Sosiaalisen toimintakyvyn muutosten kohtaamisessa tarvittava

Analyysi osoitti, että sosiaalisen toimintakyvyn muutoksien kohtaamiseksi tarvitaan sosiaalityön yleistä asiantuntijuutta ja spesifiä vanhussosiaalityön asiantuntijuutta, jossa ymmärrys nojautuu vanhuuden kunnioittamiseen ja arvokkaaseen ikääntymiseen. Ny-kypäivänä sosiaalinen maailma elää voimakasta muutosta ja muutoksen rinnalla on syy-tä muistaa, etsyy-tä ikääntymisen kulttuuri, instituutiot ja ikääntyneet itse muuttuvat varsin hitaasti. (C2 2013, 394–395.) Sosiaalisuuden ja sosiaalisen toimintakyvyn ymmärrys käsitteellisesti on haastavaa ja sen tulkinta tulisi olla yksilöllistä arviointia, joka perus-tuu esimerkiksi ikääntyneen sosiaalisiin kontakteihin, terveyteen, ikään, sukupuoleen, koulutustaustaan ja tuloihin. (C3 2015, 822 ; C2 2013, 388.)

Asiantuntijuuden taustalla vaikuttavat kokonaisvaltainen ymmärrys sosiaalisen toimin-takyvyn ulottuvuuksista, sekä erilaiset sosiaalisuutta selittävät teoreettiset lähtökohdat, jotka lisäävät ymmärrystä ikääntymisen sosiaalisesta puolesta (C3 2015, 817). Erityises-ti vuorovaikutus linkittyy sosiaaliseen toimintakyvyn teoreetErityises-tiseen viitekehykseen;

” Sosiaalisen toimintakyvyn teoreettinen näkökulma viitannee lähtökohtai-sesti sosiaalipsykologian pohjalta nousevaan vuorovaikutusteoreettiseen ajatteluun, toisaalta resurssilähtöiseen ajatteluun.” (C2 2013, 388)

Sosiaalisen toimintakyvyn teoreettisten käsitteiden ymmärryksen lisäksi osana asiantun-tijuutta voidaan pitää ajantasaisen tutkimustiedon soveltamista työhön ja tutkimukseen perehtymistä. Analyysi osoitti, että ikääntyneiden sosiaalisen toiminnan tutkimisen ym-pärillä on kasvavaa kiinnostusta ja se on nähty yhtenä kehittämisen kohteena, jotta sosi-aalista toimintaa arvioivat tutkimukset tavoittaisivat oikeat ikäryhmät ja vanhusväestön.

(C4 2010, 201; C1 2015, 225.) Tutkimustiedon ohessa analyysi tuotti tuloksia siitä, kuinka asiantuntijuuden suunnan on syytä kallistua ikääntyneisiin itseensä ja heiltä saa-tuun tietoon koetusta hyvinvoinnista ja esimerkiksi sosiaalisen elämän sujuvuudesta.

Ikääntyneiden itsensä tuottama tieto emotionaalisen tuen tarpeesta ja arkeen liittyvistä käytännöistä on merkityksellistä palveluiden suunnittelemisen kannalta. Sosiaalityönte-kijöiden havainnot saavat näin ollen tukea ikääntyneiden itsearvioinneista. Kuuleminen, sekä omakohtaisten kokemusten puheeksi ottaminen on osa vanhussosiaalityön asian-tuntijuutta, jolloin asiantuntijuuden suunta on horisontaalinen työntekijän ja van-husasiakkaan välillä. (C2 2013, 390; C4 2010, 188, 200.)

