Ikääntyneiden toimintakyvyn muutokset gerontologisen sosiaalityön haasteena
Hanna Asikainen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö
Itä-Suomen yliopisto
Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta
Kesäkuu 2016
ASIKAINEN, HANNA: Ikääntyneiden toimintakyvyn muutokset gerontologisen sosiaa- lityön haasteena
Pro gradu -tutkielma, 105 sivua, 2 liitettä (5 sivua)
Tutkielman ohjaajat: Yliopisto-opettaja Leena Leinonen, Professori Sari Rissanen, Kesäkuu 2016______________________________________________________
Avainsanat: Gerontologia, vanhussosiaalityö, toimintakyky, asiantuntijuus
Tässä tutkimuksessa perehdyttiin ikääntyneiden fyysisessä, psyykkisessä ja sosiaalises- sa toimintakyvyssä tapahtuviin muutoksiin ikääntymisprosessin aikana. Aihetta lähes- tyttiin toimintakyvyn osa-alueita arvioimalla ja etsimällä vastauksia siihen, mitä haastei- ta toimintakyvyn muutokset tuovat gerontologisen sosiaalityön asiantuntijuudelle. Tut- kimuskysymykset olivat "Minkälaisia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia toimintakyvyn muutoksia ikääntyneet käyvät läpi vanhetessaan?" ja "Mitä asiantuntijuutta gerontologi- selta sosiaalityöltä edellytetään toimintakyvyn muutoksien näkökulmasta tarkasteltu- na?" Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa kirjallisuuskatsauksen keinoin yleiskuvaa siitä, mitä toimintakyvyn muutoksista on kirjoitettu valitulla ajanjaksolla kotimaisessa sekä kansainvälisessä tieteellisessä keskustelussa. Aineisto analysoitiin teemoitellen sisällön- analyysia soveltaen.
Tutkimustulokset osoittivat, että fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset toimintakyvyn muu- tokset ja niiden seuraukset vaikuttavat yksilöllisesti ikääntyneen terveyteen ja hyvin- vointiin. Kullakin toimintakyvyn osa-alueella on tyypillisiä muutoksia; fyysisen toimin- takyvyn muutokset näyttäytyvät kehon rappeutumisena ja sairauksien lisääntymisenä, psyykkisen toimintakyvyn muutokset esimerkiksi muistisairauksina ja mielenterveys- ongelmina ja sosiaalisen toimintakyvyn muutokset yksinäisyytenä ja syrjäytymisenä.
Tulokset osoittivat, että muutoksien kohtaamiseen tarvitaan teoreettista ja menetelmäl- listä vanhussosiaalityön asiantuntijuutta, kuten ajantasaisen tutkimustiedon hyödyntä- mistä työkäytännöissä, kehitystyöhön osallistumista, moniammatillista työotetta, omais- työtä ja erilaisia työmetodeja. Tärkeimpänä asiantuntijuuden alueena näyttäytyi ikään- tyneiden kokemusmaailman kuuleminen ja elämänkokemusten ymmärrys. Asiakasläh- töinen dialogiin perustuva työtapa näyttää tuottavan arvokasta tietoa ikääntyneiltä hei- dän koetusta terveydestään ja toimintakyvystään.
Vanhusten määrä tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa tapahtuvien muutosten, kuten suurten ikäluokkien eläköitymisen sekä eliniänodotteen nousun vuoksi ja sosiaalityössä on syytä uudelleenarvioida vanhussosiaalityön sisältöä, palvelukokonaisuuksia ja geron- tologisen sosiaalityön paikantumista. Lisäksi olisi suotavaa, että ikääntyviä koskevaa tieteellistä tutkimusta tehtäisiin enemmän ja sosiaalityön koulutusohjelmiin lisättäisiin vanhuksia koskevia opintoja. Jatkossa tutkimusta tulisi tehdä toimintakyvyn muutoksis- ta ja niiden seurauksista ikääntyneiden omakohtaisten kokemusten kautta ja valjastaa näin heidän asiantuntemuksensa osaksi vanhussosiaalityön käytäntöjä ja asiantuntijuut- ta.
ASIKAINEN, HANNA: Changes in ability to function among elderly people and chal- lenges of gerontological social work expertise
Master's thesis, 105 pages, 2 appendices (5 pages)
Advisors: Professor Sari Rissanen, University Lecturer Leena Leinonen
June 2016_________________________________________________________
Keywords: Gerontology, gerontological social work, ability to function, expertise This study examined changes in ability to function in physical-, psychological-, and social areas among the elderly people. The topic was approached by exploring what kind of changes elderly people come up against when they're ageing and what kind of challenges those changes cause for the expertise of social work. Research questions were "What kind of changes elderly people go through in their ability to function in physical-, psychologi- cal-, and social areas?" and "What kind of expertise is required in gerontological social work in order to come across these changes?". The aim of the study was to produce knowledge what has been written about the changes in ability to function between the years 2008-2015 both in Finnish and international scientific research and a scholarly journal.
The data was collected by literature review and content analysis were used in the data anal- ysis.
The results indicates that the ability to function in physical-, psychological-, and social areas affects individually in elderly persons health and wellbeing. Each area has individual changes; illnesses and lack of body function are part of the physical changes, mental prob- lems and dementia are typical psychological changes and loneliness in addition to mar- ginalization are often typical changes in social ability to function. These results demon- strate that in order to reply these changes social work must have strong expertise, know- ledgebase, multiprofessional work orientation and different kind of social work methods in use. Most important factor of expertise seemed to be dialog and communication- based work which produces vital information about ability to function from the elderly people themselves.
The amount of elderly people will nearly double in the near future. Because of the major structural changes in the society there must be reassessment in the content of geron- tological social work. Additionally, it's important to increase the amount of research made in the field of gerontology and also increase gerontological social work education.
In future, research on changes in ability to function in its all areas is required and the per- spectives of the elderly themselves is needed.
1JOHDANTO ... 3
2TUTKIMUKSENTOTEUTUS ... 8
2.1 Tutkimuksen metodologia ja metodiset lähtökohdat ... 8
2.2 Tutkimusaineiston kerääminen ... 11
2.3 Aineiston analysoiminen ... 13
2.5 Tutkimuksen eettiset kysymykset ... 17
3IKÄÄNTYNEENTOIMINTAKYVYNMUUTOKSET ... 20
3.1 Fyysinen toimintakyky ... 21
3.2 Psyykkinen toimintakyky ... 23
3.3 Sosiaalinen toimintakyky ... 25
3.4 Vanhussosiaalityön työmenetelmät toimintakyvyn osa-alueilla ... 27
4GERONTOLOGISENSOSIAALITYÖNASIANTUNTIJUUS TOIMINTAKYVYN KONTEKSTISSA ... 31
4.1 Asiantuntijuuden ja tiedon määrittelyä ... 32
4.2 Gerontologisen sosiaalityön moniammatillinen asiantuntijuus ... 37
4.3 Gerontologisen sosiaalityön eettinen asiantuntijuus ... 42
4.4 Yhteenveto teoreettisesta viitekehyksestä ... 44
5TUTKIMUKSEN TULOKSET ... 49
5.1 Fyysisen toimintakyvyn muutokset ... 49
5.1.1 Fyysisen toimintakyvyn muutosten seuraukset ... 53
5.1.2 Fyysisen toimintakyvyn muutosten kohtaamisessa tarvittava asiantuntijuus ... 55
5.1.2 Fyysisen toimintakyvyn edistäminen osana vanhussosiaalityön asiantuntijuutta ... 59
5.2 Psyykkisen toimintakyvyn muutokset ... 63
5.2.1 Psyykkisen toimintakyvyn muutosten seuraukset ... 65
5.2.2 Psyykkisen toimintakyvyn muutosten kohtaamisessa tarvittava asiantuntijuus ... 69
5.2.3 Psyykkisen toimintakyvyn edistäminen osana vanhussosiaalityön asiantuntijuutta ... 73
5.3 Sosiaalisen toimintakyvyn muutokset ... 77
5.3.1 Sosiaalisen toimintakyvyn muutosten seuraukset ... 79
5.3.2 Sosiaalisen toimintakyvyn muutosten kohtaamisessa tarvittava asiantuntijuus ... 81
5.3.3 Sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen osana vanhussosiaalityön asiantuntijuutta ... 85
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 89
LÄHTEET ... 97
1 JOHDANTO
”… Sillä ihmisen kokoinen elämä vie koko ihmisen iän.”
Pirjo Levo
Käsityksemme iästä perustuu yksilöihin kohdistuviin rooleihin, jotka ovat vahvasti kult- tuurisesti määräytyneet ja sosiaalisesti konstruoituneita. (Tuomi 2000, 13.) Vanhenemi- seen vaikuttavat koko elämänaikaiset tapahtumat, elämänkulku ja elintavat. Vanhetessa ihmisten erityispiirteet korostuvat ikääntymisprosesseissa; jokainen vanhenee tavallaan ja ikääntymisen ilmiöitä on tulkittava yksilöllisesti ikääntyvää kunnioittaen (Konsensus- lauselma 2012, 45). Vanhusten kanssa tehtävä sosiaalityö onkin noussut yhdeksi kehit- tämisen kohteeksi ja vanhuspalveluiden toteuttaminen sekä järjestämisvastuu ovat olleet esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa, sillä sosiaalityötä toteutetaan yhä enemmän ikääntyvien yhteiskunnassa (Koskinen 2008, 437).
Eläkeikäisten osuus tulee kasvamaan 2000- luvun alkuvuosikymmeninä moninkertai- seksi suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Tämä tarkoittaa sitä, että yli 65- vuotiai- den määrä kasvaa yli puolitoistakertaiseksi ja yli 85- vuotiaiden määrä kolminkertais- tuu. (Konsensuslausema 2012, 45.) Muutosta aiheuttaa myös se, että kuolleisuus on laskenut ja eliniänodote on nousussa; miesten eliniänodotteen oletetaan kasvavan vuo- teen 2040 mennessä nykyisestä seitsemällä vuodella ja naisten lähes viidellä vuodella.
(Nieminen, Koskinen, Martelin & Sihvonen 2008, 30.) Vanhussosiaalityöhön kohdistuu uudenlaisia paineita, koska palveluiden tulisi vastata kasvavan vanhusväestön palvelun- tarpeisiin, esimerkiksi toimeentulon, asumisen, kodinhoidon ja yleisten sosiaali- ja ter- veyspalveluiden osalta (Liikanen 2007, 69). Aikuissosiaalityön toimintaympäristöstä siirrytään yhä enemmän terveyskeskuksiin, palvelutaloihin, sekä ikääntyneiden kotei- hin. Hyvinvointivaltion rakenteiden ja palvelukokonaisuuksien muuttuessa on olemassa riski, että ikääntymispolitiikka on eriarvoista ja sen vuoksi on tärkeää kiinnittää huo- miota yhdenvertaiseen ikääntymispolitiikkaan, joka ehkäisee ikääntyviin kohdistuvaa eriarvoisuutta ja syrjintää (Ray & Seppänen 2014, 234).
