Hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilasohjauskoulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle

(1)

UEF//eRepository

DSpace https://erepo.uef.fi

Rinnakkaistallenteet Terveystieteiden tiedekunta

2018

Hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilasohjauskoulutuksen

merkityksestä potilasohjaukselle

Tervo-Heikkinen, Tarja

Tieteelliset aikakauslehtiartikkelit

© Suomen sairaanhoitajaliitto All rights reserved

https://sairaanhoitajat.fi/fioca-oy/tutkiva-hoitotyo/

https://erepo.uef.fi/handle/123456789/7739

Downloaded from University of Eastern Finland's eRepository

(2)

27 Tiivistelmä

Hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilasohjauskoulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle

Tutkimuksen tarkoitus: Tutkimuksen tarkoitus on kuvata hoitotyöntekijöiden kokemuksia koulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle. Tavoitteena on tuottaa potilasohjauskoulutuksesta saaduista kokemuksista kuvailevaa tietoa, jota voidaan hyödyntää kehitettäessä potilasohjausta ja sen koulutusta.

Aineisto ja menetelmät: Aineisto kerättiin Syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneiden (N=42) pienryhmissä toteutetuissa reflektiokeskusteluissa (n=38) tai kirjallisina kuvauksina (n=4). Tämän laadullisen tutkimuksen aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.

Tulokset: Hoitotyöntekijät kokivat, että Syventävä potilasohjauskoulutus lisäsi heidän ymmärrystään näyttöön perustuvan potilasohjausprosessin eri vaiheista ja ohjausmenetelmien hyödyntämisestä. Osallistujien kokemusten mukaan täydennyskoulutus vahvisti työyksiköiden välisen yhteistyön ja käytäntöjen yhtenäistämisen merkitystä potilasohjauksessa.

Päätelmät: Tutkimus osoitti, että ohjausosaamista tulee täydentää ja uudistaa säännöllisesti, jotta osaamisen taso pysyy vaatimusten mukaisena. Syventävän potilasohjauskoulutuksen ansiosta hoitotyöntekijöiden suhtautuminen potilasohjauksen laatuun ja moniammatilliseen yhteistyöhön muuttui myönteisemmäksi.

Asiasanat: hoitotyöntekijä, laadullinen tutkimus, potilasohjaus, täydennyskoulutus

Abstract

Nursing experiences of the importance of patient counselling training to patient counselling

Tarja Tervo-Heikkinen, PhD, Terhi Saaranen, PhD, Tanja Miettinen, MNSc, Anne Vaajoki, PhD

Aim: The purpose of this study was to describe the importance of nursing experiences of patient counselling training to the patient counselling. The aim is to provide descriptive information on the experiences gained from patient counselling which can be used to develop patient counselling and its training.

Data and methods: The research data were collected from the participants of advanced patient counselling training (N=42) with semi-structured team interviews (n=38) or written essays (n=4).

This qualitative research data were analyzed with inductive content analysis.

Results: Nurses experienced that Advanced Patient Counselling Training has increased their understanding of the various phases of the evidence-based patient counselling process and the use of counselling methods. According to the participants’ experience, training strengthened co-operation between units and the importance of consistent practices in patient counselling.

Conclusions: This study revealed that patient counselling skills need to be supplemented and renewed on a regular basis to keep the level of competence in line with the requirements. With Advanced Patient Counselling Training, nursing attitudes towards the importance of patient counselling quality and inter-professional co-operation strengthened.

Key words: nursing staff, qualitative study, patient counselling, supplementary education

Hoitotyöntekijöiden kokemuksia

potilasohjauskoulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle

Tarja Tervo-Heikkinen, TtT, sh, kliinisen hoitotyön asiantuntija, Kuopion yliopistollinen sairaala, tarja.tervo-heikkinen@kuh.fi Terhi Saaranen, Dosentti, TtT, yliopistonlehtori, sh, th, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos, terhi.saaranen@uef.fi Tanja Miettinen, TtM, sh, projektityöntekijä, MNSc, RN, Kuopion yliopistollinen sairaala, tanja.miettinen@kuh.fi Anne Vaajoki, TtT, sh, kliinisen hoitotyön asiantuntija, Kuopion yliopistollinen sairaala, anne.vaajoki@kuh.fi

Tervo-Heikkinen T, Saaranen T, Miettinen T & Vaajoki A. 2018. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilasohjauskoulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle. Tutkiva Hoitotyö 16(3), 27–33.

Hyväksytty julkaistavaksi 14.3.2018.

Tervo-Heikkinen T, Saaranen T, Miettinen T & Vaajoki A. 2018. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilasohjauskoulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle. Tutkiva Hoitotyö 16(3), 27–33

(3)

28

K

oulutettu terveydenhuollon työvoima on olennainen osa toimivaa terveydenhuolto- järjestelmää (WHO 2016), ja potilasohjausosaaminen on yksi hoitotyöntekijöiden ydinosaamis- alueista (Eriksson ym. 2015). Suomen lait (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992, Terveydenhuoltolaki 1326/2010) määrittelevät potilaan oikeuden saada asianmukaista ja ajan ta- salla olevaa, näyttöön perustuvaa tietoa sairaudestaan, hoidostaan ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Hoitotyöntekijöillä on lain perusteella eettinen velvollisuus toteuttaa potilaan tarpeista lähtevää potilasohjausta. Tutkimuksella saadaan tietoa ammatillisen kehittymisen ja koulutuksen tueksi.

