– SYRJINTÄRIKOS JA PAPIN RIKOSVASTUU
Itä-Suomen yliopisto
Oikeustieteiden laitos
Pro gradu -tutkielma
29.01.2021
Tekijä: Mika Sirelius 282925
Ohjaajat: Matti Tolvanen, Heikki Kallio
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO
Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yksikkö
Oikeustieteiden laitos
Tekijä
Mika Sirelius
Työn nimi
”EN VOI VIHKIÄ SAMANSUKUPUOLISTA PARIA”
– SYRJINTÄRIKOS JA PAPIN RIKOSVASTUU
Pääaine
Rikosoikeus
Työn laji
OTM -tutkielma
Aika
29.01.2021 Sivuja XIV + 79
Tiivistelmä
Avioliittolaki muuttui sukupuolineutraaliksi 2017. Suomen evankelis-luterilaisen kirkko on kuitenkin pitänyt kiinni perinteisestä avioliittokäsityksestä ja kieltäytynyt samansukupuolisten parien kirkollisesta vihkimisestä. Vihkimiskäytäntö on oikeudellisesti ongelmallinen. Kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä ei ole säännöstä, jossa kirkollinen avioliitto olisi määritelty vain miehen ja naisen väliseksi liitoksi. On epäselvää mihin oikeudellisesti hyväksyttävään syyhyn kirkon avioliittokäytäntö perustuu.
Tutkielmassa analysoitiin syrjintärikossäännöksen soveltuvuutta vihkimisestä kieltäytymiseen.
Lainopillisesti perustelluin vaihtoehto on tulkita vihkimisestä kieltäytymisen täyttävän syrjintärikoksen tunnusmerkistön. Langettava tuomio on linjassa perustuslain 80 §:n, rikoslain yleisen sovellettavuuden ja julkisen vallan käytön lakisidonnaisuuden kanssa. Kirkon perustuslaillisesta erityisasemasta ei ole johdettavissa riittäviä oikeudellisia perusteita samansukupuolisten parien oikeuksien rajoittamiselle ilman asianmukaista oikeusnormia.
Lainsäädäntö on vihkimisestä kieltäytymisen hyväksyttävyyden suhteen erityisen vaikeaselkoinen.
Papin erehtymistä asian oikeudellisessa arvioinnissa voidaan pitää kieltoerehdyssäännöksen mukaisesti ilmeisen anteeksiannettavana. Teon hyväksyttävyyden ja rangaistavuuden rajaa koskevaa sääntelykokonaisuutta voidaan pitää myös aidosti epätäsmällisenä. Epätäsmällisyyskiellon perusteella tapahtuva rikossäännöksen soveltamatta jättäminen on hyvin harvinaista, mutta oikeuskirjallisuudessa sitä on pidetty mahdollisena. Oikeuskäytännön valossa epätäsmällisyyskieltoon nojautumista todennäköisempää kuitenkin on, että tuomioistuin ottaa etäisyyttä lain kirjaimeen ja arvioi teon oikeudenmukaiseksi kokonaisuusarvioinnin perusteella. Ratkaisu noudattelisi poikalapsen ympärileikkauksesta annettua ratkaisua KKO 2008:93, jossa rikoksen tunnusmerkistön täyttävä teko katsottiin kokonaisuutena arvioiden oikeudenmukaiseksi.
Valvontatehtävän lisäksi valtiovallan tulee aktiivisin toimin turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Lainsäädännölliset puutteet johtavat tilanteisiin, joissa sinänsä hyväksyttävää uskonnonharjoittamista rajoitetaan perusoikeusjärjestelmän yleisempien periaatteiden vuoksi.
Uskonnonvapauden ja rikoslain rajapinnassa olevat kysymykset tulee ohjata lainsäädäntöprosessiin.
Lainsäätäjän tulisi täsmentää, miten uskonnonvapaus vaikuttaa rikoslain soveltamiseen rajapintakysymyksissä. Asianmukaiset lait säätämällä valtio turvaa uskonnollisen monimuotoisuuden toteutuminen alueellaan.
Avainsanat
syrjintä, avioliitto, kirkko, kirkkolaki, sukupuolineutraali, kieltoerehdys, tahallisuus
SISÄLLYS
LÄHTEET IV
LYHENTEET XIII
KUVIOT JA TAULUKOT XIV
1 JOHDANTO 1
1.1 Syrjintärikossäännös ja kirkon avioliittokäytäntö jännitteisessä suhteessa 1
1.2 Tutkimuskysymykset 3
1.3 Tutkimuksen metodi 3
1.4 Tutkimuksen näkökulma ja rajaus 4
1.5 Käsitteiden määrittely 6
2. SOVELTUVAT LAIT JA OIKEUSPERIAATTEET 8
2.1 Oikeuslähdeoppi – oikeudellisen argumentaation kulmakivi 8
2.2 Perus- ja ihmisoikeudet 11
2.2.1 Perusoikeudet ovat yksilön oikeuksien suoja 11
2.2.2 Uskonnonvapaus 12
2.2.3 Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto 14
2.2.4 Perusoikeuksien rajoittaminen 15
2.3 Rikosoikeuden yleiset opit 16
2.3.1 Tahallisuus 16
2.3.2 Kieltoerehdys ja soveltamiserehdys 19
2.3.3 Rangaistavuuden ennakoitavuus ja epätäsmällisyyskielto 23 2.3.4 Perus- ja ihmisoikeuksien ja rikosoikeuden välinen suhde 24
2.4 Syrjintärikos 25
2.4.1 Yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumiseksi säädetty useita lakeja 25
2.4.2 Syrjintärikossäännös 26
2.4.3 Syrjintärikossäännöksen oikeuskäytäntö 29
2.5 Sukupuolineutraali avioliittolaki 34
2.6 Kirkon oikeudellinen asema ja vihkimistä koskevat säännökset 35 2.6.1 Autonominen, mutta perusoikeussäännösten sitoma 35 2.6.2 Kirkollista vihkimistä koskevat säännökset 37 2.6.3 Kirkon vihkimiskäytännön muotoutuminen 39
2.6.4 Oikeuskäytäntö – KHO 2020:97 45
3. VASTUUPERUSTEET JA VASTUUVAPAUSPERUSTEET 49
3.1 Syrjintärikossäännöksen soveltaminen 49
3.2 Rikosvastuun luovat perusteet 50
3.3 Rikosvastuusta vapauttavat perusteet 51
3.4 Oikeudelliset ratkaisuvaihtoehdot 53
4. SYRJINTÄRIKOSSÄÄNNÖKSEN SOVELTUVUUS 55
4.1 Arvioinnin lähtökohdat 55
4.2 Tunnusmerkistönmukaisuuden arviointi 56
4.2.1 Hyväksyttävän syyn arviointi 56
4.2.2 Kirkon avioliittokäsityksen oikeudellisen merkityksen arviointi 57
4.2.3 Tahallisuuden arviointi 61
4.3 Erehdysoppien soveltuvuuden arviointi 62
4.3.1 Soveltamiserehdys vai kieltoerehdys 62
4.3.2 Kieltoerehdyksen soveltuvuus 63
4.3.2 Erehtymisen arviointi tahallisuuskysymyksenä 65 4.4 Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja ennakoitavuus 68 4.5 Teon oikeuttaminen kokonaisuutena arvioiden 70
4.6 Oikeudellisen arvioinnin yhteenveto 72
5. Rikoslain ja uskonnonvapauden rajapinnassa epäselvyyttä 74
5.1 Kohtaavatko moite ja rikosvastuu? 74
5.2 Rangaistavuuden määrittäminen lainsäädäntövallan tehtävä 76
6. JOHTOPÄÄTÖKSET 78
LÄHTEET
KIRJALLISUUS
Aarnio, Aulis, Laintulkinnan teoria. Yleisen oikeustieteen oppikirja. WSOY 1989.
Aarnio, Aulis, Luentoja lainopillisen tutkimuksen teoriasta. Forum Iuris 2011.
Aarnio, Aulis, Oikeutta etsimässä. Talentum 2014.
Anttinen, Jyrki, Kirkko-oikeuden perusteista. Edilex sarja 2010/23, 6.9.2010.
[https://www.edilex.fi/artikkelit/7253]
Frände, Dan, Yleinen rikosoikeus, Suom. Markus Wahlberg. Edita publishing 2005.
Frände, Dan, Yleinen rikosoikeus. Edita publishing 2012.
Frände, Dan,Vastaväittäjän lausunto Tatu Hyttisen väitöskirjaan Syytön vai syyllinen.
Tutkimus syyllisyyskysymyksen ratkaisemisesta. Turun Yliopisto 2015.
Hallberg, Pekka – Karapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaar- lo – Viljanen, Veli-Pekka, Perusoikeudet. Helsinki 2011 (Hallberg ym. 2011) Halttunen, Matti – Pihlaja, Pirjo – Voipio, Risto, Kirkkolainsäädäntö 2008 – Kirkkolain,
kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen kommentaari. Kirjapaja oy 2008.
Hartoneva, Anne, Kirkon sisäisen autonomian rajat: Tutkimus Suomen evenkelis-lute- rilaisen kirkon ja valtion välisistä suhteista kirkon sisäisen autonomian näkökul masta vuosina 1965-2019. Helsingin yliopisto 2021.