Vanhusten kanssa tehtävä sosiaalityö on luonteeltaan kompleksista; ikääntyneillä on monenlaisia tarpeita, joihin pyritään vastaamaan sosiaali- ja terveyspalveluilla ja työs- kentelyyn kuuluu olennaisena osana omaistyö, neuvonta- ja ohjaustyö sekä asianajo.
(Ray, Milne, Beech, E. Phillips, Richards, Pat Sullivan, Tanner & Loyd 2015, 1304.) Vanhussosiaalityön rooli ja tarkoitus on ollut aliarvostettua verrattuna esimerkiksi las- ten, tai perheiden kanssa tehdyn sosiaalityön tärkeyteen ja tulevaisuudessa gerontologi- sen sosiaalityön haasteena nähdään sen arvostuksen kohentaminen ja paikan vakiinnut- taminen osaksi sosiaalityön tehtäväkenttää. (Mt. 1297.) Keskeisessä asemassa ovat riit- tävästi vanhenemista koskevaa tietoa sisältävän vanhussosiaalityön tietopohjan ja van- hussosiaalityön koulutuksen lisääminen, sekä ymmärrys toimintakyvyn heikentymisen myötä seuraavista mahdollisista sairauksista ja muista ilmiöistä. (Ray & Seppänen 2014, 246.) Vanhussosiaalityötä tekevillä henkilöillä tulee olla ikääntymistä koskevaa tieto- ja taitoperustaa, ymmärrystä ikääntymisen ilmiöitä kohtaan ja kunnioitusta ihmi- sen viimesijaista elämänvaihetta kohtaan, johon liittyy ikääntyneiden hauraus ja kuole- manläheisyys. (Ray ym. 2015, 1296.)
Toimintakyvyn heikkeneminen on yksi ikääntymisprosessin ilmeisempiä seurauksia;
ihminen vanhenee fyysisesti, psyykkisesti, kognitiivisesti ja sosiaalisesti. Toimintaky- vyllä tarkoitetaan kykyä selviytyä jokapäiväisen elämän toiminnoista omassa elinympä- ristössä ja siihen vaikuttavat eletty elämä, sairaudet, niihin saatu hoito ja viimeaikaiset elämäntapahtumat. (Konsensuslauselma 2012, 48.) Toimintakyvyn arvioiminen osana gerontologista sosiaalityötä perustuu vuorovaikutuksellisuuteen ikääntyneen kanssa ja koetun toimintakyvyn ymmärtämiseen vaikuttavat arvioitavan ja arvioijan käsitykset, odotukset ja tämänhetkisyys. Toimintakyvyn arvioimisprosessissa painotetaan sekä iäk- kään ihmisen että työntekijän kokemuksia, havaintoja ja seurannan tuloksia. Erityisen tärkeää on korostaa ikääntyneen osallisuutta siten, että prosessiin sisällytetään tietoa ikääntyneen elämänkulusta. Toimintakykyä voidaan hahmottaa laaja-alaisesti, kun tar- kastellaan ikääntyneen toimijuutta ja aktiivisuutta omassa arjessaan, jolloin keskiössä on ikääntyneen elämäntilanne ja elämänlaatu. (Kaskiharju 2014, 136–138.)
Tutkimusongelmani muotoutuu ikääntyneiden fyysisien, psyykkisten ja sosiaalisten toimintakyvyn muutoksien ympärille ja toimintakyvyn muutoksien kohtaamisessa tar-
vittavan vanhussosiaalityön asiantuntijuuden arvioimiseen. Sosiaalityön asiantuntijuu- den tarkasteleminen näyttäytyy yhteiskunnan ja sosiaalityön toimintaympäristöjen muu- tosten myötä haasteellisena sosiaalityön osa-alueena. Yhteiskunnan ongelmien moni- mutkaistuessa myös sosiaalityössä joudutaan kohtamaan muuttuvan asiantuntijuuden paineet ja uudenlainen moniulotteinen sosiaalityön toimintaympäristö edellyttää moni- tasoista erilaisten osaamisten ja asiantuntijuuksien yhdistämistä. (Katariina 2014, 123.) Karvinen (1996, 40) kuvaa sosiaalityön ammatillista pätevyyttä ja asiantuntijuutta muu- tokseen suuntautuvana jatkuvana oppimisprosessina, ammatillisena kehittymisenä ja kykynä reflektoida omaa työtään. Trevithickin (2008, 1212–1213) mukaan sosiaalityön tietoperusta koostuu teoreettisesta, faktuaalisesta, ja henkilökohtaisesta käytännön tie- dosta, jotka kaikki myötävaikuttavat sosiaalityön professioon.
Ikääntyneitä koskevan tutkimuksen tekeminen on perusteltua, sillä se on ajankohtainen relevantti aihe suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle ja ikääntyneiden osuuden väes- töstä kasvaessa. Sosiaalityön ammatillisia käytäntöjä on uudelleenarvioitava ja vanhus- sosiaalityötä tulee tehdä näkyvämmäksi. Ikääntyneiden parissa työskentelevät tarvitse- vat tärkeänä osana työtään ajanmukaista tietoa ikääntymisprosessista ja sen osa-alueista.
Iäkkäiden tutkimus hoito-, lääke-, ja sosiaalitieteen saralla on tärkeää, koska iäkkäiden hoidossa tarvitaan monenlaista ammatillisten ja tieteellisten rajojen ylittävää osaamista.
Tutkimustyö on perusteltua, sillä vanheneminen on moniulotteista ja se on hyvä ymmär- tää elämänvaiheena, johon vaikuttavat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset osa- alueet, joiden kohtaamiseen tarvitaan gerontologista asiantuntijuutta. (Heikkinen 2008, 22–23.) Omalla kohdallani henkilökohtaiset tiedonintressini ikääntymistä ja ikääntyneitä koh- taan ovat yhtä lailla tärkeä syy tutkimuksen tekemiselle.
Pro Gradu-tutkielmani tutkimuskysymykseni ovat:
"Minkälaisia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia toimintakyvyn muutoksia ikääntyneet käyvät läpi vanhetessaan?" ja "Mitä asiantuntijuutta gerontologiselta sosiaalityöltä edellytetään toimintakyvyn muutoksien näkökulmasta tarkasteltuna?"
Tärkein tutkimustavoitteeni on muodostaa yleiskuvaa siitä, mitä toimintakyvyn muutok- sista on kirjoitettu valitulla ajanjaksolla kotimaisessa ja kansainvälisessä tieteellisessä keskustelussa. Tavoitteeni on myös löytää vastauksia siihen, minkälaista sosiaalityön asiantuntijuutta ikääntyneiden toimintakyvyn muutosten kohtaamiseen tarvitaan. Käytän tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimintakyvystä kirjoitettua teoriaa, joka kä- sittelee ikääntymisprosessia kokonaisvaltaisena ilmiönä, jossa ihminen ikääntyy fyysi- sesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti käyden läpi muutoksia kaikilla edellä mainituilla toi- mintakyvyn osa-alueilla. Toimintakyvyn käsitteen liitäminen tutkimukseeni on tärkeää, sillä ymmärtääkseen vanhussosiaalityössä tarvittavaa asiantuntijuutta on ensin ymmär- rettävä ikääntymisen moniulotteisuus ja toimintakyvyn muutoksien vaikutukset ikään- tymisprosessiin ja ikääntyneiden elämään.
Toteutan tutkimukseni laadullisena tutkimuksena käyttäen tutkimusmetodinani kuvaile- vaa kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuuskatsaus on tekniikka, jossa aineistoksi kootaan esimerkiksi aikaisempien tutkimuksien tuloksia perustaksi omalle tutkimukselle ja tar- koitus on keskittyä tutkimusongelman kannalta keskeisimpään kirjallisuuteen, artikke- leihin, tutkimuksiin ja julkaisuihin. (Salminen 2011, 4.) Tutkimusaineiston analyysime- netelmänä käytän teorialähtöistä sisällönanalyysia.Laadullinen empiirinen tutkimus on luonteeltaan ilmiötä kuvaavaa ja selittävää; se pyrkii tarkastelemaan ennalta määrättyä ilmiötä havainnoimalla sitä ja typistämällä sitä verbaaliseen muotoon. Jaottelu määritte- lee tutkimuksen teoreettis-metodologiset lähtökohdat sekä tekniikat, joilla aineistoa kä- sitellään. (Räsänen 2005, 85, 89.) Tutkimustehtävä, teorianmuodostus, aineistonkeruu ja aineiston analyysi kietoutuvat kvalitatiivisen tutkimuksen prosessissa toisiinsa ja täs- mentävät tutkimuksen edetessä tutkimusongelmaa. Laadulliselle tutkimukselle on tyy- pillistä teorian ja aineiston vuoropuhelu; prosessi etenee muutosvaiheiden kautta teo- reettisesta jäsentämisestä aineistoon ja aineiston tulkinnasta takaisin teoriaan. (Kivinie- mi 2007, 71, 75.)
Aloitan tutkimukseni "Tutkimuksen toteutus"- luvulla, jossa tarkastelen tutkimuksen taustalla vaikuttavaa metodologiaa ja esittelen tutkimusmetodina käytetyn kirjallisuus- katsauksen. Tämän jälkeen esittelen empiirisen aineistonkeruun vaiheet ja tutkielmaani valikoidun aineiston sisällön, jonka jälkeen kerron valitsemastani aineiston analyysitek-
niikasta. Luvun lopuksi pohdin tieteelliseen tutkimukseen liittyvää eettistä tematiikkaa.
Tällaista ovat esimerkiksi Alasuutarin (2005, 15–16) mukaan aineiston hankintaan ja säilyttämiseen liittyvät eettiset kysymykset, sekä informaation tuottamiseen liittyvät asiat ja tieteenalojen yleisesti hyväksytyt eettiset ohjeistukset.