Haasteita ja kehittämispaineita hoi- totyöntekijöiden toteuttamalle potilasohjaukselle ja sen osaamiselle asettavat muun muassa nopeutuneet hoitoproses- sit, avohoitopainotteisuus, lisääntynyt monikulttuurisuus ja väestön ikäänty- minen. Edellä mainittujen lisäksi väestön koulutustason kohoaminen ja informaa- tioteknologian antamat mahdollisuudet tuovat omat haasteensa potilasohjausta toteuttavien hoitotyöntekijöiden tiedoille ja taidoille. (STM 2016.) Eri potilasryh- mille toteutettavan potilasohjauksen sisältö ja erilaisten ohjausmenetelmien käyttö vaativat hoitotyöntekijöiltä laajaa osaamista, jota mahdollistetaan näyt- töön perustuvalla koulutuksella (Suomen sairaanhoitajaliitto ry 2016.)

Hoitotyöntekijöiden toteuttama näyttöön perustuva potilasohjaus on parhaimmillaan ohjaajasta riippumatta tasalaatuista ja yhdenmukaista. Potilas- ohjauksen lähtökohtana on potilaan ja hoitotyöntekijöiden välillä tapahtuva kak- sisuuntainen vuorovaikutus (Kaakinen 2013), jossa potilas yhä enemmän ottaa vastuuta omasta hoidostaan ja osallistuu aktiivisesti itseään koskevaan päätök- sentekoon. Lisäksi läheisten ottaminen mukaan potilasohjaukseen tehostaa tiedonsaantia. Tässä laadullisessa tutkimuksessa on tarkasteltu Syventävän potilasohjauskoulutuksen reflektiokeskusteluissa esiin tulleita hoitotyönteki- jöiden kokemuksia koulutuksen merki- tyksestä potilasohjaukselle.

TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT Hoitotyöntekijöiden

potilasohjausosaaminen ja tarve potilasohjauskoulutukselle

Potilasohjausosaaminen edellyttää hoitotyöntekijöiltä ohjaus- ja opetus- prosessien, -menetelmien ja -ympäris- töjen tuntemista (Eriksson ym. 2015).

Hoitotyöntekijät tarvitsevat potilasoh- jausosaamista potilaiden, omaisten, työ- tovereiden ja opiskelijoiden ohjaamiseen (Kajander-Unkuri 2015, Halcomb 2016).

Potilaslähtöisen ohjausosaamisen tarkoitus on antaa edellytykset kohdata yksilö, perhe tai yhteisö oman elämänsä asiantuntijana ja osallistaa potilas sekä hänen läheisensä aktiiviseksi toimijaksi omassa hoidossaan (Eriksson ym. 2015).

Potilasohjauksen tulee pohjautua potilaiden yksilöllisiin tarpeisiin ja hyödyntää erilaisia menetelmiä, mutta hoitotyönte- kijän ja potilaan vuorovaikutuksen merki- tystä ei saa unohtaa (Hätönen ym. 2010).

Hoitotyöntekijän tulee pystyä amma- tilliseen ja hoidolliseen vuorovaikutuk- seen potilaiden ja heidän läheistensä kanssa (Kajander-Unkuri 2015) sekä ymmärtää ja ottaa huomioon yksilöl- lisesti esimerkiksi kulttuurin merkitys hoitotyössä (Eriksson ym. 2015). Muun muassa ne potilaat, jotka eivät ole moti- voituneita hoitoonsa, vaativat yksilöllistä erityishuomiota (Fall ym. 2013).

Aikaisempien tutkimusten perusteella hoitotyöntekijöiden potilasohjausosaamisen tiedot (Koutsopoulou ym.

2010) ja taidot ovat melko hyvät (Kää- riäinen 2007), mutta potilasohjauksen käytännön toteutuksessa prosessin eri vaiheissa (Avsar & Kasikci 2011, Eloranta ym. 2014), on puutteita. Farahanin ym.

(2013) mukaan potilasohjauksen haasteita ovat muun muassa kommunikaatio- ongelmat eri ammattiryhmien ja tiimin jäsenten välillä sekä potilaiden ja per- heiden kanssa, kollegiaalisuuden puute ja kulttuuriset tekijät. Ammatillisesti ja eettisesti osaavan hoitotyöntekijän tulee osata hyödyntää verkosto- ja työ- parityöskentelyä sekä moniammatillista yhteistyötä (Eriksson ym. 2015, Kajan- der-Unkuri 2015).

Potilaslähtöisyydessä on kehitettä- vää myös niissä tilanteissa, kun potilaalle annetaan ohjausta sairauden ennustee- seen ja sairauden aiheuttamiin tunteisiin.

(Kaakinen 2013, Eloranta ym. 2014). Jär- vinen (2017) tuo esille, että potilaiden

hoitokertomuksissa painottuu hoitotyön- tekijän näkökulma ohjaukseen liittyvissä kirjauksissa. Jos hoitotyöntekijä asettaa potilaan puolesta hoitoon liittyvät muu- tostarpeet potilaslähtöisen näkökulman sijaan, potilas ei välttämättä muuta oma- hoitoaan koskevaa käyttäytymistään.

Puutteellinen ohjauksen kirjaaminen johtaa siihen, että potilasta ohjataan samansisältöisesti yhä uudelleen, mikä ei edistä potilaan omahoitoa. Potilas saa tästä syystä puutteellista palautetta omahoidostaan, mikä voi aiheuttaa ohjauksen epäonnistumisen. (Järvinen 2017.) Hoitotyössä näyttöön perustuva toiminta ja päätöksenteko edellyttävät hoitotieteen tuottaman tiedon hyödyn- tämistä. Hoitotyöntekijältä vaaditaan tiedonhakuosaamista sekä taitoa arvi- oida tutkimuksia kriittisesti, ymmärtää näyttöön perustuvan toiminnan merkitys ja soveltaa tietoa käytännössä (Eriksson ym. 2015, Kajander-Unkuri 2015, Hal- comb 2016). Jonesin ym. (2011) mukaan esteitä tiedonhaulle ovat muun muassa ajanpuute, hakujärjestelmien ominaisuu- det, organisaatioiden käytännöt sekä hoitotyöntekijöiden kokemattomuus tiedonhaussa ja teknologian hyödyntä- misessä. Potilasohjausosaamiseen tarvitaan enemmän laadukasta koulutusta opiskeluaikana (Avsar & Kasikci 2011), mutta erityisesti täydennyskoulutukselle on tarvetta (Kelo ym. 2013).

TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYS

Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata Syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneiden hoitotyöntekijöiden kokemuksia koulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle. Tavoitteena on tuottaa kuvailevaa tietoa siitä, kuinka hoito- työntekijät kokivat potilasohjauskoulutuksen merkityksen potilasohjaukselle.

Saatua tietoa voidaan hyödyntää kehi- tettäessä potilasohjausta ja sen koulutusta.

Tutkimuskysymys oli: Miten hoito- työntekijät kokivat Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkityksen potilasohjaukseen?

AINEISTO JA MENETELMÄT Syventävä potilasohjauskoulutus Syventävä potilasohjauskoulutus (4 op) on jatkumona toteutettava potilas- ohjauskoulutuskokonaisuus Kuopion

(4)

29

Mitä tutkimusaiheesta jo aiemmin tiedetään?

• Hoitotyöntekijöiden potilasohjausosaaminen vaihtelee ohjausprosessin eri vaiheissa.

• Potilasohjauksen haasteena on moniammatillisen yhteistyön kehittämi- nen.

• Monipuolisten potilaslähtöisten ohjausmenetelmien hyödyntäminen on vähäistä.

Mitä uutta tietoa tutkimus tuottaa?

• Syventävä potilasohjauskoulutus lisää hoitotyöntekijöiden ymmärrystä näyttöön perustuvan potilasohjausprosessin eri vaiheista.

• Täydennyskoulutus on auttanut ymmärtämään työyksiköiden välisen yhteistyön ja käytäntöjen yhtenäistämisen merkitystä potilasohjaukselle.

Miten tuloksia voidaan hyödyntää hoitotyön käytännön, koulutuksen ja johtamisen kehittämisessä?

• Täydennyskoulutuksena toteutettavan potilasohjauskoulutuksen tulee olla säännöllistä, jotta se edistää potilaslähtöistä ohjausta.

• Laadukas potilasohjaus edellyttää, että potilasohjauskäytäntöjä yhte- näistetään moniammatillisessa yhteistyössä.

yliopistollisen sairaalan (KYS) ja Kysterin hoitotyöntekijöille (Tervo-Heikkinen ym.

2015). Koulutukseen osallistumisen edel- lytyksenä oli potilasohjauksen perus- kurssin (4 h) suorittaminen. Syventävään potilasohjauskoulutukseen kuuluvat aloitustapaaminen, alueellinen potilas- ohjauskoulutuspäivä, verkkokurssi tehtä- vineen Moodle-verkko-oppimisympäris- tössä, työyksikköön, palveluyksikköön tai hoitoketjuun tehtävä kehittämistehtävä ja kurssikokonaisuuden lopuksi käytävä reflektiokeskustelu pienryhmissä. Kou- lutuksen tavoitteena on syventää potilasohjaukseen osallistuvien tietoa potilasohjaukseen vaikuttavista tekijöistä ja eri ohjausmenetelmien hyödyntämisestä käytännön työssä. (Taulukko 1.) Hoito- työntekijöillä tarkoitetaan tässä sairaanhoitajia, kätilöitä, fysioterapeutteja ja apulaisosastonhoitajia.

Syventävän potilasohjauskoulutuksen aloitustapaaminen toteutettiin kehittämistehtäväryhmän koon mukaisesti joko yksilö- tai ryhmätapaamisena.

Osallistujat saivat tapaamisessa kuvauk- sen kurssin sisällöistä ja etenemisestä.

Samassa yhteydessä keskusteltiin kehit- tämistehtävästä ja sen toteuttamisesta.

Päivän kestävä Alueellinen Potilasohja- uskoulutus (AlPo) järjestetään säännöl-

lisesti kerran vuodessa. AlPo-koulutuksessa on vuosittain vaihtuva ohjelma. Se koostuu kotimaisten asiantuntijoiden luennoista, ja sen tavoitteena on tuoda esille uusinta näyttöön perustuvaa tietoa potilasohjausmenetelmistä.

Kehittämistehtävän tuli liittyä potilasohjaukseen ja hyödyttää käytännön työtä työyksikössä tai laajemmin. Kehit- tämistehtävän rakenne noudatti Itä- Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksen kirjallisen työn ohjeita. Syventävään

Taulukko 1. Koulutuksen eteneminen ja sisältö.

Osa-alue Eteneminen ja sisältöalueet

Aloitustapaaminen – kehittämistehtäväryhmän koon mukainen yksilö- tai ryhmätapaaminen, jossa aiheena

• kurssin sisältö ja eteneminen

• kehittämistehtävän aihe, rajaus, toteuttamisen suunnittelu

• kehittämistehtävän suunnitelma

• muut osallistujan kysymykset Alueellinen

potilasohjauskoulutus, AlPo

– vuosittain maalis-huhtikuussa toteutettava koulutus

• ajankohtaisia potilasohjaukseen liittyviä aiheita

• kansallisia luennoitsijoita

– osallistuttava Syventävän potilasohjauskoulutuksen yhteydessä (x1)

Kehittämistehtävä – aihe liittyy potilasohjaukseen (esim. ohje potilaalle tai ammattilaiselle, ohjausketjun suunnitelma, ohjauksen yhtenäistäminen, kirjallisuuskatsaus)

– pakollinen suunnitelman laatiminen, jossa huomioidaan mm. perustelut työlle, aikataulutus ja kustannukset – raportin muoto sovittiin kehittämistehtävän mukaisesti (esim. valmis ohje, sähköiseen hoitokertomukseen

viety tarkistuslista jne.) Moodle-verkko-

oppimisympäristö

– sisältö: 1) johdanto, 2) tavoitteet, 3) potilasohjauksen perusteet, 4) potilasohjausprosessi, 5) potilasohjauksen menetelmät, 6) kirjaaminen ja potilasohjaus, 7) lisätietoa ja lähteitä