Helin, Markku, perusoikeuksilla argumentoinnista. Teoksessa Juhlajulkaisu Jarmo Tuomisto 1952 – 9/6 – 2012. Turun yliopisto 2012.
Hirvelä, Päivi – Heikkilä, Satu, Ihmisoikeudet – käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. Edita 2013.
Hirvelä, Päivi – Heikkilä, Satu, Ihmisoikeudet – käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön.
Alma Talent 2017.
Hirvonen, Ari: Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. Helsinki 2011.
Hyttinen, Tatu, KKO 2012:58 – Kokiko Jussi Halla-Aho oikeusmurhan? Defensor Legis 6/2013. s. 940–950.
Hyttinen, Tatu, Rikosoikeuden professorilta saatu virheellinen normatiivinen tieto vas- tuuvapausperusteena. Oikeustieto 2/2016
Hyttinen, Tatu – Tapani, Jussi, Rikoksen ja rangaistuksen äärellä. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisu 2018.
Kallio, Heikki, Kieltoerehdyssäännös ja sen soveltaminen korkeimmassa oikeudessa.
Edilex sarja 2016/9, 12.5.2016. [https://www.edilex.fi/artikkelit/16498]
Ketola, Kimmo – Helander, Eila, Same-sex marriage and the Lutheran Church in Fin land: How rapid change in values and norms challenges the church and its deci sion making. Zeitschrift für Religion, Gesellschaft und Politik. Published - 28 Oct 2019
Koskinen, Pekka, Rikosoikeuden perusteet. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut 2008.
Laakso, Seppo. Lainopin teoreettiset lähtökohdat. Tampereen yliopiston laitosten jul- kaisut 2012.
Lahti, Raimo, Talousrikosoikeuden yleisistä opeista. .Teoksessa Lahti, Raimo – Kopo nen, Pekka (toim.), Talousrikokset. Suomalainen lakimiesyhdistys 2007.
Lahti, Raimo, Rikosvastuun kohdentamisesta yhteisössä ja sen suhteesta oikeushenkilön rangaistusvastuuseen. Teoksessa Juhlajulkaisu .Kimmo Nuotio 1959 – 18/4 – 2019. Helsingin yliopisto 2019.
Lappi–Seppälä, Tapio, Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskeva uudistus I. Lakimies 5/2003 s. 751–788.
Lappi–Seppälä, Tapio, Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskeva uudistus III. Lakimies 3/2004 s. 422–450.
Lappi–Seppälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Koskinen, Pekka – Majanen. Matti – Me- lander, Sakari – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti – Ojala, Timo – Rautio, Ilk- ka, Rikosoikeus. WSOYpro 2008. (Lappi-Seppälä ym. 2008)
Leino, Pekka, Kirkkolaki vai laki kirkosta. Väitöskirja. Helsingin yliopiston oikeustie- teellinen tiedekunta 2002.
Leino, Pekka, Kirkon oikeudelliset normit. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja 2005.
Mantila, Anu, Kaikilla ei ole asiaa alttarilla – Loukkaako kirkon vihkimiskäytäntö sek- suaalivähemmistöjen perusoikeuksia ja onko sen oikeudellinen perusta riittävä?
Edilex sarja 2021/5, 19.1.2021 [https://www.edilex.fi/artikkelit/22042]
Matikkala, Jussi, Tahallisuudesta rikosoikeudessa. Suomen lakimiesyhdistys 2005.
Melander, Sakari, Rikosvastuun yleiset edellytykset. Tietosanoma 2016.
Mäenpää Olli, Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet, Edita 2008.
Mäenpää, Olli, Hallinto-oikeus, Alma 2018.
Määttä, Tapio – Paso, Mirjami, oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusteet. Forum Iuris 2019.
Nuutila, Ari-Matti, Rikoslain yleinen osa. Lakimiesliiton kustannus, 1997.
Pellonpää, Matti – Gullans, Monica – Pölönen, Pasi, Tapanila, Antti, Euroopan ihmisoikeussopimus. Alma Talent 2018.
Rantaeskola, Satu, Rikos ja rikosprosessi, Warelia 2019.
Salminen, Janne, Suomen valtiosääntö ja Euroopan unioni. Forum Iuris, 2019
Tapani, Jussi, Seksuaalipalvelujen oston rangaistavuus – tuottamusvastuuta vai jotakin muuta? Defensor Legis 4/2015 s 680–694
Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti – Hyttinen, Tatu, Rikosoikeuden yleinen osa, vastuuop- pi. Alma Talent 2019.
Tolvanen, Matti, KKO 2008:93 Pahoinpitely ja ympärileikkaus. Teoksessa Timonen, Pekka (toim.) KKO:n ratkaisut kommentein 2008: II. Alma Talent Oy.
Vihriälä, Helena, Tahallisuuden näyttäminen. Helsingin yliopisto 2012.
Viljanen, Veli-Pekka, Perusoikeuksien rajoitusedellytykset WSLT 2001
Virolainen, Jyrki – Martikainen Petri, Tuomion perusteleminen. Talentum 2010.
Vuori, Wiking, Vihkiminen ja rangaistus – avioliittolain muutoksen vaikutukset Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittosääntelyyn, virkamiesoikeuteen ja tosi asial- liseen kurinpitokäytäntöön. Helsingin yliopisto 2019.
Virtanen, Jussi, Rikosoikeuden yleiset opit ja oikeuslähdeoppi. Defensor Legis 6/2004 s 1048 -1071
Wilhelmsson, Thomas, Sosiaalisen siviilioikeuden metodiset lähtökohdat, s. 339–358 teoksessa Juha Häyhä (toim.), Minun metodini. Helsinki 1997
VIRALLISLÄHTEET
HE 19/1970 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle Rikoslain täydentämisestä eräillä rotu- ynnä muuta syrjintää koskevilla rangaistussäännöksillä.
HE 309/1993 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.
HE 94/1993 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuk- sen toisen vaiheen käsittäviksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi.
HE 94/1994 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtiopäiväjärjestyksen 61 §:n kumoamisesta.
HE 1/1998 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi.
HE 44/2002 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.
HE 121/2003 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta.
HE 41/2012 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta.
HE 19/2014 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 19/2019 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta.
KAA 3/2013 vp, Kansalaisaloite avioliittolain, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain muuttamisesta.
KK 987/2020 vp, Kirjallinen kysymys rituaaliteurastuksen kieltämisestä Suomessa.
LaVM 15/2001 vp, Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 2 0 0 / 2 0 0 0 vp) laiksi virallistetusta parisuhteesta.
LaVM 28/2002 Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi
LaVM 14/2014 vp, Lakivaliokunnan mietintö kansalaisaloitteesta avioliittolain, re- kisteröidystä parisuhteesta annetun lain ja transseksuaalin sukupuolen vahvis- tamisesta annetun lain muuttamisesta (KAA 3/2013 vp).
LaVM 6/2020 vp, Lakivaliokunnan mietintö kansalaisaloitteesta KAA 1/2019 vp.
PeVL 20/1993 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 1993:23 vp) kirkkolaiksi.
PeVM 25/1994 vp, Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 25 hallituksen esityksestä pe- rustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.
PeVL 26/2001 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä radiolaiksi sekä laeiksi televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain ja yksityisyyden suo-
jasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annetun lain 4 §:n muut tamisesta.
PeVL 41/2001 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto valtioneuvoston kirjelmäehdo- tuksesta neuvoston puitepäätökseksi (terrorismin torjuminen).
PeVL 57/2001 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä laiksi kirkkolain muuttamisesta
PeVL 19/2002 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä laeiksi lääkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
PeVL 24/2002 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esitykseen laeiksi luot to laitostoiminnasta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta PeVL 26/2002 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto valtioneuvoston kirjelmähdotuk sesta neuvoston puitepäätökseksi (rasismin ja muukalais- vihan vastainen toim- inta).
PeVL 20/2003 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä laiksi kirkkolain muuttamisesta
PeVL 16/2013 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 19/2013 vp) laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 §:n ja poliisilain 5 luvun 9
§:n muuttamisesta.
PeVL 4/2020 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 19/2019 vp) eduskunnalle kirkkolaiksi.
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta, Aidosti yhdenvertaiset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. 2020.
INTERNETLÄHTEET
AA Jyrki Anttisen verkkosivut. [https://concordia.fi/second/tag/jyrki-anttinen/]
(17.1.2020)
Guide on Article 9 of the European Convention on Human Rights. [https://www.echr.
coe.int/Documents/Guide_Art_9_ENG.pdf] (10.12.2020)
Suomen evankelis-luterilainen kirkko [https://evl.fi/tietoa-kirkosta/tilastotietoa/henkilo- sto] (20.5.2020)
Yhdenvertaisuusvaltuutetun verkkosivut. [https://www.syrjinta.fi/mika-on-syrjintaa-]
(4.6.2020)
Eduskunnan oikeusasiamiehen päätökset
AOA 26.8.2009 dnro 3189/4/07: Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu 26.8.2009 kanteluun Suomen evankelis- luterilaisen kirkon piispainkokouksen 12.- 13.9.2006
päätöksestä "Työn johtaminen, työyhteisön kehittäminen ja työturval lisuus”.