Luvussa kolme tarkastelen ikääntyneen toimintakyvyn muutoksia sosiaalityön kohteena siten, että kuvaan ikääntymisprosessin sisältöä kokonaisvaltaisena elämänmuutoksena, jossa yhdistyvät fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn osa- alueiden ulottu- vuudet. Fyysistä toimintakykyä lähestyn kehon muutoksien kuvaamisen kautta, psyyk- kistä toimintakykyä psyyken muutoksen seurauksena aiheutuneen masennuksen kautta ja sosiaalista toimintakykyä kuvaan ikääntyneiden osallistumis- ja vaikutusmahdolli- suuksien avulla. Luvun lopuksi kuvaan vanhussosiaalityön keskeisimmät työmenetel- mät toimintakyvyn osa-alueilla. Luvussa neljä käsittelen gerontologisen sosiaalityön asiantuntijuutta toimintakyvyn kontekstissa. Aloitan kappaleen asiantuntijuuden ja tie- don määrittelyllä, jonka jälkeen liitän moniammatillisen työotteen osaksi vanhussosiaa- lityön asiantuntijuutta. Viimeisenä asiantuntijuuden osa-alueena arvioin gerontologisen sosiaalityön eettistä asiantuntijuutta ja kappaleen lopussa esittelen yhteenvetona teoreet- tisen viitekehyksen.
Luvussa viisi esittelen tutkimustulokset kultakin toimintakyvyn osa-alueelta siten, että avaan ensin toimintakyvyn osa-aluetta koskevat muutokset. Tämän jälkeen kuvaan muutoksien seurauksia, jonka jälkeen siirryn kuvailemaan toimintakyvyn osa-alueen muutoksien kohtaamisessa tarvittavaa asiantuntijuutta ja toimintakyvyn edistämisen keinoja. Luvussa kuusi päätän tutkimukseni johtopäätöksiin ja pohdintaan.
2 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Tämän luvun tarkoitus on syventää tutkimuksen tieteenfilosofisia ja metodologisia taus- tavaikuttajia. Tieteenfilosofiset lähtökohdat koskevat ihmistä, maailmaa ja ilmiöitä sekä muuta mahdollisesti tiedostamatonta tausta-ajattelua ja käsityksiä, joita tutkijalla on.
Filosofiset lähtökohdat ja niiden ymmärtäminen tutkimuksen taustavaikuttajiksi luovat tutkimukselle perustaa ja perusteluja. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 120–121.) Perususkomukset pohjautuvat ontologisiin, epistemologisiin ja metodologisiin oletuk- siin. Esittelen tässä kappaleessa tutkimuksen ontologisen sitoutumisen ja tutkimuksen metodologisia taustavaikuttajia, joita ovat tulkintaa korostava fenomenologinen suunta- us ja ymmärtävä, merkityksiä paljastava hermeneutiikka. Metodologian kuvaamisen jälkeen tarkastelen laadullisen tutkimuksen tutkimusmetodiikkaa. Olen valinnut tutki- musmetodikseni kirjallisuuskatsauksen ja perustelen tässä kappaleessa metodivalintaani tutkimuskysymyksieni kautta. Tämän jälkeen kuvailen aineiston keräämisen vaiheita, jonka jälkeen esittelen teoriasidonnaisen sisällönanalyysiin analyysimenetelmänä. Kap- paleen lopuksi pohdin yleisellä tasolla tutkimuseettisiä kysymyksiä, sekä oman tutki- mukseni kannalta keskeisiä eettistä harkintaa vaativia huomioon otettavia asioita.
2.1 Tutkimuksen metodologia ja metodiset lähtökohdat
Tutkijana olen ontologisilta sitoumuksiltani realismiin sitoutunut; tiede pyrkii kuvaa- maan todellisuutta ja tieteen teoriat kertovat tutkijasta riippumattomasta todellisuudesta siten, että todellisuus ei rajoitu yksin ihmisaisteilla havaittavaan. ja on olemassa muuta- kin kuin jyrkästi luonnontieteiden käsittelemä todellisuus. Realismi on luonteva ja van- ha julkilausuttu kanta, joka on yleisesti käytetty ja laajalti kannatettu tieteenfilosofian alue. (Raatikainen 2004, 71, 78.) Oletan, että ihmistieteen kohteilla on myös olemassa- olonsa ja ihmistieteillä on oma luonnontieteistä laadullisesti poikkeava ymmärtävä ja inhimillinen lähestymistapa, jossa korostuu tulkinta. Yksi keskeisin ymmärtävän ihmis- tieteen suuntaus on fenomenologinen ihmistiede, joka tutkii sitä kuinka asiat ilmenevät (Mt.100). Fenomenologisen tutkimuksen tavoite on ymmärtää tutkittavan ilmiön merki- tysmaailmaa ja keskeisiä käsitteitä kokemuksien, sekä merkityksien lisäksi ovat tulkinta ja ymmärtäminen. (Laine 2007, 29.)
Tavoitteeni on kuvailla ja tulkita sitä, minkälaisia toimintakyvyn muutoksia ikääntyneet kohtaavat fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti ja minkälaista asiantuntijuutta geronto- logiselta sosiaalityöltä vaaditaan toimintakyvyn kontekstissa. Tällainen ymmärtävä, merkityksiä paljastava ja tulkinnallinen metodi pohjautuu metodologialtaan her- meneutiikkaan. Tiedonintressi on praktinen ja se tavoittelee ilmiöiden ymmärtämistä ja niiden tulkitsemista. (Kyrö 2003, 62, 75–76.) Tutkijan ja aineiston välisessä hermeneut- tisessa dialogissa etsitään tulkintoja ja merkityksiä edeten kokonaisuudesta osiin ja osis- ta taas kokonaisuuteen hermeneuttisena kehänä, jossa ymmärrys alkaa tietyistä lähtö- kohdista ja palaa lopulta takaisin niiden oivaltamiseen. Tulkinnalla tarkoitetaan empiiri- sestä aineistosta nousseiden merkityssuhteiden avaamista ja tulkintaa seuraa ymmärtä- minen. Tulkinnan tasot on näin pystyttävä rakentamaan ja yhdistämään uudelleen koko- naisuudeksi ja merkitysyhteyksiksi. (Varto 1996, 69, 64.) Tällainen dialogi herättää uu- sia kysymyksiä jotka tuottavat uusia vastauksia; prosessin lopputuloksena on uudenlai- nen tieteellinen ymmärrys, jonka tutkija saa käytyään dialogia tutkimustulostensa kans- sa (Suenson 2013, 80).
Laadullista tutkimusta voidaan Kiviniemen (2007, 70) mukaan luonnehtia prosessiksi, jonka aikana tutkijan tietoisuus ja valmiudet tutkijana kehittyvät muuttuvien ongelman- ratkaisu-, ja päätöksentekotilanteiden myötä. Silvermanin (2005, 110) mukaan tutkijan on ensin vastattava kysymykseen mitä aikoo tutkia, jonka jälkeen seuraa metodin valin- ta ja tutkija vastaa kysymykseen miten aikoo valitsemaansa aihetta, tai ilmiötä tutkia.
Laadullisen tutkimuksen voi toteuttaa lukuisilla metodeilla, kuten haastattelututkimuk- sena, narratiivisena tutkimuksena, tai kirjallisuuskatsauksena ja metodivalinnan tulee olla relevantti tutkimusongelman kannalta. Oikein valitut tutkimusmenetelmät tuottavat tutkimuskysymyksiin tietoa siten, että tutkimustulokset ovat validiteetiltaan, eli päte- vyydeltään ja reliabiliteetiltaan, eli luotettavuudeltaan uskottavia (Mt. 6).
Tutkimusmetodini, eli lähestymistapani tutkia tutkimusaihetta on kirjallisuuskatsaus.
Kirjallisuuskatsaus on tekniikka, jossa kootaan tutkimuksien tuloksia perustaksi uusille tutkimustuloksille, jolloin tehdään ikään kuin "tutkimusta tutkimuksesta". Metodina ja tutkimustekniikkana kirjallisuuskatsaus asettuu kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen meto- dien yhdistelmään, ns. mixed method-malliin. (Salminen 2011, 4, 10.) Kirjallisuuskat-
sauksen tarkoitus on keskittyä tutkimusongelman kannalta keskeisimpään kirjallisuu- teen, artikkeleihin, tutkimuksiin ja julkaisuihin ja rakentaa näin siltaa oman tulevan tut- kimuksen välille. Perusteluja katsauksen tekemiselle on Salmisen (Salminen 2011, 3) mukaan paljon; sen tavoitteena on rakentaa uutta teoriaa aikaisemman teorian arvioimi- sen ja tiivistämisen keinoin. Termillä "literature review" viitataan itse katsauksen lisäksi myös arviointiin; katsauksen tekeminen on kriittistä arvioimista, näkökulmien kartoit- tamista, keskeisimpien teorioiden esiintuomista ja aikaisemman tutkimuksen jäsentä- mistä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 112.)
Toteutan tutkimukseni kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, joka on yksi yleisimmin käytetyistä kirjallisuuskatsauksen perustyypeistä. (Salminen 2011, 6.) Kuvailevasta kir- jallisuuskatsauksesta erottuu kaksi hieman erilaista orientaatiota, joita ovat narratiivinen ja integroiva kirjallisuuskatsaus. Valikoin metodikseni narratiivisen yleiskatsauksen, koska sen avulla pystytään antamaan laaja kuva käsiteltävästä aiheesta ja pystyn näin vastaamaan tutkimuskysymyksiini. Lisäksi narratiivisella yleiskatsauksella pystytään kuvaamaan käsiteltävän aiheen kehityskulkua, joka tukee tutkimustavoittani, joka on yleiskuvan muodostaminen siitä, mitä toimintakyvyn muutoksista on kirjoitettu valitulla ajanjaksolla kotimaisessa ja kansainvälisessä tieteellisessä keskustelussa gerontologisen sosiaalityön asiantuntijuuden näkökulmasta tarkasteltuna. Narratiivisella otteella järjes- tetään näin epäyhtenäistä tietoa jatkuvaksi tapahtumaksi ja katsaus pyrkii helppolukui- seen ja johdonmukaiseen lopputulokseen. Johanssonin (2007, 4) mukaan narratiivisen kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on kuvailla käsitteitä, teoriaa ja mahdollisen ongelman taustoja siten, että katsaus tuottaa kokonaiskuvan aiheesta tiivistäen aiemmin tehtyjä tutkimuksia, julkaisuja ja kirjallisuutta. Narratiivisen kirjallisuuskatsauksen luonne voi olla myös kriittinen, vaikka se ei varsinaisesti kuulu katsauksen oletusarvoon (Salminen 2011, 7).
