ACTIVE ART -YHTEISÖÄ LUOMASSA - Projektin verkkosivujen toteutus
Koskinen, Kati
2009 LAUREA TIKKURILA
Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Tikkurila
Active art –yhteisöä luomassa -Projektin verkkosivujen toteutus
Kati Koskinen
Sosiaalialan koulutusohjelma Opinnäytetyö
Huhtikuu, 2009
Laurea-ammattikorkeakoulu Tiivistelmä Tikkurila
Sosiaalialan koulutusohjelma Luovat toiminnot
Koskinen Kati
Active art –yhteisöä luomassa – Projektin verkkosivujen toteutus
Vuosi 2009 Sivumäärä 83
Opinnäytetyöni aihe on lähtenyt liikkeellä omasta kokemuksestani ollessani Active art- pro- jektin pilottiryhmässä opiskelijana. Kuvallisen ilmaisun työtapa Active art kouluttaa ohjaajia, jotka noin kymmenen koulutuskerran jälkeen lähtevät työpareina toteuttamaan menetelmää sosiaalialan kentälle vanhustyöhön. Työparit muodostuvat Vantaan kaupungin vanhuspalvelui- den työntekijöistä sekä Laurea ammattikorkeakoulun opiskelijoista. Kun yhteinen työparityös- kentelytoiminta loppuu, työntekijä jää yksin työyksikköönsä ja työtavan ylläpitäminen on jat- kossa hänestä kiinni. Toisissa työyksiköissä saattaa olla tosin kaksikin osallistuvaa työntekijää.
Jotta työtapa säilyisi yksikössä sekä opiskelijoiden mielissä heidän siirtyessään työelämään, koin että tarvitaan yhteisöllisyyttä ja ryhmän tukea. Koska ryhmän on vaikeaa tavata fyysises- ti kovin usein, näin ratkaisuna lähteä kehittelemään Active artille verkkosivu- ja(www.active.net/activeart), jotka sisältäisivät rakenteellisesti niitä kokonaisuuksia joita yhteisö tarvitsisi.
Päällimmäisenä tavoitteenani oli siis Active art työtavan aktivoiminen, jonka pyrin saavutta- maan yhteisillä tapaamisilla ja yhteisen verkkosivun avulla. Työpajojen tarkoituksena on myöskin ollut ryhmän yhteen tuominen ja yhteisön synnyn edistäminen tätä kautta. Lisäksi koen, että Active art on niin ohjaajille kuin asiakkaillekin hyvinvointia edistävää toimintaa.
Näin ollen työpajapäivien yksi tavoitteista oli edistää työhyvinvointia ja toimia työnohjauksel- lisena areenana.
Tiedonkeruuta tein toiminnallisten työpajapäivien muodossa. Niiden aikana kyselyn ja yleisen keskustelun kautta pyrin keräämään niitä ideoita joita yhteisöllä oli verkkosivujen suhteen ja mitä verkkosivuilta ylipäätään odotettiin. Pilottikoulutusjaksoja oli ollut kaksi ja niissä olleet ohjaajat kutsuttiin kaikki työpajoihin. Työpajoja järjestettiin yhteensä kolme, joista kahdessa ensimmäisessä olivat pilottiryhmät erikseen ja kolmannessa kaikki yhteisessä työpajassa. Vii- meisen työpajan aikana osallistuneille suoritettiin kysely, joka käsitteli tulevia verkkosivuja ja niiden sisältöä. Kysely lähetettiin myös sähköisesti niille, jotka kuuluivat Active art – yhteisöön, mutta jotka eivät osallistuneet työpajoihin. Toinen kysely lähetettiin vielä sähköi- sesti kaikille, jossa esiteltiin uudet verkkosivut ja ne tulivat kahdeksi viikoksi koekäyttöön.
Teoreettinen viitekehys pohjautuu opinnäytetyössäni sosiokulttuuriseen innostamiseen peda- gogiikkaan, joka on kulkenut prosessin ajan mukanani suunnittelusta arviointiin. Lisäksi olen valinnut teoriaksi työhyvinvoinnillisen näkökulman ja vielä spesifimmin taidelähtöisen työs- kentelyn. Kolmas osa teoreettisesta viitekehyksestä pohjautuu tietoverkkoihin ja niiden mah- dollisuuksiin nykypäivänä.
Opinnäytetyöni perustuu toimintatutkimukselliseen työotteeseen, jonka arviointimenetelminä toimivat laadullisen tutkimuksen keinot. Arviointimenetelminä opinnäytetyössäni ovat kaksi kyselyä, jotka tein Active art –yhteisön jäsenille. Nämä kyselyt koskivat verkkosivuja niiden sisältöä ja rakennetta. Läpi opinnäytetyöni olen pitänyt oppimispäiväkirjaa, josta muodostui havainnoinnin lisäksi yksi tärkeimmistä arviointimenetelmistäni.
Asiasanat: sosiokulttuurinen innostaminen, verkkoviestintä, työhyvinvointi, kuvallinen ilmaisu, yhteisöllisyys, www-sivut, toiminnallisuus, Active art, verkkoyhteisöt, yhteisö, osallisuus
Laurea University of Applied Sciences Abstract Tikkurila
Social Services Creative Methods
Koskinen Kati
Creating Active Art community by creating a website for the project
Year 2009 Pages 83
The idea for this thesis is based on my personal experiences as I participated in Active Art training as a student. Active Art is a visual arts method and the training period contains ap- proximately ten times introduction to the subject after which the trainees, as pairs, enter the field of social work and use the method with the elderly. Each pair includes one emplo- yee of Vantaa city and one student from Laurea University of Applied Sciences. When the period of pair work is completed, it is up to the employee of Vantaa city to further use the Active Art method. In some units, however, there can be more than one employee familiar with this method. Yet, to keep Active Art actively going on in the units and to activate stu- dents to use it when entering working life, there was a need for the group to come together again and to support each other. Because it is not so easy to arrange regular group mee- tings, a solution was to create a website (www.active.net/activeart) for the community and to make it as an arena to serve the group in the best possible way.
The main purpose of this thesis was to reactivate the Active Art method in the community.
The way to achieve that was to invite the group together and, based on their needs, to create a website. The group was invited to participate in workshops the purpose of which was to create a community and to come closer as a group. Also, the Active Art method promotes employees' mental wellness, so it is a perfect tool for work wellbeing. Thus, the workshops also provided some work counselling and coaching.
During the workshops, research data was gathered with one questionnaire and with some general discussions to find out the group's needs concerning the website and its contents.
There had earlier been two Active Art trainee periods and all the participants were invited to the workshops. There were all together three different workshops, the first two were for the two different pilot groups separately and the last one was joined by everybody. The questionnaire was presented at the last workshop and it was also emailed to all those who did not participate in the workshops.
The theoretical frame of the thesis was based on sociocultural animation, which was the basis of the thesis process from planning to evaluation. The theory section also included work wellbeing and especially the possibilities of visual arts as a work method. The third part of the theory included networks and their possibilities in our contemporary world.
The thesis approach included action research and the evaluation methods were based on about the website and its contents and structure. Also, throughout the process a process diary was kept and it turned out to be one of the most important evaluation tools in additi- on to observation.
Keywords: sosiocultural animation, network communication, work wellbeing, visual expres- sion, sense of community, website, creative methods, Active art, websociety, community, involvement
SISÄLLYS
1 Johdanto ... 6
2 Toiminnan tavoitteet... 7
3 Lähtötilanteesta toimintatutkimukselliseen työotteeseen ...10
3.1 Arviointimenetelmät ...13
4 Teoreettinen viitekehys ...14
4.1. Sosiokulttuurinen innostaminen pohjana tekemiselle ...16
4.1.1 Tavoitteena itsenäinen, sosiaalinen ryhmä ilman johtajaa...16
4.1.2 Sosiaalinen muutos syntyy osallisuudesta ...17
4.1.3 Yhteisöllisyys pohjana onnistuneelle, yhteiselle toiminnalle...18
4.2 Active art –työtavasta apua työssä jaksamiseen ...19
4.2.1 Toiminnallisuus ja taide työhyvinvoinnin tukena ...20
4.2.2 Ryhmästä voimaa työhön...21
4.2.3 Muuttunut työnkuva ja itsensä kehittäminen ...21
4.3. Teknologian kehittymisen etuja...23
4.3.1 Verkkoyhteisön ja www-sivujen mahdollisuudet ...24
4.3.2 Vuorovaikutus verkossa ...24
5 Työn toteutus ...26
5.1 Asiakaslähtöinen suunnittelu ...26
5.2 Toiminnallisten päivien suunnittelu ...28
5.3 Toiminnalliset päivät ja niiden prosessikuvaus ...29
5.4 Verkkosivujen luominen ...35
5.5 Verkkosivujen koekäyttö ja palautteen pohjalta luodut valmiit sivut ...38
6 Tavoitteiden saavuttaminen ja arviointi ...38
6.1 Toiminnan ja oman oppimisen arviointi...40
6.2 Yhteenveto tavoitteiden saavuttamisesta ...59
7 Opinnäytetyön eettisyys ...62
8 Pohdinta...64
Lähteet ...70
Liitteet...72
1 JOHDANTO
Opinnäytetyöni aihe keskittyy Active art – projektin ympärille, johon tutustuin ensimmäisen kerran vuoden 2007 keväällä kuvallisen ilmaisun syventävän kurssin tiimoilta. Projektin ydin on taidelähtöinen työskentely vanhustyön kentällä ja se pohjautuu japanilaisen Clinical art – hankkeeseen. Osallistuin projektin pilottikoulutukseen, johon osallistui Laurea ammattikor- keakoulun opiskelijoita sekä Vantaan kaupungin vanhustyön työntekijöitä. Opiskelijat ja työn- tekijät muodostivat työpareja, joiden kanssa opetusjaksolta saatu oppi vietiin sosiaalialan kentälle. Vanhusten kanssa toteutettiin ryhmäkertoja, joiden aiheena olivat erilaiset kuvalli- sen ilmaisun harjoitukset, jotka koettiin Active art – menetelmää tukeviksi. Tapaamisten ra- kenne kulki aina saman kaavan mukaan, joka onkin yksi menetelmän oleellisista peruspilareis- ta. En ole opinnäytetyössäni avannut Active art -työtavan sisältöä ja rakennetta kovinkaan tarkasti teoriapohjasta lähtöisin, sillä oman työni pääpaino ei ole Active artin alkupohjassa.
