boun.-Häm. Kotiseutu ja Museoyhd.
Vuosikirjasta n:o X V I , 1947.
Selaillessani Hämäläis-Osakunnan toimittamaa kokoelmaa
»Hämeen sananparsia» kiintyi huomioni siihen, että valikoiman 1571 sananparresta vain kymmenkunta on merkitty somerolai
siksi. Ottaessani selvää näin heikon edustuksen syistä sain tie
tää, että pitäjässämme tähän mennessä oli vain aivan vähäisessä määrin suoritettu sananparsien keruuta. Tästä sain ajatuksen antaa Someron yhteiskoulun III— VII luokkien oppilaille tehtä
väksi kerätä kolmipäiväisen loman aikana kunkin vähintään kymmenen oman kotiseutunsa sananpartta. Katsoen keruuajan lyhyyteen oli tulos yllättävän hyvä. Haltuuni kertyneiden lip
pujen luku läheni kahtatuhatta. Karsin joukosta selvästi kirjal
lista tietä levinneet tai muuten kerättäviksi vähäarvoiset ja suu
ren määrän toistoja ja asetin erikseen noin neljäsataa vieras
paikkakuntalaista. Jäljelle jäi noin seitsemänsataa erilaista So
merolla muistiin merkittyä sananpartta. Pidemmin keräysajoin olisi tulos saatu ehkä vielä jonkin verran suuremmaksi.
Tämän julkaisun lukijoita, joista jotkut ehkä ovat olleet myötävaikuttamassa keräyksen onnistumiseen, kiinnostanee tarkastella kanssani, mitä eri puolia somerolaisten elämästä hei
dän käyttämänsä sananparret heijastavat ja missä määrin ne vastaavat meidän omaa käsitystämme heistä. Sananparret näet valottavat etenkin entisten aikojen ihmisiä monilta eri puolilta.
Niiden avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä muun muassa kan
san luonteesta, elinkeinoista, tavoista, elämänviisaudesta ja huumorintajusta.
Ennenkuin ryhdytään keruutulosten yksityiskohtaiseen set
vimiseen, on huomautettava siitä, että sananparsien perus
teella on varottava tekemästä kovin pitkälle meneviä johtopää
töksiä. Valikoimasta »Hämeen sananparsia» voi todeta, että monet Somerolla tunnetut sutkaukset on kirjoitettu muistiin myös jostakin muusta pitäjästä, joskus aivan maakunnan toi
selta ääreltä. Vertailemalla eri maakuntien painettuja valikoi
mia keskenään tai somerolaiseen kokoelmaan saattaa havaita, että osa sananparsista on peräti yleissuomalaista omaisuutta.
* ) K u v it t a ja t o v a t S o m e r o n y h t e is k o u lu n o p p ila it a .
Joskin siis esimerkit, joihin seuraavassa kohdistamme huomiom
me, saattavat pitää paikkansa Somerolla, voivat ne päteä myös jossakin muualla. Näin ollen on useimmissa tapauksissa parempi puhua Somerolla käytetyistä kuin somerolaisista sananparsista, koska vain harvojen syntymäpitäjä voidaan varmasti määritellä.
On otettava vielä huomioon sekin mahdollisuus, että sanantavan jostakin asiasta antama kuva voi olla yksipuolinen tai liioitte*
levä. Joskus toteaa lisäksi, että sananparret ovat keskenään ristiriidassa. Yksinomaisina tiedonlähteinä niitä on siis pidet
tävä melko epävarmoina, varsinkin jos on kysymys jostakin suhteellisen suppeasta maantieteellisestä alueesta, kuten tässä.
Niiden päämerkitys joitakin määrättyjä elämänilmiöitä selvi
tettäessä onkin siinä, että ne useissa tapauksissa saattavat vah
vistaa sen, mitä jo ennestään arvellaan tai tiedetään.
Aluksi voimme kai olla yksimielisiä siitä, että erästä tyypil
listä puolta hämäläisessä luonteessa edustavat sananparret, joissa kiire ja hätiköinti tuomitaan tai rauhallisuutta kiitetään.
Taloon tulijalle sanotaan: istu nyk kiiruummaks aikaa, ja jos kiiru on, niim piremmäks aikaa. Hätiköivää ihmistä viilennetään sanoilla: älä n y hosu, es sää mailmaa val/miiks saa. Ihailua on huomaavinaan seuraavissa esimerkeissä niiden henkilöiden järkkymätöntä rauhallisuutta kohtaan: .näito sitä mennään, sano Jaatinen kun katoit putos ja tupakkii piippuuj ja peräs, sano Oilaam poika, ku susi lampaav vei.
Rauhallisuutta ei vaadita vain töissä ja kiperissä tilanteissa, vaan myös puheessa: puhus selvääv vaikkei tuls kun sana päi- väs. Hämäläisestä harvasanaisuudesta johtuu, ettei puheliai
suutta arvosteta niin kuin joidenkin muiden heimojen keskuu
dessa. Päinvastoin ollaan sitä mieltä, että ei sanoist siltoi tehrä eikä pavuv varsist aitoi. Vaikeneminen on parempi kuin harkitsemattomat puheet: äänetä hullukiv viisas.