KIRKON TUOTTAMA LÄHDEAINEISTO
Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin 13.9.2018 istunnon pöytäkirjanote.
Kirkkohallituksen täysistunnon pöytäkirjanote D/134/00.08.00/2016.
Kirkkohallituksen oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista. D/
134/00.08.00/2016.
Kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietintö 4/2010.
Kirkollisten toimitusten opas. Kirkkohallituksen julkaisu 2009.
Parisuhdelain seuraukset kirkossa, Piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle 2010.
Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta 31.8.2016.
Piispainkokouspöytäkirja 9/8/2009
Vihkiäkö vai ei? Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien käsitykset samaa sukupuol- ta olevien oikeudesta kirkolliseen avioliittoon. Kirkon tutkimuskeskuksen verkko julkaisuja 60, 2020.
OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus
KKO 1981-II-33 KKO 1987:132 KKO 1989:125 KKO 1998:41 KKO 1999:46
KKO 2000:113 KKO 2004:133 KKO 2005:24 KKO 2006:70 KKO 2006:88 KKO 2007:17 KKO 2007:67 KKO 2007:87 KKO 2008:28 KKO 2008:38 KKO 2008:90 KKO 2008:93 KKO 2008:119 KKO 2009:78 KKO 2010:35 KKO 2010:74 KKO 2010:93 KKO 2011:23 KKO 2011:28 KKO 2012:98 KKO 2013:11 KKO 2013:12 KKO 2013:17 KKO 2013:55 KKO 2013:82 KKO 2014:7 KKO 2014:46 KKO 2014:54 KKO 2015:22 KKO 2015:55 KKO 2015:66
KKO 2016:24 KKO 2016:25 KKO 2016:92 KKO 2016:95 KKO 2017:4 KKO 2017:9 KKO 2017:25 KKO 2017:56 KKO 2017:98 KKO 2017:92 KKO 2018:31 KKO 2018:39 KKO 2019:44 KKO 2019:102 KKO 2019:106 KKO 2019:107 KKO 2019:120 KKO 2020:64
Korkein hallinto-oikeus KHO 2008:8
KHO 2011:56 KHO 2014:170 KHO 2020:97
Hovioikeudet HHO R 99/2287 HHO R 00/1717 HHO R 05/1688 HHO R 06/1838 HHO R 08/3152
HHO R 08/3254 IHO R 10/680 RHO R 01/615 RHO R 06/391 THO R 95/1389 THO R 98/1120 THO R 01/1725 THO R 04/946 THO R 09/17 THO R 10/680 VHO R 99/1120
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
Schalk ja Kopf v. Itävalta, 30141/04, 24.6.2010.
Lautsi ja muut v. Italia, 30814/06, suuri jaosto, 18.3.2011.
Francesco Sessa v. Italia, 28790/08, 3.4.2012.
Siebenhaar v. Saksa, 18136/02, 3.2.2011.
Frette v. Ranska, 36515/97, 26.2.2002.
Cantoni v. Ranska, 17862/91, 11.11.1996.
Serif v. Kreikka, 38178/97, 26.1.1999.
Osmanoglu ja Kocabas v. Sveitsi, 29086/12, 10.1.2017.
Konttinen v. Suomi, 24949/94, 3.12.1996.
Muut tuomioistuimet
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus: 13.6.2019, drno: 02150/17/2399 Yhdysvaltojen korkein oikeus: Griswald v. Connecticut (1965)
LYHENTEET
AA asianajaja
AL avioliittolaki 234/1929
EIS yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus SopS 18-19/1990)
EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
HE hallituksen esitys
HHO Helsingin hovioikeus
IHO Itä-Suomen hovioikeus
KAA kansalaisaloite
KL kirkkolaki 1054/1993
KJ kirkkojärjestys 1055/1993
KHO korkein hallinto-oikeus
KK Kirjallinen kysymys
KKO korkein oikeus
LaVM lakivaliokunnan mietintö
PL Suomen perustuslaki 731/1999
PeVL Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVM perustuslakivaliokunnan mietintö OTM Oikeustieteen maisteri
RHO Rovaniemen hovioikeus
RL rikoslaki 39/1889
TaL Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 1986/609
THO Turun hovioikeus
TSL Työsopimuslaki 2001/55
VHO Vaasan hovioikeus
vp valtiopäivät
YvL yhdenvertaisuuslaki 1325/2017
KUVIOT JA TAULUKOT
Kuvio 1. Syyllisyyden ja syyttömyyden välinen raja.
Taulukko 1. Teologisen ja oikeudellisen ulottuvuuden kytkös
1 JOHDANTO
1.1 Syrjintärikossäännös ja kirkon avioliittokäytäntö jännitteisessä suhteessa Avioliittolaki (234/1929, AL) muuttui sukupuolineutraaliksi 2017. Muutoksen johdosta myös samansukupuoliset parit voivat solmia avioliiton. Eduskunnan lakivaliokunnan mukaan uskonnollisille yhdyskunnille ei syntynyt avioliittolain muutoksen johdosta oikeudellista velvoitetta muuttaa vihkimiskäytäntöjään. Suomen evankelis-luterilainen 1 kirkko (jatkossa kirkko) onkin pitänyt kiinni perinteisestä avioliittokäsityksestä ja kieltäytynyt samansukupuolisten parien kirkollisesta vihkimisestä. Kirkon 2 vihkimiskäytäntö on kuitenkin oikeudellisesti ongelmallinen. Perustuslain (731/1999, PL) nojalla ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eriarvoiseen asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella (PL 6 §).
Syrjinnän vaarassa olevien ihmisryhmien oikeussuojan turvaamiseksi syrjintä on krimi- nalisoitu syrjintärikossäännöksellä. Kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä ei ole sään3 - nöstä, jossa kirkollinen avioliitto olisi määritelty vain miehen ja naisen väliseksi liitoksi.
On epäselvää mihin oikeudellisesti hyväksyttävään syyhyn samansukupuolisten parien erilainen kohtelu perustuu. 4
Kirkon avioliittokäytäntöä tukevan oikeusnormin puuttuessa syrjintärikossäännöksen ja kirkon avioliittokäytännön välille on syntynyt jännite. Hyväksyttävä syy erilaiselle ko- htelulle voi perustua oikeusjärjestykseen tai kansalaisten vakiintuneeseen oikeuskäsi- tykseen. Avioliittokysymyksessä vakiintuneeseen oikeuskäsitykseen on vaikea tukeutua.
Yleinen avioliittolaki nimenomaisesti sallii samansukupuoliset avioliitot ja kirkon sisäi- nen jakaantuminen osoittaa, että avioliittokäsitys on muutoksen tilassa myös kirkossa. 5 Hyväksyttävän syyn löytyminen oikeusjärjestyksestä on myös kyseenalaista nimeno- maisen oikeusnormin puuttuessa. Lainsäädäntö on tulkinnanvaraista ja voimassa olevan oikeuden sisältö on riippuvainen tulkinnallisista painotuksista. Kirkon avioliittokäytäntö
LaVM 14/2014 vp, s. 8–9 ja 18.
1
Käytännössä kuitenkin useat papit vihkivät samansukupuolisia pareja avioliittoon. Avioliittoon liittyvästä
2
kirkon opillisesta tilasta ks. myös Mantila 2021, s 16–29.
Ks. luku 2.4.
3
Hyväksyttävän syyn problematisoinnista Mantila 2021, s. 18.
4
Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisut 60, 2020.
5
perustuukin pitkälti piispainkokouksen tekemälle teologiselle tulkinnalle. Piispainkok6 - ous voi antaa tarkentavia ohjeita kirkon opin tulkinnasta, mutta sillä ei ole toimivaltaa rajoittaa yleisessä lainsäädännössä säädettyjä oikeuksia. Vihkimiskäytännössä ei ole kysymys pelkästä opillisesta tulkinnasta. Vihkimiskäytäntö rajoittaa kirkon jäsenistöön kuuluvan ihmisryhmän oikeutta päästä osalliseksi kirkollisesta toimituksesta. Käytäntö on uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden rajoitus. 7
Lain valmistelu vaiheessa avioliittolain muutoksen vaikutusten arviointi oli puutteel- lista. Vihkimisestä kieltäytymisen suhdetta rikoslain (39/1889, RL) syrjintärikossään8 - nökseen ei avioliittolain esitöissä arvioida lainkaan. Vihkimiskysymykseen odotettiin 9 selvennystä korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) vuosikirjapäätöksessä KHO 2020:97. Korkein hallinto-oikeus vahvisti tuomikapitulin oikeuden arvioida papin toimia pappisviran velvollisuuksien näkökulmasta. Tuomioistuin kuitenkin totesi, että 10 se ei käsitellyt papin virkaan, eli papin toimen virkamiesoikeudelliseen ulottuvuuteen liittyvän moitteen laillisuutta. Kysymyksenasettelusta johtuen KHO ei ottanut kantaa kysymykseen, rikkooko pappi virkamiesoikeudellisia velvoitteitaan kieltäytyessään vihkimistä samansukupuolista paria avioliittoon. Tämä OTM -tutkielma analysoi syr11 - jintärikossäännöksen soveltuvuutta vihkimisestä kieltäytymiseen ja papin rikosvastuun muodostumista. 12
Kirkon avioliittokäsityksen muodostumista tarkastellaan yksityiskohtaisesti Anne Hartonevan Helsingin
6
yliopistossa 2021 tarkastetussa väitöskirjassa Kirkon sisäisen autonomian rajat : Tutkimus Suomen evankelis- luterilaisen kirkon ja valtion välisistä suhteista kirkon sisäisen autonomian näkökulmasta vuosina 1965-2019.