Olen kertonut hyvin pintapuolisesti mitä Active art on ja mitä sillä tavoitellaan. Koen, että oma työni pyrkii kehittämään jo olemassa olevaa Active art –kokonaisuutta ja siksi olen kes- kittynyt enemmän sen kehittämistä koskeviin teemoihin.
Pilotin loputtua ja jo sen aikana järjestetyissä työnohjauksissa keskusteltiin huolesta, joka koski projektin jälkeistä aikaa. Ohjaajat olivat huolissaan siitä miten menetelmä tulisi jatku- maan varsinaisen parityöskentelyn päätyttyä. Ideaalinen tilanne tulisi olemaan se, jossa jo kertaalleen opittuja harjoituksia ylläpidettäisiin sekä menetelmää kehitettäisiin jatkuvasti.
Olisi tavoiteltavaa, että menetelmää voisi mahdollisesti laajentaa yhä suuremman asiakas- ryhmän käytettäväksi. Organisaatioiden resurssipula ja työyhteisöjen mahdollinen vastustus koettiin uhkana kuvallisen ilmaisun ryhmien ylläpitämiselle. Projektin ollessa tällöin vasta al- kutekijöissään, keskittyminen näihin kysymyksiin oli kuitenkin liian haastavaa. Kysymys jatku- vuudesta oli oleellinen, mutta se jäi selkeästi Pilotti I – jakson aikana muiden tärkeämpien asioiden jalkoihin. Active art – projekti sai kuitenkin jatkoa seuraavana keväänä, jolloin alkoi Pilotti II – jakso ja nyt lisää on tulossa myös Pilotti III- jakson muodossa kevään ja syksyn 2009 aikana. Kokonaisuudessaan Active art -yhteisö koostuu siis ohjaajista, jotka ovat olleet muka- na kahdessa ensimmäisessä pilotissa. Yhteisöön kuuluu myös jo nyt Pilotti III –jakson ohjaajat, koulutusjakson kouluttajat ja työntekijöiden esimiehet. Vaikka jälkimmäiset kolme ryhmää ovat osa yhteisöä, heidän liittyminen omaan opinnäytetyöhöni on väljempää. Pilotti III osalta koulutus alkoi vasta samoihin aikoihin, kuin oma opinnäytetyöni, joten he eivät ole ehtineet mukaan varsinaiseen prosessiini käytännön tasolla. Menetelmän käyttäjiä on siis yhä laajempi joukko, joka näyttää kasvavan tasaiseen tahtiin.
Projektin ympärillä olevat kouluttajat ja Laurean lehtorit olivat ymmärtäneet kehitystarpeet ja lähteneet ideoimaan miten Active artin kanssa olisi hyvä edetä. Havaintojen perusteella, heille oli herännyt idea verkkosivuista, joiden kautta projekti voisi päästä kehittymään. Itse yhtenä yhteisön jäsenenä pidin ideaa hyvänä ja näin ollen tartuin ajatukseen verkkosivujen
luomisesta. Koin, että vastauksena työtavan ylläpitämiseen olisi yhteisön yhteen tuominen.
Näin, että ryhmästä olisi mahdollista saada voimaa ja tukea itsenäiseen työhön omissa yksiöis- sä. Verkkosivujen muodossa syntyvä yhteinen foorumi, antaisi mahdollisuuden käsitellä Active artia ja siihen liittyviä asioita, kehittää menetelmää ja omia taitoja sen ympärillä. Koska ryhmäläisten on vaikea löytää aikaa konkreettisille tapaamisille, antaisi verkkosivut (www.active.net/activeart) mahdollisuuden areenalle, jonne jokainen voisi omalla ajallaan mennä ja jonka sisältöihin voisi osallistua silloin kun siihen kokee tarvetta. Yhteisen foorumin luominen ja sen sisällön kerääminen verkkosivuja varten on opinnäytetyöni päämäärä. Verk- kosivun muodossa syntyvän yhteisön tarkoituksena on muun muassa antaa uusia harjoituside- oita, informaatiota projektista ja keskustelumahdollisuuden sitä tarvitseville. Verkkosivujen kautta pyrin luomaan areenaa, jossa vuorovaikuttamalla voi saada muilta projektin jäseniltä tukea menetelmän ylläpitämiseen omalla työpaikalla sekä apuja esimerkiksi ongelmatilantei- siin. Samalla sivut toimivat informaationa muille, jotka eivät vielä tiedä projektista. Niiden kautta on mahdollista avata Active art -menetelmän käsitteitä ja konkretiaa myös muille työ- yhteisön jäsenille. Verkkosivut antavat mahdollisuuden myös muiden kuin vanhustyönkentällä toimivien miettiä mahdollisuuksiaan tuoda Active art -menetelmää omaan työhönsä. Verkos- toitumisen mahdollisuus ja yhteistyötahojen yhdistäminen onnistuu nykypäivänä nettisivujen kautta mutkattomasti ja tuntuukin, että verkkosivut ovat näinä aikoina lähes välttämätön pakko näkyvyydelle. Niiden avulla on mahdollista saavuttaa aktiivista yhdessä oloa, ilman yh- teisen ajan löytämisen ongelmallisuutta.
Verkkosivujen sisällön kerääminen tapahtui tutkimalla jo tehtyjä raportteja, tutustumalla ai- heesta kirjoitettuun aineistoon sekä tekemällä kaksi kyselyä. Verkkosivujen sisältö rakennet- tiin ensisijaisesti projektissa jo mukana olevia varten, joten heidän tarpeensa toimi lähtökoh- tana. Kolmen toiminnallisen päivän aikana järjestin Pilotti I ja II -koulutusjaksoissa kuuluville mahdollisuuden tuoda esiin halunsa ja tarpeensa, koskien Active artin verkkosivuja sekä ylei- sestikin käydä läpi ajatuksia projektista. Päivien aikana kerätty aineisto sisällön rakenteesta otettiin huomioon verkkosivuja tehtäessä, se toimi pohjana luomisprosessissa. Samalla päivät toimivat aktivoivana momenttina yhteisölle ja varsinkin niille, jotka eivät ole menetelmää enää työssään koulutusjakson jälkeen käyttäneet. Yhteisöllisyyden kautta pyrin herättämään eloon ajatuksia, joita Active art on aikoinaan heissä nostanut pinnalle ja muistuttaa hetkistä joita he olivat toiminnan kautta saaneet kokea.
Active art -projekti on siirtymävaiheessa monessa suhteessa. Sen eteen on tehtävä päätöksiä niin rakenteellisesti kuin myös yhteistyökumppaneiden osalta. Millaisessa muodossa projekti tulee jatkumaan, on vielä auki. Yhdistämällä siinä olevat toimijat ja ottamalla huomioon myös heidän mielipiteensä on mahdollista löytää tarpeellisia ratkaisuideoita jatkoa ajatellen.
Jotta kehitystä voisi tapahtua, on koettu projektin ympärillä olevien ihmisten keskustelujen perusteella, että yhteinen foorumi toimijoille on yksi edellytys menetelmän ylläpitämiselle ja sen näkyvyydelle. Tähän asti menetelmää on käytetty ainoastaan vanhustyössä, mutta mah-
dollisuuksien mukaan sitä pyritään vähitellen levittämään myös muiden asiakasryhmien käyt- töön. Jotta näiden ryhmien kanssa työskentelystä tulisi helpompaa, on hyvä, että valmiina on nettisivusto, josta on mahdollista lukea hankkeen ja projektin historiaa sekä sen työmalleja.
Kehitystarpeet nousevat yhteisöstä ja tässä tapauksessa lähtökohtana on muutamien työnteki- jöiden ilmaisema tarve aktivoida uudelleen Active art -menetelmät. Työntekijät ovat ilmais- seet halunsa kehittyä, mutta tällaiselle yhteisökeskeiselle oppimiselle ei ole aina aikaa oman työajan puitteissa. Näin ollen foorumi, jossa on mahdollista käydä itselleen sopivalla ajalla, sekä viettää siellä aikaa itselleen sopivan määrän, edesauttaa motivaation pysymistä.
2 TOIMINNAN TAVOITTEET
Opinnäytetyöni päätavoite oli aktivoida Active art -menetelmän käyttöä vanhuspalvelujen työyksiköissä, jotka ovat olleet projektissa mukana sekä samalla kehittää työmuodon ylläpi- tämistä mahdollistava rakenne. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii, että jo projektissa mukana olevia yksilöitä yhteisöllistetään, toisin sanoen luodaan jo olemassa olevasta ryhmäs- tä aktiivinen. Nyt Active art –koulutus on ollut yhden kevään mittainen, jonka jälkeen ohjaa- jat ovat menneet takaisin omiin työyksiköihinsä ja joko jatkaneet tai olleet jatkamatta mene- telmän käyttöä omassa työssään. Menetelmän ylläpitäminen vaatii, että sen tekijöille luodaan avoin ympäristö keskustella ja vaihtaa ajatuksia omasta työstään ja Active artin toteuttami- sesta siinä. Oli selvää, että tarvetta vertaistuelle oli olemassa. Tarvittiin myös uusia kehitty- mismahdollisuuksia ja ideoita, jotta ohjaajat voisivat motivoitua menetelmän parissa yhä uu- delleen.
Koska Active art -yhteisö koostuu monista eri työympäristöissä toimivista yksilöistä, oli luon- nollisin tapa toteuttaa yhteinen foorumi verkkoyhteisön muodossa. Menetelmälle oli luotava omat kotisivut. Niiden kautta tavoitteenani oli tarjota yhteisölle heidän kaipaama interaktii- vinen foorumi, joka tarjoaisi sitä mikä yhteisön tarve olisi. Sivuille luotiin yhteisöstä itsestä käsin sisältö, jonka tarkoituksena oli auttaa heitä motivoitumiaan ja aktivoitumaan Active ar- tin käytössä. Verkkosivujen luominen toimii siis välillisenä tavoitteena saavuttaa yhteisölli- syyttä, joka taas toimii pohjana aktivoitumiselle. Sivujen luominen ei missään nimessä voi jäädä ainoaksi keinoksi yhteisöllisyyden luomiselle, mutta ne tulevat tukevana elementtinä ainakin aluksi ennen kuin jatkuva rakenne selkiytyy. Sivujen tarkoitus on siis toimia yhtenä keinona yhteisön aktiivisuuden luomisessa. Toki siitä eteenpäin vielä jatkossakin, mutta tule- vaisuudessa merkittävää on, että toiminnalle luodaan verkkosivujen lisäksi muita muotoja.