Vaikka tutkimus toteutuu narratiivisena kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, mikä nä- kyy erityisesti aineiston analyysivaiheessa, niin sen aineistonkeruu toteutuu systemaatti- seen kirjallisuuskatsaukseen kuuluvalla rajatulla tarkkuudella. Systemaattinen kirjalli- suuskatsaus on perinteistä kuvailevaa kirjallisuuskatsausta tarkempi metodi, jossa ai- neisto on rajatummin ja harkitummin valittu. Se on spesifi metodi, jonka avulla identifi-
oidaan ja luokitellaan valittuja aineistoja. Lisäksi systemaattisen kirjallisuuskatsauksen vaiheet ovat ennalta määrättyjä, prosessi on teknisesti tarkka ja tuloksien on nähty ole- van reliabiliteetiltaan ja validiteetiltaan laadukkaita. (Victor 2008, 1–3.) Metsämuuro- nen (2000, 22) näkee, että systemaattisella kirjallisuuskatsauksella voidaan välttää laa- dullisia ja määrällisiä virheitä; tutkimusjoukkoon valikoituu kontrolloidusti otos, joka on tarkoilla kriteereillä kerätty.
2.2 Tutkimusaineiston kerääminen
Aineiston keräämisessä oleellinen kysymys koskee sitä, mistä artikkeleita kannattaa lähteä etsimään. Tutkimuksen edistymisen kannalta on tärkeää tietää, mitkä lehdet ovat keskeisimpiä ja lukemisen arvoisia omalla tieteenalalla. Tutkija perehtyy lukemalla tie- teenalansa keskusteluun ja vahvistaa tutkijan positiotaan tieteenalansa edustajana. (Sal- minen 2011,32, 36.) Koska toteutan kirjallisuuskatsaukseni lehtiartikkelien perusteella, on tärkeää, että valikoin vertailukelpoisia ja yhtenäisiä lehtiä aineistoksi. Salmisen (Mt.37–39) mukaan lehtien tavoite, teoreettinen näkökulma ja tarkoitus tulisi olla melko yhtenäinen ja itse lehtien rajauksen lisäksi on tehtävä myös kielivalinta. Omaan tutki- mukseeni valikoituu suomen- ja englanninkielisiä sosiaalityön tieteellisiä lehtiä. Met- sämuuronen (2000, 23) kehottaa katsomaan erityisesti artikkelien tiivistelmät, jotka nousevat hakuvaiheessa esille hakusanakategorioiden myötä. Julkaisuja valitessa ja ana- lysoidessa tulee muistaa, että informaation keräämiselle tekstistä on lukuisia erilaisia keinoja ja tekstistä syntyneet tutkimustulokset elävät suhteessa tutkimuskysymykseen ja metodologisiin rajauksiin. (McKeen 2003, 3,6.)
Tutkielman aineiston kerääminen alkoi joulukuussa 2015 hakusanakokeiluilla ja aineis- ton kartoittamisella. Lopullinen aineisto on kerätty vuoden 2016 tammi-maaliskuussa Itä-Suomen yliopiston Nelli-portaali ja SocIndex Sociology Research- tietokannoista.
Kotimaiset hakusanat olivat toimintaky? AND ikäänty? AND gerontolo? AND sosiaa- lit? antaen 64 viitettä ja ikäänty? AND toimintaky? antaen 215 viitettä. Ulkomaiset ha- kusanat olivat gerontological social work AND funct* antaen 44 viitettä ja gerontol*
AND ability to function anten 10 viitettä. Molemmissa kielissä hakusanaversiot tuotti- vat päällekkäisiä hakutuloksia siten, että suuremman viitemäärän antaneet hakusanat
sisälsivät myös pienemmän viitemäärän tulokset. Näin ollen lopullisiksi hakusanoiksi valikoituivat molemmissa kielissä suuremman viitteen antaneet hakusanaversiot. Asian- tuntijuutta koskevilla hakusanoilla, esimerkiksi toimintakyk? AND gerontolog? AND asiantuntij? löytyi artikkeleja, mutta suurin osa niistä jäi asetetun aikarajauksen ulko- puolelle. Lisäksi hakusanat tuottivat päällekkäisiä tuloksia toimintakyvyn hakusanojen kanssa. Aikarajauksen sisäpuolelle jääneet asiantuntijuutta koskevat artikkelit sisältyivät toimintakyvyn hakusanoilla saatuihin viitteisiin, sillä artikkeleissa käsitellään molempia teemoja, sekä toimintakykyä että asiantuntijuutta.
Aineiston rajaus- ja valintakriteereinä artikkelien valinnassa toimivat yllä mainitut ha- kusanakriteerit, hakusanojen ilmeneminen artikkelien mahdollisissa tiivistelmissä, ase- tettu aikajänne 2010–2015, kolmen toimintakyvyn osa-alueen kattavuus ja relevanttius, sekä tutkijan oma näkemys artikkeleista. Luettavaksi valikoitui edellä mainituilla valin- takriteereillä 33 artikkelia, joista 16 oli kotimaista ja 17 ulkomaista. Aineiston huolelli- sen esiluvun jälkeen aineistosta valikoitui tutkimuskysymysten kannalta merkitykselli- simmät artikkelit siten, että aineistoon valikoitui kymmenen kotimaisia ja viisi ulko- maista artikkelia aikaväliltä 2010–2015. Aineistoon valikoitui lisäksi kaksi ulkomaista artikkelia asetetun aikajänteen ulkopuolelta, yksi vuodelta 2008 ja toinen vuodelta 2009.
Perusteluna valinnoille oli aineiston edustavuus ja kahden artikkelin relevanttius tutki- musongelman kannalta. Aineisto koostui tässä vaiheessa 17:sta artikkelista. Sosiaalista toimintakykyä koskevista artikkeleista kaksi ei kuitenkaan vastannut riittävän hyvin tutkimusongelmaan ja tämän vuoksi aineistonkeruuta jatkettiin hakusanoilla OLD* and SOCIAL* and FUNCT*. Tämän tuloksena aineistoon valikoitui kaksi sosiaalista toi- mintakykyä koskevaa artikkelia lisää ja samalla kaksi aikaisemmin valittua sosiaalista toimintakykyä koskevaa artikkelia, sekä kaksi muuta tutkimusongelman kannalta tar- peetonta artikkelia tippuivat aineistosta pois.
Alla oleva taulukko (Taulukko 1) kuvaa lopullista tutkimusaineistoa, joka koostuu 15:sta artikkelista, siten että kotimaisia artikkeleja on kahdeksan ja ulkomaisia artikke- leja on seitsemän kappaletta. Kotimaiset artikkelit ovat Kasvun ja Vanhenemisen Tutki- jat Ry:n julkaisemasta tieteellisestä "Gerontologia"- aikakauslehdestä aikaväliltä 2010–
2013 ja ulkomaiset artikkelit ovat aikaväliltä 2008–2015 Journal of Gerontological So-
cial Work- lehdestä, Gerontologist- lehdestä, Asia Pacific Journal of Social Work &
Development- lehdestä ja Research on Aging- lehdestä.
Taulukko 1: Aineiston jakaantuminen eri lehtien ja vuosien välillä
2.3 Aineiston analysoiminen
Aineiston analysoimiseen voidaan katsoa kuuluvan prosessiluonteisuus; laadullisen tut- kimuksen aineiston analysoiminen on yhtäaikaisesti analyyttista sekä synteettistä. Ai- neiston luokittelu ja jäsentäminen on analyyttista työtä ja temaattisen kokonaisrakenteen hahmottaminen, sekä yhtenäinen raportoiminen puolestaan edustavat synteettistä puolta.
(Kiviniemi 2007, 80.) Alasuutari (2011, 39) kuvaa aineiston käsittelyä havaintojen pel- kistämisen- ja tulosten tulkitsemisen vaiheiden kautta. Aineiston havainnoiminen tapah- tuu aina valitusta teoreettismetodologisesta näkökulmasta käsin ja tarkastelun taustavai- kuttajina ovat teoreettinen viitekehys sekä tutkimuskysymykset. Analyysin tulkintavai- heessa tuotetut pelkistetyt havainnot muodostavat rakennekokonaisuuden tutkittavasta ilmiöstä, josta tehdään lopullinen tulkinta (Alasuutari 2011, 44.)
Sisällönanalyysissä tekstimuotoon muutettua aineistoa tarkastellaan eritellen, tiivistäen ja mahdollisesti yhtäläisyyksiä ja eroja havainnoiden. Aineisto voidaan teemoitella joko aineistolähtöisesti, tai teorialähtöisesti, jolloin tietty viitekehys tai teoria ohjaa aineiston teemoittelua. Teoriaohjaavassa tutkimuksessa analyysissa on havaittavissa kytkökset tutkimuksessa esitettyihin teorioihin ja teoriaa käytetään analyysissä tulkintojen vahvis- tukseksi (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006.) Alla olevassa taulukossa (Tauluk- ko 2) on kuvattu teemoittelua teoriaohjaavasti pääteemojen mukaisiksi ryhmiksi. Tut- kimukseni aineiston teoriaohjaavan analyysin pääteemoina toimivat toimintakyvyn osa- alueet ja aineisto jakaantuu näin ollen fyysisiä (6kpl), psyykkisiä (5kpl) ja sosiaalisia (4kpl) toimintakyvyn osa-alueita koskeviin artikkeleihin. Osiot on jaettu aakkosiin siten, että fyysinen toimintakyky on lohko A sisältäen aakkosjärjestelyssä artikkelit A1-A6, psyykkinen toimintakyky on lohko B sisältäen aakkosjärjestyksessä artikkelit B1-B5 ja sosiaalinen toimintakyky on lohko C sisältäen aakkosjärjestyksessä artikkelit C1-C4.
Taulukko 2: Aineiston teemoittelu pääteemojen mukaisesti
Toimintakyvyn osa-alue
Artikkeli
A.
Fyysinen toimintakyky
A1. Faul, Anna C. Yankeelov, Pamela A. Rowan, Noell L. Gillette, Patricia.
Nicholas, Lori D. Borders, Kevin W. Deck, Stacy. Pariser, David & Wiegand, Mark 2009. Impact of Geriatric Assessment and Self-Management Support on Community-Dwelling Older Adults with Chronic Illnesses. Journal of Gerontological Social Work 52 (3), 230–249.
A2. Heinonen, Heikki. Absetz, Pilvikki. Ritsilä, Anu. Töyli, Pasi. Raivio, Risto. Mattila, Pekka. Forström, Raija. Mäkelä, Tiina. Uutela, Antti & Fogel- holm, Mikael 2011. Uusi toimintamalli ikääntyneiden toimintakyvyn arvioin- tiin ja edistämiseen : yhteistyö julkisen ja kolmannen sektorin kanssa. Geron- tologia 25 (1), 60–62.
A3. Pohjolainen, Pertti & Salonen, Elina 2012. Toimintakyky vanhuudessa : mitkä tekijät sitä määrittävät? Gerontologia 26 (4), 235–246.
A4. Pohjolainen, Pertti. Sulander, Tommi & Karvinen, Elina 2011. Helsingin keskustassa asuvien ikäihmisten terveys, toimintakyky ja elintavat.
