.
(Fauconnier 1997: 149-151; Fauconnier & Turner 2002: 40.) Lisäksi yhdistelyprosessi etenee epäsuorasti ja voi liikkua kumpaankin suuntaan syötealueiden välillä (Turner & Fauconnier 1995:
183-184; ks. myös Keskinen 2000: 175).
Käsitteellisestä yhdistymisestä voidaan muodostaa erilaisia kaavioita, jotka havainnollistavat metaforan tulkintaprosessia. Niissä syötealueet hahmotellaan ympyröiksi, joihin niiden sisältämät elementit sijoitetaan. Tässä voidaan käyttää erilaisia kuvioita, pisteitä, nuolia ja viivoja tai sanallisia kuvailuja. Eri elementtien väliset yhteydet esitetään viivoilla.13 Alla esimerkki yhdistelykaaviosta, jossa havainnollistetaan yksinkertaista, arkipäiväistä sanontaa ”x ottaa pattiin”.
Kaavio 1. Esimerkki yhdistelykaaviosta.
12 Syötteellä on tietotekniikkaan liittyvä merkitys esimerkiksi laitteiden välisiä yhteyksiä tai ohjelmalle annettavia käskyjä ja sisältöjä koskien, mutta pidän sitä tässä yhteydessä kuitenkin sopivimpana käännöksenä.
13 Kaavion rakenteesta tarkemmin, ks. esim. Fauconnier & Turner 2002: 39-57.
16
Tässä yhdistelyssä pää ja patti rinnastuvat molemmille tunnusmerkkisen pyöreyden avulla. Fyysinen pää edustaa mieltä, tunnetta ja aistimuksia sekä niiden sisältöjä tyypillisen käsitemetaforan MIELI ON SÄILIÖ mukaisesti14. Patti aiheuttaa kivun kokemuksen, jolloin yhdistelyn tuloksena syntyy ajatus jonkinlaisesta negatiivisesta mielialasta, joka on x:n aiheuttama. Monimutkaisia metaforia tutkittaessa kaaviot ovat paljon vaikeampiselkoisiakin, jolloin kaavioiden käyttöön ja selittämiseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Kaavion muotoilussa on toki liikkumavaraa ainakin kirjallisuudentutkimuksen sovelluksissa (esim. Päivärinta 2010).
Fyysisyys on lopulta kognitiivisten metaforien tärkeä viitekohde kulttuuristen kokemusten ohella.
Esimerkiksi George Lakoff ja Mark Johnson toteavat suunnan ja tilan metaforista:
”These spatial orientations arise from the fact that we have bodies of the sort we have and that they function as they do in our physical environment. […] Such metaphorical orientations are not arbitrary. They have a basis in our physical and cultural experience.”
(Lakoff & Johnson 2003/1980: 14.)
Eleanor Rosch on fyysisyyttä korostavan näkökulman ensimmäisiä uranuurtajia kokeellisen psykologian alalla. Hänen tutkimuksissa on jo verrattain varhain käsitelty lingvististen toteamuksien ymmärtämisprosessin sitomista arkipäiväisiin ruumiillisiin kokemuksiin semanttisten ja psykologisten prototyyppien tai kategorioiden avulla. (Veivo 2005: 12; Rosch 1975.) Myös Peter Stockwellin mukaan tämä on kognitiivisen suuntauksen perusolettamia: kaikki ilmaisumuodot ja kaikki tiedostavan käsittämisen tavat ovat sidoksissa biologiseen olemukseemme; yksinkertaisesti ajattelemme ja puhumme niin kuin ajattelemme, koska olemme loppujen lopuksi suurin piirtein ihmisen kokoisia nesteiden ja ilman säiliöitä, joilla pääreseptorit sijaitsevat vartalon yläpäässä (Stockwell 2002: 4). Kognitiivisen metaforan teorian vahvuudeksi on mainittu ainakin tapa nähdä metaforinen ajattelu laaja-alaisena kielellisenä voimavarana (Päivärinta 2010: 6), mutta selkeänä hyötynä voidaan nähdä myös tulkintaprosessin järjestelmällisyys ja näkyväksi tekeminen. Kun lähtö- ja kohdekenttien kokonaisuuksia tarkastellaan kutakin kerrallaan, voidaan löytää yllättäviäkin lisämerkityksiä ja monipuolisuutta. Teorian avulla voidaan siis myös syventää ja laajentaa näkemystä tietystä metaforasta, eikä vain purkaa monimutkaisimpia ”ongelmatapauksia” ymmärrettävään
14 Esimerkiksi tällä tavalla nämä kaksi eri näkökulmaa kognitiivisen metaforan teoriaan voivat tukea toisiaan käytännön tulkinnassa.
