O
petushallitus on julkaissut oppikirjan, jonka aiheena on yhteissuunnittelu maa- ja metsä- taloudessa (Hyttinen, P., Huovinen, J. & Torvelai- nen, J. 1996. Metsä maatilalla: yhteissuunnittelu maa- ja metsätaloudessa). Oppikirja on suunnattu maa- ja metsätalousoppilaitoksille sekä alan am- mattikorkeakouluille. Se koostuu neljästä päälu- vusta. Niissä käsitellään yleisesti metsätalouden merkitystä maatiloilla, maatilayritystä talousyksik- könä, maatalous- ja metsäsuunnittelun yhdistämis- tä sekä metsätalouden näkökulmasta maatilan koko talouden suunnitteluun kehitettyä suunnitteluohjel- maa (KOTKA -koko tilan kalkyyli).Oppikirjalla on monia ansioita, mutta eräät sen teoreettiset ja metodiset tarkastelut herättävät ky- symyksiä ja vaativat kriittistä arviointia. Oppikir- jan lukija johdatellaan teorioiden ja paradigmojen äärelle esittelemättä niitä täsmällisesti. Kirjoitta- jien vastuu on erityisesti siinä, että tulkinnat vai- keissakin kysymyksissä ovat oikeita suhteessa va- littuun paradigmaan.
Seuraavassa oppikirjaa arvioidaan edellä maini- tusta näkökulmasta, erityisesti sen suhdetta ns. uus- klassiseen tuotantoteoriaan. Uusklassista teoriaa käytetään taloustieteiden opetuksessa laajasti. Sii- hen sisältyy kuitenkin erityisiä vaatimuksia sovel- lusten esittelyyn tarkoitetun oppikirjan viitekehyk- senä. Teoreettiset tarkastelut voivat jopa synnyttää sellaisen epärealistisen kuvan, että yritystoimintaan väistämättä kuuluvat riskit ja epävarmuus ikään- kuin häviävät päätöksenteosta, kun sovelletaan teo- rian pohjalta tehtyjä suunnittelumalleja.
Käytännön sovelluksiin tähtäävissä suunnittelu- ohjelmissa joudutaan tekemään useita yksinkertais- tavia oletuksia, kuten oppikirjassakin todetaan (s.
58). Ne johtavat kuitenkin usein taustalla olevien teorioiden yleistettävyyden kaventumiseen. Perus- käsitteiden esittäminen tarkasti ja sovellusten yk- sinkertaistusten oikea ymmärtäminen ovat suunnit- telumallin ja sitä koskevan oppikirjan perusvaati- muksia. Ainoastaan tällä tavalla esimerkiksi maati- lan tuotannon suunnittelun vaatima monitahoinen ja erityisosaamista edellyttävä asiantuntemus voi- daan saattaa asianmukaisesti päätöksentekijän käyt- töön.
Maatilayritys talous- ja suunnittelu- yksikkönä
Maatalous suunnittelun kohteena
Maatalouden tuotannon suunnittelussa erilaisia tuo- tantovaihtoehtoja (eri viljelykasvit ja lajikkeet, eläi- met) ja erilaisia tilalle soveltuvia tuotantoteknologi- oita saattaa olla runsaasti. Niissä kaikissa panosten ja tuotteiden hinnat, suorat tuet sekä panos-panos- ja panos-tuotossuhteet voivat vaihdella suuresti. Tuo- tantoresurssit ovat myös yleensä erilaatuisia (esim.
maalaji ja työvoima). Tuotantotoiminnalle on omi- naista lisäksi resurssien tarpeen voimakkaat vuotui- set vaihtelut (työhuiput kesäkaudella).
Edelleen eri tuotantoprosesseja toisiinsa sitovat tekijät (mm. tuotantopanosten täydentävät ja lisäys-
Veli-Pekka Järveläinen, Pekka Ollonqvist, Matti Ryhänen ja Matti Ylätalo
Metsä maatilataloudessa –
yhteissuunnittelun ongelmia ja haasteita
suhteet, yhteistuotanto, viljelykierto) sekä niiden laajuutta rajoittavat tekijät (mm. tuotannon rajoi- tukset, resurssirajoitukset) tulisi pystyä ottamaan suunnittelussa huomioon. Tuotantoon sisältyvien riskien (sato-, hinta-, ja politiikkariskit) huomioon ottaminen vaikeuttaa suunnittelua entisestään. Ne on kuitenkin mahdollista sisällyttää maatilan tuo- tannon suunnittelumalleihin (Hazell ja Norton 1986;
Hardaker ym. 1997). Myös maataloustuotannon kytkennät metsätalouteen, sivuansiotalouteen ja yksityistalouteen ovat tärkeitä.
Käsillä olevassa oppikirjassa moniin edellä mai- nittuihin ongelmiin on viitattu (s. 102–105). Sa- malla ne on kuitenkin esitetty puutteellisesti. Täl- löin jää epäselväksi, millainen maatalous on suun- nittelun kohteena ja erityisesti miten maatalouden suunnitteluun liittyviä ongelmia voidaan ratkaista.
Metsätalous suunnittelun kohteena
Maatilametsätalouden suunnittelu on yleistynyt vii- me vuosikymmenien aikana. Myös suunnittelu- menetelmät ovat kehittyneet merkittävästi. On siir- rytty hakkuulaskelmista metsien käsittelyvaihtoeh- toja simuloiviin ja optimoiviin suunnittelujärjestel- miin. Menetelmien kehittelyn seurauksena metsä- suunnitelma voi sisältää aikaisempaa yksityiskoh- taisempia arvioita mm. metsien erilaisten käsittely- vaihtoehtojen tulovaikutuksista.
Metsätalouden suunnitteluun liittyy edelleen usei- ta teoreettisia ja metodisia ongelmia mm. siitä syys- tä, että puunkasvatuksessa on piirteitä, jotka erotta- vat sen tavanomaisesta tuotantotoiminnasta. Näi- hin piirteisiin myös oppikirjassa kiinnitetään huo- miota (s. 45 ja 94). Eräs tärkeä piirre on pitkä tuotantoaika, joka on ongelmallinen paitsi metsä- suunnittelun myös maa- ja metsäsuunnittelun yh- distämisen kannalta.
Pitkä tuotantoaika merkitsee, että metsänomista- ja tekee yksittäisiä metsikkökuvioita koskevia pää- töksiä harvoin. Nämä päätökset ovat tyypillisesti rekursiivisia ja vaikuttavat tulevien valintamahdol- lisuuksien joukkoon. Samalla metsää koskevat pää- tökset ovat tilan ja sen omistajan kannalta usein päätösajankohtaan kytkeytyviä. Esimerkiksi metsä- talouden harjoittajalle tärkeät tekijät kuten likvidi- teetti, puun hintataso tai korot ottolainauksessa ja
sijoitustuotoissa ovat päätösajankohtaan sidottuja.
Niinpä metsää koskevista päätöksistä syntyy yksit- täisellä tilalla jono, josta on vaikea hahmottaa yhtä omistajan tavoitteiden ja tilan kokonaistalouden kannalta optimaalista toimintastrategiaa. Tästä seu- raa, että ainoastaan yhden, tavanomaiseen metsä- suunnitelmaan sisältyvän metsien käsittelyvaihto- ehdon käyttö suunnittelulaskelmissa on vain har- voin riittävää. Kuten oppikirjassa todetaan (s. 87, 90), lähemmäs optimointia päästään tekemällä laskelmat usealla vaihtoehtoisella tavalla.