Yhteisön vuorovaikutus ei voi toimia pelkkien verkkosivujen varassa.
Yhteisö toimii tässä tapauksessa tukena voimaantumiselle ja itselle tärkeiden menetelmien yl- läpitämiselle. Tämänkaltaisen yhteisön luominen on työhyvinvoinnin kannalta merkittävä, sil-
lä mukana olevista yhteistyötahoista ei välttämättä ole koulutuksessa mukana kuin yksi työn- tekijä. Näin ollen muilta työpaikan työntekijöiltä tuen saaminen voi olla paikoin vaikeaa. Kon- takti jo olemassa olevaan yhteisöön muodostuu näin tärkeäksi. Active art -menetelmän ympä- rillä oleva joukko kasvaa ja koulutuksen saaneita on yhä enemmän. Yhteistä tietoa ja koke- muksia jakamalla on mahdollista laajentaa omaa oppimista sekä edesauttaa omaa kehitys- tä. Osallistamisen ja muiden vertaistuen avulla oma tekeminen on mahdollista pitää aktiivise- na. Opiskelijaohjaajille, jotka mahdollisesti ovat jo siirtyneet työelämään tai ovat siihen siir- tymässä, muistutus Active art- menetelmän olemassa olosta on äärimmäisen oleellista. Tule- vien työntekijöiden omista intresseistä syntyy se todellisuus, joka nykyajan sosiaalialan ken- tälle muodostuu. Tavoitteena oli, että työntekijöiden oman hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kautta auttaa heitä tekemään työnsä entistä paremmin ja näin ollen asiakkaatkin voisivat voi- da paremmin.
Tulevaisuudessa ihanteellista olisi, että toiminta lähtisi itse yhteisöstä ja pyörisi ainoastaan yhteisön voimalla. Näin ollen tavoitteena on luoda ympäristö ja foorumi, jossa sosiokulttuuri- sen innostamisen periaatteiden mukaisesti yhteisö innostaa itsensä niin, ettei varsinaista oh- jaajaa enää tarvita (Kurki 2006: 25). Alun lähtötilanteessa ohjaajan rooli on kuitenkin oleelli- nen ja liikkeelle työntävän voiman on oltava suuri. Tavoitteenani oli kolmen toiminnallisen puolen päivän aikana ilmaista yhteisölle heidän yhteinen mahdollisuutensa vaikuttaa mene- telmän eteenpäin viemisessä. Samalla kahden eri pilotin ohjaajat tapasivat toisensa ensi ker- taa ja näin ollen voisivat huomata kuinka pieni, mutta kasvava, joukko menetelmän tässä vai- heessa tuntee. Tulokset, joita pilottien aikana oli esitetty, eivät saisi unohtua ajan kuluessa, vaan niitä olisi tuotava yhä suuremman yleisön tietoisuuteen. Varsinkin nyt, kun menetelmä on murroksessa ja tulevaa muotoa tekemisen ympärillä etsitään.
Toiminnallisten päivien tavoitteena oli yhteisön jäsenten toisiinsa tutustuttamisen kautta toimia lähtöaskeleena pysyvän yhteisön luomiselle. Yhteisön syntymisen perustana on yhtei- söllisyyden tuntu ja se uskoakseni muodostuu tässä tapauksessa ohjaajien ymmärtäessä, että menetelmän pioneereja on vasta hyvin pieni joukko. Tämän pienen yhteisön osasten näkemi- nen ehkä edesauttaa sitä, että yksilöt ymmärtävät olevansa osia isossa kokonaisuudessa, jon- ka muotoutuminen on heistä kiinni. Päivän aikana tavoitteenani oli kerätä kyselyn ja osallis- tavien tapojen kautta tarpeita, joita yhteisöllä on, jotta se voisi muodostua kiinteämmäksi ja aktiivisemmaksi. Osallistuminen jo tässä vaiheessa prosessia itse sisältöjen muodostumiseen tukee sosiokulttuurisen innostamisen periaatteita ja näin ollen pitää minut tutkijana kiinni teoriapohjassa (Kinnunen, Penttilä, Salonen & Tervo:22).
Toiminnallisten päivien tavoitteena oli myös työhyvinvoinnin lisääminen. Omista työn rutii- neista ja itse ohjaajana olemisesta voi olla monella helpotus päästä itse ohjattavaksi. Toimin- nalliset menetelmät sekä taidelähtöiset työtavat ovat tutkitusti olleet yksi hyvistä mahdolli- suuksista edistää työhyvinvointia. Myös itse Active artia on mahdollista lähestyä työhyvinvoin-
nillisesta näkökulmasta. Vaikka menetelmä onkin luotu vanhustyön asiakkaita varten, on luonnollista, että sen toiminnallisella aspektilla on myös vaikuttavuutensa itse työntekijään.
Ammatillisen kasvun tavoitteena minulla olivat saada kokemusta ryhmien ohjaamisesta. Halu- sin kokea uudenlaisia mahdollisuuksia lähestyä ohjaajuutta ja sen tuomia haasteta. Prosessin aikana ohjaajuuteeni tuli uudenlainen näkökulma kaksoisroolissa. Olin yhteisön jäsen, jonka ohjaajana toimin saman aikaisesti. Tavoitteenani oli ymmärtää kaksoisroolin merkitystä ja saada kokemusta siitä miten roolissa on mahdollista olla tasavertaisena. Ohjaajakokemuksen kautta tavoitteenani oli saavuttaa ymmärrystä ihmisyydestä ja sen lainalaisuuksista. Ryhmän ohjaamisen kautta toivon ymmärtäväni itseäni paremmin ja omia tapojani ohjaajana. Toivon kehittyväni prosessin aikana paremmaksi toiminnallisten menetelmien suunnittelijaksi ja oh- jaajaksi.
Halusin saada prosessini aikana kokemusta siitä millaista on suunnitella näin moniosaista pro- sessia. Tavoitteenani on pitää yhteisö tiukasti mukana käytännöissä suunnittelusta arviointiin.
Yhteisön mukana kuljettaminen ja toiminnan eteenpäin vieminen yhteisöstä käsin tukee so- siokulttuurisen innostamisen prosessia, jota halusin omassa työssäni toteuttaa. Toivon innos- tajana edesauttavani ryhmän prosessia oma-apuisuuteen, jotta ryhmä ei jatkossa enää tarvit- sisi varsinaista ohjaajaa vaan toimisi omista voimavaroistaan käsin. Pyrin avaamaan ryhmälle mahdollisimman hyvin sitä, miten prosessini etenee heidän toiveista käsin ja perustuu asiaks- lähtöisyyteen.
Sosiokulttuurisen innostamisen pedagogiikan tavoitteiden kautta halusin luoda puitteet sille, että ryhmä voisi saada alun yhteisöllistymiselleen. Yhteisön syntyminen on pitkä prosessi ja prosessin aloittamishetkellä koin, että Active art ryhmäläiset eivät edes tunnista itseään yh- teisöksi tai ryhmäksi. Tavoitteenani oli voimaannuttaa heitä yhteisönä tajuamaan oman yhtei- sönsä ja sen mahdollisuudet sekä vastuun. Pyrin luomaan heille mielikuvan siitä ryhmästä joka Active artia tekee ja siinä olevien yksilöiden mahdollisuuksista auttaa ja tukea toisiaan.
Kokoavasti tavoitteenani olivat siis
Työhön liittyvät tavoitteet:
1. Toimia lähtöaskeleena yhteisön luomisessa ja sitä kautta aktivoida Active art – menetelmän käyttöä yksiköissä
2. Luoda Active art -verkkosivut keräten niiden sisältö yhteisöstä käsin 3. Edistää työhyvinvointia työpajapäivien avulla
Henkilökohtaiset tavoitteet:
4. Saada lisää kokemusta toiminnallisten ryhmien toiminnan suunnittelusta, ohjaamises- ta ja arvioinnista
5. Toteuttaa innostajana käytännön tasolla sosiokulttuurisen innostamisen pedagogiikkaa
3 LÄHTÖTILANTEESTA TOIMINTATUTKIMUKSELLISEEN TYÖOTTEESEEN
Opinnäytetyöni pohja on Active art -projektissa, joka on toiminut Laurea ammattikorkeakou- lussa jo vuodesta 2006. Projektin puitteissa on toteutettu kaksi pilottikokeilua, joissa yhteis- työtä ovat tehneet vanhuspalveluiden työntekijät yhdessä opiskelijoiden kanssa. Keväällä 2009 lähti käyntiin Pilotti III, joka tarkoittaa, että projektissa oleva ryhmä kasvaa. Tähän asti Active artissa mukana olleet eivät ole enää prosessin jälkeen olleet yhteydessä toisiinsa aina- kaan yhteisen projektin tiimoilta. Aloittaessani opinnäytetyöni prosessia, toiminnan jatku- vuutta ei oltu tutkittu ja näin ollen sen olemassa olemisesta ei ollut varmuutta. Oli kuiten- kin oikeutettua olettaa, että projektin aikana koetut onnistumisen tunteet ja menetelmään uskomisen hetket eivät oleet kadonneet mihinkään. Todennäköistä kuitenkin oli, että mene- telmän ylläpitäminen työyhteisöissä oli saattanut olla vaikeaa ja tästä syytä sitä ei kenties ol- la osattu jatkaa suunnitelmista huolimatta. Aloittaessani opinnäytetyöni, minulla oli siis hy- vin vähän kirjallista materiaalia mihin tukeutua ja mihin pohjata omaa ajatustani. Oman pro- sessini kanssa samaan aikaan aloitti kuitenkin kaksi harjoittelijaa Active art –projektissa ja he tutkivatkin muun muassa juuri sitä miten Active art on vaikuttanut työntekijöiden työssä jak- samiseen, mitä Active art on heille antanut ja miten Active artia oli ylipäätään ylläpidetty yk- siköissä. Raportti valmistui juuri ennen työpajapäiviäni ja sen perusteella sain lisää varmuut- ta opinnäytetyöni prosessiin. Raportista oli luettavissa miten tilausta suunnitelluille työpaja- päiville ja verkkosivuille oli.