Vaikka erikoisesti kehoitin kerääjiä kyselemään hämäläistä hitautta kuvaavia sananparsia, jäi saalis tällä linjalla sittenkin laihaksi. Tämä johtunee siitä, että Somerolla verenkäynti on jo jonkin verran vilkkaampaa kuin joissakin sydän-Hämeen pitäjissä, joissa »jahkailua» ilmentävät sananparretkin ovat pal
jon yleisempiä.
Somerolaisten elämänkäsitys on näihin asti melko yksipuo
lisesti varautunut aineellisuuteen. Tätä ajattelutapaa on osu
vasti luonnehdittu sanoilla: tää se on kum mailmaa pyärittää, sano Antti reikäleipää. Rahan valtaan on luotettu: rahal saa vaikka kirkos tapella. Ei liene harvinaista, että mammonaa palveltaessa on samalla väheksytty henkisiä arvoja. Tätä näkö
kantaa on puolustettu sananparrella: ei kaunis syäräk kelpa
(on ollut toisin ajatteleviakin päätellen sanantavasta: lasku ja laulu ioi Luajal lahja).
Tällä aineellisella ja käytännöllisellä ajattelutavalla on ollut myönteisetkin puolensa. Ne näkyvät monista taloudenhoidon yleisiä periaatteita sisältävistä ohjeista. Työn arvo tunnuste
taan: ei maatem markkoi tul, eikä unest vällyi tehrä. Ei tehty tyä eres seiso, on myös muistamisen arvoinen neuvo. Yritte
liäisyyteen kehoitetaan sanomalla: ain saa ku huavaa ( = yrit
tää), sai Saksaki hohkaharakan, ku hyvi huavas. Työaika on määritelty: kukkon kans ylös, sian kans maata. Monet sanan
parret kehoittavat säästäväisyyteen. Seuraava lienee tarkoi
tettu emännille: eläv vaan säästäin, taikka m ennee sormukses taikinatiinuu. Ohjetta jokane säästää tavalas, mut viisas ajalas on tuskin muistettu seuraavassa: ei niin kauvam perunii kua*
rita, ku talos velkaa o. Lainaa annettaessakin on oltava sääs
teliäs: jos tahrot ittelläs vihamiähii, n ii1laina niil rahhaa.
On luonnollista, että pitäjän valtaväestön, maanviljelijöiden monet kokemukset ovat saaneet sananparsissa ilmaisunsa. Vil- japitäjän luottamusta pääelinkeinoonsa on seuraa vassa: maa marokkin elättää. Syyskynnön tärkeyttä tehostetaan: parempi sian tönkimä syksyl, kum miähen kyntö kevvääl. Heinäntekijälle annetaan ohje: ei se heinää tee, kum pilvii kyttää. Ihmekös, jos leipä loppuu, kum mettään sonta viärää. Hyvien ajopalkkojen vuoksi unohdetaan nykyään ehkä monesti varoitus: kun talvet ajjaa tukkii, sem pelto suvel kasvaa kukkii. Menneitten kovien aikojen liikuttavaa uskoa ja tyytyväisyyttä on sanoissa isämeitä luettii, kymmenen kappaa kylvettiij ja sentääv vuas toimeen tultii.
Yhtä suosittuja aiheita on saatu maanviljelyksen kaksoissi- saresta karjataloudesta. Isännät ylpeilevät ajokeillaan: joka pojal on kallaa ja kakkuu, mut harval \on hyvvii hevosii. Emän
nät taas toteavat: ei lehmä sarvistas lypsä eikä pitkäst hän- nästäs, ruokaa se myös tarvitsee. Ehkäpä pitää paikkansa sekin, että sillov vasta lammas terve on, ku se kaikep päivät huutaa.
Laiskalla kanalla on kolkko kohtalo: pää poikki ja pattaa,v vaa, jos ei pääsjäiseks munnii saa.
Monet maanviljelijöiden sananparret liittyvät kalenteriin, kuten: Erkin alkanen sare ja Juhanin aikanem pouta maksaa tynnärin kultaa; Laurina siämerriihet sauhuu.
Sään ja sadon ennustamista on maamies aina yrittänyt. Täs
täkin esitämme vain pari näytettä: poutaa kuu kehhii, saret aurinko sappii; kul lepäs om paljo urpui, tullee hyvä ohrasato.
Juuri kalenteriin ja sääseikkoihin liittyviä sananparsia kertyi
erikoisen runsaasti. Koska ne ovat ehkä kaikkein levinneimpiä ja tunnetuimpia, emme puutu niihin tämän laajemmin.
Lounais-Suomen maataloudelle on ollut erikoista se, että täällä ikimuistoisista ajoista asti on käytetty vetojuhtina härkiä.