Maatalous- ja metsäsuunnittelun yhdistäminen Puunkasvatuksen pitkä tuotantoaika vaikeuttaa myös maatalouden ja metsätalouden käsittelyä sa- massa suunnittelumallissa (s. 94). Kotka-ohjelmis- tossa on menetelty siten, että metsätalous on oletet- tu vuosittain samanlaisena toistuvaksi toiminnaksi.
Menettely helpottaa suunnittelulaskelmia, mutta ei ole kovin tyydyttävä. Se yksinkertaistaa voimak- kaasti todellisuuden kuvausta maatilametsätalou- dessa ja yleensä yksityismetsätaloudessa, jossa vuo- tuiset toiminnan (hakkuut, investoinnit) vaihtelut ovat monesta syystä suuret. Samalla yrittäjän val- miudet reagoida muutoksiin jäävät vaille riittävää huomiota.
Käytännössä metsätalouden merkitys maatiloilla riippuu tilan taloudellisten edellytysten lisäksi omis- tajan tavoitteenasettelusta. Tavoitteiden vaihdellessa tai muuttuessa myös koko tilan kannalta optimaali- nen tuotantovaihtoehtojen yhdistelmä ja samalla metsien käsittelyohjelma muuttuvat. Tästä syystä myös maatalouden ja metsätalouden suunnittelun yhdistämisessä on otettava huomioon, että vaihto- ehtoiset metsien käsittelyohjelmat – metsätalouden ensisijaisena tavoitteena kannattavuus tai maksu- valmius/vakavaraisuus tai tuotannon laajentaminen – vaikuttavat mm. kiertoaikoihin ja metsässä tehtä- vien toimenpiteiden edullisuusjärjestykseen sekä tätä kautta metsätalouden harjoittamisen tulo- ja työllisyysvaikutuksiin.
Eräs, joskaan ei aina tarkoituksenmukainen mah- dollisuus maa- ja metsäsuunnittelun yhdistämises- sä on lähteä siitä, että maatilametsien käyttö ja sen laajuus samoin kuin panostus puuntuotantoon muo- dostavat päätösajankohtaan sidoksissa olevan se-
kundääritehtävän, jossa tarkastellaan kannattavuu- den lisäksi metsän merkitystä likvidin rahan läh- teenä tai omistajan vapaaksi jäävän työpanoksen käyttäjänä. Kaiken kaikkiaan metsäomaisuus maa- tilalla on komplisoitu päätöstehtävä kuvattavaksi yleispätevällä mallilla.
Kotka-ohjelmiston käytölle on ominaista, että suunnittelu etenee vaiheittain kokeilemalla eli pe- ruslaskelman jälkeen tarkastellaan useita, käytän- nössä mahdollisia toimintavaihtoehtojen yhdistel- miä ja niiden antamia tuloksia (s. 109, 112–115).
Tämä on laskentamallin vahvuustekijä. Eri tuotan- toyhdistelmien kokeilua onkin pidettävä erityisen suotavana käytännön suunnittelutyössä, vaikka se- kään ei välttämättä tuota optimiratkaisua tilan tuo- tannon osittaissopeutuksen tai saatikka kokonais- sopeutuksen mielessä.
Taloudellisen päätösongelman muotoilu Kotka-ohjelmisto hyödyntää maatilatalouden tuo- tannon suunnittelussa tuotantoteorian malleja, ka- tetuottomenetelmää ja lineaarista ohjelmointia.
Tuotantoteoriassa oletetaan, että yrittäjällä on tie- dossaan tuotantofunktio, joka kertoo teknisen tie- touden siitä, miten panokset muunnetaan tehok- kaasti tuotteeksi. Tuotantoteoriaan perustuvassa suunnittelussa haetaan vastausta kysymyksiin, kuin- ka paljon pääomaa kannattaa/voidaan uhrata tuo- tantopanoksiin, miten ne jaetaan eri tuotantopa- noksille ja missä suhteissa niitä käytetään eri tuot- teiden tuottamiseen. Toiminnan tavoitteeksi asete- taan pelkistetysti voiton maksimointi ja/tai kustan- nusten minimointi.
Katetuottomenetelmässä lasketaan tuotoista tuo- tannonhaaroittain ns. muuttuvien kustannusten jäl- keen jääviä katetuottoja. Tuotannonhaaroja manu- aalisesti yhdistelemällä pyritään tilalla olevien ra- joitusten puitteissa löytämään katetuottojen sum- man maksimoiva tuotannonhaarojen yhdistelmä.
Katetuottomenetelmä soveltuu tilatason suhteelli- sen kannattavuusarvioinnin apuvälineeksi, mutta sillä ei voida ratkaista absoluuttista kannattavuutta.
Lineaarista ohjelmointia (LP) käytetään tuotan- nonhaarojen yhdistämiseen ja niiden laajuuden va- lintaan manuaalisen yhdistämisen asemesta. LP käy läpi kaikki eri vaihtoehdot ja hakee annettujen ra- Kuva 1. Metsätalous on maatalouden rinnakkainen tuotantosuunta useimmissa maatila-
talouksissa. Kuva Metla/Erkki Oksanen.
joitteiden puitteissa kokonaiskatetuoton maksimoi- van tuotannonhaarojen yhdistelmän, jota katetuot- tomenetelmällä ei välttämättä löydetä. Erilaisten rajoitteiden ja vaihtoehtojen kokeilu on LP:n no- peuden vuoksi vaivatonta. LP käyttää lähtöaineis- tona samoja katetuottolaskelmia kuin katetuotto- menetelmäkin eli tässä suhteessa tulos riippuu ka- tetuottolaskelmien oikeellisuudesta.
Tuotantoteoria on otettu oppikirjan teoreettiseksi lähtökohdaksi. Oppikirjassa ei kuitenkaan esitetä selkeästi, mitkä ovat tuotantoteorian ja LP:n kes- keiset teoreettiset oletukset ja miten ne kytketään Kotka-ohjelmiston käyttämään katetuottomenetel- mään ja lineaariseen ohjelmointiin. Tuotantoteori- assa tuotantofunktio oletetaan yleensä aidosti kon- kaaviksi ja panokset oletetaan substituuteiksi. Ka- tetuottomenetelmän mukaisessa taloussuunnittelus- sa ja lineaarisessa ohjelmoinnissa puolestaan olete- taan, että tuotantofunktiot ovat kiinteäsuhteisia (Leontief production function) eivätkä panokset ole korvattavissa toisillaan. Kun tuotteita tuotetaan eri määriä samoilla panossuhteilla, niihin voi tuotanto- teorian mukaan liittyä kasvava, vähenevä tai vakioi- nen tuottavuus panosmäärää jatkuvasti lisättäessä.
Katetuottomenetelmään ja LP:hen liittyy vakiotuot- tavuus. Yleensä tuotantoteoreettisissa ja LP-mal- leissa optimointimenetelmät poikkeavat toisistaan taustalla olevien oletusten suhteen.
Uusklassinen talousteoria ja maatila- yrityksen tuotannon optimointi
Oppikirjassa uusklassisen tuotantoteorian analyysi- kehikko esitellään osin epäonnistuneella ja virheel- lisellä tavalla. Uusklassisen tuotantoteorian osa- alueiden esittely ilman, että käydään läpi teoria- perinteessä saatuja keskeisiä tuloksia, johtaa var- sinkin asiaan ensimmäisen kerran tutustuvan suo- rastaan harhapoluille.