Olen valinnut opinnäytetyöni tutkimusmenetelmäksi toimintatutkimuksen, joka antaa parhaan näkökulman tutkia opinnäytetyöni aihetta. Toimintatutkimuksella on monia erilaisia määri- telmiä ja sen luonteesta ollaan hyvinkin eri mieltä. On kuitenkin mahdollista kerätä yhteen joitain toimintatutkimukselle olennaisia piirteitä. Hannu L. T. Heikkisen ja Jyrki Jyrkämän mukaan toimintatutkimuksen kriteerit täyttyvät, jos toimitaan yhteisössä, jossa työtä reflek- toidaan ja kehitetään, analysoidaan toiminnan historiallista taustaa, kehitetään vaihtoehtoja ongelmien ratkaisemiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi sekä tuotetaan toiminnasta uutta tietoa ja teorioita. Toimintatutkimus pyrkii siis muokkaamaan todellisuutta, eikä vain kuva- maan sitä. (Heikkinen, Huttunen & Moilanen 1999: 25.)
Menetelmän valintaan on monia erilaisia syitä, mutta yksi tärkeimmistä on oman roolini tut- kimisen mahdollisuus prosessissa. Olen kaksoisroolissa toiminnassa, sillä toimin ryhmän ohjaa- jana sekä olen ollut ja olen edelleen ohjaamani yhteisön jäsen. Toimintatutkimuksellinen työote on käytännönläheistä ja se mahdollistaa, että tutkija voi olla myös yhteisön jäsen.
Tutkija saattaa olla jäsen, joka toiminnallaan haluaa kehittää yhteisön käytäntöjä. (Heikkinen ym. 1999: 40.) Tarkoituksena ei siis ole ulkopuolistaa itsestäni yhteisössä mahdollisesti tapah- tuvaa muutosta, vaan olla osa sen luonnollista kulkua.
Vaikka toimintatutkimus antaa vapauden tutkijalle olla osa yhteisöä, eikä sen ulkopuolinen osa, on kuitenkin olemassa lainalaisuuksia, joita tutkijan olisi syytä työssään muistaa. Lähtö- kohtana on se, että tutkijan roolin kaksinaisuus on kaikille selvää ja siitä on keskusteltu avoi- mesti. Tutkija on tasapuolinen suhteessa muihin kentän toimijoihin ja tavoitteena onkin oman ohjaajan roolin tarpeettomaksi tekeminen. (Kuula 2001:120-121, 125.) Tässä kohden toimin- tatutkimuksellinen lähestymistapa tukee omaa teoreettista viitekehystäni, jonka yksi osista on sosiokulttuurisen innostamisen pedagogiikka. Sen yksi oleellisimmista päämääristä on oh- jaajan roolin tarpeettomaksi tekeminen siten, että ryhmä itse aktivoituu toiminnassaan. (Kur- ki 2006: 83). Tällainen itsensä tarpeettomaksi tekeminen ei ole helppoa ja siihen on mahdol- lista päästä tietyin keinoin. Eräs virhe, jonka ohjaaja voi helposti tehdä on liiallisten neuvojen antaminen ja valmiiden mallien ojentaminen suoraan yhteisölle. Mallit ja neuvot on syytä syn- nyttää itse yhteisössä ja sitä kautta voimaantua omalle tekemiselle. (Kuula 2001: 125-126.) Työssäni kaksoisroolissa oleminen ei ollut helppoa, mutta kuten jo totesin olen pyrkinyt toimimaan kuten muutkin ryhmäläiset kehitysprosessissa tasapuolisena ryhmän jäsenenä.
Innostukseni opinnäytetyöni aiheeseen löysin hyvin henkilökohtaisten syiden kautta. Olin toi- minut Active art –ohjaajana ja kokenut menetelmän erittäin toimivaksi ja tuloksia aikaansaa- vaksi. Huomasin kuitenkin, että oma aktiivisuuteni sen ylläpitämiseen työelämässä oli hiipu- massa ja koin tarvetta saada yhteyttä muihin ohjaajiin ja löytää sieltä itselleni tukiverkosto, joka aktivoisi minua jatkamaan menetelmän käyttöä. Yhteisö oli passiivinen, eikä sen osat juurikaan tienneet toistensa tekemisistä. Koin, että halusin tehdä väliintulon, joka voisi akti- voida yhteisöä. Toimintatutkimuksessa pyritään vaikuttamaan juuri tällaisen intervention eli väliintulon kautta toimintaan ja luomaan siihen muutosta. Interventio tehdään, ja sen jälkeen sen tuloksia tarkastellaan. Toiminta on voinut muodostua sellaiseksi, että siihen ollaan ns.
vain tyydytty. Vanhoja tapoja on vaikea muuttaa, vaikka ne eivät olisikaan enää mielekkäitä.
Intervention tarkoitus on muutoksen kautta tuoda esiin jotain uusia piirteitä, joita yhteisössä on, mutta joita ei ole ennen ollut havaittavissa tai niitä ei olla ymmärretty. (Heikkinen ym.
1999: 44-45.) Tällaiseksi interventioksi voidaan työssäni kutsua sitä yhteisön yhteen tuomista, jonka avulla pyrin sen jäsenille avaamaan ymmärrystä muiden ryhmäläisten olemassa olosta.
Yhteisöstä on mahdollista saada vertaistukea sekä uusien verkkosivujen kautta synnyttää uu- sia toimintakäytäntöjä.
Koko opinnäytetyöni tavoitteena oli synnyttää yhteisöllisyyttä. Toimintatutkimuksellinen työ- ote on itse lähtökohdiltaan yhteisöllisyyteen tähtäävää, prosessi on itsessään yhteisöllinen.
Yhdessä tekeminen on oppimisprosessi, joka mahdollistaa yksilöiden sitoutumisen toisiinsa ja uudistukseen. Tutkimuksen kautta asioita pyritään muuttamaan ja kehittämään toimintaa en- tisestään. (Heikkinen ym. 1999:15.) Prosessissa tutkija osallistuu tai on jo osallisena yhteisön toiminnassa ja pyrkii löytämään ratkaisuja olemassa oleviin ongelmakohtiin. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että yhteisön on oltava valmis muutoksiin ja kehittymiseen. (Heikkinen ym.
1999:64-65.) Päätyessäni tutkimusaiheeseeni, en tietenkään voinut tietää tämänkaltaisesta halukkuudesta. Usko aiheen tarpeellisuuteen perustui siis omaan kokemukseeni yhteisön jäse- nenä ja siihen luottamukseen, että muilla yhteisön jäsenillä olisi samankaltaisia kehittymis- tarpeita. Ennen varsinaisen toiminnan aloittamista tehdyillä tutustumiskäynneillä sain var- muutta intuition oikeellisuudesta ja koin vielä voimakkaammin, että olin toteuttamassa tar- peellista tutkimusta.
Yhteisöllisyyden prosessia tukee se, että toimintatutkimuksen eri vaiheisiin osallistuu yhteisö mahdollisimman paljon. Toimintatutkimuksen vaiheet ovat seuraavanlaiset:
1. suunnittelu 2. toiminta 3. havainnointi 4. reflektointi
Reflektoinnista fokus siirtyy taas suunnitteluun, joten sen rakenne on syklinen (Heikkinen ym.
1999:67.) Kun tätä kuviota peilataan omaan opinnäytetyöhöni, on mahdollista nähdä, kuinka olen pyrkinyt pitämään yhteisön mukana prosessissa alusta asti uuden käytännön eli verk- kosivujen sisällön luomisen suunnittelusta asti. Varsinainen idea sivuista ei ole yhteisössä syn- tynyt, mutta sen jäsenenä olen itse pohtinut vaihtoehtoja joista yhteisöllisyyden luomista oli- si mahdollista aloittaa. Varsinainen uusi toimintamalli on siis olemassa, yhteisö lähtee mukaan heti sen suunnitteluprosessin alkuvaiheessa. Toimintatutkimus ei vaadikaan, että sen jokai- seen tasoon osallistuu myös yhteisö, vaan se voi olla myös hetkittäin tutkijan omaa pohdintaa ja ratkaisuja. (Kuusela, 2005:32.)
Opinnäytetyössäni toimintatutkimuksellinen malli kulkee mukana luvuissa 5 ja 6, joissa käyn läpi työn toteutusta ja tavoitteiden saavuttamista sekä arviointia. Tarkemmin sanottuna luvut 5.1 ja 5.2 ovat yllä olevan kaavan mukaan toimintatutkimuksessa suunnittelua, luvut 5.3 ja 5.4 toimintaa, luku 5.5 limittäin havainnointia ja reflektointia sekä luku 6.2 reflektointia.
Toimintatutkimuksen yhtenä osana on toiminnan arviointi. Omaa toimintaa ja uutta toimin- tamallia pyritään arvioimaan ja sen ympärillä olevaa pohdintaa suorittamaan koko yhteisön voimin. (Heikkinen ym. 1999:67.) Opinnäytetyössäni arviointia ja itsereflektointia suoritetaan varsinaisten luotujen verkkosivujen arvioinnissa. Niitä arvioidaan yhteisön näkökulmasta suh- teessa siihen vastaavatko ne sitä mitä niiltä ollaan suunnitteluvaiheessa odotettu. Varsinais- ten sivujen pysyvän yhteisön luomiseen tähtäävää aspektia oli vaikea omassa opinnäytetyös- säni lähteä arvioimaan, sillä sen tutkimiseen tarvitaan pidempi aikajakso jota tämän opinnäy- tetyön puitteissa ei ollut mahdollista suorittaa. Tutkimukseni tarkoitus oli toimia alullepane- vana voimana.
3.1 Arviointimenetelmät
Laadullisen tutkimuksen ja toimintatutkimuksen arviointitapoja ovat esimerkiksi kysely, ha- vainnointi ja kirjallisen materiaalin tutkiminen (Tuomi & Sarajärvi 2002: 73). Nämä toiminta- tutkimuksen muodot esiintyvät opinnäytetyöni eri osissa. Lisäksi pyrin arvioinnissa kuten muussakin opinnäytetyöni osa-alueissa seuraamaan sosiokulttuurisen innostamisen periaattei- ta. Tarkoituksenani oli pitää ryhmä tiukasti osana omaa opinnäytetyöni arviointia. Tein heille kyselyitä prosessin eri vaiheissa ja ennen varsinaista lopputulosta pyrin toteuttamaan yhtei- söstä tulleet ehdotukset ja kehitystoivomukset. Prosessin kuluessa toivoin, että pystyn haas- tamaan yhteisön olemaan mahdollisimman arvioiva ja mielipiteensä esiintuova. Myös sosio- kulttuurisen innostamisen luonteeseen, joka on teoriapohja työssäni, kuuluu laadullisen tut- kimuksen periaatteet (Kinnunen ym. 2003: 33).
Toimin itse tutkijana opinnäytetyössäni, mutta samalla olin myös Active art –yhteisön jäsen.