Gerontologia 25 (1), 3–14.
A5. Rikli, Roberta E. & Jones, C. Jessie 2013. Development and Validation of Criterion-Referenced Clinically Relevant Fitness Standards for Maintain-
ing Physical Independence in Later Years. Gerontologist 53 (2), 255–267.
A6. Suominen, Harri & Era, Pertti 2013. Fyysisen toimintakyvyn ja kehon rakenteen mittaaminen toimintakykytutkimuksissa. Gerontologia 27 (4), 355–
364.
B.
Psyykkinen toi- mintakyky
B1. Abramowitz, Leah 2008. Working with Advanced Dementia Patients in a Day Care Setting. Journal of Gerontological Social Work. 50 (3/4), 25–35.
B2. Cummings, Sherry M. & Kropf, Nancy P 2011. Aging With a Severe Mental Illness: Challenges and Treatments. Journal of Gerontological Social Work 54 (2), 175–188.
B3. McClive-Reed, Kimberly P. & Gellis, Zvi D. 2011. Anxiety and Related Symptoms in Older Persons With Dementia: Directions for Practice. Journal of Gerontological Social Work 54 (1), 6–28.
B4. Ruoppila Isto & Suutama Timo 2013. Psyykkisen toimintakyvyn arvioin- ti. Gerontologia 27 (4), 375–385.
B5. Sarvimäki, Anneli; Stenbock-Hult, Bettina & Heimonen, Sirkkaliisa 2010. Ikääntyminen ja mielen haavoittuvuus : haavoittuvuus riskinä ja voi- mavarana. Gerontologia 24 (2), 169–178.
C.
Sosiaalinen toi- mintakyky
C1. Chen, Honglin. Wang & Chuanlan 2015. The measurement and implica- tion of the older people’s social function in the community: a Shanghai expe- rience. Asia Pacific Journal of Social Work & Development 25(4), 225–238.
C2. Heikkinen, Riitta-Liisa 2013. Sosiaalinen toimintakyky ja sen arviointi- keinot. Gerontologia 27 (4), 386–396.
C3. Pavela, Gregory 2015. Functional Status and Social Contact Among Old- er Adults. Research on Aging 37 (8), 815–836.
C4. Simonen, Mika 2010. Sosiaalisen toimintakyvyn arviointitilanne tutki- mushaastattelussa. Gerontologia 24 (2), 187–202.
Analyysissa näiden edellä kuvattujen pääteemojen, eli fyysisen, psyykkisen ja sosiaali- sen toimintakyvyn alle muodostuu kuhunkin viisi alateemaa, jotka saavat perustelunsa tutkimuskysymyksistä. Analyysi suunnattiin seuraavin teemoihin; "Toimintakyvyn muu- tokset, muutosten seuraukset, vaikutus muihin toimintakyvyn osa-alueisiin, edistäminen
ja tarvittava asiantuntijuus." Teemat on värikoodattu ja artikkeleista on väritetty ne kohdat, joissa kukin teema mainitaan ja kohdat on siirretty taulukkomuotoon siten, että kunkin teeman alle on koottu kustakin artikkelista ne tarkat sitaatit, joissa kyseenomai- nen teema mainitaan. Kolme ensimmäistä teemaa vastaavat tutkimuskysymykseen yksi ja kaksi jälkimmäistä vastaavat tutkimuskysymykseen kaksi. Aineistoa kertyi sitaateista yhteensä 55 sivua, joiden pohjalta analyysi on toteutettu. Seuraavassa kuviossa (Kuvio 1) on kuvattu edellä mainittua luokittelua ja värikoodausta fyysistä toimintakykyä esi- merkkinä käyttäen.
Kuvio 1: Esimerkki aineiston teemoittelusta
Lopullinen tutkimusaineisto osoittautui riittäväksi ja monipuoliseksi; se kuvasi kattavas- ti kunkin toimintakyvyn osa-alueen muutoksia ja niiden kohtaamiseen tarvittavaa asian- tuntijuutta. Aineiston arvioiminen, karsiminen ja täydentäminen olivat tärkeässä roolis- sa laadukkaiden vastauksien saamiseksi. Aineisto koostuu tasapuolisesti koti- ja ulko- maisista julkaisuista ja artikkelien otanta jakaantuu melko tasaisesti aikavälille 2008–
2015. Vaikka kotimaisten ja ulkomaisten artikkelien välillä oli huomattavissa eroja toi- mintakyvyn kuvaamisessa, tuottivat artikkelit luotettavia vertailukelpoisia vastauksia tutkimuskysymyksiini. Aineiston edustavuus kävi ilmi analyysivaiheessa; se tuotti riit- tävän monipuolisesti vastauksia asettamiini tutkimuskysymyksiini, sekä mahdollisti
kunkin toimintakyvyn osa-alueen kuvaamisen. Tutkimusaineisto tuotti hieman enem- män vastauksia toimintakykyyn liittyen verrattuna asiantuntijuuteen; asiantuntijuuden teemat linkittyivät toimintakykyyn ja kulkivat julkaisuissa taustalla, tehden asiantunti- juutta koskevan tiedon poimimisesta ajoittain haastavaa.
2.5 Tutkimuksen eettiset kysymykset
Tutkielman tärkeä taustalla vaikuttava tekijä on eettisyys ja eettiset valintani tutkijana.
Varto (1996, 34) luonnehtii teoksessaan Laadullisen tutkimuksen metodologia tutkimus- etiikkaa seuraavasti: "Tutkimuksen eettiset kysymykset eivät synny vasta tutkimuksen jälkeen, vaan ne on jo asetettu ennen tutkimusta." Tämä on hyvä ohjenuora ja eettistä pohdintaa onkin syytä tehdä heti tutkimuksen tekemisen alkuvaiheista alkaen. Hyvien eettisten periaatteiden noudattaminen on ensisijaisen tärkeää ja tutkimuseettiset kysy- mykset tulee huomioida läpi tutkielman. Tieteen etiikasta puhuttaessa eettisyys liittyy tutkimuksen suorittamiseen ja sen eri vaiheisiin; suunnitteluun, menetelmien valintaan, aineiston kokoamiseen ja analysoimiseen sekä tutkimuksen julkaisuun. Erityisesti tut- kimusluvat, vilppi, tutkijan vastuu ja tutkittavien anonymiteetti ovat keskeisiä tutkimus- eettisiä kysymyksiä. (Launis & Pietarinen 2002, 46.)
Tutkimusta tehdessäni joudun pohtimaan, minkälaista ammattietiikka tutkijana tarvitsen ja minkälaisia eettistä ongelmanratkaisua vaativia tilanteita tulen kohtaamaan tutkimuk- sen eri vaiheissa? Pietarisen mukaan (2002, 58–59) tutkijalta vaaditaan arvoja, hyveitä, sääntöjä ja normeja ammattitaidon lisäksi. Yleisten eettisten vaatimusten lisäksi tutkijan on lähtökohtaisesti tuotettava luotettavaa informaatiota ja pystyttävä siirtämään myös työnsä tuloksia muille tieteenharjoittajille ja yhteiskunnan jäsenille. Tiedonsiirtäminen on sekä velvollisuus, että oikeus; Varto (1996, 35) perustelee velvollisuusetiikkaa siten, että tutkimuksen luodessa olemassa olevan tiedon tilalle uudenlaisia merkityssuhteita ja rakenteita, olemme velvoitettuja tuomaan nämä uudet tiedot julki. Yksi mietittävä seik- ka on tiedon julkistamiseen liittyvä "loppuun viemisen periaate" ja valmistautuminen siihen, että tutkimustulokset voivat mahdollisesti olla kenties tutkijan tieteenalaa huo- noon valoon saattavia. Heikkilä (2002, 174) toteaa, että tutkijalla on oltava mahdolli- suus yhteiskunnalliseen spekulaatioon ja päättäjiä mahdollisesti ärsyttäviin tulkintoihin.
Tällainen päättelyn loppuun vieminen on tärkeää, sillä tutkimuksen tärkeä tavoite on nimenomaisesti tuottaa uutta relevanttia tietoa tutkittavasta aihepiiristä.
Tutkimuksen tekemiseen liittyy edellä kuvattujen tutkimuseettisten kysymysten lisäksi käytännön puoli, jossa eettisyys konkretisoituu tutkijan työskentelytapojen kautta. Tut- kimusluvan tarpeellisuuden selvittäminen ja sen hakeminen yksi tärkeimmistä käytän- nön asioista. Oman tutkimukseni kohdalla tutkimuslupaa ei tarvitse hakea, sillä julkais- tut artikkelit ja kirjallisuus ovat vapaasti käytettävissä olevia julkisia tekstejä. Juridises- sa mielessä tutkimusta tehtäessä on kuitenkin noudatettava tekijänoikeuslakia, jonka olennaiset asiat ovat teoksen tekijän määrittäminen ja viittausvaatimus teoksen tekijään.
(Kuula 2006, 66, 75.) Tekijänoikeuslain noudattaminen on tutkimuseettisesti ja lainsää- dännöllisesti äärimmäisen tärkeä huomioitava seikka, johon joudunkin kiinnittämään erityishuomiota kirjallisuuskatsausta tekiessäni niin aineistonkeruu-, kuin teoriankirjoit- tamisvaiheessa. Tutkimusaineistoja ja niiden keruuta määrittelevien lakien merkitys voi vaihdella tutkimusaloittain ja tutkimuskulttuurit voivat pitää sisällään erilaisia noudatet- tavia perinteitä tai tutkimuseettisiä ohjeita (Mt.67). Esimerkiksi yhteiskuntatieteissä tutkimusta ohjaavat ihmisyyttä ja ihmisarvoa kunnioittavat eettiset ohjeet, sillä tutki- muskohteena on usein yksilö tai yhteiskunta. Social Research Association SRA (2003, 10–11) painottaa eettisessä ohjeistuksessaan sitä, että sosiaalista tutkimusta tehtäessä liikutaan lakien, politiikan, talouden ja yhteiskunnallisten asioiden ympäristössä, jossa olisi syytä noudattaa yhteisiä eettisiä käytäntöjä, joita voidaan soveltaa yllä mainittujen yhteiskuntatieteiden eri osa-alueille.