Yleensä jo viime vuosisadalla häviöön joutunut härkäkulttuuri on Somerolla kestänyt tavallista kauemmin, aina tämän vuosi
sadan toiselle kymmenluvulle saakka. Kuten muutkin tyypil
liset elämänilmiöt, näkyy härkäkausikin sananparsista.
Härkä on ollut vakaa ja luotettava vetoeläin: hiljaksiin här
kä kyntää, mut hyväj jäljej jättää. Ruokaansa nähden se ei ole ollut vaativainen: sivt härkä syä kun se vettääki. Härän hitaasti junnaava veto tyyli on antanut aiheen sananparsiin: aika ei narto härkämiästä ja härjän ajajan täytyy olla laulumiäs (jotta aika kuluisi). Ihmisestä, joka kankeasti noudattaa käskyä, on sanottu: on ku härkää hankeen ajais. Juhta on siinä määrin koe
tellut ajajan kärsivällisyyttä, että on täytynyt erikoisesti varoit
taa: jos härkäin kapis kirrao, ei pääs taivaasee (mut jos kirkkoom mennes kirroo, saa anteeks).
Härkämiehet ovat kehaisseet: härkäin ajaja om miäs, mut hevosmiäs vaam muu miäs. Hevosmiehet ovat taas olleet sitä mieltä, että ei huanoo miäistä uskota muuta kun tamppuin kans m yllyyj ja härkäin kans mettää. Siis sama suhde suunnilleen kuin myöhemmin hevos- ja automiehillä. Mies kulki juhtaparin rinnalla karvaisine koipinahkajalkineineen ja päästeli tien si
vuun pitkiä nuuskasylkiä. Näin syntyi kolme tietä härkätiä, koi- pitiä ja nuuskatiä.
Valjastustekniikkaa kuvaavia sananparsia on myös joitakin.
Vetoon käytettiin vain yhtä aisaa, vehmaroa, joka härkäparin välissä oli vitsasta väännetyllä rahkeella kiinnitetty sarvissa olevaan ikeeseen. Sanottiin: ritisee ja ratisee kuv vittanev veh- maror rahje. Myöhempinä aikoina käytettiin jo länkiä, josta saatiin vertaus: suarak ku härjär ränkeet. Sanantapa miäs se, ku härjän kenkittää lienee syntynyt siitä, että juhta kenkään pantaessa on kovasti potkinut.
Härkää kutsuttiin vakiintuneella huudolla: tul, tul! Siitä on monia sananparsi toisinto ja, kuten: tul, tul vaa! sano Uutelan Teemu, ku härkää talutti. Jonkinlainen mielenosoitus aatelisia kartanonomistajia kohtaan lienee ollut se, että härillä yleisesti oli niminä Kreivi ja Paroni. Tästä on muisto sananparressa;
seis, Kreivi! sano Jarihos-isäntä härkääs.
On viivytty härkäsananparsissa näin pitkään, koska ne ker
tovat eräästä sangen mielenkiintoisesta ja tyypillisestä ilmiöstä vanhan Someron maataloudessa. Mutta maanviljelys on onnen*
kauppaa. Siksi kai osa väestöstä on hakeutunut aina muihinkin ammatteihin. Näistä sananparsien sepittäjät ovat huomanneet varsinkin käsityöläiset. Heidän kotiasiansa ovat vähän niin ja näin, koska sepän tamma ja suutarim mamma on ain paljaij jaloin. Seuraava toteamus ei ole asianomaisille yhtään m a ir i
televa: raatarit ja suutarit on kaikki varkai, mut voi muurari parkaa, kun se muksii ( = muurilaastia) vaan syä. Suutaria syy
tetään lisäksi laiskuudesta: yks tuli, sano suutari lauvantain, kuv viikon kenkää teki. Eräät muutkin ammatit saavat osansa.
Tavaraansa mainostavaa kauppiasta ei aina oteta aivan vaka
vasti: näit mei ittekki syärää, sano kauppias, ku härskei sillei m yje. Somerolaiset ovat olleet joko sangen terveitä tai sitten kankeita turvautumaan lääkärinapuun päätellen erään ammat
tilaisen huokauksesta: harmittaa, kun ei saa sarvittaat, vaikk on kupparin koulun käy ny. Maatalouteen verraten ovat muut ammatit olleet Somerolla niinkuin yleensä muuallakin maaseu
dulla vähemmistönä. Ja vähemmistöä tavallisesti sorretaan — sananparsissakin.
Ylempänä oli jo puhe maalaistalon hoidosta. Vielä on lukui
sia sananparsia, jotka heijastelevat käsityksiä talon väen, eten
kin isännän, emännän, piikojen ja renkien tehtävistä ja ase
masta. Yleinen käsitys lienee ollut, että suurenkin talon isän
nän on itse — mahdollisuuksien mukaan — osallistuttava töi
hin, sillä isännäj jalka pellon höystää. Emännän tärkeyttä ta
lonpidossa on tähdennetty vertauksessa: talo ilman emäntää 071 kum pelto ilmav veräjää. Isännän ja emännän tunnollisuus ja kätevyys huomataan jo yksityiskohdista: isäntää härjän ikkeest, emäntää säkin sitteest tai kissast emäntää, hevosest isäntää.
