Aatteen mies etsii vapautta

(1)

Mikko Juva julkisena toimijana 1945–1959.

Misa Lehtinen

Teologian koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto

Filosofinen tiedekunta Kirkkohistoria

14.1.2022

(2)

Kirkkohistoria

Lehtinen, Misa A.: Aatteen mies etsii vapautta- Mikko Juva julkisena toimijana 1945–1959.

Opinnäytetutkielma, 70 sivua

Tutkielman ohjaaja: professori Ilkka Huhta Tammikuu 2022

Asiasanat: Ylioppilaskunta, Kristillinen ylioppilastyö, Lähetystyö, Ylioppilas

Tämä tutkimus käsittelee Mikko Juvan (1918–2004) roolia julkisuudessa vuosina 1945–1959.

Tarkoituksenani on kuvata Juvan toimintaa julkisuudessa Juvan julkaisemien ja Juvasta kirjoitet- tujen lehtileikkeiden avulla. Tutkimuksessani paneudutaan sodasta palanneen nuoren kirkonmiehen toimiin hänen monissa luottamustoimissaan ja yksityishenkilönä. Työni ajankohtana Juva toimi kristillisessä ylioppilasliikkeessä, Helsingin Yliopiston ylioppilaskunnassa, Lähetys- seurassa, väitteli kahdesti ja alkoi osallistumaan politiikkaan.

Aineistonani käytän Kansallisarkistosta löytyvän Mikko Juvan arkiston kansiota, johon on koottu lehtileikkeitä Juvan elämän ajalta. Lehtileikkeitä löytyy monipuolisesti erilaisista lehdistä Helsin- gin Sanomista aina pieniin paikallislehtiin. Kirjoituksista saa monipuolisen kuvan Juvan toimin- nasta tutkimanani ajanjaksona. Lehtileikkeiden lisäksi käytän lähteinä Juvan kirjoittamia elämä- kerrallisia tekstejä kolmesta kirjasta.

Tutkimanani ajanjaksona Juvan julkiset kirjoitukset ja puheet, joita monia oli lehtileikkeisiin kirjoitettu, toivat esille Juvan monipuolisuuden kirjoittajana. Ulkomailla ollessaan hän kertoi mai- den olosuhteista, etenkin uskonnollisesta näkökulmasta. Ylioppilaille puhuessaan Ylioppilas- kunnan puheenjohtajan, hän kiinnitti huomionsa ylioppilaiden aatteettomuuteen ja yritti nostaa maltillista isänmaallisuutta. Lähes kaikissa toimissaan kirjoittaessaan hän toi esille edusta- miensa järjestöjen virrallista linjaa.

(3)

2 University of Eastern Finland, x Faculty

School of Theology Church history

Lehtinen, Misa A.: Aatteen mies etsii vapautta- Mikko Juva julkisena toimijana 1945–1959.

Thesis, 70 pages

Supervisor: professor Ilkka Huhta January 2022

Keywords: Student Union, Christian Student Work, Missionary Work, Student

This thesis is about Mikko Juva (1918–2004) in public 1945–1959. My purpose is to describe Juva's activities in public with the help of newspaper clippings of Juva and written about Juva.

My research focuses on the actions of a young clergyman who returned from the war in his many positions of trust and as a private individual. At the time of my study, Juva worked in the Christian Student Movement, the Student Union of the University of Helsinki, Finnish Evan- gelical Lutheran Mission, defended his dissertation twice and began to participate in politics.

For my material, I use the folder of the Mikko Juva archive found in the National Archives, in which has compiled newspaper clippings about Juva´s life. Newspaper clippings can be found in a variety of magazines, from Helsingin Sanomat to small local newspapers. The writings pro- vide a comprehensive picture of Juva's activities during the period I research. In addition to newspaper clippings, I also use biographical texts from three books written by Juva as sources.

During the period I studied, Juva’s public writings and speeches, many of which had been written in newspaper clippings, highlighted Juva’s versatility as a writer. While abroad, he spoke about the conditions in the countries, especially from a religious perspective. Speaking to the students as the chairman of the Student Union, he drew his attention to the ideology of the students and tried to elevate moderate patriotism. In almost all of his work, he highlighted the official line of the organizations he represented.

(4)

3

Sisällys

1.1 Tutkimuskysymys, metodi ja aikaisempi tutkimus. ... 4

1.2. Suku, lapsuus ja nuoruus ... 6

1.3. Mikko Juvan Suomi 1944 ... 11

2. Ylioppilaiden palvelija ... 15

2.1. Ylioppilaiden pappi ... 15

2.2 Rohkea julkinen keskustelija ... 21

2.3. Akateemisessa murroksessa ... 22

2.4. Aatteenmies fakki-idiotismia vastaan ... 24

2.5. Sivistäjä ja kirkonmies ... 31

3 Intiasta Turkuun ... 34

3.1. ”Kirjeenvaihtajamme U.S.A:sta” ... 34

3.2.Teologian paikka ... 37

3.3 Tanssia ja herätystä ... 40

3.4. Kristityn velvollisuus yliopistossa ... 45

3.5. Herr doktor-doktor ja isän istuimella ... 48

3.6. Lähetyksen lahja ... 53

3.7. Politiikka vetää mukaansa ... 55

4. Tutkimustulokset ... 59

Lyhenteet ... 66

Lähteet ja kirjallisuus ... 67

Painamattomat lähteet ... 67

Painetut lähteet ... 68

Kirjallisuus... 68

(5)

4

1 Johdanto

1.1. Tutkimuskysymys, metodi ja aikaisempi tutkimus.

Mikko Juva oli suomalainen historian ja kirkkohistorian professori, Helsingin yliopiston vara- rehtori, rehtori ja kansleri, hän ehti pitkän työuransa aikana toimia myös kansanedustajana, puolueen puheenjohtajana ja Suomen arkkipiispana vuosina 1978–1982. Edellä mainittujen tehtävien lisäksi Juvalla oli suuri määrä muita luottamustoimia ja vastuita niin paikallisesti, valta-kunnallisesti kuin maailmanlaajuisesti.¹

Tässä työssä tutkin Mikko Juvan julkista toimintaa vuosina 1945–1959. Tutkin, mitä Mikko Juva teki julkisuudessa vuosina, jolloin hän sodan jälkeen palasi Helsinkiin tekemään jatkotutkintoa ja toimimaan ylioppilasliikkeessä. Juva toimi pappina Ylioppilaiden kristillisessä yhdistyksessä, väitteli kahdesti ja palasi kotiseuduilleen Turkuun professoriksi isänsä professorin virkaan. Hä- nen monipuoliset kiinnostuksensa kohteensa olivat nuoren kirkonmiehen ajatuksia, mutta myös ajatuksia, jotka samalla avaavat hyvin ajankuvaa, jolloin uusi sotien jälkeinen ylioppilaiden ja kristittyjen sukupolvi etsi paikkaansa jälleen rakentavassa ja uudenlaisessa Suomessa.

Tutkimukseni ajankohtana ovat vuodet 1945–1959, sillä näinä vuosina Mikko Juva aloitti kun- nolla julkisen työnsä, mutta hänen suurimmat ja tunnetuimmat työtehtävänsä alkoivat vasta 1960-luvulla. Tämä tutkimus avaa mielenkiintoisesti Juvan elämää sotien jälkeen, kun hän alkoi nousta merkittävämpiin asemiin yhteiskunnassa. Aikarajaus on myös sopivan lyhyt pro gradu -tutkielman laajuudeksi.

Tutkimuksessani käytän lähteinäni Mikko Juvan kirjoittamia ja hänestä kirjoitettuja lehtileik- keitä. Nämä leikkeet löytyvät Kansallisarkistosta Mikko Juvan arkistoon koottuna signumilla A35. Lehtien artikkelit on koottu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Käytän myös Mikko Juvan kirjoittamia muistelmia, joita hän kirjoitti kolme. Sukujensa historiasta ja lapsuudestaan Juva kirjoitti teoksen ”Aika etsiä ja aika löytää”. Omaelämänkertansa hän kirjoitti nimellä ”Seurasin

1 Eskola 2012, 456–462.

(6)

5 nuoruuteni näkyä”. Historian väitöskirjan kehittymistä hän kuvasi Tommi Päiviön toimitta- massa teoksessa ”Miten meistä tuli historian tohtoreita”.

Lehtileikkeitä on monenkirjavasti monista lehdistä ja ne kuvaavat monipuolisesti Juvan elä- mää tutkimanani ajanjaksona. Leikkeet kuvaavatkin hyvin niitä asioita mitä Juva on halunnut tuoda esiin ja millä tavalla hän toimi julkisuudessa tutkimusajanjaksonani. Leikkeitä on myös säilytetty molempien osapuolten kirjoituksista, kun Juva on käynyt lehtien sivuilla debattia. Ai- neistoni ei välttämättä ole täydellinen, sillä Mikko Juvan arkiston lehtileikkeet, eivät välttä- mättä käsitä kaikkea hänen kirjoittamaansa tai hänestä kirjoitettua tekstiä. Näin on voinut ta- pahtua joko tarkoituksella, vahingossa tai huolimattomuudesta, sillä Juva itse tai joku hänen lähipiirissään on leikkeet koonnut, mutta tämän laajuiseen tutkimukseen nämä lehtileikkeet riittävät antamaan hyvän kuvan Mikko Juvan tekemisistä julkisuudessa.

Rajaan tutkimuksestani pois Mikko Juvan mahdolliset esiintymiset lehtien ulkopuolelta, kuten televisiossa tai radiossa. Näiden mukaan ottaminen ei olisi mielekästä tämän laajuiseen tutkimukseen.

Mikko Juvaa on tutkittu vähän, hänen sotavuosistaan löytyy Juha Poterin pro gradu -tutkimuk- sesta ”Isänmaa ja evankeliumi”, joka tutustuu Juvan teologiseen kehitykseen jatkosodan aikana. Juvan poliittista elämää on tutkinut Juha Alander pro gradussaan ”Kristityn velvollisuus maailmassa”, tutkimus on ajallisesti osittain samanaikainen kuin omani, mutta keskittyy Juvan poliittiseen elämään. Myös Kansallisbiografiasta löytyy lyhyt artikkeli Juvan koko elämästä.

Tutkimustani lähellä tulee olemaan Suomen kristillinen ylioppilasliitto, jossa Juva toimi vahvasti tutkimallani ajan jaksolla. Suomen kristillisen ylioppilasliikkeen historiikin on kirjoittanut Petteri Pietikäinen kirjassaan ”Kristitty, ylioppilas ja etsijä: Suomen kristillinen ylioppilasliike 100-vuotta 1897–1997”.