– verkkokurssi sisälsi luettavia materiaaleja, videoita ja kuusi pakollista keskustelutehtävää

Reflektiokeskustelu – koulutuksen päätyttyä pidettiin pienryhmäkeskustelut, poikkeustapauksessa pyydettiin kirjallinen kuvaus – keskustelut nauhoitettiin (suostumus osallistujilta)

– teemat: 1) kokemukset koulutuksesta ja sen merkityksestä käytännön työhön, 2) osallistujan omat tavoitteet ja niiden toteutuminen, 3) koulutuskokonaisuuden sisältö, 4) verkkokurssin toteutus ja 5) koulutuksessa tehty kehittämistehtävä ja saatu ohjaus

(5)

30

kurssikokonaisuuteen kuuluvan verkkokurssin sisällöt tuotettiin Moodle-verkko- oppimisympäristöön yhteistyössä Itä- Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksen opettajaopiskelijoiden (N=6) kanssa osana heidän viimeistä opetusharjoit- teluaan (Tervo-Heikkinen ym. 2015).

Reflektiokeskustelut toteutettiin koulutuksen päätteeksi pienryhmissä. Ref- lektointia voidaan käyttää oppimisme- netelmänä, kun opetuksessa tavoitellaan teorian ja käytännön yhteyden syvällistä oppimista ja ymmärtämistä (Salminen

& Saaranen 2016).

Tutkimuksen osallistujat ja aineiston keruu

Aineisto kerättiin reflektiokeskuste- luina (Salminen & Saaranen 2016, Polit

& Beck 2017) tai kirjallisina kuvauksina.

Keskustelut käytiin seitsemässä pien- ryhmässä (Polit & Beck 2017), joissa kussakin oli 4–6 jäsentä (yhteensä 38 henkilöä). Osallistujat edustivat erikois- sairaanhoidon eri alueilta koulutukseen osallistuneita sairaanhoitajia, fysioterapeutteja ja apulaisosastonhoitajia. Yksi reflektiokeskustelu kesti 1–1,5 tuntia.

Lisäksi neljä osallistujaa toteutti reflek- tion kirjallisesti, koska he eivät päässeet osallistumaan ryhmäkeskusteluihin.

Reflektiokeskustelun teemat olivat 1) osallistujien kokemukset Syventävästä potilasohjauskoulutuksesta ja sen merki- tyksestä käytännön työlle, 2) osallistujan omat tavoitteet ja niiden toteutuminen, 3) koulutuskokonaisuuden sisältö, 4) verkkokurssin toteutus ja 5) koulutuksessa tehty kehittämistehtävä ja saatu ohjaus. Tässä artikkelissa kuvataan tuloksia ensimmäisen teeman sisäl- löstä.

Reflektiokeskustelut toteutti kaksi kliinisen hoitotyön asiantuntijaa. Samat henkilöt litteroivat nauhoitukset tekstiksi. Aineiston koko oli yhteensä 112 sivua rivivälillä 1,5. Kirjallisesti tuotetun aineiston määrä oli yhteensä viisi sivua rivivälillä 1,5.

Aineiston analyysi

Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla (Polit & Beck 2017).

Analyysi muodostui kolmesta vaiheesta, jotka olivat aineiston pelkistäminen, aineiston ryhmittely ja teoreettisten käsitteiden luominen. (Kankkunen &

Vehviläinen-Julkunen 2013, Tuomi &

Sarajärvi 2013). Pelkistämisvaiheessa tekstiksi kirjoitettu aineisto luettiin useita kertoja. Aineistosta alleviivattiin ja poimittiin tutkimuskysymykseen vastaavia, merkityksellisiä lausumia, joista muodostettiin analyysiyksiköt.

Pelkistetyistä ilmauksista muodostettiin alaluokat, niistä yläluokat ja yläluokista edelleen pääluokat. Tutkittavien tunnistettavuuden suojaamiseksi alkuperäiset ilmaukset on muutettu yleiskielelle. (Tau- lukko 2.)

TULOKSET

Hoitotyöntekijöiden kokemukset siitä, millaista merkitystä Syventävällä poti- lasohjauskoulutuksella on potilasohjaukselle, muodostavat kaksi yläluokkaa:

1. potilasohjauksessa laadun merkitys vahvistui ja 2. ammatillinen yhteistyö potilasohjauksessa lisääntyi (taulukko 3).

Potilasohjauksen laadun merkitys vahvistui

Osallistujat kuvasivat koulutuksen vah- vistaneen potilasohjauksen laadun mer- kitystä. Reflektiokeskusteluissa kuvattiin, että potilasohjaus koettiin potilaslähtöi- sempänä. Osallistujien mukaan potilas- lähtöisyyden korostaminen näkyy poti- lastyössä siten, että potilaalle annetaan tämän tarpeiden mukaista ja ymmärret- tävää ohjausta. Lisäksi hoitotyöntekijät kokivat, että heidän ymmärryksensä näyttöön perustuvan potilasohjausprosessin eri vaiheista oli vahvistunut koulutuksen ansiosta. Osallistujat kertoivat koulutuksen jälkeen alkaneensa hyödyntää ja käyttää potilasohjausme- netelmiä monipuolisesti. Ohjaukseen kuului heidän mukaansa tiedonantoa ja sen varmistamista, että potilas oli ymmärtänyt tiedon.

”pyydän, että kerrotko vielä mitä sovittiin ja sieltä tulevat ne asiat… siinä saa kiinni sen, onko ymmärtänyt vai ei.”