Valtionsyyttäjä Anu Mantilan 19.1.2021 julkaistu artikkeli käsittelee kirkon vihkimiskäytännön perustus
7 -
lainmukaisuutta. Mantila asettaa oikeudelliset kysymykset rajoitusten hyväksyttävyydestä suurelta osin samansuuntaisesti kuin tehdään tässä tutkielmassa. Tutkielman sisältö eroaa Mantilan artikkelin sisällöstä
Professori Ahti Saarenpään kirkkohallitukselle antama asiantuntijalausunto, 28.6.2016. Vert. Professori
8
Veli-Matti Viljasen lausunto ja KHO 2020:97.
Professori Urpo Kankaan asiantuntijalausunto kirkkohallitukselle.
9
Pappisvirka on luterilaisten tunnustuskirjojen mukainen evankeliumin julistamiseksi ja sakramenttien
10
jakamiseksi asetettu kirkon virka, johon kutsutaan ja johon vihitään pappisvihkimyksessä. pappi on henkilöä, joka kirkkojärjestyksen mukaisesti on joko vihitty pappisvirkaan tai jolle on myönnetty oikeus toimittaa pap- pisvirkaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Papin virka on hallinnollisella päätöksellä perustettua seurakunnan, seurakuntayhtymän, tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen virkaa, johon voidaan valita vain pappi. Kirkkolaki 5:1 a §.
Päätöksen KHO 2020:97 oikeudellista merkitystä analysoidaan luvuissa 2.6.4 ja 4.3.2. Anne Hartoneva
11
näyttää väitöskirjassaan päätyvän toisenlaiseen tulkintaan KHO 2020:97 merkityksestä vihkimiskysymyksen osalta. Hartoneva 2021, s. 278.
Kysymyksen syrjintärikossäännöksen soveltuvuudesta esittää myös valtionsyyttäjä Anu Mantila. Mantila
12
2021, s. 21.
1.2 Tutkimuskysymykset
Tutkielmassa analysoidaan syrjintärikossäännöksen soveltuvuutta tilanteeseen, jossa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi kieltäytyy vihkimästä samansukupuolista paria avioliittoon. Jos vihkimisestä kieltäytymiselle on syrjintärikoksen tunnusmerk- istön mukainen hyväksyttävä syy, ei syrjintärikossäännöksen tunnusmerkistö täyty. En- simmäinen tutkimuskysymys on, onko papilla syrjintärikoksen tunnusmerkistön mukainen hyväksyttävä syy kieltäytyä vihkimästä samansukupuolista paria avioliittoon?
Teon rangaistavuutta on arvioitava myös rikosoikeuden yleisten oppien kautta. Pääsään- töisesti rangaistavuuden edellytyksenä on teon tahallisuus (RL 3:1). Peittämisperiaat13 - teen mukaisesti tahallisuuden on katettava kaikki rikoksen tunnusmerkit. Tekijä voi 14 myös erehtyä oikeudellisesti merkityksellisen seikan suhteen. Erehtyminen voi vaikut- taa teon tahallisuuden arviointiin tai erehtymisen perusteella tekoa voidaan pitää anteek- siannettavana. Nämä rikosoikeuden yleisiin oppiin liittyvät näkökulmat muodostavat toisen tutkimuskysymyksen. Miten tahallisuusarviointi ja erehdysopit vaikuttavat syr- jintärikossäännöksen soveltamiseen?
Uskonnonvapaus turvaa mahdollisuuden harjoittaa vakaumustaan yksityisesti ja uskon- nollisissa yhdyskunnissa. Avioliittokäsityksessä tapahtuneen arvomuutoksen ajaminen oikeudellisella pakolla kirkon käytäntöön on uskonnonvapauden ja kirkon autonomian näkökulmasta ongelmallista. Kysymyksen valtiosääntöoikeudellisista kytköksistä jo- htuen tuomioistuin voi pyrkiä oikeuttamaan teon rikoslain ulkopuolisilla keinoilla.
Kolmas tutkimuskysymys on voiko tuomioistuin jättää soveltamatta syrjintärikossään- nöstä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen perusteella tai muuten oikeuttaa vihkimis- estä kieltäytymisen?
1.3 Tutkimuksen metodi
Tutkimuksessa käytettävä metodi on lainoppi, eli oikeusdogmatiikka. Lainopillisella 15 metodilla etsitään perusteltuja vastauksia lainsäädännöllisiin aukkoihin ja tulkinnallisiin
Osa rikoksista ovat rangaistavia myös tuottamuksellisina (RL 3:1).
13
Frände 2005, s. 116.
14
Hirvonen 2011, s. 21.
15
ongelmiin. Lainoppi jaetaan teoreettiseen ja käytännölliseen lainoppiin. Teoreettinen lainoppi systematisoi oikeutta. Käytännöllinen lainoppi tuottaa normatiivisia tulkintasu- osituksia yksittäisiin oikeudellisiin kysymyksiin. Normatiivinen tulkintasuositus on tutkijan perusteltu näkemys voimassa olevan oikeuden sisällöstä ja oikeudellisten on- gelman ratkaisuvaihtoehdoista. Rikoslainoppi on rikosoikeuteen lukeutuva oikeusti16 - eteenala, jonka keskeinen tehtävä on tulkita ja systematisoida rikosoikeudellisia sään- nöksiä. Laajemmin ymmärrettynä rikoslainopissa muotoillaan lainopillisia ongelmia, jäsennetään uusia systemaattisia yhteyksiä ja oikeudellisen ongelman ratkaisun kannalta merkityksellisiä näkökohtia. Lähteinä rikoslainopissa käytetään lakitekstejä, lainvalmis- teluaineistoa, oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuutta. 17
Metodillisesti työn painopiste on käytännöllisessä lainopissa. Tutkimuskysymyksen keskiössä on oikeudellinen kysymys, johon esitetään tutkijan perusteltu näkemys voimassa olevan oikeuden sisällöstä ja ratkaisuvaihtoehdoista. Analyysissä kuitenkin astutaan teoreettisen lainopin puolelle käsiteltäessä kirkon avioliittokäsityksen oikeusvaikutusta. Analyysissä tehdään käsitteellinen erottelu kirkon avioliittokysymyk- sen teologisen ja oikeudellisen ulottuvuuden välillä. Erottelua hyödyntäen on mahdol- lista erikseen analysoida uskonnonvapauden suojaamaa kirkon sisäistä autonomiaa ja toisaalta autonomian suojassa tapahtuvan uskonnonharjoittamisen kytköksiä oikeusjärjestykseen laajemmin.
1.4 Tutkimuksen näkökulma ja rajaus
Kirkon avioliittokäytännön ja perustuslain suhdetta arvioidaan tuoreessa valtionsyyttäjä Anu Mantilan artikkelissa Kaikilla ei ole asiaa alttarille – Loukkaako kirkon vihkimiskäytäntö seksuaalivähemmistöjen perusoikeuksia ja onko sen oikeudellinen pe- rusta riittävä? Artikkelissa arvioidaan loukkaako käytäntö seksuaalivähemmistöjen pe- rustuslaillisia oikeuksia. Tämän tutkielman kysymyksenasettelu ja johtopäätökset ovat 18 pääpiirteittäin linjassa Mantilan artikkelissa esitettyjen näkemysten kanssa. Keskeisin
Lainopissa, kuten tuomioistuinten ratkaisutoiminnassa on kysymys juridisen tulkinnan antamisesta epäti
16 -
etoisuuden vallitessa. Aarnio 2011, s 57-58. Myös Wilhelmsson 1997, s. 341–342; Aarnio 1989, s. 288; Hir- vonen 2011, s. 36; Määttä – Paso 2019, s. 11.
Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 13–14; Melander 2016, s. 5–9.
17
Mantila 2021, s. 2.
18
ero tämän tutkielman ja Mantilan artikkelin välillä on näkökulma. Tämän tutkielman näkökulma on rikosoikeudellinen, kun Mantilan artikkelin näkökulma on peru- soikeuslähtöinen. Rikosoikeudellisessa arvioinnissa selvitetään mikä on voimassa oleva laki ja miten sitä tulee soveltaa rikosprosessissa. Perusoikeuksien merkitystä tarkastel- laan rikosoikeudellisen arvioinnin kautta. Perusoikeuslähtöiselle näkökulmalle on omi- naisempaa arvioida mitä säädetyn lain pitäisi sisältää. Ero tulee näkyväksi käsiteltäessä erilaiseen kohtelun hyväksyttävyyttä. Mantila käsittelee erilaisen kohtelun hyväksyt- tävyyttä perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin liittyvän hyväksyttävyyden näkökulmas- ta. Tässä tutkielmassa erilaisen kohtelun hyväksyttävyys on syrjintärikossäännöksen 19 tunnusmerkistöön kuuluvan hyväksyttävän syyn arviointia. Papin rikosvastuun arvioiminen ilmentää tutkielman rikosoikeudellista näkökulmaa.