Kristillisen ylioppilasliikkeen lisäksi Juva toimi aktiivisesti ylioppilasliikkeessä, jossa hän nousi aina Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi saakka. HYY:stä on kirjoittanut

(7)

6 Laura Kolbe tutkimuksen ”Sivistyneistön rooli: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1944–

1959”.

1.2. Suku, lapsuus ja nuoruus

Mikko Juva syntyi kolmen suomalaisen akateemisen suvun lapseksi. Isän puolelta hän oli Juve- lius, äidin puolelta Johansson-Kaila ja äitipuolensa puolelta Gyllenberg. Kaikki nämä suvut olivat 1900-luvun vaihteessa merkittäviä suomalaisia sivistyssukuja.²

Kirkollisesti merkittävin suku näistä oli Johansson-Kailan suku, josta nousi kirkolliseen elä- mään myös Mikko Juvan eno, arkkipiispa Gustaf Johansson. Suvusta ponnisti myös muita pappeja, kuten Gustaf Johanssonin isä Gustaf Johansson vanhempi, joka toimi mm. Lempäälän kirkkoherrana. Lempi Juveliuksen isä oli rovastina Kokkolassa toiminut Edvard Johansson.³ Su- kuun kuului myös piispa Erkki Kaila ja monia pappeja.⁴

Juva kuvailee sukujensa historiasta kertovassa kirjassa, että hänen enonsa Elmo Kaila oli en- simmäinen, joka ennen sisällissotaa rupesi tekemään selvää pesäeroa punaisiin. Hän hankki Saksasta aseita suojeluskunnille, järjesti pohjanmaalle suojeluskuntien päällystökursseja sekä oli yhteydessä Saksaan lähteneisiin jääkäreihin. Elmo Kaila jäi sisällissodan ajaksi Helsinkiin, josta toimitti saksalaisille ja valkoisille tärkeitä tietoja. Sodan jälkeen Juvan mukaan Kaila toimitti suojeluskunnan lehteä, kunnes toimitus vastuu siirtyi Einar W. Juvalle. Juva kuvasi kirjassaan enonsa olleen oikeistoradikaalisen liikkeen taustavaikuttajana ja toimineen ”sen jonkin- laisena harmaana eminenssinä”, joka ajoi suoran toiminnan linjaa. Elmo Kailan nimi on myös yhdistetty historiantutkimuksessa erilaisiin oikeistolaisiin hankkeisiin ja hän oli mukana perus- tamassa Akateemista Karjala-Seuraa (AKS).⁵

2 Paarma 2015, 184.

3 Alander 2007, 3–4.

4 Autio 2004.

5 Juva 1998, 288; Alander 2007, 3–4.

(8)

7 Myös Gyllenbergin suku, mihin Mikko Juvan kasvattiäiti Martha syntyi, oli akateemisesti kallel- laan. Juvan äidin Marthan veli Rafael Gyllenberg toimi Åbo Akademien raamattutieteen professorina kolmevuosikymmentä ja oli suomalaisen uskonnollisuuden kentässä mielipiteitä ja- kava persoona. Mikko Juva kuvailikin äitinsä Marthan olleen päävastuussa lasten uskonnollisesta kasvatuksesta, ja Marthan kuuluminen sukuun, jolla oli jalkansa yliopistossa sekä kirkossa varmasti jätti jälkensä nuoreen Mikko Juvaan.⁶

Juveliuksen suku oli porvarillinen, jossa koulutusta arvostettiin korkealle, Mikko Juvan 1800- luvun lopussa syntyneet isotädit, jotka olivat aloittaneet opinnot yliopistossa jo 1900-luvun alussa, jolloin naisten määrä ylioppilaina ei ollut suuri. Mikko Juvan isoisä oli Filosofian tohtori Johan Wilhelm Juvelius joka toimi vanhempana lehtorina.⁷

Mikko Juvan isä Einar W. Juva teki vahvan akateemisen uran toimien jopa Turun yliopiston rehtorina 1934–1945. Rehtorina Juvan ensimmäisiä vuosia leimasi Turun yliopiston rahoitusta koskeva kiista, jossa vasta perustettu nuori yliopisto joutui kamppailemaan rahoituksensa puolesta. Einar W. Juva oli historian tohtori, ennen tätä hän oli toiminut dosenttina, tehnyt erilaisia historian kirjoja, toimittanut lehteä ja ollut yleisesikunnan sotahistoriallisen toimiston päällikkönä.⁸

Sisällissodassa Einar W. Juva taisteli valkoisten puolella. Juva halusi päästä armeijassa taistele- vaan osastoon, eikä vain olla huoltojoukoissa, joihin hänet oli määrätty hänen kaksikielisyy- tensä takia. Sodan lopussa hän osallistuikin taisteluihin Viipurissa. Sodan jälkeen Einar W. peri lankonsa Elmo Kailan työn suojeluskuntalaisenlehden toimittajana ja hän toimitti myös 1924 oikeistoradikaalia Suunta-lehteä.⁹

Juva syntyi kolmen porvarillisen suvun risteykseen, joissa kaikissa taisteltiin sisällissodan aikana valkoisella puolella. Sukutaustaussa oli vahvoja oikeistoradikaaleja henkilöitä kuten Elmo

6 Alander 2007, 3; Räisänen 2003.

7 Juva 1998, 113–114, 266.

8 Juva 1998, 291.

9 Juva 1998, 254–257.

(9)

8 Kaila, Juvan isäkin oli vahvasti mukana sotien jälkeen suomalaisen oikeiston lehdistössä, vaikka Mikko Juvan mukaan hän käänsikin lehden suuntaa maltillisemmaksi Kailan jäljiltä.¹⁰ Mikko Juvelius¹¹ syntyi 22.11.1918 Kaarlessa äidinisän pappilassa. Mikko Juvan äiti, Lempi Juve- lius, kuoli poikansa ollessa vain muutaman päivän ikäinen. Juvan perheen tie vei Kaarlelasta Porvooseen, jossa perheeseen liittyi uusi äiti, kun Einar W. Juva avioitui Martha Gyllenbergin kanssa. Porvoossa Mikko Juvalle syntyi myös veli Klaus (s.1922) ja sisko Annikki (s.1925), vanhemman Juhani (s.1916) veljen lisäksi. Porvoosta tie vei Helsinkiin, josta Mikko Juvan ollessa 9- vuotias päädyttiin lopulliseen nuoruuden asuinpaikkaan; Turkuun.¹²

Jo nuorena Yliopisto tuli Juvalle tutuksi ympäristöksi, sillä hänen isänsä toimi yliopiston rehtorina ja historian professorina Turussa. Akateeminen ilmapiiri oli vahvasti läsnä, kun ylioppilaat ja yliopiston henkilökunta kävivät vierailemassa Juvilla, sekä heidän perheensä lähimmät ystä- vät työskentelivät yliopistossa. Kouluajoistaan Juva myös kirjoitti muistelmiinsa, että: ”eettinen kasvatus keskittyi latinan kielen ja vanhojen roomalaisten miehisten hyveiden opettamiseen.”¹³

Juva kuvaili muistelmissaan, ettei perheessä uskontoa tyrkytetty, mutta äiti Martha vastasi lasten uskonnollisesta kasvatuksesta. Juva myös muisteli, että heidän äitinsä vei lapsiaan Turun Betelin lähetyskirkolle. Uskonnollisen vakaumuksen syvenemisen ja heräyksen Juva sanoi tapahtuneen Seinäjoen kristillisessä ylioppilaskokouksessa 17-vuotiaana. Juva itse luonnehti uskonnollisen heräämisen kokemusta illuminaatioksi, eli valaistumiseksi.¹⁴ Tämä kokemus he- rätti Juvassa halun opiskella papiksi, johon isä Einar W. suhtautui positiivisesti ja hän isänsä toivomuksesta Juva aloitti opintonsa Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa opiskellen historiaa ja filosofiaa, jonka jälkeen tavoitteena oli aloittaa teologian luvut.¹⁵

10 Juva 1998, 290.

11 Koko perheen sukunimenä oli vuoteen 1935 saakka Juvelius, kunnes se suomennettiin muotoon Juva.

Tutkimuksessani käytän nimeä Juva selkeyden vuoksi.

12 Paarma 2015, 184.

13 Juva 1994, 14.

14 Juva 1994, 14–16.

15 Paarma 2015, 184.

(10)

9 Turussa opiskellessa Juva, Ylioppilaskokouksessa saadun herätyksen seurauksena, viihtyi Turun ylioppilaiden kristillisen yhdistyksen toiminnassa. AKS:ään hän ei liittynyt, sillä muistelmiensa mukaan hän ei voinut hyväksyä seuran valaa tai seuran avointa ”ryssävihaa”. Mutta täysin isän- maallisen aatteen ulkopuolelle hän ei jäänyt, vaan osallistui ylioppilaskunnan maanpuolustus- kursseille, sekä oli kesälle 1939 rakentamassa Karjalassa panssariesteitä.¹⁶

Muistelmissaan Juva nosti esille Turun opiskelija-ajalta kaksi hänen ajatuksiinsa vahvasti vaikut- tanutta ajattelijaa. Filosofi ja psykologi Eino Kaila sai Juvan pohtimaan omaan herätystä ja us- koaan ja sen yhdistämistä yliopiston kriittiseen maailmankuvaan. Myös Augustinus, jonka teok- sesta De civitate Dei Juva teki pro gradu -tutkielmansa, nosti pohtimaan Jumalan valtakunnan ja maailman suhdetta.¹⁷

Ennen talvisodan alkua Juva liittyi suojeluskuntaan, jonka seurauksena hän toimi Lääninhalli- tuksen kanslia-apulaisena. Sodan alun jälkeen Juva toimi ilmatorjunnan konekivääriryhmässä.