Koulutuksen jälkeen osallistujien toteuttama potilasohjaus oli heidän kuvaustensa mukaan kehittynyt siten, että potilaita huomioitiin entistä yksilölli- semmin ja että ohjaustilanteessa korostui kuunteleminen. Erityisesti pitkissä hoitosuhteissa ohjauksen lähtökohtana oli potilaan ainutlaatuisuus.

”että se ei ole vaan, että kun minä olen tämän ohjeen sinulle lukenut, sinä niin kuin osaat, vaan se ei ole se potilas valmis eikä se ohjaaja valmis, varsinkin

kun tapaat samoja potilaita viikoittain ja kuukausittain ja vuosittain, pitkän aikaa.”

Reflektiokeskusteluissa näyttöön perustuvan potilasohjausprosessin kuvattiin olevan käytännöllinen työkalu, joka auttaa hoitotyöntekijää ohjauksen etenemisessä. Oman ohjaustyön kuvattiin olevan etenevä prosessi.

”prosessi … se tekee tietoisemmaksi sitä omaa työtä ja ohjausta … sitä matkaa mennään yhdessä eteenpäin”

Osallistujat kuvasivat, että potilasohjauksen prosessimallia sovellettiin ja hyödynnettiin käytännössä käyttämällä sitä ohjaustilannetta ohjaavana suunni- telmana. Ohjaus on hoitajien mukaan aktiivista toimintaa, joka vaatii näyttöön perustuvan tiedon hakemista.

”tietoisesti miettii ohjaukseen liitty- viä asioita aktiivisemmin ja katsoo noita ohjausmalleja ja – tyylejä ja potilasohja- usprosessia, eri tavalla tulee sitten mie- leen … eli aktiivisemmin käyttää niitä ja ohjauksen yhteydessä muistaa”

Potilasohjausmenetelmien monipuo- linen käyttö ja hyödyntäminen tulivat aineistossa esiin: Hoitotyöntekijät olivat tutustuneet koulutuksessa erilaisiin menetelmiin ja kokeilivat niitä potilaan ohjaustilanteissa. Eri menetelmiä ja niiden käyttöä sovellettiin potilasryhmit- täin, mutta myös yksilöllisesti yksittäisen potilaan kohdalla.

”kun nyt tietää että se potilaan ohjaus alkaa, niin sitten aktiivisemmin käy kat- somassa niitä menetelmiä miten voisi ohjata”

Internetistä saatavaa tietoa hyödyn- nettiin potilasohjauksessa koulutuksen jälkeen monipuolisemmin. Hoitotyönte- kijät kuvasivat, että he hakevat näyttöön perustuvaa tietoa ohjauksen tueksi ja hyödyntävät yhä enemmän potilaalle annettavaa sähköistä ohjausmateriaalia.

”ettei ole ohjauksessa aina se pape- riversio vaan hyödynnetään nykyaikaa, linkkejä – niiden ymmärtäminen … aina se ei ole se meidän juttu, mutta että tulee tietoiseksi”

Ammatillinen yhteistyö potilasohjauksessa lisääntyi

Hoitotyöntekijät kokivat, että ammatillinen yhteistyö potilasohjauksessa oli koulutuksen jälkeen lisääntynyt. Reflek- tiokeskusteluissa ilmeni tarve yhdistää työyksiköiden käytäntöjä.

(6)

31

Taulukko 3. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilasohjauskoulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle.

Alaluokka Yläluokka Pääluokka

Potilaslähtöisyys potilasohjauksessa vahvistui Potilasohjauksessa laadun merkitys vahvistui

Hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilasohjauskoulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle

Näyttöön perustuvan potilasohjausprosessin eri vaiheiden ymmärrys vahvistui

Potilasohjausmenetelmien hyödyntäminen monipuolistui

Työyksikön käytäntöjen yhtenäistämisen tarve korostui Ammatillinen yhteistyö potilas-ohjauksessa lisääntyi

Työyksikön sisäinen ja eri työyksiköiden välinen yhteistyö lisääntyi

Taulukko 2. Esimerkki aineiston analyysistä yläluokassa ”Ammatillinen yhteistyö potilasohjauksessa lisääntyi”.

Alkuperäinen ilmaus (muutettu yleiskielelle) Pelkistetty ilmaus Alaluokka Yläluokka

”meillä oli aloitettu sitä ryhmäohjausta. Ja sieltä sai sitä lisäpontta siihen sitten ja tietoa”

”tämän kurssin kauttakin nousi niitä ideoita itselle, että mietitään miten se menee”

”alkuvaiheessa työryhmältä, että mitä ne haluavat meidän tekevän ja sieltähän se idea sitten nousi.”

”meilläkin tämä tulee näkymään siellä yksikössä ja tulee yhtenäistämään niitä käytäntöjä”

”parantanut meidän toimintatapoja ja yhtenäistänyt käytäntöjä”

Alkusysäys potilasohjauksen kehittämiseen

Työyksikön käytäntöjen yhtenäistämisen tarve korostui

Ammatillinen yhteistyö potilasohjauksessa lisääntyi

”että se hoito-ohje tulee sitten käytäntöön, yhtenäistetään sen tietyn potilasryhmän ohjausta”

”yhtenäistetään eri erikoisalojen soitot, kun nyt ajatellaan, että potilaat olisivat samalla tavalla valmisteltu ja ohjattu”

Tarve sopia eri potilasryhmien ohjauksesta

”moniammatillisuus varmasti ihan oikeasti toimia, tehdään sitä potilastyötä niin kuin oikeasti yhteistyönä”

”aina on ollut se työryhmä siinä taustalla ja hirveen monenlaista, erilaista kokemusta”

”mutta se, mikä minusta oli ihan íhanaa, se moniammatillinen tiimi lähti minulle tueksi tähän”

Aktiivinen osallistuminen moniammatillisiin työryhmiin lisääntyi

Työyksikön sisäinen ja eri työyksiköiden välinen yhteistyö lisääntyi

”haasteen tuo, että on hyvin iäkkäitä potilaita, huonosti näkeviä, huonosti kuulevia”

”se on tässä se haaste, lähdettäisiin hakemaan sitä tutkittua tietoa, mietittäisiin sitä ohjausta potilaan näkökulmasta eikä siitä, että minä suollan sen …tapojen muokkaaminen tulee olemaan iso haaste.”