Erikoisen vilkkaan huomion kohteena ovat olleet talon pal
kolliset. Suurin osa heitä koskevista sananparsista lienee lei
killisiksi tarkoitettuja. Mutta ei sellaista leikkiä, ettei totta toi
nen puoli. Naljailun takaa häämöttää isäntäväen ja palvelijoi
den välillä menneinä aikoina ammottanut leveä juopa. Nykyään tuskin enää syntyisi seuraavantapaisia sananparsia, jotka kuvas
tanevat isäntäväen käsityksiä: renki on ku elukka, piika puali perkelettä; jollei renki syä, niin sika syä, ja jollei sika syä, niim piikan täytyy; ei renki ja piika tartte suuta muuta ku syä- resäs.
Renki ei saa välittää sateesta, sillä ei renkin nahka läpäse.
Hänen on elettävä säätynsä mukaan: kyllä se on turhaa komeut, et muanamiähen akkunas on karteenit. Ei ole ihmette
lemistä, jos rengin ahkeruus tällaisessa asemassa on tullut näky
viin vasta ruokapöydässä: eiks huilatav välil, sano renki kun söi.
Ehkä vielä viileämpi on isäntäväen suhde ollut piikaan.
Kaikki eivät ole alentuneet edes puhuttelemaan: ennem mää virstav väärää kuljen, kum piikalt tiätä kysyn. Paitsi turhaa puhumista, on myös naurua pidetty ylellisyytenä: kanal laulu ja pilkan nauru, niit ei tarvitut talas. Samaa on sanottu koreista, synnillisistä vaatteista: se on suattas, et piikihmisel ov valkosii vaattei. Penseys lienee ollut molemminpuolista. Piika on tus
kitellut joskus ehkä aiheettakin: em määkä mikkään kone oi, vaikka mää piikakin olen.
Palkollissananparret kuvastavat siis vaikuttavalla tavalla entisaikojen yhteiskunnallisia suhteita. Samaa voidaan sanoa köyhiin liittyvistä sanantavoista. Eroa on siinä, että näitä on Somerolta saatu — verrattuina joihinkin muihin pitäjiin — suh
teellisen vähän, mikä tuskin on pelkkä sattuma. Esimerkeistä tulee näkyviin joko katkeruus parempiosaisia kohtaan: kyl k öy
hä sen kantaa, minkä rikas antaa tai leppoisa, mistään piittaa
maton huumori: ain köyhää luannistaa, jossei hyvin nihuanos- taa.
Ne taas, joilla on pussi paksu kum myllärim porsas, eivät napeil peliä eikä pennin korpuil. Jo tilapäinen ansiokin antaa miehelle remseän ja komean luonnon. Talvinen souvinajaja huutaa kuormaltaan: raha ei lopu eikä rasvasillit täi tiälä! Helposti voimme kuvitella mielessämme myös pönäk- kää manttaalimiestä, joka kiiltäväkylkisen syöttiläänsä kärryil
tä hihkaisee: pois tiältä, köyhä pappi, mää olen iso isäntä Joen- * suust! Viimeksi mainittu sananparsi kuuluu niihin, joiden syn
tyhistorian vanhat somerolaiset vielä muistavat. Sen aiheutta
jalla ei tosin ole ollut aihetta kerskata »isoudellaan». Mutta sanantapa on levinnyt alueille, joissa sen alkuperää ei ole tun
nettu. Naapurikylissä tämä juopuneen harkitsematon suunpiek- säntä jo on tulkittu joensuulaisten mahtavuuden ilmaukseksi.
Ja naapuripitäjissä sutkauksen on katsottu erinomaisesti luon
nehtivat somerolaisten komeuden henkeä (valikoimaan »Hä
meen sananparsia» sanantapa on saatu Jokioisista). Tämänta
painen kehitys sananparsien merkityksessä ei liene harvinaista.
Kokoelmaamme on sattunut vain yksi sutkaus, jossa ivataan naapuripitäjäläisiä: mennääs kattomaan Torron tolloi. Sen si
jaan on useita sanantapoja, joissa lasketaan leikkiä omanpitäjä- läisten kustannuksella. Erikoisesti näkyy pidettävän kerkolai- sista, koska heistä paljon puhutaan. Lienee tosin hiukan ilkeyt
täkin mukana naapurikyläläisten väitteessä: Kerkolas om puu- taivas ja rasvanen aurinko ja nahkasek kirkonkellot. Tällä on kuulemma tahdottu luonnehtia kylän erikoisuutta muihin kyliin
Pääsä lakin naula on, sano Kerkolam miäs pispaa pappilas.
nähden. Raisuja poikia sillä kulmalla ainakin näyttää olleen päätellen sananparsista: yhtaikaa, sano Kerkolam pojak, kun kaasi aitaa; ei moittii sillit syä eikä korpit noki, sano Kerkolam poika kun tappelu tuli. Vielä muutama vuosikymmen sitten oli Somerolla yleensä ja Kerkolassa erikoisesti miehillä tapana pi
tää sisälläkin lakki päässä. Tosi tapahtumaan pitäisi perustua sanantavan pääsä lakin naula on, sano Kerkolam miäs pispaa
pappilas.