Varusmiespalvelukseen Mikko Juva astui Lammilla tammikuussa, jossa neljä viikon koulutuksen jälkeen, Juva vielä vietti viikon aliupseerikoulussa Tuuloksessa. Rintamalle hän lähti helmikuussa. Matkalla rintamalle Juva koki sodan tulikasteensa, jouduttuaan vihollisen pommitetta- vaksi Kouvolassa.¹⁸

Muuten sota oli Juvalle suhteellisen vähätapahtumainen, mutta rauhan tultua hiihtomarssin aikana Juva sairastui keuhkopussintulehdukseen. Vuonna 1940 Juva jatkoi asepalvelustaan, sillä halusi olla valmistautunut sotaan, jos sellainen uudelleen syttyisi ja pian hänet lähetettiin re- servinupseerikoulutukseen.¹⁹

Jatkosotaan Juva osallistui aina vuoteen 1943 yhdeksännen jalkaväkirykmentin kranaatinheitin- komppanian johdossa. Sodan alkupuolella Mikko Juva koki raskaita henkilökohtaisia menetyk- siä, kun hänen läheinen ystävänsä Elia Väänänen, joka oli myös aikonut hakea opiskelemaan

16 Juva 1994, 18.; Poteri 2002, 5.

17 Juva 1994, 17–18.

18 Poteri 2002, 6.

19 Poteri 2002, 7.

(11)

10 teologiaa, kaatui. Sota vei myös hänen veljensä Juhani Juvan, joka kaatui 11.8.1941.²⁰ Syksyllä 1943 Juva jäi taisteluista opintolomalle, palaten rintamalle tammikuun puolessa välissä 1944 vihittynä pappina. Juva liittyi Asevelipapit r.y:een, muttei osallistunut yhdistyksen kokouksiin.²¹

Juha Poteri tulkitsi pro gradu-tutkimuksessaan ”Isänmaa ja evankeliumi”, Juvan saaneen oikeu- tuksen sodankäynnilleen tulkitsemalla Augustinuksen valtiokäsitystä. Poterin mukaan Juva ei kyseenalaistanut Suomen oikeutta sotaan, mutta vierasti Itä-Karjalan valloittamista ja Suur- Suomi aatetta, jotka olivat vahvoina ideologioina sotilaspapistossa. Ahdistusta Juvalle Poterin mukaan aiheutti epäilys omasta kykenevyydestä pappeuteen, sillä Juvan mielestä hän oli liian suuri syntinen, eikä ”sokea voinut sokeaa johdattaa”. Ahdistusta Poterin mukaan Juvalle aiheutti myös pietistisen vakaumuksen kanssa vaikeasti yhdistettävä ”suruttomien” keskellä eläminen asemasotavaiheessa ja erillisyys turvallisesta kristillisestä ympäristöstä. Poterin tutkimuksen mukaan sota vähensi Juva herätyksen velvoittaman kuuliaisuuden sekä parannuksen tavoitte- lua. Tämä johti Poterin mukaan Juvan suhtautumaan suvaitsevammin ”suruttomiksi” koke- miinsa aseveljiin, kuin ennen sotaa, vaikkei hän tinkinyt periaatteestaan omalla kohdallaan. Po- terin mukaan Juvan pietistinen vakaumus tai teologiset ajatukset eivät juuri sodan aikana kuitenkaan muuttuneet.²²

Juvan oma sota loppui, kun hän haavoittui lievästi jalkaan kantaessaan paareja. Kun hän haa- voittumisen jälkeen palasi rintamalle, jatkosodan aseellinen osuus oli hänen osaltaan ohi. Hä- net vapautettiin marraskuussa 1944 täysin palvelleena. Hänen elämänkertansa sotia käsitte- levä osuus loppui: ” Turkuun junassa köröttäessäni en vielä tajunnut, miten peruuttamatto- masti sodan kokemukset olivat leimanneet luonteeni ja elämäni.”²³

20 Poteri 2002, 21–24.

21 Poteri 2002, 50–53.

22 Poteri 2002, 70–74.

23 Juva 1994, 26.

(12)

11

1.3. Mikko Juvan Suomi 1944

Jatkosota loppui syyskuussa 1944, jonka myötä paluuta ennen sotia olleeseen aikaan ei ollut.

Kun Suomi sopi tulitauosta ja rauhanneuvotteluista Neuvostoliiton kanssa 4.9.1944, tilanne suomalaisessa yhteiskunnassa muuttui dramaattisesti. Kukaan ei tiennyt mitä Kreml aikoi Suomelle, vaikka sota oli ohi, punainen uhka oli Suomen yllä ja valkoinen aatos vanhassa muodossaan oli kuollut.²⁴

Sodan jälkeiset olot alkoivat normalisoitua nopeasti. Sota-aikana vallinnut tanssikielto puret- tiin jo lokakuussa 1944. Suomessa vallitsi Henrik Meinanderin kirjan ”Suomi 1944- Sota, yhteis- kunta, tunnemaisema” mukaan riehakas tunnelma. Moraali vapautui ja viranomaiset lopettivat- kin alkoholin laillisen myyniin aina itsenäisyyspäivän jälkeiseen päivään saakka rauhattomuu- den pelossa. Uskonnolliset piirit eivät olleet mielissään riehaantuneesta nuorisosta, vaan näki- vät tällaisen käytöksen olevan Jumalan hylkäämistä ja sankarihaudoilla tanssimista. Myös sotien aikana joukkojen jaksamiseen ja lääkitsemiseen käytetyt lääkkeet johtivat uudenlaiseen huumeidenkäyttäjien sukupolveen ja henkilökohtaisiin katastrofeihin.²⁵

Poliittiset olot olivat myös myllerryksessä. Suomalaisia työväen aktivisteja oli laitettu vankilaan sotavuosien ajaksi. Kun he pääsivät vapauteen, heillä oli mielessä koota voimat kapitalismin ikeen murtamiseksi ja työväen vapautuminen Neuvostoliiton kaltaiseen yhteiskuntajärjestel- mään. Vasemmisto rupesikin nopeasti kokoamaan voimiansa ja pian pystyssä olikin Suomi- Neuvostoliitto-Seura, jotta äärivasemmisto saisi haltuunsa kahden valtion väliset suhteet. Sa- moihin aikoihin perustettiin myös kommunistinen Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, puolueella oli myös selkeää nostetta ja saatettiin odottaa sen saavan suuren äänisaaliin seu- raavissa eduskuntavaaleissa. Näin kommunistit palasivat nopeasti poliittiseen elämään, 30- luvun vainojen ja kieltämisen jälkeen. Sosialistiset ajattelijat myös ajoivat uudenlaista kulttuu- rillista rintamaa, jossa Suomi palaisi kulttuurin kehityksessä takaisin demokraattiseen sivistys- ihanteeseen. Siinä vain proletariaatti kykenisi ”soveltamaan Snellmanin määrittelemää

24 Meinander 2012, 237–239.

25 Meinander 2009, 357–360.

(13)

12 kansallista linjaa uusiin olosuhteisiin”. Samoihin aikoihin Yrjö Ruutun ”uusi suunta” alkoi pois- tamaan levityksestä ja omistuksesta Neuvostoliittoon kriittisesti suuntautuvia kirjoja ja ope- tusmateriaaleja.²⁶

Kirkossa alkoi myös nousta uusi sukupolvi, jonka teologiaan sota-ajat olivat vahvasti vaikutta- neet. Asevelipapit rekisteröityivät yhdistykseksi Käpylässä vuonna 1942. Organisaatio ei ollut pappien etujärjestö, vaan sen tarkoitus oli vahvistaa kansakuntaa henkisesti ja moraalisesti.

Sotaonnen kääntyessä, kirkon taholta yritettiin nostaa kansan mielialoja.²⁷ Asevelipapit yritti- vät omilla keinoillansa tehdä samaa, sillä monet näkivät kirkon olevan ”liikkumattomuuden ja vanhoillisuuden” tyyssija.²⁸ Juvan tapaan sodassa pappina toiminut Martti Simojoki kirjoitti sodan jälkeen papistolla olevan keskeinen vastuu sodassa taistelleiden kuin kotiin jääneiden sie- lunhoidosta.²⁹

Kristillinen Ylioppilasliike (YKY)³⁰ pysyi suhteellisen aktiivisena sotavuosienkin läpi. Vuonna 1942 järjestettiin kokous vallatussa Äänislinnassa sotilaille ja lotille. Vappuna 1944 järjestettiin YKY:n historian suurin kotimainen ylioppilaskokous. Liikettä vaivannut kielikysymys tuntui unohtuneen, sillä kokous järjestettiin yksikielisenä. Sodan tuoma tasavertaisuus juoksuhau- doissa oli pakottanut YKY:nkin reagoimaan, heti sodan jälkeen Etsijässä pohdittiinkin, miten ylioppilaat voisivat paremmin ymmärtämään veljiä ja sisaria, joita ei yhdistä sama kristillisyys, mutta joiden kanssa on taisteltu, kärsitty ja kuoltu yhdessä.³¹

Kirjassaan Sivistyneistön rooli Laura Kolbe kuvaa, kuinka vuonna 1944 ylioppilaiden sodan alun paatoksellisuus heikentyy, mutta heidän periaatteensa säilyy: ”vapauden ja isiltä perityn uskon säilyttäminen”. Suomen Ylioppilaskuntien Liiton järjestämissä Ylioppilasneuvottelupäi- villä uudenlaiseen aatteelliseen ja poliittiseen tilanteeseen otettiin kantaa julkilausumilla,

26 Meinander 2009, 361–367.

27 Klemelä 1977, 102.

28 Seppo 2013, 106–107.

29 Seppo 2013, 130.

30 Käytän lyhennettä YKY kun kirjoitan Suomen Kristillisestä ylioppilasliikkeestä. Vaikka YKY perustettiin vuonna 1948, tätä termiä käytetään aineistossani jo aikaisemminkin ja tutkimusajanjaksolla se oli sel- västi suurin ja merkittävin kristillinen ylioppilasliike Suomessa.