Syrjintärikossäännöksen lisäksi vihkimisestä kieltäytymisessä rikosvastuu voi syntyä virkavelvollisuuden rikkomisen (RL 40:9) tai tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen (RL 40:10) nojalla. Näissä rikosnimikkeissä tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että tekijä on toiminut tahallaan tai huolimattomasti. Syrjintärikoksen tun- nusmerkistön täyttyminen ei edellytä syrjintätarkoitusta tai toiminnassa ilmenevää moitittavaa huolimattomuutta. Syrjintärikoksen tahallisuusedellytys täyttyy, kun tekijä on tietoinen syrjintäperusteen olemassaolosta ja antaa sille merkitystä henkilön ko- htelussa . Tästä teon tahallisuusarviointiin liittyvistä eroista johtuen tutkielmassa keski20 - tytään syrjintärikossäännöksen soveltuvuuden arviointiin ja virkarikokset rajataan tutkielman ulkopuolelle. Rikosprosessiin liittyy olennaisesti kysymys myös syytteen 21 nostamisesta. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa antaa mahdollisuuden syyttäjälle harkinnanvaraisesti jättää syyte nostamatta, tiettyjen edellytysten täyttyessä. Tätä mah- dollisuutta vihkimisestä kieltäytymisen kohdalla Anu Mantila sivuaa artikkelissaan. 22 Syytteen nostamiseen tai sen nostamatta jättämiseen liittyvä arviointi rajataan kuitenkin tutkielman ulkopuolelle.
Mantila 2021, s. 11.
19
HE 94/1993 vp, s. 36; KKO 2010:74, kohta 27.
20
Wiking Vuoren opinnäytetyö käsittelee kirkon avioliittosääntelyn virkamiesoikeudellista ulottuvuutta ja
21
tosiasiallista kurinpitokäytäntöä. Vuori 2019.
Mantila 2021, s. 21.
22
Työssä analysoidaan kirkossa tapahtunutta kannanmuodostusta ja sen perusteluja osit- tain laajemmin kuin syrjintärikossäännöksen soveltuvuuden oikeudellinen arviointi edellyttäisi. Kirkon sisäisillä ohjeistuksilla on kuitenkin merkitystä seurakuntiaan palveleville papeille. Ohjeistusten ja niissä olevien perustelujen kuvaaminen asemoi kirkon ohjeistukset ja käytännöt osaksi laajempaa oikeudellista kontekstia. Kirkon julki- lausumia ja kannanottoja arvioidaan niiden oikeudellisen merkityksen kautta. Kirkon pitkäaikaiselle perinteelle ja arvopohjalle on kirkko-oikeudellisissa tutkimuksissa pyrit- ty antamaan oikeudellista merkitystä ylipositiivisen oikeuden käsitteellä. Ylipositiivi23 - suudella viitataan säädetyn lain ulkopuolella tai yläpuolella olevaan oikeuslähteeseen. 24 Ylipositiivisuuden käsitettä ei tunnisteta yleisesti hyväksytyissä oikeuslähdeopeissa eikä ylipositiivisella oikeudella ole lainsäädännössä tunnustettua asemaa. Teologiset ja tun25 - nustuksellisten näkemykset on mahdollista huomioida oikeudellisessa ratkaisutoimin- nassa kirjoitetun lain sallimassa tilassa, sallittuina oikeuslähteinä. Kirkon ylipositiivisen arvopohjan käyttäminen sallittuna oikeuslähteenä on kuitenkin ongelmallista, koska kirkon ylipositiivisen arvopohjan asiallisesta sisällöstä ei ole yksimielisyyttä . Mainitu26 - ista huomioista johtuen ylipositiivisen oikeuden käsitettä ei käytetä tässä tutkielmassa.
1.5 Käsitteiden määrittely
Työssä käytetään termejä hengellinen ja teologinen synonyymeina. Hengellisyydellä tyypillisesti viitataan uskonnon harjoittamisen ulottuvuuksiin ja teologisella tämän ulot- tuvuuden ympärillä tapahtuvaan tieteelliseen ajatteluun. Yleisessä keskustelussa termejä käytetään kuitenkin varsin moninaisessa merkityksessä. Tässä työssä molemmilla ter- meillä viitataan kirkon olemusta ja papin tehtävää määrittäviin ja niitä ohjaaviin opillisi- in ja normatiivisiin seikkoihin, jotka eivät laadultaan ole eduskunnan säätämää oikeutta, eivätkä perustu eduskunnan säätämään oikeuteen. Hengellisyyden ja teologisen käsit-
Kirkon ylipositiivisesta arvopohjasta katso Leino 2005, s. 197–198.
23
Kirkko-oikeuden perusteista yleisesti katso Anttinen 2010.
24
Kirkkolain ensimmäistä pykälää kutsutaan usein tunnustuspykäläksi. Siinä Suomen evankelis-luterilaisen
25
kirkon tarkoitus kytketään tiettyihin teologisiin lähteisiin. Tätä tunnustuspykälää ei kuitenkaan ole yleisesti ymmärretty sellaisena säädöksenä, jonka perusteella kirkon opillisille näkemyksille voidaan antaa lain- säädäntöön verrattava asema. Vastakkaisia näkemyksiä on myös esitetty. Esimerkiksi Arto Seppänen esittää väitöskirjassaan, että tunnustuspykälä tulisi toimia tulkintaohjeena kaikelle kirkkolain tulkinnalle. Kirkko- oikeusteorioista katso Anttinen 2010.
Eduskunnan lakivaliokunta on todennut, että kristillisen perinteen tulkinnasta ei vallitse yksimielisyyttä.
26
LaVM 15/2001 vp, s. 4.
teitä käytetään kirkastamaan rajapintaa oikeusnormien ja muiden normien välillä. Ra- japinnan paikallistaminen on merkityksellistä arvioitaessa, minkälaisilla edellytyksillä laadultaan teologisille argumenteille ja normeille voidaan antaa laadultaan oikeudellista merkitystä.
Kieltoerehdyssäännöstä sovelletaan tilanteisiin, jossa tekijä erehtyy oikeudellisesta seikasta sekä soveltamiserehdykseen, jossa tekijä soveltaa oikeussäännöstä tilanteeseen vääriin. Erehdystilanteita analysoitaessa toisinaan käytetään oikeuserehdyksen käsitettä korostamaan tekijän erehtymistä oikeudellisessa seikassa, erotuksena oikeussäännön virheellisestä soveltamisesta.
Työssä käytetään termejä Pappisvirka, pappi ja Papin virka. Evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista varten kirkossa on pappisvirka, joka saadaan papiksi vihkimisessä (KL 5:1). Pappi on henkilö, joka kirkkojärjestyksen mukaisesti on joko vihitty pappisvirkaan tai jolle on myönnetty oikeus toimittaa pappisvirkaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Papin virka on hallinnollisella päätöksellä perustettu seurakunnan, seurakuntayhtymän, tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen virka, johon voidaan valita vain pappi (KL 5:1a). Papin virka termiä käytetään viitatessa papin tehtävien virkamiesoikeudelliseen ulottuvuuteen ja pappisvirka termiä viitatessa papin tehtävien hengelliseen ulottuvuutta.
2. SOVELTUVAT LAIT JA OIKEUSPERIAATTEET
2.1 Oikeuslähdeoppi – oikeudellisen argumentaation kulmakivi
Oikeuslähteen käsitteellä määritellään aineisto, johon oikeudellinen ratkaisu voidaan hyväksyttävästi perustaa. Normatiivinen oikeuslähdeoppi antaa lainsoveltajalle ohjeita 27 oikeuslähteiden velvoittavuudesta. Se vastaa kysymykseen, mitä oikeuslähteitä on käytettävä oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa ja millä tavalla niitä on käytettävä.
Oikeuslähteiden kokonaisuudesta muodostuu käsitys, miten lakia on luettava. Suomen oikeusjärjestelmä kuuluu roomalais-germaaniseen oikeusperinteeseen, jossa kirjoitettu laki on tärkein oikeuslähde. Suomen perustuslaki edellyttää, että julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin ja että kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia (PL 2:3). Julkista valtaa ei voi käyttää ilman asianmukaista laillista perustetta (ul- tra legem), eikä julkista valtaa voi käyttää vastoin lakia (contra legem). Tämä laillisuus- periaate on, yhdessä valtiovallan kolmijaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden kanssa, oikeusvaltion keskeinen elementti. 28
Perinteinen pohjoismainen oikeuslähdeoppi on kolmijakoinen. Vahvasti velvoittavia 29 oikeuslähteitä ovat lait ja lain nojalla annetut asetukset. Lakien kategoriassa on sisäistä hierarkiaa. Perustuslaki on normihierarkiassa tavallisia lakeja ylempänä. Oikeudellisen 30 ratkaisun on perustuttava vahvasti velvoittaviin oikeuslähteisiin. Heikosti velvoittavat oikeuslähteet ohjaavat tulkintaa vahvasti velvoittavien oikeuslähteiden rajaamassa tilas- sa. Heikosti velvoittavia oikeuslähteitä hyödynnetään, jos lain sanamuoto mahdollistaa useamman tulkintavaihtoehdon. Tulkintaohjeina käytetään lain valmisteluaineistoa ja 31 ylimpien tuomioistuinten ratkaisuja. Lain esitöistä selvitetään lainsäätäjän tahtoa ja lain tarkoitusta. Ylimmät tuomioistuimet ohjaavat ennakkopäätöksillään lain tulkintaa 32
Aarnio 2014, s. 209–212, 215 ja 283; Laakso 2012, luku 8, erityisesti s. 257 ja 271; Virolainen – Mar
27 -
tikainen 2010, s 363–455.