17
muotoon.15 Tässä tutkielmassa hyödynnän myös käsitteellisen yhdistymisen teoriaa, tarpeen tullen kuitenkin soveltaen esimerkiksi kaavioiden muotoiluja aineistoon ja tulkintaan sopiviksi.
3.1.3. Kritiikkiä ja teorian täydennysehdotuksia
Myös kognitiivinen metaforan teoria on, minkä tahansa muun teoreettisen viitekehyksen tavoin, saanut osakseen kritiikkiäkin. Anne Päivärinta huomauttaa, että vaarana on tulkinnan typistäminen konventionaaliseen, vaikka kontekstuaalinen tieto muuta osoittaisikin, ja kaunokirjallisen tekstin yksinkertaistaminen arkikieltä koskevien mekanismien pohjalta16. Hänen mukaansa ei suinkaan ole aina mahdollista yhdistää yleistyksiin sanatason metaforia, ja vaikka se onnistuisikin, tulkinta ei vielä siitä paljon monipuolistu. Hän toteaakin, ettei teoria sovellu sellaisenaan radikaalin ja kauaskantoisesti uudistavan kaunokirjallisuuden tulkintaan. (Päivärinta 2010: 9-11, 15.)
Toinen seikka, jota sekä Päivärinta että Peter Stockwell kritisoivat, on invarianssiperiaate, jota muotoiltiin erityisesti 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa (ainakin Lakoff & Turner 1989). Se liittyy mainittuun typistämiseen ja jonka mukaan tulkinnassa lähtöaineksen skemaattinen olemus säilyy – lähtöaineksen olemusta vastaan ei saa rikkoa. Invarianssiperiaate siis kiristää tulkinnan kulkusääntöjä joustamattomaan suuntaan ja vähentää sitä mallien monisuuntaisuutta, joka muuten on olennaista tulkinnan etenemisessä. (Päivärinta 2010: 10; Stockwell 1999.)
Samansuuntaisesti, Harri Veivon ja Tarja Knuuttilan mukaan, laajemmin kognitiivisessa kirjallisuudentutkimuksessa, on löydettävissä ikävä taipumus ensin mallintaa ihmisen mieli lingvististen ja kirjallisuudellisten ilmiöiden kautta ja sitten kuitenkin päätyä pitämään kielellisyyttä
15 Käytännön sovelluksia hahmotellaan laajassa mielessä kognitiivisen poetiikan alalla ainakin teoksissa Cognitive poetics in practice (Gavins & Steen: 2003) ja Cognition and literary interpretation in practice (Veivo, Pettersson &
Polvinen: 2005).
16 Myös Monika Fludernik tuo samantapaisesti esille huolet universalismista ja reduktionismista sekä toisaalta metaforan luovuuden ja originaaliuden ylikävelemisestä. Toisaalta hän esittää huomion, jonka mukaan myös perinteinen, metaforan erityisyyttä ja taiteellista painoarvoa (yli)korostava näkemys on osin, jos ei haitallinen niin ainakin vaarallinen: ”Besides being unduly steeped in romantic ideology, such an approach downplays the prevalence of metaphors in prose texts, where they often cannot be linked to an author’s genius; it also privileges poetic language over everyday speech in an inversion of the cognitive linguists’ preference for natural over poetic language. The traditional literary treatment of metaphor, though affording extensive micro-level analyses of poetic passages, additionally fails to explain the quality of metaphoric creativity from a more systematic perspective, or to offer a theory of literary metaphor (in contrast to the non-literary use of metaphors).” (Fludernik 2011: 6.)
18
ja kirjallisuudellisuutta pelkkinä yksilön mielen tuotteina ja heijastuksina. Tästä seuraa se, että teorialla on vaikeuksia osoittaa tekstien empiirinen arvo tulkinnan kohteina ja lisäksi kirjallisuusinstituutio jää vaille itsenäistä roolia. Kirjoittajat ovat samoilla linjoilla mielen sisältöjen kuvaamisesta kielellisen evidenssin perusteella, mutta kritisoivat mallien pelkistävää otetta ulkomaailmaa kohtaaan. (Veivo & Knuuttila 2005: 299, 301.)
Veivo ja Knuuttila esittävätkin, että seuraavat tärkeät askelet kognitiivisessa kirjallisuudentutkimuksessa tulee ottaa kohti konnektionismia ja käsitystä hajautetusta kognitiosta.