31 Pietikäinen 1997, 34–38.

(14)

13 joissa keskityttiin ylioppilasjärjestöjen toiminnan kehittämiseen ja harrastusten ohjaamisen terveisiin muotoihin. Suomen Ylioppilaskuntien Liiton, ylioppilaskunnan, osakuntien ja eräiden ylioppilasyhdistysten ohjelmiin lisättiin 40-luvun puolivälissä erilaisten sosiaalisten, poliittisten, kieli- ja toimialaryhmien tietoinen lähentäminen.³²

Rauhasta johtunut AKS:n lakkauttaminen syksyllä 1944 jätti ylioppilaiden keskelle aatteellisen tyhjiön, paluuta sotien aikaiseen tilanteeseen ei ollut. Sivistyneistön kenttä alkoi järjestäytyä uudestaan loppuvuodesta 1944. AKS:n valta-aseman takia yliopiston opiskelijoista suuri osa oli karttanut muita poliittisyhteiskunnallisia aatteita, sillä muille poliittisille aatteille ei ollut tilaa ylioppilaiden ajattelussa ja akateeminen vasemmisto oli ollut aatteellisesti koditon ja ha- jaannuksessa. Yliopistomaailmassa heijastuikin sodan jälkeen Suomen ulko- ja sisäpoliittisen tilanteen epävarmuus. Neuvostoliiton Suomeen asettama valvontakomissio loi yhteiskuntaa ja poliittista elämää kontrolloivan ulkopuolisen valvontasysteemin, jonka myötä monia toimi- joita lakkautettiin. Mutta vuoden 1944 ylioppilaskunnan edustajiston valinta ei aiheuttanut muutosta ylioppilaspolitiikkaan, sillä edustajiston johtoon valittiin kaksi vanhaa AKS-aktiivia.³³

Joulukuussa 1944 pidettiin Vanhalla Ylioppilastalolla akateemisten sosialistien kokous, jossa puheissa nostettiin esille ylioppilaiden vähäinen mielenkiinto työläisten ongelmiin, sekä ajatus että sivistyneistöön tulisi saada sosiaalinen ja työväestön demokraattiseen ajattelutapaan pohjautuvat henki. Tämän tilaisuuden tuloksena syntyi Akateeminen Sosiaalidemokraattinen Yhdistys (ASY). Vasemmistolaisempaa politiikka ajoi Akateeminen Sosialistiseura (ASS), joka uudelleen järjestyi vuoden 1944 syksyllä. ASS liittyi marraskuussa 1944 SKDL:ään. ASS ajoi yliopiston demokratisointia ja suunnanmuutosta. Liikkeen tarkoituksena oli myös määritellä si- vistyneistön ja työväen suhdetta. AKS:n hengen kitkentä yliopistosta kuului sen ohjelmaan.

Työväenliikkeen yhtenäisyys ei riittänyt kuitenkaan yliopistomaailmaan saakka, Kolben mukaan tähän vaikutti ylioppilasmaailman hajaannus, oikeiston pitkä perinne, oikeistolaisten puolueiden ennaltaehkäisy sekä akateemiselle sivistyneistölle kuulunut puoluepoliittisten ris- tiriitojen yläpuolelle nousemisen henki.³⁴

32 Kolbe 1993, 23–26, 58.

33 Kolbe 1993, 27–28, 34.

34 Kolbe 1993, 35–37, 45, 50–51.

(15)

14 Myös yliopistoa lähellä olleessa Ylioppilaslehdessä oli nähtävissä muutos ajankuvassa. Matti Klinge kuvaa muutosta Ylioppilaslehti -kirjassaan, jossa käsitellään Ylioppilehteä: ”Ennen sotaa olivat ylioppilaiden harrastukset parhaasta päästä suuntautuneet ulospäin, suuriin kansalisiin ongelmiin ja ohjelmiin, nyt pyrittiin ennen muuta auttamaan omaa asuntotilannetta, kehittä- mään omaa näkemystä monipuolisin kulttuuriharrastuksin, helpottamaan omia opiskeluolo- suhteita. Ennen oli lehdenkin tehtävänä paljolti julistaa, nyt tarvittiin tehokasta informaatiovä- linettä, vapaan ajatustenvaihdon foorumia erialoilta.”³⁵

35 Klinge 1983, 260.

(16)

15

2. Ylioppilaiden palvelija

2.1. Ylioppilaiden pappi

Mikko Juva valittiin Kristillisen Ylioppilasliiton pääsihteeriin tehtävään vuonna 1944, hänen vielä ollessaan armeijan palveluksessa. Kun hän marraskuussa 1944 vapautui armeijasta, hän aloitti uudessa työssään. Sodan jälkeen uusien, yliopistossa aloittavien ylioppilaiden määrä oli histo- riallisen suuri, sillä sota oli viivästänyt monien opintojen aloittamista. Juva kuvailee muistelmissaan myös, että sodan jälkeen oli pulaa vaatteista ja aatteista.³⁶ Juva muistelmissaan kertoi muutoksesta YKY:ssä, jossa ennen sotia oli ”pidetty raja maailmaa vastaan selvänä”, mutta sodan jälkeen oltiin uudessa tilanteessa, jossa sota oli rikkonut tätä rajaa, kun rintamalla ja sivii- lissä oli joutunut enemmän tekemisiin ”suruttomien” kanssa. Kun asevelipapit ohjasivat kirkon suuntaa, rintamalla tulleet kokemukset pitivät rajat alhaalla rauhankin tultua. YKY:n suhtautu- minen maailmaan ja sen rajoihin muuttui. Tunnus ”rajat maailmaan selviksi”, muuttui keho- tukseksi ”mennä rajojen yli”.³⁷ Tässä hengessä Juva kirjoittikin ensimmäiseen sodan jälkeen il- mestyneeseen ylioppilaslehteen, jossa hän kehotti ylioppilaita olemaan toistensa turvana ja et- simään vastauksia suuriin kysymyksiin ja ehdottaa sellaiseksi paikaksi YKY:ä, jonka toiminta- muotoja hän sen jälkeen selosti.³⁸

Kysymys rajoista oli ollut myös merkittävä osakuntia kohtaan. Juva otti kantaa osakuntiin kirjoituksessaan Ylioppilaslehteen, jossa hän kertoi väitteestä, että YKY:läiset olivat eristyneet, ei- vätkä käyneet osakunnissa. Väitteeseen Juva jätti vastaamatta, mutta tuo esille ajatustaan, että sodan aikana raja-aitoja on rikottu. Juva toteaa YKY:n ja osakuntien johdon kesken pidetyn neu- vonpitoa, jonka perusteella on ruvettu pitämään erilaisia keskustelupiirejä ja illanviettoja, joissa professorit olivat pitäneet esitelmiä.³⁹ Tarkoituksena oli ollut ilmeisesti luoda kanavia missä, YKY:läiset voivat toimia osakunnissa ja auttaa muita ylioppilaita pohtimaan YKY:n tarjoamia suuria elämän kysymyksiä ja vastauksia. Juva kertoi muistelmissaan, että YKY:läiset olivat

36 Juva 1994, 28.

37 Juva 1994, 29.

38 KA MJ A53: Ylioppilaslehti 14.4.45.

(17)

16 mukana osakuntien ohjelmissa, myös silloin kuin he eivät itse vastanneet ohjelmasta. Osankun- tien huono maine vaikutti kristillisten ylioppilaiden haluun lähteä mukaan toimintaan, sillä osa- kunnilla oli maine juopottelusta, tupakan polttamisesta ja muusta huonosta elämästä.⁴⁰ Juva itse oli itse vastuussa elämänkatsomuksellisesta keskustelukerhosta Eteläpohjalaisessa osa- kunnassa. Hänen mukaansa keskustelua käytiin opiskelijoita itseänsä kiinnostavista kysymyk- sistä, alustuksia myös tietoisesti otettiin ”vastarannan kiiskiltä”. Ainakin Juvan itsepitämänsä piiri saavutti suosiota ja luottamusta Juvaan, jonka mukaan piiri auttoi häntä pääsemään ylioppilaskunnan edustajistoon ja puhujaksi osakunnan juhliin.⁴¹ Vuonna 1946 Etsijään kirjoittaessaan Juva koki YKY:lle olleen tilaa ja toivomusta osakunnissa täyttämään ”aatteettomuuden auk- koa” mutta samalla varoitti, etteivät osakuntaa käännyttävät kääntyisi itse osakuntien maail- mallisuuteen.⁴² Vaikka Juva itse puhui rajojen maailmaan olevan auki, hänen mukaansa piti kristityn silti olla varovainen, ettei itse joutuisi viettelyksiin.

Juva vieraili myös Helsingin Yliopiston ulkopuolella keskustelemassa kristityn asemasta korkea- koulussa ja suhtautumisesta maailmaan. Hän oli mukana väittelyssä, jossa puhuttiin ”teekka- riuden” ja kristillisyyden yhteensovittamisesta. Teekkarin artikkelin mukaan Juva toimi vain lä- hinnä kuuntelijan roolissa, mutta lopussa oli puheenvuoron saatuaan selventänyt käsitteitä ob- jektiivisesta näkökulmasta.⁴³

Vuosi 1945 pakotti Juvan myös pohtimaan YKY:n suhteita ulkomaille. Sodan vuoksi YKY:n ulko- maansuhteet olivat olleet tauolla ja nyt oli luotava uutta linjaa. YKY oli vuonna 1935 tai 1936 katkaissut suhteensa viralliseen ”maltillisempaan” pohjoismaiseen liikkeeseen, ja nyt etsittiin YKY:n kantaa muihin pohjoismaisiin opiskelijajärjestöihin, jotka olivat jakautuneet virallisiin ja konservatiivisiin osiin. Sodan jälkeinen tilanne oli jännitteinen, Suomi nähtiin Tanskassa ja Nor- jassa miehittäjävallan liittolaisena, jonka poliittinen tilanne oli lähes valloitetun kaltainen. Tä- män takia Turun ylioppilaskokoukseen osallistuminen edellä mainituista maista ei ollut täysin ongelmatonta, esimerkiksi norjalainen konservatiivisen kristillisen opiskelijaliikkeen ”grand old

40 Kolbe 1993, 113.

41 Juva 1994, 32.

42 KA MJ A53: Etsijä nr.1 1946.

43 KA MJ A53: Teekkari nr.1 1946.

(18)

17 man” Ole Hallesby ei tästä syystä paikalle saapunut. Mutta Suomessa taas haluttiin avata suhteita länteen. Juva kirjoittikin Etsijään kirjoituksen kokouksen jälkeen, jossa hän yritti selventää millaisia järjestöjä pohjoismaissa kristillisillä ylioppilailla, oli ja mitkä näiden suhteet toisiinsa olivat. YKY:n linja oli yrittää pysyä hyvissä väleissä molempiin puoliin, kulkea keskilinjaa.⁴⁴ Juvan teksti sopi tähän linjaan hyvin, otsikoituna ”Ut omnes unum sint” joka suomeksi on, ”että he kaikki olisivat yhtä”, tämä samainen latinankielinen lause on myös ekumeenisen liikkeen tunnus. Hän lopetti tekstinsä: ”Yhteistyö voi vaikeutua, jos käsitykset käyvät kovin ristiin, mutta keskinäistä kanssakäymistä on joka tapauksessa harjoitettava kaikkien pohjoismaisten ylioppi- lasliikkeitten kanssa.” Tekstissä Juva paikansi YKY:n ”evankelilaiseksi”- liikkeeksi, jolla oli suunta kohti kansallisia liikkeittä. Juvan kirjoitus vastasi vahvasti YKY:n omaa näkemystä itsestään ha- jaantuneessa ylioppilaskristillisyyden maailmassa.⁴⁵