Uusklassisen tuotantoteorian keskeisimmät tulok- set liittyvät optimointiin marginaalisten tuottavuus- ehtojen perusteella. Uusklassisessa tuotantoteori- assa on tavoitteena yhtäältä tarkastella käytettävien panostekijöiden yhdistelyä suunnitellun tuotannon aikaasaamiseksi tai olemassaolevien panostekijöi- den käyttöä tuotannossa optimaalisella tavalla. Pa- nostekijöiden käytön optimaalisuudella ymmärre-
tään resurssien käyttöä marginaalisten tuottavuus- ehtojen mukaisissa suhteissa. Optimaalisuus tar- koittaa lisäksi sitä, että panostekijöitä käytetään vaihtoehtoisten tuotteiden tuotannossa optimaali- sesti.
Päätös tuotannosta on taloudellinen. Tuotanto- panosyhdistelmän optimointi on ratkaistavissa joko voiton maksimointitehtävänä tai duaalisena kus- tannusten minimointitehtävänä. Panosten ja niillä aikaansaatavan tuotannon relaatio on sama tehtä- vän määrittelytavasta riippumatta. Optimointiteh- tävä on teknisesti usein luontevampaa kuvata mi- nimipanostarpeen antavana kustannusten minimoin- tina kuin annettujen panostekijöiden avulla aikaan- saatavan tuotannon voiton maksimointina.
Tuotannontekijät ja tuotantofunktio
Tuotantofunktio on kuvaus teknisesti tehokkaista panosten yhdistelmistä tuotannon tai yleisemmin hyödyn aikaansaamiseksi tulonansaintaa varten.
Riippuvuus on tekninen relaatio, joka kuvaa pa- nosten teknisesti tehokkaita yhdistelymahdollisuuk- sia. Tyypillisesti tuotanto on mahdollista saada ai- kaan myös teknisesti tätä runsaammalla määrällä panoksia. Samatuotoskuvaajalla, jonkalaisista on kyse kuvassa 2, osoitetaan ne pienimmät yhdistel- mät panostekijöitä, joilla tietty tuotanto saadaan aikaan. Tuotantofunktio sisältää määrittelyt riippu- vuuksille välttämättömistä ja riittävistä ehdoista panosten keskinäiselle korvattavuudelle tuotoksen aikaansaamisessa.
Kuvassa 2 on oppikirjassa esitetyt vaihtoehdot tuotannontekijöiden väliselle korvattavuudelle ja ne voidaan tulkita uusklassisen tuotantoteorian mu- kaisesti seuraavasti. Ylin kuvio esittää vakiosuh- teessa toisillaan korvattavissa olevien panosteki- jöiden tuotantofunktiota. Rajakorvausuhde panos- tekijöiden välillä (marginal rate of technical sub- stitution) on vakio kunkin panostekijän absoluutti- sesta määrästä riippumatta. Tämä tarkoittaa, että samatuotoskuvaajan mukainen tuotanto voidaan saada aikaan kaikilla tuotannontekijöiden A ja B yhdistelmillä, jotka ovat kuvaajalla. Kyseessä on erikoistapaus uusklassisen tuotantoteorian näkökul- masta.
Uusklassisen tuotantoteorian tutkimusperinteessä
tetaan olevan vähenevä rajatuotos määrän suhteen kiinteälle tuotoksen määrälle. Korvaussuhdetta ku- vaava tekninen rajakorvaussuhde on samatuotos- kuvaajan tangentti ja riippuu panostekijöiden abso- luuttisesta määrästä. Ylimmässä kuviossa samatuo- toskuvaaja ja tangentti yhtyvät.
Keskimmäinen kuvio liittyy Leontief-tuotanto- funktioon, jota uusklassisessa tuotantoteoriassa tar- kastellaan usein erityistapauksena. Tässä kiintei- den panossuhteiden tuotantofunktiossa panosten keskinäinen korvausjousto on nolla eli ne eivät ole korvattavissa toisillaan. Samatuotoskuvaajan muo- to osoittaa panostekijöiden täydellisen korvautu- mattomuuden toisillaan. Tuotannon määrä pysyy vakiona, vaikka toista tuotannontekijää lisätään miten paljon tahansa. Samanaikaisesti, jos toista panostekijää vähennetään nurkkapisteen määrästä, tuotannon määrä muuttuu riippumatta toisen pa- noksen määrästä. Katetuottomenetelmässä ja LP:tä käyttävässä Kotka-ohjelmistossa taustalla oleva tuo- tantofunktio on tätä tyyppiä.
Tuotannon laajuus – homoteettinen tuotanto- funktio
Tuotantofunktiossa on määrittely myös panosten minimiyhdistelmän ja tuotannon välisistä suhteis- ta, kun tuotannon kokonaismäärä eli tuotantoskaa- la otetaan huomioon. Oppikirjan kappaleen 4 koh- dassa ”Tuotantoprosessi” tehty määrittely tuotan- torelaatiolle poikkeaa uusklassisen analyysin tuo- tantofunktion määrittelystä ja sivun 46 kuva on harhaanjohtava ko. tuotantoteoriaa ajatellen. Uus- klassisessa tarkastelussa tätä vastaava relaatio on kaksiulotteinen tuotoksen ja yhden panostekijän vä- lillä tai kolmiulotteinen tuotoksen ja kahden pa- nostekijän välillä. Kuvan tarkastelussa tuotantoa oletetaan voitavan lisätä vakiosuhteessa panosten määrään nähden määrittelemättä suhteita panosten keskinäiselle korvautuvuudelle. Uusklassisen tuo- tantoteorian analyysien kaikki keskeiset tulokset liittyvät juuri panosten keskinäiseen korvattavuu- teen ja panosten suhteeseen tuotokseen. Homoteet- tinen tuotantofunktio, jota kirjan esityksessä tar- koitettaneen, määritellään siten, että sen kasvu-ura on origosta lähtevällä kuvaajalla (panosten hinnat vakioita). Tällöin skaalatuotos voi vaihdella tuo- Kuva 2. Tuotannontekijöiden väliset suhteet (Hyttisen
ym. 1996 kuvan 15 mukaan).
Tuotannontekijä A
Tuotannontekijä A
Tuotannontekijä A
Tuotannontekijä BTuotannontekijä BTuotannontekijä B
Täydentävä
Täysin korvaavat
Osin korvaavat
pääosa tuloksista on johdettu panosten vähenevien rajatuottojen oletuksen täyttäville tuotantofunktioil- le. Alin kuvio edustaa tätä tapausta. Tästä tapauk- sesta esimerkkinä voidaan mainita yleisesti käytet- ty Cobb-Douglas-tuotantofunktio. Tällä funktiolla sama tuotoksen määrä määritellään saatavan vakio- suhteessa toisillaan korvattavissa olevilla panosteki- jöillä siten, että panostekijöiden suhteellinen muu- tossuhde eli korvausjousto (elasticity of substitution) on vakio, mutta rajakorvaussuhde riippuu panosten absoluuttisesta määrästä. Ero edelliseen tapaukseen on siis siinä, että rajakorvaussuhde riippuu panoste- kijän määrästä. Alimmassa kuviossa esitetty on esi- merkki perustapauksesta, jossa panostekijöillä ole-
toksen funktiona. Lineaarisesti homogeeninen (1.
kertaluvun homoteettinen) tuotantofunktio on erikoistapaus homoteettisten tuotantofunktioiden luokassa. Siinä on kyse vakioskaalatuotoista pa- nosten ja tuotoksen suhteen, jolloin kasvu-uran ku- vaaja on suora. Sivun 48 lopussa tuotantopanoksen rajakustannusten määrittelyssä käytetty varjohin- nan käsite on virheellisesti kytketty vakioskaala- tuottoihin.