Konnektionistisissa malleissa mieli käsitetään eksplisiittisiä sisäisiä malleja suoraan seuraavan toimijan sijaan malleja yhdistelevänä välineenä, jonka ei välttämättä tarvitse tuhlata aikaa maailman kahdentamiseen sisäisten mallien mukaisesti vain, koska se sijaitsee tuossa maailmassa. Näin ollen kehollisen mielen voidaan nähdä toimivan yhdessä ympäristönsä kanssa. Hajautetun kognition mallissa taas kognitiota ei käsitetä vain kehollisessa mielessä sijaitsevana, vaan jaettuna ihmisen lisäksi myös tuotetuissa artefakteissa. (Veivo & Knuuttila 2005: 300-301.) Tällaiset korostukset painottavat metaforamallien liikkuvuutta ja mahdollista kaksisuuntaisuutta jäykän staattisuuden sijaan, mikä kyllä sisältyy kognitiivisen metaforan malleihin jo sinänsä, mutta lisäksi ne liittävät teoriaan kontekstuaalisen pohjan.
Anne Päivärinta toteaakin, että teorian 1980-lukulaiseen pohjaan tehtyjen tarkennusten lisäksi17 olennaista on nähdä metaforinen yhdistely prosessiluontoisena tapahtumana ja pitää teoria pelkän käsitemetaforien luetteloinnin sijaan tulkinnallisena kehyksenä (Päivärinta 2010: 15-16).
Vaikeaselkoisessa runoudessa hedelmällisintä voi olla nostaa esille kokonainen metaforien verkosto ja metaforisen koherenssin hahmottaminen (mts. 13). Monika Fludernik on myös tarjonnut oleellista tarkennusta kirjallisuudessa esiintyvien, arkikieltä luovempien metaforien käsittelyyn. Lakoff ja Turner muotoilivat listan keinoista, joilla tuttujen, arkikielisten metaforien pohjalta luodaan uusia, ennalta tuntemattomia metaforia: 1) laajentaminen, jolloin metaforasta käytetään aiemmin käyttämättömiä osia, 2) täsmentäminen, jossa metaforaan jääneitä aukkokohtia täydennetään uudenlaisella tavalla, 3) kyseenalaistaminen, joka merkitsee konventionaalisten metaforien haastamista ja rajojen etsintää, sekä 4) yhdistely, jossa muodostetaan uudenlaisia yhdistelmiä konventionaalisista metaforista. (Lakoff & Turner 1989: 67-72; Fludernik 2011: 6.) Tähän listaan Fludernik lisää kohdan 5) kontekstualisointi, jolla on tärkeä rooli tulkinnan muodostamisessa metaforasta, joka on esteettisesti innovatiivinen ja semanttisesti merkitsevä (Fludernik 2011: 6).
17 Mm. yhdistelykentän välttämättömyys, jonka tuloksena voi olla asioiden välinen yllättävä yhteys tai jopa ristiriita (Päivärinta 2010: 7).
19
Samantyyppistä lisäystä peräänkuuluttaa myös Anne Päivärinta, joka nostaa esille perinteiseen, kaksiosaiseen metaforakäsitykseen ainakin Richard Bradfordin mainitseman18 lisäyksen:
tenor/vehicle –jaottelun lisäksi metaforassa nähdään myös perusta (ground), nimenomaan
”temaattinen, runon kielikuvia yhdistävä konteksti tai motivaatio” (Päivärinta 2010: 15; Bradford 1997: 24; Leech 1969 :151, vrt. Fludernik 2011: 4).
Pelkistävät otteet ja kognitiivisen poetiikan turha päälle liimaaminen ovat toki valideja huolenaiheita.
Peter Stockwell kuitenkin toppuuttelee ylenmääräistä huolta kognitiivista käännettä kohtaan. Hänen mielestään kognitiivisen poetiikan integroiminen perinteiseen stilistiikkaan vain vahvistaa sitä, ja kognitiivinen käänne näyttäytyykin vain uusimpana käänteenä stilistiikan luonnollisessa kehityskulussa, vaikkei tämä tarkoitakaan, että näkökulman kehittämisen tulisi tapahtua aikaisempien näkökulmien kustannuksella (Stockwell 2005: 272). Vaikka tulkinnan ja teoreettisen viitekehyksen löyhä sitominen toisiinsa onkin usein (aina?) riskinä (Päivärinta 2010: 11), on omassa tutkimusasetelmassani kognitiivinen näkökulma vain yksi mukana kulkeva keino tulkita aineistoa, joten on vaikea nähdä, kuinka se näin ollen tulisi jyränneeksi kontekstuaalis-temaattisen (ekokritiikki, nostalgia) näkökulman. Kognitiivinen metaforatutkimus näyttäytyy kenties kirjallisuudentutkimuksen kiistakapulana, mutta hyvin mielenkiintoisena sellaisena. Tässä mielessä metateoreettisena tutkimuskysymyksenä tutkielmassani voidaan nähdä myös kysymys kognitiivisen metaforan teorian annista tulkinnalle ja käyttövoimasta kirjallisuudentutkimuksen alalla. Matti Johannes Koivun tekstit eivät ole radikaalin uudistusmielisiä, mutteivät myöskään täysin aukikirjoitettuja. Tässä mielessä materiaali on otollista tällaiselle tutkimusasetelmalle.