Turun ylioppilaskokouksen jälkimainingeissa YKY päätti lähettää Inga-Brita Castrénin ja Mikko Juvan Kööpenhaminaan ”virallisen” ylioppilasliikeen johtajakonferenssiin. Päätös ei syntynyt yk- simielisesti, vaan aiheutti keskustelua YKY:ssä, jossa Kaarina Lujanen ja Irja Kilpeläinen vastustivat päätöstä. Tiedettiin, ettei tätä päätöstä ei otettu YKY:n vanhassa ystävässä, Hallesbyläi- sessä konservatiivisessa Norges kristelige student-og gymnasiastlag, ilolla vastaan, sillä Suo- messa tiedettiin mitä Lagetissa ajateltiin. ”Ei henki ratkaise, vaan tunnustus”. Juha Seppo kirjoitti kirjassaan ”Kirkonmies ja muuttuva maailma”, että Castrénin ja Juvan rooli oli olla tunnustel- joina tutkimassa konferenssin henkeä.⁴⁶

Juva kirjoitti Etsijään artikkelin matkastaan, jossa suurin osa palstatilasta käytetään matkustuk- sen kuvailuun ja ystävällisten ihmisten kiittelyyn. Kokouksesta hän kuvaa, ruotsalaisten ja tans- kalaisten ylioppilaiden haluavan keskittyä enemmän kesäkokouksissaan ”sosiaalisten, sivistyk- sellisten ja eetillisten probleemien selvittelyyn.” Suomalaiset ja norjalaiset taas vastustivat tätä suuntausta, vaatien uskonnolliselle keskustelulle enemmän tilaa. Juvan kirjoituksessa tuli myös esille, että heidän tilannettaan vaikeuttivat YKY:n ja Hallesbyläisten yhteinen historia. Juva kertoi, että lopulta kokouksessa päästiin yksimielisyyteen seuraavasta kesäkokouksesta, johon

44 Seppo 2013, 144–145.

46 Seppo 2013, 145.

(19)

18 jopa puhumaan pyydettiin professori Hallesby, vaikka Juva ei uskonut hänen saapuvan paikalle.

Juva toi esille myös hyvän ja rakkaudellisen tavan, jolla hän sai keskustella sisarkirkkojen ylioppilaiden kesken.⁴⁷ Seuraavana vuonna Juva matkasi Tanskaan kesäkokoukseen, mutta professori Hallesby ei paikalla ollut. Samana keväänä aiemmin YKY:n puheenjohtaja professori Osmo Tiililä oli käynyt Hallesbyn luona ja osallistunut Norjan konservatiivisten ylioppilasjohtajien kokoukseen, jossa oli kertonut YKY:n osallistuvan virallisen liikkeen kesäkokoukseen, samalla todeten YKY:n jatkossakin osallistuvan yhteistyöhön pohjoismaisten liittojen kanssa. Tiililä toi mu- kanaan terveisiä: ”Ei Laget enää katso voivansa olla missään virallisessa yhteistyössä liittomme kanssa, koska se silloin välillisesti kauttamme joutuisi yhteyteen niiden ylioppilasliittojen kanssa, joiden se ei katso edustavansa raamatullista linjaa.”⁴⁸

Vuonna 1949 Juvan saavuttua kotiin Yhdysvalloissa viettämänsä stipendiaattivuoden jälkeen ja siirtynyt yliopistopastoriksi, virkaan, jonka Suomen ylioppilaiden liitto ja YKY olivat perustaneet.

Hän palasi samoihin aiheisiin millä hän oli aloittanut YKY:n pääsihteerin tehtävissä, kun häntä haastateltiin kristityistä yliopistomaailmassa. Hän kertoi Kotimaalle kristityn ylioppilaan ja maailman rajan vedosta. Juva kertoi kuinka ylioppilas voi rajata itsensä pois ”pahasta maailmasta”, osallistumalla opiskeluvuosinaan vain kristittyjen samanmielisten toimintaan, mutta valmistu- neelle ylioppilaalle, joka ei voinut valita elinpiirikseen kristittyjä ylioppilaita ja muita samanhen- kisiä, voi olla vaikeaa selviytyä työelämässä. Hän kehottikin kristittyjä osallistumaan osakuntiin ja muihin yliopistoelämän ”epäkristillisiin puoliin”. Juva kehotti opiskelijoita toimimaan maailmassa, eikä pakenemaan sitä, kunhan vain muistetaan etsiä Jumalaa työssä, joka ei varsinai- sesti näytä tuottavan hyötyä Jumalan valtakunnalle.⁴⁹

Vuonna 1949 Kotimaa-lehden samassa numerossa Eteläsuomalaisen osakunnan kuraattoria ja ylioppilaslehden päätoimittajaa Erkki Salosta haastateltiin samasta aiheesta, hän toivoi kristi- tyiltä aktiivisempaa osallistumista yliopistomaailmaan. Salosen ajatukset olivat lähellä Juvan omia, ”YKYläisten” tulisi aktiivisemmin hakeutua osakuntiin palvelemaan. Salonen kehuu YKY:läisiä heidän työmoraalistansa, hyvyydestä ja palvelusvalmiudesta. Ja lähes nöyristellen

48 Pietikäinen 1997, 42–43.

49 KA MJ A53: Kotimaa 15.9.1945.

(20)

19 haluaa saada kristityt ylioppilaat, osaksi ylioppilaiden yhteisöä, eikä vain omaksi nurkkakunnak- seen. Juva muistelmissaan, sanoi perustetun ylioppilaspastorin viran olleen jo askel samaan suuntaan, joten molemmat puolet selvästi halusivat lähentyä toisiaan ja toimivat sen eteen.⁵⁰

Ylioppilaspastorin viran perustaminen huomioitiin lehdistössä, mutta lehtiartikkelit, joissa puhuttiin tästä uudesta kirkollisen toiminnan muodosta ylioppilaiden keskuudesta, ottivat pää- suuntaiseksi kiinnostuksen kohteekseen sielunhoidolliset keskustelut. Kaksi artikkelia, toinen ylioppilaslehdessä ja toinen Kansankuvalehdessä julkaistiin täysin samalla otsikolla: ”Henkilö- kohtaisten vaikeuksien klinikka”. Juva itse oli kirjoittanut Ylioppilaslehden artikkelin ja hän oli myös itse nimennyt neuvonta- ja sielunhoitamistoiminnan näin. Artikkelissa Juva kertoi aloitta- neensa toiminnan edellisen vuoden syksyllä, ja koki toiminnan olevan tarpeen, sillä sotien jäl- keisen ylioppilaiden mielenterveydellinen tilanne ei ollut parhaimmasta päästä. Yleisimpinä on- gelmina oli elämänhalun katoaminen, lamaantuminen, epäonnistumisen ja tarpeettomuuden tuntemukset, rahahuolet sekä opintoihin ja rakkauteen liittyvät ongelmat.⁵¹ Juva artikkelissaan- kin kuvasi, kuinka ongelmien vaikeudet vaihtelivat aina helpoista sellaisiin missä pohdittiin itse- murhaa. Suomen Kuvalehden artikkelissa Juva kertoi ”Kiinnitän tietysti huomiota siihen riippu- vaisuuteen, missä olemme Jumalasta”. Ylioppilaslehdessä hän ei puhunut suoraan Jumalasta mitään, mikä voi olla perusteltavissa sillä mitä hän kertoi myös kirjoituksessaan. Hän kuvailee työn suurimpia vaikeuksia olevan ennakkoluulo papin liiallista hurskautta kohtaan, kuten eräs civis oli kirjoittanut hänelle ettei ”koettaisi vedota hänen uskonnollisiin tunteisiin”. Voi olla, että omassa kirjoituksessaan Juva pelkäsi ottaa liian kovaa kantaa uskontoon ja yritti saada uusia asiakkaita kertomalla työn auttavasta puolesta, mutta pelkäsi työn uskonnollisessa puolessa olevan joitain aspekteja, jotka eivät kaikissa ylioppilaissa saaneet hyväksyntää. Kirjoituksessa oli myös selkeä kutsu ja ilmoitus opiskelijoille mahdollisuudesta tulla puhumaan ongelmis- taan.⁵²

Vuonna 1951 Juva kirjoitti roolistaan opiskelijoiden sielunhoidossa, tässäkin kirjoituksessa on nähtävissä hieman mainosmaisuutta, loppuun hän kertoi, milloin häneen pystyi olemaan

50 Juva 1994, 51; KA MJ A53: Kotimaa 15.9.1945.

51 Kolbe 1993, 233–244.

52 KA MJ A53: Kansan Kuvalehti 27.4.1950.

(21)

20 yhteydessä ja missä sekä milloin ylioppilas pystyi häntä tulemaan tapaamaan. Hän ei tässäkään Ylioppilaslehteen tekemässä kirjoituksessaan ottanut kantaa tilanteen hengellisyyteen, vaan käytti paikalle tulemisen suostutteluun ongelmien normaaliutta ja kuinka monet olivat löytä- neet hyötyä tästä keskustelutilanteesta. Kun Juva jätti yliopistopastorin roolin vuonna 1952 Kauko Salmenkalliolle, koki Juva opiskelijoiden sielunhoidolliset tilanteet merkityksellisimpänä työssään, jossa hän oli päässyt todella auttamaan ihmisiä ohjaamalla heitä oikeisiin suuntiin, kuten välillä lääkärin luo, auttamaan heitä opintojen suunnittelussa tai antamalla synninpääs- tön. Vuonna 1951 hengellistä ulottuvuutta yliopistopastorin työhön toi uutena työmuotona yli- oppilashartaudet, joita Juva alkoi järjestämään Suurkirkon kappelissa keskiviikkoisin.⁵³Sielun- hoitotyön esillä pito oli Juvalle varmasti luonnollinen keino tavata uusia ja vanhoja ylioppilaita.

Ylioppilaskunnassa oli suurta tarvetta tällaiselle työlle, etenkin sotavuosien läheisyyden takia.