Virolainen – Martikainen 2010, 363–370; Laakso 2012, s. 269–271 ja 325.
28
Malli tunnetaan Aulis Aarnion ja Aleksander Peczenikin normatiivisena oikeuslähdeoppina.
29
Aarnio 2014, s. 233–240; Määttä – Paso 2019, s. 19–21.
30
Laakso 2012, s. 325; Virolainen – Martikainen 2010, 363–370.
31
Tavoitteellinen laintulkinta jaotellaan subjektiivis-tavoitteelliseen laintulkintaan ja objektiivis-tavoitteel
32 -
liseen lain tulkintaan. Subjektiivis-tavoitteellisessa laintulkinnassa lain tavoite ymmärretään lainsäätäjän tah- tona tai tavoitteena. Objektiivis-tavoitteellisessa tulkinnassa lain tavoite kiinnitetään järjestelmätason tavoit- teisiin. Laille annetaan sellainen merkityssisältä, joka parhaiten toteuttaa kulloisenkin sääntelykokonaisuuden tarkoitusta tehokkaimmin. Määttä – Paso 2019, s. 41–42.
alemmissa oikeusasteissa. Ennakkopäätökset eivät sido tuomioistuimia, mutta niillä on merkittävä tosiasiallinen ohjaava vaikutus. Kolmas oikeuslähteiden kategoria ovat sal33 - litut oikeuslähteet. Sallittuja oikeuslähteitä voi käyttää perustellessaan lopullista ratkaisua, joka on lain mukainen ja noudattaa heikosti velvoittavien oikeuslähteiden lin- jauksia. Sallittujen oikeuslähteiden kirjo on laaja. Niihin kuuluvat esimerkiksi oikeuskirjallisuus, valtionhallinnon ohjeistukset, suositukset ja mietinnöt. Sallittujen 34 oikeuslähteiden kategorian voi hahmottaa myös kiellettyjen oikeuslähteiden vastinpari- na. Oikeudellista ratkaisua ei saa perustaa lain tai hyvän tavan vastaisiin argumentteihin tai puoluepoliittisiin näkemyksiin . 35
Perinteisen pohjoismaisen oikeuslähdeopin teoreettista selitysarvoa on kritisoitu.
Oikeuden kansainvälistyminen ja perusoikeuksien painoarvon kasvu ovat muuttaneet oikeuslähteiden keskinäistä suhdetta. Esitetystä kritiikistä huolimatta perinteisellä po- hjoismaisella oikeuslähdeopin mallilla on edelleen keskeinen asema suomalaisessa oikeuskulttuurissa. Aarnion mukaan oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa tapahtuneet 36 painotusmuutokset ovat tapahtuneet kirjoitetun lain sallimassa tilassa, eikä oikeuslähdeoppi tästä syystä ole vanhentunut. Kirjoitettu laki edelleen määrittää juridis- esti mahdollisten ratkaisuvaihtoehtojen alan. 37
Oikeustieteellisessä keskustelussa tilannesidonnainen oikeuslähdeoppi on saanut tilaa staattisen oikeuslähdeopin rinnalla. Tilannesidonnaisessa oikeuslähdeopissa sisällölliset perustelut on nähty ensisijaisina oikeudellisen ratkaisutoiminnan kriteereinä. Tilan38 - nesidonnaisen oikeuslähdeopin soveltumiseen rikosoikeudelliseen ratkaisutoimintaan on kuitenkin suhtauduttu varauksella.
”…rikosoikeudellisessa ratkaisutoiminnassa korostuu lakisidonnaisuus sisällöllisen oikeudenmukaisuuden ja tilannesensitiivisyyden kustannuksella. Tämän vuoksi Aarnio 2014, s. 241– 251; Määttä – Paso 2019, s. 21–22.
33
Aarnio 2014, s. 251–256.; Määttä – Paso 2019, s. 22–24.
34
Aarnio 2014, s. 232.
35
Määttä – Paso 2019, s. 17.
36
Aarnion mukaan suomalaisen oikeusjärjestelmän lähtökohtana on edelleen legaliteettiperiaate, eli kirjoitet
37 -
tu laki tulkinnan lähtökohtana. Aarnio 2014, s. 233–237 ja 261 – 264. Perusoikeuksien vaikutuksesta lain- tulkintaan ks. myös. Helin 2012.
Melander 2016, s.103.
38
rikosoikeuden oikeuslähde- ja tulkintaoppi eroaakin monien muiden oikeudenalojen, kuten siviilioikeuden tai ympäristöoikeuden lainsoveltamisopeista, joissa on jätetty en- emmän sijaa joustaville oikeusohjeille ja sisällölliselle argumentaatiolle.” 39
”Keskeinen argumenttimme onkin se, että rikosoikeuden oikeuslähdeopissa ei ole kysymys pelkästään ratkaisua tukevien oikeuslähteiden määrittelemisestä, vaan keskeis- esti siitä, mitä ratkaisuperusteissa tulee jättää huomiotta. Rikoslain lakipositivistinen lu- onne merkitsee nimenomaan sitä. että rikoslaki toimii poissulkevana tekijänä.” 40
Usein oikeuslähdeopista ei voi suoraan johtaa vastausta lain soveltamiseen liittyviin kysymyksiin. Sovellettavan säännöksen ollessa tulkinnanvarainen, tarvitsee lainsovelta- ja avukseen muita oikeuslähteitä ja niiden soveltamisessa käytettäviä tulkintaoppeja.
Mitä kiperämpi tapaus, sitä monipuolisempaa oikeuslähdemateriaalin ja tulkintaoppien käyttämistä tarvitaan. Jos sääntely on jäänyt puutteelliseksi, ratkaisu voidaan joutua pe- rustamaan oikeusperiaatteisiin, oikeuskäytäntöön tai oikeuskirjallisuuden kannanottoi- hin. Lain sanamuodon tulkitsemisen lisäksi oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa tukeudutaan tyypillisesti systeemiseen tulkintaan ja tavoitteelliseen tulkintaan. Sys41 - teemisessä tulkinnassa oikeusnormia tulkitaan osana laajempaa oikeudellista normikokonaisuutta. Kokonaisuuden koherenssia rikkovat tulkintavaihtoehdot suljetaan pois. Tavoitteellisessa tulkinnassa oikeusnormille pyritään antamaan sellainen merkitys- sisältö, joka vastaa parhaiten lain tavoitetta. Laintulkinnassa on kuitenkin muistettava kirjoitetun lain sanamuodon asettamat rajat. Säännöksen tavoitteen korostaminen voi etäännyttää tulkintaa säännöksen sanamuodosta tai johtaa jopa sanamuodon vastaiseen tulkintaan. Säännökselle annettavan merkityssisällön on pysyttävä säännöksen sana- muodon rajoittamassa tilassa. Lain tulkinnassa perus- ja ihmisoikeuksilla on myös su42 - uri merkitys. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa säännös vaikuttaa siten, että lakia on tulkittava perusoikeusmyönteisesti. Lain erilaisista tulkintavaihtoe- hdoista on valittava se, joka parhaiten edistää perusoikeuksien toteutumista. 43
Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 111–112.
39
Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 150. Myös. Frände 2012, s. 46 ja Melander 2016, s. 81.
40
Määttä – Paso 2019, s. 34 ja 69.
41
Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 159 ja 162.
42
PeVM 25/1994, vp, s. 4.
43
Tulkintaoppien ohella lainsoveltajalla on mahdollisuus punnita ratkaisuvaihtoehtojen seurauksia. Puhutaan seurausharkinnasta tai reaaliargumenteista.
”Kyse on ratkaisun lopputuloksesta käsin hahmottuvasta tilannekohtaisesta järjen käytöstä, minkä perusteella lain mekaanisesta ja muodollisesta soveltamisesta poiketaan – – tilannekohtaisen järjenkäytön mahdollisuudet oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa ovat lisääntyneet oikeuslähde-, tulkinta- ja argumentaatio-op- pien viimeaikaisen kehityksen vuoksi. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että oikeudellisessa ratakisutoiminnassa on aina kyse erityisestä oikeudellisesta jär- jenkäytöstä, jossa päättely sidotaan kontrolloitavissa oleviin oikeuslähteisiin ja tulkintaperusteisiin. Poikkeaminen lain sanamuodosta vain sillä perusteella, että se olisi oikeudenmukaista, ei ole oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa lainmukaista eikä vakuuttavaa.” 44
Oikeudellisten perustelujen on oltava painavat, jos seurausharkinnalle annetaan pain- oarvoa oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa.