3.2. Ekokriittisestä kirjallisuudentutkimuksesta
Samalla, kun kognitiivinen metaforan teoria tuottaa tutkielmaani metodologista käsitteistöä ja jäsentämisen tapoja, tutkielmassani laajemmaksi kehykseksi kytkeytyy ekokriittinen kirjallisuudentutkimuksen suuntaus. Mikäli hyväksymme oletuksen siitä, että kieli ja siinä esiintyvät metaforat ovat hyvä ja riittävä todiste ajatteluamme ja toimintaamme ohjaavan käsitteellisen
18 Bradfordia ennen tämän kolmijakoisen metaforamallin mainitsee kyllä ainakin G.N. Leech (1969:151), joka taas on saanut inspiraationsa U.Ornanilta (mts.165).
20
järjestelmämme rakenteesta ja toiminnasta19, silloin on luontevaa olettaa, että kognitiivisia metaforia ympäristöteksteistä tutkimalla on mahdollista löytää tai paljastaa jotakin olennaista siitä, kuinka ajattelemme ja toimimme ympäristön suhteen niin arkielämässä kuin taiteenkin kentällä.
Ekokriittisestä näkökulmasta voitaisiinkin kenties huomauttaa, että juuri tiedostamattomuus, reflektoimattomuus tai automatisoituminen ovat vaaran paikkoja, joiden paljastaminen on tärkeää ympäristöön kohdistuvan näkemyksemme ja sen tuottavan toiminnan kannalta. Tässä mielessä ei- inhimillisestä maailmasta kiinnostuva, poliittinenkin lukutapa on hedelmällinen yhdistelmä kognitiivisen metaforan teorian kanssa. Hannes Bergthallerin mukaan ala on nuorin revisionistisista tutkimussuuntauksista; ekokritiikki alkoi saavuttaa jalansijaa vasta 1990-luvun paikkeilla. Tämän jälkeen osa tutkijakunnasta on hylännyt alan kehittyessä termin ekokritiikki, koska se on usein liitetty myös erityisen syväekologisiin ja politisoituneisiin tutkimussuuntauksiin. Tilalle on ehdotettu esimerkiksi nimityksiä ekologinen tai ympäristökirjallisuudentutkimus (environmental/ecological literary studies) tai vihreä kulttuurintutkimus (green cultural studies), mutta tästä huolimatta näyttää siltä, että ekokritiikki on vakiintunut merkitsemään hyvin laajaa, monialaista tutkimuskenttää.
(Bergthaller: luettu 25.11.2016.)
Mikä on ekokritiikin tutkimuskohde? Cheryll Glotfelty on tiivistänyt ekokritiikin määritelmän kielen ja kirjallisuuden sekä fyysisen ympäristön suhteiden tutkimukseksi. Richard Kerridgen mukaan ekokritiikki jäljittää ympäristöaiheisia ideoita ja representaatioita missä tahansa ne esiintyvätkin ja arvioi tekstejä ja ideoita niiden koherenssin ja hyödyllisyyden näkökulmasta ympäristökriisin osalta.
(Garrard 2004: 3-4; Glotfelty 1996: xix; Kerridge 1998: 5.) Ekokriittisessä kirjallisuudentutkimuksessa ympäristökriisit ja -uhat nähdään ei vain luonnontieteiden, vaan myös kulttuurisen analyysin kohteina. Tutkimuksen lähialana ja tärkeänä taustavoimana nähdään biologia ja ekologia, mutta sitä verrataan poliittisuutensa johdosta myös muihin, samalla tapaa poliittisesti latautuneisiin, tematisoiviin lukutapoihin, kuten marxismiin ja feminismiin. Lähialoja ovat myös eläintutkimus sekä ekofeminismin kautta postkolonialistinen teoria (Garrard 2004: 3, 5; Bergthaller:
luettu 25.11. 2016.) Lawrence Buellin (1995: 7-8) mukaan tutkimuskohteita ovat ympäristötekstit, jotka hän määrittelee seuraavin kriteerein: 1) ei-inhimillinen ympäristö ei toimi pelkkänä toiminnan kehyksenä, vaan viittaakin inhimillisen ja luonnonhistorian erottamattomuuteen, 2) inhimilliset intressit eivät ole tekstissä ainoita legitiimejä intressejä, 3) ihmisen vastuu ympäristöstä on osa tekstin eettistä orientaatiota, ja 4) ympäristö nähdään ainakin jossakin määrin prosessina, ei pelkästään
19 Tämä on tutkimussuuntauksen perusoletuksia jo sen alkuajoista saakka: ”The most important claim we have made so far is that metaphor is not just a matter of language, that is, of mere words. We shall argue that, on the contrary, human thought processes are largely metaphorical.” (Lakoff & Johnson 2003/1980: 6.)