Tutkijana velvollisuuteni on tutkimusetiikan lisäksi tarkastella ja noudattaa myös oman ammattikuntani hyviä eettisiä periaatteita. Sosiaalityön eettiset yleisesti tunnustetut pe- riaatteet kulkevatkin mukanani tausta-arvoina ja ohjenuorina. Räikkä (2002, 86) kehot- taa käyttämään ammattieettisiä sääntöjä apukeinoina, jotka ohjaavat eettistä harkintaa ja ongelmanratkaisua tutkimusta tehdessä. Sosiaalityön yleiset ja yhtäläisesti hyväksytyt ammattieettiset säännöt luovat perustan toiminnalleni työelämässä sosiaalityötä tehdes- säni ja koen, että nuo samat sosiaalityötä oikeuttavat ja velvoittavat ohjeistukset toimi- vat hyvänä suunnannäyttäjinä myös tutkimusta tehtäessä. Mielestäni tutkimusaiheeseeni ja kohderyhmääni liittyy sensitiivisiä kysymyksiä. Ikääntyneet ovat erityisen haavoittu-
va tutkimuskohde, joiden yksityisyyden kunnioittaminen tulisi olla tutkimusaineistoa valittaessa turvattua. Vanhuksen ja tutkijan välinen tutkimussuhde vaatii erityistä sensi- tiivisyyttä ja erityisesti tietoon pohjaava suostumus ikääntyneeltä on ehdottoman tärkeä.
(Nikander & Zechner 2006, 515, 518. ) Sarvimäki (2006, 9) nostaa esille erittäin mie- lenkiintoisen ja tärkeän huomion ikääntyneiden tutkimisen etiikkaan liittyen pohtimalla sitä, kuinka eettisesti ja moraalisesti oikean ihmiskäsityksen tulisi ulottua myös eettises- ti kunnioittavaan vanhuskäsitykseen. Se millaiseen ihmis- ja vanhuskäsitykseen tutki- mus perustuu, määrittää myös sen, minkälaista tietoa tutkimus tuottaa.
Tutkimusprosessin aikana on pyritty huolellisuuteen, rehellisyyteen ja tarkkuuteen; tä- mä on alkanut teoreettisen viitekehyksen kokoamisesta ja edennyt aineistonkeräämisestä aina analyysivaiheeseen asti. Läpi tutkimuksen on pohdittu käytetyn tutkimuskirjalli- suuden relevanttiutta, sekä valikoidun aineiston laatua ja aineiston vastaamista tutki- muskysymyksiin. Tutkimuksen tiedonhankinnassa ja arviointimenetelmissä on pyritty siihen, että ne on valittu tieteellisen tutkimuksen ohjeistuksien mukaisesti ja näiden me- netelmien käytössä on korostettu huolellisuutta. Aineiston luotettavuuteen on kiinnitetty huomiota etsimällä aineistoa huolellisesti siten, että aineistoa on karsittu, täydennetty ja arvioitu läpi tutkimuksen teon tutkimuskysymysten valossa. Tutkijan rooliin eettisyys näyttäytyy erityisesti laajan teoreettisen viitekehyksen hankkimisena luotettavan lähde- aineiston saamiseksi, aineiston käsittelemisen tarkkuutena ja lähteiden lainaamisessa käytetyssä huolellisuudessa. Tutkimuksessa on pyritty objektiivisuuteen, joskin tutkijan aikaisempi perehtyneisyys aiheeseen on tuonut tutkimukseen tiettyä itseymmärrystä, jonka vuoksi tutkimuksessa kulkee taustalla objektiivisuuden lisäksi tutkijan subjektii- vinen vanhuskäsitys. Tämä käsitys pohjautuu arvoihin ja ikääntyneitä koskevaan kunni- oitukseen, jotka ovat auttaneet läpi tutkimuksen säilyttämään työn tekemiseen inhimilli- sen otteen, eivätkä nämä subjektiiviset kokemukset varsinaisesti ole vaikuttaneet tutki- mustuloksiin. Ne ovat enemminkin toimineet taustavaikuttajina ja ohjenuorina tutki- musprosessin eettisyyden toteutumisessa.
3 IKÄÄNTYNEEN TOIMINTAKYVYN MUUTOKSET
Toimintakyvyn nähdään koostuvan useista ikääntymisprosessiin yksilöllisesti vaikutta- vista fyysistä, psyykkisistä, sosiaalisista ja kognitiivisista osa-alueista, jotka ovat sidok- sissa toisiinsa. Ikääntynyt ihminen on toimintakykynsä osa-alueidensa summa; jokin toimintakyvyn piirre voi olla vahvempi ja toinen taas heikompi. Toimintakyvyn osa- alueiden tasapuolinen huomioiminen mahdollistaa jällellä olevan toimintakyvyn tason tai todettujen toiminnanvajauksien kokonaisvaltaisen ymmärryksen. (Seppänen 2006, 36–37.) Toimintakykyä voidaan tutkia erilaisilla mittareilla, testeillä, tai esimerkiksi kyselylomakkeilla, joissa tulevat esiin ikääntyneen subjektiiviset kokemukset omasta koetusta terveydestä (Sihvonen, Martelin, Koskinen, Sainio & Aromaa 2008, 54). Yksi keino tarkastella ikääntyneen toimintakykyä on päivittäisistä toiminnoista selviytymisen arviointi (ADL, Acticity of daily living), jolla arvioidaan iäkkäiden kykyä selviytyä arkisista päivittäisistä toiminnoista ja päivittäistoimintojen heikkenemisen taustalla ole- via syitä, kuten sairauksia tai vammoja. (Heikkinen 2013, 406–407.) Toinen tapa lähes- tyä toimintakyvyn käsitettä on puhua terveiden elinvuosien odotteesta, joka määrittää keskimääräisesti sen kuinka kauan tietyn ikäinen henkilö voi odottaa säilyvänsä tervee- nä ja toimintakykyisenä (Sihvonen ym. 2008, 56).
Jotta toimintakykyä voidaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti, on syytä tarkastella lähem- min sen osa-alueita ja vanhussosiaalityölle merkityksellisiä työmetodeja. Esittelen tässä kappaleessa toimintakykyä sen kolmen osa-alueen kautta; fyysistä toimintakykyä ikään- tyneiden kehon muutoksien kautta, psyykkistä toimintakykyä ikääntyneiden masentu- neisuuden näkökulmasta ja sosiaalista toimintakykyä ikääntyneiden osallistumis- ja vai- kutusmahdollisuuksien kontekstissa. Lisäksi tarkastelen vanhussosiaalityölle merkityk- sellisiä työmetodeja, joihin vaikuttavat palveluntarpeen ja toimintakyvyn mittaaminen, sekä valitut tehtävän kuvaukset ja tavoitteet. (Raunio 2009, 146.) Toimintakyvyn osa- alueita tukevia palvelukokonaisuuksia voidaan toteuttaa soveltaen tiettyjä sosiaalityön metodeja vanhussosiaalityöhön. Tämän vuoksi esittelen vanhussosiaalityön keskeisim- piä työmenetelmiä toimintakyvyn kontekstissa - case managementia fyysisen toiminta- kyvyn ylläpitäjänä, psykososiaalista työotetta psyykkisen toimintakyvyn tukijana ja empowerment - metodia sosiaalisen toimintakyvyn mahdollistajana.
3.1 Fyysinen toimintakyky
Fyysisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan ikääntyvän kykyä liikkua, kehonhallintaa sekä tätä kautta selviytymistä omassa toimintaympäristössään (Seppänen 2006, 36). Lääke- tieteellisesti ja pelkistetysti selitettynä vanheneminen voidaan nähdä puhtaasti fysiologi- sena; sen perustana ovat yksilölliset solujen muutokset, joiden seurauksena fysiologiset toiminnot huononevat, sekä ikääntyneen sairausalttius kasvaa (Portin 2008, 312). Van- hetessaan ikääntyvä kohtaa fyysiset rajansa lisääntyvien sairauksien myötä, jotka vaike- uttavat myös arjessa selviytymistä kuten liikkumista, pukeutumista, peseytymistä ja kodin askareiden hoitamista. Arkeen voi liittyä haasteita ja omaan suoriutumiseen liitty- vää huolta; liikkumisvaikeudet ja tuki- ja liikuntaelimistön vaivat ovatkin muistihäiriöi- den jälkeen suurin syy iäkkäiden ihmisten koti- ja laitoshoidon aloittamiselle. (Karvinen 2010, 126–127.)
Fyysisen toimintakyvyn ylläpitäminen on tärkeä osa hyvinvointia ja se vaikuttaa ikään- tyneiden liikkuvuuteen, ravintoon, uneen ja vireystilaan. Fysiologisien vanhenemisilmi- öiden tunnistaminen ja sairauksille altistavien tekijöiden huomioiminen on haasteellista, koska ikääntymiseen liittyy paljon oireita, joita ei pidä luokitella automaattisesti saira- uksiksi. Vanhenemisilmiöt ja sairaudet ilmaistaan usein samalla tapaa ja tämä voi johtaa esimerkiksi vanhan ihmisen ylihoitamiseen tai autonomian menettämiseen. Fysiologisil- la muutoksilla voidaan kuitenkin katsoa olevan tyypillisiä universaaleita piirteitä, vaik- kakin piirteiden esiintyvyydessä on yksilöllisiä eroja. Vanhenemismuutosten yleispiir- teenä pidetään esimerkiksi sitä, että fysiologiset muutokset ovat luonteeltaan palautu- mattomia ja ne ilmenevät kaikissa yksilöissä ennemmin tai myöhemmin vähentäen eli- mistön toiminnan kapasiteettia. (Tilvis 2010, 20.)
Ikääntyneen kehon fyysisistä vanhenemisen muutoksista kertovat tuki- ja liikuntaelimi- en kunto, kehon jäykistyminen, ihon muutokset, lihasten rapautuminen ja sydän- ja ve- risuonisairaudet. Sidekudosten vanhetessa luukato yleistyy, jänteet heikkenevät ja nive- let jäykistyvät aiheuttaen nivelrikkoa. Lihaksien rapautuminen ilmenee puolestaan li- hasvoiman, kestävyyden ja nopeuden vähenemisenä, jotka voidaan kokea turhauttavina elämänlaatua ja aktiivisuutta heikentävinä tekijöinä. (Tilvis 2010, 21–24.) Tilastojen
mukaan noin puolet ikääntymiseen liittyvästä fyysisen toimintakyvyn muutoksista selit- tyy sydämen toiminnan heikkenemisestä ja toinen puoli jakaantuu lihaksista ja hermo- järjestelmästä johtuvista toimintakykyä alentavista muutoksista (Tilvis 2010, 35). Mo- net ikääntymiseen liittyvistä piirteistä ilmenevät ulkoisesti; havaitsemme, koemme ja näemme selkeitä fysiologisia muutoksia ihmisessä, jotka tekevät ikääntyneestä vanhuk- sen. Vanhussosiaalityössä on tärkeää muistaa, että fyysisen toimintakyvyn muutokset ilmenevät vahvasti myös keskushermoston tasolla ja esimerkiksi aivoverenkierto ja ai- vojen kapasiteetti laskee ihmisten ikääntyessä aiheuttaen kognitiivisessa toiminnassa muutoksia (Mt.29). Muita korkean iän mukanaan tuomia muutoksia voivat olla esimer- kiksi painon lasku, munuaisvaivat, verenpaineongelmat, kolesteroliongelmat, ruuansula- tusongelmat ja immuniteettisuojassa tapahtuvat muutokset (Mt.60).
