Yliopistolliset istuimet rahista oppituoliin näkymä

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 / 2 0 1 3 71

KIRJALLISUUS

Helsingin kaupungin kongressiyksikkö auttaa kansainvälisten kongressien järjestäjiä tapahtuman kutsumisessa Helsinkiin, kutsu- materiaalin valmistamisessa ja kongressin ennakkomarkkinoinnissa –

hotellihuonekiintiöiden ja kokoustilavarausten tekeminen, tutustu- misvierailujen järjestäminen ja markkinointimateriaalin tuottaminen.

Kun suunnittelet kansainvälisen kokouksen tai kongressin järjestämistä Helsingissä,

ota yhteyttä meihin:



www.meethelsinki.fi

Älä yksin kyyhötä - kutsu oman

alasi kongressi Helsinkiin!

www.meethelsinki.fi

Ruokaa, designia, merellisiä tuulia...

Kaikki palvelut lähellä helposti ja turvallisesti.

Helsinki_tieteessa_tapahtuu_2-5-2013.indd 1 11.2.2013 14:50:43

Yliopistolliset istuimet rahista oppituoliin

Juhani Päivänen

Kati Heinämies & Ritva Varakas:

Yliopisto istuu – uniikkituoleja arkeen ja juhlaan. Helsingin yliopisto, Tila- ja kiinteistökeskus 2012.

Helsingin yliopiston yli 370-vuoti- sen historian aikana ovat sekä opet- tajat että oppilaat kuluttaneet hou- suntakamuksiaan – ja myöhempi- nä aikoina toki myös hameenta- kamuksiaan – hyvin moninaisilla istuimilla: palli, jakkara, penkki, tuoli, nojatuoli, työtuoli, kirjoitus- tuoli, jäsentuoli, nojatuoli, laiskan- linna, sohva ja leposohva. Kerro- taanpa fysiologian laboratorioon hankitun vuonna 1890 keinutuo- likin. Näyttävimmästä päästä suo- malaisen yliopistolaitoksen istuin- historiaa onkin sitten kanslerin se- remoniaalinen tuoli, josta käyte- tään myös nimitystä paraatituoli.

Ainakin nämä istuintyypit maini- taan yliopistollisina istuimina tie- toteoksessa, joka mukaansa tem- paavalla tavalla osoittaa käytössä olleiden istuinalustojen kehityk- sen ja kirjon.

Kun Turun kuninkaallinen aka- temia aloitti toimintansa vanhassa kymnaasirakennuksessa vuonna 1640, kerrotaan ylioppilaiden istu- neen luentosalin keskilattialla pen- keillä, keskimmäisellä kateederita- solla istuivat maisterit ja aateliset, ylimmällä tasolla professorit. Tie-

donjyväset annosteltiin siten ta- sonsa mukaisilta korkeuksilta.

Turun palon jälkeen yliopisto siirrettiin vuonna 1828 Helsinkiin.

Keisarillisen Aleksanterin yliopis- ton nimi muutettiin Suomen it- senäistyttyä Helsingin yliopistok- si vuonna 1919. Yliopiston valmis- tautuessa 350-vuotisjuhlaansa sen historiaan paneuduttiin ennen nä- kemättömällä tarmolla (esim. Klin- ge ym. 1990). Humanistisen histo- riantutkimuksen lisäksi kiinni- tettiin jo tuolloin huomiota myös yliopiston fyysisen rakenteen ke- hitykseen. Pieneltä osin sivuttiin myös tässä käsiteltävää aihepiiriä osana yliopistollista sisustustaidet- ta (Heinämies 1990).

Tarkasteltavana oleva teos on ai- nutlaatuinen sekä aiheensa että ai- healueensa asemoinnin kannalta.

Helsingin yliopisto on ainoa yliopis- tomme, jonka piiristä on ylipäätään mahdollista selvittää yliopistossa käytettyjen istuinten kehitystä sa- tojen vuosien ajalta. Muut yliopis- tot ovat sekä nuorempia että usein myös tieteenaloiltaan suppeampia.

Aikaskaalan pituuden lisäksi Hel- singin yliopiston etuna on se, et- tä sen piirissä on toiminut mennei- syyttä arvostaneita tutkijoita, opet- tajia ja hallintoihmisiä. Tätä todistaa myös Helsingin yliopistomuseon säätiön perustaminen vuonna 2000 ja museon saamat tarkoituksenmu- kaiset tilat Arppeanumissa (Snell- maninkatu 3) vuonna 2003.