Analyysi osoitti, että vanhussosiaalityön asiantuntijuuteen kuuluvat erilaiset työmetodit ja niiden hallitseminen osana työskentelyä. Esimerkiksi dialogisuus painottuu vanhus-sosiaalityön asiantuntijuutena ja sen tärkeys näyttäytyy päivittäisessä työssä. Toiminta-kyvyn selvittäminen perustuu vuorovaikutukseen, jossa ikääntynyt tuottaa tietoa sosiaa-lisista suhteistaan ja verkostoistaan. Vuorovaikutus toimii näin resurssina ja myös en-naltaehkäisevänä metodina toimintakyvyn vajeiden kartoittamiseksi. (C4 2010, 198.) Toinen tärkeä metodi on ikääntyneen havainnoiminen heidän omassa toimintaympäris-töissään, kuten kotona tai palvelutaloissa;

" Haastatteluiden ja lomakkeiden ohella sosiaalista toimintakykyä arvioi-daan havainnoimalla. Vanhustenhoitoa käsittelevän oppikirjan mukaan toimintakyvystä saadaan tarkinta tietoa havainnoimalla päivittäisistä toiminnoista selviytymistä.” (C4 2010, 188)

Arvioimis- ja havainnointityö painottaa sosiaalisten suhteiden, sekä verkostojen laatua ja määrää. Vanhussosiaalityön asiantuntijuuteen kuuluu ikääntyneiden yksilöllisten ver-kostojen kartoittaminen, sosiaalisen tuen laadun arvioiminen, sosiaalisten kontaktien kuten läheisten tapaamisten määrän selvittäminen sekä esimerkiksi puhelimen käytön mahdollisuuksien selvittäminen sosiaalisten suhteiden ylläpitäjänä. (C3 2015, 827.) Yh-tenä tärkeänä alueena on omaisten kanssa tehtävä työ ja ikääntyneiden kannustaminen hakeutumaan keskusteluyhteyteen ystävien ja sukulaisten kanssa. Analyysi kuitenkin osoitti, että perhesuhteiden ja yhteiskunnan muuttuessa myös läheissuhteet käyvät läpi muutoksia ja on syytä muistaa, että perheen merkitys ikääntyneelle voi olla vähäisempi, kuin ystävien tai naapurien merkitys. Sosiaalisen toimintakyvyn muuttuessa on näin ollen tärkeää, että sosiaalityön asiantuntijuuteen sisältyy erilaisia verkostotyön

meto-deita, jotka huomioivat ikääntyneiden yksilöllisen sosiaalisen tuen tarpeen. (C2 2013, 391; C3 2015, 817.)

Vuorovaikutusmetodien ja arviointityön lisäksi vanhussosiaalityön asiantuntijuuteen kuuluu yksilöllinen voimaannuttava työorientaatio ja jokaisella ikääntyneellä tulisi olla asiantunteva sosiaalityöntekijä tukihenkilönä, jonka puoleen voi tarvittaessa kääntyä (C2 2010, 388). Ikääntyneillä korostuvat persoonallisuuden piirteet ja niihin yksilölli-sesti vastaaminen näyttäytyy tärkeänä, koska niiden tukeminen ja huomioiminen palve-luita suunniteltaessa tukevat ikääntyneen toimijuutta ja lisäävät sosiaalisen toimintaky-vyn toimintamahdollisuuksia. (C2 2013, 394; C4 2010, 200.) Yksilökohtaiset toiminnan rajoitteet ovat selkeä syy hyvinvoinnin vajeille, sosiaalisten suhteiden puuttumiselle, tai niiden ylläpitämisen vaikeuksille ja ikääntyneet eivät välttämättä pysty itse huolehti-maan tärkeistä suhteistaan. Nämä rajoitteet myös ennustavat alenevaa yleiskuntoa, kroonisten sairauksien lisääntymistä, medikalisoitumista ja jopa kuolleisuuden nousua.

(C3 2015, 817.) Näin ollen on perusteltua liittää yksilökohtainen vanhussosiaalityön palveluohjaus osaksi sosiaalisen toimintakyvyn kohtaamiseen tarvittavaa asiantuntijuut-ta.