”asenteet siinä ovat vastavirrassa ja siinä on mutkia matkassa”

”uuden näkökulman tuominen, niin kyllä se on aika haasteellinen”

”että saadaan kaikki sitoutettua jatkossa, tavallaan se on haasteellista, mutta itse kun uskoo siihen omaan tekemiseensä, niin tavallaan sitten saa hyvin tukea”

Eri työyksiköissä samoja haasteita, joihin voi hakea ratkaisuja

Osallistujat kuvasivat, että koulutuksessa toteutettava potilasohjauksen kehittäminen oli alkusysäys työyksikön käytäntöjen yhtenäistämiselle. Koulu- tuksen kuvattiin antaneen rohkeutta kokeilla aikaisemmin vähän käytettyjä ohjausmenetelmiä. Hoitotyöntekijöiden kuvausten mukaan koulutus antoi uusia ideoita käytännön ohjaustyöhön.

”tämän kurssin kauttakin nousi niitä (ohjaus)ideoita itselle, että mietitään miten se menee”

Osallistujien keskusteluissa tuli esille tarve yhtenäistää ohjauskäytän- töjä eri potilasryhmien kohdalla. Eri menetelmien tehtyä yhtenäistämistä, kuten puhelinohjausta, eri erikoisaloilla kuvattiin laajasti.

”yhtenäistetään eri erikoisalojen soi- tot, kun nyt ajatellaan, että potilaat olisi- vat samalla tavalla valmisteltu ja ohjattu”

Reflektiokeskusteluissa tuli esille, että työyksikön sisäinen ja työyksiköi- den välinen yhteistyö ovat lisääntyneet

koulutuksen jälkeen. Hoitotyöntekijät muun muassa kertoivat osallistuvansa aktiivisesti moniammatillisiin työryhmiin.

Moniammatillisuuden koettiin tukevan omaa toimintaa, ja se oli päivittäisessä työssä jatkuvasti mukana.

”mutta se, mikä minusta oli ihan ihana, se moniammatillinen tiimi lähti minulle tueksi tähän”

Keskusteluissa tuli esille havaitut samantyyppiset haasteet ja tarve yksi- köiden väliselle yhteistyölle. Haasteina Tervo-Heikkinen T, Saaranen T, Miettinen T & Vaajoki A. 2018. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia potilasohjauskoulutuksen merkityksestä potilasohjaukselle. Tutkiva Hoitotyö 16(3), 27–33

(7)

32

mainittiin potilaiden ominaispiirteistä johtuvat tekijät, hoitotyöntekijöiden asenteet ja sitouttaminen uusiin toi- mintakäytäntöihin.

”haasteen tuo, että on hyvin iäkkäitä potilaita, huonosti näkeviä, huonosti kuu- levia”

POHDINTA

Tulosten tarkastelua

Tutkimusten mukaan potilasohjausosaamisen tueksi tarvitaan laadukasta koulutusta paitsi perusopinnoissa (Avsar

& Kasikci 2011) myös täydennyskoulu- tuksessa (Kelo ym. 2013). Jatkuva potilasohjausosaamisen kehittäminen on tärkeää, jotta rutiininomaiselta työsken- telyltä potilaan ohjauksessa vältytään.

Täydennyskoulutuksena annettava potilasohjauskoulutus vastaa myös muuttu- van yhteiskunnan ja toimintaympäristön tuomiin haasteisiin.

Tässä tutkimuksessa osallistujat kuvasivat koulutuksen antaneen hyvät valmiudet toteuttaa potilasohjausta laadukkaasti. Yksi syy tähän saattaa olla, että koulutukseen osallistuneilla oli jo työkokemusta hoitoalalta ja poti- lasohjauksesta. Lisäksi osallistuminen täydennyskoulutukseen osoittaa kiin- nostusta aiheeseen. Osallistujat koros- tivat, että koulutuksella on merkitystä erityisesti potilaslähtöisyydelle sekä potilasohjaus prosessin eri vaiheiden ja eri menetelmien hyödyntämisen kan- nalta. Varmuutta näin toteutetun potilasohjauskoulutuksen toteuttamisen vaikutuksista ei kuitenkaan tällä tutkimuksella voida osoittaa.

Hoitotyöntekijän ammatillinen osaaminen edellyttää hyviä potilasohjaus- taitoja (Eriksson ym. 2015). Aiemman tutkimuksen mukaan potilasohjausprosessin eri vaiheiden toteutuksessa on puutteita (Avsar & Kasikci 2011, Eloranta ym. 2014). Edelleen terveydenhuollossa hyödynnetään eniten suullista yksilöoh- jausta ja kirjallista ohjausmateriaalia.

Tulevaisuudessa teknologian kehittyminen ja ohjattavat asettavat haasteita potilasohjaukselle ja sen toteutukselle.

Tällä hetkellä kehitetään uusia innovatii- visia ohjausmenetelmiä ja -materiaaleja potilasohjauksen tueksi. Niitä tulisi käyt- tää rohkeammin ja enemmän.

Aiemmissa tutkimuksissa on tuotu esille potilaslähtöisyyden ja yksilöllisen potilasohjauksen kehittämistarpeita

(Kaakinen 2013, Eloranta ym. 2014, Järvi- nen 2017). Tämän tutkimuksen mukaan Syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneet kokivat, että koulutus vahvisti potilaan tarpeiden mukaisen ohjauksen ja sen systemaattisen, näyttöön perustuvan kehittämisen merkitystä.