Yliopisto istuu -kirja julkistet- tiin samannimisen näyttelyn ava- jaisten yhteydessä syyskuun lo- pussa 2012. Kirja ei ole näyttely-

opas vaan näyttelystä täysin riip- pumaton tietoteos. Teos tukeutuu pääosin dokumentoituun materi- aaliin: kirjallisuuteen, lehtiartik- keleihi ja arkistolähteisiin. Viime mainituista on käytetty mm. pöy- täkirjoja, suunnitelma-asiakirjo- ja ja kalusteinventointitietoja. Ta- vattoman mielenkiintoista tietoa on löytynyt kalusteiden hankinta- asiakirjoista, jopa säilyneistä las- kuista ja kuiteista. Viimeisten vuo- sikymmenien ajoilta on vielä voitu saada haastatteluin suullista ja kir- jallista tietoa.

Teos kertoo seikkaperäises- ti päärakennukseen, Kansallis- kirjastoon, Metsätalolle ja Athe- na-rakennukseen suunnitelluis- ta kalusteista. Viimeksi mainittu on anatomian laitokseksi alun pe- rin suunniteltu rakennus (Siltavuo- renpenger 3), joka sai nimen Athe- na vasta tultuaan peruskorjattuna käyttäytymistieteiden laitoksen ko- tipesäksi. Näille kaikille rakennuk- sille on yhteistä se, että niitä var- ten suunniteltiin ja valmistettiin yksilöllisesti kalusteet ennen tois- ta maailmansotaa.

Päärakennus

Turun palossa syyskuussa 1827 yliopisto menetti suuren osan ir- taimistoaan. Pian palon jälkeen keisari määräsi yliopiston siirret- täväksi Helsinkiin. Palosta oli saa- tu pelastettua muutamia esineitä, kuten vuonna 1814 Tukholmas- sa valmistettu juhlasalin kateede- ri. Carl Ludvig Engel halusi tämän, pohjoismaiden hienoimmaksi yli- opistolliseksi huonekaluksi maini-

72 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 / 2 0 1 3

tun puhujakorokkeen, suunnitte- lemansa päärakennuksen juhlasa- liin. Kovia kokeneessa juhlasalissa se on yhä edelleen seremoniaa- lisesti keskeisellä paikalla. Tuos- ta kunniakkaasta puhujapöntös- tä uudet, vasta nimitetyt professo- rit pitivät virkaanastujaisluenton- sa aina 1990-luvun alkupuoliskolle saakka.

Kirja palauttaa mieliin päära- kennuksen laajennuksen (1935–

37) ja vanhan osan peruskorjauk- sen (1938–40) kalustamisineen.

Työ jouduttiin tekemään toiseen kertaan helmikuun 1944 pommi- tusten ja rakennuksen vaurioitu- misen jälkeen. Kirjaan otetut valo- kuvat (s. 27 ja 60) kertovat toisaalta hävityksen kauheudesta ja toisaalta kalusteiden osittaisen pelastamisen tehokkuudesta.

Arkkitehti J. S. Sirén vastasi jo päärakennuksen laajennuksen yh- teydessä juhlasalin kaarevien, sel- känojallisten pitkien penkkien uu- simisesta yhdenistuttaviksi kan- gaspäällysteisiksi tuoleiksi. Kir- ja tosin kutsuu näitä yhtenäiseen runkoon kiinnitettyjä taittuvalla istuinosalla varustettuja istuimia- kin penkeiksi (s. 35).

Päärakennuksen huonekalujen pääsuunnittelijoita olivat sisustus- arkkitehdit Arttu Brummer ja Ru- nar Engblom.

Päärakennuksen Fabianinka- dunpuoleisessa ala-aulassa tulija ei voi olla kiinnittämättä huomi- ota taidetakoja Kaj Nuorivaaran valmistamiin yhdenistuttaviin sel- känojattomiin istuimiin, joissa sa- tulanahkainen istuinosa ikään kuin riippuu takorautaisen rungon vaa- kasuorista kannattimista. Näiden todella mielenkiintoisten istuimien metallirungon koristeaiheet viit- taavat Egyptiin. Istuimet olivat heti

sisääntuloaulaan ilmestyttyään he- rättäneet huomiota, kuten kirjaan otettu hauska lainaus vuoden 1937 Ylioppilaslehdestä osoittaa.

Muistojen huoneet

Metsätalo suunniteltiin ja raken- nettiin 1930-luvun viime vuosina ja vihittiin käyttöönsä yliopiston 300-vuotisjuhlallisuuksien yhtey- dessä vuonna 1940. Pääosan kalus- teista suunnittelivat Arttu Brum- mer ja Runar Engblom. Tiedot Wladimir Rumjantsewin osuudes- ta Metsätalon huonekalujen suun- nitteluun näyttävät olevan jonkin verran ristiriitaiset (vrt. Rekola &

Rantala 2003, s. 87).