Tuotantosuunnan valinta ja eri tuotanto- vaihtoehtojen korvattavuus
Edellä tarkasteltiin tuotantorelaatiota yhden tuot- teen tuotannon osalta. Uusklassisessa tuotantoteo- riassa käytetään rajamuutossuhdetta (marginal rate of transformation) tarkasteltaessa niitä mahdolli- suuksia, joita on tietyn panostekijän käytölle eri tuotosten aikaansaamiseksi. Tuotantomahdollisuuk- sien kuvaajalla esitetään ne tehokkaat yhdistelmät eri tuotteita, joita samoja panostekijöitä tehokkaas- ti käyttämällä voidaan tuottaa rinnakkaisina. Raja- muutossuhde mittaa sitä differentiaalista suhdetta, jolla yhden tuotteen tuotanto muuttuu (vähenee), kun panostekijöitä siirretään tämän tuotteen tuo- tannosta toisen tuotteen tuotannossa käytettäväksi.
Rajamuutossuhde määritellään tuotteiden tuotan- tofunktioiden differentiaalien suhteena.
Kirjan sivulla 50 esitettyä transformaatiosuhdet- ta ei uusklassinen tuotantoteoria tunne. Kirjan esi- tys sisältää oletuksen funktiosuhteesta tuotteen x1 tuotannon ja tuotteen x2 tuotannon välillä (lukijan kannalta suuri haitta syntyy siitä, että kirjaimia A ja B sekä symboleja x1 ja x2 on käytetty sekavasti ja harhaanjohtavasti). Tällainen määrittely on uus- klassisessa tuotantoteoriassa vain yhteistuotannon tapauksessa. Pääosa uusklassisen kirjallisuuden tar- kasteluista koskee vaihtoehtoistuotantoa, jota myös kirjan virheellisessä esityksessä tarkoitetaan. Vaih- toehtoistuotannon rajamuutossuhde osoittaa kulla- kin tuotosten absoluuttisilla määrien suhteilla, mis- tä marginaalisesta määrästä toisen tuotteen tuotan- toa on luovuttava toisen lisäämiseksi marginaali- sen pienellä määrällä. Vaihtoehtoistuotannossa on nimensä mukaisesti kyse toisensa poissulkevista tavoista käyttää panostekijää.
Kuvassa 3 esitetyt oppikirjan sivulla 51 tehdyt
Kuva 3. Tuotteiden välisiä suhteita: täydentävät, riippu- mattomat ja poissulkevat tuotteet (Hyttisen ym. 1996 kuvan 19 mukaan).
Tuote A
Tuote A
Tuote A
Tuote BTuotae BTuote B
Vakio
Lisääntyvä
Vähenevä
erottelut ovat ongelmallisia. Uusklassisessa ana- lyysissä on tavoitteena optimien etsintä. Sekä ylin että alin kuviovaihtoehto ovat mielenkiinnottomia (ja käytännön kannalta merkityksettömiä) ja vain uusklassisen analyysin vaihtoehtoa osoittavan kes- kimmäisen kuvion tarkastelu on perusteltu ja kiin- nostava optimointia ajatellen. Siinä tarkastellaan tavanomaista kahden vähenevän rajatuoton tuo- tantofunktion rajatuotosten suhdetta eri absoluutti- silla tuotantoyhdistelmillä. Toisen kertaluvun osit- taisderivaattatarkastelu sivulla 51 ja siihen liitetty tuotteiden välinen lisääntyvä kilpailusuhde sivulla 51 on harhaanjohtava.
Oppikirjan sivulla 52 esitetty tuotteiden tuotan- tojen keskinäinen riippuvuustarkastelu sekä nol- laksi tai äärettömäksi merkitty transformaatiosuh- de perustuvat väärinymmärrykseen. Tilanne, jossa toisen tuotteen tuotanto pysyy vakiona toisen tuot- teen tuotannon muuttuessa, ei ole yhteistuotantoa eikä kiinnostava uusklassisen tuotantoteorian opti- maalisen panosten käytön mielessä. Edelleen sivun 53 esitys kahden toisensa poissulkevan tuotteen tuotannon kilpailusuhteesta on osaltaan osoitus op- pikirjan tuotantoteoreettisen tarkastelun heikkouk- sista. Jos tuotannon transformaatiokuvaaja yhtyy koordinaattiakseleihin, se merkitsisi, että tuotantoa on mahdollista saada aikaan ilman panostekijöitä, mikä ei ole tosi.
Tuotannon suunnittelun aikajänne – kiinteät ja muuttuvat tuotantopanokset
Tuotantoteorian kustannusminimoinnissa oletetaan, että tuotteita tuotetaan markkinoille. Lähtöoletuk- sena on suunnitelma ennalta valitulle tuotantojonolle suunnittelujaksolla. Uusklassisessa analyysissä op- timointi tiivistyy usein yksittäiseksi hetkeksi suun- nittelujakson osalta. Tuotantopäätös koskee tällöin kysymystä, syntyykö tuotannosta voittoa sillä jak- solla, jonka ajaksi kiinteänä pysyvät panostekijät pidetään suunnitellussa käytössä.
Kiinteät ja muuttuvat panostekijät on määritelty oppikirjan sivuilla 43–45 uusklassisessa tuotantoteo- riassa vakiintuneesta poikkeavalla tavalla. Uusklas- sisessa analyysissä kiinteäksi määritellään panos- tekijä, jonka määrää ei sopeuteta lyhyen aikavälin tuotanto-optimoinnissa. Ero muuttuvan ja kiinteän panostekijän suhteen merkitsee sitä, että muuttuvien panostekijöiden määrä sopeutetaan optimoinnissa yhdistelmäksi kiinteän panostekijän kanssa. Sama panostekijä, jota osittaissopeutuksessa käsitellään kiinteänä, voidaan määritellä muuttuvaksi kokonais- sopeutusta koskevassa optimoinnissa. Johtopäätös kiinteän panostekijän markkinahinnasta sivulla 44 on virheellinen. Kiinteän panostekijän yksikön hin- nalla markkinoilla ei ole osittaissopeutuksessa mer- kitystä. Kiinteälle panostekijälle määritellään osit- taissopeutuksessa panoksesta saatavaa palveluvirtaa mittaava käyttäjän kustannus (user cost of capital).
Käyttäjäkustannuksen suhde panostekijän markki-
nahintaan on uusklassisessa tuotantoteoriassa mut- kikas ja poikkeaa kirjassa esitetystä.
Hyvän fyysisen tuottavuuden metsä- tai maa- talousmaa on tuotannontekijänä niukka. Maatiloil- le maatalousmaa on usein puolikiinteä panostekijä ex ante. Tämä tarkoittaa, että maata ostetaan tai vuokrataan. Tällaisessa tilanteessa maan käyttöai- ka panostekijänä on vähintään jokin periodi (maan kunnostus, viljely usean vuoden suunnitelmana).
Oppikirjassa on määritelty kiinteäksi sellainen panostekijä, jonka varjohinta omistajalleen on sen markkinahintaa alempi. Varjohinnan ja markkina- hinnan suhdetta esitetään päätöskriteeriksi panos- tekijän käytölle ikäänkuin omistajilla olisi olemas- sa joutilas kiinteän panostekijän varanto, jota pyri- tään minimoimaan. Tämä on lähestymistapana vie- ras uusklassiselle analyysille.