Yksilökohtainen palveluohjaus ja palveluiden suunnitteleminen korostuvat myös siksi, että analyysi osoitti ikääntyneiden sosioekonomisella asemalla ja siviilisäädyllä olevan yhteyttä sosiaaliseen toimintakykyyn;

" In the current study, older people with higher education, better occupa-tional status and higher income had stronger networks." (C1 2015, 234)

Sosiaalinen toiminta näyttää elävän voimakkaimmin suhteessa ikääntyneen tuloihin ja vähävaraiset vanhukset, sekä lesket jäävät herkemmin sosiaalisen toiminnan ulkopuolel-le (C1 2015, 232). Tämä viittaa siihen, että sosiaalisen toimintakyvyn koheneminen on riippuvainen esimerkiksi taloudellisen tilanteen paranemisesta, johon puolestaan sosiaa-lityöllä voidaan vaikuttaa. Osana asiantuntijuutta näyttäytyykin erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden taloudellisen aseman turvaaminen ja oikeuksien toteu-tumisen seuranta, sekä ikääntyneen ohjaaminen oikeiden etuuksien piiriin. Myös haa-voittuvien vanhusryhmien tunnistaminen ja interventiokeinojen kehittäminen näiden

ryhmien auttamiseksi ovat osa asiantuntijuutta. (C1 2015, 235.) Analyysi osoitti, että esimerkiksi lesket ja lapsettomat jäävät herkemmin vähävaraisten vanhusten lailla pal-veluiden ulkopuolelle. Tämä vaikuttaa myös päivittäisiin sosiaalisiin kontakteihin ja kanssakäymiseen; ne ikääntyneet, joilla on lapsia tai lapsenlapsia, ja jotka asuvat puoli-son kanssa, puhuvat esimerkiksi puhelimessa enemmän-, kuin sellaiset ikääntyneet jotka eivät ole olleet koskaan naimisissa, tai ovat leskiä.(C3 2015, 822.) Tämä viittaa siihen, että vanhussosiaalityössä on kiinnitettävä erityinen huomio ikääntyneiden sosioekono-miseen asemaan sekä siviilisäätyyn, sillä molemmilla tekijöillä voi olla merkittävä rooli sosiaalisen toimintakyvyn heikentäjänä.

Analyysi osoittikin ikääntyneiden yksinäisyyden olevan yksi sosiaalisen toimintakyvyn alenemisen seurauksena tapahtuvista huolestuttavista ilmiöistä, kuten myös yksinäisyy-den myötä syntyvän syrjäytymisen. Elämän tyytyväisyyteen ja tarkoituksenmukaisuu-teen vaikuttavat ikääntyneillä esimerkiksi isovanhemmuus ja yhteisöllisyys niin perheen sisällä -, kuin perheen ulkopuolellakin. Näiden puuttuessa on olemassa riski, että ikään-tyneen sosiaalinen toimintakyky ja kapasiteetti surkastuvat johtaen yksinäisyyden tun-teisiin. (C1 2015, 225–226.) Sosiaalityön asiantuntijuuteen tuleekin sisältyä yksinäisyy-den lieventämisen keinoja ja sosiaalityöllä voi olla yhteiskunnallinen tehtävä toimia ikääntyneiden sosiaalista toimintakykyä edistävästi;

” Harrastusaktiivisuuteen ja sosiaaliseen osallistumiseen vaikuttaa aina ratkaisevasti se mahdollisuuskenttä, jonka yhteiskunta tai asuinympäristö tarjoaa.” (C2 2013, 394)

Erityisesti yhteisöjen vahvistaminen ja ikääntyneiden kannustaminen osaksi esimerkiksi asukasyhteisöjä on tärkeää, koska kollektiivisuuden on nähty lisäävään vanhuksien so-siaalista hyvinvointia. Yhteishenki, luottamus, jaetut arvot ja solidaarisuus voivat toimia voimaannuttavina tekijöinä ikääntyneille. Vuorovaikutuksen lisäämisellä, avunannolla ja sen saamisella, sekä läheisyyden tunteilla on selkeä positiivinen vaikutus ikääntynei-den hyvinvointiin. Syrjäytymisen ehkäiseminen osana vanhussosiaalityössä tarvittavaa asiantuntemusta vaatii tietoa esimerkiksi ikääntyneiden verkostoista ja järjestöistä, sekä tahtotilaa toimia poliittisena agendana palveluiden lisäämiseksi. (C1 2015, 228, 235.)

5.3.3 Sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen osana vanhussosiaalityön