21
pysyvänä tai annettuna20. Näissä Matti Johannes Koivun lyriikoissa nämä kriteerit täyttyvät laajasti ja monipuolisesti ja niitä voi hyvin pitää ympäristöteksteinä.
Toisaalta aineistosta voidaan löytää ja eritellä niin sanottua toksista diskurssia, joka Buellin (2001:
30-31) mukaan tarkoittaa hieman yksinkertaistettuna ilmaistua huolta, joka syntyy ihmisen toiminnan tuloksena syntyvän kemiallisen muutoksen aiheuttaman ympäristöuhan kokemuksesta, siis puhetapoja saastumista koskevasta ympäristöhuolesta. Toksista diskurssia voidaan myös luokitella hienojakoisemmin erilaisin kriteerein. Toksista diskurssia on Buellin mukaan tutkittu vähäisesti ensinnäkin näkökulman näennäisen matalan prioriteetin johdosta; diskurssin tutkiminen tuntuu vähempiarvoiselta silloin, kun terveys ja omaisuus ovat pelissä. Toisekseen ne kaksi ryhmää, jotka ovat pyrkineet korostamaan tämänkaltaisia kysymyksiä – kirjallisuuden- ja retoriikantutkimuksen puolella ekokriitikot, ja toisaalta kulttuurintutkijat – ovat korostaneet eri näkökulmia. Ensin mainitut ovat keskittyneet keskustelemaan ympäristöstä ylipäänsä luovasti ja kriittisesti, jälkimmäiset ovat taas olleet taipuvaisia palauttamaan fyysisen ympäristön yksinomaan geopolitiikan, kapitalismin, teknologioiden tai muiden ihmisten luomien instituutioiden tuotteeksi. (Buell 2001: 31.) Usein toksisen diskurssin avulla kuvataan julma tai karu herääminen yksinkertaisesta pastoraalista monimutkaiseen (mts. 37). Toksinen diskurssi ei ole ainoastaan nykyajallemme ominainen ilmiö, mutta vasta 1900-luvun jälkeen siitä on tullut erityisen äänekäs, intensiivinen, pandeminen ja todistusaineistoon pohjautuva puhetapa (Buell 2001: 31).
Ekokritiikin avulla on mahdollista löytää monenlaisia ristiriitaisuuksia kirjallisuuden ja kulttuurin suhteessa ympäristöön. Ensinnäkin ympäristöön liittyvä koskemattoman, villin luonnon ja ihmisen rakentaman ympäristön välinen vastakkainasettelu on ekokritiikin keskeisiä kysymyksiä; vaikkakin jaottelu on tällä vuosituhannella hieman teennäistä, sillä ihmiskunta on muokannut ympäristöään niin perustavanlaatuisesti viime vuosikymmenten aikana, ettemme enää oikeastaan kohtaa koskematonta luontoa (Buell 2001: 3). Toisaalta jaottelua ei voi pitää vain harhana, sillä sen avulla voidaan myös ilmaista todellisia kontrasteja vaihtelevassa ympäristössä – luonto-kulttuuri -vastakkainasettelu onkin siis parhaimmillaan tarpeellinen, mutta pahimmillaan harhaanjohtava näkökulma ympäristöön (mts.
5).
20 Tätä kriteeristöä olen siis soveltanut pääpiirteittäin myös aineiston rajauksessa. Tosin, vaikka Buellin teesit ympäristötekstille kelpoja kriteerejä ovatkin, pidän laajemmin tutkimuskentällä kyllä tärkeänä laajan tarkastelutavan säilyttämistä ja täten myös erityisen ympäristöorientoituneiden tekstien ulkopuolelle asettuvia tekstejä. Yhtä tärkeää on siis myös ympäristön kannalta vahingollisia diskursseja sisältävien tekstien analysoiminen. Tässä työssä fokus on kuitenkin erilainen.