Kirjassa käytetään Metsäta- lon uutta kerrosnumerointia, joka otettiin käyttöön hallinnon tieto- koneistuttua. Tämä vaikeuttaa jos- sain määrin muistikuvien ja nyky- todellisuuden yhteensovittamista.

Sama tosin koskee – vielä sekoit- tavammin – metsätieteilijöiden it- sensä kirjoittamaa Metsätalon aika -kirjaa (Rekola & Rantala 2003), jossa pohjapiirrokset ja autenttiset aikalaistodistajien muistelot nou- dattavat vanhaa ja leipäteksti uut- ta kerrosnumerointia.

Olen itse opiskellut ja työsken- nellyt Metsätalossa noin 40 vuo- den ajan (1960–2000), mutta vas- ta tämän kirjan myötä sinne suun- niteltujen huonekalujen kauneus, tarkoituksenmukaisuus ja materi- aalivalinnat tulivat ymmärretyik- si. Jälleen pitää paikkansa väite, et- tä mitä enemmän ihminen ympä- ristöstään tietää, sitä enemmän hän osaa arvostaa jokapäiväisen ympä- ristönsä estetiikkaa. Lähtö Metsä- talolta Viikkiin tammikuussa 2001 oli totaalinen, sait ottaa mukaasi vain henkisen pääomasi ja rajoite- tun määrän kirjallista dokumentti-

aineistoa. Kalusteet oli suunniteltu ja valmistettu taloa varten, ei suin- kaan metsätieteilijöille. Voi vain toivoa, että filologit osaavat arvos- taa työympäristöään. Vähäistä loh- tua tuo tieto, että rakennuksen ni- mi säilyi Metsätalona.

Kirjan kuvien selaaminen he- rättää nostalgisia tunteita. Viikissä odottivat pienet, matalat, tehdas- valmisteisilla huonekaluilla kalus- tetut huoneet. Professori sai neljä ja assistentti kaksi tikasväliä kirjahyl- lyjä; hyllyn korkeus oli standardoi- tu, eikä ulottunut kattoon. Nahal- la verhoilut nojatuolit ja sohva (ks.

s. 116–117) jäivät Metsätalolle tai siirrettiin yliopiston huonekaluva- rastoihin, ne eivät olisi Viikin työ- huoneiksi kutsuttuihin koppeihin mahtuneetkaan!

Porthania suunniteltiin 1950-lu- vulla. Kalusteet tähän rakennuk- seen suunniteltiin ryhmätyönä.

Suunnittelun lähtökohta oli, että kalusteet pystyttiin valmistamaan sarjatuotantona. Porthania edustaa ajankohtaa, jolloin Helsingin yli- opistossa vähittäin siirryttiin yk- silöllisesti suunnitelluista ja toteu- tetuista kalusteista sarjatuotannon kautta tehdasvalmisteisiin yleistoi- mistokalusteisiin.

Materiaalivalintoja

Kirjan viimeinen pääluku, jossa esitellään huonekaluissa käytettyjä materiaaleja, on hauska ja valista- va. Opimme, että jopa itse keisari otti kantaa päärakennuksen audi- torioihin suunniteltujen penkkien puuraaka-ainevalintoihin vuon- na 1833.

Uniikkihuonekaluissa käytetyt keskeiset puulajit, niiden ominai- suudet ja viilukuvioinnit esitellään aakkosjärjestyksessä ja valokuvina.

Jakarandasta on kuva, mutta selitel-

T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 4 / 2 0 1 3 73 mä puulajin ominaisuuksista puut-

tuu. Korjatussa Metsätalossa kerro- taan erään huoneen paneeliseinien olevan oregonmäntyä (s. 108–109);

kyseessä on kuitenkin douglas- kuusi, joka puulajina on valetsu- ga (Pseudotsuga menziesie). Eng- lanninkielisessä puhekielessä saa- tetaan puhua oregon pine -sahata- varasta, mutta männystä ei ole kyse.

Kirjan monimielinen nimi

Tuntematta tekijöiden aatoksia tie- tokirjan (ja näyttelyn) ideointivai- heessa lukijaa sävähdyttää tuolik- si kutsutun istuimen käsitesisällön moninaisuus. Kielitoimiston sana- kirja määrittelee tuolin istuinalus- tana käytettäväksi huonekaluk- si. Toisaalta sillä on myös symbo- linen merkityksensä. Alkuaikoina päättävien elinten jäsenet istui- vat penkeillä, vain pöydän päähän riitti selkänojallinen tuoli puheen- johtajalle (chairman). Kansainväli- sissä kokouksissa tämä muistetaan jo kirjoittaa muotoon chairperson.

Yliopiston varsinainen professo- ri oli myös tieteenalansa oppituo- lin haltija. Tästä ei varmaan ollut enää pitkä matka kirjan monimie- lisen nimen muotoiluun.