Juvalla oli myös valmiuksia tähän työmuotoon, sillä vaikeat elämäntilanteet, epätoivo ja turvat- tomuuden tunteet olivat tulleet varmasti esiin myös rintamalla. Myös kotona ollut vaimo Riitta Juva saattoi antaa apua, olihan hän ammatiltaan psykiatri.⁵⁴

Vuonna 1951 Juva myös kertoi uudesta rippikoulusta Kotimaassa, jonka Kristillinen ylioppilasliitto on aloittanut tyttöleireillä 1947, ja pojat saivat omat rippikoulunsa kaksi vuotta myöhem- min. Rippikoulu siirtyi pois illoista erillisiksi leireiksi. Kokemukset leireistä olivat Juvan mukaan olleet erittäin myönteisiä ja Juva oli itsekin ollut leireillä mukana.⁵⁵ Leireillä oli onnistuttu hyvin keskittymään ristinoppiin, seurakuntaoppiin ja Raamatun historialliseen ainekseen. Kehuja tuli myös leireillä mukana olleille ”isoille siskoille ja veljille”, jotka olivat ohjanneet urheilua ja raa- mattupiirejä. Kirjoituksessaan Juva epäili leirien olevan mikään lopullinen ratkaisu rippikoulun ongelmiin:” Rippikoululeiri ei ilmeisesti ratkaise asutuskeskustemme ja yleensä koulua käyvän nuorison rippikoulun ongelmaa. Käytännölliset seikat estänevät sen johdonmukaisen toteutta- misen kaikkien mainitussa asemassa olevien rippikoululaisten kohdalla. Mutta eräs tehokas keino paremman opetuksen aikaansaamiksesi se varmasti on.” ⁵⁶

54 Eskola 2018.

55 Juva 1994, 50.

56 KA MJ A53: Kotimaa 7.9.1951.

(22)

21

2.2 Rohkea julkinen keskustelija

Yliopistopastorina Juvan toimiin kuului myös osallistuminen opiskelijoiden parissa käytävään katsomukselliseen keskusteluun, Juva kertoi tämän tapahtuneen keskusteluilloissa ja lehtien palstoilla.⁵⁷ Juva osallistui keskusteluihin, kun ylioppilaat pyrkivät etsimään paikkaansa sodan- jälkeisestä aatetyhjiöstä, jossa kamppailivat kristillisyys ja humanismi.⁵⁸

Vuoden 1951 helmikuussa Juva pääsi julkisesti väittelemään Itä-Aasian tilanteen, kun hän osallistui ASS:n keskustelutilaisuuteen. Juva oli jo kirjoittanut vuonna 1950 artikkelin ”Aasian kulttuurit ovat romahduksen partaalla”, Juvan mukaan niillä oli ”pieni pelastuksen siemen” eli kris- tinusko, joka oli totuus, jollaista vanhat kulttuurit tai läntinen yliopistolaitos ei pystynyt antamaan. Mutta Aasiassa olevan tyhjiön Juvasta näytti täyttävän nationalismi ja kommunismi.⁵⁹ Ju- valle ”Aasian kansojen nousun syvin merkitys ei ollut taloudellinen, sotilaallinen tai poliittinen vaan kulttuurin alueella.” Juva sitoutuu historiakäsityksessään Arnold J. Toynbeen linjaan, ”historiaa voi tutkia kulttuuripiireittäin, ja kulttuuripiirien, kuten yksilöidenkin, kohtalo on niiden omissa käsissään.”⁶⁰ Juvaa käsitystä vastustanut kirjailija Jarno Pennanen, näki Aasian tilanteen johtuvan läntisten valtojen ajaman feodaalisen riistopolitiikan tuotteena, joka ajoi Aasian kan- sat kommunismia kohti. Yhtenä paikalla olijoista, Raoul Palmgren, taas vastusti ajatusta, että Aasiassa olisi edes valtatyhjiötä.⁶¹ Juvan ajatukset Aasian henkistä tyhjiötä kohtaan eivät jääneet pelkästään lehtien palstoille ja keskustelutilaisuuksiin, vaan hän myös kehotti auttamaan alu- eilla olevia lähetystyöntekijöitä, ettei lähetystyön aseeksi jää vain ”ompeluseuratätien” työ, vaan kaikkien kommunismia vastustavien pitäisi auttaa.⁶²

Juva osallistui myös erään Piiri 50 -nimellä tunnetun ryhmittymän keskusteluiltaan, jossa kes- kusteltiin kristillisestä maailmankatsomuksesta. Piiri 50 oli ylioppilaiden vapaa keskusteluseura,

57 Juva 1994, 51.

58 Kolbe 1993, 293.

60 Kolbe 1993, 356.

61 KA MJ A53: Ylioppilaslehti 2.3.1951; Vapaa Sana 24.2.1951; Uusi Suomi 24.2.1951.

(23)

22 jonka tavoitteena oli ohjata ylioppilaita kulttuurikysymyksien pariin.⁶³ Tilaisuudessa oli Juvan lisäksi alustamassa professori V. A. Aaltonen, jolla oli Juvan ajattelua vastustava ”tieteellinen maailmankatsomus”. Aaltoselle oli mahdotonta todistaa Jumalan olemassaolo, ja tämä olikin enemmän paradoksi. Hänelle myös sovitus- ja ylösnousemus oppi olivat mahdottomuuksia.

Juva väitteli Aaltosta vastaan puhumalla, etteivät usko ja tieto ole samoja asioita. Juvalle usko syntyy sanan kuulemisesta, ja tämän ymmärtäessään pitää ylös noussutta Kristusta todelli- sena.⁶⁴ Juva toimi pappisroolinsa mukaisesti keskusteluissa, joihin hän osallistui, hän puolusti uskoansa pietistisistä lähtökohdistaan agnostikkoja vastaan ja näki lähetystyön hyödyllisenä niille kansoille, joita ei kristittynä voi pitää. Juva pyrki tuomaan esille kristillistä näkökulmaa hu- manistisen näkökulman lisäksi, etenkinkin kun humanismi voimistui sodan jälkeen ylioppilaiden keskuudessa, Juva toi esille kristillisten ylioppilaiden äänen.

2.3. Akateemisessa murroksessa

Sodan päätyttyä Juva myös jatkoi samalla akateemisiin jatko-opintoihin, Juva kuvasi, että papin työstä ylimääräinen aika käytettiin opintoihin. Siihen auttoivat akateeminen koti ja lähellä ole- vat ihmiset, joilla oli samankaltaisia akateemisia suunnitelmia, olihan YKY:n puheenjohtajis- tossa kaksi professoria Tiililä ja Simojoki ja kolmas valmisteli väitöskirjaa. Isä Einar W. Juva ohjasi poikansa Heikki Wariksen ja Martti Ruudun luokse, sillä Juvalla oli ajatuksena tutkia kirkon koh- taamaa arvostelua 1880-luvulla. Ruutu tosin suositteli palaamista ajassa 20-vuotta varhaisem- paan, 1860-luvulle, jolloin katsomuksellinen keskustelu lähti Suomessa liikkeelle ja tätä ajan jak- soa ei myöskään ollut tutkittu paljoa. Dosentti Ruutu ohjasi Juvan lähdeaineistoon, joka löytyi lehdistöstä, kirjakokoelmista ja osakuntien arkistoista. Täältä Juva löysi Carl Immanuel Qvistin, joka aikanaan avasi kritiikin vallitsevia katsomuksia vastaan. Uudessa vastakkainasettelussa olivat vastakkain Qvistin tieteellinen maailmankatsomus ja useiden kirkonmiesten edustama kir- jaimellinen raamatuntulkinta.⁶⁵

63 Kolbe 1993, 325.

64 KA MJ A53: Ylioppilaslehti 26.10. 1951.

65 Juva 1994, 34–35; Juva1998, 32–33.

(24)

23 Väitöskirjatyö, joka Juvan omien muistikuvien mukaan edistyi, mutta kokonaisuuden hahmot- taminen tuntui hänestä vaikealle. Ja omien muistikuvien mukaan myös epätoivon iskeminen oli lähellä: ”Kuten lukemattomat toivorikkaat väitöskirjantekijät ennen minua ja minun jälkeeni, aloin epäillä koko hankkeen onnistumista. Olinko valinnut mahdottoman aiheen? Riittivätkö ky- kyni itsenäiseen työhön?”. Näissä pohdinnoissa Juvalle nousi mahdollisuus laittaa väitöskirjatyö tauolle ja lähteä arkkipiispa Aleksi Lehtosen stipendillä Yhdysvaltoihin viettämään vaihto- vuotta.⁶⁶

Yhdysvalloissa Juvalle selveni oman väitöskirjatyön rajaus ja suunnitelma, tehtäväksi rajautui

”Uskonnollisen liberalismin tulo Suomeen”. Kun Juva palasi takaisin Suomeen, hän aloitti vuoden 1948 alusta väitöskirjatyön uudelleen, anoppinsa, Asta Brofeldtin rahoituksella. Väitöskir- jatyö auttoi Juvaa ymmärtämään aatteellista keskustelua Suomessa, joka muovasi hänen kirjoi- tuksiaan, puheitaan ja kannanottojaan tulevaisuudessa. ⁶⁷

Lehdissä Juvan valmistunut väitöskirja ja väitös huomattiin. Hänen väitöskirjastansa tai tilaisuu- desta löytyy aineistostani kahdeksan erillistä kirjoitusta, joista kaksi oli Juvan omaa käsialaa, joista toinen oli kirjoitettu Kotimaalle, jossa käsiteltiin kirkon reagointia uusiin aatteisiin 1850 ja 1860-luvuilla, kun vapaamielisyys alkoi saada jalansijaa Suomessa.⁶⁸ Toisen artikkelin Juva kirjoitti uskonnollisuudesta 1860-luvun ylioppilaselämästä Ylioppilaslehteen, jossa tarkasteltiin keskustelua kristillisyydestä, kun uudet uskontokriittiset ajatukset alkoivat saapua yliopistoon, ja miten uskonnolliset ja ei uskonnolliset ylioppilaat niihin reagoivat.⁶⁹

Pohjantähdessä kiiteltiin Juvan väitöskirjaa, sen ”uskon ja epäuskon taistelun” tutkimisesta, joita artikkelin kirjoittaja kuvasi jatkuvaksi ja muuttuvaksi.⁷⁰ Myös Juvan vastaväittäjä Martti Ruutu julkaisi väitöskirjasta myös artikkelin, jonka lopussa Ruutu kehotti niitä, joita suomalainen sivis- tyneistö kiinnostaa, lukemaan teoksen.⁷¹

66 Juva 1998, 34.

67 Juva 1994, 43; Juva 1998, 34.

68 KA MJ A53: Kotimaa 4.4.1950.

69 KA MJ A53: Uusi Suomi 26.2.1950.

70 KA MJ A53: Pohjantähti nr. 9 1950.

(25)