Näin ollen saan mahdollisuuden päästä lähelle käytäntöä ja olla osallistuvana tutkijana pro- sessissa. Tämänkaltainen tutkijan prosessin sisällä oleminen tukee voimakkaasti toimintatut- kimuksen periaatteita ja sen käytännöistä saan tukea omalle tutkija -minälleni. Yhteisön jä- senenä taas koin, että muutokseen oli tarvetta ja kehitykselle monia mahdollisuuksia. Vaikka olen osa yhteisöä, minun oli silti pyrittävä työssäni tuomaan esiin sellaisia tuloksia, jotka ovat myös julkisesti arvioitavissa. (Heikkinen et als 1999: 40.)
Tavoitteenani oli sellaisten verkkosivujen luominen, jotka palvelisivat yhteisöä mahdollisim- man hyvin ja niiden sisältö olisi muodostunut yhteisön omien halujen pohjalta. Tämän tavoit- teen saavuttamisessa ja kokonaisuuden hahmottamisessa olen käyttänyt apunani kyselyä (LIITE 1). Kysely tehtiin päiviin osallistuville henkilöille viimeisen työpajapäivän toimintaker- ran lopussa. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa sitä miten ryhmän jäsenet ylipäätään käyttä- vät internetiä, mitä he haluaisivat sivuilla olevan ja miten niistä voitaisiin tehdä mahdolli- simman helposti lähestyttävät. Näiden vastausten ja ehdotusten pohjalta pyrin löytämään tarpeellisen sisällön verkkosivuille ja luomaan niistä toimivan, tarpeellisen ja hyvin palvele- van kokonaisuuden.
Ennen valmiin tuotteen julkistamista, toimintakertojen kyselyn palautteen saannin jälkeen, kokosin yhdessä verkkosivujen tekijän kanssa suuntaa antavan kokonaisuuden siitä mitä sivuil- le olisi tulossa. Yhteistyökumppaninani tässä toimi graafikko Jenni Valo, joka tuotti sivut tek- nisesti. Sivut olivat muokattu sen mukaan mitä haluja yhteisöltä oli ilmennyt ja niiden muok- kaamisessa oli jokaisella yhteisön jäsenellä mahdollisuus olla mukana. Sivuista muokattiin eh- dotus koekäyttöön ja yhteisön jäsenille annettiin mahdollisuus tutustua siihen. Koekäyttöön
liittyen heille lähetettiin sähköisesti kysely (LIITE 2), jonka tarkoituksena oli hahmottaa sitä miten tavoitteisiin oltiin päästy eli miten toiveisiin oltiin vastattu. Kyselyn tarkoituksena oli myös tarjota yhteisölle mahdollisuus antaa vielä muokkausideoita ulkoasun ja muun suhteen, mikäli heillä sellaisia olisi. Tämän kyselyn pohjalta sain mahdollisuuden peilata sitä mitä mi- nulta oltiin vaadittu ja miten olin osannut tähän vastata. Tutkiskelin asiakaslähtöisyyden ta- voitettani tämän kyselyn jälkeen ja sen perusteella.
Tavoitteenani oli myös oman ohjaamisen kehittyminen. Oman oppimiseni arviointi perustui prosessin aikana kirjoitettuun oppimispäiväkirjaan. Oppimispäiväkirjassa pyrin kuvaamaan mahdollisimman tarkoin prosessiani lähtötilanteesta valmiiseen työhön. Toiminnallisia päiviä (LIITE 3) varten laadin erikseen strukturoidut kysymykset (LIITE 4), jotka tukivat oppimispäi- väkirjaa. Työpajapäivien aikana tapahtunut itsearviointi muodostui oleelliseksi osaksi koko- naisuutta. Tätä arviointia olen käynyt läpi omassa oppimispäiväkirjassani. Käytin apunani myös havainnointia, jonka avulla tutkin yhteisön toimintaa ja sen vastaanottavaisuutta. Pyrin löytämään vastauksia oman toimintani merkityksellisyyteen ja tutkimaan omaa ohjaajuuttani.
Viimeisen toimintakerran jälkeen pyysin myös suullista palautetta yhteisön jäseniltä omasta toiminnastani ja käytin näitä saatuja vastauksia oman henkilökohtaisten tavoitteideni arvioin- nissa. Peilaan myös käyntejäni yksiköissä ja niissä käytyjä keskusteluja suhteessa siihen, mitä työntekijät haluaisivat toimintapäiviltä ja mitä lopulta pystyin heille tarjoamaan.
Suullisen palautteen kautta pystyin tutkimaan myös työhyvinvoinnillista tavoitettani ja sitä miten yhteisön jäsenet kokivat työpajapäivät työssä jaksamisen näkökulmasta. Pyysin heitä arvioimaan päiviä tästä näkökulmasta. Työhyvinvoinnin saavuttamisen tavoitetta tutkiessani käytin apunani myös havainnointia läpi toiminnallisten päivien, jonka satoa olen kirjannut ylös oppimispäiväkirjaani. Oppimispäiväkirjani on siis merkittävä osa myös tämän tavoitteen arviointia.
4 TEOREETTINEN VIITEKEHYS
Opinnäytetyöni teoriapohja muodostuu osista, jotka koin tärkeimmiksi elementeiksi toimin- nassani ja sen tavoitteiden arvioinnissa. Active art –työtavan aktivoinnin mahdollistamisessa oli pitkälti kyse kolmesta osasta, jotka ovat työhyvinvoinnin ja sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmat, sekä verkkoyhteisöjen mahdollisuudet. Niistä käsin tarkasteltuna Active art - yhteisön muodostuminen ja sen voimavarojen hyödyntäminen toimii perustana työni etenemi- selle.
Teoreettinen pohja työssäni on pitkälti sosiokulttuurisen innostamisen ja sosiaalipedagogiikan teoreettisessa perinteessä. Sosiokulttuurinen innostaminen määritellään usein sosiaalipedago- giikan yhdeksi osa-alueeksi. (Kurki 2006: 44). Sosiaalipedagogiikka on kuitenkin tieteenalana laajempi ja sen sisällä on muitakin varteen otettavia osia. Vaikka olen luonut pohjani koko- naan sen teorian alle, on sen oleellisesti tutkimustani lähellä oleva alue juuri sosiokulttuuri- nen innostaminen. On kuitenkin mahdotonta sanoa, että se olisi ainoastaan innostamiseen pohjautuvaa. Sosiaalipedagogiikka toimii laajempana pedagogisena pohjana työni teoreetti- selle perustalle.
Opinnäytetyöni teoreettinen perusta on myös työhyvinvoinnissa. Active art - työskentely taidelähtöisenä metodina on ollut alusta asti paitsi uusi menetelmä työntekijöille, myös työhyvinvoinnin väline ammatillisen kehittymisen kautta. Työssä viihtymisellä on suora yhteys myös asiakkaiden hyvinvointiin. Työhyvinvointia tukevia menetelmiä on yhä enemmän ja niiden hyödyntäminen on modernisoituneessa ja yhä yksilökeskeisemmässä yhteiskunnassa erittäin tärkeää. (Lindström & Leppänen 2002: 36-37.) Työn tahti on nopeatempoisempaa ja siinä jaksaminen vaatii suurempia ponnisteluja. Ryhmästä saatava tuki on elintärkeää monilla aloilla ja sosiaalialan kentällä, ihmistyön parissa, yksi turvallisuutta tuovista elementeis- tä. Näin ollen Active art –työskentelyllä on kaksitasoinen vaikutus. Sen tarkoituksena on pa- rantaa asiakkaiden elämänlaatua, mutta siinä samalla tuoda muutosta työntekijän työarkeen.
Taidelähtöinen toiminta ja toiminnallisuus ovat yksi elementeistä, joilla voidaan vaikuttaa työssä jaksamiseen. Omien taidelähtöisten opintojeni kautta ja luovien menetelmien opiskeli- jana, olen valinnut luonnollisesti toiminnalliset menetelmät toimintamuodoksi työpajoihin.
Näin ollen taidelähtöisen työskentelyn mahdollisuudet tämänkaltaisessa työssä on perusideana opinnäytetyöni teoriapohjassa.
Modernin yhteiskunnan muuttuessa myös tavat vuorovaikutuksessa ovat muuttumassa. Verk- koyhteisöjä perustetaan monilla eri saroilla ja niiden käyttäminen on aina vaan toimivampi mahdollisuus koota yhteen yksilöitä, joilla on samoja intressejä. On yhä vaikeampaa tuoda yh- teen työelämän ihmisiä, aikaresurssien ollessa minimaaliset. Active artin kaltainen menetel- mä vaatii yhteisön omaa aktiivisuutta suhteiden ylläpitämisessä. Koska on mahdotonta aina tarvitessa koota joukkoa kokoon fyysisesti, voivat verkkosivut toimia aktiivisuutta ylläpitävänä elementtinä. Itselle sopivana ajankohtana on mahdollista tutustua ja liittyä verkkoyhteisöihin sekä osallistua esimerkiksi keskusteluryhmiin. Teoreettinen perusta löytyy siis verkkoyhteisö- jen metodologiasta sille miksi tämänkaltainen verkkoyhteisön muoto on tässä tapauksessa va- littu.
4.1. Sosiokulttuurinen innostaminen pohjana tekemiselle
Sosiokulttuurinen innostaminen on alun perin Ranskassa toisen maailman sodan jälkeen synty- nyt liike, jonka pohjana toimii halu demokraattisuuteen sotien jälkeisenä aikana. Tuolloin education populaire –nimellä tunnettu liike lähti työväestöstä ja sen vapaa-ajantoiminna nel- vyttämisestä käsin liikkeelle. Sittemmin ammatiksi sosiokulttuurinen innostaminen on muo- dostunut vasta 60-luvulla. Alusta asti innostamisessa on ollut kyse osallistamisesta, tiedosta- misesta ja luovuuden liikkeestä. (Kurki 2006: 11-14.)
Sosiokulttuurisen innostamisen tavoitetta pidetään kaksitasoisena. Sen avulla pyritään saavut- tamaan tasavertaiset mahdollisuudet kulttuuriin jokaiselle yksilölle. Tämä tarkoittaa mahdol- lisuuksia nauttia, kuluttaa ja käyttää kulttuuritoimintaa halunsa mukaisesti. Tavoitteesta vie- lä syvemmälle menee toiminta, jonka tarkoituksena on osallistumisen lisääminen yksilön omassa elämässä, niin arjen asioissa, kuin itse kulttuurin tuottajana. Kulttuuri ei siis ole har- vojen oikeus, vaan se on elämän perusrakenne. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa toimii tärkeänä yksikkönä innostaja, jonka tarkoituksena on auttaa yksilöitä omaan elämänsä voi- maantumisen prosessissa. (Kurki 2006: 14.)