Jotkut kirjassa käytetyistä istui- mien nimityksistä ovat selvästi pe- räisin suunnittelijoiden piirroksis- ta, kuten oudohkolta kuulostava konsistorin istuntosaliin suunni- teltu jäsentuoli (s. 40 ja 53). Mahtai- siko sama selitys päteä myös siihen, että edellä kuvatuista Nuorivaaran yhden hengen istuimista käytetään nimitystä penkki.

Kuvituksen ihmeellisyyksiä Teos on runsaasti ja mielenkiintoi- sesti kuvitettu. Numeroituja piir- ros- tai valokuvia on 179 kappalet- ta. Piirroskuvat on skannattu kalus-

tesuunnittelijoiden alkuperäisis- tä piirroksista. Osa valokuvista on saatu arkistoista. Teosta varten ote- tut erinomaiset valokuvat ovat Mi- kael Lindenin (tuolit) ja Jussi Tiai- sen (interiöörit).

Samoista huonetiloista otetuis- sa kuvapareissa vanhoissa musta- valkokuvissa on ihmisiä työnsä ää- ressä. Jostakin ihmeellisestä syys- tä nykyaikaa valottavat sisäkuvat – niin korkeatasoisia kuin teknisesti ovatkin – kumisevat tunteeton- ta tyhjyyttä. Yliopiston aula- ja lu- entosalitiloihin kuuluisivat oleelli- sesti ihmiset, joiden työskentelyti- loiksi huoneet kalusteineen on teh- ty! On jätetty käyttämättä tilaisuus osoittaa kuvien avulla aikakausien muutos sekä sisustuksessa että ih- misissä. Olen antanut itselleni ker- toa, että toteutus ei ollut tässä koh- taa kirjoittajien valinta. Kuvaajat ovat ilmeisesti pyrkineet valaistuk- sessa ja ympäristön pelkistyksessä oman näkemyksensä mukaiseen

”täydelliseen kuvaan”.

Kirjallisuutta

Heinämies, K. 1990. Yliopistollista sisustustaidetta. Teoksessa: Hei- nämies, K. (toim.) Arkkitehtuu- ripiirustuksia ja huonekaluja Helsingin yliopiston kokoelmis- ta. Helsingin yliopisto. Frenck- ellin Kirjapaino Oy, Espoo, s.

50–69.

Klinge, M., Knapas, R., Leikola, A. &

Strömberg, J. 1990. Helsingin yliopisto 1640–1990. Osat 1–3.

Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Rekola, M. & Rantala, T. (toim.) 2003.

Metsätalon aika. 60 vuotta met- säopetusta Helsingin Kaisanie- messä. Kustannusosakeyhtiö Metsälehti. Painatus: Karisto Oy, Hämeenlinna.

Kirjoittaja on suometsätieteen profes- sori (emeritus) ja tietokirjailija.

Geenitekniikan etiikka opastaa ajattelemaan

Petter Portin Matti Häyry: Ihminen 2.0.

Geneettisen valikoinnin ja parantelun eettiset kysymykset.

Gaudeamus 2012.

Ihminen 2.0 käsittelee ihmiseen koh- distuvan geeni- ja biotekniikan eetti- siä kysymyksiä. Tekijä on bioetiikan ja oikeusfilosofian professori Man- chesterin yliopistossa. Teos on ilmes- tynyt vuonna 2010 englanniksi Cam- bridge University Pressin kustanta- mana, tämä ansio synnyttää myön- teisiä odotuksia kirjaa kohtaan.

Esipuheen mukaan kyseessä on

”kirja niistä moraalisista ja poliitti- sista kysymyksistä, jotka vaivaavat lasten vanhempia, tieteellisiä tut- kijoita, julkisia päätöksentekijöitä ja etiikan asiantuntijoita yrityksis- sä luoda parempia tulevaisuuden ihmisiä”. Teoksessa onkin hieman häiritsevää puhe huonommista ja paremmista ihmisistä, vaikka tä- tä ei tietenkään itse asiassa tarkoi- tetakaan; kyseessä on arvofiloso- finen kieli. Puhtaasti bioeettiseen teokseen ei ole otettu mukaan gee- ni- ja biotekniikkaa käytännössä harjoittavien ihmisten näkemyk- siä, mitä en kuitenkaan pidä puut- teena, sillä kirja on ennen kaikkea ajattelemaan kehottava argumen- taation opas.

Kirja koostuu kymmenestä lu- vusta, joista kolmessa ensimmäi- sessä teemaa käsitellään yleisel- tä kannalta. Niissä myös esitellään lyhyesti esiin tulevat bio- ja geeni- tekniset menetelmät, kuten alkioi- den valinta, geenitestit, kantasolu- tutkimus ja ihmisten mahdollinen kloonaus.