Katetuottomenetelmä ja lineaarinen ohjelmointi tuotannon suunnittelussa Edellä käsiteltiin kysymystä, miten kiinteät ja muut- tuvat panostekijät määritellään uusklassisessa tuo- tantoteoriassa. Tämä kysymys on tärkeä, koska ka- tetuottomenetelmän mukainen tuotannon suunnit- telu ja Kotka-ohjelmiston LP-laskentarutiinit pe- rustuvat katetuottolaskelmiin. Kun kokonaistuotosta vähennetään muuttuvista panostekijöistä, kuten esi- merkiksi lannoitteista, rehuista, kasvinsuojelu- ja polttoaineista aiheutuvat muuttuvat kustannukset, saadaan katetuotto. Mitä suurempi katetuotto kiin- teän, tilalla jo olevan tuotantovälineistön (pelto, metsä, rakennukset, työvoima, koneet) aiheuttamien kustannusten katteeksi saadaan, sitä edullisempaa tuotanto yleensä on.
Tilalla olevista kiinteistä tuotannontekijöistä ai- heutuvat kustannukset jätetään pois laskelmista, koska ne ovat jo olemassa eivätkä ne muuta vaihto- ehtoisten tuotannonhaarojen/prosessien edullisuus- järjestystä. Kussakin tuotantosuunnitelmassa tuotan- non laajentamisen ja/tai muuttamisen takia tarvitta- vista uusista tuotantovälineistä ja lisätyövoimasta aiheutuvat kustannukset käsitellään kuitenkin tuo- tanto- ja kustannusteorian mukaisesta määrittelystä poiketen muuttuvina kustannuksina. Kun hanke on toteutettu, jatkosuunnitelmissa siitä aiheutuneet kus- tannukset käsitellään kiinteinä kustannuksina.
Kiinteiden ja muuttuvien kustannusten määritte- lyyn oppikirjassa puututaan useassa eri yhteydessä (s. 61, 90, 93 ja 115). Esimerkiksi ihmistyö voi olla kiinteä tai muuttuva ja joskus osa siitä on muuttu- vaa ja osa kiinteää (s. 44). Lukijan on vaikea saada yksiselitteistä kuvaa siitä, miten eri tapaukset Kot- ka-ohjelmistossa mallinnetaan ja tulkitaan. Kun Kotka-ohjelmiston käyttö maa- ja metsätalouden yhteissuunnittelussa perustuu katetuottolaskelmiin, olisi ollut tarkoituksenmukaista käsitellä katetuot- tomenetelmää sekä sen soveltamista ja siihen liitty- viä varauksia omana kokonaisuutena.
Katetuottomenetelmän mukaisessa tuotannon suunnittelussa kartoitetaan aluksi tuotantomahdol- lisuudet ja käytettävissä olevat resurssit sekä mää- ritetään suunnittelun laajuus ja suunnitelmakauden pituus. Seuraavaksi määritetään panosten ja tuot- teiden hinnat sekä optimaaliset panos-panos- ja pa- nos-tuotossuhteet, minkä jälkeen lasketaan tuotan- nonhaarojen katetuotot. Kotka-ohjelmiston LP-me- netelmässä edetään tähän vaiheeseen asti samoin kuin katetuottomenetelmässä.
Seuraavassa vaiheessa tuotannonhaarat kytketään vaihtoehtoisiksi tuotantosuunnitelmiksi joko ma- nuaalisesti tai LP:tä käyttäen. Manuaalisessa yh- distelyssä kuhunkin tuotantosuunnitelmaan valitaan päätuotannonhaara ottaen huomioon katetuoton suu- ruus, tuotannontekijöiden käyttö ja suunnitteluti- lanne. Valitulle päätuotannonhaaralle annetaan sel- lainen laajuus, että niukin kiinteä tuotannontekijä tulee käytetyksi. Tuotannonhaarojen kytkentää jat- ketaan parhaaksi katsotussa järjestyksessä (suurim- mat katetuotot), kunnes kiinteät tuotannontekijät on käytetty mahdollisimman täydellisesti hyväksi.
Lineaarisessa ohjelmoinnissa puolestaan laskenta- rutiinit etsivät kokonaiskatetuoton maksimoivan tuotannonhaarojen yhdistelmän annettujen rajoit- teiden puitteissa. Rajoitteita muuttamalla saadaan useita vaihtoehtoisia tuotantosuunnitelmia.
Niin katetuotto- kuin LP-menetelmässä valitaan vaihtoehtoisista tuotantosuunnitelmista tavoitteen kannalta edullisin toteutettavaksi suunnitelmaksi.
Kokonaiskatetuotto ei yksinään riitä valintaperus- teeksi vaan kussakin kysymykseen tulevassa vaihto- ehdossa tulisi tarkastella resurssien ja investointien tarvetta sekä tehdä kannattavuuden, maksuvalmiu- den sekä vakavaraisuuden kehitystä kuvaavat las- kelmat.
Oppikirjassa ei ole tarkasteltu kattavasti, miten katetuotto- ja LP-menetelmien taustalla olevat tuo- tantofunktiot ja katetuottolaskelmat kytkeytyvät toi- siinsa. Lisäksi tuotantoteknologian ja hintasuhteiden muutosten vaikutusta katetuottolaskelmien panos- panos- ja panos-tuotossuhteisiin ei ole käsitelty.
Lineaarista ohjelmointia sovellettaessa oletukset tunnettava
Lineaarinen ohjelmointi kehitettiin alunperin Yh- dysvalloissa sodanjohdon apuvälineeksi mm. kul- jetuskustannusten minimointiin kuljetettaessa mää- rät a1, a2,..., an eri lähtöpisteistä eri loppupisteisiin määrinä b1, b2,..., bm. Sitä on sittemmin käytetty myös maataloudessa esimerkiksi kotieläinten ruo- kinnan suunnittelussa halvimman tuotantoedelly- tykset toteuttavan rehuyhdistelmän etsintään. On huomattava, että kuljetusongelman tuotteet samoin kuin kotieläinten ruokinnassa rehut ovat valmiita tuotteita, joissa tuotantopanosten korvaussuhteiden tarkastelu ei ole relevanttia.
Maataloustuotteita voidaan kuitenkin tuottaa useilla erilaisilla teknologisilla ratkaisuilla, mikä johtaa erilaisiin panos-panos- ja panos-tuotoskom- binaatioihin. Myös nämä epälineaariset suhteet voi- daan sisällyttää suunnittelumalleihin paloittain li- neaarisina approksimaatioina (panos-tuotos- ja pa- nos-panossuhteet). Tästä seuraa, että samastakin tuotannonhaarasta täytyy tehdä monia katetuotto- laskelmia. Tällöin ei voida olettaa, että kustakin tuotannonhaarasta saadaan vain yksi ”valmis tuo- te”, jota käytetään katetuottomenetelmässä ja/tai LP:ssä tuotannonhaarojen ja niiden laajuuden va- lintaan.