2.2 Perus- ja ihmisoikeudet
2.2.1 Perusoikeudet ovat yksilön oikeuksien suoja
Perusoikeudet ovat Suomen perustuslaissa säädettyjä kansallisen oikeusjärjestyksen tur- vaamia kaikille kuuluvia oikeuksia. Perusoikeuksista säädettäessä johtona oli Eu45 - roopan ihmisoikeussopimus (SopS 18-19/1990, EIS). Perustuslaki ja Euroopan ih46 - misoikeussopimus muodostavat oikeudellisen kokonaisuuden, jonka kautta oikeudel- lisessa ratkaisutoiminnassa arvioidaan ratkaisun yhteensopivuus perus- ja ihmisoikeuk- sien kanssa. Perusoikeusuudistuksen valmisteluaineistossa todetaan, että perusoikeusu- udistuksen tavoitteena on vahvistaa yksilön oikeuksia suhteessa julkiseen valtaan. 47 Tutkimuskysymyksen kannalta keskeisiä perus- ja ihmisoikeuksia ovat uskonnonvapaus (EIS 9. art., PL 11 §) ja yhdenvertaisuuden perusoikeus (PL 6 §). Yhdenvertaisuuden
Määttä – Paso 2019, s, 68.
44
Hallberg ym. 2011, s. 29–30; Mäenpää 2018, s. 87.
45
Salminen 2019 s. 83.
46
HE 309/1993 vp, s. 15.
47
periaatetta suojataan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa säädetyllä syrjinnän kiellolla (EIS 14 art.).
2.2.2 Uskonnonvapaus
Euroopan ihmisoikeussopimukseen 9. artikla turvaa jokaiselle ajatuksen-, omantunnon ja uskonnon vapauden:
1. Jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen, Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalan- palveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.
2. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien tur- vaamiseksi.
Vapaudelle tunnustaa uskoa voidaan asettaa rajoituksia. Rajoituksen oikeudellisuus edellyttää kolmea seikkaa: puuttumisen lainmukaisuutta, oikeutettua tarkoitusta ja vält- tämättömyystestin läpäisemistä. Puuttumisen lainmukaisuus edellyttää, että puuttuvalle toimenpiteelle on laissa säädetty peruste. Uskonnonvapautta rajoittava säännös tulee olla selkeästi kansalaisten saatavilla ja käytettävissä sekä riittävän selvästi muotoiltu, jotta kansalaiset voivat ohjeita noudattaa . Oikeutettu päämäärä edellyttää, että uskon48 - nonvapauden rajoittamisella edistetään jotakin artiklan toisessa kohdassa mainittua tavoitetta. Rajoituksen on myös oltava välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.
Toisin sanoin uskonnonvapauteen puuttumisen on vastattava painavaan sosiaaliseen tarpeeseen ja puuttumisen on oltava seuraamuksiltaan kohtuullinen suhteessa tavoiteltu- un päämäärään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisuissa uskonnonva49 - pautta tulkittaessa merkitystä on annettu valtion historialle ja uskonnollis-poliittiselle tilanteelle. Tapauskohtaisten ratkaisuperusteiden sovellettavuus toiseen valtioon ei siten
Osmanoglu ja Kocabas v. Switzerland (2017), kohdat 50-52.
48
Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 486 – 487. Tapauksessa Francesco Sessa lakimiehen pyyntöön siirtää rikosju
49 -
tun käsittelyä juutalaisten pyhäpäivänä ei suostuttu. Tapauksessa katsottiin, että vaikka käsittely juutalaisten pyhäpäivänä puuttui 9 artiklan vapauteen, oli puuttuminen oikeutettua muiden henkilöiden vapauksien, oikeuksien ja asianmukaisen lainkäytön turvaamiseksi. Francesco Sessa v. Italia (2012) (ään, 4-3), kohta 38.
ole itsestään selvää . Valtion tehtävä on toimia puolueettomana ja neutraalina organ50 - isoijana eri uskonnollisten ja ideologisten ryhmien intressien yhteensovittamisessa. 51 Valtioilla on harkintavaltaa uskonnollisten olojen järjestämisessä ja käsiteltävänä ole- vaan tilanteeseen puuttumisessa. 52
Uskonnonvapautta koskeva artikla ei suojaa kaikkia tekoja, joiden vaikuttimena on usko tai uskonto. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tilanteet tulee ratkaista tapauskohtaisten tosiseikkojen perusteella. Uskonnonvapaus ei esimerkiksi anna mah53 - dollisuutta kieltäytyä olennaisista työtehtäviin liittyvistä velvollisuuksista. Konttinen -54 tapauksessa henkilö oli irtisanottu, koska hän oli adventistina kieltäytynyt työsken- telemästä perjantaisin auringonlaskun jälkeen. Tapauksessa todettiin, että irtisanominen ei perustunut henkilön uskonnollisuuteen, vaan hänen kieltäytymiseen työaikojen nou- dattamisesta . 55 Osmanoglu -tapauksessa vanhemmat halusivat lapsilleen vapautuksen koulun uimatunneilta. Vakaina muslimeina vanhemmat kokivat, että molemmille sukupuolille yhteiset uimatunnit loukkasivat tietyiltä osin heidän vakaumustaan. Eu- roopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan yhteisten uimatuntien tarkoituksena oli tukea ulkomaalaisten ja eri kulttuuritaustoista tulevien henkilöiden integroitumista yhteiskuntaan. Uimatuntien taustalla olevat päämäärät täyttivät artiklan 9 rajoitusedelly- tykset. Henkilö käyttää uskonnonvapauttaan ottaessaan vastaan tehtäviä uskonnollisis56 - sa yhteisöissä ja tehtävistä erotessaan. Virkaa toimittaessaan henkilön on toimittava uskonnollisen yhteisön uskonnollisen näkemyksen mukaisesti eikä hän voi kieltäytyä tehtävistä, tai toimittaa niitä poikkeavan uskonnollisen näkemyksen mukaisesti,
Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 476.
50
Serif v. Kreikka (1999), kohta 53. Serif -tapauksessa todetaan, että uskonnollisen yhdyskunnan jakautu
51 -
misessa kahteen valtiovallan ei tule asettua tukemaan toista puolta. Jännite on moniuskonnollisuuden väistämätön seuraus, jota ei poisteta eliminoimalla pluralismi, vaan varmistamalla kilpailevien ryhmien kyky sietää toisiaan.
Lautsi ja muut v. Italia (2011), kohdat 60, 70, 74–76.
52
Osmanoglu ja Kocabas v. Switzerland (2017), kohdat 41.
53
EIT:n oikeuskäytännössä on lukuisia tapauksia, joissa teon ei katsottu kuuluvan 9 artiklan suojan piiriin,
54
vaikka teon taustalla saattoi olla omantuntoon tai uskontoon liittyvä vakaumus, esimerkiksi abortinvastaisen aineiston jakaminen sairaalan edessä; Vaatimus avustetusta itsemurhasta; vaatimus kielellisestä etusijasta;
toive henkilön uurnatuhkan ripottelusta omalle maalle; idealistinen ajatus tarjota vangeille ilmaista oikeusa- pua; oikeus avioeroon; lasten etunimen valinta; kieltäytyminen työskennellä tiettynä päivänä. Lista teoksesta Hirvelä – Heikkilä 2013, s. 483.
Konttinen v. Suomi (1996), osio 1.
55
Osmanoglu ja Kocabas v. Sveitsi (2017), kohta 64.
56
henkilökohtaiseen uskonnonvapauteen vedoten. Tämä koskee työntehtäviä ja jossain määrin henkilökohtaista siviilielämää. 57
Suomen perustuslaissa turvataan uskonnon ja omantunnon vapaus (PL 11 §). Uskon- nonvapauteen kuuluu myös uskonnollisen yhdyskunnan tietynasteinen sisäinen autono- mia. Suojan laajuutta ei ole täsmällisesti määritelty. Uskonnonvapautta koskevaan 58 pykälään (PL 11 §) ei sisälly rajoituslauseketta. Perusoikeusuudistuksen esitöissä tode- taan, että rajoituslausekkeen puuttuminen ei kuitenkaan merkitse, että uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkaavat peru- soikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Uskonnon ja omantunnon vapauden perustuslainturva ei myöskään estä antamasta lailla järjestysluonteisia sään- nöksiä, jotka eri uskonnollisten suuntausten tulee ottaa huomioon uskonnollisissa menoissaan. Erityisesti muiden ihmisten perusoikeuksiin liittyvät näkökohdat on otetta- va huomioon tulkittaessa, miten pitkälle säännöksen antama perusoikeussuoja ulottuu.
Hallituksen esityksen mukaan esimerkiksi uskonnon ja omantunnon vapauden ja virkavelvollisuuksien väliset ristiriidat joudutaan ratkaisemaan tapauskohtaisesti. Sään- nöksestä ei voida johtaa yleistä oikeutta kieltäytyä virkavelvollisuuksiin kuuluvasta tehtävästä vakaumuksen perusteella. 59
2.2.3 Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14. artiklassa kielletään syrjintä:
Tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.
Siebenhaar v. Saksa (2011), kohdat 36-48. Kokoavasti KHO 2011:56
57
HE 309/1993 vp, s. 60; PeVL 4/2020 vp, s. 6; PeVL 57/2001 vp, s. 2. Uskonnollisen yhteisön oikeudesta
58
määrittää oman uskonnonharjoittamisen tavoista on käytetty termiä kulttivapaus. Hallberg ym. 2011 luku 7..
HE 309/1993 vp, s. 56.