Someron erikoinen murre on antanut aihetta leikinlaskuun:
men sää kotja kattomaan kakarii, mää mener rannal pesemäär roikalii, sano Jurvalam muija likallas; kyl mää, sano somero
lainen kuumas saunam parves.
Rohkenen esittää tässä yhteydessä vielä erään Jokioisista saadun sananparren, joka ilmentää naapuripitäjän käsityksiä:
Someron tyttöjä, sano Vaulammim pojjaat, k ui lehmiä näki.
Millä tavoin sitten sananparret suhtautuvat sellaisiin kaik
kialla maailmassa aina paljon kohua herättäneisiin asioihin kuin rakkaus ja avioliitto? Ensinnäkin tämän suuren mielenkiinnon osoituksena on näitä aiheita käsittelevien sananparsien melkoi
nen runsaus (ain nuarii puhutaan, sano Nummilav Vetu). Ku
vaavaa kansan näkyvää tunteilua välttävälle luonteelle on, että sanoja rakkaus ja avioliitto harvoin käytetään (rakastam, mut
ten saa sanottuu). Ne vaikuttaisivat liian juhlallisiltakin, koska näitä asioita yleensä pohdiskellaan leikillisessä sävyssä. Enim
mäkseen puhutaan vain naimisesta.
Ennen varsinkin on aviokumppanin valinta suoritettu usein taloudellisia seikkoja silmällä pitäen: rahan tähren nairaav vaik ols sarvi keskel ottaa. Tosin ulkonäölläkin on ollut merkitystä:
hakeka, pojat, kaunei vaimoi, et tullee kaunei lapsii. Ruumiin
rakenteeseen nähden on maku ollut ehkä hieman toinen kuin nykyään: simmonen akka sitä saarap pittää, ettei se sänky n ol- kiin sekau. Lesken osakkeet eivät ole olleet korkealla: lesken sy- lis on kul lehmän s&ljäs. Vaimo on pyritty hakemaan ulkoseura- kunnista, sillä sonni kottooltas nai. Tätä ohjetta varsinkin talol
liset ovat Somerolla seuranneet.
Kun valinta on tehty edellä mainitut seikat huomioon ottaen, on seurannut kosinta. Siitä on tiedetty Somerollakin, että kun on ämmä puhemmidhenä, niin om piru perämiähenä. Onistuneen kosinnan jälkeen on vihkiminen tullut ajankohtaiseksi. Jo en
nen sitä on saattanut alkaa taistelu vallasta: tännen nyäritl sano Viaskal likka, kuv vihil meni. Mutta on ollut topakoita ylkä- miehiäkin, jotka ovat tokaisseet papille: vihin ny, älkä peräsäs opetap puhumaa! Vihkimisen yhteydessä vietettiin yleensä viikko häitä huanompiiki.
Häitten jälkeen seurasi avioliiton arki. Tyytymättömänä puo
lena näyttää sananparsien perusteella olleen yleensä mies. Vai
mon »pito» ei ole kannattanut taloudellisesti, sillä mitä miäs tua heinähäkis kotja, sen nainen kantaa helmasas kyllää. Puhe ei ole auttanut: ämmäm päätä ei käänäk kym m enem parrii härkii- kä. Siksi ämmää ja kissaa saa ain lyärä, jos ei net tee pah-
haa, niin ne meinaa. Kuin lopputuloksena on todettu, että miä- hei on kaks ilompäivää, kun ämmän saa ja kun se kualee.
Vakavammin kuin naimaseikkoihin suhtautuvat sananparret lapsiin. Kasvatuksellisista syistä ja hyödyn takia on heitä pie
nestä pitäen yritetty totuttaa töihin. Tämä tosin käy ilmi vain välillisesti siitä, että useissa 'sananparsissa puoliksi pilaillen pa
hoitellaan lasten kykenemättömyyttä työntekoon, kuten seuraavässa: ei lapsist oi, sano Rantala, kum pellol paskaa kan
tamaa, ja siitkin ne viäl pualet tiputtaa. Tehokkaana kasvatus- mahtina on pidetty kodin ulkopuolella olevaa maailmaa. Jos lasta ei kotona ole saatu tottelemaan, on hänestä sanottu: kyl mailma hänem mänttää, mänttäs se Mäntyläm muarxn kajianki.
Sananparsilla on usein selvä opetustarkoitus. Ihmiset ovat koettaneet kiteyttää kokemuksensa eri asioista mahdollisimman ytimekkääseen ja muodoltaan helposti' muistettavaan, lyhyeen sanalliseen asuun tallettaakseen ne pysyvästi itselleen ja jälke
läisilleen. Edellä tapasimme sellaisista jo monia esimerkkejä.
