3.1 Syrjintärikossäännöksen soveltaminen
Syrjintärikoksen tunnusmerkistönmukaisuus edellyttää, että julkisessa tehtävässä toimi-va ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla tai että asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan ilman hyväksyttävää syytä (RL 11:11). Syrjintärikossäännös on soveltamisalaltaan yleinen, eikä uskonnonharjoittamista ole rajattu soveltamisalan ulkopuolelle. Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten 205 mukaan kaikilla kirkon jäsenillä on lähtökohtaisesti oikeus tulla vihityksi avioliittoon kirkollisin menoin. Laissa ei ole säännöstä, jolla kirkollinen vihkiminen olisi rajattu vain eri sukupuolta oleville pareille. Kieltäytyessään vihkimästä samansukupuolisen parin, pappi ei palvele heitä yleisesti noudatettavilla ehdoilla ja asettaa heidät ilmeisen eriarvoiseen asemaan. Kirkollisen toimituksen kieltäminen uskonnollisen yhdyskunnan jäseneltä rajoittaa mahdollisuutta uskonnon harjoittamiseen. Eriarvoiseen asemaan aset-tamisen suhteen syrjintärikoksen tunnusmerkistön täyttymistä tältä osin voidaan pitää ilmeisenä.
Rikoksen rakenneanalyysin kaksiportaisessa mallissa rikoksen rakenne jaetaan vastuuta luoviin ja vastuusta vapauttaviin tekijöihin. Vastuuperusteet muodostuvat tunnusmerk-istönmukaisuudesta, johon luetaan myös tahallisuus ja tuottamus. Vastuuvapausperus-teet pitävät sisällään lähtökohtaisesti kaikki rikosoikeudellisen vastuun poissulkevat tek-ijät. Syrjintärikossäännöksen vastuuta luovien perusteiden arvioinnissa ratkaisevaa on 206 hyväksyttävän syyn olemassaolon arviointi. Jos vihkimisestä kieltäytymiselle on hyväksyttävä syy, syrjintärikoksen tunnusmerkistö ei täyty. Teon tahallisuus on myös arvioitava vastuuta luovana perusteena.
KKO 2010:74 kohta 9.
205
Tapani – Tolvanen – Hyttinen 2019, s. 3–7; Melander 2016, s. 96, 101–102.
206
3.2 Rikosvastuun luovat perusteet
Syrjintärikosäännöksen mukainen hyväksyttävä syy voi perustua oikeusjärjestykseen tai kansalaisten vakiintuneeseen oikeuskäsityksiin. Uskonnonvapauteen kuuluu tiety207 -nasteinen uskonnollisten yhteisöjen sisäinen autonomia. Esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksien rajoittaminen vain yhteisön jäsenille on vakiintuneesti katsottu olevan hyväksyttävää. Uskonnonvapauteen kuuluu myös ajatus valtiovallan vain vält208 -tämättömästä puuttumisesta kirkon autonomiaan. Kirkon itsemääräämisoikeuden asiallinen sisältö tyhjentyy, jos kirkon keskeisiin opillisiin kysymyksiin puututaan yleisellä lainsäädännöllä. Perustuslakivaliokunnan mukaan uskonnollisen yhteisön opin määrittäminen ei tulisi olla riippuvainen eduskunnassa vallitsevasta poliittisista paino-tuksista. Uskonnonvapaus suojaa kirkon oikeutta määrittää oppinsa itse ja jossain 209 määrin poiketa yleisestä lainsäädännöstä. Uskonnonvapauden suojaama liikkumatila ei kuitenkaan ole rajaton, eikä se suojaa oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa ristiriitaista uskonnonharjoittamista. Uskonnonvapauden suojaamien oikeuksien käyttöön voi liit210 -tyä myös muotovaatimuksia. Selvää on, että kirkon olemus uskonnollisena yhteisönä puoltaa ajatusta kirkon mahdollisuudesta hyväksyttävästä pidättäytyä vihkimästä samansukupuolisia pareja avioliittoon. Hyväksyttävän syyn olemassaolo on kuitenkin arvioitava suhteessa oikeusjärjestyksen kokonaisuuteen.