59
Sopimuksen 14. artikla edellyttää, että muualla sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien nauttiminen on turvattava ilman syrjintää. EIS:n 12. lisäpöytäkirjan ensimmäinen ar60 - tikla on otsikoitu kaikkinaisen syrjinnän kielto ja siinä syrjinnän kielto ulotetaan kaik- keen laissa tunnustettujen oikeuksien nauttimiseen. Syrjinnän kielto nimenomaisesti ulotetaan koskemaan viranomaistoimintaa. Sukupuolista suuntautumista ei mainita kiel- lettynä syrjintäperusteena, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa tapauk- sissaan todennut, että erilainen kohtelu sukupuolisen suuntautumisen perusteella sisäl- tyy 14. artiklassa kiellettyihin muihin syrjintäperusteisiin. EIT:n oikeuskäytännössä 61 tulkintalinja on tiukka ja valtion harkintavalta on kapea arvioitaessa seksuaalista suun- tautumista syrjintäperusteena. Seksuaalisesta suuntautumisesta johtuva poikkeava ko62 - htelu edellyttää aina erityisen painavia perusteita. 63
Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä yhdenvertaisen kohtelun vaatimus on rakennettu kaksiportaisesti. Perustuslain 6 §:ssä turvataan yhdenvertainen kohtelu perusoikeutena.
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella (PL 6 §). Yhdenvertaisuudesta on säädetty yleisessä yhdenvertaisuuslaissa (1325/2017, YvL) ja eri elämänalueita koskevassa lainsäädännössä. Näiden lisäksi henkilön asettaminen eriarvoiseen asemaan ilman hyväksyttävää syytä on kriminalisoitu rikoslain syrjintärikossäännöksessä (RL 11:11). 64
2.2.4 Perusoikeuksien rajoittaminen
Perusoikeuksien rajoitusedellytykset on ilmaistu perusoikeusuudistuksen yhteydessä annetussa eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietinnössä. Rajoituksista on säädettävä eduskuntalailla; rajoitusten on oltava tarkkarajaiset ja riittävän täsmälliset; rajoituspe- rusteiden on oltava hyväksyttävät ja yhteiskunnallisen tarpeen vaatimat; tavallisella lail- la ei voida tehdä perusoikeuden ytimeen ulottuvaa rajoitusta; rajoitusten on oltava suh- teellisuusvaatimuksen mukaisia; rajoitusta tehdessä on huolehdittava riittävistä
Pellonpää ym. 2018, s. 996.
60
Fretté v. Ranska (2002), kohta 32.
61
Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 1206.
62
Schalk ja Kopf v. Itävalta (2010) kohdat 101-110.
63
Rikoslaissa on kriminalisoitu työsyrjinnästä (RL 47:3) ja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä (RL 47:3a)
64
oikeusturvajärjestelyistä eivätkä rajoitukset saa olla ristiriidassa kansainvälisten ih- misoikeusvelvoitteiden kanssa. Lailla säätämisen vaatimuksesta on myös erikseen 65 säädetty perustuslain 80 §:ssä. Säännös edellyttää, että yksilön oikeuksien ja velvol- lisuuksien perusteista on säädettävä lain tasolla. Säännöksen oikeusvaikutus ulottuu myös kirkkolain alaan ja kirkon autonomian alueelle kuuluviin asioihin. Mahdollisista 66 kirkkolain säännöksiin perustuvista valtuutuksista säätää henkilön oikeuksista lakia alemmalla tasolla on määrättävä laissa selvästi ja tarkkarajaisesti. Laissa määriteltyjä määräyksenantovaltuuksia on ylipäätään tulkittava supistavasti. 67
Ihmisoikeusjärjestelmään on sisällytetty myös yleinen kielto käyttää turvattuja ih- misoikeuksia toisten ihmisoikeuksien rajoittamisen perusteena. Euroopan ih- misoikeussopimuksessa turvattua oikeutta ei saa tulkita siten, että se oikeuttaa teon, joka tekee tyhjäksi jonkin toisen sopimuksessa turvatun oikeuden. Oikeuksien väärinkäytön kiellosta säädetään Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (17 artikla) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2012/C 326/02, 54 artikla). Oikeuksien väärinkäytön kiellon soveltamiseen on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan suh- tauduttava kuitenkin varauksella. Rajoittamista on ensisijaisesti arvioitava perusoikeuk- sien yleisten rajoitusedellytysten valossa, sekä mahdollisesti yksittäisen perusoikeuden valossa. 68
2.3 Rikosoikeuden yleiset opit 2.3.1 Tahallisuus
Teon tahallisuus tai tuottamuksellisuus on rikosvastuun edellytys. Jos ei toisin säädetä teko on vain tahallisena rangaistava (RL 3:5). Rikosoikeuden yleisissä opeissa tahallisu- us jaotellaan seuraustahallisuuteen ja olosuhdetahallisuuteen. Seuraustahallisuudesta
PeVM 25/1994 vp, s. 4-5. Yleisesitys perusoikeuksien rajoitusedellytyksistä Viljanen 2001.
65
PeVL 4/2020 vp, s. 6.
66
PeVL 26/2001 vp, s. 6. Perustuslakivaliokunta on lausunut viranomaisille annettavan määräysantovallan
67
supistavasta tulkinnasta mm. Suomen pankista (PeVL 20/2003 vp, s. 3/II), luottolaitosten toiminnasta (PeVL 24/2002 vp, s. 3/II) ja lääketoimintaan (PeVL 19/2002 vp, s. 5.) liittyvien lakien säätämisen yhteydessä.
Hyttinen – Tapani 2018, s. 32–34.
68
säädetään rikoslain 3:6 pykälässä ja siinä tunnistetaan kolme tasoa. Useat rikoksen 69 tunnusmerkistön osat eivät ole seurauksia vaan olosuhteita. Esimerkiksi syrjintäperus- teen olemassa olo ei ole seuraus vaan olosuhde. Olosuhteet eivät ole tekijän tahdon tai tarkoituksen varaisia. Olosuhde joko on tai ei ole. Peittämisperiaatteen mukaisesti tahal- lisuuden on katettava kaikki rikoksen tunnusmerkistön osat, myös olosuhteet. 70 Rikoslain kokonaisuudistuksen valmistelussa tahallisuuden alarajan määrittämisen haasteisiin kiinnitettiin huomiota. Eduskunnan lakivaliokunnan mukaan olosuhdetahal- lisuus vaihtelee rikostyypeittäin ja yhden yhteisen alarajan määrittäminen saattaa nostaa tahallisuuskynnyksen erityisesti talousrikosten kohdalla turhan korkeaksi. Laki- valiokunnan mietinnön perusteella rikoslain kokonaisuudistuksessa päädyttiinkin jät- tämään olosuhdetahallisuuden määrittyminen oikeuskäytännön varaan. 71
Olosuhdetahallisuutta rajaa rikoslain 4:1 pykälässä säädetty tunnusmerkistöerehdys. 72 Säännöksen mukaan, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsillä olosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän ere- htyy sellaisesta seikasta, teko ei ole tahallinen. Tunnusmerkistöerehdyksessä käytetty sanamuoto olla selvillä seikoista ja tahallisuuden alarajan määrittävä todennäköisyysta- hallisuuden ilmaisu varsin todennäköisenä pitäminen eivät ole täysin yhteensopivat.
Näyttää mahdolliselta, että tunnusmerkistöerehdyksen poissulkevasti tekijä voi olla asioista selvillä, mutta tahallisuusedellytyksen täyttämättä jättävällä tavalla tekijä ei kuitenkaan pitänyt olosuhteen olemassaoloa varsin todennäköisenä. Oikeuskirjallisu- udessa olosuhdetahallisuuden alarajasta onkin käyty runsasta keskustelua. Korkein 73 oikeus on arvioinut olosuhdetahallisuutta todennäköisyystahallisuuden perusteella. On 74
Tarkoitustahallisuudesta on kyse, kun tekijä on tarkoittanut aiheuttaa tunnusmerkistön mukaisen seurauk
69 -
sen. Varmuustahallisuudessa tekijän tarkoitus ei ole ollut aiheuttaa tunnusmerkistön mukaista seurausta, mut- ta seurauksen toteutuminen on ollut teon varma seuraus. Seuraustahallisuuden alin aste on todennäköisyysta- hallisuus. Todennäköisyystahallisuuden edellytyksen katsotaan täyttyvän, kun tekijä on pitänyt seurauksen syntymistä varsin todennäköisenä. HE 44/2002 vp, 84; KKO 2019:106, kohdat 24–28; KKO 2012:98, kohta 8; KKO 2013:82, kohta 11.
Subjektiivisen on katettava objektiivinen. Matikkala 2005, s. 543.
70
LaVM 28/2002 vp, s. 9–10.
71
LaVM 28/2002 vp, s. 9–10: KKO 2015:55, kohta 24.
72
Tahallisuutta käsitteleviä väitöskirja: Matikkala 2005 ja Vihriälä 2012. Tahallisuuden käsittelyä
73
rikosoikeuden yleisteoksissa Tapani–Tolvanen–Hyttinen, 2019; Frände 2005.
HE 44/2002 vp, s. 75; KKO 2017:9, kohta 39; KKO 2015:66, kohta 25. Nuutila 1997, s. 227; Frände 2005,
74
s. 116.