Gerontologisen sosiaalityön tietoperustaan sisältyy toimintakyvyn mittaamiseen käytet- tävät menetelmät, kuten päivittäisiä perus- ja instrumentaalisia toimintoja (activity of daily living) mittaava päivittäisen toiminnan selviytymisen arviointimenetelmä ADL (Heikkinen 2013, 408). Fyysisen toimintakyvyn mittaamisen tulee perustua enna- koivaan työhön, jossa toimintakykyä arvioidaan terveystarkastuksien yhteydessä esi- merkiksi fyysisen toimintakyvyn mittaamiseen tarkoitetulla RAVA-indeksillä, jonka avulla pyritään ennakoimaan mahdolliset toimintakyvyn tulevat vajeet. (Liikanen 2007, 71.) Malli painottaa systemaattista työorientaatiota, jonka keinoin pyrittäisiin tunnista- maan terveys- ja toimintakykyriskit sekä selviytymisongelmat tarkoitustenmukaisten palveluiden käynnistämiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. (Helin 2008, 420–421.) Gerontologisen sosiaalityön näkökulmasta fyysisen toimintakyvyn arviointia pidetään tärkeänä, sillä juuri kehon hyvinvointi määrittelee pitkälti sen, pystyykö van- hus asumaan kotonaan, tai jos ei pysty minkälaisia palveluita ikääntynyt tarvitsee asu- misen tueksi. Jotta ikääntyneen liikkuminen on turvallista ja mielekästä, tulee suunnitte- lussa ottaa huomioon erilaisia terveydellisiä tekijöitä. Aistitoiminnot, tasapaino, lihak- siston kunto ja keskushermosto vaikuttavat fyysiseen kestävyyteen ja niiden arvioimi- nen perustuu terveydenhuollon ammattilaisten tekemiin testeihin. Sosiaalityöllä voidaan myös vaikuttaa ikääntyneiden aktiivisuuteen ja liikunnan harrastamisen mielekkyyteen.
(Rantanen & Sakari- Rantala 2008, 287.)
Gerontologisen sosiaalityön tietoperustaan tulee sisällyttää ikääntyneiden yleisimmät fyysisen toimintakyvyn alenemisen syyt ja seuraukset, sekä niiden kohtaamiseen tarvit- tavat interventiokeinot. Liikkuminen ja liikunta vaikuttavat myönteisesti muistiin, toi- minnan ohjaukseen sekä tavoitteelliseen toimintaan ja tämä syysseuraus- suhde tulisi huomioida gerontologisessa sosiaalityössä. Liikkumiskyvyssä ilmenevät vaikeudet ovat keskeinen laitoshoitoon joutumisen riskitekijä ja liikunnan väheneminen on yleensä ensimmäinen suora merkki siitä, että fyysinen toimintakyky on alkanut heikentyä. (Ran- tanen & Sakari- Rantala 2008, 288.) Helinin (2008, 430) mukaan vanhuusiän fyysisen kunnon ylläpitämisen lähtökohtana on usein jo aiemmin elämässä omaksuttu mahdolli- nen fyysinen aktiivinen elämäntyyli joko liikuntana, tai kodin askareisiin ja hyötyliikun- taan sidottuna aktiivisuutena. Fyysisen aktiivisuuden nähdään vaikuttavan kokonaisval- taisesti ikääntyneiden terveyteen ja hyvinvointiin; aktiivisuus lisää sosiaalista pääomaa ja tukee näin myös psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn osa-alueita. Tämän vuoksi aktiivisuutta on tuettava kuntoutuksen ja hyötyliikunnan lisäämisen keinoin. (Suutamaa
& Ruoppila 2007, 125.) Esimerkiksi turvallinen esteetön asuinympäristö ja harrastusten taloudellinen tukeminen ovat asioita, joihin gerontologinen sosiaalityö voi myötävaikut- taa. (Rantanen & Sakari- Rantala 2008, 287.)
3.2 Psyykkinen toimintakyky
Vanhenemisen aiheuttamat muutokset asettavat haasteita onnellisuudelle sekä tyytyväi- syydelle ja ne voivat johtaa hyvinvoinnin vajeisiin, jotka oireilevat psyykkisenä epäta- sapainona (Heikkinen 2007, 132). Ikääntyneiden psykososiaalisia ongelmia ovat esi- merkiksi mielenterveysongelmat, yksinäisyys, kaltoin kohtelu, hyväksikäyttö ja turvat- tomuus (Antikainen-Juntunen 2014, 110). Psyykkisen toimintakyvyn muutoksiin, kuten masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen kiinnitetään yleisesti vanhusten hoidossa vä- hemmän huomiota, kuin esimerkiksi fyysisiin sairauksiin. Psyykkisiin sairauksiin ja mielialan muutoksiin liittyy stigmoja, kuten sairastuneen omakohtainen häpeä. Lisäksi muutokset voivat olla vaikeasti havaittavissa; esimerkiksi muistisairaan ikääntyneen kohdalla diagnoosia voi olla vaikea määritellä (Leinonen & Koponen 2010, 159.)
Vanhuusiän yleisimpänä mielenterveydellisenä häiriönä pidetään masennusta ja sen lieveilmiöitä. Masentuneisuus vaikuttaa laaja-alaisesti ikääntyneen hyvinvointiin. Oireet voivat heikentää muistia, nostaa esiin aggressiivisuutta, alentaa itsetuntoa ja pitkäaikai- nen oireilu sekä suru voivat johtaa vakavaan depressioon (Heikkinen 2007, 134). Va- kavan masennuksen esiintyvyys on 65- vuotta täyttäneillä 2-3 prosenttia ja lievempää masennusta esiintyy lähes 10 prosentilla ikääntyneistä. Sunin (2010, 92) mukaan ikään- tyneen ihmisen riskitekijät sairastua masennukseen nousevat usein eletystä elämästä, johon liittyy raskaita kokemuksia, jotka voivat olla altistavia masennukselle ja identitee- tin muutoksille. Masentuneisuus ja depressio voivat olla myös seurausta sairaskohtauk- sen jälkitilasta tai puolison menetyksestä johtuvasta surusta. Tällaisten äkillisten yksit- täisten tapahtumien ohella mielenterveyttä voivat horjuttaa esimerkiksi ikääntymisen aiheuttama epävarmuus suhteessa omaan toimintakykyyn tai pitkäaikainen vaikea elä- mäntilanne. (Leinonen ym. 2010, 159).
Masentunut vanhus on mieleltään haavoittuva ja oireet heikentävät ikääntyneen ihmisen toimintakykyä kokonaisvaltaisesti kaikkien toimintakyvyn osa- alueiden osalta. Fyysi- sen toimintakyvyn näkökulmasta ikääntynyt voi kokea kehonsa haavoittuvaiseksi ja kärsiä somaattisista oireista, kuten kipujen ylikorostumisesta. Masennuksen aiheuttami- en psyykkisten toimintakyvyn vajeiden näkökulmasta ikääntynyt voi kärsiä unettomuu- desta, uupumuksesta sekä itsemurha-ajatuksista ja sosiaalisten toimintakyvyn vajeiden näkökulmasta avuttomuudesta, riippuvuudesta, yksinäisyydestä sekä eristäytyneisyydes- tä. (Suni 2010, 95–96.) Ikääntyneiden parissa työskentelevien sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamisperustaan kuuluu olennaisesti preventiivinen masennuksen oi- reiden tunnistaminen sekä havainnoimalla että vanhusten itseilmaisun kautta ilmaistuna (Mt. 99).
Ikääntyneiden masennus on myös tyypillinen muistisairauden oire; dementiaa sairasta- vista vanhuksista jopa 20 – 30 prosenttia kärsii vakavasta tai lievästä masennuksesta.
(Suni 2010, 91.) Iäkkäiden muistin heikkeneminen on oire, jonka taustalla voivat olla elimelliset aivosairaudet, tai kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemisestä aiheutunut muistin rapautuminen. Molemmat muistisairauden muodot oireilevat voimakkaasti ai- heuttaen esimerkiksi masennusta, tai dementiaa, joka ilmenee muistiaukkoina, päättely-
kyvyn ja toiminnanohjauksen häiriöinä sekä kielellisinä häiriöinä, kuten afasiana. (Sul- kava 2010, 120–121.) Muistisairailla vanhuksilla esiintyy käytöstä, joka lisää geronto- logisen sosiaalityön haasteellisuutta ja tarvittavaa tietämystä. Konkreettisimpia ja näky- vimpiä oireita ovat fyysinen ja verbaalinen aggressiivisuus, aistiharhat sekä tilannetajun menettäminen esimerkiksi virhetulkintojen ja harhaluulojen muodossa (Sulkava 2010, 133).
Ikääntyneille on kuitenkin tarjolla psykososiaalisia hoitomuotoja, kuten pitkäaikaistera- piaa tai psykoterapiaa, joissa hoito on ongelmakeskeistä ja tukea antavaa. Lisäksi ikään- tyneen psyykkisen toimintakyvyn arviointi on yleisen terveydenhuollon ohessa myös osa gerontologista sosiaalityötä. Kielellisten, muistillisten ja psyykkisten tekijöiden mit- taaminen on fyysistä toimintakyvyn mittausta haastavampaa, sillä henkisten ja sosiaalis- ten edellytysten mittaaminen tapahtuu esimerkiksi vuorovaikutuskontaktien mittaami- sen määrällä. Kontaktien määrä ei kuitenkaan itsessään kerro toimintakyvyn laadusta, joten mitatun toimintakyvyn arvioiminen hyväksi tai huonoksi on vaikeaa. (Laukkanen 2008, 262.) Yksi keino toimintakyvyn mittaamiseen kognitiivisella tasolla on MiniMen- tal State Examination (MMSE)- mittarilla, joka pyrkii kuvaamaan ja kartoittamaan ikääntyneen psyykkistä terveyttä sekä huomioimaan mahdolliset terveyden toimintava- jeet. (Liikanen 2007, 72.) Tällaisen arviointityön keskeisimpänä funktiona pidetään ikääntyneen kotona asumisen edellytyksien selvittämistä (Seppänen 2006, 49).