Tärkeää on, että koulutuksessa saatua tietoa sovelletaan myös käytännön poti- lasohjaustilanteissa. Eloranta ym. (2014) ovat huolestuneet kymmenen vuoden seurantajakson tuloksista, joiden perusteella potilaiden yksilöllinen ohjaus- tarpeen arviointi, tavoitteiden asetta- minen ja tulosten arviointi on heikenty- nyt. Tämän tutkimuksen ja Elorannan ym. (2014) tuloksien loppupäätelmänä voidaan todeta, että yksittäinen inter- ventio ei ole riittävä pysyvien tulosten saavuttamiseksi, vaan tarvitaan jatkuvaa koulutusta ja koulutuksen vaikutusten seurantaa sekä arviointia. Nopeutuneet potilasvirrat ja avohoitopainotteisuuden lisääntyminen edellyttävät myös potilasohjausosaamisen kehittämistä.

Syventävän potilasohjauskoulutuksen koettiin lisäävän moniammatillista yhteistyötä työyksiköissä ja työyksi- köiden välillä. Lisäksi koettiin tarve yhtenäistää käytäntöjä. Tänä päivänä edellytetään, että osaava hoitaja hyö- dyntää moniammatillista yhteistyötä (Eriksson ym. 2015, Kajander-Unkuri 2015). Potilasohjauksen haasteita ovat muun muassa kollegiaalisuuden puute ja kommunikaatio-ongelmat ammattiryhmien välillä (Farahani ym. 2013). Todelli- sen moniammatillisuuden kehittyminen potilasohjauksessa ja sen osaamisessa vaatii myös moniammatillista koulutusta.

Moniammatillisuutta toteutetaan muun muassa eri potilastilanteita simuloivissa opetustilanteissa, kuten elvytyskoulu- tuksessa. Moniammatillisia simulaatio- opetustilanteita tulisi lisätä myös muihin konteksteihin, kuten potilasohjauksen koulutukseen.

Tutkimuksen eettisyys

Luvat tutkimukselle on haettu organi- saation käytännön mukaisesti. Kun ref- lektiokeskustelujen ajankohtia sovittiin, osallistujille kerrottiin, että haastattelu- aineistoa hyödynnetään tutkimukseen.

Informointi toistettiin keskustelujen alussa. Osallistuneille lähetettiin aineiston keräämisen jälkeen vielä sähköpos- titse tiedote aineistonkäytöstä. Osallis-

tuminen tutkimukseen oli vapaaehtoista, ja se perustui tietoiseen suostumukseen siitä, että kerättyä aineistoa hyödynne- tään tutkimustarkoituksiin. Yksikään koulutukseen osallistuneista ja koulutuksen loppuun suorittaneista ei kiel- täytynyt nauhoituksesta. Tutkittavien tunnistettavuuden suojaamiseksi teks- tissä olevat suorat lainaukset on muutettu yleiskielelle. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012, PSSHP 2017.) Tutkimuksen luotettavuus

Luotettavuutta arvioidaan uskottavuu- den, vahvistettavuuden ja tulosten siir- rettävyyden perusteella (Polit & Beck 2012). Uskottavuutta vahvistaa, että tutkittavilla oli pitkä kokemus potilasoh- jauksesta omassa työssään. Tutkittavat saivat kertoa oman näkemyksensä kulloi- sestakin teemasta ja täydentää sitä tar- vittaessa reflektiokeskustelun edetessä.

Uskottavuutta lisää myös, että tutkijat ovat työskennelleet ilmiön parissa pit- kään. Tutkimusryhmä on keskustellut ja pohtinut ilmiötä erityisesti tutkimuksen ja koulutuksen näkökulmasta. Tutkimus- prosessi on pyritty kirjoittamaan mah- dollisimman yksityiskohtaisesti, jotta sen seuraaminen olisi mahdollista. Aineiston analyysin etenemistä on kuvattu analyysin esimerkeillä ja tulosten vahvistetta- vuutta on lisätty esittelemällä aineiston alkuperäisilmaisuja. Tulosten siirrettä- vyyttä on pyritty vahvistamaan kuvaa- malla osallistujat niin tarkkaan kuin mahdollista ilman, että heidän anonymiteet- tinsa vaarantuu. Lisäksi luotettavuutta ja siirrettävyyttä vahvistaa osallistujien ja aineiston runsas määrä. Aineisto oli kokonaisotos potilasohjauskoulutukseen osallistuneista. (Polit & Beck 2012.)

Tulosten yleistettävyyteen tulee suhtautua kriittisesti, koska aineisto on kerätty yhden yliopistosairaalan Syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneiden hoitotyöntekijöiden reflektiokeskusteluista. Voidaan myös olettaa, että koulutukseen osallistuneet ovat olleet lähtökohtaisesti kiinnostu- neita potilasohjauksen kehittämisestä ja pitävät potilasohjausta keskeisenä osana potilashoitoa. Tästä syystä esi- tetyt tulokset voivat olla korostuneen myönteisiä.

(8)

33

PÄÄTELMÄT

Hoitotyöntekijät saavat ammattiin val- mistavassa koulutuksessa potilasohjausosaamiseen kohdistuvaa koulutusta.

Ohjausosaamista tulee täydentää ja uudistaa säännöllisesti, jotta osaamisen taso pysyy vaatimusten mukaisena.

Tämä tutkimus osoitti systemaattisen täydennyskoulutuksen tarpeellisuuden potilasohjausosaamisen vahvistajana siten, että ohjausta toteutetaan yksilölli- sesti, potilasohjausprosessin mukaisesti hyödyntäen potilaalle soveltuvia mene- telmiä. Syventävään koulutukseen osallistuneiden mukaan hoitotyöntekijöiden suhtautuminen potilasohjauksen laatuun ja moniammatilliseen yhteistyöhön muuttui myönteisemmäksi koulutuksen ansiosta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteen uudistaminen, väestön ikään- tyminen ja nopea teknologian kehitys asettavat haasteita moniammatillisesti toteutettavalle potilasohjauskoulutukselle ja sen kehittämiselle.