Sosiokulttuurisen innostamisen yksilötason tavoitteiden kautta pyritään saavuttamaan vielä suurempaa yhteiskunnallista tavoitetta. Yhteiskunnasta pyritään luomaan parempi, tasa- arvoisempi ja tiedostavampi kokonaisuus, johon on mahdollista liittyä juuri yksilön osallista- misen kautta. Kulttuurisen demokratian tavoitteeseen pyrkiminen tekee innostamisen peda- gogiikasta kasvatuksellista toimintaa, jolla pyritään jo olemassa olevan todellisuuden paran- tamiseen. (Kurki 2006: 14.)
4.1.1 Tavoitteena itsenäinen, sosiaalinen ryhmä ilman johtajaa
Innostamisen pedagogiikan yksi oleellisimmista peruslähtökohdista on persoonan ympärillä olevan ryhmän vahvistaminen. Ryhmään kuulumisen vahvistaminen ja itse ryhmäidentiteetin muodostuminen on tärkeä osa sen tavoitteita. Identiteetin muodostumisen kautta ryhmästä tulee itsenäinen ja itseensä luottava, jolloin ohjaajan olemassa ololle ei ole tarvetta. Ryhmä toimii omista lähtökohdista käsin ja yhteisen hyvän saavuttamisen maksimoinnin kautta. (Kur- ki 2006: 25). Itseavun menetelmien löytäminen on merkittävää kaikessa sosiaalipedagogisessa työskentelyssä. Siihen pyritään niin ryhmä-, kuin yksilötyöskentelyssä. Omien elinolojen kehit- täminen ja esimerkiksi paremman työhyvinvoinnin tavoitteleminen sekä sen saavuttaminen,
ovat osa tätä arkipäivän aktivointia, jolla on tarkoitus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. (Kurki
& Hämäläinen 1997: 18-19.)
Ryhmä tarvitsee alkuvaiheessa ohjaajan, innostajan. Innostajan rooliin kuuluu prosessin alku- vaiheessa voimakkaasti ryhmänprosessin tukeminen. Hän toimii yhteen kokoavana voimana, jonka lopullinen päämäärä on itsensä tarpeettomaksi tekeminen. Innostaja toimii ryhmän ha- vahduttajana, joka avaa silmiä mahdollisiin epäkohtiin tai elinolojen parantamismahdollisuuk- siin. Ilman tämänkaltaista innostavaa ohjaajaa on varsinkin passiivisen ryhmän vaikeata yksin lähteä pohtimaan kehittymismahdollisuuksiaan. Ohjaaja toimii ryhmän motivoijana suuntaan, jossa ryhmä voi itse toimia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.(Kinnunen, Penttilä, Ranta- la, Salonen & Tervo 2003: 26.) Myös näiden tavoitteiden saavuttamiseksi innostajan tehtävänä on herättää ryhmää pohtimaan mitkä sen tavoitteet ovat ja millaisiksi ne ryhmän ehdoilla muodostuvat.
Ryhmän muodostumisessa ja sen itsenäistymisen kannalta on innostajalla vastuullinen tehtä- vä. Innostajasta käsin ryhmän on mahdollista voimaantua omaan tekemiseensä. Näin ollen in- nostajan tulee olla herättelevä ja asioihin yllyttävä, olematta kuitenkaan määräilevä. Ryhmän on tarkoitus löytää oma tahto, eikä muodostaa tahtoaan innostan tahdonmukaiseksi. Hänen tulee luoda toimintaan vapautta, joka taas edesauttaa sitä, että ryhmän omalla toiminnalla ja tekemisellä on merkitystä ja tulee olemaan tulevaisuudessakin. (Kurki 2006:82-83.)
4.1.2 Sosiaalinen muutos syntyy osallisuudesta
Sosiokulttuurisella innostamisella pyritään muutokseen. Se pyrkii muuttamaan niitä käsitteitä ja tapoja, jotka ovat jo olemassa tai ainakin vaikuttaa niihin, jotta yhteisö voisi kehittyä.
Muutoksen tarkoitus on olla pysyvää arkipäiväistä muutosta, joka jää osaksi ryhmän toimin- taa. Tällaisen muutoksen aikaansaaminen vaatii ryhmän yksilöiden osallistamista prosessiin jo aivan alkuvaiheessa. (Kurki & Hämäläinen 1997: 203-204.) Jotta ryhmä voi tuntea olevansa it- senäinen ja omista voimavaroista toimiva sekä muuttuva, on se syytä osallistaa kaikessa te- kemisessä, kuten esimerkiksi jo suunnitteluvaiheessa.
Ryhmän oman asiantuntijuuden hyödyntäminen mahdollistaa sen, että ryhmä voi uskoa omiin voimavaroihinsa. Innostajan tehtävä on ainoastaan täydentää suunnittelua ja siitä syntyvää lopputulosta. Näin ollen tilanteiden synnyttäminen, jossa ryhmä voi itse päästä innovoimaan ja ideoimaan omaa toimintaansa on oleellinen osa innostajan tehtäviä. Ryhmä ja sen yksilöt voivat kokea osallisuuden myötä olevansa merkityksellisiä prosessissa, joka synnyttää uskal- lusta, jonka kautta muutosta on ylipäätänsä mahdollista tapahtua. (Kinnunen ym. 2003: 28.) Ajattelen itse, että ryhmän on koettava yhteisöllistä rohkeutta ja uskallusta jotta se voi ot- taa vastaan uutta ja luopua vanhasta.
Innostamisen kautta pyritään löytämään mahdollisuuksia osallistaa yksilöä ympärillä olevaan elämään ja yhteisöön. Näin ollen innostamisen periaatteisiin kuuluu voimakas usko persoo- naan ja hänen vaikutusmahdollisuuksiin. Tätä persoonaan uskomista pyritään siirtämään ryh- män jäseniin siten, että he itse osallisuutensa kautta voivat kokea olevansa merkityksellisiä osasia kokonaisuudessa. Osallisuuden tunne synnyttää uskallusta lähtökohtien valitsemisessa ja muutoksen ymmärtämisessä omissa ajatuksissa. Se millaisessa ajassa osallisuus ja sen mu- kana muutos syntyy, ei ole mahdollista etukäteen määritellä. Se muokkautuu yksin yhteisön omista valmiuksista. (Kurki & Hämäläinen 1997: 206-207.)
Osallistavaan kokonaisuuteen kuuluu oleellisena osana myös suunnittelu. Se tarkoittaa, että yhteisön jäsenet pyritään kiinnittämään ryhmään jo siinä vaiheessa, kun ollaan vasta suunnit- telemassa ryhmän toimintaa. Ryhmälle itselleen annetaan vaikuttamismahdollisuuksia siihen mihin suuntaan toimintaa tullaan viemään ja minkälaisiksi erilaiset toimintamallit muodostu- vat. Yhteisössä saattaa olla eri alojen asiantuntijoita, joiden tiedoista voi olla suurta apua ko- ko ryhmälle. Innostajalla on merkittävä roolinsa siinä miten hän luo tilanteita, joissa yhteisel- le keskustelulle luodaan mahdollisuuksia. Ihminen voi kokea olevansa merkityksellinen ja tun- tea vaikuttamismahdollisuutensa kun hänet otetaan mukaan tällaiseen suunnitteluun. Sitä kautta hän voi olla taas askeleen lähempänä voimaantumista. (Kinnunen ym. 2003:28.)
4.1.3 Yhteisöllisyys pohjana onnistuneelle, yhteiselle toiminnalle
Yhteisöllisyyttä tavoiteltaessa on pyrittävä sellaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen, jonka pohjana on tietyn yhteisön yhteiset arvot ja mielihalut. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä aitoon yhteisöllisyyteen, vaan sen synty on näiden arvojen ja intresseiden yhteisessä muokkaamises- sa ja sen ympärille muotoutuvassa prosessissa. Yhteisöllinen tekeminen on laadukasta ja se perustuu aitoon toisen huomioimiseen. Yhteisöllisyys on pohjana niille toimintamuodoille, joi- ta ryhmässä syntyy. (Kinnunen ym. 2003: 20-21.)
Yhteisöllisessä toiminnassa on kuitenkin muistettava, että tekeminen on persoonalähtöistä ja näin ollen yhteisöön sulautuminen muiden ehdoilla ei ole tarpeita palvelevaa(Kurki 2006: 129–
130). Yhteisöllisyyteen pyrkiminen onkin siis tasapainoilua oman persoonan ja ryhmän intres- sien välillä. Toisinaan omista haluista ja ideoista on pidettävä kiinni, kun taas toisinaan on annettava periksi ja mukautettava omat intressit yhteisön muiden jäsenten tarpeisiin. Jotta on mahdollista löytää tasapaino siihen milloin antaa periksi ja milloin pitää kiinni omasta ha- lustaan, on yhteisön oltava dialoginen ja sen toiminnan on perustuttava aitoon dialogisuu- teen. (Kinnunen ym. 2003: 21.)
Aidon yhteisön yksi tunnusmerkeistä on dialogisuus. Sosiokulttuurisen innostamisen pohja on voimakkaasti Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikan teoriassa. Dialogisuudesta Freire kirjoit- taakin, että se on yhteiseen oppimiseen ja toimintaan pyrkivien henkilöiden kohtaamista, jo- ka ei voi olla olemassa ilman nöyryyttä. Toisin sanoen tietämättömyyden tunnistaminen itses- sä ja muissa on avain aitoon ja tasapuoliseen dialogiin. (Freire 2005: 98-99.) Vuorovaikutuk- sen tasa-arvoisuus toimii pohjana sille, että yksilö voi kokea olevansa osa yhteisöä ja sen toi- mintaa. Ihminen voi dialogisessa prosessissa kokea tulevansa kuulluksi ja samalla hän suostuu kuulemaan. Dialogisuudessa toinen kohdataan aidosti ja avoimesti. Dialogisuus on ehtona sil- le, että ihmisen sisäisen kokemus tulee todelliseksi. (Kinnunen ym. 2003: 19.)