24 Väitöstilaisuus 25.2.1950 jouduttiin siirtämään suuren osanottaja määrän takia historiallis- kie- litieteellisestä auditoriosta Vanhan Ylioppilastalon pieneen juhlasaliin. Täällä Mikko Juva väitteli aiheenaan ”Suomen sivistyneistö uskonnollisen vapaamielisyyden murroksessa 1848-1869” tilaisuuden kustoksena toimi professori Jalmari Jaakkola ja vastaväittäjänä Martti Ruutu.⁷² Tilai- suuden teki mielenkiintoiseksi sekin, että paikalla olivat väittelijän ja vastaväittäjän isät, Suomen historian professori Einar W. Juva ja kirkkohistoria emeritus professori Martti Ruth, Juva kuvasi molempien seuranneen tyytyväisenä poikiensa otteita.⁷³ Kiitosta väitöskirjastaan Juva sai ai- heestaan, joka oli merkittävä niin uskonnollisesti kuin aatteellisesti Suomen historiassa ja josta ei ollut olemassa merkittävää määrää tutkimusta.⁷⁴ Väitöksen jälkeen järjestettiin karonkka, jonka emäntänä toimi vaimo Riitta Juva. Historian tohtorintutkinnon suorittaminen oli Juvalle hyödyksi, sillä se toi uusia mahdollisuuksia niin teologisessa kuin akateemisessa mielessä. Juva sai kutsun teologisen lauantaiseuran kokoukseen ja tutkinto avasi muitakin yhteyksiä Helsingin yliopistoon ja sen ylioppilaskuntaan.⁷⁵

2.4. Aatteenmies

Pian tohtoriksi väittelemisen jälkeen Mikko Juva valittiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi. Muistelmissaan Juva kertoi Etelä-suomalaisen osakunnan puheenjohtajan Erkki Salosen ottaneen häneen yhteyttä kuraattorikokouksen nimissä ja pyytäen Juvaa asettu- maan ehdolle puheenjohtajan vaaliin. Juvan omien muistelmien mukaan tehtävään haluttiin aatteenmies, mutta ainakaan haitaksi ei ollut, ettei Juva ollut kuulunut AKS:ään. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kaksi edellistä puheenjohtajaa olivat olleet AKS:ään kuulumattomia, joten Juvan AKS taustan puuttuminen oli eduksi.⁷⁶ Puheenjohtajan kuului olla yliopiston

72 KA MJ A53: Helsingin Sanomat 26.2.1950.

73 Juva 1994, 48.

75 Juva 1994, 49.

76 Kolbe 1993, 80.

(26)

25 dosentti tai kirjoilla oleva lisensiaatti, joka Juva nyt väitöskirjan tehtyään oli. Vaali käytiin, tosin vain muodollisesti, sillä vastaehdokkaita ei ollut.⁷⁷

Juvan kausi HYY:n puheenjohtajana alkoi heti toimilla, kun vaalin jälkeen häntä pyydettiin pitä- mään juhlapuhe HYY:n vuosijuhlassa, joka asettui samalle päivälle, kuin Vanhan Ylioppilastalon 80-vuotisjuhla. Myös tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi vietti syntymäpäiväänsä vuoro- kauden vaihteen jälkeen.⁷⁸

Lehdistössä Juva avasi jo puheidensa tematiikkaa muutama päivä aikaisemmin Akateemisessa viikkolehdessä kirjoituksella ”Spei suae patria dedit” eli ”Isänmaa antoi toivolleen”, joka oli myös hänen juhlassansa pidetyn juhlapuheensa otsikko. Tekstissään hän viittasi Arkadianmäen ja Vanhan ylioppilastalon samankaltaisuuksiin. Tekstissä Juva vahvasti nosti tuntemastaan alu- eesta, eli 1860-luvun aateilmastosta esiin ajatuksia ja yritti vaikuttaa ylioppilaisiin, että aatteel- lisuus ei katoaisi. 1950-luvulla oli suuria pelkoja ylioppilaiden olevan kiinnostumattomia oman oppialansa ulkopuolelle, kun Juva mainitsee muistelmissaan HYY:n puheenjohtajaksi halutun aatteenmiehen, tämä oli aate mitä haluttiin vahvistaa ylioppilaiden keskuudessa. Olisiko ylioppilaan tullut olla nopeasti ammattiin valmistuva ammattilainen vai olisko koulutuksella tullut ollut suurempia kasvatuksellisia ja sivistyksellisiä tavoitteita? Yliopistossa oli ääniä, jotka halusivat nostaa sivistyneen keskustelun takaisin kunniaan ja taistella ”fakki-idiotismia”, eräänlaista kulttuurista, moraalista ja henkistä välinpitämättömyyttä vastaan.⁷⁹ Akateemisen Viikkolehden kirjoituksessaan Juva nostaakin esille ylioppilaiden olevan tulevaisuuden toivoja: ”Sen isännät, miten he ovat ylioppilaspolvien vaihtuessa muuttuneetkin, eivät ole nähneet vastuunsa rajoit- tuvan vain omien asioittensa hoitamiseen, he olivat aina tunteneet ja tunnustaneet velkansa koko sille kansalla, jonka toivoksi heitä on kauniisti nimitetty.”⁸⁰ Juvasta ylioppilailla oli enem- män tehtävää koko kansakunnan hyödyksi, kuin vain nopeasti lukunsa päättäminen, vaan heistä tulisi kasvaa joukko, joka laittaisi omat etunsa sivuun, ja tekisivät itsestään kansakunnan toivoja, jotka olisivat alttiita palvelemaan maatansa.

77 Juva 1994, 52–53.

78 Juva 1994, 53.

79 Kolbe 1993, 323–326.

80 KA MJ A53: Akateeminen Viikkolehti 24.11.1950.

(27)

26 Ylioppilastalon juhlapuheessaan Juva jatkoi samalla linjalla. Juva vetosi vanhaan yliopistossa ta- pahtuneeseen kielitaisteluun, jossa oli lopulta saavuttu yhteisymmärrykseen, joka oli vaikeina aikoina tärkeää. Sellaisen vaikean ajan oli Suomi Juvasta kohdannut. Juvasta yhteisymmärryk- sessä oli menty taakse päin, 1930-luvulla oli ollut ajatusmaailma: ”Mitä ylioppilaat ovat nyt, sitä yhteiskunta on tulevaisuudessa” ajatus oli Juvasta sammunut. Ylioppilaat olivat sivuutetut yh- teisten asioiden hoidosta Juvan mukaan. Juva kehotti ylioppilaita ottamaan roolinsa yhteiskunnassa, sillä he olivat totuuden etsijöitä ja pystyivät laittamaan sivuun ajatukset oman onnensa etsimisestä kansakunnan hyväksi. Ylioppilaat pystyisivät ymmärtämään ja kuuntelemaan kaikkia puolia, ja he voisivat ymmärtää asioiden olevan muutakin kuin vain ”mustaa ja valkoista”.

Loppuun Juva toi esille kristillistä vakaumustaan todeten: ”Kaksi asiaa, ennakkoluulottomuus ja totuudellisuus, yliopiston perintö meille tai sanokaamme sama vielä vanhemmin sanoin, kristi- kunnan aamuhämärästä nousevina, totuus ja rakkaus ovat ne tunnukset, joitten varassa me saatamme elämämme työhön tarttua. Jos ne toteutuvat silloin ei ole tämän talon päätyy tur- haan hakattu: ’Spei suae Patria dedit’ ”.⁸¹

Vapaassa Sanassa, joka oli sosialistien lehti, Juvan puhetta myös luonnehdittiin ulkoisesti kau- niiksi ja voimakkaasti esitetyksi, jota väritti papillinen tunteellisuus. Kirjoittaja toi esille, että puheessa etsittiin uusia ideoita ja aatteita ylioppilaille, johon tuntui löytyvän vastaukseksi humanismi, mutta lehden mukaan Juva epäonnistui tämän konkretisoinnissa. Myös sanan ”rauha”

puuttuminen tuntui häiritsevän reportaasin kirjoittajaa.⁸² Muistelmiensa mukaan Juva sai pu- heestaan kiitosta entiseltä pääministeriltä professori Edwin Linkomieheltä, jonka mukaan Juva oli puheessaan torjunut ”uuden poliittisen yrittäjän `itsenäisen keskiluokan´” ja akateemikko Elsa Enäjärvi-Haavio koki puheen lupauksena uudesta aatteellisesta noususta ja sodan jälkei- sen masennuksen päättymisestä.⁸³

Juhlassa Juva myös piti puheen seuraavana päivänä 80-vuotta täyttävälle presidentti Paasiki- velle radioitse. Onnittelussa myös edellisestä puheesta tuttu teema toistui, Juva yhdisti

82 KA MJ A53: Vapaa Sana 28.11.1950.

83 Juva 1994, 54.

(28)

27 Paasikiven syntymän ja vanhan ylioppilastalon ensimmäisen arkisen päivän. Yhdistäen myös Paasikiven ajan, joka oli ollut haastava, siihen ylioppilaiden tilanteeseen, jossa he olivat ne, joiden pitäisi pystyä viemään isänmaatansa kohti turvallisempaa tulevaisuutta.⁸⁴

Keväällä 1951 Juvaa haastateltiin Uuteen Suomeen, jossa Juva kertoi mielipiteestään ylioppilaiden aatteettomuudesta. Juva kertoi ajoista, jolloin ylioppilas oli aktiivisesti mukana kansansa elämässä, esimerkkeinä käyttäen raittiusseuroja ja palokuntia. Juvan mukaan ennen ylioppilaat olivat aktiivisesti haastamassa poliittisia päätöksiä ja poliitikkoja. Hänestä ylioppilaita ei pitäisi syyttää aatteettomuudesta, vaan ymmärtää aikojen muuttuneen. Hänestä ylioppilaat olivat ot- taneet lukunsa entisiä sukupolvia tarmokkaammin, ja ettei siitä pitäisi heitä kritisoida, vaikka se saattaa johtaa ”jonkinlaiseen näköpiirin ahtauteen”. Aatteet olivat ehkä kärsineet inflaatiota, mutta uuden sukupolven työmoraalia ei voitu Juvasta kritisoida. Juva ei haastattelussa kritisoi- nut ylioppilaita aatteellisuuden puutteesta, vaan kertoi heidän aatteinaan olevan työn, opiskelun ja vastuun.⁸⁵ Tämä haastattelu hieman eroaa Juvan omista puheistansa ja kirjoituksistaan.

Vaatimuksia aatteellisuuden löytämisestä ei tullut, vaan yritettiin selittää miksi tilanne oli muuttunut. Haastattelussa hän puhuu edustamistaan ylioppilaista, toisin kuin puheissaan ja muissa kirjoituksissaan, kun hän puhuu heille.