Oppikirjassa esitetään perustellusti, että panos- panos-, panos-tuotos- ja tuotos-tuotossuhteita ei rat- kaista toisistaan erillisinä, vaan niitä kaikkia tar- kastellaan rinnakkain samalla kertaa (s. 42). Kate- laskelmat ovat lähtöaineistona maatilan tuotannon suunnittelussa sekä katetuottomenetelmän mukai- sessa manuaalisessa että lineaarista ohjelmointia käyttävässä tuotannonhaarojen (toimintojen) yhdis- telemisessä. Niissä panosten ja tuotteiden hinnat sekä panos-panos- ja panos-tuotossuhteet on mää- ritetty ja kiinnitetty etukäteen. Vasta tämän jälkeen valitaan tuotos-tuotossuhteet ja tuotannon laajuus
manuaalisesti tai kuten Kotka-ohjelmassa lineaa- rista ohjelmointia käyttäen. Siten näitä suhteita ei voida mainituilla suunnittelumenetelmillä tarkas- tella rinnakkain samalla kertaa. Mikäli LP-mallit rakennetaan asiantuntevasti ja tuloksia tulkittaessa tehdyt oletukset otetaan huomioon, saadaan LP- malleilla kuitenkin hyödyllistä informaatiota pää- töksenteon perusteeksi (Hazell ja Norton 1986).
Kotka-ohjelmiston tarjoama sapluunaratkaisu ei mahdollista käyttökelpoista maatilan tuotannon suunnitteluongelman muotoilua ja ratkaisemista.
Oppikirjassa LP:n keskeisiä oletuksia on esitetty puutteellisesti ja väärin. LP:n homogeenisuus- (ho- mogeneity), yhteenlaskettavuus- (additivity) ja suh- teellisuus- (proportionality) -oletukset eivät johda lineaarisuus-, homogeenisuus- ja jatkuvuuskäsittei- siin siten kuin oppikirjan sivuilla 46–47 esitetään (vrt. Hazell ja Norton 1986, s. 13). Lisäksi kiinteä- suhteinen tuotantofunktio sekoitetaan lineaarisiin ja jatkuviin tuotantofunktioihin. Oppikirjan opti- mointitehtävän esimerkissä päätösmuuttujien tulisi olla ei-negatiivisia päinvastoin kuin esimerkissä esitetään (s. 69).
Lineaarinen optimointi ja tuotannon laajentaminen
Investointipäätökset ovat vaikeampia mallintaa kuin lyhyen aikavälin muuttuvien panosten käyttöön liit- tyvät päätökset tietyn kiinteän tuotantovälineistön puitteissa. Investointiaktiviteettien sisällyttäminen LP-malliin vaatii kehittynyttä mallintamistekniik- kaa. Hazellin ja Nortonin (1986) mukaan LP-mal- leissa investoinnit tulee käsitellä jatkuvina muuttu- jina (continuous variables). Yleensä investointi muuttaa koko tuotantoprosessia, joten investoin- tien aiheuttamat tuotantoprosessien muutokset (pa- nos-panos- ja panos-tuotossuhteet katelaskelmis- sa) olisi kyettävä ottamaan huomioon. Esimerkiksi puunkasvatuksen investoinnit (metsitys, ojitus jne.) muuttavat metsien kehitystä etenkin pitkällä aika- välillä.
Kotka-ohjelmiston LP-mallia käytettäessä on tär- keää kysyä, minkälaisia vastauksia se käyttäjälleen antaa, kun investoinneilla lähdetään muuttamaan maatilan tuotantokoneistoa. Oppikirjassa olisikin ollut hyödyllistä tarkastella lineaarista ohjelmoin-
tia investointilaskelmien apuvälineenä. Lisäksi jää kaipaamaan investointeihin liittyvien sopeutumis- prosessien käsittelyä. Esimerkkinä niistä mainitta- koon yrityskoon kasvu, jonka seurauksena panos- ten kustannusosuudet yleensä muuttuvat.
Julkisen vallan tuki sekä rahoitus ja verotus Tukien käsittely tuotannon suunnittelussa
Eri perustein maksettavalla julkisella tuella on kes- keinen merkitys maatilan tuotannon suunnittelus- sa, koska sen taloudellinen merkitys maatalouden tulonmuodostuksessa on jatkuvasti kasvanut. Siten yrittäjän avuksi tarkoitettuja ohjelmistoja kehitet- täessä tuotantoteorian keskeisten tulosten hallitse- minen on tärkeää. Myös julkista tukea valmistelta- essa näiden tulosten hyväksikäyttö on hyödyllistä, jotta asetettuihin tavoitteisiin voitaisiin päästä. Op- pikirjassa eri tukimuotojen käsittely ja niiden huo- mioonottaminen eri suunnittelumenetelmissä on kuitenkin jäänyt puutteelliseksi.
Hintatuki muuttaa panosten ja tuotteiden välistä hintasuhdetta ja vaikuttaa siten optimaaliseen pa- nosten käyttöön. Yleensä hintatuen avulla noste- taan tuottajan tuotteestaan saamaa hintaa. Tuotteen hinnan noustessa rajatuotto nousee. Tällöin maata- lousyrittäjän kannattaa lisätä panosten käyttöä, jot- ta hän toimisi taloudellisessa optimissa eli pistees- sä, jossa rajatuotto on yhtä suuri kuin rajakustan- nus. Jos taas tuotteiden sijasta hintatuki kohdenne- taan panoksille kuten esimerkiksi 1950-luvulla vä- kilannoitteisiin, panosten käytöstä aiheutuva raja- kustannus alenee. Tällöin yrittäjän kannattaa lisätä muuttuvien panosten käyttöä niin kauan kunnes taloudellinen optimi saavutetaan. Panokseen koh- distuva hintatuki muuttaa luonnollisesti myös pa- nosten keskinäistä käyttöä.
Euroopan Unionin jäsenyydessä maamme maati- lojen suora tuki on sidottu tuotantoyksiköihin, ku- ten peltoalaan ja/tai tuotantoeläimiin. Suora tuki lisää tuotantoyksikköä kohti saatua tuottoa, mutta tuotanto- ja kustannusteorian mukaan se ei muuta (ceteris paribus) muuttuvien panosten käytön opti- mia, koska tuotantoyksiköihin sidottu suora tuki ei suoranaisesti vaikuta muuttuvien panosten ja tuot- teen väliseen hintasuhteeseen. Se voi kuitenkin
muuttaa tuotannonhaarojen välistä kannattavuutta ja siksi se tulee ottaa huomioon laskelmissa.
Investointituki (avustus, korkotuki) on sidottu in- vestoinnin suorittamiseen. Investointi muuttaa yleensä koko tuotantoprosessia, mikä vaikuttaa pa- nosten optimaaliseen käyttöön. Investointitukien vaikutukset olisi kyettävä mallintamaan, koska ne voivat muuttaa hintatuen tavoin panosten käyttö- suhdetta, tuotosmäärää ja tuotantosuuntien keski- näistä edullisuusjärjestystä.
Rahoituksen suunnittelu
Maatilayritys on yleensä joko yksittäisen henkilön tai perheen omistuksessa. Tällaisissa yrityksissä yritys- ja kulutustalouden välillä on selvä toimin- nallinen yhteys. Kulutuspäätökset määräävät yri- tyksen käyttöön jäävän pääoman määrän, joten nämä päätökset vaikuttavat suoraan yrityksen toi- mintamahdollisuuksiin. Yrittäjällä onkin henkilö- yrityksissä mahdollisuus joustavasti säädellä kulu- tukseen ottamiaan rahamääriä ja hyödykkeitä, mut- ta kulutuspäätökset tulee tehdä tietoisina niiden vai- kutuksesta yrityksen toimintaan. Esimerkiksi maa- tilayrityksissä viljelijä voi sijoittaa hakkuutuloja yksityistaloudellisiin hankintoihin, mutta hänen tu- lee ottaa huomioon hakkuiden vaikutus metsätalou- den toimintaan ja rahoitusmahdollisuuksiin (Hä- mäläinen ja Kuula 1988, s. 50–51).