Rikosoikeudellisen rangaistusvastuun edellytyksenä on myös tahallisuus (RL 3:5). Syr-jintärikokseen syyllistyminen ei edellytä nimenomaista syrjintätarkoitusta. Syrjin-tärikoksen kohdalla tahallisuusvaatimuksen täyttyminen edellyttää tietoisuutta syrjin-täperusteen olemassaolosta ja merkityksen antamista sille henkilön kohtelussa. Sillä, 211
Vihkimiskysymyksen kiistanalaisuus ja siitä käytävä debatti puhuu sitä vastaan, että vihkimisestä kieltäy
207
-tymisen hyväksyttävyydestä vallitsisi kansalaisten kesken vakiintunut käsitys. Kirkollisen vihkimisen perin-teestä ei vallitse erimielisyyttä, mutta kirkon perinteen tunnistaminen ei ole yhtä kuin kansalaisten vakiin-tunut oikeuskäsitys. Muutokset kansalaisten oikeuskäsityksessä ovat avioliittoon liittyvien muutosten taustal-la.
HE 94/1993 vp. s. 34-35.
208
PeVL 4/2020 vp, s. 5–6.
209
Esimerkinomaisesti voidaan ajatella uskonnollista yhteisöä, jonka keskeisenä opinkappaleena on tietyn
210
sukupuolen tai ihmisryhmän pienempi painoarvo muuten demokraattisesti järjestetyssä päätöksentekomenet-telyssä. Ihmisten yhdenvertaisuus demokraattisessa päätöksenteossa on keskeinen oikeudellinen periaate, eikä siitä poikkeamista todennäköisesti voitaisi hyväksyttää uskonnonvapaudella.
HE 94/1993 vp, s. 36.
211
että tekijä itse pitää tekoa hyväksyttävänä, ei ole tahallisuusarvioinnissa merkitystä. 212 Esimerkiksi palveluja tarjoavan elinkeinon- tai ammatinharjoittajan motiivina voi olla liikevoiton lisääminen asiakkaita valikoimalla, mutta siitä huolimatta asiakkaiden valin-ta esimerkiksi rodun valin-tai kansallisuuden perusteella on syrjintää. Virkamiesten lainvas-taista menettelyä on toisinaan tarkasteltu tahallisuuskysymyksenä. Korkein oikeus on pitänyt virkarikoksesta tuomitsemisen edellytyksenä sitä, että tekijä että on toiminut tarkoituksellisesti tai tietoisesti lakia rikkoen. Tapauksessa 2017:98 korkein oikeus 213 arvioi tekijän erehtymistä oikeudellisessa arvioinnissa tahallisuuskysymyksenä. Ere-htymistä ja tahallisuutta arvioidaan luvussa neljä.
3.3 Rikosvastuusta vapauttavat perusteet
Vastuuvapausperusteina käsitellään kieltoerehdys ja sen alalajina soveltamiserehdys.
Samassa yhteydessä käsitellään tuomioistuimen mahdollisuus arvioida vihkimisestä kieltäytyminen oikeudenmukaiseksi rikoslain ulkopuolisella perusteella. Lisäksi käsitel-lään tuomioistuimen mahdollisuus jättää soveltamatta syrjintärikossäännöstä rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen kuuluvan epätäsmällisyyskiellon perusteel-la. Kaksi viimeisestä näkökulma eivät ole rikoslakiin pohjautuvia vastuuvapausperustei-ta, vaan oikeusjärjestyksen periaatteisiin kytkeytyviä poikkeuksellisia ratkaisuvaihtoe-htoja. Oikeuttaminen yleisellä tasolla ja syrjintärikossäännöksen soveltamatta jät214 -täminen epätäsmällisyyskiellon perusteella johtavat ratkaisuun, jossa tunnusmerkistön täyttymisestä huolimatta papille ei rikosvastuuta langeteta. Tämän vuoksi oikeuttaminen yleisiin oikeusjärjestelmän periaatteisiin vedoten ja syrjintärikossäännöksen soveltamat-ta jättäminen epätäsmällisyyskiellon perusteella käsitellään yhdessä vastuuvapauspe-rusteiden kanssa. Näin vaikka rikosoikeusteoreettisesti niiden paikka olisi rikoksen rakenneanalyysin ulkopuolella.