3.3 Sosiaalinen toimintakyky
Sosiaalisella toimintakyvyllä ja sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan esimerkiksi kykyä olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa, suhteita omaisiin ja kytköksiä sosiaaliseen ym- päristöön. Tällaista sosiaalista pääomaa tukevat vapaa-ajan sosiaaliset aktiviteetit, hen- kilökohtainen autonomia ja oikeus valita sosiaaliset suhteensa, elinympäristö sekä estee- tön vuorovaikutus. (Liikanen 2007, 72.) Ikääntyneet tarvitsevat läheisyyttä, yhteisölli- syyttä ja vuorovaikutussuhteita ympärilleen säilyttääkseen sosiaalisen toimintakykynsä.
Aktiivisuus ja sosiaaliset suhteet sekä tuki vaikuttavat lisäksi kokonaisvaltaisesti iäk- kään hyvinvointiin; ne ovat osa fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä ja ne myötävaikut- tavat näin terveyskäyttäytymiseen, sekä arjessa selviytymiseen. (Tiikkainen & Lyyra
2007, 70.) Vanhenemisen sosiaalista ulottuvuutta ja sosiaalisen toimintakyvyn muutok- sia voidaan arvioida sosiaaligerontologisen tutkimuksen avulla, joka tuo näkyväksi ikääntyviin liittyviä ilmiöitä ja vanhussosiaalityön problematiikkaa, kuten vanhusten osallistumismahdollisuuksien rajallisuuden tai vaikutusmahdollisuuksien vähäisyyden, sekä sosiaalisen toimintakyvyn vajeiden aiheuttaman yksinäisyyden. (Seppänen 2006, 31).
Yksinäisyyden nähdään olevan Uotilan (2011, 18) mukaan seurausta siitä ristiriidasta, joka syntyy halutunlaisten ja tosiasiassa olemassa olevien ihmissuhteiden välillä. Ihmi- nen saattaa tuntea yksinäisyyttä, jos hän kokee omien sosiaalisten suhteidensa olevan puutteellisia ja yksinäisyyden lieveilmiöillä, kuten sosiaalisella syrjäytymisellä on suora yhteys sosiaalisen toimintakyvyn heikkenemiseen ja sen vajeisiin, sekä sairasteluun ja laitoshoidon tarpeeseen. Suuri osa ikääntyneistä ihmisistä kokee yksinäisyyttä tai yksi- näisyyden tunteita, jotka voivat olla lyhytkestoisia tuntemuksia, tai pitkäkestoinen tila elämässä. Yksinäisyys voi näin ollen olla konkreettista yksin olemista tai yksinäisyyden tunnetta, joka voi esiintyä esimerkiksi ikääntyneen jäädessä leskeksi tai muun läheisen ihmissuhteen päättyessä. (Routasalo, Pitkälä, Savikko & Tilvis 2003, 5.) Konkreettinen yksinäisyys tai koetut yksinäisyyden tunteet voivat aiheuttaa ikääntyneelle stressiä, unettomuutta, psyykkisiä oireita sekä pahimmillaan sosiaalista syrjäytymistä suhteessa omaisiin, ympäristöön ja yhteiskuntaan. Yksinäisyys voi näyttäytyä yksin asumisena, sosiaalisten suhteiden kapenemisena ja toimintakyvyn sekä yleisen terveydentilan huo- nonemisena. Iäkkäiden henkilöiden yksinäisyyden yleisyys vaihtelee maittain sekä alu- eellisesti ja siihen vaikuttavat myös sukupuoli, suhde mahdollisiin lapsiin ja ystäviin, ympäristö, terveydentila, ikä ja sosiaalinen status. (Routasalo ym. 2003, 8–11.)
Ikääntyneet itse selittävät yksinäisyyttään Uotilan (2011, 46-48) väitöskirjan Vanhuus ja yksinäisyys tutkimustulosten mukaan monista syistä ja seurauksista käsin. Yksinäisyyttä selitettiin vähäisillä ihmissuhteilla, fyysisen toimintakyvyn heikentymisellä, iäkkäiden ihmisten huonolla asemalla yhteiskunnassa ja oman itsen muuttumisella. Sosiaalisen verkoston supistuminen sekä puolison ja ystävien sairaudet ovat luonnollinen osa van- henemista ja ikääntynyt ei välttämättä osaa asettaa itseään yksinäisyyden kategoriaan.
Sosiaalinen verkosto (social network) ja sosiaalinen tuki (social support) ovat keskei-
sessä asemassa tarkasteltaessa sosiaalisten suhteiden ja toimintakyvyn yhteyttä. Ne ra- kentuvat vuorovaikutustilanteissa, joihin kohdistuu odotuksia ja tarpeita, kuten yhteen- kuuluvuuden tunnetta, vertaistoimintaa, läheisyyttä, rakkautta sekä turvaa ja nämä mer- kitykset ovat ikääntyneillä usein yksilöllisiä. (Tiikkainen & Lyyra 2007, 70–72.) Yksi- löllisyyteen onkin kiinnitettävä yksinäisyyttä arvioitaessa huomiota, sillä vanhuksen elämänkulut sekä tarinat ovat poikkeavia (Uotila 2011, 50) ja on oleellista tarkastella ikäihmisten yksinäisyyttä subjektiivisuuden ja kokemuksellisuuden huomioon ottaen heidän omasta näkökulmastaan (Ristolainen 2016, 10).
Ristolaisen (Mt. 5) mukaan ikääntyneiden yksinäisyyden lievittäminen asettuu lainsää- dännön, sekä sosiaalityön tavoitteiden puitteissa ikäihmisten parissa työskentelevien vastuulle. Vastuuta legitimoidaan esimerkiksi sosiaalihuoltolaissa (L 1301/2014, 11§) sanomalla, että "sosiaalipalveluja on järjestettävä sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi”. Sosiaalityöntekijät voivat tunnistaa sosiaalityön proses- sissa tapahtuvan arvioinnin kautta yksinäisyyden kokemusta, sekä lievittää sitä sosiaali- sella muutostyöllä esimerkiksi rakenteellisen sosiaalityön tai käytännön työmetodien keinoin. (Ristolainen 2016, 6.) Tällaisia sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä ja vahvis- tamista edistäviä metodeja ovat esimerkiksi erilaiset verkostotyön menetelmät. Verkos- totyöllä tarkoitetaan metodia, kuten läheisneuvonpitoa tai verkostokarttaa, jossa sosiaa- lityöntekijä ottaa huomioon ikääntyneen sosiaalisen verkoston ja hyödyntää tätä sosiaa- lityön työvälineenä. Verkostotyö on toiminnan tasolla yksilötyötä laajempaa ja läheis- verkoston lisäksi monitoimimalli pitää sisällään sosiaalityön lisäksi muut ammattiautta- jat, kuten terveydenhuollon osaajat. (Liikanen 2007, 82–83.)
3.4 Vanhussosiaalityön työmenetelmät toimintakyvyn osa-alueilla
Vanhussosiaalityön keskeisiä tehtäväkokonaisuuksia voidaan kuvata sosiaalityönteki- jöiden päivittäisen työn sisältöjen sekä työhön kohdistuvien ammattitaitovaatimuksien mukaan. Työskentely voidaan luokitella seuraaviin ryhmiin; arviointi- ja sijoitustyö, neuvonta- ja ohjaustyö, tiedonhankinta- ja selvitystyö, yhteistyö, huolehtimistyö, kan- nustava ja tukeva työ sekä edustaminen. (Seppänen 2006, 47–50.) Ikäihmisten palvelui- den laatusuosituksiin on kirjattu vanhuksien oikeudet neuvontaan ja ohjaukseen sekä
näiden palveluiden esille tuomisen tärkeys (Näslindh- Ylispangar 2012, 155). Iäkkäiden sosiaalityön, terveydenhoidon ja hoivan perustana ovat yksilölliset palvelut, joissa ote- taan huomioon ikääntyneiden omat arvot, tarpeet, näkemykset ja toiveet. Vanhusten erilaisuuden kunnioittaminen tarkoittaa persoonallisten ominaisuuksien ja erilaisuuden hyväksymistä; yksilölliset elämäntyylit ja elämänkokemukset muovaavat vanhuksen palveluntarpeiden kokonaisuutta, kuten asumispalveluita, mahdollista edunvalvonnan tarvetta ja taloudellista tukea. (Kivelä & Vaapio 2011, 20−21.)
Gerontologisen sosiaalityön toimenkuvaan kuuluu vanhusasiakkaan tarpeisiin vastaa- minen yksilökohtaisen palveluohjauksen kautta. Raunio (2009, 175) kuvaa case mana- gementia työmenetelmänä, jonka tarkoitus on määritellä asiakkaan palveluntarpeet ja etsiä tarpeille yhteensopivat palvelut, joista koostuu vanhusasiakkaan selviytymistä tu- keva yksilöllinen kokonaisuus. Yksilökohtainen palveluohjaus perustuu työprosessiin, jonka työvaiheisiin kuuluu arviointia, palveluiden järjestämistä, tavoitteiden toteutumi- sen seurantaa sekä tarvittaessa palvelukokonaisuuksien uudelleenarviointia prosessin edetessä. Case management - työmetodia voidaan hyödyntää erityisesti fyysisen toimin- takyvyn arvioinnissa ja siinä on otettava huomioon ikääntyneen omat terveyskäsitykset ja kokemukset fyysisen toimintakyvyn mahdollisista rajoitteista, sekä niiden vaikutuk- sista esimerkiksi arjessa selviytymiseen (Näslindh- Ylispangar 2012, 152). Case mana- gementia voidaan käyttää työmenetelmänä ikääntyneiden fyysisen aktiivisuuden lisää- miseksi. Liikuntaneuvonnassa korostetaan case managementin tavoin yksilöllisyyttä ja liikkumista pyritään edistämään liikuntaan liittyvien esteiden purkamisella ja ongelman- ratkaisulla. Motivoivan case management tyylisen liikunnanohjauksen periaatteet ovat kannustaminen, kuunteleminen, sairauksien oireiden vaikutusten arvioiminen, seuranta ja tuki sekä motivoiminen. Päivittäistoiminnoissa fyysisen liikunnan lisääminen näkyy esimerkiksi apuvälineiden vähäisempänä käyttönä, tasa-painon paranemisena, ruokaha- lun palautumisena. (Hirvensalo & Leinonen 2007, 234–236.)
Gerontologisen sosiaalityön sisältöön kuuluvat olennaisesti myös ikääntyneiden psyyk- kistä toimintakykyä vahvistavat ja tukevat toimenpiteet. Psykoterapiasta lähtöisin olevat työmenetelmät ovat muokkaantuneet myös osaksi sosiaalityön menetelmäperustaa ja yksi tärkeä työmetodi psyykkisen toimintakyvyn arvioimisessa on psykososiaalinen