Näille oli yhteistä niiden käytännöllinen luonne. Annettiin neuvoja esim. taloudenhoidosta. Someron kokoelmassamme on vielä sataa lähentelevä joukko sellaisia opetussananparsia, joilla ei ole välitöntä käytännöllistä tarkoitusta, vaan niissä neuvotaan yleistä elämisen taitoa eli elämänviisautta. Valitsemme tästä parvesta näytteeksi pienen ryhmän, jossa esitetään eräitä ihmi
sen huonoista puolista saatuja kokemuksia.
On havaittu, että ihmiset pahassa ovat kaikkein yksimieli- simpiä. Tästä on saatu aihe kahteen sananparteen: ei korppi korpin silmää ronkka; yhtä ne on suren silmät. Sotavuosina varsinkin on saatu monesti todeta, että kyl susi ain syyl löytää, kun sem miäli lammaslaumaan tekkee. Laiskaan, tekosyitä kek
sivään ihmiseen sopii seuraava: pahal sial om monta vikkaa, maa kova ja kärsä kipjä. Laiskat myös mielellään elävät toisten kus
tannuksella: kyl on oksal ottajii, kun on kuusel kaatajii. Kun henkilö, joka ei ole tottunut eikä kykenevä valtaan, sitä äkkiä saa, käyttää hän useimmiten asemaansa väärin: kun katist karhu kasvaa, niin se kaataa koko karjan. Hyväosaisen ynseyttä köyhempäänsä kohtaan voitaisiin tuskin havainnollisemmin il
maista kuin sanomalla: ei syätinsika tiäräm mitä elatussika nirisee.
Ehkä valtaosa sananparsista on sellaisia, jotka eivät aina
kaan välittömästi sovi edellä käytetyn tapaiseen aiheenmukai
seen ryhmitykseen. Näiden »kirjalliselta» arvoltaan sangen vaihtelevien hengentuotteiden päätarkoituksena on vain puheen havainnollistaminen tavallisimmin jonkin sukkeluuden avulla.
Sananparsi on tässä tapauksessa siis pelkkä tyylikeino ilman
varsinaista opetukseni tai arvostelun esittämisen tarkoitusta.
Koska tämä ryhmä kuvastaa erästä sangen mielenkiintoista kan
sanluonteen puolta, nimittäin huumorintajua, esitämme siitäkin näytteitä.
Puheen havainnollistamiseen pyrkivät varsinkin monet kuin-sananparret 1. vertaukset. Joillakin ihmisillä on aivan erikoinen taito kasata niitä puheeseensa. Niinpä voi joku emäntä kertoa, kuinka hän kävi kaupassa, mutta tuli hukkareisu kun Suajoen surel1, koska hän ei saanut haluamaansa tavaraa.
Muuta kamaa kyllä oli hyllyillä sattaa lai kun katim maos. K o
tiin tultuaan hän huomasi, että lammashaan veräjä oli jäänyt auki ja lampaat menneet karkuun kun Kooli-Villen ketut. Juos
tuaan aikansa kun sualeton susi lampaitten perässä hän lopulta sai ne hakaan takaisin ja veti veräjän kiinni ku tauti Jokelan suun. Sisälle mennessään hän huomasi, että vahinkojen sarja vielä jatkui, sillä lapset olivat ennen aikojaan sulkeneet pellit ja pesästä tuli savua kur Rotom pirtin akkunast2. Päästyään hy
vään vauhtiin onnettomuuksiensa kuvailemisessa emäntä muisti vielä tautinsakin ja kertoi muun muassa lapamadostaan, joka oli piäntä ja pitkää kun Kopan isännän 'nahkai hihna.
Suuri osa kuin-sutkauksista huvittaa tietysti eniten oman paikkakunnan väestöä, joka tuntee niissä esiintyvät nimet ja asiat. Sama koskee myös sanoi-sananparsia, jotka muodostavat toisen valtaryhmän sukkeluuksien joukossa. Otan viimeksi mai
nituista ensin muutamia sellaisia näytteitä, joiden syntyhisto
riasta olen onnistunut saamaan tietoja.
Kovaa ponnistusta vaativassa työssä on tapana sanoa: kyl voi
ma voi, sano Hurra} kun Kukkoharjaa loje. Rautelan Kertunsa- lossa käyneet muistanevat syvän, kuivilla olevan kaivannon, joka katkaisee Saarentaan järveä ja Rautelan järveä erottavan Kukkoharja-nimisen kannaksen. Muistitiedon mukaan on tämän kanavan kaivanut Mikko Yrjönpoika Hurra, jonka Someron kirkonkirjat ilmoittavat eläneen vv. 1789— 1835. Tarkoituksena kerrotaan olleen rakentaa mylly keinotekoiseen uomaan.