Oletetaan, että papilla ei ole vihkimisestä kieltäytymiseen hyväksyttävää syytä.
Vihkimisestä kieltäytymisen ymmärtäminen rikoslain syrjintäsäännöksen vastaiseksi edellyttää kokonaisuusarvioinnin tekemistä, jossa huomioidaan perusoikeusjärjestelmä,
KKO 2010:74, kohta 27. Anteeksiantoperusteiden soveltuvuutta arvioitaessa tekijän erehtymisellä teon
212
oikeudenvastaisuudesta voi kuitenkin olla merkitystä.
KKO 2008:90, kohdat 8 ja 63; KKO 2017:92, kohta 62.
213
Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta on säädetty myös rikoslain 3. luvun 1 §:ssä.
214
kirkon autonominen asema ja rikosoikeuden soveltamisen systematiikka. Näkökulmien yhteensovittaminen on haastavaa, eikä oikeasta tulkinnasta ole yksimielisyyttä oikeu-soppineidenkaan keskuudessa. Tekijä voidaan vapauttaa rangaistusvastuusta kieltoere-hdyssäännöksen perusteella, jos erehtyminen teon oikeudellisessa arvioinnissa on ilmeisen anteeksiannettavaa. Anteeksiantoperusteen soveltamisen edellytyksenä on, että tekijä on tehnyt sen mitä häneltä kohtuudella voidaan vaatia asian oikeudellisen tilan selvittämiseksi.
Langettava tuomio voi poikia yhteiskunnallisesti hankalia jatkokysymyksiä. Kuinka monta syrjintätekoa tulee syyttäjien ajettavaksi, kun osa papeista kieltäytyy vihkimästä pareja omantunnon syistä? Mikä oikeudellinen merkitys on annettava sille, että piispat ja hiippakuntahallinnot ovat määränneet pappeja toimimaan vastoin rikoslakia? Han-kalista seurauksista johtuen tuomioistuin voi pyrkiä oikeuttamaan teon rikoslain ulkop-uolisilla argumenteilla. Tuomioistuin voi jättää soveltamatta syrjintärikossäännöstä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja epätäsmällisyyskiellon perusteella. Epätäs-mällisyys liittyy hyväksyttävän syyn määrittämiseen. Tuomioistuin arvioisi, että vihkimisestä kieltäytymisen kohdalla hyväksyttävän ja rangaistavan rajasta on säädetty niin epäselvästi, että teosta rankaiseminen ei ole ollut kohtuudella ennakoitavissa. Jos syrjintärikossäännös arvioidaan epätäsmällisyyskiellon vastaiseksi, ei papille voida sen perusteella langettaa rikosvastuuta
Tuomioistuin voi myös ottaa etäisyyttä lain kirjaimeen ja arvioida vihkimisestä kieltäy-tyminen oikeudenmukaiseksi kokonaisuutena arvioiden. Poikalapsen ympärileikkaus on esimerkki tilanteesta, jossa rikoksen tunnusmerkistön mukainen teko arvioidaan oikeu-denmukaiseksi. Samantyyppinen perustelu on mahdollista myös vihkimiskysymyk215 -sessä. Samansukupuolisilla pareilla on lain mukainen oikeus kirkolliseen vihkimiseen, mutta olisi oikeudenvastaista rangaista pappeja vihkimisestä kieltäytymisestä vallit-sevassa tilanteessa. Ratkaisussa erotetaan toisistaan, samansukupuolisten parien oikeus kirkolliseen vihkimiseen ja pappien rikosvastuu vihkimisestä kieltäytyessä.
KKO 2008:93.