Myöhemmin samana keväänä Juva jatkoi puhettaan isänmaasta ja aatteista Ylioppilaslehdessä, hän kirjoitti isänmaallisuuden muutoksesta, joka oli muuttunut pois Venäjän ja ruotsinkielisten vastustamisesta ja ennen sotia olleesta vahvasta heimohenkisyydestä. Nykyinen ylioppilaspolvi ei ollut onnistunut löytämään omaa kansallisidentiteettiään sodan jälkeen, vaan olivat alkaneet ihailemaan ulkomaita, joko Venäjää tai Yhdysvaltoja. Juva toivoi ”renessanssia” isänmaallisuu- delle. Hänelle isänmaallisuus oli asia, missä kokonaisuus tulee ennen yksilöä, jossa isänmaa antoi ihmisen työlle merkityksen. Juvan kirjoituksessa nostetaan esiin, ettei yksilö itse voinut olla päämääränä omissa tekemisissään, ja tällaista toimintaa epäileville hän tarjosi kristinuskoa osana isänmaallisuutta. Hän käytti historiaa esimerkkeinä tällaisen isänmaallisuuden toimimi- sesta, tosin varoittaen olemaan yhdistämättä näitä kahta varomattomasti, jolloin molemmat

(29)

28 kärsivät. Hänestä kristinuskosta löytyi nöyryys, joka sai ihmisen tajuamaan asettaa isänmaan itsekkäiden toiveiden yläpuolelle.⁸⁶

Puheissaan ja kirjoituksissaan HYY:n vuosijuhlan aikana, Juva nosti isänmaan esiin ylioppilaiden aatetyhjiöön. Isänmaallisuus oli Juvasta kokenut vahvaa inflaatiota sodan jälkeen, kun AKS oli kielletty ja sen kaltaista toimintaa oli katsottu pahalla. Ylioppilaille oli keksittävä uusia aatteita mitä kannattaa, ja HYY:n puheenjohtajana Juva näytti vahvasti ajatusta, että ylioppilaiden olisi tullut ottaa vahvempaa roolia yhteiskunnassa. Hänelle terve isänmaallinen aate olisi sopiva pe- lastamaan ylioppilaat ”fakki-idiotismilta”. Hänelle ylioppilaan prototyyppi näytti kristillisellä nöy- ryydellä varustetulle kaikesta kiinnostuneelle akateemikolle, jolle suurin vastuu toimistaan oli isänmaallensa. Hän ymmärsi Suomen ulko- ja sisäpoliittisesti hankalan tilanteen ja halusi kai- kessa toimessaan ajaa isänmaansa etua.⁸⁷

Myös entisen presidentin C.G.E. Mannerheimin kuolema toi Juvaa esille vuonna 1951, olihan marsalkalle annettu HYY:n korkein kunnianosoitus eli puheenjohtajiston merkki leveässä purp- puranauhassa. Mannerheimin muistojuhlassa ylioppilastalolla 7.2.1951 Juva piti puheen, jossa luonnollisesti entistä presidenttiä kiitettiin suurin sanoin, sekä kerrottiin, miten marsalkka oli ohjannut Suomea sen kohtalon hetkinä, ja kolmasti pelastanut maansa itsenäisyyden. Juvan näkemyksessä Mannerheimista oli myös vahvasti nähtävissä hänen oma ihanteensa suomalai- sesta. ”Isänmaan etu oli hänen elämässään aina toisarvoisten yksityisen etujen yläpuolella.” ⁸⁸ Mannerheim liitettiin kansalliseen itsenäisyyden kertomukseen, jossa hän on isänmaan puo- lustaja ennen mitään muuta, eräänlainen isänmaallisuuden ruumiillistuma, ylioppilaiden ja koko kansan esikuva. Tällaisena hän oli juuri Juvan kuvailema isänmaan toivo.⁸⁹

Vuoden 1951 joulukuussa ylioppilaat pitivät oman itsenäisyyspäivän juhlansa, kun maan halli- tus oli päättänyt, ettei valtiovalta juhlisi itsenäisyyspäivää kuin täysinä viisivuotisina, ja ylioppilaiden oma juhla oli tälle vastalause. Ylioppilaat saapuivat suurtorille, nykyiselle Senaatintorille

89 Kolbe 1994, 352.

(30)

29 kuudesta eri lähtöpisteestä ympäri pääkaupunkia soihtukulkuein, missä puheenjohtaja Juva piti juhlapuheen, jota hän piti vuosijuhlapuheiden lisäksi merkittävimmäksi esiintymisekseen HYY:n puheenjohtajana.⁹⁰ Juvan puhe keskittyi kansan yhtenäisyyteen, joka oli itsenäisyyden alkuai- koina ollut sisällissodan myötä vaakalaudalla. Hän kehotti kaikkia rehellisesti tunnustamaan vuoden 1918 tapahtumat, jossa veli oli taistellut veljeään vastaan. Ja kun opiskeleva nuoriso keskittyi isänmaan etuun, se löytäisi yksimielisyyden, josta paljon on saavutettu ja paljon saa- vutettavissa. Hän myös vertasi Suomea Yhdysvaltoihin, jossa sisällissodan molemmille puolille oli annettu arvostus ja sodan jättämä rajalinja tunnetaan yhteisenä kansallisena rikkautena.

Jatkaen, että Suomessakin pitäisi tunnistaa molempien puolien yhteinen urheus ja tunnustaa yhteinen menneisyys, josta seuraisi että: ”silloin olemme pettämättömästi yhtyneet yhdeksi.”⁹¹ Muistelmissaan Juva kuvasi valinneensa sovinnon puheensa aiheeksi, sillä ”äärivasemmisto” oli varoittanut ylioppilaita, ettei juhlasta tehtäisi poliittista mielenosoitusta, jossa kansa jaettaisiin isänmaallisiin ja kapinallisiin. Juvan itsensä mukaan kritiikkiä puhetta kohtaan ei tullut vasem- mistolta lainkaan, vain eräät yksityiset henkilöt kyselivät Juvalta, etteikö hän ollut tietoinen pu- naisten tekemistä murhista.⁹² Kritiikkiä tosin nousi kielikysymyksestä, Hufvudstadsbladetissa julkaistussa kirjoituksessa, joku kritisoi Juvan ruotsin kielen ääntämystä, ja ettei koko puhetta pidetty ruotsiksi. Mutta jo seuraavan päivän Hufvudstadsbladetissa HYY:n hallinnon ruotsinkie- liset jäsenet torjuivat nämä väitteet, jopa kiittäen puheenjohtajan tasapuolisuudesta.⁹³

Juva pääsi myös viemään terveisensä tasavallan presidentti Paasikivelle, jossa hän kiitti ylioppilaiden, jotka olivat eläneet vain itsenäisessä Suomessa, puolesta presidenttiä, joka oli heille heitä vanhemman sukupolven henkilöytymä, joka edusti itsenäisyyden mahdollistajia.⁹⁴

Vuoden 1952 vuosijuhlassa Juva piti juhlapuheensa, jonka alussa hän käsitteli osakuntia, aatteita ja niiden historiaa. Palaten nykyisen osakuntajärjestelmän heikkouteen, kun opiskelija- määrät olivat kasvaneet yliopistoissa. Myös vanhoista puheista tuttua kyselyä ylioppilaan

90 Juva 1994, 55.

91 KA MJ A53: Kauppalehti 7.12.1951.

92 Juva 1994, 56.

93 Juva 1994, 56; KA MJ A53: Hufvudstadsbladet 9.12.1951; KA MJ A53: Hufvudstadsbladet 10.12.1951.

94 KA MJ A53: Helsingin Sanomat 8.12.

(31)

30 aatteellisuuden perään ja ”fakki-idiotismin” vastustamista oli vahvana aistittavissa. Juva pelkäsi ylioppilaan, jonka kaikki aika kului opiskelun, ruuan ja majoittumisen ajatteluun, unohtavan suuremmat ideaalit kuten kansakuntansa. Ja kun ylioppilas elää vain itseään varten, koko oppi- nut luokka kutistuu vain ”suppeaksi oppineeksi kastiksi”. Vaikka edellisten ylioppilaspolvien vir- heet olivat ajaneet maan tilan huonommaksi, Juva huomasi toivoa Ylioppilaslehden keskusteluissa ja keräyksissä Helsingin kodittomien puolesta. Juva ei uskonut tai toivonut minkään yk- sittäisen aatteen enää nousevan ylioppilaita yksin hallitsevaan asemaan, mutta jokin totuudel- lisuutta etsivä vakaus pitäisi nousta, sillä ”vakaumuksen ihmisiä tämä kansa tarvitsee ja vakaumuksen ihmisiä se meistä odottaa.” Juvan vuoden 1952 juhlapuhe HYY:n vuosijuhlilla jatkoi samassa tematiikassa kuin edellinenkin. Juva toivoo ylioppilailta vakaumuksellisempaa toimintaa, joka ajaa kansan etua. Itse itseään varten opiskelu ajoi ylioppilaat vain omiin poteroihinsa, josta oli lopulta vain haittaa ja keskiluokkaisten ylioppilaiden intressien vähentymistä valtakunnan politiikassa. Ylioppilaiden ei tulisi tuntea penseyttä ihanteita kohtaan, vaikka Juva ymmär- tääkin ennen sotia opiskelleiden ylioppilaiden jättämän raskaan aatteellisen taakan ja Helsin- gissä olleiden vaikeiden elinolosuhteiden vaikuttaneen nuorison intoon kansallisaatetta ja opin- toja hidastavan yleisen aktiivisuuden kannalta.⁹⁵

Juvan kirjoitukset ja puheet ylioppilaille toivat esille, pelon ylioppilaiden kiinnostuksen lopahta- misesta valtakunnan asioita kohtaan. Juvan puhe tapa on hyvin samanlainen kuin mitä Pentti Alasuutari kuvailee kirjassaan ”Toinen tasavalta” teoriassaan toisen maailmansodan jälkeisestä moraalitalouden kaudesta. Kuten moraalitalouden kaudelle oli Alasuutarin mukaan tyypillistä, Juvakin argumentoi kiistassa henkilökohtaisella mielipiteellään. Tällainen suora aatteellinen ar- gumentaatio Alasuutarin mukaan johtui sotamoraalia nostaneen aatteellisen puheen, yhteis- ten poliittisten pelisääntöjen puuttumisen takia sillä kansassa oli epäilyä ulko- ja sisäpolitiikan suhteen.⁹⁶ Juva ajalle tyypilliseen tapaan siis toi esille ylioppilailleen kysymyksen kutsumuksen merkityksestä, poliittisesti ja yhteiskunnallisesti epävarmassa tilanteessa ei Suomen sivisty- neistö Juvasta saanut jäädä miettimään vaan omaa etuaan, vaan oli tartuttava työhön isänmaan puolesta. Tässä puheessa oli Juvan oltava tarkkana, sillä äärivasemmiston nousu ja AKS:n

96 Alasuutari 1996, 105–107.