LÄHTEET

Avsar G, Kasikci M. 2011. Evaluation of patient education provided by clinical nurses in Turkey. International Journal of Nursing Practice 17(1), 67–71.

Eriksson E, Korhonen T, Merasto M, Moisio E-L.

2015. Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen – Sairaanhoitajakoulutuksen tule- vaisuus -hanke. Ammattikorkeakoulujen terveysalan verkosto ja Suomen sairaanhoitajaliitto ry. Bookwell Oy, Porvoo.

Eloranta S, Katajisto J, Leino-Kilpi H. 2014.

Toteutuuko potilaslähtöinen ohjaus hoito- työntekijöiden näkökulmasta? Hoitotiede 26(1), 63–73.

Fall E, Chakroun N, Dalle N, Izaute M. 2013.

Is patient education helpful in providing care for patients with rheumatoid arthri- tis? A qualitative study involving French nurses. Nursing & Health Sciences 15(3), 346–352.

Farahani MA, Mohammadi EAF, Mohammadi N. 2013. Factors influencing the patient education: A qualitative research. Iranian Journal of Nursing and Midwifery Rese- arch 18(2), 133–139.

Halcomb E, Stephens M, Bryce J, Foley E, Ashley C. 2016. Nursing competency standards in primary health care: an integ- rative review. Journal of Clinical Nursing 25(10), 1193–1205.

Hätönen H, Suhonen W, Warro H, Pitkänen A, Välimäki M. 2010. Patients’ perceptions of patient education on psychiatric inpa- tient wards: a qualitative study. Journal of Psychiatric & Mental Health 17(4), 335–341.

Jones J, Schilling K, Pesut D. 2011. Barriers and benefits associated with nurses information seeking related to patient education needs on clinical nursing units. The Open Nursing Journal 5, 24–30.

Järvinen S. 2017. Ohjauksen kirjaaminen:

tyypin 2 diabetespotilaiden omahoito ja osaaminen potilasasiakirjoissa. Väitös- kirja. Jyväskylä Studies in Sport, Physical Education and Health Research 257.

Kaakinen P. 2013. Pitkäaikaissairaiden aikuis- ten ohjauksen laatu sairaalassa. Oulun yliopisto, väitöskirja. D1214. http://urn.

fi/urn:isbn:9789526202495 [luettu 26.2.2018].

Kajander-Unkuri S. 2015. Nurse competence of graduating nursing students. Väitös- kirja. Hoitotieteen laitos, lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto, Painosalama Oy, Turku.

Kankkunen P, Vehviläinen-Julkunen K. 2013.

Tutkimus hoitotieteessä. 3. painos. Sano- ma Pro Oy, Helsinki.

Kelo M, Eriksson E, Eriksson I. 2013. Percep- tions of patient education during hospital visit – described by school-aged children with a chronic illness and their parents.

Scandinavian Journal of Caring Sciences 27, 894–904.

Koutsopoulou S, Papathanassoglou ED, Kata- podi MC, Pariraki EI. 2010. A critical review of the evidence for nurses as information providers to cancer patients. Journal of Clinical Nursing 19(5-6), 749–765.

Kääriäinen M. 2007. Potilasohjauksen laatu: hypoteettisen mallin kehittäminen.

Väitöskirja D 937. Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, terveystie- teen ja terveyshallinnon laitos http://

herkules.oulu.fi/isbn9789514284984/

isbn9789514284984.pdf [luettu 26.2.2018].

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 17.8.1992/785.

Polit DF, Beck CT. 2017. Nursing Research.

Generating and Assessing Evidence for Nursing Practice. 10^th edition. Wolters Kluwer Health, Philadelphia.

PSSHP, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 2017.

https://www.psshp.fi/tutkimus/tutkimuksen-toteuttaminen [luettu 26.2.2018].

Salminen L, Saaranen T. 2016. Reflektio osana oppimista. Teoksessa: Koivula M, Wärnå- Furu C, Saaranen T, Ruotsalainen H, Salminen L. (toim.) Terveysalan opettajan käsikirja. Tietosanoma, Tallinna, 181–192.

STM, Sosiaali- ja terveysministeriö. 2016.

Kliinisen hoitotyön erikoisosaami- nen. Kehittämisehdotukset tukemaan työelämän muutosta. STM raportteja ja muistioita 2016:61 http://urn.fi/

URN:ISBN:978-952-00-3843-4 [luettu 26.2.2018].

Suomen sairaanhoitajaliitto ry. 2016. Sairaan- hoitajien uudet työnkuvat – laatua tulevai- suuden sote-palveluihin. https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2016/04/

Laajavastuinen-sairaanhoitaja-muuttaa- sote-palveluita.pdf [luettu 26.2.2018].

Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajanta- sa/2010/20101326 [luettu 26.2.2018].

Tervo-Heikkinen T, Vaajoki A, Saaranen T. 2015.

Potilasohjauskoulutus syntyy työelämän ja yliopiston yhteistyönä. Pro Terveys 42(5), 19–21.

Tuomi J, Sarajärvi A. 2013. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 11. uudistettu painos. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Hansaprint Oy, Vantaa.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta, TENK.

(2012) Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomes- sa (HTK-ohje 2012). www.tenk.fi/sites/

tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf [luettu 26.2.2018].

WHO. 2016. Global strategy on human resources for health: Workforce 2030. DRAFT for the 69th World Health Assembly. http://

www.who.int/hrh/resources/16059_Glo- bal_strategyWorkforce2030.pdf?ua=1 [luettu 26.2.2018].