Aito dialogisuus tuo luonnollisesti mukanaan myös ristiriitoja. Rehellinen itsensä ilmaisu saat- taa johtaa yhteisön jäsenet erimielisyyksien äärelle. Tämänkaltaiset ristiriidat ovat vain hy- väksi yhteisön luomiselle, sillä ne selvittämällä päästään taas syvemmälle tasolle yhteisön toimintamenetelmistä ja luonteesta. Uuden kulttuurin luominen luo aina jännitteitä ja ne ovat luonnollinen osa muutosta. Omasta luopuminen, toisen hyväksyminen ja arvaamatto- muuden kanssa eläminen ovat tämän kaltaisen muutoksen luonteenpiirteitä. Ristiriitojen ei siis missään nimessä tarvitse muodostua esteeksi yhteisön kehittymiselle. (Kinnunen ym.
2003: 19-20.)
4.2 Active art –työtavasta apua työssä jaksamiseen
Yksi Active art -työtavan tavoitteista on synnyttää tuloksellista kuntouttavaa toimintaa ikään- tyville. Toiminnan ohjauksesta on kuitenkin koettu olevan apua ja hyötyä myös itse ohjaajal- le. Taidelähtöisen työskentelyn lähtökohdista käsin Active art voi tarjota työhyvinvoinnillisia apuja itse vanhustyötä tekeville. Toiminnallisten menetelmien kautta työ tulee monimuotoi- semmaksi, joka taas voi motivoida työntekijää yhä uudelleen ja uudelleen omaan työhönsä.
Erilaiset muuttuvat osat omassa työssä edesauttavat jaksamista. Taidelähtöisen työskentelyn ohjaamisen osaaminen vaatii sitä, että kuvallista ilmaisua on itse päässyt kokeilemaan. Työn- tekijät pystyvät oman kokemuksen kautta ymmärtämään paremmin asiakkaan kokemusmaail- maa. Active art -työtapaan kuuluu osana myös yhteisö, ryhmä, joka osaltaan voi toimia työhy- vinviontia edistävänä elementtinä. Ryhmästä saatu tuki ja käytännön neuvot tukevat omaa kehitysprosessia ja arkityön jaksamista. Varsinkin, kun vanhustyö käy tällä hetkellä läpi monia muutosvaiheita, luo vertaisryhmästä saatu tuki helpotusta työssä viihtymiselle. Myös Vantaan kaupungin päivatoiminnan työntekijät ovat joutuneet tämän vuoden aikana kokemaan suuria- kin organisaatiomuutoksia. Yhteiskunnan ikärakenteiden muutokset tulevat tuomaan vielä li- sää haasteita työhön ikääntyvien kanssa.
4.2.1 Toiminnallisuus ja taide työhyvinvoinnin tukena
Työkyvyn ylläpitämiseksi on kehitelty erilaisia menetelmiä, joista yksi on taidelähtöinen toi- minta. Taiteen ja kulttuurin vaikutuksia on tutkittu suhteessa työssä jaksamiseen. Cecilia von Brandenburg on kiteytetysti määritellyt neljä eri vaikutustapaa, jotka ovat taiteen aisteja virkistävä merkitys, taiteen yhteys terveyteen ja työkykyyn, taiteen yhteisöllinen ulottuvuus ja taiteen avulla fyysisen ympäristön esteettisyyden luominen. Taidepainotteisella työskente- lyllä työhyvinvoinnin tukena on useita näkökulmia, joista yksi on muutokseen sopeutuminen.
Siitä käsin tarkasteltuna taide saa suuremman perspektiivin luovan prosessin kautta, joka voi vaikuttaa työyhteisön koko ajattelumalleihin jopa jo johdosta käsin. Taiteella on myös vä- lineellinen, konkreettisempi näkökulma, jonka mukaan taide toimii kuin työkalu persoonan kehittymisessä. (Bardy, Haapalainen, Isotalo & Korhonen 2007: 181-182.)
Taiteen sanotaan käsittelevän luovuutta, sitä miksi ihminen toimii ja miten hän toimii. Sen avulla ihminen voi tulla tutuiksi niiden seikkojen kanssa, jotka vapauttavat hänen luovat voi- mavaransa ja mitkä motivoivat häntä tuomaan itsensä osaksi yhteiskuntaa. Näiden samojen teemojen ympärillä pyörii myös työ- ja yrityselämä. Taide yhdistettynä työelämään voi parina löytää ratkaisuja näihin yllä olevien teemojen ympärillä herääviin kysymyksiin uskaliaasti ko- keilemalla ja hyväksymällä mahdolliset muutokset ympäristössään. Taide voi tuoda peh- meämpiä, uusia arvoja työelämän ytimeen. Se voi auttaa avoimemman työilmapiirin luomises- sa sekä se voi yhdistää oman sisäisen maailman yhteisöön ympärillä ja sen yksilöihin, luoden yhteisöllisyyttä. (Bardy ym. 2007: 181-182.)
Vaikka työnantaja ei välttämättä ole suoranaisesti osa taidelähtöistä ryhmää, on tärkeää, että myös työnantaja on hyväksynyt toiminnan ja tukee työntekijää tämän prosessissa. Hänen tuel- laan työntekijän on helpompi liittää taidetoiminta osaksi omaa työnkuvaa ja toimia menetel- miä käyttäen itse työaikana. (Von Brandenburg 2003: 39.) Brandenburgin tavoin uskon, että mikäli työyhteisö tukee taidelähtöistä toimintaa, siitä ei voi muodostua työn ulkopuolinen osa, vaan yksi oleellinen osa sitä. Työnantajan esimerkin mukaan myös muut työyhteisön jä- senet voivat hyväksyä taidetoiminnan, vaikkeivät he itse olisi siinä mukana, eikä tuntisi sitä omassa työssään voimauttavana tekijänä. Työyhteisön hyväksyntä on oleellinen taidetoimin- taa mahdollistava tekijä. Ilman sitä yksilö ei jaksa ylläpitää menetelmiä muiden vastustuksen kasvaessa liian suuriksi.
Toiminnallisuuden ja ilmaisun lähtökohtana on itse tekeminen. Se mahdollistaa yksilöä osallis- tumaan itse käytäntöön ja sen kokemiseen. Toiminnallinen tekeminen on tavoiteellista toi- mintaa, jolla on päämääriä. (Semi 2004: 20.) Olen itse samoilla linjoilla Semin kanssa ja näin
ollen koen, että taidelähtöinen työskentely voi antaa työntekijälle mahdollisuuden lähestyä omaa työtään erilaisesta, rationaalisuudesta poikkeavasta näkökulmasta.
4.2.2 Ryhmästä voimaa työhön
Ryhmässä oleminen tarkoittaa sitä, että yksilö on vuorovaikutussuhteessa tiettyjen muiden yksilöiden kanssa. Muista ryhmäläisistä saatu voima omaan tekemiseen perustuu moneen eri aspektiin, joista yksi on sosiaalinen tuki ja apu. Vastavuoroisen kanssakäymisen kautta yksilö voi kokea olevansa merkityksellinen osa olemassa olevaa suhdetta ja näin ollen sen vaikutus voi olla voimauttava suhteessa omaan itsetuntoon. Nähdyksi tuleminen ja muiden huomion kohdistuminen omaan olemukseen sekä omiin mielipiteisiin, antaa merkityksen kokemuksen yhteisössä ja synnyttää pätevyyden tunnetta omassa tekemisessä. Ryhmästä saatu tuki voi ol- la monenlaista. Yksi sen muodoista on emotionaalinen tuki. Tällä tarkoitetaan tukea jonka voi saada muilta jäseniltä keskustellen eri asioista ja problematiikoista. Ryhmältä saatava tieto- tuki on myös merkityksellistä, jotta ihminen voi kehittyä tekemisessään. Vuorovaikutuksellis- ten, konkreettisten neuvojen ja ohjauksen avulla yksilö voi löytää näkökulmia omaan työhön- sä ja sen kautta saavuttaa voimaantumista elämässään. (Lindström & Kiviranta 1995: 16-17.)
Ryhmän kautta syntyvä yhteisöllisyys syntyy monista osatekijöistä, joista yksi oleellisimmista on yhteisen päämäärän tavoittelu ja arvojen jakaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että joukolle ihmisiä ajattelun, tuntemisen ja toiminnan muodot ovat hyvin lähellä toisiaan. Yhteisöllisyyt- tä ja sen kautta turvallisuutta luo myös tietynlainen ryhmän luoma säännönmukaisuus ja tiet- tyjen tapojen noudattaminen. Aidon yhteisöllisyyden saavuttaminen vaatii yhteistä matkaa ja kasvua yhteisten asioiden keskellä ja niitä käsitellessä. Toisiinsa luottava yhteisö vaatii aikaa ja yhteisen tekemisen muotoja. (Kurki 2002: 50-51.)
Ryhmässä oleminen voimaannuttaa myös yksilöä siihen, että hän voi saada ideoita ja näkö- kulmia omaan työhönsä. Vuorovaikutuksessa muiden kanssa hän voi saada ajatuksia, joita yk- sin työskennellessä ei heräisi. Vertaisryhmän tuki on merkittävää varsinkin uusissa tilanteissa.
Pelkkien vuorovaikutustaitojen paraneminen ryhmässä ollessa, voi olla vaikuttava tekijä myös työpaikalla. Muiden kanssa työskennellessä on mahdollista, että koko kuva itsestä paranee ja tuo näin ollen itsevarmuutta myös omaan työhön.
4.2.3 Muuttunut työnkuva ja itsensä kehittäminen
Työ on muuttunut lähi vuosikymmeninä ja on yhä muuttuvassa liikkeessä. Yksi sen luonnetta hyvin kuvaavista sanoista on vaativuus. Työntekijältä vaaditaan nykypäivänä ominaisuuksia, jotka saattavat olla suuressakin ristiriidassa edellisten vuosikymmenten työnkuvan kanssa.
Pelkästään tietotekniset seikat modernissa maailmassa vaativat, että yksilö kehittää omaa
osaamistaan ja työkuvaansa sekä sen välineitä. Jotta liikkeessä on mahdollista pysyä mukana, on oltava valmiina muutokseen ja avoinna kehitysmahdollisuuksille. Itseohjautuvuutta vaadi- taan ja työikäiset ovatkin yhä enenevissä määrin suostumassa tähän yhteiskunnan vaatimuk- seen. (Lindström & Leppänen 2002: 77-78.)