Jostakin syystä, ehkä jonkin vesioikeus jutun takia, jäi kaivu kuitenkin kesken. Yksityisen suorittamaksi valtava työ
määrä oli jo kuitenkin ehditty tehdä. Tässä sisua ja voimaa vaa
tineessa uurastuksessa oli Hurra rohkaissut itseään edellä mai
nituilla sanoilla aavistamatta, että ne tulisivat kannustamaan vielä monia sukupolvia hänen jälkeensä ja aiheuttamaan mai
1 H u o m a a s a n a l e i k k i : h u k k a. = su si.
2 P i r t t i o n S o m e r o lla v a n h a sa u n a n n im i.
ninnan hänen työstään julkisen sanankin palstoilla toistasataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Sananparsi toikim pois, sano Harju kirkkoo liittyy tavallaan Someron nykyisen kirkon historiaan. Kirkonkokouksen pöytä
kirjassa elokuun 30. päivältä 1891 viitataan erikoislaatuiseen oikeudenkäyntiin kihlakunnanoikeudessa, jonne Harjun rusti- tilan omistaja oli haastanut seurakunnan. Nykyinen temppeli rakennettiin alkuaan Harjun kartanosta vaihdetulle maalle.
Kirkon valmistumisen jälkeen tuli Harjuun uusi omistaja, joka alkoi väittää, ettei seurakunnalla ole oikeutta tonttiin, ja vaati kirkkoa poistettavaksi. Tästä oli seurauksena mainittu oikeus
juttu, joka herätti siinä määrin yleistäkin huomiota, että siitä kerrotaan olleen kuva pilalehti »Matti Meikäläisessä». Ihmekös, jos omalla paikkakunnalla saatiin aihe sananparteen (-kin liite toiJcin-sanassa matkii Harjun puhetapaa). Muita tuloksia tästä omituisesta oikeudenkäynnistä tuskin olikaan. Kirkko ainakin näkyy olevan tukevasti alkuperäisellä paikallaan.
Joskus aivan merkityksettömältä tuntuva arkielämän tapah
tuma ja siihen liittyvä lausahdus saattaa jäädä sananpartena elämään. Tällainen on ainakin puolen vuosisadan takaa säilynyt sutkaus syytä ittees, sano Juatep parmaa. Sen syntyhistoria ei ole tämän kummempi: Nils Juote, Pajulan Juotteen edesmennyt isäntä, oli ruvennut heinäpellolla syömään eväitään. Tulla pö- rähti siihen paarma häiritsemään isännän ateriointia. Tämä hui
taisi kädellään kärkkyjän pois ja säesti liikettään sanoilla:
»Syytä ittees, syytä ittees!» Juote oli tunnettu leikinlaskija, jonka vuoksi hänen sanojaan ehkä tavallista enemmän kuunnel
tiin ja matkittiin.
Matkimista aiheuttavat usein myös joittenkin ihmisten va
kiintuneet sanantavat, kuten sutkauksessa: sit se jämtti on, sano Kiiruun Heikki. Procope-nimisen miehen erikoisharrastuksiin kuului leppä torven soitto. Tämä instrumentti ei ole niitä kaikkein laajaskaalaisimpia, ja Proeopen sävel tulkintojen vaiti- tele vaisuutta huomasi tuskin kukaan muu kuin hän itse. Joka tapauksessa hän aina esityksensä jälkeen huomautti: »Se oli taas sitä lai.» Tästä syntyi sananparsi se oli taas sitä lai, sano Roko- pee, kul leppätorvee soitti.
Viimeksi esittämieni sananparsisukkeluuksien ymmärtämi
nen vaatii siis ainakin osaksi paikallisten olosuhteitten tunte
mista. Tästä syystä niiden käyttö rajoittuu enimmäkseen omalle paikkakunnalle. Suuri osa yksinomaan leikillisiksi tarkoitetuista sutkauksista pystyy kuitenkin huvittamaan missä ympäristössä tahansa, ja tähän ryhmään nähden myös pitää paikkansa se, mitä kirjoituksen alussa esitin sananparsien levinneisyydestä.
Ku hän sinus on, sccno Pajulam piika, kuj juamav vaskan selkään heitti.
Seuraavistakin näytteistä tunnetaan muutamat toisintoina myös Someron ulkopuolella.
Luvattoman suuripiirteisestä työnteosta voidaan naljailla:
ku hän sinus on, sano Pajulam piika, kuj juamav vaskan selkään heitti. Seuraavanlainen huolimattomuus taas olisi sangen an
teeksiannettava: huano muisti kum Mäntylän kajial, kum mune kaks munnaa saman päivän. Mutta sattuu erehdyksiä muillekin kuin kanoille: pilmjä kun säkki, eikä yhtään tähtii taivaal, sano äijä, kun kaappiin katto. Kaikki äidit eivät ole tyttäriinsä näh
den yhtä onnellisessa asemassa kuin tämä, jolta kaupattava ta
vara näyttää loppuvan kesken: kyl ny m mens, kun ols, sano ämmä, kun ykstoistas tytär naitii. Seuraava ei selityksiä kai
vanne: sus siunakkoo, eikä mul oi housuikan! sajio ämmä kuj järveen putos.