215
3.4 Oikeudelliset ratkaisuvaihtoehdot
Vastuu- ja vastuuvapausperusteiden pohjalta on hahmotettavissa viisi oikeudellista ratkaisuvaihtoehtoa:
Vihkimisestä kieltäytymiselle on hyväksyttävä syy. Avioliittolaki antaa uskonnollisille yhdyskunnille oikeuden asettaa avioliitolle lisäehtoja. Uskonnonvapaus ja kirkon sisäi-nen autonomia puoltavat tulkintaa, jonka mukaan kirkon opillisille linjauksille voidaan antaa merkittävää painoarvoa oikeudellisessa arvioinnissa. Sukupuolineutraalin avioliit-tolain valmisteluaineistosta käy selvästi ilmi, että lainsäätäjän tahto ei ole ollut puuttua uskonnollisten yhdyskuntien oikeuksiin. Kirkon avioliittokäsitys pohjaa pitkäaikaiseen perinteeseen, jota ei ole muutettu, eikä ole voitu muuttaa avioliittolain muutoksen yhteydessä. Korkein hallinto-oikeus totesi vuosikirjapäätöksessään, että kirkon tokäsitys ei muuttunut avioliittolain muutoksen yhteydessä. Kirkon perinteinen tokäsitys on hyväksyttävä syy kieltäytyä vihkimästä samansukupuolisia pareja avioliit-toon kirkollisin menoin.
Vihkimisestä kieltäytymiselle ei ole hyväksyttävää syytä. Virkasuhteissa työskentelevillä papeilla on korostunut velvollisuus noudattaa lakia ja edistää perusoikeuksien toteutu-mista. Perustuslakivaliokunnan mukaan henkilön oikeuksista on säädettävä lailla myös kirkon autonomian alaan kuuluvissa asioissa. Avioliiton rajaaminen vain eri sukupuolta oleville pareille on uskonnollisille yhdyskunnille mahdollista, mutta rajaus on tehtävä asianmukaisella oikeusnormilla. Kirkon säännösten mukaan kaikilla rippikoulun käyneillä kirkon jäsenillä on oikeus kirkolliseen vihkimiseen. Samansukupuolisten parien rajaamista tämän oikeuden ulkopuolelle ei voida perustaa kirkkokäsikirjan sana-muotoihin tai piispainkokouksen selontekoon. Henkilön oikeuksien rajoittaminen edel-lyttää asiaa sääntelevän oikeusnormin olemassaoloa. Vallitsevassa tilanteessa kirkon avioliittokäsitys on oikeudellisesti sääntelemätön. Vihkimisestä kieltäytymiselle ei ole hyväksyttävää syytä.
Teko on oikeudenvastainen mutta anteeksiannettava. Vihkimisestä kieltäytyminen on voimassa olevan oikeuden vastaista. Vihkimisestä kieltäytymisen osalta lain sisältö on
kuitenkin erityisen vaikeaselkoinen. Itsenäisen oikeudellisen arvioinnin edellyttäminen papilta on kohtuutonta. Papilla ei myöskään ole mahdollisuutta selvittää asian oikeudel-lista tilaa toimivaltaiselta viranomaiselta. Erehtyminen on tässä tilanteessa ilmeisen an-teeksiannettavana. Soveltamalla kieltoerehdyssäännöstä tuomioistuin arvioi, että pappia ei voi syrjintärikossäännöksen vastaisesta teosta moittia. Kieltoerehdyksen soveltami-nen poistaa yksittäisen teon moitittavuuden, mutta vahvistaa tulkintaa, jonka mukaan vihkimisestä kieltäytyminen itsessään on oikeudenvastainen teko.
Kokonaisuutena arvioiden teko ei ole oikeudenvastainen. Lainsäätäjän tahto on ollut olla puuttumatta uskonnollisten yhteisöjen sisäisiin asioihin. Langettava tuomio johtaisi siihen, että kirkon avioliittokäytäntöä ohjattaisiin rikosoikeusjärjestelmän kautta. Tämä olisi voimallinen puuttuminen kirkon sisäisiin asioihin. Tuomioistuin arvio, että vihkimisestä kieltäytyminen ei ole kokonaisuutena arvioiden oikeudenvastaista.
Epätäsmällisyyskielto estää syrjintärikossäännöksen soveltamisen. Tuomioistuin arvioi, että vihkimistä koskevassa kysymyksessä syrjintärikoksen tunnusmerkistössä oleva hyväksyttävän syyn määritelmä on epätäsmällinen. Teon rangaistavuudesta ei ole säädetty riittävällä tarkkuudella ja rikosoikeudellinen laillisuusperiaatteen mukaisesti syrjintärikossäännökselle ei voida perustaa rikosvastuuta.