Uudet teknologiat ja automaatio ovat vieneet työntekoa siihen suuntaan, että yksilön on kehi- tyttävä olemaan varautunut yllättäviin käänteisiin, nopeisiin päätöksen tekoihin ja löydettävä itsenäisesti tilanteeseen parhain ratkaisu. Tämä tarkoittaa, että ammattisidonnaiset kyvyt ei- vät ole enää niin oleellisia kuin ammatista riippumattomat. Persoonallisuuden laadulliset ominaisuudet nousevat yhä merkityksellisemmiksi työelämässä ja näin ollen vaativat myös persoonana kasvua ja kehitystä, eikä ainoastaan ammattimaista, konkreettista oppia. Tällai- seen kehittymiseen ratkaisuna on kulkenut jo jonkin aikaa toimivana menetelmänä juuri tai- delähtöinen toiminta. (Von Brandenburg 2003: 30-31.)
Vanhustyön kuva on muuttunut vuosien saatossa ja sitä lähestytään nykypäivänä aikaisempaa erilaisesta näkökulmasta. Vanhustyötä ei nähdä enää ainoastaan lääketieteellisenä ja tervey- denhuollon alueena, vaan se on moniammatillista yhteistyötä. Sosiokulttuurinen vanhustyö tukee tätä monialaista näkökulmaa. Sen tavoitteena on toteuttaa tasapuolista ja moninäkö- kulmaista sosiaalialantyötä. (Koskinen, Aalto, Hakonen & Päivärinta 1998: 40.) Jotta tähän uuteen muutokseen on työntekiiöiden mahdollista vastata, heidän on kehityttävä työssään.
Kehityksen kautta työntekijät voivat kokea oman osaamisensa lisääntyvän ja sitä kautta he voivat nauttia omasta työstään yhä enemmän. Taidelähtöinen toiminta vastaa täydellisesti so- siokulttuurisen vanhustyön tarpeisiin.
Active art –projektissa mukana olleista työntekijöistä useimmat ovat kokeneet suuria muutos- paineita omassa työssään lähiaikoina. Vantaan kaupungin päivätoimintakeskuksissa on tapah- tunut suuria rakenteellisia muutoksia. Päivätoiminnan esimiehen Päivi Keskisen mukaan muu- toksien tarkoitus on ollut viedä toimintaa tavoitteellisempaan suuntaan. Keskuksissa olevia ryhmiä on strukturoitu ja kirjaamista lisätty. Asiakaskunta on myös hieman muuttunut ja nyt päivätoimintakeskuksissa käy vain huonokuntoisimmat ikääntyvät, jotka eivät muuten käy ko- din ulkopuolisissa toiminnoissa. Työntekijät ovat hänen mukaansa ottaneet muutokset vastaan positiivisesti, vaikkakin se on ollut erittäin rankka ja vaatinut heiltä paljon. (Haastattelu 9.3.2009.) Tämän muutoksen keskellä työntekijät tarvitsevat työnhyvinvoinnillista tukemista, johon taidelähtöinen toiminta niin itse työntekijälle kuin sitä kautta strukturoidummille asia- kasryhmille on tarpeellista ja tavoitteellista. Koska työn rakenne ja vaatimukset työstä ovat kehittyneet, on tarve yksilön kehitykselle myös merkittävä.
4.3. Teknologian kehittymisen etuja
Nykymaailma on täynnä teknologiaa ja se ympäröi meitä lähes kaikkialla. Elinympäristömme täyttyy yhä enemmän tietoteknisistä kokonaisuuksista ja tietokoneen käyttö onkin nykypäivä- nä hyvin yleistä. Tämän teknologian sekä sen kehityksen hyväksikäyttö ja opetteleminen voi- vat muodostua tärkeiksi kokonaisuuksiksi kun mietitään mahdollisuuksia kehittymiseen ja uu- siin oppimismalleihin. Koska ihminen on itse rakentanut teknologisen ympäristönsä, olisi hyvä, että yhä useampi osaisi käyttää tätä kehitystä hyväkseen. Tietoyhteiskunta on olemassa ja tietotekniikka lähes erottamaton osa arkipäiväämme, on oleellista että sen hyötyjä käyte- tään, kehitetään ja ymmärretään. (Järvinen, Lindh & Alamäki 2001: 7-8.)
Erilaisten tietoverkkojen kautta on nykypäivänä mahdollista tavoittaa nopeasti ja luotetta- vastikin suuri joukko ihmisiä kerralla. Näin ollen tiedonjakaminen helpottuu ja yhä enemmän yksilöiden on mahdollista olla tekemisissä keskenään. Erilaiset www-sivut antavat eri asioista kiinnostuneilla mahdollisuuden tutkia haluamiaan aiheita paremmin, rauhassa ja usein myös helposti omasta kodista käsin. Asioihin tutustuminen ja sitä kautta mahdollisesti myös muihin aiheesta kiinnostuneisiin tutustuminen on mahdollista juuri kehittyneen teknologian ja tieto- verkkojen synnyn myötä. (Nurmela & Ylitalo 2003: 40.) Internetillä ja sähköpostiyhteydellä on mahdollista jakaa mielipiteitä, oppia, opettaa ja kehittyä.
4.3.1 Verkkoyhteisön ja www-sivujen mahdollisuudet
Nykypäivänä www-sivut ovat hyvä tapa saada näkyvyyttä. Ne toimivat informaatiokanavana yhä useammille tahoille. Mitä informatiivisemmat sivut ovat, sen paremmin sivuilla on kävijöi- tä, joka taas lisää tunnettavuutta. Internet- sivut ovat siis mainostamisen kanava, mutta sen lisäksi ne ovat tiedonkeruun paikka. Mitä enemmän sivuilla on materiaalia ja vuorovaikutuk- sen eri muotoja, kuten keskustelufoorumi tai mielipidepalsta, sitä enemmän on mahdollista sitoa myös sivujen aktiivisuutta niissä käyviin yksilöihin. Sivuista voi muodostua hyvinkin vuo- rovaikutukselliset. (Pekkarinen 2001: 90-91.)
Verkossa toimivat yhteisöt muuttavat yhteisöllisyyden käsitettä siten, ettei fyysistä paikalla oloa vaadita, vaikka kuuluisikin yhteisöön. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteisöllisyydestä puhut- taessa on erotettava fyysinen - sekä virtuaalinen maailma. Ne eivät ole täysin erilaisia, vaan molemmissa on paljon yhteisiä elementtejä. Virtuaalisissa yhteisöissä on mahdollista kokea aitoa yhteisöllisyyttä, vaikka siinä on erilaisia kanssakäymisen muotoja, kuin reaalimaailmas- sa. (Joensuu 2007: 44-45.)
Internet -yhteisön hyöty näkyy monella tavalla. Se ylläpitää ja mahdollistaa ihmissuhtei- ta sekä kasvattaa sosiaalista verkostoa. Se mahdollistaa "kevyempien" ihmissuhteiden muodos- tumista, jotka eivät vaadi, että ihmissuhteissa mennään kovin syvälliselle tasolle. On helppo pitää yllä näitä suhteita, koska ne eivät ole välttämättä yhtä työläitä kuin suhteet reaalimaa- ilmassa. Verkossa luodut suhteet ovat kuitenkin tärkeitä ja halutessaan yksilö voi antaa niille aikaansa haluamansa määrän usein häiriöttömässä ympäristössä. Näissä yhteisöissä saattaa ol- la tekemisissä keskenään hyvinkin erilaista tietoa omaavia yksilöitä, jotka eivät olisi ihmissuh- teessa fyysisessä maailmassa. Tällaisen tiedon sekoittuminen ja vaihtuminen on tarpeellista ja opettavaista sekä näkökulmia avaavaa. (Joensuu 2007: 46.)
Verkkoyhteisön vuorovaikutuksen yksi oleellisista piirteistä on, että antamalla itsestään yhtei- söön pienenkin merkin, voi saada useita vastauksia. Viestinnän status jää voimaan ja nähtävil- le kirjoitetussa muodossa, joka taas reaalimaailmassa saattaa olla ainoastaan hetkellinen ver- baalinen viesti. Yhteisön jäsenten on pitkällä aikavälillä mahdollista huomata viesti ja näin ol- len siihen saadut vastaukset saattavat tulla ajallisesti hyvinkin laajalta aikaväliltä. Niihin on helpompi tarttua ja palata. Laajeneva yhteisö luo pääomaa, joka on kaikkien hyödynnettävis- sä ja käytettävissä. (Tuomi 2005: 138-139.)
4.3.2 Vuorovaikutus verkossa
Puhuttaessa tekstipohjaisesta vuorovaikutuksesta verkkoympäristöissä, on muistettava että tietoverkko ei sinällään ole yksin vuorovaikutteinen, vaan sen ominaisuuden synnyttää ihmi- nen. Tietoverkot ovat monitasoisia ja vuorovaikutus ei aina välttämättä ole niin yksiselitteis- tä. WWW-sivuja lukiessa ei toiminta ole vuorovaikutteista, mutta sivujen sisältö saattaa he- rättää ajatuksia, jotka voivat helposti synnyttää vuorovaikutusprosesseja. Myöskään se, että osallistuu keskusteluryhmään, ei suoranaisesti ole välttämättä vuorovaikutteista. On enem- mänkin kyse siitä, miten vuorovaikutus vaikuttaa yksilöön. Tietoverkkoviestintä on luonteel- taan kaikkia vanhoja vuorovaikutusmuotoja muistuttava ja koottu niiden osista. Samalla se on kuitenkin uusi, omanlaisensa vuorovaikutuksen tyyli, joka kulkee puheen ja kirjoittamisen ra- jamaastoissa. Se on epämuodollisempaa ja näin ollen paikoin inhimillisempää, joka taas saat- taa olla avain aitoon vuorovaikutukseen. (Matikainen 2001 :25-27.)
Toisinaan vuorovaikutus saattaa olla verkossa helpompaa kuin fyysisesti tapahtuva. Sen mah- dollistaa sosiaalisen vihjeettömyyden mahdollisuus, joka onkin piirre, jota ei voi verkkovuoro- vaikutuksessa ohittaa. Sen positiivisia puolia on, että vuorovaikutus voi olla rohkeampaa täl- löin, kun omaa persoonaa ei tarvitse laittaa alttiiksi. Se mahdollistaa myös vuorovaikutustapo- jen muuntelemista ympäristöstä riippuen. Yksilö pystyy kokeilemaan vuorovaikutustaitojensa muotoja paremmin, kuin fyysisessä kanssakäymisessä. Toisaalta verkossa tapahtuvan vuoro- vaikutuksen luonteesta puuttuu non-verbaali viestintä, joka helpottaa tunteiden ja piilovies-