Edellä on pyritty käsittelemään vain edustavimpia niistä aloista, joilta Somerolta kerätyt sananparret ovat saaneet ai
heensa. Käsiteltyihin ryhmiin taas on valittu näytteiksi kirjoit
tajan mielestä vain kaikkein tyypillisimpiä sanantapoja.
Näistä sentään saanee jo jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka tavattoman rikas ja moniulotteinen vain yhdenkin pitäjän alueella elävä sananparsisto voi vielä nykyään olla. Erotamme tässä runsaudessa kaksi päätyyppiä: yleisluontoisen ja laina- tavaran rinnalla näemme paljon sellaista, josta selvästi kuulu
vat paikalliset, kotoiset äänenpainot. Viimeksi mainittujen jou kossa on myös sutkauksia, joissa lasketaan leikkiä vielä elossa
K yl nym mens, kun ols, sano ämmä, kun ykstoistas tytär naitii.
olevien somerolaisten kustannuksella. Turvallisuussyistä en ole niitä tässä julkaissut. Niiden pelkän olemassaolon perusteella voimme kuitenkin tehdä sen mielenkiintoisen johtopäätöksen, ettei sananparsien syntyminen ainakaan Somerolla kuulu vielä kokonaan menneisyyteen, vaan että vanhan, perinnäisen jat
koksi putkahtaa myös nykyään kansan sanaisesta arkusta silloin tällöin jokin uusi, elinkelpoinen ilmaisu.
On selvää, että uudenaikaisen sivistyksen yhä yleistyessä vanha perimätieto vähitellen unohtuu ja uuden muodostus ty
rehtyy sananparsien kuten muunkin kansantietouden osalta.
Tämän vuoksi olisi syytä kiirehtiä keruutyötä sellaisilla seu
duilla, missä sitä ei vielä ole perin pohjin suoritettu. Tuskin So
mero on Lounais-Hämeessäkään ainoa paikka, jossa kansantie
touden kerääjät eivät tähän mennessä ole riittävästi liikkuneet.*
Tapio Horila.
* T i e t o j a tä h ä n k ir jo it u k s e e n liit t y v is t ä s e ik o is t a o le n s a a n u t o p e t t a ja K . H o s s i lt a ( P a j u l a ) , h e r a s t u o m a r i N . K a l l io l t a ( K u l t e l a ) , H e ik k i ja V ä i n ö L a a k s o lt a , v a a t tu r i A . T o i v o s e l t a , n e it i A . T o i v o s e l t a , ja e m ä n n iltä A i n o S e le n iu k s e lt a
( J o e n s u u ) ja U l la S ö d e r s t r ö m ilt ä ( I h a m ä k i ) .
S a n a n p a r s ie n m u r r e a s u a o v a t t a r k is ta n e e t v a lo k u v a a ja O . A u k i o , o p e t ta ja A . K a a p o , jo h t a ja L. S u v e n m a a ja p a n k in jo h t a ja P. M a r t e la . Y le is p ä t e v ä n m u r r e - a su n m e r k it s e m is t ä v a ik e u t t a a p o h j o i s - S o m e r o n m u r t e e n h ä m ä lä is y y s ja e t e lä - S o m e r o ll a v a llit s e v a lo u n a is m u r t e is u u s . K a ik k ia ä ä n te itä ei m y ö s v o i t a v a llis in k ir ja i m i n ta r k k a a n m e r k it ä . E sim . san assa p ä ä s i ä i n e n o n ä :n e d e llä i : n ja j : n v ä l i m u o t o , e i s iis y le is k ie le n i ; s ija p ä ä t te e n k a h d e n t u n u t 1 -k e r a k e e s im . s a n assa t a v a 1 1 a s o n y le is k ie lis t ä h ie m a n h e ik o m p i , y h tä h y v in v o i k ir j o it t a a m y ö s t a v a 1 a s s e n v u o k s i, että k u m p ik in m e r k it s e m is t a p a o n s u u n n il le e n y h tä v ä ä rä .
. - '
'■ v ■ j
v ’ ‘ *
-n >r:\ oixuz :vu-,< ju u t <sji’.-:*st m m \\sxi .
*> .itt? ^
' .
. >
.
* i *» f " n sa i ii n h / ; o g 4 x •,- n ::.. v 11 ■ J s n a s v j v *’ : ! v / .<
n lo lit e aj.zs .m r>y a m <
. 1; >-: arn 1 i no* * oe I \*; | n l h
• : :..■ . ?h . . rii} f» •
\fö
•■_ • ■• ,g : ' J>q J. nri u >;:< ' • \
.
lhö¥\ <;v.f ;r‘.,
" — . . > : ;':
i ■
r- S my ?
*• r
ji o a x iv s io
&&Z&4 MM a j>[ 1? n ti a lo v (Tr rt*? b ) i 9
;
J o s nO ' ■
^ f t { B rfasv
;H£fie s
>r;v r , m ä T . J f ;) C;'j& m
■- •' * /! Zl