Maatilayrityksen talousprosesseihin kytkeytyvä rahoitusproblematiikka on pääosin jätetty oppikir- jassa käsittelemättä. Vaikka ex ante -tyyppisissä suunnittelulaskelmissa toimintaympäristö on pak- ko rajata todellisuutta yksinkertaisempaan muotoon, eri tuotantovaihtoehtojen rahoitustarkastelun suo- rittaminen on välttämätön perusedellytys tehtäessä päätöstä toteutettavan tuotantovaihtoehdon valin- nan suhteen.
Jos maatilalla päädytään nykyisenkaltaisen tuo- tantovaihtoehdon jatkamiseen, varsinaista rahoitus- suunnittelua ei useinkaan tarvita. Tällöin tuotanto- toiminnan tarkennusten ja korjausten oletetaan jää- vän niin vähäisiksi, että yritystoiminnan ja yksi- tyistalouden kulutuksen edellyttämä rahoitustarve voidaan kattaa maa- ja metsätalouden tulorahoi- tuksella, mikäli tuotanto on kannattavaa. Kyseessä on tällöin yritystoiminnan osittaissopeutus muuttu-
neeseen toimintaympäristöön, jolloin maksuvalmiu- den varmistamiseen riittää useimmiten vuoden mit- taisen maksuvalmiusbudjetin laadinta.
Eri tuotantovaihtoehtojen edullisuuden tarkaste- lu perustuu niiden kannattavuus- ja maksuvalmius- vertailuun. Etenkin lyhyellä aikajänteellä maksu- valmiuden merkitys on kannattavuuttakin tärkeäm- pi tilanteissa, joissa tuotantokapasiteettia kasvate- taan investointien kautta. Kyseessä olevassa koko- naissopeutuksessa rahoitussuunnitelman tärkeys korostuu. Oppikirjassa olisi ollut tarpeen esitellä ainakin investointilaskelmien tärkeimpien paramet- rien määrittämisperusteet. Erityisesti olisi kaivattu investointien tuottoon ja kustannuksiin, kestoaikaan ja korkokantaan liittyviä tietoja. Mitä merkittävämpi osuus yrityksen kustannuksista on investoinneista aiheutuvilla kustannuksilla, sitä paremmalla syyllä epävarmuusanalyysien on käsiteltävä näitä para- metreja.
Kotieläintuotannon suunnittelu edellyttää myös eläinten hankintaa. Se tapahtuu joko ostamalla tai kasvattamalla eläimet. Kasvatettaessa tarvittavat eläimet tilalla menetetään samalla vastaava määrä myytäviä eläimiä ja rahatulot supistuvat. Siksi suun- nittelu-/investointilaskelmia laadittaessa eläinmää- rän lisäys on syytä ottaa huomioon joko menojen lisäyksenä tai tulojen supistumisena.
Puunmyynnissä muutetaan tuotannollisen toimin- nan lopputulos rahaksi yleensä silloin kun näköpii- rissä on välttämätön tai edullinen investointi- tai sijoituskohde (sijoittajan näkökulma). Puunmyynti on verrattavissa lihaeläinten myyntiin tai säästö- jen/korkojen nostamiseen pankkitililtä, kysymys on omaisuuden tuoton realisoinnista. Sen sijaan myy- täessä lypsykarja tai metsämaa puustoineen, myyn- nin kohteena on tuoton sijasta tuotantoväline.
Rahoitussuunnitelmassa selvitetään tarvittavan pääoman saantimahdollisuudet ja -ehdot sekä edul- lisin mahdollinen rahoitustapa. Investoinnin rahoit- tamisessa eri rahoitusmuodot esimerkiksi puun- myyntitulot ja vieras pääoma ovat toisiaan täydelli- sesti korvaavia panoksia. Optimaalinen rahoitusra- kenne löytyy pisteestä, jossa pääomamuotojen ra- jakustannus on yhtä suuri eli vieraan pääoman kor- koprosentti on sama kuin metsätulon kustannukse- na oleva tuottoprosentti eli esimerkiksi ns. arvo- kasvuprosentti. Toisin sanoen kaikki metsiköt, joi- den arvokasvuprosentti on pienempi tai yhtä suuri
kuin vieraan pääoman korkoprosentti, ovat edulli- sia hakkuukohteita (Ovaskainen 1987, s. 22–23).
Vieraan pääoman korossa tulee tässäkin tapaukses- sa ottaa huomioon inflaation ja verotuksen vaiku- tus.
Taloussuunnittelun avulla pyritään etsimään to- teutettavaksi edullisin tuotantovaihtoehto. Epävar- muustekijän vuoksi suunnitelmia joudutaan kui- tenkin jatkuvasti tarkistamaan ja usein tekemään muuttuneita olosuhteita vastaavia korjauksia. Tuo- tannollinen toiminta saattaa myös vähitellen siirtyä uudelle alueelle. Mitä suurempi on muutos, sitä enemmän siihen sisältyy riskiä ja epävarmuutta, ja siksi ennakkosuunnittelu sekä suunnitelmien toteu- tumisen tarkkailu on maatilan talouden kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Oppikirjan sivulla 110 todetaan, että Kotkan avul- la ”saadun tuotantokokonaisuuden toteuttamismah- dollisuudet on aina selvitettävä myös erillisellä ko- konaisbudjettilaskelmalla”. Tämä merkitsee sitä, että kirjoittajat arvioivat rahoitustarkastelun merki- tyksen toteutettavan vaihtoehdon valinnan keskei- seksi kriteeriksi kannattavuuden rinnalla. Tuotan- tovaihtoehtojen edullisuuden vertailuun tarvitaan tuotannon suhteellista kannattavuutta osoittavan katetuoton lisäksi tuotantovaihtoehdon absoluuttista kannattavuutta kuvaava mittari. Sitä käyttäen voi- daan verrata vaihtoehtoisten tuotantosuunnitelmi- en kannattavuutta nykyisin maatilalla harjoitetta- van tuotannon kannattavuuteen.
Verotuksen perusteet
Oppikirjassa ei ole otettu huomioon verotustekijöi- den vaikutusta eri vaihtoehtojen edullisuuteen. Maa- ja metsätalous eivät kuulu samaan tulolähteeseen.
Maatalous muodostaa oman tulolähteen ja metsä- talous kuuluu henkilökohtaiseen tulolähteeseen.
Metsäverojärjestelmää on muutettu siten, että siir- tymäkauden (1993–2005) jälkeen metsänomistajat siirtyvät pinta-alaan ja metsän kasvuun perustuvas- ta verotuksesta puunmyyntitulojen verottamiseen.
Maatilatalouden verotus suoritetaan seuraavasti.
Maatalouden verot määritetään maatalouden puh- taan tulon perusteella, joka on vuoden tulojen ja tulon hankkimisesta aiheutuvien menojen erotus.
Maatalouden puhdas tulo jaetaan pääoma- ja ansio-
tuloiksi tilan nettovarallisuuden perusteella. An- siotuloa verotetaan progressiivisesti verotaulukoi- den mukaan, minkä lisäksi siitä maksetaan suhteel- linen kunnallisvero liitännäisineen. Pääomatuloi- hin, joihin myös puunmyyntitulot kuuluvat, sovel- letaan yhtenäistä 28 prosentin verokantaa.
Varallisuusveron (progressiivinen vero) merki- tys maataloudessa on yleisesti melko pieni, koska maatilojen varallisuus on sen verran alhainen, ettei se useimmilla tiloilla ylitä edes varallisuusveroas- teikon alarajaa.
Verotustekijöiden jättäminen tarkastelun ulkopuo- lelle vaikeuttaa toteutettavan vaihtoehdon valintaa.
Osa maatiloista kuuluu edelleen pinta-alaperustei- sen metsäverotuksen piiriin. Veroa maksetaan täl- löin vuosittain laskennallisen tuoton perusteella siitä huolimatta, onko saatu metsätuloa. Mikäli metsää ei hakata joka vuosi, kuten yleisesti on asianlaita, on metsästä aiheutuva vero katettava tilan muilla tulolähteillä, usein maatalouden tuloilla. Kun met- sää aikanaan hakataan ja saatu tulo sijoitetaan vaik- kapa maatalouden investointeihin, osa sijoitetusta metsätulosta palautuu takaisin maatalouteen. Puun- myyntiveron myötä metsätulot tulevat verotettua puun myynnin yhteydessä. Edellä mainittu seikka on huomionarvoinen, mikäli nimenomaan halutaan analysoida eri tuotannonalojen merkitystä maatila- talouden sisällä.
Tärkeä aihepiiri
Edellä arvioidun oppikirjan aihepiiri on tärkeä ja ajankohtainen. Suomalainen maaseutu ja erityises- ti maatalous elävät tällä hetkellä voimakasta mur- roskautta, joka asettaa maatilayrittäjät monien uu- sien ja vaikeasti ratkaistavien ongelmien eteen. Esi- merkiksi Suomen liittyminen Euroopan Unionin jäseneksi on muuttanut merkittävällä tavalla maa- tilayritysten toimintaympäristöä kansallisista sopeu- tustoimista huolimatta.
Kannattava ja elinvoimainen maatilatalous edel- lyttää tulevaisuudessa entistä tuloksellisempaa tuo- tannon suunnittelua ja tuotantomahdollisuuksien hyväksikäyttöä. Erään mahdollisuuden tähän tar- joaa metsätaloustuotannon tehokas integrointi tilan kokonaistalouteen.
Maa- ja metsätalouden yhteissuunnittelua on si-
ten tarpeellista jatkaa ja edelleen kehittää. Ensinnä- kin suunnittelujärjestelmän taustana olevan talous- teorian tulee mahdollisimman hyvin palvella maa- tilayrityksen tuotannon suunnittelutehtävää. Kot- ka-suunnitteluohjelmassa sellaiseksi on perustel- lusti valittu uusklassinen tuotanto- ja kustannus- teoria, vaikka se ei ainakaan eksplisiittisesti ota huomioon monien institutionaalisten ja kulttuuris- ten tekijöiden vaikutuksia tuotantopäätöksiin. On- gelmana oppikirjassa on pikemminkin se, että va- littu analyysikehikko on esitelty puutteellisesti ja osin virheellisesti. Toiseksi suunnittelujärjestelmän talousteoreettisten lähtökohtien ja toisaalta tuotan- non optimoinnissa käytetyn menetelmän tai mene- telmien keskinäiset kytkennät tulisi esittää täsmäl- lisesti ja yksityiskohtaisesti. Kotka-ohjelmistossa kysymys on uusklassisen analyysin vaatimusten ja toisaalta katetuottomenetelmään ja lineaariseen op- timointiin liittyvien oletusten ja rajoitusten tarkas- telusta, joka on jäänyt monilta osin puutteelliseksi.
Kolmanneksi maatilayrityksen kombinoituja suun- nittelumalleja edelleen kehitettäessä olisi kiinnitet- tävä riittävästi huomiota rahoitusta ja verotusta kos- keviin näkökohtiin. Niillä on maatilojen kaltaisissa henkilöyrityksissä tiettyjä erityispiirteitä ja myös merkittävä vaikutus toiminnan kannattavuuteen.
Oppikirjassa todetaan, että on ongelmallista so- veltaa yritysteoreettista marginaaliajattelua suora- viivaisesti käytännön suunnittelutyössä ja lisäksi, että suunnittelumalli voi olla vain likimääräinen kuvaus reaalimaailmasta, mistä syystä suunnitteli- jan on tunnettava mallin perusoletukset, jotta tu- loksia voidaan tulkita oikein (s. 49 ja 91). Näihin ajatuksiin on täysi syy yhtyä.
Kirjallisuus
Chambers, R.G. 1988. Applied production analysis. A dual approach. Cambridge University Press, New York. 331 s.
Dantzig, G. 1948. Programming in a linear structure.
USAF, Washington DC.
Danö, S. 1966. Industrial production models. A theoreti- cal study. 220 s.
Debertin, D.L. 1986. Agricultural production economics.
New York. 366 s.
Dillon, J.L. & Anderson, J.R. 1990. The analysis of
response in crop and livestock production. Pergamon Press. 251 s.
Dorfman, R. 1951. Applications of linear programming to the theory of firm. Berkeley Ca. 98 s.
Doll, J.P. & Orazem, F. 1984. Production economics.
Theory with applications. 2nd ed. John Wiley & Sons, New York. 470 s.
Hardaker, J.B., Huirne, R.B.M. & Anderson, J.R. 1997.
Coping with risk in agriculture. CAB International.
Biddpes Ltd, Guildford. 274 s.
Hazell, P.B.R. & Norton, R.D. 1986. Mathematical pro- gramming for economic analysis in agriculture. Mac- millan Publishing Company, New York. 400 s.
Hyttinen, P. 1992. Toimintojen optimaalisuus runsas- metsäisissä maatilayrityksissä. Summary: Optimality of activities on farms with large woodlots. Joensuun yliopiston luonnontieteellisiä julkaisuja 25. 177 s.
— , Huovinen, J. & Torvelainen, J. 1996. Metsä maa- tilalla: yhteissuunnittelu maa- ja metsätaloudessa. Ope- tushallitus, Helsinki. 118 s.
Hämäläinen, J. & Kuula, M. 1988. Metsää omistavan maatilan kombinoitu suunnittelumalli. Teoksessa:
Metsä, yritys ja yhteiskunta. Metsäntutkimuslaitok- sen tiedonantoja 288: 49–70.
— & Kuula, M. 1992. An integrated planning model for a farm with an adjoing woodlot. Tiivistelmä: Metsää omistavan maatilan kombinoitu suunnittelumalli. Acta Forestalia Fennica 234. 34 s.
Koopmans, T. & Alchian, A. (toim.). 1951. Activity analysis of production and allocation. New York, N.Y. Proceedings of conference. 404 s.
Ovaskainen, V. 1987. On timber supply decisions under liquidity constraints and project indivisibility. A the- oretical analysis and empirical test. Lisensiaattityö.
Helsingin yliopisto, kansantaloudellisen metsäekono- mian laitos. 106 s.
Tilli, T. 1993. Pääomaverouudistus ja maatilatalous. Pel- lervon taloudellinen tutkimuslaitos, Raportteja ja ar- tikkeleita 116. 68 s.
Varian, H.R. 1992. Microeconomic analysis. W.W. Nor- ton & Company, New York. 506 s.
Ylätalo, M. & Mäkinen, H. 1997. Maatilatalouden in- vestoinnit, rahoitus ja maksuvalmius. Helsingin yli- opisto, taloustieteen laitos, Monistesarja 12. 121 s. + 2 liit.
■Järveläinen toimii apulaisprofessorina, Ryhänen yliassis- tenttina ja Ylätalo professorina Helsingin yliopiston talous- tieteen laitoksessa, Ollonqvist erikoistutkijana Metsäntut- kimuslaitoksen Helsingin tutkimuskeskuksessa.
